Minulle ei edelleenkään ole luontevaa ymmärtää
kaikkia esperanton kielen
piirteitä, mutta täytyy myöntää, että aika on "pyöristänyt" minua
siinä mielessä, että paljon suuremmassa määrin hyväksyn nykyään
esperanton karvoineen kaikkineen.
Esperantossa on kyse kansainvälisen apukielen ideasta, siis
siitä, että on väärin, että ihmisten pitää kansainvälisissä
suhteissa joutua puhumaan sellaista kieltä, joka on jonkun
toisen mutta ei oma äidinkieli. Kyse on siis tarpeesta tehdä
tässä suhteessa ihmisistä tasa-arvoisia.
Puolanjuutalainen silmälääkäri Ludovic Lazar Zamenhof julkaisi
vuonna 1887 suunnitelman uudesta kansainväliseksi apukieleksi
kehittämästään kielestä salanimellä Dr. Esperanto. Ja
tästä salanimestä muodostui sitten kielen nimi esperanto.
Ennen esperantoa monet kieliaktivistit olivat kannattaneet
volapükiä, jonka oli luonut vuosina 1879-1880 saksalainen pappi
Johann Martin Schleyer. Esperanton synnyttyä volapükin suosio
hiipui kuitenkin nopeasti.
Voidaan sanoa, että esperanto on kaikkien aikojen suosituin
kansainväliseksi apukieleksi kehitetty kieli. Näitä erilaisia
kieliä on myös kehitetty melkomoinen määrä viimeksi kuluneiden
150 vuoden aikana. Melkein kaikki niistä ovat kuitenkin jääneet
tähdenlennoiksi tai alkutekijöihinsä.
Zamenhof teki esperanton melko helpoksi kieleksi oppia. Se on
kieliopiltaan yksinkertainen ja säännöllinen. Sen johtimilla
kieleen on helppo muodostaa uusia sanoja.
Itse asiassa johtimet tekevät esperantosta uskomattoman
monipuolisen.
Esperanto on sekakieli. Sen kieliopissa on piirteitä eri
kielistä ja kieliryhmistä, hieman jopa kiinan kielestä.
Esperanto on kieliopiltaan myös varsin keinotekoinen kieli.
Esperanton sanasto on peräisin länsimaisista kielistä, mikä
tarkoittaa germaanisia kieliä mukaan lukien englanti sekä
romaanisia kieliä ja latinaa. Sen sanastoa voisi verrata
englantiin, jossa on kerrostumat anglosaksista, viikinkien
kielestä eli "muinaisnorjasta", normanniranskasta ja latinasta.
Toisaalta suomen kielessäkin on erittäin paljon enemmän tai
vähemmän vanhoja lainasanoja eri indoeurooppalaisista kielistä,
jotka on tarpeen vaatiessa mukautettu suomen äännejärjestelmään.
Esperanton perussanasto on pieni. Mutta kuten sanoin, uusia
sanoja on helppo muodostaa siihen.
Äännemaailmaltaan esperanto on lähinnä slaavilainen kieli,
vaikka se, että sanapaino sijaitsee kielessä aina toiseksi
viimeisellä tavulla, tuo myöskin tiettyä romaanisten kielten
sävyä ääntämiseen.
Olin ennen ajatellut, että kansainvälisen apukielen tulee
perustua jossain määrin latinaan. Tämä on vain subjektiivinen
mielipiteeni, mutta minusta latina kuulostaa komeimmalta
sellaisenaan. Mikään latinaan perustuva kieli, joka
lähdekielestään eroaa yksinkertaisuuden vaatimusten vuoksi
kuitenkin paljon, ei ole lopulta yhtä komea kieli kuin latina.
Jos taas kansainväliseksi apukieleksi kehitetty kieli muistuttaa
hyvin paljon latinaa, kuten tämä
hahmotelmani sukupuolineutraalista latinasta, se ei ole
tarpeeksi helppo oppia, jotta laajemmat joukot voisivat omaksua
sen kansainväliseksi apukielekseen.
Kansainvälinen apukieli voidaan toki niin halutessa perustaa
siihen, että ennen kaikkea sanasto otetaan latinasta, mutta
heivataan pois kaikki tai melkein kaikki sijamuodot,
epäsäännölliset piirteet ja verbien persoonataivutukset
kielessä. Jos niin tehtäisiin latinassa, niin törmättäisiin
siihen ongelmaan, että latinassa on useampijuurisia sanoja. Joko
nämä juuret säilytetään, jolloin kielestä tulee komeampi samalla
kun siitä tulee vaikeampi, tai säilytetään vain yksi juurista
sanaa kohti, jolloin siitä tulee tylsempi ja kurjempi. Minun
mielestäni.
Nykyään en pidä enää järkevänä sitä, että kansainvälisen
apukielen tulisi perustua jotenkin latinaan.
En inhoa nykyään sitä, että esperanto on "kirottu sekakieli",
kuten olen tavannut sitä joskus nimittää.
Se, että esperanto tekee ihmiset kielellisesti tasa-arvoisiksi,
näkyy siinäkin, että kieli on sekä sekakieli että keinotekoinen
kieli.
En inhoa myöskään kielen slaavilaista äännemaailmaa. En edes
inhoa enää esperanton lintua tarkoittavaa substantiivia birdo.
Ennen inhosin esperanton keinotekoisuutta. En inhoa enää.
Esperanton kielessä sanaluokka määräytyy päätteestä. O on
substantiivin pääte, A adjektiivin pääte, E on adverbin pääte ja
I verbin infinitiivin pääte. En enää inhoa tätäkään
keinotekoista piirrettä, vaan sen sijaan pidän sitä nerokkaana
ja kielen oppimista helpottavana.
Esperanton kielessä nk. Zamenhofin pronominitaulukosta löytyvät
tiedot, miten useimmat pronomineista muodostetaan. Taulukko on
täysin keinotekoinen, mutta en enää inhoa sitä, vaan pidän sitä
myös nerokkaana ja kielen oppimista helpottavana.
Ennen kaikkea pidän esperantossa siitä, että J-kirjain
lausutaan siinä samoin kuin suomessa tai useimmissa
germaanisissa kielissä taikka esim. latinassa. Tosin
esperantossa kirjain on oikeastaan puolivokaali, eli joissakin
tapauksissa kirjain lausutaan kuten suomen I, silloin kun sitä
edeltää sanassa vokaali eikä sen jälkeen tule vokaalia.
Pidän yhtä paljon esperantossa siitä, että siinä muodostetaan
yhdyssanoja ja että pääsanan määritteet sijaitsevat ennen
pääsanaa.
Esperanton verbioppi on myös nerokas ja monipuolinen.
Minusta on mukavaa, että esperantossa kolmannen persoonan
possessiivipronominit on erotettu käsitteellisesti nk.
refleksiivisestä possessiivipronominista.
Pidän esperantossa myös siitä, että siinä kulkeminen johonkin
suuntaan erotetaan paikallaolosta:
mi promenas en kaverno (kävelen luolassa)
mi promenas al kaverno (kävelen luolalle)
mi promenas en kavernon (kävelen luolaan)
Seuraavaksi voisin luetella niitä piirteitä, joista en
esperantossa vieläkään pidä.
Esperantossa on ainakin yksi sellainen substantiivi, jota voi
nimittää harmittavaksi kämmiksi. Naimatonta henkilöä tarkoittaa
substantiivi fraŭlo. Tämä on esimerkki Zamenhofin
kielitaidon puutteista. Sana tulee nimittäin saksan kielen
neitiä tarkoittavasta sanasta Fräulein, joka
kirjaimellisesti tarkoittaa pikkurouvaa. Saksan kielessä rouvaa
tarkoittavaan sanaan Frau lisätään pääte -lein,
ja näin saadaan neitiä tarkoittava sana Fräulein.
Esperantossa siis sana fraŭlo tarkoittaa etymologian
kannalta hieman järjettömästi poikamiestä ja fraŭlino
neitiä.
Lopuksi on otettava huomioon vielä esperanton selvä
sukupuolisovinismi, jota minä inhoan:
Esperantossa on monien indoeurooppalaisten kielten tapaan kaksi
hän-pronomia, jotka ovat molemmat sukupuolisidonnaisia.
Pronominia li käytetään mies- tai urospuolisesta ja
pronominia ŝi nais- tai naaraspuolisesta. Minusta on
hyvin vanhanaikaista, ettei kielessä ole olemassa myös
sukupuolisesti neutraalia hän-pronominia näiden lisäksi.
Kaikkein kauhein piirre esperantossa on mielestäni se
sukupuolisovinismiin liittyvä piirre, että tietyt perustavat
seksuaaliseen olentoon liittyvät sanat ovat sataprosenttisesti
mies- tai urospuolista tarkoittavia, ja sanasta -in-päätteen
avulla muodostettu muoto merkitsee sitten nais- tai
naaraspuolista. Esim. substantiivi patro merkitsee isää,
ja sanasta muodostetaan "äiti" lisäämällä in-pääte, jolloin
saadaan sana patrino. Järjetöntä!
PS. Helsingin esperantoseuran sivuilta pääsee opettelemaan
esperanton kieliopin ja perussanastoa osastolta Esperanton avain. Laajempi sivusto
taas on Lernu
(suomeksi "Opi"), jolta löytyy myös esperanton kurssi, muuta
opintomateriaalia ja keskustelupalsta. Lisäksi on olemassa Finna babilejo, joka on kaikille avoin suomenkielisille esperantisteille tarkoitettu sivusto.
...
PS. 16.5.2022: Tuli tätä blogimerkintää melko raskaasti muokattua käytännöllisten syiden takia.