keskiviikko 23. marraskuuta 2022

DuckDuckGo, pelastavainen hakukone

Olen noin pari viime vuotta käyttänyt PC-tietokoneessani webbiselaimeni hakukoneena käyttäjien yksityisyyttä (jossain määrin) kunnioittavaa DuckDuckGo:ta. Hakukonetta olen sen englanninkielisen nimen perusteella nimittänyt diminutiivisesti ankattimeksi. Jossain vaiheessa olin kuitenkin törmännyt sitten siihen törkeään yksityiskohtaan palvelussa, että se ei ilmeisesti teknisistä syistä johtuen estänyt kaikkia Microsoftin seuraimia.

Microsoft on minulle 1990-luvulta alkaen merkinnyt Suurta Saatanaa. Ei, en ikinä anna sille anteeksi. Ja nyt DuckDuckGo oli ollut tavallaan kimpassa sen kanssa.

Aikaisemmin Microsoftin kohdalla poikkeus yksityisyyskäytäntöihin oli jouduttu tekemään Microsoftin Bing-hakukoneen käyttämiseen hakutulosten lähteenä liittyneiden käytäntövaatimusten takia.

Tässä suhteessa tilanne on ilmeisesti parantunut, mutta mainonnan kohdalla kuitenkin joudutaan tekemään edelleen poikkeus. DuckDuckGo käyttää hakutulosten mainosten näyttämiseen nimittäin Microsoftin alustaa.

DuckDuckGo selittää, että sen täytyy päästää Microsoftin skriptejä läpi bat.bing.com -osoitteesta, jotta mainostaja näkee, johtaako mainoksen klikkaaminen DuckDuckGo:ssa tuotteen ostamiseen.

Voisin periaatteessa muuten vaihtaa StartPage-hakukoneeseen, mutta kun sitä ei saa – vieläkään – suomenkieliseksi, niin olen toistaiseksi haudannut tämän suunnitelman.

Mutta DuckDuckGo:sta on kuitenkin muutakin iloa kuin – osittainen – yksityisyys.

Olin keväällä ostettuani ikään kuin Reilua kauppaa edustavan alankomaalaisen yhtiön Fairphone-puhelimen valinnut uudessa puhelimessani hakukoneeksi DuckDuckGo:n. Kun kokeilin hakupalvelun mukana tullutta webbiselainta, niin törmäsin selaimen asetuksissa kahteen jännään asiaan.

Ensimmäinen näistä oli vakoilunestopalvelu, jonka betaversion sai tilattua. Ei kestänyt montaa päivää, kun sain ilmoituksen siitä, että pääsen käyttämään palvelua. Sen avulla kävi ilmi, että Android-käyttöjärjestelmän sisällä on vaikka mitä sovelluksia ja palveluita, jotka vakoilevat käyttäjän toimia.

Vakoilunestopalikka toimii esittäen järjestelmälle ja siihen asennetuille sovelluksille olevansa Virtual Private Network -palvelu, joka reitittää kaiken verkkoliikenteen itsensä kautta. Vakoilunesto oli tervetullut uudistus, vaikkakaan kaikkia vakoilua harjoittavia sovelluksia ja palveluita ei oikein kannattanut estää vakoilemasta, koska ne pirulaiset on rakennettu siten, että ne eivät oikein toimi kunnolla ilman vakoiluominaisuuttaan. Toinen huono puoli vakoilunestopalvelussa oli se, että se vie käsittämättömän paljon virtaa. Lisäksi se pisti epäkuntoon kännykkääni sittemmin ilmaantuneen My Fairphone -sovelluksen, joka ei onnistunut saamaan yhteyttä verkkoon.

Niinpä poistin palikan.

Toinen jännä asia oli DuckDuckGo-uudelleenohjaussähköpostiosoite. Palvelulta voi siis pyytää sähköpostiosoitteen, johon ei sisälly kuitenkaan palvelintilaa sähköposteille. Eli osoitteen on tarkoitus ohjata saapuva sähköposti käyttäjän varsinaisen sähköpostipalvelun tarjoajalla olevaan sähköpostilaatikkoon. Oma varsinainen sähköpostiosoitteeni, jota olen käyttänyt monta vuotta jo, on myöskin uudelleenohjaussähköpostiosoite, jonka on tarkoitus olla ikään kuin ikuinen. Päädyin siihen, että pistin palvelusta, jolta olen sen saanut, sähköpostin ohjautumaan DuckDuckGo-sähköpostiosoitteeseen, ja sieltä posti ohjautuu taas varsinaiseen sähköpostipalveluuni. Jossain määrin monimutkaiseen toimenpideohjelmaan ryhdyin siis.

DuckDuckGo-palvelu siinä välissä sitten poistaa kaikki vakoilevat komponentit minulle saapuvista sähköposteista.

Ainoa huono puoli DuckDuckGo:n uudelleenohjausosoitteessa on se, että kun vastaa toisen ihmisen sähköpostiin, niin palvelu on jostain ilmeisesti yksityisyyteen liittyvästä syystä muuntanut vastaanottajaksi merkityn ihmisen sähköpostiosoitteen erikoiseksi osoitehässäkäksi. Eli joutuu sitten aina manuaalisesti muuttamaan vastaanottajan sähköpostiosoitteen oikeanlaiseksi.

...

PS. 28.11.2022:

Vastahan minä olin tämän blogimerkinnän julkaisut, ja jo olen päättänyt luopua DuckDuckGo-palvelun sähköpostiturvasta. Oli käynyt ilmi, että koska minulla on käytössä kaksi eri postin uudelleenohjaussähköpostia, niin kaikki minulle lähetetty posti ei saavu perille.

Ja toiseksi on tuo ärsyttävä osoitehässäkkäjuttu. Jatkossa en ennen roskapostikansioon pistämistä avaa ainuttakaan minulle saapunutta sähköpostia.

Olin ehtinyt postien saapumisvarmuutta tutkiakseni ottaa käyttöön ensimmäisen uudelleenohjauspalveluistani nykyään käyttäjilleen tarjoaman saapuvan postin palvelimen, joka ilmeisesti säilyttää kopioita posteista tasan viikon ajan ennen kuin heivaa ne bittien taivaaseen.

Koska olen sen nyt ottanut käyttöön, niin ihan mielenkiinnon vuoksi säilytän sen toistaiseksi. Jos postit häipyvät sieltä aina viikon kuluttua saapumisestaan, niin jatkossa käyn tarkistamassa sen vähintään kahdesti viikossa.

Jatkossakin tulen joka tapauksessa käyttämään Ankattimen hakukonetta. Se ei ole täydellinen, mutta silti niin kiva.

keskiviikko 16. marraskuuta 2022

Yhdysvaltain Republikaanisessa puolueessa yhä useammat ovat alkaneet kannattaa kristinuskon pakkosyöttöä

Yhdysvalloissa oli vasta äskettäin pidetty kongressin – sikäläinen kaksikamarinen eduskunta – nk. välivaaleja, joissa valittiin noin kolmasosa senaattoreista – kuuden vuoden vaalikausi – ja kaikki edustajainhuoneen jäsenet – vaalikausi vain kaksi vuotta. Hieman yllättäen Demokraattinen puolue saavutti torjuntavoiton niissä, vaikka maan hallitsija eli presidentti on Demokraattisen puolueen jäsen. Nimittäin presidentin puolue on tavannut aina kärsiä kongressin vaaleissa suurehkoja tappioita. Nyt tappioita tuli paljon odotettua vähemmän. Demokraatit säilyttivät juuri ja juuri enemmistön senaatin paikoista, mutta menettivät niukasti eduskuntajainhuoneen Republikaaneille. Ilmeisesti edellisen presidentin, vahvan miehen Donald Trumpin edustama faktio Republikaanisessa puolueessa ei nautikaan puolueen kannattajien piirissä jakamatonta suosiota. Mutta siitä huolimatta pääsen seuraavassa itse asiaan.

Salon-sivustolla 29.7.2022 julkaistussa Amanda Marcotten kirjoittamassa englanninkielisessä artikkelissa The backlash to Christianity: Republicans are now panicked — but they only have themselves to blame käsitellään Yhdysvaltain Republikaanisen puolueen ja kristinuskon erikoisemmaksi ja vaikeaksi käyvää suhdetta.

Artikkelissa todetaan, että vaikka kristinusko on edelleen vahvoilla Yhdysvalloissa, niin se on kuitenkin nyt alamäessä. Vähemmän kuin puolet yhdysvaltalaisista edes kuuluu mihinkään kirkkoon tai uskonnolliseen yhdyskuntaan.

Nuorempi osa väestöä yhä useammin kokee muut asiat kuin kristinuskon kiinnostavammaksi.

Yhdysvalloissa on liittovaltion tasolla enemmistövaalitavasta johtuen tosiasiallisesti voimassa kaksipuoluejärjestelmä. Republikaaninen puolue on kahdesta pääpuolueesta oikeistolaisempi ja Demokraattinen puolue on vasemmistolaisempi. Sivumennen sanoen Demokraatit ovat vasemmistolaisempia siis siinä mielessä, että he ikään kuin vastaavat näkemyksiltään Suomen Kokoomusta, joka – vaikka se luetaan Suomessa oikeistopuolueeksi – on paljon Yhdysvaltain Republikaanista puoluetta vasemmistolaisempi.

Republikaanisessa puolueessa kannatetaan enemmän kovaa yhteiskunnallista kuria ja vahvoja asevoimia kuin Demokraattisessa puolueessa. Demokraattisen puolueen piirissä taas kannatetaan enemmän vähemmistöjen ja naisten oikeuksia sekä sosiaalisia oikeuksia kuin Republikaanisessa puolueessa.

Republikaanisesta puolueesta myös löytävät Demokraattista puoluetta herkemmin poliittisen kodin sellaiset ihmiset, jotka kannattavat kristillistä valtiota. Puolue olikin viimeksi kuluneina vuosikymmeninä profiloitunut eräänlaiseksi koti, uskonto, ja isänmaa -puolueeksi. Tällainen puolueesta oli tullut ilmeisesti 1980-luvulla. Demokraattien muuttuminen eräällä tavalla vasemmistolaisemmaksi vaihtoehdoksi juontaa juurensa jo 1930-luvulle, jolloin presidentti Franklin Delano Roosevelt oli perustanut sosiaalisen ohjelman nimeltä New Deal maailmanlaman runnomien kansalaisten auttamiseksi. Puolue profiloitui tällaiseksi lisää 1960-luvulta lähtien, jolloin puolue alkoi hieman yllättäen kannattaa neekerien kansalaisoikeuksia. Tässä on huomattava se, että Demokraatit olivat alun perin kannattaneet neekeriorjuutta, ja sen 1860-luvulla tapahtuneen lakkauttamisen jälkeen puolue oli profiloitunut rotuerottelun kannattajana. Republikaaninen puolue oli alun perin ollut näistä kahdesta se edistyksellisempi.

Artikkelin kirjoittajan Amanda Marcotten mukaan ihmisten menettäessä uskoaan  yhä useammat Republikaanisessa puolueessa kannattavat paniikkireaktiona kristinuskon pakkosyöttämistä ihmisille valtion taholta.

Yhdysvaltain perustuslain ensimmäisessä lisäyksessä lukee näin (suomennos minun): Kongressin ei tule säätää lakia jonkin tietyn uskonnon kunnioittamisesta tai vapaan uskonnonharjoituksen kieltämisestä; taikka sananvapauden, tai lehdistön vapauden, rajoittamiseksi; taikka ihmisten vapaan kokoontumisvapauden rajoittamiseksi, ja valitusoikeuden hallinnolle rajoittamiseksi.

Marcotten mukaan Yhdysvalloissa yhä useammat Republikaanisen puolueen jäsenet hylkäävät maansa perustuslain ensimmäisen lisäyksen sen myytin hyväksi, jonka mukaan ei ole olemassa kirkon (tai uskonnollisen yhdyskunnan) ja valtion eroa.

Kirjoittaja toteaa, että aikaisemmin kristillinen nationalismi, jonka mukaan Yhdysvaltain tulisi olla nimenomaan kristitty kansakunta ja lainsäädännön tulisi panna täytäntöön kristillisiä uskomuksia, oli ollut ajatus, jota kukaan ei olisi voinut ajatellakaan Yhdysvaltain politiikassa. Ja että nykyään tällainen ajattelu on normaalia Republikaanien trumppilaisen haaran sisällä. Amanda Marcotte kertoo siteeraten toista kirjoittajaa Heather "Digby" Partonia, että Pennsylvanian kuvernöörinvaalien republikaaninen ehdokas Doug Mastriano tuskin on piilottanut kristillisnationalistisia katsomuksiaan. Mies on kaveerannut erään Andrew Torban kanssa, joka täysin avoimesti lausuu seuraavanlaisia asioita: "Emme halua ihmisiä, jotka ovat ateisteja. Emme halua ihmisiä, jotka ovat juutalaisia", koska maan tulisi olla "nimenomaisesti kristitty maa".

Jos lukijaa asia kiinnostaa, niin voin kertoa, että Yhdistyneen kuningaskunnan nykyisen Yhdysvaltain alueen itäosan alkuperäisistä siirtokunnista kveekari William Pennin perustama Pennsylvania oli aluksi ainoa siirtokunnista, jossa oli voimassa uskonnonvapaus. Kuitenkin, tavanomaisempien kristittyjen muutettua laajoin joukoin siirtokuntaan, sen uskonnollinen suvaitsevaisuus heikkeni.

Mastriano muuten hävisi Pennsylvanian kuvernöörinvaalit Demokraattien Josh Shapirolle suurehkolla äänten erolla. Ero oli 14 prosenttiyksikköä itse asiassa. Shapiro oli toiminut osavaltion oikeusministerinä ennen kuvernööriksi tuloaan.

Yhdysvalloissa julkisissa kouluissa ei saa olla tunnustuksellista uskonnonopetusta. Yhdysvaltain Korkein oikeus, jonka tehtävä on tulkita, onko lainsäädntö sopusoinnussa maan perustuslain kanssa, on äskettäin tukenut erästä lukion (siis High School, joka on useampivuotisempi kuin meikäläinen lukio) jalkapallovalmentajaa tämän halussa, että koulussa voitaisiin pitää oppilaille enemmän tai vähemmän pakollisia rukoushetkiä. Marcotte siteeraa Washington Post -lehteä, jonka mukaan aktivistit ovat valmistautumassa ajamaan uskonnollista palvontaa julkisiin kouluihin ympäri maata.

Kirjoittaja kertoo myös bloggari Roy Edroson dokumentoineen, että republikaanit perustelevat kyseistä hanketta kirkkojen tyhjillä penkeillä.

Marcotten mielestä pakotettu usko on moraalisesti tuomittavaa ja suora ihmisoikeuksien loukkaus. Olen itse asiassa samaa mieltä. Hän myös sanoo, että jos Republikaanit haluavat tietää, ketä syyttää kristinuskoisuuden vähenemisestä Yhdysvalloissa, niin he voivat katsoa peiliin.

Yhdysvalloissa on kirjoittajan mukaan olemassa kulttuurinen jako valkoisten kansoittamien kirkkokuntien ja nuorempien yhdysvaltalaisten välillä sellaisten asioiden kohdalla kuin tiede, koulutus ja sukupuolten tasa-arvo. Näiden kirkkojen nuoremmat jäsenet yhä useammin torjuvat vanhempien jäsenten seksismin, homofobian ja tieteen vastaiset asenteet.

Koska nämä kirkot eivät uudistu tasa-arvoisemmiksi ja tiedettä kunnioittavammiksi, ne joutuvat huomaamaan, että nämä nuoremmat ihmiset nostavat ns. kytkintä.

Nämä trendit kirjoittajan mukaan voimistuvat Korkeimman oikeuden hylättyä aborttioikeuden liittovaltion tasolla taanneen Korkeimman oikeuden aikaisemman Roe vastaan Wade -nimellä tunnetun päätöksen vuodelta 1973, erityisesti, kun republikaaneista tulee yhä fanaattisempia pyrkimyksessään rangaista yhdysvaltalaisia seksin harrastamisesta. Yhdysvaltain kongressin alahuoneessa edustajainhuoneessa kaikki republikaanien kansanedustajat kahdeksaa lukuunottamatta olivat äänestäneet ehkäisyoikeutta vastaan. Harvempi kuin neljännes heistä äänesti tukeakseen samasukupuolisten avioliitto-oikeuksia. Mutta molemmat oikeudet ovat kuitenkin Yhdysvalloissa valtavan suosittuja. 84 % yhdysvaltalaisista nimittäin kannattaa oikeutta käyttää ehkäisyä ja 99 % heteroseksuaaleista seksiä harjoittaneista on käyttänyt sitä. Yli 70 % yhdysvaltalaisista kannattaa samasukupuolisten avioliitto-oikeutta.

Kuten sanottu, niin Republikaanien paniikkireagointi maallistumiseen aiheuttaa konservatiivisemman kristinuskon hylkimistä.

Jotkut ihmisistä kuitenkin etsiytyvät liberaalimpiin kirkkoihin, kirjoittaja toteaa. Mutta ihmisille on yksinkertaisempaa ja helpompaa yksinkertaisesti luopua kokonaan kristinuskosta.

Jos ketään kiinnostaa tämän jälkeen, niin Yhdysvaltain 44. presidentti Barack Obama – virassa 2009-2017 – joka paitsi että oli maansa historian ensimmäinen presidentti, jossa oli neekeriverta – hän oli mulatti ja on edelleen – on kannattanut liberaalimpaa kristinuskon tulkintaa kuin nämä monet Republikaanisen puolueen jäsenet, joita Amanda Marcotte oli kirjoituksessaan käsitellyt. Obama on ollut Demokraattisen puolueen jäsen.

PS. Kveekarihenkisenä ihmisenä minua ottavat päähän ihmiset, jotka nk. tunkevat uskontoa toisten kurkusta alas.

keskiviikko 9. marraskuuta 2022

Suhteellisen vaalitavan ylistys demokratiassa

Demokratia on hieno asia. Ja kannatan ehdottomasti suhteellista vaalitapaa käytettäväksi eduskuntavaaleissa. Suomessa käytössä oleva eduskuntavaalien vaalitapa, nk. d'Hondtin järjestelmä, taas on lievästi epäsuhteellinen, vaikka sitä nimitetäänkin suhteelliseksi vaalitavaksi. Se kun toisaalta lievästi sorsii pieniä puolueita ja samaten lievästi suosii suuria puolueita.

Oikea suhteellinen vaalitapa, kun ei käytetä vaalikynnystä, takaa sen, että eduskunnassa on melko lailla edustettuna kaikki oleellinen demokraattisen maan poliittiselta kartalta, ja vieläpä jossain määrin oikeissa suhteissa. Sikäli voidaan sanoa, että suhteellinen vaalitapa on maailman demokraattisin vaalitapa.

Ilmeisesti Sainte-Laguën menetelmässä puolueiden saamien paikkojen osuus on mahdollisimman lähellä puolueen osuutta annetuista äänistä, eli tämän kyllä mielelläni näkisin Suomessakin käyttöön otettavaksi niin eduskunta-, kunta- kuin hyvinvointialuevaaleissakin.

Sainte-Laguën menetelmää käytettäessä voi kuitenkin joissakin tapauksissa käydä niin, että enemmistön äänistä saanut puolue saakin vähemmistön paikoista.

Wikipediassa kerrotaan, että näin käy esimerkiksi silloin, kun jaettavana on kolme paikkaa, joista kilpailee kolme puoluetta, jotka saavat 28, 12 ja 10 ääntä. Tässä tapauksessa paikat jakaantuvat niin, että jokainen puolue saa yhden paikan.

Tällaisen tapaturman todennäköisyyden vähentämiseksi ja eduskunnan hajaantumisen estämiseksi käytetään monessa maassa – mm. Ruotsissa – muokattua Sainte-Laguën menetelmää.

Muokattu menetelmä muistuttaa hieman enemmän d’Hondtin menetelmää, ja useimmissa olosuhteissa se takaa lähes parhaan mahdollisen suhteellisuuden. Yllä olevan esimerkin paikat jakautuisivatkin suhteessa 2:1:0.

Sainte-Laguën menetelmä on käytössä muun muassa Norjassa, Ruotsissa, Saksassa, Bosnia-Hertsegovinassa ja Uudessa-Seelannissa. Yhdysvaltalainen nimitys menetelmälle on Websterin menetelmä, jossa käytetään erilaista kaavaa, vaikka lopputulos on sama.

Suomessa eduskuntavaaleissa vaalipiirin koosta riippuu se, kuinka suuren osuuden äänistä kukin puolue tarvitsee saadakseen ehdokkaita läpi kyseisessä vaalipiirissä. Itse kannattaisin tämän kansalaisia epätasa-arvoistavan tilan korjaamista tekemällä koko Suomesta, poislukien Ahvenanmaa, yksi vaalipiiri. Voitaisiin sitten luoda algoritmi, jonka avulla paikkoja jyvitettäisiin alueelliselle tasolle. Toinen vaihtoehto voisi olla se, että luodaan manner-Suomeen kolme vaalipiiriä: Uusimaa, Helsinki ja alueeltaan jättimäinen muu Suomi, ja jälkimmäisessä vaalipiirissä sitten jyvitettäisiin paikat alueelliselle tasolle.

Seuraavaksi tulee sitten eteen se kysymys, että miten taataan suhteellisen vaalitavan vallitessa vankka hallitusvalta, kun eduskunta on puoluepoliittisesti entistä pirstaloituneempi. En kannata asian korjaamista äänikynnyksellä.

Seuraavassa esittelemäni näkemys sopivasta korkeimman vallan mallista luultavasti herättää lukijoissa keskimäärin jonkinlaista vastarintaa.

Minusta äänestäjien tulisi äänestää eduskuntavaalien yhteydessä siitä, minkä puolueen he toivovat johtavan hallitusta. Äänestyksessä käytettäisiin ääniä vähemmän hukkaavaa siirtoäänivaalitapaa. Äänestyksessä voittanut puolue johtaisi hallitusta, ellei enemmistö kansanedustajista äänestäisi jotain toista puoluetta johtamaan sitä. Hallituksen johtava puolue voisi niin halutessaan ja kyetessään muodostaa hallituksen yksinään. Se myös voisi myös lähes yksinään säätää kaikki ne lait, joissa on kysymys budjetista. Ajattelen, että hallituksen johtopuolue saisi aina enemmistön, jos sen kaikki kansanedustajat sekä yksi jonkin muun puolueen kansanedustaja äänestäisi sen laatiman budjettilain puolesta. Kaikissa muissa laeissa kuin budjettilaeissa myös muilla kuin hallitukseen kuuluvien puolueiden kansanedustajilla olisi normaalisti valtaa. Tällainen järjestelmä estäisi osan siitä pettymyksestä, jota puolueiden kannattajat joutuvat väistämättä kokemaan paljon kompromisseja tekemään joutuvien monipuoluehallitusten vuoksi. Jokainen kansanedustajistakin voisi kirkasotsaisesti ja suoraan kannattaa juuri oman puolueen ajamia arvoja ja asioita. Toisaalta yhdelläkään puolueella ei olisi eduskunnassa ehdotonta valtaa, ellei hallituksen johtopuolueeksi kansalaisten äänestämä puolue saisi eduskunnan paikoista ehdotonta enemmistöä. Monipuoluedemokratiassa tällaista tuskin koskaan kuitenkaan tapahtuisi.

torstai 3. marraskuuta 2022

Putinin Hitler-viikset

Tämän kirjoitettuani yritän olla jonkin aikaa mainitsematta häntä blogosfäärissä. Tai ainakaan tässä useista blogeistani.

Mutta haluan nyt siis puhua vielä tämän kerran Venäjän sekurokratiajuntan johtajan Vladimir Putinin kuvaannollisista Hitler-viiksistä.

Kuulemma kansallissosialistisen eli natsistisen Saksan diktaattori Adolf Hitler oli piileskellessään Führer-bunkkerissaan Berliinissä Euroopan sodan lopun häämöttäessä lausunut kerran, että Saksan kansa ei ole hänen arvoisensa.

Siksi täytyy kysyä, että mahtaakohan diktaattori Putin tehdä nk. hitlerit lausumalla jonain päivänä, että Venäjän kansa ei ole hänen arvoisensa?

Kysyn vain.

PS. Vuosia sitten olin lukenut kerran uutisenpätkän siitä, että Saksassa oli joku valmistanut Hitler-päisen vessaharjan. Ja kyllä minua nauratti.