Demokratia on hieno asia. Ja kannatan ehdottomasti suhteellista vaalitapaa käytettäväksi eduskuntavaaleissa. Suomessa käytössä oleva eduskuntavaalien vaalitapa, nk. d'Hondtin järjestelmä, taas on lievästi epäsuhteellinen, vaikka sitä nimitetäänkin suhteelliseksi vaalitavaksi. Se kun toisaalta lievästi sorsii pieniä puolueita ja samaten lievästi suosii suuria puolueita.
Oikea suhteellinen vaalitapa, kun ei käytetä vaalikynnystä, takaa sen, että eduskunnassa on melko lailla edustettuna kaikki oleellinen demokraattisen maan poliittiselta kartalta, ja vieläpä jossain määrin oikeissa suhteissa. Sikäli voidaan sanoa, että suhteellinen vaalitapa on maailman demokraattisin vaalitapa.
Ilmeisesti Sainte-Laguën menetelmässä puolueiden saamien paikkojen osuus on mahdollisimman lähellä puolueen osuutta annetuista äänistä, eli tämän kyllä mielelläni näkisin Suomessakin käyttöön otettavaksi niin eduskunta-, kunta- kuin hyvinvointialuevaaleissakin.
Sainte-Laguën menetelmää käytettäessä voi kuitenkin joissakin tapauksissa käydä niin, että enemmistön äänistä saanut puolue saakin vähemmistön paikoista.
Wikipediassa kerrotaan, että näin käy esimerkiksi silloin, kun jaettavana on kolme paikkaa, joista kilpailee kolme puoluetta, jotka saavat 28, 12 ja 10 ääntä. Tässä tapauksessa paikat jakaantuvat niin, että jokainen puolue saa yhden paikan.
Tällaisen tapaturman todennäköisyyden vähentämiseksi ja eduskunnan hajaantumisen estämiseksi käytetään monessa maassa – mm. Ruotsissa – muokattua Sainte-Laguën menetelmää.
Muokattu menetelmä muistuttaa hieman enemmän d’Hondtin menetelmää, ja useimmissa olosuhteissa se takaa lähes parhaan mahdollisen suhteellisuuden. Yllä olevan esimerkin paikat jakautuisivatkin suhteessa 2:1:0.
Sainte-Laguën menetelmä on käytössä muun muassa Norjassa, Ruotsissa, Saksassa, Bosnia-Hertsegovinassa ja Uudessa-Seelannissa. Yhdysvaltalainen nimitys menetelmälle on Websterin menetelmä, jossa käytetään erilaista kaavaa, vaikka lopputulos on sama.
Suomessa eduskuntavaaleissa vaalipiirin koosta riippuu se, kuinka suuren osuuden äänistä kukin puolue tarvitsee saadakseen ehdokkaita läpi kyseisessä vaalipiirissä. Itse kannattaisin tämän kansalaisia epätasa-arvoistavan tilan korjaamista tekemällä koko Suomesta, poislukien Ahvenanmaa, yksi vaalipiiri. Voitaisiin sitten luoda algoritmi, jonka avulla paikkoja jyvitettäisiin alueelliselle tasolle. Toinen vaihtoehto voisi olla se, että luodaan manner-Suomeen kolme vaalipiiriä: Uusimaa, Helsinki ja alueeltaan jättimäinen muu Suomi, ja jälkimmäisessä vaalipiirissä sitten jyvitettäisiin paikat alueelliselle tasolle.
Seuraavaksi tulee sitten eteen se kysymys, että miten taataan suhteellisen vaalitavan vallitessa vankka hallitusvalta, kun eduskunta on puoluepoliittisesti entistä pirstaloituneempi. En kannata asian korjaamista äänikynnyksellä.
Seuraavassa esittelemäni näkemys sopivasta korkeimman vallan mallista luultavasti herättää lukijoissa keskimäärin jonkinlaista vastarintaa.
Minusta äänestäjien tulisi äänestää eduskuntavaalien yhteydessä siitä, minkä puolueen he toivovat johtavan hallitusta. Äänestyksessä käytettäisiin ääniä vähemmän hukkaavaa siirtoäänivaalitapaa. Äänestyksessä voittanut puolue johtaisi hallitusta, ellei enemmistö kansanedustajista äänestäisi jotain toista puoluetta johtamaan sitä. Hallituksen johtava puolue voisi niin halutessaan ja kyetessään muodostaa hallituksen yksinään. Se myös voisi myös lähes yksinään säätää kaikki ne lait, joissa on kysymys budjetista. Ajattelen, että hallituksen johtopuolue saisi aina enemmistön, jos sen kaikki kansanedustajat sekä yksi jonkin muun puolueen kansanedustaja äänestäisi sen laatiman budjettilain puolesta. Kaikissa muissa laeissa kuin budjettilaeissa myös muilla kuin hallitukseen kuuluvien puolueiden kansanedustajilla olisi normaalisti valtaa. Tällainen järjestelmä estäisi osan siitä pettymyksestä, jota puolueiden kannattajat joutuvat väistämättä kokemaan paljon kompromisseja tekemään joutuvien monipuoluehallitusten vuoksi. Jokainen kansanedustajistakin voisi kirkasotsaisesti ja suoraan kannattaa juuri oman puolueen ajamia arvoja ja asioita. Toisaalta yhdelläkään puolueella ei olisi eduskunnassa ehdotonta valtaa, ellei hallituksen johtopuolueeksi kansalaisten äänestämä puolue saisi eduskunnan paikoista ehdotonta enemmistöä. Monipuoluedemokratiassa tällaista tuskin koskaan kuitenkaan tapahtuisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti