Noin kolme kuukautta sitten olin laittanut tietokoneeni näytönsäästäjässä näkymään historiallisesta Spartacus-tv-draamasarjasta peräisin olevan ristiinnaulitsemiseen liittyvän kuvakokoelman. Jostain syystä näiden kuvien katsominen ei masenna minua ollenkaan. Minusta tuntuu, että kokoelma kertoo jotain todellista elämästä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Spartacus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Spartacus. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 10. elokuuta 2022
lauantai 16. tammikuuta 2016
Oma "kahden minuutin vihani"
George Orwellin romaani 'Vuonna 1984' tulevaisuuden totalitaristisesta dystopiasta (engl. Nineteen Eighty-Four) julkaistui vuonna 1949. Romaanin johtopäätös näyttäisi olevan se, että totalitaristinen hallinto kykenee murskaamaan vahvimmankin sielun.
Romaanissa mainitaan nk. kahden minuutin viha, joka on jokapäiväinen ajanhetki, jolloin hallitsevan puolueen jäsenten täytyy katsoa puolueen vihollisia kuvaava elokuva ja ilmaista samalla vihaa heitä kohtaan.
Viimeksi kuluneen kahden vuoden aikana olen tavannut käyttää Linuxini työpöydällä vaihtuvaa taustakuvaa. Kuvat ovat peräisin Spartacus-nimisestä tv-sarjasta. Minulla on näitä kuvia koneellani noin kolmetuhatta. Olin valinnut sopivimmat niistä vaihtuviksi taustakuviksi.
Sarjan nimihenkilö Spartacus on historiallinen henkilö, ja minä arvostan häntä sen verran kovasti, että olen kirjoittanut hänestä jopa artikkelintapaisen. Se on sen verran pitkä, etten kokenut sen julkaisemisen tässä blogissani olevan käytännöllistä, joten julkaisin sen nettisivuillani. Eräs tuttu poliittinen aktivisti oli sähköpostissaan lausunut minulle: "Mistähän Suomelle löytyisi Spartacus, joka johtaisi meidät suomalaiset, omassa maassamme kohta orjan asemassa olevat, kapinaan harvainvaltaamme vastaan?"
Vähän aikaa sitten olin muuttanut taustakuvahommelin hieman toisenlaiseksi. En enää toistaiseksi käytä vaihtuvia taustakuvia, vaan yhtä ainoaa, jossa kuvassa on propreetori ja legaatti Gaius Claudius Glaber, jonka Rooman senaatti lähetti miliisijoukon kanssa ensimmäisenä Spartacuksen orjakapinallisia vastaan. Kuvassa Glaberilla on oikea käsi pystyssä ja hän puhuu kansalle. Hänen oikealla puolellaan seisoo pää painuneena ja ryhti kumarassa naispuolinen Spartacuksen kannattaja, jota on rankasti pahoinpidelty, ja oletan, että raiskattukin.
Kuva on koko näytön kokoinen, mutta puolet siitä koostuu läpinäkyvistä kuvapisteistä. Itse esittävä osa on sijoitettu kuvaan siten, että se on hieman irrallaan sen oikeasta kulmasta.
Vaikka en kannata totalitarismia, niin jos pelko tietokoneeni näytön terveyden menetystä kohtaan ei hillitsisi minua, niin minä heittelisin tavaroilla kuvassa näkyvää Glaberia, vaikka hän on ollut kuolleena jo melkein 2100 vuoden ajan. Mutta orjuus on perkeleellinen asia, ja Glaber – tai hänen näyttelijänsä sarjassa – saa symbolisoida minulle kaikkea pahaa maailmassa. Nih.
Romaanissa mainitaan nk. kahden minuutin viha, joka on jokapäiväinen ajanhetki, jolloin hallitsevan puolueen jäsenten täytyy katsoa puolueen vihollisia kuvaava elokuva ja ilmaista samalla vihaa heitä kohtaan.
Viimeksi kuluneen kahden vuoden aikana olen tavannut käyttää Linuxini työpöydällä vaihtuvaa taustakuvaa. Kuvat ovat peräisin Spartacus-nimisestä tv-sarjasta. Minulla on näitä kuvia koneellani noin kolmetuhatta. Olin valinnut sopivimmat niistä vaihtuviksi taustakuviksi.
Sarjan nimihenkilö Spartacus on historiallinen henkilö, ja minä arvostan häntä sen verran kovasti, että olen kirjoittanut hänestä jopa artikkelintapaisen. Se on sen verran pitkä, etten kokenut sen julkaisemisen tässä blogissani olevan käytännöllistä, joten julkaisin sen nettisivuillani. Eräs tuttu poliittinen aktivisti oli sähköpostissaan lausunut minulle: "Mistähän Suomelle löytyisi Spartacus, joka johtaisi meidät suomalaiset, omassa maassamme kohta orjan asemassa olevat, kapinaan harvainvaltaamme vastaan?"
Vähän aikaa sitten olin muuttanut taustakuvahommelin hieman toisenlaiseksi. En enää toistaiseksi käytä vaihtuvia taustakuvia, vaan yhtä ainoaa, jossa kuvassa on propreetori ja legaatti Gaius Claudius Glaber, jonka Rooman senaatti lähetti miliisijoukon kanssa ensimmäisenä Spartacuksen orjakapinallisia vastaan. Kuvassa Glaberilla on oikea käsi pystyssä ja hän puhuu kansalle. Hänen oikealla puolellaan seisoo pää painuneena ja ryhti kumarassa naispuolinen Spartacuksen kannattaja, jota on rankasti pahoinpidelty, ja oletan, että raiskattukin.
Kuva on koko näytön kokoinen, mutta puolet siitä koostuu läpinäkyvistä kuvapisteistä. Itse esittävä osa on sijoitettu kuvaan siten, että se on hieman irrallaan sen oikeasta kulmasta.
Vaikka en kannata totalitarismia, niin jos pelko tietokoneeni näytön terveyden menetystä kohtaan ei hillitsisi minua, niin minä heittelisin tavaroilla kuvassa näkyvää Glaberia, vaikka hän on ollut kuolleena jo melkein 2100 vuoden ajan. Mutta orjuus on perkeleellinen asia, ja Glaber – tai hänen näyttelijänsä sarjassa – saa symbolisoida minulle kaikkea pahaa maailmassa. Nih.
torstai 24. syyskuuta 2015
Spartacus ja hänen orjakapinansa
"Oli kevätaika Italiassa, sata vuotta ennen Kristuksen ristiinnaulitsemista."
Viimeisten 300 vuoden aikana monissa ihmisissä inspiraatiota herättänyt Spartacus on historiallinen henkilö. Hän oli tärkein Italiassa 73-71 eKr. riehuneen kolmannen orjasodan roomalaisia vastaan johtajista. Spartacus oli loistava strategi ja organisaattori ja hänellä oli luultavasti myös sydän paikallaan.
Viimeksi kuluneitten muutaman kuukauden aikana näpyttelin huvikseni pikku hiljaa tekstiä tästä aiheesta. Nyt olen julkaissut sen. Teksti oli pituudeltaan melko massiivinen, joten ei ollut käytännöllistä julkaista sitä tässä blogissani. Julkaisinkin sen nettisivuillani Tom Kärnän SUO.
Tämän blogimerkinnän ensimmäisen kappaleen käsittävä tekstinpätkä on peräisin skotlantilaisen kirjailijan James Leslie Mitchellin (alias Lewis Grassic Gibbon) teoksesta 'Spartacus', värssy jolla kirja sekä alkaa että johon se myös loppuu.
Minun kirjoittamani tekstin aiheesta pääset lukemaan seuraavan linkin kautta:
Spartacus ja kolmas orjasota roomalaisia vastaan
maanantai 31. elokuuta 2015
Facebook pitää puukkoja aseina, Varusteleka sai kokea
Varusteleka on armeijatyyppisiä ja retkeilyasusteita ja -varusteita myyvä liike. Itse ostan nykyään sieltä suurimman osan vaatteistani, tai ainakin, jos rahassa mitataan. Kalsareita ja sukkia en vielä ole sieltä ostellut. Olen myöskin ostanut sieltä muutakin kuin vaatteita. Facebook-niminen sosiaalisen median yhteisöpalvelu pitää puukkoja aseina, joten se poisti Varustelekan puukkomainokset. Ja kuulemma poistaa automaattisesti myös kaikki sellaiset maksetut mainokset, joihin sisältyy osoitteeseen Varusteleka.fi osoittava linkki.
Suomalaisessa kulttuurissa puukko on ennen kaikkea työkalu. Toki sillä voi veritekojakin tehdä, mutta niin voi keittiöveitsilläkin. Joilla muuten gladiaattori Spartacus tovereineen vuonna 73 eKr. taisteli tiensä ulos Capuan gladiaattorikoulusta. Olivat käyneet keittiössä. Varusteleka on yrittänyt selittää asiaa Facebookille, – mainitsematta gladiaattoreita, joka on ihan minun "oma juttuni" – että ihan samaa löytyy muilta Facebookin mainostajilta. Facebookin edustajat ovat kuulemma vastanneet kopioi-liitä -vastauksilla, joiden sisältö etupäässä on, että ihan sama, meidän päätöksistämme ei voi valittaa.
Varusteleka on julkaissut asiasta kaiken oleellisen sisältävän epävirallisen lausunnon, joka oli loppunut seuraaviin sanoihin:
VMP. Haista Zuckenberg pitkä v**tu.
VMP tuossa tarkoittaa luultavasti "vittu mitä paskaa". Epäselväksi jää, onko Facebookin perustajan Mark Zuckerbergin nimi kirjoitettu tarkoituksella väärin. Vaikka "r" ja "n" muistuttavat kirjaimina toisiaan, ne löytyvät näppäimistöltä aivan eri paikoista.
Samaan aikaan Facebook ilmeisesti sallii varsijousien mainostamisen sivuillaan. Varsijousi on jousipyssyn edelleenkehitelmä ja koostuu lyhyestä, jäykästä jousesta joka on kiinnitetty poikittain laukaisukoneistolla varustettuun tukkiin. Varsijousella ammutaan lyhyitä nuolia, vasamia tai savi- taikka lyijykuulia. Varsijousen käyttö ei vaadi niin paljoa voimia kuin tavallisen jousipyssyn. Varsijousi on kuitenkin siihen verrattuna sen verran tehokas ase, että keskiajalla paavi jopa oli kehottanut olemaan käyttämättä sitä.
Mutta olen minäkin monen muun ohella sitä mieltä, että Facebook on nyt paha.
Facebook is evil.
Mainitsemani Varustelekan epävirallinen lausunto asiasta löytyy täältä.
...
PS 18.5.2016: Spartacus ja hänen orjakapinansa.
Suomalaisessa kulttuurissa puukko on ennen kaikkea työkalu. Toki sillä voi veritekojakin tehdä, mutta niin voi keittiöveitsilläkin. Joilla muuten gladiaattori Spartacus tovereineen vuonna 73 eKr. taisteli tiensä ulos Capuan gladiaattorikoulusta. Olivat käyneet keittiössä. Varusteleka on yrittänyt selittää asiaa Facebookille, – mainitsematta gladiaattoreita, joka on ihan minun "oma juttuni" – että ihan samaa löytyy muilta Facebookin mainostajilta. Facebookin edustajat ovat kuulemma vastanneet kopioi-liitä -vastauksilla, joiden sisältö etupäässä on, että ihan sama, meidän päätöksistämme ei voi valittaa.
Varusteleka on julkaissut asiasta kaiken oleellisen sisältävän epävirallisen lausunnon, joka oli loppunut seuraaviin sanoihin:
VMP. Haista Zuckenberg pitkä v**tu.
VMP tuossa tarkoittaa luultavasti "vittu mitä paskaa". Epäselväksi jää, onko Facebookin perustajan Mark Zuckerbergin nimi kirjoitettu tarkoituksella väärin. Vaikka "r" ja "n" muistuttavat kirjaimina toisiaan, ne löytyvät näppäimistöltä aivan eri paikoista.
Samaan aikaan Facebook ilmeisesti sallii varsijousien mainostamisen sivuillaan. Varsijousi on jousipyssyn edelleenkehitelmä ja koostuu lyhyestä, jäykästä jousesta joka on kiinnitetty poikittain laukaisukoneistolla varustettuun tukkiin. Varsijousella ammutaan lyhyitä nuolia, vasamia tai savi- taikka lyijykuulia. Varsijousen käyttö ei vaadi niin paljoa voimia kuin tavallisen jousipyssyn. Varsijousi on kuitenkin siihen verrattuna sen verran tehokas ase, että keskiajalla paavi jopa oli kehottanut olemaan käyttämättä sitä.
Mutta olen minäkin monen muun ohella sitä mieltä, että Facebook on nyt paha.
Facebook is evil.
Mainitsemani Varustelekan epävirallinen lausunto asiasta löytyy täältä.
...
PS 18.5.2016: Spartacus ja hänen orjakapinansa.
tiistai 25. elokuuta 2015
Vanha kunnon 'Jo vääryys vallan saapi' -virsi
Suomen virall. lut. kirkon kirkolliskokous oli vuonna 1886 hyväksynyt uuden virsikirjan. Siihen pääsi silloin virsi Valittaa täytyy totta numerolla 381. Ruotsalainen piispa Haqvin Spegel oli kirjoittanut sen jo 1680-luvulla psalmin 58 pohjalta, ja Elias Lönnrot oli suomentanut virren vuonna 1864.
Valittaa täytyy totta on sosiaalisesti demokraattinen virsi, eli se antaa täyden ihmisarvon myös vähäväkisille, ja jotkut ovat sanoneet, että aika radikaalilla tavalla. Mutta perustipa Spartacuskin Rooman tasavallan vastaisen orjakapinan vuonna 73 eKr., joten miksi ei sitten kristinuskon Jumala voisi tehdä jotain samantapaista. Raamattu on täynnä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vaatimuksia. Jumala on hyvä tyyppi.
Virrestä tuli 1900-luvun alussa työväenlaulu, jota laulettiin työväentalojen kokouksissa. Sitä veisattiin Suomen sisällissodan jälkeen myös punavankileireillä ja teloitusmontun reunalla. Varsinkin toinen säkeistö oli työväestön mieleen.
Vuoden 1938 virsikirjauudistuksessa vanhan virsikirjan virren 381 sanoja – etenkin virren ensimmäistä säkeistöä – muokattiin, ja tuolloin virsi sai uuden nimen Jo vääryys vallan saapi ja uuden numeron 440. Alkuperäisen virren kaksi ensimmäistä säkeistöä kuuluivat näin:
Valittaa täytyy totta
ja surra suuresti,
kun vääryys vallan ottaa
ja pahuus paisuupi.
Mykäkskö tuli kerran
jo maailma,
kun oikeutta Herran,
ei kenkään julista?
Nyt petos vilppi täällä
on noussut kunniaan,
on valhe valheen päällä
ja vääryys voimissaan.
Ei köyhän, kurjan ääntä
viattomuudessaan
kuunnella, rikas vääntää
lait myöten tahtoaan.
Virsi poistettiin jostain syystä nykyisin käytössä olevasta virsikirjasta vuonna 1986. Virallinen selitys on se, että virsikirjasta haluttiin karsia pois kaikki sellaiset virret, joita ei juuri koskaan laulettu. Mutta muitakin selityksiä voi löytyä.
Vuoden 1938 kirkolliskokouksen hyväksymän virren version Jo vääryys vallan saapi, joka siis oli virsi numero 440, sanat ovat tässä:
..
Jo vääryys vallan saapi, se huutaa taivaaseen.
Se turmaa ennustaapi, vie kansat kurjuuteen.
Ken Herran oikeutta nyt täällä julistaa,
ja ken vanhuskautta nyt tahtois puolustaa?
Nyt viekas vilppi täällä on noussut kunniaan.
On valhe vallan päällä ja vääryys voimissaan.
Ei kuulla kurjan ääntä, ja köyhää sorretaan,
ja lainkin rikkaat vääntää vääryyttä puoltamaan.
Kas, köyhän leivät syövät nuo jumalattomat.
He viatonta lyövät ja häntä vainoovat.
He kurjaa ahdistaapi kuin käärme kiukussa,
korvansa tukkeaapi tuon raukan huudoille.
He armotonna veivät osuudet orpojen.
He söivät lesken leivät, on Herran nähnyt sen.
Hän vanhurskaasti kostaa vääryydentekijät,
rankaisee ansiosta nuo viekkaat ryöstäjät.
Vaan voitonpäivän kerran vaivaiset näkevät,
vanhurskaus kun Herran lyö väärät väkevät.
Oi Herra voimas näytä, kansaasi armahda
ja hurskaan pyynnöt täytä ja päästä vaivasta.
Valittaa täytyy totta on sosiaalisesti demokraattinen virsi, eli se antaa täyden ihmisarvon myös vähäväkisille, ja jotkut ovat sanoneet, että aika radikaalilla tavalla. Mutta perustipa Spartacuskin Rooman tasavallan vastaisen orjakapinan vuonna 73 eKr., joten miksi ei sitten kristinuskon Jumala voisi tehdä jotain samantapaista. Raamattu on täynnä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vaatimuksia. Jumala on hyvä tyyppi.
Virrestä tuli 1900-luvun alussa työväenlaulu, jota laulettiin työväentalojen kokouksissa. Sitä veisattiin Suomen sisällissodan jälkeen myös punavankileireillä ja teloitusmontun reunalla. Varsinkin toinen säkeistö oli työväestön mieleen.
Vuoden 1938 virsikirjauudistuksessa vanhan virsikirjan virren 381 sanoja – etenkin virren ensimmäistä säkeistöä – muokattiin, ja tuolloin virsi sai uuden nimen Jo vääryys vallan saapi ja uuden numeron 440. Alkuperäisen virren kaksi ensimmäistä säkeistöä kuuluivat näin:
Valittaa täytyy totta
ja surra suuresti,
kun vääryys vallan ottaa
ja pahuus paisuupi.
Mykäkskö tuli kerran
jo maailma,
kun oikeutta Herran,
ei kenkään julista?
Nyt petos vilppi täällä
on noussut kunniaan,
on valhe valheen päällä
ja vääryys voimissaan.
Ei köyhän, kurjan ääntä
viattomuudessaan
kuunnella, rikas vääntää
lait myöten tahtoaan.
Virsi poistettiin jostain syystä nykyisin käytössä olevasta virsikirjasta vuonna 1986. Virallinen selitys on se, että virsikirjasta haluttiin karsia pois kaikki sellaiset virret, joita ei juuri koskaan laulettu. Mutta muitakin selityksiä voi löytyä.
Vuoden 1938 kirkolliskokouksen hyväksymän virren version Jo vääryys vallan saapi, joka siis oli virsi numero 440, sanat ovat tässä:
..
Jo vääryys vallan saapi, se huutaa taivaaseen.
Se turmaa ennustaapi, vie kansat kurjuuteen.
Ken Herran oikeutta nyt täällä julistaa,
ja ken vanhuskautta nyt tahtois puolustaa?
Nyt viekas vilppi täällä on noussut kunniaan.
On valhe vallan päällä ja vääryys voimissaan.
Ei kuulla kurjan ääntä, ja köyhää sorretaan,
ja lainkin rikkaat vääntää vääryyttä puoltamaan.
Kas, köyhän leivät syövät nuo jumalattomat.
He viatonta lyövät ja häntä vainoovat.
He kurjaa ahdistaapi kuin käärme kiukussa,
korvansa tukkeaapi tuon raukan huudoille.
He armotonna veivät osuudet orpojen.
He söivät lesken leivät, on Herran nähnyt sen.
Hän vanhurskaasti kostaa vääryydentekijät,
rankaisee ansiosta nuo viekkaat ryöstäjät.
Vaan voitonpäivän kerran vaivaiset näkevät,
vanhurskaus kun Herran lyö väärät väkevät.
Oi Herra voimas näytä, kansaasi armahda
ja hurskaan pyynnöt täytä ja päästä vaivasta.
lauantai 10. tammikuuta 2015
Tulevasta Spartacus-tekstistäni
Olen suunnitellut jo pitemmän aikaa pitemmän asiantuntevanoloisen tekstin kirjoittamista Spartacuksesta. Spartacushan oli traakialaissyntyinen gladiaattori, joka ryhtyi orjakapinan johtajaksi Rooman valtaa vastaan. Kolmas orjasota raivosi Italiassa vuosina 73-71 eKr. Se oli viimeisin ja vaarallisin kaikista Roomaa kohdanneista orjakapinoista.
Tarkoitukseni on ollut lukea kovasti englanninkielistä aineistoa tekstiäni varten. Tiistaina hyvä tuttuni oli lähettänyt minulla ison pätkän hyvää aineistoa, jota voin käyttää hyväkseni. Kiitoksia syvästi.
Veikkaisin, että rupean jo piakkoin kirjoittamaan tekstiäni, ja voin luvata sen valmistuvan Hitlerin Saksan Neuvostoliittoon hyökkäämisen vuosipäivään mennessä.
...
PS 18.5.2016: Spartacus ja hänen orjakapinansa.
Tarkoitukseni on ollut lukea kovasti englanninkielistä aineistoa tekstiäni varten. Tiistaina hyvä tuttuni oli lähettänyt minulla ison pätkän hyvää aineistoa, jota voin käyttää hyväkseni. Kiitoksia syvästi.
Veikkaisin, että rupean jo piakkoin kirjoittamaan tekstiäni, ja voin luvata sen valmistuvan Hitlerin Saksan Neuvostoliittoon hyökkäämisen vuosipäivään mennessä.
...
PS 18.5.2016: Spartacus ja hänen orjakapinansa.
perjantai 26. joulukuuta 2014
Miten Marcus Crassus meni aivan hämmennyksiin
Spartacus: "Spartacus sum."
Spartacuksen armeijan taistelija 1: "Ego Spartacus sum!"
Spartacuksen armeijan taistelija 2: "Ego Spartacus sum!"
Spartacuksen armeijan taistelija 3: "Ego Spartacus sum!!"
Ja niin edelleen.
Marcus Crassus meni tästä aivan hämmennyksiin.
Lisäksi monituisia vuosia myöhemmin hänen päänsä leikattiin irti hänen lähdettyään omalla luvalla Parthiaa vastaan sotaretkelle.
...
PS 18.5.2016: Spartacus ja hänen orjakapinansa.
Spartacuksen armeijan taistelija 1: "Ego Spartacus sum!"
Spartacuksen armeijan taistelija 2: "Ego Spartacus sum!"
Spartacuksen armeijan taistelija 3: "Ego Spartacus sum!!"
Ja niin edelleen.
Marcus Crassus meni tästä aivan hämmennyksiin.
Lisäksi monituisia vuosia myöhemmin hänen päänsä leikattiin irti hänen lähdettyään omalla luvalla Parthiaa vastaan sotaretkelle.
...
PS 18.5.2016: Spartacus ja hänen orjakapinansa.
tiistai 12. elokuuta 2014
Painostava uni
Perjantaita edeltävänä yönä olin nähnyt painostavan unen. Siinä olin jossain kämpässä miehen seurassa, joka oli samannäköinen kuin äskettäin Suomen televisiossa näytetyn Spartacus-sarjan Marcus Licinius Crassus tai The Tomorrow People -sarjan "perustaja" eli Hugh Bathory. Seuraavien linkkien kautta pääset näkemään kuvia unen tyypistä. Eli se näyttelijä joka näkyy paljon molempien linkkien takana näkyvissä kuvakokoelmissa, on uneni henkilön näköinen:
Spartacus-sarjan Marcus Licinius Crassus
The Tomorrow People -sarjan Hugh Bathory
Unessa tämä tyyppi oli jotenkin varsin pelottava, vaikka hän ei mitenkään edes uhkaillut minua. Tiesin vain hänen olevan vaarallinen. Unessa kuitenkin tajusin, että koska tämä mies on "aina ollut meitä varten", niin minun ei ole tarvis nyt pelätä häntä.
...
PS 18.5.2016: Spartacus ja hänen orjakapinansa.
Spartacus-sarjan Marcus Licinius Crassus
The Tomorrow People -sarjan Hugh Bathory
Unessa tämä tyyppi oli jotenkin varsin pelottava, vaikka hän ei mitenkään edes uhkaillut minua. Tiesin vain hänen olevan vaarallinen. Unessa kuitenkin tajusin, että koska tämä mies on "aina ollut meitä varten", niin minun ei ole tarvis nyt pelätä häntä.
...
PS 18.5.2016: Spartacus ja hänen orjakapinansa.
perjantai 27. kesäkuuta 2014
Spartacus-sarja päättyi
Katsoinpa äskettäin tuoreen Spartacus-sarjan (linkin takainen arvostelu on vuodelta 2013) viimeisen jakson. Sarja perustuu tositapahtumiin, ja sen keskiössä on traakialainen gladiaattori Spartacus, joka aloitti orjakapinan Rooman tasavaltaa vastaan. Tämä nk. kolmas orjasota raivosi Italiassa vuosina 73-71 eKr.
Spartacus on minun sankarini. Orjakapinan aloittaminen ja orjuutta vastaan taisteleminen aseellisesti ovat mielestäni myönteisiä asioita. Spartacus joukkoineen myös voitti tiettävästi monta roomalaista armeijaa, myös kaksi Rooman korkeimpien virkamiesten konsuleiden johtamaa armeijaa. Spartacus oli sotilaallinen nero, joka onnistui monikansallisesta sekalaisesta joukostaan muokkaamaan iskukykyisen armeijan.
Sarjassa kiinnitti huomiota estoton suorasukaisen seksitoiminnan runsaus. Siihen tottuminen itse asiassa kesti minulta (ja yhdeltä hyvältä tutultani) jonkin aikaa. Sarjassa myös veren roiskuminen on tärkeässä osassa. Silti tarinassa ja juonessa on järkeä ja syytä tuntea mielenkiintoa sarjaan.
Seksiin liittyen sarjassa on sellainen hieman erikoinen juonenpiirre, että heteropäähenkilöitten (homoseksuaalejakin kyllä löytyy lisäksi) sukupuolielämä ei näytä ikinä johtavan naispuolisen osapuolen raskaaksi tulemiseen. Ihan kuin yritettäisiin painottaa sitä, että kyllä 70-luvun eKr. Italiassa oli käytössä 2000 vuotta myöhemmin käyttöön otettuja melko tehokkaita ehkäisymenetelmiä.
Jaksoin katsoa sarjan alusta loppuun hyvin ilman mitään pahempia nikotteluita. Sarjan tapahtumiin eläytyminen on/oli ollut minulla itse asiassa hyvin runsasta.
Olen jokusen vuoden ajan omistanut roomalaisen gladius-miekan kopion. Viime ajat se on roikkunut huotrassaan kirjahyllyni päädyssä. Se on hieno koriste. Kun olen viime vuodet seurannut tiiviisti tätä Spartacus-sarjaa, niin minulle on aina tullut mieleen hieno ilmaisu "miekkani janoaa roomalaisten verta". Tosin ne vanhan kunnon ajan roomalaiset, jotka voisivat olla tylsäteräisen miekkakopioni kohteena, ovat olleet nurmen alla jo jonkin aikaa.
Sarja noudattaa tapahtunutta historiaa ainakin joten kuten. Toki taiteellisia vapauksiakin on otettu. Ja kun historiallisesta Spartacuksesta ja hänen orjakapinastaan me tiedämme oikeastaan hurjan vähän, niin on ymmärrettävää, että käsikirjoittajien on täytynyt myös keksiä paljon yksityiskohtia sarjaan. Spartacus-sarjassa on sentään vähemmän keksittyä materiaalia kuin Rooma-sarjassa, jota olin aikoinaan myös seurannut. Sen päähenkilöt Lucius Vorenus ja Titus Pullo nimittäin ovat historiallisia henkilöitä, mutta heistä tiedetään vain sen pienen tekstin verran, mitä Gaius Julius Caesar oli suvainnut heistä kirjoittaa historialliseen kertomukseensa Kertomuksia Gallian sodasta (Commentarii de Bello Gallico). Ja sitä paitsi Titus Pullo ei ollut ollut oikeasti tavallinen legioonalainen, kuten sarjassa, vaan upseeri. Titus Pullon nimeä mukailemalla olin muuten muodostanut salanimen Vitus Pullo yhdelle aikoinaan kuolleelle puolikaverilleni, josta olen häveliäästi kertonut blogissani.
Sarjassa on muun ohella roomalaisten legioonalaisten varusteisiin liittyvää hämminkiä, sillä sarjassa näkyvät gladiukset näyttävät olevan ensimmäisen vuosisadan jKr. mallia, ja samoin turhan usein sarjassa legioonalaisilla on yllään levyhaarniska, kun tuohon aikaan käytettiin vanhaa kunnon rengashaarniskaa.
Tämän viikon tiistaina toin kerholle tullessani mukanani tuoksukynttilän. Nautittuani lounaan myös sarjaa seurannut toverini sytytti kehotuksestani kynttilän, Spartacuksen ja hänen orjakapinansa muistoksi.
Ehdotin kerran keskiaikaisen aseidenkäytön asiantuntijalle ja kristinuskon kriitikolle Tuomo "Squirrel" Hämäläiselle miehen blogin lukijakommenteissa Spartacus-sarjan arvostelemista. Hän ei ollut ikinä katsonut sarjaa, mutta hienoiseksi yllätyksekseni otti välittömästi vaarin ehdotuksestani ja kävi läpi videomateriaalia sarjasta, minkä perusteella kirjoitti sitten varsin syvällekäyvän tekstin aiheesta. Pääset lukemaan hänen kriittistä katsastustaan klikkaamalla seuraavaa linkkiä: Roomahdus.
...
PS 4.7.2014: Tein tekstiin lisäyksen heteronormatiivisesta sukupuolielämästä.
...
PS 18.5.2016: Spartacus ja hänen orjakapinansa.
Spartacus on minun sankarini. Orjakapinan aloittaminen ja orjuutta vastaan taisteleminen aseellisesti ovat mielestäni myönteisiä asioita. Spartacus joukkoineen myös voitti tiettävästi monta roomalaista armeijaa, myös kaksi Rooman korkeimpien virkamiesten konsuleiden johtamaa armeijaa. Spartacus oli sotilaallinen nero, joka onnistui monikansallisesta sekalaisesta joukostaan muokkaamaan iskukykyisen armeijan.
Sarjassa kiinnitti huomiota estoton suorasukaisen seksitoiminnan runsaus. Siihen tottuminen itse asiassa kesti minulta (ja yhdeltä hyvältä tutultani) jonkin aikaa. Sarjassa myös veren roiskuminen on tärkeässä osassa. Silti tarinassa ja juonessa on järkeä ja syytä tuntea mielenkiintoa sarjaan.
Seksiin liittyen sarjassa on sellainen hieman erikoinen juonenpiirre, että heteropäähenkilöitten (homoseksuaalejakin kyllä löytyy lisäksi) sukupuolielämä ei näytä ikinä johtavan naispuolisen osapuolen raskaaksi tulemiseen. Ihan kuin yritettäisiin painottaa sitä, että kyllä 70-luvun eKr. Italiassa oli käytössä 2000 vuotta myöhemmin käyttöön otettuja melko tehokkaita ehkäisymenetelmiä.
Jaksoin katsoa sarjan alusta loppuun hyvin ilman mitään pahempia nikotteluita. Sarjan tapahtumiin eläytyminen on/oli ollut minulla itse asiassa hyvin runsasta.
Olen jokusen vuoden ajan omistanut roomalaisen gladius-miekan kopion. Viime ajat se on roikkunut huotrassaan kirjahyllyni päädyssä. Se on hieno koriste. Kun olen viime vuodet seurannut tiiviisti tätä Spartacus-sarjaa, niin minulle on aina tullut mieleen hieno ilmaisu "miekkani janoaa roomalaisten verta". Tosin ne vanhan kunnon ajan roomalaiset, jotka voisivat olla tylsäteräisen miekkakopioni kohteena, ovat olleet nurmen alla jo jonkin aikaa.
Sarja noudattaa tapahtunutta historiaa ainakin joten kuten. Toki taiteellisia vapauksiakin on otettu. Ja kun historiallisesta Spartacuksesta ja hänen orjakapinastaan me tiedämme oikeastaan hurjan vähän, niin on ymmärrettävää, että käsikirjoittajien on täytynyt myös keksiä paljon yksityiskohtia sarjaan. Spartacus-sarjassa on sentään vähemmän keksittyä materiaalia kuin Rooma-sarjassa, jota olin aikoinaan myös seurannut. Sen päähenkilöt Lucius Vorenus ja Titus Pullo nimittäin ovat historiallisia henkilöitä, mutta heistä tiedetään vain sen pienen tekstin verran, mitä Gaius Julius Caesar oli suvainnut heistä kirjoittaa historialliseen kertomukseensa Kertomuksia Gallian sodasta (Commentarii de Bello Gallico). Ja sitä paitsi Titus Pullo ei ollut ollut oikeasti tavallinen legioonalainen, kuten sarjassa, vaan upseeri. Titus Pullon nimeä mukailemalla olin muuten muodostanut salanimen Vitus Pullo yhdelle aikoinaan kuolleelle puolikaverilleni, josta olen häveliäästi kertonut blogissani.
Sarjassa on muun ohella roomalaisten legioonalaisten varusteisiin liittyvää hämminkiä, sillä sarjassa näkyvät gladiukset näyttävät olevan ensimmäisen vuosisadan jKr. mallia, ja samoin turhan usein sarjassa legioonalaisilla on yllään levyhaarniska, kun tuohon aikaan käytettiin vanhaa kunnon rengashaarniskaa.
Tämän viikon tiistaina toin kerholle tullessani mukanani tuoksukynttilän. Nautittuani lounaan myös sarjaa seurannut toverini sytytti kehotuksestani kynttilän, Spartacuksen ja hänen orjakapinansa muistoksi.
Ehdotin kerran keskiaikaisen aseidenkäytön asiantuntijalle ja kristinuskon kriitikolle Tuomo "Squirrel" Hämäläiselle miehen blogin lukijakommenteissa Spartacus-sarjan arvostelemista. Hän ei ollut ikinä katsonut sarjaa, mutta hienoiseksi yllätyksekseni otti välittömästi vaarin ehdotuksestani ja kävi läpi videomateriaalia sarjasta, minkä perusteella kirjoitti sitten varsin syvällekäyvän tekstin aiheesta. Pääset lukemaan hänen kriittistä katsastustaan klikkaamalla seuraavaa linkkiä: Roomahdus.
...
PS 4.7.2014: Tein tekstiin lisäyksen heteronormatiivisesta sukupuolielämästä.
...
PS 18.5.2016: Spartacus ja hänen orjakapinansa.
keskiviikko 11. kesäkuuta 2014
Crixuksen muistolle
Tiistaina pidin yhdistyskollegani J:n kanssa lyhyen hiljaisen hetken Crixuksen muistolle. Se oli mahdollisesti juuri ehtinyt päättyä, kun tuttumme K rupesi huutamaan, että mitä te tuollaisen vuoksi pidätte hiljaista hetkeä.
Crixushan oli orjakapinan johtajan Spartacuksen läheinen toveri Kolmannessa orjasodassa roomalaisia vastaan 73-71 eKr. Minä ja samoin J olemme seuranneet tuoretta viime aikoihin asti Suomen televisiosta tullutta tv-sarjaa Spartacuksesta.
...
PS 4.7.2014: Ja tästä Spartacus-sarjasta olin sitten myöhemmin kirjoittanut jonkinlaisen arvostelunkin.
...
PS 18.5.2016: Spartacus ja hänen orjakapinansa.
Crixushan oli orjakapinan johtajan Spartacuksen läheinen toveri Kolmannessa orjasodassa roomalaisia vastaan 73-71 eKr. Minä ja samoin J olemme seuranneet tuoretta viime aikoihin asti Suomen televisiosta tullutta tv-sarjaa Spartacuksesta.
...
PS 4.7.2014: Ja tästä Spartacus-sarjasta olin sitten myöhemmin kirjoittanut jonkinlaisen arvostelunkin.
...
PS 18.5.2016: Spartacus ja hänen orjakapinansa.
maanantai 26. toukokuuta 2014
Nyt on eurovaalien äänet laskettu
Noin puoli päivää surullisen epäkuuluisan hyvää urheilua mollaavan blogimerkintäni julkaisemisen jälkeen voin todeta, että paitsi että kuluvan vuoden 2014 eurovaalit on käyty läpi, niin äänetkin on nyt saatu lopulta laskettua.
Kokoomus sai kolme paikkaa europarlamentissa. Vaalien ylivoimainen ääniharava oli Suomen virallinen jyrsijä Alexander Stubb. Puolueen äänisaalis oli 22,6 prosenttia.
Keskusta sai yllättävät 19,7 prosenttia äänistä ja sitä myötä kolme paikkaa.
Perussuomalaiset nostivat paikkamääränsä kahteen. Sampo Terho jatkaa europarlamentaarikkona ja pimeyden ruhtinas Jussi Halla-aho pääsi myös läpi puolueensa ääniharavana. Perussuomalaisissa olivat monet toivoneet kolmea paikkaa, joten vaalivoitto ei ollut aivan sen suuruinen kuin oli toivottu.
Ylen uutisessa ei ollut kerrottu Perussuomalaisten saamasta äänimäärästä – se on ilmeisesti Ylelle kova paikka – mutta voisi olettaa, että se on jotain Keskustan ja SDP:n äänimäärien väliltä.
SDP sai kaksi paikkaa 12,3 prosentin ääniosuudella, ja se kirpaisi puolueen jäseniä kummasti.
Vasemmistoliitto, Vihreät ja RKP saivat kukin yhden paikan. Vihreät joutuu luopumaan toisesta edustajastaan, kun taas hallituksesta lähtenyt Vasemmistoliitto palaa europarlamenttiin.
Kristillisdemokraatit menetti ainoan paikkansa, kun puolueen europarlamentaarikko Sari Essayah (miten nimi lausutaan?) jäi juuri ja juuri tarvittavasta äänisaaliista siitä huolimatta, että hän sai vaaleissa viidenneksi eniten ääniä. Sitä se jonkin verran epäsuhteellinen D'Hondtin menetelmä teettää.
Olikohan tuossa sitten paikkamäärien summa täydet kolmetoista? Taitaa olla.
Katsoin juuri Spartacus-sarjan jakson (haluaisin niin kovasti olla Suomen Spartacus). Niin, piti sanomani, että hyväksi kakkoseksi vaaleissa tulivat Suomi ja kannattamani pieni ja sisukas Muutos 2011.
Tilastodataa vielä hieman. Naisia tuli valituksi seitsemän ja miehiä kuusi, eli tasa-arvo on mallillaan, koska naisia tuli tällä kertaa valituksi enemmän. Vapise, patriarkaalinen sortokoneisto!!
Nykyisiä meppejä nyt valituista on viisi.
Tämän jälkeen pääsen puhumaan muustakin kuin EU-vaaleista. Vaikka islamista, Jumalan ominaisuuksista, oluesta tai vaikkapa historiallisesta Spartacuksesta. Vapaa tahto olisi myös kova sana.
PS Laitetaan vielä lopuksi linkki homoseksuaalisen filosofin Jukka Hankamäen blogimerkintään Eurokriittiset voittivat Suomessa ja Euroopassa.
...
PS 18.5.2016: Spartacus ja hänen orjakapinansa.
Kokoomus sai kolme paikkaa europarlamentissa. Vaalien ylivoimainen ääniharava oli Suomen virallinen jyrsijä Alexander Stubb. Puolueen äänisaalis oli 22,6 prosenttia.
Keskusta sai yllättävät 19,7 prosenttia äänistä ja sitä myötä kolme paikkaa.
Perussuomalaiset nostivat paikkamääränsä kahteen. Sampo Terho jatkaa europarlamentaarikkona ja pimeyden ruhtinas Jussi Halla-aho pääsi myös läpi puolueensa ääniharavana. Perussuomalaisissa olivat monet toivoneet kolmea paikkaa, joten vaalivoitto ei ollut aivan sen suuruinen kuin oli toivottu.
Ylen uutisessa ei ollut kerrottu Perussuomalaisten saamasta äänimäärästä – se on ilmeisesti Ylelle kova paikka – mutta voisi olettaa, että se on jotain Keskustan ja SDP:n äänimäärien väliltä.
SDP sai kaksi paikkaa 12,3 prosentin ääniosuudella, ja se kirpaisi puolueen jäseniä kummasti.
Vasemmistoliitto, Vihreät ja RKP saivat kukin yhden paikan. Vihreät joutuu luopumaan toisesta edustajastaan, kun taas hallituksesta lähtenyt Vasemmistoliitto palaa europarlamenttiin.
Kristillisdemokraatit menetti ainoan paikkansa, kun puolueen europarlamentaarikko Sari Essayah (miten nimi lausutaan?) jäi juuri ja juuri tarvittavasta äänisaaliista siitä huolimatta, että hän sai vaaleissa viidenneksi eniten ääniä. Sitä se jonkin verran epäsuhteellinen D'Hondtin menetelmä teettää.
Olikohan tuossa sitten paikkamäärien summa täydet kolmetoista? Taitaa olla.
Katsoin juuri Spartacus-sarjan jakson (haluaisin niin kovasti olla Suomen Spartacus). Niin, piti sanomani, että hyväksi kakkoseksi vaaleissa tulivat Suomi ja kannattamani pieni ja sisukas Muutos 2011.
Tilastodataa vielä hieman. Naisia tuli valituksi seitsemän ja miehiä kuusi, eli tasa-arvo on mallillaan, koska naisia tuli tällä kertaa valituksi enemmän. Vapise, patriarkaalinen sortokoneisto!!
Nykyisiä meppejä nyt valituista on viisi.
Tämän jälkeen pääsen puhumaan muustakin kuin EU-vaaleista. Vaikka islamista, Jumalan ominaisuuksista, oluesta tai vaikkapa historiallisesta Spartacuksesta. Vapaa tahto olisi myös kova sana.
PS Laitetaan vielä lopuksi linkki homoseksuaalisen filosofin Jukka Hankamäen blogimerkintään Eurokriittiset voittivat Suomessa ja Euroopassa.
...
PS 18.5.2016: Spartacus ja hänen orjakapinansa.
sunnuntai 18. toukokuuta 2014
Uni roomalaisten telttojen kimppuun käymisestä
Näin toissayönä seuraavanlaista unta:
Kuuluin Spartacuksen orja-armeijaan. Jonkin toverini kanssa kuljin metsäpolulla. Läheisillä aukioilla näkyi roomalaisten telttoja, ja tilanne oli kovin pelottava. Jatkoimme melkein hiipien matkaa, ja jonkin ajan kuluttua näimme, että eräällä aukiolla oli taas roomalaisten telttoja, mutta tällä kertaa niitä oli vain muutama harva. Päätimme hyökätä roomalaisten kimppuun ja yllättää heidät teltoissaan.
Minä ja toverini hyökkäsimme samanaikaisesti telttoihin. Juuri ennen teltan sisäänkäyntiä minulle tuli mieleen ajatus, että vaikka yllätämme nämä roomalaiset nk. housut kintuissa, niin joudumme kohtaamaan kuitenkin selvän ylivoiman.
Mutta sitten kävi ilmi, että teltat olivatkin tyhjiä. Miekkani oli halunnut juoda roomalaisten verta, mutta nyt homma ei onnistunut.
...
PS 18.5.2016: Spartacus ja hänen orjakapinansa.
Kuuluin Spartacuksen orja-armeijaan. Jonkin toverini kanssa kuljin metsäpolulla. Läheisillä aukioilla näkyi roomalaisten telttoja, ja tilanne oli kovin pelottava. Jatkoimme melkein hiipien matkaa, ja jonkin ajan kuluttua näimme, että eräällä aukiolla oli taas roomalaisten telttoja, mutta tällä kertaa niitä oli vain muutama harva. Päätimme hyökätä roomalaisten kimppuun ja yllättää heidät teltoissaan.
Minä ja toverini hyökkäsimme samanaikaisesti telttoihin. Juuri ennen teltan sisäänkäyntiä minulle tuli mieleen ajatus, että vaikka yllätämme nämä roomalaiset nk. housut kintuissa, niin joudumme kohtaamaan kuitenkin selvän ylivoiman.
Mutta sitten kävi ilmi, että teltat olivatkin tyhjiä. Miekkani oli halunnut juoda roomalaisten verta, mutta nyt homma ei onnistunut.
...
PS 18.5.2016: Spartacus ja hänen orjakapinansa.
tiistai 7. tammikuuta 2014
Gaius Claudius Glaber sai tuta -uni
Gaius Claudius Glaber oli Rooman tasavallan aikainen legaatti ja sotilaspreetori vuonna 73 eKr. Historiallisten lähteitten mukaan hänen johtamansa armeija lyötiin Spartacuksen joukkoja vastaan käydyssä Vesuvius-vuoren taistelussa nk. kolmannessa orjasodassa (73-71 eKr.).
Glaberin johtama armeija koostui kansalaisten muodostamasta miliisistä eli hänen sotilaansa eivät olleet ammattisotilaita. Kun Glaber oli saanut piiritettyä Spartacuksen joukot Vesuviuksen rinteille, hän ei kuitenkaan kyennyt mukautumaan Spartacuksen epätavalliseen taktiikkaan. Spartacuksen joukot käyttivät kasveista punomiaan köysiä joiden avulla laskeutuivat alas vuoren toisella puolella. Sitten he saarsivat Glaberin joukot ja tuhosivat ne.
Roomalaiset historioitsijat eivät mainitse Glaberin myöhemmästä elämästä mitään. Mies joko kaatui itse tässä taistelussa tai vaihtoehtoisesti hän pääsi pakenemaan, mutta jäi ilman myöhempää sotilaallista tai poliittista menestystä.
Jos ketään kiinnostaa, niin Glaber oli syntyperältään plebeiji eli ei kuulunut perinnölliseen aateliin. Kuitenkin hän mahdollisesti oli sukua Claudiusten patriisiklaanille.
Tuosta tuli pitkä johdanto, mutta tarkoitukseni oli kertoa viimeöisestä unestani. Se oli lyhykäisesti seuraavanlainen:
Unessa minä katsoin läheltä, kun Gaius Claudius Glaber siviilivaatteisiin pukeutuneena huuteli jotain kauempana oleville sotilailleen. Vastaukseksi nämä heittivät häntä keihäillä. Näin kuinka ne lävistivät Glaberin. Mies kuoli hetkessä. Seuraavaksi näin, että sotilaat tulivat paikalle ja irrottivat keihäänsä Glaberin ruumiista.
Mielenkiintoisena yksityiskohtana voidaan mainita, että keihäät, joilla sotilaat olivat tappaneet Glaberin, eivät olleet pilumeita eli heittokeihäitä, vaan pistokeihäitä.
Tästäkin unesta varmaan huomaa, että minä vihaan Gaius Claudius Glaberia. Vaikkakin Spartacus-sarjan häntä koskevista asioista 99,9 prosenttia on fiktiota.
...
PS 18.5.2016: Spartacus ja hänen orjakapinansa.
Glaberin johtama armeija koostui kansalaisten muodostamasta miliisistä eli hänen sotilaansa eivät olleet ammattisotilaita. Kun Glaber oli saanut piiritettyä Spartacuksen joukot Vesuviuksen rinteille, hän ei kuitenkaan kyennyt mukautumaan Spartacuksen epätavalliseen taktiikkaan. Spartacuksen joukot käyttivät kasveista punomiaan köysiä joiden avulla laskeutuivat alas vuoren toisella puolella. Sitten he saarsivat Glaberin joukot ja tuhosivat ne.
Roomalaiset historioitsijat eivät mainitse Glaberin myöhemmästä elämästä mitään. Mies joko kaatui itse tässä taistelussa tai vaihtoehtoisesti hän pääsi pakenemaan, mutta jäi ilman myöhempää sotilaallista tai poliittista menestystä.
Jos ketään kiinnostaa, niin Glaber oli syntyperältään plebeiji eli ei kuulunut perinnölliseen aateliin. Kuitenkin hän mahdollisesti oli sukua Claudiusten patriisiklaanille.
Tuosta tuli pitkä johdanto, mutta tarkoitukseni oli kertoa viimeöisestä unestani. Se oli lyhykäisesti seuraavanlainen:
Unessa minä katsoin läheltä, kun Gaius Claudius Glaber siviilivaatteisiin pukeutuneena huuteli jotain kauempana oleville sotilailleen. Vastaukseksi nämä heittivät häntä keihäillä. Näin kuinka ne lävistivät Glaberin. Mies kuoli hetkessä. Seuraavaksi näin, että sotilaat tulivat paikalle ja irrottivat keihäänsä Glaberin ruumiista.
Mielenkiintoisena yksityiskohtana voidaan mainita, että keihäät, joilla sotilaat olivat tappaneet Glaberin, eivät olleet pilumeita eli heittokeihäitä, vaan pistokeihäitä.
Tästäkin unesta varmaan huomaa, että minä vihaan Gaius Claudius Glaberia. Vaikkakin Spartacus-sarjan häntä koskevista asioista 99,9 prosenttia on fiktiota.
...
PS 18.5.2016: Spartacus ja hänen orjakapinansa.
maanantai 30. joulukuuta 2013
Spartacus surun murtamana -uni
Näin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä unta, jonka ymmärtäminen vaatii hieman taustatietoja, joten kannattaa mahdollisesti lukea seuraavat blogimerkintäni:
Paha sai yhden kerran palkkansa: Crassus ja Spartacus
Tarina: Rooman senaatti ja kansa; Spartacus
Gladiaattorit merkkinä elämän rumuudesta
Ja itse uni siis oli seuraavanlainen:
Oli suuri monessa kerroksessa oleva luolasto, jossa asui paljon ihmisiä. Siellä asuivat myös eräät Capuan gladiaattorikoulusta karanneen Spartacuksen (100-71 eKr.) läheiset. Spartacus oli tässä vaiheessa jo voimakkaan orjista ja muista raskautetuista koostuneen monikansallisen armeijan komentaja. Unessa minun ja Spartacuksen piti mennä pelastamaan luolastosta nämä hänen läheisensä, sillä tiesimme roomalaisten sotilaiden olevan matkalle paikalle. Nämä saattoivat saapua minä hetkenä hyvänsä.
Saavuin Spartacuksen kanssa hänen läheistensä luolaan. Kävi ilmi, että roomalaiset olivat jo käyneet paikan päällä, sillä löysimme luolasta kolme muumioitua ruumista. Spartacus meni tietenkin aivan hajalle. Minä yritin saada hänet lähtemään kanssani pois aivan heti paikalla, sillä minulle oli selvää, että roomalaiset tulisivat käymään täällä uudemmankin kerran, kun kerran edellisellä kerralla eivät olleet saaneet orja-armeijan johtajaa kiinni. Spartacus ei kuitenkaan suostunut lähtemään, vaan kävi agressiiviseksi.
Pelkäsin saavani Spartacuksen miekasta, joten koska miestä ei voinut saada lähtemään, minä päätin pelastaa ainakin itseni. Sain edettyä metsikköön asti enkä ollut nähnyt vielä vilaustakaan roomalaisista. Hölkkäsin kapeaa tietä pitkin kohti Spartacuksen armeijan leiriä. Päästyäni jo lähelle sitä vastaani tuli tuttu soturi, jolle kerroin mitä oli tapahtunut. Jatkoin sitten matkaa ja pian saavuin Spartacuksen armeijan leiriin. Kerroin vastaavalle naispuoliselle päällikölle, että olemme voineet menettää Spartacuksen.
...
PS 18.5.2016: Spartacus ja hänen orjakapinansa.
Paha sai yhden kerran palkkansa: Crassus ja Spartacus
Tarina: Rooman senaatti ja kansa; Spartacus
Gladiaattorit merkkinä elämän rumuudesta
Ja itse uni siis oli seuraavanlainen:
Oli suuri monessa kerroksessa oleva luolasto, jossa asui paljon ihmisiä. Siellä asuivat myös eräät Capuan gladiaattorikoulusta karanneen Spartacuksen (100-71 eKr.) läheiset. Spartacus oli tässä vaiheessa jo voimakkaan orjista ja muista raskautetuista koostuneen monikansallisen armeijan komentaja. Unessa minun ja Spartacuksen piti mennä pelastamaan luolastosta nämä hänen läheisensä, sillä tiesimme roomalaisten sotilaiden olevan matkalle paikalle. Nämä saattoivat saapua minä hetkenä hyvänsä.
Saavuin Spartacuksen kanssa hänen läheistensä luolaan. Kävi ilmi, että roomalaiset olivat jo käyneet paikan päällä, sillä löysimme luolasta kolme muumioitua ruumista. Spartacus meni tietenkin aivan hajalle. Minä yritin saada hänet lähtemään kanssani pois aivan heti paikalla, sillä minulle oli selvää, että roomalaiset tulisivat käymään täällä uudemmankin kerran, kun kerran edellisellä kerralla eivät olleet saaneet orja-armeijan johtajaa kiinni. Spartacus ei kuitenkaan suostunut lähtemään, vaan kävi agressiiviseksi.
Pelkäsin saavani Spartacuksen miekasta, joten koska miestä ei voinut saada lähtemään, minä päätin pelastaa ainakin itseni. Sain edettyä metsikköön asti enkä ollut nähnyt vielä vilaustakaan roomalaisista. Hölkkäsin kapeaa tietä pitkin kohti Spartacuksen armeijan leiriä. Päästyäni jo lähelle sitä vastaani tuli tuttu soturi, jolle kerroin mitä oli tapahtunut. Jatkoin sitten matkaa ja pian saavuin Spartacuksen armeijan leiriin. Kerroin vastaavalle naispuoliselle päällikölle, että olemme voineet menettää Spartacuksen.
...
PS 18.5.2016: Spartacus ja hänen orjakapinansa.
lauantai 19. lokakuuta 2013
Tarina: Rooman senaatti ja kansa; Spartacus
Viikko sitten lauantaina oli sukulaispojan ristiäisten vuoksi kulttuurielämä jouduttu siirtämään seuraavalle tiistaille. Kun myöhemmin illalla sopivassa laskuhumalassa löhöilin punkassa, minun mieleeni rupesi nousemaan kauhean elävä historiallinen fantasia Spartacukseen liittyen. Mielessäni ovat viime aikoina muutenkin kovasti olleet gladiaattorit.
Tässä päähäni nousseessa tarinassa minä sijoitin itseni kypsään ikään ehtineeksi roomalaiseksi senaattoriksi xxxxx, joka korkeasta yhteiskunnallisesta asemastaan huolimatta vieroksui orjuutta, koska oli sattunut ryhtymään stoalaisuuden kannattajaksi.
Tarina kuului näin:
Spartacus tovereineen oli siis karannut tovereineen Capuan gladiaattorikoulusta. Tapaus huolestuttaa senaattia, ja minua pyydetään välittämään preetori Claudius Glaberille tieto, että senaatti haluaa hänen käyvän hoitamassa ongelman pois päiviltä. Minua itseäni kapinassa pelottaa se, että jos se laajenee, niin koko minun tähän asti tuntemani maailma romahtaa. Haluaisin orjuuden poistuvan tasavallasta sivistyneemmin keinoin.
Glaber ja minä emme ole olleet mitä parhaimmissa väleissä, mutta onnistun saamaan hänet vakuuttuneeksi siitä, että hänen on lähdettävä hoitamaan homma, vaikka hän onkin iso tekijä preetorina hoitamaan tämän kaltaista pientä kiusaa pois häiritsemästä.
Glaber kokoaa joukot ja lähtee etelään Capuaa kohti. Koska karanneet gladiaattorit ja heihin liittyneet muut elämän raskauttamat eivät katso olevansa tarpeeksi vahvoja kohtaamaan nyt taistelussa Glaberia, he päättävät lähteä etelään. Heidän tiensä vie Vesuviukselle. Glaberin armeija seuraa sitten perässä. Seuraa kuitenkin jotain mielenkiintoista. Spartacuksen joukot ovat tällä välin ehtineet hieman paisua ja entisenä sotilaana mies on myös ehtinyt jo hieman kouluttaa monikansallisesta, monenkirjavasta ja sekalaisesta joukostaan jonkinlaista armeijaa. Spartacuksen juonikkuus ja sotilaallinen nerokkuus sekä hänen armeijansa ydin gladiaattorit, jotka ovat ylivoimaisesti parhaimpia taistelijoita maailmassa, ratkaisevat koitoksen: Glaber menettää lähes koko armeijansa.
Glaber palaa häntä koipiensa välissä Roomaan ja senaattorit eivät ole kovin mielissään. He kuitenkin ymmärtävät nyt todella uhan suuruuden, ja aletaan koota uusia armeijoita lähetettäväksi Spartacusta vastaan.
Glaber nimitetään kuitenkin upseeriksi yhteen koottavista armeijoista. Spartacus jatkaa joukkoineen Italian vapauttamista ja yhä suuremmat joukot orjia ja köyhiä liittyvät häneen.
Mitä siinä sitten tapahtuukin, niin minä joudun jossain vaiheessa jostain syystä Spartacuksen vangiksi. Hänen miehensä hieman mukiloivat minua ja minä pelkään henkeni puolesta. Spartacus kuitenkin säästää henkeni, ja minä yritän käyttäytyä asiallisesti ja liikaa ärsyttämättä. Pääsen välillä kunnolla puheisiinkin Spartacuksen kanssa, ja kerran hän tarjoaa minulle pienen pöydän ääressä huonohkolaatuista viiniä (onko se mustaa, punaista, keltaista tai valkoista viiniä, sitä tarina ei kerro). Pääsen juttelemaan Crixuksenkin kanssa.
Ennen pitkää ihmiset Spartacuksen alaisuudessa alkavat pitää minua melko lailla harmittomana vanhuksena. Minua kuitenkin pidetään jatkuvasti silmällä, etten pääsisi karkaamaan. Alan pikku hiljaa autella porukkaa erinäisissä töissä, mihin minun taitoni vain riittävät. Heitän lopulta purppurareunaisen senaattorintooganikin pois, jotta on helpompi työskennellä. Hukkaan sen sitten jonnekin.
Taistelut kuitenkin jatkuvat. Kerran kohdataan roomalainen armeija, jonka päällystössä on Claudius Glaber. Taistelun jälkeen Spartacus käskee minun etsiä Glaberia. Hän ei ole vangiksi saatujen antautuneiden joukossa, joten rupean kaivelemaan ruumiskasoja. Käytän koko lopun päivää siihen, mutta joudun lopulta ilmoittamaan päällikölle, etten löydä miestä. Kerron mielipiteenäni, että hän on luultavasti kuitenkin kuollut, mutta ruumismäärän ja taistelualueen laajuuden vuoksi etsintä on ollut hyvin haasteellista.
Ennen kuin ruumisröykkiöt alkavat haista todella pahalle, eli seuraavana päivänä, Spartacus käskee joukkojen lähteä taas liikkeelle.
Rooman rikkain mies Marcus Crassus on sitten tällä välin omilla varoillaan varustanut ja kouluttanut hyvänkokoisen armeijan. Crassus ei pidä kiirettä, vaan hän haluaa varmistaa sen, että hänen armeijansa on valmis kohtaamaan hyvin koulitut ja taisteluun halukkaat Spartacuksen taistelijat.
Sitten tapahtuu kuukausien aikana yhtä sun toista. Merirosvot pettävät Spartacuksen, joka oli toivonut saavansa laivata joukkonsa muualle. Spartacus onnistuu huijaamaan Crassusta ja pääsee joukkoineen pois tämän rakentamasta ansasta.
Lopulta koittaa kuitenkin lopullinen välienselvittely. Taistelu tuntuu kestävän ikuisesti, ja tällä kertaa Spartacuksen armeija häviää. Crassus saa mielettömän määrän sotavankeja. Joku hänen upseereistaan tunnistaa minut, ja minut vedetään pois vankirivistöstä. Olen aivan typertynyt. Minut viedään Crassuksen luokse. Sanon hänelle: "Olen xxxxx, olen ollut roomalainen senaattori". Crassus hankkii minulle uuden toogan.
Spartacusta eikä hänen ruumistaan ei ole löydetty. Se kismittää voittajaa.
Crassus haluaisi myydä sotavangit orjiksi, mutta senaatilta tulee määräys teloittaa nämä. Niinpä Capuan ja Rooman välillä kulkevan Via Appian varrelle ristiinnaulataan 6000 Spartacuksen taistelijaa. Se vaatii melko paljon puuta sekä nauloja. Työmiehiä Crassuksella on jo entuudestaan.
Menen juttelemaan yhdelle ristiinnaulatulle taistelijalle. Sitten saan päähänpiston, ja raahaan ristinpuun luokse tikkaat. Haen jostain ruukun viiniä. Annan tälle Spartacuksen taistelijalle viiniä. "Hän on totisesti elävän Jumalan poika!" tokaisen päästyäni alas tikkailta. No ei vaiskaan. Kristuksen syntymään olisi vielä kymmeniä vuosia aikaa.
Sitten koittaa palaaminen Roomaan. Minä matkaan härkävaunuissa. Roomaan päästyäni pukeudun jälleen senaattorin toogaan.
Meillä roomalaisilla oli ollut tapana kehuskella sillä, jos meitä vastaan sotineet olivat pärjänneet hyvin ja olivat alun perin olleet meidän kouluttamiamme. Mutta Spartacuksesta ja hänen orja-armeijastaan me pysyttelimme siitä eteenpäin mahdollisimman vaiti.
...
PS 18.5.2016: Spartacus ja hänen orjakapinansa.
Tässä päähäni nousseessa tarinassa minä sijoitin itseni kypsään ikään ehtineeksi roomalaiseksi senaattoriksi xxxxx, joka korkeasta yhteiskunnallisesta asemastaan huolimatta vieroksui orjuutta, koska oli sattunut ryhtymään stoalaisuuden kannattajaksi.
Tarina kuului näin:
Spartacus tovereineen oli siis karannut tovereineen Capuan gladiaattorikoulusta. Tapaus huolestuttaa senaattia, ja minua pyydetään välittämään preetori Claudius Glaberille tieto, että senaatti haluaa hänen käyvän hoitamassa ongelman pois päiviltä. Minua itseäni kapinassa pelottaa se, että jos se laajenee, niin koko minun tähän asti tuntemani maailma romahtaa. Haluaisin orjuuden poistuvan tasavallasta sivistyneemmin keinoin.
Glaber ja minä emme ole olleet mitä parhaimmissa väleissä, mutta onnistun saamaan hänet vakuuttuneeksi siitä, että hänen on lähdettävä hoitamaan homma, vaikka hän onkin iso tekijä preetorina hoitamaan tämän kaltaista pientä kiusaa pois häiritsemästä.
Glaber kokoaa joukot ja lähtee etelään Capuaa kohti. Koska karanneet gladiaattorit ja heihin liittyneet muut elämän raskauttamat eivät katso olevansa tarpeeksi vahvoja kohtaamaan nyt taistelussa Glaberia, he päättävät lähteä etelään. Heidän tiensä vie Vesuviukselle. Glaberin armeija seuraa sitten perässä. Seuraa kuitenkin jotain mielenkiintoista. Spartacuksen joukot ovat tällä välin ehtineet hieman paisua ja entisenä sotilaana mies on myös ehtinyt jo hieman kouluttaa monikansallisesta, monenkirjavasta ja sekalaisesta joukostaan jonkinlaista armeijaa. Spartacuksen juonikkuus ja sotilaallinen nerokkuus sekä hänen armeijansa ydin gladiaattorit, jotka ovat ylivoimaisesti parhaimpia taistelijoita maailmassa, ratkaisevat koitoksen: Glaber menettää lähes koko armeijansa.
Glaber palaa häntä koipiensa välissä Roomaan ja senaattorit eivät ole kovin mielissään. He kuitenkin ymmärtävät nyt todella uhan suuruuden, ja aletaan koota uusia armeijoita lähetettäväksi Spartacusta vastaan.
Glaber nimitetään kuitenkin upseeriksi yhteen koottavista armeijoista. Spartacus jatkaa joukkoineen Italian vapauttamista ja yhä suuremmat joukot orjia ja köyhiä liittyvät häneen.
Mitä siinä sitten tapahtuukin, niin minä joudun jossain vaiheessa jostain syystä Spartacuksen vangiksi. Hänen miehensä hieman mukiloivat minua ja minä pelkään henkeni puolesta. Spartacus kuitenkin säästää henkeni, ja minä yritän käyttäytyä asiallisesti ja liikaa ärsyttämättä. Pääsen välillä kunnolla puheisiinkin Spartacuksen kanssa, ja kerran hän tarjoaa minulle pienen pöydän ääressä huonohkolaatuista viiniä (onko se mustaa, punaista, keltaista tai valkoista viiniä, sitä tarina ei kerro). Pääsen juttelemaan Crixuksenkin kanssa.
Ennen pitkää ihmiset Spartacuksen alaisuudessa alkavat pitää minua melko lailla harmittomana vanhuksena. Minua kuitenkin pidetään jatkuvasti silmällä, etten pääsisi karkaamaan. Alan pikku hiljaa autella porukkaa erinäisissä töissä, mihin minun taitoni vain riittävät. Heitän lopulta purppurareunaisen senaattorintooganikin pois, jotta on helpompi työskennellä. Hukkaan sen sitten jonnekin.
Taistelut kuitenkin jatkuvat. Kerran kohdataan roomalainen armeija, jonka päällystössä on Claudius Glaber. Taistelun jälkeen Spartacus käskee minun etsiä Glaberia. Hän ei ole vangiksi saatujen antautuneiden joukossa, joten rupean kaivelemaan ruumiskasoja. Käytän koko lopun päivää siihen, mutta joudun lopulta ilmoittamaan päällikölle, etten löydä miestä. Kerron mielipiteenäni, että hän on luultavasti kuitenkin kuollut, mutta ruumismäärän ja taistelualueen laajuuden vuoksi etsintä on ollut hyvin haasteellista.
Ennen kuin ruumisröykkiöt alkavat haista todella pahalle, eli seuraavana päivänä, Spartacus käskee joukkojen lähteä taas liikkeelle.
Rooman rikkain mies Marcus Crassus on sitten tällä välin omilla varoillaan varustanut ja kouluttanut hyvänkokoisen armeijan. Crassus ei pidä kiirettä, vaan hän haluaa varmistaa sen, että hänen armeijansa on valmis kohtaamaan hyvin koulitut ja taisteluun halukkaat Spartacuksen taistelijat.
Sitten tapahtuu kuukausien aikana yhtä sun toista. Merirosvot pettävät Spartacuksen, joka oli toivonut saavansa laivata joukkonsa muualle. Spartacus onnistuu huijaamaan Crassusta ja pääsee joukkoineen pois tämän rakentamasta ansasta.
Lopulta koittaa kuitenkin lopullinen välienselvittely. Taistelu tuntuu kestävän ikuisesti, ja tällä kertaa Spartacuksen armeija häviää. Crassus saa mielettömän määrän sotavankeja. Joku hänen upseereistaan tunnistaa minut, ja minut vedetään pois vankirivistöstä. Olen aivan typertynyt. Minut viedään Crassuksen luokse. Sanon hänelle: "Olen xxxxx, olen ollut roomalainen senaattori". Crassus hankkii minulle uuden toogan.
Spartacusta eikä hänen ruumistaan ei ole löydetty. Se kismittää voittajaa.
Crassus haluaisi myydä sotavangit orjiksi, mutta senaatilta tulee määräys teloittaa nämä. Niinpä Capuan ja Rooman välillä kulkevan Via Appian varrelle ristiinnaulataan 6000 Spartacuksen taistelijaa. Se vaatii melko paljon puuta sekä nauloja. Työmiehiä Crassuksella on jo entuudestaan.
Menen juttelemaan yhdelle ristiinnaulatulle taistelijalle. Sitten saan päähänpiston, ja raahaan ristinpuun luokse tikkaat. Haen jostain ruukun viiniä. Annan tälle Spartacuksen taistelijalle viiniä. "Hän on totisesti elävän Jumalan poika!" tokaisen päästyäni alas tikkailta. No ei vaiskaan. Kristuksen syntymään olisi vielä kymmeniä vuosia aikaa.
Sitten koittaa palaaminen Roomaan. Minä matkaan härkävaunuissa. Roomaan päästyäni pukeudun jälleen senaattorin toogaan.
Meillä roomalaisilla oli ollut tapana kehuskella sillä, jos meitä vastaan sotineet olivat pärjänneet hyvin ja olivat alun perin olleet meidän kouluttamiamme. Mutta Spartacuksesta ja hänen orja-armeijastaan me pysyttelimme siitä eteenpäin mahdollisimman vaiti.
...
PS 18.5.2016: Spartacus ja hänen orjakapinansa.
torstai 19. syyskuuta 2013
Gladiaattorit merkkinä elämän rumuudesta
Minusta tuntuu, että olen viime aikoina alkanut enemmän ymmärtää elämän rumuutta. Samasta syystä, tai halusta ymmärtää sitä, olen myöskin seurannut viime aikoina telkusta "Nolot vartalot" -sarjaa, ja myöskin karaistakseni itseäni (tähän sopisi hymiö).
Olen myöskin viime ajat katsonut sarjaa "Spartacus: Gods of the Arena". Sen tarina (tai "tarina") sijoittuu ajallisesti varsinaista Spartacus-sarjaa edeltävälle ajalle. Spartacus-sarjan ensimmäisessä tuotantokaudessa ("Spartacus: Blood and Sand") oli kysymys siitä, että Spartacus-niminen kaveri joutui orjaksi ja sitä myötä gladiaattorikouluun Capuaan. Miehestä sukeutui varsin hyvä gladiaattori, mutta ura katkesi siihen, että hän ja hänen kaverinsa tekivät kapinan ja pakenivat gladiaattorikoulusta. Sitten syttyi sota Spartacuksen ja Rooman tasavallan välille, koska jälkimmäinen halusi kukistaa orjat, koska nämä olivat vastoin Rooman lakia vapauttaneet itsensä. En koe pilaavani tästä kertomalla kenenkään tv-sarjan katsomisiloa, koska Spartacus oli todellinen historiallinen henkilö, ja hänestä voi itse kukin lukea historiankirjoista. Tai vaikka Wikipediasta.
No, ensimmäisen tuotantokauden kuvaamisen jälkeen nimipääosaa esittänyt heppu oli sattunut kuolemaan, joten ennen kuin alettiin kuvata toista tuotantokautta ("Spartacus: Vengeance") uudella pääosanäyttelijällä tehtiin tuo "välisarja" "Spartacus: Gods of the Arena", jota katson ihan vain huvikseni, kun ei ole muutakaan tekemistä. Odotan kuin kuuta nousevaa varsinaisen sarjan toisen tuotantokauden alkamista. Spartacus on minun sankarini.
Toisen tuotantokauden jälkeen valmistui vielä kolmas tuotantokausi nimeltä "Spartacus: War of the Damned". Siinä sota päättyy.
Spartacuksesta olen kirjoittanut blogiini joskus:
Paha sai yhden kerran palkkansa: Crassus ja Spartacus
Muinaisen Rooman valtakunnan gladiaattori-instituutio kuvaa elämän julmuutta. Tyypillinen gladiaattorikoulun asukki oli orja, joka oli pakotettu gladiaattorikoulutukseen. Vaihtoehtoina gladiaattoriudelle olivat esim. välitön kuolema tai joutuminen kaivosorjaksi. Gladiaattorit opettelivat lähitaistelua, ja lopulta heidät sitten pistettiin areenalle taistelemaan oikeilla aseilla toisia gladiaattoreita vastaan Rooman kansalaisten huviksi. Monet tietenkin kuolivat "ammatissaan". Gladiaattoreitten hommaan kuului se, että piti mahdollisimman hyvin olla näyttämättä ulos pelkoaan, ja myöskään kipua ei saanut näyttää. Kuolema piti kohdata rohkeasti. Yksittäiset gladiaattorit saattoivat nousta juhlituiksi kansansuosikeiksi, mutta suosio päättyi, jos gladiaattori kuoli tai haavoittui vakavasti. Kyseessä oli kuitenkin vain kansanhuvi, ja gladiaattoreilla ei katsottu olevan ihmisarvoa. Jos gladiaattori kuitenkin selvisi tarpeeksi monesta taistelusta, niin hän saattoi päästä vapaaksi.
Kokeneet gladiaattorit olivat toki parhaista parhaimpia taistelijoita, ja tämä selittää sen, miten oli mahdollista se, että Spartacus ja hänen gladiaattorikoulusta karanneet toverinsa onnistuivat selviämään ensimmäisistä yhteenotoistaan roomalaisten armeijoiden kanssa. Sekä se, että he onnistuivat kouluttamaan heidän luokseen saapuneet köyhät ja karanneet orjat sotilaiksi ja muokkaamaan sekalaisesta seurakunnasta tehokkaan sotakoneen, jolla onnistuivat puolustamaan pitkään vapauttaan.
Vertaisin gladiaattori-instituutiota härkätaistelu-instituutioon. Toinen eroaa toisesta siinä, että toisessa on julmaan spektaakkeliin sidottuina pelkästään ihmisiä, ja toisessa myös eläimiä. Elämä on julmaa, se!
...
PS 18.5.2016: Spartacus ja hänen orjakapinansa.
Olen myöskin viime ajat katsonut sarjaa "Spartacus: Gods of the Arena". Sen tarina (tai "tarina") sijoittuu ajallisesti varsinaista Spartacus-sarjaa edeltävälle ajalle. Spartacus-sarjan ensimmäisessä tuotantokaudessa ("Spartacus: Blood and Sand") oli kysymys siitä, että Spartacus-niminen kaveri joutui orjaksi ja sitä myötä gladiaattorikouluun Capuaan. Miehestä sukeutui varsin hyvä gladiaattori, mutta ura katkesi siihen, että hän ja hänen kaverinsa tekivät kapinan ja pakenivat gladiaattorikoulusta. Sitten syttyi sota Spartacuksen ja Rooman tasavallan välille, koska jälkimmäinen halusi kukistaa orjat, koska nämä olivat vastoin Rooman lakia vapauttaneet itsensä. En koe pilaavani tästä kertomalla kenenkään tv-sarjan katsomisiloa, koska Spartacus oli todellinen historiallinen henkilö, ja hänestä voi itse kukin lukea historiankirjoista. Tai vaikka Wikipediasta.
No, ensimmäisen tuotantokauden kuvaamisen jälkeen nimipääosaa esittänyt heppu oli sattunut kuolemaan, joten ennen kuin alettiin kuvata toista tuotantokautta ("Spartacus: Vengeance") uudella pääosanäyttelijällä tehtiin tuo "välisarja" "Spartacus: Gods of the Arena", jota katson ihan vain huvikseni, kun ei ole muutakaan tekemistä. Odotan kuin kuuta nousevaa varsinaisen sarjan toisen tuotantokauden alkamista. Spartacus on minun sankarini.
Toisen tuotantokauden jälkeen valmistui vielä kolmas tuotantokausi nimeltä "Spartacus: War of the Damned". Siinä sota päättyy.
Spartacuksesta olen kirjoittanut blogiini joskus:
Paha sai yhden kerran palkkansa: Crassus ja Spartacus
Muinaisen Rooman valtakunnan gladiaattori-instituutio kuvaa elämän julmuutta. Tyypillinen gladiaattorikoulun asukki oli orja, joka oli pakotettu gladiaattorikoulutukseen. Vaihtoehtoina gladiaattoriudelle olivat esim. välitön kuolema tai joutuminen kaivosorjaksi. Gladiaattorit opettelivat lähitaistelua, ja lopulta heidät sitten pistettiin areenalle taistelemaan oikeilla aseilla toisia gladiaattoreita vastaan Rooman kansalaisten huviksi. Monet tietenkin kuolivat "ammatissaan". Gladiaattoreitten hommaan kuului se, että piti mahdollisimman hyvin olla näyttämättä ulos pelkoaan, ja myöskään kipua ei saanut näyttää. Kuolema piti kohdata rohkeasti. Yksittäiset gladiaattorit saattoivat nousta juhlituiksi kansansuosikeiksi, mutta suosio päättyi, jos gladiaattori kuoli tai haavoittui vakavasti. Kyseessä oli kuitenkin vain kansanhuvi, ja gladiaattoreilla ei katsottu olevan ihmisarvoa. Jos gladiaattori kuitenkin selvisi tarpeeksi monesta taistelusta, niin hän saattoi päästä vapaaksi.
Kokeneet gladiaattorit olivat toki parhaista parhaimpia taistelijoita, ja tämä selittää sen, miten oli mahdollista se, että Spartacus ja hänen gladiaattorikoulusta karanneet toverinsa onnistuivat selviämään ensimmäisistä yhteenotoistaan roomalaisten armeijoiden kanssa. Sekä se, että he onnistuivat kouluttamaan heidän luokseen saapuneet köyhät ja karanneet orjat sotilaiksi ja muokkaamaan sekalaisesta seurakunnasta tehokkaan sotakoneen, jolla onnistuivat puolustamaan pitkään vapauttaan.
Vertaisin gladiaattori-instituutiota härkätaistelu-instituutioon. Toinen eroaa toisesta siinä, että toisessa on julmaan spektaakkeliin sidottuina pelkästään ihmisiä, ja toisessa myös eläimiä. Elämä on julmaa, se!
...
PS 18.5.2016: Spartacus ja hänen orjakapinansa.
tiistai 19. maaliskuuta 2013
Paha sai yhden kerran palkkansa: Crassus ja Spartacus
Spartacus oli traakialaissyntyinen gladiaattori, josta tuli
orjakapinan johtaja. Alun perin hän on saattanut olla joko sotavanki tai Rooman
armeijan tukijoukoissa palvellut sotilas, joka oli tehnyt jonkin
rikoksen. Vuonna 73 eKr. gladiaattorien kovasta kohtelusta
vihastunut Spartacus päätti paeta Capuan gladiaattorikoulusta. Hän
pakeni tovereineen Vesuviukselle, ja heihin liittyi lisää ihmisiä:
orjia, gladiaattoreita ja plebeijeitä. Sekalaisesta monikansallisesta laumasta Spartacus muokkasi taistelukykyisen armeijan. Ensin häntä ja hänen
joukkojaan vastaan Rooma lähetti voitonvarmana pienempiä armeijoita.
Spartacus voitti ne. Tasavallan aikana Rooman valtakuntaa johti
kaksi korkeaa virkamiestä, joita nimitettiin konsuleiksi.
Spartacuksen armeija löi seuraavaksi häntä vastaan lähetetyt
konsuleiden johtamat armeijat.
Spartacuksen armeija kasvoi. Hän itse olisi halunnut siirtyä joukkojensa kanssa pois Rooman valtakunnan alueelta perustaakseen ihanneyhteiskunnan, mutta hänen taistelijansa eivät siihen suostuneet. Siinä sitten sattui yhtä ja toista. Rooman rikkain mies Marcus Crassus oli kuitenkin koonnut, varustanut ja kouluttanut omilla varoillaan uuden armeijan, ja lopulta tämä hyvin valmisteltu armeija löi Spartacuksen ja hänen orja-armeijansa vuonna vuonna 71 eKr. Spartacuksen itsensä kerrotaan saaneen surmansa taistelussa. Myös suurin osa hänen miehistään kaatui, ja Marcus Crassus antoi naulata ristiin 6000 vangiksi saatua Spartacuksen taistelijaa Capuan ja Rooman välissä kulkevan Via Appian varrelle.
Vuosia myöhemmin, kun Julius Caesar ja Pompeius Magnus olivat saavuttaneet merkittävää vaikutusvaltaa tasavallan asioissa, Crassus päätteli, että hänenkin olisi saavutettava uusia sotilaallisia saavutuksia. Saatuaan vuonna 54 eKr. nimityksen Syyrian maaherraksi, hän päätti käyttää tilaisuutta hyväkseen ja varusti 40 000 miehen armeijan, tavoitteenaan valloittaa itäinen Parthian valtakunta. Hän oli siihen aikaan jo kuusikymppinen.
Vuonna 53 eKr. idässä käytiinkin sitten Carrhaen taistelu. Parthialaisten jousiratsuväki ampui Crassuksen uupuneet ja janosta kärsivät legioonat neulatyynyiksi. Parthialaisilla riitti nuolia käytettäväksi hyvin pitkäksi aikaa. Tämä ei kuitenkaan vielä ratkaissut sotaa parthialaisten eduksi. Jatkuva nuolisade ei saanut Crassuksen armeijaa siihen kuntoon, että parthialaiset olisivat voineet tehdä suoran hyökkäyksen ja ratkaista taistelun raskaalla ratsuväellään. Mutta Crassus päättikin sitten perääntyä takaisin tasavallan alueelle. Parthialaiset hyökkäsivät perääntyvien legioonien kimppuun, ja saavuttivat yliotteen. Roomalaisten tappiot olivat noin 30 000 miestä. Taistelussa kuoli myös Crassuksen poika Publius Licinius Crassus. Marcus Crassus itse kuoli ilmeisesti taistelua seuranneiden rauhanneuvotteluiden yhteydessä. Hänen irtileikattu päänsä vietiin Parthian kuninkaalle.
...
PS 18.5.2016: Spartacus ja hänen orjakapinansa.
Spartacuksen armeija kasvoi. Hän itse olisi halunnut siirtyä joukkojensa kanssa pois Rooman valtakunnan alueelta perustaakseen ihanneyhteiskunnan, mutta hänen taistelijansa eivät siihen suostuneet. Siinä sitten sattui yhtä ja toista. Rooman rikkain mies Marcus Crassus oli kuitenkin koonnut, varustanut ja kouluttanut omilla varoillaan uuden armeijan, ja lopulta tämä hyvin valmisteltu armeija löi Spartacuksen ja hänen orja-armeijansa vuonna vuonna 71 eKr. Spartacuksen itsensä kerrotaan saaneen surmansa taistelussa. Myös suurin osa hänen miehistään kaatui, ja Marcus Crassus antoi naulata ristiin 6000 vangiksi saatua Spartacuksen taistelijaa Capuan ja Rooman välissä kulkevan Via Appian varrelle.
Vuosia myöhemmin, kun Julius Caesar ja Pompeius Magnus olivat saavuttaneet merkittävää vaikutusvaltaa tasavallan asioissa, Crassus päätteli, että hänenkin olisi saavutettava uusia sotilaallisia saavutuksia. Saatuaan vuonna 54 eKr. nimityksen Syyrian maaherraksi, hän päätti käyttää tilaisuutta hyväkseen ja varusti 40 000 miehen armeijan, tavoitteenaan valloittaa itäinen Parthian valtakunta. Hän oli siihen aikaan jo kuusikymppinen.
Vuonna 53 eKr. idässä käytiinkin sitten Carrhaen taistelu. Parthialaisten jousiratsuväki ampui Crassuksen uupuneet ja janosta kärsivät legioonat neulatyynyiksi. Parthialaisilla riitti nuolia käytettäväksi hyvin pitkäksi aikaa. Tämä ei kuitenkaan vielä ratkaissut sotaa parthialaisten eduksi. Jatkuva nuolisade ei saanut Crassuksen armeijaa siihen kuntoon, että parthialaiset olisivat voineet tehdä suoran hyökkäyksen ja ratkaista taistelun raskaalla ratsuväellään. Mutta Crassus päättikin sitten perääntyä takaisin tasavallan alueelle. Parthialaiset hyökkäsivät perääntyvien legioonien kimppuun, ja saavuttivat yliotteen. Roomalaisten tappiot olivat noin 30 000 miestä. Taistelussa kuoli myös Crassuksen poika Publius Licinius Crassus. Marcus Crassus itse kuoli ilmeisesti taistelua seuranneiden rauhanneuvotteluiden yhteydessä. Hänen irtileikattu päänsä vietiin Parthian kuninkaalle.
...
PS 18.5.2016: Spartacus ja hänen orjakapinansa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)