blogi jonka tarinointi ei oikein ole sopusoinnussa sen enempää järkiperusteisen maahanmuuttopolitiikan vastustamisen, oikeinajattelun, konformismin, eläinten kiusaamisen kuin hyvän oluen päälle sylkemisenkään kanssa

maanantai 29. huhtikuuta 2019

Tompan uusi kasvismaitosekoitus

Minua ovat lähes kahden vuoden ajan vaivanneet maidosta ja maitotuotteista aiheutuvat vatsavaivat. Niinpä olin äskettäin keksinyt itselleni perverssin mutta lyhytaikaisen harrastuksen. Maistelin pitkänperjantain 19.4.2019 iltana erilaisia kasvismaitoja niitä myös yhteen sekoittaen. Minulla oli jääkaapissa soija-, riisi-, kaura- ja mantelimaitoa.

Jo aikaisemmin olin maistanut ja kerran myös pistänyt kulttuurielämätapahtumaan kämpilläni lauantaina osallistuvien ihmisten kahveihin tilkan mantelimaitoa maidon sijaan. Yksi vieraistani välttyi tältä, koska hän juo kahvinsa mustana. Niin minäkin yleensä teen, lähes kaksi vuotta maidosta aiheutuvista vatsavaivoista kärsineenä, ainoana poikkeuksena lauantai-illat. Kun seuraavana lauantaina kysyin toiselta vieraaltani, että haluaako hän kenties kahviinsa maitoa, niin hän vastasi kieltävästi. Jouduin siinä sitten ilmoittamaan hänelle, että olen vaihtanut takaisin tavalliseen maitoon. Ja hän kaatoi sitten sitä kahviinsa.

Mantelimaito ei näytä sopivan kovin hyvin kahvimaidoksi. Ja saman mielipiteen olen kuullut muualtakin sittemmin.

Kokeilin myöhemmin kauramaitoa. Tarjosin sitä myös vierailleni kahviin laitettavaksi, eikä heillä ollut erityisesti mitään sen makua vastaan. Yksi vieraistani maistoi kahvissa kyllä kermamaisuutta. Kaura sisältääkin tietääkseni rasvaa.

Kun pitkänäperjantaina kokeilin noita kaikkia kasvismaitoja, niin omasta mielestäni ykköseksi suoriutui riisimaito. Sen maku oli varsin neutraali. Toiseksi suoriutui makuaistillani soijamaito. Kolmanneksi tuli kauramaito. Ja viimeiseksi jäi mantelimaito, joka oli minun makuuni melko jyrkkää.

Seuraavaksi rupesin sekoittamaan kasvismaitoja keskenään.

Tulin siihen tulokseen, että manteli paistoi mausta liikaa läpi myös kahden eri kasvisjuoman sekoituksissa.

Paras sekoitustulos tuli ehkä laittamalla lasiin noin 3/4 riisimaitoa ja loput soijamaitoa. Sitä voisin suurin piirtein juoda jo kylmiltään.

Kohtuullista tuli myös siitä, että laittoi kaikkia neljää saman määrän lasiin. Vaikkakin mantelimaitoa olisi kannattanut laittaa hieman vähemmän.

Päätin ruveta käyttämään säännöllisesti riisimaitoa, koska ei noita sekoituksia jaksa.

perjantai 26. huhtikuuta 2019

Runoni nro 4: Elämä, älä puhu minulle elämästä

Aina kun koen elämän,
minun tekee mieleni iskeä sitä nyrkillä naamaan.
Elämän naamaa olisi niin ihana hakata!

Elämäni on kurjaa, tylsää, hirveää.
Elämä yleensä ja biologinen evoluutiokin ovat syvältä.
Siksi ajattelenkin, että täytyisi ottaa teologiassa huomioon
Jumalan kauheus.

Ajattelen: Elämästä paljon parempaa tulisi,
jos kaikki monisoluiset elämänmuodot eliminoitaisiin.
Mikrobit lienevät keskimäärin sentään
suhteellisen onnellista väkeä.

Mutta kirjailija Jukka Piipponen ultrakevyellä lentokoneella
lensi minun ikkunani taa.
Ja hän ylen kovalla äänellään lauloi,
ja hänen riemuaan helisi maa.

Onneksi on sentään ultrakevyt.
Sillä lentämistä ymmärrän.
Brewster-hävittäjäkin kiva olisi.

Kirjoitin tämän runon Herran vuonna 2019 alkaneessa runoryhmässä, johon olen osallistunut. Tämä on neljäs elämäni aikana kirjoittamani runo, ja kirjoitin sen yhtenä sunnuntaipäivänä, jolloin olin masentuneimmillani. Runossa mainitsemani kirjailija Jukka Piipponen on todellinen henkilö. Ja hän ilmeisestikään ei kammoksunut runoani, kun sen olin hänelle tiedoksi saattanut.

Runoni on eräänlainen mukaelma Saima Harmajan runosta 'Peipponen' vuodelta 1932. Olen parhaani mukaan pyrkinyt säilyttämään sen hengen ja elämän tässä.

PS. 1.5.2019. Unohdin mainita sen, että olin paraikaa lukemassa Piipposen kirjaa Joppe – ritari Jorma Karhusen elämä kirjoittaessani runoni.

PS. 11.8.2019. Tälle runolle on olemassa eräänlainen jatko, nimittäin runoni numero 19. 

PS. 27.8.2019. Alun perin runolla oli ollut nimi. Myöhemmin poistin sen. 27.8.2019 lisäsin nimen runolle.

keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Tietyt suomalaiset eduskuntapuolueet ovat nationalismin vastaisuudessaan tekopyhiä

Suomalaisista eduskuntapuolueista Kansallinen Kokoomus, SDP, Vihreät, Vasemmistoliitto, Keskusta ja Ruotsalainen kansanpuolue jossain määrin selvästi sanovat vastustavansa nationalismia. Perussuomalaiset hyväksyy ihmiskasvoisen nationalismin, kuten SDP ja Vasemmistoliitto hyväksyvät ihmiskasvoisen sosialismin. Ja luulen, että myös Kristillisdemokraatit melko lailla hyväksyvät ihmiskasvoisen nationalismin.

Tässä merkittävien puolueiden nationalismin vastaisuudessa on ilmeisimmän lisäksi yksi merkittävä vika. Se, että nämä puolueet eivät ole johdonmukaisia arvostelussaan. Jos nämä puolueet eli Kokoomus, SDP, Vihreät, Vasemmistoliitto, Keskusta ja Ruotsalainen kansanpuolue oikeasti vastustaisivat kaikkea nationalismia, niin ne vastustaisivat myös kaikkia niitä urheilukisoja, mukaan lukien olympialaiset, joissa kilpaillaan kansallisten tunnusten alla. Niissä jos missä on mukana kansallista uhoa.

Minä taas olen aina valmis heittämään pääni taaksepäin ja nauramaan kovaan ääneen tuollaisen nationalismin mielettömyydelle (mutta itse olen kyllä aina valmis myöntämään, että pelkkä kansallinen uho on huomattavasti parempi asia kuin tuhoamissota kansallisuuden nimissä). Mutta te ette uskalla. Luulen, että jos kyse ei ole ihan pelkästään tekopyhyydestä, niin syy voi olla myös siinä, että jos nämä puolueet ottaisivat nationalisminvastaisuutensa vakavasti, niin ne kutistuisivat kuin kivekset kylmässä yhden-kahden kannatusprosentin minipuolueiksi.

Lisäksi minä ihmettelen sitä, että jos Kokoomus todella vastustaa nationalismia, niin miksi sen nimessä lukee edelleen "Kansallinen".

PS. Voit niin halutessasi käydä lukemassa nationalismi-aiheeseen liittyvät blogikirjoitukseni Heikko nationalismi ja vahva nationalismi ja Antinationalisteista.

maanantai 22. huhtikuuta 2019

Ilmeisen paha kansallinen uneni

Näin parisen kuukautta sitten seuraavanlaista unta:

Olin opiskelemassa yliopistossa. Edessä oli luento, jonka aiheena oli kielet tai jotain, ja se innosti minua suuresti. Valitettavasti jouduin jättämään luennon kesken, koska piti mennä hoitamaan kansallisesti tärkeää asiaa. Kyseessä oli jonkinlainen suomalaiskansallinen vastarintaliike, johon kuuluin. Ja kyseessä ei siis ollut Pohjoismainen vastarintaliike, joka on natsistinen poppoo, vaan demokratian kannattajista ja rasismin vastustajista (ja varmaan Perussuomalaisten kannattajistakin) oli kyse.

Unessa minulla oli jääkiekkomaila, joka oli eräänlainen kivääri. Ajattelin, että jos vastaani tulisi vihulaisia sarjatuliaseilla varustettuna, niin olisin luultavasti hätää kärsimässä.

perjantai 19. huhtikuuta 2019

Runoni nro 3: Punatakki

Loskassa iloisessa
jäsen tallustaa
Punainen on takkinsa
päässään Kanada-hattu
Ei tavanomaista
univormua yllään viitsi pitää
Seremonia se mielessä on
Kanadan kuninkaallisen ratsupoliisin jäsenellä

Tämä on kolmas elämäni aikana kirjoittamani runo. Kirjoitin sen 18.3.2019 Herran vuonna 2019 alkaneessa runoryhmässä, johon olen osallistunut. Ryhmänvetäjä oli käskenyt katsomaan ikkunasta pihalle.

PS. Alun perin runolla oli ollut nimi. Myöhemmin poistin sen. 27.8.2019 lisäsin nimen runolle.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Teokratioita ja pappisvaltoja vastaan

Luulen, että tiukasti maallinen ja demokratian mukainen hallinto takaisi parhaiten niin uskovaisten kuin uskonnottomien ihmisten oikeudet. Hallinnon ei toki mielestäni tarvitsisi olla niin uskonnonvastainen kuin Kiinassa, jossa nykyään laki ei periaatteessa salli uskovaisen toimia virkamiehenä.

Mielestäni lievempi, mutta silti tiukka suhtautuminen uskontoihin olisi paikallaan. Olen sitä mieltä, että kansanedustajan, ministerin ja presidentinkin virkoihin kuten yleensä julkisiin virkoihin tulisi olla yhtenä pätevyysvaatimuksena sen yleispiirteinen hyväksyminen, mitä luonnontieteet sanovat elämän kehityksestä.

Uskonnollisten yhdyskuntien ja julkisen vallan tulisi myös olla irrallaan toisistaan.

Sananvapauden tulisi olla ehdoton. Kenen tahansa pyhiä arvoja ja kirjoituksia ja keitä ja mitä tahansa uskonnon pyhiä hahmoja tulee saada kritisoida ja myös pilkata. Vain sellaisilla uskonnollisilla yhdyskunnilla ja uskonnoilla on olemassaolon oikeus, jotka hyväksyvät tämän periaatteen.

Odotan sitä päivää, jolloin yleisesti tunnustetaan, että ei voi olla olemassa pyhää sotaa eikä pyhää taistelua.

maanantai 15. huhtikuuta 2019

Kiitän kansalaisia

Kun olen netsi ja ennen wanhaan olin ollut hommaforumilainenkin. Niin kun kuluvan Herran vuoden 2019 sunnuntaina huhtikuun 14. päivänä illalla eli eilen vaalihuoneistojen sulkeutumisen aikoihin katselin interwebin uutisia, niin minusta näytti siltä, että Perussuomalaiset olisi jäämässä äänimäärältään kolmanneksi eduskuntavaaleissa.

Olin jo valmis harjoittamaan nuhtelua viitaten samalla joitakin päiviä aikaisemmin julkaisemaani blogimerkintään Kannattaa äänestää, kuule. Mutta kun pari tuntia myöhemmin kävin uudestaan tarkastamassa asiaa, niin paikkamäärissä Perussuomalaiset oli pääsemässä jaetulle ykkössijalle SDP:n kanssa.

Valitettavasti hetken päästä tilanne oli jo sellainen, että puolifasistinen SDP:n oli kirinyt paikoissa yhden verran edelle. Mutta ei tämä maailmaa kaada. Vaikka fasismia vastustankin. Vastustan muuten myöskin Hitlerin kansallissosialismia. Ja Pohjois-Korean järjestelmää.

SDP sai Ylen tulospalvelusivun mukaan 40 paikkaa eduskuntaan 17,7 prosentin ääniosuudella. Lisäystä paikkoihin tuli kuusi, eli ihan kohtuullinen voitto tuli. Perussuomalaiset sai vain yhden vähemmän eli 39 paikkaa 17,5 prosentin ääniosuudella. Lisäpaikkoja puolue sai yhden. Kokoomus sai 38 paikkaa, ja lisäpaikkoja sekin sai yhden. Keskusta romahti 31 paikkaan, eli vähennystä tuli 18 paikan verran. Vihreät ja Vasemmistoliitto nousivat reilusti.

Jos Piraateissa ei olisi nykyään paljon sellaisia ihmisiä, jotka todellisten lisäksi metsästävät myös kuviteltuja natseja, niin surisin sitä, ettei se saanut vieläkään yhtään paikkaa eduskuntaan.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne olisi ollut kiitollinen isommasta äänimäärästä, mutta se hymyksi muuttui varmaan kuitenkin siitä, kun yhdellä paikalla päihittivät Perussuomalaiset.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho juhlisti kolmatta jytkyä suudelmalla. Hän myös oli vaalien äänikuningas, ja ohitti samalla henkilökohtaisessa äänimäärässsä Helsingin vaalipiirissä aikaisemman ennätyksen haltijan Sauli Niinistön.

Oma ehdokkaani, pitkätukkaisen ituhipin näköinen metallimusiikin ystävä ja wanhan kunnon ajan liberaali sekä persu, joka halusi laillistaa kannabiksen, ei tullut valituksi. Se on sääli.

Mutta nyt täytyy sanoa, että kiitän kansalaisia. Lisäksi voisin kiittää maailmankaikkeutta ja mahdollisesti myös Jumalaa, mikäli Hän on vaikuttanut kolmosjytkyn tapahtumiseen. Kiitän myös sitä, etten ollut tuona ilon hetkenä koomassa, sillä se olisi vienyt minulta mahdollisuuden tarkastaa asiaa interwebissä.

Kun tämä merkintäni julkaistuu aamulla, niin olen ollut jo monen tunnin ajan pehkuissa ja ehkä pari tuntia unessakin, mutta ajattelen tätä kirjoittaessani, että tuskin tulos tuosta enää kauheasti muuttuu. Voi toki tulla joku uudestaanlaskenta, mutta sillä ei liene kauheasti merkitystä.

Perussuomalaisten perustajasta ja nyt jo entisestä puheenjohtajasta Timo Soinista minun tekee mieleni spekuloida lopuksi. Mitä jos Perussuomalaiset saavutti hänen aikoinaan kaksi jytkyä sen vuoksi, että puolueessa oli mukana myös maahanmuuttokriittisiä ihmisiä? Ja mitä jos Perussuomalaiset jatkossa pärjää varsin hyvin ilman laajaa joukkoa ei-maahanmuuttokiittisiä ihmisiä?

Timohan ei asettunut ehdolle itse perustamansa loikkaripuolueen listoilta. Hän varmaan katsoi, että oli saavuttanut sen mikä oli saavutettavissa.

Siniset ei saanut yhtään paikkaa eduskuntaan.

perjantai 12. huhtikuuta 2019

Brunein sulttaani, monikulttuurisuuden mannekiini

Kaakkois-Aasiassa Borneon saarella sijaitsevan Brunein sulttaani on tehnyt päätöksen, jolla maasta tehdään entistäkin islamilaisempi. Tämä on herättänyt suurta vihastusta, ja sitä on laajalti pidetty huonona siirtona. EU:ta myöten kaiken maailman tahot ovat nyt halunneet ruveta boikotoimaan Bruneita ja tämän sulttaania.

Bruneissa on vallalla absoluuttinen monarkia eli maan hallitsija sulttaani määrää koko lainsäädännöstä.

Tässä nyt sattuneessa kohussa on kyse siitä, että Brunei alkaa määrätä kuolemantuomioita kivittämällä homoseksuaalien välisestä seksistä ja heteroiden uskottomuudesta avioliitossa.

Rikoslain uudet rangaistukset koskevat vain muslimeja. Brunein väestöstä noin kaksi kolmannesta on muslimeita tai sellaisina esiintymään joutuvia ja loput buddhalaisia sekä kristittyjä.

Jo yli kolme vuotta aikaisemmin sopivasti ennen joulua Brunei oli kieltänyt joulunvieton muslimeilta viiden vuoden vankeusrangaistuksen uhalla. Kristittyjen tai muiden joulunviettoa haluavien taas tuli uuden lain mukaan olla viettämättä joulua kovin julkisesti.

Jo vuonna 2014 sulttaani oli kertonut aikovansa ottaa islamilaisen sharia-lain ankarat rangaistukset asteittain käyttöön Bruneissa.

Itse kuitenkin ihmettelen nousseen hälyn suuruutta. Kun vallitseva ideologiamme kuitenkin on monikulturismi, jonka itseoikeutettu ydin on islam ja heteroseksuaalinen muslimimies. Monikulturismin tarkoitus on hajottaa yhteiskunta toisilleen vihamielisiksi klikeiksi ja sen jälkeen koota yhteiskunta uudestaan nyt islamilaiselle, teokraattiselle pohjalle.

Ainoat monikulturismia kannattamattomat puolueet eduskunnassamme ovat Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit, joilla ei ole oikeastaan väliä, joten mistä häly?

PS. Aiheeseen liittyen, voit niin halutessasi käydä lukemassa lähes kolmen vuoden takaisen blogimerkintäni Edes homoseksuaaleja ei saa kohdella miten tahansa.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Kannattaa äänestää, kuule

Eilen tiistaina oli kuluvan Herran vuoden 2019 viimeinen ennakkoäänestyspäivä eduskuntavaaleissamme. Lopullinen äänestyspäivä on sitten kuluvan viikon sunnuntaina 14.4.

Kävin itse antamassa ennakkoon ääneni viime viikon torstaina.

36,1 prosenttia äänioikeutetuista eli 1,5 miljoonaa suomalaista tai Suomen kansalaista oli äänestänyt ennakkoon. Tämä on melko harvinaista ilmeisesti. Mutta mielestäni myönteistä.

Jos on jokin puolue lähellä omaa aatemaailmaa ja omia arvoja, niin silloin yleensä kannattaa äänestää. Vaikka toki asian tekee vaikeammaksi se, että monissa puolueissa on käytössä voimakas puoluekuri. Joku ehdokas on esimerkiksi toiminut aikaisemmin kansanedustajana, ja on toistuvasti tärkeissäkin asioissa äänestänyt puoluekurin mukaisesti vastoin omia julkisesti ilmaisemiaan arvojaan ja mielipiteitään.

Mutta maailma ei ole täydellinen. Joten kannattaa olla tarkkana.

Winston Churchillin sanoja mukaillakseni, demokratia ei ole täydellinen järjestelmä mutta se on paras keksityistä.

Jos ei itse äänestä, niin sitten joku kusipää äänestää kuitenkin ja hänen äänensä saa suhteettoman painoarvon.

Käsittääkseni meillä suomalaisilla olisi asiat paljon huonommin, jos me emme eläisi demokratiassa. Siihen liittyen, voit niin halutessasi käydä lukemassa seuraavat asiaan liittyvät kolme blogimerkintääni:

Demokratian neljä etua diktatuuria vastaan

Diktatuurin haitoista

Demokratian ylistyslaulu

maanantai 8. huhtikuuta 2019

Sosiaaliturvaperusteista maahanmuuttoa tukevat ihmiset luultavasti vihaavat hyvinvointivaltiota

Ylen sivuilla oli julkaistunut 28.3.2019 uutisartikkeli otsikolla Jussi Halla-aho Ylen vaalitentissä kello 21: Arvioi kaiken maahanmuuton kurkistusreiästä – tällainen puolue on perussuomalaiset, jolle maahanmuutto on uhka.

Artikkelin otsikossa tehdään jälleen klassinen virhe niputtamalla kaikki maahanmuutto yhteen. Kun oikeasti maahanmuuttoa on – myös Perussuomalaisten mielestä – sekä hyödyllisempää että vähemmän hyödyllistä. Tosin myöhemmin artikkelissa virhettä korjataan mainitsemalla Perussuomalaisten todellinen kanta asiaan.

Sosiaaliturvaperäinen maahanmuutto tarkoittaa sitä, että Suomeen haluavat ennen kaikkea sellaiset ihmiset, jotka eivät kykene elättämään tai halua elättää itseään. Jos Suomi tuottaa liian paljon vetovoimatekijöitä tällaiselle maahanmuutolle, niin Suomeen tulee suhteessa vähemmän työteliäitä, yritteliäitä, kovaa työtä pelkäämättömiä maahanmuuttajia. Ja enemmän muunlaisia.

Työteliäät, yritteliäät, kovaa työtä pelkäämättömät maahanmuuttajat muuttavat Yhdysvaltoihin ja Kanadaan, joissa on oikeastaan pakko tehdä työtä, jotta voisi elää suhteellisen säällistä elämää.

Jos maahanmuutto maahamme on Suomelle vähemmän hyödyllistä, se tuhoaa ennen pitkää hyvinvointivaltion, koska veropohja ei lopulta riitä tukemaan taloudellisesti yhä laajempia köyhien joukkoja. Varsinkin kun sosiaaliturvaperusteinen maahanmuutto myöskin alentaa palkkoja. Tämä taas on syy, miksi Kokoomus kannattaa sitä. Sosiaaliturvaperusteista maahanmuuttoa tukevat ihmiset joko ihan avoimesti tai sitten salaa tai ainakin syvällä sisimmässään vihaavat hyvinvointivaltiota sosiaaliturvineen, huokeine koulutuksineen, julkisine sairausvakuutuksineen ja turvallisine yhteiskuntineen. He halveksivat myös Suomea ja luultavasti vihaavat naisia ja homoseksuaaleja.

Joten on ihan luonnollista, että Jussi Halla-aholle ja Perussuomalaisille maahanmuuton laatu on tärkeä kysymys. Ja tosiaan, kaikenlainen maahanmuutto ei ole Perussuomalaisille uhka. Myöskin luulen, että monet niistä Suomen kansalaisuuden saaneista maahanmuuttajista, jotka kunnioittavat Suomea, suomalaisia ja suomalaista kulttuuria eivätkä kannata pyhää sotaa niitä vastaan, äänestävät näissä Herran vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Perussuomalaisia.

perjantai 5. huhtikuuta 2019

Tarttuminen Jumalaa palleista

Jos minun pitäisi uskoa Jumalaan, niin mahdollisesti käsittäisin Hänet melko pitkälle ei-uskonnollisesti. Ajattelisin, että Hän ilmenee maailmankaikkeuden ihmeellisessä järjestyksessä ja siihen liittyen elämän mahdollisuutena. Ja jättäisin asian sitten siihen.

Psykologisesti minun olisi järkevintä olla ateisti, eli olla sitä mieltä, että luultavasti Jumalaa ei ole olemassa.

"Hengellisessä maailmankatsomuksessani" on kuitenkin sellainen vinouma, että pidän Kristuksen sovitustyöhön turvautumista psykologisesti mielekkäänä.

Tämä aiheuttaa katsomukseeni tietyn sisäisen jännitteen, jolle en voi mitään.

Lisäksi minä haluaisin sanoa, että elämä ja maailmankaikkeus ovat epäreiluja.

Siihen liittyen minulle tuli jokin aika sitten mieleen sellainen ajatus, että jospa olisikin olemassa kosminen oikeudenmukaisuus. Siinä olisi kyse, ei Jumalasta tai jumalista, vaan valtavan suuresta koneistosta tai koneesta, joka tarkkailisi ihmisten tekoja ja kirjaisi hyvät ja pahat teot ylös.

Tällaisen olemassaoloa lienee vaikea todistaa. Mutta minusta se on hauska ajatus.

keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

Miksi näin ei voida tehdä

On olemassa natsien lisäksi myös demokraattisia kansallismielisiä ihmisiä, jotka eivät esimerkiksi vihaa vammaisia. Mutta erojen näkeminen näiden ja natsien välillä veisi pohjan valtion, poliittisen, taloudellisen ja kulttuurieliitin tärkeimmältä tehtävältä eli Perussuomalaisten ja heidän hengenheimolaistensa potkimiselta maanrakoon, joten siksi siihen ei voida ryhtyä.

Jotkut ovat myös halunneet, että kehitysmaista tehtäisiin mukavampia uutisartikkeleita, sellaisia, joissa ei näytettäisi pelkästään kurjuutta ja köyhyyttä. Mutta siihen ei voida ryhtyä, koska tämä veisi pohjan kehitysavulta.

maanantai 1. huhtikuuta 2019

Journalistin ohjeista, joita Yle jossain vaiheessa on sanonut noudattavansa

Kun kaikki "väärää mieltä olevat" ovat Ylen silmissä "äärioikeistolaisia", niin lopulta kukaan ei ole enää äärioikeistolainen. Tässä on sama juttu kuin sadussa 'Pekka ja susi'. Jos narraa riittävän monta kertaa ihmisiä sanomalla, että susi tulee, niin lopulta ihmistä ei enää uskota, kun susi todella tulee.

Tämä ulostuloni liittyy Ylen 21.3.2019 julkaisemaan uutisartikkeliin Äärioikeiston ennakoitu voitto aluevaaleissa pakottaa Hollannin pääministerin etsimään uusia tukijoita. Oula Lintula oli Facebookissa samana päivänä, kun uutisartikkeli julkaistiin, lausunut kommenttinaan siihen:
Lainaus journalistin ohjeista, joita Yle jossain vaiheessa on sanonut noudattavansa: "Otsikoille, ingresseille, kansi- ja kuvateksteille, myyntijulisteille ja muille esittelyille on löydyttävä sisällöstä kate.
PS. Muista Tompan hyvä merkki Vastallista ŝuismia.