"Kärnismi" poliittisena ideologiana

Tämä on taas jälleen kerran niitä vanhoja juttuja, joita olen harrastanut tässä blogissani jo aika monta kertaa. Olen tuossa välillä myös päättänyt olla julkaisematta paria lyhyempää oma-aatekuvaustani. Ne tuntuivat tylsiltä ja toisteisilta.

Lisäksi minun kannattanee nyt heti aluksi todeta, ettei tämän blogimerkinnän sisällöllä ole mitään tekemistä erään Keskusta-puolueen poliitikon nimeltä Mikko Kärnä kanssa.

Muotoilen tässä siis luonnoksenomaisesti jonkinlaisen poliittisen ideologian, jollaista voisin sanoa kannattavani, ainakin suurin piirtein. (Tällä kertaa ei ole kyse mistään lyhyestä listasta, kuten usein aikaisemmin on ollut.)

Olennainen osa ideologiaa on konservatiivinen periaate, nimittäin se, että tulee pyrkiä ennalta estämään poliittisten päätösten tarkoittamattomat ikävät sivuvaikutukset. Toisin sanoen poliittisia päätöksiä tulee puntaroida melko tarkkaan etukäteen, ettei mitään satu.

Ideologia kannattaa demokratian ohella liberalismin vapausoikeuksia, mukaan lukien sananvapaus. Sananvapaudessa on kysymys siitä, että ihmiset sallivat sananvapauden niillekin ihmisille, jotka omasta mielestä ovat väärässä. Sananvapaudessa on kysymys myös siitä, että ei sallita heimokantaisten, uskonnollisten ja ideologisten tabujen kahlita vapaata sanaa, eikä edes hyväntahtoisten aikomusten. Kaikki "pyhät" tarinat, hahmot, kirjat ja uskomukset olkoot vapaata riistaa julkisuudessa. Lyhyesti sanoen sananvapaudessa on kysymys siitä, että ihmisillä on oikeus lausua (myös) helvetin typeriä mielipiteitä julkisesti. Siitä, mikä sitten on helvetin typerä mielipide, eri ihmisillä on erilaisia käsityksiä. Itse toivon, että mielipiteet ovat mahdollisimman pitkälle tieteellisesti perusteltuja, mutta arkimielipiteisiin ja henkilökohtaiseen maailmankatsomukseen ja arvoihin liittyen tätä ei voida vaatia. Tieteellisimminkin suuntautuneilla ihmisillä on näihin kolmeen liittyen epätieteellisiä uskomuksia.

Ideologian mukaan kullakin kansalla, etnisyydellä ja kansakunnalla on oikeus ajaa omia etujaan, kunhan tekee sen loukkaamatta isommin muiden kansojen tai etnisyyksien ja muiden maiden ja kansojen tai etnisyyksien ihmisten ihmisoikeuksia.

Ideologia kannattaa isänmaallisuutta.

Ideologia kannattaa kansalaisoikeuksia, jotka ovat eri asia kuin yleiset ihmisoikeudet, jotka taas kuuluvat kaikille homo sapiens -tasankoapinalajiin kuuluville.

Ideologia suhtautuu periaatteessa myötämielisesti uskonto-nimiseen kulttuuriseen ilmiöön sinänsä ja myöskin muihin vastaaviin illuusioihin, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista (kunhan ne eivät ns. pyri hyppimään silmille).

Ideologia suhtautuu kuitenkin kriittisesti sellaiseen, että uskonnoille ja uskonnolliselle yhdyskunnille annetaan poliittista valtaa. Jotta uskonto voi ilmiönä oikeasti kukoistaa, niin uskonnollisille rikkaruohoilmiöille ei saa antaa tilaa.

Ideologia kannattaa sekulaaria valtiota ja sen puolustamista teokratian tai pappisvallan kannattajia vastaan. Julkisen vallan ja uskonnollisten yhdyskuntien tulee olla erotettuja toisistaan sekä ideologisesti että hallinnon tasolla. Kelpoisuus julkisen vallan virkoihin ei saa olla sidottu jonkin tietyn uskonnon kannattajiin tai jonkin tietyn uskonyhteisön jäsenyyteen. Uskonto olkoon yhteiskunnassa yksityisasia.

Ideologia kannattaa sitä, että pyhää sotaa toisinajattelevia vastaan kannattavien uskontojen ja uskonnollisten yhdyskuntien tulee olla lailla kiellettyjä. Ideologia kannattaa myöskin sitä, että sellaisten uskontojen ja uskonnollisten yhdyskuntien tulee olla kiellettyjä, jotka pitävät toisinajattelijoita yhteiskunnallisessa mielessä alempiarvoisina.

Myöskin rahankeruukoneeksi esim. johtajan tai johtajien aineellisen edun hyväksi muodostettujen uskontojen ja uskonnollisten yhdyskuntien tulee olla lailla kiellettyjä.

Menestysteologiaksi nimitetään sellaisia uskonnon suuntauksia, joiden mukaan "oikean uskonnon" seuraamisen mukana tulee myös maallinen menestys. Ideologia kannattaa sitä, että myöskin menestysteologiaa kannattavien uskontojen ja uskonnollisten yhdyskuntien tulee olla lailla kiellettyjä. 

Myöskin ideologia kannattaa sitä, että jos uskonto tai uskonnollinen yhdyskunta on sitä mieltä, että orjuus tai orjien seksuaalinen hyväksikäyttö on nykyään oikein tai on joskus ollut oikein, kyseisen uskonnon tai uskonnollisen yhdyskunnan tulee olla lailla kielletty.

Ideologia kannattaa myös sitä, että ollakseen laillinen ja suvaittu uskonnollisen yhdyskunnan tulee hyväksyä periaate, että sen jäsenien ei ole pakko olla uskovaisia. Sen sijaan hyväksytään se, että uskonnollinen yhdyskunta saa esittää aikuisena jäseneksi liittymisen ehdoksi uskovaisuuden, kunhan se ei myöhemmin pyri estämään pakkokeinoin tai painostamalla uskonnollisen vakaumuksen jättämistä. Myöskin sellaisten uskontojen tulee olla ideologian mukaan kiellettyjä, jotka pyrkivät kieltämään uskonnollisen yhdyskunnan jäseniä ystävien hankkimisen yhteisön ulkopuolelta.

Ja ideologia kannattaa sitä, että eläinten rituaaliteurastamisen tulee olla lailla kiellettyä sekä sitä, että rituaaliteurastettujen eläinten lihaa ei saa myydä eikä tarjoilla. Ideologia kannattaa myös sitä, että julkisen vallan hallinnoimissa tai tukea saavissa kouluissa ja oppilaitoksissa ja lastentarhoissa sekä muissakin julkisen vallan instansseissa ei tarvitse eikä pidä olla syöjille tarjolla rituaalisesti "puhdasta" vaihtoehtoa ruoaksi.

Ideologia kuitenkin hyväksyy, että valtiossa poliitikot ja puolueet saavat kannattaa uskonnollismielisiäkin ideoita, kunhan ne eivät ole jonkin tietyn uskonnon tai uskonyhteisön omaisuutta vaan myös joidenkin muunlaisten uskovaisten tai ei-uskovaisten ihmisten kannattamia. Uskovaisia ja uskonnollisia ihmisiä ei toki pidä kohdella yhteiskunnassa ali-ihmisinä, elleivät he anna riittävästi aihetta sellaiseen, toisin sanoen, kunhan eivät ns. hypi silmille.

Ideologia kannattaa sitä, että demokratianvastaisten sekä rasististen ja poliittista väkivaltaa kannattavien poliittisten puolueiden ja liikkeiden tulee olla lailla kiellettyjä. Rasismilla tarkoitetaan siis ihmisarvon epäämistä "väärää" rotua tai etnisyyttä edustavilta ihmisiltä.

Demokratian itsepuolustuksen vuoksi ideologia myöskin kannattaa sellaista, että äänioikeus on sidottu siihen, että kansalainen ei kannata uskonnollista poliittista ideologiaa, sekä sellaista, että kelpoisuus julkisiin virkoihin on sidottu siihen, että kansalainen hyväksyy tieteellisen menetelmän, jossa on kysymys tiedon hankkimisesta mahdollisimman objektiivisin keinoin. Myöskään ihminen, jolla ei ole äänioikeutta, ei ole kelpoinen julkisiin virkoihin.

Ideologia hyväksyy markkinatalouden yksityisine yrityksineen sillä perusteella että talouselämän saattaminen julkisen vallan omistukseen/hallintaan aiheuttaa epätoivottuja seurauksia, sellaisia kuten byrokratian ja tuotannon tehottomuuden suuren lisääntymisen ja tuotannon huonon vastaamisen kuluttajien tarpeisiin. Markkinoita ja markkinataloutta ei kuitenkaan pidä kohdella joidenkin liberalismin haukkojen tapaan kuin ne olisivat jumalia tai jumalallinen säätämys. Ideologia kannattaa sitä, että julkisen vallan tulee korjata markkinatalouden toimintaan sisältyviä virheitä. Oletuksena on, että missä markkinataloutta ei koko ajan suitsita ja kontrolloida poliittisesti, seuraus on pitemmällä tähtäimellä sorto ja demokratian tuho.

(Sosialismiin voidaan siirtyä vasta sitten, kun sen ilmeiset valuviat on korjattu, hyvät Marx ja Engels. Te saatoitte olla älykkäitä ja hyväntahtoisia ihmisiä, mutta te olitte niin kovin monessa asiassa kuitenkin väärässä. Maanmiehenne, oikeistososiaalidemokraattinen teoreetikko Eduard Bernstein korjasi teidän erehdyksenne. Vaikka kyllä minä silti jossain syvällä sisimmässäni varmaankin kannatan jonkinlaista sosialistista, eetosta, jos saan näin sanoa, vaikkakin maltillisessa muodossa.)

Ideologia kannattaa filosofi John Rawlsin (1921-2002) vapausperiaatetta ja eroperiaatetta: Vapausperiaatteen mukaan kaikille ihmisille tulee taata mahdollisimman laajat vapaudet siten, etteivät ne rajoita toisten ihmisten samanlaisia vapauksia. Eroperiaatteen mukaan taas vain ne taloudelliset erot ovat oikeudenmukaisia, jotka maksimoivat sen kansalaisen aseman, joka loppujen lopuksi jää huonoimpaan asemaan. Joidenkin ihmisten kohdalla voidaan siis oikeuttaa korkeammat tulot, jos se hyödyttää myös vähäosaisimpia.

Ideologian mukaan on olemassa nk. luonnollisia monopoleja, joita julkisen vallan ei käytännön syistä, so. yleisen edun vuoksi, kannata antaa markkinoitten hoidettavaksi.

...Käytännön syistä ideologiaan kuuluu myös sen kannattaminen, että poliitikkojen tulisi olla halukkaita kertomaan asia julki, kun niin kutsutusti keisarilla ei ole vaatteita.

I PS.: 

Jos pitäisi kuvata mahdollisimman lyhyesti tässä esittämäni poliittinen ideologia, niin mielestäni tällainen kuvaus olisi osuva:

Em. konservatiivinen periaate, vapaudenhenkisyys, isänmaallisuus, demokraattisuus ja sekularismi.

Mutta paras selittää lyhytkuvauksen kaksi viimeistä kohtaa vielä pitemmin. Demokraattisuus tarkoittaa sitä, että ideologia kannattaa demokratiaa sekä sitä, että ihmisiin tulee suhtautua täysien ihmisoikeuksien pohjalta. Sekularismi tarkoittaa sitä, että ideologia kannattaa sitä, että valtion ja julkisen vallan tulee olla uskonnoista ja uskonnollisista yhdyskunnista erotettuna, sekä sitä, että uskonnollinen yhteiskuntajärjestelmä torjutaan.

Jos ei halua käyttää otsikkoon laittamaani sanaa kärnismi aatteen nimenä, niin voi käyttää vaikka ilmaisua liberaali työläismyönteinen konservatismi.

(Se, että kehtaan ja viitsin käyttää nimessä sanaa "konservatismi", juontuu osaltaan sellaisesta tuntemastani historiallisesta tosiasiasta, että eräässä elämänvaiheessaan brittiläinen konservatiivinen poliitikko Benjamin Disraeli (1804–1881) oli ollut sitä mieltä, että Yhdistyneen kuningaskunnan yläluokan tulisi liittoutua työväestön kanssa vastustamaan maan keskiluokan itsekkyyttä.)

Taivaassa on kuumempaa kuin helvetissä

Paul Bourke -nimistä henkilöä on kiinnostanut se kysymys, että mikä on kristinuskoisuuden mukaisen taivaan lämpötila. Mies on laskenut asian käyttäen hyväkseen Stefanin–Boltzmannin lakia, joka on fysikaalinen laki, jonka mukaan mustan kappaleen säteilemä teho pinta-alaa kohti on suoraan verrannollinen lämpötilan neljänteen potenssiin.

Hän perustaa taivaan todellista lämpötilaa koskevat laskelmansa Jesajan kirjan 30. luvun 26. jakeeseen, joka kuuluu kokonaisuudessaan näin:

Silloin kuun valo on oleva kuin auringon valo, ja auringon valo on oleva seitsenkertainen, kuin seitsemän päivän valo yhdellä kertaa – sinä päivänä, jona Herra sitoo kansansa haavat ja parantaa sen ruhjeet ja vammat.

Bourke oli  siteerannut vain asian kannalta oleellisen osan jakeesta selitystekstissään:

Moreover the light of the moon shall be as the light of the sun, and the light of the sun shall be sevenfold, as the light of seven days

Kaava ja sen mukaiset laskut löytyvät tältä hänen nettisivujensa sivulta: Heaven is hotter than hell!.

Kulttuurin kritisoiminen on fobiaa yhtä kaikki

Islamin, kansallissosialismin ja kristinuskon kritisoiminen on rasismia, sillä nykyään rasismiksi katsotaan myös kulttuurin arvosteleminen.

Lisäksi tuollaisessa toiminnassa on kyse myöskin fobiasta, elikkä islamofobiasta, kansallissosialismifobiasta ja kristinuskofobiasta.

Fobiassa on kyse sairaalloisesta pelosta, ja siten näissäkin fobioissa, sen sijaan että foobikoksi leimaamisella yritettäisiin ennalta estää asiallinen kritiikki.

Marxilaisia sosialidemokraatteja ja liberaaleja voi hyvällä syyllä nimittää äärioikeistolaisiksi tai saatanallisiksi, sillä nämä tahot ovat aikuisen oikeasti sitä mieltä, että kulttuureja voi ja saa arvostella.

Jos kutsuisin itseäni ateistiksi

Jos kutsuisin itseäni ateistiksi, niin se tarkoittaisi vain sitä, että vaikka en kiellä yhdenkään "ainoan" Jumalan, tai muunkaan jumalan, olemassaoloa, niin en usko, että on olemassa tieteellisiä, objektiivisia, perusteita uskoa, että jokin jumalista, tai yleensä jumalia, olisi olemassa.

Jos nimittäisin itseäni kulttuurikristityksi, niin se tarkoittaisi sitä, että arvostaisin sellaista kristillisyyttä, joka ei halua yhteiskunnassa sortaa toisinajattelijoita. Toisin sanoen esim. kveekarismia. Kristillisyys on kuitenkin keskimäärin ollut melko sortavaa historian aikana.

Toisaalta kveekarismi on jonkinlainen spiritualismin alalaji. Siis siinä merkityksessä, että uskotaan voitavan olla yhteydessä johonkin suurempaan kuin itse, tai "Korkeimpaan", kokonaan ilman välihenkilöitä tai välineitä välissä. Spiritualismi ei ole myöskään kirjanuskovaisuutta.

Kun kveekarismi on spiritualismia, niin on kyseenalaista, että voisiko edes alkuperäistä 1600-luvun kveekarismia nimittää kristinuskon alalajiksi, vaikka kveekarismi syntyi kristinuskoperusteisesti kristinuskoisen kulttuurin piirissä. (Olen käynyt elämäni aikana yhden kerran kveekariseurakunnan kokouksessa monta vuotta sitten. Yksi hyvä kaverini vei minut tuolloin autollaan sinne, ja mielenkiinnosta hän tuli mukaan. Valitettavasti hän nukahti hiljaisen tunnin aikana, ja ihmetteli sen päätyttyä, että kuinka lyhyeltä ajalta yksi tunti tuntuikaan. Siinä hän oli tuolilla istuen torkkunut.)

Lopuksi haluan vielä mainita sen, minkä olen blogeissani tähän mennessä tuonut esiin jo monta kertaa. Sen, että lajimme homo sapiensin olemus voimallisena kulttuuriolentona ja kulttuurinluojalajina, on kaikki seurausta siitä, että olemme joskus 70.000 vuotta sitten saaneet – ehkä kyseenalaiseksi siunaukseksi – sen, että me kykenemme kuvittelemaan paljon sellaisia asioita, joiden ei voida osoittaa olevan olemassa, ja jopa uskomaan niihin syvästi ja vakaumuksellisesti. Minulla itsellänikin on tähän lajiin kuuluvia perustelemattomia uskomuksia: arvomaailmani, eettiset ja moraaliset käsitykseni. Kaikki käsitykset perimmäisistä totuuksista ja elämän tarkoituksesta ovat tätä samaa. Mutta tämä lajimme erikoinen piirre on mahdollistanut myöskin yksilömäärältään suuret ihmisyhteisöt. Ne ovat mahdollisia, koska kykymme uskoa objektiivisesti katsoen olemattomiin tai todistamattomissa oleviin asioihin tekee mahdollisesti myös nk. kokoontumisen lipun ympärille. Eli toisin sanoen laajalla joukolla ihmisiä voi olla jokin yhteinen asia, johon he uskovat ja jonka puolesta he voivat elää ja vaikka kuolla.

Ja siihen jotenkin myös liittyen: kuten olen myöskin lausunut useaan kertaan, niin monikulttuurisuuden vastakohta ei ole monokulttuuri vaan se, että yhteiskunnassa on olemassa yhteiset minimisäännöt, joiden mukaan kaikki tai melkein kaikki elävät. Ja jos mennään kveekareita huomattavan paljon kauemmas historiaan, niin Rooman valtakunnan viranomaiset aikoinaan ainakin joskus vainosivat kristittyjä, koska nämä eivät yleensä suostuneet edes yhtä ainutta suitsukkeenmurusta uhraamaan keisarin puolesta. Tällainen käyttäytyminen käsitettiin epälojaalisuudeksi valtiota kohtaan. Kristityt kyllä halusivat tuolloin esiintyä lainkuuliaisina valtion alamaisina, mutta Rooman valtakunnan minimisäännöt vaativat tuolloin uskollisuuden osoittamista teoilla.

Mikä on sinun toteemieläimesi? Mitä tabuja sinulla on?

Koska puoluekuri nyt kuitenkin on tosiasia meidän typerässä parlamentarismissamme...

Blogissani Mullokala seikkailee viime vuoden 2025 jKr. syyskuussa julkaisemani siteerausmerkinnän lukijakommenteissa tapahtui jotain, mikä oli herättänyt minussa suorastaan poliittisen uudistajan. Edellisellä kerralla näin oli käynyt kesäkuussa, jolloin olin julkaissut toisessa blogissani tekstin Seksikäs poliittinen järjestelmä. (Joka minusta on kuitenkin huono, mutta sitä pitää yrittää.)

Kiitoksia kaikille osallistujille. Erityinen kiitos nimimerkille QroquiusKad.

Kyseisessä syyskuisessa blogimerkinnässä oli kyse siitä, että selvästi nykyistä 200:ta pienempi määrä kansanedustajia riittäisi, kun kerran nämä joutuvat joka tapauksessa noudattamaan ja tottelemaan puoluekuria.

Siihen jotenkin liittyen olin vuonna 2012 jo julkaissut nettisivuillani asiallisen tekstin Hallituksen muodostaminen, jossa hieman käsittelen asiaa.

Suomen nykyisenkin perustuslain mukaan ilmeisesti kansanedustajia sitovat ainoastaan omatunto ja Suomen laki. Puoluekuri on vastoin tätä perustuslain ilmaisemaa arvoa. Käytännössä puolueet katsovat joutuvansa paimentamaan jäsen-kansanedustajiaan siinä, kuinka nämä äänestävät eduskunnassa ja mitä sanovat julkisuudessa. Puolueita ei meidän järjestelmässämme ilmeisesti voida rangaista tällaisesta toimintakulttuurista.

Toisaalta parlamentaarisen demokratian ollessa voimassa puolueiden voisi olla vaikea suoda omille kansanedustajille vapaita käsiä kaiken suhteen. Hallitukset voisivat kaatua joskus melko äkkiä, jos useampi jonkin hallituspuolueen kansanedustajista äänestäisi luottamuslauseäänestyksessä hallitusta vastaan. Tai muissa tärkeissä äänestyksissä.

Luottamuslauseäänestykset ovat parlamentaarisissa demokratioissa enemmänkin näytelmää. Eivät hallituspuolueiden kansanedustajat tapaa äänestää omaa hallitustaan vastaan, ellei hallituspuolue ole sisäisesti erityisen hajonnut.

Ja oppositiossa olevien puolueiden kansanedustajat eivät tapaa kieltäytyä äänestämästä hallituksen luottamusta vastaan, ellei oppositiopuolue ole tehnyt sopimusta hallituksen tukemisesta.

Kyse on siitä, kuka pääsee käyttämään valtaa. Kun on valtaa, pääsee vaikuttamaan siihen, kuinka valtiossa ja yhteiskunnassa asiat tulevat toimimaan. Kyse on myös puolueiden ja poliitikkojen sidosryhmien taloudellisista ja muista eduista.

Liian pehmeä ja pörröinen puolue helposti menettää pelin. Kannattaa iskeä railoja oman puolueen ja muiden puolueiden väliin, jotta pärjää vaaleissa.

Sveitsi suorine demokratioineen, jonka avulla äänestäjät voivat halutessaan kävellä poliittisten päättäjien tahdon yli, on onnistunut tuottamaan kuitenkin tässä suhteessa toimivan poliittisen järjestelmän huolimatta maan järjestelmän parlamentaarisuudesta. Siinä on tällainen jännä piirre: koska on aina vaara, että oppositiossa oleva puolue masinoisi joukoittain kansanäänestysaloitteita, on Sveitsissä ollut ja on edelleen käytössä kaikkien tai melkein kaikkien puolueiden hallitukset. Sveitsissä riippuu näin asiakysymyksestä, onko jokin puolue kulloinkin "hallituksessa" vaiko "oppositiossa". Minusta tämä on tervettä.

Olen muuten jokunen vuosi sitten julkaissut sveitsiläisestä järjestelmästä tämän laajemman selostuksen, jos ketään kiinnostaa.

Kansanedustajien vapaa mandaatti on ilmeisesti ollut Suomessa alun perin porvarillinen keksintö, mutta sitä hylkivät nykyään myös porvarilliset puolueet.

Ratkaisu ei minusta voi olla rekisteröityjen puolueiden olemassaolon kieltäminen eduskunnassa. Vaikka sellaisen mallin voimassaollessa – ehkä – saataisiinkin aikaiseksi toimiva hallitus, niin poliittisten puolueiden olemassaolo tuottaa kuitenkin äänestäjille eräänlaisen minimaalisen poliittisen kuluttajansuojan: äänestäjät tietävät jotain todellista poliitikoistaan näiden taustapuolueen ideologian perusteella.

Ja suomalaisen poliittisen järjestelmän luonteen vuoksi kansalaiset tosiaankin äänestävät eduskuntavaaleissa ensisijaisesti puoluetta vaikka kuvittelisivatkin äänestävänsä ensisijaisesti henkilöä. Se ääni menee joka tapauksessa ehdokkaan puolueelle, joka määrää läpi päässeille kaapin paikan, ainakin puolueen johdolle todella tärkeissä asioissa.

Sain ym. siteerausblogissani tapahtuneen tapauksen ml. lukijakommentoijieni ansiosta rakennettua pikapikaa päässäni mallin siitä, kuinka voitaisiin ottaa ilo irti puoluekurista ja tehdä samalla Suomen poliittisesta järjestelmästä rationaalisempi. Se on tällainen:

Koko Suomesta tehtäisiin yksi vaalipiiri. Ainoa poikkeus tästä olisi Ahvenanmaa, jolla olisi yksi kansanedustaja, kuten nykyisinkin.

Manner-Suomen vaalipiiristä eduskuntaan pääsisi ainoastaan yksi kansanedustaja 20 eniten ääniä saaneesta puolueesta (yksi edustaja puoluetta kohti oli alussa mainitsemani nimimerkin QroquiusKad idea). Eduskunnassa kunkin puolueen ainoalla kansanedustajalla olisi sama määrä ääniä kuin hänen puolueensa on eduskuntavaaleissa saanut. (Voitaisiin toki äänimäärä eduskunnassa muuntaa johonkin pyöreään yksinkertaiseen lukuun, jos se tuntuisi sopivammalta.)

Tällainen malli toteuttaisi samalla mahdollisimman pitkälle suhteellisen vaalitavan.

Lapista voitaisiin toki vielä valita erikseen yksi ylimääräinen, äänivallaton, edustaja saamelaisten keskuudesta, kunhan metsäsaamelaisetkin saisivat olla mukana siinä.

Kunkin puolueen kansanedustaja saisi tai voisi olla puolueen puheenjohtaja.

Kansanedustajat saisivat mukaansa eduskuntatyöskentelyyn jokusen avustajan omasta puolueestaan. Puolueiden paikallisjärjestöt tuottaisivat omalle kansanedustajalleen ajantasaista tietoa kentän mielipiteistä ja tilanteesta.

Koska tällainen yhden kansanedustajan malli voisi pahimmillaan johtaa jonkinlaiseen diktatuuriin, tai ainakin nk. ohjattuun demokratiaan, tulisi puolueiden äänimäärissä olla joka tapauksessa periaatteellinen rajoitus. 40 % äänivallasta ylittävän osan, jos jokin puolue nyt voisi tuollaisen äänivyöryn joskus saada, puolue joutuisi luovuttamaan haluamalleen puolueelle tai puolueille. Äänivyörypuolue voisi luovuttaa ylimääräiset äänensä periaatteessa myös eduskunnan ulkopuolelle jääneille puolueille, jolloin nämä nousisivat eduskuntaan. Sovitaan nyt kuitenkin, että äänet saisi jakaa korkeintaan kahdelle puolueelle ja samalle puolueelle ei ylimäärä-ääniä voisi luovuttaa kahtena peräkkäisenä eduskuntakautena.

Ongelmaksi tällaisessa järjestelmässä jää potentiaalinen alueellisen edustavuuden  puute. Minusta ongelma voitaisiin ratkaista perustamalla senaatti eli ylähuone eduskunnan yhteyteen.

Sitä varten jouduttaisiin ikävä kyllä rakentamaan uusi parlamenttitalo, mutta on julkista rahaa pistetty turhempaankin.

Sovitaan nyt, että eduskunnan uuden kamarin, senaatin, paikkamäärä olisi 200. Yksi paikoista kuuluisi Ahvenanmaalle.

Senaattorit valittaisiin yhden hengen vaalipiireistä. Puolueet saisivat asettaa niihin ehdokkaita. Jos vaalipiirissä olisi kaksi ihmistä ehdolla, äänestäjät antaisivat valitsemalleen ehdokkaalle seitsemän ääntä. Jos ehdokkaita olisi vaalipiirissä enemmän kuin kaksi, he antaisivat mielestään parhaimmalle ehdokkaalle viisi ääntä ja toiseksi parhaimmalle kaksi ääntä.

Yhden hengen vaalipiirit toteuttaisivat melko hyvin alueellisen edustavuuden, ja kahden äänen käyttö äänestyskopissa tukisi "maltillisia" ehdokkaita.

Ahvenanmaalla olisi vain se yksi edustaja senaatissa. Loput paikat jaettaisiin suurin piirtein kolmeen osaan, joihin valittaisiin neljän vuoden välein noin kolmasosa senaattoreista. Senaattorin kausi olisi 12 vuotta.

200 jaettuna 3:lla on noin 66,7 senaattoria. Sinä vuonna, kun Ahvenanmaalta valittaisiin sen ainoa senaattori, manner-Suomesta valittaisiin 66 senaattoria. Muina vuosina manner-Suomesta valittaisiin 67 senaattoria.

Niin, ja tärkein asia senaatissa olisi se, että se toimisi lähinnä neuvoa-antavana elimenä, siis alahuoneelle ja hallitukselle. Paitsi että se antaisi julkilausumia ja herättäisi keskustelua, niin sen tehtäviin voisi sisällyttää myös sen, että se voisi halutessaan estää väliaikaisesti alahuoneen säätämää lainsäädäntöä. Siinä suhteessa senaattimme muistuttaisi Yhdistyneen kuningaskunnan nykyistä ylähuonetta, jonka valtaa on viime vuosikymmeninä karsittu rajusti.

Senaattorit joutuisivat myöskin eroamaan puolueestaan tullessaan valituiksi. He eivät saisi ottaa määräyksiä vastaan entiseltä puolueeltaan ollessaan virassa. Ja heidän virkakautensa päätyttyä he eivät asettua uudestaan ehdolle senaattiin, ja lisäksi he eivät saisi neljään vuoteen liittyä minkään puolueen jäseneksi.

Mallini tekisi kaiken muun ohella mahdottomaksi siltarumpupolitiikan, tai ainakin kannatukseltaan suurimmille puolueille.

PS. Mallini mahdollisesti sopisi myös liittovaltioille ja valtioliitoille.

Kirjaesittely: Terry Pratchett: Niistäjä

Olen tainnut lukea elämäni aikana englantilaisen kirjailijan Terry Pratchettin (1948-2015) Kiekkomaailma-sarjan romaaneja ainakin useita. Tosin en mitenkään kovin kronologisessa järjestyksessä. Sarjan tarinat tapahtuvat litteällä planeetalla, joka sijaitsee neljän melko suurikokoisen norsun päällä, jotka puolestaan seisovat vielä suurikokoisemman kilpikonnan, joka vaeltaa avaruudessa, päällä.

Sarjan maailmassa luonnonlait eroavat hieman meidän maailmamme luonnonlaeista, ja magiakin saattaa olla läsnä. Maailman teknologinen taso on jonkin verran meidän maailmaamme jäljessä, mutta vain jonkin verran.

Minua itseäni miellyttää se, että Kiekkomaailman väestöön kuuluu muitakin älyllisiä lajeja ihmisten lisäksi, sellaisia kuten ihmissudet, vampyyrit, peikot ja kääpiöt. Meidän maailmastammehan toinen älyllinen laji, neandertalinihminen, oli hävinnyt kokonaan jo noin 40.000 vuotta sitten. Floresinihminen oli hävinnyt vasta jonkin verran aikaisemmin. Mainitsen tämänkin lajin, koska huolimatta pienestä aivotilavuudestaan sillä oli saattanut olla yhtä suuret älynlahjat kuin myöhäisillä pystyihmisillä. Toisaalta viimeiset pystyihmisistä ovat saattaneet elää samoihin aikoihin kuin viimeiset floresinihmisistä.

Terry Pratchettin Kiekkomaailmaan sijoittuva romaani Niistäjä on julkaistu vuonna 2011 nimellä Snuff ja suomeksi viisi vuotta myöhemmin.

Niistäjän juoni alkaa siitä, kun paikallinen diktaattori Vetinari määrää työholistin Vartiostonsa komentajan Sam Vimesin lähtemään puolisonsa, hirveän rikkaan lady Sybilin, kanssa maalaiskartanoon lomalle. Vaimoke oli itse asiassa toivonut tällaista jo pitkään.

Sam Vimes on entinen katujen kasvatti ja kokenut katupappelija, joka oli myöhemmin onnistunut luomaan menestyksellisen uran poliisivoimissa. Hän on hirvittävän pätevä, ja sitä paitsi rehellinen. Ja Vetinari vaikuttaa luottavan häneen.

Vetinarin valtakunta on diktatorisesta hallinnostaan huolimatta oikeusvaltio. Minua miellyttää tämä. Vetinarikin on mielestäni hienosti luotu persoona.

Vimesillä ja Sybilillä on myös pieni poikansa mukana lomareissulla. Tämä Sam Vimes nuorempi pitää erityisen paljon ulostetta käsittelevistä kirjoista. Niiden ansiosta hän on myös oma-aloitteisesti saanut tartuttua muunkinlaiseen kirjallisuuteen.

Komentaja Vimes joutuu nyt kohtaamaan maaseudun kurjan tylsyyden ja pelottavat luonnoneläimet, joista hänellä ei ole kokemusta. Suurella henkilökunnalla varustettuun kartanoon heitä seuraa myös Vimesin taatusti luotettava ja vakaa "herrasmiespalvelija", jolla on hieman samanlainen tausta kuin isännällään. Palvelija ei kuitenkaan ole poliisilaitoksen palveluksessa eikä ole siellä koskaan ollutkaan.

Maaseudulla ihmisillä on myös erilaiset tavat ja erilainen mentaliteetti kuin kaupungissa.

Sen lisäksi että hän pääsee nyt olemaan enemmän poikansa kanssa, Vimes pelkää muuten joutuvansa kokemaan täyttä tylsyyttä aivan koko lomansa ajan.

Mutta vanhan poliisin nenä on vainukas. Rikos haisee siihen.

Ja mitä tästä sitten seuraa, kun tällainen poliisi pistää nenänsä asioihin oman toimivalta-alueensa ulkopuolella.

Niistäjässä käsitellään paljon hiisiongelmaa. Jos en hiisiä aikaisemmin ole tässä maininnut, niin näitä pidetään kirjan maailmassa jonkin verran haitallisena väkenä. Toisaalta hiidet kuuluvat siinä myös älyllisiin lajeihin, vaikka voivatkin olla muulajisten mielestä aikamoinen riesa.

Tässä romaanissa ei käsitellä ollenkaan Kiekkomaailman maantiedettä, ja magiakin on paikalla vain viitteenomaisesti. Sen sijaan eri älyllisten lajien enemmän tai sitten vähemmän rauhaisa rinnakkaiselo samalla planeetalla tuodaan voimallisesti esiin.

Ja täytyy sanoa, että uppouduin kirjan maailmaan oikein urakalla.

Uskontojen "totuudet" ovat muuttuvaisia, ja se pitää vain hyväksyä

Periaatteessa ja käytännössäkin yksikään uskonnoista ei ole nk. kiveen hakattu. Ne kaikki muuttuvat aikaa myöten.

Mielestäni uskonnollisten yhdyskuntien ja kaikkien muidenkin tahojen tulisi hyväksyä sellainen totuus, että uskontojen "totuudet" ovat muuttuvaisia.