maanantai 2. toukokuuta 2022

Presidentti Zelenskyin legenda

Ukrainalaisen tv-sarjan Kansan palvelija tunnussävelmän sanojen suomennos kuuluu kuulemma näin:

Rakastan maatani, rakastan vaimoani, rakastan koiraani

Olen jäsenenä melkein kaikessa, olen melkein supermies, mutta en sekaannu tappeluihin

Koko piha tietää tuomioni

Olen kansan palvelija

Minulla on melkein kaikkea: ihmisarvo ja kunnia ja jopa hurraahuutoja

Kansa on antanut minulle oman lentokoneen. Mikä ettei? Minulla on oikeus siihen

Mahaani, tähän näin, teetän tatuoinnin:

Kansan palvelija


...

Sanat puhuvat tietysti korruptoituneista poliitikoista ja virkamiehistä.

Kansan palvelija on satiirikomediasarja.

Pääosaa esittää siinä ukrainalainen näyttelijä ja koomikko Volodomyr Zelenskyi. Hän esittää lukion historianopettajaa Vasili Petrovitsh Goloborodkoa, joka kerran yksityisessä tilanteessa avautuu siitä, mitä mieltä hän on maansa hallinnon korruptiosta. Kuitenkin yksi hänen oppilaistaan kuvaa avautumisen. Video lähtee viraaliksi.

Goloborodko päätyy sitten ryhtymään presidenttiehdokkaaksi ja tulee kaikkien yllätykseksi valituksi virkaan.

Sarjaa tehtiin kolme tuotantokautta vuodesta 2015 vuoteen 2019, ja elokuvasovitus julkaistiin siitä vuonna 2016.

Sarjasta tuli hyvin suosittu Ukrainassa.

Zelenskyi päätti sitten ryhtyä presidenttiehdokkaaksi.

Vuonna 2016 oli ollut olemassa puolue nimeltä Ratkaisevan muutoksen puolue. Vuoden 2017 joulukuussa puolueen uudeksi nimeksi tuli Kansan palvelija.

Vuoden 2018 joulukuussa Volodomyr Zelenskyistä leivottiin puolueen presidenttiehdokas seuraavan vuoden vaaleihin. Hän voitti ne selvästi.

Virkaanastujaispuheessaan 21. toukokuuta vuonna 2019 Zelenskyi hajotti parlamentin ja ilmoitti, että ennenaikaiset parlamenttivaalit pidetään 21. heinäkuuta samana vuonna.

Kansan palvelija -puolue pärjäsi vaaleissa hyvin.

Puoluetta on kuvailtu keskustalaiseksi, liberaaliksi ja populistiseksi

Vuodesta 2014 alkaen Venäjä oli harjoittanut peiteltyä sodankäyntiä Ukrainaa vastaan. Vuonna 2022 helmikuun 24. päivänä Venäjä muutti sen avoimeksi sodaksi. Presidentti Zelenskyi joutui vaikean paikan eteen.

Venäjän diktaattorin Putinin perustelut hyökkäykselle tuntuvat harhaisilta: natsien poisto Ukrainasta, Naton uhka Venäjälle Ukrainan kautta, ukrainalaisten olemassaolemattomuus venäläisistä erillisenä kansana ja venäläisten kansanmurha Ukrainassa. Mutta Ukrainan parlamentissa ei edes ole äärioikeistolaisilla edustusta ja maan presidentti Volodomyr Zelenskyi on juutalainen, Nato ei voi uhata muuta kuin hyökkääjää eikä Ukraina edes ollut Naton jäsen, ukrainalaiset ovat itsepintaisella puolustuksellaan osoittaneet heidän haluavan olla oma kansansa, ja venäläisiä siviilejä ei ole joukkotuhottu sen enempää kuin yksittäistuhottukaan Ukrainassa.

Sodan nykyisen vaiheen alussa länsi oli tarjonnut turvapaikkaa presidentti Zelenskyille. Tämä vastasi, että ei hän tarvitse turvapaikkaa vaan ammuksia. Ja jäi Kiovaan.

Länsimaat ovat antaneet ja antavat edelleen runsaasti materiaalista apua Ukrainalle.

Kansan palvelija oli tullut Suomen televisiosta kerran aikaisemmin. Olen katsonut sitä nyt uusintakierroksella. Sarja löytyy myös Ylen Areenasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti