lauantai 28. helmikuuta 2015

Venäjän oppositiopoliitikko Boris Nemtsov ammuttiin kadulle

Oppositiopoliitikko Boris Nemtsov oli kävellyt Moskovan keskustassa pitkin Bolšoi Moskvoretskin siltaa, sanoo Venäjän federaation tutkintakomitea tiedotteessa, kun hänet ammuttiin. Komitean alustavien tietojen mukaan Nemtsovia "ammuttiin autosta ainakin 7–8 kertaa". Paikalta on löydetty kuusi panosta, joista neljä oli osunut Nemtsoviin, sanoo puolestaan sisäministeriö. Venäjän juntan johtaja Vladimir Putin on sanonut pistäneensä Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n tutkimaan Nemtsovin kuolemaa.

Nemtsov, 55, oli Venäjän johtavia oppositiovaikuttajia. Karismaattinen Nemtsov oli toiminut apulaispääministerinä Boris Jeltsinin presidenttikaudella. Hän jätti duuman vuonna 2003.

Oppositioaktivisti Jashin sanoo Eho Moskvylle, että oli tavannut Nemtsovin pari päivää aikaisemmin. Nemtsovilla oli ollut tuolloin työn alla raportti, jossa hänen mielestään todistetaan Venäjän suora osallistuminen Itä-Ukrainan väkivaltaisuuksiin. Jashinin mukaan on selvää, että Nemtsovin surma on poliittinen.

Boris Nemtsov arvosteli kipakasti Venäjän johtajaa Vladimir Putinia vain muutamia tunteja ennen kuolemaansa. Nemtsov sanoi Eho Moskvy -radiokanavan haastattelussa Putinin ajaneen Venäjän kriisiin "hulluilla, aggressiivisilla ja kuolettavilla Ukrainaan kohdistuvilla sotatoimilla".

Aiemmin tässä kuussa Nemtsov oli kertonut sanomalehtihaastattelussa 86-vuotiaan äitinsä pelkäävän pojan joutuvan Putinin salamurhauttamaksi.

Oppositiohahmo, kansainvälisesti tunnettu šakkimestari Garri Kasparov puolestaan sanoo murhan osoittavan, että Putin tukijoineen valehtelee vakuuttaessaan kansan tuen olevan heidän takanaan. Hänen mukaansa murhalle ei olisi ollut mitään syytä, jos tuki olisi väitetyn laajuinen.

Venäjän juntan johtajan Vladimir Putinin sanotaan olleen luomassa Venäjälle ilmapiiriä, jossa Boris Nemtsovin salamurha oli varsin mahdollinen.

PS:

Suomessa asiat ovat vielä jonkin verran paremmin. Suomalainen toisinajattelija Tapio Tuuri, entinen SDP:läinen ja politiikan toimittaja, oli kuollut lyhyeksi jääneen syöpäsairauden jälkeen helmikuussa.

Suomessa ei vielä tällä hetkellä tapeta toisinajattelijoita Venäjän tapaan. Tuuri oli kuitenkin toivonut Suomen poliisin käyvän läpi hänen bloginsa, kuten se oli tehnyt aikaisemmin Jussi Halla-ahon Scripta-blogille. Tuuri kuitenkin kuoli ennen kuin joutui ongelmiin toisinajattelunsa vuoksi.

Tapio Tuurin kuoleman jälkeen hänen omaisensa olivat poistaneet netistä lähes koko hänen blogituotantonsa vuodesta 2007, jolloin hän oli aloittanut bloggaamisensa. Luultavasti siksi, etteivät joutuisi yhteiskunnalliseen häpeään Tapio Tuurin toisinajattelun vuoksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti