Trevor Noah on eteläafrikkalainen koomikko ja juontaja. Hänen syntymävuotenaan 1984 Etelä-Afrikassa oli vielä voimassa vuodesta 1948 alkaen käyttöön otettu raju rotuerottelujärjestelmä, joka määritteli ei-valkoiset ali-ihmisiksi. Vaikka jonkinlaista rotuerottelua oli harjoitettu maassa jo aikaisemmin valkoisten hyväksi, niin Kansallispuolueen saatua vallan rotuerottelusta rakennettiin kokonainen yhteiskuntajärjestelmä.
Valkoiset olivat siis hierarkiassa korkeimmalla, ja vain heillä oli tasavallassa äänioikeus. Sitten olivat intialaiset ja värilliset. Värillisiksi kutsuttiin sekarotuisia valkoisen ja mustan jälkeläisiä. Alimmaksi oli määritelty mustat ja khoisan-kansojen edustajat. Khoisanit luettiin ilmeisesti mustiksi varsinaisten mustien lisäksi. Mustiksi määritellyille oli määritelty Etelä-Afrikan sisällä omat "kotimaansa", nk. bantustanit, jotka olivat muodollisesti itsenäisiä mutta riippuvaisia Etelä-Afrikasta, jolle tuottivat halpaa työvoimaa. Yleensä mustiksi luetut eivät saaneet mitään korkeampaa koulutusta myöskään.
Vuoden 1993 vapaisiin ja yleisiin vaaleihin rotusortohallinnon olemassaolo lopulta päättyi.
Trevor Noah kirjoitti aikuisiällä kirjan Born a Crime, joka julkaistiin vuonna 2016. Suomeksi kirja julkaistui vuonna 2020 nimellä Laiton lapsi : värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa. Hän kertoo siinä, millaista hänen elämänsä oli ollut lapsena ja nuorena kotimaassaan.
Mutta sitten itse kirjan tarinaan. Noahin xhosa-kansaan kuuluva äiti Patricia Nombuyiselo oli päättänyt panna valkoista miestä; kyseessä oli tuttu sveitsinsaksalainen ei-rasistinen mies nimeltä Robert.
Tällainen oli Etelä-Afrikassa tietenkin laitonta. Äidille olisi käynyt, että isä ei olisi ollenkaan osallistunut lapsensa elämään, mutta isä pyrki olemaan osa sitä niin hyvin kuin niissä olosuhteissa pystyi.
Noahia hänen äitinsä joutui hänen sekarotuisuutensa vuoksi piilottelemaan viranomaisilta suuren osan hänen lapsuusiästään.
Laiton lapsi piirtää mainion kuvan Trevor Noahin äidistä Patriciasta, joka varsin tarmokkaasti ja vitsaa säästämättä piti huolta lapsestaan ja ajoi tätä eteenpäin yhteiskunnassa. Mainittava on, että Patricia opetti osaamansa kielet, mukaan lukien englannin, pojalleen, ja muita kieliä Trevor oppi sitten kaduilla.
Kirjoittaja oppi englantia, afrikaansia, zulua, xhosaa, tswanaa, tsongaa ja jonkin verran saksaakin.
Trevorin elämä oli lapsena ja nuorenakin köyhää ja jossain määrin kurjaakin, mutta ei koskaan toivotonta. Siitä hänen äitinsä piti huolen.
Mies omaksui neekereiden kulttuurin, mutta pärjäsi hyvin valkoistenkin kanssa, koska tunsi näiden kulttuurin ja tavat.
Trevor oppi elämässään myös sen, että kieli ylittää ihmisten väliset raja-aidat.
Lapsena kirjoittaja oli ollut varsin villi mutta hyvin utelias uusien asioiden suhteen.
Olin tavannut viime vuosina katsoa televisiosta miehen vanhemmilla päivillään aloittamaa yhdysvaltalloissa pidettävää showta Daily Show with Trevor Noah, jonka nimi koronapandemia-aikana muuttui muotoon Daily Social Distancing Show with Trevor Noah, eli ohjelmaan tuotiin mukaan sosiaalisen etäisyyden pitäminen. Tällöin ohjelmastudiossa oli samanaikaisesti vähemmän väkeä. Ohjelma sai minut kiinnostumaan Noahin kirjasta.
Laittoman lapsen perusteella en saanut miehestä missään määrin kuvaa kusipäänä tai edes idioottina.
Kirja on hyvin kirjoitettu, ja sitä saattoi hyvin lukea siitä huolimatta, että kirjoittaja kertoi paljon elämänsä, ja äitinsä elämän, traagisemmistakin puolista. Elämäntarina soljui mukavasti.
Huomaa, että mies on humoristi, kun oli saanut elämäkerralliseen kirjaansakin sisällytettyä myöskin melko hauskaa kamaa. Ja traagisissakin asioissa voi nähdä huumoria. Minulla olikin usein varsin hauskaa kirjaa lukiessani.
Pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastot muuten olivat kohdelleet Laitonta lasta bestseller-kirjana, eli saadakseen sen lainaan oli pitänyt melko pitkään odotella lainausjonossa. Se on edelleen melko lainattu kirja mutta nykyään sen saanee varauksen tehtyään jo suhteellisen pian lainattua.
Eräs kaverini oli suositellut, että minä katsoisin Ylen Areenasta Ihmisen kaupunki -dokumenttisarjan (engl. alkup. The Life-Sized City) Kapkaupunkia käsittelevän jakson, jotta saisin vähän lisäperspektiiviä asiaan. Katsoin sen. (Jakso on Areenassa nähtävissä vielä kuukauden päivät.)
Ohjelmasta näki sen, että kehitys on rotusorron jälkeisessä Etelä-Afrikan tasavallassa vielä kehittymässä. Puutetta ja köyhyyttä on maassa vielä paljon. Mutta toivo ei ole menetetty.
Mitä tulee Laittoman lapsen sisältämään hauskaan aineistoon, niin voin tässä lopussa varmaan tuoda esiin yhden sattumuksen, joka Trevor Noahille oli elämässään tapahtunut. Kerron asiasta tässä omin sanoin:
Trevor Noah oli teini-ikäisenä aloittanut uransa myymällä piraatti-CD-musiikkilevyjä. Jossain vaiheessa hän laajensi sitten liiketoimintaansa ryhtymällä myös tiskijukaksi.
Mutta hän huomasi, että yleisö ei välttämättä osannut tanssia uusien kappaleiden soidessa.
Niinpä hän palkkasi joukon tanssijoita. Näistä yksi oli erityisen taitava. Tästä tuli tanssiryhmän tähti ja vetäjä.
Päätanssijan nimi oli Hitler.
Miestä aina kannustettiin huutamalla "Go Hitler!".
Trevor Noahin liiketoimet aikaa myöten laajenivat. Häntä pyydettiin jopa valkoisten esikaupunkeihin.
Kerran hänet pyydettiin juutalaiseen kouluun.
Keikalla siellä kaikki meni hyvin siihen saakka, kun päätanssijan vuoro tuli.
Yleisö meni täysin hiljaiseksi ja jäykäksi.
Paikallinen nainen tuli ja vetäisi töpselin seinästä.
Ja Trevor Noahin ja tämän välille sukeutui riita. Kummankin mielestä toinen oli rasisti. Noah näki tuon juutalaisen naisen vain yhtenä valkoisista. Ja hän sanoi naiselle, että Nelson Mandelan ansiosta me voimme tehdä ihan mitä haluamme.
Etelä-Afrikassa eivät valtaapitävät valkoiset olleet huomanneet kovin tarkasti selittää mustille, mikä Adolf Hitler oli ollut miehiään. Ja koska sodan aikana valkoiset olivat jopa halunneet mustia mukaan Hitlerin vastaiseen sotaan, monet mustat päättelivät tästä, että Hitler on jotenkin erityisen voimallinen hahmo. Ja saattoivat antaa sitten lapsilleen sellaisiakin nimiä kuin Hitler.
Trevor Noah sanoo kirjassaan, että eivät mustat miettineet yleensäkään kovin tarkasti, millaisia länsimaisia nimiä lapsilleen antoivat. Omakielisiä nimiä he sen sijaan miettivät tarkasti. Niillä piti olla jokin erityinen merkitys.
Mustassa Afrikassa tunnettiin enemmän muita, valkoisten Afrikassa suorittamia, kansanmurhia. Hitlerin ja natsien Euroopassa suorittamat olivat tuntemattomampia.
PS. Aiheeseen jotenkin liittyen, voit niin halutessasi käydä lukemassa yli viisi vuotta vanhan blogimerkintäni Mitä mieltä minä olen neekereistä.
...
PS. 7.8.2022: Olen julkaissut kolme siteerausta kirjasta Mullokala seikkailee -siteerausblogissani: Mitä rotujen sekoittuminen tekee institutionalisoituun rasismiin perustuvissa yhteiskunnissa; Apartheidin aikaisessa Etelä-Afrikassa kiinalaiset luokiteltiin mustiksi mutta japanilaiset valkoisiksi; Yhteinen kieli rasististen ennakkoluulojen heikentäjänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti