Toki pona, maailman pienin kieli

Olen nyt opiskellut hetken parin ajan maailman pienintä kieltä, toki ponaa, ihan vain ajatteluharjoituksen ja mielenkiinnon vuoksi.

Aikaisemmin ja vielä nykyäänkin opiskelemani ja harrastamani kansainväliseksi apukieleksi kehitetyn keinokielen, romaanisten | kreolikielten mallin mukaan rakennetun Lingua Franca Novan on sanottu toteuttavan periaatetta, joka tunnetaan lyhenteellä KISS, joka tulee sanoista Keep it simple, stupid!, eli kyseessä on kehotus pitää homma yksinkertaisena.

Toki pona on kanadalaisen kielitieteilijän ja kääntäjän Sonja Elen Kisan (myöhemmin Sonja Lang) vuonna 2001 julkaisema keinotekoinen kieli. Sen nimi tarkoittaa "yksinkertaista kieltä" tai "hyvää kieltä".

Toki pona toteuttaa nykykielistä luultavasti kaikkein parhaiten KISS-periaatetta. Se on suorastaan maksimaalisen minimalistinen kieli.

Toki ponaa ei alkujaan ollut varsinaisesti tarkoitettu kansainvälisenä apukielenä käytettäväksi, vaan testaamaan kielellistä minimalismia ja Sapirin–Whorfin hypoteesia, joka on kielitieteen piirissä elänyt käsitys siitä, että henkilön puhuman kielen kieliopillisten ominaisuuksien ja kyseisen henkilön maailmankuvan ja käyttäytymisen välillä olisi järjestelmällinen yhteys. Toki pona on ilmeisesti saanut vaikutteita myös taolaisesta filosofiasta.

Toki kielellä on silti nykyään jo harrastajiakin.

Toki pona on kielenä isoloiva, eli siinä sanoja ei taivuteta koskaan. Sikäli se muistuttaa jossain määrin esim. kiinaa. Minun kannaltani on onnellista, että tonaalisesta | kiinasta poiketen toki ponassa ei kuitenkaan lauseen tai ilmaisun sävelkulku merkitse mitään ymmärtämisen kannalta.

Kieli sisältää nykyisellään vähän yli 123 perussanaa, jotka kirjoitetaan aina ja kaikkialla pienellä alkukirjaimella, myös virkkeen alussa. Kuitenkin kaikki muut siinä käytetyt sanat kirjoitetaan isolla alkukirjaimella. Ne voivat olla esim. henkilöiden tai maantieteellisten sijaintien nimiä.

Paino sijaitsee toki ponassa aina sanan ensimmäisellä tavulla.

Toki ponassa ei ole aikamuotoja eikä monikkoa, mutta sekä aika että yksikköys tai moneus saadaan kyllä ilmaistua silti jollakin tavalla, jos ehdottomasti tarvitsee.

Kielen rakenne vaatii erityistä prosessointia aivoilta juuri sen suuren yksinkertaisuuden vuoksi, kun pitää varsin yksinkertaisista aineksista rakentaa ja kasata jotain, minkä toinen ihminen ymmärtäisi oikein.

Toki ponassa on 14 foneemia eikä ollenkaan diftongeja tai konsonanttirykelmiä.

Vokaaleja kielessä on seuraavat viisi: A, E, I, O, U.

Konsonantteja ovat P, T, K, S, M, N, L, W ja J.

Kieltä lienee suhteellisen helppo lausua melko lailla riippumatta ihmisen kielellisestä taustasta.

Toki ponan noin 123 perussanasta pääosa on peräisin englannin, tok-pisinin, suomen, georgian, hollannin, ranskan, esperanton, kroaatin, mandariinikiinan ja kantoninkiinan kielten sanoista. Perussanaston erittäin pienen koon vuoksi useimmilla perussanoilla on laaja tai vielä laajempi merkityskenttä.

Esimerkiksi "pona" voi tilanteesta riippuen tarkoittaa muun muassa hyvää, kiitosta, erinomaista ja ihanaa.

Monet monimutkaisemmat sanat tai siis sanaliitot muodostetaan yhdistelemällä sanoja, mutta ei kuitenkaan muodostamalla niistä yhdyssanoja.

Minua miellyttää toki ponassa erityisesti se, miten siinä lausutaan J-kirjain – se lausutaan kuten suomen kielessä – sekä määräisen ja epämääräisen artikkelin puuttuminen.

Pidän paljon myös siitä, että kielessä sanapaino sijaitsee aina ensimmäisellä tavulla.

Oikeastaan minua miellyttää kielessä myös täydellinen sanantaivutuksen puuttuminen. Vapise, kiinan kieli!

Toki ponan sanastoa olen opiskellut netistä löytyvien englanninkielellä toteutettujen sanaesittelyjen kautta. Kielen kielioppia olen, vaikka englannin kielellä löytyisi toki niitäkin, opiskellut jännää kyllä tämän linguafrancanovankielisen kieliopin kautta, joka vaikutti kannaltani melko selkeältä.

Toki ponaan tutustuminen on kuin olisi sukeltanut Liisa ihmemaassa -kirjan kaninkoloon. Saa nähdä, mihin se minut vie. Kieliprojektin tieteellinen puoli on myös mielenkiintoinen asia olla minun mukana, tavallaan.

...En ole vielä ottanut selvää, että onko kielellä mahdollista ilmaista, ja miten helposti, esim. minulle tärkeä sana koira. Se kun ei löydy toki ponan perussanastosta. Itselleni luonteva tapa muodostaa tämä substantiivi olisi sanoa se toki ponan kielellä muodossa "hännänheiluttajamaanisäkäs". Tosin näköjään myöskään sanoja häntä ja heiluttaa ei löydy perussanastosta. Päätinkin, että tämän tekstini julkaistuani lähden etsimään tietoa käsitteen koira ilmaisemisesta.

Ennen kaikkea toki pona -projekti vaikuttaa hauskalta idealta.

Kuten sanottu, niin kieltä ei alun perin edes ole tarkoitettu varsinaisena kansainvälisenä apukielenä käytettäväksi. Luulen myös, että toki pona on siinä määrin "kovaa kamaa" sen perussanaston äärimmäisen pienuuden vuoksi, ettei normaali kieltenharrastaja edes voisi kuvitella haluavansa käyttää sellaista kansainvälisen yhteydenpidon välineenä.

PS myöhemmin vielä saman päivän aikana. Sanotaan nyt alkuun, että sanaa soweli käytetään koirasta, mutta ei pelkästään siitä. Vaan myös mm. kissasta. Seuraavaksi jatkan toki ponan kieliopin (ja sanojen) opiskelua Lingua Franca Novan kielellä.

Liberalismi, kansallisliberalismi, yhteisöliberalismi

Olen joskus nimittänyt itseäni kansallisliberaaliksi. Kansallis- on tuossa sen vuoksi, että painotan poliittisessa ajattelussani kansallisvaltiota. Liberaali on tuossa siksi, että varsin pitkälle kannatan liberalismin ydinajatuksia.

Kansallismielisyydessä eli nationalismissa on kyse sen ajatuksen kannattamisesta että omalla etnisyydellä on oikeus viljellä omaa kulttuuriaan, oikeus korottaa itsensä kansakunnaksi sekä oikeus puolustaa olemassaoloaan.

Liberalismi taas on vapautta ja yksilöä kannattava poliittinen ideologia.

Kansallisliberalismin sijaan voitaisiin kyllä yhtä hyvin käyttää myös nimitystä yhteisöliberalismi.

Yhteisöliberalismi siis painottaisi sitä, että ihminen kuuluu usein paitsi perheeseen niin myös erilaisiin yhteisöihin.

...

PS. 15.6.2023: Tässä täytyy minun vielä ilmaista se asia, että liberalismi on antiklerikaalinen poliittinen ideologia, eli se vastustaa kaiken maailman teokratioita ja pappisvaltoja. Joten tässä kehittelemäni yhteisöliberalismi ei merkitse uskonnollisten yhteisöjen tukemista muussa kuin siinä mielessä, että ihmisellä on niin halutessaan oikea olla uskonnollinen.

Kognitiivinen vallankumous 70.000 vuotta sitten

Olen tavannut ajatella, että nykyihminen syntyi noin 300.000 vuotta sitten. Silloin syntyi nykyihmisversio 1. Tämä ei ollut vielä anatomisesti täysin nykyisen kaltainen. Noin 200.000 vuotta sitten syntyi versio kaksi nykyihmisen anatomian muuttuessa sellaiseksi.

Ja noin 70.000 vuotta sitten syntyi versio numero 3. Version syntyyn oli johtanut ilmeisesti ilmastonmuutos, joka oli kutistanut nykyihmislajin yksilömäärin varsin pieneksi, ehkä vain sadoiksi yksilöiksi. Emme kuitenkaan kuolleet sukupuuttoon, vaikka läheltä oli pitänyt. Evoluutiopaineiden ansiosta syntyi uudenlainen ihminen, joka kykeni kuvittelemaan mielessään kuvitteellisia todellisuuksia. Ja ottamaan nämä todellisuudet lähes yhtä vakavasti kuin hän otti fyysisen maailman objektit.

Mm. tästä oli kertonut israelilainen historioitsija Yuval Noah Harari vuonna 2011 julkaistussa populaaritieteellisessä kirjassaan Sapiens: Ihmisen lyhyt historia. Huolimatta siitä, että tässä kirjoituksessani ammennan siitä, tämä ei ole varsinaisesti sen kirja-arvostelu. Teoksessaan Harari joka tapauksessa selittää, miten oli mahdollista se, että ihmisestä tuli planeetan hallitseva elämänmuoto.

Harari käyttää tästä ihmislajin aivoperäisestä henkisestä vallankumouksesta nimitystä kognitiivinen vallankumous.

Ennen kognitiivista vallankumousta nykyihmisellä ja neandertalinihmisellä lienee ollut varsin samantapaiset henkiset kyvyt ja aineellinen kulttuuri. Aineellinen kulttuuri ei kummallakaan lajilla tätä ennen isommin kehittynyt.

Laajempi kuvittelun kyky mahdollisti myös ihmislajin jäsenten laajemman yhteistyön. Jos nykyihmistä fyysisesti voimakkaampina kymmenen neandertalinihmistä saattoikin kahakassa helposti päihittää kymmenen nykyihmistä, niin nykyihmiset neandertalinihmisiä yhteistyökykyisempinä saattoivat haalia kokoon nyt sadan henkilön sotajoukon, joka kyllä pystyi antamaan selkään pienelle joukolle neandertalinihmisiä, jotka käyttivät heidän elinympäristössään arvokkaita resursseja.

Nykyihmiset saattoivat nyt ikään kuin kokoontua yhteisen lipun alle ja muodostaa kuvitteellisia yhteisöjä, jotka saattoivat olla suuriakin. Kuvitteellisia yhteisöjä siinä mielessä, että niiden jäsenet eivät tunne henkilökohtaisesti yhteisön kaikkia muita jäseniä. Tässä yhteydessä voisin mainita Dunbarin luvun. Se on teoreettinen kognitiivinen raja ihmisten lukumäärälle, johon keskiverto ihmisyksilö voi ylläpitää pysyviä sosiaalisia suhteita. Yleisesti arvioidaan luvun olevan noin 150 henkilöä. Tätä selvästi suuremmat yhteisöt tarvitsevat jonkinlaista yhteistä kertomusta, joka pitää yhteisön koossa. Ja kyky sellaisten keksimiseen meillä nykyihmisillä on.

Kognitiivinen vallankumous teki ihmisestä myös teknisessä mielessä aikaisempaa luovemman.

Ihmisen kuvittelukyvyn laajeneminen on luultavasti yhteydessä myös siihen, että ihmisestä tuli yritteliäämpi.

Hänen teknologiansa alkoi kehittyä.

Ihmisestä tuli myös aikaisempaa taiteellisempi.

Hautajaisista tuli myös tärkeä instituutio hänelle.

Nykyihminen murtautui nyt lopullisesti Afrikan ulkopuolelle. Tätä auttoi suuressa määrin silmäneulan keksiminen. Nyt ihminen saattoi ommella eläinten nahoista kunnollisia vaatteita, joissa ei ollut tuulenmentäviä ammottavia aukkoja.

Koska neandertalinihmiset nyt kuitenkin olivat ihmisiä, oli nykyihmisen jossain määrin helppo solmia aika ajoin myös rauhanomaisia suhteita näihin. Näin nykyihmisen genomi rikastui joukolla neandertalinihmisten perimää, joka auttoi nykyihmistä sopeutumaan fyysisesti uusiin olosuhteisiin. Kaikkien Afrikan ulkopuolisten ihmispopulaatioiden jäsenten genomissa on tästä syystä ollut jokunen prosentti neandertalinihmisten genomia. Idempänä Euraasiassa nykyihmisistä jotkut pariutuivat sitten vielä denisovanihmisten kanssa.

Noin 50.000 vuotta sitten nykyihminen oli onnistunut ylittämään merialueita päästen lopulta Australian mantereelle saakka. Vain joidenkin tuhansien vuosien aikana yksin kengurua lukuunottamatta kaikki yli 50-kiloiset maaeläimet kuolivat sukupuuttoon Australiassa. Niin paljon nykyihminen kunnioitti silloin luonnonsuojelua. Eivät nk. luonnonkansatkaan siis aina osaa. Tosin koala hyötyi ihmisen harjoittamasta metsien kulotuksesta, koska se lisäsi tulta paremmin kestävien eukalyptuspuiden, joista koalat pitävät, määrää. Aina nykyihmisen saavuttua uusille ennen asumattomille alueille tapahtui enemmän eläinten sukupuuttoja kuin mitä ilman häntä olisi tapahtunut.

Aluksi ihmisen teknologinen kehitys oli hidasta. 9000-luvulla eKr. tapahtuivat ensimmäiset siirtymiset maanviljelykseen. Pikku hiljaa maanviljelystä tuli sitä harjoittaville populaatioille yhä tärkeämpää. Väkiluku suureni, ja lopulta ei ollut enää edes mahdollista palata pääsääntöisesti vain metsästämään ja keräilemään. Maanviljelysyhteisöjen silkka väkimäärä myös teki niistä kykeneviä puolustamaan viljelyksiään vielä olemassaolevia metsästäjäkeräilijäyhteisöjä vastaan.

Hararin mielestä maanviljelykseen siirtyminen oli huono keksintö. Maanviljelys ravinnon hankinnan keinona merkitsi yksipuolisempaa ravintoa ja hommaan kiinteästi kuuluvat aina silloin tällöin tulevat katovuodet saattoivat merkitä nälänhätää. Myös epidemioiden määrä räjähti suuremman joukon ihmisiä asuessa nyt pysyvästi samoissa paikoissa.

Hararin mielestä ihmisten työmäärä myös kasvoi maanviljelykseen siirryttyä. Tätä käsitystä on ilmeisesti enemmänkin arvosteltu.

Ihminen sitten myös pikku hiljaa domestikoi eläimiä lihaa, maitoa ja nahkaa tuottavaksi karjaksi, sekä veto- ja kantoeläimiksi, sekä koiran ja kissan.

Maanviljelyksen keksiminen myös mahdollisti vallan ja vaurauden keskittymisen. Monissa yhteisöissä otettiin käyttöön myös sellainen vähemmän ylevä instituutio kuin orjuus.

Suurissa tiiviissä kaupunkiyhteisöissä myöskin innovoiminen kukoisti paremmin. Ja innovaatiot levisivät paikasta toiseen.

Maanviljelyn keksimisestä kesti kuitenkin vielä tuhansia vuosia ennen kuin kehittyivät ensimmäiset varsinaiset valtakunnat.

Ihmisen kuvittelukyky on luonut myös sellaisia huomattavan kuvitteellisia asioita kuin jumalat, henget, ajatus siitä että kaikki tapahtumat ovat elävien olentojen aiheuttamia, sielu, aaveet, elämän tarkoitus, jumalan tai esi-isien henkien taivutteleminen riiteillä, rukouksen voima, rahajärjestelmä, kuolemanjälkeinen elämä, eettiset päämäärät, pankkien vakavaraisuus, luovuttamaton ihmisarvo, yleiset ihmisoikeudet ja eläinten oikeudet.

Kuvittelukykymme mahdollisti kuitenkin 1700-luvulta jKr. alkaen myös sellaisen asian kuin teollinen vallankumous, joka vaikkakin on varsin käytännöllinen asia, vaati kuitenkin tietynlaiset aivot, jotka kykenivät kehittämään uusia asioita.

Toisiinsa kytkeytyvät tiede ja tekniikka ovat ihmeellinen nykyihmisen keksintö.

Tekninen kehitys ja tuotannon tehokkuuden lisääntyminen yhdessä demokratiaan ja oikeusvaltioon siirtymisen ja oppivelvollisuuden luomisen kanssa ovat luoneet ennen pitkää kulutusyhteiskuntia, jotka kaikkiin aikaisempiin yhteiskuntiin verrattuna suorastaan tihkuvat maitoa ja hunajaa, jos sallitte tällaisen raamatullisen vertauksen. Ennen wanhaan kaikista rikkaimmissakin yhteiskunnissa oli voitu lähinnä jakaa niukkuutta tuotannon kokonaistason ollessa varsin pieni, ja yhteiskuntaa oli hallinnut vähälukuinen mutta melko hyvinsyövä ja hyvin varustettu eliitti.

Tiede, tieteellinen ajattelu ja tieteen valta koulutuksessa ja tekniikan kehittymisessä ovat myös luoneet sellaisia asioita kuin uskonnonvapaus ja sananvapaus.

Tieteen synnylle on ollut tärkeää seuraavien kahden asian oivaltaminen: 1) sen, että emme tiedä kaikkea, ja 2) sen, että voimme tietää ainakin jotain.

Teoria tarkoittaa tieteen maailmassa muuta kuin puhekielessä, jossa se tarkoittaa suurin piirtein samaa kuin hyvä arvaus. Tieteessä hyvää arvausta vastaa hypoteesi. Teoria on tieteellinen otaksuma, jonka puolesta on olemassa jo jonkinlaista näyttöä. Teoriasta johdetaan ennusteita, joita testataan. Jos tieteellinen koe ei osoita teoriaa vääräksi, se vahvistuu. Mitä enemmän teoria kestää kumoamisyrityksiä, sitä enemmän se vahvistuu.

Tieteissä on olennaista tieteellinen menetelmä. Lopullista totuutta tieteen piirissä ei katsota voitavan saavuttaa. Väittämiä voidaan sen sijaan osoittaa vääriksi. Eli jos jotain väittämää ei edes periaatteessa voida osoittaa osoittaa vääräksi, niin se ei suinkaan ole näyttöä väittämän puolesta, vaan sitä vastaan. Siis ollakseen tieteellinen teoria teorian tulee olla periaatteessa falsifioitavissa. Toisin sanoen se tulee esittää sellaisessa muodossa, että teorian asiaa voidaan selvittää kokeellisen tieteen menetelmillä.

Toisaalta tieteissä voidaan tietää ainoastaan sellaisista asioista, joita ihmiset, joilla on samantapaiset aistit ja aivotoiminta, voivat periaatteessa havainnoida. Uskontojen ja maagisen ajattelun "kummitukset" eivät näin ollen kuulu tieteen piiriin.

Jumala tai jumalia voitaisiin ainakin periaatteessa saada tieteen tutkittavaksi. Mutta kukaan ei ole vielä saanut kehitettyä toimivaa tutkimusohjelmaa hankkeelle, vaikka uskovaisia on periaatteessa vielä nykyäänkin maailma täynnä. On olemassa myös monia vakavasti otettavia uskovaisia tutkijoita, jotka eivät kuitenkin sotke uskonnollisia käsityksiään tieteelliseen työhön. Jos me emme voi saada näistä "objekteista" ensimmäistäkään kokeellista havaintoa, niin ne edelleen pysyvät tieteen maailmankuvan ulkopuolella.

Falsifoimikriteerin kannalta mielenkiintoisena voidaan pitää sitä, että uskontojen piirissä on tavattu pitää sellaista katsomusta hyvänä, jota mikään kuviteltavissa oleva havainto ei voi osoittaa vääräksi. Tästä syystä uskontojen liepeillä viihtyvät erilaiset pseudotieteelliset "teoriat".

Mutta minusta on tärkeää huomata, että vaikka uskontojen pyhät tarinat eivät kerro mitään todellista ulkomaailmasta, siis ainakaan siltä osin kuin kyse on pyhästä tai "yliluonnollisesta", niin eivät sitä tee myöskään etiikan väittämät.

Raiskaamisen ja abortin vastustaminen perustuvat molemmat tunteisiin.

Luovuttamaton ihmisarvo ja yleiset ihmisoikeudet sekä eläinten oikeudet ovat mielestäni kauniita käsityksiä, mutta vaikka ne eivät ole uskontoa, niin silti on järkevää ajatella niiden olevan osa uskonnollisuuden kirjoa. Ne löytyvät ihmisten pään sisältä eivätkä viittaa mihinkään ulkoisessa todellisuudessa. Etiikan väittämät ovat pohjimmiltaan uskonnollisia väittämiä. Kyse on pelkistä subjektiivisista uskomuksista, vaikka niillä voikin olla paljon merkitystä yksilöille sekä myös yhteisöille ja yhteiskunnille. Tällaiset väittämät itse asiassa ovat tärkeä osa yhteisöjä ja yhteiskuntia koossa pitävää liimaa.

Uskonnoissa on se hyvä puoli joka tapauksessa, että joskus niiden opetusta maailmasta on mahdollista testata tieteellisesti. Uskonnon väittämät voidaan näin joissain tapauksissa osoittaa vääriksi. Esim. jos uskonto väittäisi, että Maa on litteä. Uskonnosta riippumatonta etiikkaa taas ei voida koskaan testata tieteellisesti.

"Väärin" ja "oikein" ovat esitieteellisiä uskomuksia. Niitä ei voi millään kuviteltavissa olevalla koejärjestelyllä edes periaatteessa osoittaa vääräksi.

Itse tapaan ajatella, että "pahuus" on sitä, kun jonkun omasta mielestä muut ihmiset ovat pelkästään välineitä. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni, eikä sitäkään voi todistaa oikeaksi.

Joku voi nyt tietenkin sanoa tähän, että ihminen ei tarvitse uskontoa mihinkään, kun taas etiikkaa ja moraalijärjestelmiä yksilöt ja heidän muodostamansa yhteisöt ja yhteiskunnat oikeasti tarvitsevat. Mielestäni tässä asiassa pätee kuitenkin vanha totuus "kauneus on katsojan silmässä". Jos sinä et koe tarvitsevasi uskontoa mihinkään, niin joku toinen voi kuitenkin katsoa tarvitsevansa sitä. Elä ja anna muiden elää.

Tieteenfilosofia on tavallaan myös silkkaa metafysiikkaa. Mutta toisaalta tieteet ovat näyttäneet sikäli kyntensä, että ne ovat luultavasti tuottaneet paljon oikeaa maailmaa koskevaa tietoa. Riittien tai pelkän rukouksen tai uskonnollisen meditaation avulla ei olisi ollut mahdollista saada aikaiseksi esim. mikropiirejä, kännykkää tai GPS-paikannusjärjestelmää.

Tässä on tietenkin vielä se sudenkuoppa, ettei meillä ole oikeasti tietoa "todellisesta" maailmasta, vaan vain siitä kuvasta, jonka aistimme, kokemuksemme ja aivomme ovat luoneet ja luovat meitä varten. Toisaalta äärimmäisen minä-keskeinen solipsismi yksilön filosofisena asenteena menee taatusti metsään. Meille on varmaankin käytännöllisintä suhtautua maailmaan niin kuin se olisi todella olemassa, vaikka sen "todellisin" luonto mahdollisesti jäisikin meiltä piiloon.

Olen joka tapauksessa ylpeä ja iloinen nykyihmisen hienoista, erikoisista aivoista. Ne ovat syy, miksi en vihaa esim. neekereitä, koska heilläkin on samanlaiset kuvitteellisten asioiden kuvittelemiseen kykenevät aivot.

Ihminen biologisena olentona kuuluu eläinkuntaan ja on eliönä osa luontoa. Laaja kykymme kuvitella asioita on ilmeisesti ainoa asia, joka on ihmisellä, mutta ei ainoallakaan muulla eläimellä Maapallollamme.

Kognitiivinen vallankumouksemme on ainoa – painotan sanaa ainoa – syy sille, miksi valitan sitä, ettei Raamatussa sanota ihmisen olevan luomakunnan kruunu.

...Koska muilla eläimillä ei tätä lahjaa ole, tunnen niitä kohtaan erityistä hellyyttä.

Aseiden omistamisen oikeus on liberaali oikeus

Sääntöön on tietysti poikkeuksia, mutta minusta näyttää ihan siltä kuin suhteellisen liberaalit ihmiset kannattaisivat ihmisten oikeutta omistaa tuliaseita, kun taas suhteellisen epäliberaalit tai autoritaarista komentoa kannattavat ihmiset vastustaisivat tätä oikeutta.

Joku voi nyt tähän sanoa, että Yhdysvalloissa nimenomaan liberaalit vastustavat ihmisten oikeutta omistaa tuliaseita. Tämä ei kuitenkaan ole aivan totta. Yhdysvaltain poliittisen historian oikusta maassa usein kutsutaan liberaaleiksi sellaisiakin ihmisiä, jotka itseasiassa vastustavat liberalismia.

Diktatuureissa pyritään keräämään aina aseet pois ihmisten käsistä. Jostain kumman syystä.

Aseiden omistamisessa on kyse yksilön vapaudesta. Ja yksilönvapaudet ovat liberalismin rakkainta ydintä.

Toinen asia on sitten se, että aseiden omistusta voidaan muuten säädellä yleisen edun perusteella suhteellisen liberaaleissakin maissa. Esim. Suomessa, jossa kansalaiset omistavat paljon tuliaseita, ihminen menettää aseenomistusoikeutensa, jos syyllistyy rikokseen. Tämän säännön vuoksi suomalaiset aseenomistajat ovat maamme lainkuuliaisinta porukkaa.

PS. Aseenomistusoikeus on mahdollistanut pienelle Suomelle myös laajan ja toimivan sotilaallisen reservin, joka voidaan ottaa tarpeen niin vaatiessa käyttöön.