Toki pona, maailman pienin kieli

Olen nyt opiskellut hetken parin ajan maailman pienintä kieltä, toki ponaa, ihan vain ajatteluharjoituksen ja mielenkiinnon vuoksi.

Aikaisemmin ja vielä nykyäänkin opiskelemani ja harrastamani kansainväliseksi apukieleksi kehitetyn keinokielen, romaanisten | kreolikielten mallin mukaan rakennetun Lingua Franca Novan on sanottu toteuttavan periaatetta, joka tunnetaan lyhenteellä KISS, joka tulee sanoista Keep it simple, stupid!, eli kyseessä on kehotus pitää homma yksinkertaisena.

Toki pona on kanadalaisen kielitieteilijän ja kääntäjän Sonja Elen Kisan (myöhemmin Sonja Lang) vuonna 2001 julkaisema keinotekoinen kieli. Sen nimi tarkoittaa "yksinkertaista kieltä" tai "hyvää kieltä".

Toki pona toteuttaa nykykielistä luultavasti kaikkein parhaiten KISS-periaatetta. Se on suorastaan maksimaalisen minimalistinen kieli.

Toki ponaa ei alkujaan ollut varsinaisesti tarkoitettu kansainvälisenä apukielenä käytettäväksi, vaan testaamaan kielellistä minimalismia ja Sapirin–Whorfin hypoteesia, joka on kielitieteen piirissä elänyt käsitys siitä, että henkilön puhuman kielen kieliopillisten ominaisuuksien ja kyseisen henkilön maailmankuvan ja käyttäytymisen välillä olisi järjestelmällinen yhteys. Toki pona on ilmeisesti saanut vaikutteita myös taolaisesta filosofiasta.

Toki kielellä on silti nykyään jo harrastajiakin.

Toki pona on kielenä isoloiva, eli siinä sanoja ei taivuteta koskaan. Sikäli se muistuttaa jossain määrin esim. kiinaa. Minun kannaltani on onnellista, että tonaalisesta | kiinasta poiketen toki ponassa ei kuitenkaan lauseen tai ilmaisun sävelkulku merkitse mitään ymmärtämisen kannalta.

Kieli sisältää nykyisellään vähän yli 123 perussanaa, jotka kirjoitetaan aina ja kaikkialla pienellä alkukirjaimella, myös virkkeen alussa. Kuitenkin kaikki muut siinä käytetyt sanat kirjoitetaan isolla alkukirjaimella. Ne voivat olla esim. henkilöiden tai maantieteellisten sijaintien nimiä.

Paino sijaitsee toki ponassa aina sanan ensimmäisellä tavulla.

Toki ponassa ei ole aikamuotoja eikä monikkoa, mutta sekä aika että yksikköys tai moneus saadaan kyllä ilmaistua silti jollakin tavalla, jos ehdottomasti tarvitsee.

Kielen rakenne vaatii erityistä prosessointia aivoilta juuri sen suuren yksinkertaisuuden vuoksi, kun pitää varsin yksinkertaisista aineksista rakentaa ja kasata jotain, minkä toinen ihminen ymmärtäisi oikein.

Toki ponassa on 14 foneemia eikä ollenkaan diftongeja tai konsonanttirykelmiä.

Vokaaleja kielessä on seuraavat viisi: A, E, I, O, U.

Konsonantteja ovat P, T, K, S, M, N, L, W ja J.

Kieltä lienee suhteellisen helppo lausua melko lailla riippumatta ihmisen kielellisestä taustasta.

Toki ponan noin 123 perussanasta pääosa on peräisin englannin, tok-pisinin, suomen, georgian, hollannin, ranskan, esperanton, kroaatin, mandariinikiinan ja kantoninkiinan kielten sanoista. Perussanaston erittäin pienen koon vuoksi useimmilla perussanoilla on laaja tai vielä laajempi merkityskenttä.

Esimerkiksi "pona" voi tilanteesta riippuen tarkoittaa muun muassa hyvää, kiitosta, erinomaista ja ihanaa.

Monet monimutkaisemmat sanat tai siis sanaliitot muodostetaan yhdistelemällä sanoja, mutta ei kuitenkaan muodostamalla niistä yhdyssanoja.

Minua miellyttää toki ponassa erityisesti se, miten siinä lausutaan J-kirjain – se lausutaan kuten suomen kielessä – sekä määräisen ja epämääräisen artikkelin puuttuminen.

Pidän paljon myös siitä, että kielessä sanapaino sijaitsee aina ensimmäisellä tavulla.

Oikeastaan minua miellyttää kielessä myös täydellinen sanantaivutuksen puuttuminen. Vapise, kiinan kieli!

Toki ponan sanastoa olen opiskellut netistä löytyvien englanninkielellä toteutettujen sanaesittelyjen kautta. Kielen kielioppia olen, vaikka englannin kielellä löytyisi toki niitäkin, opiskellut jännää kyllä tämän linguafrancanovankielisen kieliopin kautta, joka vaikutti kannaltani melko selkeältä.

Toki ponaan tutustuminen on kuin olisi sukeltanut Liisa ihmemaassa -kirjan kaninkoloon. Saa nähdä, mihin se minut vie. Kieliprojektin tieteellinen puoli on myös mielenkiintoinen asia olla minun mukana, tavallaan.

...En ole vielä ottanut selvää, että onko kielellä mahdollista ilmaista, ja miten helposti, esim. minulle tärkeä sana koira. Se kun ei löydy toki ponan perussanastosta. Itselleni luonteva tapa muodostaa tämä substantiivi olisi sanoa se toki ponan kielellä muodossa "hännänheiluttajamaanisäkäs". Tosin näköjään myöskään sanoja häntä ja heiluttaa ei löydy perussanastosta. Päätinkin, että tämän tekstini julkaistuani lähden etsimään tietoa käsitteen koira ilmaisemisesta.

Ennen kaikkea toki pona -projekti vaikuttaa hauskalta idealta.

Kuten sanottu, niin kieltä ei alun perin edes ole tarkoitettu varsinaisena kansainvälisenä apukielenä käytettäväksi. Luulen myös, että toki pona on siinä määrin "kovaa kamaa" sen perussanaston äärimmäisen pienuuden vuoksi, ettei normaali kieltenharrastaja edes voisi kuvitella haluavansa käyttää sellaista kansainvälisen yhteydenpidon välineenä.

PS myöhemmin vielä saman päivän aikana. Sanotaan nyt alkuun, että sanaa soweli käytetään koirasta, mutta ei pelkästään siitä. Vaan myös mm. kissasta. Seuraavaksi jatkan toki ponan kieliopin (ja sanojen) opiskelua Lingua Franca Novan kielellä.

Liberalismi, kansallisliberalismi, yhteisöliberalismi

Olen joskus nimittänyt itseäni kansallisliberaaliksi. Kansallis- on tuossa sen vuoksi, että painotan poliittisessa ajattelussani kansallisvaltiota. Liberaali on tuossa siksi, että varsin pitkälle kannatan liberalismin ydinajatuksia.

Kansallismielisyydessä eli nationalismissa on kyse sen ajatuksen kannattamisesta että omalla etnisyydellä on oikeus viljellä omaa kulttuuriaan, oikeus korottaa itsensä kansakunnaksi sekä oikeus puolustaa olemassaoloaan.

Liberalismi taas on vapautta ja yksilöä kannattava poliittinen ideologia.

Kansallisliberalismin sijaan voitaisiin kyllä yhtä hyvin käyttää myös nimitystä yhteisöliberalismi.

Yhteisöliberalismi siis painottaisi sitä, että ihminen kuuluu usein paitsi perheeseen niin myös erilaisiin yhteisöihin.

Kognitiivinen vallankumous 70.000 vuotta sitten

Olen tavannut ajatella, että nykyihminen syntyi noin 300.000 vuotta sitten. Silloin syntyi nykyihmisversio 1. Tämä ei ollut vielä anatomisesti täysin nykyisen kaltainen. Noin 200.000 vuotta sitten syntyi versio kaksi nykyihmisen anatomian muuttuessa sellaiseksi.

Ja noin 70.000 vuotta sitten syntyi versio numero 3. Version syntyyn oli johtanut ilmeisesti ilmastonmuutos, joka oli kutistanut nykyihmislajin yksilömäärin varsin pieneksi, ehkä vain sadoiksi yksilöiksi. Emme kuitenkaan kuolleet sukupuuttoon, vaikka läheltä oli pitänyt. Evoluutiopaineiden ansiosta syntyi uudenlainen ihminen, joka kykeni kuvittelemaan mielessään kuvitteellisia todellisuuksia. Ja ottamaan nämä todellisuudet lähes yhtä vakavasti kuin hän otti fyysisen maailman objektit.

Mm. tästä oli kertonut israelilainen historioitsija Yuval Noah Harari vuonna 2011 julkaistussa populaaritieteellisessä kirjassaan Sapiens: Ihmisen lyhyt historia. Huolimatta siitä, että tässä kirjoituksessani ammennan siitä, tämä ei ole varsinaisesti sen kirja-arvostelu. Teoksessaan Harari joka tapauksessa selittää, miten oli mahdollista se, että ihmisestä tuli planeetan hallitseva elämänmuoto.

Harari käyttää tästä ihmislajin aivoperäisestä henkisestä vallankumouksesta nimitystä kognitiivinen vallankumous.

Ennen kognitiivista vallankumousta nykyihmisellä ja neandertalinihmisellä lienee ollut varsin samantapaiset henkiset kyvyt ja aineellinen kulttuuri. Aineellinen kulttuuri ei kummallakaan lajilla tätä ennen isommin kehittynyt.

Laajempi kuvittelun kyky mahdollisti myös ihmislajin jäsenten laajemman yhteistyön. Jos nykyihmistä fyysisesti voimakkaampina kymmenen neandertalinihmistä saattoikin kahakassa helposti päihittää kymmenen nykyihmistä, niin nykyihmiset neandertalinihmisiä yhteistyökykyisempinä saattoivat haalia kokoon nyt sadan henkilön sotajoukon, joka kyllä pystyi antamaan selkään pienelle joukolle neandertalinihmisiä, jotka käyttivät heidän elinympäristössään arvokkaita resursseja.

Nykyihmiset saattoivat nyt ikään kuin kokoontua yhteisen lipun alle ja muodostaa kuvitteellisia yhteisöjä, jotka saattoivat olla suuriakin. Kuvitteellisia yhteisöjä siinä mielessä, että niiden jäsenet eivät tunne henkilökohtaisesti yhteisön kaikkia muita jäseniä. Tässä yhteydessä voisin mainita Dunbarin luvun. Se on teoreettinen kognitiivinen raja ihmisten lukumäärälle, johon keskiverto ihmisyksilö voi ylläpitää pysyviä sosiaalisia suhteita. Yleisesti arvioidaan luvun olevan noin 150 henkilöä. Tätä selvästi suuremmat yhteisöt tarvitsevat jonkinlaista yhteistä kertomusta, joka pitää yhteisön koossa. Ja kyky sellaisten keksimiseen meillä nykyihmisillä on.

Kognitiivinen vallankumous teki ihmisestä myös teknisessä mielessä aikaisempaa luovemman.

Ihmisen kuvittelukyvyn laajeneminen on luultavasti yhteydessä myös siihen, että ihmisestä tuli yritteliäämpi.

Hänen teknologiansa alkoi kehittyä.

Ihmisestä tuli myös aikaisempaa taiteellisempi.

Hautajaisista tuli myös tärkeä instituutio hänelle.

Nykyihminen murtautui nyt lopullisesti Afrikan ulkopuolelle. Tätä auttoi suuressa määrin silmäneulan keksiminen. Nyt ihminen saattoi ommella eläinten nahoista kunnollisia vaatteita, joissa ei ollut tuulenmentäviä ammottavia aukkoja.

Koska neandertalinihmiset nyt kuitenkin olivat ihmisiä, oli nykyihmisen jossain määrin helppo solmia aika ajoin myös rauhanomaisia suhteita näihin. Näin nykyihmisen genomi rikastui joukolla neandertalinihmisten perimää, joka auttoi nykyihmistä sopeutumaan fyysisesti uusiin olosuhteisiin. Kaikkien Afrikan ulkopuolisten ihmispopulaatioiden jäsenten genomissa on tästä syystä ollut jokunen prosentti neandertalinihmisten genomia. Idempänä Euraasiassa nykyihmisistä jotkut pariutuivat sitten vielä denisovanihmisten kanssa.

Noin 50.000 vuotta sitten nykyihminen oli onnistunut ylittämään merialueita päästen lopulta Australian mantereelle saakka. Vain joidenkin tuhansien vuosien aikana yksin kengurua lukuunottamatta kaikki yli 50-kiloiset maaeläimet kuolivat sukupuuttoon Australiassa. Niin paljon nykyihminen kunnioitti silloin luonnonsuojelua. Eivät nk. luonnonkansatkaan siis aina osaa. Tosin koala hyötyi ihmisen harjoittamasta metsien kulotuksesta, koska se lisäsi tulta paremmin kestävien eukalyptuspuiden, joista koalat pitävät, määrää. Aina nykyihmisen saavuttua uusille ennen asumattomille alueille tapahtui enemmän eläinten sukupuuttoja kuin mitä ilman häntä olisi tapahtunut.

Aluksi ihmisen teknologinen kehitys oli hidasta. 9000-luvulla eKr. tapahtuivat ensimmäiset siirtymiset maanviljelykseen. Pikku hiljaa maanviljelystä tuli sitä harjoittaville populaatioille yhä tärkeämpää. Väkiluku suureni, ja lopulta ei ollut enää edes mahdollista palata pääsääntöisesti vain metsästämään ja keräilemään. Maanviljelysyhteisöjen silkka väkimäärä myös teki niistä kykeneviä puolustamaan viljelyksiään vielä olemassaolevia metsästäjäkeräilijäyhteisöjä vastaan.

Hararin mielestä maanviljelykseen siirtyminen oli huono keksintö. Maanviljelys ravinnon hankinnan keinona merkitsi yksipuolisempaa ravintoa ja hommaan kiinteästi kuuluvat aina silloin tällöin tulevat katovuodet saattoivat merkitä nälänhätää. Myös epidemioiden määrä räjähti suuremman joukon ihmisiä asuessa nyt pysyvästi samoissa paikoissa.

Hararin mielestä ihmisten työmäärä myös kasvoi maanviljelykseen siirryttyä. Tätä käsitystä on ilmeisesti enemmänkin arvosteltu.

Ihminen sitten myös pikku hiljaa domestikoi eläimiä lihaa, maitoa ja nahkaa tuottavaksi karjaksi, sekä veto- ja kantoeläimiksi, sekä koiran ja kissan.

Maanviljelyksen keksiminen myös mahdollisti vallan ja vaurauden keskittymisen. Monissa yhteisöissä otettiin käyttöön myös sellainen vähemmän ylevä instituutio kuin orjuus.

Suurissa tiiviissä kaupunkiyhteisöissä myöskin innovoiminen kukoisti paremmin. Ja innovaatiot levisivät paikasta toiseen.

Maanviljelyn keksimisestä kesti kuitenkin vielä tuhansia vuosia ennen kuin kehittyivät ensimmäiset varsinaiset valtakunnat.

Ihmisen kuvittelukyky on luonut myös sellaisia huomattavan kuvitteellisia asioita kuin jumalat, henget, ajatus siitä että kaikki tapahtumat ovat elävien olentojen aiheuttamia, sielu, aaveet, elämän tarkoitus, jumalan tai esi-isien henkien taivutteleminen riiteillä, rukouksen voima, rahajärjestelmä, kuolemanjälkeinen elämä, eettiset päämäärät, pankkien vakavaraisuus, ekstistentiaalinen ahdistus, luovuttamaton ihmisarvo, yleiset ihmisoikeudet ja eläinten oikeudet.

Kuvittelukykymme mahdollisti kuitenkin 1700-luvulta jKr. alkaen myös sellaisen asian kuin teollinen vallankumous, joka vaikkakin on varsin käytännöllinen asia, vaati kuitenkin tietynlaiset aivot, jotka kykenivät kehittämään uusia asioita.

Toisiinsa kytkeytyvät tiede ja tekniikka ovat ihmeellinen nykyihmisen keksintö.

Tekninen kehitys ja tuotannon tehokkuuden lisääntyminen yhdessä demokratiaan ja oikeusvaltioon siirtymisen ja oppivelvollisuuden luomisen kanssa ovat luoneet ennen pitkää kulutusyhteiskuntia, jotka kaikkiin aikaisempiin yhteiskuntiin verrattuna suorastaan tihkuvat maitoa ja hunajaa, jos sallitte tällaisen raamatullisen vertauksen. Ennen wanhaan kaikista rikkaimmissakin yhteiskunnissa oli voitu lähinnä jakaa niukkuutta tuotannon kokonaistason ollessa varsin pieni, ja yhteiskuntaa oli hallinnut vähälukuinen mutta melko hyvinsyövä ja hyvin varustettu eliitti.

Tiede, tieteellinen ajattelu ja tieteen valta koulutuksessa ja tekniikan kehittymisessä ovat myös luoneet sellaisia asioita kuin uskonnonvapaus ja sananvapaus.

Tieteen synnylle on ollut tärkeää seuraavien kahden asian oivaltaminen: 1) sen, että emme tiedä kaikkea, ja 2) sen, että voimme tietää ainakin jotain.

Teoria tarkoittaa tieteen maailmassa muuta kuin puhekielessä, jossa se tarkoittaa suurin piirtein samaa kuin hyvä arvaus. Tieteessä hyvää arvausta vastaa hypoteesi. Teoria on tieteellinen otaksuma, jonka puolesta on olemassa jo jonkinlaista näyttöä. Teoriasta johdetaan ennusteita, joita testataan. Jos tieteellinen koe ei osoita teoriaa vääräksi, se vahvistuu. Mitä enemmän teoria kestää kumoamisyrityksiä, sitä enemmän se vahvistuu.

Tieteissä on olennaista tieteellinen menetelmä. Lopullista totuutta tieteen piirissä ei katsota voitavan saavuttaa. Väittämiä voidaan sen sijaan osoittaa vääriksi. Eli jos jotain väittämää ei edes periaatteessa voida osoittaa osoittaa vääräksi, niin se ei suinkaan ole näyttöä väittämän puolesta, vaan sitä vastaan. Siis ollakseen tieteellinen teoria teorian tulee olla periaatteessa falsifioitavissa. Toisin sanoen se tulee esittää sellaisessa muodossa, että teorian asiaa voidaan selvittää kokeellisen tieteen menetelmillä.

Toisaalta tieteissä voidaan tietää ainoastaan sellaisista asioista, joita ihmiset, joilla on samantapaiset aistit ja aivotoiminta, voivat periaatteessa havainnoida. Uskontojen ja maagisen ajattelun "kummitukset" eivät näin ollen kuulu tieteen piiriin.

Jumala tai jumalia voitaisiin ainakin periaatteessa saada tieteen tutkittavaksi. Mutta kukaan ei ole vielä saanut kehitettyä toimivaa tutkimusohjelmaa hankkeelle, vaikka uskovaisia on periaatteessa vielä nykyäänkin maailma täynnä. On olemassa myös monia vakavasti otettavia uskovaisia tutkijoita, jotka eivät kuitenkin sotke uskonnollisia käsityksiään tieteelliseen työhön. Jos me emme voi saada näistä "objekteista" ensimmäistäkään kokeellista havaintoa, niin ne edelleen pysyvät tieteen maailmankuvan ulkopuolella.

Falsifoimikriteerin kannalta mielenkiintoisena voidaan pitää sitä, että uskontojen piirissä on tavattu pitää sellaista katsomusta hyvänä, jota mikään kuviteltavissa oleva havainto ei voi osoittaa vääräksi. Tästä syystä uskontojen liepeillä viihtyvät erilaiset pseudotieteelliset "teoriat".

Mutta minusta on tärkeää huomata, että vaikka uskontojen pyhät tarinat eivät kerro mitään todellista ulkomaailmasta, siis ainakaan siltä osin kuin kyse on pyhästä tai "yliluonnollisesta", niin eivät sitä tee myöskään etiikan väittämät.

Raiskaamisen ja abortin vastustaminen perustuvat molemmat tunteisiin.

Luovuttamaton ihmisarvo ja yleiset ihmisoikeudet sekä eläinten oikeudet ovat mielestäni kauniita käsityksiä, mutta vaikka ne eivät ole uskontoa, niin silti on järkevää ajatella niiden olevan osa uskonnollisuuden kirjoa. Ne löytyvät ihmisten pään sisältä eivätkä viittaa mihinkään ulkoisessa todellisuudessa. Etiikan väittämät ovat pohjimmiltaan uskonnollisia väittämiä. Kyse on pelkistä subjektiivisista uskomuksista, vaikka niillä voikin olla paljon merkitystä yksilöille sekä myös yhteisöille ja yhteiskunnille. Tällaiset väittämät itse asiassa ovat tärkeä osa yhteisöjä ja yhteiskuntia koossa pitävää liimaa.

Uskonnoissa on se hyvä puoli joka tapauksessa, että joskus niiden opetusta maailmasta on mahdollista testata tieteellisesti. Uskonnon väittämät voidaan näin joissain tapauksissa osoittaa vääriksi. Esim. jos uskonto väittäisi, että Maa on litteä. Uskonnosta riippumatonta etiikkaa taas ei voida koskaan testata tieteellisesti.

"Väärin" ja "oikein" ovat esitieteellisiä uskomuksia. Niitä ei voi millään kuviteltavissa olevalla koejärjestelyllä edes periaatteessa osoittaa vääräksi.

Itse tapaan ajatella, että "pahuus" on sitä, kun jonkun omasta mielestä muut ihmiset ovat pelkästään välineitä. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni, eikä sitäkään voi todistaa oikeaksi.

Joku voi nyt tietenkin sanoa tähän, että ihminen ei tarvitse uskontoa mihinkään, kun taas etiikkaa ja moraalijärjestelmiä yksilöt ja heidän muodostamansa yhteisöt ja yhteiskunnat oikeasti tarvitsevat. Mielestäni tässä asiassa pätee kuitenkin vanha totuus "kauneus on katsojan silmässä". Jos sinä et koe tarvitsevasi uskontoa mihinkään, niin joku toinen voi kuitenkin katsoa tarvitsevansa sitä. Elä ja anna muiden elää.

Tieteenfilosofia on tavallaan myös silkkaa metafysiikkaa. Mutta toisaalta tieteet ovat näyttäneet sikäli kyntensä, että ne ovat luultavasti tuottaneet paljon oikeaa maailmaa koskevaa tietoa. Riittien tai pelkän rukouksen tai uskonnollisen meditaation avulla ei olisi ollut mahdollista saada aikaiseksi esim. mikropiirejä, kännykkää tai GPS-paikannusjärjestelmää.

Tässä on tietenkin vielä se sudenkuoppa, ettei meillä ole oikeasti tietoa "todellisesta" maailmasta, vaan vain siitä kuvasta, jonka aistimme, kokemuksemme ja aivomme ovat luoneet ja luovat meitä varten. Toisaalta äärimmäisen minä-keskeinen solipsismi yksilön filosofisena asenteena menee taatusti metsään. Meille on varmaankin käytännöllisintä suhtautua maailmaan niin kuin se olisi todella olemassa, vaikka sen "todellisin" luonto mahdollisesti jäisikin meiltä piiloon.

Olen joka tapauksessa ylpeä ja iloinen nykyihmisen hienoista, erikoisista aivoista. Ne ovat syy, miksi en vihaa esim. neekereitä, koska heilläkin on samanlaiset kuvitteellisten asioiden kuvittelemiseen kykenevät aivot.

Ihminen biologisena olentona kuuluu eläinkuntaan ja on eliönä osa luontoa. Laaja kykymme kuvitella asioita on ilmeisesti ainoa asia, joka on ihmisellä, mutta ei ainoallakaan muulla eläimellä Maapallollamme.

Kognitiivinen vallankumouksemme on ainoa – painotan sanaa ainoa – syy sille, miksi valitan sitä, ettei Raamatussa sanota ihmisen olevan luomakunnan kruunu.

...Koska muilla eläimillä ei tätä lahjaa ole, tunnen niitä kohtaan erityistä hellyyttä.

Aseiden omistamisen oikeus on liberaali oikeus

Sääntöön on tietysti poikkeuksia, mutta minusta näyttää ihan siltä kuin suhteellisen liberaalit ihmiset kannattaisivat ihmisten oikeutta omistaa tuliaseita, kun taas suhteellisen epäliberaalit tai autoritaarista komentoa kannattavat ihmiset vastustaisivat tätä oikeutta.

Joku voi nyt tähän sanoa, että Yhdysvalloissa nimenomaan liberaalit vastustavat ihmisten oikeutta omistaa tuliaseita. Tämä ei kuitenkaan ole aivan totta. Yhdysvaltain poliittisen historian oikusta maassa usein kutsutaan liberaaleiksi sellaisiakin ihmisiä, jotka itseasiassa vastustavat liberalismia.

Diktatuureissa pyritään keräämään aina aseet pois ihmisten käsistä. Jostain kumman syystä.

Aseiden omistamisessa on kyse yksilön vapaudesta. Ja yksilönvapaudet ovat liberalismin rakkainta ydintä.

Toinen asia on sitten se, että aseiden omistusta voidaan muuten säädellä yleisen edun perusteella suhteellisen liberaaleissakin maissa. Esim. Suomessa, jossa kansalaiset omistavat paljon tuliaseita, ihminen menettää aseenomistusoikeutensa, jos syyllistyy rikokseen. Tämän säännön vuoksi suomalaiset aseenomistajat ovat maamme lainkuuliaisinta porukkaa.

PS. Aseenomistusoikeus on mahdollistanut pienelle Suomelle myös laajan ja toimivan sotilaallisen reservin, joka voidaan ottaa tarpeen niin vaatiessa käyttöön.

Millainen globalisaatio sopisi ihmiskasvoiselle nationalistille

Olen suomalainen nationalisti. Eli kannatan sitä ajatusta, että suomalaisilla on oikeus viljellä omaa kulttuuriaan, oikeus korottaa itsensä kansakunnaksi sekä oikeus puolustaa olemassaoloaan.

Katson tästä riippumatta, että kaikilla ihmisillä riippumatta etnisyydestään ja rodustaan on sama ihmisarvo kuin suomalaisilla. Ja heitä koskevat myös ihmisoikeudet.

Kukaan ei kuitenkaan ole kykeneväinen osoittamaan sen enempää oikeiksi kuin vääriksi arvoja ja etiikan väittämiä. Ne ovat sosiaalinen konstruktio. Vain ihmisen aivojen luomia mielipiteitä. Monilla ihmisillä on samoja todistamattomia käsityksiä maailmasta. Joidenkin ihmisten katsomukset taas eroavat toisistaan.

Mutta minulla on vain tällainen mielipide.

Myös tämä on vain minun mielipiteeni, mutta minusta meidän tulisi huolehtia siitä, että ihmisoikeudet tulisivat todeksi globaalisti, maailmanlaajuisesti. Ja "maailmalla" tarkoitan Maapallomme kaikkia ihmisiä.

Jos saisimme aikaan sen, että jokaiselle työntekijälle maksettaisiin elämiseen riittävä palkka, että jokaista työntekijää koskisi työsuojelu, että jokainen ihminen Maapallollamme voisi turvautua huokeaan terveydenhuoltoon ja että jokaiselle ihmiselle olisi taattu turva työttömyyden tai työkyvyttömyyden varalta, niin se tulisi rikkaissa maissa eläville ihmisille jonkin verran kalliiksi, koska maihimme tuotavat tuotteet kallistuisivat, mutta minusta tämä on ainoa tapa tehdä Maapallosta järjellinen paikka elää.

Ilman muuta myös demokratia ja perusvapaudet tulisi saattaa kaikille Maapallon ihmisille.

Koska me olemme kaikki ihmisiä ja koska meillä on myös osittain yhteinen elinympäristö, meidän kannattaisi mielestäni myös pitää huolta siitä, että luontoa ja elinympäristöjämme ei silmittömästi tuhottaisi tai saastutettaisi.

Ihmisoikeuksien ja ympäristönsuojelun globalisaatio on sitä paitsi luultavasti melkein kaikkien ihmislajin jäsenten yhteinen etu.

Yhteisten ihmisoikeuksien tunnustaminen myös aiheuttaisi ihmisten välille tasa-arvoisempaa kilpailuasetelmaa työmarkkinoilla.

Yhteisen hyvän vuoksi kannattaisin myös veroparatiisien lopettamista. Sekä kaksivaiheista Tobinin-Spahnin valuutanvaihtoveroa, joka tosin toiminee parhaiten suurilla talousalueilla.

Tosin pitää tässä ottaa huomioon myös se, että ihmisten sosiaaliset oikeudet riippuvat pitkälle siitä, miten paljon julkinen valta saa niiden toteuttamista varten hankittua verotuksella pääomaa. Köyhä maa ei esim. millään kykene rakentamaan ja pitämään yllä yhtä kattavaa sosiaaliturvajärjestelmää kuin Pohjoismaat. Tai ylläpitämään yhtä toimivaa ja ihmisarvoista vankeinhoitoympäristöä kuin Norja...

Tämä on vain minun mielipiteeni, että vaikka jokainen ihminen ei ehkä ole laulun arvoinen, niin jokaisella ihmisellä on kuitenkin sama ihmisarvo ja jokaiselle kuuluvat samat ihmisoikeudet.

Sanon tässä loppuosassa jotain hieman kristillisen etiikan mukaisesti. Eli sovellan Jeesuksen käskyä "tee aina muille, niin kuin toivot muiden tekevän sinulle":

Jos tunnustaa yhteisen ihmisarvon, ei voi hyväksyä sitä, että toisia ihmisiä kohdellaan huonosti.

Jos tunnustaa, että kaikilla muillakin ihmisillä on sama ihmisarvo, niin nationalistikaan ei voi kieltää ihmisoikeuksia sellaisilta ihmisiltä, jotka eivät tunnu sillä hetkellä kovin läheisiltä.

Saman tietysti luulisi pätevän kaikkiin muihinkin ihmisiin.

Olen paitsi suomalainen nationalisti, niin myös suomalainen internationalisti.

Mitä ajattelen Jeesuksesta nykyään

Ajattelin kirjoittaa tämän tekstin ja julkaista sen nyt, koska eihän vielä ole loppiainenkaan. Tai edes jouluaatto.

Jeesus Nasaretilainen on normikristinuskon pyhä hahmo. Häntä pidetään uskonnon piirissä jopa Jumalan poikana.

Jeesukselle hänen seuraajansa olivat myös antaneet kreikan kielestä peräisin olevan nimityksen Kristus, joka tarkoittaa samaa kuin messias, eli pyhällä öljyllä voideltu, joka viittaa muinaisen Israelin kuninkaiden ja pappien virkaanastumismenoihin.

Itse tapasin ajatella hänestä ennen wanhaan, että Jeesus on yhtä Jumalan kanssa. Ajattelin näin, koska en kokenut tajuavani normikristinuskon kolminaisuusoppia, jonka mukaan yksi Jumala on sekä Isä, Poika että Pyhä henki.

Intialaisessa uskonnollisuudessa moneus ykseydessä esitetään sentään jotenkuten järkevästi: On maailmansielu, joka ei ole tietoinen tai kiinnostunut ihmisten kohtaloista. Maailmansielun korkeampia ilmentymiä ovat korkeimmat jumalat, joita on muutama harva. Ja kun nämä vielä "jaetaan" pienempiin osiin, niin saadaan puolestaan korkeampia jumalia ilmentävät pienemmät jumalat.

Vaikka en minä sitäkään kannata, niin tuo kuulostaa minusta vähän tolkullisemmalta kuin kolminaisuusoppi.

Vuoden 1993 maaliskuussa olin oivaltanut kristinuskon perusasian. Että Jumala ei oikeastaan vaadi ihmiseltä  mitään, vaan että ihminen pääsee osalliseksi yhteydestä Jumalaan perustamalla suhteensa tähän yksin Kristuksen sovitustyöhön. Jeesus on siis normikristinuskon mukaan sovittanut ihmisten synnit Jumalalle. Tämä heppu on normikristinuskossa käsitetty Jumalan pojaksi, ja häntä pidetään pelastajana. Kun ihminen pääsee elävään yhteyteen Jumalan kanssa, tämän Pyhä henki tulee häneen.

Vähän myöhemmin aloin käydä kirkossa, ja kävinkin siellä jossain määrin säännöllisesti noin puolen vuosikymmenen ajan.

Olin myöskin tutustunut uudelleen entiseen lapsuudenkaveriini, joka oli myös eräänlainen kristitty. Hän totesi minulle kerran, että minähän olen valmis kyseenalaistamaan mitä tahansa kristinuskon oppeja. Eräs seurakuntatuttuni taas sanoi minulle kerran huomionaan, että jos en olisi oivaltanut kerran kristinuskon perusasiaa, niin minä olisin agnostikko.

Minulla oli kyllä ennen pitkää syytä tuntea tätä Jumalaa kohtaan epäluottamustakin.

Vuodesta 2016 alkaen on se, mikä minun sielussani oli vielä muistuttanut normikristinuskoa, rapissut hiljaa, lopullisesti, pois. Pyhään henkeen olen silti voinut uskoa.

Tavallaan. Sittemmin olen nimittäin tullut siihen tulokseen, että Pyhä henki on tavallaan osa jokaisen sellaisen ihmisen elämää, joka ei yritä kelvata Jumalalle omilla ansioillaan.

Olen pitemmän aikaa jo arvostanut rauhanomaista kveekarismia, ja vaikka nykyään uskoni Jumalaan on rajallista, niin arvostan kveekarismin perusasioita. Nykyään on myös olemassa sellaisia kveekarismin suuntauksia, joissa ei pidetä vättämättömänä, taikka toivottavana, kveekarismin sitomista kristillisiin opinkappaleisiin.

Kveekarismiin on käsittääkseni kuulunut puolipanteistinen ajatus, että jokaisessa ihmisessä on jotain Jumalasta. Uskoakseni tämä käsitys on sen takana, että kveekarismin piirissä on suhteellisen paljon kannatettu käsitystä kaikkien ihmisten tasa-arvosta.

Pyrin siihen, että en kaikesta huolimatta torju itsessäni esiin nousevia uskonnollisia yllykkeitä. Satunnaisesti saatan haluta vielä nykyisinkin jopa rukoilla.

Minun kannaltani helpointa on uskoa Jumalaan silloin, kun sen tekee suhteellisen ei-uskonnollisesti. Tähän yhteyteen on hyvä liittää seuraava siteeraus kveekarismin perustajalta George Foxilta (1624-1691):

Ole hiljaa ja rauhassa omassa mielessäsi ja hengessäsi, vapaana omista ajatuksistasi, ja sitten sinä tunnet Jumalan olemuksen ja käännät mielesi Herran Jumalan puoleen ja tulet vastaanottamaan hänen voimansa sieltä, mistä elämä tulee.

Minun "uskonnollisuudelleni" on sukua myös maailmanhistorian tunnetuimman fyysikon Albert Einsteinin (1879-1955) "uskonnollisuus". Einstein ei uskonut persoonalliseen Jumalaan, eikä teini-iän jälkeen myöskään rukoillut, mutta hän koki Jumalan kuvastuvan maailmankaikkeuden harmonisessa järjestyksessä ja sen laeissa.

Minusta on myös hauskaa "uskoa" Jumalaan sillä lailla, että en anna hänelle kuvitteluissani mitään selviä ominaisuuksia.

Ylipäätään olen sitä mieltä, että paras Jumala tai jumala on sellainen, johon ei tarvitse uskoa.

Mutta palataan sitten Jeesus Nasaretilaisen henkilöön. Seuraavan höpinäni vedän jossain määrin hatustani, koska en ole mikään asiantuntija.

Jeesus Nasaretilaisen syntymän vuotta ei tiedetä. Se on voinut olla vuosi 1 jKr. Tai se on voinut olla jonain toisena vuonna. Herodes Suuren toimeenpanema pikkulasten joukkomurha mainitaan normikristinuskon pyhän kirjan Raamatun jälkiosassa Uudessa testamentissa, tarkemmin sanottuna Matteuksen evankeliumissa. Herodes kuoli vuonna 4 eKr. Tämä ei tosin vielä mielestäni todista sitä, että Jeesus olisi syntynyt viimeistään vuonna 4 eKr., sillä Uusi testamentti on ainoa lähde, joka mainitsee tuon hirmutyön. Herodes Suuri oli häikäilemätön ja tarpeen vaatiessa väkivaltainen kuningas, mutta jos hän olisi antanut tappaa suuren joukon paikallisia pikkulapsia, niin se olisi kyllä mainittu muuallakin kuin Uudessa testamentissa. Edes juutalaisroomalainen historioitsija Josefus (n. 37 - n. 100 jKr.) ei mainitse tapausta.

Uuden testamentin Jeesuksen alullepanoon, syntymään, vauvuuteen ja lapsuuteen liittyvät kertomukset ovat muutenkin täynnä legendanomaista ainesta. Sellainen aines on yleistä uskonnoissa. Minusta olisi parempi, jos emme mainitsisi niitä enää.

Vaikuttaa siltä kuin Jeesuksen aikuisuuteen liittyvät Uuden testamentin tekstit olisivat varmemmalla pohjalla.

Minusta on ikävää, ettei noissa kertomuksissa Jeesuksen varhaisesta elämästä luultavasti ole totta kuin siteeksi. Minusta olisi mukavaa, jos voisin lausua vakaumuksen rintaäänellä joululaulun Tulkoon joulu sanoin: "Tahtoisin päästä paimenten mukaan, unohtaa kiireen ja melun rasittavan".

Mitä taas tulee Jeesuksen isäksi mainittuun Joosefiin, niin luulisi sentään, että olisivat nimen ja ammatin pistäneet oikein.

Minusta on uskottavaa, että Jordan-joella juutalaisia kastanut parannussaarnaaja Johannes Kastaja oli Jeesuksen serkku. Ja vaikka näin ei olisikaan, niin ei sillä olisi mitään väliä.

Minusta on vielä uskottavampaa se, että Johannes kastoi Jeesuksen. Johanneksen suuhun on Uudessa testamentissa pistetty sanat, että Jeesuksen pitäisi sen sijaan kastaa hänet. Mutta Jeesus ei Uuden testamentinkaan mukaan kastanut Johannesta, vaan tämä Jeesuksen. Johannes oli siis kastanut ihmisiä parannukseen, ja normikristinuskonhan mukaan Jeesus ei mitään parannusta tarvinnut. Siksi tämä on minusta varsin uskottava tarina, siis kasteen osalta on.

Jeesus lähti tarinan mukaan sitten 40 päiväksi paastoamaan erämaahan. Siellä Saatana kiusasi häntä. Kiusaukset saattavat tietysti tulla missä muodossa tahansa. Joku on sanonut, että kertomus Jeesuksen paastosta on laina buddhalaisuuden perustajan, 500 vuotta ennen Jeesusta eläneen Siddharta Gautaman elämästä. Mutta tämä ei ole varmaa. Luku 40 joka tapauksessa liittyy juutalaisuuden eräänlaisen myyttisen perustajan Mooseksen elämään. Ja Jeesuksen ajan juutalaiset tapasivat kyllä joskus harjoittaa uskonnollista paastoa. Joten en voi väittää, että tämä Uuden testamentin paastokertomus olisi epäaito.

Jeesus kasvoi Uuden testamentin mukaan Galilean Nasaretissa. Hänen isänsä Joosef oli ammatiltaan rakentaja, ja Jeesus ilmeisesti oppi ammatin salat häneltä. Nasaret oli siihen aikaan vireä mutta pieni kylä. Siellä ei olisi riittänyt tarpeeksi töitä Joosefille eikä Jeesukselle. Mutta suhteellisen lyhyen matkan päässä Nasaretista sijaitsi Sepforiksen hellenistisjuutalainen suurkaupunki, joka oli toiminut aikaisemmin jopa Galilean pääkaupunkina. Siellä oli runsaasti tekemätöntä ammattimiehen työtä, ja kaupungissa saattoi oppia myös kreikan kielen.

Rakentajan ammatti ja ammattitaito merkitsivät niin Joosefille kuin Jeesukselle turvattua elantoa ja keskiluokkaista elämää. Joosefia ei kuitenkaan enää mainita Jeesuksen aikuisiästä kertovissa Uuden testamentin osissa. Todennäköisesti hän oli kuollut. Siihen aikaan lapsikuolleisuus oli suurta, eivätkä ihmiset myöskään lapsuudesta selvittyäänkään välttämättä eläneet 50 vuoden ikään asti.

Turvatun elämänmuodon Jeesus jätti ryhtyessään harjoittamaan kiertelevän matkasaarnaajan elämää. Hän kutsui mukaansa 12 miestä, joista muokkasi oppilaittensa ydinryhmän. Ilmeisesti Jeesuksella oli naisiakin oppilaina. Uusi testamentti sisältää viitteitä tähän. Ja sellaista ei olisi annettu ymmärtää, jos näin ei olisi ollut, koska niin juutalaisessa kuin roomalaisessa kulttuurissa nainen katsottiin yhteiskunnallisessa mielessä jossain määrin miestä alempiarvoisemmaksi. Jeesus oli siis tässä suhteessa suhteellisen ennakkoluuloton.

Jeesus seurusteli enemmänkin sellaisten ihmisten kanssa, joita juutalainen yhteiskunta hyljeksi: publikaanien eli veronkantajien ja muiden syntisiksi katsottujen kanssa. Publikaanit olivat juutalaisten halveksimia sen vuoksi, että nämä vuokrasivat Roomalta veronkanto-oikeuden, ja saattoivat työnsä varjolla pahimmillaan jopa riistää ihmisiä.

Uuden testamentin evankeliumien mukaan Jeesus osoitti sanansa omalle kansalleen juutalaisille. Mutta sen sisältämien viitteiden perusteella hän suhtautui enemmän täyden ihmisarvon pohjalta myös ei-juutalaisiin, jotka juutalaisen uskonnon kannalta olivat rituaalisesti saastaisia, koska Jumala oli kerran antanut ilmoituksensa juutalaisille, ei pakanoille.

Uuden testamentin mukaan Jeesus teki ihmeitä. Tämä merkitsee ainakin sitä, että ihmiset pitivät Jeesusta ihmeidentekijänä. Tai ainakin jotkut heistä.

Jeesus farisealaisten uskonnollisen puolueen tavoin halusi tehdä juutalaisen lain tulkinnan siedettävämmäksi tavallisten ihmisten kannalta. Hänellä kuitenkin oli oma tulkintansa juutalaisesta laista. Jeesus arvosteli lainopettajia ja farisealaisia näiden kovuudesta ja lain huonosta ymmärtämisestä. Tämä toi hänelle jonkin verran vihamiehiä.

Jeesus opetti myös paljon vertauksin.

Jossain määrin omaperäinen ja myös huomionarvoinen on mielestäni se Jeesuksen opetus, jossa hän on tuonut ilmi sen, että eettisyys ulottuu ihmisen sisimpiin vaikuttimiin saakka. Tämä käy ilmi myös hänen Vuorisaarnassaan, joka on talletettu Matteuksen evankeliumiin. Luukkaan evankeliumista löytyy suppeampi "kenttäsaarna".

Minun käsitykseni mukaan Jeesus oli tässä asiassa juonikas. Hän pyrki saamaan ihmiset tajuamaan, että yksikään ihminen ei voi täyttää moraalilain vaatimuksia. Ainoa keino vapautua on tajuta tämä. Tätä tulkintaani tukee seuraava Uuteen testamenttiin talletettu kertomus:

Jeesus sanoi, että vaikeampi on rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan kuin kamelin neulansilmän läpi. Tämä saattoi olla humoristista liioitteluakin, mutta oppilaat kysyivät häneltä seuraavaksi, että saattoiko sitten kukaan pelastua. Jeesus vastasi heille sanomalla: "Mikä on ihmiselle mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista."

Jeesus oli kaiken aikaa vaarassa viranomaisten taholta. Niin juutalaisten kuin roomalaistenkin. Sen ajan Israelhan ei ollut itsenäinen vaan se oli Rooman suoraan tai sen alaisten kuninkaiden hallitsema alue.

Kun Jeesusta nimitettiin juutalaisten kuninkaaksi, niin väite oli erinomaisen helppo käsittää poliittisesti. Roomalaisille se merkitsi sitä, että Jeesus haluaisi ajaa roomalaiset pois juutalaisten Pyhältä maalta, ja juutalaisten johtomiehille se merkitsi sitä, että Rooma rankaisisi juutalaiskansaa kapinayrityksistä.

Uuden testamentin mukaan Jeesus ei kuitenkaan ajanut väkivaltaista vallankumousta, mikä on uskottavaa. Jeesushan ei koonnut ympärilleen aseistettuja ihmisiä, eikä Uuteen testamenttiin ole talletettu minkäänlaista väkivallan uhoa.

Ainoa ihmisiin kohdistunut väkivaltaisuus, johon Jeesus Uuden testamentin mukaan selkeästi syyllistyi, oli Jerusalemin temppelin esipihalla tapahtunut rahanvaihtajien ja kyyhkystenmyyjien pöytien kumoaminen. Tämä oli melko rohkea teko, jos ei Jeesuksella eikä hänen oppilaillaan ollut mukanaan aseistusta. Porukka ilmeisesti laittomaan mielenosoitukseen ensin syyllistyttyään poistui paikalta nopeasti. Olisivat voineet saada helposti temppelin vartijoiden keihäistä.

Uskonnolliselta juutalaiselta toimi oli myös vallan tavaton. Mitä järkeä siinä muka oli!!?! Siltäkään kannalta, että ilman kyyhkystenmyyjiä ja rahanvaihtajia Jerusalemin temppelissä ei olisi voitu harjoittaa eläinuhrauksia, jotka senaikaiseen juutalaiseen uskontoon kuuluivat.

Varhaisten kristittyjen mieliin syntyi myöhemmin ajatus Jeesuksesta Jumalalle kelvollisena uhrina, joten tämän tarinan julkaiseminen sopi asiaan kuin nappi silmään. Tarina voi silti olla tosi.

Jeesus myös kerran tarinan mukaan kirosi viikunapuun, mitä minä en ihan ymmärrä, mutta hyväksyn.

Normaali kuningas olisi matkustanut Jerusalemin pääsiäisjuhliin hevosella. Mutta Jeesus tahtoi aivan välttämättä ratsastaa aasilla. Tätä on selitetty Jeesuksen nöyryydellä. Mutta palmunlehviä ihmiset joka tapauksessa laskivat hänen tielleen. Hänellä lainassa ollut aasi käveli palmunlehvien yli, ja Jeesus ikään kuin asteli vaarallisesti aidalla. Hieman lisää kuningasspekulaatioita syntyi.

Jeesusta vastusti juutalaisten keskuudessa luultavasti eniten varakkaan ylimystön saddukealaisten puolue. Niin Jeesus kuin tavallisten ihmisten puolue farisealaiset kannattivat käsitystä kuolleiden ylösnousemuksesta aikojen lopulla, mutta hyväosaiset saddukealaiset eivät. Näillä oli eniten menetettävää, jos roomalaiset suuttuisivat. Usko ylösnousemukseen oli juutalaisuuteen omaksuttu luultavasti Persian zarathustralaisuudesta (vaikutteita oli todennäköisesti kulkenut myös toiseen suuntaan). Samoin kuin Jumalan ja Saatanan vastakkaisuus, jos ketään kiinnostaa. Alun perin juutalaisuudessa Saatana oli ollut vain yksi Jumalan hovin jäsenistä, koska Jumala oli sentään kaikkivaltias eikä kukaan tai mikään voinut näinollen vastustaa Hänen tahtoaan. Mutta monet juutalaiset siis kannattivat Jeesuksen aikana tätä uutta vieraasta uskonnosta peräisin olevaa tosiasiallista kaksijumalaisuutta. Että Saatana haluaa taistella ja myös kykenee taistelemaan Jumalaa vastaan.

Voi hyvin olettaa, että pitää paikkansa se, että Jeesusta tultiin hakemaan yöllä tuomittavaksi. Erityisesti pääsiäisjuhlan aikaan kannatti pyrkiä olemaan loukkaamatta laajempien ihmisjoukkojen uskonnollisia tunteita. Uuden testamentin mukaan yksi Jeesuksen oppilaista nimeltä Juudas Iskariot kavalsi Jeesuksen olinpaikan juutalaisten Korkeimman neuvoston Sanhedrinin jäsenille.

Jeesus oli Uuden testamentin mukaan käskenyt pitää huolta siitä, että heillä on miekkoja. Kun Jeesusta tultiin sitten vangitsemaan asemiesten kanssa ja Juudas tuli osoittamaan heille Jeesuksen, niin joku Jeesuksen porukasta sitten käytti asetta ylipapin palvelijan korvaan. Tai niin tarina kertoo. Jeesuksen kuitenkin kerrotaan reagoineen tilanteeseen sanomalla: "Pistä miekkasi tuppeen, sillä se joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu." Eli miekkajuttukin oli ollut opetus hänen seuraajilleen: häntä ei saa puolustaa miekalla.

Asemiehet veivät Jeesuksen mukanaan. On varsin mahdollista, että oli pidetty tarkka huoli siitä, että mahdollisimman pieni osa paikalle pääsevistä Sanhedrinin jäsenistä oli Jeesuksen kannattajia, tai häneen edes neutraalisti suhtautuvia. Tässä vaiheessa Jeesusta syytettiin vielä jumalanpilkasta.

Kuitenkaan juutalaisilla viranomaisilla ei ollut oikeutta langettaa kuolemantuomiota. Niinpä Jeesus vietiin roomalaisen prokuraattorin Pontius Pilatuksen tuomittavaksi. Jeesuksen esitettiin nyt esiintyvän juutalaisten kuninkaana. Juutalaisten johtomiehet olivat ilmeisesti uhkailleet jopa keisarille, joka ilmeisesti oli Tiberius, valittamisella, eikä Pilatus tahtonut menettää tuottoisaa ja arvovaltaa tuovaa virkaansa. Pilatus katsoi kuulustelun lopuksi poliittisesti viisaimmaksi tuomita Jeesuksen teloitettavaksi.

Uuden testamentin mukaan Pilatus olisi tahtonut kuitenkin pelastaa Jeesuksen ehdottamalla kiihotetuille juutalaisille, että hän voisi vapauttaa joko Jeesus Barabbas -nimisen mellakoitsijan ja murhaajan, taikka Jeesus Nasaretilaisen. Valitkaa siitä. Kyseinen Barabbas oli ihan oikeasti ja todennetusti rikollinen eikä Pilatus olisi roomalaisena korkeana virkamiehenä voinut mennä oikeasti tekemään tällaista ehdotusta. Ja Pilatus olisi väkijoukon tehtyä valintansa muka kirjaimellisesti pessyt kätensä asiasta. Ihan niin kuin hän olisi välittänyt.

Mutta joka tapauksessa Jeesus vietiin teloitettavaksi. Ensin Jeesus roomalaiseen tapaan raskaasti ruoskittiin, jotta hän kuolisi nopeammin ja jotta sotilailla olisi jotain kivaa hommaa. Tuomitut joutuivat kantamaan teloitusvälineen, ristin – latinaksi crux – poikkipuun, hartioillaan teloituspaikalle. Uuden testamentin väittämän mukaan pelloltaan kotiin tulossa ollut mies, kyreneläinen Simon, pakotettiin kantamaan poikkipuu perille asti, kun ruoskittu Jeesus oli uupunut kesken matkan. Sen ajan Rooman valtakunnassa oli täysin mahdollista, että ei-kansalainen pakotettiin tekemään kaiken maailman pieniä palveluksia Rooman viranomaisille. Vasta vuonna 212 Rooman keisari Caracalla muuten antoi Rooman kansalaisuuden kaikille vapaille Rooman valtakunnan asukkaille. Keisarin teko muun ohella muuten tuhosi perinteisen roomalaisen miessovinistisen nimijärjestelmän, jos ketään kiinnostaa.

Ristiinnaulitsemisen roomalaiset olivat luultavasti omaksuneet Pohjois-Afrikan karthagolaisilta. Karhagolaiset olivat Välimeren itäosan puunilaisten jälkeläisiä, jotka puolestaan olivat ilmeisesti aikoinaan omaksuneet teloitustavan persialaisilta.

Risti koottiin, ja naulat lyötiin Jeesuksen käsien ja ehkä jalkojenkin läpi. Sama tapahtui mahdollisille, tai todennäköisille, muillekin kuolemaantuomituille.

Ristiinnaulitseminen oli mahdollisimman kiduttava tapa tulla tapetuksi. Pahimmassa tapauksessa kuolemaantuomittu saattoi joutua roikkumaan teloitusvälineessä tuntien ajan. Joskus jopa kokonaisen vuorokauden tai vähän enemmänkin, ennen kuin kuolema lopulta armahti. Tuomittu joutui myös tukemaan itseään mahdollisesti naulojen lävistämillä jaloillaan, ettei tukehtuisi. Erään antiikin tarinan mukaan, joka saattaa olla tosi, eräs henkilö oli pari päivääkin kestänyt ristillä elossa, ja roomalaiset olivat olleet tästä niin vaikuttuneita, että olivat päästäneet miehen sitten vapaaksi. Mutta tarina ei kerro sitä, kuinka mies pärjäsi päästyään vapaaksi. Voihan olla niin, että naulanhaavat tulehtuivat ennen täydellistä parantumista ja mies kuoli sitten joka tapauksessa.

Mutta Jeesuskin kuoli lopulta. Uusi testamentti väittää, että roomalaiset eivät katkoneet hänen sääriluitaan varmistaakseen hänen kuolemansa, koska hän oli selvästi jo kuollut siihen mennessä. Väite sopii yhteen erään ajan juutalaisten tunteman profetian kanssa.

Uusi testamentti myös väittää, että Jeesus Arimatialainen -niminen rikas mies, joka oli Jeesuksen kannattaja, antoi omistamansa kalliohaudan Jeesuksen haudaksi. Ja Pilatus olisi sitten tämän ilmeisesti hyväksynyt. En tiedä, onko kalliohautatarina totta vai ei.

Mutta jossain vaiheessa tämän jälkeen Jeesuksen opetuslapset sitten saivat päähänsä, että Jeesus kuitenkin elää. Tämä oli tarinan mukaan kuitenkin lähtenyt vähän myöhemmin oppilaittensa luota ruumiillisessa muodossa ja astunut Jumalan taivaaseen, tai muuta sellaista.

Tiedä, mitä helvettiä siinä sitten oikeasti tapahtui. Tarina sanoo joka tapauksessa naispuolisten Jeesuksen seuraajien olleen ensimmäisiä ihmisiä, jotka kertoivat Jeesuksen elävän. Ja tällaista ei – ehkä, tai todennäköisesti – olisi kerrottu, mikäli naispuoliset ihmiset eivät todella olisi olleet ensimmäisiä, jotka näin luulivat.

Minun mielestäni uskottavinta on, että Jeesus heitettiin kuolemansa jälkeen joukkohautaan, kuten pastori Antti Kylliäinen oli lausunut vuonna 1997 julkaistussa kirjassaan Kaikki pääsevät taivaaseen. Ei sieltä kukaan olisi mennyt jälkeen päin kaivelemaan Jeesuksen ruumista, kun se oli ensin luotu umpeen.

Toiseksi uskottavin vaihtoehto on minusta se, että Jeesus jotenkin kaikesta huolimatta selvisi hengissä, karisti maan tomut jaloistaan ja muutti Intiaan. Maassa elää asiasta perimätieto, joka ei kyllä ole tiedollisesti varma.

Pidän itse järkevänä ajatusta, että Jumalan valtakunta tulee maan päälle kaikkein parhaiten, kun tulee tapetuksi väkivallattoman toiminnan seurauksena. Näin kävi Jeesus Nasaretilaiselle joka tapauksessa. Hän ei käynyt fyysistä sotaa. Esim. islamin ja hitleriläisen kansallissosialismin eli tuttavallisemmin natsismin synnyssä taas uskolla väkivallan siunauksellisuuteen on ollut tärkeä merkitys.

Lukija huomaa, että pidän monia Uudessa testamentissa esitettyjä Jeesus Nasaretilaisen elämää koskevia asioita uskottavina. Minusta on melko epätodennäköistä, että Jeesuksen kaltainen henkilö olisi kokonaan keksitty yhden tai useamman ihmisen toimesta. Oletettu Jeesus lainopettajana toki osasi niin lukea kuin kirjoittaa niin äidinkieltään arameaa kuin juutalaisten pyhien kirjoitusten kieltä hepreaakin. Ja kuten aikaisemmin olin ilmaissut, niin luultavasti myös kreikkaa. Hän ei vain itse kirjoittanut oppejaan, tai miksi niitä kutsuisimme, muistiin. Tai ei ainakaan sellaisessa muodossa, joka olisi kestänyt yhtään aikaa. Papyrus, loistava ja melko halpa tekstin tallennusmateriaali, oli kuitenkin keksitty. Jeesusta koskenut enemmän tai vähemmän tosi perimätieto kirjoitettiin muistiin Jeesuksen oletettua kuolemaa seuranneiden noin kuudenkymmenenviiden vuoden aikana.

Normikristinuskoa hieman alle 2000 vuotta sitten vastustaneet normijuutalaiset ainakin taisivat pitää Jeesusta historiallisena henkilönä.

Minusta Jeesus Nasaretilainen on joka tapauksessa enemmän historiallinen henkilö kuin kuningas Arthur, josta me tiedämme oikeastaan ainoastaan sen, että noin 1500 vuotta sitten germaaniheimojen aseellinen rynnistys Englannin kristittyinä itseään pitäneiden aikaisemmin jossain määrin roomalaistuneiden brittikelttien maille oli onnistuttu pysäyttämään joksikin aikaa. Entisessä roomalaisessa Britanniassa on siis täytynyt elää siihen aikaan vähintään yksi varsin pätevä sotapäällikkö, joka osasi panna vastaan germaaniheimoille.

Jeesus on ehkä yhtä paljon tai vähän historiallinen henkilö kuin kreikkalainen filosofi Sokrates.

Johanneksen evankeliumi vaikuttaa nk. synoptisiin evankeliumeihin verrattuna enemmän teologiselta julistukselta, vaikka sen sanotaankin sisältävän (myös) vanhaa perimätietoa.

Neljästä evankeliumista ensimmäisenä julkaistu, Markuksen evankeliumiksi nimetty, ei vanhimmissa ja luotettavimmiksi katsotuissa käsikirjoitusversioissaan sisällä ollenkaan mainintaa Jeesuksen ylösnousemuksesta. Ylösnousemustarina on siis lisätty tekstiin myöhemmässä toimitustyössä. Markuksen versiossa minua viehättää se, että vaikka se on suhteellisen lyhyt, niin näyttää siltä kuin "Markus" olisi halunnut mahdollisimman tarkasti kirjoittaa asiat siten kuin ne olivat todella tapahtuneet – kristillisuskonnollisesta näkökulmasta silti toki.

Jeesus Nasaretilainen on minusta kunnioitettava historiallinen henkilö ja yksi juutalaiskansan suurmiehistä, vaikka jo vähän myöhempi kehitys johti kristinuskon eroon juutalaisuudesta. Minulla itselläni ei kuitenkaan ole mitään syytä uskoa, että Jeesus itse olisi halunnut perustaa uutta uskontoa.

Ajatelkaa Vanhan ja Uuden testamentin eroja. Vanha testamentti sisältää myös selvästi uskonnollista aineistoa, onhan se eräänlaisen epätieteellisen historiateoksen ohella eräs juutalaisen itseymmärryksen tekstimuotoinen todistus, mutta siinä on myös paljon maallista aineistoa, josta parhaana esimerkkinä Korkea veisu (nykysuomeksi Laulujen laulu), joka sisältää rakkausrunoutta. Vanha testamentti sisältää myös Mooseksen lain, sananlaskuja ja minun mielestäni melko mainion Saarnaajan kirjan. Vanhassa testamentissa uskonnollinen moraali on aina välillä myös varsin ala-arvoista, vaikka ei välitettäisikään siinä kuvatuista varhaisten juutalaisten toimittamista "pyhistä" kansanmurhista. Joita mahdollisesti tai jopa todennäköisesti ei todellisuudessa ole tapahtunut siinä laajuudessa kuin mitä Vanha testamentti esittää. Itse asiassa on melko todennäköistä, että juutalaisuus uskontona syntyi paikallisten kanaanilaisten omana uskonnollisena uudistusliikkeenä.

Uusi testamentti taas on kannesta kanteen oikeastaan läpiuskonnollinen teos. Teoskokoelma sisältää parhaimmillaan oikein korkeaa moraalisuutta. Väkivaltaa ei siinä koskaan sinänsä ihannoida, jos ei kokonaan tuomitakaan. Huono puoli Uudessa testamentissa on mielestäni se, että sen yhteyteen ei ollut luotu selitysteosta, joka olisi estänyt normikristittyjen pahimmat ylilyönnit ja tyhmyydet sen kokoamista seuranneina aikoina, aina tähän päivään saakka.

Tähän liittyen voi myös sanoa, että Uusi testamentti ei kuitenkaan sisällä aikaisemmin mainitsemaani kolminaisuusoppia, vaikkakin jotkin sen opetuksista on mahdollista ymmärtää siten, kuin myöhemmin on tässä opissa esitetty. Uuden testamentinkin mukaan Jeesus Nasaretilainen on kuitenkin joka tapauksessa eräänlainen pelastajahahmo.

Lisäksi haluaisin todeta, että Johanneksen ilmestys, Uuden testamentin ja kristillisen Raamatun viimeinen osuus, on melko villi. Olisi kiva, jos joku tekisi siitä joskus elokuvan tai tv-sarjan.

Kiinnittäisin huomiota myös seuraavaan:

Jumala siis olisi tarinan mukaan ensin antanut ilmoituksensa juutalaisille, ja muiden pelastuksesta ja eduista Hän ei olisi ollenkaan ollut kiinnostunut. Jeesus, noin 2000 vuotta sitten elänyt juutalainen rabbi, olisi sitten muun ohella opettanut, että ei hän ole tullut kumoamaan juutalaista lakia, vaan täyttämään sen tarkoituksen.

Ja sitten osa Jeesuksen seuraajista olisi luonut uskonnon, joka olisi muuttunut lähetysuskonnoksi jo ensimmäisellä vuosisadalla jKr. ja lopulta erottautunut alkuperäisestä juutalaisuudesta. Ja joka oikeastaan välittäisi huomattavan vähän juutalaisen lain ylläpitämisestä Jeesukseen verrattuna. Ja väittäisi Jeesusta Jumalan pojaksi ja pelastajaksi täten rikkoen juutalaisen monoteistisen doktriinin.

Uuteen testamenttiin sisällytetyt tekstit toki syntyivät yhdessä varhaisen kristologian kehittymisen myötä.

...Itse henkilökohtaisesti pitäisin Jeesus Nasaretilaista korkeintaan pelastavaisena, millä ilmaisulla tahdon viitata hänen opetustensa yhteiskunnalliseen merkitykseen, en yksilöitten kohtaloon kuolemanjälkeisessä elämässä.

Kirjailija Leo Tolstoi oli hyvä venäläinen

Venäjällä eli ennen wanhaan (1828-1910) suuri kirjailija nimeltä Leo Tolstoi. Häntä pidetään yhtenä maailmankirjallisuuden klassikoista. Sota ja rauha -suurromaanissaan hän, paitsi että esitteli käsittämättömän määrän romaanihenkilöitä, myös esitti aikaansa edellä olevan käsityksen, että todellisia historian subjekteja ovat suurten johtajien sijaan pikemminkin suuret kansanjoukot.

Vanhoilla päivillään Tolstoista tuli hieman erikoinen, jos näin saa sanoa. Hän koki uskonnollisen kriisin, johon suuntaan oli viitannut jo hänen toiseksi tunnetuin romaaninsa Anna Karenina ja jonka seurauksena hän tuomitsi kaiken siihen asti kirjoittamansa. Tämä oli suuri isku hänen vaimolleen Sofja Andrejevnalle (os. Behrs, 1844-1919)), joka oli ollut aviomiehensä teosten tärkein puhtaaksikirjoittaja.

Nuorempana olin ollut eräänlainen pienimuotoinen Tolstoi-asiantuntija, mutta niistä ajoista on jo aikaa, ja aivoni ovat hapertuneet.

Kirjailija ja poliittinen ajattelija Maksim Gorki (1868-1936) tunsi henkilökohtaisesti Tolstoin. Myöhemmin Gorki esitti terävää kriittistä ajattelijaa Venäjän kommunistisessa vallankumouksessa ja välittömästi sen jälkeen, mutta Stalinin saatua hankittua Neuvostoliitossa vallan itselleen miehestä tuli vallanpitäjän tahdoton sylikoira, sillä hän ei tahtonut kuolla. Mutta kukapa tahtoisi. Gorki tultiin tuntemaan sosialistisen realismin perustajana. Kyseessä on "taiteellinen" suuntaus, jossa on tärkeää olla Puolueelle mielin kielin. Jos ketään enää tässä vaiheessa kiinnostaa, niin suuntauksen tarkoituksena on ollut myös palvella kommunistien vallankaappausta ja "sosialismin" rakentamista olemalla kansantajuista.

No, Leo Tolstoi tuli siis ideologisesti villiksi wanhoilla päivillään. Tämä tapahtui 1870-luvun loppupuolella. Hän alkoi kannattaa väkivallattomuuden ideologiaa. Sellaista, jonka mukaan valtiovalta on pahasta, koska se perustuu väkivaltaan. Myös tuomarin ammatti on ikävä juttu, koska tuomari joutuu työssään tuomitsemaan, mikä on Tolstoin mielestä vastoin Jeesus Nasaretilaisen Vuorisaarnaa. Kirjailijan äkkiväärä uusi ideologia perustui siis yhdenlaiseen Vuorisaarnan tulkintaan.

Tästä pitäen Tolstoi keskittyi tsaarinvallan arvosteluun sekä ohjelmallisten kirjoitusten kirjoittamiseen.

Tolstoi suhtautui tässä vaiheessa myös seksiin kriittisesti, mutta hänen oli kyllä helpompaa ryhtyä tähän wanhoilla päivillään. Nuorempana hänen munansa olisi ollut jonkin verran terhakkaampi.

Ja voi myös kysyä, että antoiko Tolstoi seuraajilleen mitään todellisia työkaluja, joiden avulla nämä olisivat voineet oikeasti seurata Vuorisaarnan oppeja.

Wanha Tolstoi ei uskonut ihmeisiin. Eräässä kirjoituksessaan hän sanoi, että kaikki Raamatun kertomukset niistä ovat "papiston huijausten ja juutalaiskansan taikauskon karkeaa sekoitusta".

Tolstoin maailmanselityksessä Jumala oli vain eräänlainen korkein moraalinmäärittäjä, mikä voi pistää ihmisen kysymään, että oliko hänen järjestelmässään Jumalalla oikeasti mitään tekoa, vai oliko Tolstoi ympännyt Hänet mukaan vain vanhasta muistista.

Tolstoi kaiken muun ohella myös puolusti suomalaisia tsaarinvallan sortoa vastaan. Mies oli itse asiassa sitä mieltä, että olisi täysin oikein ja kaunista, jos Venäjän imperiumi hajoaisi.

Tolstoi oli sen verran suuri nimi maailmalla, että tsaarin hallinto ei uskaltanut koskea häneen. Hän itse sanoi tähän, ettei hän ole vielä niin vanha ukko, ettei hallinto voisi ryhtyä toimenpiteisiin hänen suhteensa. Tai kuten nykyään sanottaisiin, kantamaan vastuuta sanomisistaan (nk. sananvastuuteoria).

On sanottu, että Tolstoilla on ollut suuri vaikutus siihen, että tsaarin hallinto lopulta kaatui. Hän kun onnistui vakavasti kaivamaan maata sen arvovallan alta.

Suomessakin oli Tolstoilla aikoinaan seuraajia, mm. kirjailija Arvid Järnefelt (1861-1932). Voin mainita myös köyhiä elämäntyönään auttaneet veljekset Akseli ja Eeli Isohiiden, jotka punaiset murhasivat Suomen sisällissodan aikana, koska nämä eivät suostuneet tarttumaan aseisiin kenenkään puolella. Totuuden nimissä on kuitenkin todettava, että yhtä hyvin valkoinen puoli olisi voinut murhata heidät aseistakieltäytymisen vuoksi, mutta he sattuivat asumaan alueella, jolla punaiset hallitsivat, joten veljesten tappaminen jäi näiden hommaksi.

Maailmanlaajuisesti tunnetuin Tolstoin oppilaista on intialainen Mohandas Gandhi (1869-1948). Vaikka Intialla on omat perinteensä tällaisissa asioissa, Gandhi sai kirjeenvaihtonsa Tolstoin kanssa kautta runsaasti vaikutteita tämän "kristillisestä anarkismista", joka kannatti väkivallattomuutta, rauhaa ja kansalaistottelemattomuutta.

Gandhin kypsyminen myös Intian kastittoman väestön asianajajaksi tosin kesti melko pitkään. Ennen 1930-lukua Gandhi oli lähinnä vain taistellut väkivallattomasti Etelä-Afrikassa vallinnutta rotusortojärjestelmää vastaan sekä brittivaltaa vastaan Intiassa. Gandhi ei missään vaiheessa kannattanut kastijärjestelmästä luopumista, vaikka hän lopulta kannattikin kastittomien, "koskemattomien", aseman parantamista, Tästä syystä hän ei vielä nykyäänkään ole monen kastittoman intialaisen sankari.

Nyt, kun meillä on idässä verenhimoinen ja epäkristillinen naapuri, niin voinen rauhassa saada todeta, että kirjailija Leo Tolstoi oli puutteistaan huolimatta hyvä venäläinen myöskin siitä huolimatta, että nykyään tolstoilaisuus on jo melko lailla kuollut aate. Aatteen kuoleman tärkein selittäjä lienee se, ettei Tolstoin opeista kiinnostuneilla ole välttämättä ollut henkisiä työkaluja toteuttaa "Vuorisaarnan ihannetta".

Venäjän sekurokratiajuntan johtajaa Vladimir Putinia taas ovat ajaneet ja ajavat edelleen rahanhimo, kylmä vallanhalu ja Venäjän suuruudesta haaveilu. Tolstoilaisittain ajatellen Venäjä ei kuitenkaan ole suuri vaan pieni.

Imperialismi on pienten sielujen taidetta, sanokaa minun sanoneen.

...

PS. Täysin kirjoitukseni aiheeseen liittymättä. Periaatteessa perjantaina 9.12. Jeesuksen vuonna 2022 olin saanut uuden sivustoni Tom Kärnä suo käytännössä valmiiksi. 1990-luvulta alkaen minulla oli ollut toisella palvelimella lähes samanniminen sivusto Tom Kärnän SUO, joka häipyy vuoden 2022 vaihtuessa 2023:ksi bittien taivaaseen, koska Elisa lopettaa palvelun kokonaan yksin yritysasiakkaita lukuunottamatta. Oli ollut todella hirveä homma siirtää sivuston sisältö uuteen muottiin. Mutta nyt se on siis tehty.