Korjasin itse Fairphone 4 -puhelimeni

Yhdessä romaanissa muistaakseni isompi joukko henkilöitä oli muuttamassa uusiin maailmoihin syvän avaruuden halki. Yhteen avaruusaluksista oli tungettu kaikki puhelinteknikot. Tämä siis oli 1980-lukua. Avaruusalukseen tuli lopulta vika, ja se syöksyi laskeutuen jollekin elinkelpoiselle planeetalle.

Siinä tällainen aasinsilta. Minulla ja yhdellä ystävälläni Liisalla sattuu olemaan käytössä sama puhelinmalli eli Fairphonen sukupolvea neljä edustava älypuhelin. Fairphone on ikään kuin jonkinlainen reilun kaupan puhelin, tai ilmeisesti ainakin ylivoimaisesti parasta tällä heikosti kilpaillulla myyntialueella. Puhelinlajin takana on alankomaalainen yhtiö.

Fairphonen puhelimet on tuotettu ja valmistettu mahdollisimman pitkälle luontoa ja työntekijöiden oikeuksia kunnioittaen, ja monetkaan ihmiset eivät halua maksaa lisää siitä hyvästä, että valmistettavan puhelimen takana ovat hyvät arvot. Kyllä taannoisen neekeriorjuudenkin kannatuksen ymmärtää, kun tältä kantilta ajattelee: "Hyvää saa tehdä, kunhan se ei maksa minulle mitään."

Mutta on toisaalta väärin painostaa tavallisia ihmisiä olemaan hyviä. Siksi mahdollinen Jumala on luonut esivallan, että se voi toimien Järjen instrumenttina pakottaa niin yritykset, yhteisöt, perheet kuin yksityiset ihmiset jonkinlaiseen rotiin. Yritykset voivat käyttää neekereitä orjinaan, jos siitä on niille hyötyä. Mutta jos pakotetaan yritykset valtiovallan toimesta toimimaan paremmin, niin maailma toivottavasti kiittää.

Tämän pienen saarnani jälkeen mainitsen vielä sen, että jo silloin, kun Euroopan unioni ei vielä ollut ruvennut suosittelemaan tällaista käytäntöä, niin Fairphonen puhelimet ovat olleet varsin pitkälle käyttäjän itsensä korjattavia. Se on vielä pientä, jos akun voi itse vaihtaa älykännykkäänsä, mutta Fairphone-puhelimen sukupolven neljä puhelimessa voi käyttäjä itse vaihtaa sen lisäksi myös näytön, etu- ja takakameran, kaiuttimen ja USB-C-portin.

(Kesällä oli muuten ilmestynyt Fairphonen kuudennen sukupolven puhelin. Yritys julkaisee uuden mallin aina suurin piirtein kahden vuoden välein.) 

Minun ja myös Liisan puhelimessa oli kuitenkin ollut viime aikoina jotain vikaa.

Minun puhelimessani vika oli ollut siinä, että latausportti oli löysä. Löysyys varmaankin johtui siitä, että olin hätävarjelun liioitteluna pelätessäni henkilökohtaista konkurssia joutuessani maksamaan jonkin aikaa pankille ottamaani silmäleikkauslainaa ruvennut käyttämään kännykkääni langattomana modeemina, ja tein tätä useamman kuukauden ajan. Täksi ajaksi olin siis lakkauttanut kotini langallisen internetyhteyden. Puhelimeni jatkuva käyttö modeemina vaati virtaa, ja jatkuva latausportin kanssa häslääminen ei ilmeisestikään tehnyt hyvää puhelimelleni. Liisan puhelimessa taas vaikutti olevan virransyöttämisessä puhelimeen ongelmia.

Puhelimissamme oli eri viat, mutta olin tullut siihen tulokseen lopulta, että vika piilee kummallakin mitä luultavimmin samassa puhelimen komponentissa. Niinpä teimme yhteisoston ja tilasimme USB-C-portin puhelimiimme. Ottaen huomioon puhelinmallin suhteellisen kalliuden, varaosaportti oli halpa ostos.

Koska kävi ilmi, etten omista tarpeeksi pienipäistä ristipääruuvimeisseliä, niin sukulaismies Kari riensi avuksi ja lainasi avaruuskirurgin ruuvimeisselinpääkokoelman.

Sain juuri äsken eli torstaina 7.8. illalla vaihdettua komponentin kumpaankin puhelimeen. Vaikuttaa nyt varsin hyvältä.

Fairphonen sivuilta olin löytänyt englanninkielisen havainnollisen videon, jossa USB-C-portin vaihdossa tarvittavat toimenpiteet näytetään. Siitä oli paljon iloa. Mutta siitä huolimatta minua oli jännittänyt homma niin kovin. Ja sitä paitsi minun oli määrä tehdä sama toimenpide paitsi omalle, niin myös vanhahkon kaverini puhelimelle. Ei saanut tehdä isompia virheitä.

En aio tehdä tästä mitään suomenkielistä tutoriaalia, mutta kerron kuitenkin seuraavassa toimenpideohjelman pääkohdat:

1. Ensin luonnollisesti puhelin sammuksiin.
2. Sitten takakansi pois. Puhelimessa alempana vasemmalla kyljellä on pitkänomainen lokonen, jota kannattaa käyttää hyväkseen, jos haluaa saada kannen irti. Pikku hiljaa nytkyttäen avaa kantta. Kyllä se irti kokonaan lopulta lähtee.
3. Ja seuraavaksi akku irti ja pois. Akun alaosassa on nuoli, joka näyttää, mistä päin kannattaa lähteä ottamaan akkua irti.
4. Kaiutinosa on kiinni puhelimen alaosassa kuudella varsin pienikantaisella ristipääruuvilla. Ne kun saa irti, tai löysytettyä tarpeeksi, niin kaiutinosa on mahdollista irrottaa.
5. Se tapahtuu jonkin omistamansa välineen avulla. Kitaristeilla sellaiseksi käy plektra, ja melkein kaikilla muilla on omistuksessaan tai ainakin lompakossaan luottokortti tai muu sellainen jäykkä kortti, joka kelpaa tarkoitukseen.
6. Samaa kapinetta voi sitten käyttää myöskin USB-C-portin irrottamiseen.

Itse en yrittänytkään ottaa ruuveja kokonaan pois, koska minulla ei ollut käytössäni magneettipäistä ruuvimeisseliä. Jätin ruuvit sen sijaan paikoilleen. Liisan puhelimesta kaiutin lähti pois mukavalla tavalla. Mutta kun tein saman toimenpiteen omalla puhelimellani, niin yksi ruuveista lähti jonnekin. En tiedä, minne. Ja vielä tähän päivään mennessä en ole sitä löytänyt.

Mutta kaiutinosa vaikuttaa puhelimessani kuitenkin pysyvän tiukasti paikoillaan. Kaikki näyttää toimivan kuten pitääkin.

PS. Huvittavaa oli muuten se, että kun lähetykseen kuului kaksi kärpäsenkakan kokoista komponenttia, niin verkkokauppa – Gigantti – oli pakannut ne aivan kohtuuttoman kokoiseen pahvilaatikkoon. Periaatteessa nuo olisi voitu laittaa kuplamuovin sisään ja sitten kirjekuoreen. Olisi lähetys mahtunut sitten postiluukusta eikä Liisan olisi tarvinnut hakea pakettia Postin toimipisteestä.

...

PS. 17.8.2025: Siinä paha, missä mainitaan. Yle heitti ulos juuri seuraavan verkkokauppojen pakettien lähettämiseen liittyvän uutisartikkelin: Yksi ihminen tekee 10 hengen työt – verkko­kaupat keksivät keinon tehostaa toimintaa, seurauksena asiakkaille lähtee jättipaketteja. Täytyy sanoa, että ehkä pakkauspahvi on liian halpaa nykyään. Ja asiakkaat joutuvat hakemaan toimipisteestä asti saapuneen pienen ja ohuen ostoksen, jos sitä ei ole pakattu kirjepostin kokoiseksi.

Ihmettely on hienoa

Ihmettely on minusta hienoa. Se on minusta jopa hienompi asia kuin (kiihottaminen tai) ihmetys.

Ihmettely on perusta kaikelle tieteelle. Tieteessä taas on kysymys sellaisesta järjestelmällisestä tiedonhankinnasta, jossa pyritään poistamaan tutkijan subjektiivisuuden aiheuttamat vääristymät.

Ihmetys sen sijaan on perusta kaikelle uskonnollisuudelle. Itse hyväksyn ihmisten ihmetyksen, kunhan se ei päälle hypi. Sulkujen sisällä tässä blogimerkinnässä näkyvät tekstinosat taas saattavat olla tyylirikkoja.

(PS:) 

(Kiihottamisella minä tarkoitan Suomen lain mukaista "kiihottamista kansanryhmää vastaan". Kyseessä on siitä hieno pykälä, ettei ihmisen tarvitse oikeasti olla edes kiihottanut kansanryhmää vastaan, vaikka on sitä Suomen lain mukaan tehnyt. Nykyajan uuskonservatiivit ovat kukkahattutätejä sukupuolesta tai sen puutteesta sekä oikeisto- tai vasemmistosidonnaisuudesta riippumatta sekä antiliberaaleja.)

(Olen tässä blogissani jo pitemmän aikaa käyttänyt seuraavia kolmea blogiaihetunnistetta: kiihottaminen, Mika Illman ja uskonrauha. Lähes aina olen käyttänyt kaikkea kolmea, siis en vain yhtä näistä jossakin tietyssä julkaistavassa blogimerkinnässä. Kun niiden käyttöalue on melko lailla keskenään lomittunutta. Mika Illman taas on entinen valtakunnansyyttäjä, joka virassa ollessaan, kun poliisi ei ollut löytänyt syytä syyttää Jussi Halla-ahoa, jolla oli väärät mielipiteet, mistään, niin Illman määräsi poliisin perkaamaan kaiken mahdollisen Halliksen koskaan minnekään kirjoittaman. Hienoa verorahojen käyttöä, täytyy sanoa. Ja löytyihän se rikos lopulta. Halla-aho oli kerran matkinut sanomalehti Kalevan erästä lausuntoa. Se oli itse asiassa ihan analoginen sen kanssa. Mutta vain tohtori Viha tuomittiin samasta rikoksesta, ei lehteä. Siis kiihottamisesta. Ja "uskonrauhan rikkomisesta" Hallis tuomittiin, sillä hän oli perustellut hyvin, miksi islamin tämän uskonnon mukaan perustanut profeetta Muhammad oli ollut pedofiili ja siksi islamin olevan pedofiilisuskonto. Mahtaa Illmanin Mikaa nyt vähän ottaa päähän se, että Jussi Halla-aho on päässyt valtakunnan toiseksi korkeimpaan virkaan.)

(Noiden kolmen aihetunnisteen käyttö samanaikaisesti saman blogimerkinnän yhteydessä tuottaa tiettyjä ongelmia, kun nimittäin tunnisteiden yhteismerkkimäärä on rajoitettu. Niinpä olen päättänyt yrittää pikku hiljaa siirtyä sellaiseen käytäntöön, että käyttäisin noista jatkossa vain yhtä kerrallaan.)

(PS. Profeetta Muhammad on islamilaisten lähteiden mukaan ollut myös yleisemminkin väkivaltainen mies, mutta samojen lähteiden mukaan mies ei ollut kiinnostunut seksuaalisesti pelkästään pikkutytöistä vaan myös aikuisista naisista, kunhan nämä olivat tarpeeksi kauniita, joten tiukasti tulkittuna profeetta ei ollut varsinainen pedofiili, koska hänen repertuaarinsa myös orjattarien suhteen oli melko laaja, mutta kansankielessä tällaisia ihmisiä voidaan toki nimittää pedofiileiksi. Mutta kyseessä on silloin kansanomainen ilmaisu. Noin prosentin kokoista vähemmistöä islamilaisen yhteisön sisällä edustavat ahmadilaiset ovat sitä mieltä, että vaikka islamin profeetan väkivallanteot edustivat tilannekohtaisia ratkaisuja eikä niistä tule siten johtaa yleisiä käyttäytymissääntöjä. Ei-ahmadilaisten islamin muotojen keskuudessa ahmadilaisia on väinottu aina tähän päivään saakka.)

Nimitän muuten hyvin käyttäytyviä uskontoja ja uskonnollisia yhdyskuntia uskonnoiksi – latinaksi yksikössä religio – ja huonosti käyttäytyviä uskontoja taas taikauskon muodoiksi – latinaksi yksikössä superstitio.

Ihmiset taas jaan harmillisiin ja harmittomiin. En käännä noita termejä latinaksi, koska niillä ei ole historiallista yhteyttä Rooman valtakuntaan. Mutta se kannattaa ottaa tässä huomioon, että harmillinen tai harmiton voi ihminen olla monella eri tapaa. Useinkaan ihminen ei ole ainakaan omalta kannaltani kovin syvästi harmillinen.

Pelien suoratoistopalvelu Steam on ollut suuri siunaus Linuxin käyttäjille

Olen itse käyttänyt Valven kehittämää pelien suoratoistopalvelua Steamia jo monen vuoden ajan. Olen nykyään huono opiskelemaan uusia tietokonepelejä, joten varsin suuren leijonanosan peliajastani ovat viimeksi kuluneina vuosina vieneet täysiverinen lentosimulaattori X-Plane | muiden lentosimulaattorien ohella sekä vuoropohjainen sotastrategiapeli The Operational Art of War IV. Jälkimmäistä en tosin ole pelannut enää vuosiin.

Ja ai niin. Välillä olin hyvän aikaa pelannut myös peliä WorldBox – God Simulator. Olen nimittänyt sitä yhdelle hyvälle kaverilleni jumalapeliksi. Yhdelle toiselle kaverilleni olin aikoinaan lausunut, että minua vaivaa jumalakompleksi. Kyllä kerroin sitten hänelle välittömästi, että asia liittyy tähän tietokonepeliini.

30 vuotta sitten olin vielä kyennyt helposti opiskelemaan uusia pelejä nuorine aivoineni.

Olen myöskin käyttänyt PC-tietokoneissani käyttöjärjestelmänä jo 20 vuoden ajan Microsoft Windowsin sijaan Linuxia.

Steam on myös sikäli ollut erinomainen toimija, että se on mahdollistanut yhä useamman pelinimikkeen pelaamisen Linux-työpöydillä. Natiivi peli tarkoittaa sellaista peliä, joka on kehitetty tai ainakin koodista käännetty tietylle käyttöjärjestelmälle. Vaikka Steamin myötä on Linuxille saatu yhä enemmän myös natiivina pelejä, niin Valvella on Steamissä käytössä tai käytettävissä Wine-ei-emulaattoriin pohjautuva Proton-niminen yhteensopivuusrajapinta, jonka ansiosta nykyään varsin monet Windows-pelitkin saa toimimaan työpöytä-Linuxissa. Proton kykenee tänä päivänä jo varsin moneen. Olen hyvin kiitollinen asiasta Valvelle.

Ylempänä mainitsemani sotastrategiapeli The Operational Art of War IV ei ole natiivi peli Linuxin käyttäjien kannalta, sillä siitä on tehnyt versio ainoastaan Windowsille. Peli oli julkaistunut vuoden 2017 melko lopulla. Steam-sovelluksen antaman tilaston mukaan olen pelannut sitä aikoinani yhteensä 1137,4 tunnin ajan. Siitä huolimatta, että jos laittoi äänet päälle pelissä, niin peli hidastui käsittämättömän paljon. TOAW IV ei ollut paras mahdollinen ostos, mutta itse asiassa tiesin ko. yhteensopimattomuusviasta jo etukäteen. Ostin pelin itselleni, koska olin aikoinani pelannut pelisarjan versiota yksi Windowsissa, ja tiesin nelosen olevan oikeasti parannettu versio tuosta. Ja sitä paitsi ykkösversiotakin olin aikoinani pelannut usein äänet pois päältä, koska en ollut halunnut yöaikaan herättää naapureita.

En taida kokeilla nyt uudestaan tuota. ProtonDB-sivustolta löysin tiedon, jonka mukaan peli on luokkaa Silver (hopea), mikä tarkoittaa englanniksi sanottuna "runs with minor issues, but generally is playable". Eli sen kanssa on pieniä ongelmia, mutta peli on yleisesti ottaen pelattavissa oleva. Kyseessä on siinä määrin vanha peli jo, että voisin olettaa, ettei sen toimintaan Linux-työpöydillä tulle enää parannuksia.

Tätä nykyä eniten vaikeuksia Windows-peleille toimia Linuxissa tuottavat eräiden pelinvalmistajien harrastamat ohjelmalliset huijaustenestot. Huijausten estämisessä ei ole mitään pahaa, mutta Linux-käyttöjärjestelmäperheen kehittäjien ja käyttäjien piirissä ei pidetä hyvänä sellaista, että joku yhtiö saisi tunkea invasiivisesti käyttöjärjestelmän ytimeen jotain. Microsoftia taas ei vastaava haittaa Windows-käyttöjärjestelmänsä suhteen.

Valve on myöskin kehittänyt Steam Deck -nimisen käsikonsolin pelaamista varten. Siinä on käyttöjärjestelmänä Arch Linuxiin pohjautuva SteamOS-käyttöjärjestelmä, jossa myöskin käytetään tätä Protonia (kun tarvitsee). Ja voidaan sanoa, että ilman Steam Deckin kehittämistä Valvella ei olisi ollut yhtä suurta insentiiviä panostaa Linuxia käyttäviin pelaajiin.

Steamin omien tilastojen perusteella muuten tämän vuoden 2025 alussa Linuxin osuus pelaajien käyttöjärjestelmistä oli ollut melko maltillinen 1,45 prosenttia, mutta maaliskuussa oli tapahtunut jo merkittävä ponkaisu 2,33 prosenttiin. Kesäkuussa osuus oli jo 2,57 prosenttia. Heinäkuussa osuus oli noussut jo 2,89 prosenttiin.

Windowsin osuus oli silti edelleen mielettömän suuri 95,23 prosenttia, kun taas Applen macOS:n osuus oli 1,88 prosenttia.

Valven käsikonsolin Steam Deckin käyttöjärjestelmä SteamOS muodostaa joka tapauksessa edelleen suurimman osan Linuxin osuudesta.

On siltikin varsin selvää, että suhteellinen nousu käyttäjäosuuksissa on Linux-työpöytien puolella ollut tänä vuonna erittäin suuri. Pienestä pienikin ponnistaa.

PS. Arch Linux ei ole sellainen Linux-käyttöjärjestelmäperheen vesa, jota tavallisen ihmisen kannattaisi asentaa PC-tietokoneeseensa, mutta se sopii ilmeisen hyvin pohjaksi SteamOS:lle. (Olen käyttänyt jo monen vuoden ajan PC-tietokoneissani sellaista Linuxin levitysversiota kuin Linux Mint. Se on melko mukava, ja nykyään moni muukin taho kehuu sitä.)

Apatia elämänasenteena

Oma elämän tarkoitukseni on periaatteessa järjestäytynyt, sivistynyt yhteiskunta.

Mutta aina tämä ei riitä. Siksi minulla on vaihtoehtokin olemassa. Se on apatia. Kreikaksi sana on apatheia.

Jo muinaiset kreikkalaiset, tai tarkemmin sanottuna ainakin stoalaisen filosofian kannattajat, kannattivat apatiaa. Se merkitsi heille tavoiteltua tilaa, jossa ihminen on välinpitämätön niiden asioiden suhteen, jotka eivät ole hänen omassa vallassaan — eli stoalaisen määritelmän mukaan kaikkien ihmistä hänen ulkopuoleltaan kohtaavien asioiden suhteen.

...Minusta apatia on ikään kuin varhaislänsimainen vastine buddhalaisuuden valaistumiselle eli nirvanalle.

Apatia on myöskin psykologian alaan kuuluva termi. Niin sitä käsitteitä kierrätetään uusiin tarkoituksiin. Onko tämä sallittua?

Uskonnoton uskontoni mahdottoman lyhyesti

Maailma on vankila.

I PS. Ja sama toisella kielellä, joka on eräänlainen yksinkertainen versio romaanisista kielistä.

II PS.:

Koska edellinen julkaisemani blogimerkintä oli ollut suhteellisen pitkä ja merkityksellinen, niin nyt voikin julkaista tällaisen suhteettoman lyhyen ja merkityksettömän.

Mutta ensi viikon tiistaina tulen julkaisemaan melko pitkän ja erittäin merkityksellisen merkinnän, joka on periaatteessa tietokirjaesittely. Se saattaa joidenkin lukijoiden kannalta olla myös masentava, koska lisäilen siihen omiani. Silti se saattaa innostaa joitakin sellaisia ihmisiä, joille luonnontieteet merkitsevät jotakin.

Tässähän olisi tilaa lässyttää vaikka kilometrikaupalla, mutta nyt en viitsi.

Konservatiivis-demokraattinen aatteeni

Jokunen kuukausi sitten olin taas kerran julkaissut erään poliittisen itsemäärittelyni.

Se on harvinaisen monikohtainen, kun yleensä olen pyrkinyt asiassa minimalismiin.

Mutta ainakin se on tyhjentävä.

Olen tullut siihen tulokseen, että voisin nimittää kirjoituksessa esittelemäni aatemaailman kokonaisuutta konservatiivis-demokraattiseksi aatteeksi.

Tässä pari sanaa keksimästäni aatteen nimestä:

Demokratia aatteen nimessä viittaa ensinnäkin demokratiaan. Toiseksi se viittaa siihen, että suhtaudutaan kaikkiin ihmisiin täysien ihmisoikeuksien pohjalta. Kolmanneksi se viittaa siihen, että kyseessä on maallinen ideologia, koska hallinnon legitimiteetti ei perustu ainakaan suoraan minkään pyhän hahmon tahtoon, vaan kansalaisten antamaan mandaattiin. Ja neljänneksi, jos ja kun aate on maallinen, niin se kannattaa myös tieteellistä menetelmää.

Ja konservatismi nimessä viittaa sitten... konservatismiin, ja ennen kaikkea sellaiseen konservatiiviseen asenteeseen, jonka mukaan kannattaa pyrkiä rajoittamaan poliittisten päätösten tarkoittamattomia sivuvaikutuksia.

Rykelmä elämän tarkoituksia

Maailmankaikkeushan on epäilyttävä paikka, mutta se ei ole ainakaan pelkästään epämiellyttävä.

Itse jaksan nousta joka päivä ylös sen vuoksi, että sitä ei oikeastaan koskaan tiedä, että mitä uusi päivä tuo.

Yli vuosi takaperin olin toisessa blogissani ilmoittanut keksineeni uuden elämän tarkoituksen, joka olisi

ihmiskunta

Tuohan ei toki paljoa vielä sano. Selvennän sanomaani seuraavassa:

Haluan tukea sukulaisiani. Toiseksi haluan tukea myös ystäviäni ja välillä jopa muita tuttujani. Kolmanneksi haluan tukea etnisiä suomalaisia, varsinkin suomenkielisiä sellaisia. Saamelaisetkin käyvät hyvin, koska he ovat suomalaisten kanssa Suomen alkuperäiskansaa. Neljänneksi haluan tukea länsimaista kulttuuria ja elämäntapaa.

Viidenneksi haluan tukea koko ihmiskuntaa. Koko ihmiskunnan tukeminen on kaltaiselleni vanhalle nationalistille mahdollista, koska kannatan ajatusta ihmisoikeuksien globalisaatiosta. Se ei ole keneltäkään pois, jos tuen kaikkien ihmisten ihmisoikeuksia.

Lisäksi voi sanoa, että jokaisen elämään kuuluvat niin ylä- kuin alamäet. Elämässä on lisäksi muutenkin jotain epäilyttävää.

Voi sanoa, että jos elämä on lähinnä helppoa alamäkeen kulkemista, niin ihminen voi kokea tylsyyttä ja tarkoituksettomuuden tunnetta. Vastukset periaatteessa kasvattavat ihmistä ja tekevät osaltaan elämästä elämisen arvoista. Toisaalta jos ihmisen elämä on lähinnä vaivalloista ylämäkeen taapertamista, niin se on luultavasti vielä enemmän persiistä kuin jatkuva, kevyt alamäkeen kulkeminen.

Ihmisen tarkoituksena voi halutessaan nähdä sen, että hän pyrkii tasoittamaan näitä ihmisten teitä.

Siihen ainakin jotenkin liittyen, yhdysvaltalaisen filosofin John Rawlsin (1921-2002) mukaan olosuhteiden tulisi olla kaikkia ihmisiä kohtaan reiluja. Rawls hylkäsi hyötyajattelua kannattavan utilitarismin, joka voi päätyä sellaiseen tulokseen, että joidenkin ihmisten onni ja tyytyväisyys voidaan uhrata, jos joka tapauksessa ihmiskunnan kokonaistyytyväisyys saadaan lisääntymään.

Rawls kannatti liberaalia vapausperiaatetta, jonka mukaan kaikille ihmisille pitää taata mahdollisimman laajat vapaudet niin, etteivät ne rajoita toisten ihmisten samanlaisia vapauksia. Hän kannatti myös eroperiaatetta, jonka mukaan vain ne taloudelliset erot ovat oikeudenmukaisia, jotka maksimoivat sen kansalaisen aseman, joka loppujen lopuksi jää huonoimpaan asemaan. Joidenkin ihmisten kohdalla voidaan siis oikeuttaa korkeammat tulot, jos se hyödyttää myös vähäosaisimpia.

Toinen Rawlsin ajama ajatus on tietämättömyyden verho. Olin törmännyt tähän ajatusleikkiin ensimmäisen kerran katsoessani muinoin yhdysvaltalaista draamasarjaa West Wing, joka on Yhdysvaltain presidentin kanslian henkilökunnasta ja valtakunnan politiikasta kertova kuvitteellinen mutta hyvin aiheeseen perehtynyt draamasarja. Rawlsin ajatus on, että ihmisten pitää sopia moraalinormeista kuvitellen, että he eivät tiedä millaiseen asemaan yhteiskunnassa tulevat päätymään. Näin päädytään ratkaisuun, joka on kaikille paras mahdollinen. Muun muassa vapausperiaate ja eroperiaate syntyvät Rawlsin mukaan juuri tietämättömyyden verhon takana.

Tässä hieman lisää elämän tarkoituksia:

Jos on mahdollista olla onnellinen, kannattaa olla onnellinen. Jos on mahdollista olla tyytyväinen, kannattaa olla tyytyväinen.

Kannattaa hyväksyä itsensä, vaikka ei voisi hyväksyä kaikkea, mikä omassa elämässä on.

On tärkeää taistella maailmassa vallitsevia kaaoksen ja mielipuolisuuden voimia vastaan. Lopullinen päämäärä elämässä on järjestäytynyt, sivistynyt yhteiskunta.

Lopuksi minä haluaisin sanoa, että elämä on sielun vankila. Joku voi nähdä senkin elämän tarkoituksena.

Äärioikeisto ja minä (hyvin lyhyesti)

Minulla ei ole milloinkaan ollut äärioikeistolaisia mielipiteitä. Toisin sanoen olen ollut koko elämäni ajan synnitön.

Ehdotukseni kaksikomponenttidemokratiasta

Minähän melko lailla kannatan parlamentaarista demokratiaa. Ennen hirmuvaltio Neuvostoliiton romahtamista vuonna 1991 Suomessa oli ollut voimassa poliittinen järjestelmä, jossa oli sekaisin parlamentaarisen ja presidenttivaltaisen järjestelmän piirteitä. Se muistutti kovasti ranskalaista mallia, joka on Ranskassa voimassa vieläkin. Presidentin valtaa on Suomessa sittemmin vähennetty, mutta edelleen hän on tai näyttää olevan ulkopoliittisissa ja turvallisuuspoliittitissa asioissa tärkein suunnanmäärittäjä.

Ukkini Paavon, isäni isän, ollessa vielä elossa – hän kuoli vuonna 2005 – olin hänelle joskus ehdottanut sellaista, että olisi kiva, jos valtiossa olisi kaksi vallaltaan yhtä vahvaa hallituksen johtajaa, joista toinen johtaisi ulko- ja toinen sisäpolitiikkaa. Ukkini oli virkaiältään wanha ja tärkeä Maalaisliiton/Keskustapuolueen vaikuttaja. Ehdotukseni saattoi olla hauskin poliittinen ajatus, mistä hän oli koskaan kuullut, mutta hän ei silti suoralta kädeltä tyrmännyt ajatustani.

Yli vuosi sitten olin keksinyt koostaa tähän hieman tuosta ammentavan poliittisen mallin:

Tasavallan presidentti, joka on valtionpäänmies, valitaan neljän vuoden välein suoralla kansanvaalilla samoihin aikoihin kuin pidetään eduskuntavaalit, siirtoäänivaalitavalla. Siirtoäänivaalitapa on siitä hyvä, että se hukkaa mahdollisimman vähän ääniä, vaikkakin on matemaattisesti jossain määrin monimutkainen.

Presidentin tehtävä tässä mallissani olisi hoitaa sisä- ja melko lailla myös turvallisuuspoliittiset asiat hallituksessa. Hän nimittäisi suurimman osan ministereistä oman tahtonsa mukaan ja määräisi hallituksen tämän osan toiminnasta. Eduskunta ei voisi antaa epäluottamuslausetta näille presidentin "omille" ministereille.

Eduskunta taas valitsisi hallitukseen ulkoasioita hoitamaan yliministerin. Yliministerin tulisi olla mielellään sellainen, jonka eduskunta katsoo kykenevän yhteistyöhön presidentin kanssa. Yliministeri taas valitsisi alaisikseen pari sellaista ministeriä, joiden hallinnonaloilla on jotain tekemistä ulkopolitiikan hoidon kanssa.

Ulkoasiain yliministerin ja tämän alaisten ministerien tulisi nauttia eduskunnan enemmistön luottamusta, eli eduskunta voisi nämä halutessaan erottaakin.

Presidentti johtaisi hallituksen kokouksia, mutta hän joutuisi ottamaan huomioon sen, että yliministeri hoitaisi ulkopolitiikan ja että tämän takapiruna toimii eduskunta.

Ulkopolitiikka on minusta sen verran tärkeä asia, ettei sitä voida jättää yhden vaaleilla valitun henkilön hoidettavaksi. Asialla on myös turvallisuusaspekteja.

Vaihtoehtoisesti voitaisiin säätää laissa sellainen, että yliministerin viran voisi eduskunta määrätä otettavaksi käyttöön, jos tarve niin vaatii. Ylimininisterin viran perustamisen mahdollisuus olisi presidentille siis eräänlainen Damokleen miekka. Eli presidentin kannattaisi pitää välit ulkoasiainvaliokuntaan kunnossa.

Minusta olisi myös hyvä, että jos jokin puolue olisi saanut ehdokkaansa kahdeksi peräkkäiseksi kaudeksi valituksi presidentiksi, niin toisen kauden jälkeiselle kaudelle ko. puolue ei saisi asettaa ehdokasta, vaan sen pitäisi pitää yksi kausi väliä.

Kirjaesittely: Danielle Steel: Siivet

Luin yhdysvaltalaisen kirjailijan Danielle Steelin (s. 1947) romaanin Siivet, jonka olin saanut lahjaksi.

Minulle on ollut henkisesti vaikea lukea naisten kirjoittamia romaaneja. En ole päässyt tästä taipumuksestani eroon, vaikka olen yrittänyt. En ole vain yksinkertaisesti kyennyt pitämään niistä.

Naisten kirjoittamia tietokirjoja sen sijaan olen lukenut mielelläni.

Kerran olin tarttunut siihen, että eräällä keskustelupalstalla oli mainittu suomalaisen naispuolisen kirjailijan tositapahtumiin perustuva romaani, joka sijoittui sotaan. Tartuin kirjaankin, mutta sen päähenkilöt ja vähän muutkin kuitenkin olivat niin täysinäisiä kusipäitä, etten kyennyt tuntemaan heitä kohtaan minkäänlaista myötätuntoa näiden joutuessa kärsimään tai kokemaan nolon lopun. Koska kirjan piti kuitenkin perustua tositapahtumiin, niin jäin ihmettelemään kirjailijan motiivia romaanin kirjoittamiselle. Luin kuitenkin kirjan loppuun, kun kerran olin sen aloittanut.

Mutta Danielle Steel on ilmeisesti ollut hirvittävän suosittu kirjailija, ja hän on kirjoja kirjoittanut käsittämättömän monta.

Kuten Lentoblogistani voisi päätellä, niin lentokoneet merkitsevät minulle paljon. Isäni oli varsin pitkään toiminut lentävänä mekaanikkona (englanniksi termi kuuluu flight engineer) Finnairilla. Ennen wanhaanhan suurissa matkustajakoneissa järjestelmät eivät olleet yhtä automatisoituja kuin nykyään, ja siksi tarvittiin ohjaamoon kahden lentäjän lisäksi myös kolmas työntekijä, jonka tehtävä oli valvoa mekaanisia järjestelmiä.

Arvostan myöskin suuresti Suomen ilmavoimien merkittävää ja taidokasta panosta viime sodissamme idän veristä diktatuuria vastaan.

Tämän kaiken lisäksi olen ylläpitänyt ennen kaikkea suomalaisista sotalentäjistä – termi kattaa tässä yhteydessä oikeastaan muutkin lentokoneen miehistön jäsenet kuin varsinaiset lentokoneen ohjaajat – elämäkerrallista kirjallisuutta aika monen kirjan verran tuottaneen Jukka Piipposen nettisivuja.

Danielle Steelin fiktiivisessä vuonna 1994 ilmestyneessä romaanissa Siivet – suomennos ilmestyi vuonna 1996 – taas ensimmäisestä maailmansodasta kotimaahansa palannut yhdysvaltalainen lentäjä-ässä perustaa lentokentän ja kuljetusfirman. Melko alussa hän palkkaa tuntemansa häntä jonkin verran nuoremman ja myöskin taitavan sotalentäjäkollegan lentäjäksi yritykseensä.

Firman perustajalle tulee sitten perheenlisäystä myös. Yksi näistä on punahiuksinen naisoletettu. Lopulta tulee pimpsasta ulos myös miehen toivoma miesoletettu vauva. Mies toivoo tästä tulevan jatkajan hänen yritykseensä.

Kasvettuaan poika kuitenkin vain isäänsä miellyttääkseen opettelee lentämään.

Punahiuksinen naisoletettu taas on isänsä omistamalla lentokentällä ja lentokoneiden parissa kuin kotonaan. Mutta hänen isänsä on vanhanaikainen: eivät naiset koskaan osaa lentää yhtä hyvin kuin miehet, on hänen ajatusmaailmansa.

Voimme varmaan tässä vaiheessa käyttää myös punahiuksisesta perheenjäsenestä nimityksiä "tyttö" tai "nuori nainen".

Tämä on kuitenkin kuin syntynyt lentokoneiden maailmaan, ja häntä tämä hänen isänsä asenne ärsyttää, vaikka hän rakastaakin tätä.

Koska romaanin teemana on lentäminen, niin siinä oli minulle tarpeeksi kiihoketta yrittää nauttia nyt yhdestä naisen kirjoittamasta romaanista. Minua miellytti lukiessani sitä se, että Siivet on tarinana myös paitsi ihan mukiinmenevä niin oikeastaan myös kannaltani mukaansatempaava. Vähemmän lentokoneista pitäville se saattaisi silti olla pettymys, veikkaan.

Todellisen historian henkilöistä mainitaan romaanissa mm. miespuolinen Charles Lindbergh (1902-1974), joka tunnetaan siitä, että hän onnistui ensimmäisenä ihmisenä lentämään Atlantin valtameren yli ilman välilaskuja (kauhealla lentokoneenrohjolla mielestäni), sekä naispuolinen Amelia Earhart (1897-1937), jonka yritys lentää maailman ympäri päättyi traagisesti.

Steelin tarinaan liittyy myös erittäin yritysorientoitunut lentokonetehtailija. Ja lopulta myös toinen maailmansota.

Niin, ja on mukana kyllä rakkaus- ja parisuhdehölpötystäkin jonkin verran.

Minulle Siivet oli ennen kaikkea hyvän mielen romaani siitäkin huolimatta, että sen tarina sisälsi myös traagisia aineksia.

Romaania voi niin halutessaan pitää myös ihmiskasvoista feminismiä edustavana tarinana.

Pahinta minusta kirjassa on sen suomennos. Yhdessä suhteessa se vilisee anglismia. Keksin tähän nyt omasta päästäni esimerkinomaisen virkkeen, jollaisia löytyy siis romaanin käännöksestä paljon: "Peter sanoi hänelle, että hän juoksee mailin." Suomen kielen sääntöjen mukaan tuossa lukee, että Peter juoksee mailin. Mutta Siipien suomennoksessa asia voi olla siten, että se jolle Peter noin sanoo, juoksee Peterin mukaan mailin.

Osittain kömpelö suomennos selittyy sillä, että vastaavassa englanninkielisessä virkkeessä voidaan käyttää eri sukupuolia tarkoittavia pronomineja "he" ja "she", jolloin virkkeestä katoaa monimerkityksisyys.

Mutta oikea käännös tuollaisesta virkkeestä kuuluisi näin: "Peter sanoi hänelle, että tämä juoksee mailin." Suomen kieli on tässä suhteessa nerokas.

Toivottavasti suomentaja on myöhemmin oppinut kirjoittamaan suomen kieltä oikein.

Voisin kannattaa tällaista poliittista aatetta

Erika Vikman -blogimerkintäni julkaisemisen jälkeen minusta on parasta julkaista taas näitä tavanomaisempia ulostulojani:

Kannattaisin poliittista aatetta, joka sisältäisi seuraavanlaiset kannanotot, jos voisin (ja miksi en voisi):

• sananvapaus on kiva asia
  
• kullakin kansalla on oikeus viljellä ja varjella omaa kulttuuriaan, puolustaa etujaan pahassa maailmassa sekä korottaa itsensä kansakunnaksi
• poliitikkojen kannattaa pyrkiä ennalta ehkäisemään poliittisten päätöstensä tarkoittamattomat sivuvaikutukset
• eri kansat, valtiot ja kansakunnat voivat harjoittaa rauhanomaista yhteistyötä keskenään yhteisten etujen ja arvojen pohjalta
• ne voivat myös olla rauhanomaisessa kilpailussa keskenään
  
• ne voivat myös vielä käydä kauppaa toistensa kanssa
• filosofi John Rawlsin (1921-2002) oikeudenmukaisuusteoria on kiva asia
• isänmaallisuuskin on kiva asia
• tieteellinen menetelmäkin on kiva asia
  

PS. Aiheesta huolimatta en ole kertaakaan joutunut sisällyttämään tähän blogimerkintään sellaisia sanoja kuin liberalismi, konservatismi, sosialidemokratia ja nationalismi.

Vastaukseni kymmeneen kysymykseen viikon ratoksi

Sanoma-omistajan suorittaman Tiede-lehden surullisenkuuluisaksi joissain piireissä viimeisinä vuosinaan muuttuneen keskustelupalstan tosiasiallisen hylkäämisen vuoksi keskustelupalsta suljettiin vähän yli kaksi vuotta sitten. Eräs yksityisihminen oli sitten perustanut sen parhaita perinteitä seuraamaan keskustelupalstan osoitteeseen tiedepalsta.fi.

Yli vuosi sitten siellä eräs palstan käyttäjistä oli julkaissut kymmenen kysymystä, joihin jokainen palstan käyttäjä sai ao. ketjussa niin halutessaan vastailla. Niiden oli itse asiassa tarkoitus olla ensimmäinen osa 51 kysymyksen pakettia.

En ole tähän mennessä vielä kirjoittanut tälle keskustelupalstalle ainuttakaan viestiä, mutta koska minulla on liikaa aikaa, vastaan näihin ensimmäisiin kysymyksiin alla (ja olen selvät virheet kysymyksissä korjannut):

1. Pitäisikö julkisen alastomuuden olla hyväksyttävää, kun se esitetään performanssitaiteena?

Kyllä, jos sallitaan samalla hakaristien ja muiden törkeäksi käsitettyjen symbolien pitäminen vaatteissaan tai ihossaan.

2. Pitäisikö sotasaaliiksi otettu taide palauttaa siihen maahan, josta se on peräisin?

Minusta tämä kuulostaa ihan siltä, että pitäisi. Jokin roti sentään pitäisi ihmisillä olla.

3. Olisiko negatiivisista piirteistä, kuten aggressiivisuudesta, eroon pääsemisellä (kaikissa ihmisissä) kielteisiä seurauksia? Siis jos kukaan ei koskaan olisi aggressiivinen.

Voi olla, että ihmisten olisi jatkossa vaikea vastata aggressioihin, jos ihminen tai muu eläin joskus sellaista itseen olisi kohdistamassa. Mutta muuten kannatan ylenmääräisen kilpailun ja aggressiivisuuden suitsimista, kunhan otetaan jotenkin ensin selvää, että mihin kaikkeen se voi johtaa.

4. Voiko kipu olla hyvä asia?

Ilmeisesti kovinkaan moni eläin ei eläisi pitkään, mikäli kipuaistimusta ei olisi. Mutta surkeaa on se, että joskus kipua on ihmisellä liikaa kestettäväksi. Olisin hyvin iloinen, mikäli tähän löydettäisiin joskus joku ratkaisu esim. geeniteknologian avulla. Minusta ihminen voisi järjellään kyllä tajuta, että kannattaa reagoida mielekkäällä tavalla, jos käsi olisi murtunut. Parhain ratkaisu ainakin ihmislajille olisi mielestäni sellainen, että luotaisiin mieleen jonkinlainen häiritsevä punaliputus, joka kertoisi, että mistä nyt koskee.

Mitä taas tulee eläimiin, niin ne ehkä kannattaisi päästää päiviltä, jotta ne eivät joutuisi kokemaan koskaan piinaavaa tuskaa.

5. Jos elämäsi päättyisi huomenna, olisitko tyytyväinen siihen, miten vietit aikaasi?

Elämäni on ollut melko lailla perseestä. Mutta olen tyytyväinen kuitenkin siihen, että olen saanut harrastaa piintyneesti eräitä nörttimäisehköjä asioita, joita ilman en olisi kokonainen.

6. Meneekö maailma asteittain huonompaan suuntaan?

Haluan uskoa, että pitemmällä tähtäimellä maailma on menossa parempaan suuntaan. Takaiskuja ja väliaikaisia suunnanvaihtoja toki tapahtuu silti. Olemme tähän mennessä lajina kuitenkin saavuttaneet ja keksineet monia tärkeitä asioita: ensin maanviljelyksen, karjanhoidon ja kotiläintenpidon, kaupungit, valtakuntien rakentamisen, rahajärjestelmän ja vielä myöhemmin demokratian, oikeusvaltion, tieteen, inhimillisen rangaistusjärjestelmän ja teollisen ja tieteellis-teknisen yhteiskunnan sekä lisäksi vielä runsauden maailman sekä yleiset ihmisoikeudet. Ihmisoikeuksien ja runsauden toteutumisen suhteen tilanne ei toki ole tällä hetkellä tasa-arvoinen kaikkialla maailmassa.

Teollisen tuotannon, kulutuksen ja luonnonympäristön tuhoutumisen aiheuttamat ongelmat tulee vielä myös ratkaista. Ihmisen osuus ilmastonmuutoksesta pitää myös mielellään lakkauttaa.

7. Todistaako uskonnollinen kokemus jumalan olemassaolon?

Ei missään nimessä. Kyse on subjektiivisesta kokemuksesta, jolla ei ole objektiivista vastinetta oman mielen ulkopuolisessa maailmassa. Mutta olisi toki mielenkiintoista, jos jonkin jumalan olemassaolo voitaisiin joskus tulevaisuudessa osoittaa.

Tällainen jumala voisi elää toisessa maailmankaikkeudessa, jonka luonnonlakeja me emme tunne, ja ihan oman maailmansa fysiikan lakien kautta tarpeeksi teknisenä olentona olisi luonut meidän maailmamme, koska häntä nyt huvitti tehdä niin. Tällaista olentoa me voisimme halutessamme nimittää Jumalaksi isolla alkukirjaimella, koska meillä on perinteitä sellaiseen. Välttämättä meidän maailmankaikkeutemme ei myöskään olisi aivan niin iso kuin minä se meille nyt näyttäytyy, vaan luojamme voisi saada kaikkeutemme näyttämään paljon suuremmalta kuin se todellisuudessa on. Tämä maailmamme voisi olla suuritöinen simulaatio. Spekulaatioita nämä tällaisetkin toki ovat, ainakin toistaiseksi.

Sivumennen sanoen, eräs entinen tuttuni, josta olen hänen kuolemansa jälkeen käyttänyt salanimeä Vitus Pullo, joka nimi on yhdistelmä Gaius Julius Caesarin (100-44 eKr.) legioonissa palvelleen centurion Titus Pullon, jonka Caesar mainitsee lyhyesti yhdessä toisen centurion Lucius Vorenuksen kanssa puolifiktiivisessä muistelmaromaanissaan Commentarii de Bello Gallico ("Kertomus Gallian sodasta", n. 50 eKr.), ja tanskalais-venäläisen tutkimusmatkailijan Vitus Beringin (1681-1741) nimistä, oli nuoresta pitäen nähnyt ja kuullut runsaasti eläviä hallusinaatioita, eli pikkuakkoja ja-ukkoja. Nämä hänen harhansa olivat siitä loistavia, että hän kykeni ne ehdottomasti erottamaan todellisuudesta. Hän kuitenkin aina välillä halusi päästä niistä eroon, jolloin hän lääkitsi ne pois alkoholilla, joten hän ennen pitkää alkoholisoitui, jo varsin nuorena. Vitus jutteli säännöllisesti kaiken maailman jumalolentojen kanssa. Eniten näistä piti hänelle seuraa kreikkalaisen mytologian sotataidon, tiedon ja viisauden jumalatar sekä kaupunkien (etenkin Ateenan) ja valtioelämän vaalija Pallas Athene, jonka kanssa Vitus Pullo leikillisesti esitti olevansa naimisissa. Vitus Pullo oli myös erittäin lukenut, joten hän tarjosi minulle hyvän filosofisen vastuksen.

8. Onko olemassa absoluuttista totuutta?

Ei ole olemassa absoluuttista kokonaistotuutta ainakaan. Osatotuuksia maailmasta ihmiskunta kyllä kykenee hankkimaan. Monet niistä ovat toki objektiivisiakin, vaikkakaan eivät lopullisesti todistettuja.

Periaatteessa kuitenkaan mitään lopullisesti todistettua väittämää ei edes ole eikä voikaan olla olemassa, koska meillä ei ilmeisestikään voi olla varmaa tietoa todellisuuden olemuksesta.

9. Onko sattumaa olemassa?

Moderni fysiikka muodostuu kahdesta tärkeästä komponentista: yleisestä suhteellisuusteoriasta ja kvanttifysiikasta. Jälkimmäisen mukaan todellisuus näyttäytyy meille objektiivisesti siten, että alkeishiukkasten ja ehkä pienten molekyylienkin tasolla fysikaalinen determinismi ei ole ehdoton, vaan kausaliteetti koskee vain yksittäistapahtumien tarpeeksi suurta joukkoa. Valaisen asiaa esimerkillä: radioaktiivisesta isotoopista ei voida ennustaa, milloin aineen tietty atomi hajoaa edes periaatteessa, mutta voidaan kuitenkin ennustaa melko tarkasti, että tietyn ajan kuluessa aineesta hajoaa tietty määrä atomeita. Fysiikan kausaliteetti on siis tilastollinen. Asiaan voidaan sanoa liittyvän Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen, jonka mukaan jos hiukkasen paikka tiedetään tarkasti, niin sen liikemäärää ei tiedetä, ja jos hiukkasen liikemäärä tunnetaan tarkasti, niin sen sijaintia ei tiedetä tarkasti.

Tähän väliin sopii kertoa kaksi vitsiä Werner Heisenbergista (1901–1976),:

Poliisi pysäyttää ylinopeutta ajaneen auton. Kuljettaja on itse Werner Heisenberg. – Tiedättekö, kuinka lujaa ajoitte? poliisi kysyy. Mihin Heisenberg: – En tiedä, mutta tiedän täsmälleen, missä olin!

Ja toinen on tällainen:

Heisenbergin koira oli onneton, koska se ei muistanut, mihin oli haudannut mehukkaan luun. Heisenberg lohdutti lemmikkiään: – Emme ehkä tiedä luusi sijaintia, mutta sen nopeuden tiedämme tarkasti!

Tässä vielä ylimääräinen esimerkki kvanttifysiikan kummallisuuksista: Ammutaan joukko fotoneita levyyn, jossa on kaksi pikkuriikkistä aukkoa. Levyn toisella puolella on valoherkkä levy. Siihen osuneet fotonit näyttävät muodostavat interferenssikuvion. On kuin kukin fotoni olisi kulkenut samanaikaisesti kummankin aukon läpi. Alkeishiukkasilla on siis sekä hiukkasen että aallon ominaisuuksia, ja riippuu koejärjestelystä, millaisena ne ilmenevät tutkijalle.

10. Onko onni todellinen asia?

Onni on todellinen asia sen kokijalle. Mutta onnellisuuden taso aina vaihtelee ihmisillä.

Mielestäni hyödyllisempää kuin pyrkiminen onneen on pyrkiminen tyytyväisyyteen. Se on todennäköisesti pysyväisempi tila.

Lisäksi ihmiset ovat asemansa suhteen eriarvoisessa asemassa ihan luonnostaan, koska maailmankaikkeus ei ole oikeudenmukainen eikä välitä.

Mielestäni yksi palvottavimmista jumaolennoista onkin suuri Cthulhu, joka syö palvojansa viimeisenä.

Kyseessä on jokaisen oma asia eikä todistettavissa oleva velvollisuus, mutta eriarvoisuuden pahimpia kuiluja on mielestäni hyvä jonkin verran täytellä yhteiskunnan tasolla. Koska jos ihmisellä on ollut paljon hyvää tai huonoa onnea, niin se ei ole ollut hänen omaa syytään eikä hänen omaa ansiotaan.

Yhteiskunnassa taas kannattaa aina pyrkiä eliminoimaan pahin huono-osaisuus. Kenenkään tyytyväisyyttä ei saa mielestäni hukata.

Koska olemme lähellä kirjoituksen loppua jo, niin voin lisätä yleistä tyytyväisyyttä koskien vielä yhteiskuntafilosofiaa käsittelevän tekstinpätkän:

Yhdysvaltalaisen filosofin John Rawlsin (1921-2002) mukaan olosuhteiden tulisi olla kaikkia ihmisiä kohtaan reiluja. Rawls hylkäsi hyötyajattelua kannattavan utilitarismin, joka voi päätyä sellaiseen tulokseen, että joidenkin ihmisten onni ja tyytyväisyys voidaan uhrata, jos joka tapauksessa ihmiskunnan kokonaistyytyväisyys saadaan lisääntymään.

Rawls kannatti liberaalia vapausperiaatetta, jonka mukaan kaikille ihmisille tulee taata mahdollisimman laajat vapaudet niin, etteivät ne rajoita toisten ihmisten samanlaisia vapauksia. Hän kannatti myös eroperiaatetta, jonka mukaan vain ne taloudelliset erot ovat oikeudenmukaisia, jotka maksimoivat sen kansalaisen aseman, joka loppujen lopuksi jää huonoimpaan asemaan. Joidenkin ihmisten kohdalla voidaan siis oikeuttaa korkeammat tulot, jos se hyödyttää myös vähäosaisimpia.

Yksi tärkeä Rawlsin esittelemä ajatus on tietämättömyyden verho. Olin törmännyt tähän ajatusleikkiin ensimmäisen kerran katsoessani muinoin yhdysvaltalaista draamasarjaa West Wing, joka on Yhdysvaltain presidentin kanslian henkilökunnasta ja valtakunnan politiikasta kertova kuvitteellinen mutta hyvin aiheeseen perehtynyt draamasarja. Rawlsin ajatus on, että ihmisten pitää sopia moraalinormeista kuvitellen, että he eivät tiedä millaiseen asemaan yhteiskunnassa tulevat päätymään. Näin päädytään ratkaisuun, joka on kaikille paras mahdollinen. Muun muassa vapausperiaate ja eroperiaate syntyvät Rawlsin mukaan juuri tietämättömyyden verhon takana.

Nämä Rawlsin yhteiskuntafilosofiset periaatteet toki sallivat monenlaisia ratkaisuja.

Taas kerran hirveän syvähenkinen poliittinen itsemäärittelyni

Pitkässä sarjassani "kuinka määritellä itseni poliittisesti":

Olen sosiaaliliberaali ja globaalinationalisti.

Asia vaatii varmuuden vuoksi lyhyen selitysosan:

Liberalismi on vapautta, yksilöä, tiedettä ja edistystä kannattava poliittinen ideologia. Se kieltää syntyperään perustuvat valta- ja moraaliset järjestelmät, ja yksilönvapaus on sille keskeistä.

"Sosiaalin" laitoin tuohon liberaaliuteni määritteeksi, koska en kannata mitään sosiaalisesti vastuuntunnotonta liberalismin muotoa.

Globaalinationalismi taas on aate, joka kannattaa kansakuntien rauhanomaista rinnakkaiseloa ja kilpailua. Toki kansallisvaltiot voivat myös harjoittaa keskenään yhteistyötä yhteisten etujen ja/tai arvojen pohjalta.

30 vuoden kuluttua tällaisten blogimerkintöjen julkaiseminen saattaa olla päättynyt minulta.

PS. Ei liity mitenkään aiheeseen, mutta koska tänään sattuu olemaan joulupäivä, niin listaan tähän neljä tekstiäni, joilla käsittelen Jeesus Nasaretilaista tai jeesuslaisuutta:

Ensimmäiset kolme löytyvät nettisivuiltani:

Jeesuksen elämä ja raikkaudet

Kristuksen opetuksista ja niiden tarkoituksesta

Uskonto ja maailmankuva (25 vuotta vanha esitelmätekstini)

Ja seuraava on tästä blogistani:

Mitä ajattelen Jeesuksesta nykyään (tämä on melko tuore teksti toisin kuin nuo ylemmät)

Olkoon Voima kanssanne, kediivit

1970-luvulla alkunsa saaneen Tähtien sota -avaruusoopperaelokuvasaagan – sarjan nimi on Star Wars englanniksi alkuperäiskielellä – maailmassa tärkeällä sijalla on mystinen Voima – englanniksi the Force.

Saagan alkuperäisen trilogian – elokuvat IV, V ja VI – yksi päähenkilöistä, vanhahko viisas jediritari Obi-Wan Kenobi on lausunut Voimasta näin:

The Force is what gives a Jedi his power. It's an energy field created by all living things. It surrounds us and penetrates us. It binds the galaxy together.

Voisin suomentaa tuon omakätisesti näin:

Voima on se, mikä antaa jedille hänen voimansa. Se on kaikkien elävien asioiden luoma energiakenttä. Se ympäröi meitä ja läpäisee meidät. Se sitoo galaksin yhteen.

Tähtien sota on avaruusooppera, joka sijoittuu ihan omaan maailmaansa, jossa fysiikan lait eivät ole täsmälleen samanlaisia kuin meidän maailmankaikkeudessamme. Mutta se on minusta, kuten monesta muustakin, tarinana mahtava keksintö. Ainakin wanhoina hywinä aikoina, jolloin ei ollut vielä maailmaamme ilmestynyt Jar Jar Binksiä ja kaikkea alkuperäistä trilogiaa myöhemmin valmistunutta sälää.

Olen saanut sen käsityksen, että George Lucasin (s. 1944) tähän elokuvalliseen eepokseensa leipoman jediuskonnon jotkut ihmiset nykymaailmassa uskovat oikeasti olevan totta, eli he kannattavat sitä. Tällaisia ihmisiä ei luultavasti montaa ole, mutta he ovat silti olemassa. Merkillinen on tämä maailma. Mutta on maailmassa hullumpaakin ja mielettömämpääkin henkistä tavaraa luotu.

Välillä puhun sitten kätevästi jostakin muusta:

Joitakin viikkoja sitten olin julkaissut tässä blogissani merkinnän otsikolla Mitä olen "uskonnollisesti" nykyään.

Blogitekstini oli huomattavasti pitempi, mutta lausuin siinä mm. seuraavaa:

Tapaan avautua siis edelleen kuvitteellisen Jumalan Pyhälle hengelle.

Nimitin juuri Pyhää henkeä kuvitteelliseksi. Olen itse asiassa sitä mieltä, että Pyhän hengen ei tarvitse olla varsinaisesti henki, vaan kyseessä voi olla esim. maailmankaikkeuden rakenteeseen liittyvä juttu. Paljon todennäköisemmin ja todistettavammin kyseessä on kuitenkin pelkkä hyväätekevä psykologinen ilmiö.

Minulle Pyhä henki ei ole komentaja vaan enemmänkin kuvitteellinen yhteistyökumppani.

Joskus aikoinaan olin sanonut blogissani, että Jumala vaikuttaa ainoastaan ihmisen mieleen. Tämä kuulostaa minusta edelleen järkevältä kannanotolta. Jumala tekee niin, vaikkei edes olisi olemassa.

Viimeksi kuluneiden vuosien aktiivisin ja perusteellisin lukijakommentoijani, nimimerkki QroquiusKad, oli kommentoinut blogimerkintääni seuraavalla tavalla:

Voisiko tuota uskontokäsitystä tulkita jotenkin siten, että koet Jumalan maailmankaikkeutta koordinoivaksi perusenergiaksi ja Pyhän Hengen sen vaikutukseksi Maan ja sen asujaimiston osalta?

Lausuin hänelle vastaukseksi: "Ehkä juuri niin."

Mieleeni tuli tämän jälkeen outo ajatus, että "uskonnollinen" ajatusmaailmani on jollakin lailla sukua Tähtien sodan jediuskonnolle.

Wikipedian jediuskontoa eli jedismiä käsittelevässä artikkelissa sanotaan tällaista:

Rauhaa ja oikeutta puolustavat jediritarit pystyvät elokuvasarjassa käyttämään ympäristön ja ihmisten mielien muokkaamiseksi Voimaa

En minä ainakaan usko, että jediuskonnon kannattajat pystyisivät tuohon.

Artikkelissa kuitenkin sanotaan myös seuraavaa, ja minusta tuo kuulostaa melko hyvältä:

Jedismi perustuu Voiman seuraamiseen. Voima on jedeille maailmankaikkeuden perustava olemus. [...] Jedit uskovat Voiman lisäksi ihmisen pyhyyteen ja vastustavat siksi kidutusta, kuolemanrangaistusta ja julmuutta. He uskovat oikeudenmukaisiin ja myötätuntoisiin lakeihin, tasa-arvoon, vastavuoroisuuteen, henkisen kasvun ja tietoisuuden hyötyihin, omantunnon vapauteen ja itsemääräämisoikeuteen sekä uskonnon ja valtion erottamiseen ja sanan-, yhdistymisen ja ilmaisunvapauteen

Mutta linkitetään tähän lopuksi aikamoinen liuta siteerauksia Obi-Wan Kenobilta, jota olen pitkään tavannut leikillisesti kutsua Obi-Wan Ubikinoniksi. En muuten ole ubikinonikauppias enkä saa euroakaan siitä, jos lukija ostaa jostain tämän blogimerkintäni inspiroimana ubikinonia. Tässä siis linkki liutaan:

149 Best Obi-Wan Kenobi Quotes From The Star Wars Franchise

PS. Jätän tarkoituksella myöhempään ajankohtaan tarkemman tutustumiseni jedisuskontoon. Ja kun sen olen jossain vaiheessa omasta mielestäni riittävässä määrin tehnyt, voin harkita uuden blogimerkinnän kirjoittamista aiheesta.

Oma kansallissosiaaliliberaalidemokratiani

Koen olevani kansallissosiaaliliberaalidemokraattisen aatteen kannattaja.

Tuossa ilmaisurimpsussa on mukana kaikki se, mikä tekee minusta eräällä lailla poliittisen aktivistin. Tai no en minä oikeasti ole millään muulla lailla poliittinen aktivisti kuin siten, että puhun enemmän tai vähemmän rumia poliittisista asioista blogeissani.

Mitä olen "uskonnollisesti" nykyään

Kristinusko on pitkälle rapissut päästäni pois. En ole vuosiin enää pitänyt Jeesus Nasaretilaista Kristuksena, so. Jumalan poikana. Tämä kehitys on kuitenkin tapahtunut erittäin vähittäin. Senkin jälkeen, kun olin huomannut olevani käytännössä uskonnoton, on tapahtunut paljon kehitystä mielessäni "uskonnollisuuden" suhteen, siis poispäin siitä.

Uskonnollisista yhdyskunnista minulle on nykyisin henkisesti läheisin kveekarit, vaikka olen vain kerran elämäni aikana osallistunut kveekareiden jumalanpalvelusmuotoon. Eräs kaverini, joka silloin autollaan vei minut kokoukseen osallistuen siihen sitten itsekin, nukahti tunnin kestäneen hiljaisen kokouksen aikana, ja ihmetteli sitten, kuinka lyhyeltä tunti oli tuntunut.

Kveekareille on tärkeää paitsi rauha, tasa-arvo ja uskonnollinen minimalismi, niin myöskin "sisäinen sana", jossa on kysymys Pyhästä hengestä.

Pyhään henkeen tosin tavallaan uskon nykyisinkin.

Tapaan avautua siis edelleen kuvitteellisen Jumalan Pyhälle hengelle.

Nimitin juuri Pyhää henkeä kuvitteelliseksi. Olen itse asiassa sitä mieltä, että Pyhän hengen ei tarvitse olla varsinaisesti henki, vaan kyseessä voi olla esim. maailmankaikkeuden rakenteeseen liittyvä juttu. Paljon todennäköisemmin ja todistettavammin kyseessä on kuitenkin pelkkä hyväätekevä psykologinen ilmiö.

Minulle Pyhä henki ei ole komentaja vaan enemmänkin kuvitteellinen yhteistyökumppani.

Joskus aikoinaan olin sanonut blogissani, että Jumala vaikuttaa ainoastaan ihmisen mieleen. Tämä kuulostaa minusta edelleen järkevältä kannanotolta. Jumala tekee niin, vaikkei edes olisi olemassa.

En pyri asettamaan itseäni mitenkään lokeroon filosofisten mielipiteitten laajalla kentällä. En myöskään suhtaudu jumalauskoihin missään määrin vihamielisesti, koska kunnioitan suuresti Jumala- ja jumala-käsitteitä. Ja sitä paitsi ihmiset, fiksutkin sellaiset, ajattelevat yleensä paljon höpöjä. Tarkoitan sitä, että ihmisillä tapaa olla älykkyydestä ja koulutuksesta riippumatta paljon sellaisia mielipiteitä, joita ei voida tieteellisesti perustella. Kuten eettisiä väittämiä. Tämä on ollut ihmisen osa siitä pitäen, kun ihmiskunta 70.000 vuotta sitten oli kokenut geneettisen pullonkaulailmiön, jonka vuoksi se melkein kuoli sukupuuttoon. Pullonkaulailmiön ansiota ilmeisesti on se, että ihmiset rupesivat kuvittelemaan kaiken maailman höpöjä. Toisaalta se myös teki ihmisestä entistä enemmän kulttuuriolennon. Syntyi kumuloituva kulttuurin evoluutio, joka voi toimia tavattoman paljon nopeammin kuin biologinen evoluutio. Biologinen evoluutio sopeuttaa eliölajin tai -lajikkeen vallitseviin olosuhteisiin. Se, joka tuottaa enemmän lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä, voittaa tässä "kisassa". Kaikki eliöt taas eivät sopeudu biologisesti riittävän nopeasti. Joskus muutokset elinympäristössä nimittäin ovat liian nopeita evoluutiolle. Mutta sukupuuttoon kuolemisenkin voi katsoa olevan osa elämää.

Kulttuurinenkin evoluutio auttaa eliölajia siten, että se pärjää paremmin vallitsevassa ympäristössä, mutta kulttuuri toisin kuin perimä ei periydy DNA:n tai RNA:n kautta jälkeläisille. Eliölajin yksilöiden pitää aina omaksua, oppia ja opetella se erikseen.

Uskonnollisuuteen jotenkin liittyen, satunnaisesti saatan vielä nykyäänkin kokea numeenisen tunteen, eli tunteen, että on jotain syvempää, jotain joka on kaiken tämän (paskan) yläpuolella. Elämäni on oikeastaan parempaa silloin, kun koen tällaista. En ole siksi kovin vakaumuksellinen ontologisen materialismin kannattaja.

Perimmältään uskon, että voi olla vaikka mitä hienoja henkimaailmaan asioita maailmankaikkeudessa, mutta en varsinaisesti usko niiden olemassaoloon ennen kuin niistä on empiiristä näyttöä.

Periaatteessa kuitenkin kannatan omia eettisiä periaatteitani, vaikka niitäkään ei voi todistaa oikeiksi. Niitä ilman en nimittäin kykene olemaan. Ja yhteiskuntakin voi ehkä elää ilman uskontoa, mutta ilman yhteistä kertomusta ja eettistä järjestelmää se ei voine elää kovin menestyksellisesti.

Välillä minulle joka tapauksessa nousee nykyäänkin vielä mieleen sellainen hassu ajatus, että minun kannattaisi "palata" kristinuskoon. Tosin olen nykyisin kykenemätön pitämään ehdottomasti totena ajatusta, että Jeesus Nasaretilainen olisi myös Kristus eli että hän olisi ollut pelastaja siinä mielessä että hän olisi osa jumaluutta, yhtä Jumalan kanssa tai yksi Jumalan kolmesta persoonasta.

Minulla ei itse asiassa ole edes mitään syytä uskoa, että esimerkiksi 50- tai 60-luvun alkuperäisempään kristinuskoon hiukan alle 2000 vuotta sitten olisi sisältynyt tuollainen käsitys.

Minun mielipiteeni asiasta on oikeastaan se, että Jeesus Nasaretilainen on "ainoastaan" merkittävähkö juutalaista syntyperää ollut juutalaista uskontoa kannattanut uskonnollinen ajattelija, josta on tullut historian oikusta ikään kuin jotain itseään suurempaa. Minulla ei ole mitään syytä uskoa, että hän juutalaisena miehenä olisi itse hyväksynyt itsensä jumaloimisen ja palvomisen, mistä on tullut myöhempinä vuosisatoina suuri riesa.

Pidän kuitenkin suuressa arvossa Jeesuksen ja ensimmäisen kristillisen vuosisadan työteliäimmän ja tehokkaimman lähetyssaarnaajan Paavalin – juutalaiselta nimeltään Saul ja roomalaiselta nimeltään Paulus – keksintöä siitä, että ihminen ei kykene muuttamaan itseään eettiseksi ja siksi hänen tulee luopua kokonaan yrittämästä sitä ja että tämä on ainoa tapa vapautua.

Uskoni kausaliteettiin

Olin ennen wanhaan ollut kristinuskoinen. Se oli johtunut siitä, että kokemukseni kristinuskon perusasian oivaltamisesta (vuonna 1993) oli ollut siinä määrin voimallinen, että kristinuskoisuuteni piti pintansa vuosien ajan.

Lopulta kuitenkin se kului minusta pois. Aloin pitää kristinuskoisuutta melko lailla hyödyttömänä kapistuksena.

Pyhään henkeen tavallaan kuitenkin uskoin edelleen, vaikkakaan en enää pitänyt välttämättömänä uskoa, että kyseessä olisi todellakin henki eikä esim. osa maailmankaikkeuden rakennetta taikka pelkkä hyvää tekevä psykologinen ilmiö.

Viime Jeesuksen vuonna 2023 olin katsonut elokuvan Lento (engl. Flight), jossa on pääosassa mm. Denzel Washington, joka esitti rainassa viinaanmenevää suuren matkustajalentokoneen lentäjää.

Kun katsoin rainan uudemman kerran myöhemmin samana vuonna kahden kaverini kanssa, niin nämä pitivät sitä tylsänä tai ei niin kovin hyvänä elokuvana. Mutta siitä minun ei pitänyt nyt puhua.

Vaan elokuvan yhdestä kohtauksesta, jossa lentäjä oli sairaalassa, ja hän tapasi mentyään vastoin sairaalan sääntöjä porraskäytävään tupakalle kaksi henkilöä, miehen ja naisen. Mies oli syöpäpotilas, joka oli myös tullut tupakalle. Tämä oli raahannut mukanaan tippatelineensä.

Mies sanoi, että Jumala on aiheuttanut hänen syöpänsä. Hän antoi ymmärtää, että tällainen usko auttaa häntä ymmärtämään sen, että kaikki ei ole omassa vallassa.

Olin muutamat edeltävät vuodet kohdellut Jumalaa ennen kaikkea muuta hyvänä kirjallisena tehokeinona. Voin silti sanoa, että olen kunnioittanut suuresti Jumala- ja jumala-käsitteitä.

Mutta minulle tuli mieleen tuosta elokuvan kohtauksesta, että kylläpä tämä oli mainiota teologiaa. Päätin sitten ruveta ennen pitkää uskomaan kausaliteettiin. Tai olin minä ennen tätäkin ollut sitä mieltä, että maailmantapahtumisessa varsin usein seurauksella on sitä edeltävä syy. Mutta nyt päätin alkaa uskoa kausaliteettiin nk. täysillä.

Kausaalisiin asioihin voi halutessaan lukea myös jumalien tahdon, jos sellaiseen haluaa uskoa. Jumalien tahdosta ei kuitenkaan tähän päivään mennessä ole saatu objektiivisia todisteita. Olen joka tapauksessa sitä mieltä, että henkilökohtaiset uskomukset ovat eri asia kuin tieto. Jälkimmäistä edustaa mielestäni parhaiten se, mitä tiedeyhteisö tuottaa.

Kausaliteettiin liittyen, satuin pääsemään lukemaan Helsingin sanomat -lehdestä 8.7.2024 julkaistun Mikko Puttosen kirjoittaman kolumnin Jäähyväiset vapaalle tahdolle. En ole lehden tilaaja, ja kolumnissa väitettiin sen olevan maksumuurin takana, mutta sain siitä huolimatta tekstin luettua, alusta loppuun.

En rupea tässä laajemmin referoimaan kolumnia. Sen sijaan siteeraan artikkelin lyhyttä tiivistelmää: "Yksikään saavutuksesi ei ole omaa ansiotasi, eikä sinun pitäisi koskaan tuomita muita ihmisiä. Kun hyväksymme, että meillä ei ole vapaata tahtoa, se muuttaa käsityksemme elämästä."

Lyhyesti sanottuna ihmisen kaikki valinnat ja toimet perustuvat niihin tekijöihin, jotka ovat hänen aivojensa tilaan vaikuttaneet.

Uskonnot ja eettiset käsitykset samoin kuin käsitykset todellisuuden luonteesta taas kuitenkin kuuluvat ihmisten henkilökohtaiseen maailmankatsomukseen, ja mielestäni niiden tulee olla yhteiskunnassa täysin sallittuja, mikäli noiden käsitysten kannattajat eivät ala hyppimään silmille tai pakottamaan muita ihmisiä kunnioittamaan omia uskomuksiaan.

Minusta vapaan tahdon olemattomuuden kanssa ei ole ristiriidassa ajatus siitä, että jokainen ihminen on joka tapauksessa vastuussa omasta elämästään. Onhan homo sapienskin eläin, ja eläimet ovat kaikki intentionaalisia olioita. Pyrimme kaikki siis oman elämän kannalta merkityksellisiin lopputuloksiin – kuten muutkin eläimet.

Perussuomalaiset EU-vaaleissa: kuin taudin lyömä kurttumöykkiäinen

Pitää nyt sitten pitkästi lässyttää tästä aiheesta, vaikka aihe ei liene kovin seksikäs.

Perussuomalaiset ikään kuin vedettiin kölin alitse yli viikko sitten sunnuntaina 9. kesäkuuta vuonna 2024 päättyneissä Euroopan unionin parlamentin vaaleissa. Valtamedia oli toki kaiken aikaa heittänyt kapuloita puolueen ja sen ehdokkaiden rattaisiin, mutta nyt näyttää siltä, että puolue ei pärjännyt omilla avuillaankaan kovin hyvin.

Suomella on 15 paikkaa europarlamentissa, ja Perussuomalaiset sai vaaleissa läpi vain yhden ehdokkaistaan. Eli nyt on yksi vähemmän puolueella paikkoja kuin edellisellä kaudella oli ollut.

Puolueen isoin hallituskumppani epäkansallinen Kokoomus taas pärjäsi erinomaisesti. Kokoomus pärjää aina. Kokoomus on kuin saostuskaivo: isoimmat kokkareet kelluvat aina pinnalla. Hyväosaiset ja hienot ihmiset kun äänestävät lähes aina.

Näissä vaaleissa ilmeisesti mielipidetiedustelut onnistuivat olemaan jossain määrin väärässä.

Pohjoismaiden ulkopuolisissa EU-maissa ilmeisesti on päässyt lisää maahanmuuttokriittisiä voimia parlamenttiin. Valitettavasti osa näistä lienee poliittisesti perverssejä.

Monet Perussuomalaisia kannattaneista toki varmaan ymmärsivät ennen vaaleja, että jos maamme velkaantumista ei nyt saada kuriin, niin pieneläjillä on myöhemmin sitten paljon vaikeampaa. Tämä on minusta hieno realistinen piirre puolueessa. Vasemmistopuolueilla eli Sosialidemokraateilla, Vihreillä ja Vasemmistoliitolla taas ei ole ainakaan kovin paljoa tällaisia estoja todellisuuden suhteen.

Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn on sopivasti varoittanut sittemmin hallitusta EU:n tarkkailuluokalle joutumisesta. Tämä merkitsee sitä, että Persujen asettaman valtiovarainministeri Purran saksia voidaan taas tarvita. Emmehän halua joutua Kreikan tielle. Mutta jos sille joutuisimme, niin olisi mielenkiintoista nähdä, millä ihmeen lailla eduskunnan vasemmistopuolueet haluaisivat ratkaista ongelman.

Joillekin Perussuomalaisten kannattajille taas Perussuomalaisten nykyinen hallitustaival on siltikin voinut näyttäytyä sellaisena, että puolue tekee vähempiosaisiin kohdistuvia leikkauspäätöksiä ja silloinkin, kun ei tarvitsisi.

Joillekin on myös voinut olla liikaa Purran budjettileikkauksia koskeva huumori.

Suurin syy puolueen huonoon menestykseen voi kuitenkin piillä siinä, että Perussuomalaisten kannattajakunta on kovin EU-kriittistä. Ei luoteta siihen, että EU:sta kuitenkaan tulisi paljoa hyvää. Vaikka europarlamentissa voi kuitenkin heittää kapuloita rattaisiin huonoille päätöksille ja tukea hyviä. Nykyään EU-maissa sovellettavasta lainsäädännöstä leijonanosa taitaa tulla EU:sta, ei kansallisesta eduskunnasta. Tämä on tosiasia, vaikka siitä ei pitäisi, joten Perussuomalaisten kannattajienkin kannattaisi hiukan perehtyä EU:hun ja kiinnostua siitä.

Parlamentiksi Euroopan unionin parlamentilla on kuitenkin yllättävän vähänlaisesti valtaa. Kuulemma se vahvistaa EU-lait mutta ei tee lakialoitteita eikä määrittele unionin talouspoliittisia tavoitteita saatikka osallistu talouspolitiikan toimeenpanoon. Ja joitain muita pikku valtaoikeuksia sillä on näiden lisäksi.

Perussuomalaisten kannattajakunnasta vielä tänä vuonnakin saattaa suuri osa ollut sellaista väkeä, että globalisaatio tapaa iskeä siihen turhan pahasti.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra vaikutti järkyttyneeltä puolueensa huonosta menestyksestä, ja tämä on ymmärrettävää. Olen itsekin hieman järkyttynyt. Ja pöllämystynyt.

Persujen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä taas on lausunut, että eurovaalien heikko tulos on herättänyt puolueessa hämmennystä.

Myöskin hyvänlaatuisella poliittisella keskustelupalstalla Hommaforumilla on ehditty jo melko pitkästi käsitellä aihetta Mikä meni EU vaaleissa vikaan? Analyysiä vaalitaktisista virheistä.

Minua itseäni on henkilökohtaisesti ärsyttänyt nyt Perussuomalaisten hallitustaipaleessa se, että hallitus on ilmeisesti tärkeänkin järjestötoiminnan tukia Sosiaali- ja terveysministeriön alaisen STEA:n kautta kutistamassa rajusti. Toivon toki tämän olevan vain näköharhaa.

Siitä puheen ollen voin kertoa, että itselleni ovat tärkeitä mielenterveysjärjestöt, jotka toiminnallaan ja työllään tukevat ihmisten mielenterveyttä sekä vähentävät julkisen vallan tarvetta hoitaa ihmisiä kalliissa sairaalahoidossa. Mutta ihmisillä on erilaisia prioriteetteja eikä voida tieteellisesti todistaa mitään prioriteettia tai arvomaailmaa oikeaksi.

Sanoisin myös, että todennäköisesti vasta tapahtunut aikuiskoulutustuen lakkauttaminenkin on ollut huono päätös.

Kaikesta huolimatta voi olla niin, ettei nykyinen hallitus kykene yrityksistään huolimatta taittamaan valtion velkaantumista.

Vihreiden Grand Old Man (anteeksi anglismini) Osmo Soininvaara on viime Jeesuksen vuonna 2023 muistaakseni lausunut, että tarvitaan vielä enemmän sopeutusta kuin hallitus on määräämässä. Soininvaaran mielestä nimittäin tarvitaan miljardeja euroja lisää uusien hyvinvointialueiden rahoittamiseen, jotta saadaan homma toimimaan kunnolla tai edes välttävästi.

Mutta Soininvaara ei ole aikoihin ollut kovin aktiivipoliitikko, joten siksi hänellä on varaa lausuilla tuollaista.

Minusta se kuulostaa joka tapauksessa hyvältä ja oikealta, vaikka en nykyisiäkään sopeutuksia kaikkia kykene täysillä hyväksymään.

Veronkanto-oikeuden antaminen hyvinvointialueille voisi auttaa niitä saamaan hommasta kiinni. Olikohan niin, että Soininvaara on kannattanut tätä?

Parlamentaarinen Yle-työryhmä on nyt leikkaamassa Yleltä 200 miljoonaa euroa. Säästömiljoonat oltaisiin jakamassa neljän vuoden jaksolle. Ylen budjetin indeksikorotukset jäädytettäisiin ja arvonlisäverokantaa nostettaisiin 14 prosenttiin.

Säästömiljoonat oltaisiin jakamassa neljälle vuodelle. Ylen budjetin indeksikorotukset jäädytettäisiin ja arvonlisäverokantaa nostettaisiin 14 prosenttiin.

Onneksi Suomen hallitus leikkaa runsaasti myös kansalaisjärjestöjen kehitysviestinnästä.

Kuulemma yritystoiminnan globaaleja vaikutuksia tutkiva kansalaisjärjestö Finnwatch on pöyristynyt monen muun ohella leikkauksesta. Kyseessä on järjestön tärkein julkinen rahoitusinstrumentti, jolla on rahoitettu muun muassa kansalaisjärjestöjen yritysvastuutyötä.

Periaatteessa kannatan ihmisoikeuksien globalisaatiota, kuten olen useita kertoja lausunut eri blogeissani, joten jossain määrin sikäli ymmärrän Finnwatchin väen ärtyneisyyttä.

Wikipediassa sanotaan järjestöstä mm.: "Finnwatch tarkkailee suomalaisten ja Suomeen vahvasti sidoksissa olevien yritysten toiminnan globaaleja vaikutuksia. Järjestö osallistuu selvitystensä pohjalta yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä pyrkii vaikuttamaan muun muassa Suomen ja EU:n yritysvastuupolitiikkaan. Järjestö on selvityksissään ottanut kantaa mm. osinkoverotukseen sekä aggressiiviseen verosuunnitteluun."

Kyllä tuo kuulostaa minusta suhteellisen järkevältä.

Minusta Finnwatch voisi ottaa kuitenkin lusikan kauniiseen käteen ja alkaa vastustaa sellaista maahanmuuttoa, josta on vain haittaa Suomen alkuasukkaille. Ruotsin tie pelottaa. Ja myöskin sen kannattaisi alkaa vastustaa matalapalkkatyöläisten laajempaa maahantuloa. Suomi tarvitsisi suuripalkkaisten ihmisten maahanmuuttoa, ja heistä on OECD-maiden kesken varsin suuri kilpailu. Suomi on nykyään vielä pitkälle turvallisehko maa, mutta erilainen ja jossain määrin vaikeahko suomen kieli sekä se, että maassamme suuripalkkainen työntekijä saa käteensä verojen jälkeen suhteellisen pienen summan palkkaa voivat ajaa osaajat pois. Esim. jossain Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa ja Sveitsissä suuripalkkaisten palkat ovat myöskin suurempia kuin Suomessa.

Jo aiemmin hallitus oli leikannut miljardi euroa kehitysyhteistyöstä. Voi kysyä, että kuinka monta vuosikymmentä tai -sataa oli ollut tarkoitus antaa kehitysapua?

Kehitysmaita auttaisi luultavasti parhaiten reilu kauppa, joka sisältäisi myöskin veroparatiisien nutistamisen.

Luultavasti niitä auttaisi myös valtionvelkojen mitätöinti. Ongelma tässä ratkaisussa olisi vain se, että milläs estettäisiin kehitysmaita ottamasta itselleen uudestaan kohtuutonta määrää velkaa.

Monikulttuurisuuskoordinaattoreille voitaisiin myös lakata maksamasta julkisesta pussista palkkaa. Minusta näille palkan maksamisen tulisi tapahtua hyväntekeväisyyden keinoin.

Ja Perussuomalaisten europarlamentaarikkona yhden kauden toiminut Teuvo Hakkarainen putosi näissä vaaleissa pois europarlamentista.

Olin aikoinaan sanonut, että vika ei ole siinä, että Teuvo on äijä, vaan se, että hän on liian äijä. Hän sanoo sittemmin kuitenkin raitistuneensa.

Hakkarainen ei ilmeisesti, omien sanojensakaan mukaan, ollut ollut kovin aktiivinen vallankäyttäjä EU-parlamentissa. Ainakin tästä syystä Perussuomalaiset oli päättänyt pudottaa hänet ehdokaslistoilta.

Teuvo sitten taisi suuttua tästä hieman. Hänen olisi kyllä kannattanut testamentata äänensä jollekin sellaiselle ehdokkaalle, jota olisi eniten arvostanut.

Sen sijaan hän päätti katkaista välit puolueeseensa ja kumma kyllä meni suostumaan Vapauden liiton ehdokkaaksi jo ennen kuin oli edes ottanut selvää, että mitä kaikkia asioita tämä puolue kannattaa ja ajaa. Vapauden liitto on ilmeisesti kansalliskonservatiivinen, yrittäjämyönteinen, yksilönvapausmyönteinen ja lokalistinen puolue, joka kannattaa Suomen eroamista Euroopan unionista, eurovaluutasta ja puolustusliitto Natosta. Nykyisessä maailmantilanteessa erityisesti Natosta eroaminen tuntuu hullun hommalta.

Vapauden liitto oli syntynyt vuonna 2022, kun Valta kuuluu kansalle -niminen toinen mikropuolue oli hajonnut, koska osa sen jäsenistä vastusti Venäjän julman diktaattorin Vladimir Putinin jatkuvaa ja intensiivistä perseennuolemista.

VKK:ta johtanut aikoinaan Perussuomalaisista erotettu Ano Turtiainen on ilmeisesti kannattanut viime aikoina ajatusta siitä, että Maa on oikeasti litteä, ja hän yritti myös yhdessä vaiheessa muuttaa puolueensa nimeksi Valta kuuluu Kristukselle, mutta hanke epäonnistui, kun ei ollut toimittu asiassa tarpeeksi Suomen lain mukaan.

Olen saanut myös sen käsityksen, että Anon mielestä normaalia vaalityötä ei puolueen oikeastaan tarvitse tehdä, koska Jumala auttaa.

Ano on käynyt ahkerasti Putinin seminaareissa Venäjällä. Hän on myös ollut sitä mieltä, että jos Venäjä miehittäisi osan Suomea, niin se mahdollistaisi VKK:n paluun Suomen eduskuntaan.

Onneksi siis Suomi on nykyään Naton jäsen.

Teuvo Hakkarainen oli siis Vapauden liiton ehdokkaana saanut 7.414 ääntä, mikä ei läheskään riittänyt valituksi tulemiseen europarlamenttiin. Veikkaan kuitenkin, että jos hän olisi testamentannut äänensä jollekin Perussuomalaisten ehdokkaalle sen sijaan että lähti vieraan puolueen matkaan, niin Persut olisivat saaneet enemmän kuin tuon verran lisää ääniä. Harva kansalainen edes oli tiennyt, että tuollainen puolue oli olemassa, tai jos oli tiennyt, niin ei tietänyt ainakaan puolueesta kovin paljoa. Ja jos oli tiennyt, niin olisi todennäköisesti vieroksunut.

Teuvolle ei kuitenkaan sopinut lähteminen politiikasta vanhemman valtiomiehen tavoin, kun hän oli suuttunut niin kovin kauheasti Persuihin.

Ja oikeastaan tämän ei olisi muutenkaan tarvinnut olla hänen poliittisen uransa loppu. Hän olisi voinut päästä seuraavissa eduskuntavaaleissa läpi Persujen listoilta, ja Suomen eduskunnassa hän olisi voinut olla mies paikallaan. Mutta nyt se ei ole enää mahdollista.

Timo Soini on kaiken aikaa politiikan jättämisensä jälkeen halunnut olla äänessä julkisuudessa. Kaikki muistavat sen, kun hän vuonna 2017 perusti salaliiton epäkansallisen Kokoomuksen ja Keskustan kanssa hajottaakseen Perussuomalaiset. Siinä hommassa kävi kuitenkin sitten niin, että seuraavissa eduskuntavaaleissa Soinin ja parin muun hepun perustama Remonttiryhmä, vai mikä sen nimi nyt oli, ei saanut yhtään ehdokastaan läpi Arkadianmäelle Suomen eduskuntaan. Laskelmat oli tehty siinä poppoossa hieman väärin.

Sittemmin Remonttiryhmä on lakkauttanut itsensä.

Timo Soini saa aina tarvitsemiaan 15 minuutin julkisuuksia töräyttäessään jotain Persuista. Media silittää häntä myötäkarvaan.

Voi olla, että Soini edelleenkin toivoisi voivansa olla mukana politiikassa.

Mutta ehkä ei voi olla, koska ryhtyi aikoinaan Juudakseksi pettäessään puolueen, jota oli ollut aikoinaan perustamassa. Kuka häneen nyt enää luottaisi? Ainakaan politiikassa.

Mutta anteeksi, että olin kerran äänestänyt, presidentinvaaleissa, Timo Soinia. Olen myöskin kerran äänestänyt niissä Tarja Halosta. Anteeksi.

Soini on kuitenkin oikeassa yhdessä asiassa: Kokoomus on luultavasti kuolemanvaarallista seuraa hallituksessa. Tosin myös Keskusta on. Muistamme, mitä vuonna 2017 kävi.

Mitä tulee omaan puoluekantaani, niin nykyisellään olen valmis äänestämään kahta erilaista puoluetta: joko Soinin ja soinilaisten lähdön jälkeen uudistuneita Perussuomalaisia, taikka sitten jonkinlaista maahanmuuttokriittistä sosialidemokraattista puoluetta, sellaista kuin Tanskassa on mutta jollaista Suomessa ei ole.

Perussuomalaiset sai siis näissä eurovaaleissa yhden ehdokkaan läpi. Tämä henkilö on Sebastian Tynkkynen. 

Tämän linkin takana ovat Tynkkysen nettisivut, jotka ovat toivottavasti aivanpianhetikohta läpikotaisin päivitetyt, kun kerran läpi oli päässyt.

Voi olla, että Suomen 15 europarlamentaarikon taustapuolueista Perussuomalaiset on ainoa, jonka parlamentaarikoista sata prosenttia on homoseksuaaleja. Tästä näkee, kuinka edistyksellinen puolue on kyseessä.

Minun henkilökohtainen näkemykseni homoseksuaaleista on sama kuin kaikista muistakin ihmisistä, eli saavat olla olemassa, kunhan eivät hypi silmille.

En taida tuntea ketään homoseksuaalia tällä hetkellä. Tunnen kuitenkin yhden muunsukupuolisen, joten saanen yhden pisteen.

Toivotan Sebastian Tynkkyselle nyt lopuksi hyvää, ansiokasta ja hedelmällistä kautta europarlamentissa.

I PS. Otsikkoni ilmaisu "kuin taudin lyömä kurttumöykkiäinen" on peräisen erään vogonit-nimisen avaruudenkävijälajin yksilön runosta, joka on saanut osaltaan edustaa maailmankaikkeuden kolmanneksi huonointa runoutta.

II PS. Tulen muuten mitä luultavimmin ensi vuoden 2025 kesällä johonkin aikaan julkaisemaan seksikkään blogimerkinnän. Tai viimeistään syys- tai lokakuussa. Valitettavasti se ei kuitenkaan sisällä kuvia.

Raikkaus ja distributismi

Sarjassani poliittisia itsemäärittelyjä, osa se ja se. Lyhykäisesti sanoen:

Olen distributismin kannattaja.

Distributismi kannattaa taloudellisen vallan hajauttamista ja sosiaalisesti tehokasta markkinataloutta. Sosiaalisesti tehokkaalla minä tarkoitan sitä, että distributismin vallitessa yksikään markkinoilla pelaaja ei ole niin suuri, että se voisi sanella muille pelaajille taikka valtiovallalle mitään. Asia ei ole yleisesti tunnettu, mutta markkinatalousteorian klassikko Adam Smith (1723-1790) oli kannattanut sosiaalisesti tehokasta markkinataloutta.

Muissa poliittisissa kysymyksissä katson olevani lähinnä liberaali, tai ainakin jotakin.

Törmäsin latinulo-nimiseen kieleen ja ihastuin

Yhtenä kauniina päivänä olin World Wide Webissä selaillut suuria kansainvälisiksi apukieliksi kehitettyjen kielten arkistoja, jos saa sanoa näin runollisesti.

Kansainvälisissä apukielissä on siis kyse siitä ajatuksesta, että tulisi olla olemassa kieli, jota erikieliset ihmiset voisivat käyttää keskenään kansainvälisen yhteydenpidon kielenä ja joka ei olisi kenenkään ainakaan ainoa äidinkieli. Jälkimmäinen vaatimus tulee siitä, että ajatellaan ihmisten olevan tasa-arvoisia. Yleensä pidetään selviönä, että tällaisen kielen tulisi olla myös helppo oppia.

Selaillessani törmäsin Paul O. Bartlettin vuonna 2018 nettisivuillaan julkaisemaan kieleen nimeltä latinvlo. Nimi lausutaan "latinulo". Tämän sivun perusteella Bartlett oli aloittanut työnsä kielen kehittäjänä jo vuonna 2001.

Latinvlo perustuu pitkälle Stephen Chase Houghtonin kehittämään ja vuonna 1907 julkaisemaan kieleen nimeltä The Master Language.

Sen oli ollut tarkoitus olla ikään kuin helpompi versio latinasta.

Bartlett puolestaan on muokannut kielensä hieman edeltäjäänsä enemmän latinaa muistuttavaksi, mutta ei silti vaikeammaksi. Hän on myös järkeistänyt kieltä.

Kielen nimessä latinvlo on latinan -ul-pääte, joka merkitsee samaa kuin suomen kielen pääte -nen. Eli kyseessä on pääte, joka pienentää tai tekee pääsanasta diminutiivisen. Eli latinvlo merkitsee suomeksi yksinkertaisesti "pikkulatina".

Kielen sanat ovat erittäin pitkälle peräisin latinasta. Ja joskus harvemmin tietenkin myös latinisoidusta kreikasta.

Latinvlon äännemaailma on melko lailla sama kuin klassisessa latinassa, eli puhumme nyt siitä latinasta, jota Caesar ja Cicero puhuivat. Minua tämä miellyttää suuresti.

Kieltä kirjoitetaan varsin pitkälle foneettisesti, eli yksi kirjain vastaa yleensä yhtä äännettä.

Latinvlo myöskin säilyttää latinan diftongit, jotka ovat melko lailla latinan romaanisiksi sanotuista tytärkielistä sekä englannista hävinneet:

foederationo

Muuten kieli jossain määrin pitkälle kuitenkin noudattaa englannin kielen kielioppia.

Poissa ovat latinan viisi sijamuotoa ja kolme substantiivien sukua. Substantiivien sukuja on itse asiassa muutenkin vältelty ottamasta mukaan, kun on kehitetty kansainvälisiä apukieliä. Sijamuotoja on latinvlossa muuten kaksi, jotka ovat nominatiivi ja genetiivi.

Sanajärjestys on latinvlossa pitkälti sama kuin englannin kielessä.

Minua miellyttää latinvlossa se, että C lausutaan aina samalla lailla kuin K. Romaanisissa kielissä ja englannissa sen sijaan, jos se on ennen kirjainta I, E tai Y, se lausutaan muuna kuin K-äänteenä.

Minua miellyttää kielessä myöskin se, että siinä äänteet V ja U merkitään samalla kirjaimella, eli V:llä, ja äänteet J ja I samalla kirjaimella eli I:llä. Kovin on latinamaista.

Minua miellyttää erittäin suuresti latinvlossa se, että kielessä ei ole määräistä eikä epämääräistä artikkelia. Se on niin kiva!

Minua miellyttää kielessä se, että kielestä on poistettu kaksoiskonsonantit. Tämä helpottaa sanojen oikeinkirjoituksen muistamista, ja toiseksi monille Maapallon ihmisille tuottaa vaikeuksia lausua kaksoiskonsonantteja. Kuten esim. kiinalaisille ja englanninkielisille ihmisille.

Minua miellyttää latinvlossa myöskin se, että kielessä latinan oikeinkirjoitusta on yksinkertaistettu erityisesti tiettyjen kreikkalaisperäisten sanojen kohdalla, koska latinassa näiden sanojen kirjoitusasu ei täsmälleen vastaa ääntämistä:

CH korvautuu C:llä, PH korvautuu F:llä ja Y I:llä. Esimerkiksi:

echo -> eco

philosophia -> filosofio

thronus -> trono

typus -> tipo

Minua miellyttää latinvlossa myöskin se, että kieli sisältää vastoin lähdekielen sovinistista luonnetta sukupuolineutraalin hän-pronominin. Nykyaika on aina nykyaikaa.

Latinvlo kirjoitetaan käyttäen joko suuria tai pieniä kirjaimia. Niitä ei siis käytetä samassa tekstissä. Tätä Bartlett perustelee historiallisilla seikoilla.

Erityisen erikoinen piirre kielessä on kuitenkin se, että se jättää käyttämättä huuto- ja kysymysmerkinkin, jotka ilmaistaan latinvlossa muulla tavoin.

...Kuten tästä suppeasta esityksestä voi lukea, niin olin aloittanut vuoden 2007 alussa sittemmin jättimäiseksi paisuneen projektin, jossa minun oli määrä löytää itselleni sopiva kansainvälinen apukieli.

Alun perin tarkoitukseni oli ollut nimenomaan itse kehittää latinaan perustuva sellainen. Mutta valmista ei silloin tullut. Puhtia ei minulla riittänyt, eikä luultavasti asiantuntemustakaan.

Projektini työnimi oli ollut uusi latina.

Muutin sitten projektin suuntaa.

Mainitsen tässä sen, että olin jo aikoinani miettinyt sellaista, että latinapohjaisen kansainvälisen apukielen verbit voisi perustaa latinan verbien supiinimuotoon.

Esim. curare (mm. "pitää huolta, välittää") -verbistä saataisiin muoto curat-. Ja agere ("toimia, tehdä") -verbistä saataisiin täten muoto act-.

Myöhemmin tulin huomaamaan, että tanskalaisen kielitieteilijän Otto Jespersenin (1860-1943) vuonna 1928 julkaisemassa keinokielessä novialissa oli tämä ominaisuus, mitä tulee latina- ja romaanispohjaisiin kielen verbeihin. Kielessä on toki germaanispohjaisiakin verbejä, joihin tätä ei voida soveltaa.

Ja kuten hyvin tiedetään, niin englannin kielen sanastosta huomattava osa pohjautuu latinan sanastoon, vaikka englanti on periaatteessa germaaninen kieli.

Tavallisesti latinaan pohjautuvien englannin verbien perusmuoto pohjautuu juuri tähän latinan verbien supiinimuotoon. Esim. accelerate, ventilate, act.

Latinvlossakin on täsmälleen sama ominaisuus.

Lukuunottamatta latinvlon apuverbejä, kielen verbien perusmuoto on latinan verbien supiinimuoto ynnä -a-pääte:

amata, rakastaa; recta, hallita; capta, ottaa; scripta, kirjoittaa; posita, laittaa, panna, asettaa; incepta, aloittaa

Kun -a-päätteen korvaa -e:llä, saadaan menneen ajan sekä partisiipin perfektin pääte:

monite, neuvoi, neuvottu; vise, näki, nähnyt

Kun -a-päätteen korvaa -i:llä, saadaan partisiipin preesens:

avditi, kuuleva; inventi, keksivä.

Paul O. Bartlettin latinvulo-sivu on ikävä kyllä melko hahmotelmanomainen, joten sen perusteella on joskus vaikea keksiä, millaisia muotoja voi mistäkin sanasta tai ilmaisusta käyttää. Ehkä tyyli on vapaa.

Ja koska Bartlettin mielestä hänen kielensä sanasto löytyy melko lailla latinan sanakirjoista, niin siksi hän ei ole katsonut tarpeelliseksi myöskään tehdä minkäänlaista perussanastoa latinvlolle.

Minulla on kirjahyllyssäni sekä "tavallinen" latinan sanakirja että nykylatinan sanakirja. Voisi silti tuottaa vaikeuksia löytää oikeat sanat, jos tätä kieltä ryhtyisin harjoittamaan. Onneksi WWW on kuitenkin täynnä käännöspalveluita ja sanalistoja. Sanojen tuottaminen kielelle on siis vaikeaa, joskaan ei täysin mahdotonta.

Kirjoitukseni loppuun liitän pätkän Gaius Julius Caesarin propagandistisesta muistelmateoksesta Commentarii de Bello Gallico ("Kertomus Gallian sodasta") latinvloksi käännettynä (kyseessä ei ole minun oma käännökseni):

omni gallia es divise in tre partos' vno de qve belges incolita' vn ali aqvitanes' trei ilis qvi es apelate in isesesi lingvio celtes' in mesi galli/  omni istis difera inter iseses in lingvios' institvtos' et legos/  flvmino nominv garvmna divisa galles ab aqvitanes' matrona et seqvana ab belges/  de omni istis belges es fortivs propterea qvod ises es longivs ab cvlto et hvmanito de ili provincio' et mercatores sepevis comeata ad ises et importata qvis pertenta a animo efeminatai' et propivs esi germani qvi incolita trans rhenvs cvm qvi los es contenta belo gesti/  pro qve cavso helveties qvoqve precesa reliqvos de galli in virtvto nam ises contenta cvm germani in fere prelios qvotidiani avt prohibiti ises ab losi finos avt loses belo gesti svr ises/  vno parto de istis qve es dicte galles obtenta' capta initio ab flvmino rhodanvs/  id es contente (intra) flvmino garvmna' oceano' (et) finos de belges/  id atacta etiam ab seqvanes et helveties svr flvmino rhenvs/  id vergita ad septentrionos/  belges orta ab finos extremi de gallia' pertenta a parto inferiori de flvmino rhenvs' spectati a septentrionos et orti solo/  aqvitania pertenta ab flvmino garvmna a pyrenaeos montos et ili parto de oceano qve es ad hispanes/  id spectata inter ocaso de solo et septentrionos/

apvd helveties orgetorix ese longv nobilivs et divitivs/  is qvando m messala et m piso ese consvlos indvcte par cvpidito de regno' facte conivratio per nobilito et persvase civitato exita ab finos cvm omni isesi copios/  'declarati id' esa perfacili qvoniam ises prestate omni in virtvto' potita imperio de toto de gallia/  ad isti is facilior persvase ises qvod helveties es contente vndiqve par natvro de loco/  svr vno parto par flvmino rhenvs' litisimi et altisimi' qve divisa agro de helveties ab germanes/  svr ali parto monto altisimi ivra qve es inter seqvanes et helveties' svr trei parto laco lemannvs et flvmino rhodanvs' qve divisa mesi provincio ab helveties/  ab istis reos fiere et los qvie vaga parvior latv et qvie parvior facilv infera belo svr finitimos/

Ja tämän jälkeen liitän tähän saman asian vielä alkukielellä eli klassiseksi latinaksi:

Gallia est omnis divisa in partes tres; quarum unam incolunt Belgae, aliam Aquitani, tertiam qui ipsorum lingua Celtae, nostra Galli appellantur. Hi omnes lingua, institutis, legibus inter se differunt. Gallos ab Aquitanis Garumna flumen, a Belgis Matrona et Sequana dividit. Horum omnium fortissimi sunt Belgae, propterea quod a cultu atque humanitate provinciae longissime absunt, minimeque ad eos mercatores saepe commeant, atque ea quae ad effeminandos animos pertinent important; proximique sunt Germanis, qui trans Rhenum incolunt, quibiscum continenter bellum gerunt. Qua de causa Helvetii quoque reliquos Gallos virtute praecedunt, quod fere quotidianis proeliis cum Germanis contendunt, cum aut suis finibus eos prohibent, aut ipse in eorum finibus bellum gerunt. Eorum una pars, quam Gallos obtinere dictum est, initium capit a flumine Rhodano; continentur Garumna flumine, Oceano, finibus Belgarum; attingit etiam ab Sequanis et Helvetiis flumen Rhenum; vergit ad septentriones. Belgae ab extremis Galliae finibur oriuntur, pertinent ad inferiorem partem fluminis Rheni, spectant in septentrionem et orientem solem. Aquitania a Garumna flumine ad Pyrenaeos montes et eam partem Oceani quae est ad Hispaniam pertinet, spectat inter occasum solis et septentriones.

Apud Helvetios longe nobilissimus fuit et ditissimus Orgetorix. Is, M. Messala et M. Pisone consulibus, regni cupiditate inductus, conjurationem nobilitatis fecit, et civitati persuasit ut de finibus suis cum omnibus copiis exirent; parfacile esse, cum virtute omnibus praestarent, totius Galliae imperio potiri. Id hoc facilius eis persuasit, quod undique loci natura Helvetii continentur; una ex parte flumine Rheno latissimo atque altissimo, qui agrum Helvetium a Germanis dividit; altera ex parte monte Jura altissimo, qui est inter Sequanos et Helvetios; tertia lacu Lemanno et flumine Rhodano, qui provinciam nostram ab Helvetiis dividit. His rebus fiebat, ut et minus late vagarentur, et minus facile finitimis bellum inferre possent.

...

PS. 25.8.2025:

Sain kuluvan vuoden alussa ikään kuin valmiiksi pitkäaikaisen kieliprojektini. Uusi kieli on nimeltään hassusti tai ainakin pitkähkösti ja monimutkaisehkosti latine mvltv malv locvte. Nimi tarkoittaa hyvin huonosti puhuttua latinaa.

Niin, ja sitten on vielä uusi samalla kielellä – mutta yleensä varsin hitaasti – kirjoittamani blogi libre fasces.

Blogin nimi on itse keksimäni sanaleikki. Oli ihan sisäinen pakko nimetä se siten. No hyvä on, minä kerron sitten. Kaupallisen ja ruman sosiaalisen median yhteisöpalvelun Facebookin nimi ja muinaisroomalainen toimeenpanovallan tunnus fasces, joka sana tarkoittaa vitsakimppua, liittyvät molemmat siihen.