keskiviikko 19. tammikuuta 2022

Nationalismista ja etnonationalismista

Nationalismissa eli kansallismielisyydessä on kysymys aatteesta, joka painottaa etnisyyden oikeuksia korottaa itsensä kansakunnaksi ja viljellä omaa kulttuuriaan ja puolustaa etujaan.

Nationalismia on monenlaista. Suomalaisten fennomania, suomalaisten kansallisen heräämisen liike, oli nimestään huolimatta liberaalia nationalismia, joka ei asettunut muita kansallisuuksia vastaan. Adolf Hitlerin ja hänen Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueensa nationalismi taas oli paitsi sosialistista, niin myös patologista muita kansoja ja etnisyyksiä ja niiden oikeuksia enemmän tai vähemmän ylenkatsovaa nationalismia. Jossain määrin samaan suuntaan on katsonut ruotsalaiskansallinen ideologia freudenthalismi eli svekomania. Herra Freudenthalin teorioissa kieli, kansallisuus ja rotu olivat yhdistettyinä. Näiden pohjalta hän väitti, että ruotsinkieliset ovat rodullisesti ylivertaisia suomalaiseen etnisyyteen verrattuna.

Yksi jakolinja nationalismien suuren joukon sisällä on se, missä määrin kiinnitetään huomiota yhteiseen geneettiseen perimään. Etnonationalismiksi nimitetään juuri sellaista nationalismia, joka kiinnittää huomiota tähän.

On tietysti luonnollista kokea samankaltaisella fenotyypillä varustettujen ihmisten kuuluvan samaan kansaan. Vankinkaan etnonationalismin vastustaja tuskin on sitä mieltä, että zulut olisivat edelleen zuluja, jos "valkoinen" verenperimä olisi heidän keskuudessaan pitkälle syrjäyttänyt "mustan" verenperimän. Voitaisiin esittää samanlainen kysymys myös esim. ojibwoista, vaikka nämä ovatkin nk. amerikanintiaaneja.

Mutta jos ulkopuolelta tullut ihminen haluaa itsepintaisesti tulla osaksi toista kansaa ja jos hän osoittaa tämän asenteellaan, kielen ja kulttuurin, asenteiden ja arvojen omaksumisellaan, teoillaan, toiminnallaan ja käyttäytymisellään, niin minusta sellaiselle ihmiselle olisi hyvä antaa vähän armoa. Vaikka on vaikea kuvitella, että ihmisestä tulisi yhden aikuisen ihmisen iän aikana sataprosenttisesti toista etnisyyttä. Voisin itse kuvitella, että 75 prosenttiin hän voisi kuitenkin yltää.

Kansallisuudessa on kysymys ennen kaikkea tunteesta. Samoin kuin raiskaamisen ja abortin vastustamisessa, niin kansallisuudessakin on samasta asiasta kyse.

Muuten kyse on yhteenliittymisestä, ja siitä, ettei erottauduta muista kansassa.

I PS. Etniset suomalaiset ovat fennomaniasta huolimatta kuitenkin sortaneet historiansa aikana saamelaisia, minkä johdosta osittain suuri osa saamelaisista ei enää nykyään osaa saamelaiskieltä. (Tosin voidaan ja pitääkin kysyä, että missä ovat ne ihmiset, jotka puhuivat jotain muuta kieltä saamelaisten kielellisten esi-isien aikoinaan saapuessa Suomenniemelle.)

II PS. Joku voi nyt sanoa, että ihmisestä tulee samalla suomalainen, kun hän saa Suomen kansalaisuuden, mutta tämä on vulgaariperustelu. Kansallisuus ja kansalaisuus ovat nimittäin eri asioita. Suomi on saanut nimensä sen pääetnisyyden mukaan. Mutta Suomen kansalaisia ovat kaikki ne, joilla on Suomen kansalaisuus, vaikka he eivät olisikaan etnisiä suomalaisia.

keskiviikko 12. tammikuuta 2022

Äärioikeistolaisuuden synty ja historia lyhyesti

Äärioikeistolaisuus modernina ilmiönä syntyi useita vuosisatoja Jeesus Nasaretilaisen, josta hänen oppilaansa alkoivat käyttämään nimitystä Kristus, oletetun syntymän jälkeen.

Äärioikeistolaisuuden profeettaa liikkeen kannattajat pitävät ideologisissa kysymyksissä erehtymättömänä ja hänen elämäntapaansa täydellisenä.

Äärioikeistolaisuuteen kuuluu varsin suvaitsematon suhtautuminen toisinajatteluun. Pyhä sota toisinajattelijoita vastaan kuuluu itse asiassa äärioikeistolaisen ideologisiin velvollisuuksiin.

Ei-äärioikeistolaisia voidaan kyllä liikkeen piirissä suvaita, mutta vain, jos he hyväksyvät äärioikeistolaisten vallan heidän ylitseen ja heidän taholtaan kokemansa erilaiset loukkaukset. Raskas henkivero liikkeeseen kuulumattomille on tehokkaasti vähentänyt toisinajattelijoiden lukumäärää niissä maissa, joissa äärioikeistolaiset ovat vallassa.

Äärioikeistolaisuuden dogmien tai arvojen tai sen luoneen profeetan tai sen Jumalan tai sen pyhien tekstien arvostelu ja pilkkaaminen on ideologian mukaan rangaistavissa kuolemalla.

Äärioikeistolaisuus ei hyväksy homoseksuaalisuutta.

Naissukupuolen edustajat katsotaan ideologiassa miessukupuolen edustajia alempiarvoisemmiksi. Äärioikeistolaisuudessa naissukupuolen edustajien tulee pukeutua "siveästi" eli peittää itsensä siinä määrin, etteivät äärioikeistolaiset miehet ala liikoja himoita heitä. Jos äärioikeistolainen mies kuitenkin raiskaa naisen, joka pukeutuu liikkeen kannalta väärin tai ei kuulu äärioikeistolaisiin, niin se on ideologian mukaan naisen oma vika.

Monissa äärioikeistolaisissa maissa ideologia myös kieltää äärioikeistolaisilta naisilta avioliiton solmimisen liikkeeseen kuulumattomien miesten kanssa.

Äärioikeistolaisuuteen mielin kielin myötäkarvaan suhtautuvat myötäjuoksijat muistavat nimittää äärioikeistolaisuutta "rauhan opiksi", vaikka liikkeen kannattajille ilmaisussa on kyse vain siitä, että "rauha" vallitsee silloin, kun heidän liikkeensä on vallassa. Pyhä sota kuitenkin jatkuu siihen asti, kunnes toisinajattelu on saatu kokonaan kitkettyä maailmasta.

Myötäjuoksijat myös muistavat pitää esillä näkemystään, että äärioikeistolaiset ovat "sorrettuja", koska näitä nuivitaan melko yleisesti. Heidän mielestään myöskään ei ole sopivaa, että äärioikeistolaisten terrori- tai muista väkivallanteoista puhuttaessa nostetaan esiin tekijöiden äärioikeistolaiset motiivit.

keskiviikko 5. tammikuuta 2022

Suomen poliittinen poliisi ja Keijo Kaarisade

Tällaista se nykyelämä on, että Helsingin poliisin ylikomisario Jari Taponen julistaa poliittisia mielipiteitään lyhytviestipalvelu Twitterissä virkansa puolesta. Hän harrastaa virassaan myös mieleistensä toisten ihmisten twiittien uudelleentwiittaamista. Eikä joudu toiminnastaan erotetuksi.

Samanlaisia juttuja, tai noiden parodioita, on puolestaan julkaissut samaisessa Twitterissä nimimerkki Keijo Kaarisade. On kuvaavaa, että lukuisat poliitikot olivat ilmaisseet pitävänsä Keijon twiittauksista. Tämä tilanne kesti siihen asti, kun kaikille selvisi, ettei Keijo olekaan oikea poliittinen poliisi. Mutta Jari Taponen on.

Asiaan liittyen on mainio Keijo Kaarisateen blogissaan 22.2.2020 julkaisema blogimerkintä Miksi poliisin annetaan vieläkin provosoida poliittisia keskusteluja sosiaalisessa mediassa?.

Osa poliitikoista on kenties siitä syystä puuttumatta Taposen politiikanteon ja poliisin työn sekoittamiseen keskenään, että he itse kannattavat samoja ennakkoluuloja kuin Taponen. On tosin ihmisolennolle täysin luontevaa olettaa, että omat poliittiset mielipiteet ovat terveen järjen mukaisia mielipiteitä, joita kaikki järkevät ihmiset kannattavat.

Jos taas mies julkaisisi poliittisia mielipiteitä, jollaisia demokratiaa kannattavat maahanmuuttokriittiset tahot voisivat julkaista, niin jo nämä ihmiset pillastuisivat. Mutta koska heillä on itsellään samat mielipiteet kuin ylikomisario Taposella, niin he eivät koe mitään tarvetta ruveta estelemään poliisin viran väärinkäyttöä poliittisiin tarkoituksiin.

On ilmeistä, että Suomen virkakoneistossa on runsaasti sellaisia vaikutusvaltaisia ihmisiä, joille sopii politiikanteon ja poliisin työn sekoittaminen keskenään, kunhan siinä on kyse Oikeiden Mielipiteitten, ei väärien mielipiteiden, julkituomisesta.

keskiviikko 29. joulukuuta 2021

Yllättävä onnellisuus ja tyytyväisyys

Tunnen erään vanhuksen R, jolla on tapana valittaa ahdistuksestaan ja joka ei lue tätä blogia. Mies on muuten hyvin älykäs, ja hänet tavatessani minulla on tavannut olla pyrkimys aina jollakin lailla koettaa piristää häntä.

Minulla on ollut omatkin pitkäaikaiset ahdistukseni, ja olin tavannut ajatella, että minusta tulee jossain vaiheessa R 2. Ostan hänelle viestikapulan, ja kun jonain päivänä hänestä tulee enemmän liikuntakyvytön, hän antaa viestikapulan minulle, ja minä jatkan sitten narisemista hänen puolestaan.

Hyvin harvoin kuitenkaan olen itse suuremmin valittanut elämäni asioista ystävilleni ja tuttavapiirini jäsenille. Jotta vaikuttaisin normaalilta ympäristöni silmissä, keksin kuitenkin aina jonkin poliittisesti korrektin tavan valittaa pikkaisen.

Enimmäkseen olen kuitenkin pitänyt mölyt mahassani valituksen aiheistani.

Melko äskettäin olin jutellut Discord-palvelussa kolmen tuttuni kanssa. Sanoin heille, että jos olisin jokin verran vammaisempi, niin voisin päästä asumaan "vammaisasuntoon". Olin osittain tosissani. Kyseessä oli itse asiassa vanha maneerini. Nämä rupesivat heti perustelemaan minulle sitä, että miksi minun ei pitäisi sellaiseen mennä asumaan.

Olen tavannut ajatella, että olisin oikeastaan mieluummin tyytyväinen sika kuin onneton filosofi, mutta sille tielle en ole päässyt. Ehkä olen ainakin huono filosofi.

Ennen viime kesää olin saanut päähäni, jossa oli edelliset vuodet asunut jonkinlainen agnostinen kristinuskon muoto, ajatuksen, että on tarpeetonta elää kuin Jeesus Nasaretilainen olisi myös Kristus, pelastaja (tämä muutos ajatuksissani on tietenkin muuttanut täysin suhteeni peruskristilliseen jouluun). Jostain syystä tämä ajatus on auttanut minua.

Olen myös mahdollisesti oppinut olemaan piittaamatta paskaakaan.

Yhdistykseni paikallisessa toimipisteessä oli ollut harjoittelemassa opiskelija M. Kun yksi kävijöistä, joka ei ollut edellä mainittu R, tapasi yhteen aikaan valittaa vähän väliä asioista elämässään, niin M osoitti minun suuntaani ja sanoi, että katso miten Tom on aina myönteinen sairauksistaan huolimatta.

Itse asiassa olenkin huomannut, että kun ennen wanhaan tapasin ajatella, että lasi on puoliksi tyhjä, niin nykyään ajattelen, että se on puoliksi täysi.

On se kummallista. Varsinkin, kun kyse ei ole siitä, että ulkoiset olosuhteet elämässäni olisivat muuttuneet parempaan suuntaan.

Siinä mielessä ne ovat itse asiassa muuttuneet pikkaisen huonommiksi, että viime vuosien aikana seuranani olleet vatsavaivani ovat hieman laajentuneet.

Pluspuolelle laskisin kuitenkin sen, että vaikka käytän nykyäänkin säännöllisesti alkoholia, niin tätä nykyä en ole juuri koskaan humalassa. Tämä seikka johtuu siitä, että upea ruumiini kestää nykyään alkoholia kovin heikosti verrattuna siihen, miten se kesti ollessani 20-vuotias. Joten sitä on pakko käyttää selvästi aikaisempaa vähemmän, kun ei halua useaa päivää kestäviä krapuloita.

PS. Lisäksi haluan lausua mielipiteeni olevan, että tämä meidän koronapandemia-aikamme on kyllä varsin syvältä.

perjantai 24. joulukuuta 2021

Ajanlaskumme

Kristillinen ajanlasku perustuu Jeesus Nasaretilaisen – tai jos niin halutaan sanoa: Jeesuksen Kristuksen – oletettuun syntymävuoteen.

Rooman valtakunnassa tasavallan aikana eli vuosina 509-27 eKr. vuodet laskettiin jokapäiväisiä tarpeita varten valtion kahden korkeimman virkamiehen, konsuleiden hallintokausien mukaan. Sivistyneet ihmiset tietenkin tiesivät myös, kuinka pitkä aika oli Rooman oletetusta perustamisvuodesta, joka oli nykyajanlaskun mukaan 753 eKr.

Hirvittävän sivistyneeksi mainittu Scythia Minorissa eli Mustanmeren vieressä nykyisten Romanian ja Bulgarian valtioitten alueella vaikuttanut munkki Dionysius Exiguus (n. 470 - n. 544 jKr.) keksi kristillisen kalenterin. Hänen aikaansa edeltäneinä parina vuosisatana vuodet oli laskettu keisari Diocletianuksen (virassa 284-305 jKr.) mukaan. Koska Diocletianus oli vainonnut kristittyjä, ja se oli hävytöntä, Dionysius päätti, että tarvitaan parempi kalenterijärjestelmä. Mies käytti keksimäänsä kalenteria kuitenkin vain pääsiäisen päivämäärän määrittämiseen.

Myöhempi anglosaksinen teologi, historioitsija ja kronikoitsija Beda Venerabilis (672/673–735) tunnetaan parhaiten teoksestaan Historia ecclesiastica gentis Anglorum (Englannin kansan kirkkohistoria), joka on anglosaksien historian ja kristinuskoon kääntymisen keskeinen lähde. Tämän teoksen ansiosta hän sai nimen "Englannin historiankirjoituksen isä".

Beda on myös toiselta kantilta historiankirjoituksen isä, nimittäin siitä syystä, että hänen mainitussa teoksessaan käyttämänsä tapa ajoittaa tapahtumat Kristuksen syntymävuoden perusteella eli merkinnällä anno Domini (Herran vuonna) yleistyi teoksen saaman suosion vuoksi. Ja niin oli lopullisesti kristillinen ajanlasku syntynyt ja otettu käyttöön.

Roomalaisen kansallisuuden oman legendan mukaan heidän keskuspaikkansa Rooma oli suden kasvattamien kaksoispoikien Romuluksen ja Remuksen perustama.

Yhtä lailla legendojen hämäriin jäävät Jeesus Nasaretilaisen syntymä ja ensimmäiset vuodet. Emme oikeastaan tiedä, minä vuonna tai minä vuodenaikana Jeesus syntyi.

Jotkut häveliäämmät ihmiset käyttävät eKr- ja jKr. -lyhenteiden sijaan merkintöjä eaa. (ennen ajanlaskumme alkua) ja jaa. (jälkeen ajanlaskumme alun).

Mutta meidän ajanlaskumme joka tapauksessa perustuu kyseisen hepun olemassaoloon, joka jossakin määrin lienee historiallinen tosiasia, joka löytyy legendojen sisältä.

Itse olen sitä mieltä, että voisi eKr.- ja jKr. -lyhenteet muuttaa muotoon eJN. (ennen Jeesus Nasaretilaista) ja jJN. (jälkeen Jeesus Nasaretilaisen) koska kaikki eivät pidä Jeesus Nasaretilaista Jumalan poikana ja pelastajana.

Dionysius Exiguusin ajanlaskussa on vain yksi isompi virhe. Se että koska hänen aikanaan laskento ja matematiikka eivät tunteneet käsitettä nolla, niin siksi ajanlaskustamme puuttuu vuosi 0. Vuotta 1 eKr. seuraa suoraan vuosi 1 jKr.

Meille tutummat intialaiset numerot (tai arabialaiset, kun arabit ne länsimaihin sitten välittivät) nollineen tulivat tunnetuiksi Euroopassa 1100-luvulta alkaen persialaisen tutkijan Al-Khwarizmin (n. 800–840) vuonna 825 laatiman arabiankielisen oppikirjan, jonka nimi on suomeksi Laskenta intialaisilla numeroilla ja joka 1100-luvulla osittain käännettiin latinaksi nimellä Algoritmi de numero Indorum, kautta. Vasta 1400-luvulla numeroiden uusi merkintätapa kuitenkin yleistyi ja näin tapahtui sekä läntisessä Euroopassa että Itä-Roomassa.

PS. Ja hyvää joulua tai vastaavaa kaikille lukijoilleni!

keskiviikko 15. joulukuuta 2021

Miksi pahaa tapahtuu hyville ihmisille?

Teodikea-ongelmaksi nimitetään kristillisen kirkon piirissä sitä kysymystä, että miksi hyvä Jumala sallii kaiken epäoikeudenmukaisuuden, kärsimyksen ja pahan tapahtua ihmisille, myös kunnollisille sellaisille.

NCIS-sarjassa 18. tuotantokauden jaksossa 9 käytiin seuraavanlainen keskustelu rikosteknisen tutkijan Kasey Hinesin ja kuolemansyyntutkija Jimmy Palmerin välillä:

– Kaiken kokemasi jälkeen... Miksi sinä jouduit niin koville? Miksi niin käy hyville ihmisille kuten sinä, kun taas minä... kun me muut jatkamme surutta elämää?

– Noinko sinä ajattelet?

– Ajattelen, näen, tunnen.

– No niin, hyvä on. Pohditaanpa asiaa. Se, mitä olen oppinut kaikesta kokemastani on, että kukaan ei selviä elämästä täysin surutta.

– Enpä oikein tiedä.

– Minä tiedän. Mietitäänpä "Kahta kaupunkia".

– Nyt putosin kärryiltä.

– Charles Dickens ei kirjoittanut: "Ajat olivat mitä parhaimmat ja kaikki oli mahtavaa". Tiedäthän... Ilman pahimpia aikoja meillä ei olisi runoutta eikä surullisia lauluja. Ei mitään, mikä saa arvostamaan parhaita aikoja. Tähdet loistavat vain pimeydessä. Kukaan ei ole immuuni kärsimykselle. Ei kukaan. Hyvää tässä on se, että sinun ja minun kaltaiset ihmiset kestävät sen.

– Onko noin?

– Teemme töitä, jotta voimme loistaa kirkkaina.

– Nyt tiedän, miten sait puhuttua sen tyypin pois ikkunatasanteelta.

Eli lyhyesti sanottuna: hyvä elämässä tuntuu oikeasti hyvältä vain, jos siinä on myös pahaa.

Ainakin minun mielestäni tuossa on melko hyvä vastaus teodikeaongelmaan. Sarjalla on hyvä käsikirjoittaja.

Jäljelle jää ainoastaan se kysymys, että miksi toiset kokevat epäoikeudenmukaisuutta enemmän kuin toiset. Tosin sen ei tarvitse olla ongelma. Tämä huomio voi vaikuttaa älyttömältä, mutta natsien toimeenpanemasta juutalaisten kansanmurhasta eli holokaustista selvinneistä on huomattu, että vaikka toiset näistä menettivät kokemansa vuoksi uskon Jumalaan, niin toiset taas alkoivat uskoa Häneen kokemansa vuoksi. Elämän merkityksen voi ainakin periaatteessa kokea hurjissa ja mahdottomissakin olosuhteissa.

tiistai 7. joulukuuta 2021

Lisääkö rukous rukouksen kohteen elinikää vai ei

Siitä on jo puolitoista vuosikymmentä, mutta Markus Hirsilä ja Asmo Maanselkä, kumpikin hengelliseltä vakaumukseltaan helluntailaisia, päättivät aikoinaan tutkia tieteellisesti liikkeensä piirissä liikkuvia moninaisia kertomuksia ihmisiä kohdanneista parantumisihmeistä. He olivat tutkimustaan aloittaessaan olleet sitä mieltä, että kun näitä kertomuksia on niin kovin paljon, niin kyllä ainakin joidenkin niistä takana täytyy olla todellisten ihmeiden. Heidän tutkimuksensa otsikko kuului Herra tekee ihmeitä ilman määrää. Se löytyy nykyään ilmeisesti tästä osoitteesta.

He tutkivat kerrotut ihmeet perusteellisesti, mutta yllätyksekseen eivät löytäneet yhtä ainutta aitoa ihmettä. Tämä aiheutti molemmille jonkinlaisen uskonkriisin.

Ja seuraavaksi menemme hiukan ajassa taaksepäin.

Francis Galton (1822-1911) oli paitsi englantilainen ihmelapsi, niin myös aikuiseksi kasvettuaan tutkimusmatkailija, kirjailija, antropologi, psykometrikko* ja tilastotieteilijä, joka aloitti perinnöllisyystutkimukset. Hän oli biologiatieteen evoluutioteorian (ja tässä linkki Wikipedian artikkeliin aiheesta) isän Charles Darwinin serkkupuoli ja lisäksi kveekarisukua.

Kaiken muun ohella tämä nerokas mies on tunnettu siitä vähemmän mairittelevasta tosiasiasta, että hän on eugeniikan eli rodunjalostusopin isä. Sanotaan suoraan, että hän oli rasisti. Onneksi me nykyään tiedämme paremmin nämä rotuasiat. Tiede on nimittäin kehittynyt. Etiikka tosin on kokonaisuudessaan uskontoa ja ennakkoluuloa, mutta vaikka ilman sitä emme tosiasiassa pärjääkään, niin se on kokonaan toinen asia.

Edellä mainitsemaani vähemmän tunnettu asia Galtonista on puolestaan se, että hän selvitti tieteellisesti sitä, että lisääkö rukous omasta tai toisen ihmisen puolesta rukouksen kohteen elinikää vai ei. Siihen liittyen vuonna 1872 häneltä julkaistui artikkeli Statistical Inquiries into the Efficacy of Prayer. Sen pääset halutessasi lukemaan täältä: 

https://galton.org/essays/1870-1879/galton-1872-fortnightly-review-efficacy-prayer.html

Francis Galton tuli tutkimustensa perusteella siihen tulokseen, että rukoilemisesta toisen ihmisen tai omasta puolesta ei ole mitään hyötyä. Lyhyesti sanoen hän nimittäin totesi, että sen enempää kuninkaalliset kuin papistonkaan jäsenet ja lähetyssaarnaajat eivät elä erityisen pitkäikäisiksi.

*Psykometriikka on psykologiaan kuuluva tieteenala, joka soveltaa matematiikkaa ja tilastotiedettä psykologisten ominaisuuksien, kuten tietojen, kykyjen, asenteiden ja luonteenpiirteiden mittaamiseen. Psykometriikka pyrkii myös kehittämään vakioituja mittauskeinoja erilaisten kyselyiden ja kokeiden muodossa. Psykometriikan pohjan loi 1880-luvulla kukapa muu kuin Francis Galton.