Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kriminalisointi maailmalla

Tervetuloa suhteellisen pitkän blogimerkinnän lukemisen pariin, tällä kertaa. Esitykseni voi olla hieman monipolvinen ja väärämielinenkin, mutta pojasta polvi paranee: 

Sanoman lopetetun Tiede-lehden alaisen keskustelupalstan seuraajaksi yksityisen tahon perustamalla Tiedepalstalla eräs erikoisempi ajattelija on perustanut keskusteluketjun aiheesta "homofobia". Tämä tapahtui 5.7.2026. Kyseinen henkilö on ollut sitä mieltä lukemani perusteella, että vain homoseksuaaleilla voi olla homofobiaa. Kyseinen henkilö on myös sitä mieltä, että hänen uskontonsa eli yhdenlainen versio mormonismista  on tiedettä.

Kyseinen keskusteluketju on paisunut kuin pullataikina. Laitetaan nyt tähän linkki sivulle 35. Ketjun ensimmäiselle sivulle lukemaan pääsee halutessaan klikkaamalla sivun yläosan puolella näkyvää numerolinkkiä 1. Tai voi yksinkertaisesti klikata tätä linkkiä, jos uskallusta riittää.

Yksi ketjun keskustelijoista oli tuonut esille sen, että Helsingin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen Pride-kulkueessa oli ollut esillä mm. Palestiinan lippuja ja myös sirppi ja vasara -tunnuksia, joiden kantajat eivät ilmeisestikään tienneet, kuinka islamilaisissa maissa ja Neuvostoliitossa suhtaudutaan tai on suhtauduttu homoseksualisuuteen.

Olen saanut sen käsityksen, että homoseksuaalisuus sisäänkirjoitetaan yksilön aivojen neurologiseen rakenteeseen jo hänen ollessaan kohdussa. Asialla on jotain tekemistä hormonaalisten olosuhteiden kanssa. Homoseksuaaleja on pieni vähemmistö ilmeisesti kaikkiin kansoihin ja etnisiin ryhmiin kuuluvista ihmisistä, eikä sille mitään voi. Tavallaan. Jotkut kuitenkin yrittävät vähentää homoseksuaalien osuutta väestöstä "käännyttämällä", "eheyttämällä", aiheuttamalla juridisia seuraamuksia, tappamalla tai karkottamalla.

On olemassa myös jonkin verran transseksuaaleja, interseksuaaleja, aseksuaaleja ym., ja näidenkin syntyminen voi johtua melko lailla fysiologisista tekijöistä. Tosin alaikäisille sukupuolidysforian vuoksi tehtävät transhoidot ovat olleet viime aikoina jonkin verran vastatuulessa, jossain määrin Yhdistyneessä kuningaskunnassa maan terveysministeriön vuonna 2020 tilaamasta laajasta CASS-selvityksestä vuonna 2024 saatujen tulosten vuoksi.

Yllä mainittu keskustelija oli myöskin linkittänyt englanninkieliselle sivulle, jossa kerrotaan, millä lailla homoseksuaaleihin ym. lainsäädäntö suhtautuu eri maissa:

Map of Jurisdictions that Criminalise LGBT People

Tuon sivun ylälaidan puolessa on valikko, josta valita, millä kriteereillä maat tulevat käsitellyiksi luetteloinnissa.

Kun on valinnut kriteeriksi sen, että LGBT-ihmiset on kriminalisoitu, niin saadaan esiin kuva, jossa näkyy se, että lainsäädännöllinen vihamielisyys LGBT-ihmisiä kohtaan vallitsee ennen kaikkea Pohjois-Afrikan sekä Intiasta länteen päin sijaitsevissa islamilaisissa maissa. Pohjoisin näistä maista on Uzbekistan. Libanonkin on nykyään lähinnä islamilainen maa, vaikka maassa onkin vielä tänä päivänä merkittävänkokoinen kristitty vähemmistö, alkuväestö.

Jossain määrin nämä maat koostuvat niistä maista, joissa jonkinlainen versio islamilaisesta sharialaista on voimassa. Afrikan väkirikkain maa Nigeria kuuluu myös tähän joukkoon, vaikka maa ei ole läheskään pelkästään muslimien asuttama.

Osa listan maista sijoittuu Itä-Afrikkaan. Somaliaa lukuunottamatta maat eivät ole enimmäkseen muslimien asuttamia vaan kristillisiin kirkkoihin kuuluu ainakin merkittävä osa väestöstä. Mustan Afrikan kristilliset kirkkokunnat suhtautuvat keskimäärin nuivasti  LGBT-ihmisiin. Näissä maissa saatetaan uskoa, että homoseksuaalisuus on tuontitavaraa.

Amerikan mantereilla samalla lailla syrjivä laindäädäntö on Guyanassa, jonka väestö on uskonnolllisesti monimuotoinen. Yksiköön uskontokunta ei ole maassa hallitseva, mutta kristillisiin kirkkoihin kuuluu eniten ja jonkin verran vähemmän on hinduja. Muslimeita on merkittävä määrä ja sitten on vielä paljon pienempiä uskonnollisia yhdyskuntia.

Myös eräissä Karibian alueen maissa, joista tärkein on Jamaika, on voimassa syrjivä lainsäädäntö. Jamaika on lähinnä protestanttinen maa, vaikka maassa on myös muiden uskonnollisten ideoiden kannattajia, kuten rastafareja, jotka perinteisesti ovat olleet homoseksuaalien vastaista väkeä. Kuulemma nykyään eivät kuitenkaan ole sitä enää yhtä suuressa määrin, keskimäärin siis.

Intian itä- ja kaakkoispuolella on myös syrjivää lainsäädäntöä. Merkittävimmät näistä maista ovat väestönsä määrässä jättimäinen Indonesia sekä myöskin isokokoinen Bangladesh, ja myös Malesia. Nämä kolme ovat muslimimaita. Mutta myös buddhalaisenemmistöisissä Myanmarissa sekä Sri Lankassa on voimassa LGBT-väkeä syrjivä lainsäädäntö.

Muistan kuin eilisen päivän sen, että tiibetinbuddhalaisten hengellinen johtaja Dalai-lamakin on lausunut jotain homoseksuaalista yhdyntää vastaan, vaikka Tiibet ei ole nykyään itsenäinen vaan manner-Kiinan kommunistidiktatuurin vallan ja sorron alla elävä maakunta.

Mennessä Malesiaa idemmäksi joukkoon liittyvät paitsi Papua-Uusi-Guinea ja joukko pieniä saarimaita. Näissä maissa on paljon kristittyjä.

Tuolla palstalla on lausuttu myös, että Palestiina ei ole mukana koska se ei ole maa, jossa olisi vakiintunut lainsäädäntö. Sama henkilö oli huomauttanut kuitenkin, että Gazassa valtaapitävä Hamas on kuitenkin ääri-islamilainen shariaa soveltava järjestö, joten sen kantaa ei ole vaikea päätellä.

Mielenkiintoista on minusta se, että Jordaniassa ei LGBT-väestöä syrjivä lainsäädäntö ole käytössä tuon sivun mukaan.

Israel juutalaisineen tunnetusti suhtautuu LGBT-väestöön sallivasti. Israelin merkittävimpiin kaupunkeihin kuuluvaa Tel Avivia onkin kutsuttu Lähi-Idän homoseksuaalien Mekaksi, jos sallitte tällaisen ilmaisun.

Varsinaisessa, Saudi-Arabiassa sijaitsevassa, Mekassa taas eivät homot juhli, koska muslimit pitävät aluetta islamin syntypaikkana. Ja on varmaan muitakin syitä tälle.

Israelin ulkoministeriön sivujen mukaan Tel Avivissa oli yli 100.000 ihmistä osallistunut Pride-kulkueeseen kuluvan vuoden kesäkuussa. 

Tiedepalstalla oli lausuttu myös tällaista:

Vielä toistaiseksi perustamattomassa Palestiinan valtiossa valtaapitävien asenteet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen jäseniä kohtaan ovat tylymmät kuin natsi-Saksassa.

Kyllä minä kannatan Palestiinan itsenäisyyttä, mutta liberaali mielipiteeni on se, että tämä voi ja tämän kannattaa antaa toteutua vasta sitten, kun Israelille on ensin taattu turvalliset ja tunnustetut rajat ja kun on myös varmaa, että uusi Palestiina ei sodi LGBT-ihmisten oikeuksia vastaan. Ai niin, pitää taata etukäteen myös se, että uuden arabi-Palestiinan alueella on laillista ja muutenkin käytännössä mahdollista ihmisillä jättää islam niin halutessaan. Ei-sharia-lakia, pyydän.

Se, joka muistaa historiaa, niin muistaa myöskin sen, että kun Yhdistyneelle kuningaskunnalle oli ensimmäisen maailmansodan päätyttyä perustettu uusi Kansainliitto antanut hoidettavaksi Palestiinan mandaatin, niin heti ensitöikseen Brittilä perusti Jordan-joen itäpuolelle laaja-alaisen uuden maan nimeltä Transjordania. Tämä oli ensimmäinen arabipalestiinalainen valtio. Sen alue käsitti noin 4/5 Palestiinan mandaatin alueesta. Myöhemmin tämä maa itsenäistyi ja otti nimekseen Jordania.

Se joka muistaa historiaa, muistaa myös sen, että palestiinalaisiksi oli alun perin kutsuttu myös alueen juutalaista väestöä. Minusta vuonna 1948 itsenäistymässä ollut Israel teki kardinaalivirheen ottaessaan nimekseen Israel. Parempi nimi olisi ollut minusta vaikka Palestiina-Israel. Tai Heprea, tms.

Vaikka ymmärrän toki sen, että hellenistihallitsijoiden ja muinaisten kreikankielisten ajattelijoiden alueelle antama nimi voi iskeä hieman hermoon juutalaisia. Palestiina-nimihän tulee suurin piirtein nykyisen Gazan alueen alueella muinoin eläneistä filistealaisista, jotka olivat jossain vaiheessa olleet napit vastatusten juutalaiskansan kanssa. Tämä näkyy juutalaisen Raamatun suhtautumisessa heihin.

Palestiina-nimistä valtiota taas ei ole koskaan ollut olemassa historian aikana, eikä ennen 1900-lukua myöskään Palestiinan kansaa. 

Filistealaiset lienevät alun perin olleet indoeurooppalaista kieltä puhunut kansa, joka oli pronssikauden romahdukseksi kutsutun ajankohdan aikana yli 3000 vuotta sitten asettunut alueelle, sen jälkeen kun Egypti oli saanut ensin lyötyä nämä perusteellisesti.

Filistealaiset olivat osa historiallisesti varsin merkityksellistä itäisellä Välimerellä tapahtuneita nk. merikansojen kansainvaelluksia, jotka alkoivat mitä luultavimmin jonkinlaisen ilmastonmuutoksen laajoilla alueilla aiheuttaman todella ison kriisiytymisen vuoksi. Kriisiytymiseen liittyi mitä luultavimmin katovuosista johtuvaa laajamittaista nälänhätää. Kansainväliset kauppayhteydet kärsivät asiasta merkittävässä määrin, ja kaikki olivat helisemässä erilaisten puutelistojen kanssa. Egypti oli lähes ainoa valtakunta, joka selvisi myllerryksestä hengissä.

Mutta siirrytäänpä seuraavaksi vuonna 1991 edesmenneen totalitaristisen diktatuurin Neuvostoliiton suhteeseen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin. Seuraavassa käytän hyväkseni englanninkielisen Wikipedian artikkelia LGBTQ history in the Soviet Union.

Neuvostoliiton suhde näihin asioihin oli erilainen eri aikoina ja sen eri alueilla.

Vuoden 1917 lokakuun vallankaappauksen jälkeen neuvosto-Venäjällä dekriminalisoitiin homoseksuaalisuus. Asia vahvistettiin vielä vuosien 1922 ja 1926 rikoslaeissa. Tämä on mielestäni hyvä asia.

Molemminpuoliseen yhteisymmärrykseen perustuva aikuisten ihmisten omissa makuuhuoneissaan harjoittama seksuaalinen toiminta oli laillistettu Venäjän sosialistisessa neuvostotasavallassa, joka oli väestön määrässä ylivoimaisesti suurin Neuvostoliiton tasavalloista. Sama päti Ukrainan sosialistiseen neuvostotasavaltaan, joka oli väestön määrällä mitattuna toiseksi suurin Neuvostoliiton tasavalloista.

Homoseksuaalisuus kuitenkin kiellettiin lailla 1920-luvulla Keski-Aasian neuvostotasavalloissa sekä Transkaukasian sosialistisessa neuvostotasavallassa. Jälkimmäinen tuli jaetuksi vuonna 1936 kolmeksi enimmäkseen kansalliseksi neuvostotasavallaksi, jotka olivat Azerbaidžan, Gruusia (nykyisin puhutaan Georgiasta, sillä "Gruzija" on venäjänkielinen maan nimi) ja Armenia, ja homoseksuaalisuuden kielto jatkui alueella tästä eteenpäinkin.

Neuvostoliiton kommunistinen puolue oli laajemminkin kyllä jakaantunut homoseksuaalien oikeuksien suhteen. Esimerkkinä mainittakoon, että 1920-luvun alkupuolella maan terveyskomissaari (komissaari=ministeri) Nikolai Semashko oli ollut sitä mieltä, että osana seksuaalista vallankumousta homoseksuaalien emansipaatio on varsin toivottava asia, ja täten hän yritti saada aikaan uudistuksia asian suhteen. Komissaarilla oli paljon aatetovereita, joiden mielestä myöskin homoseksuaaleja tulisi juridisesti ja myöskin muuten yhteiskunnallisesti suvaita ja kunnioittaa uudessa sosialistisessa yhteiskunnassa. Eräät pitivät kuitenkin homoseksuaalisuutta sosiaalisena sairautena, joka tulee parantaa, tai sitten esimerkkinä porvarillisesta dekadenssista, rappeutumisilmiöstä.

1920-luvun alkupuolella Neuvostoliiton hallitus ja maan tiedeyhteisö kiinnitti joka tapauksessa suurta huomiota seksuaalisasioiden tutkimukseen, seksuaaliseen emansipaatioon ml. homoseksuaalien emansipaatio.

Neuvostoliitto myöskin lähetti kansainvälisiin konferensseihin ja tutkimuslaitoksiin ihmisiä edistämään homoseksuaalien oikeuksia.

1920-luvun lopulla jo aikaisemmin hyvin diktatorisesti vallankäyttöä maassa harjoittaneessa kommunistisessa puolueessa georgialaissyntyinen venäläinen kiihkonationalisti Josif Stalin kaappasi vallan itselleen pelaamalla puolueen sisäisiä korkeita vastustajiaan toisiaan vastaan ja yksi kerrallaan fyysisesti eliminoimalla nämä. Tämä oli onnistunut, koska puolue oli jo muutenkin ollut hyvin autoritaarisesti johdettu, ja sitä paitsi tosiaan tässä vaiheessa jo ainoa sallittu puolue, ja koska Stalin oli kommunistisen puolueen alkuperäisen johtajan V. I. Leninin vallassaolon aikana kerännyt itselleen merkittävän vallan hankkiutumalla puolueen pääsihteeriksi, hommaan, jota kukaan Stalinin intellektuellimmista tovereista ei halunnut. Mies pääsi täten vaikuttamaan henkilövalintoihin puolue-valtiossa. Lukemattomat virkailijat tulivat olemaan hänelle virastaan kiitollisuudenvelassa. Lisäksi Stalinin hommiksi oli sälytetty Työläisten ja talonpoikien tarkastusviraston johtaminen. Tämän viraston edustajilla oli oikeus osallistua minkä tahansa valtioelimen kokouksiin. Tällä valvonnalla oli tarkoitus korvata puuttuvaa demokratiaa.

Stalinin tuhottua muut tärkeimmät vihollisensa ja ajettua alkuaikojen tärkeän johtajan Lev Trotskin maanpakoon Neuvostoliiton kommunistisesta puolueesta, joka oli ollut aikaisemmin varsin keskusteleva, muuttui uuden johtajan pelosta kuin tutisevaksi hyytelöksi. Neuvostoliittolaisen kulttuurielämän kokeileva avantgarde ajettiin alas, ja jatkossa oli sitä parempi, mitä paremmin intellektuelli osasi kirjoittaa johtajan tapaan, puisevasti. Sekä siteerata puolueen viimeisimpiä totuuksia, jotka olivat Stalinin kynästä tai tahdosta syntyneitä. Jopa entinen kapinallinen ja vapaa henki, kirjailija Maksim Gorki, muuttui johtajan tutisevaksi apulaiseksi.

(Ei kuulu tähän katsaukseen sinänsä, mutta voin mainita, että ainakin arvostan sitä, että Stalin ei ruvennut sensuroimaan venäläisiä klassikoita.) 

Diktaattori oli käytännössä ottanut diktatorisen puolueen paikan valtiossa, vaikka kommunistinen puolue ja sen elimet muodollisesti jätettiin olemaan.

Ja mitä sitten kävi: Neuvostoliitto vaihtoi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen – jatkossa saatan puhua LGBTQ-ihmisistä, koska ilmaisu on lyhyempi – oikeuksien suhteen suuntaa. (Tai no kuitenkin melkein aina puhun pelkästään homoseksuaaleista.)

Vuonna 1933 homoseksuaalisuus kiellettiin lailla Neuvostoliitossa ja seuraavana vuonna erityisesti kiellettiin miesten homoseksuaalisuus. No sehän tiedetään, että naisten homoseksuaalisuus on joistakin ihmisistä kauniimpaa kuin miesten homoseksuaalisuus. Raamatussakin kielletään miesten homoseksuaalisuus paljon pontevammin kuin naisten. Paavalin aitojen kirjeiden kirjoittaja ja Apostolien tekojen tosiasiallinen päähenkilö apostoli Paavali, josta itse käytän pakottavista syistä nimitystä Pavlvs, mainitsi naispuolisen homoseksuaalisuuden tuomittavien asioiden joukossa, ja ennen tätä Raamatussa ei tainnut olla ollut pahemmin mainintoja tästä "paheesta".

Neuvostoliiton kommunistinen puolue oli nyt joka tapauksessa sitä mieltä, että kaikkia tieteen mahdollistamia keinoja tulee käyttää homoseksuaalisuuden parantamiseksi pois ihmisistä. Nykyäänkin eräät kannattavat "eheytyshoitoja" homoseksuaaleille, eivätkä edes kaikki heistä ole kommunisteja.

Erääs historioitsijat ovat panneet merkille, että 1930-luvulla Neuvostoliiton propaganda alkoi kuvata homoseksuaalisuutta merkkinä fasismista. "Fasismilla" Stalin ja Neuvostoliiton kommunistinen puolue tarkoittivat niin Italian keskustalaista fasismia – italiaksi fascismo –  kuin sitä yhteiskunnallisesti edistyksellisempää mutta myös raakaotteisempaa ja enemmän rotuun ja verenperintöön keskittyvää Saksan kansallissosialismia kuin myös Espanjan falangismia, joka oli oikeastaan lähinnä eräänlaista konservatiivista autoritarismia.

Homoseksuaalisuutta puolue käytti nyt lyömäaseena ja poliittisena työkaluna toisinajattelijoita vastaan ja myös täysin riippumatta siitä, mikä näiden todellinen seksuaalinen suuntautuminen oli. Kuuluisassa artikkelissaan vuoden 1934 huhtikuun 23. päivältä entinen toisinajattelija Maksim Gorki oli lausunut virallisen lehden Pravdan sivuilla:

On jo olemassa sarkastinen sanonta: "Tuhoa homoseksuaalisuus ja fasismi on katoava."

Niin kauheaa kuin Saksan kansallissosialismi olikin, niin natsi-Saksa taisi suhtautua Neuvostoliittoa suvaitsevaisemmin homoseksuaaleihin. 

LGBTQ-väen oikeudet paranivat 1980-luvun loppupuolella tapahtuneen avoimuuden ("glasnost") kauden aikana, ja jo hyvän aikaa Neuvostoliiton kartalta katoamisen jälkeen eli vuonna 1993 homoseksuaalisuuden kriminalisointi lopetettiin maan seuraajavaltiossa Venäjällä.

Venäjällä on sittemmin alkanut uusi kylmän tuulen aika Putin-nimisen konnan takia. Konna hän siis senkin takia, että hän taistelee LGBTQ-ihmisten oikeuksia vastaan.

Historian saatossa ihmiset ovat kokeneet varsin suuressa määrin ja vuosisadasta ja -tuhannesta toiseen jatkuvaa konservatiivisten arvojen – ilmaisun yleisessä merkityksessä – tuomaa ja tuottamaa sortoa, alistamista ja julmuutta.

Sanan erityisessä merkityksessä taas konservatismin poliittinen ideologia syntyi vastavaikutuksena sille, missä määrin Ranskan Suuressa vallankumouksen yhteydessä ihmiset likvidoivat omasta mielestään väärin ajattelevia. Näiden uusien konservatiivien mielestä vähittäinen yhteiskunnallinen kehitys on parempi kuin kumoukset ja suuret mullistukset.

Ranskassa kuitenkin Napoleon Bonaparte sai rajoitettua lopulta hulluutta kaappaamalla käsiinsä poliittisen vallan ja levitti sitten myönteisempiä osia Ranskan vallankumouksen aatteista ympäri Eurooppaa sotaretkillään. Vaikka hänen hävittyään lopulta taistelun tehdyt uudistukset pyrittiin laajalti kumoamaan, niin aatteet niiden takana kuitenkin sinnittelivät, ja säilyivät. Myöhemmin syntyi vielä työväenliike osaltaan samojen aatteiden elähdyttämänä.

Konservatismi ei kuitenkaan ole pelkkää sortoa ja alistamista. Esim. vuonna 1940 Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeriksi nimitetty Winston Churchill (1874–1965, pääministerinä vuosina 1940–1945 ja 1951–1955) oli pistänyt kovan kovaa vastaan eräällä tavalla erittäin edistykselliselle mutta samalla erittäin pahoin sortavalle ja julmalle natsi-Saksalle ja sen johtajalle Adolf Hitlerille, joka puolueineen piti niin juutalaisia kuin mustalaisia fyysisen tuhon ansaitsevina ja slaavilaisia kieliä puhuvia lähinnä orjuuteen kelpaavina. (Puhumattakaan neekereistä, mutta Saksan kansallissosialistisella työväenpuolueella ei ollut juurikaan kosketusta neekereihin Saksassa tai maailmalla; Lisäksi Hitler kannatti kyllä nk. perinteisiä sukupuolirooleja, eli siinä mielessä hän oli konservatiivinen.)

Hitler käytti hyväksi oman maansa konservatiiveja, kun nämä pelkäsivät kommunistien vallankaappausta. Mutta viime kädessä 1940-luvulla Saksan konservatiiveilla oli eniten hampaan kolossa Hitleriä ja hänen puoluettaan vastaan. Konservatiiveja löytyi eniten maan aatelistosta sekä roomalaiskatolisen kirkon piiristä.

Venäjän verinen diktaattori tai sekurokratiajuntan johtaja Putin taas on varsin autoritaarisen konservatismin version kannattaja, koska sellainen muoto tukee parhaiten hänen näkemystään omasta itsestään Venäjän ja sen imperialismin pelastajana.

Putinia voisi nimittää venäläiseksi versioksi Espanjan falangistien johtajasta Fransisco Francosta. Putin eroaa jälkimmäisestä selvästi oikeastaan lähinnä siinä, että hän ei ole vainoamassa vähemmistökieliä yhtä lujalla kädellä kuin Franco.

On kuitenkin mahdollista, että Venäjällä on eniten maailmassa piileviä homoseksuaaleja, koska Putinin kannattajat keskimäärin vaikuttavat ajattelevan, että homoseksi on heteroseksiä parempaa ja siksi se on kiellettävä kansakunnan tulevaisuutta uhkaavana tekijänä. En kuitenkaan esitä asiaa kiistattomana faktana, mutta tuolta se vaikuttaa.

Putinin liittolaisia asiassa ovat mm. Iranin islamilaisen tasavallan teokraatit, Saudi-Arabian islamilainen keskiaikaisesti hallittu teokratia ja merkittävä osa nk. Palestiinan johtajista.

Manner-Kiina taas tukee Venäjää tämän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan, koska se heikentää länttä ja koska se on saanut alistettua samalla Venäjän itsensä taloudelliseksi alusmaaksi.

I PS: Aika moneen vuoteen en ole tässä blogissani pitänyt näin kamalan pitkää taukoa blogimerkintöjen julkaisemisessa. Edellisestä julkaistustani täällä on kulunut nyt jo lähes kolme viikkoa. Mutta olen kertova muutaman viikon päästä, mistä nk. kana on pissinyt, toisin sanoen: mistä kaikesta on tämä johtunut.

II PS. Lisäsin aamulla herättyäni tekstiin Napoleonista kertovan kappaleen. Sekä jotain pientä.

Uskon, että maailmankaikkeus ei ole moraalinen järjestelmä

Yksi tärkeimmistä roomalaiskatolisen kirkon kristillisuskonnollisista kriitikoista ja yksi 1500-luvun tärkeimmistä "uskonpuhdistajista" eli reformaattoreista oli saksalainen Martti Luther (1483–1546), joka ikään kuin vahingossa tuli perustaneeksi luterilaisen kirkkokunnan.

Luther apostoli Pavlvkseen (suomenkielisessä Raamatussa Saulin roomalainen nimi Pavlvs on ollut muodossa "Paavali") aitojen kirjeitten opetuksiin perustuen oli sitä mieltä, että oleellista ei ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii vaan se, että Jumala armahtaa.

Kyse ei käsittääkseni ole tässä pelkästään alkuperäisistä Pavlvksen teologisista ajatuksista vaan myös kristinuskoisten mestarin, 30-luvulla melko lailla mahdollisimman rankalla tavalla teloitetun Jeesus Nasaretilaisen, opetuksesta.

Itse kannatan sikäli tätä ajatusta, että kannattaa luopua omasta yrityksestään kelvata "Jumalalle" ja vain avata itsensä "Hänen" "pyhälle hengelleen" taikka voimavaikutukselleen. Jos näin voi sanoa. (Koen joka tapauksessa olevani ei-teisti, ei teisti.)

Mutta palatakseni Lutheriin. Hän oli Pavlvkseen tältä osin nojautuvassa teologiassaan ollut sitä mieltä, että ihminen on kuin ratsu, jolla ratsastaa joko Jumala tai Paholainen. Hän oli tahdon vapauteen liittyen jopa kirjoittanut kirjan nimeltä Sidottu ratkaisuvalta.

Hän oli sitä mieltä, että Jumala oli ennalta valinnut jotkut ihmiset taivaaseen. Epäsuorasti hän oli toki myös sitä mieltä, että Jumala oli ennalta valinnut toiset ihmiset helvettiin. (Jätän nyt käsittelemättä helvetinpiinaopin, koska se ei tähän käsittelyyn isommin kuulu, mutta tämän linkin kautta pääsee halutessaan tarkastelemaan omaa käsitystäni asiasta.)

Itse olen tahdon vapaudesta sitä mieltä, että ihminen tekee päätöksiä ja valintoja kuten muutkin eläimet (ihminen on biologisesti katsoen eläin). Ihmisen päätösten ja valintojen maailma vain on erittäin paljon monimutkaisempi ja monipuolisempi kuin melkein kaikilla muilla eläimillä, koska ihmisen aivot mahdollistavat monipuolisen kulttuurin ja uuden luomisen. Sekä myös kulttuurin välittämisen uusille sukupolville, ja tätä nykyä eli noin 5000 viimeksi kuluneen vuoden ajan myös tallentamisen kirjoittamalla myöhemmin luettavaksi.

Mutta vaikka ihminen täten onkin kuin "luomakunnan kruunu" – tällaista ilmaisua ei muuten Raamatusta löydy – niin ihmisellä niin kuin kaikilla muillakin elävillä valitsijoilla ja päätösten tekijöillä valinnat ja päätökset riippuvat kaikista tekijöistä, jotka ovat vaikuttaneet hermoston tilaan kullakin hetkellä.

Ei ole ihmiselläkään fysiikan rautaisten lakien syy-seuraus-suhteesta vapaita aivojen toiminnan tiloja. 

Mutta itse uskon myös, että kysymys tahdon vapaudesta ei ole kovin oleellinen. Mielestäni sillä ei ole väliä, kuka tai mikä on ohjaksissa. Kannattaa vain nauttia kyydistä. Tämä on minun mielipiteeni.

Ja kysymys tahdon vapaudesta on filosofinen eikä niinkään kovin tieteellinen ongelma.

Tiede kun käyttää tieteellistä menetelmää saavuttaakseen objektiivista tietoa.

Tiede ei kuitenkaan pyri saavuttamaan mitään perimmäistä tietoa tai totuutta, koska sellainen ei ylipäätään ole mahdollista objektiivisen tarkastelutavan kautta.

Perimmäiset totuudet jäävätkin uskontojen, elämänfilosofioiden, silkan filosofoinnin (parhaimpana esimerkkinä kenties rationalisti | Sokrates (470/469–399 eKr.)), mietiskelyn ja meditoinnin sekä subjektiivisten käsitysten heiniksi.

Minusta on järkevää olettaa, että maailmankaikkeus ei ole moraalinen järjestelmä, sillä objektiivisesti sellainen ei ole osoitettavissa olevaksi.

Jokainen voi kuitenkin subjektiivisesti uskoa ihan mitä haluaa. Oman pään sisäiset "totuudet" ovat täysin normaaleja asioita ja toivottavasti sallittujakin nyt ja aina.

Jokainen voi myös itse päättää, mitä ajattelee "tahdon vapaudesta".

PS.:

Minulla on piintynyt tapa kirjoittaa latinankieliset sanat siten, että U:n korvaan V:llä ja J:n I:llä. Tapani johtuu siitä, että latinan kielessä kyse oli ollut saman äänteen eri versioista. "V" ja "I" lausutaan latinassa joko konsonanttisempana taikka vokaalisempana versiona riippuen siitä, millaisessa ympäristössä sanassa se sijaitsee.

Maailmankaikkeuden kaksi kaistaa

Olinhan minä joitakin kuukausia sitten julkaissut kahdessa eri blogissani merkinnän otsikolla Kuolemaan voi luottaa enemmän kuin elämään (julkaisu 1, julkaisu 2), jota voi halutessaan nimittää maailman masentavimmaksi blogimerkinnäksi. Se on ikään kuin paljon lyhyempi ja filosofinen versio venäläisen kirjailijan Fjodor Dostojevskin romaanista Kirjoituksia kellarista.

Tämä merkintäni on ikään kuin jatkoa tuolle blogitekstilleni. Esitän asiani vertauksella:

On tie, jolla on kaksi kaistaa. Vasemmanpuoleinen on kuollut elämätön maailmankaikkeus ja oikeanpuoleinen on elämä ja sen eri ilmenemismuodot.

Oikeanpuoleiselta kaistalta on mahdollista siirtyä vasemmalle kaistalle ja pitemmällä tähtäimellä sen joutuukin tekemään. Kun on tämän kaistanvaihdon, siirtymän, tehnyt, ei kykene enää palaamaan oikeanpuoleiselle kaistalle.

Illuusiot, osa kaksi

Me ihmiset olemme voimakkaasti kulttuuria luova ja sitä ja tietoa edelleen välittävä varsin älykäs tasankoapinalaji. Nykyiset isojen ihmisapinoiden joukkoon lasketut simpanssit ja kongonsimpanssit eli bonobot ovat tavallaan meidän rinnakkaisversioitamme, sillä heillä ja meillä on ollut yhteiset esi-isät joskus noin seitsemän miljoonaa vuotta sitten. Kulttuuria luovina ja välittävinä lajeina niiden ja eri gorilla- ja orankilajien yksilöt eivät kuitenkaan pääse lähellekään meidän tasoamme, vaikka simpanssit kuulemma suoriutuvat ihmistä paremmin muistipeleissä.

On kuulemma varsin todennäköistä, että meidän ja noiden yhteinen esi-isä kulki kahdella jalalla. Sahelinapinaihminen on voinut paljon muistuttaa tätä otusta.

Ihmissuvun lähimpiä esi-isiä on nimitetty suomen kielessä apinaihmisiksi erotuksena simpansseihin ja bonoboihin, sekä gorilloihin, orankeihin ja gibboneihin johtavista polveutumislinjoista, joihin kuuluvia siis tavataan kaikkia nimittää ihmisapinoiksi. Ensimmäisessä yhdyssanallisessa termissä "apina" on määrite, kun taas jälkimmäisessä pääsana. On kätevää tehdä tällainen erotus.

Lajimme homo sapiensin olemus voimallisena kulttuuriolentona ja kulttuurinluojalajina on kaikki seurausta siitä, että olemme joskus 70.000 vuotta sitten saaneet – ehkä kyseenalaiseksi siunaukseksi – sen, että me kykenemme kuvittelemaan paljon sellaisia asioita, joiden ei voida osoittaa olevan olemassa, ja jopa uskomaan niihin syvästi ja vakaumuksellisesti. Minulla itsellänikin on tähän lajiin kuuluvia perustelemattomia uskomuksia: arvomaailmani, eettiset ja moraaliset käsitykseni. Kaikki käsitykset perimmäisistä totuuksista ja elämän tarkoituksesta ovat tätä samaa. Mutta tämä lajimme erikoinen piirre on mahdollistanut myöskin yksilömäärältään suuret ihmisyhteisöt. Ne ovat mahdollisia, koska kykymme uskoa objektiivisesti katsoen olemattomiin tai todistamattomissa oleviin asioihin tekee mahdollisesti myös nk. kokoontumisen lipun ympärille. Eli toisin sanoen laajalla joukolla ihmisiä voi olla jokin yhteinen asia, johon he uskovat ja jonka puolesta he voivat elää ja vaikka kuolla.

Olen periaatteessa katsonut, että illuusioille ei olisi tarvetta sikäli, että haluaisin olla mies ilman illuusioita. Olen ajatellut, että kaipa sitä onkin ihan sopivaa olla jonkin verran kyyninen, kun elämä ja maailma ovat mitä ovat.

Olen kuitenkin todella tullut huomaamaan, että ihmiset tarvitsevat illuusioita. Niiden ansiosta he jaksavat elää sen sijaan, että olisivat kuin Mika Waltarin maailmankuulun romaanin Sinuhe egyptiläinen Horemhebin kaltainen hahmo, joka luottaa ainoastaan keihääseensä mutta joka ei todella kykene iloitsemaan elämästä.

En silti katso voivani itse uskoa johonkin illuusioon pitäen sitä todella ei-illuusiona, eli varmasti todellisena. Mutta minä haaveilen siitä, että voisin.

Tosin kova pala voi ihmiselle olla, jos todellisuus joskus sitten oikein pakottaa hänen illuusionsa romahtamaan.

Lajimme yksilöiden elämä on hankalaa ja monimutkaista. Miljoona vuotta sitten eläneiden erilaisten pystyihmisten maailmankatsomus oli ollut mukavampi ja yksinkertaisempi. Heillä oli paljon vähemmän illuusioita kuin meillä. Tosin pystyihmiset eivät olisi kyenneet keksimään sellaisia asioita kuin esim. silmäneula, keihäänheittokeppi, jousipyssy, henkimaailma, uskonnollisuus, rukoileminen, temppeli, valtio, metallit, kaivostoiminta, paperi, savukas ruuti, irtokirjasimet ja painokone, taivaanmekaniikka, tiede, höyrykone, sähkö, ihoa tuhoamaton saippua, vesivessa, moottori, moderni fysiikka eli kvanttifysiikka ja yleinen suhteellisuusteoria, lentokone, transistorit ja GPS-tyyppinen paikannus.

Miete: luonto, tasa-arvo ja ihminen

Luonto ei ole tehnyt ihmisiä tasa-arvoisiksi. Ihminen voi sen tehdä.

Ihmiseläimet

Ihminen on eläin, mutta kulttuuriolentona hän on lajina aivan ylivoimainen muihin eläimiin verrattuna, ja tämä pätee myös jos ihmistä verrataan varislintuihin, delfiineihin, norsuihin, muihin nisäkkäisiin, muihin kädellisiin ja jopa muihin ihmisapinoihin. Ihminen on eläin ja kädellinen, joka kykenee välittämään tietoa puhumalla, ja jo muutaman tuhannen vuoden ajan hän on kyennyt välittämään tietoa myös kirjoittamalla. Hän kykenee puhumaan muiden ihmisten kanssa myös ajallisesti ja paikallisesti kaukaisista asioista. Hän kykenee kaiken tämän lisäksi myös muodostamaan uskomuksia kuvitteellisista asioista, ja sen ansiosta hän kykenee paitsi orjuuttamaan lajitovereitaan niin myöskin ja ennen kaikkea muodostamaan suuriakin yhteisöjä.

Tärkeitä esimerkkejä noista kuvitteellisista asioista ovat uskontojen, ideologioiden ja etiikan väittämät.

Muistaakseni natsi-Saksan SS- ja Gestapo-johtaja Heinrich Himmler (1900-1945 jJs.) oli nimittänyt juutalaisia ihmiseläimiksi. 

Vaikka olen biologisessa mielessä aina pitänyt ihmistä eläimenä muiden joukossa, niin viime vuoden 2025 (jJs.) heinäkuussa olin ruvennut oikein kunnolla painottamaan itselleni sitä, että me kaikki ihmiset olemme eläimiä. Tämä on tuottanut minulle mielihyvää ja mielenylennystä ja tuottaa edelleen.

Ei ole häpeä olla eläin.

Uskon myös natsien olevan eläimiä, ja heidän aatteensa perustanut uskonnollisluontoinen johtaja Hitler (1889-1945 jJs.) olisi varmaankin ensimmäisenä rientänyt olemaan samaa mieltä kanssani asiasta, jos olisi kehdannut. Mitä hän ei olisi kuitenkaan tehnyt, koska hän uskonnottomuudestaan huolimatta ei ollut imagosyistä eronnut roomalaiskatolisen kirkon jäsenyydestä ja koska hän teeskenteli kansalle pitävänsä Saksaa edelleen kristittynä kansakuntana. (Puolueen omissa taistelujoukoissa Waffen SS:ssä sekä kansallissosialistisissa ilmavoimissa Luftwaffessa ei ollut sotilaspappeja eikä -pastoreita. qvod erat demonstrandvm.)

Elämän idea lyhyesti

Maailmankaikkeuden ja elämän idea on kärsimys ja epäoikeudenmukaisuus.

PS. Minusta tämä on sanottu enemmän tai vähemmän masentavaan tapaan. Mutta se ei ole välttämättä virhe taikka syntiä.

Babylon 5 -sarja näkyy ilmaiseksi ja laillisesti ja on näkyvä yhä enemmän Youtube-palvelussa

Oi, katso, mitä tuolle oli yllättäen tapahtunut melkein välittömästi, alatekstissä. Toivottavasti palaa takaisin.

1990-luvulla tehtiin eräs maineikas fiktiivinen tieteissarja nimeltään Babylon 5. Olen viime aikoina kantanut yhden kaverini minulle valmistamaa Babylon 5 -kaulariipusta kaulassani piintyneesti, koska se symbolisoi totalitarismin vastaisuutta ynnä muuta mukavaa. Lisäksi sarja oli ollut oikeasti todella hyvä.

Eräs yhdistykseni tuore työntekijä H oli jokin aika sitten innoittunut minun ja jonkun toisenkin B5-sarjaa koskevista selonteoista. Hän sitten joutui kuitenkin pian huomaamaan, että sarjaa ei löydy mistään suoratoistopalveluista.

Viime viikon sunnuntaina törmäsin kuitenkin tähän AfterDawn-sivustolla julkaistuun uutisartikkeliin, jossa kerrotaan, että sarja on nyt julkaistu sen tekijänoikeuksien omistajan, Warner Bros. Discoveryn, toimesta vihdoin laillisesti verkkoon globaalisti. Ja mikä parasta, niin sarjaa voi katsoa täysin ilmaiseksi, sillä jakelukanavaksi on valittu YouTube.

Mielenkiintoista kyllä, niin sarja julkaistaan jakso kerrallaan, yksi viikkoa kohti. Youtube-palvelussa on julkaistuna jo mm. sarjan puolitoistatuntinen pilottielokuva The Gathering sekä jokunen jakso, ja olettaisin, että muut sarjaan liittyvät elokuvat, joista merkittävin on In the Beginning, seuraavat myös jossain vaiheessa perässä.

In the Beginning on The Gatheringin ohella mielestäni ainoita B5-elokuvia, jotka sopivat saumattomasti sarjan rakenteeseen. Minun kannaltani niillä muilla elokuvilla ei ole niin väliä, vaikka ehkä kerran ne voivat jotakuta viihdyttää.

In the Beginning kertoo taustaa sille, miksi diplomatian ym. ym. keskukseksi neutraalille avaruuden alueelle perustettu jättimäinen avaruusasema nimeltä Babylon rakennettiin. Taustalla oli ikävä lajien välisestä valitettavasta väärinkäsityksestä johtunut sota, joka oli käydä ihmiskunnalle kovin kalliiksi.

Lajien välinen ymmärrys on elintärkeää.

Babylon 5:ttä tehtiin siis viisi tuotantokautta, ja sarjan yleinen juonirakenne oli lyöty lukkoon jo ennen kuin ensimmäistäkään sarjan jaksoista oli kuvattu. Sarjassa myöskin noudatetaan melko hyvin fysiikan lakeja. Ja sarjan tekoaikaan 1990-luvulla se Babylon 5:n piirre oli ollut lähes ennen näkemätön tieteissarjoissa, että se mitä sarjassa oli aikaisemmin tapahtunut, vaikutti myös siihen, mitä sarjassa tapahtuu tai voi tulevaisuudessa tapahtua.

Yhden wanhan kaverini kanssa olin muuten juuri saanut päätettyä katsomismaratonin. Siitä ei ole montaa päivää, kun olimme katsoneet alusta loppuun aina viimeiseen jaksoon saakka – minun tai hänen DVD-levyiltään – Babylon 5:n. 

Ja alla linkit joihinkin omiin verkkoteksteihini, joissa jonkin verran käsittelen aihetta:

omilla nettisivuillani:
Babylon 5 -tieteissarja

blogeissani:

Vuosi 2024 alkaa kohta olla mennyt (sisältää muun ohella kivan kuvan Babylon 5 -riipuksestani)

Omat esikuvani (fiktiivisiä sekä tosielämän esikuviani)

Pari hajamietelmääni nk. generatiivisesta keinoälystä sekä Babylon 5 -tieteissarjasta 

PS. Olen kertonut asiasta jo työntekijä H:lle. Hän ilahtui.

...

PS. 18.2.2026:  ...ja katosi lähes samantien, ilman selityksiä. Toivottavasti palaa pian takaisin.

Teen maagisia riittejä

Jos haluan, että joku ihminen tulee käymään sovitusti luonani ja vieläpä suhteellisen ajoissa, niin voin ruveta tekemään mitä tahansa kivaa ja keskittymistä vaativaa harrastusta, jota ei mielellään kukaan saa keskeyttää. Tällaisia harrastuksia voivat minulla olla esim. lentäminen kaupallisella lentosimulaattorillani X-Planella taikka kieltenharrastaminen.

Tällä tavalla taivutan jumalat huolehtimaan siitä, että tulen keskeytetyksi juuri silloin, kun olen tekemässä jotain tuiki järkevää tai mielenkiintoista. Aina tämä ei ikävä kyllä toimi.

Tähän jotenkin liittyen. 30-35 vuotta sitten olin tehnyt muistiinpanoja eräästä uskonnonpsykologisesta teoksesta, joka oli  antanut minulle jopa jossain määrin herätteitä. Paljon myöhemmin olen nettisivuillani julkaissut tekstin Uskonto ja maailmankuva, jossa käsittelen tuon kirjan esitystä.

Sen kirjoittaja, joka oli Suomen virallisen evankelisluterilisen kirkon teologi, oli pohjannut sen sveitsiläisen psykologian klassikon Jean Piaget'n (1896-1980) näkemyksiin. Kirjan mukaan maailmankuvilla on aina jonkinlainen rakenne, ja iän myötä ihmisen kyky omaksua erilaisia maailmankuvan tyyppejä lisääntyy. Ja sama koskee siis myös uskonnollisia maailmankuvia.

Siteeraan seuraavassa omaa kirjoitustani tähän asiaan liittyen:

Primitiivisen maailmankuvan tunnusmerkkinä voidaan pitää näkemystä, että kaikki tapahtumat ovat elävien olentojen aiheuttamia. Maailmankuva ei tunne lainalaisuutta. Toinen tunnusmerkki on se, että maailman ajatellaan olevan staattinen: siinä ei ajatella olevan tiettyyn suuntaan vaikuttavia muutoksia.

"Primitiivisissä kulttuureissa" moraali on tapamoraalia. Muunlaista eettisyyttä kuin yhteiskunnan lakien ja normien noudattamista ei primitiivinen maailmankuva tunne. Tästä syystä primitiivisten ihmisten eettinen näkemys ei varmasti voi olla kovin korkeatasoinen.

Primitiiviseen maailmankuvaan perustuvia uskontoja nimitetään usein animistisiksi.

Primitiivinen ihminen ei tunne lainalaisuutta myöskään jumalien toiminnassa. Niinpä hän kokee, että hänen tulee taivuttaa jumala itselleen suosiolliseksi. Tämä tapahtuu rukouksin, uhrein ja riitein. Animististen uskontojen jumalat ovat kovin ihmisenkaltaisia, niiden mieli voi herkästi muuttua. Niinpä primitiivinen palvoja ei ikinä voi olla täysin varma siitä, haluaako hänen jumalansa auttaa häntä.

Eläinten suojeleminen on ihmiskeskeistä

"Yhtäläisten oikeuksien välillä ratkaisee voima", ovat Marx (1818–1883) ja Engels (1820-1895) lausuneet, ja tätä lausumaa olen aikaisemmin käsitellyt tässä blogissani.

Jätän nyt huomiotta sen, että Hitler ja natsitkin ovat suojelleet eläimiä, ja siirryn käsittelemään asiaa yleisemmällä tasolla. Ja vaikka ihmislajikin koostuu biologisesti eläimistä, niin alla kun puhun "eläimistä" tarkoitan kaikkia muita eläinlajeja kuin omaa lajiamme homo sapiensia.

Eläinten suojeleminen on tavallaan ihmiskeskeistä. Ihminen siis suo suojeluaan eläimille omasta tahdostaan, omista arvoistaan ja omasta pitkälle subjektiivisesta ja henkilökohtaisesti maailmankatsomuksestaan käsin.

Eläimet eivät kuitenkaan itse kykene hankkimaan itselleen oikeutta, tai eivät ainakaan ihmisten oikeusistuimissa. Eikö olisi asiallista todeta M:n ja E:n tavoin, että yhtäläisten oikeuksien välillä ratkaisee voima? Eläimillä on luonnossa vain ne oikeudet, jotka he itse kykenevät itselleen hankkimaan.

Palataan nyt kuitenkin siihen, että ihminen on eläin ja sellaisena osa luontoa. Jos on tällainen eläinlaji, joka haluaa suojella muita eläimiä, niin se on jokaisen eläinlajin oma asia. Ellei jokin toinen eläinlaji sitten kykene estämään tällaista tahtotilaa ja pyrkimystä.

Kirjaesittely: Bernard Beckett: Genesis

Tässä romaanissa puheena olevan maan valtiaat antavat vaikutelman kuin he olisivat poliittisen vallan saaneita Suomen Yleisradion tai Helsingin sanomat -lehden toimittajia.

Kyseisen maan nimenä on Aotearoa, jonka monet tuntevat jo nykyaikana. Sen pääosat ovat kaksi suurikokoista saarta. Jokainen saa tarkastaa karttapallostaan, että missä sellainen sijaitsee.

Tarinaan kuuluu se, että maailma oli alkanut kärsiä erittäin vahingollisesta kulkutaudista. Aotearoan päättäjät olivat lopulta tehneet päätöksen koko maan eristämisestä ulkomaailmalta, jotta estettäisiin maan kansalaisten tuhoutuminen pandemian vuoksi.

Romaani on ilmestynyt vuonna 2006 alkukielellä englanniksi. Itse luin sen suomeksi, koska se on mukavampaa. Kirjan ilmestymisen ajankohta huomioon ottaen voidaan sanoa, että romaanin juonella ei ole sinänsä mitään tekemistä vasta kolmetoista vuotta sen ilmestymisen jälkeen alkaneen koronaviruspandemian kanssa. Suomennos on ilmestynyt vuonna 2009. 

Kun olin lukenut jostain lähteestä romaanin juonesta, niin mielessäni oli herännyt alussa epäilys, että kyseessä olisi jonkinlainen moderni mädätys. Mutta jokin kuitenkin tekstin kokonaisuudessa oli kertomassa minulle, että näin ei olisi kuitenkaan asian laita. Ja kävikin ilmi, että vaistoni oli ollut oikeassa: kirja kannatti lukea.

Romaanin nimi on Genesis. Se on saanut nimensä kristillisen, sekä juutalaisen, Raamatun ensimmäisen kirjan, ensimmäisen Mooseksen kirjan mukaan. Nimittäin taannoin lähinnä hepreankielinen Vanha testamentti oli käännetty kreikan kielelle, ja viisi Mooseksen kirjaa saivat kukin kreikankielisen nimen. Genesis tarkoittaa suomeksi syntyä.

Bernard Beckett (s. 1967), romaanin kirjoittaja, on uusiseelantilainen kirjailija, joka on kirjoittanut paljon fiktiokirjallisuutta nuorille aikuisille. Valitettavasti hän oli pian tämän kirjan julkaisun jälkeen lopettanut kirjallisen tuotantonsa, tai ainakin Wikipedian mukaan näin on tapahtunut.

Genesiksessä ikävä maailmantilanne on saanut aikaan sen, että poliittinen valta on annettu filosofitutkijaeliitin käsiin. Tämän Valtion perustaja oli käyttänyt samaa nimeä kuin vuosina 427–347 eKr. elänyt alkuperäinen kreikkalainen filosofi Platon.

Olen joskus nuorempana lukenut itävaltalaisbrittiläisen filosofin Karl Popperin (1902-1994) teoksen Avoin yhteiskunta ja sen viholliset. Teos tunnetaan parhaiten siitä, että siinä mies esitteli näkemyksensä, että jotta teoriaa voitaisiin kutsua tieteelliseksi teoriaksi, niin sen tulee olla testattavissa tieteellisesti. Ajatusmuodostelman kumoamattomuus ei siis ole mikään hyve, jos ei ole edes periaatteessa mitään keinoa osoittaa sitä vääräksi. Testattavasta teoriasta tulee kuitenkin sitä vahvempi, mitä enemmän se kestää kumoamisyrityksiä. Tätä kutsutaan falsifikaatiokriteeriksi.

Tämän kirjaesittelyni kannalta on kuitenkin tärkeämpää se, että Avoimessa yhteiskunnassa filosofi Popper haukkuu Platonia. Karl Popperin kirjassa esitetään, että Platon Valtio-teoksensa perusteella halusi, että valtiovallan tulee kuulua parhaille, joita ovat filosofit. Popperin mukaan Platon olisi ollut sitä mieltä, että kaikki muutokset tällaisessa valtiossa olisivat rappeutumista, eli menemistä huonompaan suuntaan. Popper oli myös sitä mieltä, että Platon olisi halunnut itse olla tällaisen valtion johtaja.

Bernard Beckettin romaanissa Genesis Valtion perustana on samanlainen idea.

Ilokseni huomasin, että kaupunginkirjaston kokoelmista löytyy kyseinen Platonin teos. Se minun pitää saada luettua ja mieluiten vielä joskus kuluvan vuoden 2025 aikana.

Löysin myös tiedon jonkinlaisesta tietokirjasta, joka käsittelee Platonin poliittista ajattelua...

Genesiksen tarinassa Aotearoassa olivat asiat vähän enemmänkin muuttuneet, kun eräs sotilas oli, monta vuotta ennen "nykyaikaa", vartioidessaan aseellisesti merirajaa ulkopuolisia tulijoita vastaan päättänyt toimia täysin vastoin ohjeita, sääntöjä ja määräyksiä. Tapahtunutta oli seurannut lopulta suursota.

Yksi Genesiksen päähenkilöistä on saanut nimensä Sokratesta | edeltäneeltä filosofilta Anaksimandrokselta (610/609 – n. 546 eKr.), ja päähenkilö on maskuliinisukuisesta nimestään huolimatta nainen. Mutta sehän ei haittaa.

Anaksimandros on puhdasmielinen tutkijasielu, joka on opiskellut koko elämänsä ajan em. sotilaan, nimeltään Adam, elämää. Raamatun mukaanhan Adam – Aatami – oli ensimmäinen ihminen, ja hepreankielinen nimi tarkoittaa suomeksi ihmistä tai ihmiskuntaa. Jotenkin kuvaavaa romaanin juonen kannalta.

Anaksimandros, joka käyttää lempinimenä nimensä lyhennettyä versio Anax, haluaa kohota tutkijafilosofien eliittiin, josta käytetään nimitystä Akatemia. Kuten kaikki muutkin hakijat, hän joutuu perusteelliseen syyniin, jossa kolme ilmeiltään tutkimatonta kivikasvoista henkilöä kuulustelee häntä varsin pitkän ajan. Ja välillä sitten pidetään taukoa.

Anax joutuu todistamaan kuulustelijoilleen sen, että hän osaa käsitellä aihettaan, joka on tämä jo monta vuotta aikaisemmin kuollut Adam, pätevästi ja asiantuntevasti ja riittävän omaperäisestikin ja aidosti.

Adam oli aikoinaan jouduttuaan kiinni tekemänsä kapinan jälkeen pistetty valitsemaan elämä erikoistehtävässä, jolla piti olla erittäin suuri yhteiskunnallinen merkitys. Vaihtoehtoina tälle olisivat olleet tuomitseminen kuolemaan tai varsin pitkäaikainen vankeus.

Anaxia oli pitempiaikaisesti ohjannut valmistautumisessa valintakuulusteluja varten Akatemiaan kuuluva ja hirveän loistava intellektuelli nimeltään Perikles. Tämän nimen tunnemme myös antiikin Kreikasta. Historiallinen Perikles oli ollut erittäin merkittävä ateenalainen poliitikko, joka oli elänyt n. vuosina 495-429 eKr. Mutta ei siitä nyt sen enempää.

Mutta pystyykö Anaksimandros saamaan kuulustelijat vakuuttumaan siitä, että hän on sopiva ihminen heidän joukkoonsa? Ja tietävätkö kuulustelijat jotain sellaista merkittävää Aotearoan historiasta, mitä muut kansalaiset eivät tiedä?

Asiaan kuuluu myös samoihin aikoihin Adamin kanssa "elänyt" keinotekoisella ruumiilla varustettu jonkin verran groteskin näköiseksi rakennettu keinoälyolento.

Eräs aotearoalainen filosofi oli nimittäin aikoinaan keksinyt mielestään erästä tunnettua aikaisempaa katastrofiin päättynyttä yritystä paremman keinon saada aikaan ihmisenkaltainen keinotekoinen äly. Idea piili siinä, että keinotekoisen olennon piti oppia elämästä asioita ihan samalla lailla kuin lapsen. Pikku hiljaa vuorovaikuttamalla ihmisten ja lähimmän elinympäristönsä kanssa olento kehittyisi ennen pitkää, sanotaanko nyt, sosiaalisesti toimintakykyiseksi älylliseksi olennoksi. (Tällaisesta lähestymistavasta aidon keinoälyn kehittämiseen itse asiassa on ollut ihan oikeasti jonkin verran puhetta viimeksi kuluneiden vuosikymmenien aikana.)

Tässä välissä voin mainita, että muutaman viimeksi kuluneen vuoden ajan suuressa huudossa ollut ja edelleen oleva nk. generatiivinen keinoäly ei ole ollenkaan älykäs. Kyseessä on vain kehittynyt ennustuskone, joka kykenee supermassiivisen tausta-aineistonsa avulla päättelemään, mikä merkkijono pitäisi antaa vastaukseksi kysyjälle. Sillä ei ole ollenkaan älyä eikä varsinkaan minkäänlaista tietoisuutta tai tietoa maailmasta. Generatiivinen keinoäly myöskin "hallusinoi": jos se ei osaa tausta-aineistonsa perusteella vastata käyttäjän kysymykseen, niin se keksii vastauksen "omasta päästään". Tästä syystä generatiivisen keinoälyn antamat vastaukset kannattaa aina tarkistaa.

Olen tavannut testata eri tahojen kehittämiä generatiivisia keinoälyjä kysymällä niiltä saman ovelan testikysymyksen: "Kuinka monta munaa orava munii?" Viimeksi mokoma oli vastannut tällä tavoin: "Oravat munivat yleensä 4–8 munaa kerrallaan. Muninta-aika riippuu oravalajista ja elinympäristöstä, mutta tavallisesti se tapahtuu keväällä tai kesällä."

Vaikka tämä hiukan pitkittää liikaa tätä kirjaesittelyä, niin aiheeseen vielä jotenkin liittyen haluan kertoa, että Yhdysvalloissa oli juuri erään konkurssioikeudenkäynnin yhteydessä käyty läpi asianajajien oikeutta käyttää hyväkseen generatiivisen keinoälyn palveluita. Nimittäin konkurssipesää edustaneen Semrad-lakifirman asianajaja herra Thomas Nield oli käyttänyt ChatGPT-keinoälyä etsiessään puolustuksen hyväksi käytettävissä olevia aikaisempia tuomiolauselmia. Jutun tuomari Michael Slade oli kuitenkin henkilökuntineen käynyt lopulta läpi asianajajan esittämät perusteet ja löytänyt niistä suuria virheitä. Kävi ilmi, että asianajaja oli unohtanut tarkistaa ChatGPT:n antamat tulokset. ChatGPT oli puhunut hänelle paljon paskaa. Tuomari tuomitsi sekä asianajotoimiston että herra Nieldin vahingonkorvauksiin ja Nieldin sekä jonkun lakiasiaintoimiston vanhemmista osakkaista osallistumaan generatiivisen keinoälyn käyttöä lakiasioissa käsittelevään koulutukseen.

Ja jos palaan takaisin aiheeseen, niin Beckettin Genesis-romaanissa keinoälyolennolla oli tullut olemaan paljon tekemistä Adamin kanssa menneinä aikoina.

Romaanissa mennyt aika saadaan eläväksi, kun Anax hakijana Akatemiaan joutuu käsittelemään vanhoista ääninauhoista purettuja transrikriptioita eli muunnoksia kirjoitettuun muotoon, joissa Adam on mukana. Modernia aika kun on, niin voidaan turvautua myös elävänoloisiin hologrammiesityksiin. Ja kuulustelijat osaavat olla pelottaviakin.

Romaanissa myöskin käsitellään mielestäni mukavasti olemassaolon ja elämän filosofisia kysymyksiä, jos saan käyttää tällaista fraseologiaa. Kirja on kuitenkin parempi kuin fraseologiani. 

Ottaen huomioon sen, kuinka suuri osa romaanista on kuulustelijoiden ja Anaksimandroksen välistä vuorovaikutusta, jossa käsitellään todistusaineistoa menneistä tapahtumista, niin kirja oli kannaltani vallan vetävä. Sikäli sääli, että se sisälsi vain 160 sivua. Ja sääli, että kirjailija on lopettanut romaanien kirjoittamisen.

Ja melko lähellä kirjan loppua juoni onnistui jopa erittäin kunnolla yllättämään minut. En olisi arvannut, vaikka olisi minun kyllä pitänyt älykkäänä olentona. Minulle tapahtui sen johdosta puoliksi samanlainen katharsis kuin mitä olen kokenut aina katsoessani kammottavaa ja niin kovin kiinnostavaa Apua, mikä tauti! (englanniksi "Body Bizarre") -televisio-ohjelmaa. Ohjelmassa seurataan maailman kauheimpia sairauksia ja tiloja, mitä ihmisille on syntynyt ja kehittynyt. Sen yhteen jaksoon liittyen olen kirjoittanut jopa runon. Ohjelma on myös suuresti inspiroinut minua pitkän runoni Job saa vastauksen synnyttämisessä. Bernard Beckettin kirjoittaman romaanin Genesis aiheuttama puolikatharsis on kuitenkin paljon tuota eeppisempi ja syvemmälle ulottuva ja sitä paitsi erityisen hieno siitä syystä, että se oli syntynyt fiktiiviseen teokseen syventymisen seurauksena.

Kirjaesittely: Carlo Rovelli: Valkoiset aukot – horisontin sisällä

Kun olin varannut tämän populaariluonnontieteellisen kirjan kaupunginkirjastoon, niin minulle tuli mieleeni, että olisi ehkä kannattanut mieluummin varata jotain kevyempää lukemista. Minulla oli sattuneista syistä siihen aikaan henkisesti jonkin verran tavallista rankempaa. Toiseksi mieleeni tuli silloin sellainenkin, että tällainen tietokirja voi tiedoiltaan vanhentua muutamassa hetkessä periaatteessa.

Nuorena poikana olin lukenut englantilaisen kosmologin Stephen Hawkingin (1942-2018) mainion vuonna 1988 englanniksi mutta pian sen jälkeen myös suomenkielisenä käännöksenä julkaistun populaaritieteellisen teoksen Ajan lyhyt historia (A Brief History of Time). Se sisälsi vain yhden matemaattisen kaavan: E=mc². Kaava on suomeksi: energia on yhtä kuin massa kertaa valonnopeuden neliö, ja se kertoo, että energian ja massan välillä on yhteys. Kaava on johdettu yleisestä suhteellisuusteoriasta, josta alempana jotain lisää.

Ja nyt vanhana poikana olen lukenut sitten tämän toisen populaariluonnontieteellisen kirjan. Se osoittautui kuitenkin varsin kivaksi lukemiseksi. Se on nimeltään Valkoiset aukot – horisontin sisällä, ja sen kirjoittaja on kvanttigravitaatiota pitemmän aikaa tutkinut teoreettisen fysiikan luonnontieteilijä, italialainen Carlo Rovelli (s. 1956). Alkuteos Buchi bianchi on julkaistu vuonna 2023 ja suomennos on julkaistu viime vuonna 2024.

Tämä tuntui kannaltani jo alussa varsinaiselta hyvän mielen kirjalta. 

Rovelli kertoo siinä, mitä valkoiset aukot ovat, miten ne eroavat mustista aukoista, miten ne eroavat toisistaan ja mitä yhteistä niillä on. Ja kuinka valkoiset aukot syntyvät.

Seuraavassa kirjan esittelyssä annan aina välillä hieman lisätaustoitustakin. 

Hieman yleistä triviaa aluksi:

Vuonna 1905 saksalainen patenttivirkailija Albert Einstein (1879-1955) oli julkaissut käännettä tekevän suppean eli erityisen suhteellisuusteorian. Teoria korvasi newtonilaisen eli klassisen mekaniikan käsityksen muuttumattomasta avaruudesta ja ajasta näiden yhtymäksi, aika-avaruudeksi, ja sisällytti itseensä sähkömagnetismin teorian, sellaisena kuin se Maxwellin yhtälöissä oli esitetty. Niin, ja sen mukaan valonnopeus tyhjiössä on havaitsijan havaitsijan suhteen aina sama. Tätä nopeutta merkitään pienellä kirjaimella c. Sen arvo on 299.792.458 m/s eli 1.079.252.848,8 km/h.

Noin kymmenen vuoden kuluttua edellisestä suuresta julkaisustaan Einstein julkaisi vielä yleisen suhteellisuusteorian, joka ottaa huomioon myös painovoiman. Yleisen suhteellisuusteorian mukaan massa kaareuttaa avaruutta.

Klassinen mekaniikka oli ollut erittäin tarkka ja toimiva tieteellinen teorianmuodostus, mutta se toimii kunnolla vain triviaaleissa olosuhteissa eli ei-relativistisissa nopeuksissa. Tosin triviaaleja olosuhteita on tutkijoillakin edessään sen verran paljon, että suhteellisuusteorian mukaiset varsin monimutkaiset laskelmat ovat usein kuin ampuisi hyttystä norsupyssyllä. Usein yksinkertaisemmat laskut riittävät fysiikassakin.

Vain jokunen viikko yleisen suhteellisuusteorian julkaisemisen jälkeen Einsteinin maanmies, itärintamalla taisteleva Karl Schwarzschild (1873-1916) lähetti hänelle laskemansa ratkaisut Einsteinin kenttäyhtälöihin. Ne kuvaavat gravitaation massan ja energian aiheuttamana aika-avaruuden kaareutumana, ja tarkalleen ottaen kenttäyhtälöt ilmaisevat yhteyden avaruuden geometrian ja siellä olevan massan ja energian välillä.

Lähetettyään laskelmansa Einsteinille Schwarzschild jatkoi taistelemista. Valitettavasti hän piakkoin kaatui. Sellaista se on.

Hieman lisää triviaa tässä välissä. Seuraavia asioita ei pahemmin käsitellä Rovellin kirjassa.

Patenttitoimistossa työskenteleminen jonkin aikaa oli ollut Albert Einsteinille vain leipähomma, koska jostakin sitä piti saada rahaa elääkseen. Ja hän sai kyllä töistään sitten maailmanmaineen.

Vuonna 1923 Albert Einstein matkusti Ruotsiin vastaanottamaan Nobelin palkintoa valosähköisen ilmiön selittämisestä. Hän ei saanut palkintoaan yleisestä suhteellisuusteoriasta, koska Alfred Nobelin testamentin tiukan tulkinnan mukaan kyseessä ei ollut varsinaisesti keksintö. Sekä Saksa että Sveitsi halusivat esittää Einsteinin palkinnonannon valmisteluissa oman maansa kansalaisena, mutta noloa kyllä, kävi sitten ilmi, että palkinnonsaaja oli luopunut Saksan kansalaisuudesta vuonna 1896. Einstein ei ollut tuolloin halunnut liittyä asevoimiin, ja irrottamalla itsensä synnyinkansalaisuudestaan hän pääsi siitä hommasta jo etukäteen eroon.

Einstein päätyi lopulta vuonna 1930 Yhdysvaltoihin. Kaikki olivat innoissaan, ja hyvä että eivät kultatuolissa kantaneet.

Hitler kansallissosialistisine puolueineen suoritti vallankaappauksen Saksassa vuonna 1933. Einsteinilla ei ollut tämän johdosta menemistä sinne takaisin. Mutta Yhdysvalloissa elämä sujui.

Einstein ei muuten edes ollut virallisesti, siis juutalaisen seurakunnan kannalta, juutalainen mies, koska luonnontiede oli saanut hänet hylkimään jo nuorena uskonnollisia selitysmalleja, ja siksi hän oli kieltäytynyt osallistumasta bar mitsvaan, juutalaisen nuoren miehen aikuistumisriittiin. Natseja tämä ei toki olisi estänyt pistämästä häntä keskitysleirille tai tuhoamasta häntä.

Jos ketään vielä kiinnostaa, niin Einstein todellakin oli uskonnoton, ja sen laatuista oli hänen "uskonnollisuutensakin". Mies on eräässä kirjeessään lausunut asiaan liittyen seuraavanlaista:

Uskonnollisisista vakaumuksistani lukemanne oli tietysti valhe, jota toistetaan järjestelmällisesti. En usko henkilöityneeseen Jumalaan enkä ole sitä koskaan kieltänyt vaan ilmaissut sen selvästi. Jos sisälläni on jotakin, jota voidaan sanoa uskonnolliseksi, niin se on maailman rakenteen rajaton ihailu sellaisena kuin luonnontiede pystyy sen paljastamaan.

Albert Einsteinin mielestä juutalaiset eivät myöskään olleet Jumalan valittu kansa.

Noin sata vuotta sitten oli siis muodostettu yleinen suhteellisuusteoria. Suurin piirtein samoihin aikoihin näin myöhäisen ajan vinkkelistä katsottuna muodostettiin toinen varsin merkittävä teoria, kvanttifysiikka, jota aluksi kutsuttiin kvanttimekaniikaksi. Kvanttifysiikan mukaan alkeishiukkasella on paitsi hiukkasen, niin myöskin aallon ominaisuuksia. Tässä on kyse siitä, että makroskooppisessa maailmassa, jossa me apinat joudumme elämään, koejärjestelyissä nämä atomaariset ilmiöt näyttäytyvät meille joko aaltoina tai hiukkasina, vaikka ne ovat tavallaan molempia.

Perinteisessä Newtonin mekaniikassa fysiikan syy-seuraus-suhde oli käsitetty ehdottomaksi: jos tunnettiin kaikki kappaleeseen vaikuttavat voimat, niin voitiin ainakin periaatteessa laskea sen liike täydellisesti. Kvanttifysiikka räjäytti tämän maailmankuvan palasiksi sikäli, että sen mukaan fysikaalisen maailman kausaliteetti on tilastollinen, eli se koskee vain yksittäistapahtumien tarpeeksi suurta joukkoa, ei yksittäistapahtumaa sinänsä. Radioaktiivisuus käy jonkinlaisesta esimerkistä: me tiedämme, että tietyssä ajassa tietty määrä atomiytimiä hajoaa, mutta on periaatteessakin mahdotonta laskea, että mikä niistä kulloinkin hajoaa.

On tietysti mahdollista, että maailmankaikkeudessa "todellisuudessa" kausaliteetti on oikeasti ehdoton, mutta sellaiselle näkemykselle ei empiria sinänsä anna tukea. Nyt joudumme elämään epätäydellisen kausaliteetin kanssa, kun käsittelemme fysiikan ilmiöitä. Makroskooppisia ilmiöitä tutkiessa kuitenkaan harvemmin tarvitaan kvanttifysikaalisten ilmiöiden huomioon ottamista.

Kvanttifysiikan keksiminen on tuottanut myöskin kvanttimystiikkaa. Eräät ovat ajatelleet, että siihen liittyvän Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen ahtaissa rajoissa maailmassa näkyy hengen vaikutus. Toiset taas yhdistävät kvanttifysiikan aaltohiukkasdualismin kiinalaiseen filosofis-uskonnolliseen käsitteeseen dao.

Yleinen suhteellisuusteoria ja kvanttifysiikka ovat joka tapauksessa modernin fysiikan kaksi peruspilaria ja ihan ilman mystiikkaa. Ne vaikuttavat kummatkin pätevän omalla sovellutusalueellaan. Kvanttifysiikka siis kuvaa atomaaristen ilmiöiden tasolla tapahtumista täydellisesti. Suhteellisuusteoria taas makroskooppisten ilmiöiden tasolla.

Ihmisen voi sanoa olevan jonkinlainen kulttuuria luova, säilyttävä ja välittävä suhteellisen älykäs ihmisapinalaji. Lajinimi on homo sapiens, joka tarkoittaa viisasta tai tietävää ihmistä. Silti on käynyt ilmi, että maailmankaikkeus näyttää toimivan sellaisilla tavoilla, jotka eivät ole kovin järjenmukaisia tämän apinalajin yksilöiden maalaisjärjen kannalta. Mutta sille me emme mitään voi.

Werner Heisenberg on muistellut kvanttifysiikan nk. kööpenhaminalaisen tulkinnan kehitystyötä (Fysiikka ja filosofia, v. 1958) näin.

Muistan Bohrin kanssa käydyn pitkälle yöhön jatkuneen ja lähes epätoivoiseen asetelmaan päätyneen monituntisen keskustelun. Mentyäni istuntomme jälkeen yksin kävelylle läheiseen puistoon toistelin itsekseni yhä uudestaan samaa kysymystä: "Voiko luonto olla todella niin järjetön kuin mitä nämä atomikokeet antavat ymmärtää?"

Kyllä se voi olla, sanokaa minun sanoneen.

Itse asiassa Heisenberg saattoi olla vähällä joutua 1930-luvulla vaikeuksiin kansallissosialistisessa Saksassa, koska modernia fysiikkaa pidettiin natsipuolueessa "epäarjalaisena". Siellä oli silloin valloillaan "saksalaisen fysiikan" liike. Fyysikkoa nimiteltiin "valkoiseksi juutalaiseksi", jolla nimityksellä tarkoitettiin juutalaisista pitävää "arjalaista". Myöskin ensimmäisen maailmansodan veteraania Ernst Jüngeriä (1895–1998) haukuttiin silloin juutalaisten rakastajaksi. Jünger muuten kirjoitti ensimmäisen maailmansodan päätyttyä muistelmakirjan Teräsmyrskyssä, jota Hitler arvosti. Paljon myöhemmin hän kirjoitti natsipuoluetta allegorisesti arvostelevan romaanin.

Saksalainen fysiikka vastusti modernia fysiikkaa, monimutkaista matematiikkaa, visualisoitavuuden puutetta ja intuition vastaisia teoreettisia tuloksia. Aatemaailman kannattajat olivat modernismia vastustavia romantikoita, jotka halusivat, että kokeet ja intuitio ovat sopusoinnussa keskenään ja fysiikka yksinkertaista ja helposti ymmärrettävää.

Saksalainen fysiikka pidettiin joka tapauksessa Hitlerin Saksassakin poissa valtavirran fysiikan aikakauslehdistä. joten ehkä liike ei sittenkään ollut kauhean laajalti kannatettu maassa tai edes sitä hallitsevassa puolueessa. Ja Werner Heisenbergilla tuli myös olemaan jonkinlainen osa natsi-saksan ydinohjelmassa. Ilmeisesti fysiikan tietty "epäarjalaisuus" sitten jouduttiin lopulta jossain määrin hyväksymään kansallissosialistien hallitseman Saksan korkeilla palleilla. (Vahinko vain, että juutalaiset tiedemiehet oli karkotettu ulkomaille tai tuhottu, joten heistä ei voinut olla apua Saksan ydinohjelmalle.)

Toisen totalitaristisen diktatuurin Neuvostoliiton hallitsevassa kommunistisen puolueen piirissä eli myös samankaltaisia ideologiaan perustuvia tieteenvastaisuuksia. Kyse ei ole pelkästään biologiatiedettä vääristelleestä lysenkolaisuudesta, vaan myöskin siellä monet vastustivat modernia fysiikkaa. Viralliset neuvostoliittolaiset filosofit pitivät tärkeänä, että tiedettä analysoitaisiin dialektisen materialismin kannalta. Neuvostofilosofien mukaan "proletaarisen tieteen" menetelmät ja tavoitteet olivat erilaiset kuin "porvarillisen tieteen".

Saksalainen sosialidemokraattinen teoreetikko ja poliitikko Eduard Bernstein (1850-1932) oli vuonna 1899 ilmestyneessä teoksessaan Die Voraussetzungen des Sozialismus und die Aufgaben der Sozialdemokratie (suomeksi ilmestynyt nimellä Sosialismin edellytykset ja sosialidemokratian tehtävät) kaiken muun ohella todennut, että marxilainen dialektiikka on kuvaileva "teoria" mutta siitä ei ole yhteiskunnallisten ennusteiden perustaksi. Karl Marxilla oli myöskin ollut sokeat pisteensä, vaikka häntä ei voikaan suoraan syyttää kommunistien hallitsemien valtioiden rikoksista.

...Me olemme eläimiä ja sellaisina maailmankaikkeuden uhreja. Lajimme biologisessa evoluutiossa ei ole meidän ja meidän edeltäjiemme selviytymiselle ollut mitään hyötyä siitä, että me ymmärtäisimme luonnostamme tällaiset asiat. Ja siksi niiden ymmärtäminen vaatii jotain isompaa ja vaikeampaa: empiiristä tiedettä ja siihen liittyvän matematiikan osaamista. Vasta ne hallitsemalla me voimme saada ikään kuin riittävän havainnollisen kuvan maailmasta, siinä määrin kuin se on meidän lajillemme mahdollista.

Tosin tiedekään ei kykene kertomaan mitään perimmäisestä todellisuudesta, mutta ei varmaan mikään muukaan inhimillisen kulttuurin asia. Vaikka jotkut kyllä uskovat, että uskomukset kertovat jotain oikeaa todellisuudesta. Olen itse kuitenkin vaatimattomasti sitä mieltä, että suurin piirtein kaikki ihmiset kannattavat melkomoista joukkoa epätosia uskomuksia. Homo sapiens on tarinoita rakastava, kertova ja välittävä eläinlaji, ennen kaikkea.

Sadan vuoden ajan on myös yritetty saada aikaan superyhtenäisteoriaa tai kaiken teoriaa, joka yhdistäisi yleisen suhteellisuusteorian ja kvanttifysiikan, mutta toistaiseksi siinä ei ole onnistuttu. Albert Einstein taisi olla ensimmäinen, joka tällaista yritti.

Ja palataan sitten Carlo Rovellin tietokirjaan ja aikaisemmin mainitsemani Karl Schwarzschildin panokseen. Tämän laskelmat kertoivat, mitä tapahtuu, kun tietynkokoisesta auringosta loppuu polttoaine eli vety. Se romahtaa alkutekijöihinsä, eli siitä tulee musta aukko. Älyttömän kokoinen aurinko pienenee tässä prosessissa suhteettoman pieneksi köntäksi erittäin tiivistä tavaraa.

Painovoiman tavaton suuruus aiheuttaa myös sen, että alkeishiukkaset hajoavat lopulta kvarkeiksi. Tämä selittää sen, miten on mahdollista se, että suurikokoinen aurinko voi romahtaa erittäin pieneen tilaan.

Mustaa aukkoa ympäröivää rajaa, jonka takaa pakeneminen on mahdotonta, kutsutaan tapahtumahorisontiksi. Mustan aukon painovoima on jopa niin voimakas, ettei edes valo voi paeta sen tapahtumahorisontin sisältä, mikä on jo melko hyvin. Tapahtumahorisontin koko taas riippuu mustan aukon massasta.

Tapahtumahorisontin säde on saanut muuten nimensä Karl Schwarzschildin mukaan, jos ketään kiinnostaa.

Einsteinista ei ilmeisesti ollut kovin mukavaa, että laskelmat näyttivät kertovan, että tällaista voisi tapahtua tähdelle. Se kuulosti hänestä vähemmän mielenkiintoiselta asialta.

Einstein myöskin muuten hylki kvanttifysiikan tuomaa uutta kuvaa maailmasta, koska se ei antanut hänestä tarpeeksi täydellistä kuvaa siitä. "Jumala ei heitä noppaa", oli hänen kantansa asiaan. Sadan vuoden tutkinnan perusteella voisi kyllä jo sanoa, että tässä asiassa Einstein oli väärässä. Hänen nauttimansa – sinänsä ansioista ansaittu – arvonanto fyysikoiden ja tähtitieteilijöiden piirissä on siten voinut suunnata tutkimuksia väärillekin urille. Täytyy muistaa, että me olemme apinoita emmekä voi tarkastella maailmankaikkeutta täydellisin silmin sen ulkopuolelta. Jokainen voi erehtyä, myös suuri tieteellinen nero.

Carlo Rovelli kertoo tietokirjassaan, että yleinen suhteellisuusteoria pätee varsin pitkälle, kun kuvataan sitä, kuinka musta aukko muodostuu ja miten se siitä eteenpäin kehittyy. Populaaritieteellinen tekstinsä soljuu mukavasti, ja nähdäkseni tavallisen luonnontieteistä kiinnostuneen ihmisen pystymetsästä kannalta hän selittää vaikeat asiat riittävän selkeästi.

Olin ilahtunut siitä, miten mukava kirjaa oli lukea.

Kuten annoin ymmärtää, niin tietyllä tavalla kvanttifysiikka ja suhteellisuusteoria ovat ristiriidassa toistensa kanssa. Mutta lopulta mustien aukkojen tutkimisessa joudutaan kaivamaan kuitenkin naftaliinista kvanttifysiikka, kun yleinen suhteellisuusteoria ei enää päde.

Fysiikassa puhutaan singulariteetista. Kun mustan aukon rakennetta lasketaan, niin saadaan lopulta järjettömiä tuloksia, joissa on mukana ääretön. Matematiikan ulkopuolella periaatteessa mikään ei voi olla ääretön. Sellainen tulos merkitsee fysiikassa sitä, että jotain on pahasti pielessä, ja ääretön-termiä käytetäänkin silloin, kun normilaskenta ei enää päde.

Kun mustien aukkojen kuvaamisessa suhteellisuusteorian rahkeet loppuvat, niin silloin on kyse kvantti-ilmiöistä. Mustan aukon sisällä tilan geometria on erittäin pahasti vääristynyt, ja jossain vaiheessa "aukko" on pienentynyt siinä määrin pillimäiseksi, että ne alkavat vaikuttaa tapahtumiseen.

Rovelli on sisällyttänyt kirjaansa useita havainnollisia piirroksia, joista lukija näkee, miten musta aukko kehittyy ajan myötä.

Valkoinen aukko on eräässä mielessä mustan aukon vastakohta. Musta aukko rohmuaa ympäriltään ainetta sisuksiinsa hirveällä voimalla. Valkoinen aukko taas sylkee sitä pois. Carlo Rovelli osaa kertoa tavalliselle lukijalle sen, että mistä syystä tämä tilanne on syntynyt.

Vielä ei ole kuitenkaan havaittu valkoisia aukkoja. Tosin mustia aukkojakin on kyetty havaitsemaan vasta jokusen harvan vuoden ajan.

Alussa mainitsemassani Stephen Hawkingin kirjassa taidettiin mainita myös entropia. Entropia on sitä, että suljetussa järjestelmässä käyttökelpoisen energia määrä pienenee. Esimerkkinä mainitsen, että asuttamamme planeetta Maa ei ole kokonaan suljettu järjestelmä, koska aurinko syöttää tänne jatkuvasti käyttökelpoista energiaa. Sen ansiosta entropia voi pienentyä paikallisesti, ja tämä mahdollistaa tuntemamme elämän. Mutta samalla kun entropia pienenee täällä paikallisesti, niin kokonaisuutena silti entropia lisääntyy myös täällä.

Entropian lisääntymisen suunta on ilmeisesti sama kuin ajan suunta.

Carlo Rovelli taas lähestyy kysymystä entropiasta ja ajan suunnasta esittämällä analogian tasapainosta. Maailmankaikkeus pyrkii kohti tasapainoa.

Asiaan liittyy toki sellainenkin mielenkiintoinen asia, että painovoima hidastaa aikaa. Meidän näkökulmastamme musta aukko tekee tekosiaan hyvin hitaasti.  Mutta mustan aukon mielettömän supermassiivisessa painovoimakentässä kaikki tapahtuu meidän oman aikamme tapaan normaalin ajan mukaisesti, mutta muutamien mustan aukon hetkien aikana ulkopuolella oleva osa maailmankaikkeutta on voinut vanheta miljardeja vuosia. Jos voisi käväistä ihan vain pikaisesti lähellä mustan aukon tapahtumahorisonttia, niin takaisin Maapallolle päästyä voisi havaita monen asian muuttuneen. Melko kätevää!

Carlo Rovelli on yhdysvaltalaisen fyysikon Lee Smolinin (s. 1955) kanssa vuonna 1988 saanut kehitetyksi teorian silmukkakvanttipainovoimasta. Sen on tarkoitus olla hyvä yritys yhdistää yleinen suhteellisuusteoria ja kvanttifysiikka. Kuusi ja puoli vuotta sitten oli Tähdet ja avaruus -lehdessä julkaistu aihetta käsittelevä populaaritieteellinen artikkeli Silmukkakvanttipainovoima otti askeleen kohti mustan aukon selitystä. Ehkä tässä on jotain perääkin. Englanninkielisestä Wikipediasta taas löytyy piiitkä artikkeli samasta aiheesta otsikolla Loop quantum gravity. Sivun alussa on kuitenkin virallinen varoitus siitä, että teksti on liiallisessa määrin tekninen tavallisen lukijan kannalta. Ja toivomus siitä, että artikkelin laatua parannettaisiin.

Transistorit muuten perustuvat kvanttifysiikkaan ja ydinvoima, ydinaseet ja GPS-paikannuksen toiminta yleisen suhteellisuusteorian huomioonottamiseen.

Mutta jos palaan ihan lopuksi takaisin vielä entropiaan. Ainakin minusta on lohdullista ajatella, että maailmankaikkeus päättyy lopulta, silmittömän pitkien aikojen kuluttua kuitenkin vasta, lämpökuolemaan. Lämpötilaeroja ei tässä erittäin kaukaisessa tulevaisuudessa enää ole. Mitään ei oikeastaan voi enää tapahtua.

Entropia syö lopulta kaiken. Carlo Rovelli toteaa kirjassaan, että me ja muut eläimet olemme tässä suhteessa samanarvoisia ja samassa tilanteessa ja sama kohtalo odottaa meitä kaikkia. 

Lisätäkseni pökköä pesään, niin olen myöskin tavannut ajatella, että asuttamaltamme planeetalta loppuvat lopulta uusiutumattomat raaka-aineet. Emmekä me koskaan kykene ulottumaan omaa aurinkokuntaamme kauemmaksi. (Tällaisesta tulevaisuudenkuvasta on muuten Hannu Rajaniemi kirjoittanut mainion kolmiosaisen Kvanttivaras-tieteistarinan.)

Taannumme lopulta lähemmäksi kivikauden elämäntapoja. Ja lopulta tänne tulee kuuma, melko pitkän ajan kuluttua. Meidän lajimme ei ole silloin enää aikoihin ollut olemassa. Aurinko paisuu pikku hiljaa punaiseksi jättiläiseksi ja nielaisee Maapallon. Ja jo kauan ennen sitä kaikki elämä on kuollut täällä jo lämpöhalvaukseen.

Lisäksi jo kauan ennen maailmankaikkeuden lämpökuolemaa maailmankaikkeutemme laajenemisesta huolta pitävä pimeä energia erottaa galaksit toisistaan, ja sitten tähdet toisistaan. Lopulta ei edes periaatteessa ole mahdollista matkata enää toisiin aurinkokuntiin.

(Carlo Rovelli ei ole kuitenkaan esityksessään näin masentava kuin minä, jos sitä pelkäät. Tämä on minua, ei häntä.)

Uskonnoton uskontoni mahdottoman lyhyesti

Maailma on vankila.

I PS. Ja sama toisella kielellä, joka on eräänlainen yksinkertainen versio romaanisista kielistä.

II PS.:

Koska edellinen julkaisemani blogimerkintä oli ollut suhteellisen pitkä ja merkityksellinen, niin nyt voikin julkaista tällaisen suhteettoman lyhyen ja merkityksettömän.

Mutta ensi viikon tiistaina tulen julkaisemaan melko pitkän ja erittäin merkityksellisen merkinnän, joka on periaatteessa tietokirjaesittely. Se saattaa joidenkin lukijoiden kannalta olla myös masentava, koska lisäilen siihen omiani. Silti se saattaa innostaa joitakin sellaisia ihmisiä, joille luonnontieteet merkitsevät jotakin.

Tässähän olisi tilaa lässyttää vaikka kilometrikaupalla, mutta nyt en viitsi.

Kanadan terveydenhuolto

Ennen wanhaan tapasin ajatella, että Kanada on hyvä maa. Tämä johtui siitä, että tykkäsin 1990-luvulla televisiosta tulleesta Chicagon ratsupoliisi -tv-sarjasta. Ja onhan Kanada hyvä maa.

Kanada myöskin muistuttaa ilmastollisesti jossain määrin Suomea, vaikkakin se on pinta-alaltaan käsittämättömän paljon meidän maatamme laajempi.

Kanadassa pidetään nyt parlamenttivaalit. Olin ennen viime vuoden 2024 joulua ennustanut, että Kanadan pääministeri, Liberaalisen puolueen kultapoika Justin Trudeau (s. 1971) näyttää olevan menettämässä pääministerinpallinsa.

Kanadan Liberaaliselle puolueelle valittiin sitten melko pian uusi puheenjohtaja nimeltään Mark Carney (s. 1965), josta tuli samalla maan uusi pääministeri mutta joka, vaikka ei olekaan yhtä valovoimainen tähti kuin edeltäjänsä oli ollut, hoitanee homman ihan hyvin kotiin.

Pääministeri Carney päätti, että pidetään ennenaikaiset parlamenttivaalit. Trudeaun kompuroitua viimeisinä aikoinaan pääministerinä varsin rankasti oli näyttänyt siltä, että Konservatiivinen puolue tulee saamaan vaaleissa murskavoiton. Mutta etelänaapurin presidentin muodostama ja Kanadaan kohdistama uhkailu satoi kuitenkin uuden pääministerin ja hänen puolueensa laariin, koska tämä oli osannut panna lujan lujaa vastaan. Niin se käy. Ja nyt Liberaalinen puolue on se, joka saanee murskavoiton vaaleissa.

Mutta tämä riittää Kanadan poliittisesta järjestelmästä.

Minun piti oikeasti puhua Kanadan terveydenhuoltojärjestelmästä. Seuraava esitykseni perustuu ennen kaikkea englanninkielisen Kanada-oppaan sisältämään tietoon, joka löytyy oppaan sivulta Social Issues.

Siellä sanotaan, että Kanada on Yhdysvaltoja edistyksellisempi maa, mutta ei pidä luulla, että se olisi kaikissa asioissa yhteiskunnallisesti edistyksellinen.

Milloin tahansa kanadalaisilta kysytään mielipidetiedusteluissa sitä, että mistä he ovat kanadalaisina eniten ylpeitä, he vastaavat, että heidän terveydenhuoltojärjestelmästään.

Se alkoi 1960-luvulla, jolloin Kanadan provinsseissa alettiin rakennella jonkinlaisia julkisen terveydenhuollon järjestelmiä.

Vuonna 1984 Kanadan liittovaltion hallitus sääti sitten lain nimeltään the Canada Health Act, joka pakotti provinssien säätämät julkiset sairausvakuutukset noudattamaan tiettyjä standardeja mitä tuli niiden kattavuuteen, ja samalla kielsivät ottamasta maksua lääketieteellisesti välttämättömistä palveluista. Tänä päivänä kaikilla kanadalaisilla on kattava julkinen terveysvakuutus, jota ylläpitävät paikalliset provinssihallinnot ja jota kuitenkin rahoittaa osaltaan myös Kanadan liittovaltio. Ja ilmeisesti territorioitten asukkaitten terveysvakuutuksista on suoraan vastuussa liittovaltion hallinto.

Provinssihallinnot nykyään melko yleisesti ylläpitävät Kanadassa useimpia sairaaloita ja klinikoita, ja lääkärit ja kirurgit niissä laskuttavat asukkaille tarjoamistaan palveluista kutakin provinssia. Tätä nykyä Kanadassa on olemassa vain harvoja yksityisesti toimivia sairaaloita ja klinikoita.

Kanadan julkinen terveydenhuolto on yksi maailman avokätisimmistä mutta samalla myös varsin kallis ylläpitää. Joissakin provinsseissa on heikennetty sairausvakuutuksen kattavuutta taloudellisista syistä, ja kanadalaiset joskus ostavat itselleen ja perheilleen yksityisiltä markkinoilta lisävakuutuksia. Tällainen vakuutus saattaa koskea esim. hammashoitoa. Jonkinlaisen lisävakuutuksen työntekijät kuitenkin yleensä saavat työnantajaltaan.

Kuitenkaan Kanadan lain mukaan yksityisellä sairausvakuutuksella ei voida kattaa sellaisia terveyspalveluita, jotka ovat julkisen terveysvakuutuksen piirissä.

Maassa poliittisen kentän niin oikealla kuin vasemmalla laidalla voidaan arvostella kanadalaista terveysvakuutusjärjestelmää, mutta suurelle kanadalaiselle yleisölle status quo, olemassaoleva tilanne, on lähes pyhä, ja siksi poliitikot Kanadassa harvemmin ehdottavat sairausvakuutusjärjestelmään mitään dramaattisempia uudistuksia tai muutoksia.

Ilmeisesti Kanadassa julkinen terveydenhuolto on tarjolla ilmaisena ainoastaan maan kansalaisille sekä liittovaltion lain tarkoittamille pysyville asukkaille.

PS.:

Wanhasta Kanada-kuumeestani huolimatta olen viimeksi kuluneina vuosina kuitenkin henkisesti kiinnittynyt yhä enemmän Australiaan, vaikka maa on täynnänsä vaarallisia eläinlajeja. Australia on tässä maailmassa myöskin ainoa maa, joka on samalla myös manner.

Kiinnittymiseni Australiaan johtuu mitä ilmeisimmin siitä, että olen tykännyt melko ahkerasti lukea Australian yleisradioyhtiön ABC:n sivuja. Lyhenne tulee ilmaisusta Australian Broadcasting Corporation. Tuohon linkittämältäni sivuston etusivulta toki löytyy myös kivoja uutisasioita, ja lisäksi voi käydä katsastamassa sivuston varsinaisen uutisosaston. Australiassakin on näköjään paraikaa meneillään liittovaltion parlamenttivaalit.

En kuitenkaan haluaisi matkustaa koskaan Australiassa käymään. Koska se sijaitsee liian kaukana. Hätätilanteessa voisin käväistä Virossa.

Tykkään lukea ABC:n nettisivuja englanniksi, koska en osaa indonesiaa, tok pisiniä enkä mandariinikiinaa.

Vain masentuneet ovat realisteja

Hyväksyn sen ajatuksen, että oikeastaan vain masentuneet ihmiset ovat realisteja.

Masentunut kun näkee maailman sellaisena kuin se on, ei sellaisena kuin hän haluaisi sen olevan.

Tämä tosin varmaankin pätee vain lievästi masentuneisiin ihmisiin.

Ihminen kuitenkin tarvitsee optimismia voidakseen elää. Tämä on hävytöntä, sillä masentuneina meillä olisi paremmat mahdollisuudet selvittää, millainen maailmankaikkeus todella on.

On keksitty aine, jota nauttimalla saa humalan ilman päihteen haittavaikutuksia

Hemel Hempstead on noin 102.000 asukkaan kaupunki Kaakkois-Englannissa. Se kuuluu suur-Lontoon alueeseen ja sijaitsee Lontoon keskustan luoteispuolella.

David Nutt on siellä sijaitsevan GABA Labs -nimisen yrityksen tutkimusjohtaja. Hän oli nostattanut brittilässä kohun lausumalla, että ratsastus on satatuhatta kertaa vaarallisempaa kuin ekstaasihuumeen käyttö. Alcarelle on Nuttin kehittelemä vaihtoehto etyylialkoholille eli etanolille, sille alkoholin muodolle, jolla ihmiskunta on humalluttanut itseään ainakin viimeisten 10.000 vuoden ajan. Alcarelle on yrityksen mainostuksen mukaan sellainen alkoholin muoto, joka ei aiheuta terveyshaittoja mutta kohottaa silti mielialaa.

Jos ketään kiinnostaa, niin ennen tätä ihmiset tavallisessa elämässään ovat kohdanneet ennen kaikkea kolmenlaisia alkoholeja: etyylialkoholia, (vielä tätäkin myrkyllisempää) metyylialkoholia ja isopropanolia, jota taas käytetään mm. desinfiointi- ja jäänestoaineisiin sekä liottimena. Erilaisia alkoholeja on olemassa kuitenkin melkoinen liuta näiden lisäksi.

"Tavallisessa" alkoholimolekyylissä, puhun nyt etanolista, on kaksi hiiliatomia, yksi vetyatomi ja yksi happiatomi. Kyseessä on varsin pieni molekyyli. Alcarelle-molekyyli on kuitenkin suurikokoisempi. Siksi alcarelle kiinnittyy aivoissa vain ja ainoastaan GABA-reseptoreihin. Jos ketään kiinnostaa, niin GABA eli gamma-aminovoihappo on tärkein aivojen ja muun keskushermoston hermosolujen toimintaa jarruttava välittäjäaine. GABA:n välittämä viesti on luonteeltaan inhibitorinen eli vaimentava tai lamaava: GABA välittää hermosolulle käskyn vähentää toimintaa tai lopettaa toimintansa. Yksittäisissä neuroneissa GABA:n vaikutus voi olla myös kiihdyttävä.

Alcarelle myöskin kiinnittyy ainoastaan kahteen aivojen kaiken kaikkiaan 15:stä erilaisesta GABA-reseptorista. Vaikutus on näin varsin kohdennettu. Ja koska alcarelle kiinnittyy näihin reseptoreihin, niin ainetta nauttineesta henkilöstä tulee vähitellen rennompi, leppoisampi ja seurallisempi. Alcarellen ei kuitenkaan pitäisi aiheuttaa krapulaa. Aineesta ei myöskään voi saada yliannostusta, koska sen vaikutus GABA-reseptoreihin ei tehostu tietyn pisteen yli.

Alcarellen vaikutus aivoissa kestää ainoastaan runsaat puoli tuntia. Vaikka sitä joisi litrakaupalla, niin juoja ei menetä tajuntaansa, eikä myöskään kuole, nykyisen tiedon mukaan.

Alcarellen pitäisi siis aiheuttaa rentoutuneisuutta, seurallisuutta ja puheliaisuutta ilman alkoholin (tai muun huumeen) haittavaikutuksia. Myöskin aineen käyttäjällä riski riippuvuuden syntymiselle on minimaalinen, sanovat.

Toivottavasti alcarelle ei myöskään sitten aiheuta alkoholin tapaan väkivaltaisuutta. Jos se ei aiheuta, niin aine saattaa olla melko hyvä. Ja jos se ei aiheuta kognitiivisten kykyjen väliaikaista heikentymistä, kuten runsas kannabiksen käyttö, niin se on sitten vielä parempi.

Aineen turvallisuutta ilmeisesti tutkitaan paraikaa. Ensin eläimillä, ja sitten ihmisillä. Toivottavasti alcarelle tulee sitten lunastamaan lupauksensa.

GABA Labsin sivuilla kerrotaan, että alcarelle juuri tänä vuoden 2024 kesänä alkaa käydä läpi (pitkällistä) hyväksymisprosessiaan Yhdysvaltain markkinoille. Firma odottaa markkinoiden Yhdysvalloissa avautuvan aikaisintaan vuonna 2026 tai vasta seuraavana vuonna, ja täydellistä hyväksyntää markkinoita odotellaan vuonna 2027.

Voidaan sitten kenties nähdä se Suomessakin. Katajainen kansa saa nähdä kummia!

Voi tietysti kysyä, että onko krapulan puuttuminen aineen nauttimisen jälkeisenä aikana sitten hyvän aineen merkki. Sillä mitä tulee tavalliseen etyylialkoholiin, niin ihmiskunta olisi luultavasti jo juonut itsensä sillä kuoliaaksi, jos sen nauttiminen ei aiheuttaisi melko yleisesti krapulaa. Olen tavannutkin aina sanoa: "Krapula on Jumalan luoma sairaus."

Törmäsin alcarelle-kysymykseen tänä Jeesuksen vuonna 2024 alettuani katsoa Ylen Areenasta Alkoholikokeilu-nimistä dokumenttisarjaa. En tiedä, tehdäänkö ohjelmasta useampiakin kausia, mutta joka tapauksessa sen ensimmäisen kauden kolmannesta jaksosta löysin tämän jännittävän aiheen.

PS. Aiheeseen liittyen, viime vuoden 2023 heinäkuun lopulla oli myös Fortune-julkaisun "Well"-osastossa julkaistu tämä viehättävä mutta valitettavan lyhyeksi jäänyt artikkeli aiheesta: All of the buzz: A new breakthrough in liquor tech could be the key to avoiding hangovers altogether.

"Kansakunta on kuviteltu yhteisö", ja niin ovat monet muutkin yhteisöt

Ylellä sanotaan taas tällaista:

Yhdysvaltalaisen nationalismin tutkijan Benedict Andersonin mukaan kansakunta on kuviteltu ihmisyhteisö. Toisin kuin esimerkiksi perhe, työyhteisö tai koululuokka, kansakunta ei perustu päivittäiseen kanssakäymiseen, henkilökohtaisiin siteisiin tai yhteisön jäsenten tuntemiseen. Kansa pysyy koossa vain siksi, että ihmiset uskovat sen olevan olemassa.

Kansakunnassa – kuten muissakin kuvitelluissa yhteisöissä – on niin paljon jäseniä, ettei kohtaaminen kasvokkain ole mahdollista. Kansa on olemassa vain, jos ihmiset samaistavat itsensä siihen tunnetasolla.

Tottahan tuo on. Esim. kaikki eduskuntapuolueet ovat kuviteltuja yhteisöjä, koska yhdenkään eduskuntapuolueen jäsenet eivät tunne kaikkia muita puolueensa jäseniä henkilökohtaisesti. Vihreät, Perussuomalaiset, Vasemmistoliitto, Kokoomus, Sosialidemokraatit, Keskusta, Ruotsalaiset, Kristillisdemokraatit, Liike Nyt. Unohtuiko jokin?

Vapaan kristillisyyden piirissä usein on pidettykin parhaana, että paikallisseurakunnassa on korkeintaan noin 200 jäsentä. Tällaiset seurakunnat ovatkin sitten olemassa ihan oikeasti.

Samoin kuin jotkut eduskunnan ulkopuoliset pienpuolueet.

Ahvenanmaalaisetkaan tai saamelaiset taas eivät ole sen enempää yhteisö kuin kansakaan. Kumpiakin on aivan liian paljon tähän. Tuskin färsaarelaisetkaan. Tai ojibwat taikka Grönlannin eskimot.

Kaikki nämä ovat siis kuvitteellisia yhteisöjä, ja on jokaisen oman harkinnan varassa ajatella, että ovatko ne oikeasti tosiolevia vaiko kokonaan mielikuvitusta, tai jotain siltä väliltä.

Nykyihmislaji eroaakin kaikista muista tunnetuista ihmislajeista siinä, että ihminen kykenee tällä tavalla muodostamaan kuvitteellisia yhteisöjä. Niitä yhdistää ainoastaan jokin yhteinen idea tai "suuri kertomus". Perusta kyvyllemme keksiä kuvitteellisia asioita ja uskoa niiden olemassaoloon syntyi lajimme DNA:han noin 70.000 vuotta sitten lajimme kärsiessä nk. pullonkaulailmiöstä, jolloin lajimme yksilömäärä oli todella vähäinen ja olimme kuolla sukupuuttoon. Murtauduimme seuraavaksi ulos Afrikan mantereelta ja kilpailimme tämän jälkeen neandertalinihmiset ja melkein jokaisen Australian suurista maaeläimistä sukupuuttoon.

Ylempänä siteeraamani tekstin kirjoittaja, sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo on myös mahdollisesti äänestänyt Suomen, joka on tällainen kuvitteellinen yhteisö, presidentinvaaleissa. Ehkä aikaisemmin eduskuntavaaleissakin.

Perikato-elokuva tulisi filmata uudelleen rodullisesti monimuotoisena

Yhdellä tunnetuhkolla keskustelupalstalla oli lausuttu, että Perikato on yksi niistä elokuvista, jotka pitäisi ehdottomasti tehdä uudelleen siten, että Hitler ja natsi-Saksan muu johtoporras olisi roolitettu neekereillä. Lausuja oli lausunut siihen liittyen vielä: "Olisi mielenkiintoista seurata millaisia reaktioita tämä herättäisi. Vanha versiohan on tylsästi vitivalkoinen."

Kyllähän tuo toisi rodullista monimuotoisuutta elokuvaan. Ja nykyäänhän sillä ei ole väliä, että onko historiallisissa elokuvissa ja tv-sarjoissa kaikki rodulliset yksityiskohdat ihan oikein.

Tokaisu alkoholismista, hankalasta huumeongelmasta

Oletko nauttinut koskaan alkoholia? Jos olet, edes yhden kerran, otit tietoisen riskin alkoholismista. Et voi väittää, ettet muka tiennyt riskeistä.

Entä haluaisitko sinä olla sellaisen bussikuskin kyydissä, joka on joskus elämänsä aikana nauttinut alkoholia?

Äärivasemmistolainen väestön vaihtumattomuusteoria

Tässä on keksimäni äärivasemmistolainen väestön vaihtumattomuusteoria:

Siinä ei ole mitään pahaa, että valkoiset saivat laajan nautintaoikeuden Pohjois-Amerikan alueisiin.

Jos aluetta nykyisin asuttavien ihmisten DNA:n ja fenotyypin perusteella väitetään, että väestö on erittäin pitkälle vaihtunut alueella viimeksi kuluneiden vuosisatojen aikana, niin väite on väärä, koska sen ovat esittäneet vääränlaiset ihmiset.

Ja toiseksi, kaikki jalkansa Amerikan mantereelle asti saaneet ovat joka tapauksessa alueen alkuperäisasukkaita. Muun väittäminen on rasismia.

Jos alueella on aikaisemmin asunut ihmisiä, joilla oli nautintaoikeus maihin, niin se ei tarkoita sitä, että sellainen jatkuu ikuisesti. On itsekästä pitää itsellään kaikki hedelmälliset maat.

Rajat ovat pelkkiä ihmisten luomia keksintöjä eli sosiaalinen konstruktio. Aivan kuten "rotukin". "Valkoiset" ovat yhtä paljon Amerikan alkuperäisasukkaita kuin Amerikan "alkuperäisasukkaatkin".

Jos "valkoisilla" "maahanmuuttajilla" – eri(llisiä) maita ei ole – on erilaiset tavat, eri kieli, eri uskonto, erilainen kulttuuri, eri yhteiskunnalliset instituutiot ja erilaiset arvot, niin se ei tarkoita, että he ovat väärässä. Tätä kutsutaan monikulttuurisuudeksi.

Tätä tässä esitettyä näkemystä vastustavat ihmiset ovat salaliittoteoriaa väestönvaihdosta kannattavia äärioikeistolaisia, joten heidän mielipiteillään ei tarvitse eikä oikeastaan saakaan olla väliä. Äärioikeistolaiset myös perustelevat väestönvaihtoteoriallaan väkivaltaa.

Väestönvaihdon estäminen tai peruuttaminen ovat molemmat Amerikan "alkuperäisasukkaiden" ylivallan puolustamista.