tiistai 30. kesäkuuta 2020

George Floyd oli yhdysvaltalainen musta mies, jonka poliisi tappoi pidätyksen yhteydessä

George Floyd oli yhdysvaltalainen musta mies, joka kuoli Minneapolisissa 25. toukokuuta 2020 sydäninfarktiin poliisin painettua polvella hänen kaulaansa yhdeksän minuutin ajan. Tämä herätti Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa suurta vihastusta, ja sitä on laajalti pidetty huonona siirtona. On järjestetty paljon mielenosoituksia, joiden yhteydessä välillä ovat ikävä kyllä rikolliset ainekset päässeet riehumaan. Mutta mielenosoitukset lähtivät kuitenkin liikkeelle elävästä tarpeesta.

Floydin sanoma lause "I can’t breathe" eli "En pysty hengittämään" nousi protestien iskulauseeksi.

Pidätetyn kuoleman aiheuttaminen, ja se että muut paikalla olevat poliisit vain katsoivat päältä, on onneksi saanut aikaan myös sen, että päätekijä joutuu vastaamaan lain edessä teostaan. Muut neljä poliisia erotettiin poliisivoimista.

Mielenosoituksien aiheuttaja on oikeastaan saanut aikaan myöskin uuden negridisiä piirteitä omaavan väestön kansalaisoikeusliikkeen. Sen iskulause on "black lives matter" eli suomeksi "mustilla elämillä on väliä". Tavallaan liike oli syntynyt jo ennen tätä, mutta nyt se laajeni valtavasti. Liikkeeseen on nyt osallistunut paljon myös valkoisia.

Yhdysvalloissa rotuerottelun purkamisesta on jo vuosikymmeniä. Meidän täällä Suomessa voi silti olla vaikea tajuta, mitä on yhdysvaltalainen todellisuus rapakon takana neekereillä tai mulateilla, varsinkin miespuolisilla.

Neekeripiirteet liittyvät Yhdysvalloissa huomattavan paljon köyhyyteen. Maan valkoisella väestöllä on paljon enemmän varallisuutta ja tuloja noin keskimäärin kuin jossain määrin negridisellä väestönosalla. Yhdysvaltain pohjoisessa rajanaapurissa Kanadassa neekeriyttä taas ei samassa määrin yhdistetä köyhyyteen.

Yhdysvalloissa on näköjään tavallista, että poliisi kyttää tiettyjä rodullisia tai rodullis-etnisiä piirteitä omaavia miespuolisia ihmisiä.

Yhdysvaltain kammottava historia orjanomistajien maana leimaa myös negridisiä piirteitä omaavia ihmisiä. Neekeriys on maassa orjuuden merkki.

Ja on huomattava, kuinka Yhdysvalloissa on nimitetty presidentti Obamaa maan ensimmäiseksi "afroamerikkalaiseksi" presidentiksi. Tämä on outoa, koska Obaman äiti oli valkoinen, mutta liittyy siihen, että Yhdysvalloissa ihminen on perinteisesti menettänyt valkoisen statuksensa, jos hänessä on todettu pisarakin muuta kuin "valkoista" verta. Kyse on siis rasismista.

Kuvaava oli Ylen Areenalta löytyvä (vielä yli puolitoista vuotta nähtävissä oleva) dokumentti Ulkolinja: USA:n syvä kahtiajako. Siinä yksi jos toinenkin poliittinen kommentaattori nimitti presidentti Obamaa mustaksi tai afroamerikkalaiseksi. Rasisteja vai idioottejako nämä ovat?!

Vaikka on silti todettava, että on sentään jonkinlainen edistysaskel se, että maahan valittiin presidentiksi ihminen, jossa on selvä osuus muutakin kuin "valkoista" verta.

Julkiset koulut Yhdysvalloissa suuressa määrin rahoitetaan kiinteistöveron tuotoilla, ja köyhillä alueilla ihmisten koulutukseen ja hyvinvointiin panostetaan heikommin kuin rikkaammilla alueilla. Maassa neekeripiirteiset asuvat enemmän vuokra-asunnoissa ja valkoiset taas enemmän omistusasunnoissa. Rodulliset vähemmistöt joutuvat kärsimään maan koulutusjärjestelmän puutteista.

Sama pätee tietenkin myös köyhiin valkoisiin, joita on kuitenkin suhteessa huomattavan paljon vähemmän. Mutta selvää on, että Yhdysvaltain koulutusjärjestelmä ei palvele kovin hyvin köyhiä, ja sen täysremontti lienee tarpeen. Koulujen rahoitus pitää saada paljon tasa-arvoisemmaksi.

Yhdysvalloissa poliisien koulutus on keskimäärin hyvin lyhyt, yleensä alle vuoden pituinen. Suomessa taas poliisikoulutus kestää kolme vuotta. Jotta poliisi voisi Yhdysvalloissa palvella paremmin myös köyhiä asukkaita, pitempi, kunnollinen poliisikoulutus varmastikin voisi auttaa paljon tilannetta.

Voi vielä mainita sen, että Yhdysvalloissa poliisin työ on keskimäärin paljon vaarallisempaa kuin Suomessa. Kunnollinen koulutus voisi auttaa poliiseja myös paremmin kohtaamaan vaikeita tilanteita.

Vielä on sitten sekin, että Yhdysvalloissa on valtava tarve sosiaalityöntekijöille. Sitä puutetta joutuu parhaansa mukaan paikkaamaan huonosti koulutettu poliisi.

Yhdysvalloissa köyhien ihmisten asemaa auttaisi paljon myös julkinen sairausvakuutus. Yhdysvaltain terveydenhuoltojärjestelmä näyttää olevan huonommin kansalaisille terveyttä tuottava kuin OECD-maissa keskimäärin, siis jos tulosta vertaa käytettyyn rahamäärään.

Jos Yhdysvalloissa ei haluttaisi siirtyä julkisesti tuotettuihin terveyspalveluihin, niin maa voisi ottaa mallia Kanadasta, jossa on julkinen terveydenhuolto, mutta sen hoitavat yksityiset yritykset.

Yhdysvaltain kannattaisi myös vähentää suuren rahan valtaa vaaleissa, jotta köyhempien ihmisten tarpeet tulisivat paremmin esille politiikassa. Tosin vaaleilla valittuja edustajia voi olla vaikea saada mukaan tällaiseen korjausliikkeeseen, koska monet näistä ovat riippuvaisia suuresta rahasta.

Ihmisarvo on joka tapauksessa kaikilla.

Yhdysvallat on monikulttuurinen maa, ja yhteiskunnan väestön moninaisuus vähentää sen sisäistä luottamusta. Siksi ymmärrän, että suurempiin remontteihin Yhdysvaltain järjestelmän valuvikojen poistamiseksi voi olla vaikea ryhtyä. Toivo on kaikki, mitä meillä on.

...
PS. 1.7.2020: Lisäsin tekstiin maininnan poliisin työn suhteellisesta vaarallisuudesta Yhdysvalloissa.

...
PS. 5.7.2020: Lisäsin tekstiin kappaleen sosiaalityöntekijöiden huutavasta tarpeesta. Lisäsin myöskin kappaleen, jossa mainitsen "black lives matter" -kansalaisoikeusliikkeen syntymisen.

...
PS. 8.7.2020: Lisäsin seuraavan virkkeen tekstiin: "Tavallaan liike oli syntynyt jo ennen tätä, mutta nyt se laajeni valtavasti."

...
PS. 9.7.2020: Lisäsin seuraavan kappaleen tekstiin: Floydin sanoma lause "I can’t breathe" eli "En pysty hengittämään" nousi protestien iskulauseeksi.

maanantai 22. kesäkuuta 2020

Koronavirus ja minä, osa 3: Sleeping in Light

Pahimmista koronaviruspandemian aiheuttamista ihmisten ja yritysten elämää säätelevistä rajoituksista näytetään päästyn, tai näin voisi olettaa.

Kerholla on taas eräänlaista lähitoimintaa (en kerro tässä, mihin viittaan "kerholla"). Voi olla, että koskaan enää, tai sanotaanko että moneen vuoteen, ei kuitenkaan palata täysin normaaliin. Tämä on lähes ylittämätön sukupolvikokemus. Ja korona säilynee jossain määrin piinanamme vielä tulevina vuosina.

Joudumme pikku hiljaa rämpimään itsemme ylös tästä suosta, joka on sekä taloudellinen, psykologinen että kansanterveydellinen.

Mutta nyt tahtoisin puhua jostain muusta...

Pidginkielet syntyvät erikielisten ihmisten tarpeesta kommunikoida toistensa kanssa. Ne ovat rakenteeltaan mahdollisimman yksinkertaisia. Ne ovat rajoitetun apukielen kaltaisia.

Pidginkieltä puhuvien jälkeläiset taas muokkaavat vanhempiensa tai isovanhempiensa käyttämästä pidginkielestä kreolikielen. Siinä on jonkinlainen vaikkakin yksinkertainen kielioppi. Sen ilmaisu on pidginkieltä monipuolisempaa.

Kreolikielistä olen lievästi tutustunut papiamentuun (toiselta nimeltään papiamento), jota puhutaan Alankomaihin kuuluvilla karibialaisilla Aruban, Bonairen ja Curaçaon (nk. ABC-saaret) saarilla, ja tok-pisiniin, jota puhutaan Papua Uudessa-Guineassa.

Papiamentu perustuu pidginportugaliin, ja se on saanut vaikutteita myös esimerkiksi afrikkalaisista kielistä ja etenkin espanjasta. Tok-pisin taas pohjautuu ennen kaikkea englantiin, mutta sen sanastossa on vaikutteita englannin lisäksi portugalista, saksasta sekä alueen alkuperäisistä kielistä: papualaisista ja austronesialaisista kielistä. (Jos ketään kiinnostaa, niin papiamentunkielinen Wikipedia löytyy täältä ja tokpisininkielinen täältä.)

Lingua Franca Nova eli elefen taas on yhdysvaltalaisen psykologian professorin C. George Boereen kehittämä kieli, joka julkaistui internetissä vuonna 1998. Sen kielioppi on erittäin yksinkertainen sekä täysin säännöllinen ja on hyvin samantapainen kuin romaanisissa | kreolikielissä. Kielen sanasto perustuu ranskaan, italiaan, portugaliin, espanjaan ja katalaaniin. Kieltä kirjoitetaan täysin äänteenmukaisesti. (Ja jos ketään kiinnostaa, niin elefeninkielinen Wikipedia löytyy täältä.)

LFN on siis keinotekoinen romaanisia kreolikieliä muistuttava kieli. Itse olen sittemmin suostunut lopulta pitkälti hyväksymään kielen ääliömäisessä määrin suuren yksinkertaisuuden. Tärkein ja melkein ainoa asia tässä minua ennen rassanneessa asiassa on se, että Lingua Franca Novassa adjektiiveilla ei ole adverbitaivutusta.

Tunnuslauseeni onkin viime aikoina ollut: Keep it simple, stupid! Eli homma kannattaa pitää yksinkertaisena.

On toki tässä vielä mainittava, että läheskään kaikkea en silti täysin rinnoin hyväksy LFN:ssä.

Lingua Franca Novaan liittyviä itse kyhäämiäni sivuja tai sivustoja ovat tämä, tämä ja tämä.

Olen monissa asioissa laiska. Mutta tämä ei ole todellakaan sellainen asia, jossa olisin syyllistynyt tähän syntiin.

Haluaisin myös sanoa olevani voittaja. Tosin tämä olisi jossain määrin epäsopivaa, koska kovin hyvä voittaja tuskin olen ainakaan juuri tällä hetkellä. Mutta koska tänään on 50-vuotissyntymäpäiväni, niin siksi haluaisin sanoa niin.

Olen omissa silmissäni voittaja vasta silloin, kun on tarpeeksi selvää, että olen saanut erään pitkäaikaisen ja vaikean projektini todellakin valmiiksi.

Mutta ainakin minulla on nykyään jonkinlainen mielenrauha.

Joka tapauksessa olen varma siitä, että minun tulisi osallistua SM- eli setämieskaraokeen.

torstai 18. kesäkuuta 2020

Lentosimulaattoripelaaminen, uusi vanha harrastus

Useita kuukausia sitten lähdin mukaan, kun yhdistykseni väki lähti käymään Vantaalla sijaitsevassa Ilmailumuseossa. Siellä oli kaiken maailman lentokoneita ja tällä kertaa myös toimiva Draken-hävittäjäsimulaattori. En itse mennyt simulaattoria lentämään, mutta koska jotain tajusin lentämisestä, niin huutelin ohjeita lentäjille.

Minulle lentokoneet ovat aina merkinneet paljon. Isäni oli lentokonemekaanikko Finnairilla, olen arvostanut Suomen ilmavoimien merkittävää panosta viime sodissamme ja tunnen elämäkerrallisia kirjoja suomalaisista sotalentäjistä kirjoittavan Jukka Piipposen.

Olin myös juuri lukenut Piipposen viimeisimmän kirjan Lauri Hämäläinen – lentäjän tarina; olen itse asiassa lukenut kaikki hänen kirjansa.

1990-luvulla olin edellisen kerran harrastanut lentosimulaattoripelaamista PC-tietokoneella. Päällemme iskenyt koronavirusepidemia, joka lopulta sulki yhdistykseni toimipisteet hyväksi aikaa, ja tämä ilmailumuseossa käynti, aikaansaivat minussa tarpeen ikään kuin palata juurille – lentosimulaattoripeleihin.

Myös toinen yhdistykseni kävijä Hannu päätti ryhtyä harrastukseen mukaan.

Koska niin minun kuin hänen tietokoneella on Windowsin sijaan työpöytä-Linux (linkin takana vuonna 2014 julkaisemani blogikirjoitukseni Linuxista) käyttöjärjestelmänä, piti keksiä lentosimulaattoripelejä, jotka toimivat Linuxissa elleivät sitten muissakin käyttöjärjestelmissä. Tein listan tällaisista peleistä ja lähetin Hannulle sen sähköpostitse.

Olemme nyt tahkonneet internet-selaimessa pelattavaa Geo-FS -lentosimulaattoria. Siinä on se huono puoli, että lentämään lähdöstä on tehty turhankin helppoa. Ja toiseksi siinä maisemien grafiikka on turhan karua tuhnua (kympin vuodessa maksamalla kuitenkin saisi käyttöön jonkin verran paremman grafiikan). Kolmanneksi lennettäviä lentokoneita ei saa pelissä vioitettua. Mutta kyllä silläkin pystyy sellaista peruslentämistä harrastamaan. Eikä laskeutuminen ole ihan yksinkertainen juttu tässäkään pelissä. Itse asiassa pelissä on sellainen vika, tai ominaisuus, että lentokoneilla on laskeutuessa taipumus pomppia hirveästi kiitoradalla. Erilaisia lentokoneita tai muita härveleitä on pelissä käytettävissä kaikkiaan 25.

Toivottavasti Geo-FS tuosta kehittyy parempaan suuntaan.

Alussa opetin Hannulle lentämistä kerran viikossa. Sitten kun ei tarvinnut enää opettaa, vain lennettiin. Annoin myös toiselle kaverilleni Virpille, yhden kerran, teoriaopetusta, ja myöhemmin hän pääsi myös lentämään. Sillä kertaa hänen koiransa Gimma oli aluksi lepäämässä lattialla röhnöttäen, mutta jossain vaiheessa tämä aisti emäntänsä hermostuneisuuden ja jännityksen ja tuli katsomaan huolestuneena, että mistä oli kyse. On se lentäminen aluksi niin jännittävää.

On myös toinen, ja varsin pätevä, lentosimulaattori nimeltä FlightGear. Kyseessä on tietokoneeseen asennettava peli, ja siitä löytyy versiot niin Linuxille, Windowsille kuin MacOS:lle. FlightGearissa pääsee omin käsin tai hiirin käyttämään lentokoneen namiskoita, ja voi, että se on tehty realistiseksi. Aluksi en päässyt FlightGearin maailmassa vielä alkua pitemmälle. Hauska yksityiskohta pelissä on se, että voi myös käydä tarkastamassa koneensa ulkopuolelta ennen lentoonlähtöä. Peliin saa myös ohjelmoitua satunnaisia konevikoja.

Ennen pitkää olemme oppineet FlightGearissa käynnistämään Cessna 172:n moottorin. Kesti pitkään ennen kuin pääsimme tähän saakka. Homma on nimittäin hieman monimutkainen. Olemme myös päässeet lentelemään sillä.

Peliin pystyy myös asentamaan muita lentokoneita.

Kerran lensin Cessnalla Havaijin pääsaaren Oahun ympäri. Välillä lennon aikana kävin matalalla katselemassa merellä seilaavia laivoja. Kun lopulta suhteellisen pitkän ajan kuluttua laskeuduin takaisin kentälle, jolta olin alun perin lähtenyt, romutin koneeni, kun vertikaalinen nopeus oli liian suuri.

Laskeutuminen onkin ehdottomasti vaikeinta lentämisessä. Se vaatii paljon harjoitusta. Olen lukemattomia kertoja romuttanut koneeni FlightGearissä. Onneksi kyseessä on vain simulaattori. Oikeassa elämässä tällainen tulisi lentäjälle varsin kalliiksi, siis jos hän selviäisi onnettomuuksista hengissä.

Toissa päivänä sain omin käsin käynnistymään Fieseler Storchin moottorin. Kone ihastutti minua lento-, lentoonlähtö- ja laskeutumisominaisuuksillaan, vaikkakaan koneen ohjaamon mallintamista ei ollut tehty kauhean hienosti.

Olin unohtanut, että ilotikkuni eli peliohjain oli ollut pitkäaikaisessa lainassa yhdellä kaverillani. Niinpä olin verkkokaupasta tilannut itselleni uuden. Lentopelissä on tärkeää, että peliohjaimen sauvaa kiertämällä pääsee käyttämään sivuperäsinpolkimia. Ja kaasunsäädinkin on kiva juttu olemassa oikeaoppisessa lentämisessä.

Myöhemmin myöskin Hannu tilasi itselleen verkkokaupasta ilotikun. Nuolinäppäimillä lentokoneen ohjaaminen kun ei oikein aja asiaansa.

Keksimme jossain vaiheessa kirjautua Geo-FS -peliin Google-tunnusten avulla. Tällöin pääsi valitsemaan itselleen kutsumerkin (englanniksi "callsign"), joka näkyy tekstiradioviestinnässä sekä lentokoneen yläpuolella muille lentäjille moninpelissä. Kirjautumisen ansiosta myöskin peli pitää tilastoa lennoista.

Olemme myöhemmin todenneet, että Geo-FS on pitkälti lelu peliksi, vaikka sen avulla voi hyvin opetella lentämisen perusjuttuja sekä laskeutumista.

FlightGearissä olemme oppineet jo paljon perusasioita Cessna 172:lla lentämisestä.

Jos pääsee ennen pitkää näiden kanssa pitkälle, niin voi lopulta niin halutessaan siirtyä hardcore-osastolle eli kaupalliseen X-Plane -lentosimulaattoriin. Tosin FlightGearkin on ihan hyvä.

Ehdin rupeaman alussa kuolata myös varsin monipuolisen toisen maailmansodan aikaisiin ja sen jälkeisiin lentokoneisiin ja ajoneuvoihin keskittyvän sotapelin War Thunderin perään, mutta kävi ilmi, että pelin vaatimukset kiintolevytilalle ovat varsin mahtavat, joten en siksi pääse ihan vielä aloittamaan sen kanssa. Joutuu ostamaan jossain vaiheessa uuden kiintolevyn.

X-Plane myöskin vaatii paljon tietokoneelta. Sen minimivaatimus RAM-muistille on kahdeksan gigatavua, ja minun koneessani muistia on vain neljä gigaa.

Mutta FlightGearissa riittää erittäin paljon pelaamista vielä. Olemme oikeastaan pelissä vasta raapaisseet pintaa. Ei siihen ihan heti kyllästy. Uuden oppimisen mahdollisuudet ovat FlightGearissä käytännössä rajattomat. 

PS. Tämä on pitempi ja lievästi päivitetty versio Hyvät tuulet -lehden numerossa 3/2020 julkaistusta kirjoituksestani.

tiistai 16. kesäkuuta 2020

Isis-naisten deradikalisoiminen

Isis on järjestö, islamilainen uskonsuuntaus ja kalifaatti. Isis-naisia on saatu Suomeen Suomen hallituksen tahdon mukaisesti. Ja mitä olen uutisista lukenut, niin tarkoitus on saada nämä hylkäämään "radikalisoitumisensa", koska muuten nämä ovat uhka alkuasukkaille.

Radikalisaation purkaminen on vain hankalampi juttu, koska Isis-naiset ovat käsittäneet hirmutekojensa ja muun aiheuttamansa ikävän olevan peräisin islamin 600-luvulla jKr. Arabian niemimaalla perustaman profeetta Muhammadin opetuksista ja elämäntavasta.

Isis-naisilla on siis selkeä esikuva. Ja tämän esikuvan mukaan on ihan okei orjuuttaa ja kiduttaa sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole alistuneet muslimien vallan alle. Hommaan kuuluu myös se, että ei-muslimien maksettavaksi on langetettu raskas henkivero, jotta nämä helpommin kääntyisivät islamiin.

Jotta Isis-naiset saataisiin deradikalisoitua, näiden pitäisi joko hylätä profeetta Muhammad ja tämän elämäntapa esikuvana taikka sitten omaksua näkemys, että profeetta Muhammad ei ollut islamilaisten lähteiden mukainen hirmu-ukko. Ja se on vaikeaa.

Tällä hetkellä maailmassa on kymmeniä islamilaisia maita, joissa on ainakin jossain määrin voimassa islamilainen sharialaki, joten ei voida sanoa, että Isis-naiset olisivat näkemyksineen täysin yksin.

PS. Lisäsin linkin tekstiin, koska oli jäänyt alun perin laittamatta.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2020

Viski, "enkelten osa" ja Brexit

Minusta on ehdottomasti väärin, että viskin valmistuksessa käytetyistä tammitynnyreistä haihtuu alkoholia. Mä olen lempi-tv-ohjelmastani Supernaturalista oppinut, että enkelit ovat enimmäkseen kusipäitä. Joten en haluaisi antaa niille "enkelten osaa".

Olin vähällä unohtaa, mitä minun piti kirjoittaa Brexitistä eli Yhdistyneen kuningaskunnan EU-erosta.

Vuodenvaihteesta 2020-21 alkaen Euroopan unionin ja Yhdistyneen kuningaskunnan välillä joko on tullimuuri tai sitten ei ole. Jos Euroopan unioni ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus eivät pääse sopimukseen ennen vuodenvaihdetta, niin alkavat skottilaiset viskit Suomessakin maksaa tavallista enemmän, ja tämä tulee olemaan minulle ja ehkä lauantaivieraillenikin suuri isku.

...
PS. 11.6.2020: Lisäsin linkin, joka oli unohtunut.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2020

TOAW, maailman paras sotapeli vuodelta 1998

Ennen wanhaan, jo kauan ennen koronarajoitusaikoja, joista tuli sukupolvikokemus, oli vuosi 1998. Sain silloin joululahjaksi pelin The Operational Art of War.

Kyseessä oli vuoropohjainen sotastrategiapeli, joka sisälsi myös minulle myöhemmin tärkeäksi tulleen skenaarioeditorin.

Olin asentanut Windows-koneelleni pelin demon ja päätellyt siitä, että tämä on peli, joka varmaan kannattaisi hankkia. Ja niin vanhempani ostivat minulle pelin täysversion joululahjaksi.

Skenaarioeditorilla saattoi tehdä peliin omia skenaarioita. Pelissä oli valmiiksi tehtyinä skenaariota jo iso liuta, mutta en pitänyt niiden pelaamisesta. Sen sijaan tein omia.

Kuitenkin tavallaan pahinta TOAW:ssa oli tämä skenaarioeditori, sillä siinä skenaarion sotilasyksikköjä joutui aina vaivalloisesti yksi kerrallaan muokkaamaan. Ei siis voinut esim. valita 25 yksikköä, joille tehdä saman muutoksen yhdellä kertaa.

Mutta skenaarioeditori oli pelissä myös parasta. Viihdyin sen parissa varsin paljon, vaikka se ei ollut täydellinen.

Tein peliin vuosien varrella valtavasti omia skenaarioita.

TOAW:ssa peli tapahtui heksaruudukossa. Pelin "fyysinen" koko voi olla korkeintaan 100x100 heksaa.

TOAW:ssa pelimekaniikka oli toimiva.

Itse useimmiten tein skenaarioni sellaisiksi, että saatoin pelata niitä kummalla puolella tahansa. Tietokonepelaaja ei ollut täysi idiootti, mutta ei myöskään kovin täydellinen. Minusta itsestäni melko paljon riippui se, miten tasapainoiseksi sain skenaarioni tehtyä.

Tapasin antaa aina aluksi tietokoneen pelata tekemiäni skenaarioita itseään vastaan samalla itse seuraten, miten homma toimii. Näin sain selville vikoja skenaarioissani.

Itse pelin pelaamisessa ärsyttävintä oli se, että menestyäkseen oli melko usein aivan pakko pistää sotilaat kaivautumaan eikä peliin ollut keksitty laittaa mukaan optiota, että voisi määrätä vuoron lopuksi ne kaikki automaattisesti kaivautumaan.

2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen ensimmäisellä puoliskolla suoritin siirtymän Windowsista Linux-käyttöjärjestelmän käyttäjäksi. Ensialkuun sekä Windows että Linux olivat koneellani, jotta kulttuurishokki ei iskisi kovin vakavana, mutta jonkin ajan päästä kykenin jo poistamaan Windowsin koneeltani.

Muistaakseni TOAW toimi myös Linuxissani aluksi Wine-ei-emulaattorin avulla. Myöhemmin se lakkasi toimimasta.

Tämä oli minulle suuri isku. Välillä sain kuitenkin haltuuni vanhoja Windows-tietokoneita, joissa sain sen toimimaan. Ne eivät kuitenkaan olleet käytössäni pitkiä aikoja.

Aina välillä tarkistin, että toimiiko lempipelini Linuxissani Winen avulla. Aina jouduin toteamaan: ei toiminut.

Kaikkien näiden vuosien jälkeen kävi seuraavaa: joitakin viikkoja sitten yksi wanhahko kaverini Janne toi minulle jostain ilmaiseksi saamansa kannettavan PC-tietokoneen, jossa käyttöjärjestelmänä oli Windows XP. Löysin tietenkin käyttöä ikiwanhalle käyttöjärjestelmälle, jota ei kannata päästää verkkoon. Asensin siihen TOAW:n. Ja, oi, katso: se toimi siinä.

Ja toimii edelleen. Muutaman päivän aikana tein pelin editorilla Operaatio Barbarossa -skenaarion. Tein sen kartasta järjettömän isokokoisen. Se on lisäksi mahdollisimman ruma. Minulle tuli kyllä mieleen, että en välttämättä edes halua pelata peliä itse siitä syystä, että en kovin hirveästi samaistu sen enempää Neuvostoliiton kuin natsi-Saksankaan arvoihin.

Olen monena viime päivänä vain peluuttanut "Operaatio Barbarossaa" itseään vastaan ja etsinyt vikoja. Tämä on parasta viihdettä minulle. Tällä hetkellä skenaario näyttää jo melko hyvältä.

Mutta minun pitäisi saada nyt inspiraatiota tehdäkseni myöhemmin muita skenaaroita.

Pari kertaa pelin käynnistyminen on loppunut virheilmoitukseen. Tämä on kyllä pelästyttänyt minut, mutta ilmeisesti kummallakin kerralla on ollut kyse siitä, että rupesin käynnistämään peliä liian aikaisin Windowsin työpöydälle tulon jälkeen. Windows ei ollut vielä ehtinyt kunnolla ladata kaikkia palikoitaan ja "asettua".

The Operational Art of Warista on tehty kolme uudempaa versiota. Viimeisin, nro IV, on kuulemma sikäli edistyksellinen, että siinä on mahdollista saada kunnolla toimimaan laivastotaistelutkin, ja siinä on myöskin kehittynyt tekoäly.

Verkosta löytyy hienot TOAW III:n ja TOAW IV:n arvostelut.

Olen käyttänyt Steam-nimistä pelien suoratoistoalustaa. TOAW IV löytyy Steamistä, mutta edelleenkään pelistä ei ole olemassa Linux-versiota. Tuoreehkon Proton-nimisen palikan avulla on periaatteessa mahdollista pelata Steamin kautta peliä, josta ei ole olemassa omalle käyttöjärjestelmälle versiota. Mutta kun TOAW IV:stä ei ole olemassa demoversiota, niin en kyllä uskalla ostaa peliä, jonka toimimisesta ei ole sitten varmuutta. Pitää varmaan kokeilla joitain ilmaisia Windows-pelejä ominaisuuden kautta ensin.

TOAW (I-IV) on oikeastaan ainoa asia, jota tarvitsen Windows-maailmasta.

...
PS. 16.6.2020 klo 16.53: Viime yönä ei TOAW lähtenyt enää käyntiin, vaan näkyviin tuli joka kerta sen käynnistämistä yrittäessäni vain virheilmoitus. Ja sama on jatkunut tänään aamutoimieni jälkeen. Onko nyt niin, että elämäni TOAW:n kanssa on lopullisesti ohitse? Siteeraan Jeesusta: "Olen järkyttynyt!". Ja siteeraan Graham Greenin romaanin Monsignor Quixote päähenkilöä: "I'm afraid El Toboso is no longer home for me."