maanantai 2. huhtikuuta 2018

Espanjassakin pulaa sananvapaudesta

Jokunen päivä sitten sain ihmisoikeusjärjestö Amnestyltä sähköpostiviestin, jossa luki seuraavanlaista:
Hei Tom,

Ihmisoikeusloukkaukset eivät katso aikaa tai paikkaa. Nyt, vuonna 2018, Espanjan hallitus pyrkii hiljentämään toisinajattelijat, artistit ja jopa twiittaajat terrorisminvastaisen lain varjolla.

Vankeustuomioita, sakkorangaistuksia, karensseja julkisen sektorin virkoihin ja yliopiston apurahojen menetyksiä rap-lyriikoista ja sosiaalisessa mediassa jaetuista meemeistä. Miten näin kävi EU-maassa?

Espanjan terrorisminvastaista lakia tiukennettiin vuonna 2015. Tulkinnanvaraista lakia käytetään poliittisen sananvapauden rajoittamiseen erityisesti sosiaalisessa mediassa. Se murskaa myös taiteellisen ilmaisun – tuomioiden pelossa monet ovat alkaneet sensuroida itseään ja töitään.

Espanjan hallitus ei voi rajoittaa sananvapautta kansainvälisten sitoumusten vastaisesti. Se ei voi määritellä sananvapauden rajoituksia itselleen sopivaksi. Vetoa nyt Espanjan oikeusministeriin!
Järjestön ao. vetoomussivulla on pitempi viesti, joka päättyy sanoihin: "Rauhanomainen ilmaisu on sallittava, ja kaikista pykälän 578 nojalla nostetuista syytteistä, jotka koskevat rauhanomaista mielipiteenilmausta, on luovuttava."

Suomessa on myös samankaltaisia epämääräisesti muotoiltuja lakeja, joita käytetään toisinajattelijoiden vaientamiseen. Nämä lait ovat laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja laki uskonrauhan rikkomisesta. Toivon, että Suomen Amnesty ottaisi nämäkin tarkastelunsa alle jonain päivänä. Jos se ei siihen koskaan ryhdy, niin joudun syyttämään Amnestyä kaksinaismoralismista.

Mutta kävin allekirjoittamassa tuon vetoomuksen.

2 kommenttia:

  1. Hienoa, että allekirjoitit kyseisen vetoomuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisia vetoomuksia voin allekirjoittaa, vaikka ne olisi tehnyt Hitler tai sittisontiainen.

      Poista