Mitä ajattelen Jeesuksesta nykyään

Ajattelin kirjoittaa tämän tekstin ja julkaista sen nyt, koska eihän vielä ole loppiainenkaan. Tai edes jouluaatto.

Jeesus Nasaretilainen on normikristinuskon pyhä hahmo. Häntä pidetään uskonnon piirissä jopa Jumalan poikana.

Jeesukselle hänen seuraajansa olivat myös antaneet kreikan kielestä peräisin olevan nimityksen Kristus, joka tarkoittaa samaa kuin messias, eli pyhällä öljyllä voideltu, joka viittaa muinaisen Israelin kuninkaiden ja pappien virkaanastumismenoihin.

Itse tapasin ajatella hänestä ennen wanhaan, että Jeesus on yhtä Jumalan kanssa. Ajattelin näin, koska en kokenut tajuavani normikristinuskon kolminaisuusoppia, jonka mukaan yksi Jumala on sekä Isä, Poika että Pyhä henki.

Intialaisessa uskonnollisuudessa moneus ykseydessä esitetään sentään jotenkuten järkevästi: On maailmansielu, joka ei ole tietoinen tai kiinnostunut ihmisten kohtaloista. Maailmansielun korkeampia ilmentymiä ovat korkeimmat jumalat, joita on muutama harva. Ja kun nämä vielä "jaetaan" pienempiin osiin, niin saadaan puolestaan korkeampia jumalia ilmentävät pienemmät jumalat.

Vaikka en minä sitäkään kannata, niin tuo kuulostaa minusta vähän tolkullisemmalta kuin kolminaisuusoppi.

Vuoden 1993 maaliskuussa olin oivaltanut kristinuskon perusasian. Että Jumala ei oikeastaan vaadi ihmiseltä  mitään, vaan että ihminen pääsee osalliseksi yhteydestä Jumalaan perustamalla suhteensa tähän yksin Kristuksen sovitustyöhön. Jeesus on siis normikristinuskon mukaan sovittanut ihmisten synnit Jumalalle. Tämä heppu on normikristinuskossa käsitetty Jumalan pojaksi, ja häntä pidetään pelastajana. Kun ihminen pääsee elävään yhteyteen Jumalan kanssa, tämän Pyhä henki tulee häneen.

Vähän myöhemmin aloin käydä kirkossa, ja kävinkin siellä jossain määrin säännöllisesti noin puolen vuosikymmenen ajan.

Olin myöskin tutustunut uudelleen entiseen lapsuudenkaveriini, joka oli myös eräänlainen kristitty. Hän totesi minulle kerran, että minähän olen valmis kyseenalaistamaan mitä tahansa kristinuskon oppeja. Eräs seurakuntatuttuni taas sanoi minulle kerran huomionaan, että jos en olisi oivaltanut kerran kristinuskon perusasiaa, niin minä olisin agnostikko.

Minulla oli kyllä ennen pitkää syytä tuntea tätä Jumalaa kohtaan epäluottamustakin.

Vuodesta 2016 alkaen on se, mikä minun sielussani oli vielä muistuttanut normikristinuskoa, rapissut hiljaa, lopullisesti, pois. Pyhään henkeen olen silti voinut uskoa.

Tavallaan. Sittemmin olen nimittäin tullut siihen tulokseen, että Pyhä henki on tavallaan osa jokaisen sellaisen ihmisen elämää, joka ei yritä kelvata Jumalalle omilla ansioillaan.

Olen pitemmän aikaa jo arvostanut rauhanomaista kveekarismia, ja vaikka nykyään uskoni Jumalaan on rajallista, niin arvostan kveekarismin perusasioita. Nykyään on myös olemassa sellaisia kveekarismin suuntauksia, joissa ei pidetä vättämättömänä, taikka toivottavana, kveekarismin sitomista kristillisiin opinkappaleisiin.

Kveekarismiin on käsittääkseni kuulunut puolipanteistinen ajatus, että jokaisessa ihmisessä on jotain Jumalasta. Uskoakseni tämä käsitys on sen takana, että kveekarismin piirissä on suhteellisen paljon kannatettu käsitystä kaikkien ihmisten tasa-arvosta.

Pyrin siihen, että en kaikesta huolimatta torju itsessäni esiin nousevia uskonnollisia yllykkeitä. Satunnaisesti saatan haluta vielä nykyisinkin jopa rukoilla.

Minun kannaltani helpointa on uskoa Jumalaan silloin, kun sen tekee suhteellisen ei-uskonnollisesti. Tähän yhteyteen on hyvä liittää seuraava siteeraus kveekarismin perustajalta George Foxilta (1624-1691):

Ole hiljaa ja rauhassa omassa mielessäsi ja hengessäsi, vapaana omista ajatuksistasi, ja sitten sinä tunnet Jumalan olemuksen ja käännät mielesi Herran Jumalan puoleen ja tulet vastaanottamaan hänen voimansa sieltä, mistä elämä tulee.

Minun "uskonnollisuudelleni" on sukua myös maailmanhistorian tunnetuimman fyysikon Albert Einsteinin (1879-1955) "uskonnollisuus". Einstein ei uskonut persoonalliseen Jumalaan, eikä teini-iän jälkeen myöskään rukoillut, mutta hän koki Jumalan kuvastuvan maailmankaikkeuden harmonisessa järjestyksessä ja sen laeissa.

Minusta on myös hauskaa "uskoa" Jumalaan sillä lailla, että en anna hänelle kuvitteluissani mitään selviä ominaisuuksia.

Ylipäätään olen sitä mieltä, että paras Jumala tai jumala on sellainen, johon ei tarvitse uskoa.

Mutta palataan sitten Jeesus Nasaretilaisen henkilöön. Seuraavan höpinäni vedän jossain määrin hatustani, koska en ole mikään asiantuntija.

Jeesus Nasaretilaisen syntymän vuotta ei tiedetä. Se on voinut olla vuosi 1 jKr. Tai se on voinut olla jonain toisena vuonna. Herodes Suuren toimeenpanema pikkulasten joukkomurha mainitaan normikristinuskon pyhän kirjan Raamatun jälkiosassa Uudessa testamentissa, tarkemmin sanottuna Matteuksen evankeliumissa. Herodes kuoli vuonna 4 eKr. Tämä ei tosin vielä mielestäni todista sitä, että Jeesus olisi syntynyt viimeistään vuonna 4 eKr., sillä Uusi testamentti on ainoa lähde, joka mainitsee tuon hirmutyön. Herodes Suuri oli häikäilemätön ja tarpeen vaatiessa väkivaltainen kuningas, mutta jos hän olisi antanut tappaa suuren joukon paikallisia pikkulapsia, niin se olisi kyllä mainittu muuallakin kuin Uudessa testamentissa. Edes juutalaisroomalainen historioitsija Josefus (n. 37 - n. 100 jKr.) ei mainitse tapausta.

Uuden testamentin Jeesuksen alullepanoon, syntymään, vauvuuteen ja lapsuuteen liittyvät kertomukset ovat muutenkin täynnä legendanomaista ainesta. Sellainen aines on yleistä uskonnoissa. Minusta olisi parempi, jos emme mainitsisi niitä enää.

Vaikuttaa siltä kuin Jeesuksen aikuisuuteen liittyvät Uuden testamentin tekstit olisivat varmemmalla pohjalla.

Minusta on ikävää, ettei noissa kertomuksissa Jeesuksen varhaisesta elämästä luultavasti ole totta kuin siteeksi. Minusta olisi mukavaa, jos voisin lausua vakaumuksen rintaäänellä joululaulun Tulkoon joulu sanoin: "Tahtoisin päästä paimenten mukaan, unohtaa kiireen ja melun rasittavan".

Mitä taas tulee Jeesuksen isäksi mainittuun Joosefiin, niin luulisi sentään, että olisivat nimen ja ammatin pistäneet oikein.

Minusta on uskottavaa, että Jordan-joella juutalaisia kastanut parannussaarnaaja Johannes Kastaja oli Jeesuksen serkku. Ja vaikka näin ei olisikaan, niin ei sillä olisi mitään väliä.

Minusta on vielä uskottavampaa se, että Johannes kastoi Jeesuksen. Johanneksen suuhun on Uudessa testamentissa pistetty sanat, että Jeesuksen pitäisi sen sijaan kastaa hänet. Mutta Jeesus ei Uuden testamentinkaan mukaan kastanut Johannesta, vaan tämä Jeesuksen. Johannes oli siis kastanut ihmisiä parannukseen, ja normikristinuskonhan mukaan Jeesus ei mitään parannusta tarvinnut. Siksi tämä on minusta varsin uskottava tarina, siis kasteen osalta on.

Jeesus lähti tarinan mukaan sitten 40 päiväksi paastoamaan erämaahan. Siellä Saatana kiusasi häntä. Kiusaukset saattavat tietysti tulla missä muodossa tahansa. Joku on sanonut, että kertomus Jeesuksen paastosta on laina buddhalaisuuden perustajan, 500 vuotta ennen Jeesusta eläneen Siddharta Gautaman elämästä. Mutta tämä ei ole varmaa. Luku 40 joka tapauksessa liittyy juutalaisuuden eräänlaisen myyttisen perustajan Mooseksen elämään. Ja Jeesuksen ajan juutalaiset tapasivat kyllä joskus harjoittaa uskonnollista paastoa. Joten en voi väittää, että tämä Uuden testamentin paastokertomus olisi epäaito.

Jeesus kasvoi Uuden testamentin mukaan Galilean Nasaretissa. Hänen isänsä Joosef oli ammatiltaan rakentaja, ja Jeesus ilmeisesti oppi ammatin salat häneltä. Nasaret oli siihen aikaan vireä mutta pieni kylä. Siellä ei olisi riittänyt tarpeeksi töitä Joosefille eikä Jeesukselle. Mutta suhteellisen lyhyen matkan päässä Nasaretista sijaitsi Sepforiksen hellenistisjuutalainen suurkaupunki, joka oli toiminut aikaisemmin jopa Galilean pääkaupunkina. Siellä oli runsaasti tekemätöntä ammattimiehen työtä, ja kaupungissa saattoi oppia myös kreikan kielen.

Rakentajan ammatti ja ammattitaito merkitsivät niin Joosefille kuin Jeesukselle turvattua elantoa ja keskiluokkaista elämää. Joosefia ei kuitenkaan enää mainita Jeesuksen aikuisiästä kertovissa Uuden testamentin osissa. Todennäköisesti hän oli kuollut. Siihen aikaan lapsikuolleisuus oli suurta, eivätkä ihmiset myöskään lapsuudesta selvittyäänkään välttämättä eläneet 50 vuoden ikään asti.

Turvatun elämänmuodon Jeesus jätti ryhtyessään harjoittamaan kiertelevän matkasaarnaajan elämää. Hän kutsui mukaansa 12 miestä, joista muokkasi oppilaittensa ydinryhmän. Ilmeisesti Jeesuksella oli naisiakin oppilaina. Uusi testamentti sisältää viitteitä tähän. Ja sellaista ei olisi annettu ymmärtää, jos näin ei olisi ollut, koska niin juutalaisessa kuin roomalaisessa kulttuurissa nainen katsottiin yhteiskunnallisessa mielessä jossain määrin miestä alempiarvoisemmaksi. Jeesus oli siis tässä suhteessa suhteellisen ennakkoluuloton.

Jeesus seurusteli enemmänkin sellaisten ihmisten kanssa, joita juutalainen yhteiskunta hyljeksi: publikaanien eli veronkantajien ja muiden syntisiksi katsottujen kanssa. Publikaanit olivat juutalaisten halveksimia sen vuoksi, että nämä vuokrasivat Roomalta veronkanto-oikeuden, ja saattoivat työnsä varjolla pahimmillaan jopa riistää ihmisiä.

Uuden testamentin evankeliumien mukaan Jeesus osoitti sanansa omalle kansalleen juutalaisille. Mutta sen sisältämien viitteiden perusteella hän suhtautui enemmän täyden ihmisarvon pohjalta myös ei-juutalaisiin, jotka juutalaisen uskonnon kannalta olivat rituaalisesti saastaisia, koska Jumala oli kerran antanut ilmoituksensa juutalaisille, ei pakanoille.

Uuden testamentin mukaan Jeesus teki ihmeitä. Tämä merkitsee ainakin sitä, että ihmiset pitivät Jeesusta ihmeidentekijänä. Tai ainakin jotkut heistä.

Jeesus farisealaisten uskonnollisen puolueen tavoin halusi tehdä juutalaisen lain tulkinnan siedettävämmäksi tavallisten ihmisten kannalta. Hänellä kuitenkin oli oma tulkintansa juutalaisesta laista. Jeesus arvosteli lainopettajia ja farisealaisia näiden kovuudesta ja lain huonosta ymmärtämisestä. Tämä toi hänelle jonkin verran vihamiehiä.

Jeesus opetti myös paljon vertauksin.

Jossain määrin omaperäinen ja myös huomionarvoinen on mielestäni se Jeesuksen opetus, jossa hän on tuonut ilmi sen, että eettisyys ulottuu ihmisen sisimpiin vaikuttimiin saakka. Tämä käy ilmi myös hänen Vuorisaarnassaan, joka on talletettu Matteuksen evankeliumiin. Luukkaan evankeliumista löytyy suppeampi "kenttäsaarna".

Minun käsitykseni mukaan Jeesus oli tässä asiassa juonikas. Hän pyrki saamaan ihmiset tajuamaan, että yksikään ihminen ei voi täyttää moraalilain vaatimuksia. Ainoa keino vapautua on tajuta tämä. Tätä tulkintaani tukee seuraava Uuteen testamenttiin talletettu kertomus:

Jeesus sanoi, että vaikeampi on rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan kuin kamelin neulansilmän läpi. Tämä saattoi olla humoristista liioitteluakin, mutta oppilaat kysyivät häneltä seuraavaksi, että saattoiko sitten kukaan pelastua. Jeesus vastasi heille sanomalla: "Mikä on ihmiselle mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista."

Jeesus oli kaiken aikaa vaarassa viranomaisten taholta. Niin juutalaisten kuin roomalaistenkin. Sen ajan Israelhan ei ollut itsenäinen vaan se oli Rooman suoraan tai sen alaisten kuninkaiden hallitsema alue.

Kun Jeesusta nimitettiin juutalaisten kuninkaaksi, niin väite oli erinomaisen helppo käsittää poliittisesti. Roomalaisille se merkitsi sitä, että Jeesus haluaisi ajaa roomalaiset pois juutalaisten Pyhältä maalta, ja juutalaisten johtomiehille se merkitsi sitä, että Rooma rankaisisi juutalaiskansaa kapinayrityksistä.

Uuden testamentin mukaan Jeesus ei kuitenkaan ajanut väkivaltaista vallankumousta, mikä on uskottavaa. Jeesushan ei koonnut ympärilleen aseistettuja ihmisiä, eikä Uuteen testamenttiin ole talletettu minkäänlaista väkivallan uhoa.

Ainoa ihmisiin kohdistunut väkivaltaisuus, johon Jeesus Uuden testamentin mukaan selkeästi syyllistyi, oli Jerusalemin temppelin esipihalla tapahtunut rahanvaihtajien ja kyyhkystenmyyjien pöytien kumoaminen. Tämä oli melko rohkea teko, jos ei Jeesuksella eikä hänen oppilaillaan ollut mukanaan aseistusta. Porukka ilmeisesti laittomaan mielenosoitukseen ensin syyllistyttyään poistui paikalta nopeasti. Olisivat voineet saada helposti temppelin vartijoiden keihäistä.

Uskonnolliselta juutalaiselta toimi oli myös vallan tavaton. Mitä järkeä siinä muka oli!!?! Siltäkään kannalta, että ilman kyyhkystenmyyjiä ja rahanvaihtajia Jerusalemin temppelissä ei olisi voitu harjoittaa eläinuhrauksia, jotka senaikaiseen juutalaiseen uskontoon kuuluivat.

Varhaisten kristittyjen mieliin syntyi myöhemmin ajatus Jeesuksesta Jumalalle kelvollisena uhrina, joten tämän tarinan julkaiseminen sopi asiaan kuin nappi silmään. Tarina voi silti olla tosi.

Jeesus myös kerran tarinan mukaan kirosi viikunapuun, mitä minä en ihan ymmärrä, mutta hyväksyn.

Normaali kuningas olisi matkustanut Jerusalemin pääsiäisjuhliin hevosella. Mutta Jeesus tahtoi aivan välttämättä ratsastaa aasilla. Tätä on selitetty Jeesuksen nöyryydellä. Mutta palmunlehviä ihmiset joka tapauksessa laskivat hänen tielleen. Hänellä lainassa ollut aasi käveli palmunlehvien yli, ja Jeesus ikään kuin asteli vaarallisesti aidalla. Hieman lisää kuningasspekulaatioita syntyi.

Jeesusta vastusti juutalaisten keskuudessa luultavasti eniten varakkaan ylimystön saddukealaisten puolue. Niin Jeesus kuin tavallisten ihmisten puolue farisealaiset kannattivat käsitystä kuolleiden ylösnousemuksesta aikojen lopulla, mutta hyväosaiset saddukealaiset eivät. Näillä oli eniten menetettävää, jos roomalaiset suuttuisivat. Usko ylösnousemukseen oli juutalaisuuteen omaksuttu luultavasti Persian zarathustralaisuudesta (vaikutteita oli todennäköisesti kulkenut myös toiseen suuntaan). Samoin kuin Jumalan ja Saatanan vastakkaisuus, jos ketään kiinnostaa. Alun perin juutalaisuudessa Saatana oli ollut vain yksi Jumalan hovin jäsenistä, koska Jumala oli sentään kaikkivaltias eikä kukaan tai mikään voinut näinollen vastustaa Hänen tahtoaan. Mutta monet juutalaiset siis kannattivat Jeesuksen aikana tätä uutta vieraasta uskonnosta peräisin olevaa tosiasiallista kaksijumalaisuutta. Että Saatana haluaa taistella ja myös kykenee taistelemaan Jumalaa vastaan.

Voi hyvin olettaa, että pitää paikkansa se, että Jeesusta tultiin hakemaan yöllä tuomittavaksi. Erityisesti pääsiäisjuhlan aikaan kannatti pyrkiä olemaan loukkaamatta laajempien ihmisjoukkojen uskonnollisia tunteita. Uuden testamentin mukaan yksi Jeesuksen oppilaista nimeltä Juudas Iskariot kavalsi Jeesuksen olinpaikan juutalaisten Korkeimman neuvoston Sanhedrinin jäsenille.

Jeesus oli Uuden testamentin mukaan käskenyt pitää huolta siitä, että heillä on miekkoja. Kun Jeesusta tultiin sitten vangitsemaan asemiesten kanssa ja Juudas tuli osoittamaan heille Jeesuksen, niin joku Jeesuksen porukasta sitten käytti asetta ylipapin palvelijan korvaan. Tai niin tarina kertoo. Jeesuksen kuitenkin kerrotaan reagoineen tilanteeseen sanomalla: "Pistä miekkasi tuppeen, sillä se joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu." Eli miekkajuttukin oli ollut opetus hänen seuraajilleen: häntä ei saa puolustaa miekalla.

Asemiehet veivät Jeesuksen mukanaan. On varsin mahdollista, että oli pidetty tarkka huoli siitä, että mahdollisimman pieni osa paikalle pääsevistä Sanhedrinin jäsenistä oli Jeesuksen kannattajia, tai häneen edes neutraalisti suhtautuvia. Tässä vaiheessa Jeesusta syytettiin vielä jumalanpilkasta.

Kuitenkaan juutalaisilla viranomaisilla ei ollut oikeutta langettaa kuolemantuomiota. Niinpä Jeesus vietiin roomalaisen prokuraattorin Pontius Pilatuksen tuomittavaksi. Jeesuksen esitettiin nyt esiintyvän juutalaisten kuninkaana. Juutalaisten johtomiehet olivat ilmeisesti uhkailleet jopa keisarille, joka ilmeisesti oli Tiberius, valittamisella, eikä Pilatus tahtonut menettää tuottoisaa ja arvovaltaa tuovaa virkaansa. Pilatus katsoi kuulustelun lopuksi poliittisesti viisaimmaksi tuomita Jeesuksen teloitettavaksi.

Uuden testamentin mukaan Pilatus olisi tahtonut kuitenkin pelastaa Jeesuksen ehdottamalla kiihotetuille juutalaisille, että hän voisi vapauttaa joko Jeesus Barabbas -nimisen mellakoitsijan ja murhaajan, taikka Jeesus Nasaretilaisen. Valitkaa siitä. Kyseinen Barabbas oli ihan oikeasti ja todennetusti rikollinen eikä Pilatus olisi roomalaisena korkeana virkamiehenä voinut mennä oikeasti tekemään tällaista ehdotusta. Ja Pilatus olisi väkijoukon tehtyä valintansa muka kirjaimellisesti pessyt kätensä asiasta. Ihan niin kuin hän olisi välittänyt.

Mutta joka tapauksessa Jeesus vietiin teloitettavaksi. Ensin Jeesus roomalaiseen tapaan raskaasti ruoskittiin, jotta hän kuolisi nopeammin ja jotta sotilailla olisi jotain kivaa hommaa. Tuomitut joutuivat kantamaan teloitusvälineen, ristin – latinaksi crux – poikkipuun, hartioillaan teloituspaikalle. Uuden testamentin väittämän mukaan pelloltaan kotiin tulossa ollut mies, kyreneläinen Simon, pakotettiin kantamaan poikkipuu perille asti, kun ruoskittu Jeesus oli uupunut kesken matkan. Sen ajan Rooman valtakunnassa oli täysin mahdollista, että ei-kansalainen pakotettiin tekemään kaiken maailman pieniä palveluksia Rooman viranomaisille. Vasta vuonna 212 Rooman keisari Caracalla muuten antoi Rooman kansalaisuuden kaikille vapaille Rooman valtakunnan asukkaille. Keisarin teko muun ohella muuten tuhosi perinteisen roomalaisen miessovinistisen nimijärjestelmän, jos ketään kiinnostaa.

Ristiinnaulitsemisen roomalaiset olivat luultavasti omaksuneet Pohjois-Afrikan karthagolaisilta. Karhagolaiset olivat Välimeren itäosan puunilaisten jälkeläisiä, jotka puolestaan olivat ilmeisesti aikoinaan omaksuneet teloitustavan persialaisilta.

Risti koottiin, ja naulat lyötiin Jeesuksen käsien ja ehkä jalkojenkin läpi. Sama tapahtui mahdollisille, tai todennäköisille, muillekin kuolemaantuomituille.

Ristiinnaulitseminen oli mahdollisimman kiduttava tapa tulla tapetuksi. Pahimmassa tapauksessa kuolemaantuomittu saattoi joutua roikkumaan teloitusvälineessä tuntien ajan. Joskus jopa kokonaisen vuorokauden tai vähän enemmänkin, ennen kuin kuolema lopulta armahti. Tuomittu joutui myös tukemaan itseään mahdollisesti naulojen lävistämillä jaloillaan, ettei tukehtuisi. Erään antiikin tarinan mukaan, joka saattaa olla tosi, eräs henkilö oli pari päivääkin kestänyt ristillä elossa, ja roomalaiset olivat olleet tästä niin vaikuttuneita, että olivat päästäneet miehen sitten vapaaksi. Mutta tarina ei kerro sitä, kuinka mies pärjäsi päästyään vapaaksi. Voihan olla niin, että naulanhaavat tulehtuivat ennen täydellistä parantumista ja mies kuoli sitten joka tapauksessa.

Mutta Jeesuskin kuoli lopulta. Uusi testamentti väittää, että roomalaiset eivät katkoneet hänen sääriluitaan varmistaakseen hänen kuolemansa, koska hän oli selvästi jo kuollut siihen mennessä. Väite sopii yhteen erään ajan juutalaisten tunteman profetian kanssa.

Uusi testamentti myös väittää, että Jeesus Arimatialainen -niminen rikas mies, joka oli Jeesuksen kannattaja, antoi omistamansa kalliohaudan Jeesuksen haudaksi. Ja Pilatus olisi sitten tämän ilmeisesti hyväksynyt. En tiedä, onko kalliohautatarina totta vai ei.

Mutta jossain vaiheessa tämän jälkeen Jeesuksen opetuslapset sitten saivat päähänsä, että Jeesus kuitenkin elää. Tämä oli tarinan mukaan kuitenkin lähtenyt vähän myöhemmin oppilaittensa luota ruumiillisessa muodossa ja astunut Jumalan taivaaseen, tai muuta sellaista.

Tiedä, mitä helvettiä siinä sitten oikeasti tapahtui. Tarina sanoo joka tapauksessa naispuolisten Jeesuksen seuraajien olleen ensimmäisiä ihmisiä, jotka kertoivat Jeesuksen elävän. Ja tällaista ei – ehkä, tai todennäköisesti – olisi kerrottu, mikäli naispuoliset ihmiset eivät todella olisi olleet ensimmäisiä, jotka näin luulivat.

Minun mielestäni uskottavinta on, että Jeesus heitettiin kuolemansa jälkeen joukkohautaan, kuten pastori Antti Kylliäinen oli lausunut vuonna 1997 julkaistussa kirjassaan Kaikki pääsevät taivaaseen. Ei sieltä kukaan olisi mennyt jälkeen päin kaivelemaan Jeesuksen ruumista, kun se oli ensin luotu umpeen.

Toiseksi uskottavin vaihtoehto on minusta se, että Jeesus jotenkin kaikesta huolimatta selvisi hengissä, karisti maan tomut jaloistaan ja muutti Intiaan. Maassa elää asiasta perimätieto, joka ei kyllä ole tiedollisesti varma.

Pidän itse järkevänä ajatusta, että Jumalan valtakunta tulee maan päälle kaikkein parhaiten, kun tulee tapetuksi väkivallattoman toiminnan seurauksena. Näin kävi Jeesus Nasaretilaiselle joka tapauksessa. Hän ei käynyt fyysistä sotaa. Esim. islamin ja hitleriläisen kansallissosialismin eli tuttavallisemmin natsismin synnyssä taas uskolla väkivallan siunauksellisuuteen on ollut tärkeä merkitys.

Lukija huomaa, että pidän monia Uudessa testamentissa esitettyjä Jeesus Nasaretilaisen elämää koskevia asioita uskottavina. Minusta on melko epätodennäköistä, että Jeesuksen kaltainen henkilö olisi kokonaan keksitty yhden tai useamman ihmisen toimesta. Oletettu Jeesus lainopettajana toki osasi niin lukea kuin kirjoittaa niin äidinkieltään arameaa kuin juutalaisten pyhien kirjoitusten kieltä hepreaakin. Ja kuten aikaisemmin olin ilmaissut, niin luultavasti myös kreikkaa. Hän ei vain itse kirjoittanut oppejaan, tai miksi niitä kutsuisimme, muistiin. Tai ei ainakaan sellaisessa muodossa, joka olisi kestänyt yhtään aikaa. Papyrus, loistava ja melko halpa tekstin tallennusmateriaali, oli kuitenkin keksitty. Jeesusta koskenut enemmän tai vähemmän tosi perimätieto kirjoitettiin muistiin Jeesuksen oletettua kuolemaa seuranneiden noin kuudenkymmenenviiden vuoden aikana.

Normikristinuskoa hieman alle 2000 vuotta sitten vastustaneet normijuutalaiset ainakin taisivat pitää Jeesusta historiallisena henkilönä.

Minusta Jeesus Nasaretilainen on joka tapauksessa enemmän historiallinen henkilö kuin kuningas Arthur, josta me tiedämme oikeastaan ainoastaan sen, että noin 1500 vuotta sitten germaaniheimojen aseellinen rynnistys Englannin kristittyinä itseään pitäneiden aikaisemmin jossain määrin roomalaistuneiden brittikelttien maille oli onnistuttu pysäyttämään joksikin aikaa. Entisessä roomalaisessa Britanniassa on siis täytynyt elää siihen aikaan vähintään yksi varsin pätevä sotapäällikkö, joka osasi panna vastaan germaaniheimoille.

Jeesus on ehkä yhtä paljon tai vähän historiallinen henkilö kuin kreikkalainen filosofi Sokrates.

Johanneksen evankeliumi vaikuttaa nk. synoptisiin evankeliumeihin verrattuna enemmän teologiselta julistukselta, vaikka sen sanotaankin sisältävän (myös) vanhaa perimätietoa.

Neljästä evankeliumista ensimmäisenä julkaistu, Markuksen evankeliumiksi nimetty, ei vanhimmissa ja luotettavimmiksi katsotuissa käsikirjoitusversioissaan sisällä ollenkaan mainintaa Jeesuksen ylösnousemuksesta. Ylösnousemustarina on siis lisätty tekstiin myöhemmässä toimitustyössä. Markuksen versiossa minua viehättää se, että vaikka se on suhteellisen lyhyt, niin näyttää siltä kuin "Markus" olisi halunnut mahdollisimman tarkasti kirjoittaa asiat siten kuin ne olivat todella tapahtuneet – kristillisuskonnollisesta näkökulmasta silti toki.

Jeesus Nasaretilainen on minusta kunnioitettava historiallinen henkilö ja yksi juutalaiskansan suurmiehistä, vaikka jo vähän myöhempi kehitys johti kristinuskon eroon juutalaisuudesta. Minulla itselläni ei kuitenkaan ole mitään syytä uskoa, että Jeesus itse olisi halunnut perustaa uutta uskontoa.

Ajatelkaa Vanhan ja Uuden testamentin eroja. Vanha testamentti sisältää myös selvästi uskonnollista aineistoa, onhan se eräänlaisen epätieteellisen historiateoksen ohella eräs juutalaisen itseymmärryksen tekstimuotoinen todistus, mutta siinä on myös paljon maallista aineistoa, josta parhaana esimerkkinä Korkea veisu (nykysuomeksi Laulujen laulu), joka sisältää rakkausrunoutta. Vanha testamentti sisältää myös Mooseksen lain, sananlaskuja ja minun mielestäni melko mainion Saarnaajan kirjan. Vanhassa testamentissa uskonnollinen moraali on aina välillä myös varsin ala-arvoista, vaikka ei välitettäisikään siinä kuvatuista varhaisten juutalaisten toimittamista "pyhistä" kansanmurhista. Joita mahdollisesti tai jopa todennäköisesti ei todellisuudessa ole tapahtunut siinä laajuudessa kuin mitä Vanha testamentti esittää. Itse asiassa on melko todennäköistä, että juutalaisuus uskontona syntyi paikallisten kanaanilaisten omana uskonnollisena uudistusliikkeenä.

Uusi testamentti taas on kannesta kanteen oikeastaan läpiuskonnollinen teos. Teoskokoelma sisältää parhaimmillaan oikein korkeaa moraalisuutta. Väkivaltaa ei siinä koskaan sinänsä ihannoida, jos ei kokonaan tuomitakaan. Huono puoli Uudessa testamentissa on mielestäni se, että sen yhteyteen ei ollut luotu selitysteosta, joka olisi estänyt normikristittyjen pahimmat ylilyönnit ja tyhmyydet sen kokoamista seuranneina aikoina, aina tähän päivään saakka.

Tähän liittyen voi myös sanoa, että Uusi testamentti ei kuitenkaan sisällä aikaisemmin mainitsemaani kolminaisuusoppia, vaikkakin jotkin sen opetuksista on mahdollista ymmärtää siten, kuin myöhemmin on tässä opissa esitetty. Uuden testamentinkin mukaan Jeesus Nasaretilainen on kuitenkin joka tapauksessa eräänlainen pelastajahahmo.

Lisäksi haluaisin todeta, että Johanneksen ilmestys, Uuden testamentin ja kristillisen Raamatun viimeinen osuus, on melko villi. Olisi kiva, jos joku tekisi siitä joskus elokuvan tai tv-sarjan.

Kiinnittäisin huomiota myös seuraavaan:

Jumala siis olisi tarinan mukaan ensin antanut ilmoituksensa juutalaisille, ja muiden pelastuksesta ja eduista Hän ei olisi ollenkaan ollut kiinnostunut. Jeesus, noin 2000 vuotta sitten elänyt juutalainen rabbi, olisi sitten muun ohella opettanut, että ei hän ole tullut kumoamaan juutalaista lakia, vaan täyttämään sen tarkoituksen.

Ja sitten osa Jeesuksen seuraajista olisi luonut uskonnon, joka olisi muuttunut lähetysuskonnoksi jo ensimmäisellä vuosisadalla jKr. ja lopulta erottautunut alkuperäisestä juutalaisuudesta. Ja joka oikeastaan välittäisi huomattavan vähän juutalaisen lain ylläpitämisestä Jeesukseen verrattuna. Ja väittäisi Jeesusta Jumalan pojaksi ja pelastajaksi täten rikkoen juutalaisen monoteistisen doktriinin.

Uuteen testamenttiin sisällytetyt tekstit toki syntyivät yhdessä varhaisen kristologian kehittymisen myötä.

...Itse henkilökohtaisesti pitäisin Jeesus Nasaretilaista korkeintaan pelastavaisena, millä ilmaisulla tahdon viitata hänen opetustensa yhteiskunnalliseen merkitykseen, en yksilöitten kohtaloon kuolemanjälkeisessä elämässä.

Ajanlaskumme

Kristillinen ajanlasku perustuu Jeesus Nasaretilaisen – tai jos niin halutaan sanoa: Jeesuksen Kristuksen – oletettuun syntymävuoteen.

Rooman valtakunnassa tasavallan aikana eli vuosina 509-27 eKr. vuodet laskettiin jokapäiväisiä tarpeita varten valtion kahden korkeimman virkamiehen, konsuleiden hallintokausien mukaan. Sivistyneet ihmiset tietenkin tiesivät myös, kuinka pitkä aika oli Rooman oletetusta perustamisvuodesta, joka oli nykyajanlaskun mukaan 753 eKr.

Hirvittävän sivistyneeksi mainittu Scythia Minorissa eli Mustanmeren vieressä nykyisten Romanian ja Bulgarian valtioitten alueella vaikuttanut munkki Dionysius Exiguus (n. 470 - n. 544 jKr.) keksi kristillisen kalenterin. Hänen aikaansa edeltäneinä parina vuosisatana vuodet oli laskettu keisari Diocletianuksen (virassa 284-305 jKr.) mukaan. Koska Diocletianus oli vainonnut kristittyjä, ja se oli hävytöntä, Dionysius päätti, että tarvitaan parempi kalenterijärjestelmä. Mies käytti keksimäänsä kalenteria kuitenkin vain pääsiäisen päivämäärän määrittämiseen.

Myöhempi anglosaksinen teologi, historioitsija ja kronikoitsija Beda Venerabilis (672/673–735) tunnetaan parhaiten teoksestaan Historia ecclesiastica gentis Anglorum (Englannin kansan kirkkohistoria), joka on anglosaksien historian ja kristinuskoon kääntymisen keskeinen lähde. Tämän teoksen ansiosta hän sai nimen "Englannin historiankirjoituksen isä".

Beda on myös toiselta kantilta historiankirjoituksen isä, nimittäin siitä syystä, että hänen mainitussa teoksessaan käyttämänsä tapa ajoittaa tapahtumat Kristuksen syntymävuoden perusteella eli merkinnällä anno Domini (Herran vuonna) yleistyi teoksen saaman suosion vuoksi. Ja niin oli lopullisesti kristillinen ajanlasku syntynyt ja otettu käyttöön.

Roomalaisen kansallisuuden oman legendan mukaan heidän keskuspaikkansa Rooma oli suden kasvattamien kaksoispoikien Romuluksen ja Remuksen perustama.

Yhtä lailla legendojen hämäriin jäävät Jeesus Nasaretilaisen syntymä ja ensimmäiset vuodet. Emme oikeastaan tiedä, minä vuonna tai minä vuodenaikana Jeesus syntyi.

Jotkut häveliäämmät ihmiset käyttävät eKr- ja jKr. -lyhenteiden sijaan merkintöjä eaa. (ennen ajanlaskumme alkua) ja jaa. (jälkeen ajanlaskumme alun).

Mutta meidän ajanlaskumme joka tapauksessa perustuu kyseisen hepun olemassaoloon, joka jossakin määrin lienee historiallinen tosiasia, joka löytyy legendojen sisältä.

Itse olen sitä mieltä, että voisi eKr.- ja jKr. -lyhenteet muuttaa muotoon eJN. (ennen Jeesus Nasaretilaista) ja jJN. (jälkeen Jeesus Nasaretilaisen) koska kaikki eivät pidä Jeesus Nasaretilaista Jumalan poikana ja pelastajana.

Dionysius Exiguusin ajanlaskussa on vain yksi isompi virhe. Se että koska hänen aikanaan laskento ja matematiikka eivät tunteneet käsitettä nolla, niin siksi ajanlaskustamme puuttuu vuosi 0. Vuotta 1 eKr. seuraa suoraan vuosi 1 jKr.

Meille tutummat intialaiset numerot (tai arabialaiset, kun arabit ne länsimaihin sitten välittivät) nollineen tulivat tunnetuiksi Euroopassa 1100-luvulta alkaen persialaisen tutkijan Al-Khwarizmin (n. 800–840) vuonna 825 laatiman arabiankielisen oppikirjan, jonka nimi on suomeksi Laskenta intialaisilla numeroilla ja joka 1100-luvulla osittain käännettiin latinaksi nimellä Algoritmi de numero Indorum, kautta. Vasta 1400-luvulla numeroiden uusi merkintätapa kuitenkin yleistyi ja näin tapahtui sekä läntisessä Euroopassa että Itä-Roomassa.

PS. Ja hyvää joulua tai vastaavaa kaikille lukijoilleni!

Sydän täynnä kiitollisuutta jylisen, eli taas yksi melko outo blogimerkintä

Olin oivaltanut kristinuskon perusasian vuonna 1993.

Jokainen, joka on lukenut Jeesuksen Vuorisaarnan, tietää, että kristinuskon ihanteet ovat korkealla. Joku voisi jopa sanoa, että ne ovat saavuttamattomia. Jeesus nimittäin ulotti eettisyyden – lähemmäs 2000 vuotta ennen Nietzscheä – koskemaan myös ihmisen sisimpiä vaikuttimia.

Tästä aiheutuneen henkisen ristiriidan kristinusko on ratkaissut sillä tavalla, että se sanoo, että Jumala ei oikeastaan vaadi ihmiseltä mitään suorituksia. Tarvitsee vain perustaa suhteensa Jumalaan yksin Kristuksen sovitustyöhön, niin ihminen pääsee osalliseksi Jumalan voimavaikutuksesta. Voimavaikutus on oikeastaan  teol. tri T.P. Virkkusen joitakin vuosikymmeniä sitten kirjassaan käyttämä ilmaisu, mutta voidaan puhua Pyhän hengen ihmiseen asettumisesta tässä yhteydessä, niin ei vahingossakaan sitten sotketa asioita.

Voidaan sanoa, että kristityn tärkein rukous onkin: "Tee minut sellaiseksi kuin haluat."

AA-liikkeessä on kuulemma myös ollut käytössä jossain määrin samantapainen ajatusmalli kuin tässä esittelemäni. AA-liikkeen aate ja peruskristinusko ovat siis tavallaan sukulaisaatteita...

1990-luvun loppupuolen vietin Vantaan vapaaseurakunnan kalustossa. Lopulta kuitenkin erosin Vapaakirkosta.

Suhteeni kristinuskoon muuttui aikaa myöten jossain määrin väljähtyneeksi. Vuoden 2016 keväällä tein vihdoin sellaisen päätelmän, että Jeesus ei välttämättä ole Kristus, vaikka voi vaikuttaa siltä, että hän sitä on. Kokeilin avautua Jumalalle ja maailmankaikkeudelle Kristuksen sijaan saadakseni wanhan kunnon Pyhän hengen.

Kun aikoinaan eli lähes kolme vuosikymmentä sitten olin oivaltanut kristinuskon perusasian, niin en edelleenkään silloin ymmärtänyt peruskristinuskon kolminaisuusoppia. Niinpä keksin korvata sen melko pian muotoilulla, että Jeesus on yhtä Jumalan kanssa. Ja tämä toimi hyvin, eikä kukaan huomannut mitään outoa. Näkemykseni oli tavallaan kolminaisuusopin ja unitarismin välimuoto.

Mutta palatakseni vuoteen 2016, päättelin lopulta, että on kaikkein yksinkertaisinta vain olettaa, että oppi Kristuksen sovitustyöstä näyttäisi toimivan, vaikka sen takana ei tosiasiassa olisikaan mitään Jumalaa. Kyse voisi siis olla pelkästään opin psykologisesta vaikutuksesta ihmiseen.

Jatkossa suhtauduin siis sitten Jeesus Nasaretilaisen mahdolliseen olemiseen Kristuksena agnostisesti.

Vaikka olen ollut syvästi epäilevä uskonnollisia dogmeja kohtaan, niin eräs peruskristitty ystäväni oli silti lausunut minusta minulle: "Mutta kuitenkin turvaudut Kristuksen sovitustyöhön."

Kuluvan vuoden 2021 keväällä eli viisi vuotta edellisestä kriisistäni tein havainnon, että ei edes tarvita turvautumista Kristuksen sovitustyöhön. Riittää, että tajuaa, että ihminen ei kykene muuttamaan itseään moraaliseksi eikä motiivejansa puhtaiksi. Eikä hänen pidä sellaista yrittääkään. Ihminen muuttuu yrityksestään riippumatta, jos muuttuu.

Tämä uusi näkemykseni on mielestäni myöskin peruskristinuskon sukulaisaate. Ja nähdäkseni lähellä sitä, mitä Jeesus oli esittänyt. Minun käsittääkseni Jeesuksen Vuorisaarna oli miehen juoni, jonka tarkoituksena oli saada ihmiset tajuamaan, ettei kukaan voi täyttää moraalilain vaatimuksia. Ja hän oli myös lausunut oppilailleen kerran, kun nämä olivat päivitelleet, että voiko kukaan pelastua: "Mikä on ihmiselle mahdotonta, on Jumalalle mahdollista."

Välillä lauleskelen itsekseni kristillisiä hengellisiä lauluja, jotka olin oppinut wanhalla kunnon 1990-luvulla. Valitettavasti niissä varsin usein Jeesus mainitaan pelastajana. Minulle hän on nykyään lähinnä yksi juutalaisen kansan suurmiehistä, vaikkakin heistä varmaankin läheisin.

Kun olen lopullisesti luopunut ajatuksesta, että Jeesus Nasaretilainen on pelastaja ja Kristus, niin iloitsen siitä, että minun ei enää tarvitse ajatella, että maapallo on Jumalan vihreä jakkara Jumala-ihmis-Jeesuksen vuoksi.

Minusta on tullut melko dogmiton unitaari ("Jumala on yksi eikä moneus"), ja koen unitarismin vuoksi enemmän läheisyyttä juutalaiseen uskontoon kuin olen aikaisemmin kokenut. Dogmittomuuden vuoksi taas suhtaudun aikaisempaa lämpimämmin Jumalaan.

Ennen kristinuskon syntyä juutalaisen yhteisön reunamilla parveili joukko juutalaiseen kansaan kuulumattomia "jumalaapelkääväisiä". Nämä kunnioittivat Israelin Jumalaa, mutta koska juutalaisuus ei uskontona oikein suvainnut käännynnäisiä, niin nämä ihmiset joutuivat tyytymään olemaan pelkästään "jumalaapelkääväisiä".

Kristinuskon, joka oli äitiuskonnostaan poiketen lähetysuskonto, synnyttyä nämä ihmiset ilmeisesti varsin suuressa määrin liittyivät sitten kristillisen kirkon jäseniksi.

Juutalaisessa perinteessä (mukaan lukien juutalaisuuden historia) on runsaasti sellaista, mitä en arvosta, mutta ehkä minua voisi nykyään jossain määrin pitää reformi- tai liberaalijuutalaisuuden "jumalaapelkääväisenä".

Mutta tulen ikuisesti ymmärtämään peruskristinuskoa, aivan kuten muinaiset juutalaiset ja parthialaiset kunnioittivat toisiaan, koska kummankaan kansan jäsenet eivät tehneet jumalastaan jumalankuvia.

Tässä pitää toki vielä muistaa sekin, että periaatteessa minun ei olisi nyt tarpeen uskoa minkäänlaiseen jumalaan. Edes kuvaannolliseen.

Tämä vuoden 2021 kriisi tavallaan järkyttää minua, koska suhteeni niin Jeesukseen kuin kristilliseen Raamattuun on mennyt sen vuoksi uusiksi.

Mutta jylisen silti sydän täynnä kiitollisuutta. Senkin vuoksi, että on vaikea olla uskonnoton, kun kuitenkin periaatteessa turvautuu Kristuksen sovitustyöhön.

Olen siis suhteellisen tyytyväinen.

Tämän blogimerkinnän aiheeseen liittyen muuten kirjoitin jokin aika sitten runon Uusi Jerusalem.

PS. Minun oli alun perin pitänyt julkaista tämä merkintä 51-vuotissyntymäpäivänäni, mutta valitettavasti kirjoitus ei liian korkeasta ilman lämpötilasta johtuen ehtinyt sille päivälle valmistua. Helvetti on helvettiä.

...

PS. 23.8.2021: Voit niin halutessasi käydä tarkastamassa toisenkielisen version tästä blogikirjoituksesta.

Pahat henget ja pragmatismi

Kunnallisvaalien ennakkoäänestys tänä Herran vuonna 2021 alkaa noin kuukauden päästä. Se on 26.5. - 8.6. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 13.6.

Sanotaan, että politiikka on likaista peliä. Sitä se jossain määrin onkin. Tämä johtuu siitä, että politiikassa on kyse paitsi yhteisten asioiden hoitamisesta, niin myöskin siitä, mitä poliittisella vallalla saa tehtyä. Politiikassa on pahaa henkeä.

Mutta nostan silti hattua poliitikoiksi ryhtyneille. Poliitikon pitää olla kovapintainen tai ainakin jäykkäselkäinen, jotta jaksaa valitsemassaan ammatissa, kun koko ajan tulee paskaa niskaan. Joillekin enemmän, joillekin vähemmän.

Useita viikkoja sitten juttelin puhelimessa ystäväni A:n kanssa, joka on yksi kolmesta vanhimmasta ystävästäni, joihin tutustuin vuoden 1995 loppupuolella. A tuli tutuksi, koska hän kävi Vantaan vapaaseurakunnassa, jonka kalustoon olin liittynyt tuolloin.

Puhelumme kesti noin 51 minuutin ajan, ja suuren osan siitä A käsitteli pahojen henkien todellisuutta. Itselläni ei ole ollut taipumusta uskoa pahojen henkien olemassaoloon, ja A oli tämän puhelun aikana kannaltani ärsyttävämpi kuin oli koskaan ollut. Kuuntelin kuitenkin kohteliaasti. A ei ole itse käyttänyt laittomia huumeita, mutta tuntee yhden huumeita runsaasti käyttäneen. Ystäväni sanoi, että huumeidenkäyttäjille pahat henget ovat todellisuutta.

Joskus myöhemmin soitin tuoreemmalle ystävälleni J:lle, jolle mainitsin, mistä oli ollut kyse edellisessä puhelussani A:n kanssa. J sanoi nyt minulle, että onhan pahoja henkiä oikeasti olemassa. Mutta J ei ollut sanoissaan käsittääkseni yhtä kirjaimellinen kuin A oli ollut.

Skitsofreniaan sairastunutkin voi käsittääkseni saada sellaisen käsityksen, että häntä vaivaavat pahat henget. Toki tällainen itsediagnoosi on riippuvainen ihmisen omasta maailmankatsomuksesta.

Minulle tuli myöhemmin mieleen, että toisaalta pahojen henkien olemassaolo on kyllä yhteensopiva uskon kristilliseen Jumalaan kanssa. Tarvitaan hyvälle Jumalalle eräänlainen vastapuoli. Tilanteet, joissa niinsanotusti paska iskee tuulettimeen, on hyvä selittää pahoilla voimilla. Tai sellainen, mistä elokuvassa Pelastakaa sotamies Ryan käytetään nimitystä fubar. Tai sillä, että tutkimattomia ovat Jumalan tiet. Ymmärrän myös sen, että ajatuksella pahoista hengistä voi ikään kuin ajaa esim. masennusta pois, jos ajattelee, että pahat henget pyrkivät saamaan ihmisen masentuneeksi.

Itse perustan suhteeni Jumalaan yksin Kristuksen sovitustyöhön, vaikka varsinaisesti en edes usko Jumalaan. Uskon kuvaannolliseen Jumalaan, koska Jumala on käsitteellisesti kätevä olla olemassa, jos haluaa perustaa Kristuksen sovitustyöhön. En ole sataprosenttisen varma edes siitä, että onko historiallinen Jeesus Nasaretilainen sama asia kuin Jeesus Kristus. Mutta pidän siitä, mitä Kristuksen sovitustyöhön turvautuminen aiheuttaa.

Usko kuvaannollisiin pahoihin henkiin sopisi kuvaan myös hyvin, periaatteessa.

Mutta minulle tuli paljon myöhemmin mieleeni kauhea ajatus: Kristinuskon dogmit eivät kuvasta tosiasioita tieteellisessä mielessä, mutta kristinuskon käytännöllisten vaikutusten vuoksi se on totta.

Tosin noinhan voidaan sanoa mistä tahansa uskonnollisesta oppijärjestelmästä. Ja kristinuskoakin on ollut olemassa monenlaista, ja jotkut osat näiden käytännöllisistä vaikutuksista ovat olleet parempia kuin toiset osat...

Kristinuskon Jumala ei suojele uskovaisiaan tyhmyydeltä

Jokin aika sitten eräs hyvä tuttuni totesi kannattavansa sellaista, että valtiossa on "kristillisiä" piirteitä ja että myös ei-kristityt joutuvat osallistumaan tämän "kristillisen" järjestelmän mukaisiin menoihin ja kuulemaan sopivissa tilaisuuksissa sen virallista propagandaa.

Sanoin hänelle sitten jotain sellaista, että kristinuskoon kuuluu toisen ihmisen asemaan asettuminen ja että hänen pitäisi siinä tapauksessa myös vastaavasti hyväksyä sellainen, että joku toinen taho aikaansaisi oman ei-kristillisen maailmankatsomuksen mukaisen järjestelmän. Hän totesi, että ei hän hyväksyisi sellaista ja että tämä on hänen maailmankatsomuksensa.

Kristinusko alkoi syntyä 30-luvulla, jolloin juutalaisen ammattimiehen ja myöhemmin kierteleväksi matkasaarnaajaksi ryhtyneen Jeesus Nasaretilaisen tuomitsi Juudean roomalainen prokuraattori Pontius Pilatus joidenkin juutalaisten johtomiesten yllyttämänä naulattavaksi ristiin juutalaisen pääsiäisen aikoihin. Tarinan mukaan Jeesus Kristus nousi kolmen päivän kuluttua kuolleista, ja hänen oppilaansa tapasivat hänet. Jeesus kuitenkin hävisi jonnekin. Tarina kertoo, että hänet korotettiin taivaaseen.

Seuraavana helluntaina Pyhä henki vuodatettiin oppilaisiin, ja nämä rohkaistuivat.

Jokunen vuosi myöhemmin kristittyjen vainoajana tunnetuksi tullut juutalainen farisealaisten puolueeseen kuulunut Rooman kansalainen Saul koki, että Jeesus ilmestyi hänelle. Saul otti käyttöönsä roomalaisen nimensä Paulus ja ryhtyi kiertäväksi lähetyssaarnaajaksi. Ammatiltaan hän oli teltantekijä. Hän omien kättensä työllä hankki elantonsa, ja siinä sivussa hän matkusti ympäri Rooman valtakuntaa.

Pauluksen, eli suomalaisittain Paavalin, merkitystä varhaiselle kristinuskolle ei voi yliarvioida. Paavali myös vaikutti suuresti siihen, että kristinusko muuttui sellaiseksi, että juutalaisuuden ulkopuolelta kääntyneiden ei tarvinnut noudattaa elämässään juutalaista uskonnollista lakia.

Paavali myös kannatti oppia nk. uskonvanhurskaudesta. Tämä oppi perustuu siihen, että vaikka on olemassa hirveän hienoja ihanteita, niin se ei auta mitään, jos ihmisillä ei ole kykyä elää niiden mukaan. Paavali ratkaisi asian opettamalla, että Jeesukseen uskovan tarvitsee perustaa suhteensa Jumalaan yksin Kristuksen sovitustyöhön, ja niin hän saa Voiman ylhäältä, kun hän lopettaa yrittämisen suhteessa Jumalaan.

Olihan jo Jeesus opettanut eläessään Maan päällä, että "mikä on ihmiselle mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista".

Juutalaisten ensimmäinen kapina Roomaa vastaan vuosina 66-73 epäonnistui. Ilmeisesti Jerusalemin kristillinen seurakunta osallistui kapinaan ja tuhoutui roomalaisten valloittaessa kaupungin.

Varhaiset kristilliset kirjoittajat halusivat, että roomalaisten viranomaisten kuva kristityistä olisi myönteinen. Tämä aiheutti sanoutumista irti juutalaiskapinasta. Tämä taas herätti suurta vihastusta Jeesukseen uskomattomien juutalaisten keskuudessa ja osaltaan irrotti kristillistä kirkkoa edelleen erilleen juutalaisesta seurakunnasta.

Vuosina 132-135 juutalaiset yrittivät vapauttaa itsensä Rooman vallan alaisuudesta toisen kerran (vai oliko kyseessä kolmas kerta?), mutta tämäkin kapina epäonnistui.

Varhainen kristinusko oli suhteellisen epäpoliittinen. Pyrittiin pitämään välejä kunnossa roomalaisiin vallanpitäjiin samalla kun itse suhtauduttiin köyhiin, orjiin ja naisiin enemmän täysien ihmisoikeuksien pohjalta kuin mitä roomalainen kulttuuri teki.

Moni varhaisista kristityistä oli pasifisteja, mutta eivät kuitenkaan läheskään kaikki. Yleensä Rooman rajaseuduilla asuvat kristityt olivat halukkaampia palvelemaan Rooman legioonissa kuin ne, jotka asuivat turvallisemmilla seuduilla.

Roomalaiset viranomaiset saattoivat vainota kristittyjä aika ajoin, mutta yleensä vainot olivat paikallisia eivät suoraan keisarin määräämiä. Kristityt saattoivat vaikuttaa Rooman silmissä poliittisesti epäluotettavilta, koska he eivät suostuneet uhraamaan keisarin puolesta. Juutalaisia tällainen määräys ei ollut koskenut, mutta kristinuskohan oli aikaa myöten eriytynyt juutalaisuudesta.

Rooman keisarina oli Konstantinus I vuosina 306-337. Hän lopetti kristittyjen vainot, jotka olivat vasta vähän aikaisemmin riehuneet vakavina keisari Diocletianuksen käynnistäminä.

Keisari Konstantinus sai lisänimekseen myöhemmin Suuri, vaikka hän oli suuri ennen kaikkea kusipäisyydessä. Tosin Rooman keisarin pätevyysvaatimuksiin kuului tietty kusipäisyys. Paitsi että hän antoi teloittaa poikansa Crispuksen, niin hän myös paransi lasten vanhempien mahdollisuuksia myydä lapsensa orjiksi.

Konstantinus sotki itsensä katolisen kristillisen kirkon sisäisiin opinmäärittelyihin kutsumalla koolle Nikean ensimmäisen kirkolliskokouksen, jossa areiolaisuus tuomittiin harhaopiksi. Näin oli pää avattu valtion sekaantumiselle kirkon asioihin ja myös kirkon sekaantumiselle valtion asioihin.

Konstantinus sääti myös lakeja, jotka antoivat kirkolle ja papistolle etuoikeuksia ja verohelpotuksia sekä vapautuksia erilaisista velvollisuuksista. Kristinuskosta ei kuitenkaan tehty valtionuskontoa eikä pakanallisuutta kielletty. Vasta Konstantinuksen jälkeen mentiin näin pitkälle Rooman valtakunnassa.

Konstantinus ei luultavasti itse jakanut kovin perusteellisesti kristinuskon mukaista ajatusmaailmaa paitsi tietysti siltä osin, että hän uskoi yhteen Jumalaan. Kun kuitenkin vanhat jumalat olivat kaatumassa, niin hän koki kristillisen kirkon sopivaksi liittolaiseksi valtakunnan vakauttamisessa.

Vuonna 337 Konstantinus sairastui ja antoi kastaa itsensä. Kasteen suoritti areiolaistaustainen piispa Eusebios Nikomedeialainen. Jonkin aikaa kastetuksi tulemisensa jälkeen keisari kuoli.

Kristinuskon pahin ongelma on mielestäni ollut se, että kristinuskon Jumala ei suojele uskovaisiaan tyhmyydeltä.

Aggressiivis-militaristisen islamilaisen vallan synty 600-luvulta alkaen osaltaan myös militarisoi kristinuskoa. Muuten olisi ollut vaikea vastustaa muslimien aggressiivista hyökkäyssotaa.

Kristinuskon pyhästä kirjasta Raamatusta kolme neljäsosaa muodostaa sen selkeästi juutalainen osa, Vanha testamentti. Vanha testamentti hyväksyy orjuuden ja tavallaan pyhän sodankin, kun se kuvaa juutalaisten paikoin erittäin väkivaltaista maanvalloitusta Kanaanin maassa joskus yli 3000 vuotta sitten (eri asia sitten on, että onko tällaista sotaa kuitenkaan tosiasiassa tapahtunut). Vanhassa testamentissa on myös muutenkin kohtia, jotka osoittavat todella alkeellista moraalintajua.

Parasta Vanhan testamentin uskonnossa on mielestäni se, että siihen ei sinänsä kuulu pakkokäännyttäminen. Itse asiassa siihen ei kuulu edes käännynnäisten hankkiminen. Juutalaisuuteen kääntyminen on jopa tehty erittäin vaikeaksi.

Myöhemmin kirjoitetun Uuden testamentin sisältämä Jeesuksen Vuorisaarna | Matteuksen evankeliumin luvuissa 5-7 ja lyhyemmässä muodossa Luukkaan evankeliumin luvussa 6 asetti taas tavallaan eettisyydelle uudet standardit. Vuorisaarnassa ihanteet ulotetaan koskemaan jopa ihmisen sisimpiä vaikuttimia.

Uusi testamentti antoi ihmisarvon orjille ja naisille.

Uudessa testamentissa ei ole merkkiäkään halusta aggressioihin tai väkivaltaan. Toisaalta on sanottu myös aivan totuudenmukaisesti, että Uusi testamentti ei kiellä orjuutta. Sen viimeinen osa, Johanneksen ilmestys, on myös aivan pimeä.

Raamattu on siis monimuotoinen kirjakokoelma, jolla voidaan puolustella niin orjuutta kuin orjuuden lakkauttamista, niin pyhää sotaa kuin sitä, että uskontoa ei saa tunkea toisen kurkusta alas.

Kristinuskon toiseksi pahin ongelma onkin mielestäni ollut se, että kristillisellä kirkolla ei ole ollut esim. juutalaisten Talmudia vastaavaa viisauskirjoituskokoelmaa. Sellaista olisi mielestäni tarvittu varmistamaan kristinuskon oikeanlainen tulkinta.

Kristillisen Raamatun pätevän tulkintaoppaan puute on ollut huutava.

Itse olen lyhyesti sanottuna sitä mieltä, että jos omat ihanteet ovat korkeat, niin silloin niiden puolesta tehtävä työkin on tehtävä puhtain asein. Keinojen on vastattava päämääriä. Hyvä päämäärä ei oikeuta pahoja tekoja.

Mitä tulee joidenkin kannattamaan "kristilliseen politiikkaan", niin kuten edellä kirjoittamastanikin voisi jo päätellä, niin viimeksi kuluneiden kahden vuosituhannen aikana on "kristillisyyden" nimissä runsaasti kannatettu erilaisia toistensa kanssa ristiriidassa olevia tulkintoja oikeista poliittisista mielipiteistä. Niinpä voin sanoa, että nimitys kristillinen politiikka on blankosana, termi, joka ei oikeastaan tarkoita mitään.

"Agnostis-deistinen uskonto": olennaisia neuvoja elämän varrelle

Tällaisten neuvojen seuraaminen antaa minun elämääni merkitystä:

1. Ensimmäinen neuvo kuuluu: hyväksy itsesi.
2. Toinen neuvo kuuluu: Jokaiselle päivälle riittää sen oma huoli. Elä päivä kerrallaan mahdollisimman suuressa määrin. Ja jos on suinkin mahdollista, niin älä turhaan huolehdi.
3. Kolmas neuvo kuuluu: ole kiitollinen siitä, mitä sinulla on.
4. Neljäs neuvo kuuluu: muista, että kaikki mitä sinulla on, on vain lainaa.
5. Viides neuvo kuuluu: ole uskonnollisesti suvaitsevainen paitsi sellaisia uskonnon muotoja kohtaan, jotka ovat uskonnollisesti suvaitsemattomia.
6. Kuudes neuvo kuuluu: tieteellinen menetelmä on luultavasti paras tapa hankkia tietoa, joten arvosta tiedettä.
7. Seitsemäs neuvo kuuluu: Ei kannata olla katkera tai uskoa, että maailma, maailmankaikkeus, Jumala tai joku jumalista on itselle jotain velkaa. Sellaisen kuvittelemisella vahingoittaa vain itseään.
8. Kahdeksas neuvo kuuluu: hyväksy se, että tuska on osa elämää.
9. Yhdeksäs neuvo kuuluu: Vaikka Jumalaa ei olisikaan, niin suhteensa Jumalaan (tai Maailmankaikkeuden hallitsijaan tai siveelliseen maailmanjärjestykseen tms.) ihmisen on hyvä perustaa yksin Kristuksen sovitustyöhön eikä mihinkään, mikä on hänen omaansa, koska se on hyödyllistä. Jokainen, joka tämän tietää, tämän tietää.
10. Kymmenes neuvo kuuluu: koe hiljaisuuden kokemus (ole siis hiljaa), hieman kveekarien tapaan.
11. Yhdestoista neuvo kuuluu: tee elämässäsi sellaista, mikä on merkityksellistä.
12. Kahdestoista neuvo kuuluu: ole sisäisesti tyytyväinen.
13. Kolmastoista neuvo kuuluu: älä kuvittele olevasi hyvä, sillä ei kukaan, joka kuvittelee olevansa sellainen, ole hyvä.
14. Neljästoista neuvo kuuluu: Tarkastele elämää ja maailmaa ajan ja maailman ulkopuolelta. Se tekee hyvää.
15. Viidestoista neuvo kuuluu: hyväksy pienuutesi
16. Kuudestoista neuvo kuuluu: muista tehdä se, mitä teet, ikuisuutta varten
17. Seitsemästoista neuvo kuuluu: Tämä meidän maailmamme on ainoa taivas, mikä on olemassa. Ja jos se ei nyt siltä tunnu, niin meidän tehtävämme on se sellaiseksi mahdollisuuksiemme rajoissa tehdä. (Tämän keksintöni olin julkaissut ensimmäisen kerran nk. runoblogissani 30.8.2020. Olin silloin vasta muodostanut ajatuksen kokonaisuudessaan.)
18. Kahdeksastoista neuvo kuuluu: jokaisesta tilanteesta on ajateltava niin, että kyseessä on mahdollisuus kääntää tilanne omaksi hyödyksi ja opiksi.
19. Yhdeksästoista neuvo kuuluu: pyri olemaan paras versio itsestäsi. 
20. Kahdeskymmenes neuvo kuuluu: ajattele, että olet kuin yksi hiekanjyvänen laajalla hiekkarannalla, ja tee sitä, mitä hiekanjyväset nyt tekevät.
    

...

PS. 26.6.2021: Näkemykseni Kristuksesta on kokenut muutoksia sittemmin.

...

PS. 20.7.2021: Lisäsin listalle kohdan 18, jonka alun perin olin julkaissut nk. runoblogissani 6.7.2021.

...

PS. 2.8.2021: Lisäsin listalle kohdan 19.

PS. 14.9.2021: Lisäsin listalle kohdan 20.

Minulle tärkeimmät Raamatun opetukset

Minulle tärkeimmät kristillisen Raamatun opetukset ovat seuraavat neljä, jotka löytyvät kaikki Uudesta testamentista:

Jeesus oli opettanut, että vaikeampi on rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan kuin kamelin neulansilmän läpi. Oppilaat olivat seuraavaksi kysyneet Jeesukselta: "Voiko sitten kukaan pelastua?" Jeesus oli vastannut heille: "Mikä on ihmiselle mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista." Jos ihminen luulee kykenevänsä muuttamaan itsensä moraaliseksi, niin hän erehtyy.

Jeesuksen opetus Vuorisaarnassa: Jokaiselle päivälle riittää sen oma huoli.

Jeesuksen opetus Getsemanen puutarhassa, kun häntä tultiin vangitsemaan ja hänen oppilaansa löi ylipapin palvelijalta miekalla korvan irti. Jeesus paransi korvan ja sanoi: "Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu." Käsittääkseni Jeesus opetti tässä, että häntä ja hänen opetuksiansa ei pidä levittää eikä puolustaa aseellisesti.

Jeesuksen opetus Vuorisaarnassa: Ihmisen tulee kohdella muita niin kuin hän toivoo muiden kohtelevan itseään. Ihminen kun on, mitä hän on, niin on vaikea elää perusteellisesti tämän säännön mukaan. Mutta tällä ihanteella on silti ollut vaikutuksensa kulttuuriin. Luulen, että sen enempää protestanttista byrokratiaa kuin hyvinvointivaltiotakaan ei olisi syntynyt kulttuurista, josta olisi puuttunut tämän säännön tuntemus.

...
PS. 22.6.2020: Ja sama toisella kielellä: A me ensenias la plu importante de Biblia.

Hengellisen elämäni historia, kun nyt on kerran joulukin

Nyt on 24. päivä joulukuuta eli jouluaatto Jeesuksen vuonna 2019. Jouluaattona Suomessa jaetaan joululahjat. Melko monessa muussa maassa ne jaetaan vasta joulupäivänä.

Olen osoittanut viime vuosina taipumusta uskonnottomuuteen. Ja kun tilanne eskaloitui viime kesänä, niin olen joutunut miettimään myöskin Jeesuksen hautaamista 30-luvulla.

Minun on hirvittävän vaikea asennoitua sillä lailla, että Jeesus ei olisi noussut kuolleista. Minun on erittäin vaikea ajatella, että Jeesuksen maallinen tomumaja olisi mädäntynyt ja tuhoutunut muiden ihmisten maallisten majojen tapaan.

Kerron seuraavassa koko hengellisen elämäni tarinan:

Synnyin vuonna 1970. Vanhempani olivat Suomen viralliseen evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvia ihmisiä, mutta eivät kovin uskovaisia.

Isäni vanhemmat olivat jollakin lailla uskovaisia. Asuin vanhempieni ja ensimmäisen pikkuveljeni kanssa samassa talossa heidän kanssaan lapsena peruskoulun toiselle luokalle asti.

Teini-iässä ainakin periaatteessa pidin kristinuskoa hyvänä asiana, mutta olin asian suhteen melko arka. Kävin myöskin rippikoulun, vaikkakin vuoden luokkatovereitani myöhemmin, koska olin unohtanut ilmoittautua siihen.

Minulla alkoi aikaa myöten olla melko ahdasmielisia ajatuksia. Oma syntisyyteni myös ahdisti minua. Tästä minut vapahti vuonna 1993, kun olin 22-vuotias, tapahtunut kristinuskon perusasian tajuaminen. Tämä perusasia oli seuraava: ihminen pelastuu, kun hän luopuu kokonaan omista mahdollisuuksistaan ja omista yrityksistään kelvata Jumalalle ja elää moraalisesti hyvää elämää ja samalla perustaa suhteensa Jumalaan yksin Kristuksen sovitustyöhön. Pyhä henki tuli minuun. Lyhyesti sanoen tämä totuus kuuluu: "Jumala ei vaadi ihmiseltä mitään."

Oivallukseni vaikutti olevan siinä määrin vastoin ihmisen luontaista tapaa ajatella, että koin sen olevan Jumalan työtä. Varsinkin kun siihen kuului myös Pyhän hengen voimavaikutus. Minusta tuntui hämmästyttävältä, että Jumala onkin oikeasti olemassa, eikä kyse ole pelkästään uskonnosta. "Kappas!"

Samoihin aikoihin kun oivalsin asian, aloin olla myös sitä mieltä, että ikuista helvetinpiinaa ei ole. Uusi kantani helvetinpiinaan johtui teologian tohtori T. P. Virkkusesta, jonka uskonnonpsykologisia kirjoja olin lukenut ja jolta olin saanut tietää, että Uuden testamentin tavallisimman opetuksen mukaan jotkut pääsevät taivaaseen ja toiset joutuvat tuhon omiksi. Eli ei ole olemassa eikä tulekaan olemaan ikuista helvetinpiinaa.

Kristinuskon perusasian tajuaminen sekä EU-säädökset mahdollistivat erilaisten oluitten maistelun.

Kristinuskon perusasian tajuaminen antoi minulle myös filosofista selkärankaa. Minä todellakin pyrin menemään todellisuus edellä.

Vuonna 1995 aloin käydä Vantaan vapaaseurakunnassa, joka kuuluu Suomen vapaakirkkoon. Suomen Vapaakirkko on sellainen vapaakirkko eli suhteessa julkiseen valtaan riippumaton kirkkokunta, joka on uskonnonharjoitukseltaan ja opeiltaan Suomen virallisen evankelisluterilaisen kirkon ja Helluntaiherätyksen välimaastossa. Tai kuten eräs uskonsisareni oli silloin lausunut: "Me olemme kuten helluntailaiset mutta järkevämpiä."

Vaikka Suomen vapaakirkon oppien mukaan kastaminen ei ole välttämätöntä, pyysin, että minut kastettaisiin. Ja niin minut kastettiin.

Minulla oli myös helluntailaisia sukulaisia, mutta olin jonkin verran vierastanut Helluntaiherätystä samoin kuin Suomen virallista evankelisluterilaista kirkkoakin. Niinpä Suomen vapaakirkko sopi minulle kuin nappi silmään. Aluksi.

Minulla oli sellainen puoliliberaali näkemys Raamatusta, että se ei ole Jumalan sanaa, mutta siinä on Jumalan sana. Tämä ei toki ollut sama kuin Suomen vapaakirkon näkemys, joka on konservatiivisempi.

Eräs toinen uskonsisareni sanoi kerran minusta, että olisin agnostikko, mikäli en olisi oivaltanut kristinuskon perusasiaa.

Minua alkoi ajan mittaan ottaa päähän se, että saarnastuolista usein mainittiin ikuinen helvetinpiina. Lisäksi minua otti päähän muutenkin. Puolisen vuosikymmentä Suomen vapaakirkon jäsenenä oltuani erosin kirkosta.

Minussa oli myös syntynyt kaunaa Jumalaa kohtaan, koska hän oli antanut minulle niin vähän. Mutta en halunnut silti luopua Kristuksesta.

Paljon myöhemmin, vuoden 2016 keväällä kuitenkin tulin siihen tulokseen, että periaatteessa voi ajatella Kristuksen sovitustyötä pelkästään työhypoteesina. Tarkoitan sitä, että sen takana ei välttämättä ole toimivaa Jumalaa, vaan kyseessä saattaa olla vain hyvää tekevä psykologinen ilmiö. Rupesin nimittämään uutta asennettani instrumentalismiksi.

Vuoden 2019 kesästä alkaen olen kyennyt avautumaan Pyhälle hengelle ilman Kristusta välissä.

...
PS. 22.6.2020: Ja sama toisella kielellä: Istoria de mea vive spirital.

Runoni: Getsemania ympäristöongelmana

Getsemaanikko
vai Jeesus
Hän ei riitele eikä huuda
Hänen ääntänsä ei kuulla
kaduilla
Getsemane 

Kirjoitin tämän runoni Herran vuonna 2019 alkaneessa runoryhmässä, johon olen osallistunut.

I PS. Jeesuksesta löydät lisää tietoa mm. nettisivujeni sivulta Jeesuksen elämä ja raikkaudet.

II PS. 25.8.2019 julkaistuu Runoblogissani Osa runoistani runo. Sen jälkeen siellä julkaistuu aina välillä lisää niitä. Tarkoitukseni on, että myös tässä blogissani ainakin välillä julkaisisin edelleen runojani.

On Herran vuoden 2018 Jeesuksen syntymäjuhla, tai se on huomenna siis

Ennen joulua olin mukana erityisryhmän jumalanpalveluksessa ja sitä seuranneessa kahvitus- ja lauleluhetkessä Suomen virallisen evankelisluterilaisen kirkon Vantaan Hämeenkylän kirkossa.

Jumalanpalveluksessa huomasin varsin selvästi, että tosiasiallisesta uskonnottomuudestani huolimatta toinen jalkani on vakaasti kiinni kristinuskossa.

Mutta sääli, että kukaan ei tiedä tarkalleen, milloin Jeesus oikeasti syntyi. Ja siitä huolimatta huomenna on hänen syntymäjuhlapäivänsä.

Lisäksi minua ottaa päähän se, ettei kristillinen ajanlasku tunne vuotta nolla. Nimittäin Jeesuksen oletetusta syntymävuodesta luetut vuosiluvut kehitti ja otti käyttöön Dionysius Exiguus 500-luvulla jKr. Mutta siihen aikaan oli länsimaissa käytössä vielä roomalainen numerojärjestelmä, joka ei tuntenut nollaa, joten kristillisen ajanlaskun kehittäjä ei osannut ottaa vuoden nolla tarvetta ajanlaskujärjestelmässään huomioon. 1100-luvulla intialainen numerojärjestelmä, joka siis tuntee nollan, alkoi tulla Euroopassa tunnetuksi. Tosin vasta 1400-luvulla kirjapainotaidon ansiosta intialaisten numeroiden käyttö maanosassamme yleistyi.

Mutta hienoa on se, että ainakin täällä Vantaalla näemmä saadaan valkoinen joulu. (Saadaan luultavasti muuallakin.)

Hyvää Jeesuksen syntymäjuhlaa kaikille!

Maailman eleettömin kristinuskon muoto olisi tällainen

Lisäystä hieman uskonnonfilosofiskäytännöllisiin pohdiskeluihini:

Voisin olla sellaisen kirkkokunnan jäsen, jonka jäseneksi pääsisi, jos uskoisi sellaiseen Jumalaan, johon ei olisi pakko uskoa, ja pitäisi Kristuksen sovitustyöhön turvautumista mielekkäänä asiana.

Minusta tällaisella kirkkokunnalla voisi olla myös käytössä sellainen periaate, että seurakunnan jäsen olisi jokainen sellainen henkilö, jonka äiti kuuluu tähän kirkkoon tai jonka äiti on saman periaatteen mukaan kirkon jäsen. Kyseessä olisi eräänlainen juutalaisuudesta tuttu uskontotaustainen alakulttuurietnisyys. Ja jos oma äiti olisi kirkon jäsen, niin hänen lapsensa ei tarvitsisi uskoa edes Jumalaan, johon ei tarvitsisi uskoa, tai edes pitää mielekkäänä turvautumista Kristuksen sovitustyöhön. Ja sama pätisi isään.

Tällaisen kirkkokunnan tulisi olla paitsi (puoli)uskonnollinen yhdyskunta, niin myös länsimaisen kulttuurin parhaita perinteitä ja ilmentymiä kannattava kulttuurijärjestö.

Ristiinnaulitsemisesta

Antiikin Rooman valtakunnassa tuomittiin ihmiset raskaimmista rikoksista ristiinnaulittaviksi. Tosin Rooman kansalaiset välttyivät tältä. Kuolemantuomion saaneet kansalaiset nimittäin mestattiin miekalla nopeasti ja mukavalla tavalla.

Roomalaiset olivat oppineet ristiinnaulitseminen pitkäaikaiselta kilpailijaltaan Karthagolta. Karthagon taas olivat perustaneet foinikialaiset, jotka olivat puolestaan omaksuneet ristiinnaulitsemisen persialaisilta.

Ristiinnaulitseminen on yksi julmimmista mahdollisista kuolemantuomion täytäntöönpanotavoista. Siinä ihminen naulataan ristinpuuhun. Roomalaisten ristiin kuului poikkipuu, johon kädet kiinnitettiin naulaamalla. Myöskin jalat naulattiin kiinni puuhun.

Ristiinnaulittu joutuu ponnistelemaan itseään ylöspäin, jotta ei tukehtuisi. Jos hän pyörtyy, hän kuolee. Häntä vaivaavat voimakas ruumiillinen kipu, lihaskouristukset ja jano. Lisäksi hän joutuu tekemään tarpeensa siinä paikassa, jossa riippuu, mikä tavallisesti ihmisestä tuntuu nöyryyttävältä.

Joskus ristiinnaulitulta kesti pitemmän aikaa kuolla. Eräs tällainen "sissi" oli onnistunut säilymään elossa useamman päivän, mikä teki roomalaisiin suuren vaikutuksen. Nämä vapauttivat sitten hänet ristiltä. Tarina ei kerro, että miten mies pärjäsi elämässään vapautumisensa jälkeen. Onhan mahdollista, että haavojen tulehdukset tappoivat hänet.

Aikoinaan eurooppalaiset uskoivat, että roomalaiseen ristiinnaulitsemistapaan kuului naulojen lyöminen kämmenten läpi. Viime vuosikymmeninä oli taas ruvettu ajattelemaan, että kämmenet repeytyvät ruumiin painosta, jos ihminen kiinnitetään ristiin nauloilla niiden kautta.

Jokin aika sitten olin kuitenkin lukenut jostain sellaista, että sillä perusteella, että oli löydetty ristiinnaulitun kämmenen jäännökset, joissa oli edelleen naula kiinni, roomalaiset saattoivatkin lyödä naulansa kämmenien läpi. Ja kämmenet eivät repeytyneet, koska tuomitun kädet vedettiin poikkipuun yli sen takapuolelle, jolloin kädet kannattivat itsessään ruumista.

Risti on tärkeä symboli kristinuskolle, koska sen päähenkilö Jeesus Nasaretilainen tuli ristiinnaulituksi roomalaisten toimesta. Nykypäivänä kuka tahansa inhimillinen ihminen on sitä mieltä, että ristiinnaulitseminen on jonkin verran liian raaka kuolemantuomion toteuttamistapa, oli kuolemaantuomittu sitten syyllistynyt mihin tahansa.

Jeesus taas ei ollut periaatteessa syyllistynyt mihinkään sellaiseen, mistä kuolemantuomio roomalaisen tuomioistuimen olisi pitänyt langettaa. Hän oli evankeliumitekstien mukaan suhteellisen väkivallaton ihminen. Kun Jeesusta tultiin vangitsemaan Getsemanen puutarhasta, joku hänen oppilaistaan teki väkivaltaa yhdelle Jeesusta vangitsemaan tulleista. Mutta Jeesus kielsi sellaisen toiminnan. Hän lausui: "Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu."

Ainoa väkivaltaisempi toimi, mihin Jeesuksen evankeliumitekstien perusteella tiedetään syyllistyneen, oli Jerusalemin temppelin alueella tapahtunut uhrieläinten myyjien ja rahanvaihtajien toiminnan häiriköinti. Jeesuksella oli toki siellä kannattajiaan mukanaan, mutta tempaus olisi silti voinut käydä hengen päälle. Kun paikalla oli runsaasti hartaita pyhiinvaeltajia sekä aseistetut temppelivartijat. Tietyllä tavalla Jeesus toimi tässä rohkeasti, ellei suorastaan uhkarohkeasti, vaikka käyttäytyikin vähän huonosti ja säädyttömästi.

Syy siihen, että Jeesus lopulta joutui roomalaisen maaherran kuolemaan tuomitsemaksi, johtuu varmaankin siitä, että Jeesus esitti olevansa juutalaisten kuningas. Jeesus ei itse käsittänyt rooliaan kuninkaana maallisena vallanpitäjänä, joka ajaisi roomalaiset ulos maasta, mutta monet juutalaisten johtomiehistä pelkäsivät, että roomalaiset suuttuisivat Jeesuksen vuoksi juutalaiskansaan ja pyrkisivät ehkä jopa tuhoamaan nämä. Tai ainakin järjestäisivät kunnon verilöylyn juutalaisten keskuudessa. Juutalaisten johtohenkilöihin kuului varmaan Jeesukseen myönteisemminkin suhtautuvia, mutta enemmistö näistä sitten kuitenkin esitti Jeesuksen vaarallisena kapinoitsijana roomalaiselle maaherralle, joka katsoi parhaaksi tuomita Jeesuksen kuolemaan – ristillä.

Tänään on pitkäperjantai.

PS. Jonkin verran hupaisaa, että onnistuin alun perin julkaisemaan tämän otsikolla 'Ristinnaulitsemisesta'.

Odottaa pelastusta ylhäältä

Kuten Tapio Tuuri oli asiasta lausunut blogissaan 13.12.2007:

Olen ajatellut, että Jehovan todistajat saavat vapaasti julistaa maailmanloppuaan, koska he eivät ryhdy sitä itse toteuttamaan, vaan odottavat sitä ylhäältä.

Mielestäni uskontoa sinänsä ei ole hyödyllistä julistaa pahaksi, koska se nyt vain on osa inhimillisen kulttuurin kirjoa. Mutta olen sitä mieltä, että ongelmalliseksi uskonto muodostuu varsinkin silloin, jos pelastusta rupeaa toteuttamaan pakottamalla tai painostamalla muita ihmisiä uskoonsa. Tai jos käy pyhää sotaa "vääräuskoisia" vastaan. Kaikenlainen terrorismi uskonnon harjoituksena on sellaista, että sitä ei tarvitse eikä pidä muiden ihmisten sietää.

Olen pitänyt kveekarismista pitkään sen vuoksi, että kveekarit eivät koskaan ole pahemmin tyrkyttäneet uskoaan muille. Kun he perustivat satoja vuosia sitten Pohjois-Amerikan itärannikolle Pennsylvanian, siirtokunnan kansalaiseksi pääsemiseksi riitti se, että uskoi Jumalaan. Tämä oli siihen aikaan varsin suvaitsevaista, koska suurin piirtein jokaikinen eurooppalainen uskoi Jumalaan.

Itse pidän tällä lailla hiljaisista uskonsuunnista. Mielestäni uskovaisten ei myöskään ole hyvä puhua uskostaan arvovaltakilpailun ehdoin.

Jehovan todistajien uskonnossa on ärsyttäviä ja huonojakin piirteitä, mutta minusta heissä on myönteistä se, että paitsi että he eivät yritä muuttaa valtiota teokratiaksi, niin he eivät myöskään harjoita lähetystyötä tuliasein, pommein, veitsin ja vankilatuomioin.

Minusta on ihan OK rukoilla Jumalaa tuhoamaan vihollisensa, kunhan uskovainen ei ryhdy asiassa itse omin käsin auttamaan Jumalaa.

Tällaiset uskovaiset toimivat tässä suhteessa kuten Jeesus. Uudessa testamentissa sanotaan Jesajan kirjaa siteeraten hänestä (Matteus 12: 19-20): "Ei hän huuda eikä riitele, ei kuulla hänen ääntänsä kaduilla. Murtunutta ruokoa hän ei muserra, savuavaa lampunsydäntä hän ei sammuta." Jeesus myöskin kielsi oppilaitaan puolustamasta itseään miekalla, kun häntä tultiin vangitsemaan Getsemanen puutarhassa.

Vapauden aate liberalismi on vaikuttanut paljon länsimaisiin yhteiskuntiin. Sitä pitävät usein esillä sellaisetkin ihmiset, jotka eivät itse vapauksiin henkilökohtaisesti usko. Liberalismi hyväksyy uskonnon, mutta aate on antiklerikaalinen, eli se ei hyväksy pappisvaltaa tai teokratioita. Liberalismin tie olkoon erityisesti tässä asiassa meidänkin tiemme. Se on mielestäni kaunista.

Jeesuksen mielipiteet eivät olleet nykyaikaisia mielipiteitä

Kuluvana Herran vuonna 2017 pitkänäperjantaina 14.4. järjestettiin Helsingin keskustassa melkein perinteinen Via Crucis -pääsiäisvaellus. Via Crucis on suomeksi "ristin tie", ja pääsiäisvaellus liittyy kristinuskoon ja sen päähenkilöön Jeesukseen Kristukseen. Ja muistakaakin, että C lausuttiin klassisessa latinassa aina kuten suomen K. Jeesuskin eli tällaisena aikana, ettäs tiedätte.

Sanoin tuossa, että melkein perinteinen, sillä tällä kertaa näyttelijät olivat jok'ikinen naispuolisia ihmisiä. Minusta kyseessä on Via Crucisin raiskaus, mutta se ei ole tässä kirjoituksessani nyt olennaisinta.

Jeesustakin esitti nainen, näyttelijä Maria Ylipää. MTV:n uutisartikkelin (uutisen ohessa myös videouutispätkä) mukaan Ylipää oli pohtinut asiaan liittyen tällaisia:

Kyllä minä tätä meidän yhteiskuntamme tilannetta Jeesuksen laseilla heti katselin. Kaikkea vihapuhetta, rasismia, vähemmistöjen syrjintää, pakolaisia ja maahanmuuttajia Rautatientorilla. Ajattelen että mitäköhän Jeesus tekisi tai sanoisi

Usein sanotaan, että kristinuskoa ei pidä sotkea politiikkaan. Mutta näyttelijä Ylipää taisi tehdä tässä uskonnon ja politiikan keskenään sotkemisen Korkean veisun (nykyiseltä nimeltään Suomen virallisen evankelisluterilaisen kirkon suomenkielisessä Raamatussa Laulujen laulu), kun hän oletti, että Jeesus noudattaa hänen omia poliittisia mielipiteitään.

Jeesus Nasaretilainen oli uskovainen juutalainen ja eli juutalaisena juutalaisten joukossa. Minähän tämän vain sanon, mutta hänellä on saattanut olla asioista seuraavanlaisia mielipiteitä:

"Minä olen tullut juutalaista Herran kansaa varten. Kannatan isille annettua Mooseksen lakia ja kunnioitan sitä Jumalan lakina. Pyrin kuitenkin opetuksissani siihen, että lain noudattamisen taakka ei olisi kansalleni juutalaisille liian raskas kantaa. Vastustan avioliiton ulkopuolista seksiä ja avioeroa. Kuitenkin haluan, että kaikki ihmiset tietäisivät sydämessään olevansa syntisiä eivätkä siksi tuomitsisi toisiaan kovin helposti, äkkinäisesti ja liioitellusti. Herra yksin on synnitön, ja vain hän voi tehdä ihmisestä kokonaisen! Olen sitä mieltä, että hädässä olevaa on autettava, vaikka tämä ei olisi juutalainen. Kuitenkin, jos meidän luoksemme tulisi muilta mailta runsaasti sellaisia hädänalaisia, jotka eivät olisi kiitollisia saamastaan avusta ja kunnioittaisi ja arvostaisi meitä vaan pyrkisivät hyväksikäyttämään meitä ja lopulta alistamaan meidät ja riistämään meiltä isiemme uskon, niin uskon, että Herra siunaisi tekomme, jos vastustaisimme heitä ja heidän pyrkimyksiään. Roomalaiset ovat jo yksinään riittävän paha asia. On silti hyvä, että maassa on rauha ja järjestys. Lopullisen rauhan luo kuitenkin Herra yksin."

Jeesus lehahti paikalle

Nykyään en oikeastaan usko Jumalaan. Mutta Jeesukselle on silti sydämessäni erityinen paikka.

Olen ajatellut, että voisi olla kiva päästä aikakoneella katsomaan Jeesusta. Vaikka sitten joutuisi opiskelemaan heprean, aramean, kreikan ja latinan kielet ja paikallisten tapakulttuurien piirteet.

Tietysti voi olla, että joutuisin pettymään Jeesukseen odotuksissani. Jeesus voisi esimerkiksi tulla jonain päivänä minun luokseni ja sanoa: "Jonain yönä, kun nukut, minä tulen ja leikkaan sinulta pään irti." Ja minä kysyisin häneltä: "Miksi?" Ja Jeesus vastaisi: "Miksi ei?"

Mutta toivottavasti ei nyt sentään.

Olen tullut siihen tulokseen, että joko kristinuskon Jumalaa ei ole, tai vaihtoehtoisesti hän on, mutta on tavattoman suvaitsevainen. Ajatelkaa nyt minua. Perustan suhteeni Jumalaan yksin Kristuksen sovitustyöhön, mutta en erityisesti oleta, että sen takana on todella Jumalaa. Pikkumainen jumala tai Jumala voisi suuttua tällaisesta.

Pääsiäinen on kristikunnan suurin juhla. Siinä muistellaan Jeesuksen kärsimystä, kuolemaa ja ylösnousemusta 30-luvulla. Mel Gibsonin ohjaama ja vuonna 2004 julkaistunut Kristuksen maallisen elämän kahtatoista viimeistä tuntia kuvaava elokuva The Passion of the Christ kuvasi tuon kärsimyshomman todella realistisesti. Vahinko vain, että Jeesuksen tuomarina toiminut roomalainen maaherra Pontius Pilatus puhui siinä keskiaikaisen kuuloista latinan muotoa.

Jeesus on ollut viime päivien aikana mielessäni paljon. Voi asia johtua kyllä pääsiäisen läheisyydestä.

PS Voit niin halutessasi käydä lukemassa nettisivuiltani vanhimmilta osiltaan periaatteessa noin 20 vuotta vanhan kirjoitukseni Jeesuksen elämä ja raikkaudet.

On joulu Herran vuonna 2016

Täytyy myöntää, että minä pidän Jeesuksesta. Ja uskon, että vaikka hän ei olisi ollutkaan Kristus, häntä voisi pitää merkittävänä historian henkilönä. Omissa aivoissani tällaisen arvonimen Jeesus Nasaretilaiselle tuo jo pelkästään se, että hän keksi etiikkaan ja moraaliin liittyvän maksiimin "mikä ihmiselle on mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista".

Pidän Jeesuksesta myös siksi, että kun häntä tultiin yöllä vangitsemaan, hän kielsi itsensä puolustamisen asein.

Kolmanneksi pidän hänestä siksi, että hän halusi aidosti tulkita Mooseksen lakia siten, että se ei kävisi liian suureksi taakaksi juutalaiselle kansalle.

Ja nyt taitaa muuten olla minulla ensimmäinen sellainen joulu, jolloin olen de facto uskonnoton. Tarkoitan, että kristinuskolla on minulle tätä nykyä kulttuurisen lisäksi enää pragmaattinen ja instrumentaalinen arvo.

Mutta, kuten sanottu, pidän Jeesuksesta. Sääli, että ei tiedetä, minä vuonna täsmälleen hän syntyi. Sääli on myös, että se kurja, joka kehitti kristillisen ajanlaskun, jätti siitä pois vuoden nolla. Noh, siihen aikaan eli 500-luvun alkupuolella Euroopassa käytössä ollut roomalainen numerojärjestelmä ei tuntenut nollaa. Intialaiset numerot saapuivat maanosaamme vasta vuosisatoja myöhemmin ja ne yleistyivät vasta 1400-luvulla jKr. Mutta munkki Dionysius Exiguus olisi voinut halutessaan keksiä uuden numerojärjestelmän.

Sääli on myös se, että Uuden testamentin Jeesuksen syntymään liittyvät tarinat saattavat kaikki olla fiktiivisiä.

Sattuneista syistä julkaisen tämän vasta joulupäivänä. Kerron myöhemmin, miten jouluni oli mennyt.

Hyvää kristillistä tai sellaista, millainen kullekin sopii, joulua kaikille lukijoilleni!

Vaikka Jumalaa ei olisikaan

Objektiivisia todisteita kristinuskon totuudesta minulla ei ole. Subjektiivisia todisteita on ainakin pikkaisen.

Oma suhteeni kristinuskoon on ennen kaikkea instrumentaalinen. Kristinusko toimii. Suhteensa Jumalaan yksin Kristuksen sovitustyöhön perustava ihminen saa Jumalalta voiman elää kristittynä. Vaikka Jumalaa ei olisikaan.

Näytän perustaneen vahingossa uudenlaisen elämänfilosofian, jolla on ainakin yksi kannattaja. Taidan kutsua sitä nimellä uskonnoton kristinusko. Natseja vastustanut saksalainen luterilainen pastori Dietrich Bonhoeffer (1906-1945) pohti aikoinaan vakavasti sitä kysymystä, että miten kristinusko voi pärjätä uskonnottomassa maailmassa ja miten kristinusko voitaisiin esittää ei-uskonnollisesti. Tällaista ajatuskudelmaa kuin minulla hänellä ei kuitenkaan tainnut olla silloin mielessään.

...
PS:

Tälle merkinnälle on jatkoa.

Tämä merkintä on jatkoa edelliselle.

Lyhyt satu Jeesuksesta

Jeesuksen sädekehä aiheutti hänelle usein harmia. Hän päivitteli: "En saanut TAASKAAN hattua päähäni!"

Sarjassamme outoja kirjoituksia toinen hieman samankaltainen

Heinäkuussa olin julkaissut merkinnän, jonka kaltaista ei mielestäni kukaan ole koskaan aikaisemmin kirjoittanut. Merkinnän otsikoksi olin laittanut paljonpuhuvasti Jeesus tapaa Sokrateen. Itse asiassa kirjoitus on melko perverssi.

Lyhyesti sanottuna esittelin siinä sellaisen mahdollisuuden, että kristinuskolla voisi olla rinnakkaismuotoja, jotka toimisivat yhtä hyvin kuin normaali kristinusko.

Ja tuon kirjoituksen sisältöön liittyen, elokuussa kokeilin vielä sellaista, että olisin pitempään ilman Kristusta. Mutta jouduin lopettamaan kokeilun, koska jostain syystä alkoi stressata liikaa.

En näköjään kykene elämään ilman Kristusta. Mutta tämä kokeilun aikana kokemani stressi ei johtunut mistään helvetin tai Jumalan rangaistuksen pelosta. Koska minulla ei sellaisia ole.

En koe, että jatkossa minulle näiden kokeiden jatkaminen olisi enää hedelmällistä. Koska ei taida toimia asia tarpeeksi hyvin. Jos joku toinen haluaa kokeilla, niin toivotan onnea yritykselle.

Voi tosiaan olla, ettei ole sattuma, että mikään toinen kristinuskon kaltainen oppi, joka ei olisi kristinuskon muoto, ei ole syntynyt ja levinnyt laajemmalle missään päin maailmaa.

Joudun säilyttämään itsessäni nyt kristinuskon jämiä. Mutta silti omien kokeitteni epäonnistuminen lopulta ei todista, että Jumala olisi olemassa.

Kaikkein mieluiten olisin sitä mieltä, että Jeesus Nasaretilainen oli vain heppu, joka oli aikoinaan keksinyt oivan psykologisen tempun, jolla "Jumalan voima" tulee ihmiseen.

Silti minä olen jotenkin kiintynyt tähän Jeesus Kristus -hahmoon.

TIETOLAATIKKO Joku voi nyt silti kysyä, että mitä minä tarkoitan kristinuskolla. Tässä olisi lyhyt oppimäärä (asian tietävät voivat hypätä yli): Jeesus Nasaretilainen -niminen juutalainen mies eli aikoinaan roomalaisten hallitsemassa Palestiinassa Galileassa. Ja tämä Jeesus lopulta luopui n. vuonna 30 jKr. rakentajantyönsä suomasta elintasosta ja hankki itselleen oppilaitten joukon, jolle opetti sitten asioita Jumalan valtakunnasta. Ja nämä opetukset eivät kehottaneet väkivaltaan. Ja Jeesuksen roomalainen maaherra Pontius Pilatus tuomitsi lopulta teloitettavaksi ristillä juutalaisen pääsiäisen tullessa. Ja Jeesus sitten kolmen vuorokauden kuluttua kuolemastaan heräsi eloon. Ja lähti pian pois oppilaittensa luota Jumalan luo opetettuaan näitä ensin jonkin aikaa. ...Jeesuksesta käytetään nimitystä Kristus. Se on latinannos kreikan kielen sanasta "hristos", joka on käännös heprean kielen sanasta "messias", joka tarkoittaa Jumalan kuninkaaksi voitelemaa. (Sana "messias" itse asiassa näyttää myöskin olevan kreikkalaistettu väännös alkuperäisestä heprean sanasta.)... Kristinuskon mukaan ihminen pelastuu eli pääsee Jumalan suosiolliseen yhteyteen yksinkertaisesti perustamalla suhteensa Jumalaan yksin Kristuksen sovitustyöhön. Sovitustyö pistää kuntoon ihmisen suhteen Jumalaan. Ja ihminen saa väylän Jumalaan päin avauduttua tältä Pyhän hengen, joka antaa ihmiselle voiman elää kristittynä. Turvautumalla Kristuksen sovitustyöhön ihminen luopuu turvautumisesta suhteessaan Jumalaan mihinkään, mikä on hänen omaansa, hyvyyteensä, omiin kykyihinsä ja voimavaroihinsa. Voidakseen turvautua Kristuksen sovitustyöhön ihmisen on tajuttava, että Jumala ei vaadi ihmiseltä mitään.

...
PS:

Tälle merkinnälle on jatkoa.

Tämä merkintä on jatkoa edelliselle.

Jeesuksen lihakset

Nyt kun pääsiäinenkin on tulossa...

Jeesuksella oli maailman mahtavimmat lihakset! Tai näin on ainakin ilmeisesti Etelä-Koreassa sijaitsevan ristiinnaulitunpatsaan perusteella. Sana-lehti oli kirjoittanut aiheesta.

Itse olen sitä mieltä, että tuollaiset lihakset saa ainoastaan harjoittamalla itsensä pitkäjousen käyttäjäksi. Pitkäjousen käyttäjät ovat siis suurin piirtein kaikkien aikojen vahvimpia miehiä. Heidän lihaksensa ovat kuulemma olleet perverssillä tasolla. Eivätkä mitään hormoneilla aikaansaatuja lihaksia.

Pitkäjousi oli alun perin walesiläinen keksintö. Sen harrastaminen levisi sitten Englantiin, ja myöhemmin Englannin kruunu määräsi sen omistamisen ja sillä harjoittelemisen pakolliseksi.

Ammattitaitoiseksi pitkäjousimieheksi itsensä harjoittaminen vaati kymmenen vuoden jatkuvaa harjoittelua. Harjoittelussa mies hankki itselleen hommaan tarvittavan lihaksiston, ja oppi ampumaan maaliin. Jälkimmäinen oli sikäli haastava juttu, että pitkäjousen jänne vedettiin korvaan asti, jotta saatiin aikaan ampumiseen tarvittava voima. Tällöin jousimies ei voinut tähdätä nuolta pitkin, vaan joutui ampumaan vaistolla. Vaiston kehittämiseen vaati sitten myös pitkän harjoittelun.

Euroopan pohjoisemmissa osissa on tavattu ajatella, että Jeesus oli puuseppä. Mutta Rooman maakunnassa Galileassa oli heikommin puuta saatavaksi rakennusmateriaaliksi, joten on syytä olettaa, että Jeesusta kannattaa pitää yksinkertaisesti rakentamisen ammattilaisena, jonka voi olettaa käyttäneen rakennusmateriaalina yleensä tiiltä ja kiveä. Rakentajaksi tai rakentajan pojaksi häntä nimitetään Uudessa testamentissakin eikä puusepäksi. Ennen kuin Jeesus aloitti julkisen toimintansa, voi olettaa hänen työskennelleen isänsä Joosefin opissa ja myöhemmin itsellisesti jonkin matkan päässä Nasaretista sijainneessa Sephoris-nimisessä suurkaupungissa. Kotikylässä ei ollut tarpeeksi työtä. Sephoris toimi jonkin aikaa myöskin maakunnan pääkaupunkina.

Mutta minusta on hauskaa, että eteläkorealaiset ovat kehdanneet tehdä tuollaisen tempun, että ovat pistäneet näytille ristiinnaulitun patsaan, jossa Jeesuksella on todella paljon habaa.

Jeesuksella lienee ollut ammattinsa vuoksi hyvin kehittyneet lihakset, mutta minusta ei tarvitse olettaa, että hän olisi harrastanut myöskin pitkäjousimiehen hommia, tai ollut juutalainen versio Herakleesta.