Roomalaiskatolinen kirkko painottaa protestanttisia kirkkoja enemmän yhteisöä ja traditiota. Lisäksi se katsoo johtajansa paavin olevan oikeutettu asemaan koko kristillisen kirkon johtajana. Päälinjan protestanttisuus taas painottaa sitä, että yksilö tulee onnelliseksi omalla kristillisellä uskollaan. Mikä taas on johtanut yhä uusien kirkkokuntien syntyyn ja lisännyt kristillisen kirkon sisäistä hajaannusta. Toisaalta protestanttisuus oli alkujaan syntynyt roomalaiskatolisen kirkon oman synninteon seurauksena.
Luterilaisten kirkkojen ja roomalaiskatolisen kirkon pitkäaikaiset oppineuvottelut olivat johtaneet yhteiseen julkilausumaan, joka allekirjoitettiin 31.10.1999 Augsburgissa. Siinä katsotaan vanhentuneiksi ne oppituomiot, jotka annettiin 1500-luvulla Trenton kirkolliskokouksessa ja luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Oppituomioita ei varsinaisesti peruta, vaan todetaan että ne eivät "osu maaliin", toisin sanoen eivät koske kirkkojen oppeja sellaisina kuin ne nykyään yhteisesti ymmärretään.
Julkilausuman mukaan luterilaisten ja katolilaisten välillä vallitsee nykyään myöskin yksimielisyys vanhurskauttamisopin "perustotuuksista". Vanhurskauttamisopissa on kysymys siitä, millä perusteilla Jumalan hyväksyy ihmisen yhteyteensä. Tarkemmin sanoen julkilausumassa luterilaiset ja roomalaiskatoliset tunnustavat yhdessä, että yksin armosta,
uskossa Kristuksen pelastavaan työhön eikä oman ansionsa perusteella,
Jumala hyväksyy heidät ja he saavat Pyhän Hengen, joka uudistaa heidän
sydämensä ja varustaa ja kutsuu heidät hyviin tekoihin.
Julkilausumaa voi pitää ekumenian suurimpiin saavutuksiin kuuluvana. Vuonna 2006 myöskin Metodistien maailmanneuvosto liittyi julkilausuman allekirjoittajiin Soulissa Etelä-Koreassa.
Olen tähän asti voinut sanoa, että en varmaankaan liittyisi luterilaisen tai roomalaiskatolisen kirkon jäseneksi. Mutta katsoisin, että vaikka tämä julkilausuma ei pyyhi pois kaikkia opillisia eroja näiden kirkkojen väliltä, niin nyt voisi olla korkea aika alkaa valmistella luterilaisten kirkkojen ja roomalaiskatolisen kirkon jälleenyhdistymistä (ja metodistit saavat myös tulla mukaan omasta puolestani). Paljon isompana kirkkokuntana roomalaiskatolinen kirkko nielaisisi luterilaisuuden kirkon yhdistymisen tapahtuessa, mutta vanhalla luterilaisuudella olisi varmaankin hedelmällinen vaikutus Roomalaiskatolisen kirkon mentaliteettiin.
Kannattaisin kuitenkin sitä, että roomalaiskatolinen kirkko luopuisi
Vatikaanin ensimmäisen kirkolliskokouksen vuonna 1870 virallistamasta
opista, jonka mukaan sen johtaja paavi on opillisesti erehtymätön, kun
hän lausuu jotain ex cathedra eli viran puolesta. Luulen aika monen muunkin pitävän oppia täysin tolkuttomana luterilaisuuden piirissä, ja se on jonkinlainen ongelma paaveillekin, sillä jokainen heidän ex cathedra lausumansa oppiklausuuli tulee olemaan mahdollisimman ikuinen osa kirkon oppia, tai siis tulee olemaan ainakin siihen asti, kunnes kirkko luopuu virallisesti ex cathedrasta.
Jos roomalaiskatolinen kirkko ei millään haluaisi luopua opinkohdasta, niin luterilaiset kirkot voisivat liittyä osaksi roomalaiskatolista kirkkoa samaan tapaan kuin Ukrainan uniaatit erilliskirkkoina.
Yhdistyneen roomalaiskatolisen kirkon jäseneksi voisin liittyäkin.
Omia potentiaalisia skismojani roomalaiskatolisen kirkon kanssa en tässä enempää käsittele.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti