maanantai 28. kesäkuuta 2021

Koronavirus ja minä, osa 6: Kesällä sydämeeni joulun teen

Jouduin olemaan välillä kuukausia lähes kokonaan ilman sellaista kirjallisuutta, joka löytyisi kirjahyllystöni ulkopuolelta eli kaupunginkirjastojen kokoelmista. Tämä johtui siitä, että paikallinen Pähkinärinteen kirjasto oli pitkään sulki. En siis jaksanut asioida Myyrmäen kirjastossa. Ystäväni Liisa oli onneksi lainannut minulle välillä yhden hyvän kirjan.

Myöskin viime vuoden melko lopulla yhdistykseni toimipisteet oli nyt toisen kerran suljettu koronapandemian vuoksi.

Olin onnistunut hankkimaan itselleni koronavaikeuksienkin vuoksi etäterapian. Joulukuusta alkaen kerran kuussa olen höpissyt terapeutin kanssa Maisa-portaalin videoyhteyspalvelun kautta. Kertoja on rajallinen määrä, ja pian terapia on lopussa.

Olen jatkanut yhdistykseni Discord-palvelussa sijaitsevassa "huoneessa" olemista. Uutena tuttavuutena elämääni astui joksikin aikaa yhdistykseni videopuhelupalaverit Teams-palvelun kautta. Minulle tuli tämän ansiosta lisää hyvää tottumusta naamatusten keskusteluun verkossa, joka on ollut minulle vaikeampaa.

Niin, ja olin jossain vaiheessa lopettanut käyttäjätilini Facebook-palvelussa.

Jatkoin lentosimulaattorilentämistä kahden kaverini kanssa FlightGear-kotilentosimulaattorissa. Mutta nykyään siinä on vaikea löytää uusia haasteita. Koska toinen yhdistykseni järjestötyöntekijöistä oli periaatteessa osoittanut kiinnostusta kotilentosimulaattorilentämistä kohtaan, sain sen sysäämänä aikaan pitempään mielessäni hautuneen sivun FlightGear-kotilentosimulaattorista nettisivuilleni.

Olin jokin aika sitten myös testannut yhden kaverini hypoteesia siitä, että pienessä huppelissa lentää paremmin kuin selvin päin, kun taas isommassa humalassa huonommin.

Kävin toukokuussa jopa osallistumassa yhdistykseni sääntömääräiseen kevätkokoukseen. Syyskokous on vuosikokouksista tärkeämpi, ja siihen olen osallistunut kevätkokousta säännöllisemmin, mutta kauhea tylsyys sai minut lähtemään toiselle puolelle Vantaata nyt tämän asian vuoksi. Oli se jotain vaihtelua ainakin. Kokous pidettiin itäpuolen toimipisteen pihalla, ja siihen osallistui suhteellisen vähän ihmisiä. Kokouksen aikana tapasin ensimmäistä kertaa itäpuolen uuden toiminnanohjaajan. Kokouksen jälkeen tapasin toimipisteen talon toisella puolella em. järjestötyöntekijän ja yhden uuden jäsenemme, jotka olin tätä ennen tavannut vain verkossa.

Pysyvät työntekijämme olivat yksi toisensa jälkeen lähteneet palveluksestamme suhteellisen lyhyen ajan sisällä. Siksi oli tarvetta hankkia neljä uutta. Toimipisteiden oleminen kiinni koronan takia antoi sitten uusille pysyville työntekijöillemme pehmeän laskun uuteen työhönsä.

Elämäni oli jo ennen koronapandemian puhkeamista ollut pitkään tylsää. Keväällä muuten päätin kaikkien näiden vuosien jälkeen hyväksyä tylsyyden osaksi elämääni.

Keksin myös jotain kivaa uutta "hengelliseen" maailmankatsomukseeni.

Tein myös yhden hyvän keksinnön, joka auttaa minua elämässä.

Niin, ja kirjastoni aukesi myös lopulta.

Kesäkuun tultua yhdistykseni aukaisi taas toimipisteensä. Se oli minulle todella suuri onni. Aluksi oltiin auki arkisin vain klo 10-14. Myöhemmin ruvettiin noudattamaan wanhaa perinteistä tapaa olla auki yhdeksästä kolmeen.

Länsipuolen toimipisteessä, jonka lähellä itse asun, ei ole valitettavasti saanut ruokaa, koska uutta kokkia ei ole saatu. Lounaan puuttuminen elämästä rassaa. Toivottavasti kohta "tärppää".

Yhdistykseni työntekijöiden läsnäolo sen Discordin "huoneessa" on käytännössä lakannut, koska ei riitä työaika enää siihen.

Ennen olin ajanut naamani kolme kertaa viikossa, aina ennen suihkussa käymistä maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Päätin ryhtyä ottamaan tämän kanssa vähän rennommin, joten nykyään ajan naamani sunnuntai- ja keskiviikkoiltaisin.

Viime viikon tiistaina oli 51-vuotissyntymäpäiväni. Koska ei ollut kyse pyöreistä vuosista, en juhlinut niitä liiemmin. 50-vuotissyntymäpäiviäni olin juhlinut sen sijaan kuukausia. Vein kerholle nyt toscakakkuja ja annoin yhdistykselle viisi euroa, jotta se ei kärsisi tappioita tarjoamisieni vuoksi. Kehoitin henkilökunnan jäsentä antamaan jokaiselle kävijälle toscakakun palan lisäksi ilmaisen mukillisen kahvia.

Kerhon aukioloajan jälkeen kaksi tuttua naista tuli kämpilleni juhlistamaan lisää. Tarjosin heille Glenfiddich-nimistä suhteellisen laadukasta skottilaista viskiä. Vain toinen heistä nautti sitä. Toinen taas perusteli vatsansa herkkyydellä kieltäytymistään. Tarjosin heille myös suklaata. Nautimme myös ostamiamme oluita tai lähes oluita, joista osa oli alkoholittomia.

Olisimme muuten menneet Salille, mutta kun oli aivan liian kuuma.

Kesäkuussa oli ruvennut tosiaan välillä pitämään turhan kuumia ilmoja. Kärsin tämän vuoksi melko paljon. Lisäksi yhtenä päivänä eli juhannusaatonaatonaattona eli viime viikon keskiviikkona oli hurja myrsky. Se oli ihanaa.

Yhdistykselläni oli viime viikon torstaina juhannuksenaatonaattona mainiot juhannusjuhlat, jotka pidettiin länsipuolen toimipisteellä. Tarjolla oli nakkeja, perunasalaattia, toisenlaista salaattia, pizzaa, maissintähkiä ja kasvispihvejä. Sekä mandariineja tai jotain (niillä on eri nimityksiä). Juomaksi sai vettä, mehua, teetä, rooibosia ja kahvia. Jälkiruoaksi oli mainiota mansikkakakkua. Sain kulmapalan.

Grillauspiste oli pihalla.

Oli mukava kokemus Vantaan väestä viettämässä aikaa yhdessä.

Jotkut pelasivat mölkkyä. Minä kävin välillä yhden tutun naisen kanssa kiertämässä Lammaslammen ympäri. Tämän oli mahdollistanut vaihteeksi suhteellisen inhimillinen lämpötila.

Juhannusaattona eli perjantaina menin paikkaan, josta on perinteisesti isäni puoleisessa suvussa käytetty nimitystä "mummila", aikaa viettämään. Siellä on asunut ukkini ja mummini lisäksi aina joitakin muita heidän sukulaisiaan. Ukkini oli tosin kuollut jo vuonna 2005. Mummi kuoli viime vuoden 2020 maaliskuussa. Sitä ennen hän oli ehtinyt asua useita vuosia jo hoitokodeissa.

Löydettiin mummilassa serkkutyttöni S ja minä pihalta lopulta paikka, mihin pöytä asettaa, siis sellainen, jossa pöytä ei keiku ja johon ei aurinko paahda kauhean kovasti. Tarjottiin hyvät grilliruoat ja lopuksi kahvitus mansikkakakulla. Kummisetäni K kävi laittamassa lipun salkoon.

Juhannuspäivänä lauantaina normaalit lauantaivieraani eli jätkät tulivat käymään, kaikki kolme. Pidettiin normaali nk. kulttuurielämätapahtuma. Sen yhteydessä tarjosin alkupaukuksi Glenfiddichiä, minkä jälkeen väkevänä juomana nautittiin halvempaa ja huonompaa viskiä. Kahvituksen jälkeen siis oli alkoholijuomien vuoro. Siihen sisältyi jonkin verran oluita. Yksi normaaleista lauantaivieraistani ei yleensä nauti alkoholia.

Sunnuntaina lähinnä vietin huonoa elämää.

torstai 24. kesäkuuta 2021

Sydän täynnä kiitollisuutta jylisen, eli taas yksi melko outo blogimerkintä

Olin oivaltanut kristinuskon perusasian vuonna 1993.

Jokainen, joka on lukenut Jeesuksen Vuorisaarnan, tietää, että kristinuskon ihanteet ovat korkealla. Joku voisi jopa sanoa, että ne ovat saavuttamattomia. Jeesus nimittäin ulotti eettisyyden – lähemmäs 2000 vuotta ennen Nietzscheä – koskemaan myös ihmisen sisimpiä vaikuttimia.

Tästä aiheutuneen henkisen ristiriidan kristinusko on ratkaissut sillä tavalla, että se sanoo, että Jumala ei oikeastaan vaadi ihmiseltä mitään suorituksia. Tarvitsee vain perustaa suhteensa Jumalaan yksin Kristuksen sovitustyöhön, niin ihminen pääsee osalliseksi Jumalan voimavaikutuksesta. Voimavaikutus on oikeastaan  teol. tri T.P. Virkkusen joitakin vuosikymmeniä sitten kirjassaan käyttämä ilmaisu, mutta voidaan puhua Pyhän hengen ihmiseen asettumisesta tässä yhteydessä, niin ei vahingossakaan sitten sotketa asioita.

Voidaan sanoa, että kristityn tärkein rukous onkin: "Tee minut sellaiseksi kuin haluat."

AA-liikkeessä on kuulemma myös ollut käytössä jossain määrin samantapainen ajatusmalli kuin tässä esittelemäni. AA-liikkeen aate ja peruskristinusko ovat siis tavallaan sukulaisaatteita...

1990-luvun loppupuolen vietin Vantaan vapaaseurakunnan kalustossa. Lopulta kuitenkin erosin Vapaakirkosta.

Suhteeni kristinuskoon muuttui aikaa myöten jossain määrin väljähtyneeksi. Vuoden 2016 keväällä tein vihdoin sellaisen päätelmän, että Jeesus ei välttämättä ole Kristus, vaikka voi vaikuttaa siltä, että hän sitä on. Kokeilin avautua Jumalalle ja maailmankaikkeudelle Kristuksen sijaan saadakseni wanhan kunnon Pyhän hengen.

Kun aikoinaan eli lähes kolme vuosikymmentä sitten olin oivaltanut kristinuskon perusasian, niin en edelleenkään silloin ymmärtänyt peruskristinuskon kolminaisuusoppia. Niinpä keksin korvata sen melko pian muotoilulla, että Jeesus on yhtä Jumalan kanssa. Ja tämä toimi hyvin, eikä kukaan huomannut mitään outoa. Näkemykseni oli tavallaan kolminaisuusopin ja unitarismin välimuoto.

Mutta palatakseni vuoteen 2016, päättelin lopulta, että on kaikkein yksinkertaisinta vain olettaa, että oppi Kristuksen sovitustyöstä näyttäisi toimivan, vaikka sen takana ei tosiasiassa olisikaan mitään Jumalaa. Kyse voisi siis olla pelkästään opin psykologisesta vaikutuksesta ihmiseen.

Jatkossa suhtauduin siis sitten Jeesus Nasaretilaisen mahdolliseen olemiseen Kristuksena agnostisesti.

Vaikka olen ollut syvästi epäilevä uskonnollisia dogmeja kohtaan, niin eräs peruskristitty ystäväni oli silti lausunut minusta minulle: "Mutta kuitenkin turvaudut Kristuksen sovitustyöhön."

Kuluvan vuoden 2021 keväällä eli viisi vuotta edellisestä kriisistäni tein havainnon, että ei edes tarvita turvautumista Kristuksen sovitustyöhön. Riittää, että tajuaa, että ihminen ei kykene muuttamaan itseään moraaliseksi eikä motiivejansa puhtaiksi. Eikä hänen pidä sellaista yrittääkään. Ihminen muuttuu yrityksestään riippumatta, jos muuttuu.

Tämä uusi näkemykseni on mielestäni myöskin peruskristinuskon sukulaisaate. Ja nähdäkseni lähellä sitä, mitä Jeesus oli esittänyt. Minun käsittääkseni Jeesuksen Vuorisaarna oli miehen juoni, jonka tarkoituksena oli saada ihmiset tajuamaan, ettei kukaan voi täyttää moraalilain vaatimuksia. Ja hän oli myös lausunut oppilailleen kerran, kun nämä olivat päivitelleet, että voiko kukaan pelastua: "Mikä on ihmiselle mahdotonta, on Jumalalle mahdollista."

Välillä lauleskelen itsekseni kristillisiä hengellisiä lauluja, jotka olin oppinut wanhalla kunnon 1990-luvulla. Valitettavasti niissä varsin usein Jeesus mainitaan pelastajana. Minulle hän on nykyään lähinnä yksi juutalaisen kansan suurmiehistä, vaikkakin heistä varmaankin läheisin.

Kun olen lopullisesti luopunut ajatuksesta, että Jeesus Nasaretilainen on pelastaja ja Kristus, niin iloitsen siitä, että minun ei enää tarvitse ajatella, että maapallo on Jumalan vihreä jakkara Jumala-ihmis-Jeesuksen vuoksi.

Minusta on tullut melko dogmiton unitaari ("Jumala on yksi eikä moneus"), ja koen unitarismin vuoksi enemmän läheisyyttä juutalaiseen uskontoon kuin olen aikaisemmin kokenut. Dogmittomuuden vuoksi taas suhtaudun aikaisempaa lämpimämmin Jumalaan.

Ennen kristinuskon syntyä juutalaisen yhteisön reunamilla parveili joukko juutalaiseen kansaan kuulumattomia "jumalaapelkääväisiä". Nämä kunnioittivat Israelin Jumalaa, mutta koska juutalaisuus ei uskontona oikein suvainnut käännynnäisiä, niin nämä ihmiset joutuivat tyytymään olemaan pelkästään "jumalaapelkääväisiä".

Kristinuskon, joka oli äitiuskonnostaan poiketen lähetysuskonto, synnyttyä nämä ihmiset ilmeisesti varsin suuressa määrin liittyivät sitten kristillisen kirkon jäseniksi.

Juutalaisessa perinteessä (mukaan lukien juutalaisuuden historia) on runsaasti sellaista, mitä en arvosta, mutta ehkä minua voisi nykyään jossain määrin pitää reformi- tai liberaalijuutalaisuuden "jumalaapelkääväisenä".

Mutta tulen ikuisesti ymmärtämään peruskristinuskoa, aivan kuten muinaiset juutalaiset ja parthialaiset kunnioittivat toisiaan, koska kummankaan kansan jäsenet eivät tehneet jumalastaan jumalankuvia.

Tässä pitää toki vielä muistaa sekin, että periaatteessa minun ei olisi nyt tarpeen uskoa minkäänlaiseen jumalaan. Edes kuvaannolliseen.

Tämä vuoden 2021 kriisi tavallaan järkyttää minua, koska suhteeni niin Jeesukseen kuin kristilliseen Raamattuun on mennyt sen vuoksi uusiksi.

Mutta jylisen silti sydän täynnä kiitollisuutta. Senkin vuoksi, että on vaikea olla uskonnoton, kun kuitenkin periaatteessa turvautuu Kristuksen sovitustyöhön.

Olen siis suhteellisen tyytyväinen.

Tämän blogimerkinnän aiheeseen liittyen muuten kirjoitin jokin aika sitten runon Uusi Jerusalem.

PS. Minun oli alun perin pitänyt julkaista tämä merkintä 51-vuotissyntymäpäivänäni, mutta valitettavasti kirjoitus ei liian korkeasta ilman lämpötilasta johtuen ehtinyt sille päivälle valmistua. Helvetti on helvettiä.

...

PS. 23.8.2021: Voit niin halutessasi käydä tarkastamassa toisenkielisen version tästä blogikirjoituksesta.

maanantai 14. kesäkuuta 2021

Lentäminen humalassa kotilentosimulaattorilla

Edellisen vuoden 2020 maaliskuussa, kun koronapandemian vuoksi tulivat voimaan koronarajoitukset, päätin toverini Hannun kanssa aloittaa uuden harrastuksen: lentämisen kotilentosimulaattoreilla. Simulaattorit piti valita sillä perusteella, mitkä toimisivat yleisimmissä työpöytä-käyttöjärjestelmissä, koska sekä minun että hänen PC-tietokoneessa käyttöjärjestelmänä oli Linux (linkin takana usean vuoden takainen blogimerkintäni Linuxista).

Aluksi olimme käyttäneet selaimella pelattavaa Geo-FS-kotilentosimulaattoria. Sillä pääsi alkuun, mutta koska se oli simulaattorikokemuksena turhan simppeli ja arcademainen siirryimme lopulta kokonaan pelaamaan FlightGear-kotilentosimulaattorilla. Molemmat simulaattorit ovat ilmaisia.

Harrastuksen syntyyn vaikutti sekin, että olimme alkuvuonna käyneet yhdistyksemme porukan mukana paikallisessa ilmailumuseossa.

Myöhemmin lentäjäporukkaan ryhtyi mukaan myös naapuritalon äijä Jari.

Itse asiassa minulle lentokoneet ovat aina merkinneet jotain. Isäni teki pitkän uran lentokonemekaanikkona Finnairilla, olen arvostanut Suomen ilmavoimien suoritusta viime sodissamme, ja lisäksi tunnen kirjailija Jukka Piipposen, joka on kirjoittanut yli kymmenen elämäkerrallista kirjaa suomalaisista sotalentäjistä (ja lisäksi yhden saksalaisesta sääasemasta Barentsinmerellä toisen maailmansodan aikana).

Sen verran ilmaista mainosta, että Piipposen uusin kirja, joka kertoo hävittäjä-ässä Hasse Windistä, ilmestyy kuluvan vuoden 2021 syksyllä.

Olen yli vuoden kestäneen kotilentosimulaattorilentäjän "urani" aikana hankkinut runsaasti kokemusta lentämisestä eri konetyypeillä. Kirjailija Piipposen viimeisin kirja oli kertonut koelentäjä Lauri Hämäläisestä, ja olen itsekin suorastaan kokenut nyt olevani eräänlainen koelentäjä.

Jos kiinnostaa, niin olen melko äskettäin saanut julkaistuksi nettisivuillani opetussivun FlightGearista.

Yksi vanhimmista olemassaolevista kavereistani, nimeltään Jape, on harrastanut piintyneesti ja jatkuvasti kotilentosimulaattorilentämistä 1990-luvulta saakka.

Hän oli joskus kertonut minulle, että pienessä tuiterissa lentäminen sujuu itse asiassa paremmin kuin lentäminen täysin selvin päin. Toisaalta hän oli myös sanonut, että vahvassa humalatilassa taas lentäminen sujuu huonommin kuin selvinpäin.

Olin halunnut itsekin testata Japen kokemuksen rintaäänestä juontuvaa hypoteesia. Olin ehdottanut Hannulle lentämistä humalassa yhdessä. Mutta kun ei oltu hyvään aikaan vielä päästy sopimukseen ajankohdasta, päätin ruveta testaamaan asiaa itsekseni.

Viime viikon torstaina 10.6.2021 testasin illemmalla pienessä tuiterissa lentämistä.

Ensimmäinen olueni oli 4,7-prosenttinen kiinalainen tyypillinen vaalea lager Tsingtao. Maistelin sitä jonkin aikaa jo ennen lentokoneen puikkoihin ryhtymistä, jotta saisin hieman "pohjaa". Myöhemmin nautin vielä toisen oluen, joka oli suomalaisen Beer Hunter’s -ravintolapanimon panema 5,5-prosenttinen Mufloni Huurupukki. Kyseessä on portteri, ja vielä melko hyvä sellainen.

Lensin usealla lentokoneella, joista useimmat olivat melko tuttuja tai vielä tutumpia. Myöskin vaihtelin säätä ja vuorokauden ajankohtaa. Maisemat muuten ovat hirveän kauniita, kun lentää aamunsarastuksen aikaan. Pysyin lennoissani Havaijilla osavaltion pääkaupungin Honolulun tienoilla, joka sijaitsee Havaijin kolmanneksi suurimmalla saarella Oahulla. Honolulun kansainvälinen lentokenttä (Honolulu International Airport, joka on viralliselta nimeltään Daniel K. Inouye International Airport), on FlightGearissä oletuslentokenttä. (Ja tästä Daniel K. Inouye -hepusta on näköjään olemassa Wikipedia-artikkelikin.)

Aloitin lentämisen Cessna 172P Skyhawkilla, joka on FlightGearin oletuslentokone. Lentäminen sujui hyvin.

Seuraavaksi lensin Tupolev 154b:llä, joka on suurista matkustajalentokoneista lempikoneeni, koska sen ohjausominaisuudet ovat loistavat. Sen kanssa sujui hyvin yksin sitä lukuun ottamatta, että ensimmäisellä lennollani unohdin vetää laskutelineet sisään.

Seuraavana oli lentovene Catalina PBY. Tämä ei ollut minulle vielä kovin tutuksi käynyt, mutta kone on melko helppo lennettävä. Sujui hyvin.

Tämän jälkeen lensin Antonov 24:llä. Tämä ei ole lempikoneitani, ja koska se on kannaltani hieman hankala, lensin juuri tämän vuoksi sillä. Lentäminen sujui hyvin muuten paitsi että säätämieni olosuhteiden vuoksi jouduin yhden lentokentän kiitoradalle tuovaa linjaa hieman etsiskelemään.

Tämän jälkeen vuorossa oli toisen maailmansodan aikainen yhdysvaltalainen pommi- ja maataistelukone B-25 Mitchell. Tämä on lempikoneitani hyvien lento-ohjausominaisuuksiensa vuoksi. Koneessa on kuitenkin huonot ohjausominaisuudet maassa. Kun laskeuduin, koneeni ajautui kiitoradan viereen. Enkä saanut sitä enää uudestaan ilmaan. Melko vaikea paskiainen maassa.

Ja seuraavana oli vuorossa Beechcraft 1900D. Tämä ei ole lempikoneitani. Koneella on vaikea taipumus vajota käännöksissä, eli sen kanssa pitää olla todella tarkkana. En ollut tarpeeksi tarkkana. Ensimmäisellä kerralla meni laskeutumisyritys pieleen, sillä putosin mereen ennen kiitorataa. Ja toisellakin lentokerralla putosin. Kolmannella kerralla suoritin lähestymisen kiitoradalle nopeasti suhteellisen korkealta, ja sillä kertaa onnistuin laskeutumisessa.

Sitten taas siirryin Cessna 172P Skyhawkiin. Tunnen sen kuin omat taskuni. Mutta kun olin laittanut ukkostamisen (thunderstorm) asetuksista päälle, putosin maahan. Tuuli oli ollut aivan liian kova, ja olisi kannattanut pysyä maassa tällä hyvin pienikokoisella koneella. Sitten vaihdoin ajankohdan aamun sarastukseen ja sään matalapaineen keskukseen (core low pressure region). Cessnan rakenteet jonkin verran vinkuivat lentäessä. Onnistuin kuitenkin laskeutumaan melko täydellisesti olosuhteet huomioon ottaen.

Viimeinen koneeni oli taas wanha kunnon Tupolev 154b. Lentäminen sillä sujui hyvin.

Lentorupeama kesti yhteensä ehkä puolitoista tuntia.

Se täytyy tässä vielä mainita, että ohjaamokuri oli nyt melko loistava, sillä ei ollut muita ihmisiä samassa huoneessa, joille olisin hölpöttänyt ja jotka olisivat hölpöttäneet minulle. Kykenin täten keskittymään melko hyvin itse asiaan. Lisäksi minulla oli lentoistuimellani ryhdikäs lentämiseen soveltuva asento. Aina minulla ei ole sitä lentäessäni ollut.

Kotilentosimulaattorilla lentäessä ei luonnollisesti mukana ole kuolemanpelkoa, joten siksi ihminen lentää sellaisella huolettomammin kuin tekisi oikealla lentokoneella lentäessä. Putoamiset Beechcraft 1900D:llä olisin luultavasti välttänyt, jos olisin lentänyt oikeasti (tähän sopisi hymiö).

Vertailun vuoksi suoritin seuraavana lauantaina 12.6.2021 päiväsaikaan selvin päin muutaman lennon. Tällöinkin olin yksin eli ohjaamokuri oli sen vuoksi täydellinen. Lensin Cessna 172P:llä, huonommissa olosuhteissa Tupolev 154b:llä, sekä hyvissä olosuhteissa Beechcraft 1900D:llä ja Antonov 24:llä. Lennot menivät mukavasti ellei oteta lukuun sitä, että laskeutumiseni kiitoradalle Antonov 24:lla meni pomppuiseksi, koska olin suorastaan syöksynyt kentän pintaan korkealta (niin ei saisi tehdä).

Myöhemmin samana päivänä kämpilläni pidin tavanomaisten lauantaivieraitteni eli jätkien kanssa normaalin nk. kulttuurielämätapahtuman. Se alkoi kahvituksella, ja sen jälkeen oli vuorossa alkoholipitoisten juomien sekä lastujen nauttiminen. Minä ja Janne nautimme tavalliseen tapaan oluet puoliksi. Pyynnöstäni nautimme niitä tavallisen kolmen sijaan tällä kertaa neljä, koska minun piti saada pohjia. Hannu nautti omia juomiaan. Kukin nautti enemmän tai vähemmän viskiäni. Jari poikkeuksellisesti maistoi tällä kertaa viskiä.

Kuuden jälkeen illalla, kun viimeisinkin vieraistani oli lähtenyt kotiinsa, aloitin testin nimeltä "lentäminen kohtuullisen hyvässä hutikassa".

Nautin lentojen aikana kaksi olutta. Ensimmäinen niistä oli 6,7-prosenttinen Hiisi Rahko Red Wine Sour. Olut oli pirteä ja vinkeä. Alkon luonnehdinta oluesta kuuluu: punaruskea, täyteläinen, miedosti humaloitu, vehnäinen, maltainen, kirpeä, hedelmäinen, aprikoosinen, kirsikkainen, mustikkainen, yrttinen. Toinen olueni oli 9,0-prosenttinen Hiisi Iku-Turso Imperial Stout. Alkon luonnehdinta oluesta kuuluu: ruskeanmusta, samea, runsasvaahtoinen, täyteläinen, voimakkaasti humaloitu, paahtomaltainen, mallasleipäinen, tumman luumuinen, kahvinen, mausteinen, runsas. Tämä olut oli yksinkertaisesti ihana.

Ensin lensin Cessna 172P:llä. Seuraavaksi Antonov 24:llä, pimeällä. Lennot sujuivat hyvin.

Aluksi oli tuntunut siltä, että keskittymiskyky oli tiessään. Ja reagointinopeus tilanteisiin huono. Mutta jotenkin aivoni osasivat pysyä riittävässä määrin vetreinä kuitenkin. Yleensä.

Seuraava koneeni oli Tupolev 154b. Yritin nousta ilmaan liian pienellä tilannenopeudella, joten romahdin alas juuri, kun olin pistänyt koneen vetämään laskutelineet sisään. Uudella yrityksellä sujuivat lentämään pääsy ja lentäminen kuitenkin hyvin.

Tämän jälkeen lensin Cessna Grand Caravanilla.

Sitten oli vuorossa Cessna Citation II.

Ja seuraavaksi Allegro 2000.

Tämän jälkeen lensin de Havilland Mosquito FB Mk VI:lla.

Seuraavaksi vuorossa oli toisen maailmansodan aikainen legendaarinen saksalainen syöksypommittaja Junkers 87 "Stuka".

Ja sitten lensin uudestaan Tupolev 154b:llä.

Ja vielä yhden kerran Cessna 172P:llä.

Mikä ihmeellistä, niin lennot sujuivat tälläkin kertaa enimmäkseen hyvin huolimatta isitä, että aivot tuntuivat hieman jumittavan. Mutta kun tiesin olevani selvästi humalassa, niin minä myös tein kaikkeni ollakseni skarppi ja toimiakseni mahdollisimman skarpisti. Päivällä nautittu kahvi saattoi toki vielä vaikuttaa piristävästi.

Japen hypoteesin testaamiseksi kunnolla olisi ehkä pitänyt juoda itsensä vielä enemmän humalaan, mutta en halua suin surminkaan hankkia usean päivän kestävää krapulaa.

Ja krapulasta puheen ollen, tein sunnuntai-iltapäivällä vielä muutaman lennon.

Cessna 172P, aamu, matalapaine ja lyhyt lento. Onnistuin ensimmäisellä lennollani tuhoamaan laskutelineet laskeutumisessa, kun kone iskeytyi kiitorataan turhan suurella nopeudella. Toisella kerralla laskeutuminen onnistui mainiosti.

Tämän jälkeiset lennot tein samoissa olosuhteissa.

Seuraavaksi lensin Antonov 24:llä. Näkyvyys oli heti alussa melko huono tai vielä huonompi. Jouduin lentämään ympäri ämpäri saadakseni löydettyä paikan, johon laskeutua. Kerran jouduin laskeutuessa vetämään takaisin ylös, kun pelkäsin kiitoradan loppuvan. Sitten yritin uudella kierroksella päästä samalla kiitoradalle. Jotain tein oikein, sillä yhtäkkiä kiitorata ilmestyi sumusta eteeni. Onnistuin tekemään ei-niin-oikeaoppisen laskeutumisen. Itse asiassa pyörät koskettivat maata kiitoradan vieressä, mutta minusta kyseessä oli kuitenkin hyvä suoritus noissa olosuhteissa, kun koneeseen ei sitten kuitenkaan tullut mitään vaurioita.

Kolmas koneeni, jolla lensin, oli Tupolev 154b. Näkyvyys oli vähän parempi. Ennen vuoria käänsin vasemman kautta koneen tulosuuntaan ja etsin kiitoradan näkyviin. Valitettavasti se oli melko lähellä, ja minä melko korkealla. Hallitulla syöksyllä onnistuin kuitenkin laskeutumaan kiitoradalle. Laskeutuminen meni kuitenkin lievästi pitkäksi, kun en ollut ottanut aikalisää ja yrittänyt uudestaan kiitoradan toiselta puolelta. Lentosäännöt olisivat oikeastaan vaatineet tuollaista ratkaisua.

En krapulaista lentoistuntoani viitsinyt pitää yhtä pitkänä kuin kumpaakin humalassa pitämääni lentoistuntoani.

Olen puhunut ohjaamokurista. Mutta oikeasti ohjaamokuriin ja hyvään lentotapaan kuuluu myös se, että ei lennetä humalassa – edes pikku tuiterissa – tai krapulassa. (Taikka kovin väsyneenä.)

...Kun hommat oli hoidettu, tunsin todellakin lentäneeni.

Japen hypoteesi jäi nyt oikeastaan silti toteen näyttämättä. Olisi pitänyt lentää pitempään, ja toisen humalalentoistuntoni aikana minun olisi pitänyt hankkiutua vieläkin voimakkaampaan humalaan kuin mitä nyt tein. Vaikkakin sellainen olisi epäterveellistä.

PS. Viime viikon lauantai taisi olla ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun olen ollut kunnolla humalassa.

perjantai 11. kesäkuuta 2021

Me olemme kaikki maahanmuuttovastaisia, myös Vihreiden jäsenet

Median antia lukemalla olen saanut selville, että jos joku vastustaa mitä tahansa maahanmuuton lajia, hän on maahanmuuttovastainen.

Mutta todellinen lakmustesti sille, onko ihminen oikeasti maahanmuuttomyönteinen, on se, hyväksyykö hän natsien maahanmuuton. Jos ihminen vastustaa natsien maahanmuuttoa, hän on maahanmuuttovastainen.

Minäkin olen maahanmuuttovastainen.

Vastustan natsien maahanmuuttoa sen aiheuttamien sosiaalisten ongelmien vuoksi siitä huolimatta, että länsimaisissa yhteiskunnissa natsit ovat laajalti nuivittu vähemmistö. Ei pakolaisasemaa natseille.

torstai 10. kesäkuuta 2021

Uskovaisten turmelus

Kävin kuluvan Herran vuoden 2021 kuntavaaleissa ennakkoäänestämässä. Äänestin erästä sellaista ehdokasta, joka uskonnonvapausasioissa menee uskonnonvapaus edellä.

Ja muuten, Ranskassa 16-vuotias teinityttö oli saanut osakseen tappouhkauksia hänen arvosteltuaan islamia. Ja nyt pari vuotta myöhemmin syylliset saavat vihdoin maksaa teostaan. Syvemmin asiaa on käsitelty Professorin ajatuksia -blogissa.

Pyhien kirjoitusten, pyhien arvojen ja pyhien hahmojen arvostelu on laillista ja hyväksyttyä avoimessa yhteiskunnassa, jollainen Ranska ilmeisesti on.

Olen sitä mieltä, että jos joku ei hyväksy kannattamansa oppijärjestelmän tai yhteisön pyhien kirjoitusten, pyhien arvojen ja pyhien hahmojen arvostelua, hänen vakaumuksensa on heikko. Siksi hänen täytyy mielestään pakottaa muut uskomaan, tai ainakin vastentahtoisesti kunnioittamaan – väkivallan tai sen uhkan avulla – vakaumustaan.

Ei yksikään vakaumus tai aatteellinen yhteisö ansaitse sitä, että se on arvostelun yläpuolella.

Tuollaiset ihmiset ovat ihmisperseitä. Ihmisperseitä kaikkialla.

Uskonto on kaikkein helpoin ja viettelevin tapa perustella hyvällä tarkoituksella pahan tekemistä.

Islam alun alkaen on perustunut vihaan, väkivaltaan ja suvaitsemattomuuteen, joten ei ehkä tarvitse ihmetellä sitä, miksi islamilaisen yhteisön piiristä nousee tuollaisia ihmisiä. Jos on islamilainen herätysliike, joka haluaa "palata puhtaaseen islamiin", niin todennäköisesti se kannattaa juuri tuollaisia arvoja. Jännä, mutta pieni poikkeus on ahmadilaisuus, islamilainen tai islamilaisperäinen islamilaisissa maissa vain vaivoin suvaittu uskonnollinen yhteisö, jonka mukaan islamin 600-luvulla Arabian niemimaalla perustanut profeetta Muhammad ei ollut tarkoittanut väkivallantekojaan yleiseksi uskonnolliseksi säännöksi. Tosin sanoen ahmadilaiset opettavat, että heidän liikkeeseensä kuulumattomat muslimit eli 99 prosenttia muslimeista on ymmärtänyt perin juurin väärin profeettansa opetukset ja esimerkin. Tosin amhadilaisuuskaan ei sitten ilmeisesti tuomitse profeetan väkivallantekoja.

Toki islamin piirissä, kun kyseessä on varsin suuri uskontokunta, on nykyään myös paljon sellaisia ihmisiä, joita ei kauheasti innosta palaaminen "alkuperäiseen islamiin". Islamin nykyistä suhteellista rauhanomaisuutta toki selittää omalta osaltaan sekin, että länsimaalaisperäinen kulttuuripiiri on nykyään sotilaallisesti varsin voimakas. Miksi lyödä päätään kallioon, jos voi odottaa parempia aikoja sotilaalliselle laajenemiselle?

Buddhalaisuutta tai sen historiaa en kovin hyvin tunne, mutta vaikka se on ollut lähetysuskonto, niin se ei ole käsittääkseni harjoittanut juurikaan miekkalähetystä, vaikka buddhalaisia valtiontemppeleitä on ollut, ja valtio on buddhalaisissa maissa voinut avokätisesti tukea buddhalaista uskontoa.

Ennen väkivaltaisen islamin syntyä koko Keski-Aasia oli muuten ollut buddhalainen.

Juutalaisuudessa on se hyvä puoli, että vaikka juutalaisen Raamatun perusteella voisi väittää, että juutalaisen uskonnon puolesta on harjoitettu aikoinaan runsaasti väkivaltaa, niin miekkalähetystä uskonto on harjoittanut kovin vähän. Tämä selittyy varsin suurelta osalta sillä, että juutalaisuus ei ole lähetysuskonto. Itse asiassa juutalaisuuteen kääntyminen on tehty tahallaan vaikeaksi.

Juutalaisuus on myös etninen ryhmä, jonka ytimessä on juutalainen uskonto. Tätä nykyä vain vähemmistö aikuisista juutalaisista lienee uskovaista väkeä. Juutalaisen Raamatun kunnioittaminen silti lienee ryhmän keskuudessa yleistä. Eihän ilman sitä olisi koko juutalaisuutta etnisenä ryhmänä.

Minulle tutuin uskonnoista on kristinusko. Olen tavannut sanoa, että kristinuskosta on moneksi. Tarkoitan tällä sitä, että kristinuskon Raamattu sisältää ainekset tulkinnoille sekä uskonnollisen suvaitsevaisuuden että suvaitsemattomuuden puolesta. Olen tavannut myös sanoa, että kristinuskon Jumala ei suojele uskovaisiaan tyhmyydeltä. Kristillisen kirkon tyhmyys on mielestäni ollut historiallinen tragedia. Asiaa olisi voinut auttaa, jos sillä olisi ollut jokin tolkullinen Raamatun tulkintateos. Juutalaisilla on Talmudinsa. Kristityillä ei ole mitään sen kaltaista. Kristillisen kirkon tyhmyydestä pääset lukemaan hieman lisää tästä blogimerkinnästäni.

1900-luvun oli ollut määrä olla sivistyksen ja järjen valon vuosisata. Sen sijaan siihen kuuluivat ensimmäinen ja toinen maailmansota sekä marxismileninismi ja natsismi, kaksi ihmisyyden vastaista paljon vaikuttanutta maallista ideologiaa. Ei ole ihmisenä oleminen välttämättä helppoa uskonnottomallekaan.

torstai 3. kesäkuuta 2021

Latinan kieli sukupuolineutraaliksi?

Rakastan klassista latinan kieltä, koska se kuulostaa niin kovin komealta, paitsi yhtä piirrettä siinä: muinainen roomalainen kulttuuri oli perin juurin sovinistinen, ja tämä näkyi kielessäkin.

Jos latinan kielen substantiivi tarkoitti oliota, jolla on sukupuoli, niin se tyypillisesti tarkoitti miespuolista. Naispuolista tarkoittavaksi substantiivi saatiin erityisellä päätteellä.

Lisäksi latinan kielessä oli kaksi eri hän-pronominia, yksi kummallekin sukupuolelle.

On mainittava vielä sekin roomalaisen kulttuurin piirre, että nainen sai etunimensä isänsä sukunimen mukaan. Esim. Gaius Julius -nimisen miehen tyttären nimeksi tuli Julia. Jos tyttäriä oli kaksi, niin he olivat nimeltään Julia vanhempi ja Julia nuorempi. Jos tyttäriä oli useampia, niin heidät numeroitiin.

Mutta sitten onneksi oli keisari Caracalla, joka oli virassa 211–217 jKr. Vuonna 212 tämä antoi Rooman himoitun kansalaisuuden kaikille vapaille valtakunnan asukkaille. Koska kaikki lukemattomat uudet miespuoliset kansalaiset saivat sukunimekseen nyt keisarin sukunimen Septimius, uudistus romutti roomalaisen sovinistisen nimijärjestelmän.

Tosin naisen asema oli Rooman valtakunnassa ollut paranemaan päin jo ennen ajanlaskun alkua.

Ehdotukseni on siis, että latinaa voisi alkaa käyttää sukupuolineutraalisti. En ymmärrä ylipäätään niin kovin monen indoeurooppalaisen kielen päähänpinttymää sukupuolesta, joka pitää olla substantiiveilla ja sukupuolista olentoa tarkoittavilla pronomineilla.

Ehdotan, että latinan maskuliinista tarkoittavat substantiivit oletettaisiin jatkossa sukupuolisesti neutrisiksi.

Otan esimerkkinä konia tai kaakkia tarkoittavan sanan 'caballus'.

'caballus' olisi siis mikä tahansa hevonen sukupuolesta riippumatta.

"caballus mas" olisi urospuolinen hevonen. "caballa" taas olisi naaraspuolinen hevonen. Yleensä naaraspuolista tarkoittavat sanat eivät tarvitsisi seurakseen erityistä määritettä, vaan a-pääte riittäisi.

Lisäksi ovat ne substantiivit, jotka tarkoittavat ihmistä. Mutta minun puolestani voidaan käyttää eläimille tarkoitettua määrettä "mas" ihmisistäkin puhuttaessa, koska masculinus ja masculus ovat vähän turhan pitkiä sanoja käytettäväksi rutiininomaisesti.

Ja muita ehdotuksia:

Diftongit tulisi mielestäni lausua diftongeina: 'Caesar', 'foederatio'.

C-kirjain tulisi lausua aina kuten K.

En voi kuitenkaan ehdottaa, että latinan kielestä tehtäisiin kansainvälistä apukieltä. Sillä latina olisi sellaiseksi liian vaikea sujuvasti useimpien omaksua.

PS. Minun olisi pitänyt viime aikoina kerrata latinaa ja oppia sitä hiukan lisääkin, mutta valitettavasti koronarajoitusaika on rasittanut mieltä sen verran kovasti, että olen projektin jatkamisen lykännyt luovasti huomiseen.