maanantai 31. elokuuta 2015

Facebook pitää puukkoja aseina, Varusteleka sai kokea

Varusteleka on armeijatyyppisiä ja retkeilyasusteita ja -varusteita myyvä liike. Itse ostan nykyään sieltä suurimman osan vaatteistani, tai ainakin, jos rahassa mitataan. Kalsareita ja sukkia en vielä ole sieltä ostellut. Olen myöskin ostanut sieltä muutakin kuin vaatteita. Facebook-niminen sosiaalisen median yhteisöpalvelu pitää puukkoja aseina, joten se poisti Varustelekan puukkomainokset. Ja kuulemma poistaa automaattisesti myös kaikki sellaiset maksetut mainokset, joihin sisältyy osoitteeseen Varusteleka.fi osoittava linkki.

Suomalaisessa kulttuurissa puukko on ennen kaikkea työkalu. Toki sillä voi veritekojakin tehdä, mutta niin voi keittiöveitsilläkin. Joilla muuten gladiaattori Spartacus tovereineen vuonna 73 eKr. taisteli tiensä ulos Capuan gladiaattorikoulusta. Olivat käyneet keittiössä. Varusteleka on yrittänyt selittää asiaa Facebookille,  – mainitsematta gladiaattoreita, joka on ihan minun "oma juttuni" – että ihan samaa löytyy muilta Facebookin mainostajilta. Facebookin edustajat ovat kuulemma vastanneet kopioi-liitä -vastauksilla, joiden sisältö etupäässä on, että ihan sama, meidän päätöksistämme ei voi valittaa.

Varusteleka on julkaissut asiasta kaiken oleellisen sisältävän epävirallisen lausunnon, joka oli loppunut seuraaviin sanoihin:

VMP. Haista Zuckenberg pitkä v**tu.

VMP tuossa tarkoittaa luultavasti "vittu mitä paskaa". Epäselväksi jää, onko Facebookin perustajan Mark Zuckerbergin nimi kirjoitettu tarkoituksella väärin. Vaikka "r" ja "n" muistuttavat kirjaimina toisiaan, ne löytyvät näppäimistöltä aivan eri paikoista.

Samaan aikaan Facebook ilmeisesti sallii varsijousien mainostamisen sivuillaan. Varsijousi on jousipyssyn edelleenkehitelmä ja koostuu lyhyestä, jäykästä jousesta joka on kiinnitetty poikittain laukaisukoneistolla varustettuun tukkiin. Varsijousella ammutaan lyhyitä nuolia, vasamia tai savi- taikka lyijykuulia. Varsijousen käyttö ei vaadi niin paljoa voimia kuin tavallisen jousipyssyn. Varsijousi on kuitenkin siihen verrattuna sen verran tehokas ase, että keskiajalla paavi jopa oli kehottanut olemaan käyttämättä sitä.

Mutta olen minäkin monen muun ohella sitä mieltä, että Facebook on nyt paha.

Facebook is evil.

Mainitsemani Varustelekan epävirallinen lausunto asiasta löytyy täältä.

...
PS 18.5.2016: Spartacus ja hänen orjakapinansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti