Apatia elämänasenteena

Oma elämän tarkoitukseni on periaatteessa järjestäytynyt, sivistynyt yhteiskunta.

Mutta aina tämä ei riitä. Siksi minulla on vaihtoehtokin olemassa. Se on apatia. Kreikaksi sana on apatheia.

Jo muinaiset kreikkalaiset, tai tarkemmin sanottuna ainakin stoalaisen filosofian kannattajat, kannattivat apatiaa. Se merkitsi heille tavoiteltua tilaa, jossa ihminen on välinpitämätön niiden asioiden suhteen, jotka eivät ole hänen omassa vallassaan — eli stoalaisen määritelmän mukaan kaikkien ihmistä hänen ulkopuoleltaan kohtaavien asioiden suhteen.

...Minusta apatia on ikään kuin varhaislänsimainen vastine buddhalaisuuden valaistumiselle eli nirvanalle.

Apatia on myöskin psykologian alaan kuuluva termi. Niin sitä käsitteitä kierrätetään uusiin tarkoituksiin. Onko tämä sallittua?

Miksi Timo Soinista pidetään

Timo Soini oli jättänyt pitkään johtamansa Perussuomalaiset, jota oli ollut aikoinaan perustamassa, vuoden 2017 puoluekokouksen yhteydessä. Itse asiassa kyse oli siitä, että hän oli yrittänyt tuhota Perussuomalaiset ryhtymällä Juudakseksi, mutta ei puhuta siitä nyt sen enempää. Ennen ryhtymistään Juudakseksi hän oli lausunut, että hän ei ole Juudas.

Soinilta saa aina hyvää Perussuomalaisten haukkumista, ja siksi toimittelijat eivät viitsi suuttua miehelle siitä, että tämä ei pidä Pride-mielenosoituskulkueen sanomasta.

...Hän oli nimittäin lausunut "plokissaan" 27.6.2025 tähän tapaan.

On vuosittaisen valheellisen pride- tuputtamisen aika. Tasavallan presidentti ja kansankirkon arkkipiispa näyttävät esimerkkiä.

En seuraa sokeita taluttajia.

Timo Soini oli myös blogikirjoituksessaan esittänyt, että sukupuolia on vain kaksi kappaletta.

Voit myöskin niin halutessasi käydä lukemassa alle kaksi vuotta vanhan blogimerkintäni aiheesta. En silti edelleenkään pidä kaikesta, mitä Timo Soini tekee tai sanoo. Itse asiassa välttelen melko paljon hänen omiensa tai häntä koskevien tekstien lukemista.

PS. Sain aiheen tämän blogimerkinnän kirjoittamiseen Hommaforum-keskustelupalstalta. Homma on itse asiassa ainoa media, josta tapaan lukea juttua vaikka Timo Soinia koskien.

Valtion palvominen yksilön tehtäväksi?

Monet lukijoistani tietävät minun suhtautuvan myötämielisesti ihmiskasvoisen nationalismin muotoihin ja kielteisemmin sen patologisempiin muotoihin.

Minulle oli tullut aikoinaan mieleen sellainen ajatus, että valtion palvominen voisi rajoittaa ihmisten tarvetta olla ilkeällä tavalla nationalisteja.

Jospa tehtäisiin tässä asiassa kuten kansalliskaappi J. V. Snellman (1806-1881) ja korotettaisiin valtio Järjen instrumentiksi?...

Jos minä muuttaisin Italiaan pitämään sielukasta kahvilaa, ja italian kielen opiskeleminen

Jos minä muuttaisin Italiaan pitämään sielukasta kahvilaa tai jotain, niin minulle asetettu vaatimus italian kielen taitamisesta vähentäisi laadukkaan ja ammattitaitoisen palvelun tarjontaa ja köyhdyttäisi Italian kahvilakulttuuria.

Konservatiivis-sekulaaris-demokraattinen aate

Sarjassa poliittisia itsemäärittelyjäni, tai jotain. Tosin jotain tämänkaltaista olen julkaissut ennenkin näissä määrittelyissäni:

Voisin sanoa kannattavani konservatiivis-sekulaaris-demokraattista aatetta. Jokainen ymmärtää, mitä "konservatismi" aatteen nimessä tarkoittaa. Tai jos ei ymmärrä, niin voi lukea esim. tämän blogimerkintäni, niin sitten voi ymmärtää.

"Sekulaari" taas tarkoittaa nimessä maallista. Tarkemmin sanoen konservatiivis-sekulaaris-demokraattinen valtio olisi sellainen, jossa muun ohella valtio ja uskonnolliset yhdyskunnat olisi erotettu toisistaan eikä minkään uskonnon kannattamisesta tai uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyydestä annettaisi etua yhteiskunnassa.

Konservatiivis-sekulaaris-demokraattinen valtio myöskin suhtautuisi vähemmän huumorintajuisesti kaikkeen sellaiseen uskonnollisuuteen, joka pyrkisi poliittiseen valtaan, ja erityisen pahasti suvaitsemattomaan uskonnollisuuteen: vain sellaisella uskonnollisuudella voisi aatteen mukaan olla olemassaolon oikeus, joka hyväksyy sen, että on oltava sallittua jättää myös oma lempiuskonto, ja sen, että ei saa pakottaa tai edes painostaa muita ihmisiä liittymään omaan uskonnolliseen yhdyskuntaan tai edes kunnioittamaan sitä ja sen ideologiaa.

Lopuksi minä haluaisin vielä sanoa, että minusta aatteen nimi voisi pikemmin kuulua näin: demokraattis-sekulaaris-konservatiivinen aate. Minusta tämä kuulostaa paremmalta.

PS. Noin miljoona kertaa blogeissani jakamaani omaan kirjoitukseeni Demokratian kahdeksan etua verrattuna diktatuuriin sisältyy myös eräänlainen demokratian määritelmä, jos joku ei tiedä, mistä demokratiassa on kysymys.

Kirjaesittely: Carlo Rovelli: Valkoiset aukot – horisontin sisällä

Kun olin varannut tämän populaariluonnontieteellisen kirjan kaupunginkirjastoon, niin minulle tuli mieleeni, että olisi ehkä kannattanut mieluummin varata jotain kevyempää lukemista. Minulla oli sattuneista syistä siihen aikaan henkisesti jonkin verran tavallista rankempaa. Toiseksi mieleeni tuli silloin sellainenkin, että tällainen tietokirja voi tiedoiltaan vanhentua muutamassa hetkessä periaatteessa.

Nuorena poikana olin lukenut englantilaisen kosmologin Stephen Hawkingin (1942-2018) mainion vuonna 1988 englanniksi mutta pian sen jälkeen myös suomenkielisenä käännöksenä julkaistun populaaritieteellisen teoksen Ajan lyhyt historia (A Brief History of Time). Se sisälsi vain yhden matemaattisen kaavan: E=mc². Kaava on suomeksi: energia on yhtä kuin massa kertaa valonnopeuden neliö, ja se kertoo, että energian ja massan välillä on yhteys. Kaava on johdettu yleisestä suhteellisuusteoriasta, josta alempana jotain lisää.

Ja nyt vanhana poikana olen lukenut sitten tämän toisen populaariluonnontieteellisen kirjan. Se osoittautui kuitenkin varsin kivaksi lukemiseksi. Se on nimeltään Valkoiset aukot – horisontin sisällä, ja sen kirjoittaja on kvanttigravitaatiota pitemmän aikaa tutkinut teoreettisen fysiikan luonnontieteilijä, italialainen Carlo Rovelli (s. 1956). Alkuteos Buchi bianchi on julkaistu vuonna 2023 ja suomennos on julkaistu viime vuonna 2024.

Tämä tuntui kannaltani jo alussa varsinaiselta hyvän mielen kirjalta. 

Rovelli kertoo siinä, mitä valkoiset aukot ovat, miten ne eroavat mustista aukoista, miten ne eroavat toisistaan ja mitä yhteistä niillä on. Ja kuinka valkoiset aukot syntyvät.

Seuraavassa kirjan esittelyssä annan aina välillä hieman lisätaustoitustakin. 

Hieman yleistä triviaa aluksi:

Vuonna 1905 saksalainen patenttivirkailija Albert Einstein (1879-1955) oli julkaissut käännettä tekevän suppean eli erityisen suhteellisuusteorian. Teoria korvasi newtonilaisen eli klassisen mekaniikan käsityksen muuttumattomasta avaruudesta ja ajasta näiden yhtymäksi, aika-avaruudeksi, ja sisällytti itseensä sähkömagnetismin teorian, sellaisena kuin se Maxwellin yhtälöissä oli esitetty. Niin, ja sen mukaan valonnopeus tyhjiössä on havaitsijan havaitsijan suhteen aina sama. Tätä nopeutta merkitään pienellä kirjaimella c. Sen arvo on 299.792.458 m/s eli 1.079.252.848,8 km/h.

Noin kymmenen vuoden kuluttua edellisestä suuresta julkaisustaan Einstein julkaisi vielä yleisen suhteellisuusteorian, joka ottaa huomioon myös painovoiman. Yleisen suhteellisuusteorian mukaan massa kaareuttaa avaruutta.

Klassinen mekaniikka oli ollut erittäin tarkka ja toimiva tieteellinen teorianmuodostus, mutta se toimii kunnolla vain triviaaleissa olosuhteissa eli ei-relativistisissa nopeuksissa. Tosin triviaaleja olosuhteita on tutkijoillakin edessään sen verran paljon, että suhteellisuusteorian mukaiset varsin monimutkaiset laskelmat ovat usein kuin ampuisi hyttystä norsupyssyllä. Usein yksinkertaisemmat laskut riittävät fysiikassakin.

Vain jokunen viikko yleisen suhteellisuusteorian julkaisemisen jälkeen Einsteinin maanmies, itärintamalla taisteleva Karl Schwarzschild (1873-1916) lähetti hänelle laskemansa ratkaisut Einsteinin kenttäyhtälöihin. Ne kuvaavat gravitaation massan ja energian aiheuttamana aika-avaruuden kaareutumana, ja tarkalleen ottaen kenttäyhtälöt ilmaisevat yhteyden avaruuden geometrian ja siellä olevan massan ja energian välillä.

Lähetettyään laskelmansa Einsteinille Schwarzschild jatkoi taistelemista. Valitettavasti hän piakkoin kaatui. Sellaista se on.

Hieman lisää triviaa tässä välissä. Seuraavia asioita ei pahemmin käsitellä Rovellin kirjassa.

Patenttitoimistossa työskenteleminen jonkin aikaa oli ollut Albert Einsteinille vain leipähomma, koska jostakin sitä piti saada rahaa elääkseen. Ja hän sai kyllä töistään sitten maailmanmaineen.

Vuonna 1923 Albert Einstein matkusti Ruotsiin vastaanottamaan Nobelin palkintoa valosähköisen ilmiön selittämisestä. Hän ei saanut palkintoaan yleisestä suhteellisuusteoriasta, koska Alfred Nobelin testamentin tiukan tulkinnan mukaan kyseessä ei ollut varsinaisesti keksintö. Sekä Saksa että Sveitsi halusivat esittää Einsteinin palkinnonannon valmisteluissa oman maansa kansalaisena, mutta noloa kyllä, kävi sitten ilmi, että palkinnonsaaja oli luopunut Saksan kansalaisuudesta vuonna 1896. Einstein ei ollut tuolloin halunnut liittyä asevoimiin, ja irrottamalla itsensä synnyinkansalaisuudestaan hän pääsi siitä hommasta jo etukäteen eroon.

Einstein päätyi lopulta vuonna 1930 Yhdysvaltoihin. Kaikki olivat innoissaan, ja hyvä että eivät kultatuolissa kantaneet.

Hitler kansallissosialistisine puolueineen suoritti vallankaappauksen Saksassa vuonna 1933. Einsteinilla ei ollut tämän johdosta menemistä sinne takaisin. Mutta Yhdysvalloissa elämä sujui.

Einstein ei muuten edes ollut virallisesti, siis juutalaisen seurakunnan kannalta, juutalainen mies, koska luonnontiede oli saanut hänet hylkimään jo nuorena uskonnollisia selitysmalleja, ja siksi hän oli kieltäytynyt osallistumasta bar mitsvaan, juutalaisen nuoren miehen aikuistumisriittiin. Natseja tämä ei toki olisi estänyt pistämästä häntä keskitysleirille tai tuhoamasta häntä.

Jos ketään vielä kiinnostaa, niin Einstein todellakin oli uskonnoton, ja sen laatuista oli hänen "uskonnollisuutensakin". Mies on eräässä kirjeessään lausunut asiaan liittyen seuraavanlaista:

Uskonnollisisista vakaumuksistani lukemanne oli tietysti valhe, jota toistetaan järjestelmällisesti. En usko henkilöityneeseen Jumalaan enkä ole sitä koskaan kieltänyt vaan ilmaissut sen selvästi. Jos sisälläni on jotakin, jota voidaan sanoa uskonnolliseksi, niin se on maailman rakenteen rajaton ihailu sellaisena kuin luonnontiede pystyy sen paljastamaan.

Albert Einsteinin mielestä juutalaiset eivät myöskään olleet Jumalan valittu kansa.

Noin sata vuotta sitten oli siis muodostettu yleinen suhteellisuusteoria. Suurin piirtein samoihin aikoihin näin myöhäisen ajan vinkkelistä katsottuna muodostettiin toinen varsin merkittävä teoria, kvanttifysiikka, jota aluksi kutsuttiin kvanttimekaniikaksi. Kvanttifysiikan mukaan alkeishiukkasella on paitsi hiukkasen, niin myöskin aallon ominaisuuksia. Tässä on kyse siitä, että makroskooppisessa maailmassa, jossa me apinat joudumme elämään, koejärjestelyissä nämä atomaariset ilmiöt näyttäytyvät meille joko aaltoina tai hiukkasina, vaikka ne ovat tavallaan molempia.

Perinteisessä Newtonin mekaniikassa fysiikan syy-seuraus-suhde oli käsitetty ehdottomaksi: jos tunnettiin kaikki kappaleeseen vaikuttavat voimat, niin voitiin ainakin periaatteessa laskea sen liike täydellisesti. Kvanttifysiikka räjäytti tämän maailmankuvan palasiksi sikäli, että sen mukaan fysikaalisen maailman kausaliteetti on tilastollinen, eli se koskee vain yksittäistapahtumien tarpeeksi suurta joukkoa, ei yksittäistapahtumaa sinänsä. Radioaktiivisuus käy jonkinlaisesta esimerkistä: me tiedämme, että tietyssä ajassa tietty määrä atomiytimiä hajoaa, mutta on periaatteessakin mahdotonta laskea, että mikä niistä kulloinkin hajoaa.

On tietysti mahdollista, että maailmankaikkeudessa "todellisuudessa" kausaliteetti on oikeasti ehdoton, mutta sellaiselle näkemykselle ei empiria sinänsä anna tukea. Nyt joudumme elämään epätäydellisen kausaliteetin kanssa, kun käsittelemme fysiikan ilmiöitä. Makroskooppisia ilmiöitä tutkiessa kuitenkaan harvemmin tarvitaan kvanttifysikaalisten ilmiöiden huomioon ottamista.

Kvanttifysiikan keksiminen on tuottanut myöskin kvanttimystiikkaa. Eräät ovat ajatelleet, että siihen liittyvän Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen ahtaissa rajoissa maailmassa näkyy hengen vaikutus. Toiset taas yhdistävät kvanttifysiikan aaltohiukkasdualismin kiinalaiseen filosofis-uskonnolliseen käsitteeseen dao.

Yleinen suhteellisuusteoria ja kvanttifysiikka ovat joka tapauksessa modernin fysiikan kaksi peruspilaria ja ihan ilman mystiikkaa. Ne vaikuttavat kummatkin pätevän omalla sovellutusalueellaan. Kvanttifysiikka siis kuvaa atomaaristen ilmiöiden tasolla tapahtumista täydellisesti. Suhteellisuusteoria taas makroskooppisten ilmiöiden tasolla.

Ihmisen voi sanoa olevan jonkinlainen kulttuuria luova, säilyttävä ja välittävä suhteellisen älykäs ihmisapinalaji. Lajinimi on homo sapiens, joka tarkoittaa viisasta tai tietävää ihmistä. Silti on käynyt ilmi, että maailmankaikkeus näyttää toimivan sellaisilla tavoilla, jotka eivät ole kovin järjenmukaisia tämän apinalajin yksilöiden maalaisjärjen kannalta. Mutta sille me emme mitään voi.

Werner Heisenberg on muistellut kvanttifysiikan nk. kööpenhaminalaisen tulkinnan kehitystyötä (Fysiikka ja filosofia, v. 1958) näin.

Muistan Bohrin kanssa käydyn pitkälle yöhön jatkuneen ja lähes epätoivoiseen asetelmaan päätyneen monituntisen keskustelun. Mentyäni istuntomme jälkeen yksin kävelylle läheiseen puistoon toistelin itsekseni yhä uudestaan samaa kysymystä: "Voiko luonto olla todella niin järjetön kuin mitä nämä atomikokeet antavat ymmärtää?"

Kyllä se voi olla, sanokaa minun sanoneen.

Itse asiassa Heisenberg saattoi olla vähällä joutua 1930-luvulla vaikeuksiin kansallissosialistisessa Saksassa, koska modernia fysiikkaa pidettiin natsipuolueessa "epäarjalaisena". Siellä oli silloin valloillaan "saksalaisen fysiikan" liike. Fyysikkoa nimiteltiin "valkoiseksi juutalaiseksi", jolla nimityksellä tarkoitettiin juutalaisista pitävää "arjalaista". Myöskin ensimmäisen maailmansodan veteraania Ernst Jüngeriä (1895–1998) haukuttiin silloin juutalaisten rakastajaksi. Jünger muuten kirjoitti ensimmäisen maailmansodan päätyttyä muistelmakirjan Teräsmyrskyssä, jota Hitler arvosti. Paljon myöhemmin hän kirjoitti natsipuoluetta allegorisesti arvostelevan romaanin.

Saksalainen fysiikka vastusti modernia fysiikkaa, monimutkaista matematiikkaa, visualisoitavuuden puutetta ja intuition vastaisia teoreettisia tuloksia. Aatemaailman kannattajat olivat modernismia vastustavia romantikoita, jotka halusivat, että kokeet ja intuitio ovat sopusoinnussa keskenään ja fysiikka yksinkertaista ja helposti ymmärrettävää.

Saksalainen fysiikka pidettiin joka tapauksessa Hitlerin Saksassakin poissa valtavirran fysiikan aikakauslehdistä. joten ehkä liike ei sittenkään ollut kauhean laajalti kannatettu maassa tai edes sitä hallitsevassa puolueessa. Ja Werner Heisenbergilla tuli myös olemaan jonkinlainen osa natsi-saksan ydinohjelmassa. Ilmeisesti fysiikan tietty "epäarjalaisuus" sitten jouduttiin lopulta jossain määrin hyväksymään kansallissosialistien hallitseman Saksan korkeilla palleilla. (Vahinko vain, että juutalaiset tiedemiehet oli karkotettu ulkomaille tai tuhottu, joten heistä ei voinut olla apua Saksan ydinohjelmalle.)

Toisen totalitaristisen diktatuurin Neuvostoliiton hallitsevassa kommunistisen puolueen piirissä eli myös samankaltaisia ideologiaan perustuvia tieteenvastaisuuksia. Kyse ei ole pelkästään biologiatiedettä vääristelleestä lysenkolaisuudesta, vaan myöskin siellä monet vastustivat modernia fysiikkaa. Viralliset neuvostoliittolaiset filosofit pitivät tärkeänä, että tiedettä analysoitaisiin dialektisen materialismin kannalta. Neuvostofilosofien mukaan "proletaarisen tieteen" menetelmät ja tavoitteet olivat erilaiset kuin "porvarillisen tieteen".

Saksalainen sosialidemokraattinen teoreetikko ja poliitikko Eduard Bernstein (1850-1932) oli vuonna 1899 ilmestyneessä teoksessaan Die Voraussetzungen des Sozialismus und die Aufgaben der Sozialdemokratie (suomeksi ilmestynyt nimellä Sosialismin edellytykset ja sosialidemokratian tehtävät) kaiken muun ohella todennut, että marxilainen dialektiikka on kuvaileva "teoria" mutta siitä ei ole yhteiskunnallisten ennusteiden perustaksi. Karl Marxilla oli myöskin ollut sokeat pisteensä, vaikka häntä ei voikaan suoraan syyttää kommunistien hallitsemien valtioiden rikoksista.

...Me olemme eläimiä ja sellaisina maailmankaikkeuden uhreja. Lajimme biologisessa evoluutiossa ei ole meidän ja meidän edeltäjiemme selviytymiselle ollut mitään hyötyä siitä, että me ymmärtäisimme luonnostamme tällaiset asiat. Ja siksi niiden ymmärtäminen vaatii jotain isompaa ja vaikeampaa: empiiristä tiedettä ja siihen liittyvän matematiikan osaamista. Vasta ne hallitsemalla me voimme saada ikään kuin riittävän havainnollisen kuvan maailmasta, siinä määrin kuin se on meidän lajillemme mahdollista.

Tosin tiedekään ei kykene kertomaan mitään perimmäisestä todellisuudesta, mutta ei varmaan mikään muukaan inhimillisen kulttuurin asia. Vaikka jotkut kyllä uskovat, että uskomukset kertovat jotain oikeaa todellisuudesta. Olen itse kuitenkin vaatimattomasti sitä mieltä, että suurin piirtein kaikki ihmiset kannattavat melkomoista joukkoa epätosia uskomuksia. Homo sapiens on tarinoita rakastava, kertova ja välittävä eläinlaji, ennen kaikkea.

Sadan vuoden ajan on myös yritetty saada aikaan superyhtenäisteoriaa tai kaiken teoriaa, joka yhdistäisi yleisen suhteellisuusteorian ja kvanttifysiikan, mutta toistaiseksi siinä ei ole onnistuttu. Albert Einstein taisi olla ensimmäinen, joka tällaista yritti.

Ja palataan sitten Carlo Rovellin tietokirjaan ja aikaisemmin mainitsemani Karl Schwarzschildin panokseen. Tämän laskelmat kertoivat, mitä tapahtuu, kun tietynkokoisesta auringosta loppuu polttoaine eli vety. Se romahtaa alkutekijöihinsä, eli siitä tulee musta aukko. Älyttömän kokoinen aurinko pienenee tässä prosessissa suhteettoman pieneksi köntäksi erittäin tiivistä tavaraa.

Painovoiman tavaton suuruus aiheuttaa myös sen, että alkeishiukkaset hajoavat lopulta kvarkeiksi. Tämä selittää sen, miten on mahdollista se, että suurikokoinen aurinko voi romahtaa erittäin pieneen tilaan.

Mustaa aukkoa ympäröivää rajaa, jonka takaa pakeneminen on mahdotonta, kutsutaan tapahtumahorisontiksi. Mustan aukon painovoima on jopa niin voimakas, ettei edes valo voi paeta sen tapahtumahorisontin sisältä, mikä on jo melko hyvin. Tapahtumahorisontin koko taas riippuu mustan aukon massasta.

Tapahtumahorisontin säde on saanut muuten nimensä Karl Schwarzschildin mukaan, jos ketään kiinnostaa.

Einsteinista ei ilmeisesti ollut kovin mukavaa, että laskelmat näyttivät kertovan, että tällaista voisi tapahtua tähdelle. Se kuulosti hänestä vähemmän mielenkiintoiselta asialta.

Einstein myöskin muuten hylki kvanttifysiikan tuomaa uutta kuvaa maailmasta, koska se ei antanut hänestä tarpeeksi täydellistä kuvaa siitä. "Jumala ei heitä noppaa", oli hänen kantansa asiaan. Sadan vuoden tutkinnan perusteella voisi kyllä jo sanoa, että tässä asiassa Einstein oli väärässä. Hänen nauttimansa – sinänsä ansioista ansaittu – arvonanto fyysikoiden ja tähtitieteilijöiden piirissä on siten voinut suunnata tutkimuksia väärillekin urille. Täytyy muistaa, että me olemme apinoita emmekä voi tarkastella maailmankaikkeutta täydellisin silmin sen ulkopuolelta. Jokainen voi erehtyä, myös suuri tieteellinen nero.

Carlo Rovelli kertoo tietokirjassaan, että yleinen suhteellisuusteoria pätee varsin pitkälle, kun kuvataan sitä, kuinka musta aukko muodostuu ja miten se siitä eteenpäin kehittyy. Populaaritieteellinen tekstinsä soljuu mukavasti, ja nähdäkseni tavallisen luonnontieteistä kiinnostuneen ihmisen pystymetsästä kannalta hän selittää vaikeat asiat riittävän selkeästi.

Olin ilahtunut siitä, miten mukava kirjaa oli lukea.

Kuten annoin ymmärtää, niin tietyllä tavalla kvanttifysiikka ja suhteellisuusteoria ovat ristiriidassa toistensa kanssa. Mutta lopulta mustien aukkojen tutkimisessa joudutaan kaivamaan kuitenkin naftaliinista kvanttifysiikka, kun yleinen suhteellisuusteoria ei enää päde.

Fysiikassa puhutaan singulariteetista. Kun mustan aukon rakennetta lasketaan, niin saadaan lopulta järjettömiä tuloksia, joissa on mukana ääretön. Matematiikan ulkopuolella periaatteessa mikään ei voi olla ääretön. Sellainen tulos merkitsee fysiikassa sitä, että jotain on pahasti pielessä, ja ääretön-termiä käytetäänkin silloin, kun normilaskenta ei enää päde.

Kun mustien aukkojen kuvaamisessa suhteellisuusteorian rahkeet loppuvat, niin silloin on kyse kvantti-ilmiöistä. Mustan aukon sisällä tilan geometria on erittäin pahasti vääristynyt, ja jossain vaiheessa "aukko" on pienentynyt siinä määrin pillimäiseksi, että ne alkavat vaikuttaa tapahtumiseen.

Rovelli on sisällyttänyt kirjaansa useita havainnollisia piirroksia, joista lukija näkee, miten musta aukko kehittyy ajan myötä.

Valkoinen aukko on eräässä mielessä mustan aukon vastakohta. Musta aukko rohmuaa ympäriltään ainetta sisuksiinsa hirveällä voimalla. Valkoinen aukko taas sylkee sitä pois. Carlo Rovelli osaa kertoa tavalliselle lukijalle sen, että mistä syystä tämä tilanne on syntynyt.

Vielä ei ole kuitenkaan havaittu valkoisia aukkoja. Tosin mustia aukkojakin on kyetty havaitsemaan vasta jokusen harvan vuoden ajan.

Alussa mainitsemassani Stephen Hawkingin kirjassa taidettiin mainita myös entropia. Entropia on sitä, että suljetussa järjestelmässä käyttökelpoisen energia määrä pienenee. Esimerkkinä mainitsen, että asuttamamme planeetta Maa ei ole kokonaan suljettu järjestelmä, koska aurinko syöttää tänne jatkuvasti käyttökelpoista energiaa. Sen ansiosta entropia voi pienentyä paikallisesti, ja tämä mahdollistaa tuntemamme elämän. Mutta samalla kun entropia pienenee täällä paikallisesti, niin kokonaisuutena silti entropia lisääntyy myös täällä.

Entropian lisääntymisen suunta on ilmeisesti sama kuin ajan suunta.

Carlo Rovelli taas lähestyy kysymystä entropiasta ja ajan suunnasta esittämällä analogian tasapainosta. Maailmankaikkeus pyrkii kohti tasapainoa.

Asiaan liittyy toki sellainenkin mielenkiintoinen asia, että painovoima hidastaa aikaa. Meidän näkökulmastamme musta aukko tekee tekosiaan hyvin hitaasti.  Mutta mustan aukon mielettömän supermassiivisessa painovoimakentässä kaikki tapahtuu meidän oman aikamme tapaan normaalin ajan mukaisesti, mutta muutamien mustan aukon hetkien aikana ulkopuolella oleva osa maailmankaikkeutta on voinut vanheta miljardeja vuosia. Jos voisi käväistä ihan vain pikaisesti lähellä mustan aukon tapahtumahorisonttia, niin takaisin Maapallolle päästyä voisi havaita monen asian muuttuneen. Melko kätevää!

Carlo Rovelli on yhdysvaltalaisen fyysikon Lee Smolinin (s. 1955) kanssa vuonna 1988 saanut kehitetyksi teorian silmukkakvanttipainovoimasta. Sen on tarkoitus olla hyvä yritys yhdistää yleinen suhteellisuusteoria ja kvanttifysiikka. Kuusi ja puoli vuotta sitten oli Tähdet ja avaruus -lehdessä julkaistu aihetta käsittelevä populaaritieteellinen artikkeli Silmukkakvanttipainovoima otti askeleen kohti mustan aukon selitystä. Ehkä tässä on jotain perääkin. Englanninkielisestä Wikipediasta taas löytyy piiitkä artikkeli samasta aiheesta otsikolla Loop quantum gravity. Sivun alussa on kuitenkin virallinen varoitus siitä, että teksti on liiallisessa määrin tekninen tavallisen lukijan kannalta. Ja toivomus siitä, että artikkelin laatua parannettaisiin.

Transistorit muuten perustuvat kvanttifysiikkaan ja ydinvoima, ydinaseet ja GPS-paikannuksen toiminta yleisen suhteellisuusteorian huomioonottamiseen.

Mutta jos palaan ihan lopuksi takaisin vielä entropiaan. Ainakin minusta on lohdullista ajatella, että maailmankaikkeus päättyy lopulta, silmittömän pitkien aikojen kuluttua kuitenkin vasta, lämpökuolemaan. Lämpötilaeroja ei tässä erittäin kaukaisessa tulevaisuudessa enää ole. Mitään ei oikeastaan voi enää tapahtua.

Entropia syö lopulta kaiken. Carlo Rovelli toteaa kirjassaan, että me ja muut eläimet olemme tässä suhteessa samanarvoisia ja samassa tilanteessa ja sama kohtalo odottaa meitä kaikkia. 

Lisätäkseni pökköä pesään, niin olen myöskin tavannut ajatella, että asuttamaltamme planeetalta loppuvat lopulta uusiutumattomat raaka-aineet. Emmekä me koskaan kykene ulottumaan omaa aurinkokuntaamme kauemmaksi. (Tällaisesta tulevaisuudenkuvasta on muuten Hannu Rajaniemi kirjoittanut mainion kolmiosaisen Kvanttivaras-tieteistarinan.)

Taannumme lopulta lähemmäksi kivikauden elämäntapoja. Ja lopulta tänne tulee kuuma, melko pitkän ajan kuluttua. Meidän lajimme ei ole silloin enää aikoihin ollut olemassa. Aurinko paisuu pikku hiljaa punaiseksi jättiläiseksi ja nielaisee Maapallon. Ja jo kauan ennen sitä kaikki elämä on kuollut täällä jo lämpöhalvaukseen.

Lisäksi jo kauan ennen maailmankaikkeuden lämpökuolemaa maailmankaikkeutemme laajenemisesta huolta pitävä pimeä energia erottaa galaksit toisistaan, ja sitten tähdet toisistaan. Lopulta ei edes periaatteessa ole mahdollista matkata enää toisiin aurinkokuntiin.

(Carlo Rovelli ei ole kuitenkaan esityksessään näin masentava kuin minä, jos sitä pelkäät. Tämä on minua, ei häntä.)

Uskonnoton uskontoni mahdottoman lyhyesti

Maailma on vankila.

I PS. Ja sama toisella kielellä, joka on eräänlainen yksinkertainen versio romaanisista kielistä.

II PS.:

Koska edellinen julkaisemani blogimerkintä oli ollut suhteellisen pitkä ja merkityksellinen, niin nyt voikin julkaista tällaisen suhteettoman lyhyen ja merkityksettömän.

Mutta ensi viikon tiistaina tulen julkaisemaan melko pitkän ja erittäin merkityksellisen merkinnän, joka on periaatteessa tietokirjaesittely. Se saattaa joidenkin lukijoiden kannalta olla myös masentava, koska lisäilen siihen omiani. Silti se saattaa innostaa joitakin sellaisia ihmisiä, joille luonnontieteet merkitsevät jotakin.

Tässähän olisi tilaa lässyttää vaikka kilometrikaupalla, mutta nyt en viitsi.

"Suurikokoisen hallinnon" purkaminen Yhdysvalloissa heikentää republikaanien kannatusalueita taloudellisesti

Luin jokin aika sitten yhdysvaltalaisten vapaa-ajattelijoiden Freethought Blogs -foorumilta yli kuukausi sitten julkaistun blogitekstin California is now the world’s fourth largest economy, jossa käsitellään sitä, että Yhdysvaltain uusvanhan tammikuussa uudella kaudella aloittaneen presidentti Donald Trumpin ja hänen hallituksensa julkisen vallan tulonsiirtoihin tekemät korjaukset eli vähennykset tulevat tekemään tuhoa hänen ja hänen Republikaanisen puolueensa kannattajien joukossa, koska merkittävä osa näistä on köyhiä.

Blogitekstin keskiössä on Yhdysvaltain länsirannikolla sijaitseva Kalifornian osavaltio, joka on tekstin mukaan ohittanut juuri tilastoissa Japanin ja noussut maailman neljänneksi suurimmaksi taloudeksi alle 40 miljoonalla asukkaallaan. Japanin asukasluku on noin 125 miljoonaa, ja sekin on älyttömän vauras maa.

Tekstissä todetaan Kalifornian varsin rikkaana osavaltiona tuottavan verotuloina ja veronluontoisina maksuina tai jotain runsaasti rahoitusta liittovaltion budjettiin. Siinä todetaan myös, että useimmat demokraattipitoiset Yhdysvaltain osavaltiot antavat enemmän rahaa liittovaltion budjettiin kuin saavat sieltä, kun taas useimmat republikaanipitoiset osavaltiot saavat liittovaltiolta enemmän rahaa kuin ne antavat sille.

Onkin republikaanien köyhempien kannattajien jatkossa kiva äänestää puoluetta, jonka mielestä tulonsiirrot ovat syntiä. Jatkossa vähemmän rahoitusta kunkin osavaltiolle sitten.

Toisen kirjoittajan tuota hiukan tuoreemmassa blogitekstissä taas kerrotaan runsain esimerkein, kuinka Yhdysvaltain hallitus presidentti Trumpin johdolla vähentää varsin rajusti rahoitusta tieteelliseltä tutkimukselta. Kaikki sellainen tutkimus on rajun vähentämisen kohteena, jossa voi haistaa olevan jotain ideologisesti vääräoppista. Osa nuivituista tutkimuksista lienee kuitenkin sellaisia, joita suurin piirtein kuka tahansa tiedettä arvostava ihminen voisi arvostaa.

Monet kesken olevat tutkimukset, joihin on jo palanut runsaasti mies- tai nais- tms. työvuosia joudutaan rahoituksen loputtua jättämään kesken, ja niin maailma jää vaille niiden tuloksia, joista olisi voinut olla paljonkin hyötyä.

Minua harmittaa sivistysporvarina tämmöinen meno. 

Itse ihmettelen lisäksi, että miksi Yhdysvalloissa edes on yksityisiä yliopistoja, jos ne kuitenkin mankuvat rahoitusta julkiselta vallalta? Eikö sellainen sitä paitsi ole sosialismia?

Avaruustutkimuksesta ja lääketieteellisestä tutkimuksestakin säästetään rutkasti, ja samalla presidentti Trump kuitenkin hallintoineen haluaisi, että ensimmäinen astronautti Mars-planeetalla olisi yhdysvaltalainen.

Tässä voisin mainita sen, että ihmisen saaminen Marsiin on mitä luultavimmin useamman vuosikymmenen projekti. Presidentti Trumpin elinaikana astuninen Marsin kamaralle ei tule tapahtumaan. Meillä ei oikeastaan edes ole vielä teknologiaa, jolla viedä ihminen tuonne asti. Ja toivottavasti tuoda takaisin, hengissä.

Aikoinaan Yhdysvalloissa oli järkytytty kovasti, kun Neuvostoliitto meni vasemmalta ja oikealta ohi avaruustekniikassa. Tämä johti siihen, että maan kouluissa alettiin panostaa luonnontieteiden opetukseen, sekä siihen, että avaruustutkimusta yms. varten pistettiin pystyyn supermassiivinen liittovaltion rahoitus hyväksi aikaa.

Tässä yhteydessä voi toki mainita senkin, että Neuvostoliitto oli ihmisten sortamisen lisäksi hyvä ainoastaan avaruus- ja asetekniikassa, joihin se pisti varoja siekailematta ja ihan propagandasyistä. Taloudellisesti se oli jossain määrin tai enemmänkin takapajula vuodesta 1917 vuoteen 1991, koska kommunistipuolueen omaksuma ihmiskäsitys oli epärealistinen.

Neuvostoliittolainen Juri Gagarin oli ensimmäinen astronautti (neuvostoliittolaisittain kosmonautti), joka lensi avaruudessa Maapallon ympäri vuonna 1961. Tosin sääntöjen mukaan yksi asia tästä puuttui eli se, että Gagarin ei ollut laskeutumiskapselissa loppuun saakka vaan poistui sopivassa korkeudessa siitä heittoistuimen avulla. Tämä johtui siitä, että kapseli ei olisi loppuvaiheessa kyennyt jarruttamaan niin paljoa, että astronautti olisi selvinnyt hengissä.

Yhdysvallat taas sai saatettua maailman ensimmäisen astronautin Kuun pinnalle vuonna 1969.

Neuvostoliiton loputtua mahdottomuuteensa lopulta vuonna 1991 super- tai suurvaltojen ei ole tarvinnut enää entiseen tapaan harjoittaa avaruuskilpaa. 

Mutta kyllä Yhdysvalloissa täytyy olla asiat huonosti, jos tavalliset ihmiset äänestävät vapaissa vaaleissa miljardöörin hallituksensa johtajaksi olettaen, että tämä ajaisi heidän etuaan ja iloaan. Mutta presidentti Trump toki on jossain määrin arvojohtaja. Monet ovat äänestäneet häntä sen vuoksi. Tiedättehän, Arvo Pohja. Minäkin teen niin. Kerran olen kyllä äänestänyt kuntavaaleissa sellaista ihmistä, joka osoittautui jo vähän myöhemmin arvomaailmaltaan vääränlaiseksi. Ja kerran presidentinvaalissa.

Osasyyllinen polarisaatioon Yhdysvalloissa on maan kaksipuoluejärjestelmä. Toinen osasyyllinen asiaan on sen valtavan rahoituksen määrä, mikä vaaditaan maassa liittovaltion tasolla valtaan pääsyyn. Sillä tasolla ei ilmeisesti kyetä ratkomaan isommin maan ongelmia. Vaikka kuulemma paikallistasolla välillä kyllä edelleenkin pystytään, ja Yhdysvalloissa ihmiset tapaavat arvostaa itsehallintojaan osavaltion-, piirikunnan ja kunnan tms. tasoilla. Siksi maan lainsäädäntöelin kongressi on kaksikamarinen, koska pitää ottaa osavaltioiden ja niiden asukkaiden edut myös huomioon liittovaltion järjestelmän tasolla.

Kanadassakin on periaatteessa kaksipuoluejärjestelmä, joten täytyy kysyä, että miten ne siellä osaavat noin?

Tämä voi johtua siitä, että kanadalaiset ovat hyviä ihmisiä keskimäärin. Yhdessäkin tv-ohjelmassa 1990-luvulla oli kanadalainen diplomaatti, joka kertoi, että kun hän diplomaattikutsuilla lähestyi keskenään keskustelevaa porukkaa, niin ensin porukan osallistujat vaikenivat, mutta sitten kun he huomasivat kyseessä olevan kanadalaisen diplomaatin, niin he jatkoivat rentoutuneina keskustelua.

(Tosiassa Kanadan puoluejärjestelmä liittovaltion tasolla on kaksipuoluejärjestelmä, johon on lisätty plussa. Plussa tarkoittaa tässä sitä, että kahden ison puolueen lisäksi maassa tapaa olla olemassa myös yksi melkein iso puolue, joka saattaa päästä joskus myöhemmin isoksi puolueeksi.)

Oikeastaan kirjoitin tämän tekstini vain siitä syystä, että saisin syyn mollata presidentin valtaa.

Yhdysvaltain järjestelmässä vaaleilla valitsijamiesjärjestelmän kautta valittu presidentti valitsee itse hallituksen ministerit ja myöskin johtaa hallituksen toimintaa. Hallitus voi antaa kongressille lakiehdotuksia, ja presidentti voi myös veto-oikeudellaan estää kongressin hyväksymän lain voimaantulon (kongressi taas voi saattaa presidentin estämän lain voimaan kahden kolmasosan enemmistöllä kongressin molemmissa kamareissa). Presidentti johtaa ulkopolitiikkaa. Ja hänellä on vieläpä laaja oikeus hallinnoida asetusten antamisen kautta.

Eli mitä haluan sanoa tällä pitkähköllä blogimerkinnälläni on se, että parlamentin eli eduskunnan enemmistö edustaa paljon laajemmin äänestäjiä ja erilaisia kansalaispiirejä kuin presidentti. Hallitusta johtavan pääministerin ja hallituksen muiden jäsenten tulee nauttia eduskunnan enemmistön luottamusta, tai ainakin enemmistön tulee jollakin lailla hyväksyä heidät, jotta he voivat jatkaa tehtävässään.

Presidenttijohtoisessa järjestelmässä presidenttiä taas ei käytännössä voi erottaa kesken kauden. Pääministeri taas voidaan erottaa, koska niin se virka on määritelty.

Hallituksen vetäjä demokraattisen järjestelmän lajista huolimatta voi aina tulla hulluksi tai osoittautua tympeäksi tyypiksi kesken kaiken.

Eduskunnassa edustettuina olevat puolueet joutuvat vatuloimaan sen kysymyksen parissa, että liian epäsuositut toimenpiteet syövät kannatusta, joten siksi ne joutuvat ainakin periaatteessa pohtimaan tekemiään päätöksiä kunnolla. Toki lisäksi toivoisi, että aina ennen äänestysnapin painamista olisi ehditty ennalta estämään päätöksiä rakennettaessa niiden tarkoittamattomat, vahingolliset sivuvaikutukset.

Lisäksi voisin mainita sen, että poliittiset puolueet takaavat äänestäjille minimaalisen poliittisen kuluttajansuojan. Ehdokkaan taustapuolue antaa jonkinlaista osviittaa ehdokkaan näkemyksistä, ja toiseksi puolueet tapaavat jossain määrin valvoa sitä, että heidän ehdokkaansa ja jäsenensä noudattavat riittävässä määrin puolueen arvomaailmaa ja periaatteita.

Suomenkin poliittisessa järjestelmässä eduskuntavaaleissa äänestetään ensisijaisesti puoluetta, vaikka jotkut kuvittelevat äänestävänsä ensisijaisesti henkilöä.

Kannatan mieluummin hyviä instituutioita kuin yksittäisiä mahdollisesti hyviä ihmisiä vallallisen presidentin virkaan. Demokraattinen järjestelmä ei saa olla riippuvainen siitä, että yksittäinen poliittisessa virassa oleva henkilö on hyvä ja osaava ihminen.

Haluaisin, että Suomessa luovuttaisiin vallallisen presidentin virasta mahdollisimman pitkälle, ja samoin tietysti Ranskassakin. Ranskassa on kyllä tällä hetkellä presidenttivaltaisempi järjestelmä kuin Suomessa nykyään. Enää ei eletä presidentti Kekkosen aikaa.

Ja jos vielä palaan Yhdysvaltain nykyiseen presidenttiin Donald Trumpiin, niin jos äänestäjä kannattaakin Trumpia, niin presidenttijohtoisessa demokraattisessa järjestelmässä hänen kannaltaan vääränlainen ihminen voi tulla valituksi joskus myös presidentiksi. Joten kysyn uudestaan, että kannattaako kannattaa vallakasta presidentinvirkaa.

Lisäksi minä haluaisin sanoa, että kannatan oikeastaan kahden presidentin järjestelmää, sentapaista kuin San Marinossa, tuossa Italian niemimaalla sijaitsevassa pikkuvaltiossa, jossa on perinteitä tälle.

Kahden presidentin valitsemisessa – San Marinossa puhutaan kapteenivaltionhoitajista – yhden sijaan on kyse vallan hajauttamisesta, ja minusta se on kaunista ja oikein. Jo muinaisessa Rooman tasavallassa valtion korkein virka eli konsulin virka oli jaettu kahdelle henkilölle, joilla kullakin oli samat valtaoikeudet. Oltuaan aikaisemmin etruskikuninkaiden yksinvallan alaisuudessa roomalaisille oli kehittynyt allergia poliittisen vallan ylenmääräistä keskittymistä kohtaan.

Voi kuitenkin olla niin, että modernissa poliittisessa järjestelmässä päivänpolitiikan johtaminen kannattaa antaa pääministerin hoidettavaksi. Siteeraan lopuksi ao. Wikipedian artikkelia:

Kapteenivaltionhoitajat ovat San Marinon tasavallan valtionpäämiehiä, jotka muodostavat yhden kokonaisuuden. Kapteenivaltionhoitajilla on vastavuoroinen veto-oikeus toistensa viranhoitoa koskeviin päätöksiin. Kapteenivaltionjohtajien virallinen titteli on Eccellentissimi Capitani Reggenti.

Kapteenivaltionhoitajat ovat puoluepolitiikan ulkopuolella ja heidän valtansa on pääasiallisesti symbolinen, koska heidän pääasiallinen tehtävänsä on edustaa maata ja taata sen perustuslaillinen järjestys. Kapteenivaltionhoitajat valvovat suur- ja yleisneuvostoa, valtion kongressia ja kahdentoista neuvostoa ilman äänioikeutta tai oikeutta osallistua päätöksiin. Kapteenivaltionhoitajat hajottavat San Marinon parlamentin vaalikauden jälkeen ja muulloinkin, mikäli hallituksen muodostaminen venyy, hallitus ajautuu kriisiin tai kun vakaata hallitusta ei pystytä muodostamaan. Kapteenivaltionhoitajilla on myös valtuudet vahvistaa kaikki suur- ja yleisneuvoston säätämät lait.

Tuossa mainittu suur- ja yleisneuvosto on San Marinon kaksikamarinen lainsäädäntöelin ja "valtion kongressi" taas maan hallitus. Varsinaista pääministerin virkaa ei maan järjestelmä tunne, mutta San Marino on joka tapauksessa parlamentaarinen demokratia, joten siellä hallituksen tulee nauttia parlamentin luottamusta.

Keksimäni seksikäs poliittinen järjestelmä

Joskus muinoin olen julkaissut tässä blogissani todella järkyttävän poliittisen tekstin. Ja itse asiassa, pian sen julkaisun jälkeen julkaisin saman tien toisen blogimerkinnän, jossa lausuin, etten kannatakaan em. blogimerkinnässäni kannattamia ajatuksia. Mutta oli se hauska ajatuskoe.

Tässä olisi kuitenkin ikään kuin moniulotteisempi, leppeämpi ja miellyttävämpi versio siitä tekstistä. Tämä teksti itse asiassa myöskin auttaa minua antamaan arvon seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajille, ja toivottavasti tekee niin joillekin muillekin:

Poliittisen järjestelmän tulee mielestäni olla seksikäs. Tämä toteutuisi minusta hyvin seuraavilla ehdoilla:

Sellaisissa valtiollisissa vaaleissa, joissa valitaan lainsäätäjiä, miespuolisilla äänestysikäisillä henkilöillä tulee olla kolme ääntä. Naispuolisilla äänestysikäisillä henkilöillä tulisi taas olla vain kaksi ääntä.

Toisaalta naiset olisivat ainoita, joilla olisi oikeus toimia pääministerinä sekä poliittisen puolueen puheenjohtajana.

Muunsukupuolisilla – joukkoon luettaisiin tässä ihan järjestelmän vuoksi  transseksuaalien lisäksi myös homoseksuaalit ja aseksuaalit – äänestysikäisillä henkilöillä taas ei olisi eduskuntavaaleissa äänioikeutta.

Mutta jos olisi olemassa sellainen presidentinvirka, joka ei sisältäisi isompaa poliittista vallankäyttöä, ja toivottavasti sellainen olisi, niin muunsukupuoliset olisivat ainoita, jotka voitaisiin asettaa ehdolle tähän virkaan. Heillä olisi myös tässä vaalissa äänioikeus. Muunsukupuolisilla olisi vaalissa neljä ääntä ja miessukupuolisilla sekä naissukupuolisilla kummallakin vain yksi.

Samoin muunsukupuoliset olisivat ainoita, jotka pääsisivät oikeusistuimien tuomareiksi.

Muunsukupuoliset myöskin olisivat ainoita, jotka voisivat toimia valtiollisen ja yleisuskonnollisen Korkeimman olennon tai Tuntemattoman jumalan kultin pappisvirassa. (Kävisi myös: pastafarismi.)

Niiden päättävien elinten vaaleissa, joissa ei päätetä varsinaisesta lainsäädännöstä, muunsukupuolisilla olisi äänioikeus sekä vaalioikeus. Tällaisissa vaaleissa muunsukupuolisilla olisi kolme ääntä ja naissukupuolisilla sekä miessukupuolisilla vain yksi ääni kummallakin.

PS.:

Mallini mielestäni vähentäisi sukupuolten välistä repivää poliittista kilpailua. Lisäksi se on mielestäni seksikäs.

Mutta hauskinta tässä kirjoituksessani on mielestäni, jos siinä mitään hauskaa on, että siinä esittelemääni mallia voivat vastustaa niin oikeistolaiset, sananvapauden kannattajat, kansallissosialistit, liberaalit, konservatiivit, liberaalit, feministit, fasistit, sananvapauden vastustajat, vihreät, oikofoobikot, kiihkoilijat, demokratian kannattajat, rivologit, vähäuskoiset, Kumbayan laulajat, uskonnollisesti välinpitämättömät, kansallissosialismifoobikot, demokratian vastustajat, autokratian kannattajat, vasemmistolaiset, isänmaalliset, kerubinkasvoiset, juutalaisten hyväksyjät, sekulaarin valtion kannattajat, sosialidemokraatit, totalitarismin kannattajat, maltilliset, keskustalaiset, nekrospirituaalit, antisemiitit, sosialistit, rasistit, kommunistit, maskulinistit, "kolmannen tien" kannattajat, marxilaiset, ateistit, anarkistit, epäisänmaalliset, uskonnottomat, anarkokapitalistit, teistit, ihmisvihaajat, ihmiskasvoisen uskonnon kannattajat, minarkian kannattajat ja kiihkouskovaiset ml. teokratian kannattajat. Vain muutamia mainitakseni.

Miksi yhtäläisten oikeuksien välillä voima ratkaisee

Siteeraan nyt Karl Marxia (1818-1883) (ja Friedrich Engelsiä (1820-1895)): "Yhtäläisten oikeuksien välillä ratkaisee voima."

Mitä tämä tarkoittaa?

Sitä, että Marx piti arvoja ja ideologioita, mukaan lukien uskonnot, historiallisesti syntyneinä ilmiöinä, joiden olemuksen määräsi pitkälti taloudellinen perusta, ja hänen mielestään ne ovat erilaisia eri aikoina ja eri kultuureissa ja yhteiskunnissa.

Marx ei täten uskonut minkäänlaisen objektiivisen eettisen järjestelmän mahdollisuuteen. Siksi hän pyrki mahdollisimman pitkälle olemaan ei-moralisti. Mutta siitä huolimatta hän kykeni selvästi kokemaan moraalista suuttumusta, mikä on jossain määrin ristiriidassa edellä sanotun kanssa. Ilman tätä moraalista suuttumusta Marx ja Engels eivät olisi koskaan luoneet marxilaisen sosialismin ideologiaa.

Marx siis uskoi, ettei oikeus ole pelkästään työläisten puolella vaan että se on myös kapitalistien puolella. Ja näiden yhteiskunnan erilaisten ryhmien oikeuskäsitysten välillä voima ratkaisee sen, kumpi on yhteiskunnassa voimassa.

Olen samalla kertaa sekä agnostinen teisti että agnostinen ateisti

Olen keksinyt, että olen sekä agnostinen teisti että agnostinen ateisti:

Uskon, että Jumala vaikuttaa ainoastaan ihmisen mieleen, mutta minulla ei kuitenkaan ole esittää tieteellistä todistusaineistoa sen puolesta, että Jumala todella tekisi näin.

Minulla ei ole mitään tieteellisesti perusteltua syytä uskoa, että Jumala on olemassa, mutta en voi kuitenkaan olla ehdottoman varma tämän näkemykseni paikkansapitävyydestä.

Hitler ja natsit olivat ääri-ihmisiä mutta eivät äärioikeistolaisia

Hitler ja natsit eli Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen jäsenet ja kannattajat olivat ääri-ihmisiä mutta eivät äärioikeistolaisia, sillä äärioikeistolaiset kannattavat sananvapautta.

Eräskin suomalainen taho oli kerran todennut suomalaisen ihmisoikeusjärjestön Electronic Frontier Finlandin (Effi) olevan äärioikeistolainen järjestö. Effin esikuvana on vuodesta 1990 lähtien toiminut yhdysvaltalainen Electronic Frontier Foundation (EFF).

Ihmisen rajoittuneisuudesta lyhyesti

Ihminen on oman fyysisen elimistönsä ja ruumiinsa sekä luonnonlakien vakavasti rajoittama olento. Minusta tämä ei ole kauhean mukava asia.

Kansalaisluottamuksen menetys ihmisille, jotka vastustavat sekulaaria valtiota?

Mielestäni tulisi ottaa uudelleen käyttöön kansalaisluottamusinstituutio. Mutta tässä kannattamassani versiossa siitä ihminen voitaisiin tuomita kansalaisluottamuksensa menettämään siten, että hän menettäisi sen myötä paitsi äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden niin myöskin oikeuden toimia julkisessa virassa, mikäli hän kannattaisi muuta kuin sekulaaria valtiota.

Sekulaarilla valtiolla en tarkoita uskonnonvastaista vaan uskonnollisesti sitoutumatonta valtiota.

Ja asiaan kuuluisi se, että luonnollisesti sellaisten uskontojen tulisi olla maassa kiellettyjä, jotka eivät hyväksy sekulaaria valtiota.

Kanadan Liberaalinen puolue turvautui tunkkaiseen nationalismiin ja voitti vaalit!!1!

Nationalismissa on kysymys aatteesta, joka painottaa etnisyyden oikeuksia korottaa itsensä kansakunnaksi ja viljellä omaa kulttuuriaan ja puolustaa etujaan.

Kanadan Liberaalinen puolue oli ensimmäistä kertaa pitkään aikaan häviämässä parlamenttivaalit. Puolueen kultapoika, pääministeri Justin Trudeau (s. 1971), joka muuten on maan aikaisemman pääministerin Pierre Trudeaun (1919-2000) – virassa vuosina 1968–1979 ja 1980–1984 – vanhin poika, oli joutunut pitkähkön hallitusajan suoritettuaan lopulta laajaan epäsuosioon. Ja siksi vasta jokunen kuukausi sitten Mark Carney (s. 1965) oli astunut hänen paikalleen uutena Liberaalisen puolueen puheenjohtajana ja sitä myöten pääministerinä.

Trudeau nuorempi oli siis aloittanut uransa maansa pääministerin pallilla vuonna 2015.

Juuri kukaan ei ollut voinut uskoa Kanadan Liberaalisen puolueen selviävän kannatuksensa pohjamudista ylös, vaikka uusi pääministeri olikin hirveän pätevä ja osaava.

Kävi kuitenkin sitten niin, että etelänaapurin Yhdysvaltain vasta virkaansa toisen kerran astunut presidentti Donald Trump oli alkanut vihjailemaan, että Kanadan pitäisi oikeastaan olla Yhdysvaltain 51. osavaltio. (Presidentti oli vihjaillut tuhmia asioita myöskin Tanskaan kuuluvasta Grönlannista sekä Panamaan kuuluvasta Panaman kanavasta. Niin sitä pitää.)

Kanadan opposition pääpuolueen Konservatiivisen puolueen odotettiin siis saavan vaalivoiton tänä Jeesuksen vuotena 2025 viimeistään syksyllä pidettävissä parlamenttivaaleissa. Pierre Poilievre (s. 1979), herttaisen näköinen puolueen puheenjohtaja, rupesi kuitenkin joissakin muissa kysymyksissä peesaamaan presidentti Trumpia.

Pääministeri Carney taas pisti kovan kovaa vastaan. Ja niin hän uudella suosion harjalla uskalsi julistaa parlamenttivaalit pidettäväksi jo paljon ennen syksyä. Ja niin kävi, että hänen puolueensa voitti vaalit vastoin kaikkia aikaisempia ennusteita. Liberaalinen puolue jopati saavutti lähes enemmistön parlamentin alahuoneen paikoista. Aikamoinen torjuntavoitto!

Vanhanaikainen, tympeä ja tunkkainen nationalismi näinollen siivitti Liberaalisen puolueen vaalivoittoon.

Näinhän sitä kuuluu sanoa.

Antisiionismi on rasistinen ideologia

Siionismissa on kyse juutalaisesta kansallisuusaatteesta. Antisiionismin mukaan taas nimenomaan juutalaisilla ei saa olla omaa maata. Se on siis rasistinen ideologia.

Konservatiivis-demokraattinen aatteeni

Jokunen kuukausi sitten olin taas kerran julkaissut erään poliittisen itsemäärittelyni.

Se on harvinaisen monikohtainen, kun yleensä olen pyrkinyt asiassa minimalismiin.

Mutta ainakin se on tyhjentävä.

Olen tullut siihen tulokseen, että voisin nimittää kirjoituksessa esittelemäni aatemaailman kokonaisuutta konservatiivis-demokraattiseksi aatteeksi.

Tässä pari sanaa keksimästäni aatteen nimestä:

Demokratia aatteen nimessä viittaa ensinnäkin demokratiaan. Toiseksi se viittaa siihen, että suhtaudutaan kaikkiin ihmisiin täysien ihmisoikeuksien pohjalta. Kolmanneksi se viittaa siihen, että kyseessä on maallinen ideologia, koska hallinnon legitimiteetti ei perustu ainakaan suoraan minkään pyhän hahmon tahtoon, vaan kansalaisten antamaan mandaattiin. Ja neljänneksi, jos ja kun aate on maallinen, niin se kannattaa myös tieteellistä menetelmää.

Ja konservatismi nimessä viittaa sitten... konservatismiin, ja ennen kaikkea sellaiseen konservatiiviseen asenteeseen, jonka mukaan kannattaa pyrkiä rajoittamaan poliittisten päätösten tarkoittamattomia sivuvaikutuksia.

"Yhdysvaltain kannattaisi jakaantua sopuisasti kahtia maalaisuuden ja urbanisoitumisen asteen mukaan"

Newyorkilainen kirjoittaja ja puhuja Adam Lee oli julkaissut maallisille ihmisille tarkoitetulla OnlySky-sivustolla mielestäni mielenkiintoisen kirjoituksen otsikolla The United Cities and Ruralities of America.

Hän puhuu maataan nykyään varsin suuresti vaivaavasta polarisaatiosta ja toteaa, että edellisen kerran Yhdysvaltain ollessa yhtä jakautunut kuin tänä päivänä oli vuosina 1861-1865 jKr. raivonneen Yhdysvaltain sisällissodan aika.

Yhdysvaltain sisällissota johtui siitä, että Etelässä talous oli melko yksipuolinen perustuen pitkälle puuvillanviljelyyn, jonka hoitivat neekeriorjat. Ja Pohjoisessa taas hyvin monet pitivät neekeriorjuutta häpeällisenä asiana, joka pitäisi lopettaa.

Etelän valkoiset köyhät saivat neekereiden orjuudesta, vaikka muuten eivät siitä aineellisesti itse hyötyneetkään, syyn pitää itseään jotenkin hienompina ihmisinä.

Pohjoisessa asuvat ihmiset taas eivät tarvinneet orjia pyörittämään talouttaan, kun he pärjäsivät ilman neekeriorjuusinstituutiota varsin hyvin, joten heidän oli helppo kritisoida asiasta Etelän tyyppejä. Pohjoiseen oli sijoittunut lähes koko Yhdysvaltain teollisuus.

Sisällissodan syttyessä Pohjoisen väkiluku oli huomattavasti isompi kuin Etelän. Pohjoinen myöskin henkeä kohti tuotti lähes kaikkea mahdollista Etelää enemmän. Ainoa poikkeus tästä oli puuvilla.

Etelässä siihen aikaan kannatettiin enemmän Demokraattista puoluetta. Ja orjuusinstituutiota vastustavan modernin Republikaanisen puolueen ehdokkaan Abraham Lincolnin (1809-1865) valituksi tuleminen Yhdysvaltain presidentiksi vuonna 1860 herätti Etelässä suurta vihastusta, ja sitä pidettiin siellä laajalti huonona siirtona.

No, Lincolnin presidenttiyden aiheuttaman häväistyksen tunteen vuoksi varsin moni Yhdysvaltain osavaltioista erosi seuraavana vuonna liittovaltiosta. Ne perustivat yhdessä valtioliiton, jota he kutsuivat Konfederaatioksi. Pohjoisen nimitys taas oli sisällissodan aikaan Unioni, joka viittasi Yhdysvaltain liittovaltioon.

Hirveän suuri osa pätevistä sotilasjohtajista liittyi sodan tullessa Etelän puolelle. Etelän sotilaista suhteellisen moni osasi myös ratsastaa hevosella hyvin, ja Etelän pojat olivat enemmän täynnä sotahenkeä Pohjoisen vastineisiinsa verrattuna.

Mutta koska Etelän asevoimat eivät kyenneet heti-pian sisällissodan alettua tuottamaan Pohjoisen joukoille murskatappiota taistelukentällä huolimatta tietyistä selvistä menestyksistään, oli melko selvää, että pitemmällä tähtäimellä Pohjoinen tulisi korjaamaan voiton kotiin.

Ja niinhän siinä sitten lopulta kävikin.

Mutta tämän alustuksen jälkeen palaan siihen, mitä Adam Leellä on ollut asiaa.

Hän käsittää mitä luultavimmin oikein sen, että Yhdysvalloissa suurin poliittinen jakolinja kulkee urbaanien ja maaseutumaisten alueiden välillä. Edellisten väestö keskimäärin kannattaa enemmän Demokraattista puoluetta ja jälkimmäisten Republikaanista puoluetta.

Republikaanien kannattajista merkittävä osa kuuluu nykyään globalisaation häviäjiin. Lisäksi mukana on usea miljardööri. Eräiden Demokraattisen puolueen jäseniin tai kannattajiin lukeutuneiden ihmisten identiteettipolitiikka, jonka mukaan valkoisten köyhien tulee hävetä itseään rotunsa vuoksi, ei oikein ole ottanut tulta Republikaanisen puolueen kannatusalueilla. Republikaaneilla on sitten oma identiteettipolitiikkansa.

Adam Lee toki toteaa, että tämä maantieteellinen poliittinen jako ei ole ehdoton, vaan urbaaneilla alueilla asuu – joskus paljonkin – Republikaanien kannattajia, ja maaseutumaisilla alueilla Demokraattien kannattajia.

Lee esittää, että yksi selitys tälle poliittishenkiselle jaolle on se, että kaupungit vetävät puoleensa monenlaista väkeä ja että tämä antaa asukkaille ensikäden kokemusta kulttuurien ja uskomusten moninaisuudesta tehden heistä kosmopoliittisempia, suvaitsevaisempia ja avaramielisempiä, kun taas eristyneemmissä saarekkeissa tavataan olla epäluuloisempia ulkopuolisia kohtaan ja vastahakoisia muutokselle.

Toinen selitys kirjoittajan mukaan on se, että kaupungeissa sijaitsevat korkeasti palkatut työt. Tämä tekee niistä koteja hyvinkoulutetuille, liikkuvaisille ihmisille, joilla on varaa olla ehtoisia ja joita muutos ei uhkaa. Ruostevyöhykkeellä taas, jossa tehtaita suljetaan ja väkiluku laskee, poliitikot jotka antavat mahdottomia lupauksia kellon takaisin kääntämisestä vetävät äänestäjiä puoleensa.

Adam Leen mielestä tämä kahtiajako tulee olemaan tosiasia Yhdysvalloissa ennustettavissa olevassa tulevaisuudessa. Hän on sitä mieltä, että jos mitään ei tehdä, vaaleista tulee kerta kerralta yhä apokalyptisempia kummankin poliittisen osapuolen kamppaillessa vetääkseen kansakunnan omalle kiertoradalleen, ja nämä kiertoradat poikkeavat aikaa myöten yhä enemmän toisistaan.

Lee ehdottaa, että asia voidaan eräällä tavalla ratkaista ottamalla jokaisesta osavaltiosta urbaaneimmat alueet ja tekemällä niistä myöhäiskeskiaikaisen Pohjoisessa Saksassa sijainneen Hansaliiton tapainen kaupunkien liitto.

Muu osa kustakin osavaltiosta kuuluisi taas muodostettuun maaseutumaisten alueiden liittoon.

Kummatkin liitot perustaisivat oman lakiasäätävän kongressinsa.

Kaupungit voisivat kieltää tuliaseet ja maaseutumaiset alueet abortin. Kaupungit voisivat toivottaa tervetulleeksi maahanmuuttajat ja maaseutumaiset alueet salvata näiltä pääsyn aluelleen. Kaupungit voisivat ottaa käyttöön julkisen terveydenhuollon ja maaseutumaiset alueet voisivat yksityistää kaiken.

Ainoa oikeus, jota kummankin osapuolen tulisi kunnioittaa olisi rinnakkaisen Yhdysvaltain version kansalaisten oikeus vapaaseen kulkemiseen oman alueen poikki paikasta A paikkaan B.

Adam Lee toteaa, että vaikka Yhdysvalloista olisi tullut näin kaksi eri maata, niin niitä silti yhdistäisi taloudellinen keskinäisriippuvuus. Kuten määritelmä sanoo, niin maaseutumaiset alueet tuottaisivat suurimman osan ruoasta ja elintarvikkeista ja luonnonvaroista. Kaupungeissa asuisi kuitenkin suurin osa ihmisistä, niillä olisi enemmän taloudellista voimaa ja kukoistavat korkeaa teknologiaa tuottavat toimialat, jotka hyötyvät inhimillisten lahjakkuus- ja kykyvarantojen keskittymistä.

Kirjoittaja toki sanoo, ettei hänen esittämänsä ratkaisu silti poistaisi kaikkia poliittisia ongelmia. Näiden kahden maan tulisi solmia keskenään verotusta ja kauppaa koskevat rajasopimukset, jotta kummastakaan ei voisi tulla veroparatiisia toisen kustannuksella. Ja sellaiset aiheet ja asiat kuin maanpuolustus, ympäristönsuojelu tai infrastruktuuri tulisivat hänen mielestään epäilemättä olemaan lähde kiivaille keskusteluille.

Hän toteaa, että tulisi myöskin olla sovittuna menettelytavat sille, mitä tapahtuu, jos jokin alue haluaakin jossain vaiheessa erota omasta liittovaltiostaan ja liittyä toiseen.

Adam Leen mielestä hänen ehdottamansa ratkaisu parantaisi nykyistä tilannetta kuitenkin huomattavan paljon, kun jokainen yhdysvaltalainen saisi periaatteessa asua ja elää jatkossa sellaisessa Yhdysvaltain versiossa, josta pitäisi enemmän.

Hänestä tässä olisi myös erinomainen testi sille, kummanlainen hallintofilosofia toimisi paremmin todellisessa elämässä.

Lee on kirjoituksessaan antanut näille jakautumisen jälkeisille uusille Yhdysvaltain versioille nimet United Cities of America ja the United Ruralities of America.

Muita Adam Leen englanninkielisiä OnlySky-palvelussa julkaisemia tekstejä pääset katsastamaan tämän linkin takaa:

https://onlys.ky/author/alee/

Maailmankaikkeus hyvin lyhyesti

Maailmankaikkeus on merkityssuhteiden kokoelma.

Kanadan terveydenhuolto

Ennen wanhaan tapasin ajatella, että Kanada on hyvä maa. Tämä johtui siitä, että tykkäsin 1990-luvulla televisiosta tulleesta Chicagon ratsupoliisi -tv-sarjasta. Ja onhan Kanada hyvä maa.

Kanada myöskin muistuttaa ilmastollisesti jossain määrin Suomea, vaikkakin se on pinta-alaltaan käsittämättömän paljon meidän maatamme laajempi.

Kanadassa pidetään nyt parlamenttivaalit. Olin ennen viime vuoden 2024 joulua ennustanut, että Kanadan pääministeri, Liberaalisen puolueen kultapoika Justin Trudeau (s. 1971) näyttää olevan menettämässä pääministerinpallinsa.

Kanadan Liberaaliselle puolueelle valittiin sitten melko pian uusi puheenjohtaja nimeltään Mark Carney (s. 1965), josta tuli samalla maan uusi pääministeri mutta joka, vaikka ei olekaan yhtä valovoimainen tähti kuin edeltäjänsä oli ollut, hoitanee homman ihan hyvin kotiin.

Pääministeri Carney päätti, että pidetään ennenaikaiset parlamenttivaalit. Trudeaun kompuroitua viimeisinä aikoinaan pääministerinä varsin rankasti oli näyttänyt siltä, että Konservatiivinen puolue tulee saamaan vaaleissa murskavoiton. Mutta etelänaapurin presidentin muodostama ja Kanadaan kohdistama uhkailu satoi kuitenkin uuden pääministerin ja hänen puolueensa laariin, koska tämä oli osannut panna lujan lujaa vastaan. Niin se käy. Ja nyt Liberaalinen puolue on se, joka saanee murskavoiton vaaleissa.

Mutta tämä riittää Kanadan poliittisesta järjestelmästä.

Minun piti oikeasti puhua Kanadan terveydenhuoltojärjestelmästä. Seuraava esitykseni perustuu ennen kaikkea englanninkielisen Kanada-oppaan sisältämään tietoon, joka löytyy oppaan sivulta Social Issues.

Siellä sanotaan, että Kanada on Yhdysvaltoja edistyksellisempi maa, mutta ei pidä luulla, että se olisi kaikissa asioissa yhteiskunnallisesti edistyksellinen.

Milloin tahansa kanadalaisilta kysytään mielipidetiedusteluissa sitä, että mistä he ovat kanadalaisina eniten ylpeitä, he vastaavat, että heidän terveydenhuoltojärjestelmästään.

Se alkoi 1960-luvulla, jolloin Kanadan provinsseissa alettiin rakennella jonkinlaisia julkisen terveydenhuollon järjestelmiä.

Vuonna 1984 Kanadan liittovaltion hallitus sääti sitten lain nimeltään the Canada Health Act, joka pakotti provinssien säätämät julkiset sairausvakuutukset noudattamaan tiettyjä standardeja mitä tuli niiden kattavuuteen, ja samalla kielsivät ottamasta maksua lääketieteellisesti välttämättömistä palveluista. Tänä päivänä kaikilla kanadalaisilla on kattava julkinen terveysvakuutus, jota ylläpitävät paikalliset provinssihallinnot ja jota kuitenkin rahoittaa osaltaan myös Kanadan liittovaltio. Ja ilmeisesti territorioitten asukkaitten terveysvakuutuksista on suoraan vastuussa liittovaltion hallinto.

Provinssihallinnot nykyään melko yleisesti ylläpitävät Kanadassa useimpia sairaaloita ja klinikoita, ja lääkärit ja kirurgit niissä laskuttavat asukkaille tarjoamistaan palveluista kutakin provinssia. Tätä nykyä Kanadassa on olemassa vain harvoja yksityisesti toimivia sairaaloita ja klinikoita.

Kanadan julkinen terveydenhuolto on yksi maailman avokätisimmistä mutta samalla myös varsin kallis ylläpitää. Joissakin provinsseissa on heikennetty sairausvakuutuksen kattavuutta taloudellisista syistä, ja kanadalaiset joskus ostavat itselleen ja perheilleen yksityisiltä markkinoilta lisävakuutuksia. Tällainen vakuutus saattaa koskea esim. hammashoitoa. Jonkinlaisen lisävakuutuksen työntekijät kuitenkin yleensä saavat työnantajaltaan.

Kuitenkaan Kanadan lain mukaan yksityisellä sairausvakuutuksella ei voida kattaa sellaisia terveyspalveluita, jotka ovat julkisen terveysvakuutuksen piirissä.

Maassa poliittisen kentän niin oikealla kuin vasemmalla laidalla voidaan arvostella kanadalaista terveysvakuutusjärjestelmää, mutta suurelle kanadalaiselle yleisölle status quo, olemassaoleva tilanne, on lähes pyhä, ja siksi poliitikot Kanadassa harvemmin ehdottavat sairausvakuutusjärjestelmään mitään dramaattisempia uudistuksia tai muutoksia.

Ilmeisesti Kanadassa julkinen terveydenhuolto on tarjolla ilmaisena ainoastaan maan kansalaisille sekä liittovaltion lain tarkoittamille pysyville asukkaille.

PS.:

Wanhasta Kanada-kuumeestani huolimatta olen viimeksi kuluneina vuosina kuitenkin henkisesti kiinnittynyt yhä enemmän Australiaan, vaikka maa on täynnänsä vaarallisia eläinlajeja. Australia on tässä maailmassa myöskin ainoa maa, joka on samalla myös manner.

Kiinnittymiseni Australiaan johtuu mitä ilmeisimmin siitä, että olen tykännyt melko ahkerasti lukea Australian yleisradioyhtiön ABC:n sivuja. Lyhenne tulee ilmaisusta Australian Broadcasting Corporation. Tuohon linkittämältäni sivuston etusivulta toki löytyy myös kivoja uutisasioita, ja lisäksi voi käydä katsastamassa sivuston varsinaisen uutisosaston. Australiassakin on näköjään paraikaa meneillään liittovaltion parlamenttivaalit.

En kuitenkaan haluaisi matkustaa koskaan Australiassa käymään. Koska se sijaitsee liian kaukana. Hätätilanteessa voisin käväistä Virossa.

Tykkään lukea ABC:n nettisivuja englanniksi, koska en osaa indonesiaa, tok pisiniä enkä mandariinikiinaa.

Rykelmä elämän tarkoituksia

Maailmankaikkeushan on epäilyttävä paikka, mutta se ei ole ainakaan pelkästään epämiellyttävä.

Itse jaksan nousta joka päivä ylös sen vuoksi, että sitä ei oikeastaan koskaan tiedä, että mitä uusi päivä tuo.

Yli vuosi takaperin olin toisessa blogissani ilmoittanut keksineeni uuden elämän tarkoituksen, joka olisi

ihmiskunta

Tuohan ei toki paljoa vielä sano. Selvennän sanomaani seuraavassa:

Haluan tukea sukulaisiani. Toiseksi haluan tukea myös ystäviäni ja välillä jopa muita tuttujani. Kolmanneksi haluan tukea etnisiä suomalaisia, varsinkin suomenkielisiä sellaisia. Saamelaisetkin käyvät hyvin, koska he ovat suomalaisten kanssa Suomen alkuperäiskansaa. Neljänneksi haluan tukea länsimaista kulttuuria ja elämäntapaa.

Viidenneksi haluan tukea koko ihmiskuntaa. Koko ihmiskunnan tukeminen on kaltaiselleni vanhalle nationalistille mahdollista, koska kannatan ajatusta ihmisoikeuksien globalisaatiosta. Se ei ole keneltäkään pois, jos tuen kaikkien ihmisten ihmisoikeuksia.

Lisäksi voi sanoa, että jokaisen elämään kuuluvat niin ylä- kuin alamäet. Elämässä on lisäksi muutenkin jotain epäilyttävää.

Voi sanoa, että jos elämä on lähinnä helppoa alamäkeen kulkemista, niin ihminen voi kokea tylsyyttä ja tarkoituksettomuuden tunnetta. Vastukset periaatteessa kasvattavat ihmistä ja tekevät osaltaan elämästä elämisen arvoista. Toisaalta jos ihmisen elämä on lähinnä vaivalloista ylämäkeen taapertamista, niin se on luultavasti vielä enemmän persiistä kuin jatkuva, kevyt alamäkeen kulkeminen.

Ihmisen tarkoituksena voi halutessaan nähdä sen, että hän pyrkii tasoittamaan näitä ihmisten teitä.

Siihen ainakin jotenkin liittyen, yhdysvaltalaisen filosofin John Rawlsin (1921-2002) mukaan olosuhteiden tulisi olla kaikkia ihmisiä kohtaan reiluja. Rawls hylkäsi hyötyajattelua kannattavan utilitarismin, joka voi päätyä sellaiseen tulokseen, että joidenkin ihmisten onni ja tyytyväisyys voidaan uhrata, jos joka tapauksessa ihmiskunnan kokonaistyytyväisyys saadaan lisääntymään.

Rawls kannatti liberaalia vapausperiaatetta, jonka mukaan kaikille ihmisille pitää taata mahdollisimman laajat vapaudet niin, etteivät ne rajoita toisten ihmisten samanlaisia vapauksia. Hän kannatti myös eroperiaatetta, jonka mukaan vain ne taloudelliset erot ovat oikeudenmukaisia, jotka maksimoivat sen kansalaisen aseman, joka loppujen lopuksi jää huonoimpaan asemaan. Joidenkin ihmisten kohdalla voidaan siis oikeuttaa korkeammat tulot, jos se hyödyttää myös vähäosaisimpia.

Toinen Rawlsin ajama ajatus on tietämättömyyden verho. Olin törmännyt tähän ajatusleikkiin ensimmäisen kerran katsoessani muinoin yhdysvaltalaista draamasarjaa West Wing, joka on Yhdysvaltain presidentin kanslian henkilökunnasta ja valtakunnan politiikasta kertova kuvitteellinen mutta hyvin aiheeseen perehtynyt draamasarja. Rawlsin ajatus on, että ihmisten pitää sopia moraalinormeista kuvitellen, että he eivät tiedä millaiseen asemaan yhteiskunnassa tulevat päätymään. Näin päädytään ratkaisuun, joka on kaikille paras mahdollinen. Muun muassa vapausperiaate ja eroperiaate syntyvät Rawlsin mukaan juuri tietämättömyyden verhon takana.

Tässä hieman lisää elämän tarkoituksia:

Jos on mahdollista olla onnellinen, kannattaa olla onnellinen. Jos on mahdollista olla tyytyväinen, kannattaa olla tyytyväinen.

Kannattaa hyväksyä itsensä, vaikka ei voisi hyväksyä kaikkea, mikä omassa elämässä on.

On tärkeää taistella maailmassa vallitsevia kaaoksen ja mielipuolisuuden voimia vastaan. Lopullinen päämäärä elämässä on järjestäytynyt, sivistynyt yhteiskunta.

Lopuksi minä haluaisin sanoa, että elämä on sielun vankila. Joku voi nähdä senkin elämän tarkoituksena.

Ihmiset, jotka puhuvat "russofobiasta" tai "islamofobiasta"

Ne jotka puhuvat "russofobiasta", ovat pohjaltaan samankaltaisia ihmisiä kuin ne, jotka puhuvat "islamofobiasta". Vielä puuttuisi sellainen, että puhuttaisiin "kansallissosialismifobiasta".

PS. Tämä taitaa olla ennätys tässä blogissani: viisi aivan lyhyttä blogimerkintää peräjälkeen julkaistuna.

Liberalismi lyhyesti

Liberalismi on vapautta, yksilöä ja tiedettä kannattava poliittinen ideologia, joka on kriittinen uskontoa kohtaan ja joka vastustaa syntyperään perustuvia erioikeuksia. Liberalismi on myöskin porvarillinen ideologia, joka vastustaa laajaa julkisen vallan omistusta elinkeinoelämässä.

PS. Olen muinaisina aikoina julkaissut tässä blogissani myöskin pitkän selostuksen liberalismin sisällöistä. Minuun liittymättömästä Liberalismiwikistä löytyy myöskin hieman siitä eroava selostus.

...

PS. 3.4.2025: Olen tästä tekstistä julkaissut sittemmin myös linguafrancanovan-kielisen version ja sitten jopati vielä pseudolatinankielisen version.

Teokratiat ovat syntiä

Uskonnot ovat erinomainen keino suurten väkijoukkojen ja kansojen hallitsemiseen sekä myös kiihottamiseen. Jos emme sellaista välinettä halua osaksi valtarakenteita, niin meidän tulee tehdä valtioista sekulaareja. Uskonto olkoon yksityisasia. Teokratiat ovat syntiä.

Millä tavalla natsi-Saksan ja Venäjän asevoimien maavoimat eroavat toisistaan

Kysymys: Millä tavalla natsi-Saksan ja Venäjän maavoimat eroavat toisistaan?

Vastaus: Natsi-Saksan maavoimissa raiskaaminen oli ollut kiellettyä.

Äärioikeisto ja minä (hyvin lyhyesti)

Minulla ei ole milloinkaan ollut äärioikeistolaisia mielipiteitä. Toisin sanoen olen ollut koko elämäni ajan synnitön.

Totuudessa eläminen syvähenkisenä oppaana

Ihmisen todellinen kutsumus on elää Jumalan tahdon mukaisesti, totuudessa.

Tuohon tapaan on venäläinen kirjailija Leo Tolstoi (1828-1910) ajatellut. Vaikka Venäjää tällä hetkellä johtaa Ukrainan-syöjä, ja potentiaalinen Suomen- ja maailman-syöjä, Putin, joka haluaa alistaa kaiken rautakorkonsa alle ja jonka vuoksi venäläisyys ei nykyään ole Suomessa kovinkaan suuressa huudossa, niin Tolstoi ainakin edustaa, minun mielestäni, hyvää venäläisyyttä.

Tolstoita inhottivat kiihkonationalismi ja imperialismi, ja sota. Kai voidaan sanoa, että koko hänen ikänsä totuus oli hänen ainoa sankarinsa.

Kirjailijana hän edusti realismia. Olen lukenut nuorempana kaiken hänen suomennetun tuotantonsa, varmaankin yksin Lapsuutta, poikaikää ja nuoruutta (1852, 1854, 1857) lukuunottamatta.

Luin tietenkin aikoinani hänen mammuttiromaaninsa Sodan ja rauhan (1865–1869), jonka keskiössä olivat Napoleonin sodat ja niiden aika. Teoksessaan hän toi esiin myös sellaisen filosofisen näkemyksen, että todellisuudessa pienet ihmiset vaikuttavat yllättävän paljon maailmanhistoriaan suurten henkilöiden sijaan.

Minusta Sodasta ja rauhasta saattoi päätellä, että kirjailijalla saattoi olla jonkinlainen kristillinen maailmankatsomus pohjalla. Hän ainakin tajusi siihen aikaan (evankelisen) kristinuskon perusasian.

Myöhemmin kirjailija tuli ikään kuin hulluksi. Siteeraan siihen liittyen Wikipediaa:

Teoksessa Tunnustus (1882) Tolstoi kuvaa niitä kokemuksiaan, jotka järkyttivät häntä ja saivat lopulta muotoilemaan uuden uskonnon. Kaunokirjallisuutta tärkeämmiksi Tolstoille tulivat nyt kirjoitukset, joissa hän esitti käsityksiään uskonnollisista, moraalisista, yhteiskunnallisista ja taiteeseen liittyvistä kysymyksistä, kuten teoksessa Mitä on taide? (1898).

Leo Tolstoi tuolloin alkoi tuomita kaiken aikaisemmin kirjoittamansa kelvottomaksi. Ja hän perusti eräänlaisen uskonnon, jota alettiin nimittää hänen mukaansa tolstoilaisuudeksi. Sille olivat ominaisia totuudellisuus, ehdoton rauhanaate, valtionvastaisuus ja seksuaalinen pidättyväisyys myös avioliitossa. Tolstoilaisuutta on nimitetty myös kristilliseksi anarkismiksi.

Tolstoilaisen maailmankatsomuksen katsannossa tuomarin ammatissa toimiminen oli syntiä, koska tuomari joutui tuomitsemaan muita ihmisiä, ja Kristus taas oli ollut tuomitsemista vastaan.

Tolstoilaisuus on minun mielestäni uskonnon sijaan pikemminkin eräänlaista järkeisoppia, tai järkeen luottavaa elämänkatsomusta kuorrutettuna Jeesuksen Vuorisaarnan kunnioittamisella. Mutta kun Tolstoi itse halusi esitellä aatteensa uskonnon muodossa, niin hän liitti siihen sitten "Jumalan". Jumalan, jolla ei hänen "uskonnossaan" ollut oikeastaan muuta tekemistä kuin toimia moraalinvartijana. Uskonnon moraalisäännöt on naulattu taivaaseen ja uskovaisen tuntee siitä, että hän noudattaa niitä. Toki ikuisesta helvetinpiinasta rangaistuksena ei sitten puhuttu mitään.

Kai voidaan kaikesta huolimatta todeta, että Leo Tolstoille totuus oli korkein arvo, vaikka hän olikin lopulta vähän himmeä. Toteaisin myös, että mies teki arvokasta työtä siinä, että hän kykeni kaivamaan ulostuloillaan runsaasti maata Venäjän tsaarin hallinnon arvovallan alta.

Tolstoilaisuuden tähti himmeni jo ensimmäisen maailmansodan aikana, ja Suomen sisällis/kansalaissodan aika melko lailla hävitti maastamme kaiken "venäläismielisyyden", jollaiseksi saatettiin ajatella tai kokea sekä Tolstoi että tolstoilaisuus.

Pidän Tolstoista myös sen vuoksi, että hän aina oli valmis puolustamaan Venäjän tsaarin hallinnon alistamia ja sortamia vähemmistökansoja. Hän toki puolusti myös yleensä maansa vähäväkisiä.

Venäjän ja Japanin keisarikuntien välillä käytiin sota vain jokunen vuosi ennen kirjailija Tolstoin kuolemaa vuosina 1904 ja 1905. Sodan kulku oli Venäjän kannalta surkea ja tappiollinen. Tolstoi kuulemma koki vanhan vanhan miehen surua Venäjän kärsimien tappioiden vuoksi. Mutta tämä tekee hänestä vain inhimillisen.

Ehdotukseni kaksikomponenttidemokratiasta

Minähän melko lailla kannatan parlamentaarista demokratiaa. Ennen hirmuvaltio Neuvostoliiton romahtamista vuonna 1991 Suomessa oli ollut voimassa poliittinen järjestelmä, jossa oli sekaisin parlamentaarisen ja presidenttivaltaisen järjestelmän piirteitä. Se muistutti kovasti ranskalaista mallia, joka on Ranskassa voimassa vieläkin. Presidentin valtaa on Suomessa sittemmin vähennetty, mutta edelleen hän on tai näyttää olevan ulkopoliittisissa ja turvallisuuspoliittitissa asioissa tärkein suunnanmäärittäjä.

Ukkini Paavon, isäni isän, ollessa vielä elossa – hän kuoli vuonna 2005 – olin hänelle joskus ehdottanut sellaista, että olisi kiva, jos valtiossa olisi kaksi vallaltaan yhtä vahvaa hallituksen johtajaa, joista toinen johtaisi ulko- ja toinen sisäpolitiikkaa. Ukkini oli virkaiältään wanha ja tärkeä Maalaisliiton/Keskustapuolueen vaikuttaja. Ehdotukseni saattoi olla hauskin poliittinen ajatus, mistä hän oli koskaan kuullut, mutta hän ei silti suoralta kädeltä tyrmännyt ajatustani.

Yli vuosi sitten olin keksinyt koostaa tähän hieman tuosta ammentavan poliittisen mallin:

Tasavallan presidentti, joka on valtionpäänmies, valitaan neljän vuoden välein suoralla kansanvaalilla samoihin aikoihin kuin pidetään eduskuntavaalit, siirtoäänivaalitavalla. Siirtoäänivaalitapa on siitä hyvä, että se hukkaa mahdollisimman vähän ääniä, vaikkakin on matemaattisesti jossain määrin monimutkainen.

Presidentin tehtävä tässä mallissani olisi hoitaa sisä- ja melko lailla myös turvallisuuspoliittiset asiat hallituksessa. Hän nimittäisi suurimman osan ministereistä oman tahtonsa mukaan ja määräisi hallituksen tämän osan toiminnasta. Eduskunta ei voisi antaa epäluottamuslausetta näille presidentin "omille" ministereille.

Eduskunta taas valitsisi hallitukseen ulkoasioita hoitamaan yliministerin. Yliministerin tulisi olla mielellään sellainen, jonka eduskunta katsoo kykenevän yhteistyöhön presidentin kanssa. Yliministeri taas valitsisi alaisikseen pari sellaista ministeriä, joiden hallinnonaloilla on jotain tekemistä ulkopolitiikan hoidon kanssa.

Ulkoasiain yliministerin ja tämän alaisten ministerien tulisi nauttia eduskunnan enemmistön luottamusta, eli eduskunta voisi nämä halutessaan erottaakin.

Presidentti johtaisi hallituksen kokouksia, mutta hän joutuisi ottamaan huomioon sen, että yliministeri hoitaisi ulkopolitiikan ja että tämän takapiruna toimii eduskunta.

Ulkopolitiikka on minusta sen verran tärkeä asia, ettei sitä voida jättää yhden vaaleilla valitun henkilön hoidettavaksi. Asialla on myös turvallisuusaspekteja.

Vaihtoehtoisesti voitaisiin säätää laissa sellainen, että yliministerin viran voisi eduskunta määrätä otettavaksi käyttöön, jos tarve niin vaatii. Ylimininisterin viran perustamisen mahdollisuus olisi presidentille siis eräänlainen Damokleen miekka. Eli presidentin kannattaisi pitää välit ulkoasiainvaliokuntaan kunnossa.

Minusta olisi myös hyvä, että jos jokin puolue olisi saanut ehdokkaansa kahdeksi peräkkäiseksi kaudeksi valituksi presidentiksi, niin toisen kauden jälkeiselle kaudelle ko. puolue ei saisi asettaa ehdokasta, vaan sen pitäisi pitää yksi kausi väliä.

Miksi yhdysvaltalaiset eivät osta eurooppalaisia käyttöjärjestelmiä vaan valittavat?

Jo toiseen otteeseen elämänsä aikana vapaassa vaalissa valituksi tullut Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on vihainen, koska eurooppalaiset eivät nykyään pahemmin osta yhdysvaltalaisia autoja.

Hän on niin vihainen asian vuoksi, että haluaa asian vuoksi tullimuurin ja kauppasodan välillemme.

Ehkä yhdysvaltalaisten autontuottajien kannattaisi sitten valmistaa sellaisiakin autoja, joihin eurooppalaiset tykästyisivät. Mutta se ei herra presidentille ilmeisesti käy. Vai osaamisestako tässä on kyse?

Eivätkö yhdysvaltalaiset tuottajat osaa valmistaa polttoainepihejä ja laadukkaita mutta samalla riittävän halpoja autoja Euroopan markkinoille? Vai eivätkö halua?

Käsittääkseni nykyään yhdysvaltalaisetkin ostavat usein eurooppalaisia autoja.

Toinen kysymys on sitten, että miksi yhdysvaltalaiset eivät osta eurooppalaisia käyttöjärjestelmiä vaan valittavat.

Eurooppalaisten pitäisi muka ostaa PC-tietokoneisiinsa yhdysvaltalaisen Microsoftin valmistamaa Windows-käyttöjärjestelmää, jonka levittämisessä joka kotiin Microsoft ei ole epäröinyt käyttää kyynärpäitä. Mutta niin vain ne Bill Gatesin arvot muuttuivat, kun hän ei enää valmistanut ohjelmistoja kellarissa.

Onneksi Steve Ballmer ei sentään ole enää tuon suuryhtiön ohjaksissa.

Kolmas kysymys on se, että miksei Euroopassa käytetä enempää eurooppalaisia käyttöjärjestelmiä vaan Microsoft Windowsia. Tai ei niiden välttämättä tarvitse olla aina eurooppalaisiakaan. Mutta ei niiden tarvitsisi kyllä olla aina yhdysvaltalaisia. Virossa on sentään osattu paljon Suomea paremmin käyttää hyödykseen avoimeen lähdekoodiin perustuvia ohjelmistoja (ne ovat melkein sama asia kuin vapaat ohjelmistot), vaikka Suomi on erään tärkeän avoimen lähdekoodin projektin nimeltä Linux synnyinmaa (linkin takana huonohko mutta sentään tuore blogikirjoitukseni Linux-käyttöjärjestelmästä).

PS. Vihreiden Grand Old Man (anteeksi anglismi) Osmo Soininvaara oli muuten äskettäin käsitellyt tuota Trumpin "asiaa" sekä myös laajemmin kaupan vapauden kysymystä julkaisemassaan blogimerkinnässä Kaupan vapaus uhrataan. (Minulla on taipumus olettaa, että Soininvaara on tieteellisissä kysymyksissä yleensä oikeassa, ja onhan hän tutkija eikä ole myöskään toiminut aikoihin aktiivipoliitikkona. Arvo- ja henkilökohtaisen maailmankatsomuksen kysymyksissä hän taas on yhtä oikeassa tai väärässä kuin kaikki muutkin ihmiset, koska ne ovat subjektiivisia kysymyksiä. Toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä.)

Kirjaesittely: Danielle Steel: Siivet

Luin yhdysvaltalaisen kirjailijan Danielle Steelin (s. 1947) romaanin Siivet, jonka olin saanut lahjaksi.

Minulle on ollut henkisesti vaikea lukea naisten kirjoittamia romaaneja. En ole päässyt tästä taipumuksestani eroon, vaikka olen yrittänyt. En ole vain yksinkertaisesti kyennyt pitämään niistä.

Naisten kirjoittamia tietokirjoja sen sijaan olen lukenut mielelläni.

Kerran olin tarttunut siihen, että eräällä keskustelupalstalla oli mainittu suomalaisen naispuolisen kirjailijan tositapahtumiin perustuva romaani, joka sijoittui sotaan. Tartuin kirjaankin, mutta sen päähenkilöt ja vähän muutkin kuitenkin olivat niin täysinäisiä kusipäitä, etten kyennyt tuntemaan heitä kohtaan minkäänlaista myötätuntoa näiden joutuessa kärsimään tai kokemaan nolon lopun. Koska kirjan piti kuitenkin perustua tositapahtumiin, niin jäin ihmettelemään kirjailijan motiivia romaanin kirjoittamiselle. Luin kuitenkin kirjan loppuun, kun kerran olin sen aloittanut.

Mutta Danielle Steel on ilmeisesti ollut hirvittävän suosittu kirjailija, ja hän on kirjoja kirjoittanut käsittämättömän monta.

Kuten Lentoblogistani voisi päätellä, niin lentokoneet merkitsevät minulle paljon. Isäni oli varsin pitkään toiminut lentävänä mekaanikkona (englanniksi termi kuuluu flight engineer) Finnairilla. Ennen wanhaanhan suurissa matkustajakoneissa järjestelmät eivät olleet yhtä automatisoituja kuin nykyään, ja siksi tarvittiin ohjaamoon kahden lentäjän lisäksi myös kolmas työntekijä, jonka tehtävä oli valvoa mekaanisia järjestelmiä.

Arvostan myöskin suuresti Suomen ilmavoimien merkittävää ja taidokasta panosta viime sodissamme idän veristä diktatuuria vastaan.

Tämän kaiken lisäksi olen ylläpitänyt ennen kaikkea suomalaisista sotalentäjistä – termi kattaa tässä yhteydessä oikeastaan muutkin lentokoneen miehistön jäsenet kuin varsinaiset lentokoneen ohjaajat – elämäkerrallista kirjallisuutta aika monen kirjan verran tuottaneen Jukka Piipposen nettisivuja.

Danielle Steelin fiktiivisessä vuonna 1994 ilmestyneessä romaanissa Siivet – suomennos ilmestyi vuonna 1996 – taas ensimmäisestä maailmansodasta kotimaahansa palannut yhdysvaltalainen lentäjä-ässä perustaa lentokentän ja kuljetusfirman. Melko alussa hän palkkaa tuntemansa häntä jonkin verran nuoremman ja myöskin taitavan sotalentäjäkollegan lentäjäksi yritykseensä.

Firman perustajalle tulee sitten perheenlisäystä myös. Yksi näistä on punahiuksinen naisoletettu. Lopulta tulee pimpsasta ulos myös miehen toivoma miesoletettu vauva. Mies toivoo tästä tulevan jatkajan hänen yritykseensä.

Kasvettuaan poika kuitenkin vain isäänsä miellyttääkseen opettelee lentämään.

Punahiuksinen naisoletettu taas on isänsä omistamalla lentokentällä ja lentokoneiden parissa kuin kotonaan. Mutta hänen isänsä on vanhanaikainen: eivät naiset koskaan osaa lentää yhtä hyvin kuin miehet, on hänen ajatusmaailmansa.

Voimme varmaan tässä vaiheessa käyttää myös punahiuksisesta perheenjäsenestä nimityksiä "tyttö" tai "nuori nainen".

Tämä on kuitenkin kuin syntynyt lentokoneiden maailmaan, ja häntä tämä hänen isänsä asenne ärsyttää, vaikka hän rakastaakin tätä.

Koska romaanin teemana on lentäminen, niin siinä oli minulle tarpeeksi kiihoketta yrittää nauttia nyt yhdestä naisen kirjoittamasta romaanista. Minua miellytti lukiessani sitä se, että Siivet on tarinana myös paitsi ihan mukiinmenevä niin oikeastaan myös kannaltani mukaansatempaava. Vähemmän lentokoneista pitäville se saattaisi silti olla pettymys, veikkaan.

Todellisen historian henkilöistä mainitaan romaanissa mm. miespuolinen Charles Lindbergh (1902-1974), joka tunnetaan siitä, että hän onnistui ensimmäisenä ihmisenä lentämään Atlantin valtameren yli ilman välilaskuja (kauhealla lentokoneenrohjolla mielestäni), sekä naispuolinen Amelia Earhart (1897-1937), jonka yritys lentää maailman ympäri päättyi traagisesti.

Steelin tarinaan liittyy myös erittäin yritysorientoitunut lentokonetehtailija. Ja lopulta myös toinen maailmansota.

Niin, ja on mukana kyllä rakkaus- ja parisuhdehölpötystäkin jonkin verran.

Minulle Siivet oli ennen kaikkea hyvän mielen romaani siitäkin huolimatta, että sen tarina sisälsi myös traagisia aineksia.

Romaania voi niin halutessaan pitää myös ihmiskasvoista feminismiä edustavana tarinana.

Pahinta minusta kirjassa on sen suomennos. Yhdessä suhteessa se vilisee anglismia. Keksin tähän nyt omasta päästäni esimerkinomaisen virkkeen, jollaisia löytyy siis romaanin käännöksestä paljon: "Peter sanoi hänelle, että hän juoksee mailin." Suomen kielen sääntöjen mukaan tuossa lukee, että Peter juoksee mailin. Mutta Siipien suomennoksessa asia voi olla siten, että se jolle Peter noin sanoo, juoksee Peterin mukaan mailin.

Osittain kömpelö suomennos selittyy sillä, että vastaavassa englanninkielisessä virkkeessä voidaan käyttää eri sukupuolia tarkoittavia pronomineja "he" ja "she", jolloin virkkeestä katoaa monimerkityksisyys.

Mutta oikea käännös tuollaisesta virkkeestä kuuluisi näin: "Peter sanoi hänelle, että tämä juoksee mailin." Suomen kieli on tässä suhteessa nerokas.

Toivottavasti suomentaja on myöhemmin oppinut kirjoittamaan suomen kieltä oikein.

Friedrich Nietzsche ja yli-ihmisoppi

Saksalainen filosofi Friedrich Nietzsche (1844-1900) kehitti yli-ihmisopin. Myötämielisen tulkinnan mukaan siinä on kyse oman itsensä ylittämisestä. Joka tapauksessa siinä on kyse myös omien päämäärien tavoittelemisesta.

Nietsche syytti kristinuskoa "säälimoraalista" ja kaunasta.

Itse lähestyn kristinuskoa siltä kantilta, minkä olen saavuttanut oivaltaessani aikoinaan kristinuskon perusasian. Mainitsen tämän tässä siitä huolimatta, että minusta on tullut aikaa myöten käytännössä uskonnoton.

Jokainen voi klikata tuota tarjoamaani linkkiä, jos haluaa lukea asiasta enemmän.

Tavallisesti kristillistä etiikkaa pidetään velvollisuusetiikkana. Mutta kristinuskon perusasian oivaltaminen muuttaa ihmisen suhteen Jumalaan, ja velvollisuus häviää. Tai, no, jos ihminen uskoo ikuiseen helvetinpiinaan, niin silloin uskonnossa säilyy kyllä aimo pala velvollisuutta. Mutta periaatteessa kristinusko on sellaista etiikkaa, että toimitaan oikein, koska kyetään. Tämä siitä huolimatta, että kristinusko ei pidä ihmistä moraalisesti enkelimäisenä. Ihminen ei siihen kykene, mutta "Jumala" auttaa hengellään.

Filosofi Nietzsche arvosti antiikin monijumalaisessa uskonnollisuudessa sitä, että niiden harjoittajat ikään kuin palvoivat itseään jumalissa, jotka olivat luoneet omaksi kuvakseen. Hänestä kristinuskon Jumala oli tässä suhteessa paljon huonompi.

Ilmeistä on, että Nietzsche kannatti eräänlaista machiavellismia, jossa on kyse siitä, että johtajan tulee käyttää kaikkia käytettävissään olevia keinoja oman valtansa hyväksi sen sijaan, että antaisi sovinnaisen moraalin rajoittaa itseään.

Friedrich Nietzsche myöskin halveksi köyhiä, sairaita ja heikkoja. Siksi voikin nähdä runollista oikeutta siinä, että vuodenvaihteessa 1888–1889 mies itse romahti henkisesti. Lopun elämänsä mies eli sitten henkisen heikkouden tilassa, ja hänestä ja hänen henkisestä perinnöstään piti omalla tavallaan huolta miehen sisar Elisabeth Förster-Nietzsche (1846–1935).

Elisabeth toimitti veljensä filosofista jäämistöä sillä tavalla, että hän esitti veljensä jo ennen natsismin syntyä eräänlaisena kiihkonationalistirasistina. Historiallisen Friedrich Nietzschen eduksi kuitenkin luettakoon tässä se, että mies ei ollut ollut kovin rasistinen asenteiltaan ja sitä paitsi oli vihannut massaideologioita.

Elisabethin työn seurauksena hänen veljensä korotettiin natsi-Saksassa (1933-1945) suorastaan pyhimykseksi, ja Adolf Hitler itse osallistui Elisabethin vuonna 1935 pidettyihin hautajaisiin.

Itse pidän itsensä ylittämistä ja omien päämäärien tavoittelemista sinänsä myönteisinä asioina mutta filosofi Nietzscheä erittäin epäsosiaalisena ihmisenä. Hän näytti pitäneen kyynärpäiden rajua käyttöä ja muiden ihmisten polkemista oman edun vuoksi kannatettavina asioina. Mielensä oli omaperäinen, mutta kaunis se ei ollut...

Olen sitä mieltä, että myöhemmin elänyt eräänlainen yhteiskuntafilosofi, venäläis-yhdysvaltalainen Ayn Rand (1905-1982) on myöhempi rinnakkaisilmiö Nietzschelle mutta kuitenkin alkuperäistä hengettömämpi. Joka tapauksessa hyvin epäsosiaalinen hänkin, omalla tavallaan. Jos kiinnostaa, niin eräs puolituttuni oli blogissaan julkaissut hieman tätä epäsosiaalisuuttakin käsittelevän blogimerkinnän otsikolla Voiko John Galt puhjeta kukkaan talvella ja pelastaa yhteiskunnan austeritypolitiikalla?.

Voisin kannattaa tällaista poliittista aatetta

Erika Vikman -blogimerkintäni julkaisemisen jälkeen minusta on parasta julkaista taas näitä tavanomaisempia ulostulojani:

Kannattaisin poliittista aatetta, joka sisältäisi seuraavanlaiset kannanotot, jos voisin (ja miksi en voisi):

• sananvapaus on kiva asia
  
• kullakin kansalla on oikeus viljellä ja varjella omaa kulttuuriaan, puolustaa etujaan pahassa maailmassa sekä korottaa itsensä kansakunnaksi
• poliitikkojen kannattaa pyrkiä ennalta ehkäisemään poliittisten päätöstensä tarkoittamattomat sivuvaikutukset
• eri kansat, valtiot ja kansakunnat voivat harjoittaa rauhanomaista yhteistyötä keskenään yhteisten etujen ja arvojen pohjalta
• ne voivat myös olla rauhanomaisessa kilpailussa keskenään
  
• ne voivat myös vielä käydä kauppaa toistensa kanssa
• filosofi John Rawlsin (1921-2002) oikeudenmukaisuusteoria on kiva asia
• isänmaallisuuskin on kiva asia
• tieteellinen menetelmäkin on kiva asia
  

PS. Aiheesta huolimatta en ole kertaakaan joutunut sisällyttämään tähän blogimerkintään sellaisia sanoja kuin liberalismi, konservatismi, sosialidemokratia ja nationalismi.

Erika Vikman, UMK, Hitler ja euroviisut

Olen saanut sen käsityksen, että Erika Vikman -niminen laulaja on voittanut juuri Uuden musiikin kilpailun ja tulee edustamaan täten Suomea Eurovision laulukilpailussa tänä Jeesuksen vuonna 2025.

Vikmanin laulu on nimeltään Ich komme. Se on saksaa ja tarkoittaa suomeksi "Minä tulen".

Löysin muistilokeroistani kuitenkin sellaisen asian kuin että tunnettu itävaltalais-saksalainen poliitikko, diktaattori ja kansanmurhaaja Adolf Hitler (1889-1945) olisi joskus puheessaan lausunut: "Er kommt, er kommt!" Suomeksi tämä tarkoittaa: "Hän tulee, hän tulee!" Mies viittasi tällä lauseella silloin itseensä.

Hitler kuitenkin on länsimaisissa yhteiskunnissa, vaikkakaan ei islamilaisissa maissa eikä länsimaisesta imperialismista kärsimään joutuneissa maissa (tämän linkin takaa alempaa ao. dokumentista löytyy siihen asiaan liittyvä traagisen hauska tapauskertomus suoraan Etelä-Afrikan rotusortohallinnon ajoilta), tunnettu absoluuttisen pahan edustajana, joten siksi voi sanoa Erika Vikmanin ja tämän kappaleen Ich komme valitsemisen Eurovision laulukilpailuun olevan huono ratkaisu.

Sanomani ei liity siihen, että olisin misogyyni, vaan Hitleriin. Ei naisoletetuillakaan ole oikeutta lähennellä kansallissosialistista aatetta, ei edes vahingossa.

Vain masentuneet ovat realisteja

Hyväksyn sen ajatuksen, että oikeastaan vain masentuneet ihmiset ovat realisteja.

Masentunut kun näkee maailman sellaisena kuin se on, ei sellaisena kuin hän haluaisi sen olevan.

Tämä tosin varmaankin pätee vain lievästi masentuneisiin ihmisiin.

Ihminen kuitenkin tarvitsee optimismia voidakseen elää. Tämä on hävytöntä, sillä masentuneina meillä olisi paremmat mahdollisuudet selvittää, millainen maailmankaikkeus todella on.

Elämän tarkoitus paskatehtailu

Vuosia sitten olin lukenut jostain, että eräs lääkäri oli ollut sitä mieltä, että ihminen on paskatehdas. Lääkärit melko yleisestikin tietävät melko paljon ihmisruumiin tuotoksista, joten voisi kuvitella, että jo ennen tuota moni lääkäri on ollut samaa mieltä asiasta.

Minusta olisi kauheaa, jos joskus tulevaisuudessa ihmiskunnalle esitettäisiin objektiiviset todisteet siitä, että elämän tarkoitus olisi toimia paskatehtaana. Ja todisteet asian puolesta olisivat suurin piirtein yhtä vahvat kuin sen väittämän puolesta, että Maa kiertää sen ja aurinkokuntamme auringon yhteistä massakeskipistettä.

Mutta totta kai, jos paskatehdasasian puolesta löydettäisiin objektiiviset todisteet, niin totta kai ne pitäisi tuoda julki, vaikka totuuden julkitulo voisikin aihettaa vastaansanomattomia sosiaalisia seurauksia.

Vastaukseni kymmeneen kysymykseen viikon ratoksi

Sanoma-omistajan suorittaman Tiede-lehden surullisenkuuluisaksi joissain piireissä viimeisinä vuosinaan muuttuneen keskustelupalstan tosiasiallisen hylkäämisen vuoksi keskustelupalsta suljettiin vähän yli kaksi vuotta sitten. Eräs yksityisihminen oli sitten perustanut sen parhaita perinteitä seuraamaan keskustelupalstan osoitteeseen tiedepalsta.fi.

Yli vuosi sitten siellä eräs palstan käyttäjistä oli julkaissut kymmenen kysymystä, joihin jokainen palstan käyttäjä sai ao. ketjussa niin halutessaan vastailla. Niiden oli itse asiassa tarkoitus olla ensimmäinen osa 51 kysymyksen pakettia.

En ole tähän mennessä vielä kirjoittanut tälle keskustelupalstalle ainuttakaan viestiä, mutta koska minulla on liikaa aikaa, vastaan näihin ensimmäisiin kysymyksiin alla (ja olen selvät virheet kysymyksissä korjannut):

1. Pitäisikö julkisen alastomuuden olla hyväksyttävää, kun se esitetään performanssitaiteena?

Kyllä, jos sallitaan samalla hakaristien ja muiden törkeäksi käsitettyjen symbolien pitäminen vaatteissaan tai ihossaan.

2. Pitäisikö sotasaaliiksi otettu taide palauttaa siihen maahan, josta se on peräisin?

Minusta tämä kuulostaa ihan siltä, että pitäisi. Jokin roti sentään pitäisi ihmisillä olla.

3. Olisiko negatiivisista piirteistä, kuten aggressiivisuudesta, eroon pääsemisellä (kaikissa ihmisissä) kielteisiä seurauksia? Siis jos kukaan ei koskaan olisi aggressiivinen.

Voi olla, että ihmisten olisi jatkossa vaikea vastata aggressioihin, jos ihminen tai muu eläin joskus sellaista itseen olisi kohdistamassa. Mutta muuten kannatan ylenmääräisen kilpailun ja aggressiivisuuden suitsimista, kunhan otetaan jotenkin ensin selvää, että mihin kaikkeen se voi johtaa.

4. Voiko kipu olla hyvä asia?

Ilmeisesti kovinkaan moni eläin ei eläisi pitkään, mikäli kipuaistimusta ei olisi. Mutta surkeaa on se, että joskus kipua on ihmisellä liikaa kestettäväksi. Olisin hyvin iloinen, mikäli tähän löydettäisiin joskus joku ratkaisu esim. geeniteknologian avulla. Minusta ihminen voisi järjellään kyllä tajuta, että kannattaa reagoida mielekkäällä tavalla, jos käsi olisi murtunut. Parhain ratkaisu ainakin ihmislajille olisi mielestäni sellainen, että luotaisiin mieleen jonkinlainen häiritsevä punaliputus, joka kertoisi, että mistä nyt koskee.

Mitä taas tulee eläimiin, niin ne ehkä kannattaisi päästää päiviltä, jotta ne eivät joutuisi kokemaan koskaan piinaavaa tuskaa.

5. Jos elämäsi päättyisi huomenna, olisitko tyytyväinen siihen, miten vietit aikaasi?

Elämäni on ollut melko lailla perseestä. Mutta olen tyytyväinen kuitenkin siihen, että olen saanut harrastaa piintyneesti eräitä nörttimäisehköjä asioita, joita ilman en olisi kokonainen.

6. Meneekö maailma asteittain huonompaan suuntaan?

Haluan uskoa, että pitemmällä tähtäimellä maailma on menossa parempaan suuntaan. Takaiskuja ja väliaikaisia suunnanvaihtoja toki tapahtuu silti. Olemme tähän mennessä lajina kuitenkin saavuttaneet ja keksineet monia tärkeitä asioita: ensin maanviljelyksen, karjanhoidon ja kotiläintenpidon, kaupungit, valtakuntien rakentamisen, rahajärjestelmän ja vielä myöhemmin demokratian, oikeusvaltion, tieteen, inhimillisen rangaistusjärjestelmän ja teollisen ja tieteellis-teknisen yhteiskunnan sekä lisäksi vielä runsauden maailman sekä yleiset ihmisoikeudet. Ihmisoikeuksien ja runsauden toteutumisen suhteen tilanne ei toki ole tällä hetkellä tasa-arvoinen kaikkialla maailmassa.

Teollisen tuotannon, kulutuksen ja luonnonympäristön tuhoutumisen aiheuttamat ongelmat tulee vielä myös ratkaista. Ihmisen osuus ilmastonmuutoksesta pitää myös mielellään lakkauttaa.

7. Todistaako uskonnollinen kokemus jumalan olemassaolon?

Ei missään nimessä. Kyse on subjektiivisesta kokemuksesta, jolla ei ole objektiivista vastinetta oman mielen ulkopuolisessa maailmassa. Mutta olisi toki mielenkiintoista, jos jonkin jumalan olemassaolo voitaisiin joskus tulevaisuudessa osoittaa.

Tällainen jumala voisi elää toisessa maailmankaikkeudessa, jonka luonnonlakeja me emme tunne, ja ihan oman maailmansa fysiikan lakien kautta tarpeeksi teknisenä olentona olisi luonut meidän maailmamme, koska häntä nyt huvitti tehdä niin. Tällaista olentoa me voisimme halutessamme nimittää Jumalaksi isolla alkukirjaimella, koska meillä on perinteitä sellaiseen. Välttämättä meidän maailmankaikkeutemme ei myöskään olisi aivan niin iso kuin minä se meille nyt näyttäytyy, vaan luojamme voisi saada kaikkeutemme näyttämään paljon suuremmalta kuin se todellisuudessa on. Tämä maailmamme voisi olla suuritöinen simulaatio. Spekulaatioita nämä tällaisetkin toki ovat, ainakin toistaiseksi.

Sivumennen sanoen, eräs entinen tuttuni, josta olen hänen kuolemansa jälkeen käyttänyt salanimeä Vitus Pullo, joka nimi on yhdistelmä Gaius Julius Caesarin (100-44 eKr.) legioonissa palvelleen centurion Titus Pullon, jonka Caesar mainitsee lyhyesti yhdessä toisen centurion Lucius Vorenuksen kanssa puolifiktiivisessä muistelmaromaanissaan Commentarii de Bello Gallico ("Kertomus Gallian sodasta", n. 50 eKr.), ja tanskalais-venäläisen tutkimusmatkailijan Vitus Beringin (1681-1741) nimistä, oli nuoresta pitäen nähnyt ja kuullut runsaasti eläviä hallusinaatioita, eli pikkuakkoja ja-ukkoja. Nämä hänen harhansa olivat siitä loistavia, että hän kykeni ne ehdottomasti erottamaan todellisuudesta. Hän kuitenkin aina välillä halusi päästä niistä eroon, jolloin hän lääkitsi ne pois alkoholilla, joten hän ennen pitkää alkoholisoitui, jo varsin nuorena. Vitus jutteli säännöllisesti kaiken maailman jumalolentojen kanssa. Eniten näistä piti hänelle seuraa kreikkalaisen mytologian sotataidon, tiedon ja viisauden jumalatar sekä kaupunkien (etenkin Ateenan) ja valtioelämän vaalija Pallas Athene, jonka kanssa Vitus Pullo leikillisesti esitti olevansa naimisissa. Vitus Pullo oli myös erittäin lukenut, joten hän tarjosi minulle hyvän filosofisen vastuksen.

8. Onko olemassa absoluuttista totuutta?

Ei ole olemassa absoluuttista kokonaistotuutta ainakaan. Osatotuuksia maailmasta ihmiskunta kyllä kykenee hankkimaan. Monet niistä ovat toki objektiivisiakin, vaikkakaan eivät lopullisesti todistettuja.

Periaatteessa kuitenkaan mitään lopullisesti todistettua väittämää ei edes ole eikä voikaan olla olemassa, koska meillä ei ilmeisestikään voi olla varmaa tietoa todellisuuden olemuksesta.

9. Onko sattumaa olemassa?

Moderni fysiikka muodostuu kahdesta tärkeästä komponentista: yleisestä suhteellisuusteoriasta ja kvanttifysiikasta. Jälkimmäisen mukaan todellisuus näyttäytyy meille objektiivisesti siten, että alkeishiukkasten ja ehkä pienten molekyylienkin tasolla fysikaalinen determinismi ei ole ehdoton, vaan kausaliteetti koskee vain yksittäistapahtumien tarpeeksi suurta joukkoa. Valaisen asiaa esimerkillä: radioaktiivisesta isotoopista ei voida ennustaa, milloin aineen tietty atomi hajoaa edes periaatteessa, mutta voidaan kuitenkin ennustaa melko tarkasti, että tietyn ajan kuluessa aineesta hajoaa tietty määrä atomeita. Fysiikan kausaliteetti on siis tilastollinen. Asiaan voidaan sanoa liittyvän Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen, jonka mukaan jos hiukkasen paikka tiedetään tarkasti, niin sen liikemäärää ei tiedetä, ja jos hiukkasen liikemäärä tunnetaan tarkasti, niin sen sijaintia ei tiedetä tarkasti.

Tähän väliin sopii kertoa kaksi vitsiä Werner Heisenbergista (1901–1976),:

Poliisi pysäyttää ylinopeutta ajaneen auton. Kuljettaja on itse Werner Heisenberg. – Tiedättekö, kuinka lujaa ajoitte? poliisi kysyy. Mihin Heisenberg: – En tiedä, mutta tiedän täsmälleen, missä olin!

Ja toinen on tällainen:

Heisenbergin koira oli onneton, koska se ei muistanut, mihin oli haudannut mehukkaan luun. Heisenberg lohdutti lemmikkiään: – Emme ehkä tiedä luusi sijaintia, mutta sen nopeuden tiedämme tarkasti!

Tässä vielä ylimääräinen esimerkki kvanttifysiikan kummallisuuksista: Ammutaan joukko fotoneita levyyn, jossa on kaksi pikkuriikkistä aukkoa. Levyn toisella puolella on valoherkkä levy. Siihen osuneet fotonit näyttävät muodostavat interferenssikuvion. On kuin kukin fotoni olisi kulkenut samanaikaisesti kummankin aukon läpi. Alkeishiukkasilla on siis sekä hiukkasen että aallon ominaisuuksia, ja riippuu koejärjestelystä, millaisena ne ilmenevät tutkijalle.

10. Onko onni todellinen asia?

Onni on todellinen asia sen kokijalle. Mutta onnellisuuden taso aina vaihtelee ihmisillä.

Mielestäni hyödyllisempää kuin pyrkiminen onneen on pyrkiminen tyytyväisyyteen. Se on todennäköisesti pysyväisempi tila.

Lisäksi ihmiset ovat asemansa suhteen eriarvoisessa asemassa ihan luonnostaan, koska maailmankaikkeus ei ole oikeudenmukainen eikä välitä.

Mielestäni yksi palvottavimmista jumaolennoista onkin suuri Cthulhu, joka syö palvojansa viimeisenä.

Kyseessä on jokaisen oma asia eikä todistettavissa oleva velvollisuus, mutta eriarvoisuuden pahimpia kuiluja on mielestäni hyvä jonkin verran täytellä yhteiskunnan tasolla. Koska jos ihmisellä on ollut paljon hyvää tai huonoa onnea, niin se ei ole ollut hänen omaa syytään eikä hänen omaa ansiotaan.

Yhteiskunnassa taas kannattaa aina pyrkiä eliminoimaan pahin huono-osaisuus. Kenenkään tyytyväisyyttä ei saa mielestäni hukata.

Koska olemme lähellä kirjoituksen loppua jo, niin voin lisätä yleistä tyytyväisyyttä koskien vielä yhteiskuntafilosofiaa käsittelevän tekstinpätkän:

Yhdysvaltalaisen filosofin John Rawlsin (1921-2002) mukaan olosuhteiden tulisi olla kaikkia ihmisiä kohtaan reiluja. Rawls hylkäsi hyötyajattelua kannattavan utilitarismin, joka voi päätyä sellaiseen tulokseen, että joidenkin ihmisten onni ja tyytyväisyys voidaan uhrata, jos joka tapauksessa ihmiskunnan kokonaistyytyväisyys saadaan lisääntymään.

Rawls kannatti liberaalia vapausperiaatetta, jonka mukaan kaikille ihmisille tulee taata mahdollisimman laajat vapaudet niin, etteivät ne rajoita toisten ihmisten samanlaisia vapauksia. Hän kannatti myös eroperiaatetta, jonka mukaan vain ne taloudelliset erot ovat oikeudenmukaisia, jotka maksimoivat sen kansalaisen aseman, joka loppujen lopuksi jää huonoimpaan asemaan. Joidenkin ihmisten kohdalla voidaan siis oikeuttaa korkeammat tulot, jos se hyödyttää myös vähäosaisimpia.

Yksi tärkeä Rawlsin esittelemä ajatus on tietämättömyyden verho. Olin törmännyt tähän ajatusleikkiin ensimmäisen kerran katsoessani muinoin yhdysvaltalaista draamasarjaa West Wing, joka on Yhdysvaltain presidentin kanslian henkilökunnasta ja valtakunnan politiikasta kertova kuvitteellinen mutta hyvin aiheeseen perehtynyt draamasarja. Rawlsin ajatus on, että ihmisten pitää sopia moraalinormeista kuvitellen, että he eivät tiedä millaiseen asemaan yhteiskunnassa tulevat päätymään. Näin päädytään ratkaisuun, joka on kaikille paras mahdollinen. Muun muassa vapausperiaate ja eroperiaate syntyvät Rawlsin mukaan juuri tietämättömyyden verhon takana.

Nämä Rawlsin yhteiskuntafilosofiset periaatteet toki sallivat monenlaisia ratkaisuja.