Olen tavannut ajatella, että nykyihminen syntyi noin 300.000 vuotta sitten. Silloin syntyi nykyihmisversio 1. Tämä ei ollut vielä anatomisesti täysin nykyisen kaltainen. Noin 200.000 vuotta sitten syntyi versio kaksi nykyihmisen anatomian muuttuessa sellaiseksi.
Ja noin 70.000 vuotta sitten syntyi versio numero 3. Version syntyyn oli johtanut ilmeisesti ilmastonmuutos, joka oli kutistanut nykyihmislajin yksilömäärin varsin pieneksi, ehkä vain sadoiksi yksilöiksi. Emme kuitenkaan kuolleet sukupuuttoon, vaikka läheltä oli pitänyt. Evoluutiopaineiden ansiosta syntyi uudenlainen ihminen, joka kykeni kuvittelemaan mielessään kuvitteellisia todellisuuksia. Ja ottamaan nämä todellisuudet lähes yhtä vakavasti kuin hän otti fyysisen maailman objektit.
Mm. tästä oli kertonut israelilainen historioitsija Yuval Noah Harari vuonna 2011 julkaistussa populaaritieteellisessä kirjassaan Sapiens: Ihmisen lyhyt historia. Huolimatta siitä, että tässä kirjoituksessani ammennan siitä, tämä ei ole varsinaisesti sen kirja-arvostelu. Teoksessaan Harari joka tapauksessa selittää, miten oli mahdollista se, että ihmisestä tuli planeetan hallitseva elämänmuoto.
Harari käyttää tästä ihmislajin aivoperäisestä henkisestä vallankumouksesta nimitystä kognitiivinen vallankumous.
Ennen kognitiivista vallankumousta nykyihmisellä ja neandertalinihmisellä lienee ollut varsin samantapaiset henkiset kyvyt ja aineellinen kulttuuri. Aineellinen kulttuuri ei kummallakaan lajilla tätä ennen isommin kehittynyt.
Laajempi kuvittelun kyky mahdollisti myös ihmislajin jäsenten laajemman yhteistyön. Jos nykyihmistä fyysisesti voimakkaampina kymmenen neandertalinihmistä saattoikin kahakassa helposti päihittää kymmenen nykyihmistä, niin nykyihmiset neandertalinihmisiä yhteistyökykyisempinä saattoivat haalia kokoon nyt sadan henkilön sotajoukon, joka kyllä pystyi antamaan selkään pienelle joukolle neandertalinihmisiä, jotka käyttivät heidän elinympäristössään arvokkaita resursseja.
Nykyihmiset saattoivat nyt ikään kuin kokoontua yhteisen lipun alle ja muodostaa kuvitteellisia yhteisöjä, jotka saattoivat olla suuriakin. Kuvitteellisia yhteisöjä siinä mielessä, että niiden jäsenet eivät tunne henkilökohtaisesti yhteisön kaikkia muita jäseniä. Tässä yhteydessä voisin mainita Dunbarin luvun. Se on teoreettinen kognitiivinen raja ihmisten lukumäärälle, johon keskiverto ihmisyksilö voi ylläpitää pysyviä sosiaalisia suhteita. Yleisesti arvioidaan luvun olevan noin 150 henkilöä. Tätä selvästi suuremmat yhteisöt tarvitsevat jonkinlaista yhteistä kertomusta, joka pitää yhteisön koossa. Ja kyky sellaisten keksimiseen meillä nykyihmisillä on.
Kognitiivinen vallankumous teki ihmisestä myös teknisessä mielessä aikaisempaa luovemman.
Ihmisen kuvittelukyvyn laajeneminen on luultavasti yhteydessä myös siihen, että ihmisestä tuli yritteliäämpi.
Hänen teknologiansa alkoi kehittyä.
Ihmisestä tuli myös aikaisempaa taiteellisempi.
Hautajaisista tuli myös tärkeä instituutio hänelle.
Nykyihminen murtautui nyt lopullisesti Afrikan ulkopuolelle. Tätä auttoi suuressa määrin silmäneulan keksiminen. Nyt ihminen saattoi ommella eläinten nahoista kunnollisia vaatteita, joissa ei ollut tuulenmentäviä ammottavia aukkoja.
Koska neandertalinihmiset nyt kuitenkin olivat ihmisiä, oli nykyihmisen jossain määrin helppo solmia aika ajoin myös rauhanomaisia suhteita näihin. Näin nykyihmisen genomi rikastui joukolla neandertalinihmisten perimää, joka auttoi nykyihmistä sopeutumaan fyysisesti uusiin olosuhteisiin. Kaikkien Afrikan ulkopuolisten ihmispopulaatioiden jäsenten genomissa on tästä syystä ollut jokunen prosentti neandertalinihmisten genomia. Idempänä Euraasiassa nykyihmisistä jotkut pariutuivat sitten vielä denisovanihmisten kanssa.
Noin 50.000 vuotta sitten nykyihminen oli onnistunut ylittämään merialueita päästen lopulta Australian mantereelle saakka. Vain joidenkin tuhansien vuosien aikana yksin kengurua lukuunottamatta kaikki yli 50-kiloiset maaeläimet kuolivat sukupuuttoon Australiassa. Niin paljon nykyihminen kunnioitti silloin luonnonsuojelua. Eivät nk. luonnonkansatkaan siis aina osaa. Tosin koala hyötyi ihmisen harjoittamasta metsien kulotuksesta, koska se lisäsi tulta paremmin kestävien eukalyptuspuiden, joista koalat pitävät, määrää. Aina nykyihmisen saavuttua uusille ennen asumattomille alueille tapahtui enemmän eläinten sukupuuttoja kuin mitä ilman häntä olisi tapahtunut.
Aluksi ihmisen teknologinen kehitys oli hidasta. 9000-luvulla eKr. tapahtuivat ensimmäiset siirtymiset maanviljelykseen. Pikku hiljaa maanviljelystä tuli sitä harjoittaville populaatioille yhä tärkeämpää. Väkiluku suureni, ja lopulta ei ollut enää edes mahdollista palata pääsääntöisesti vain metsästämään ja keräilemään. Maanviljelysyhteisöjen silkka väkimäärä myös teki niistä kykeneviä puolustamaan viljelyksiään vielä olemassaolevia metsästäjäkeräilijäyhteisöjä vastaan.
Hararin mielestä maanviljelykseen siirtyminen oli huono keksintö. Maanviljelys ravinnon hankinnan keinona merkitsi yksipuolisempaa ravintoa ja hommaan kiinteästi kuuluvat aina silloin tällöin tulevat katovuodet saattoivat merkitä nälänhätää. Myös epidemioiden määrä räjähti suuremman joukon ihmisiä asuessa nyt pysyvästi samoissa paikoissa.
Hararin mielestä ihmisten työmäärä myös kasvoi maanviljelykseen siirryttyä. Tätä käsitystä on ilmeisesti enemmänkin arvosteltu.
Ihminen sitten myös pikku hiljaa domestikoi eläimiä lihaa, maitoa ja nahkaa tuottavaksi karjaksi, sekä veto- ja kantoeläimiksi, sekä koiran ja kissan.
Maanviljelyksen keksiminen myös mahdollisti vallan ja vaurauden keskittymisen. Monissa yhteisöissä otettiin käyttöön myös sellainen vähemmän ylevä instituutio kuin orjuus.
Suurissa tiiviissä kaupunkiyhteisöissä myöskin innovoiminen kukoisti paremmin. Ja innovaatiot levisivät paikasta toiseen.
Maanviljelyn keksimisestä kesti kuitenkin vielä tuhansia vuosia ennen kuin kehittyivät ensimmäiset varsinaiset valtakunnat.
Ihmisen kuvittelukyky on luonut myös sellaisia huomattavan kuvitteellisia asioita kuin jumalat, henget, ajatus siitä että kaikki tapahtumat ovat elävien olentojen aiheuttamia, sielu, aaveet, elämän tarkoitus, jumalan tai esi-isien henkien taivutteleminen riiteillä, rukouksen voima, rahajärjestelmä, kuolemanjälkeinen elämä, eettiset päämäärät, pankkien vakavaraisuus, luovuttamaton ihmisarvo, yleiset ihmisoikeudet ja eläinten oikeudet.
Kuvittelukykymme mahdollisti kuitenkin 1700-luvulta jKr. alkaen myös sellaisen asian kuin teollinen vallankumous, joka vaikkakin on varsin käytännöllinen asia, vaati kuitenkin tietynlaiset aivot, jotka kykenivät kehittämään uusia asioita.
Toisiinsa kytkeytyvät tiede ja tekniikka ovat ihmeellinen nykyihmisen keksintö.
Tekninen kehitys ja tuotannon tehokkuuden lisääntyminen yhdessä demokratiaan ja oikeusvaltioon siirtymisen ja oppivelvollisuuden luomisen kanssa ovat luoneet ennen pitkää kulutusyhteiskuntia, jotka kaikkiin aikaisempiin yhteiskuntiin verrattuna suorastaan tihkuvat maitoa ja hunajaa, jos sallitte tällaisen raamatullisen vertauksen. Ennen wanhaan kaikista rikkaimmissakin yhteiskunnissa oli voitu lähinnä jakaa niukkuutta tuotannon kokonaistason ollessa varsin pieni, ja yhteiskuntaa oli hallinnut vähälukuinen mutta melko hyvinsyövä ja hyvin varustettu eliitti.
Tiede, tieteellinen ajattelu ja tieteen valta koulutuksessa ja tekniikan kehittymisessä ovat myös luoneet sellaisia asioita kuin uskonnonvapaus ja sananvapaus.
Tieteen synnylle on ollut tärkeää seuraavien kahden asian oivaltaminen: 1) sen, että emme tiedä kaikkea, ja 2) sen, että voimme tietää ainakin jotain.
Teoria tarkoittaa tieteen
maailmassa muuta kuin puhekielessä, jossa se tarkoittaa suurin piirtein
samaa kuin hyvä arvaus. Tieteessä hyvää arvausta vastaa hypoteesi.
Teoria on tieteellinen otaksuma, jonka puolesta on olemassa jo
jonkinlaista näyttöä. Teoriasta johdetaan ennusteita, joita testataan.
Jos tieteellinen koe ei osoita teoriaa vääräksi, se
vahvistuu. Mitä enemmän teoria kestää kumoamisyrityksiä, sitä enemmän se
vahvistuu.
Tieteissä on olennaista tieteellinen menetelmä. Lopullista totuutta tieteen piirissä ei katsota voitavan saavuttaa. Väittämiä voidaan sen sijaan osoittaa vääriksi. Eli jos jotain väittämää ei edes periaatteessa voida osoittaa osoittaa vääräksi, niin se ei suinkaan ole näyttöä väittämän puolesta, vaan sitä vastaan. Siis ollakseen tieteellinen teoria teorian tulee olla periaatteessa falsifioitavissa. Toisin sanoen se tulee esittää sellaisessa muodossa, että teorian asiaa voidaan selvittää kokeellisen tieteen menetelmillä.
Toisaalta tieteissä voidaan tietää ainoastaan sellaisista asioista, joita ihmiset, joilla on samantapaiset aistit ja aivotoiminta, voivat periaatteessa havainnoida. Uskontojen ja maagisen ajattelun "kummitukset" eivät näin ollen kuulu tieteen piiriin.
Jumala tai jumalia voitaisiin ainakin periaatteessa saada tieteen tutkittavaksi. Mutta kukaan ei ole vielä saanut kehitettyä toimivaa tutkimusohjelmaa hankkeelle, vaikka uskovaisia on periaatteessa vielä nykyäänkin maailma täynnä. On olemassa myös monia vakavasti otettavia uskovaisia tutkijoita, jotka eivät kuitenkin sotke uskonnollisia käsityksiään tieteelliseen työhön. Jos me emme voi saada näistä "objekteista" ensimmäistäkään kokeellista havaintoa, niin ne edelleen pysyvät tieteen maailmankuvan ulkopuolella.
Falsifoimikriteerin kannalta mielenkiintoisena voidaan pitää sitä, että uskontojen piirissä on tavattu pitää sellaista katsomusta hyvänä, jota mikään kuviteltavissa oleva havainto ei voi osoittaa vääräksi. Tästä syystä uskontojen liepeillä viihtyvät erilaiset pseudotieteelliset "teoriat".
Mutta minusta on tärkeää huomata, että vaikka uskontojen pyhät tarinat eivät kerro mitään todellista ulkomaailmasta, siis ainakaan siltä osin kuin kyse on pyhästä tai "yliluonnollisesta", niin eivät sitä tee myöskään etiikan väittämät.
Raiskaamisen ja abortin vastustaminen perustuvat molemmat tunteisiin.
Luovuttamaton ihmisarvo ja yleiset ihmisoikeudet sekä eläinten oikeudet ovat mielestäni kauniita käsityksiä, mutta vaikka ne eivät ole uskontoa, niin silti on järkevää ajatella niiden olevan osa uskonnollisuuden kirjoa. Ne löytyvät ihmisten pään sisältä eivätkä viittaa mihinkään ulkoisessa todellisuudessa. Etiikan väittämät ovat pohjimmiltaan uskonnollisia väittämiä. Kyse on pelkistä subjektiivisista uskomuksista, vaikka niillä voikin olla paljon merkitystä yksilöille sekä myös yhteisöille ja yhteiskunnille. Tällaiset väittämät itse asiassa ovat tärkeä osa yhteisöjä ja yhteiskuntia koossa pitävää liimaa.
Uskonnoissa on se hyvä puoli joka tapauksessa, että joskus niiden opetusta maailmasta on mahdollista testata tieteellisesti. Uskonnon väittämät voidaan näin joissain tapauksissa osoittaa vääriksi. Esim. jos uskonto väittäisi, että Maa on litteä. Uskonnosta riippumatonta etiikkaa taas ei voida koskaan testata tieteellisesti.
"Väärin" ja "oikein" ovat esitieteellisiä uskomuksia. Niitä ei voi millään kuviteltavissa olevalla koejärjestelyllä edes periaatteessa osoittaa vääräksi.
Itse tapaan ajatella, että "pahuus" on sitä, kun jonkun omasta mielestä muut ihmiset ovat pelkästään välineitä. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni, eikä sitäkään voi todistaa oikeaksi.
Joku voi nyt tietenkin sanoa tähän, että ihminen ei tarvitse uskontoa mihinkään, kun taas etiikkaa ja moraalijärjestelmiä yksilöt ja heidän muodostamansa yhteisöt ja yhteiskunnat oikeasti tarvitsevat. Mielestäni tässä asiassa pätee kuitenkin vanha totuus "kauneus on katsojan silmässä". Jos sinä et koe tarvitsevasi uskontoa mihinkään, niin joku toinen voi kuitenkin katsoa tarvitsevansa sitä. Elä ja anna muiden elää.
Tieteenfilosofia on tavallaan myös silkkaa metafysiikkaa. Mutta toisaalta tieteet ovat näyttäneet sikäli kyntensä, että ne ovat luultavasti tuottaneet paljon oikeaa maailmaa koskevaa tietoa. Riittien tai pelkän rukouksen tai uskonnollisen meditaation avulla ei olisi ollut mahdollista saada aikaiseksi esim. mikropiirejä, kännykkää tai GPS-paikannusjärjestelmää.
Tässä on tietenkin vielä se sudenkuoppa, ettei meillä ole oikeasti tietoa "todellisesta" maailmasta, vaan vain siitä kuvasta, jonka aistimme, kokemuksemme ja aivomme ovat luoneet ja luovat meitä varten. Toisaalta äärimmäisen minä-keskeinen solipsismi yksilön filosofisena asenteena menee taatusti metsään. Meille on varmaankin käytännöllisintä suhtautua maailmaan niin kuin se olisi todella olemassa, vaikka sen "todellisin" luonto mahdollisesti jäisikin meiltä piiloon.
Olen joka tapauksessa ylpeä ja iloinen nykyihmisen hienoista, erikoisista aivoista. Ne ovat syy, miksi en vihaa esim. neekereitä, koska heilläkin on samanlaiset kuvitteellisten asioiden kuvittelemiseen kykenevät aivot.
Ihminen biologisena olentona kuuluu eläinkuntaan ja on eliönä osa luontoa. Laaja kykymme kuvitella asioita on ilmeisesti ainoa asia, joka on ihmisellä, mutta ei ainoallakaan muulla eläimellä Maapallollamme.
Kognitiivinen vallankumouksemme on ainoa – painotan sanaa ainoa – syy sille, miksi valitan sitä, ettei Raamatussa sanota ihmisen olevan luomakunnan kruunu.
...Koska muilla eläimillä ei tätä lahjaa ole, tunnen niitä kohtaan erityistä hellyyttä.
Nykyihmisen voittokululle neanderthalinihmisten yli taisi suurimpana tekijänä olla puhekyky.
VastaaPoistaNeanderthalien mahdollista puhekykyä on tutkittu paljon, mutta missään nimessä se ei ollut nykyihmisen tasolla.
Tämä mahdollisti taistelutaktiikat, joilla voittamiseen ei vaadittu moninkertaista ylivoimaa:
kymmenen nykyihmisen joukko tuskin pystyi voittamaan samankokokoista neanderthalien joukkoa, mutta jo 20 miehen joukkojen kohdatessa nykyihmiset saattoivat sopia keskenään valeperäytymisestä sivustahyökkäyksen ja saarrostuksen valmisteluna muista oveluuksista.
Neanderthalienkin älykkyys olisi toki riittänyt niihin, mutta kommunikaatio ei.
Varmaan puhekyky päivittyi meikäläisillä monipuolisemmaksi kognitiivisen vallankumouksen myötä-
PoistaOlipas mielenkiintoista filosofista pohdintaa Tomppa. Mielenkiintoinen ajatus tuo että iso yhteisö tarvitsee saman tarinan pysyäkseen kasassa. Jos nykyihminen kehittyi neanderdaalista niin mitä uutta kehityspohjaa sille antoi siirtyminen aboriginaalien yhteisöön.
VastaaPoistaSitten kyseenalaistan tuon etiikan ja moraalijärjestelmän erillisyyden uskonnosta.
Eikö yhteisö tarvitse pysyäkseen yhteisönä yhteisen uskomusjärjestelmän oikeasta ja väärästä. Eikö uskontokin ole kristinuskon synnyn myötä muuttunut uskonnoksi, oltuaan pohjimmiltaan sääntö ja eettismoraalinen elämäntapa jota on johtanut ja määritellyt yhteisöön valittu johtaja.
Kaikilla ihmisyhteisöillä lienee ollut jossain määrin jaettu yhteinen käsitys oikeasta ja väärästä. Mutta kaikki yhteisöt eivät ennenkään ole olleet muissa suhteissa vahvasti uskonnollisia. Vaikka erilaista taikauskoa on heilläkin riittänyt, niin esim. kiinalaisilla on tavannut olla suhteellisen vähäuskonnollinen suhtautuminen muuten keskimäärin.
PoistaNk. animistisessa uskonnollisuudessa voi myös olla kyse lähinnä tapamoraalista, eli noudatetaan tiettyjä uskonnollisia tapoja ja suoritetaan riittejä, koska niin on aina tehty. Kristittyjäkin syytettiin Rooman valtakunnassa muinoin siitä, että ei toimittu oikein, vaan näillä oli ihan omat jutut.
Nykyihminen sai Afrikan ulkopuolella pienen osan genomistaan neandertalinihmiseltä. Ja kun nykyihminen siirtyi myös Australiaan, heistä tuli aboriginaaleja.
Luterilainen saksalainen teologi Dietrich Bonhoeffer oli ollut sitä mieltä, että jo hänen ja Hitlerin aikana Saksa oli ollut tosiasiallisesti uskonnoton maa, koska natsien valtaannoususta ei ollut syntynyt minkäänlaista uskonnollista vastavaikutusta.
Mutta en näe, että yksikään maa tai kulttuuri voisi elää kokonaan ilman uskonnollisluonteisia käsityksiä. Ne sitovat yhteisön jäsenet yhteen.
Mitä kiinalaisten uskonnollisuuteen tulee, ymmärtääkseni konfutselaisuus on enemmänkin yhteiskuntafilosofia kuin uskonto.
PoistaNiinpä. Toisaalta siihen on helppo ollut liittää esi-isien palvonta.
Poista