Lisäystä hieman uskonnonfilosofiskäytännöllisiin pohdiskeluihini:
Voisin olla sellaisen kirkkokunnan jäsen, jonka jäseneksi pääsisi, jos uskoisi sellaiseen Jumalaan, johon ei olisi pakko uskoa, ja pitäisi Kristuksen sovitustyöhön turvautumista mielekkäänä asiana.
Minusta tällaisella kirkkokunnalla voisi olla myös käytössä sellainen periaate, että seurakunnan jäsen olisi jokainen sellainen henkilö, jonka äiti kuuluu tähän kirkkoon tai jonka äiti on saman periaatteen mukaan kirkon jäsen. Kyseessä olisi eräänlainen juutalaisuudesta tuttu uskontotaustainen alakulttuurietnisyys. Ja jos oma äiti olisi kirkon jäsen, niin hänen lapsensa ei tarvitsisi uskoa edes Jumalaan, johon ei tarvitsisi uskoa, tai edes pitää mielekkäänä turvautumista Kristuksen sovitustyöhön. Ja sama pätisi isään.
Tällaisen kirkkokunnan tulisi olla paitsi
(puoli)uskonnollinen yhdyskunta, niin myös länsimaisen
kulttuurin parhaita perinteitä ja ilmentymiä kannattava
kulttuurijärjestö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti