Kirjaesittely: Terry Pratchett: Niistäjä

Olen tainnut lukea elämäni aikana englantilaisen kirjailijan Terry Pratchettin (1948-2015) Kiekkomaailma-sarjan romaaneja ainakin useita. Tosin en mitenkään kovin kronologisessa järjestyksessä. Sarjan tarinat tapahtuvat litteällä planeetalla, joka sijaitsee neljän melko suurikokoisen norsun päällä, jotka puolestaan seisovat vielä suurikokoisemman kilpikonnan, joka vaeltaa avaruudessa, päällä.

Sarjan maailmassa luonnonlait eroavat hieman meidän maailmamme luonnonlaeista, ja magiakin saattaa olla läsnä. Maailman teknologinen taso on jonkin verran meidän maailmaamme jäljessä, mutta vain jonkin verran.

Minua itseäni miellyttää se, että Kiekkomaailman väestöön kuuluu muitakin älyllisiä lajeja ihmisten lisäksi, sellaisia kuten ihmissudet, vampyyrit, peikot ja kääpiöt. Meidän maailmastammehan toinen älyllinen laji, neandertalinihminen, oli hävinnyt kokonaan jo noin 40.000 vuotta sitten. Floresinihminen oli hävinnyt vasta jonkin verran aikaisemmin. Mainitsen tämänkin lajin, koska huolimatta pienestä aivotilavuudestaan sillä oli saattanut olla yhtä suuret älynlahjat kuin myöhäisillä pystyihmisillä. Toisaalta viimeiset pystyihmisistä ovat saattaneet elää samoihin aikoihin kuin viimeiset floresinihmisistä.

Terry Pratchettin Kiekkomaailmaan sijoittuva romaani Niistäjä on julkaistu vuonna 2011 nimellä Snuff ja suomeksi viisi vuotta myöhemmin.

Niistäjän juoni alkaa siitä, kun paikallinen diktaattori Vetinari määrää työholistin Vartiostonsa komentajan Sam Vimesin lähtemään puolisonsa, hirveän rikkaan lady Sybilin, kanssa maalaiskartanoon lomalle. Vaimoke oli itse asiassa toivonut tällaista jo pitkään.

Sam Vimes on entinen katujen kasvatti ja kokenut katupappelija, joka oli myöhemmin onnistunut luomaan menestyksellisen uran poliisivoimissa. Hän on hirvittävän pätevä, ja sitä paitsi rehellinen. Ja Vetinari vaikuttaa luottavan häneen.

Vetinarin valtakunta on diktatorisesta hallinnostaan huolimatta oikeusvaltio. Minua miellyttää tämä. Vetinarikin on mielestäni hienosti luotu persoona.

Vimesillä ja Sybilillä on myös pieni poikansa mukana lomareissulla. Tämä Sam Vimes nuorempi pitää erityisen paljon ulostetta käsittelevistä kirjoista. Niiden ansiosta hän on myös oma-aloitteisesti saanut tartuttua muunkinlaiseen kirjallisuuteen.

Komentaja Vimes joutuu nyt kohtaamaan maaseudun kurjan tylsyyden ja pelottavat luonnoneläimet, joista hänellä ei ole kokemusta. Suurella henkilökunnalla varustettuun kartanoon heitä seuraa myös Vimesin taatusti luotettava ja vakaa "herrasmiespalvelija", jolla on hieman samanlainen tausta kuin isännällään. Palvelija ei kuitenkaan ole poliisilaitoksen palveluksessa eikä ole siellä koskaan ollutkaan.

Maaseudulla ihmisillä on myös erilaiset tavat ja erilainen mentaliteetti kuin kaupungissa.

Sen lisäksi että hän pääsee nyt olemaan enemmän poikansa kanssa, Vimes pelkää muuten joutuvansa kokemaan täyttä tylsyyttä aivan koko lomansa ajan.

Mutta vanhan poliisin nenä on vainukas. Rikos haisee siihen.

Ja mitä tästä sitten seuraa, kun tällainen poliisi pistää nenänsä asioihin oman toimivalta-alueensa ulkopuolella.

Niistäjässä käsitellään paljon hiisiongelmaa. Jos en hiisiä aikaisemmin ole tässä maininnut, niin näitä pidetään kirjan maailmassa jonkin verran haitallisena väkenä. Toisaalta hiidet kuuluvat siinä myös älyllisiin lajeihin, vaikka voivatkin olla muulajisten mielestä aikamoinen riesa.

Tässä romaanissa ei käsitellä ollenkaan Kiekkomaailman maantiedettä, ja magiakin on paikalla vain viitteenomaisesti. Sen sijaan eri älyllisten lajien enemmän tai sitten vähemmän rauhaisa rinnakkaiselo samalla planeetalla tuodaan voimallisesti esiin.

Ja täytyy sanoa, että uppouduin kirjan maailmaan oikein urakalla.

Uskontojen "totuudet" ovat muuttuvaisia, ja se pitää vain hyväksyä

Periaatteessa ja käytännössäkin yksikään uskonnoista ei ole nk. kiveen hakattu. Ne kaikki muuttuvat aikaa myöten.

Mielestäni uskonnollisten yhdyskuntien ja kaikkien muidenkin tahojen tulisi hyväksyä sellainen totuus, että uskontojen "totuudet" ovat muuttuvaisia.

Miete: luonto, tasa-arvo ja ihminen

Luonto ei ole tehnyt ihmisiä tasa-arvoisiksi. Ihminen voi sen tehdä.

Luterilaisesta kastekäsityksestä

Ja tässä taas vaihteeksi tällainen pieni teksti dogmatiikan alalta: 

Luterilaisen opin mukaan ihmiset tulee kastaa lapsina. Kasteen kautta ihminen tulee Jumalan lapseksi. Luterilainen kaste siis vaikuttaa ihmisistä riippumatta Jumalan pyhän voiman kautta.

Luterilaisuuden mukaan aikuiskaste on ihmisen oma teko, koska silloin ihminen tulee itse kastettavaksi, vaikka hän ei tiukasti ottaen kyllä kastakaan itse itseään.

Kun taas vanhemmat vievät ymmärtämättömän pikkulapsensa kastettavaksi, niin se katsotaan Jumalan teoksi.

Jos siis ihmiset kastetaan aikuisina, niin kyseessä on silloin paha paha.

Mutta tästä voidaan päätellä, että jos ihmistä ei ole lapsena kastettu, niin silloin häntä ei voida kastaa aikuisenakaan. Jos ihan teorian tasolla mietitään, millä lailla ihminen sitten voitaisiin kastaa aikuisena, niin ainoa keino, jonka tähän hätään ja asiaan keksin, on se, että hänet wanhan kunnon purjelaivojen aikakauden tapaan shanghaijataan.

Ihmistä ei nykyään tarvitse toki enää kalauttaa pampulla tai paksulla kepukalla päähän taikka juottaa tolkuttomaan humalaan, jos hänet pitäisi saada äkisti palkattua laivaan, taikka vietyä kastettavaksi. Kristillinen kaste on itse asiassa mielestäni ainoa järkevä ja eettinen syy juottaa ihmiselle tyrmäystippoja.

Kun aikuinen ihminen viedään puolitajuttomana kastettavaksi, niin silloin kaste on ilmiselvästi Jumalan teko.

Jos tämä taas ei pidäkään paikkansa, niin silloin luterilaisessa teologiassa on looginen virhe.

Homma saattaa kuseksia kyllä ympäriinsä loogisena mahdottomuutena. Mutta toisaalta, kuten suomalainen tuomioistuin oli monta vuotta sitten todennut tuomitessaan epäliberaalisti  | Jussi Halla-ahon vääristä ajatuksista, niin uskonnossa ei tarvitse olla mitään järkeä. Tämä pätee siis islamin lisäksi myöskin kristinuskoon ja luterilaisuuteen, joista tässä kirjoituksessani on kyse.

Ajatuskulku on tässä seuraavanlainen: On lähes täysin yleinen sääntö, että ihminen kuin ihminen ei ole jumala, jumalallinen, puolijumala tai yhtä Jumalan kanssa. Jeesus Kristus on tietojemme mukaan ainoa poikkeus tästä säännöstä. Hän on Jumalan ainoa poika ja yhtä Jumalan kanssa tms. eeppistä ja kivaa.

Jos nyt oletamme, että tämä Jeesus on kastanut ihmisiä, niin voimme myös mitä luultavimmin olettaa, että hänen kastamansa ihmiset ovat saaneet kastaa muita ihmisiä, koska muutenhan kastaminen olisi tyrehtynyt jo heti alkuunsa. Tai ainakin pyhä voimallinen kastaminen. Näin syntyy ennen pitkää ajan historiassa ketju, jossa yksi ihminen on kastanut toisen, ja tämä toinen ihminen sitten kastaa myös toisen. Mutta tässä täytyy nyt huomata se ykkössääntö, että lapsia ainoastaan saa kastaa tällainen ihminen, joka on osa Kristuksesta hengellisessä mielessä polveutuvaa pyhää joukkoa.

Huomaamme siis, että edelleenkään ei aikuista ihmistä voida sanan kristillisessä mielessä kastaa, vaikka häntä ei kukaan olisi kastanut lapsena. Mutta kuitenkin tämä kastamaton pakana voi niin halutessaan tuoda oman lapsensa kastettavaksi. Ja niin kaste on jälleen Jumalan tekoa. Hän itse jää vain lopun ikänsä ajaksi kastamattomaksi. Mutta se hinta meidän, ja hänen, on maksettava siitä, että ihmisiä ei saa kastaa aikuisina.

PS. Alla olevan polveilevan jälkitekstin voi jokainen lukea niin halutessaan, ja lisäksi haluaisin kertoa, että sen viimeisestä kappaleesta löytyy aiheeseen liittyvä eräänlainen bonus:

Rooman keisari Konstantinvs (272–337 jJs., virassa 306–337 jJs.) tunnetaan monesta asiasta mutta parhaiten siitä, että hän valtion järjestämän kristittyjen vainon aallon jälkeen laillisti kristinuskon.

Hän teki myös muita kristinuskoisia miellyttäneitä päätöksiä: hän kielsi gladiaattoritaistelut sekä rajoitti kilpa-ajojen verisyyttä. 

Kristillisen kulttuurin piirissä on kautta aikojen vältetty ihmisten ristiinnaulitsemista, koska uskonnon kannattajien mestari Jeesus oli kerran tullut ristiinnaulituksi oikeuden päätöksellä. Ja niin kävi, että keisari Konstantinvs lopulta kielsi myöskin ristiinnaulitsemisen. Siteeraan Spede Pasasta: "Se on niin kiva."

Keisari myöskin otti käyttöön raha-avustukset köyhille perheille, jotta lapsensurmia tapahtuisi vähemmän.

Konstantinvs sääti kuitenkin myös lain, joka salli vanhempien myydä lapsensa orjuuteen ja mahdollisti myöskin hylättyjen lasten adoptoinnin ja kasvattamisen orjiksi. Oli siis keisarilla hyvä syy olla kiltti perheille.

Hänet tunnetaan kaiken muun ohella myös siitä, että hän antoi teloittaa poikansa Crispvksen ja vaimonsa, keisarinna Favstan. (Keisari ehti olla elämänsä aikana naimisissa usean naisen kanssa eikä Favsta ollut Crispvksen äiti.)

Kuitenkin kaikkein merkittävin muutos, joka sai lopullisen muotonsa Konstantinuksen aikana oli vapaan talonpoikaisväestön sitominen kiinni turpeeseen, sillä suurmaatilat olivat jo pitkään kärsineet orjien saannin tyrehtymisestä. Näin syntyi länsimainen maaorjuusinstituutio. Länsi-Rooman viimeisen keisarin Romvlvs Avgvstvksen tultua melkein rauhanomaisesti erotetuksi vuonna 476 valtakunnan entisille alueille syntyi uudenlainen järjestys nimeltään feodalismi, jonka kiinteä osa myös maaorjuus oli. Feodaalisessa yhteiskunta- ja talousjärjestelmässä jokaisella ihmisellä oli herra, ja ylimpänä ennen Jumalaa, Jeesusta, Pyhää henkeä ja Jeesuksen äitiä Mariaa oli kuningas tai ruhtinas. Feodalismi on suhteellisen kätevä tapa järjestää yhteiskunnallinen ja taloudellinen järjestys sellaisissa oloissa, joissa valtakunnan keskushallinto on pysyvämmänoloisesti heikko.

Toinen asia, josta keisari Konstantinvs tunnetaan erinomaisen hyvin, on se, että hän antoi kastaa itsensä ollessaan kuolemansairaana. Mutta tämä kastehan ei ole pätevä, kun kerran keisari itse halusi hänet kastettavan, eikä meillä sitä paitsi ole mitään sellaista tietoa, että mies olisi ollut tajuton tullessaan kastetuksi. Qvod erat demonstrandvm eli mikä oli todistettava.

Protestanttisuuden edut historian aikana

Protestanttisuuden suuria etuja historiassa on ollut käsittääkseni kolme:

• Protestanttisuus on painottanut sitä, että jokaisen on hyvä osata lukea kristinuskoisten pyhää kirjaa Raamattua. Tämä on osaltaan maallistanut yhteiskuntaa kirkon vallan yhteiskunnassa vähennyttyä periaatteen vuoksi, kun kerran jokainen on voinut ihan luvalla lukea itse Pyhää kirjaa ja tehdä omia tulkintojakin siitä tarpeen vaatiessa. Ja onhan lukeminen muutenkin hyödyllistä, ja voi olla mukava harrastuskin monelle.
• Protestanttisuus on luonut sellaisen asian maailmaan kuin protestanttinen byrokratia, jossa on kyse siitä, että kaikkia asiakkaita kohdellaan yhtä hyvin tai yhtä huonosti riippumatta liike- tai sukulaisuussuhteista, asiakkaan ideologiasta taikka ystävyydestä käsittelijään.
• Protestanttiset maat ovat maailman parhaita yhteiskuntia.

Lopuksi täytyy tosin todeta se, että protestanttisten maiden muuntumiselle maailman parhaiksi yhteiskunniksi on ollut tärkeä edellytys se, että yhteiskunnat ovat maallistuneet ja demokratisoituneet. Ilman sitä eläisimme luultavasti vieläkin uskonnollisen pakkovallan, vaikkakin protestanttisen, oloissa.

Teokratiat ovat syvältä. Ainakin minun mielestäni. 

Kanadan parlamentaarinen demokratia

Olen iät ajat oikeastaan kannattanut parlamentaarista | demokratiaa | presidenttivaltaisen demokratian sijaan. Jälkimmäisen kaltainen versio demokratiasta on käytössä Yhdysvalloissa ja monessa Latinalaisen Amerikan maassa mutta myös mm. Etelä-Koreassa ja Filippiineillä.

Ranskassa taas on toisen maailmansodan jälkeen ollut käytössä puoliparlamentaarinen presidenttivaltainen demokratia, joka on ollut kuin Suomen varhaisemman presidentti Kekkosen aikanakin voimassa olleet presidenttikeskeisen parlamentaarisen demokratian steroideilla tehostettu versio, jos ketään kiinnostaa.

Parlamentarismista on käsittääkseni se hyöty, että hulluksi, tai typeräksi, rikolliseksi, suureksi omaneduntavoittelijaksi, korruptoituneeksi tai kovin taitamattomaksi, tai kovin piintyneesti omaan henkilökohtaiseen ideologiaansa kiintyneeksi osoittautunut korkeimman vallan haltija saadaan tarpeen vaatiessa johtajan oman taustapuolueen toimesta kammettua irti vallasta, jos on ihan pakko (kerää mieleesi kaikki muutkin syyt, joiden takia voi haluta luopua korkeimman vallan haltijasta). Parlamentaarisesti hallituissa järjestelmissä kun nimittäin parlamentin jäsenten tahdosta riippuu kunkin hallituksen ja kunkin pääministerin jatko.

Lähes kaikissa parlamentaarisesti hallituissa maissa hallituksen johtajana toimii pääministeri tai vastaava. Sveitsi taas on esimerkki toisenlaisesta hallitsemistavasta. Siellä kukin hallituksen ministereistä pitää rajoitetun ajan hallussaan hallituksen puheenjohtajan eli presidentin virkaa. Homma kiertää ministeriltä toiselle. Sveitsin mallissa on myös se erikoinen piirre, että siellä on tavattu harrastaa kaikkien tai melkein kaikkien puolueiden yhteishallituksia. Tällainen käytäntö johtuu suoraan maassa käytössä olevasta suorasta demokratiasta, jossa on kyse siitä, että äänestäjät voivat milloin tahansa periaatteessa päättäjiä sitovien kansanäänestysten kautta kävellä päivänpolitiikkaa tekevien poliitikkojen tahdon yli. Sveitsissä ei mielellään ole haluttu päästää mitään puolueita oppositioon, josta käsin puolue voisi pahalle päälle sattuessaan masinoida kansanäänestyksiä sietämättömän paljon. Maassa niitä joka tapauksessa järjestetään aina silloin tällöin joka tapauksessa.

Kanada taas on "normaali" parlamentaarisesti hallittu demokratia, jonka muodollinen päähenkilö on Yhdistyneen kuningaskunnan monarkki, jota maassa edustaa tämän nimittämä – kanadalainen – kenraalikuvernööri.

Kanadan olemassaolo omana entiteettinään sai alkunsa vuonna 1867, kun Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentti hyväksyi ensimmäisen Kanadan perustuslaeista. Se oli nimeltään The British North America Act. Kanadassa tästä ensimmäisestä ja tärkeimmästä perustuslaista käytetään nykyisin päivitetympää nimeä Constitution Act of 1867. Vuonna 1982 Kanadan pääministerin, quebeciläisen Pierre Trudeaun (1919-2000, virassa 1968–1979 ja 1980–1984) johtama hallitus yhteistyössä YKK:n pääministerin Margaret Thatcherin (1925–2013, virassa 1970-1990) johtaman hallituksen kanssa saattoi voimaan perustuslakitasoisen toisen lainsäädännön nimeltään Constitution Act of 1982. Tämä paitsi kanadalaisti maan perustuslait, niin myöskin määritteli kansalaisoikeudet ja -vapaudet.

Ja palataan Kanadan parlamenttiin. Toisin kuin esim. Suomen eduskunta, on Kanadan parlamentti kaksikamarinen.

Päivänpolitiikasta on maan poliittisessa järjestelmässä vastuussa parlamentin alempi kamari, jota voidaan suomeksi kutsua alahuoneeksi, viralliselta nimeltään House of Commons, joka nimi on lainattu Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentin alahuoneelta.

Kanadassa mitä ilmeisimmin kaikilla hallinnon tasoilla edustajat hallintoelimiin valitaan yhden henkilön vaalipiireistä pluraliteettiperiaatteella, eli eniten ääniä vaalissa saanut tulee aina valituksi vaalipiiristään asianomaiseen elimeen. Englanniksi tällaisesta vaalitavasta käytetään nimitystä First Past the Post. Vaalitapa suosii merkittävän suuressa määrin suuria puolueita.

Tällä menetelmällä siis myös Kanadan parlamentin alahuoneen kansanedustajat valitaan virkaansa.

Kanadan parlamentin alahuone koostuu 338 kansanedustajasta. Jokainen valittu kansanedustaja edustaa noin 100.000 asukkaan vaalipiiriä. Vaalipiirien rajat on etelänaapurista Yhdysvalloista poiketen piirtänyt puoluepoliittisesti riippumaton komitea.

Muutoksia vaalipiirien rajoihin ja nimiin tulee jatkuvasti väestön määrän muutosten myötä.

Kanadan pääministerillä on oikeus määrätä milloin tahansa uudet vaalit. Vaalit tulee pitää kuitenkin viimeistään viiden vuoden kuluttua edellisistä. 

Useimmiten ehdokkaat parlamenttivaaleihin valitsee kunkin puolueen paikallisjärjestön pieni piiri. Joskus harvemmin ehdokkaaksi voi päästä puolueen puheenjohtajan valitsemana.

Yleensä valituksi tulleilla kansanedustajilla on takanaan jo jonkinlainen aikaisempi ura paikallisessa politiikassa. Silloin tällöin liittovaltion parlamenttiin tulee kuitenkin valituksi myös henkilöitä, jotka ovat yleisemmin tunnettuja joltain muulta alalta.

Edelliset parlamenttivaalit Kanadassa on pidetty viime vuoden 2025 huhtikuun 28. päivänä.

Tultuaan valituiksi Kanadan kansanedustajat jakautuvat etu- ja takapenkkiläisiin.

Etupenkkiläisiksi kutsutaan Kanadan parlamentin alahuoneen jäsenistä heitä, jotka eivät ole johtavissa asemissa eli mm. puoluejohtajia, hallituksen ministereitä tai parlamentin sihteereitä.

Takapenkkiläiset eivät silti ole alahuoneessa vailla valtaa. Heillä voi olla merkittävä asema parlamentissa ja sen eri komiteoissa edustaessaan erilaisia paikallisia etuja ja taatessaan sitä, että laajempi kirjo poliittisia näkemyksiä tulee kuulluksi keskusteluissa, väittelyissä ja päätöksiä tehtäessä.

Kun ottaa huomioon käytetyn vaalitavan, niin on melko luonnollista, että historiallisesti Kanadassa on vallinnut liittovaltion tasolla maan suuren etelänaapurin Yhdysvaltain tapaan kaksipuoluejärjestelmä. Hallitusvastuussa olivat maassa tavanneet vuorotella keskustavasemmistolaiseksi sanottu Liberaalinen puolue (Liberal Party) ja keskustaoikeistolaiseksi sanottu Konservatiivinen puolue (Conservative Party), jonka nimi on muuttunut aikojen saatossa useampaan kertaan. Niihinkin aikoihin usein Kanadan parlamentin alahuoneessa oli olemassa kolmas suurehko puolue, joka saattoi uhata toista suurimmista puolueista putoamisella kannatuksessa ja alahuoneen paikoissa kolmannelle sijalle. 1980-luvulta alkaen Liberaalista puoluetta vasemmistolaisempi New Democratic Party on toiminut melko lailla kolmantena vahvana puolueena.

Kanadan puoluejärjestelmä muuttui kuitenkin hieman monipuolisemmaksi 1990-luvulla ja 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Siksi tätä nimitetään nykyään "kaksi plus" -puoluejärjestelmäksi. Tämä tarkoittaa sitä, että ei ole ollenkaan taattu, että nykyään jokin puolue voisi yksinään saada enemmistön alahuoneen paikoista ja täten muodostaa yksinään hallituksen joutumatta hakemaan kannatusta esityksilleen muilta puolueilta alahuoneessa.

Yksi muista suurimmista puolueista on vuonna 1968 perustettu quebeciläislähtöinen jossain määrin paikallisnationalistinen Parti Québécois. Puolue nauttii nykyään kannatusta jonkin verran myös Quebecin provinssin ulkopuolella. Lähinnä englanninkielisessä Kanadassa perinteisesti ranskankielinen Quebec on muuten asukasluvultaan Kanadan toiseksi suurin provinssi Ontarion jälkeen.

Vasta vuonna 1991 perustettu Bloc Québécois on em. quebeciläispuoluetta separatistisempi, ja luonteensa vuoksi puolueella ei ole kannatusta "kotiprovinssinsa" ulkopuolella, joten puolueella ei ole mitään mahdollisuuksia päästä joskus Kanadan pääministeripuolueeksi.

Kanadan puolueet tapaavat olla varsin puoluejohtajavetoisia. 

Alahuoneen suurimmasta oppositiopuolueesta käytetään nimitystä His Majesty's Loyal Opposition (ja kuningatar Elisabethin aikana nimitys oli ollut Her Majesty's Loyal Opposition), joka nimitys tarkoittaa hänen majesteettinsa lojaalia oppositiota.

Kanadan parlamenttiin kuuluu alahuoneen lisäksi myös ylähuone, jonka nimi on senaatti, englanniksi Senate.

Alun perin senaatin oli ollut määrä estää demokraattisesti valittua alahuonetta saattamasta laeiksi yhteiskunnan eliitin kannalta ikävää lainsäädäntöä. Kanadan perustuslain muodostamisen aikoihin kun yhteiskunnassa vaikutti nykyistä enemmän epäluuloa kohdistuen äänestäjien kykyyn äänestää "järkevästi", etenkin nk. vastuullisten luokkien jäsenten keskuudessa.

Kanadan senaatti ei nauti suurempaa kansansuosiota. Tätä selittää paitsi se, että senaattorit eivät ole äänestäjien virkaansa valitsemia, niin myöskin se, että varsinkaan nykyään ei senaatin jäsenten alueellinen edustavuus sisällä mitään järkeä.

Alun perin kuitenkin järjestelmän oli ollut tarkoitus varmistaa senaatin paikoissa jonkinlainen alueellinen tasa-arvo. Se alkuperäinen "järki", joka tässä edelleen pätee, on tällainen:

Ontarion provinssi lasketaan järjestelmässä yhdeksi  alueeksi, Quebec lasketaan toiseksi alueeksi, ja kolmanneksi alueeksi lasketaan "Atlantin provinssit" eli New Brunswick, Prinssi Edwardin saari ja Newfoundland ja Labrador. Neljänneksi alueeksi lasketaan Brittiläinen Kolumbia ja "preeriaprovinssit" elikkä Alberta, Saskatchewan ja Manitoba. Jokainen näistä "alueista" saa 24 senaattoria edustajikseen.

Tämä ei kuitenkaan millään lailla selitä Newfoundlandin ja Labradorin provinssin saamia kuutta senaattorin paikkaa eikä kolmen Pohjoisterritorion saamia kolmea paikkaa. Nämä "alueet" on määritelty melko mielivaltaisella tavalla vailla mitään johdonmukaista maantieteellistä tai poliittista logiikkaa.

Todellisuudessa senaatin paikkojen jaolla on enemmän tekemistä sen järjestyksen kanssa, missä eri provinssit liittyivät Kanadaan ja kuinka suuria ja voimakkaita ne olivat olleet niihin aikoihin. Näinollen jokaisella Kanadan neljästä alkuperäisestä provinssista, jotka ovat Ontario, Quebec, Nova Scotia ja New Brunswick, on varsin runsaasti senaatin paikkoja, kun taas kuudella "uudella" provinssilla, jotka alun perin olivat olleet harvaanasuttuja ja poliittisesti voimattomia, on vähemmän.

Tilanteen järjettömyys vähentää senaattoreiden arvovaltaa. Erittäin suuri osa kanadalaisista on halunnut muutosta paikkajakoon.

Kanadan senaatin virallinen tehtävä on hyväksyä tai olla hyväksymättä kaikki parlamentin alahuoneen hyväksymät lakiehdotukset ennen kuin niistä tulee voimassaolevia lakeja. Käytännössä senaatti toimii kuitenkin eräänlaisena kumileimasimena. Pääministerin ja alahuoneen enemmistön tahtoa vastaan harvemmin senaattorit rupeavat pullikoimaan ihan riippumatta siitä, minkä puolueen pääministeri on heidät nimittänyt.

Vain harvoin ja joidenkin erityisen kiistanalaisten lakien kohdalla pääministerin puoluetta edustamaton senaatin jäsenten enemmistö voi mahdollisesti rohjeta toimia pääministerin tahtotilaa vastaan senaatin äänestyksissä.

Senaatti kuitenkin mieluummin ehdottaa lisäyksiä tai muutoksia alahuoneen hyväksymiin lakeihin kuin torjuu ne kokonaan.

Tätä nykyä Kanadan senaattorit tapaavat olla puuhakkaita erilaisissa kuulemisissa, valiokunnissa ja raporttienteoissa, joissa he voivat tutkiskella asioita ja antaa neuvoja hallinnon muille tasoille. Koska senaattorit eivät kovin vahvasti ole mukana päivänpolitiikassa, heillä on suuri vapaus opiskella niitä aiheita, joita he pitävät itse mielenkiintoisina tai tärkeinä mutta jotka valtavirtaa edustava poliittinen uoma jättää vähemmälle huomiolle. Joka tapauksessa maan kansalaiset tapaavat kuitenkin arvostaa senaatin raportteja monimutkaisista, haastavista tai poliittisesti epäsuosituista aiheista. Jos ei liikaa anneta painoa senaatin valuvioille, niin elintä voidaan pitää jossain määrin jopa hyödyllisenä laitoksena.

Maan kansalaisten keskuudessa senaattia pidetään siltikin laajalti epädemokraattisena ja elitistisenä elimenä, ja senaatin jäsenten tärkein tehtävä on käytännössä myönteisen ja kunnioitettavan kuvan antaminen senaatista ja työstään, joten kovin pahoja irtiottoja senaatin jäseniltä on yleensä turha odottaa.

Kanadan senaatin uudistaminen on kuitenkin muodostunut vaikeaksi, vaikka sitä kannatetaan maassa varsin laajalti, koska ei ole syntynyt riittävän laajaa kansallista yhteisymmärrystä siitä, mitä asian korjaamiseksi pitäisi täsmällisesti ottaen tehdä.

Vuoteen 1965 saakka Kanadan senaattoreiden pesti oli ollut elinikäinen, mutta tuolloin saatettiin voimaan Kanadassa parlamenttiuudistus, jolla heidän pestinsä päättyy heidän 75. syntymäpäivänään. Viimeinen elinikäiseen pestiin nimitetty senaattori on kuollut vuonna 1999.

PS. Tämä tekstini perustuu enimmäkseen The Canada Guide -sivuston anteihin. Kyseessä ei ole mikään Kanadan virallinen sivusto, vaikka se vaikuttaa olevan melko perusteellinen ja tarkka antamissaan tiedoissa, vaan ilmeisesti J. J. McCullough (s. 1984) -nimisen kanadalaisen Kanadan politiikkaan erikoistuneen kolumnistin ja mediakommentaattorin käsialaa. Miehellä on myöskin ollut taustavoimina hyviä tukijoita ja avustajia.

Jedi-uskonto eli tuttavallisemmin sanoen jedismi

On ollut jo pitemmän aikaa olemassa ihmisiä, jotka ovat oikeasti ottaneet omakseen vuonna 1977 aloitetussa Tähtien sota -tieteisfantasiaelokuvasaagassa nähdyn jediritarien uskonnollishenkisen filosofian. Viime vuoden 2024 joulukuussa olin luvannut lukijoilleni tutustua myöhemmin siihen syvemmin ja voivani mahdollisesti kirjoittaa lopulta blogimerkinnän aiheesta.

Wikipedian jediuskontoa eli jedismiä käsittelevässä artikkelissa sanotaan tällaista:

Rauhaa ja oikeutta puolustavat jediritarit pystyvät elokuvasarjassa käyttämään ympäristön ja ihmisten mielien muokkaamiseksi Voimaa

Artikkelissa sanotaan myös seuraavaa:

Jedismi perustuu Voiman seuraamiseen. Voima on jedeille maailmankaikkeuden perustava olemus. [...] Jedit uskovat Voiman lisäksi ihmisen pyhyyteen ja vastustavat siksi kidutusta, kuolemanrangaistusta ja julmuutta. He uskovat oikeudenmukaisiin ja myötätuntoisiin lakeihin, tasa-arvoon, vastavuoroisuuteen, henkisen kasvun ja tietoisuuden hyötyihin, omantunnon vapauteen ja itsemääräämisoikeuteen sekä uskonnon ja valtion erottamiseen ja sanan-, yhdistymisen ja ilmaisunvapauteen

Tämä kuulostaa minusta varsin hyvältä. Lisäksi tietysti Voima sitoo maailmankaikkeuden yhteen. Jedi-ritarit palvelevat tiedon, oikeuden ja totuuden vartijoina.

Mutta minusta on kuitenkin varsin selvää, että tosiolevaisen maailmamme "jediritarit" eivät kykene käyttämään Voimaa mihinkään isompaan ympäristön tai muiden olentojen mielien manipulointiin.

Jedismi ilmeisesti oli noussut tunnetuksi vuonna 2001, jolloin sähköpostitse toteutettujen kampanjointien innoittamina sadat tuhannet ihmiset ilmoittivat sen uskonnokseen pitkälle englanninkielisten maiden Uuden-Seelannin, Australian, Britannian ja Kanadan väestönlaskennoissa.

Osa jedismin uskonnokseen ilmoittautuneista oli tehnyt sen protestoidakseen viranomaisten utelua vastaan ja varmaan myöskin parodioidakseen uskontoa. Jotkut ehkä tekivät sen vain vitsinä. 

Eräät tekivät sen ilmeisesti kuitenkin tosissaan.

Väitetään, että liikkeen kannatus on edelleen kasvussa. Minua tämä ei sinänsä haittaisi, mikäli osaavat olla ihmisiksi ja mikäli eivät ala harrastaa jonkinlaista jaettua psykoottisuutta.

Uusiseelantilaisen Jedi Church -ryhmän mukaan jediuskonto on aina ollut olemassa, ja saagan elokuvista se sai vain nimensä. Uskovaisuus on teissä vahvana, mutta sehän ei ole synti.

Yhdistyneessä kuningaskunnassa Church of Jediism -nimisen uskontokunnan perustivat veljekset Daniel ja Barney Jones vuonna 2007. Tietojeni mukaan Daniel Jones oli häädetty pohjois-Walesissa sijaitsevasta kaupasta vuonna 2009 sillä perusteella, että mies ei ollut suostunut riisumaan huppua päästään. Kaupan omistaja lausui tästä asiasta tuolloin näin: "Hänelle ei ole annettu porttikieltoa. Jedit [sic] ovat hyvin tervetulleita asioimaan kaupoissamme vaikkakin me pyydämme heitä riisumaan hupun päästään. Obi-Wan Kenobi, Yoda ja Luke Skywalker näyttäytyivät kaikki huputtomina silti menemättä koskaan Pimeälle puolelle ja me tiedämme, että ainoastaan keisari ei koskaan riisunut huppua päästään."

Yhdysvaltalainen Jedi-sääntökunnan temppeli (Temple of the Jedi Order) -uskontokunta oli perustettu vuonna 2005 Texasin osavaltiossa. Uskontokunnan nettisivujen mukaan heidän sivustonsa ei ole roolipelisivusto, uskontokunta ei opeta mystisiä voimia taikka sitä, kuinka rakentaa valosapeleita, sivusto ei ole Tähtien sota -elokuvasaagan fanisivusto, uskontokunnalla ei ole mitään tekemistä sen enempää George Lucasin kuin Disneynkään kanssa eikä uskontokunta ole tarkoitettu sellaisille ihmisille, jotka vain haluavat pitää rinnassaan merkkiä, jossa lukee "olen jedi".

Joten alkaa vaikuttaa jo järkevältä noin yleisuskonnollisessa ja yleisinhimillisessä mielessä tämä.

George Lucas, joka on syyllinen Tähtien sota -elokuviin, oli tutkinut aikoinaan lujasti erilaisia uskonnollisia näkökulmia maailmaan, ja sitten oli ympännyt niitä luomaansa saagaan. Siteeraan vielä Wikipediaa:

Jedismissä nähdään piirteitä kristinuskosta, hindulaisuudesta, buddhalaisuudesta ja juutalaisuudesta. Jedit voivat olla samanaikaisesti sekä jedistejä että esimerkiksi kristittyjä. Jedismiin kuuluu pelastuksen tematiikka, joka löytyy myös kristinuskosta. Jedismin Voiman olemus muistuttaa hindulaisuuden Om-käsitettä. Buddhalaisuudesta jedismissä muistuttavat meditointi ja henkiset harjoitukset, joilla jeditaitoja vahvistetaan. Myös taolainen tasapainon käsite esiintyy jedismissä. Jedin harjoittelussa on piirteitä kiinalaisista ja japanilaisista taistelulajeista. Jedin etiikka on verrattavissa Japanin samuraiden ja Kiinan shaolin-munkkien etiikkaan, ja siinä on nähty myös Platonin ja stoalaisten vaikutusta.

Minä olin luullut Japanin samuraiden suhtautuneen tavallisiin japanilaisiin ihmisiin raa'an ylimielisesti. Mutta olkoon muuten hyvä. Jätin tuohon selvyyden vuoksi mukaan Wikipedia-artikkeliin sisällytetyt muihin artikkeleihin osoittavat linkit .

Tuo yhdysvaltalainen Temple of the Jedi Order (Jedi-sääntökunnan temppeli) vaikuttaa minusta varsin täysipainoiselta tekeleeltä. Heidän uskontonsa opinkappaleet yms. löytyvät Doctrine-sivulta. Siellä määritellään jedi-usko, esitellään jedien kolme opinkappaletta, "jedi-koodi", jedien meditaatiolauselma, 16 opetusta ja 21 maksiimia.

Koska en ole vielä käännynnäinen, olen suomentanut tähän parhaan kykyni mukaan noista ainoastaan jedi-uskon, sillä noiden kaikkien käsittelemisessä menisi minulta ikä ja terveys:

Jedi uskoo...

In the Force, and in the inherent worth of all life within it.

 Voimaan, ja kaiken sen piirissä olevan elämän synnynnäiseen arvoon

In the sanctity of the human person. We oppose the use of torture and cruel or unusual punishment, including the death penalty.

ihmispersoonan pyhyyteen. Vastustamme kidutuksen käyttöä ja julmia tai epätavallisia rangaistuksia ml. kuolemanrangaistus

In a society governed by laws grounded in reason and compassion, not in fear or prejudice.

yhteiskuntaan, jota hallitsee järkeen ja myötätuntoon, ei pelkoon ja ennakkoluuloon, perustuva lainsäädäntö

In a society that does not discriminate on the basis of sexual orientation or circumstances of birth such as gender, ethnicity and national origin.

yhteiskuntaan, joka ei diskriminoi seksuaaliseen suuntautumiseen tai synnyinperusteisiin olosuhteisiin, sellaisiin kuten sukupuoli (biologinen tai "sosiaalinen"), etnisyys ja kansallinen alkuperä

In the ethic of reciprocity, and how moral concepts are not absolute but vary by culture, religion and over time.

vastavuoroisuuden etiikkaan, ja että moraalikäsitykset eivät ole absoluuttisia vaan vaihtelevat kulttuurista ja uskonnosta toiseen ajan kuluessa

In the positive influence of spiritual growth and awareness on society.

henkisen kasvun ja yhteiskuntaa koskevan tietoisuuden positiiviseen vaikutukseen

In the importance of freedom of conscience and self-determination within religious, political and other structures.

omantunnonvapauden ja itsemääräämisoikeuden tärkeyteen uskonnollisten, poliittisten ja muiden rakenteiden sisällä

In the separation of religion and government and the freedoms of speech, association and expression.

uskonnon ja hallinnon eroon ja sanan-, yhdistymis- ja ilmaisunvapauteen