Buddha, Sokrates, apostoli Paavali, älykännykkä ja tiedon hankkiminen

Jos rukouksen, uskonnon, riittien oikean suorittamisen, mystisen kontemplaation, silkan filosofoinnin tai järkeilyn tai meditaation avulla saisi tietoa todellisesta maailmasta, jo Siddharta Gautama (n. 624-360 eKr.), filosofi Sokrates (470/469-399 eKr.) ja apostoli Paavali (n. 3-64 jKr.) olisivat käyttäneet älykännykkää.

Tähänastisen käytännön elämästä nousseen parhaan tiedon mukaan tuollaiseen tarvitaan kuitenkin empiirinen tiede, jossa on kyse sellaisesta järjestelmällisen tiedon hankinnan muodosta, jossa pyritään poistamaan mahdollisimman pitkälle ihmisen subjektiivisuuden vaikutus.

Lopullisestihan ei tällaista voida todistaa, mutta tiede periaatteessa ja ihan käytännön syistä olettaa, että on olemassa oman mielen ulkopuolinen maailma, josta on mahdollista saada, vaikkakin sitten epätäydellisesti, todellista tietoa. Ihminen ei voi kokea todellisuutta ja ulkomaailmaa suoraan sellaisina kuin ne ovat, vaan ne näyttäytyvät meille sellaisina kuin ne näyttäytyvät, meidän aivojemme, hermostomme, mielemme ja aistijärjestelmämme suodattamina ja muokkaamina. Mittalaitteet toki auttavat sitten saamaan jotain muutakin kenties esiin.

Tieteessä ratkaisevat kokeet ja havainnot. Ilman niiden tuloksia kyseessä ovat vain mielipiteet. Uskonnot ja erilaiset filosofiat uskovat, että on olemassa totuus. Tiede taas on vaatimattomampi ja pyrkii ainoastaan tiedon hankkimiseen. Ja tämä tieto ei ole tai sen ei katsota olevan laadultaan absoluuttista. Tieteellisiä tuloksia tarkastellessa tulee pitää mielessä, mistä vain on kysymys: parhaan tietomme mukaan.

Olemassaolon perimmäiset totuudet ovat olemassaolon perimmäisiä totuuksia vain niihin uskovan mielessä. En minä silti uskontoa tyrmää. Uskonnon totuudet silti ovat vain yksilön ja yhteisön omia "totuuksia".

Käsittääkseni myös etiikan väittämät "oikeasta" ja "väärästä" ovat uskontoa tai ennakkoluuloa. Skotlantilainen filosofi, taloustieteilijä ja historioitsija David Hume (1711-1776) on tullut tunnetuksi muun ohella nk. Humen giljotiinin keksijänä. Sen mukaan tosiasioista ei voi johtaa moraalisia sääntöjä. Vaikka toki ihmiset yleensä suhtautuvat melko intohimoisesti kannattamiinsa etiikan alaan kuuluviin väittämiin. Mutta se heille sallittakoon, ainakin jossain määrin.

Rakkaus ja raiskaaminen ovat silti yhtä ja samaa molekyylibiologiaa.

Siitä huolimatta myös minulla itselläni on käsityksiä "oikeasta" ja "väärästä". En kuitenkaan väitä näiden käsitysteni olevan universaaleja totuuksia.

Yhteiskunnan koossa pysyminen voi pitemmällä tähtäimellä joka tapauksessa vaatia jonkinlaisen yhteisen jaetun Suuren kertomuksen olemassaoloa. Sen ei tarvitse välttämättä olla uskonto. Kuvaannollisesti ihmiset kokoontuvat mielellään yhteisen toteemieläimen ympärille. Ja yhteiskunta tarvitsee toimiakseen myös eettisiä sääntöjä. Niitäkään ei voida todistaa oikeiksi. Niihin voi vain uskoa.

Ihminen on kertomuksia rakastava eläin, ja näiden kertomusten ei tarvitse olla aivan faktisesti tosia. Ne ovat silti niihin uskoville merkityksellisiä.

Olen samalla kertaa sekä agnostinen teisti että agnostinen ateisti

Olen keksinyt, että olen sekä agnostinen teisti että agnostinen ateisti:

Uskon, että Jumala vaikuttaa ainoastaan ihmisen mieleen, mutta minulla ei kuitenkaan ole esittää tieteellistä todistusaineistoa sen puolesta, että Jumala todella tekisi näin.

Minulla ei ole mitään tieteellisesti perusteltua syytä uskoa, että Jumala on olemassa, mutta en voi kuitenkaan olla ehdottoman varma tämän näkemykseni paikkansapitävyydestä.

Kansalaisluottamuksen menetys ihmisille, jotka vastustavat sekulaaria valtiota?

Mielestäni tulisi ottaa uudelleen käyttöön kansalaisluottamusinstituutio. Mutta tässä kannattamassani versiossa siitä ihminen voitaisiin tuomita kansalaisluottamuksensa menettämään siten, että hän menettäisi sen myötä paitsi äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden niin myöskin oikeuden toimia julkisessa virassa, mikäli hän kannattaisi muuta kuin sekulaaria valtiota.

Sekulaarilla valtiolla en tarkoita uskonnonvastaista vaan uskonnollisesti sitoutumatonta valtiota.

Ja asiaan kuuluisi se, että luonnollisesti sellaisten uskontojen tulisi olla maassa kiellettyjä, jotka eivät hyväksy sekulaaria valtiota.

Teokratiat ovat syntiä

Uskonnot ovat erinomainen keino suurten väkijoukkojen ja kansojen hallitsemiseen sekä myös kiihottamiseen. Jos emme sellaista välinettä halua osaksi valtarakenteita, niin meidän tulee tehdä valtioista sekulaareja. Uskonto olkoon yksityisasia. Teokratiat ovat syntiä.

Totuudessa eläminen syvähenkisenä oppaana

Ihmisen todellinen kutsumus on elää Jumalan tahdon mukaisesti, totuudessa.

Tuohon tapaan on venäläinen kirjailija Leo Tolstoi (1828-1910) ajatellut. Vaikka Venäjää tällä hetkellä johtaa Ukrainan-syöjä, ja potentiaalinen Suomen- ja maailman-syöjä, Putin, joka haluaa alistaa kaiken rautakorkonsa alle ja jonka vuoksi venäläisyys ei nykyään ole Suomessa kovinkaan suuressa huudossa, niin Tolstoi ainakin edustaa, minun mielestäni, hyvää venäläisyyttä.

Tolstoita inhottivat kiihkonationalismi ja imperialismi, ja sota. Kai voidaan sanoa, että koko hänen ikänsä totuus oli hänen ainoa sankarinsa.

Kirjailijana hän edusti realismia. Olen lukenut nuorempana kaiken hänen suomennetun tuotantonsa, varmaankin yksin Lapsuutta, poikaikää ja nuoruutta (1852, 1854, 1857) lukuunottamatta.

Luin tietenkin aikoinani hänen mammuttiromaaninsa Sodan ja rauhan (1865–1869), jonka keskiössä olivat Napoleonin sodat ja niiden aika. Teoksessaan hän toi esiin myös sellaisen filosofisen näkemyksen, että todellisuudessa pienet ihmiset vaikuttavat yllättävän paljon maailmanhistoriaan suurten henkilöiden sijaan.

Minusta Sodasta ja rauhasta saattoi päätellä, että kirjailijalla saattoi olla jonkinlainen kristillinen maailmankatsomus pohjalla. Hän ainakin tajusi siihen aikaan (evankelisen) kristinuskon perusasian.

Myöhemmin kirjailija tuli ikään kuin hulluksi. Siteeraan siihen liittyen Wikipediaa:

Teoksessa Tunnustus (1882) Tolstoi kuvaa niitä kokemuksiaan, jotka järkyttivät häntä ja saivat lopulta muotoilemaan uuden uskonnon. Kaunokirjallisuutta tärkeämmiksi Tolstoille tulivat nyt kirjoitukset, joissa hän esitti käsityksiään uskonnollisista, moraalisista, yhteiskunnallisista ja taiteeseen liittyvistä kysymyksistä, kuten teoksessa Mitä on taide? (1898).

Leo Tolstoi tuolloin alkoi tuomita kaiken aikaisemmin kirjoittamansa kelvottomaksi. Ja hän perusti eräänlaisen uskonnon, jota alettiin nimittää hänen mukaansa tolstoilaisuudeksi. Sille olivat ominaisia totuudellisuus, ehdoton rauhanaate, valtionvastaisuus ja seksuaalinen pidättyväisyys myös avioliitossa. Tolstoilaisuutta on nimitetty myös kristilliseksi anarkismiksi.

Tolstoilaisen maailmankatsomuksen katsannossa tuomarin ammatissa toimiminen oli syntiä, koska tuomari joutui tuomitsemaan muita ihmisiä, ja Kristus taas oli ollut tuomitsemista vastaan.

Tolstoilaisuus on minun mielestäni uskonnon sijaan pikemminkin eräänlaista järkeisoppia, tai järkeen luottavaa elämänkatsomusta kuorrutettuna Jeesuksen Vuorisaarnan kunnioittamisella. Mutta kun Tolstoi itse halusi esitellä aatteensa uskonnon muodossa, niin hän liitti siihen sitten "Jumalan". Jumalan, jolla ei hänen "uskonnossaan" ollut oikeastaan muuta tekemistä kuin toimia moraalinvartijana. Uskonnon moraalisäännöt on naulattu taivaaseen ja uskovaisen tuntee siitä, että hän noudattaa niitä. Toki ikuisesta helvetinpiinasta rangaistuksena ei sitten puhuttu mitään.

Kai voidaan kaikesta huolimatta todeta, että Leo Tolstoille totuus oli korkein arvo, vaikka hän olikin lopulta vähän himmeä. Toteaisin myös, että mies teki arvokasta työtä siinä, että hän kykeni kaivamaan ulostuloillaan runsaasti maata Venäjän tsaarin hallinnon arvovallan alta.

Tolstoilaisuuden tähti himmeni jo ensimmäisen maailmansodan aikana, ja Suomen sisällis/kansalaissodan aika melko lailla hävitti maastamme kaiken "venäläismielisyyden", jollaiseksi saatettiin ajatella tai kokea sekä Tolstoi että tolstoilaisuus.

Pidän Tolstoista myös sen vuoksi, että hän aina oli valmis puolustamaan Venäjän tsaarin hallinnon alistamia ja sortamia vähemmistökansoja. Hän toki puolusti myös yleensä maansa vähäväkisiä.

Venäjän ja Japanin keisarikuntien välillä käytiin sota vain jokunen vuosi ennen kirjailija Tolstoin kuolemaa vuosina 1904 ja 1905. Sodan kulku oli Venäjän kannalta surkea ja tappiollinen. Tolstoi kuulemma koki vanhan vanhan miehen surua Venäjän kärsimien tappioiden vuoksi. Mutta tämä tekee hänestä vain inhimillisen.

Friedrich Nietzsche ja yli-ihmisoppi

Saksalainen filosofi Friedrich Nietzsche (1844-1900) kehitti yli-ihmisopin. Myötämielisen tulkinnan mukaan siinä on kyse oman itsensä ylittämisestä. Joka tapauksessa siinä on kyse myös omien päämäärien tavoittelemisesta.

Nietsche syytti kristinuskoa "säälimoraalista" ja kaunasta.

Itse lähestyn kristinuskoa siltä kantilta, minkä olen saavuttanut oivaltaessani aikoinaan kristinuskon perusasian. Mainitsen tämän tässä siitä huolimatta, että minusta on tullut aikaa myöten käytännössä uskonnoton.

Jokainen voi klikata tuota tarjoamaani linkkiä, jos haluaa lukea asiasta enemmän.

Tavallisesti kristillistä etiikkaa pidetään velvollisuusetiikkana. Mutta kristinuskon perusasian oivaltaminen muuttaa ihmisen suhteen Jumalaan, ja velvollisuus häviää. Tai, no, jos ihminen uskoo ikuiseen helvetinpiinaan, niin silloin uskonnossa säilyy kyllä aimo pala velvollisuutta. Mutta periaatteessa kristinusko on sellaista etiikkaa, että toimitaan oikein, koska kyetään. Tämä siitä huolimatta, että kristinusko ei pidä ihmistä moraalisesti enkelimäisenä. Ihminen ei siihen kykene, mutta "Jumala" auttaa hengellään.

Filosofi Nietzsche arvosti antiikin monijumalaisessa uskonnollisuudessa sitä, että niiden harjoittajat ikään kuin palvoivat itseään jumalissa, jotka olivat luoneet omaksi kuvakseen. Hänestä kristinuskon Jumala oli tässä suhteessa paljon huonompi.

Ilmeistä on, että Nietzsche kannatti eräänlaista machiavellismia, jossa on kyse siitä, että johtajan tulee käyttää kaikkia käytettävissään olevia keinoja oman valtansa hyväksi sen sijaan, että antaisi sovinnaisen moraalin rajoittaa itseään.

Friedrich Nietzsche myöskin halveksi köyhiä, sairaita ja heikkoja. Siksi voikin nähdä runollista oikeutta siinä, että vuodenvaihteessa 1888–1889 mies itse romahti henkisesti. Lopun elämänsä mies eli sitten henkisen heikkouden tilassa, ja hänestä ja hänen henkisestä perinnöstään piti omalla tavallaan huolta miehen sisar Elisabeth Förster-Nietzsche (1846–1935).

Elisabeth toimitti veljensä filosofista jäämistöä sillä tavalla, että hän esitti veljensä jo ennen natsismin syntyä eräänlaisena kiihkonationalistirasistina. Historiallisen Friedrich Nietzschen eduksi kuitenkin luettakoon tässä se, että mies ei ollut ollut kovin rasistinen asenteiltaan ja sitä paitsi oli vihannut massaideologioita.

Elisabethin työn seurauksena hänen veljensä korotettiin natsi-Saksassa (1933-1945) suorastaan pyhimykseksi, ja Adolf Hitler itse osallistui Elisabethin vuonna 1935 pidettyihin hautajaisiin.

Itse pidän itsensä ylittämistä ja omien päämäärien tavoittelemista sinänsä myönteisinä asioina mutta filosofi Nietzscheä erittäin epäsosiaalisena ihmisenä. Hän näytti pitäneen kyynärpäiden rajua käyttöä ja muiden ihmisten polkemista oman edun vuoksi kannatettavina asioina. Mielensä oli omaperäinen, mutta kaunis se ei ollut...

Olen sitä mieltä, että myöhemmin elänyt eräänlainen yhteiskuntafilosofi, venäläis-yhdysvaltalainen Ayn Rand (1905-1982) on myöhempi rinnakkaisilmiö Nietzschelle mutta kuitenkin alkuperäistä hengettömämpi. Joka tapauksessa hyvin epäsosiaalinen hänkin, omalla tavallaan. Jos kiinnostaa, niin eräs puolituttuni oli blogissaan julkaissut hieman tätä epäsosiaalisuuttakin käsittelevän blogimerkinnän otsikolla Voiko John Galt puhjeta kukkaan talvella ja pelastaa yhteiskunnan austeritypolitiikalla?.

Elämän tarkoitus paskatehtailu

Vuosia sitten olin lukenut jostain, että eräs lääkäri oli ollut sitä mieltä, että ihminen on paskatehdas. Lääkärit melko yleisestikin tietävät melko paljon ihmisruumiin tuotoksista, joten voisi kuvitella, että jo ennen tuota moni lääkäri on ollut samaa mieltä asiasta.

Minusta olisi kauheaa, jos joskus tulevaisuudessa ihmiskunnalle esitettäisiin objektiiviset todisteet siitä, että elämän tarkoitus olisi toimia paskatehtaana. Ja todisteet asian puolesta olisivat suurin piirtein yhtä vahvat kuin sen väittämän puolesta, että Maa kiertää sen ja aurinkokuntamme auringon yhteistä massakeskipistettä.

Mutta totta kai, jos paskatehdasasian puolesta löydettäisiin objektiiviset todisteet, niin totta kai ne pitäisi tuoda julki, vaikka totuuden julkitulo voisikin aihettaa vastaansanomattomia sosiaalisia seurauksia.

"Miehen ei pidä maata miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan"

"Miehen ei pidä maata miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan." Tämä on kyllä erinomainen neuvo, jonka Raamattu antaa. Fysiologisesti tuommoinen olisi nimittäin melko vaikea toteuttaa ja voisi vaatia myös verisiä väkivallantekoja.

Jos taas asia käännetään toisin päin, niin naisen olisi huomattavan paljon helpompi maata naisen kanssa niin kuin miehen kanssa maataan. Jos nimittäin dildon käyttö katsotaan sallituksi, niin homma olisi erittäin mahdollista.

Toisaalta tässä sanomani on nykymaailmassa kenties vähän vanhanaikaista, koska nykytieton mukaan naisella voi olla penis ja kivekset ja miehellä emätin, munasarjat ja kohtu.

Liberalismi suhtautuu suvaitsemattomiin uskontoihin suvaitsemattomasti

Mielestäni uskonnonvapauden tulee olla todellista. Mielestäni ei tule sen suhteen antaa erivapauksia niille, jotka uskonnonvapautta vastaan eniten ovat, vaikka se olisi heidän uskontonsa mukaista.

Uskonnon tulisi mielestäni olla joviaali asia. Uskovaisen kohdatessa pyhien tuntojensa loukkaamista hänen tulisi vain kohauttaa olkapäitään ja sanoa: "Aha, sinä olet siis tuota mieltä. Mielestäni sinulla oli oikeus sanoa noin."

Uskonnollisen suvaitsevaisuuden tulee olla uskonnon ydintä. Jos se ei sitä jossain uskonnossa ole, niin sellaisen ei tule liberaalissa yhteiskunnassa myöskään olla sallittu uskonto.

Liberalismi suhtautuu poliittisena ideologiana periaatteessa hyväksyvästi uskonto-nimiseen kulttuuriseen ilmiöön. Tosin tämä koskee vain niitä uskontoja, jotka pysyvät karsinassaan eivätkä pyri hankkimaan pyhille hahmoilleen ja papistolleen poliittista valtaa. Muunlaisiin uskontoihin liberalismi suhtautuu suvaitsemattomasti, koska se haluaa taata ihmisten vapaudet ja oikeudet.

Jos uskonto kannattajiensa pyhien tuntojen takia rajoittaa toisinajattelijoiden tai omien uskovaisten sananvapautta, se vie pohjan kaikilta liberaalin yhteiskunnan oikeuksilta ja vapauksilta, koska sananvapaus on perusta kaikille muille oikeuksille ja vapauksille.

Olkoon Voima kanssanne, kediivit

1970-luvulla alkunsa saaneen Tähtien sota -avaruusoopperaelokuvasaagan – sarjan nimi on Star Wars englanniksi alkuperäiskielellä – maailmassa tärkeällä sijalla on mystinen Voima – englanniksi the Force.

Saagan alkuperäisen trilogian – elokuvat IV, V ja VI – yksi päähenkilöistä, vanhahko viisas jediritari Obi-Wan Kenobi on lausunut Voimasta näin:

The Force is what gives a Jedi his power. It's an energy field created by all living things. It surrounds us and penetrates us. It binds the galaxy together.

Voisin suomentaa tuon omakätisesti näin:

Voima on se, mikä antaa jedille hänen voimansa. Se on kaikkien elävien asioiden luoma energiakenttä. Se ympäröi meitä ja läpäisee meidät. Se sitoo galaksin yhteen.

Tähtien sota on avaruusooppera, joka sijoittuu ihan omaan maailmaansa, jossa fysiikan lait eivät ole täsmälleen samanlaisia kuin meidän maailmankaikkeudessamme. Mutta se on minusta, kuten monesta muustakin, tarinana mahtava keksintö. Ainakin wanhoina hywinä aikoina, jolloin ei ollut vielä maailmaamme ilmestynyt Jar Jar Binksiä ja kaikkea alkuperäistä trilogiaa myöhemmin valmistunutta sälää.

Olen saanut sen käsityksen, että George Lucasin (s. 1944) tähän elokuvalliseen eepokseensa leipoman jediuskonnon jotkut ihmiset nykymaailmassa uskovat oikeasti olevan totta, eli he kannattavat sitä. Tällaisia ihmisiä ei luultavasti montaa ole, mutta he ovat silti olemassa. Merkillinen on tämä maailma. Mutta on maailmassa hullumpaakin ja mielettömämpääkin henkistä tavaraa luotu.

Välillä puhun sitten kätevästi jostakin muusta:

Joitakin viikkoja sitten olin julkaissut tässä blogissani merkinnän otsikolla Mitä olen "uskonnollisesti" nykyään.

Blogitekstini oli huomattavasti pitempi, mutta lausuin siinä mm. seuraavaa:

Tapaan avautua siis edelleen kuvitteellisen Jumalan Pyhälle hengelle.

Nimitin juuri Pyhää henkeä kuvitteelliseksi. Olen itse asiassa sitä mieltä, että Pyhän hengen ei tarvitse olla varsinaisesti henki, vaan kyseessä voi olla esim. maailmankaikkeuden rakenteeseen liittyvä juttu. Paljon todennäköisemmin ja todistettavammin kyseessä on kuitenkin pelkkä hyväätekevä psykologinen ilmiö.

Minulle Pyhä henki ei ole komentaja vaan enemmänkin kuvitteellinen yhteistyökumppani.

Joskus aikoinaan olin sanonut blogissani, että Jumala vaikuttaa ainoastaan ihmisen mieleen. Tämä kuulostaa minusta edelleen järkevältä kannanotolta. Jumala tekee niin, vaikkei edes olisi olemassa.

Viimeksi kuluneiden vuosien aktiivisin ja perusteellisin lukijakommentoijani, nimimerkki QroquiusKad, oli kommentoinut blogimerkintääni seuraavalla tavalla:

Voisiko tuota uskontokäsitystä tulkita jotenkin siten, että koet Jumalan maailmankaikkeutta koordinoivaksi perusenergiaksi ja Pyhän Hengen sen vaikutukseksi Maan ja sen asujaimiston osalta?

Lausuin hänelle vastaukseksi: "Ehkä juuri niin."

Mieleeni tuli tämän jälkeen outo ajatus, että "uskonnollinen" ajatusmaailmani on jollakin lailla sukua Tähtien sodan jediuskonnolle.

Wikipedian jediuskontoa eli jedismiä käsittelevässä artikkelissa sanotaan tällaista:

Rauhaa ja oikeutta puolustavat jediritarit pystyvät elokuvasarjassa käyttämään ympäristön ja ihmisten mielien muokkaamiseksi Voimaa

En minä ainakaan usko, että jediuskonnon kannattajat pystyisivät tuohon.

Artikkelissa kuitenkin sanotaan myös seuraavaa, ja minusta tuo kuulostaa melko hyvältä:

Jedismi perustuu Voiman seuraamiseen. Voima on jedeille maailmankaikkeuden perustava olemus. [...] Jedit uskovat Voiman lisäksi ihmisen pyhyyteen ja vastustavat siksi kidutusta, kuolemanrangaistusta ja julmuutta. He uskovat oikeudenmukaisiin ja myötätuntoisiin lakeihin, tasa-arvoon, vastavuoroisuuteen, henkisen kasvun ja tietoisuuden hyötyihin, omantunnon vapauteen ja itsemääräämisoikeuteen sekä uskonnon ja valtion erottamiseen ja sanan-, yhdistymisen ja ilmaisunvapauteen

Mutta linkitetään tähän lopuksi aikamoinen liuta siteerauksia Obi-Wan Kenobilta, jota olen pitkään tavannut leikillisesti kutsua Obi-Wan Ubikinoniksi. En muuten ole ubikinonikauppias enkä saa euroakaan siitä, jos lukija ostaa jostain tämän blogimerkintäni inspiroimana ubikinonia. Tässä siis linkki liutaan:

149 Best Obi-Wan Kenobi Quotes From The Star Wars Franchise

PS. Jätän tarkoituksella myöhempään ajankohtaan tarkemman tutustumiseni jedisuskontoon. Ja kun sen olen jossain vaiheessa omasta mielestäni riittävässä määrin tehnyt, voin harkita uuden blogimerkinnän kirjoittamista aiheesta.

Jos mielenosoittajat Koraanin sijaan polttelisivat Raamattuja...

Jos mielenosoittajat vaihtaisivat islamin pyhän kirjan Koraanin polttamisen kristinuskoisten pyhän kirjan Raamatun polttamiseen, niin oltaisiinko maassamme silloin kauhean huolissaan mahdollisesta terrorismista, joka aiheutuisi uskovaisten suuttumisesta siihen, että jotkut ovat polttaneet Raamatun?

Tiedämme kaikki, että silloin ei todellakaan kauhisteltaisi Raamatun polttamista, vaan äärikristittyjä, ja yhteyksiä QAnoniin, trumppilaiseen MAGA-väkeen ym. etsittäisiin ja tarpeen vaatiessa keksittäisiin, ja irtisanoutumisia raamatullisuudesta ja kristinuskovaisuudesta vaadittaisiin, ja tehtailtaisiin rikosilmoituksia Raamatun sisällöstä, eivätkä Matti Vanhanen tai Elina Valtonen pyytäisi anteeksi Vatikaanilta eikä Konstantinopolilta eivätkä edes protestanteilta. Helsingin sanomat -lehti tekisi laajoja juttuja negatiiviseen sävyyn kristityistä, ja voi olla että Yleisradiokin toimisi samoin.

Näin on siksi, koska brittiläisen riippumattoman vasemmistolaisen kirjailijan George Orwellin (1903-1950) allegorisen romaanin Eläinten vallankumous (engl. Animal Farm) lausuma "kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset" on tässä maailmassa, jota me kaikki kansoitamme, totta.

Tuollaiseen poliittisen ja kulttuurieliitin kaksinaismoralismiin täytyy olla jokin syy. Ehkä se on kiihkouskovaisten "uskonsa suojaamiseksi" harjoittamaan väkivaltaan kohdistuva pelko. Ehkä kyse on "vain" halusta tuhota koko länsimainen sivistys, joka on tuottanut joukon maailman parhaimpia yhteiskuntia demokratioineen, sananvapauksineen, oikeusvaltioineen, vähemmistöjen suojaamisineen, uskonnonvapauksineen, hyvinvointivaltioineen, sukupuolten tasa-arvoineen, inhimillisine rangaistusjärjestelmineen, moderneine talouksineen ja tieteineen.

PS:

Mielestäni mielenosoitusoikeuteen tulee kuulua pyhien tekstien polttaminen ja muunkinlainen rauhanomainen mielenosoittaminen. Jos uskovaiset ottavat sellaisesta herneen nenäänsä, niin se on heidän ongelmansa eikä sen pitäisi olla muiden, heidän ryhmittymäänsä kuulumattomien ongelma. Ja he voivat myöskin itse halutessaan mennä kauppaan ostamaan jonkin toisen uskovaisporukan pyhiä tekstejä ja sitten polttaa niitä.

Jos ihminen pelkää uskoonsa kohdistuvia mielenosoituksia tai vastalauseita, niin hän varmaankin silloin kovasti pelkää, että hänen uskonsa ei todellisuudessa olekaan totta.

Ja tässä samassa todellisuudessa me kaikki elämme.

Kaikenlainen "pyhä sota" toisin ajattelevia vastaan on syntiä.

Helsingissä on uskomatonta kyllä tuomiokirkko

Maamme Suomen pääkaupungissa Helsingissä sijaitsee tuomiokirkko.

Nimitys johtuu siitä, että alun perin oli käännetty väärin ruotsin kielen ilmaisu "domkyrka", joka tarkoittaa piispan kotikirkkoa. Yhdyssanan ensimmäinen osa "dom" tulee latinan sanasta domus, joka tarkoittaa kotia tai taloa.

Lisäksi Suomessa on muitakin "tuomiokirkkoja".

Suomi on todellakin tuomion temppeleiden maa... Terveiset Indiana Jonesille!

...Eräissä muissa länsimaisissa kielissä "tuomiokirkkoa" voidaan nimittää katedraaliksi.

PS. Helsingin tuomiokirkolla on toinenkin nimi. Se on Suurkirkko.

Millaista uskonnonvapausjärjestelmää minä voisin kannattaa

Kysymys kuuluu, että millaista uskonnonvapausjärjestelmää minä voisin kannattaa.

Olen aikaisemmin vastannut kysymykseen mm. sanomalla, että vain sellaisten uskonnollisten yhdyskuntien tulee olla sallittuja, jotka hyväksyvät sen, että valtiopäivien avajaisissa heidän pyhiä kirjoituksiaan poltetaan.

Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että tällaisen vaatimuksen sälyttäminen uskovaisille on jo jonkinlaista liioittelua.

Mutta seuraavanlaisia näkemyksiä kannatan joka tapauksessa tälläkin hetkellä:

Vain sellaisten uskontojen tulee olla sallittuja, jotka

1. vastustavat pakkokäännyttämistä
   
2. eivät pyri pakottamaan lailla tai väkivallan uhalla toisinajattelijoita kunnioittamaan heidän uskontoaan ja sen pyhiä asioita
3. kannattavat valtion ja uskonnollisten yhdyskuntien eroa
4. hyväksyvät periaatteen, että valtiota tulee totella enemmän kuin omaa jumalaa (tai omaa pyhää auktoriteettia)
5. eivät kannata erityistä uskonnollista arkipukeutumista
6. eivät kiellä avioliiton solmimista toisinajattelijan kanssa
7. eivät kannata miesten ja naisten elinpiirien tiukkaa erottamista toisistaan (eli miehet ja naiset saavat esim. juhlia ja tanssia toistensa kanssa, vaikka eivät olisi naimisissa keskenään)
   
8. eivät kannata lasten silpomista sen enempää ympärileikkauksen kuin muunkaan nimissä
   

Mitä olen "uskonnollisesti" nykyään

Kristinusko on pitkälle rapissut päästäni pois. En ole vuosiin enää pitänyt Jeesus Nasaretilaista Kristuksena, so. Jumalan poikana. Tämä kehitys on kuitenkin tapahtunut erittäin vähittäin. Senkin jälkeen, kun olin huomannut olevani käytännössä uskonnoton, on tapahtunut paljon kehitystä mielessäni "uskonnollisuuden" suhteen, siis poispäin siitä.

Uskonnollisista yhdyskunnista minulle on nykyisin henkisesti läheisin kveekarit, vaikka olen vain kerran elämäni aikana osallistunut kveekareiden jumalanpalvelusmuotoon. Eräs kaverini, joka silloin autollaan vei minut kokoukseen osallistuen siihen sitten itsekin, nukahti tunnin kestäneen hiljaisen kokouksen aikana, ja ihmetteli sitten, kuinka lyhyeltä tunti oli tuntunut.

Kveekareille on tärkeää paitsi rauha, tasa-arvo ja uskonnollinen minimalismi, niin myöskin "sisäinen sana", jossa on kysymys Pyhästä hengestä.

Pyhään henkeen tosin tavallaan uskon nykyisinkin.

Tapaan avautua siis edelleen kuvitteellisen Jumalan Pyhälle hengelle.

Nimitin juuri Pyhää henkeä kuvitteelliseksi. Olen itse asiassa sitä mieltä, että Pyhän hengen ei tarvitse olla varsinaisesti henki, vaan kyseessä voi olla esim. maailmankaikkeuden rakenteeseen liittyvä juttu. Paljon todennäköisemmin ja todistettavammin kyseessä on kuitenkin pelkkä hyväätekevä psykologinen ilmiö.

Minulle Pyhä henki ei ole komentaja vaan enemmänkin kuvitteellinen yhteistyökumppani.

Joskus aikoinaan olin sanonut blogissani, että Jumala vaikuttaa ainoastaan ihmisen mieleen. Tämä kuulostaa minusta edelleen järkevältä kannanotolta. Jumala tekee niin, vaikkei edes olisi olemassa.

En pyri asettamaan itseäni mitenkään lokeroon filosofisten mielipiteitten laajalla kentällä. En myöskään suhtaudu jumalauskoihin missään määrin vihamielisesti, koska kunnioitan suuresti Jumala- ja jumala-käsitteitä. Ja sitä paitsi ihmiset, fiksutkin sellaiset, ajattelevat yleensä paljon höpöjä. Tarkoitan sitä, että ihmisillä tapaa olla älykkyydestä ja koulutuksesta riippumatta paljon sellaisia mielipiteitä, joita ei voida tieteellisesti perustella. Kuten eettisiä väittämiä. Tämä on ollut ihmisen osa siitä pitäen, kun ihmiskunta 70.000 vuotta sitten oli kokenut geneettisen pullonkaulailmiön, jonka vuoksi se melkein kuoli sukupuuttoon. Pullonkaulailmiön ansiota ilmeisesti on se, että ihmiset rupesivat kuvittelemaan kaiken maailman höpöjä. Toisaalta se myös teki ihmisestä entistä enemmän kulttuuriolennon. Syntyi kumuloituva kulttuurin evoluutio, joka voi toimia tavattoman paljon nopeammin kuin biologinen evoluutio. Biologinen evoluutio sopeuttaa eliölajin tai -lajikkeen vallitseviin olosuhteisiin. Se, joka tuottaa enemmän lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä, voittaa tässä "kisassa". Kaikki eliöt taas eivät sopeudu biologisesti riittävän nopeasti. Joskus muutokset elinympäristössä nimittäin ovat liian nopeita evoluutiolle. Mutta sukupuuttoon kuolemisenkin voi katsoa olevan osa elämää.

Kulttuurinenkin evoluutio auttaa eliölajia siten, että se pärjää paremmin vallitsevassa ympäristössä, mutta kulttuuri toisin kuin perimä ei periydy DNA:n tai RNA:n kautta jälkeläisille. Eliölajin yksilöiden pitää aina omaksua, oppia ja opetella se erikseen.

Uskonnollisuuteen jotenkin liittyen, satunnaisesti saatan vielä nykyäänkin kokea numeenisen tunteen, eli tunteen, että on jotain syvempää, jotain joka on kaiken tämän (paskan) yläpuolella. Elämäni on oikeastaan parempaa silloin, kun koen tällaista. En ole siksi kovin vakaumuksellinen ontologisen materialismin kannattaja.

Perimmältään uskon, että voi olla vaikka mitä hienoja henkimaailmaan asioita maailmankaikkeudessa, mutta en varsinaisesti usko niiden olemassaoloon ennen kuin niistä on empiiristä näyttöä.

Periaatteessa kuitenkin kannatan omia eettisiä periaatteitani, vaikka niitäkään ei voi todistaa oikeiksi. Niitä ilman en nimittäin kykene olemaan. Ja yhteiskuntakin voi ehkä elää ilman uskontoa, mutta ilman yhteistä kertomusta ja eettistä järjestelmää se ei voine elää kovin menestyksellisesti.

Välillä minulle joka tapauksessa nousee nykyäänkin vielä mieleen sellainen hassu ajatus, että minun kannattaisi "palata" kristinuskoon. Tosin olen nykyisin kykenemätön pitämään ehdottomasti totena ajatusta, että Jeesus Nasaretilainen olisi myös Kristus eli että hän olisi ollut pelastaja siinä mielessä että hän olisi osa jumaluutta, yhtä Jumalan kanssa tai yksi Jumalan kolmesta persoonasta.

Minulla ei itse asiassa ole edes mitään syytä uskoa, että esimerkiksi 50- tai 60-luvun alkuperäisempään kristinuskoon hiukan alle 2000 vuotta sitten olisi sisältynyt tuollainen käsitys.

Minun mielipiteeni asiasta on oikeastaan se, että Jeesus Nasaretilainen on "ainoastaan" merkittävähkö juutalaista syntyperää ollut juutalaista uskontoa kannattanut uskonnollinen ajattelija, josta on tullut historian oikusta ikään kuin jotain itseään suurempaa. Minulla ei ole mitään syytä uskoa, että hän juutalaisena miehenä olisi itse hyväksynyt itsensä jumaloimisen ja palvomisen, mistä on tullut myöhempinä vuosisatoina suuri riesa.

Pidän kuitenkin suuressa arvossa Jeesuksen ja ensimmäisen kristillisen vuosisadan työteliäimmän ja tehokkaimman lähetyssaarnaajan Paavalin – juutalaiselta nimeltään Saul ja roomalaiselta nimeltään Paulus – keksintöä siitä, että ihminen ei kykene muuttamaan itseään eettiseksi ja siksi hänen tulee luopua kokonaan yrittämästä sitä ja että tämä on ainoa tapa vapautua.

Miksi en suhtaudu uskontoon vihamielisesti

Olen käytännössä uskonnoton ihminen. Voi kysyä, että miksi en kuitenkaan suhtaudu kulttuuriseen ilmiöön nimeltä uskonto selkeän vihamielisesti. Tässä olisi pari syytä:

1. Luultavasti kaikilla ihmisillä yksin psykopaatteja lukuunottamatta on käsityksiä oikeasta ja väärästä. Näitä käsityksiä on yhtä vaikea osoittaa tosiksi kuin uskonnon väittämiä. Eli voidaan sanoa, että suurin piirtein kaikilla ihmisillä on paljon sellaisia käsityksiä ja mielipiteitä, jotka eivät nk. pidä vettä.
2. Ihmisyyteen kerta kaikkiaan kuuluu uskominen tarinoihin ja kertomuksiin. Ks. kohta 1.

Joku voi nyt huomauttaa, että ihmiset tarvitsevat etiikkaa mutta eivät uskontoja. Tämä on kuitenkin pelkkä todeksi osoittamaton mielipide. Ihmisillä nyt vain tapaa olla erilaisia arvostuksia. Vaikka kaikki eivät arvosta uskontoa, niin jotkut kuitenkin tekevät niin, ja sen täytyy olla sallittua liberaalissa yhteiskunnassa.

Ihmisten henkilökohtaiseen maailmankatsomukseen kuuluvat siis usko kertomusten ja tarinoiden ilmaisemiin "totuuksiin". Pidän kuitenkin tieteellisesti perusteltuja väittämiä todellisempana tietona maailmasta. Ne vain eivät kuitenkaan ole ainoita kulttuurisia asioita, jotka erottavat meidät ihmiset muista eläimistä.

Ainoa vaatimukseni uskonnolle on se, että kunkin sellaisen jumalan tulee nk. käyttäytyä ihmisiksi. Jos se/hän käyttäytyy niin, sen/hänen edustamansa uskonnon tulee olla sallittu.

Uskonnonvapaus: ristiriipuksen tunkeminen omaan korvaansa

Saatan aina välillä tunkea omistamani ristiriipuksen korvaani. Tällainen herättää luonnollisesti suurta vihastusta, ja sellaista myöskin pidetään laajalti huonona siirtona.

Olen myös joskus lausunut julkisesti tähän tapaan: "Olen ikäisekseni nopea kävelijä. Mutta minun jälkeeni on tuleva toinen, jonka kengännauhojakaan en ole kelvollinen solmimaan. Hän kastaa teidät Pyhällä hengellä ja tulella. Hänen nimensä on Hannu."

Tuossa olen siis mukaillut vapaasti Uuden testamentin tekstiä, joka on Jumalan sanaa, kuten monet sanovat. Tunnen myös oikeasti Hannu-nimisen eräissä piireissä tunnetun henkilön, joka on varsin nopea kävelijä.

Suomen lain rikkomisessa tulee kyseeseen näissä mainitsemissani synneissäni uskonrauhan rikkominen, ja pelkään pahinta, että valtakunnansyyttäjänvirasto tarttuu tässä sanomaani, kun olen kerran tehnyt tässä täyden tunnustuksen.

Suomessa nimittäin on lailla kiellettyä loukata sitä, mitä jokin uskonnollinen yhdyskunta pitää pyhänä.

Toisaalta on joidenkin mielissä olemassa oikeus loukata sitä, mitä jokin uskonnollinen yhdyskunta pitää pyhänä, mutta koska Suomi on itäroomalainen yhteiskunta, niin meillä uskonnon oikeudella olla joutumatta loukatuksi on suurempi arvo lain silmissä kuin sananvapaudella.

Mielestäni kaikilla jumalilla tulee olla lain edessä tasa-arvoinen asema. Jumala voidaan kieltää tai hänen esiintymistään rajoittaa ainoastaan siinä tapauksessa, että hän käyttäytyy huonosti. Tämä on länsimaisten perusarvojen mukainen käsitys. Hyvin käyttäytyviä jumalia pitää sen sijaan suvaita. Suvaitsemisella minä tarkoitan sitä, että pitää vähintään sietää.

Suvaitsevaisuuden paradoksiksi nimitetään sellaista, että jos suvaitaan suvaitsemattomia, niin nämä voivat sitten väellä ja voimalla jossain vaiheessa jyrätä suvaitsevat ja suvaitsevaisuuden maanrakoon. Käsitteen on keksinyt filosofi Karl Popper (1902-1994).

Mielestäni on myöskin keinotekoista, että uskonnot rajataan Suomen laissa erityistapauksiksi ihmisten pyhien tuntojen suojelun suhteen. Voivathan monet ihmiset suhtautua omiin poliittisiin mielipiteisiinsä yhtä vakavasti kuin toiset omiin uskonnollisiin mielipiteisiinsä. Ja entäs sitten urheilun vakavissaan ottavat? Esim. jääkiekkoa ja jalkapalloa tiiviisti seuraavat ja fanittavat ihmiset rajataan poliittisia mielipiteitä omaavien ohella "kätevästi" ulos suojelun piiristä, vaikka heilläkin on, urheilun suhteen, pyhiä tuntoja, jotka voivat tulla loukatuiksi.

Miksi vanhoillislestadiolaiset eivät käy palvonnan kohteiksi

Minusta vanhoillislestadiolaiset voisivat hyvin sopia edistyksellisten ihmisten palvonnan kohteiksi.

He saattavat tosin olla näiden makuun sekä liian rauhanomaisia että liberaaleja, jotta heitä voisi palvoa. Edistyneistön makuun palvottavissa ihmisissä kun pitää olla myös paljon kyvyttömyyttä integroitua yhteiskuntaan sekä kykyä ryhtyä harjoittamaan vähintäänkin matalan intensiteetin sotaa yhteiskuntaa ja yleensä toisinajattelijoita sekä juutalaisia vastaan.

Uskoni kausaliteettiin

Olin ennen wanhaan ollut kristinuskoinen. Se oli johtunut siitä, että kokemukseni kristinuskon perusasian oivaltamisesta (vuonna 1993) oli ollut siinä määrin voimallinen, että kristinuskoisuuteni piti pintansa vuosien ajan.

Lopulta kuitenkin se kului minusta pois. Aloin pitää kristinuskoisuutta melko lailla hyödyttömänä kapistuksena.

Pyhään henkeen tavallaan kuitenkin uskoin edelleen, vaikkakaan en enää pitänyt välttämättömänä uskoa, että kyseessä olisi todellakin henki eikä esim. osa maailmankaikkeuden rakennetta taikka pelkkä hyvää tekevä psykologinen ilmiö.

Viime Jeesuksen vuonna 2023 olin katsonut elokuvan Lento (engl. Flight), jossa on pääosassa mm. Denzel Washington, joka esitti rainassa viinaanmenevää suuren matkustajalentokoneen lentäjää.

Kun katsoin rainan uudemman kerran myöhemmin samana vuonna kahden kaverini kanssa, niin nämä pitivät sitä tylsänä tai ei niin kovin hyvänä elokuvana. Mutta siitä minun ei pitänyt nyt puhua.

Vaan elokuvan yhdestä kohtauksesta, jossa lentäjä oli sairaalassa, ja hän tapasi mentyään vastoin sairaalan sääntöjä porraskäytävään tupakalle kaksi henkilöä, miehen ja naisen. Mies oli syöpäpotilas, joka oli myös tullut tupakalle. Tämä oli raahannut mukanaan tippatelineensä.

Mies sanoi, että Jumala on aiheuttanut hänen syöpänsä. Hän antoi ymmärtää, että tällainen usko auttaa häntä ymmärtämään sen, että kaikki ei ole omassa vallassa.

Olin muutamat edeltävät vuodet kohdellut Jumalaa ennen kaikkea muuta hyvänä kirjallisena tehokeinona. Voin silti sanoa, että olen kunnioittanut suuresti Jumala- ja jumala-käsitteitä.

Mutta minulle tuli mieleen tuosta elokuvan kohtauksesta, että kylläpä tämä oli mainiota teologiaa. Päätin sitten ruveta ennen pitkää uskomaan kausaliteettiin. Tai olin minä ennen tätäkin ollut sitä mieltä, että maailmantapahtumisessa varsin usein seurauksella on sitä edeltävä syy. Mutta nyt päätin alkaa uskoa kausaliteettiin nk. täysillä.

Kausaalisiin asioihin voi halutessaan lukea myös jumalien tahdon, jos sellaiseen haluaa uskoa. Jumalien tahdosta ei kuitenkaan tähän päivään mennessä ole saatu objektiivisia todisteita. Olen joka tapauksessa sitä mieltä, että henkilökohtaiset uskomukset ovat eri asia kuin tieto. Jälkimmäistä edustaa mielestäni parhaiten se, mitä tiedeyhteisö tuottaa.

Kausaliteettiin liittyen, satuin pääsemään lukemaan Helsingin sanomat -lehdestä 8.7.2024 julkaistun Mikko Puttosen kirjoittaman kolumnin Jäähyväiset vapaalle tahdolle. En ole lehden tilaaja, ja kolumnissa väitettiin sen olevan maksumuurin takana, mutta sain siitä huolimatta tekstin luettua, alusta loppuun.

En rupea tässä laajemmin referoimaan kolumnia. Sen sijaan siteeraan artikkelin lyhyttä tiivistelmää: "Yksikään saavutuksesi ei ole omaa ansiotasi, eikä sinun pitäisi koskaan tuomita muita ihmisiä. Kun hyväksymme, että meillä ei ole vapaata tahtoa, se muuttaa käsityksemme elämästä."

Lyhyesti sanottuna ihmisen kaikki valinnat ja toimet perustuvat niihin tekijöihin, jotka ovat hänen aivojensa tilaan vaikuttaneet.

Uskonnot ja eettiset käsitykset samoin kuin käsitykset todellisuuden luonteesta taas kuitenkin kuuluvat ihmisten henkilökohtaiseen maailmankatsomukseen, ja mielestäni niiden tulee olla yhteiskunnassa täysin sallittuja, mikäli noiden käsitysten kannattajat eivät ala hyppimään silmille tai pakottamaan muita ihmisiä kunnioittamaan omia uskomuksiaan.

Minusta vapaan tahdon olemattomuuden kanssa ei ole ristiriidassa ajatus siitä, että jokainen ihminen on joka tapauksessa vastuussa omasta elämästään. Onhan homo sapienskin eläin, ja eläimet ovat kaikki intentionaalisia olioita. Pyrimme kaikki siis oman elämän kannalta merkityksellisiin lopputuloksiin – kuten muutkin eläimet.

Yksijumalaisuus kieltoon!!1!

Mielestäni vain sellaisten uskonnollisten yhdyskuntien tulee olla laillisia, jotka tunnustavat kaikki mahdolliset ja kuviteltavissa olevat jumalat. Eli kannattaisin monoteististen uskontojen täyskieltoa. Tämä todennäköisesti lisäisi yhteiskunnan uskonnollisen kirjon suvaitsevaisuutta.

Monoteismi olisi siis uskonnon osana kielletty. Monolatria sen sijaan olisi sallittua, eli sellainen, että uskotaan muitakin jumalia olevan olemassa mutta palvotaan itse vain yhtä niistä.

Huomattakoon, etten ole tässä kriminalisoimassa ateismia. Saisi siis olla olettamatta jumalia, mutta vain silloin, jos itse on uskonnoton.

PS.: 13. marraskuuta tänä Jeesuksen vuonna 2024 tulee julkaistumaan eräänlainen päivitys tähän kysymyksenasetteluun liittyen.

Maallista lakia tulee totella enemmän kuin Jumalaa

Uskonnonvapaus osa se ja se:

Vain sellaisten uskonnollisten yhdyskuntien tulee olla demokraattisessa maassa sallittuja, jotka kannattavat ajatusta, että maallista lakia tulee totella enemmän kuin Jumalaa.