Millainen globalisaatio sopisi ihmiskasvoiselle nationalistille

Olen suomalainen nationalisti. Eli kannatan sitä ajatusta, että suomalaisilla on oikeus viljellä omaa kulttuuriaan, oikeus korottaa itsensä kansakunnaksi sekä oikeus puolustaa olemassaoloaan.

Katson tästä riippumatta, että kaikilla ihmisillä riippumatta etnisyydestään ja rodustaan on sama ihmisarvo kuin suomalaisilla. Ja heitä koskevat myös ihmisoikeudet.

Kukaan ei kuitenkaan ole kykeneväinen osoittamaan sen enempää oikeiksi kuin vääriksi arvoja ja etiikan väittämiä. Ne ovat sosiaalinen konstruktio. Vain ihmisen aivojen luomia mielipiteitä. Monilla ihmisillä on samoja todistamattomia käsityksiä maailmasta. Joidenkin ihmisten katsomukset taas eroavat toisistaan.

Mutta minulla on vain tällainen mielipide.

Myös tämä on vain minun mielipiteeni, mutta minusta meidän tulisi huolehtia siitä, että ihmisoikeudet tulisivat todeksi globaalisti, maailmanlaajuisesti. Ja "maailmalla" tarkoitan Maapallomme kaikkia ihmisiä.

Jos saisimme aikaan sen, että jokaiselle työntekijälle maksettaisiin elämiseen riittävä palkka, että jokaista työntekijää koskisi työsuojelu, että jokainen ihminen Maapallollamme voisi turvautua huokeaan terveydenhuoltoon ja että jokaiselle ihmiselle olisi taattu turva työttömyyden tai työkyvyttömyyden varalta, niin se tulisi rikkaissa maissa eläville ihmisille jonkin verran kalliiksi, koska maihimme tuotavat tuotteet kallistuisivat, mutta minusta tämä on ainoa tapa tehdä Maapallosta järjellinen paikka elää.

Ilman muuta myös demokratia ja perusvapaudet tulisi saattaa kaikille Maapallon ihmisille.

Koska me olemme kaikki ihmisiä ja koska meillä on myös osittain yhteinen elinympäristö, meidän kannattaisi mielestäni myös pitää huolta siitä, että luontoa ja elinympäristöjämme ei silmittömästi tuhottaisi tai saastutettaisi.

Ihmisoikeuksien ja ympäristönsuojelun globalisaatio on sitä paitsi luultavasti melkein kaikkien ihmislajin jäsenten yhteinen etu.

Yhteisten ihmisoikeuksien tunnustaminen myös aiheuttaisi ihmisten välille tasa-arvoisempaa kilpailuasetelmaa työmarkkinoilla.

Yhteisen hyvän vuoksi kannattaisin myös veroparatiisien lopettamista. Sekä kaksivaiheista Tobinin-Spahnin valuutanvaihtoveroa, joka tosin toiminee parhaiten suurilla talousalueilla.

Tosin pitää tässä ottaa huomioon myös se, että ihmisten sosiaaliset oikeudet riippuvat pitkälle siitä, miten paljon julkinen valta saa niiden toteuttamista varten hankittua verotuksella pääomaa. Köyhä maa ei esim. millään kykene rakentamaan ja pitämään yllä yhtä kattavaa sosiaaliturvajärjestelmää kuin Pohjoismaat. Tai ylläpitämään yhtä toimivaa ja ihmisarvoista vankeinhoitoympäristöä kuin Norja...

Tämä on vain minun mielipiteeni, että vaikka jokainen ihminen ei ehkä ole laulun arvoinen, niin jokaisella ihmisellä on kuitenkin sama ihmisarvo ja jokaiselle kuuluvat samat ihmisoikeudet.

Sanon tässä loppuosassa jotain hieman kristillisen etiikan mukaisesti. Eli sovellan Jeesuksen käskyä "tee aina muille, niin kuin toivot muiden tekevän sinulle":

Jos tunnustaa yhteisen ihmisarvon, ei voi hyväksyä sitä, että toisia ihmisiä kohdellaan huonosti.

Jos tunnustaa, että kaikilla muillakin ihmisillä on sama ihmisarvo, niin nationalistikaan ei voi kieltää ihmisoikeuksia sellaisilta ihmisiltä, jotka eivät tunnu sillä hetkellä kovin läheisiltä.

Saman tietysti luulisi pätevän kaikkiin muihinkin ihmisiin.

Olen paitsi suomalainen nationalisti, niin myös suomalainen internationalisti.

Mitä ajattelen Jeesuksesta nykyään

Ajattelin kirjoittaa tämän tekstin ja julkaista sen nyt, koska eihän vielä ole loppiainenkaan. Tai edes jouluaatto.

Jeesus Nasaretilainen on normikristinuskon pyhä hahmo. Häntä pidetään uskonnon piirissä jopa Jumalan poikana.

Jeesukselle hänen seuraajansa olivat myös antaneet kreikan kielestä peräisin olevan nimityksen Kristus, joka tarkoittaa samaa kuin messias, eli pyhällä öljyllä voideltu, joka viittaa muinaisen Israelin kuninkaiden ja pappien virkaanastumismenoihin.

Itse tapasin ajatella hänestä ennen wanhaan, että Jeesus on yhtä Jumalan kanssa. Ajattelin näin, koska en kokenut tajuavani normikristinuskon kolminaisuusoppia, jonka mukaan yksi Jumala on sekä Isä, Poika että Pyhä henki.

Intialaisessa uskonnollisuudessa moneus ykseydessä esitetään sentään jotenkuten järkevästi: On maailmansielu, joka ei ole tietoinen tai kiinnostunut ihmisten kohtaloista. Maailmansielun korkeampia ilmentymiä ovat korkeimmat jumalat, joita on muutama harva. Ja kun nämä vielä "jaetaan" pienempiin osiin, niin saadaan puolestaan korkeampia jumalia ilmentävät pienemmät jumalat.

Vaikka en minä sitäkään kannata, niin tuo kuulostaa minusta vähän tolkullisemmalta kuin kolminaisuusoppi.

Vuoden 1993 maaliskuussa olin oivaltanut kristinuskon perusasian. Että Jumala ei oikeastaan vaadi ihmiseltä  mitään, vaan että ihminen pääsee osalliseksi yhteydestä Jumalaan perustamalla suhteensa tähän yksin Kristuksen sovitustyöhön. Jeesus on siis normikristinuskon mukaan sovittanut ihmisten synnit Jumalalle. Tämä heppu on normikristinuskossa käsitetty Jumalan pojaksi, ja häntä pidetään pelastajana. Kun ihminen pääsee elävään yhteyteen Jumalan kanssa, tämän Pyhä henki tulee häneen.

Vähän myöhemmin aloin käydä kirkossa, ja kävinkin siellä jossain määrin säännöllisesti noin puolen vuosikymmenen ajan.

Olin myöskin tutustunut uudelleen entiseen lapsuudenkaveriini, joka oli myös eräänlainen kristitty. Hän totesi minulle kerran, että minähän olen valmis kyseenalaistamaan mitä tahansa kristinuskon oppeja. Eräs seurakuntatuttuni taas sanoi minulle kerran huomionaan, että jos en olisi oivaltanut kerran kristinuskon perusasiaa, niin minä olisin agnostikko.

Minulla oli kyllä ennen pitkää syytä tuntea tätä Jumalaa kohtaan epäluottamustakin.

Vuodesta 2016 alkaen on se, mikä minun sielussani oli vielä muistuttanut normikristinuskoa, rapissut hiljaa, lopullisesti, pois. Pyhään henkeen olen silti voinut uskoa.

Tavallaan. Sittemmin olen nimittäin tullut siihen tulokseen, että Pyhä henki on tavallaan osa jokaisen sellaisen ihmisen elämää, joka ei yritä kelvata Jumalalle omilla ansioillaan.

Olen pitemmän aikaa jo arvostanut rauhanomaista kveekarismia, ja vaikka nykyään uskoni Jumalaan on rajallista, niin arvostan kveekarismin perusasioita. Nykyään on myös olemassa sellaisia kveekarismin suuntauksia, joissa ei pidetä vättämättömänä, taikka toivottavana, kveekarismin sitomista kristillisiin opinkappaleisiin.

Kveekarismiin on käsittääkseni kuulunut puolipanteistinen ajatus, että jokaisessa ihmisessä on jotain Jumalasta. Uskoakseni tämä käsitys on sen takana, että kveekarismin piirissä on suhteellisen paljon kannatettu käsitystä kaikkien ihmisten tasa-arvosta.

Pyrin siihen, että en kaikesta huolimatta torju itsessäni esiin nousevia uskonnollisia yllykkeitä. Satunnaisesti saatan haluta vielä nykyisinkin jopa rukoilla.

Minun kannaltani helpointa on uskoa Jumalaan silloin, kun sen tekee suhteellisen ei-uskonnollisesti. Tähän yhteyteen on hyvä liittää seuraava siteeraus kveekarismin perustajalta George Foxilta (1624-1691):

Ole hiljaa ja rauhassa omassa mielessäsi ja hengessäsi, vapaana omista ajatuksistasi, ja sitten sinä tunnet Jumalan olemuksen ja käännät mielesi Herran Jumalan puoleen ja tulet vastaanottamaan hänen voimansa sieltä, mistä elämä tulee.

Minun "uskonnollisuudelleni" on sukua myös maailmanhistorian tunnetuimman fyysikon Albert Einsteinin (1879-1955) "uskonnollisuus". Einstein ei uskonut persoonalliseen Jumalaan, eikä teini-iän jälkeen myöskään rukoillut, mutta hän koki Jumalan kuvastuvan maailmankaikkeuden harmonisessa järjestyksessä ja sen laeissa.

Minusta on myös hauskaa "uskoa" Jumalaan sillä lailla, että en anna hänelle kuvitteluissani mitään selviä ominaisuuksia.

Ylipäätään olen sitä mieltä, että paras Jumala tai jumala on sellainen, johon ei tarvitse uskoa.

Mutta palataan sitten Jeesus Nasaretilaisen henkilöön. Seuraavan höpinäni vedän jossain määrin hatustani, koska en ole mikään asiantuntija.

Jeesus Nasaretilaisen syntymän vuotta ei tiedetä. Se on voinut olla vuosi 1 jKr. Tai se on voinut olla jonain toisena vuonna. Herodes Suuren toimeenpanema pikkulasten joukkomurha mainitaan normikristinuskon pyhän kirjan Raamatun jälkiosassa Uudessa testamentissa, tarkemmin sanottuna Matteuksen evankeliumissa. Herodes kuoli vuonna 4 eKr. Tämä ei tosin vielä mielestäni todista sitä, että Jeesus olisi syntynyt viimeistään vuonna 4 eKr., sillä Uusi testamentti on ainoa lähde, joka mainitsee tuon hirmutyön. Herodes Suuri oli häikäilemätön ja tarpeen vaatiessa väkivaltainen kuningas, mutta jos hän olisi antanut tappaa suuren joukon paikallisia pikkulapsia, niin se olisi kyllä mainittu muuallakin kuin Uudessa testamentissa. Edes juutalaisroomalainen historioitsija Josefus (n. 37 - n. 100 jKr.) ei mainitse tapausta.

Uuden testamentin Jeesuksen alullepanoon, syntymään, vauvuuteen ja lapsuuteen liittyvät kertomukset ovat muutenkin täynnä legendanomaista ainesta. Sellainen aines on yleistä uskonnoissa. Minusta olisi parempi, jos emme mainitsisi niitä enää.

Vaikuttaa siltä kuin Jeesuksen aikuisuuteen liittyvät Uuden testamentin tekstit olisivat varmemmalla pohjalla.

Minusta on ikävää, ettei noissa kertomuksissa Jeesuksen varhaisesta elämästä luultavasti ole totta kuin siteeksi. Minusta olisi mukavaa, jos voisin lausua vakaumuksen rintaäänellä joululaulun Tulkoon joulu sanoin: "Tahtoisin päästä paimenten mukaan, unohtaa kiireen ja melun rasittavan".

Mitä taas tulee Jeesuksen isäksi mainittuun Joosefiin, niin luulisi sentään, että olisivat nimen ja ammatin pistäneet oikein.

Minusta on uskottavaa, että Jordan-joella juutalaisia kastanut parannussaarnaaja Johannes Kastaja oli Jeesuksen serkku. Ja vaikka näin ei olisikaan, niin ei sillä olisi mitään väliä.

Minusta on vielä uskottavampaa se, että Johannes kastoi Jeesuksen. Johanneksen suuhun on Uudessa testamentissa pistetty sanat, että Jeesuksen pitäisi sen sijaan kastaa hänet. Mutta Jeesus ei Uuden testamentinkaan mukaan kastanut Johannesta, vaan tämä Jeesuksen. Johannes oli siis kastanut ihmisiä parannukseen, ja normikristinuskonhan mukaan Jeesus ei mitään parannusta tarvinnut. Siksi tämä on minusta varsin uskottava tarina, siis kasteen osalta on.

Jeesus lähti tarinan mukaan sitten 40 päiväksi paastoamaan erämaahan. Siellä Saatana kiusasi häntä. Kiusaukset saattavat tietysti tulla missä muodossa tahansa. Joku on sanonut, että kertomus Jeesuksen paastosta on laina buddhalaisuuden perustajan, 500 vuotta ennen Jeesusta eläneen Siddharta Gautaman elämästä. Mutta tämä ei ole varmaa. Luku 40 joka tapauksessa liittyy juutalaisuuden eräänlaisen myyttisen perustajan Mooseksen elämään. Ja Jeesuksen ajan juutalaiset tapasivat kyllä joskus harjoittaa uskonnollista paastoa. Joten en voi väittää, että tämä Uuden testamentin paastokertomus olisi epäaito.

Jeesus kasvoi Uuden testamentin mukaan Galilean Nasaretissa. Hänen isänsä Joosef oli ammatiltaan rakentaja, ja Jeesus ilmeisesti oppi ammatin salat häneltä. Nasaret oli siihen aikaan vireä mutta pieni kylä. Siellä ei olisi riittänyt tarpeeksi töitä Joosefille eikä Jeesukselle. Mutta suhteellisen lyhyen matkan päässä Nasaretista sijaitsi Sepforiksen hellenistisjuutalainen suurkaupunki, joka oli toiminut aikaisemmin jopa Galilean pääkaupunkina. Siellä oli runsaasti tekemätöntä ammattimiehen työtä, ja kaupungissa saattoi oppia myös kreikan kielen.

Rakentajan ammatti ja ammattitaito merkitsivät niin Joosefille kuin Jeesukselle turvattua elantoa ja keskiluokkaista elämää. Joosefia ei kuitenkaan enää mainita Jeesuksen aikuisiästä kertovissa Uuden testamentin osissa. Todennäköisesti hän oli kuollut. Siihen aikaan lapsikuolleisuus oli suurta, eivätkä ihmiset myöskään lapsuudesta selvittyäänkään välttämättä eläneet 50 vuoden ikään asti.

Turvatun elämänmuodon Jeesus jätti ryhtyessään harjoittamaan kiertelevän matkasaarnaajan elämää. Hän kutsui mukaansa 12 miestä, joista muokkasi oppilaittensa ydinryhmän. Ilmeisesti Jeesuksella oli naisiakin oppilaina. Uusi testamentti sisältää viitteitä tähän. Ja sellaista ei olisi annettu ymmärtää, jos näin ei olisi ollut, koska niin juutalaisessa kuin roomalaisessa kulttuurissa nainen katsottiin yhteiskunnallisessa mielessä jossain määrin miestä alempiarvoisemmaksi. Jeesus oli siis tässä suhteessa suhteellisen ennakkoluuloton.

Jeesus seurusteli enemmänkin sellaisten ihmisten kanssa, joita juutalainen yhteiskunta hyljeksi: publikaanien eli veronkantajien ja muiden syntisiksi katsottujen kanssa. Publikaanit olivat juutalaisten halveksimia sen vuoksi, että nämä vuokrasivat Roomalta veronkanto-oikeuden, ja saattoivat työnsä varjolla pahimmillaan jopa riistää ihmisiä.

Uuden testamentin evankeliumien mukaan Jeesus osoitti sanansa omalle kansalleen juutalaisille. Mutta sen sisältämien viitteiden perusteella hän suhtautui enemmän täyden ihmisarvon pohjalta myös ei-juutalaisiin, jotka juutalaisen uskonnon kannalta olivat rituaalisesti saastaisia, koska Jumala oli kerran antanut ilmoituksensa juutalaisille, ei pakanoille.

Uuden testamentin mukaan Jeesus teki ihmeitä. Tämä merkitsee ainakin sitä, että ihmiset pitivät Jeesusta ihmeidentekijänä. Tai ainakin jotkut heistä.

Jeesus farisealaisten uskonnollisen puolueen tavoin halusi tehdä juutalaisen lain tulkinnan siedettävämmäksi tavallisten ihmisten kannalta. Hänellä kuitenkin oli oma tulkintansa juutalaisesta laista. Jeesus arvosteli lainopettajia ja farisealaisia näiden kovuudesta ja lain huonosta ymmärtämisestä. Tämä toi hänelle jonkin verran vihamiehiä.

Jeesus opetti myös paljon vertauksin.

Jossain määrin omaperäinen ja myös huomionarvoinen on mielestäni se Jeesuksen opetus, jossa hän on tuonut ilmi sen, että eettisyys ulottuu ihmisen sisimpiin vaikuttimiin saakka. Tämä käy ilmi myös hänen Vuorisaarnassaan, joka on talletettu Matteuksen evankeliumiin. Luukkaan evankeliumista löytyy suppeampi "kenttäsaarna".

Minun käsitykseni mukaan Jeesus oli tässä asiassa juonikas. Hän pyrki saamaan ihmiset tajuamaan, että yksikään ihminen ei voi täyttää moraalilain vaatimuksia. Ainoa keino vapautua on tajuta tämä. Tätä tulkintaani tukee seuraava Uuteen testamenttiin talletettu kertomus:

Jeesus sanoi, että vaikeampi on rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan kuin kamelin neulansilmän läpi. Tämä saattoi olla humoristista liioitteluakin, mutta oppilaat kysyivät häneltä seuraavaksi, että saattoiko sitten kukaan pelastua. Jeesus vastasi heille sanomalla: "Mikä on ihmiselle mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista."

Jeesus oli kaiken aikaa vaarassa viranomaisten taholta. Niin juutalaisten kuin roomalaistenkin. Sen ajan Israelhan ei ollut itsenäinen vaan se oli Rooman suoraan tai sen alaisten kuninkaiden hallitsema alue.

Kun Jeesusta nimitettiin juutalaisten kuninkaaksi, niin väite oli erinomaisen helppo käsittää poliittisesti. Roomalaisille se merkitsi sitä, että Jeesus haluaisi ajaa roomalaiset pois juutalaisten Pyhältä maalta, ja juutalaisten johtomiehille se merkitsi sitä, että Rooma rankaisisi juutalaiskansaa kapinayrityksistä.

Uuden testamentin mukaan Jeesus ei kuitenkaan ajanut väkivaltaista vallankumousta, mikä on uskottavaa. Jeesushan ei koonnut ympärilleen aseistettuja ihmisiä, eikä Uuteen testamenttiin ole talletettu minkäänlaista väkivallan uhoa.

Ainoa ihmisiin kohdistunut väkivaltaisuus, johon Jeesus Uuden testamentin mukaan selkeästi syyllistyi, oli Jerusalemin temppelin esipihalla tapahtunut rahanvaihtajien ja kyyhkystenmyyjien pöytien kumoaminen. Tämä oli melko rohkea teko, jos ei Jeesuksella eikä hänen oppilaillaan ollut mukanaan aseistusta. Porukka ilmeisesti laittomaan mielenosoitukseen ensin syyllistyttyään poistui paikalta nopeasti. Olisivat voineet saada helposti temppelin vartijoiden keihäistä.

Uskonnolliselta juutalaiselta toimi oli myös vallan tavaton. Mitä järkeä siinä muka oli!!?! Siltäkään kannalta, että ilman kyyhkystenmyyjiä ja rahanvaihtajia Jerusalemin temppelissä ei olisi voitu harjoittaa eläinuhrauksia, jotka senaikaiseen juutalaiseen uskontoon kuuluivat.

Varhaisten kristittyjen mieliin syntyi myöhemmin ajatus Jeesuksesta Jumalalle kelvollisena uhrina, joten tämän tarinan julkaiseminen sopi asiaan kuin nappi silmään. Tarina voi silti olla tosi.

Jeesus myös kerran tarinan mukaan kirosi viikunapuun, mitä minä en ihan ymmärrä, mutta hyväksyn.

Normaali kuningas olisi matkustanut Jerusalemin pääsiäisjuhliin hevosella. Mutta Jeesus tahtoi aivan välttämättä ratsastaa aasilla. Tätä on selitetty Jeesuksen nöyryydellä. Mutta palmunlehviä ihmiset joka tapauksessa laskivat hänen tielleen. Hänellä lainassa ollut aasi käveli palmunlehvien yli, ja Jeesus ikään kuin asteli vaarallisesti aidalla. Hieman lisää kuningasspekulaatioita syntyi.

Jeesusta vastusti juutalaisten keskuudessa luultavasti eniten varakkaan ylimystön saddukealaisten puolue. Niin Jeesus kuin tavallisten ihmisten puolue farisealaiset kannattivat käsitystä kuolleiden ylösnousemuksesta aikojen lopulla, mutta hyväosaiset saddukealaiset eivät. Näillä oli eniten menetettävää, jos roomalaiset suuttuisivat. Usko ylösnousemukseen oli juutalaisuuteen omaksuttu luultavasti Persian zarathustralaisuudesta (vaikutteita oli todennäköisesti kulkenut myös toiseen suuntaan). Samoin kuin Jumalan ja Saatanan vastakkaisuus, jos ketään kiinnostaa. Alun perin juutalaisuudessa Saatana oli ollut vain yksi Jumalan hovin jäsenistä, koska Jumala oli sentään kaikkivaltias eikä kukaan tai mikään voinut näinollen vastustaa Hänen tahtoaan. Mutta monet juutalaiset siis kannattivat Jeesuksen aikana tätä uutta vieraasta uskonnosta peräisin olevaa tosiasiallista kaksijumalaisuutta. Että Saatana haluaa taistella ja myös kykenee taistelemaan Jumalaa vastaan.

Voi hyvin olettaa, että pitää paikkansa se, että Jeesusta tultiin hakemaan yöllä tuomittavaksi. Erityisesti pääsiäisjuhlan aikaan kannatti pyrkiä olemaan loukkaamatta laajempien ihmisjoukkojen uskonnollisia tunteita. Uuden testamentin mukaan yksi Jeesuksen oppilaista nimeltä Juudas Iskariot kavalsi Jeesuksen olinpaikan juutalaisten Korkeimman neuvoston Sanhedrinin jäsenille.

Jeesus oli Uuden testamentin mukaan käskenyt pitää huolta siitä, että heillä on miekkoja. Kun Jeesusta tultiin sitten vangitsemaan asemiesten kanssa ja Juudas tuli osoittamaan heille Jeesuksen, niin joku Jeesuksen porukasta sitten käytti asetta ylipapin palvelijan korvaan. Tai niin tarina kertoo. Jeesuksen kuitenkin kerrotaan reagoineen tilanteeseen sanomalla: "Pistä miekkasi tuppeen, sillä se joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu." Eli miekkajuttukin oli ollut opetus hänen seuraajilleen: häntä ei saa puolustaa miekalla.

Asemiehet veivät Jeesuksen mukanaan. On varsin mahdollista, että oli pidetty tarkka huoli siitä, että mahdollisimman pieni osa paikalle pääsevistä Sanhedrinin jäsenistä oli Jeesuksen kannattajia, tai häneen edes neutraalisti suhtautuvia. Tässä vaiheessa Jeesusta syytettiin vielä jumalanpilkasta.

Kuitenkaan juutalaisilla viranomaisilla ei ollut oikeutta langettaa kuolemantuomiota. Niinpä Jeesus vietiin roomalaisen prokuraattorin Pontius Pilatuksen tuomittavaksi. Jeesuksen esitettiin nyt esiintyvän juutalaisten kuninkaana. Juutalaisten johtomiehet olivat ilmeisesti uhkailleet jopa keisarille, joka ilmeisesti oli Tiberius, valittamisella, eikä Pilatus tahtonut menettää tuottoisaa ja arvovaltaa tuovaa virkaansa. Pilatus katsoi kuulustelun lopuksi poliittisesti viisaimmaksi tuomita Jeesuksen teloitettavaksi.

Uuden testamentin mukaan Pilatus olisi tahtonut kuitenkin pelastaa Jeesuksen ehdottamalla kiihotetuille juutalaisille, että hän voisi vapauttaa joko Jeesus Barabbas -nimisen mellakoitsijan ja murhaajan, taikka Jeesus Nasaretilaisen. Valitkaa siitä. Kyseinen Barabbas oli ihan oikeasti ja todennetusti rikollinen eikä Pilatus olisi roomalaisena korkeana virkamiehenä voinut mennä oikeasti tekemään tällaista ehdotusta. Ja Pilatus olisi väkijoukon tehtyä valintansa muka kirjaimellisesti pessyt kätensä asiasta. Ihan niin kuin hän olisi välittänyt.

Mutta joka tapauksessa Jeesus vietiin teloitettavaksi. Ensin Jeesus roomalaiseen tapaan raskaasti ruoskittiin, jotta hän kuolisi nopeammin ja jotta sotilailla olisi jotain kivaa hommaa. Tuomitut joutuivat kantamaan teloitusvälineen, ristin – latinaksi crux – poikkipuun, hartioillaan teloituspaikalle. Uuden testamentin väittämän mukaan pelloltaan kotiin tulossa ollut mies, kyreneläinen Simon, pakotettiin kantamaan poikkipuu perille asti, kun ruoskittu Jeesus oli uupunut kesken matkan. Sen ajan Rooman valtakunnassa oli täysin mahdollista, että ei-kansalainen pakotettiin tekemään kaiken maailman pieniä palveluksia Rooman viranomaisille. Vasta vuonna 212 Rooman keisari Caracalla muuten antoi Rooman kansalaisuuden kaikille vapaille Rooman valtakunnan asukkaille. Keisarin teko muun ohella muuten tuhosi perinteisen roomalaisen miessovinistisen nimijärjestelmän, jos ketään kiinnostaa.

Ristiinnaulitsemisen roomalaiset olivat luultavasti omaksuneet Pohjois-Afrikan karthagolaisilta. Karhagolaiset olivat Välimeren itäosan puunilaisten jälkeläisiä, jotka puolestaan olivat ilmeisesti aikoinaan omaksuneet teloitustavan persialaisilta.

Risti koottiin, ja naulat lyötiin Jeesuksen käsien ja ehkä jalkojenkin läpi. Sama tapahtui mahdollisille, tai todennäköisille, muillekin kuolemaantuomituille.

Ristiinnaulitseminen oli mahdollisimman kiduttava tapa tulla tapetuksi. Pahimmassa tapauksessa kuolemaantuomittu saattoi joutua roikkumaan teloitusvälineessä tuntien ajan. Joskus jopa kokonaisen vuorokauden tai vähän enemmänkin, ennen kuin kuolema lopulta armahti. Tuomittu joutui myös tukemaan itseään mahdollisesti naulojen lävistämillä jaloillaan, ettei tukehtuisi. Erään antiikin tarinan mukaan, joka saattaa olla tosi, eräs henkilö oli pari päivääkin kestänyt ristillä elossa, ja roomalaiset olivat olleet tästä niin vaikuttuneita, että olivat päästäneet miehen sitten vapaaksi. Mutta tarina ei kerro sitä, kuinka mies pärjäsi päästyään vapaaksi. Voihan olla niin, että naulanhaavat tulehtuivat ennen täydellistä parantumista ja mies kuoli sitten joka tapauksessa.

Mutta Jeesuskin kuoli lopulta. Uusi testamentti väittää, että roomalaiset eivät katkoneet hänen sääriluitaan varmistaakseen hänen kuolemansa, koska hän oli selvästi jo kuollut siihen mennessä. Väite sopii yhteen erään ajan juutalaisten tunteman profetian kanssa.

Uusi testamentti myös väittää, että Jeesus Arimatialainen -niminen rikas mies, joka oli Jeesuksen kannattaja, antoi omistamansa kalliohaudan Jeesuksen haudaksi. Ja Pilatus olisi sitten tämän ilmeisesti hyväksynyt. En tiedä, onko kalliohautatarina totta vai ei.

Mutta jossain vaiheessa tämän jälkeen Jeesuksen opetuslapset sitten saivat päähänsä, että Jeesus kuitenkin elää. Tämä oli tarinan mukaan kuitenkin lähtenyt vähän myöhemmin oppilaittensa luota ruumiillisessa muodossa ja astunut Jumalan taivaaseen, tai muuta sellaista.

Tiedä, mitä helvettiä siinä sitten oikeasti tapahtui. Tarina sanoo joka tapauksessa naispuolisten Jeesuksen seuraajien olleen ensimmäisiä ihmisiä, jotka kertoivat Jeesuksen elävän. Ja tällaista ei – ehkä, tai todennäköisesti – olisi kerrottu, mikäli naispuoliset ihmiset eivät todella olisi olleet ensimmäisiä, jotka näin luulivat.

Minun mielestäni uskottavinta on, että Jeesus heitettiin kuolemansa jälkeen joukkohautaan, kuten pastori Antti Kylliäinen oli lausunut vuonna 1997 julkaistussa kirjassaan Kaikki pääsevät taivaaseen. Ei sieltä kukaan olisi mennyt jälkeen päin kaivelemaan Jeesuksen ruumista, kun se oli ensin luotu umpeen.

Toiseksi uskottavin vaihtoehto on minusta se, että Jeesus jotenkin kaikesta huolimatta selvisi hengissä, karisti maan tomut jaloistaan ja muutti Intiaan. Maassa elää asiasta perimätieto, joka ei kyllä ole tiedollisesti varma.

Pidän itse järkevänä ajatusta, että Jumalan valtakunta tulee maan päälle kaikkein parhaiten, kun tulee tapetuksi väkivallattoman toiminnan seurauksena. Näin kävi Jeesus Nasaretilaiselle joka tapauksessa. Hän ei käynyt fyysistä sotaa. Esim. islamin ja hitleriläisen kansallissosialismin eli tuttavallisemmin natsismin synnyssä taas uskolla väkivallan siunauksellisuuteen on ollut tärkeä merkitys.

Lukija huomaa, että pidän monia Uudessa testamentissa esitettyjä Jeesus Nasaretilaisen elämää koskevia asioita uskottavina. Minusta on melko epätodennäköistä, että Jeesuksen kaltainen henkilö olisi kokonaan keksitty yhden tai useamman ihmisen toimesta. Oletettu Jeesus lainopettajana toki osasi niin lukea kuin kirjoittaa niin äidinkieltään arameaa kuin juutalaisten pyhien kirjoitusten kieltä hepreaakin. Ja kuten aikaisemmin olin ilmaissut, niin luultavasti myös kreikkaa. Hän ei vain itse kirjoittanut oppejaan, tai miksi niitä kutsuisimme, muistiin. Tai ei ainakaan sellaisessa muodossa, joka olisi kestänyt yhtään aikaa. Papyrus, loistava ja melko halpa tekstin tallennusmateriaali, oli kuitenkin keksitty. Jeesusta koskenut enemmän tai vähemmän tosi perimätieto kirjoitettiin muistiin Jeesuksen oletettua kuolemaa seuranneiden noin kuudenkymmenenviiden vuoden aikana.

Normikristinuskoa hieman alle 2000 vuotta sitten vastustaneet normijuutalaiset ainakin taisivat pitää Jeesusta historiallisena henkilönä.

Minusta Jeesus Nasaretilainen on joka tapauksessa enemmän historiallinen henkilö kuin kuningas Arthur, josta me tiedämme oikeastaan ainoastaan sen, että noin 1500 vuotta sitten germaaniheimojen aseellinen rynnistys Englannin kristittyinä itseään pitäneiden aikaisemmin jossain määrin roomalaistuneiden brittikelttien maille oli onnistuttu pysäyttämään joksikin aikaa. Entisessä roomalaisessa Britanniassa on siis täytynyt elää siihen aikaan vähintään yksi varsin pätevä sotapäällikkö, joka osasi panna vastaan germaaniheimoille.

Jeesus on ehkä yhtä paljon tai vähän historiallinen henkilö kuin kreikkalainen filosofi Sokrates.

Johanneksen evankeliumi vaikuttaa nk. synoptisiin evankeliumeihin verrattuna enemmän teologiselta julistukselta, vaikka sen sanotaankin sisältävän (myös) vanhaa perimätietoa.

Neljästä evankeliumista ensimmäisenä julkaistu, Markuksen evankeliumiksi nimetty, ei vanhimmissa ja luotettavimmiksi katsotuissa käsikirjoitusversioissaan sisällä ollenkaan mainintaa Jeesuksen ylösnousemuksesta. Ylösnousemustarina on siis lisätty tekstiin myöhemmässä toimitustyössä. Markuksen versiossa minua viehättää se, että vaikka se on suhteellisen lyhyt, niin näyttää siltä kuin "Markus" olisi halunnut mahdollisimman tarkasti kirjoittaa asiat siten kuin ne olivat todella tapahtuneet – kristillisuskonnollisesta näkökulmasta silti toki.

Jeesus Nasaretilainen on minusta kunnioitettava historiallinen henkilö ja yksi juutalaiskansan suurmiehistä, vaikka jo vähän myöhempi kehitys johti kristinuskon eroon juutalaisuudesta. Minulla itselläni ei kuitenkaan ole mitään syytä uskoa, että Jeesus itse olisi halunnut perustaa uutta uskontoa.

Ajatelkaa Vanhan ja Uuden testamentin eroja. Vanha testamentti sisältää myös selvästi uskonnollista aineistoa, onhan se eräänlaisen epätieteellisen historiateoksen ohella eräs juutalaisen itseymmärryksen tekstimuotoinen todistus, mutta siinä on myös paljon maallista aineistoa, josta parhaana esimerkkinä Korkea veisu (nykysuomeksi Laulujen laulu), joka sisältää rakkausrunoutta. Vanha testamentti sisältää myös Mooseksen lain, sananlaskuja ja minun mielestäni melko mainion Saarnaajan kirjan. Vanhassa testamentissa uskonnollinen moraali on aina välillä myös varsin ala-arvoista, vaikka ei välitettäisikään siinä kuvatuista varhaisten juutalaisten toimittamista "pyhistä" kansanmurhista. Joita mahdollisesti tai jopa todennäköisesti ei todellisuudessa ole tapahtunut siinä laajuudessa kuin mitä Vanha testamentti esittää. Itse asiassa on melko todennäköistä, että juutalaisuus uskontona syntyi paikallisten kanaanilaisten omana uskonnollisena uudistusliikkeenä.

Uusi testamentti taas on kannesta kanteen oikeastaan läpiuskonnollinen teos. Teoskokoelma sisältää parhaimmillaan oikein korkeaa moraalisuutta. Väkivaltaa ei siinä koskaan sinänsä ihannoida, jos ei kokonaan tuomitakaan. Huono puoli Uudessa testamentissa on mielestäni se, että sen yhteyteen ei ollut luotu selitysteosta, joka olisi estänyt normikristittyjen pahimmat ylilyönnit ja tyhmyydet sen kokoamista seuranneina aikoina, aina tähän päivään saakka.

Tähän liittyen voi myös sanoa, että Uusi testamentti ei kuitenkaan sisällä aikaisemmin mainitsemaani kolminaisuusoppia, vaikkakin jotkin sen opetuksista on mahdollista ymmärtää siten, kuin myöhemmin on tässä opissa esitetty. Uuden testamentinkin mukaan Jeesus Nasaretilainen on kuitenkin joka tapauksessa eräänlainen pelastajahahmo.

Lisäksi haluaisin todeta, että Johanneksen ilmestys, Uuden testamentin ja kristillisen Raamatun viimeinen osuus, on melko villi. Olisi kiva, jos joku tekisi siitä joskus elokuvan tai tv-sarjan.

Kiinnittäisin huomiota myös seuraavaan:

Jumala siis olisi tarinan mukaan ensin antanut ilmoituksensa juutalaisille, ja muiden pelastuksesta ja eduista Hän ei olisi ollenkaan ollut kiinnostunut. Jeesus, noin 2000 vuotta sitten elänyt juutalainen rabbi, olisi sitten muun ohella opettanut, että ei hän ole tullut kumoamaan juutalaista lakia, vaan täyttämään sen tarkoituksen.

Ja sitten osa Jeesuksen seuraajista olisi luonut uskonnon, joka olisi muuttunut lähetysuskonnoksi jo ensimmäisellä vuosisadalla jKr. ja lopulta erottautunut alkuperäisestä juutalaisuudesta. Ja joka oikeastaan välittäisi huomattavan vähän juutalaisen lain ylläpitämisestä Jeesukseen verrattuna. Ja väittäisi Jeesusta Jumalan pojaksi ja pelastajaksi täten rikkoen juutalaisen monoteistisen doktriinin.

Uuteen testamenttiin sisällytetyt tekstit toki syntyivät yhdessä varhaisen kristologian kehittymisen myötä.

...Itse henkilökohtaisesti pitäisin Jeesus Nasaretilaista korkeintaan pelastavaisena, millä ilmaisulla tahdon viitata hänen opetustensa yhteiskunnalliseen merkitykseen, en yksilöitten kohtaloon kuolemanjälkeisessä elämässä.

Kirjailija Leo Tolstoi oli hyvä venäläinen

Venäjällä eli ennen wanhaan (1828-1910) suuri kirjailija nimeltä Leo Tolstoi. Häntä pidetään yhtenä maailmankirjallisuuden klassikoista. Sota ja rauha -suurromaanissaan hän, paitsi että esitteli käsittämättömän määrän romaanihenkilöitä, myös esitti aikaansa edellä olevan käsityksen, että todellisia historian subjekteja ovat suurten johtajien sijaan pikemminkin suuret kansanjoukot.

Vanhoilla päivillään Tolstoista tuli hieman erikoinen, jos näin saa sanoa. Hän koki uskonnollisen kriisin, johon suuntaan oli viitannut jo hänen toiseksi tunnetuin romaaninsa Anna Karenina ja jonka seurauksena hän tuomitsi kaiken siihen asti kirjoittamansa. Tämä oli suuri isku hänen vaimolleen Sofja Andrejevnalle (os. Behrs, 1844-1919)), joka oli ollut aviomiehensä teosten tärkein puhtaaksikirjoittaja.

Nuorempana olin ollut eräänlainen pienimuotoinen Tolstoi-asiantuntija, mutta niistä ajoista on jo aikaa, ja aivoni ovat hapertuneet.

Kirjailija ja poliittinen ajattelija Maksim Gorki (1868-1936) tunsi henkilökohtaisesti Tolstoin. Myöhemmin Gorki esitti terävää kriittistä ajattelijaa Venäjän kommunistisessa vallankumouksessa ja välittömästi sen jälkeen, mutta Stalinin saatua hankittua Neuvostoliitossa vallan itselleen miehestä tuli vallanpitäjän tahdoton sylikoira, sillä hän ei tahtonut kuolla. Mutta kukapa tahtoisi. Gorki tultiin tuntemaan sosialistisen realismin perustajana. Kyseessä on "taiteellinen" suuntaus, jossa on tärkeää olla Puolueelle mielin kielin. Jos ketään enää tässä vaiheessa kiinnostaa, niin suuntauksen tarkoituksena on ollut myös palvella kommunistien vallankaappausta ja "sosialismin" rakentamista olemalla kansantajuista.

No, Leo Tolstoi tuli siis ideologisesti villiksi wanhoilla päivillään. Tämä tapahtui 1870-luvun loppupuolella. Hän alkoi kannattaa väkivallattomuuden ideologiaa. Sellaista, jonka mukaan valtiovalta on pahasta, koska se perustuu väkivaltaan. Myös tuomarin ammatti on ikävä juttu, koska tuomari joutuu työssään tuomitsemaan, mikä on Tolstoin mielestä vastoin Jeesus Nasaretilaisen Vuorisaarnaa. Kirjailijan äkkiväärä uusi ideologia perustui siis yhdenlaiseen Vuorisaarnan tulkintaan.

Tästä pitäen Tolstoi keskittyi tsaarinvallan arvosteluun sekä ohjelmallisten kirjoitusten kirjoittamiseen.

Tolstoi suhtautui tässä vaiheessa myös seksiin kriittisesti, mutta hänen oli kyllä helpompaa ryhtyä tähän wanhoilla päivillään. Nuorempana hänen munansa olisi ollut jonkin verran terhakkaampi.

Ja voi myös kysyä, että antoiko Tolstoi seuraajilleen mitään todellisia työkaluja, joiden avulla nämä olisivat voineet oikeasti seurata Vuorisaarnan oppeja.

Wanha Tolstoi ei uskonut ihmeisiin. Eräässä kirjoituksessaan hän sanoi, että kaikki Raamatun kertomukset niistä ovat "papiston huijausten ja juutalaiskansan taikauskon karkeaa sekoitusta".

Tolstoin maailmanselityksessä Jumala oli vain eräänlainen korkein moraalinmäärittäjä, mikä voi pistää ihmisen kysymään, että oliko hänen järjestelmässään Jumalalla oikeasti mitään tekoa, vai oliko Tolstoi ympännyt Hänet mukaan vain vanhasta muistista.

Tolstoi kaiken muun ohella myös puolusti suomalaisia tsaarinvallan sortoa vastaan. Mies oli itse asiassa sitä mieltä, että olisi täysin oikein ja kaunista, jos Venäjän imperiumi hajoaisi.

Tolstoi oli sen verran suuri nimi maailmalla, että tsaarin hallinto ei uskaltanut koskea häneen. Hän itse sanoi tähän, ettei hän ole vielä niin vanha ukko, ettei hallinto voisi ryhtyä toimenpiteisiin hänen suhteensa. Tai kuten nykyään sanottaisiin, kantamaan vastuuta sanomisistaan (nk. sananvastuuteoria).

On sanottu, että Tolstoilla on ollut suuri vaikutus siihen, että tsaarin hallinto lopulta kaatui. Hän kun onnistui vakavasti kaivamaan maata sen arvovallan alta.

Suomessakin oli Tolstoilla aikoinaan seuraajia, mm. kirjailija Arvid Järnefelt (1861-1932). Voin mainita myös köyhiä elämäntyönään auttaneet veljekset Akseli ja Eeli Isohiiden, jotka punaiset murhasivat Suomen sisällissodan aikana, koska nämä eivät suostuneet tarttumaan aseisiin kenenkään puolella. Totuuden nimissä on kuitenkin todettava, että yhtä hyvin valkoinen puoli olisi voinut murhata heidät aseistakieltäytymisen vuoksi, mutta he sattuivat asumaan alueella, jolla punaiset hallitsivat, joten veljesten tappaminen jäi näiden hommaksi.

Maailmanlaajuisesti tunnetuin Tolstoin oppilaista on intialainen Mohandas Gandhi (1869-1948). Vaikka Intialla on omat perinteensä tällaisissa asioissa, Gandhi sai kirjeenvaihtonsa Tolstoin kanssa kautta runsaasti vaikutteita tämän "kristillisestä anarkismista", joka kannatti väkivallattomuutta, rauhaa ja kansalaistottelemattomuutta.

Gandhin kypsyminen myös Intian kastittoman väestön asianajajaksi tosin kesti melko pitkään. Ennen 1930-lukua Gandhi oli lähinnä vain taistellut väkivallattomasti Etelä-Afrikassa vallinnutta rotusortojärjestelmää vastaan sekä brittivaltaa vastaan Intiassa. Gandhi ei missään vaiheessa kannattanut kastijärjestelmästä luopumista, vaikka hän lopulta kannattikin kastittomien, "koskemattomien", aseman parantamista, Tästä syystä hän ei vielä nykyäänkään ole monen kastittoman intialaisen sankari.

Nyt, kun meillä on idässä verenhimoinen ja epäkristillinen naapuri, niin voinen rauhassa saada todeta, että kirjailija Leo Tolstoi oli puutteistaan huolimatta hyvä venäläinen myöskin siitä huolimatta, että nykyään tolstoilaisuus on jo melko lailla kuollut aate. Aatteen kuoleman tärkein selittäjä lienee se, ettei Tolstoin opeista kiinnostuneilla ole välttämättä ollut henkisiä työkaluja toteuttaa "Vuorisaarnan ihannetta".

Venäjän sekurokratiajuntan johtajaa Vladimir Putinia taas ovat ajaneet ja ajavat edelleen rahanhimo, kylmä vallanhalu ja Venäjän suuruudesta haaveilu. Tolstoilaisittain ajatellen Venäjä ei kuitenkaan ole suuri vaan pieni.

Imperialismi on pienten sielujen taidetta, sanokaa minun sanoneen.

...

PS. Täysin kirjoitukseni aiheeseen liittymättä. Periaatteessa perjantaina 9.12. Jeesuksen vuonna 2022 olin saanut uuden sivustoni Tom Kärnä suo käytännössä valmiiksi. 1990-luvulta alkaen minulla oli ollut toisella palvelimella lähes samanniminen sivusto Tom Kärnän SUO, joka häipyy vuoden 2022 vaihtuessa 2023:ksi bittien taivaaseen, koska Elisa lopettaa palvelun kokonaan yksin yritysasiakkaita lukuunottamatta. Oli ollut todella hirveä homma siirtää sivuston sisältö uuteen muottiin. Mutta nyt se on siis tehty.

Harmaakaihini ottaa minua päähän

Siitä on jo monta vuotta, kun minulla suhteellisen nuoresta iästäni huolimatta todettiin silmälääkärillä käydessäni harmaakaihi. Siinä on kyse silmän normaalisti kirkkaan linssin eli mykiön samentumisesta.

Glaukooma, vanhentuneelta nimeltään viherkaihi, taas on vaarallisempi sairaus. Siinä on kysymys jostakin syystä tapahtuvasta näköhermovauriosta.

Harmaakaihi voidaan hoitaa pois päiviltä paljon helpommin kuin viherkaihi.

Vuonna 2021 kaihini oli ehtinyt mennä jo sen verran pahaksi, että alkoi selvästi näköä haitata. Syksyllä kävin sitten taas kerran silmälääkärillä. Mutta vielä minua ei päästetty leikkausjonoon, vaikka lääkäri taisi antaa ymmärtää jotain sellaista, että on hänestä nyt pahentunut.

Harmaakaihin sanotaan tulevan kaikille, mikäli vain elää tarpeeksi pitkään sen saadakseen.

Mm. ultravioletti- sekä ionisoiva säteily edesauttavat kaihin syntymistä.

Kaihileikkauksessa samentunut silmän linssi korvataan keinotekoisella.

Suomessa keskimääräinen kaihileikkauspotilas on 72–74-vuotias, eli olen saanut kaihini turhan aikaisessa vaiheessa. Tällä hetkellä – 7.12.2022 – olen vasta 52-vuotias.

Tänä vuonna 2022 olen myöskin joutunut lopettamaan minulle rakkaan harrastuksen, paperikirjojen lukemisen. (Ja jos ketään kiinnostaa, niin olen tässä blogissani myös esitellyt osan viimeksi kuluneina vuosina lukemistani kirjoista.)

Sanoin paperikirjojen, koska olen siirtynyt sittemmin E-kirjojen lukemiseen. Pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastojen kokoelmista löytyy niitäkin. E-kirjoja on mahdollista zoomata. Niiden tarjonta on kyllä kaupunginkirjastojen palvelussa paljon heikompaa kuin paperisten kirjojen. Tämä on kyllä luonnollista, koska vasta viime vuosina julkaistuista kirjoista on tehty E-kirjaversioita.

Pääsisin varmaan kaihileikkaukseen melko pian, mikäli minulla olisi varaa maksaa yksityisessä sairaanhoidossa leikkauksesta tuhansia euroja. Mutta vaikka saisin hankittua pankista operaatiota varten lainan, niin koska en halua kärvistellä vuosia velkataakan alla, olen päättänyt ainakin toistaiseksi odotella sitä, milloin minulle suodaan pääsy leikkausjonoon ja sitten leikkaukseen julkisella puolella.

Veikkaan, että tämä tapahtuu sitten, kun en kykene enää näkemään bussien numeroita.

Teen villin veikkauksen, että kun menen vuoden 2023 syksyllä seuraavan kerran silmälääkärille, näköni on jo suurin piirtein sen verran huono.

Vaikka tilanne tuntuukin periaatteessa varsin ikävältä, niin ainakin voin sanoa, että kun kerran lähes kaikki ihmiset tämän saavat, niin voi sen ottaa vastaan yhtä hyvin jo nyt...

...

PS. 14.7.2023: Ja tälle tuli sitten jatkoa silmäleikkauksen muodossa.