Ernst Jünger, demokratiaa vastustava kansalliskonservatiivi

Ernst Jünger (1895–1998) oli saksalainen kirjailija, hyönteistutkija ja sotilas. Ennen ensimmäistä maailmansotaa hän palveli vähän aikaa Ranskan muukalaislegioonassa Pohjois-Afrikassa. Ensimmäisessä maailmansodassa hän palveli länsirintamalla upseerina. Jünger oli sotilaana etevä ja rohkea, ja hän haavoittui neljätoista kertaa. Maailmansota painoi jälkensä hänen ajatteluunsa.

1920-luvulla hän kirjoitti muistelmateoksia maailmansodasta. Teräsmyrskyssä (In Stahlgewittern) lienee kuuluisin hänen kirjoistaan. Siinä hän kuvaa sodankäyntiä rintamasotilaan ja upseerin näkökulmasta. Jünger ei ollut millään lailla sodanvastainen, mutta ei hän sotaa palvonutkaan. Romaanissaan hän antaa arvoa vastustajallekin ja tuo myös esiin myötätuntonsa ranskalaista siviiliväestöä kohtaan, joka joutui kärsimään sodan kauhujen keskellä. Jüngeristä tuli Saksassa varsin suosittu kirjailija.

Jünger oli asenteiltaan vahvasti nationalisti. Hän luotti paikalliseen perinteeseen ja suhtautui torjuvasti erityisesti sellaisiin kansainvälisiin virtauksiin, jotka liitetään edistysuskoon ja valistukseen. Hänen nationalisminsa ei kuitenkaan varsinaisesti suuntautunut muita kansoja vastaan. Hän myös vastusti demokratiaa. Hänen mielestään sen toimintaa ohjaa laaduton massatiedonvälitys, joka tekee aidon keskustelun mahdottomaksi, ja demokratian puoluejärjestelmä hajottaa kansakuntaa. Nykyaikaista teollistunutta ja teknistynyttä yhteiskuntaa vaivaa myös merkitystyhjiö.

Hän halveksi ajattelua, jota määräävät ahneus ja materiaaliset arvot. Jüngerin mielestä järkeilyä suuremmat voimat, esimerkiksi yhteisöön tai kansaan kuulumisen kokemus, voivat saada ihmisen nousemaan porvarillisen itsekkyyden yläpuolelle. Hän piti marxilaista teoretisointia ja järkeilyä porvarillisena, so. taloudelliseen laskelmointiin perustuvana. Hän kuitenkin arvosti marxilaisuudessa ryhmähenkeä, joka voi saada marxilaisenkin nousemaan tuollaisen yläpuolelle.

1920-luvulla Jünger kirjoitti radikaaleihin kansallismielisiin lehtiin joukoittain artikkeleita, joiden aatelinja ei kauheasti eronnut kansallissosialismista. Nouseva kiihkonationalistinen vallankumouksellinen Adolf Hitler, Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen johtaja, luki Jüngerin maailmansodan muistelmakirjoitukset, ja piti niistä. Sodan kokemukset yhdistivät näitä kahta miestä. Jüngeria kosiskeltiin liittymään natsipuolueeseen, mutta sitä hän ei koskaan tehnyt.

1920-luvun puolivälissä Jünger jätti armeijan ja ryhtyi opiskelemaan biologiaa. Tutkintoa hän ei suorittanut, mutta opinnot inspiroivat hänen luontoharrastustaan. Yliopisto oli myös tärkeä kimmokkeenantaja, kun hän yritti irrottautua poliittisesta julkaisutoiminnasta ja sotakirjailijan ahtaaksi käyneestä roolipuvusta. Jünger lueskeli laajalti kaunokirjallisuutta, filosofiaa ja historiaa. Hän ei halunnut luopua missään nimessä riippumattomuudestaan natsipuolueen ja vallankumouksen eduksi. Hän etsi kriittisen tarkkailijan roolia. Jatkossa Jüngerin kirjalliseksi muodoksi muodostui eräänlainen filosofinen lyhytessee, jossa päiväkirjamerkinnäksi naamioitu idea kiteytyy usein aforismiksi. Jüngerin kirjoittamisessa merkittäväksi lähteeksi muodostuivat myös unet.

Hitlerin ja natsipuolueen otettua vallan Saksassa 1930-luvulla Jüngerin ja uusien valtaapitävien välit huononivat pian, koska Jünger kieltäytyi kaikesta yhteistyöstä natsien kanssa. Nämä myös leimasivat Jüngerin juutalaisten hännystelijäksi. Hän ei kyllä ollutkaan mikään antisemiitti.

1939 Saksassa julkaistiin Jüngerin romaani Marmorijyrkänteillä (Auf den Marmorklippen). Kirjan kertojaminä elää yhteiskunnassa, jossa on sekä nykyaikaisen että keskiaikaisen yhteiskunnan piirteitä. Jünger allegorisesti arvosteli kirjassa Hitleriä ja natsipuoluetta. On mielenkiintoista, että teos pystyttiin ylipäätään julkaisemaan ja vielä mielenkiintoisempaa on se, ettei Jünger joutunut kirjansa takia vaikeuksiin. Jünger taisi olla edelleen niin tunnettu, suosittu ja kunnioitettu Saksassa, ettei katsottu häntä voitavan lähettää keskitysleiriin. Jünger tunsi hyvin kansallissosialismin ja kansallissosialistisen ihmistyypin. Sen ansiosta kirja onnistuu myös ennustamaan ja aavistelemaan tapahtumia, jotka sitten toteutuivat toisessa maailmansodassa, erityisesti sen viimeisinä vuosina itärintamalla: kaikkien sodankäynnin sääntöjen hylkäämistä, sotavankien ja siviilien summittaista murhaamista, rituaaliksi jähmettynyttä kiduttamista ja raakuutta. Romaanissaan Jünger epäsuorasti ennusti, että ilman sotilaallisritarillisia ihanteita - ryhmän eduksi uhrautuva epäitsekkyys, vihollisen kunnioittaminen, puolustuskyvyttömien suojeleminen - kansallissosialistien johdolla käyty sota ajautuu nihilistiseen kaaokseen ja päätyy sotilaallisen tappamisen sijasta epäsotilaalliseen murhaamiseen.

Jünger vietti merkittävän osan sota-ajasta Pariisissa eräänlaisena sotilaallisena kulttuuriattaseana, jonka miellyttäviin tehtäviin kuului luoda yhteyksiä ranskalaisen kulttuurielämän vaikuttajiin, joista varsin monet olivat halukkaita yhteistyöhön saksalaisten kanssa. Jüngerin esimiehenä toimi Ranskaan sijoitettujen saksalaisten miehitysjoukkojen komentaja, kenraali Karl-Heinrich von Stülpnagel, joka oli eräs tärkeimmistä vuoden 1944 heinäkuun Hitlerin murhasalaliiton suunnittelijoista ja toteuttajista.

Syksyllä 1942 Jünger joutui keskeyttämään työnsä Pariisissa tutustuakseen esimiehensä käskystä itärintaman tilanteeseen - esimies ei näet luottanut virallista tietä saapuviin tietoihin. Matka oli kuin laskeutuminen helvettiin. Jos panttivankien teloittaminen olikin Jüngerille tuttu asia jo osana saksalaisen sotilashallinnon toimintaa miehitetyssä Ranskassa, oli itärintaman kaaos ja murhaamisen massiivisuus järkytys kokeneellekin rintamasotilaalle. Hitler oli laajentanut Wehrmachtia, Saksan tavanomaista armeijaa, niin nopeasti, etteivät sen aristokraattis-kristilliset ihanteet olleet kestäneet muutoksessa. Kansallissosialistien ohjauksessa ei Wehrmachtin sotilaiden murhanhimoa pidätellyt mikään. Saksalaisessa sotilaassa pääsi irti saatana, joka ei säästänyt sotavankeja eikä siviilejäkään, ei varsinkaan juutalaisia siviilejä.

Jünger ei kuulunut vuoden 1944 heinäkuun 20. päivän Hitlerin murhasalahankkeen sisärenkaaseen, mutta laati salaliittolaisten käyttöön kansallissosialismia arvostelevan ohjelmallisen esseen. Hitler selvisi hengissä murhayrityksestä ja vaikka se olisi onnistunut, olisi ollut vaikea saada kaapattua valta kansallissosialisteilta. Sillä kun oli tukea lähinnä aatelispiireissä ja korkeimmassa upseeristossa. Erikoista on, että Jünger sai olla vapaalla jalalla vielä tämänkin jälkeen. Huonommin kävi salaliiton sisärenkaaseen kuuluneelle kenraali von Stülpnagelille. Tämä yritti hankkeen epäonnistuttua tehdä itsemurhan, mutta se epäonnistui. Hänet vangittiin ja hoidettiin kuntoon ja sen jälkeen hirtettiin.

Jünger oli toisen maailmansodan jälkeen lyhyen aikaa liittoutuneiden määräämässä julkaisukiellossa ja asui jonkin aikaa Pariisissa. Hän voitti myöhemmällä urallaan lukuisia tunnustuksia, joista keskeisiä olivat Bundesverdienstkreuz ja Frankfurtin kaupungin Goethe-palkinto. Hän sai kunniatohtorin arvon Bilbaossa vuonna 1989.

Jünger oli vanhallakin iällä henkisesti vireä ja kirjoitti lähes elämänsä loppuun saakka. Hän kääntyi yli 100-vuotiaana protestanttisuudesta katoliseen uskoon. Jünger käytti myöhemmällä iällä säännöllisesti lukuisia huumausaineita, esimerkiksi kokaiinia ja LSD:ta. Hän näki kaksi kertaa Halleyn komeetan, ja hän kertoo tapahtumista päiväkirjamuotoisessa teoksessaan Zwei Mal Halley.

Palaan vielä hetkeksi hänen poliittisiin näkemyksiinsä. Ernst Jüngerin poliittista katsomusta voisi nimittää antidemokraattiseksi kansalliskonservatismiksi. Loppujen lopuksi hänen asenteensa erosivat hyvin paljon natsien vastaavista. Hänen omia ihanteitaan voitaisiin nimittää aristokraattisiksi. Hitlerin ja tämän natsipuolueen henki taas oli toisenlainen: barbaarinen, häikäilemätön, väkivaltainen ja sivistymätön. Toisen maailmansodan jälkeenkään Jünger ei silti luopunut antidemokraattisesta katsomuksestaan. Hänen kannaltaan modernin tekniikan, demokratian ja markkinoiden liitto ei edelleenkään ollut minkäänlainen ratkaisu yhteiskunnan pahoinvointiin.

Minulle on kaiken hänestä lukemiseni jälkeenkin silti jäänyt hieman epäselväksi hänen poliittinen vakaumuksensa. Hänen ihannevaltionsa oli jonkinlainen diktatuuri, tai se ei ollut ainakaan demokratia. Siihen ei ilmeisestikään sisältynyt puoluevaltaa. Se kunnioitti oikeusvaltion periaatetta ja sodassa se kunnioitti sodankäynnin sääntöjä. Hänen mielensä mukaisessa valtiossa olisi myös vallinnut jonkinlainen sananvapaus. Mutta olisi varsin mukavaa, jos jostain löytäisin perusteellisemman selvityksen hänen yhteiskunta- ja valtioihanteistaan.

Itse olen luonnollisesti lukenut Jüngerin romaanit Teräsmyrskyssä ja Marmorijyrkänteillä.