Uskoni kausaliteettiin

Olin ennen wanhaan ollut kristinuskoinen. Se oli johtunut siitä, että kokemukseni kristinuskon perusasian oivaltamisesta (vuonna 1993) oli ollut siinä määrin voimallinen, että kristinuskoisuuteni piti pintansa vuosien ajan.

Lopulta kuitenkin se kului minusta pois. Aloin pitää kristinuskoisuutta melko lailla hyödyttömänä kapistuksena.

Pyhään henkeen tavallaan kuitenkin uskoin edelleen, vaikkakaan en enää pitänyt välttämättömänä uskoa, että kyseessä olisi todellakin henki eikä esim. osa maailmankaikkeuden rakennetta taikka pelkkä hyvää tekevä psykologinen ilmiö.

Viime Jeesuksen vuonna 2023 olin katsonut elokuvan Lento (engl. Flight), jossa on pääosassa mm. Denzel Washington, joka esitti rainassa viinaanmenevää suuren matkustajalentokoneen lentäjää.

Kun katsoin rainan uudemman kerran myöhemmin samana vuonna kahden kaverini kanssa, niin nämä pitivät sitä tylsänä tai ei niin kovin hyvänä elokuvana. Mutta siitä minun ei pitänyt nyt puhua.

Vaan elokuvan yhdestä kohtauksesta, jossa lentäjä oli sairaalassa, ja hän tapasi mentyään vastoin sairaalan sääntöjä porraskäytävään tupakalle kaksi henkilöä, miehen ja naisen. Mies oli syöpäpotilas, joka oli myös tullut tupakalle. Tämä oli raahannut mukanaan tippatelineensä.

Mies sanoi, että Jumala on aiheuttanut hänen syöpänsä. Hän antoi ymmärtää, että tällainen usko auttaa häntä ymmärtämään sen, että kaikki ei ole omassa vallassa.

Olin muutamat edeltävät vuodet kohdellut Jumalaa ennen kaikkea muuta hyvänä kirjallisena tehokeinona. Voin silti sanoa, että olen kunnioittanut suuresti Jumala- ja jumala-käsitteitä.

Mutta minulle tuli mieleen tuosta elokuvan kohtauksesta, että kylläpä tämä oli mainiota teologiaa. Päätin sitten ruveta ennen pitkää uskomaan kausaliteettiin. Tai olin minä ennen tätäkin ollut sitä mieltä, että maailmantapahtumisessa varsin usein seurauksella on sitä edeltävä syy. Mutta nyt päätin alkaa uskoa kausaliteettiin nk. täysillä.

Kausaalisiin asioihin voi halutessaan lukea myös jumalien tahdon, jos sellaiseen haluaa uskoa. Jumalien tahdosta ei kuitenkaan tähän päivään mennessä ole saatu objektiivisia todisteita. Olen joka tapauksessa sitä mieltä, että henkilökohtaiset uskomukset ovat eri asia kuin tieto. Jälkimmäistä edustaa mielestäni parhaiten se, mitä tiedeyhteisö tuottaa.

Kausaliteettiin liittyen, satuin pääsemään lukemaan Helsingin sanomat -lehdestä 8.7.2024 julkaistun Mikko Puttosen kirjoittaman kolumnin Jäähyväiset vapaalle tahdolle. En ole lehden tilaaja, ja kolumnissa väitettiin sen olevan maksumuurin takana, mutta sain siitä huolimatta tekstin luettua, alusta loppuun.

En rupea tässä laajemmin referoimaan kolumnia. Sen sijaan siteeraan artikkelin lyhyttä tiivistelmää: "Yksikään saavutuksesi ei ole omaa ansiotasi, eikä sinun pitäisi koskaan tuomita muita ihmisiä. Kun hyväksymme, että meillä ei ole vapaata tahtoa, se muuttaa käsityksemme elämästä."

Lyhyesti sanottuna ihmisen kaikki valinnat ja toimet perustuvat niihin tekijöihin, jotka ovat hänen aivojensa tilaan vaikuttaneet.

Uskonnot ja eettiset käsitykset samoin kuin käsitykset todellisuuden luonteesta taas kuitenkin kuuluvat ihmisten henkilökohtaiseen maailmankatsomukseen, ja mielestäni niiden tulee olla yhteiskunnassa täysin sallittuja, mikäli noiden käsitysten kannattajat eivät ala hyppimään silmille tai pakottamaan muita ihmisiä kunnioittamaan omia uskomuksiaan.

Minusta vapaan tahdon olemattomuuden kanssa ei ole ristiriidassa ajatus siitä, että jokainen ihminen on joka tapauksessa vastuussa omasta elämästään. Onhan homo sapienskin eläin, ja eläimet ovat kaikki intentionaalisia olioita. Pyrimme kaikki siis oman elämän kannalta merkityksellisiin lopputuloksiin – kuten muutkin eläimet.