Harmaakaihini ottaa minua päähän

Siitä on jo monta vuotta, kun minulla suhteellisen nuoresta iästäni huolimatta todettiin silmälääkärillä käydessäni harmaakaihi. Siinä on kyse silmän normaalisti kirkkaan linssin eli mykiön samentumisesta.

Glaukooma, vanhentuneelta nimeltään viherkaihi, taas on vaarallisempi sairaus. Siinä on kysymys jostakin syystä tapahtuvasta näköhermovauriosta.

Harmaakaihi voidaan hoitaa pois päiviltä paljon helpommin kuin viherkaihi.

Vuonna 2021 kaihini oli ehtinyt mennä jo sen verran pahaksi, että alkoi selvästi näköä haitata. Syksyllä kävin sitten taas kerran silmälääkärillä. Mutta vielä minua ei päästetty leikkausjonoon, vaikka lääkäri taisi antaa ymmärtää jotain sellaista, että on hänestä nyt pahentunut.

Harmaakaihin sanotaan tulevan kaikille, mikäli vain elää tarpeeksi pitkään sen saadakseen.

Mm. ultravioletti- sekä ionisoiva säteily edesauttavat kaihin syntymistä.

Kaihileikkauksessa samentunut silmän linssi korvataan keinotekoisella.

Suomessa keskimääräinen kaihileikkauspotilas on 72–74-vuotias, eli olen saanut kaihini turhan aikaisessa vaiheessa. Tällä hetkellä – 7.12.2022 – olen vasta 52-vuotias.

Tänä vuonna 2022 olen myöskin joutunut lopettamaan minulle rakkaan harrastuksen, paperikirjojen lukemisen. (Ja jos ketään kiinnostaa, niin olen tässä blogissani myös esitellyt osan viimeksi kuluneina vuosina lukemistani kirjoista.)

Sanoin paperikirjojen, koska olen siirtynyt sittemmin E-kirjojen lukemiseen. Pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastojen kokoelmista löytyy niitäkin. E-kirjoja on mahdollista zoomata. Niiden tarjonta on kyllä kaupunginkirjastojen palvelussa paljon heikompaa kuin paperisten kirjojen. Tämä on kyllä luonnollista, koska vasta viime vuosina julkaistuista kirjoista on tehty E-kirjaversioita.

Pääsisin varmaan kaihileikkaukseen melko pian, mikäli minulla olisi varaa maksaa yksityisessä sairaanhoidossa leikkauksesta tuhansia euroja. Mutta vaikka saisin hankittua pankista operaatiota varten lainan, niin koska en halua kärvistellä vuosia velkataakan alla, olen päättänyt ainakin toistaiseksi odotella sitä, milloin minulle suodaan pääsy leikkausjonoon ja sitten leikkaukseen julkisella puolella.

Veikkaan, että tämä tapahtuu sitten, kun en kykene enää näkemään bussien numeroita.

Teen villin veikkauksen, että kun menen vuoden 2023 syksyllä seuraavan kerran silmälääkärille, näköni on jo suurin piirtein sen verran huono.

Vaikka tilanne tuntuukin periaatteessa varsin ikävältä, niin ainakin voin sanoa, että kun kerran lähes kaikki ihmiset tämän saavat, niin voi sen ottaa vastaan yhtä hyvin jo nyt...

...

PS. 14.7.2023: Ja tälle tuli sitten jatkoa silmäleikkauksen muodossa.

Suomen aborttilainsäädäntö on vieläkin melko konservatiivinen

Suomessa ei ole vieläkään naisen, tai tytön, mahdollista saada aborttia eli raskauden lopettamista juuri ennen sikiön laskettua ulostuloaikaa.

Jos ja kun sikiö on osa naisen tai tytön ruumista ja jos ja kun naisella tai tytöllä tulee olla vapaus tehdä ruumiillaan mitä haluaa, niin silloin on selvää, että Suomen aborttilainsäädäntö, joka rajoittaa abortin saamisen mahdollisuuden aikaan ennen 12. raskausviikkoa, on äärikonservatiivinen.

Suomen lainsäädäntöön näyttää implisiittisesti sisältyvän oletus, että sikiö on ihminen ja suojelun ansaitseva persoona 12. raskausviikosta alkaen. Tämä on myös vastoin Yhdysvaltain Demokraattisen puolueen kantaa.

Vaikka kyseessä on pelkkä (yleensä) hyvänlaatuinen kasvain, jonka nainen tai tyttö saa niin halutessaan poistaa ruumiistaan.

Samasta syystä nainen tai tyttö saa raskaana ollessaan nauttia alkoholia ja polttaa tupakkaa, koska eihän siinä kukaan muu henkilö vahingoitu kuin korkeintaan nauttija itse. Vasta sikiön syntymän jälkeen astuu voimaan lapsen suojelu. Koska sikiö on nyt ihminen, koska hän on kerran syntynyt.

(Muun väittäminen on konservatismia.)

Sama pätee luonnollisesti myös laittomien päihteiden nauttimiseen, mutta koska ne ovat Suomessa toistaiseksi laittomia, niiden nauttimisesta voi koitua yksilölle maassamme kuitenkin juridisia seuraamuksia, joten en lausu tätä erikoistapausta tosiasiana.

Mutta on hyviäkin uutisia. Suomen aborttilainsäädäntö on tiukempi kuin monissa muissa Euroopan maissa, mutta se on viimein nytkähtämässä eteenpäin. Ja viimeisen tiedon mukaan eduskunnan Sosiaali- ja terveysvaliokunta on sittemmin päättänyt, että naisen tai tytön oma pyyntö ilman perusteita riittää ennen 12. raskausviikkoa raskauden lopettamiseen, ja sen jälkeen siihen tarvitaan enää yhden lääkärin lausunto.

Translakia ollaan muuttamassa, ja sama pitäisi tehdä myös asevelvollisuuslaille

Suomen translaki on kaksikymmentä vuotta vanha teos, ja nyt sitä ollaan muuttamassa. Wanhaa lakia on kritisoitu, runsaasti.

Wanhassa laissa on lukenut, että jos transsukupuolinen haluaa vahvistaa uuden sukupuolen itselleen, niin hänen pitäisi olla lisääntymiskyvytön. Tämä tullaan muuttamaan, eli biologisesta sukupuolesta toiseen itsensä muutattanut saa pitää wanhat lisääntymiselimensä. Tosin sitä minä ihmettelen, että jos yksilö haluaa muutattaa itsensä miehentyyppisestä naisentyyppiseksi, tai päinvastoin, niin hän haluaa kuitenkin sitten pitää edellisen oletetun sukupuolensa sukupuolielimet. Tuntuu jotenkin järjettömältä, mutta en minä kuitenkaan rupea arvostelemaan ihmisten valintoja.

Jatkossa sukupuolen vahvistamiseen riittäisi yksinkertaisesti ihmisen oma ilmoitus. Ihmisen ei siis tarvitsisi käydä läpi minkäänlaisia lääketieteellisiä arvioita tai prosesseja hakuvaiheessa eikä myöhemminkään.

Asiaan liittyy myös se, että aiemmin sukupuolen juridiseen muuttamiseen on vaadittu myös psykiatrinen arvio siitä, että henkilö kuuluu vastakkaiseen sukupuoleen, ja ettei hänellä ole mielenterveysdiagnoosia. Nyt tämä siis muuttuu myös, eli oma ilmoitus tosiaan riittää ihan kaikissa suhteissa.

Esim. jos biologiselta mieheltä näyttävä yksilö haluaa käydä naisten pukuhuoneessa, niin siihen riittää pelkkä ilmoitus.

Uutta tekeillä olevaa lain versiota on myös kritisoitu siitä, että se on edelleen liian rankka transihmisille.

Transihmiset toki ovat osa ihmiskunnan ja ihmislajin moninaisuutta ja heillä on sama ihmisarvo kuin kaikilla muillakin, jos nyt ihmisarvon olemassaoloon haluaa uskoa. Kyseessä on sosiaalinen konstruktio.

Myös hetero- ja homoseksuaalisilla sekä muunsukupuolisilla ihmisillä on sama uskottu ihmisarvo.

Koska sukupuolia on monta ja koska mies voi synnyttää yhtä hyvin kuin nainen ja nainen voi tuottaa pieniä lisääntymissoluja yhtä helposti kuin mies, niin asia vaatii myös asevelvollisuusjärjestelmämme täysremonttia. Tämä merkitsee sitä, että kaikki kansalaiset tulisivat jatkossa asevelvollisuuden piiriin, jos siis ollaan loogisia.

Terveydenhuoltomme ja sen kriisi

On sanottu, että Suomen terveydenhuoltojärjestelmä on ollut mitoitettu hyvien, normaalien aikojen mukaan. Kun mukana ei ollut yhtään "löysää", niin se joutui kriisiin koronapandemian yllättäessä meidät.

Osa maamme hoitohenkilökunnasta on joutunut sairastamaan, ja töissä olevat joutuivat venymään uskomattomiin suorituksiin, varsinkin kun koronapotilaat ovat täyttäneet hoitopaikkoja. Osa työntekijöistä on saanut tarpeekseen ja vaihtanut alaa. Terveydenhuoltoalan perinteisesti kohtuullinen vetovoima on samalla myös heikentynyt.

Hoitajat tarvitsisivat jonkin verran lisää palkkaa sekä joskus myös paremman työn organisoinnin.

Ja vuodelle 2023 oli sovittu hoitajamitoitus, eli yhtä potilasta kohden tulisi olla 0,7 hoitajaa. Hoitajamitoituksen tarkoitus on hyvä, mutta hoitajia ei ehditä saamaan tähän hätään tarpeeksi. Ja aina ei tosiasiassa näin suurta hoitajien määrää potilasta kohti edes tarvita. Saa nähdä, päätetäänkö asiasta jotain uutta lähiaikoina.

Väestön edelleen ikääntyessä tarvittaisiin joka tapauksessa lisää hoitajia. Mistä rahat tähän nykyisessä monikulttuurisessa yhteiskunnassa?

Hoitajat ovat olleet jo vähän lakkoilemassakin. Ja Marinin hallitus myös esittää nyt rajoituksia yksittäisten ammattiryhmien oikeuteen työtaistelutoimiin, mikä on herättänyt hoitoalan ihmisissä suurta vihastusta, ja sitä on laajalti pidetty huonona siirtona. Minä myöskin epäilen, että lääke on nyt pahempi kuin itse tauti. Jotkut hoitajat ovat jopa luopuneet virallisesti paperilla ammattipätevyydestään, jotta heitä ei voitaisi pakottaa töihin. Ja tänään 14.9. Jeesuksen vuonna 2022 Suomen hallituksen on määrä aloittaa uudistuksen käsittely.

...Saman vuoden 2023 alussa aloittavat uudet hyvinvointialueet, joille on siirretty osa aikaisemmin kunnille kuuluneista velvoitteista. Rakenteiden uudistamisella pyritään siihen, että voidaan taata yhdenvertainen palvelujen saatavuus kaikkialla Suomessa. Tarkoitus on hyvä.

Huoltosuhteen heikkeneminen väestön ikääntyessä on yksi tärkeä syy uudistukselle.

Hyvinvointialueet ovat itsehallinnollisia alueita, jotka vastaavat paitsi sosiaali- ja terveyspalvelujen niin myös pelastustoimen järjestämisestä. Hyvinvointialueilla on kullakin omat vaaleilla valittavat valtuustonsa yksin Helsinkiä lukuunottamatta, jonka hyvinvointialuetta hoitaa kaupungin kunnanvaltuusto. Yhdet hyvinvointialueiden vaalit on jo pidetty.

Kuntien vastuulla säilyy asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen.

Toiminnanohjausjärjestelmä Apotti on myös voinut olla jonkinlainen, joidenkin mielestä suurikin, riesa terveydenhuoltojärjestelmämme toiminnalle. Ja saa nähdä, millainen järjestelmien tilanne tulee olemaan vuonna 2023.

Koronapandemian aikana on syntynyt paljon hoitovelkaa, ja kestänee hyvän aikaa ennen kuin se on suurin piirtein purettu.

Yleisradion kysely tulevien hyvinvointialueiden johtajille paljastaa, että hoitaja- ym. tekijäpula kurittaa palveluita leikkaussaleista hammashoitoon ja sosiaalihuollosta pelastustoimeen. Valtiolta hyvinvointialueet toivovat rahaa ja realismia. Paska nk. lentää tuulettimeen vielä vuosia, jossain määrin.

Aikaisemmin olen vierastanut yksityisiä palveluntuottajia sosiaali- ja terveysalalla, vaikka niiden kilpailu julkisen vallan tuottajien kanssa on tuottanut järjestelmäämme myös jotain hyvää. Ne ovat myös tarpeellisella tavalla täydentäneet julkisen vallan tuottajien puutteita.

Nyt pitää ensin katsoa, miten uudet hyvinvointialueet pääsevät toiminnoissaan alkuun.

Mutta jos homma ei muutaman vuoden sisällä toimi jo kutakuinkin erinomaisesti, niin voisin ehdottaa siinä tapauksessa, että voisimme kokeilla Kanadan mallia. Yksityisellä puolella ainakin työn organisointi toimii yleensä paremmin kuin julkisella. Kanadassa yksityiset palveluntuottajat hoitavat koko terveydenhuollon. Kanadan valtio maksaa sairausvakuutuksen kautta monet asiat. Raha seuraa siis potilasta. Kanadassa tosin julkinen valta ei korvaa hammashuoltoa. Itse kannattaisin myös tiettyä hammashuollon korvattavuutta.

TLC-kanava paiseineen, kuin taivaan esikartano minulle

Monelle tällaisen kanavan anti olisi kuin helvetin esikartano. Minulle se taas merkitsee kuin taivaan esikartanoa.

TLC, I'm dynamite!

TLC-kanavalla on näkynyt viime vuosien aikana melkoinen liuta erilaisia tosi-tv-ohjelmia. En minä niistä kaikista ole pitänyt, mutta joistakin olen pitänyt sitäkin enemmän.

Siitä on jo vuosia, kun aloin katsoa TLC:ltä Tohtori paisetta (alkup. engl. Dr. Pimple Popper). Siinä yhdysvaltalainen Los Angelesissa vaikuttava dermatologi tohtori Sandra Lee auttelee ihmisiä erilaisissa ihon ongelmissa, joista merkittävä osa on paiseet ja näppylät sun muut sellaiset, joista hän onkin saanut tämän lempinimensä Dr. Pimple Popper. Ohjelmassa asiakkaita kuvataan alusta alkaen aina siihen asti, kun he ovat toimenpiteessä, jolloin myös kuvataan. Lee on luonteva tv-kasvo. Ohjelmassa aina näytetään viillot ja sisällön puristamiset ja poistot. Lipoomat ja kystat saavat kyytiä kaikkein eniten. Lipoomat ovat hyvänlaatuisia rasvakasvaimia. Kystissa taas on kyse siitä, että ihon alle alkaa kerääntyä pussiin ihosoluja. Olen jo aikoja sitten oppinut sen, että kystaa poistaessa myös sen pussi tulee saada viimeistä palasta myöten kokonaan ulos. Muuten on todellisena vaarana, että kysta uusiutuu.

Kerran muuten ollessani sukulaisteni kanssa kesämökillä, ja tällä kertaa serkkutyttöni K:n ollessa mukana, minä ja K valistimme ihmisiä kystista.

Olen muuten osittain vitsinä kertonut ihmisille, että yhdistykseni paikallisen toimipisteen takahuonetta tulisi voida käyttää mun paiseittenpoistohuoneenani.

Alusta alkaen olen seurannut kanavalla myös Apua, mikä tauti! -ohjelmaa (Body Bizarre). Ohjelmassa seurataan maailman kauheimpia sairauksia ja tiloja, mitä ihmisille on syntynyt ja kehittynyt. Ohjelma on sen verran kauhea, että se aiheuttaa minussa aina eräänlaisen katharsiksen. Ohjelman yhteen jaksoon liittyen olen kirjoittanut jopa runon. Ohjelma on myös suuresti inspiroinut minua pitkän runoni Job saa vastauksen synnyttämisessä.

Jossain vaiheessa TLC:llä oli alkanut myös ohjelma Tohtori jalkapaise (My Feet Are Killing Me). Siinä on kaksi yhdysvaltalaista jalkakirurgia nimeltä Brad Schaeffer ja Ebonie Vincent, jotka hoitavat pois päiviltä ihmisten jalkaongelmia, joista monet ovat varsin karmeita. Kyllä täytyy ihailla näiden ammattitaitoa, kun he jalkoja korjaavat!

Sieltä itsestään alkoi tulla myös ohjelma Paiseklinikka (Bad Skin Clinic). Lontoossa praktiikkaansa pitävä pohjoisirlantilaistaustainen tohtori Emma Craythorne, jolla on hauska aksentti, hoitaa ohjelmassa ihmisten iho-ongelmia pois päiviltä.

Täytyy sanoa, että kyllä ohjelmien nimien suomentajilla on ollut jännää!

Uusimpia tulokkaita sarjassa on Dr. Mercy (nimeä ei ole suomennettu), jossa Mercy Odueyungbo -niminen dermatologi hoitaa Yhdysvalloissa ihmisten iho-ongelmia. Ohjelmassa on vain se paha puoli, että parhaat kohdat siitä on usein sensuroitu. Miksei kukaan ajattele lapsia!? Ne haluavat nähdä paiseiden leikkauksia!!1!

Veikkaan tosiaan, että varsinkin miespuoliset lapset tykkäisivät katsoa paiseohjelmia sensuroimattomina!

Hengenvaarallisesti lihava -ohjelmassa (My 600-lb Life) taas iranilaistaustainen lihavuustohtori Younan Nowzaradan, jota potilaat nimittävät tuttavallisesti Doctor Now:ksi, yrittää auttaa vähintään 270 kilon painoisia ihmisiä pudottamaan painoa. Mutta vaikeaa se on. Ohjelma, kun melko pitkään jo olen sitä seurannut, on luonnollisesti alkanut lopulta hieman toistamaan itseään.

Uusi tulokas on Neurokirurgian pioneeri (Neurosurgeon), jossa puolalainen tohtori Mirosław Ząbek tekee taikojaan. Kyseessä on melko vakava ohjelma.

Säästän parhaan melkein viimeiseksi. On myös Satakiloiset siskot (1000-lb Sisters), jonka suomennettu nimi on vähättelyä. Ohjelmassa ovat Amy ja Tammy ja heidän perheensä ja joskus jotkut lähiystävätkin. Kuten ohjelman nimikin kertoo, he ovat siskoksia, ja kummatkin alun perin erittäin voimakkaasti ylipainoisia. Puhumme siis noin 300 kilosta. Henkeä kohti. Ja siskokset yrittävät tietenkin laihduttaa. Voin paljastaa, että toinen on pärjännyt hommassa vähän paremmin kuin toinen. Alun perin he olivat pitäneet yhdessä Youtube-kanavaa ja onnistuneet sitä kautta keräämään miljoonaisen fanijoukon. Ja lopulta sitten heille oli ehdotettu, että he voisivat alkaa tehdä tosi-tv-ohjelmaa. He suostuivat.

Minä ja joukko ystäviä ja tuttuja usein olemme kokoontuneet Discord-palvelun ääreen, kun samalla katsomme TLC:n antia. Yksi heistä on paitsi toinen porukan aktiivisimmista ihmisistä tässä suhteessa, niin myös minun tapaani vannoutunut Tammyn fani. Faniuteni on sen verran ylitsekäyvää, että nk. runoblogissani olen julkaissut jo kolme lyhyttä Tammyyn liittyvää merkintää. Oi, katso:

Tammy

Tammy, toivon antaja

Tammyn raikkaus

Viimeiseksi mainitsen vielä yhden sellaisen ohjelman, jota pikkaisen katselin aikoinaan. Mutta kun sen teema ei ollut kannaltani niin hirveän kiinnostava, niin lopetin kiinnostukseni kokonaan. Ohjelma oli nimeltään Seksileikeistä ensiapuun (Sex Sent Me to the ER). Hauskinta ohjelmassa oli usein tapahtuva ylinäytteleminen. Parasta oli yhdessä jaksossa ollut miehen siveysvyö.

Sellaisiin kanavan ohjelmiin, joita olen tuskin vilkaissut, kuuluvat mm. Upea lihava elämäni (My Big Fat Fabulous Life), jonka päähenkilön ylipaino johtuu ilmeisesti aineenvaihduntasairaudesta, ja 90 päivää morsiamena (90 Day Fiancé: Love Games).

Ihan lopuksi totean aikoinaan kääntäneeni huvikseni Lingua Franca Novan kielelle kolmen em. ohjelmista englanninkielisen nimen. Osaatko arvata, mikä on mikä?:

Dotor crevor de bultetas

Clinica de mal pel

Mea pedes es matante me

Yllättävä onnellisuus ja tyytyväisyys

Tunnen erään vanhuksen R, jolla on tapana valittaa ahdistuksestaan ja joka ei lue tätä blogia. Mies on muuten hyvin älykäs, ja hänet tavatessani minulla on tavannut olla pyrkimys aina jollakin lailla koettaa piristää häntä.

Minulla on ollut omatkin pitkäaikaiset ahdistukseni, ja olin tavannut ajatella, että minusta tulee jossain vaiheessa R 2. Ostan hänelle viestikapulan, ja kun jonain päivänä hänestä tulee enemmän liikuntakyvytön, hän antaa viestikapulan minulle, ja minä jatkan sitten narisemista hänen puolestaan.

Hyvin harvoin kuitenkaan olen itse suuremmin valittanut elämäni asioista ystävilleni ja tuttavapiirini jäsenille. Jotta vaikuttaisin normaalilta ympäristöni silmissä, keksin kuitenkin aina jonkin poliittisesti korrektin tavan valittaa pikkaisen.

Enimmäkseen olen kuitenkin pitänyt mölyt mahassani valituksen aiheistani.

Melko äskettäin olin jutellut Discord-palvelussa kolmen tuttuni kanssa. Sanoin heille, että jos olisin jokin verran vammaisempi, niin voisin päästä asumaan "vammaisasuntoon". Olin osittain tosissani. Kyseessä oli itse asiassa vanha maneerini. Nämä rupesivat heti perustelemaan minulle sitä, että miksi minun ei pitäisi sellaiseen mennä asumaan.

Olen tavannut ajatella, että olisin oikeastaan mieluummin tyytyväinen sika kuin onneton filosofi, mutta sille tielle en ole päässyt. Ehkä olen ainakin huono filosofi.

Ennen viime kesää olin saanut päähäni, jossa oli edelliset vuodet asunut jonkinlainen agnostinen kristinuskon muoto, ajatuksen, että on tarpeetonta elää kuin Jeesus Nasaretilainen olisi myös Kristus, pelastaja (tämä muutos ajatuksissani on tietenkin muuttanut täysin suhteeni peruskristilliseen jouluun). Jostain syystä tämä ajatus on auttanut minua.

Olen myös mahdollisesti oppinut olemaan piittaamatta paskaakaan.

Yhdistykseni paikallisessa toimipisteessä oli ollut harjoittelemassa opiskelija M. Kun yksi kävijöistä, joka ei ollut edellä mainittu R, tapasi yhteen aikaan valittaa vähän väliä asioista elämässään, niin M osoitti minun suuntaani ja sanoi, että katso miten Tom on aina myönteinen sairauksistaan huolimatta.

Itse asiassa olenkin huomannut, että kun ennen wanhaan tapasin ajatella, että lasi on puoliksi tyhjä, niin nykyään ajattelen, että se on puoliksi täysi.

On se kummallista. Varsinkin, kun kyse ei ole siitä, että ulkoiset olosuhteet elämässäni olisivat muuttuneet parempaan suuntaan.

Siinä mielessä ne ovat itse asiassa muuttuneet pikkaisen huonommiksi, että viime vuosien aikana seuranani olleet vatsavaivani ovat hieman laajentuneet.

Pluspuolelle laskisin kuitenkin sen, että vaikka käytän nykyäänkin säännöllisesti alkoholia, niin tätä nykyä en ole juuri koskaan humalassa. Tämä seikka johtuu siitä, että upea ruumiini kestää nykyään alkoholia kovin heikosti verrattuna siihen, miten se kesti ollessani 20-vuotias. Joten sitä on pakko käyttää selvästi aikaisempaa vähemmän, kun ei halua useaa päivää kestäviä krapuloita.

PS. Lisäksi haluan lausua mielipiteeni olevan, että tämä meidän koronapandemia-aikamme on kyllä varsin syvältä.

Kirjaesittely: Mark Manson: Kuinka olla piittaamatta paskaakaan

Mark Mansonin kirjoittama Kuinka olla piittaamatta paskaakaan (julkaistu v. 2016, ja suomennos julkaistu v. 2018) on eräänlainen oma-apukirja.

Mutta se ei kerro siitä, kuinka ihminen voi saavuttaa menestyksen ja täydellisen onnen tilan.

Sen ydinasia ei myöskään ole piittaamattomuus, hällä väliä -asenne tai nihilismi. Sen sijaan sen sanoma on, että elämässä on tärkeitä asioita ja vähemmän tärkeitä asioita. Manson esittää, että on keskityttävä oikeasti tärkeisiin asioihin ja muista asioista voi sitten olla piittaamatta paskaakaan.

Kirjan alkulehdillä Manson mainitsee renttukirjailijaksi nimitetyn Charles Bukowskin, joka osasi olla piittaamatta paskaakaan. Maininta ilahdutti minua. Olen joskus nuorempana lukenut Bukowskia.

Kirjoittaja kertoo kirjassa aiheeseen liittyen myös omasta elämästään.

Kirjan ensimmäisellä puoliskolla käsitellään yleensä elämää ja sen ongelmakenttiä.

Sen jälkeen siinä käsitellään perusteellisesti arvoja.

Kirja käsittelee myös rakkautta.

Yksi tärkeimmistä asioista, mitä Manson siinä käsittelee, on se, että ihminen on itse vastuussa omasta elämästään. Ja vastuussa myös siitä, mitä tehdä ongelmilleen. Kirjoittaja ei kuitenkaan puhu kapitalistisen eetoksen mukaisesti siitä, että on työläisestä itsestään kokonaan kiinni, mikä on hänen asemansa työmarkkinoilla. Ja tämä oli minusta myönteistä.

Mutta tuosta vastuusta siitä, mitä tehdä omille ongelmilleen muuten tulee mieleeni logoterapia. Joka on ainoa terapiasuuntaus, joka onnistuu olemaan samalla myös elämänfilosofia.

Oma-apukirjaksi Mark Mansonin Kuinka olla piittaamatta paskaakaan on melko raikas. Ja sillä oli minuun terapeuttinenkin vaikutuksensa. Päätinkin kirjaa lukiessani olla henkinen sosialisti, vaikka Manson ei sosialismia kirjassaan propagoikaan.

Logoterapia: terapiasuuntaus ja elämänfilosofia

Logoterapia on terapiasuuntaus, joka on samalla myöskin eräänlainen elämänfilosofia. Termin etuliite logo- tulee kreikan kielen monimerkityksisestä sanasta logos, joka viittaa sekä henkeen (henkiseen) että tarkoitukseen, muun ohella. Logos sattuu olemaan myös jossain määrin tärkeä termi kristittyjen Uudessa testamentissa – Johanneksen evankeliumi alkaa sanoilla "Alussa oli logos..." –, vaikkakaan logoterapialla ei ole mitään tekemistä sinänsä kristinuskon kanssa eikä minkään muunkaan uskonnon kanssa.

Logoterapian kehitti wieniläinen neurologi ja psykiatri Viktor E. Frankl (1905–1997).

Teini-ikäisenä hän oli aloittanut kirjeenvaihdon psykiatrialle järisyttävän merkityksen jo siinä vaiheessa antaneen Sigmund Freudin (1856-1937) kanssa. Vuonna 1923 hän oli saanut lukio-opinnot suoritetuksi, ja tämän jälkeen hän opiskeli lääketiedettä Wienin yliopistossa. Hän erikoistui neurologiaan ja psykiatriaan, painopisteen ollessa masennus ja itsemurhat. Frankl alkoi kyseenalaistaa Freudin lähestymistapaa psykoanalyysiin. Vuodesta 1926 alkaen hän kehitti teoriaansa, jonka oli nimennyt logoterapiaksi.

Vuonna 1930 Frankl väitteli tohtoriksi, ja sen jälkeen hän hankki kokemusta Steinhofin psykiatrisessa sairaalassa, jossa hän hoiti itsemurhaan taipuvaisia naisia. Vuonna 1937 hän perusti oman praktiikkansa. Natsi-Saksan vuonna 1938 suorittama Itävallan valloitus rajoitti hänen mahdollisuuksiaan hoitaa potilaita; Nürnbergin rasistiset rotulait olivat astuneet myös Itävallan alueella voimaan. Vuonna 1940 hän aloitti työskentelyn neurologian laitoksen johtajana Rotschildin sairaalassa, joka oli ainoa sairaala Wienissä, jossa edelleen hyväksyttiin juutalaista alkuperää olevat työntekijät. Hän onnistui myös auttamaan lukuisia potilaita välttämään natsien mielenterveyspotilaisiin kohdistuvan murhaohjelman.

Frankl oli saanut viisumin Yhdysvaltoihin vuonna 1939, mutta koska oli huolissaan vanhemmistaan, hän päästi sen vanhenemaan. Vuonna 1942 vasta avioitunut Frankl joutui juutalaisena keskitysleirille. Hän selvisi hengissä läpi kolmen vuoden leiriajan neljällä eri keskitysleirillä, mukaan lukien Auschwitz.

Frankl oli aloittanut jo ennen vuotta 1942 käsikirjoituksen Ärztliche Seelsorge (suomennettu nimellä Olemisen tarkoitus). Natsien löydettyä sen käsikirjoitus tuhottiin. Hänen toiveensa saada teos valmiksi ja haaveensa siitä, että saisi olla perheensä kanssa jälleen yhdessä esti häntä menettämästä toivoa muuten toivottomassa tilanteessa. Hän oli vähällä menehtyä lavantautiin mutta hän piti itsensä elämässä kiinni kirjoittamalla käsikirjoitustaan uudestaan varastetuille papereille. Leireillä hän huomasi, että vangit joilla oli jotain merkitystä elämässään selvisivät todennäköisimmin kuin ne, jotka olivat menettäneet kaiken toivon.

Logoterapian filosofia tuli näin edelleenkehitetyksi ja testatuksi natsien keskitys- ja tuhoamisleireillä. Kokemus niistä osoitti Franklille, että ihmisillä on kyky löytää merkitys elämässä, jopa kaikkein absurdeisimmissa ja tuskallisimmissa olosuhteissa.

Frankl vapautui vuoden 1945 huhtikuussa ja palasi Wieniin saaden tietää, että hänen äitinsä, isänsä, veljensä ja vaimonsa olivat kaikki menehtyneet leireillä. Vain hänen sisarensa Stella säilyi hengissä, koska tämä oli päässyt lähtemään Australiaan aiemmin ennen muun perheen pidätystä.

Frankl näki ihmisten suurimmaksi ongelmaksi elämän mielettömäksi kokemisen. Logoterapian perustana onkin oletus, että elämällä on aina tarkoitus, jota ihminen mielellään tavoittelee. Näkemykseen kuuluu myös ajatus, että jos ihminen on mahdottomassa tilanteessa, niin ainoa asia, mihin hän voi vaikuttaa, on silloin hänen oma suhtautumisensa.

Logoterapian kolme perusperiaatetta ovat:

• Elämällä on merkitys kaikissa olosuhteissa, myös hirveimmissä niistä.
• Tärkein motivaatiomme elämälle on löytää merkitys sille.
• Meillä on vapaus löytää merkitys siinä, mitä teemme, ja mitä koemme, tai ainakin asenteessa, jonka otamme kohdatessamme muuttamattomissa olevan kärsimyksen.
  

Terapia-nimityksestä huolimatta ei ole olemassa varsinaista rajattua "logoterapiatekniikkaa" (vrt. psykoanalyysi tai kognitiivinen psykoterapia), vaan logoterapeutti käyttää parhaaksi katsomiaan tekniikoita. Ja kuten sanoin, niin kyse on siinä myös elämänfilosofiasta. Siksi logoterapiaa voidaan soveltaa monilla elämänalueilla. Logoterapia on levinnyt psykoterapian ulkopuolelle useille elämän alueille ja ammatteihin. Se sopii erinomaisesti työnohjaukseen ja valmennukseen. Logoterapia painottuu siihen, mitä hyvää ja ehjää vielä on jäljellä, minkä varaan voi rakentaa tulevaisuutta. 

Olen tuntenut erään ihmisen, joka on minua paremmin perehtynyt logoterapiaan. Hän on käynyt aikoinaan yhdistyksessäni esitelmöimässä. Kerran hän oli sanonut minulle, että minullakin on elämässä tämä yksi juttu, jonka ansiosta minäkin toteutan logoterapian filosofiaa...

...

PS. 23.9.2021: Aiheeseen liittyen, Åbo Akademin Vanhan Testamentin eksegetiikan dosentin Risto Nurmelan artikkeli Viktor Franklin juutalaisuuden merkitys logoterapialle oli julkaistu vuonna 2001 Historian tietosanomissa.

...

PS. 27.4.2023: Ja sitten vielä suurin piirtein sama | elefenin kielelle tai muulle sellaiselle kääntämänäni.

...

PS. 20.3.2024: Julkaisin yhdessä toisessa blogissani myöhemmin eräänlaisen pienimuotoisen ja melko mitättömän jatkon tälle kirjoitukselleni.

Lentäminen humalassa kotilentosimulaattorilla

Edellisen vuoden 2020 maaliskuussa, kun koronapandemian vuoksi tulivat voimaan koronarajoitukset, päätin toverini Hannun kanssa aloittaa uuden harrastuksen: lentämisen kotilentosimulaattoreilla. Simulaattorit piti valita sillä perusteella, mitkä toimisivat yleisimmissä työpöytä-käyttöjärjestelmissä, koska sekä minun että hänen PC-tietokoneessa käyttöjärjestelmänä oli Linux (linkin takana usean vuoden takainen blogimerkintäni Linuxista).

Aluksi olimme käyttäneet selaimella pelattavaa Geo-FS-kotilentosimulaattoria. Sillä pääsi alkuun, mutta koska se oli simulaattorikokemuksena turhan simppeli ja arcademainen siirryimme lopulta kokonaan pelaamaan FlightGear-kotilentosimulaattorilla. Molemmat simulaattorit ovat ilmaisia.

Harrastuksen syntyyn vaikutti sekin, että olimme alkuvuonna käyneet yhdistyksemme porukan mukana paikallisessa ilmailumuseossa.

Myöhemmin lentäjäporukkaan ryhtyi mukaan myös naapuritalon äijä Jari.

Itse asiassa minulle lentokoneet ovat aina merkinneet jotain. Isäni teki pitkän uran lentokonemekaanikkona Finnairilla, olen arvostanut Suomen ilmavoimien suoritusta viime sodissamme, ja lisäksi tunnen kirjailija Jukka Piipposen, joka on kirjoittanut yli kymmenen elämäkerrallista kirjaa suomalaisista sotalentäjistä (ja lisäksi yhden saksalaisesta sääasemasta Barentsinmerellä toisen maailmansodan aikana).

Sen verran ilmaista mainosta, että Piipposen uusin kirja, joka kertoo hävittäjä-ässä Hasse Windistä, ilmestyy kuluvan vuoden 2021 syksyllä.

Olen yli vuoden kestäneen kotilentosimulaattorilentäjän "urani" aikana hankkinut runsaasti kokemusta lentämisestä eri konetyypeillä. Kirjailija Piipposen viimeisin kirja oli kertonut koelentäjä Lauri Hämäläisestä, ja olen itsekin suorastaan kokenut nyt olevani eräänlainen koelentäjä.

Jos kiinnostaa, niin olen melko äskettäin saanut julkaistuksi nettisivuillani opetussivun FlightGearista.

Yksi vanhimmista olemassaolevista kavereistani, nimeltään Jape, on harrastanut piintyneesti ja jatkuvasti kotilentosimulaattorilentämistä 1990-luvulta saakka.

Hän oli joskus kertonut minulle, että pienessä tuiterissa lentäminen sujuu itse asiassa paremmin kuin lentäminen täysin selvin päin. Toisaalta hän oli myös sanonut, että vahvassa humalatilassa taas lentäminen sujuu huonommin kuin selvinpäin.

Olin halunnut itsekin testata Japen kokemuksen rintaäänestä juontuvaa hypoteesia. Olin ehdottanut Hannulle lentämistä humalassa yhdessä. Mutta kun ei oltu hyvään aikaan vielä päästy sopimukseen ajankohdasta, päätin ruveta testaamaan asiaa itsekseni.

Viime viikon torstaina 10.6.2021 testasin illemmalla pienessä tuiterissa lentämistä.

Ensimmäinen olueni oli 4,7-prosenttinen kiinalainen tyypillinen vaalea lager Tsingtao. Maistelin sitä jonkin aikaa jo ennen lentokoneen puikkoihin ryhtymistä, jotta saisin hieman "pohjaa". Myöhemmin nautin vielä toisen oluen, joka oli suomalaisen Beer Hunter’s -ravintolapanimon panema 5,5-prosenttinen Mufloni Huurupukki. Kyseessä on portteri, ja vielä melko hyvä sellainen.

Lensin usealla lentokoneella, joista useimmat olivat melko tuttuja tai vielä tutumpia. Myöskin vaihtelin säätä ja vuorokauden ajankohtaa. Maisemat muuten ovat hirveän kauniita, kun lentää aamunsarastuksen aikaan. Pysyin lennoissani Havaijilla osavaltion pääkaupungin Honolulun tienoilla, joka sijaitsee Havaijin kolmanneksi suurimmalla saarella Oahulla. Honolulun kansainvälinen lentokenttä (Honolulu International Airport, joka on viralliselta nimeltään Daniel K. Inouye International Airport), on FlightGearissä oletuslentokenttä. (Ja tästä Daniel K. Inouye -hepusta on näköjään olemassa Wikipedia-artikkelikin.)

Aloitin lentämisen Cessna 172P Skyhawkilla, joka on FlightGearin oletuslentokone. Lentäminen sujui hyvin.

Seuraavaksi lensin Tupolev 154b:llä, joka on suurista matkustajalentokoneista lempikoneeni, koska sen ohjausominaisuudet ovat loistavat. Sen kanssa sujui hyvin yksin sitä lukuun ottamatta, että ensimmäisellä lennollani unohdin vetää laskutelineet sisään.

Seuraavana oli lentovene Catalina PBY. Tämä ei ollut minulle vielä kovin tutuksi käynyt, mutta kone on melko helppo lennettävä. Sujui hyvin.

Tämän jälkeen lensin Antonov 24:llä. Tämä ei ole lempikoneitani, ja koska se on kannaltani hieman hankala, lensin juuri tämän vuoksi sillä. Lentäminen sujui hyvin muuten paitsi että säätämieni olosuhteiden vuoksi jouduin yhden lentokentän kiitoradalle tuovaa linjaa hieman etsiskelemään.

Tämän jälkeen vuorossa oli toisen maailmansodan aikainen yhdysvaltalainen pommi- ja maataistelukone B-25 Mitchell. Tämä on lempikoneitani hyvien lento-ohjausominaisuuksiensa vuoksi. Koneessa on kuitenkin huonot ohjausominaisuudet maassa. Kun laskeuduin, koneeni ajautui kiitoradan viereen. Enkä saanut sitä enää uudestaan ilmaan. Melko vaikea paskiainen maassa.

Ja seuraavana oli vuorossa Beechcraft 1900D. Tämä ei ole lempikoneitani. Koneella on vaikea taipumus vajota käännöksissä, eli sen kanssa pitää olla todella tarkkana. En ollut tarpeeksi tarkkana. Ensimmäisellä kerralla meni laskeutumisyritys pieleen, sillä putosin mereen ennen kiitorataa. Ja toisellakin lentokerralla putosin. Kolmannella kerralla suoritin lähestymisen kiitoradalle nopeasti suhteellisen korkealta, ja sillä kertaa onnistuin laskeutumisessa.

Sitten taas siirryin Cessna 172P Skyhawkiin. Tunnen sen kuin omat taskuni. Mutta kun olin laittanut ukkostamisen (thunderstorm) asetuksista päälle, putosin maahan. Tuuli oli ollut aivan liian kova, ja olisi kannattanut pysyä maassa tällä hyvin pienikokoisella koneella. Sitten vaihdoin ajankohdan aamun sarastukseen ja sään matalapaineen keskukseen (core low pressure region). Cessnan rakenteet jonkin verran vinkuivat lentäessä. Onnistuin kuitenkin laskeutumaan melko täydellisesti olosuhteet huomioon ottaen.

Viimeinen koneeni oli taas wanha kunnon Tupolev 154b. Lentäminen sillä sujui hyvin.

Lentorupeama kesti yhteensä ehkä puolitoista tuntia.

Se täytyy tässä vielä mainita, että ohjaamokuri oli nyt melko loistava, sillä ei ollut muita ihmisiä samassa huoneessa, joille olisin hölpöttänyt ja jotka olisivat hölpöttäneet minulle. Kykenin täten keskittymään melko hyvin itse asiaan. Lisäksi minulla oli lentoistuimellani ryhdikäs lentämiseen soveltuva asento. Aina minulla ei ole sitä lentäessäni ollut.

Kotilentosimulaattorilla lentäessä ei luonnollisesti mukana ole kuolemanpelkoa, joten siksi ihminen lentää sellaisella huolettomammin kuin tekisi oikealla lentokoneella lentäessä. Putoamiset Beechcraft 1900D:llä olisin luultavasti välttänyt, jos olisin lentänyt oikeasti (tähän sopisi hymiö).

Vertailun vuoksi suoritin seuraavana lauantaina 12.6.2021 päiväsaikaan selvin päin muutaman lennon. Tällöinkin olin yksin eli ohjaamokuri oli sen vuoksi täydellinen. Lensin Cessna 172P:llä, huonommissa olosuhteissa Tupolev 154b:llä, sekä hyvissä olosuhteissa Beechcraft 1900D:llä ja Antonov 24:llä. Lennot menivät mukavasti ellei oteta lukuun sitä, että laskeutumiseni kiitoradalle Antonov 24:lla meni pomppuiseksi, koska olin suorastaan syöksynyt kentän pintaan korkealta (niin ei saisi tehdä).

Myöhemmin samana päivänä kämpilläni pidin tavanomaisten lauantaivieraitteni eli jätkien kanssa normaalin nk. kulttuurielämätapahtuman. Se alkoi kahvituksella, ja sen jälkeen oli vuorossa alkoholipitoisten juomien sekä lastujen nauttiminen. Minä ja Janne nautimme tavalliseen tapaan oluet puoliksi. Pyynnöstäni nautimme niitä tavallisen kolmen sijaan tällä kertaa neljä, koska minun piti saada pohjia. Hannu nautti omia juomiaan. Kukin nautti enemmän tai vähemmän viskiäni. Jari poikkeuksellisesti maistoi tällä kertaa viskiä.

Kuuden jälkeen illalla, kun viimeisinkin vieraistani oli lähtenyt kotiinsa, aloitin testin nimeltä "lentäminen kohtuullisen hyvässä hutikassa".

Nautin lentojen aikana kaksi olutta. Ensimmäinen niistä oli 6,7-prosenttinen Hiisi Rahko Red Wine Sour. Olut oli pirteä ja vinkeä. Alkon luonnehdinta oluesta kuuluu: punaruskea, täyteläinen, miedosti humaloitu, vehnäinen, maltainen, kirpeä, hedelmäinen, aprikoosinen, kirsikkainen, mustikkainen, yrttinen. Toinen olueni oli 9,0-prosenttinen Hiisi Iku-Turso Imperial Stout. Alkon luonnehdinta oluesta kuuluu: ruskeanmusta, samea, runsasvaahtoinen, täyteläinen, voimakkaasti humaloitu, paahtomaltainen, mallasleipäinen, tumman luumuinen, kahvinen, mausteinen, runsas. Tämä olut oli yksinkertaisesti ihana.

Ensin lensin Cessna 172P:llä. Seuraavaksi Antonov 24:llä, pimeällä. Lennot sujuivat hyvin.

Aluksi oli tuntunut siltä, että keskittymiskyky oli tiessään. Ja reagointinopeus tilanteisiin huono. Mutta jotenkin aivoni osasivat pysyä riittävässä määrin vetreinä kuitenkin. Yleensä.

Seuraava koneeni oli Tupolev 154b. Yritin nousta ilmaan liian pienellä tilannenopeudella, joten romahdin alas juuri, kun olin pistänyt koneen vetämään laskutelineet sisään. Uudella yrityksellä sujuivat lentämään pääsy ja lentäminen kuitenkin hyvin.

Tämän jälkeen lensin Cessna Grand Caravanilla.

Sitten oli vuorossa Cessna Citation II.

Ja seuraavaksi Allegro 2000.

Tämän jälkeen lensin de Havilland Mosquito FB Mk VI:lla.

Seuraavaksi vuorossa oli toisen maailmansodan aikainen legendaarinen saksalainen syöksypommittaja Junkers 87 "Stuka".

Ja sitten lensin uudestaan Tupolev 154b:llä.

Ja vielä yhden kerran Cessna 172P:llä.

Mikä ihmeellistä, niin lennot sujuivat tälläkin kertaa enimmäkseen hyvin huolimatta isitä, että aivot tuntuivat hieman jumittavan. Mutta kun tiesin olevani selvästi humalassa, niin minä myös tein kaikkeni ollakseni skarppi ja toimiakseni mahdollisimman skarpisti. Päivällä nautittu kahvi saattoi toki vielä vaikuttaa piristävästi.

Japen hypoteesin testaamiseksi kunnolla olisi ehkä pitänyt juoda itsensä vielä enemmän humalaan, mutta en halua suin surminkaan hankkia usean päivän kestävää krapulaa.

Ja krapulasta puheen ollen, tein sunnuntai-iltapäivällä vielä muutaman lennon.

Cessna 172P, aamu, matalapaine ja lyhyt lento. Onnistuin ensimmäisellä lennollani tuhoamaan laskutelineet laskeutumisessa, kun kone iskeytyi kiitorataan turhan suurella nopeudella. Toisella kerralla laskeutuminen onnistui mainiosti.

Tämän jälkeiset lennot tein samoissa olosuhteissa.

Seuraavaksi lensin Antonov 24:llä. Näkyvyys oli heti alussa melko huono tai vielä huonompi. Jouduin lentämään ympäri ämpäri saadakseni löydettyä paikan, johon laskeutua. Kerran jouduin laskeutuessa vetämään takaisin ylös, kun pelkäsin kiitoradan loppuvan. Sitten yritin uudella kierroksella päästä samalla kiitoradalle. Jotain tein oikein, sillä yhtäkkiä kiitorata ilmestyi sumusta eteeni. Onnistuin tekemään ei-niin-oikeaoppisen laskeutumisen. Itse asiassa pyörät koskettivat maata kiitoradan vieressä, mutta minusta kyseessä oli kuitenkin hyvä suoritus noissa olosuhteissa, kun koneeseen ei sitten kuitenkaan tullut mitään vaurioita.

Kolmas koneeni, jolla lensin, oli Tupolev 154b. Näkyvyys oli vähän parempi. Ennen vuoria käänsin vasemman kautta koneen tulosuuntaan ja etsin kiitoradan näkyviin. Valitettavasti se oli melko lähellä, ja minä melko korkealla. Hallitulla syöksyllä onnistuin kuitenkin laskeutumaan kiitoradalle. Laskeutuminen meni kuitenkin lievästi pitkäksi, kun en ollut ottanut aikalisää ja yrittänyt uudestaan kiitoradan toiselta puolelta. Lentosäännöt olisivat oikeastaan vaatineet tuollaista ratkaisua.

En krapulaista lentoistuntoani viitsinyt pitää yhtä pitkänä kuin kumpaakin humalassa pitämääni lentoistuntoani.

Olen puhunut ohjaamokurista. Mutta oikeasti ohjaamokuriin ja hyvään lentotapaan kuuluu myös se, että ei lennetä humalassa – edes pikku tuiterissa – tai krapulassa. (Taikka kovin väsyneenä.)

...Kun hommat oli hoidettu, tunsin todellakin lentäneeni.

Japen hypoteesi jäi nyt oikeastaan silti toteen näyttämättä. Olisi pitänyt lentää pitempään, ja toisen humalalentoistuntoni aikana minun olisi pitänyt hankkiutua vieläkin voimakkaampaan humalaan kuin mitä nyt tein. Vaikkakin sellainen olisi epäterveellistä.

PS. Viime viikon lauantai taisi olla ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun olen ollut kunnolla humalassa.

Uudellamaalla kakkostyypin diabeetikot pääsevät jo koronarokotukseen: minäkin kävin

Viime viikon keskiviikkona 24.2.2021 virkaiässä suhteellisen vanha kaverini Lasse oli laittanut minulle tiedoksi tuoreen uutisartikkelin Koronarokotusaikoja uusille ryhmille Vantaalla – riskiryhmään kuuluvat 20–69-vuotiaat voivat varata ajan rokotukseen. Mainittua ikäryhmää iäkkäämmille henkilöille myös annetaan koronarokotuksia. Ja tieto näyttää koskevan koko Uuttamaata.

Koska minulla siis periaatteessa on lääkehoitoinen kakkostyypin diabetes, sain varata ajan koronarokotuksen ensimmäiseen pistokseen. Tämä tapahtui osoitteessa www.koronarokotusaika.fi. Vantaalla on kaksi koronarokotuspistettä, toinen Hiekkaharjussa ja toinen länsipuolella Sanomalassa Sanomatie 1:ssä. Varasin oman aikani jälkimmäiseen, koska se sijaitsee selvästi lähempänä kotiani.

Sain ajan perjantaille 26.2.2021. Vähän ajan päästä kuitenkin kävin annettujen ohjeiden avulla siirtämässä saamaani aikaa vähän myöhemmäksi, jotta ehtisin osallistua yhdistykseni samana päivänä klo 12 alkavaan verkkolevyraatiin.

Iltapäivällä perjantaina lähdin sitten kirurginen maski naamallani kävelemään Rajatorpantien toisella puolella olevalle bussipysäkille. Olin sitä ennen nauttinut riittävän einesaterian.

Tuntui, että olin pistänyt päälle liian lämpimän paidan, kun tarkoitukseni oli ollut valita sellainen paita, jonka saa riisuttua helposti olkapään kohdalta.

Lopulta saavuin Vantaanlaakson asemalle bussilla 565. Päättelin, että sieltä pitää kävellä vielä lyhyehkö matka Tikkurilan suuntaan (Tikkurila sijaitsee kaukana, mutta sanotaan nyt, että Tikkurilan suuntaan). Sieltä löysin Sanomatien. Paikalle oli järjestetty hyvät opastinviitat.

Rokotusrakennuksesta oli lähtenyt jostain syystä kerralla iso joukko ihmisiä menemään, mitä ihmettelin. Vastaan tullut miesneekeri sanoi minulle jotain, mutta en saanut selvää siitä, mitä se oli.

Aulassa oli ilmoittautumispiste. Kävi ilmi, että vanhemmat kansalaiset ja vähän nuoremmat riskiryhmäläiset rokotetaan eri paikoissa taloa. Minut neuvottiin menemään hissillä neljänteen kerrokseen. Siellä oli pieni odotusaula. Ei tarvittu uutta ilmoittautumista eikä jonotuslapun ottamista. Pääsin suhteellisen nopeasti rokotettavaksi. Piikki vain vasempaan olkapäähän. Kyseessä taisi olla AstraZenecan rokote.

Tämän jälkeen menin isompaan saliin, jossa minulle varattiin uusi aika tehosterokotukseen 12 viikon päähän. Sitten jouduin istumaan varttitunnin ajan komplikaatioitten varalta. Eräs henkilö joutui olemaan siellä puoli tuntia henkilökunnan edustajan valvovien silmien alla. Hänet oikein sijoitettiin sellaiseen paikkaan, että henkilökunnan ainoa edustaja näki hänet.

Hississä huomasin peilistä paitani näkyvän takkini alta. Olipa pitkä paita.

Päätin kävellä sitten kotiin Hämeenkylän Alkon kautta. Pistin päälle pitkän matkan kävelyvaihteeni. Raappavuorentien ja Martinkyläntien risteykseen oli yllättävän pitkä matka jalan.

Lähempänä Alkon toimipistettä eräs nuorenoloinen nopea henkilö ohitti minut.

Matkani Martinlaaksosta Hämeenkylän Alkolle oli vienyt noin 45 minuuttia.

Ostin Alkosta yhden viskipullon, yhden alkoholittoman oluen, kaksi ruotsalaisvahvuista eli 3,5-prosenttista olutta ja kaksi isoalkoholisempaa olutta.

Seuraavaksi kävelin Pähkinärinteen kauppaan, josta ostin viikonlopun ruokatarpeita. Reppuni tuli nyt jo melkoisen painavaksi.

Sitten laahustin loppumatkan kurjaan talorähjääni.

En melkein koskaan kävele näin pitkiä matkoja.

Loppupäivän koin olevani fyysisesti uupunut.

En saanut rokotuksesta mitään sivuoireita. Pikkaisen aikaa vain olkapäässäni pikkaisen tuntui silloin, jos liikutin tai heilautin kättäni enemmän.

Myöhempi tehosterokote saattaa kuulemma aiheuttaa enemmän oireilua.

Rokotetuksi tuleminen aiheutti minussa jonkinlaisen helpotuksen tunteen.

Vielä tämä tästä iloksi muuttuu!

...

PS. 10.3.2021: Ja niin siinä sitten kävi, että koska on käynyt ilmi, että Astra Zenecan rokote toimiikin riittävän hyvin 70 vuotta täyttäneille, on päätetty keskeyttää alle 70-vuotiaiden rokotukset. Jo varatut ajat kuitenkin käytetään.

...

PS. 11.3.2021: Uusi asiaan liittyvä uudin. Astra Zenecan rokotetta oli saanut noin kolme miljoonaa ihmistä. Tanska, Norja ja Islanti keskeyttävät rokottamiset rokotteella vakavien veren hyytymiseen liittyvien sivuvaikutusten tutkimiseksi. Sellaista on tapahtunut 22 potilaalle tähän mennessä. Suomessa on käynnistetty haittavaikutusten selvitykset. Euroopan lääkeviraston puolesta Astra Zenecan rokotetta voidaan käyttää sinä aikana, kun yhteyttä veritulppatapausten ja rokotteen välillä selvitetään.

...

PS. 13.3.2021: YK:n alainen Maailman terveysjärjestö WHO on ilmoittanut, että Astra Zenecan koronarokotteen käytön lopettamiseen ei ole mitään syytä.

...

PS. 19.3.2021: Astra Zenecan rokotteen käyttö keskeytetään, taustalla erittäin harvinainen riski aivojen laskimotukokseen.

...

PS. 1.4.2021: Euroopan lääkeviraston (EMA) asiantuntijat eivät ole tähän mennessä löytäneet Astra Zenecan koronarokotteen ja veritulppien välillä täsmällisiä riskitekijöitä, kuten esimerkiksi ikä. Tutkimukset kuitenkin jatkuvat.

...

PS. 7.4.2021: Euroopan lääkevirasto EMA on vahvistanut, että aivoveritulppien ja Astra Zenecan koronarokotteen välillä on mahdollinen yhteys. EMA arvioi riskin kuitenkin hyvin pieneksi. Täytyy muistaa, että koronavirus itse aiheuttaa huomattavan paljon suuremman riskin saada veritulppia.

Koronavirus ja minä, osa 5: Jouluni – ja henkilökohtainen lamani

Ja niin kävi, etten saanut aikaiseksi jouluaattona julkaistavaksi aikomaani hävytöntä kirjoitusta Jeesus-lapsen kunniaksi. Ajattelen, että kirjoitan sen kuitenkin jossain vaiheessa. Ja julkaisen ennen loppiaista. Ei ole siis enää montaa päivää aikaa saada sitä aikaiseksi, kun loppiainen on jo viikon päästä keskiviikkona 6.1.2021.

Nk. runoblogissani julkaisin kuitenkin jouluaattona Hartautta herättämättömän joululaulun, jossa on kyse joululaulusta Tulkoon joulu, johon olen tehnyt uudet – ehkä hieman erikoiset – sanat.

Kun tulivat taas käyttöön uudet koronarajoitukset, niin yhdistykseni sulki myös toimipisteensä. Tämä oli minulle (taas) suuri isku, ja aiheutti minulle henkilökohtaista, henkistä, lamaa.

Yhdistyksen kannalta sulku oli myös sikäli ikävä juttu, että oli juuri ehditty valmistaa joululaatikot.

Vanhempi pikkuveljeni, kun hän oli lievästi velkaa minulle yhdessä nuoremman pikkuveljeni kanssa, ja koska en itse omista luottokorttia, maksoi minulle ennen joulua pelien suoratoistopalvelussa Steamissa The Operational Art of War IV -pelin. Vaikka peli on Windows-peli ja vaikka kotitietokoneessani on Linux, peli toimii koneessani riittävän juohevasti Steamiin nykyisin kuuluvan Wine-ei-emulaattori -pohjaisen Proton-palikan kautta. Vuonna 1998 olin saanut vanhemmiltani joululahjaksi pelin ykkösversion, joten pelin mekaniikka oli minulle enimmäkseen tuttu ennestään.

En jaksanut enää kirjoitella Elämän julo piina -blogiini enkä tehdä käännöksiä blogiteksteistäni linguafrancanovankieliseen blogiini Progresiste con grasia.

Myöskin on jäänyt hoitamatta yli 8500 sanan LFN-suomi -sanastoni täydentäminen. Sanastooni liittyen on kuitenkin mainittava, että virallisemmalla taholla on ollut kuluvana vuonna käynnissä projektin osa, jossa lisätään LFN:n viralliseen monikieliseen sanastoon suomen sanoja ja ilmaisuja. Saas nähdä, missä vaiheessa itse kääntämäni yhdessä HTML-tiedostossa oleva sanastoni alkaa olla vanhanaikainen. Tai, no, eihän se kokonaan muuttune vanhanaikaiseksi koskaan, koska sisältäähän sanastoni myös tiettyjä aihekohtaisia alasanastoja.

En ole jaksanut enää myöskään tehdä sähköiseen muotoon muistiinpanoja latinan kieliopista.

Olen tavannut kuitenkin tiettyjä normaaleja lähituttujani.

Maskia eli suomeksi sanottuna kasvosuojainta joutuu käyttämään joka paikassa, mutta sehän on selviö, ja mainitsen sen vain siksi, että linkitin tähän maskin käyttöön liittyvän runoni.

Jos ja kun kerho taas aukeaa 11.1.2021, toivon lamani väistyvän.

Nimipäivänäni 21.12. menin kahden isäni puoleisen tätini kanssa retkelle Kaitalammelle. Kolme neljästä koirastaan oli mukana, ja jopa vanha kuuro ja puolisokea Veeti jaksoi hyvin kulkea mailla ja mannuilla vaihtelevassa kävelymaastossa. Lopuksi paikan päällä nautimme kahvit. Kotiin lähdettyämme sain mukaani lahjakassin, joka sisälsi toisen tädeistäni itse valmistamaa sinappia, itse leivotun banaanikuivakakun ja virallisen jokajouluisen paketin Fazerin Wiener nougat -suklaakonvehteja.

Illemmalla yksi vanhimmista olemassaolevista ystävistäni Anna-Maija Kouvolasta tuli käymään. Sain häneltä Jarkko Vehniäisen sarjakuvakirjan Kamala luonto – minäkö hullu?. Se oli lahjapaketissa, mutta ilman lahjakäärettä sain häneltä myös joukon muita kirjoja. Niistä voin mainita David H. Ingvarin kirjan Kymmenet aivot, jossa kirjoittaja käsittelee eräiden historian suurmiehien aivo-ongelmia.

23. joukukuuta osallistuin etäterapiaan.

Jouluaattona menin veljeni ja hänen perheensä luokse lähi-Espooseen. Join heidän luonaan ollessani jonkin verran alkoholipitoista glögiä ja vähän vähemmän myös punaviiniä sekä yhden halpisoluen. Jouluateria oli loistava. Se oli hyvin monipuolinen muuten paitsi että laatikoista oli ainoastaan lanttu- ja chilibataattilaatikot. Hyvää joka tapauksessa oli ja tulin täyteen.

Minun ollessani viettämässä aikaa veljentyttäreni kanssa yläkerrassa Joulupukki tuli ovelle ja tipautti lahjapaketit sen eteen.

Veljentyttäreni sai paljon lahjoja. Itse olin ostanut hänelle hyvin kuvitetun runokirjan Mustekala löytää trikoot. Hän taisi tykätä eniten hänelle ostetusta älykännykästä. Päästyäni kotiin sain häneltä hänen ensimmäisen puhelunsa omalla kännykällään. Seuraavana aamuna hän soitti minulle uudestaan ja sanoi kännykkänsä olevan "kätevä kapistus".

Joulupäivänä menin käymään ystäväni Virpin ja hänen koiransa ja kissansa luokse jouluaterialle. Ihan aluksi jouduin tai pääsin ulkoiluttamaan Gimmaa – se oli koiran nimi. Gimma on musta saksanpaimenkoira.

Autoin Virpiä hieman tietokoneasioissakin. Nautin hänen kotonaan kaksi erilaista olutta ja lisäksi yhtä alkoholitonta olutta. Myöskin nautin ison lasillisen verran punaviiniä.

Mitä tulee ruokaan, niin se oli hyvää ja jouluateriaksi täyteinen. Söin itseni aivan ähkyyn. Sain Virpiltä jonkin verran jouluruokaa kotiin otettavaksi. Ja pari oluttakin ja yhden pullon valkoviiniä. Söin ruoan seuraavana päivänä.

On mainittava vielä sellainen yksityiskohta, että kun istuin parvekkeen oven edessä pöydän ääressä, niin Gimma halusi tai oli haluavinaan aina välillä käydä parvekkeella. Avasin hänelle silloin parvekkeen oven. Kerran onnistuin sitten hieman sotkeutumaan verhoon. Ja Gimma oli kovasti huolestunut minusta, koska näytin hänestä hätääntyneeltä.

Toinen tapaus oli sellainen, että kun kännykkäni soittoäänenä on nykyään Homer Simpsonin kiljunta, niin jossain vaiheessa joku soitti minulle. Ja soittoäänen vuoksi Gimma huolestui taas minusta.

Jouluajan aikana söin hirvittävän paljon makeaa. Aivan liikaa.

Myöskin aloin lukea sukulaisnaisen Jessikan syntymäpäivälahjakseni antamaa John Keatsin runokirjaa. En ollut tiennytkään, että Keats rustaili runojaan vain viiden vuoden ajan – hän kuoli nuorena. Kirjan alussa oleva runoilijaesittely iski sieluuni kyllä, koska tunsin itseni sen vuoksi alamittaiseksi. Kirjaan sisällytetyt runoilijan kirjeet ovat melkein lukukelvottomia kannaltani, koska suomentaja on tehnyt niistä kovin aleksiskivimäisiä. Mutta itse runoja silmäilen ja luen mielelläni.

Yhdistykseni toivottavasti pääsee taas aukeamaan 11. tammikuuta 2021. Sen länsi-Vantaan Pähkinärinteen toimipiste Myöhätuuli on muuten tämän sulkuajan aikana remontoitu ja maalattu. On käytetty hyväksi hyvä tilaisuus...

...

PS. 6.1.2020:

Edellisenä päivänä Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä oli kertonut, että koronarajoituksia jatketaan 31.1.2021 saakka. Tämä tarkoittaa sitä, että yhdistykseni kohtaamispaikat ovat suljettuina ainakin tammikuun ajan. Mälsä jatkuu.

Lisäsin tekstiin maininnat Gimman huolestumisesta, TOAW IV -pelistä ja kerhon jouluruoista.

Huimausainelainsäädäntö liberaalimmaksi

Huumeiden kieltolaki syrjäyttää ihmisiä, koska nämä päihteenkäyttötaipumuksensa vuoksi syyllistyvät uhrittomaan rikokseen ja joutuvat täten tekemisiin virkavallan kanssa.

Kieltolain vallitessa huumeidenkäyttäjät joutuvat myös ostamaan huumeensa rikollisilta. Rikollisjärjestöt ansaitsevat näin valtavasti rahaa.

Rikollisten myymillä huumeilla ei ole takuuta laadusta.

Usein samoilta huumeenmyyjiltä saa useampaa kuin yhtä huumetta. Näin, jos häneltä on sattumalta asiakkaan haluama huumeen laji lopussa, niin hän voi yrittää myydä toista huumetta, jota hänellä sillä hetkellä on. Näin yhden huumeen käyttö voi johtaa toisen huumeen käyttöön.

Suomessa laittomia huumeita saa hankittua kaikkina vuorokauden aikoina, mutta laillista päihdettä, alkoholia, ei saa.

Alkoholi on sitä paitsi yksi vaarallisimmista päihteistä maailmassa. Se aiheuttaa väkivaltaisuutta, loukkaantumisia ja kuolemia ja tuhoaa aikaa myöten aivoja, sydäntä, maksaa ja haimaa.

Huumeet voitaisiin kaikki dekriminalisoida, eli pääsisimme tilanteeseen, jossa huumeen käyttö ei olisi enää rikos mutta jakelu olisi. Riippuen siitä, mitä lainsäätäjä haluaisi, niin poliisi voisi tavatulta huumetta käyttävältä ottaa huumeen pois tai olla ottamatta, mutta muita seurauksia käyttäjälle ei enää koituisi. Hän saisi elää ilman rikosrekisteriä.

Huumeiden dekriminalisointi ei ilmeisesti yleensä lisää huumeiden käyttöä.

Joku huumeista, esim. kannabis, voitaisiin minun puolestani laillistaa. Kannabista voitaisiin myydä valtion putiikissa Narko-Alkossa, ja valtio saisi näin verotuloja, jotka aineen laittomana ollessa valuisivat muuten rikollisten käsiin.

Kukaan ei ole koskaan kuollut kannabiksen yliannostukseen. Kannabis ei myöskään tee väkivaltaiseksi.

Jos kannabistuotteessa on riittävä määrä antipsykoottista kannabidiolia (CBD) suhteessa vaikuttavaan aineeseen tetrahydrokannabinoliin (THC), niin se ei aiheuta käyttäjälle niin helposti psykoosia. Mielestäni tulisi pitää huolta siitä, että Narko-Alkossa myytävissä kannabistuotteissa olisi tämä ainesosien suhde sopivanlainen terveyden kannalta.

Myöskin voitaisiin pitää kiinni siitä, että kovin paljon THC:tä sisältäviä kannabistuotteita ei saisi myydä eikä kasvattaa.

Mielestäni kannabista ei pitäisi saada myydä poltettavassa muodossa, koska siitä syntyisi ihmiselle jossain määrin samoja vahinkoja kuin tupakasta. Kannabiksen höyryttämisen ja syömisen sen sijaan tulisi olla sallittua.

Aikaa myöten voitaisiin tutkia sitä, voitaisiinko useampi tällä hetkellä laittomista huumeista laillistaa. LSD ja nk. taikasienet voisivat olla hyviä ehdokkaita tällaiseksi.

Sitä minä vain tässä, että huumeiden käyttöä ei tulisi käsitellä rikosoikeudellisena ongelmana.

Kirja-arvio: Norman Ohler: Hitlerin tabut

Kansallissosialistisen Saksan (1933-1945) asevoimat käytti huumeita. Saksan kansa suosi huumeita. Ja maata johti sen "armoitettu" Führer Adolf Hitler, joka ryhtyi itsekin jossakin vaiheessa käyttämään huumeita.

Aikaisemmin ei kukaan ollut keksinyt, että voisi kirjoittaa kirjan tai tehdä tutkimuksen natsi-Saksan tärkeästä suhteesta huumeidenkäyttöön. Saksalainen kirjailija Norman Ohler kuitenkin sen lopulta teki, ja siksi hänen kirjoittamaansa vuonna 2015 ilmestynyttä kirjaansa Der totale Rausch voi pitää suorastaan käänteentekevänä. Suomeksi kirja ilmestyi seuraavana vuonna nimellä Hitlerin tabut.

Adolf Hitler oli muuten 1930-luvulla ikäistään nuoremman oloinen mies. Ja sitten huumeisiin.

Saksalaiset eivät keksineet metamfetamiinia, joka on amfetamiinijohdannainen, mutta Saksassa aine syntetisoitiin vuonna 1934, ja aineelle annettiin kauppanimi Pervitin. Aineen piti olla suhteellisen vaaraton, mutta aluksi ei tosiaankaan ollut tiedossa aineen käytön kaikkia haittatekijöitä. Pervitinistä se kaikki alkoi. Norman Ohler kertoo kirjassaan kaiken alusta alkaen.

Hitlerin tabut on todella mielenkiintoista luettavaa, vaikka kaikki hauskuus kirjassa tulee vain siitä, että kerrotaan tosiasioita.

Tässä välissä voisin kertoa, että kirja-arvioni sisältää jonkin verran juonipaljastuksia. Jos ne eivät haittaa, niin ehkä sinun kannattaa jatkaa lukemista.

Pervitin levisi lyhyessä ajassa tavallisen kansan käyttöön. Ja aineesta kiinnostui myös Saksan asevoimat. Pervitinin piti auttaa sotilasta taistelemaan ilman väsymystä pitempiä aikoja putkeen kuin normaalisti, ja peräänantamattomasti.

Virallinen kansallissosialistinen Saksa suositteli suhteellista raittiutta, mutta käytännössä tämä ei koskenut Pervitinin käyttöä. Saksan lääkintöhallituksen johtaja yritti hyvällä tahdollaan rajoittaa Pervitinin saatavuutta, mutta kukaan ei hänen ohjeistuksiaan ottanut onkeensa. Pervitinistä oli tullut jo liian suosittua.

Vuoden 1939 elokuussa kaksi diktatuuria, natsi-Saksa ja Neuvostoliitto solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen, josta on myöhemmin maiden ulkoministereiden mukaan käytetty nimitystä Molotovin-Ribbentropin sopimus. Sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa sopijat jakoivat välissään olleita maita osaksi omia etupiirejään, joiden suhteen ne saivat menetellä, miten halusivat. Lisäpöytäkirjassa Puolan alue jaettiin osapuolten kesken.

Niinpä natsi-Saksa aloitti syyskuun ensimmäisenä päivänä Herran vuonna 1939 sodan Puolaa vastaan läntisestä Saksasta, Itä-Preussista ja Tshekkoslovakiasta. Neuvostoliitolla oli ensin tekemistä Japanin joukkojen lyömisessä, mutta kun se oli saatu tehtyä, hyökkäsi myös Neuvostoliitto Puolaan syyskuun 17. päivänä. Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska julistivat sodan natsi-Saksalle, mutta unohtivat julistaa sodan toiselle hyökkääjistä. Salaisen lisäpöytäkirjan järjestyksessä toinen uhri oli muuten Suomi, jonne Neuvostoliitto hyökkäsi marraskuun 30. päivä aloittaen näin Talvisodan. Ja hyvänä sopimuskumppanina Saksa yritti estää Italian hävittäjälentokonetoimitukset Suomeen. Mutta jätetään Suomi toistaiseksi pois tästä kirjoituksesta.

Puolan sotaretkellä Saksan asevoimien sotilaat eivät olleet vielä järjestään Pervitinin vaikutuksen alaisia. Eivätkä myöskään seuraavan vuoden 1940 huhtikuussa, jolloin ne hyökkäsivät Tanskaan ja Norjaan.

Toisin oli kuitenkin jo toukokuussa. Silloin Saksa hyökkäsi Ranskaan ja Benelux-maihin. Asevoimien toimijat, niin alemmat sotilasjohtajat kuin ylemmätkin, jakoivat sotilaille Pervitiniä kuin karkkia. Lääkintähuolto oli myös mukana juonessa.

Saksan asevoimien ylijohto oli suunnitellut suorastaan järjettömän uskaliaan suunnitelman sodan voittamiseksi. Sen sijaan että oltaisiin hyökätty suoraan Ranskan massiivista ja varmasti tehokasta linnoiteketjua Maginot-linjaa vastaan tai hyökätty pohjoisempaa Belgian ja Alankomaitten kautta kiertäen, päätettiin hyökätä Maginot-linja pikkaisen kiertäen vuoristoisen ja metsäisen, erittäin vaikeakulkuisen alueen kautta Ranskaan.

Saksan joukkojen keskitys rajan pinnassa meni alussa pieleen, mutta kun siitä vaikeudesta oli päästy eroon, hyökkäys alkoi. Ja eteneminen. Kukaan ei olisi voinut kuvitellakaan sellaista etenemisen vauhtia. Ei olisi ollut kovinkaan vaikeaa pysäyttää koko Saksan sotakoneistoa sopivasti sijoitelluilla joukoilla, mutta länsivalloilla ei ollut tarpeeksi joukkoja juuri tällä alueella. Eikä yksikään tiedustelukone tehnyt ajoissa havintoa rynnistävistä teutoneista, jotta oltaisiin saatu varoitus ajoissa.

Tässä hyökkäyksessä joutui kunnolla koetukseen saksalaisten uusi salamasotadoktriini, jossa on kyse siitä, että hyökätään vastustajan syvyyteen ilmavoimien tuella ja saarretaan vihollinen ja pidetään aloite itsellä. Saksalaiset toimivat lännen sotaretkellä juuri näin.

Ja siinä auttoi Pervitin paljon. Saksalaiset kykenivät etenemään huomattavan nopeasti, koska juuri yhdenkään saksalaissotilaan ei tarvinnut nukkua aluksi, eivätkä saksalaiset sotilaat myöskään kokeneet sen ansiosta fyysistä uupumusta. Ranskalaiset ja brittiläiset joukot saivat yhä uudestaan huomata, että saksalaiset olivat juuri siellä, missä heidän ei kaiken järjen mukaan olisi pitänyt olla.

Ohlerin mielestä Hitler tuli hieman mustasukkaiseksi kenraalien oma-aloitteisuuteen perustuvasta menestyksestä taistelukentillä ja siksi määräsi Saksan panssarikiilat pysähtymään juuri ennen kuin ne olisivat päässeet perääntyneiden brittien, ranskalaisten ja belgialaisten asemien kimppuun Dunkerquessa. Hitler päätti temmata aloitteen käsiinsä ja tuki vanhan kaverinsa, morfiiniin tykästyneen Luftwaffen, Saksan ilmavoimien, komentajan Hermann Göringin ehdotusta tuhota ilmavoimien avulla vihollinen. Toki Luftwaffe sai aikaan paljon tuhoa, mutta vihollisen pääosaa se ei kyennyt silti tuhoamaan. Tehtävä jäi suorittamatta, ja siitä huolimatta Hitler päätti luottaa kaveriinsa jatkossakin. Mutta Hitlerin yllättävän päätöksen vuoksi 26.5.–4.6. Herran vuonna 1940 liittoutuneet onnistuivat evakuoimaan järjettömän määrän erilaisia vesialuksia avulla 338.000 sotilasta Englannin kanaalin ylitse turvaan. Joten sota ei loppunut tähän.

Operaatio Barbarossa eli idän sotaretki Neuvostoliittoa vastaan alkoi 22.6.1941, koska Hitler oli päättänyt pettää parhaan ystävänsä, Neuvostoliiton diktaattorin Josif Stalinin. Stalin ei ollut uskonut hyökkäyksen tulevan tuolloin, koska Saksan asevoimat ei ollut hankkinut joukoilleen tarvittavaa määrää talvivarusteita. Tämä ei johtunut suinkaan Hitlerin ovelasta juonesta, vaan siitä, että mies uskoi sotaretken olevan ohi jo jouluun mennessä.

Tällä pitkäkestoisella sotaretkellä Pervitinistä ei ollut aivan samaa hyötyä kuin oli ollut lännen sotaretkellä. Pervitin tosin auttoi kestämään rasituksia pitempään ja antoi ylimääräistä itseluottamusta sotilaille, mutta joskus oli univelka kuitenkin nukuttava pois. Pervitin silti kuitenkin joskus aivan tarpeellisissa tilanteissa toi myös hyötyä, jos ilman sitä sotilas olisi jäänyt marssimisen sijaan lumeen kuolemaan. Kuten oli käydä monen saksalaisen sotilaan, kun Stalin oli määrännyt vastahyökkäyksen Moskovan edustalla vuoden 1941 joulukuussa. Saksan joukot melkein lakosivat lumisille lakeuksille, mutta eivät aivan tuhoutuneet. Ehkä suuri ansio tässä oli Pervitinillä.

Voimme myös sanoa, että Pervitinillä todennäköisesti on kyseenalainen ansio siinä, että se helpotti saksalaisten sotilaiden sotarikosten tekoa. Kun Pervitinin ansiosta sotilas koki euforiaa ja koki olevansa voittamaton, niin oli kenties helpompi murhata juutalaisnaisia ja -lapsia tai neuvostoliittolaissiviilejä tai sotavankeja kuin olisi ollut ilman Pervitiniä.

Palaan välillä Adolf Hitleriin. Ennen sotaa, vuonna 1936, hän aivan sattuman kaupalta oli tutustunut ruiskeiden antamisesta pitävään lääkäriin Theo Morelliin. Hitler ei todellakaan mielellään antanut lääkäreiden koskea itseään, ja Morell tekikin häneen unohtumattoman vaikutuksen parantamalla ruiskeillaan hänen vatsavaivansa, jotka oireet tosin saattoivat olla vain psykosomaattisia. Hitler oli jo alkanut epäillä, ettei hän kykenisi vaivojensa vuoksi täysipainoisesti hoitamaan valtionjohtajantointaan, hommaa, jota kukaan muu kuin Hitler itse ei hänen omasta mielestään kykenisi kunnolla hoitamaan. Ja niin Morellista tuli miehen henkilääkäri. Harvaan ihmiseen Hitler luotti jatkossa niin paljon kuin tähän.

Ja välillä palaan myös Suomeen. En tiedä, miten paljon Suomen puolustusvoimissa käytettiin sodan aikana Pervitiniä. Mutta Jukka Piipponen kertoo kirjassaan Sotavänrikki lentäjästä nimeltä Kustaa Kotsalo, joka pudottuaan kerran talvella vihollisen linjojen taakse lähti sivakoimaan takaisin omien puolelle päin suksilla. Vihollinen oli kuitenkin lähettänyt perään etsintäpartion. Mies ei olisi lopulta millään enää jaksanut jatkaa hiihtämistä, mutta nautti sitten mukanaan ollutta Pervitiniä, ja jo alkoi suksi sitten taas luistaa.

Morellin ensimmäinen ruiske Hitleriin koostui vain rypälesokerista ja vitamiineista. Mutta hän oli maailman hellin pistoksien antaja, ja Hitler tykkäsi. Ajan kanssa pistoksien laatu laajeni monenlaiseen. Mukana oli kaiken maailman douping-aineitakin.

Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon Hitlerin vointi kerran heikkeni huomattavasti. Nyt kyseessä oli vakavampi asia, eli punatauti. Mutta mitäs hän eleli lähimmän henkilökuntansa ja vartijoiden kanssa siinä vaiheessa Itä-Preussiin keskelle soita ja metsää perustetussa tukikohdassa. Normaali rypälesokeri-vitamiini-ruiske ei nyt toiminutkaan, joten Morell joutui ensimmäistä kertaa turvautumaan huumeisiin. Hitler kykeni jo seuraavana päivänä ottamaan vastaan neuvonpidon kenraaliensa kanssa, ja Hitler oli ikikiitollinen.

Jopa Hitleriä hermostuneina tapaamaan tulleet kenraalitkin rupesivat ottamaan pistoksia Morellilta. Myös Hitlerin tyttöystävä Eva Braun rupesi ottamaan niitä, jotta pääsisi olemaan samalla aallonpituudella poikaystävänsä kanssa. Morell lääkitsi myös Hitlerin lähimpää henkilökuntaa.

Samalla kun Hitler sulki itsensä kemiallisen palomuurin sisälle, hänen arvostelukykynsä heikkeni. Samaan aikaan kun Stalin alkoi yhä enemmän antaa vastuuta kenraaleilleen, niin Hitler meni toiseen suuntaan ja alkoi yhä enemmän sekaantua sodanjohtoon, mistä oli Saksan sotakoneen toiminnalle kohtuuttomia seurauksia. Mutta kun Hitler oli diktaattori, niin ei häntä voinut kovin kiivaasti kenraalikaan vastustaa. Jos vastusti miehen sotilaallisia määräyksiä kovin paljon, niin tuli siirretyksi syrjään. Kuten kävi myös kenraali Mansteinillekin, jota Hitler kuitenkin periaatteessa arvosti.

Hitlerin sotilaallisesta diletantismista saattoi – ihan vahingossa – olla todellista hyötyäkin, kun suunniteltiin lännen sotaretkeä. Mutta Hitlerillä ei ollut yleisesikuntaupseerin koulutusta, joten hänen jatkuva puuttumisensa sodanjohdon yksityiskohtiin saattoi vain heikentää tilannetta Saksan kannalta.

Mutta lääkitys puri. Kun 1930-luvulla Hitler oli ollut ikäistään nuoremman oloinen, niin 1940-luvulla hänestä tuli lopulta ikäistään vanhemman oloinen. Eva Braun jossain vaiheessa arvosteli poikaystäväänsä tämän kumarasta ryhdistä, jolloin Hitler sanoi takkinsa taskussa olevan painavan avainnipun.

Theo Morell myös perusti mahtavan lääketeollisuusimperiumin käskyttämällä Führerin nimissä saksalaisia siviili- ja sotilasviranomaisia. Hänestä tuli omapäisten toimiensa ansiosta joksikin aikaa hyvin rikas. Hänen liiketoimensa olivat välillä myös vakava uhka Saksan asevoimien rautatie- ja maantiekuljetuksille. Lisäksi häntä ei liiemmälti haitannut, jos osa hänelle lähetetyistä rauhaskuljetuksista oli ehtinyt pilaantua sodan vuoksi matkan varrella. Niistä tehtiin kuitenkin lääkkeitä – Saksan kansalle – ja Hitlerille.

Morell myös koki suhteensa Hitleriin olevan sen verran vahvan, että uskalsi kieltäytyä suorasta määräyksestä, kun Saksan turvallisuusviranomaiset vaativat häntä yhdessä vaiheessa pitämään tiukkaa kirjaa Hitlerille antamastaan lääkityksestä.

Hitler ei halunnut tulla riippuvaiseksi yhdestä ainoasta huumeesta, joten henkilääkäri aina vaihteli reseptejään.

Adolf Hitler yritettiin murhata itse asiassa useamman kerran. Mutta ainoastaan yksi näistä yrityksistä melkein onnistui, nimittäin se mitä tapahtui vuonna 1944 heinäkuun 20. päivänä. Mutta jo ennen sitä Hitlerin jalat olivat alkaneet jatkuvan vapinan. Poissa oli myös se aika, jolloin mies kykeni pitämään oikeaa kättään Hitler-tervehdyksessä parhaimmillaan tuntien ajan.

Heinäkuun 20. päivän murhayritys heikensi Hitlerin kuuloa. Itse asiassa hänen korviensa tärykalvot puhkesivat. Ja pommin sirpaleita piti onkia hänen ihostaan. Puhumattakaan iskun aiheuttamista henkisistä vaurioista.

Iskun jälkeen Hitlerissä otti nyt vallan itsetuhoisen voimakas taipumus käyttää huumeita. Tosin sen verran täytyy Hitleriä "puolustaa", että hän otti sisäänsä vain sellaisia "lääkkeitä", jotka lääkäri määräsi. Aivan kuten Elvis Presleykin teki myöhemmin. Hitler oli saarnannut raittiutta Saksan kansalle, ja Elvis taas tuli osallistumaan Yhdysvaltain presidentin Richard Nixonin huumeidenvastaiseen kampanjaan. Tosin paljonko Morellilla oli tässä vaiheessa enää valinnanvaraa. Kun diktaattori vaati, niin hän sai.

Hitleriä vaivasi tässä vaiheessa jo kaikkien jäsenten itsepintainen vapina.

Eräs asiantuntijalääkäri tutki Hitlerin tämän murhayrityksen jälkeen. Asiaan liittyi se, että mies penslasi Hitlerin röörejä kokaiinipitoisella liuoksella. Potilas ei olisi halunnut lopettaa penslaamista ollenkaan, vaikka röörit oli lopulta todettu puhtaiksi. Lääkäri suostui jatkamaan hommaa vielä jonkin aikaa, sillä ehdolla, että Führer suostuisi täydelliseen lääkärintarkastukseen. Ja kokaiininhimossaan Hitler suostui jopa riisuutumaan alastomaksi lääkärin edessä, mikä oli häneltä vallan tavatonta.

Onnettoman huonona sotilasjohtajana Hitler vielä päätti, huomattuaan, ettei hän voi enää voittaa sotilaallisesti Neuvostoliittoa, että on aika suurhyökkäykselle vuoden 1944 kesäkuussa Ranskaan maihinnousun tehneitä länsiliittoutuneita vastaan. Hyökkäys tapahtui joulukuussa. Huono sää esti aluksi liittoutuneiden ilmaherruuden vaikutuksen alueella, ja liittoutuneilla oli laittaa saksalaisten joukkojen tulpaksi ainoastaan sittemmin kuuluisaksi tullut 101. maahanlaskudivisioona. Se jäi puolustamaan Bastognea, joka oli tärkeä liikenteellinen solmukohta. Puolustajilla ei ollut edes talvivaatteita, mutta he onnistuivat pitämään Bastognen. Koska saksalaiset eivät kyenneet valtaamaan liittoutuneiden polttoainevarastoja ja koska Luftwaffe ei kyennyt enää kovin tehokkaaseen operointiin, liittoutuneet löivät Saksan hyökkäysjoukot heti kun ilma oli seljennyt ja kun oli saatu uusia joukkoja ja kalustoa kuljetettua paikalle ja saatu myös huolto toimimaan.

Vuoden 1944 loppumetreillä liittoutuneet olivat onnistuneet melko tehokkaasti myöskin tuhoamaan Saksan lääketehtaat. Niinpä kun sota jatkui vuoden 1945 puolella, niin pikku hiljaa yksi toisensa jälkeen Hitlerin huumeet yksinkertaisesti loppuivat. Morell yritti haalia varastoja, mistä sai. Mutta lopulta kaikki tai melkein kaikki loppui. Ruiskumestari oli käyttänyt ruiskeisiinsa Saksan valtakunnan kuolemattomaan johtajaan Adolf Hitleriin näiden vuosien aikana yli kahdeksaakymmentä eri tuotetta.

Koska Hitler ei kokenut enää euforiaa, poissa oli myös miehen entinen sytyttävä olemus. Hän ei kyennyt enää vangitsemaan kuulijoittensa mielenkiintoa muusta kuin siitä syystä, että hän edelleen sattui olemaan Saksan diktaattori.

Koska Hitler ei saanut enää huumeita, hän siirtyi sokerin ystäväksi. Myöskin hänen hampaansa tippuivat pois. Tämä saattoi tietysti osaltaan johtua siirtymisestä sokeriin, mutta pääsyy lienee metamfetamiini. Mies laahasi jalkojaan perässään. Parhaimmillaan hän herätti sääliä läsnäolijoissa. Hänen aivojensa dopamiini- ja serotoniinitasot olivat aivan pielessä.

Theo Morell sai lopulta potkut, juuri ennen sodan loppua. Mihin Hitler olisikaan tarvinnut diileriä, joka ei kyennyt enää toimittamaan huumeita.

Hitlerin vuoden 1945 päätöksiin kuului myös käsky tuhota kokonaisuudessaan Saksan kansan tulevat elinmahdollisuudet. Tätä päätöstä oli onneksi miehen myötäjuoksijoiden hankala toteuttaa kyseisessä maailmantilanteessa.

Hitlerin lempiarkkitehti ja kansallissosialistisen Saksan varusteluministeri vuodesta 1942 Albert Speer väitti muistelmateoksessaan, että paitsi että hän olisi sabotoinut johtajansa käskyä Saksan kansan elinmahdollisuuksien tuhoamisesta, niin hän olisi myös mennyt Berliiniin Führer-bunkkeriin tapaamaan Hitleriä ja olisi tuolloin tunnustanut Hitlerille menetelleensä näin. Hitler ei kuitenkaan antanut teloittaa kaveria.

Norman Ohler vaatimattomasti kieltäytyy nimittämästä kirjaansa Hitlerin tabut tutkimukseksi. Kirjan lopussa seisoo kuitenkin varsin kunnioitettavanpaksuinen lähdeluettelo. Mies oli viihtynyt Theo Morellin työhön liittyvien arkistomateriaalien parissa.

Veikkaan, että kirja puolustaa paikkaansa tärkeänä, uutta tietoakin tuovana puheenvuorona. Ja tämä taitaa myös olla ensimmäinen tämän aiheen kokonaisesitys.

Luulen silti löytäneeni huonoa suomennoslaatua sieltä täältä kirjasta. Esim. epäilen, ettei Ohler kirjassaan puhu Saksan "puolustusvoimista". Luulisi, että mies olisi käyttänyt sen sijaan ilmaisua "asevoimat", varsinkin, kun mies ei suhtaudu erityisen myötämielisesti natsi-Saksaan.

Kirjan yksi päähenkilöistä, aikaisemmin varsin nuorekas Adolf Hitler, oli romahtanut psyykkisesti ja fyysisesti 1940-luvulla. Douping-aineiden ja huumeiden käyttönsä vuoksi. Mutta kun tietää Hitlerin rikosten suuruuden, niin ei oikeastaan käy häntä kauheasti surku...

PS. (myöhemmin saman vuorokauden sisällä): Ja kuten lukijakommentoijani huomautti, niin Wehrmacht on suomeksi puolustusvoimat. Eli saatan todellakin olla erehtynyt asiassa, ja Ohler onkin siinä tapauksessa käyttänyt saksankielisessä kirjassaan puolustusvoimia tarkoittavaa nimitystä. Oma mokani, kun sanakirjakin on keksitty.

...

II PS. 17.10.2020: Lienee asiallista pistää tähän linkki kirjoittamaani runoon Sudensuojelijanarkkari.

Ruokahumala

Viime perjantaina menin ihmispaikkaan, jossa tapaan käydä. Kuten muutkin syöjät, sain syödäkseni pizzan, joka oli aikaisemmin tilattu. Kokki laittoi ainekset pohjan päälle, ja ei kun paistumaan. Uuni paistoi hitaasti, mutta pizza oli järjettömän täydellinen. Sisälsi täytteitäkin reilusti. Ja maksoi vain 3,50 euroa tässä eksklusiivisessa paikassa!

Aloitin syömisen reunojen alueelta, jotka eivät olleet liian kuivia. Kun olin ne syönyt, niin tuntui jo siltä, että olen täynnä. Jatkoin kuitenkin syömistä. Ja lopulta olin saanut syötyä kaiken.

Oli kuitenkin nautittava vielä jälkiruoka, joka oli rahkajuttua, johon sisältyi mansikoita. Sekin oli hyvää.

Pizzaa syödessäni minulle tuli elävästi mieleeni ikivihreä tv-sarja Man v. Food Nation, jossa vastataan haasteeseen syömällä järjetön määrä tiettyä ruokaa tai vaihtoehtoisesti jotain hyvin tulista joskus.

Mies voitti ruoan tällä kertaa, mutta kuten eräs kollegani minulle asiasta huomautti, niin ohjelmassa porukat syövät ruokaa vielä huomattavan paljon enemmän.

Tulin joka tapauksessa ruokahumalaan.

Rahkajälkiruoan syötyäni nautin vielä ison kupillisen kahvia. Sitten suuri osa porukasta lähti lenkille Lammaslammen ympäri, minä mukaan lukien.

Kävellessäni oli samanaikaisesti raskas ja hyvin kevyt olo. Tuntui siltä kuin ei voisi pysyä pystyssä ja samalla oli kuin enkelit kannattelisivat minua kainaloista.

Lammen toisella puolella urheilin hieman telineissä. Se sai aikaan minussa puolisen tuntia kestävän pahoinvoinnin. Tuntui siltä kuin ruoka olisi pyrkimässä ylös.

Sanoin kokille jossain vaiheessa, että seuraavalla kerralla olisi kiva, jos pizzan halkaisija olisi kaksi senttiä pienempi kuin oli ollut nyt.

Kesti vielä tunteja ennen kuin olin toipunut ruokailusta.

Illemmalla pidettiin vielä kaukana, kaukana kotoani ja ihmispaikasta Espoossa pienimuotoinen sukukokous, jossa nautittiin maltillisessa määrin alkoholia. Nuorempi pikkuveljistäni valmisti tuntien ajan ruokaa. Joka sitten lopulta valmistui. Asetuimme pöytään. Ruoka oli lähinnä kaakkoisaasialaista, ja ruokalajeja oli useita: lihapullia, lihaa kukkakaalilla tai kääntäen, kalaa, hyvin laitettua munakoisoa, riisiä, salaattia. Kalan seurana oli tummaa jonkin verran tulista kastiketta. Liha kukkakaalilla (tai kääntäen) oli hurjan tulista, mutta söin sitä melko paljon siitä huolimatta, että niin nenästäni kuin silmistäni valui jotain. Ruoka oli melko hyvää, vaikka salaattikastike oli melko luovasti rakennettu. Söin paljon, mutta en läheskään niin paljon kuin olin päivällä tehnyt. Niin, ja söin kiinalaisilla puikoilla, ja käytin niitä melko menestyksellisesti. Jälkiruoaksi oli teen kanssa suklaakakkua. Se oli varsin maittavaa. Veljeni kertoi, että hän oli käyttänyt siihen sidosaineena bataattia. Nautin suklaakakun painikkeeksi myöskin latvialaista portteria Aldaris Porterisia. Se sopi sen kanssa varsin erinomaisesti yhteen.

Unensaamisongelmasta parempiin sfääreihin

Olin kirjoittanut joku kuukausi sitten vuonna 1996 alkaneesta puolivaikeasta unen saamisen ongelmastani. Ongelma toisaalta jatkuu, mutta on toiselta puolen ratkennut.

Olin henkilökohtaisen ongelmani vuoksi aikojen kuluessa kokeillut erilaisia troppeja, mutta mikään niistä ei ollut oikein sopinut, mikä mistäkin syystä.

Siitä ei ole montaa kuukautta, kun sain kuitenkin lopulta avun. Lääkäri nimittäin keksi määrätä minulle kokeeksi lääkettä, josta huomasin heti alussa, että toimii. Sain sen avulla alusta asti unen päästä kiinni suhteellisen lyhyen ajan kuluttua nukkumaanmenostani ilman komplikaatioita. Enää ei tarvitse tuntien ajan höperehtiä ja kärsiä punkassa tylsyydestä sekä tiedosta, että saatan kärsiä tulevasta aamusta alkaen jonkin verran tai enemmänkin väsymyksestä.

Kyseinen lääke on periaatteessa masennuslääke, jota monet käyttäjistä nauttivat 60 mg päivässä. Minulle se toimii nyt unilääkkeen korvikkeena. Pistän sen naamaani noin tuntia ennen nukkumaanmenoa. Annokseni on vain 5 mg. Lääkärin mukaan saisin ottaa kymmenenkin milliä, mutta 5 mg on osoittautunut vähän pitemmälläkin tähtäimellä riittäväksi annokseksi.

Olo oli aluksi lievästi erikoinen päiväsaikaan, kun piti höperehtiä ylhäällä. Kesti ehkä kuukauden, puolitoista, ennen kuin olo täysin tasoittui, ja viimeistään siitä pitäen on ollut entiseen verrattuna monin puolin erittäin mukavaa.

19 vuoden ajan kärsin vaikeudesta saada unen päästä kiinni. Se oli aika helvettiä. Nyt en enää pelkää nukkumaanmenoa. Olen viime aikoina huomannut elämässä myös muita pirteyden aiheita.

Toivoisin, että minulta joskus tulevaisuudessa onnistuisi unensaaminen ilman lääkitystäkin. Mutta stressitason pienennyttyä pysyvästi voin ottaa tämänkin asian rauhallisesti. Aikansa kutakin.

Minulla on näköjään kihti

Olen ollut ennestään monisairas, ja nautin päivittäin aika montaa lääkettä, joista yhtä ulkoisesti.

Ja sattuipa jokin aika sitten sellaista, että jalkapohjassani ja jalkapöydässäni alkoi tuntua kipua. Pahimmillaan se oli turhan voimakastakin. Käveleminen oli enemmän tai vähemmän haasteellista.

Minulla oli siihen aikaan ylimääräisiä velvollisuuksia, joten en meinannut heti päästä lääkärissä käymään. Lopulta kuitenkin pääsin.

Kerran jalkaani kävi sitten läpi neljä lääkäriä yhdessä, kun nämä miettivät, että mikä sitä oikein vaivasi. Lopullinen diagnoosi oli kihti, minkä sain verikokeen tulosten valmistuttua.

Oireet menivät minulla tällä kertaa ohi. Jatkossa katsotaan sitten, mitä tehdä, jos uusiutuu.

Kihti on sairaus joka johtuu uraatin kiteytymisestä niveliin ja joskus myös muihin kudoksiin. Uraatti eli virtsahappo on elimistön niin sanottujen puriiniemästen aineenvaihduntatuote. Uraattikiteet ovat neulamaisia (olen nähnyt kuvan, eikä se ollut kaunista katseltavaa) ja aiheuttavat nivelissä kivuliaan tulehdusreaktion. Kihti on myös kuningasten tauti, eli olen hyvässä seurassa.

Yleisimmin kihti ilmenee ajoittaisina kipeinä niveltulehduksina, useimmiten isovarpaan tyvinivelessä.

Minulla oli aikoinaan itseäni hieman vanhempi ystävätär, jolla oli valtavasti ylipainoa ja kihti. Hän kerran antoi minun koskettaa kätensä ihoa paikasta, jossa oli uraattikiteitä, ja ihan oikeasti ne tuntuivat silloin ihon läpi.

Yleisin kihtiin sairastumisikä on noin 60 vuotta, mutta silti ei kihti ikää katso. Miehet sairastuvat kihtiin useammin kuin naiset.

Kihdin syntyyn vaikuttavat ennen kaikkia ylipaino, alkoholin käyttö – oluen ei nykyään katsota olevan muita alkoholijuomia pahempi –, ja runsaasti puriineja sisältävät ruoka-aineet.

Kihdin syntymiseen vaikuttavia ruoka-aineita ovat sisäelimet (kuten maksa, munuainen ja kateenkorva), kokonaisina syötävät pikkukalat (kuten muikku, sardiini ja silakka) ja broilerin nahka.

Jonkin verran vähemmän toimivat riskisyötävinä mäti ja äyriäiset, liha ja herneet, pavut, soijatuotteet ja sienet.

Ensiapuna kihtiin lääkäri voi tyhjentää kipeän ja turvonneen nivelen liikanesteestä ja ruiskuttaa sinne kortisonia. Lääkkeeksi voidaan antaa reseptillä saatavaa tulehduskipulääkettä, tai vaihtoehtoisesti suun kautta nautittava kortisonikuuri. Kaikille potilaille luonnollisesti suositellaan ruokavaliota, jossa vältetään veren uraattia lisääviä ruoka-aineita. Vaikeammissa tapauksissa voidaan aloittaa lääke, joka vähentää uraatin tuotantoa elimistössä.

Mitä tulee kihtioireiden ehkäisyyn, niin en itse henkilökohtaisesti haluaisi tällä hetkellä vähentää oluen ja viskin käyttöä. Ruokavaliossani ei ole muuten pahemmin korjaamisen varaa paitsi kasvisten lisääminen. Minun paras toivoni heikentää kihtioireiden ilmestymistä ja tehoa on yksinkertaisesti laihtuminen.

Päästyäni 30 vuoden ikään ylipainoa alkoi tulla. Olen pitkään unelmoinut laihtumisesta. Juuri ennen kuin kihtioireeni olivat pahimmillaan, sain päähäni, että minun viimeinen, paras toivoni laihtua on ruokavalion muuttaminen kasvispitoisemmaksi. Päätin ruveta saman tien syömään enemmän salaatteja. Siis sellaisia salaatin versioita, missä ei ole kauhean paljon ylimääräistä energiaa.

Salaattikauteni on jo alkanut.

Aion kuitenkin nauttia kanan sydämiä aina kun se on mahdollista, vaikka ne ovat sisäelimiä. Tähänastisessa elämässäni se on ollut mahdollista kerran. Kanan sydämet ovat mielestäni todella maittavaa ravintoa, ja onneksi sen verran pieniä, että niillä ei voi olla kauheasti vaikutusta kihtiin, ellei niitä syö melko paljon.