maanantai 1. maaliskuuta 2021

Uudellamaalla kakkostyypin diabeetikot pääsevät jo koronarokotukseen: minäkin kävin

Viime viikon keskiviikkona 24.2.2021 virkaiässä suhteellisen vanha kaverini Lasse oli laittanut minulle tiedoksi tuoreen uutisartikkelin Koronarokotusaikoja uusille ryhmille Vantaalla – riskiryhmään kuuluvat 20–69-vuotiaat voivat varata ajan rokotukseen. Mainittua ikäryhmää iäkkäämmille henkilöille myös annetaan koronarokotuksia. Ja tieto näyttää koskevan koko Uuttamaata.

Koska minulla siis periaatteessa on lääkehoitoinen kakkostyypin diabetes, sain varata ajan koronarokotuksen ensimmäiseen pistokseen. Tämä tapahtui osoitteessa www.koronarokotusaika.fi. Vantaalla on kaksi koronarokotuspistettä, toinen Hiekkaharjussa ja toinen länsipuolella Sanomalassa Sanomatie 1:ssä. Varasin oman aikani jälkimmäiseen, koska se sijaitsee selvästi lähempänä kotiani.

Sain ajan perjantaille 26.2.2021. Vähän ajan päästä kuitenkin kävin annettujen ohjeiden avulla siirtämässä saamaani aikaa vähän myöhemmäksi, jotta ehtisin osallistua yhdistykseni samana päivänä klo 12 alkavaan verkkolevyraatiin.

Iltapäivällä perjantaina lähdin sitten kirurginen maski naamallani kävelemään Rajatorpantien toisella puolella olevalle bussipysäkille. Olin sitä ennen nauttinut riittävän einesaterian.

Tuntui, että olin pistänyt päälle liian lämpimän paidan, kun tarkoitukseni oli ollut valita sellainen paita, jonka saa riisuttua helposti olkapään kohdalta.

Lopulta saavuin Vantaanlaakson asemalle bussilla 565. Päättelin, että sieltä pitää kävellä vielä lyhyehkö matka Tikkurilan suuntaan (Tikkurila sijaitsee kaukana, mutta sanotaan nyt, että Tikkurilan suuntaan). Sieltä löysin Sanomatien. Paikalle oli järjestetty hyvät opastinviitat.

Rokotusrakennuksesta oli lähtenyt jostain syystä kerralla iso joukko ihmisiä menemään, mitä ihmettelin. Vastaan tullut miesneekeri sanoi minulle jotain, mutta en saanut selvää siitä, mitä se oli.

Aulassa oli ilmoittautumispiste. Kävi ilmi, että vanhemmat kansalaiset ja vähän nuoremmat riskiryhmäläiset rokotetaan eri paikoissa taloa. Minut neuvottiin menemään hissillä neljänteen kerrokseen. Siellä oli pieni odotusaula. Ei tarvittu uutta ilmoittautumista eikä jonotuslapun ottamista. Pääsin suhteellisen nopeasti rokotettavaksi. Piikki vain vasempaan olkapäähän. Kyseessä taisi olla AstraZenecan rokote.

Tämän jälkeen menin isompaan saliin, jossa minulle varattiin uusi aika tehosterokotukseen 12 viikon päähän. Sitten jouduin istumaan varttitunnin ajan komplikaatioitten varalta. Eräs henkilö joutui olemaan siellä puoli tuntia henkilökunnan edustajan valvovien silmien alla. Hänet oikein sijoitettiin sellaiseen paikkaan, että henkilökunnan ainoa edustaja näki hänet.

Hississä huomasin peilistä paitani näkyvän takkini alta. Olipa pitkä paita.

Päätin kävellä sitten kotiin Hämeenkylän Alkon kautta. Pistin päälle pitkän matkan kävelyvaihteeni. Raappavuorentien ja Martinkyläntien risteykseen oli yllättävän pitkä matka jalan.

Lähempänä Alkon toimipistettä eräs nuorenoloinen nopea henkilö ohitti minut.

Matkani Martinlaaksosta Hämeenkylän Alkolle oli vienyt noin 45 minuuttia.

Ostin Alkosta yhden viskipullon, yhden alkoholittoman oluen, kaksi ruotsalaisvahvuista eli 3,5-prosenttista olutta ja kaksi isoalkoholisempaa olutta.

Seuraavaksi kävelin Pähkinärinteen kauppaan, josta ostin viikonlopun ruokatarpeita. Reppuni tuli nyt jo melkoisen painavaksi.

Sitten laahustin loppumatkan kurjaan talorähjääni.

En melkein koskaan kävele näin pitkiä matkoja.

Loppupäivän koin olevani fyysisesti uupunut.

En saanut rokotuksesta mitään sivuoireita. Pikkaisen aikaa vain olkapäässäni pikkaisen tuntui silloin, jos liikutin tai heilautin kättäni enemmän.

Myöhempi tehosterokote saattaa kuulemma aiheuttaa enemmän oireilua.

Rokotetuksi tuleminen aiheutti minussa jonkinlaisen helpotuksen tunteen.

Vielä tämä tästä iloksi muuttuu!

...

PS. 10.3.2021: Ja niin siinä sitten kävi, että koska on käynyt ilmi, että Astra Zenecan rokote toimiikin riittävän hyvin 70 vuotta täyttäneille, on päätetty keskeyttää alle 70-vuotiaiden rokotukset. Jo varatut ajat kuitenkin käytetään.

...

PS. 11.3.2021: Uusi asiaan liittyvä uudin. Astra Zenecan rokotetta oli saanut noin kolme miljoonaa ihmistä. Tanska, Norja ja Islanti keskeyttävät rokottamiset rokotteella vakavien veren hyytymiseen liittyvien sivuvaikutusten tutkimiseksi. Sellaista on tapahtunut 22 potilaalle tähän mennessä. Suomessa on käynnistetty haittavaikutusten selvitykset. Euroopan lääkeviraston puolesta Astra Zenecan rokotetta voidaan käyttää sinä aikana, kun yhteyttä veritulppatapausten ja rokotteen välillä selvitetään.

...

PS. 13.3.2021: YK:n alainen Maailman terveysjärjestö WHO on ilmoittanut, että Astra Zenecan koronarokotteen käytön lopettamiseen ei ole mitään syytä.

...

PS. 19.3.2021: Astra Zenecan rokotteen käyttö keskeytetään, taustalla erittäin harvinainen riski aivojen laskimotukokseen.

...

PS. 1.4.2021: Euroopan lääkeviraston (EMA) asiantuntijat eivät ole tähän mennessä löytäneet Astra Zenecan koronarokotteen ja veritulppien välillä täsmällisiä riskitekijöitä, kuten esimerkiksi ikä. Tutkimukset kuitenkin jatkuvat.

...

PS. 7.4.2021: Euroopan lääkevirasto EMA on vahvistanut, että aivoveritulppien ja Astra Zenecan koronarokotteen välillä on mahdollinen yhteys. EMA arvioi riskin kuitenkin hyvin pieneksi. Täytyy muistaa, että koronavirus itse aiheuttaa huomattavan paljon suuremman riskin saada veritulppia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti