Elämän idea lyhyesti

Maailmankaikkeuden ja elämän idea on kärsimys ja epäoikeudenmukaisuus.

PS. Minusta tämä on sanottu enemmän tai vähemmän masentavaan tapaan. Mutta se ei ole välttämättä virhe taikka syntiä.

Tulisiko kirkolla olla naispappeja?

Olen itse ollut sitä mieltä, että protestanttisissa kirkoissa on ainoastaan pastoreita tms., koska nimitys "pappi" tuntuu viittaavaan jonkinlaiseen jumaluuden tms. ja ihmisen välihenkilöön. Pastorit taas ovat pelkästään yliopisto- tai muulla tavalla koulutettuja maallikkosaarnaajia. Mutta se ei ole nyt kauhean tärkeää. Kiitoksia.

Ilmoitan tässä myös paheksuvani sitä, että kun maassamme puhutaan "kirkosta", niin oletuksena tarkoitetaan Suomen virallista evankelisluterilaista kirkkoa. Jatkan paheksumista myöhemmin tässä kirjoituksessa, mutta ensin toiseen asiaan.

Roomalaiskatolisilla ja ortodokseilla lienee omissa kirkoisssaan oikeita pappeja.

Protestanteilla on siis pelkästään pastoreita tai muita sellaisia. Oman mielenrauhani vuoksi nimitän tässä kirjoituksessani kaikkia protestanttisten kirkkojen pastoreita tms. pelkiksi pastoreiksi.

Voidaan kysyä, että pitäisikö Suomen virallisessa evankelisluterilaisessa kirkossa olla naispastoreita.

Aiheeseen liittyen internet osaa kertoa näin:

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ensimmäiset naispuoliset papit vihittiin 6.3.1988. Päätös pappisviran avaamisesta oli tehty kirkolliskokouksessa kaksi vuotta aiemmin. Viran avaamisesta naisille oli äänestetty kirkolliskokouksessa jo aiemmin kolmeen kertaan, mutta vaadittava ¾ ääntenenemmistö saatiin vasta vuonna 1986.

Pastorinviran avaaminen naissukupuolen edustajille vuonna 1986 oli osaltaan johtunut muuten siitä, että Suomen virallisella evankelisluterilaisella kirkolla oli alkanut olla vaikeuksia saada virkoihinsa tarpeeksi miespuolisia pastoreita. Tarve on keksintöjen isä, tai äiti. Mutta sekään ei ole nyt tärkeää.

Minusta on periaatteessa jokaisen kirkkokunnan ihan oma asia, että mitä sukupuolta tai sukupuolia heidän pastorinsa ovat. Uskonnonvapauden toteutumisen kannalta kai pitäisi olla kaikilla uskonnollisilla yhdyskunnilla valta ja oikeus itse määrittää, keitä he valitsevat papin, pastorin, saarnaajan tai kirjanoppineen virkaan. Toki sillä edellytyksellä, että on etukäteen mahdollisimman hyvin valtiovallan toimesta estetty ihmisten painostaminen kuulumaan tai liittymään johonkin uskonnolliseen yhdyskuntaan. Uskonnollisten yhdyskuntien ei myöskään mielestäni saa antaa jaella yhteiskunnassa määräyksiä siitä, että heidän pyhiä tuntojaan ei saa loukata. Kunhan ei kirkossa tai temppelissä tms. taikka hautajaisissa häiriköidä, niin uskonnollisia tunteita tulee saada liberaalissa | demokratiassa loukata. Koska muuten asioista tulisivat määräämään suvaitsemattomimmat uskonnolliset tahot. (Epäliberaalit demokratiat voivat olla eri asia, toki.)

Mutta Suomen virallinen evankelisluterilainen kirkko – jatkossa käytän tästä lyhennettä SVELK – on sikäli hiukan eri asia, koska kyseessä on Suomen valtion kannalta virallinen kirkkokunta. Sen toimintaa koskee kirkkolaki.

Muuten Suomessa on toinenkin virallinen kirkkokunta, nimeltään Suomen ortodoksinen kirkko. Se on melko piskuinen, ja monet pitävät sitä suvaitsevaisena kirkkona, vaikka ortodoksisuus on menneiden vuosisatojen aikana eri valtakunnissa tavannut olla vallanpitäjien uskollinen käsikassara, joka on sortanut varsinkin toisinajattelijoita. Toisaalta tuossa suhteessa ihan samanlaista väkeä ovat olleet luterilaiset toimijat.

Mutta lisäksi Suomen virallisessa ortodoksisessa kirkossa ei ole vieläkään hyväksytty naisia papeiksi. Ei kovin suvaitsevaista. Eikä homoseksuaaleja. Eikä siellä päättävissä piireissä taideta juuri hyväksyä homoseksuaalisia avioliittojakaan.

Kun meillä Suomessa on nämä kaksi virallista kirkkokuntaa, niin mielestäni tavallaan voisi hyväksyä sen, että niiden virallisuuden vuoksi niiden toimintaa ja oppia tulisi koskea laajemmin kuin muita uskonnollisia yhdyskuntia yleisen mielipiteen. Jos yleinen mielipide on Suomessa sitä mieltä, että naisten pitää saada olla näissä kirkoissa pappeja tai pastoreita, niin näiden kirkkojenkin se pitäisi hyväksyä.

Mutta jos kysytte minun mielipidettäni asiaan yleisemmin, niin itse kannatan protestanttisuuden periaatetta "yleinen pappeus" mahdollisimman tiukasti. Minusta kirkkokunnassa ei tarvitse eikä pidä olla pastoreita ollenkaan. Kirkossa olkaamme kaikki tasa-arvoisia hengellisiä toimijoita.

Ja jos palaan vielä hetkeksi kirjoitukseni melko alussa mainitsemaani paheksuntaani, niin aina jos joku alkaa puhua "kirkosta", niin minä voin kysyä, että mistä kirkosta nyt on kysymys. Ja sitten onkin kiva katsoa, että osaako puhuja kertoa, mistä kirkosta hän oli nyt halunnut puhua.

Historiallisesti sen enempää roomalaiskatolinen kuin evankelisluterilainen kirkkokaan eivät olleet perustaneet Suomessa kirkkoaan vapaaehtoiseen liittymiseen ja kuulumiseen.

Siksi on minusta tavallaan kiva juttu, että mitä enemmän SVELK:stä eroaa jäseniä, niin sitä vähemmän on jatkossa ihmisillä sosiaalista painetta kuulua siihen.

Vuonna 1923 Suomen sivistyneistö oli jo siinä määrin maallistunutta väkeä, että kyettiin saattamaan voimaan uskonnonvapauslaki. Tämä ei olisi maassamme onnistunut ilman maallistumiskehitystä. Luterilaisuus on pohjimmiltaan suvaitsematon uskonnonmuoto.

Mutta tuonkin tärkeän lainsäädännön voimaantulon jälkeen saattoi eräissä piireissä SVELK:n jäsenyys olla merkki kuulumisesta kunnon ihmisiin.

Yhdysvaltain liittovaltion hallinnolle tarvittaisiin remontti

Viime Jeesuksen vuoden 2025 kesäkuussa olin julkaissut tässä blogissani merkinnän otsikolla "Suurikokoisen hallinnon" purkaminen Yhdysvalloissa heikentää republikaanien kannatusalueita taloudellisesti, jonka muodollisena tarkoituksena oli haukkua Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja hänen hallintonsa toimia. Mutta se oli vain muodollinen tarkoitus.

Myöhemmin tuossa blogitekstissäni toin esiin ajatukseni, että kannatan oikeastaan sellaista, että demokratiassa pitäisi yhden presidentin sijaan olla kaksi presidenttiä, kuten on laita San Marinossa, tuossa Apenniinien niemimaalla sijaitsevassa pienessä Italian ympäröimässä tasavallassa. (Niin, ja San Marinossa maan hallituksen tulee parlamentarismin tapaan nauttia eduskunnan luottamusta, vaikka varsinaista pääministerin virkaa ei maahan olekaan perustettu, jos ketään kiinnostaa. Ja presidenttien nimitys maassa on muuten kapteenivaltionhoitaja, vaikka se ei ole kovin tärkeä tieto.)

Mutta jos palataan keskustelun vuoksi Yhdysvaltain tarpeisiin, niin maan kansalaiset saattavat olla jossain määrin kiintyneitä poliittiseen järjestelmäänsä, joten siksi kahden presidentin ja parlamentille, eli kongressille, vastuussa olevan hallituksen sijaan voisin ajatella jotain muuta. (Eikä sitä paitsi Yhdysvaltain perustuslaki edes joskus kauempana olevassa tulevaisuudessa voi sallia siirtymistä parlamentaariseen järjestelmään, sillä siihen voi tehdä ainoastaan lisäyksiä, ei varsinaisia muutoksia.)

Ennen kuin ehdotan uutta "ratkaisua" Yhdysvaltain poliittisen johdon muodostamaan ongelmakenttään, niin kopioin ensimmäiseen kappaleeseen linkittämääni blogitekstiä muutaman kappaleen verran, koska en viitsi kirjoittaa tuota kaikkea uudestaan. Parempi on vain kierrättää suoraan:

Yhdysvaltain järjestelmässä vaaleilla valitsijamiesjärjestelmän kautta valittu presidentti valitsee itse hallituksen ministerit ja myöskin johtaa hallituksen toimintaa. Hallitus voi antaa kongressille lakiehdotuksia, ja presidentti voi myös veto-oikeudellaan estää kongressin hyväksymän lain voimaantulon (kongressi taas voi saattaa presidentin estämän lain voimaan kahden kolmasosan enemmistöllä kongressin molemmissa kamareissa). Presidentti johtaa ulkopolitiikkaa. Ja hänellä on vieläpä laaja oikeus hallinnoida asetusten antamisen kautta.

Eli mitä haluan sanoa tällä pitkähköllä blogimerkinnälläni on se, että parlamentin eli eduskunnan enemmistö edustaa paljon laajemmin äänestäjiä ja erilaisia kansalaispiirejä kuin presidentti. Hallitusta johtavan pääministerin ja hallituksen muiden jäsenten tulee nauttia eduskunnan enemmistön luottamusta, tai ainakin enemmistön tulee jollakin lailla hyväksyä heidät, jotta he voivat jatkaa tehtävässään.

Presidenttijohtoisessa järjestelmässä presidenttiä taas ei käytännössä voi erottaa kesken kauden. Pääministeri taas voidaan erottaa, koska niin se virka on määritelty.

Hallituksen vetäjä demokraattisen järjestelmän lajista huolimatta voi aina tulla hulluksi tai osoittautua tympeäksi tyypiksi kesken kaiken.

Eduskunnassa edustettuina olevat puolueet joutuvat vatuloimaan sen kysymyksen parissa, että liian epäsuositut toimenpiteet syövät kannatusta, joten siksi ne joutuvat ainakin periaatteessa pohtimaan tekemiään päätöksiä kunnolla. Toki lisäksi toivoisi, että aina ennen äänestysnapin painamista olisi ehditty ennalta estämään päätöksiä rakennettaessa niiden tarkoittamattomat, vahingolliset sivuvaikutukset.

Lisäksi voisin mainita sen, että poliittiset puolueet takaavat äänestäjille minimaalisen poliittisen kuluttajansuojan. Ehdokkaan taustapuolue antaa jonkinlaista osviittaa ehdokkaan näkemyksistä, ja toiseksi puolueet tapaavat jossain määrin valvoa sitä, että heidän ehdokkaansa ja jäsenensä noudattavat riittävässä määrin puolueen arvomaailmaa ja periaatteita.

Suomenkin poliittisessa järjestelmässä eduskuntavaaleissa äänestetään ensisijaisesti puoluetta, vaikka jotkut kuvittelevat äänestävänsä ensisijaisesti henkilöä.

Kannatan mieluummin hyviä instituutioita kuin yksittäisiä mahdollisesti hyviä ihmisiä vallallisen presidentin virkaan. Demokraattinen järjestelmä ei saa olla riippuvainen siitä, että yksittäinen poliittisessa virassa oleva henkilö on hyvä ja osaava ihminen.

Haluaisin, että Suomessa luovuttaisiin vallallisen presidentin virasta mahdollisimman pitkälle, ja samoin tietysti Ranskassakin. Ranskassa on kyllä tällä hetkellä presidenttivaltaisempi järjestelmä kuin Suomessa nykyään. Enää ei eletä presidentti Kekkosen aikaa.

Tuon pätkän siteeraamiseni ansiosta tästäkin blogimerkinnästäni tuli pitkä.

Uusi ehdotukseni Yhdysvaltain liittovaltion korkeimmaksi hallituselimeksi olisi seuraavanlainen:

Vaaleilla valitsijamiesjärjestelmän kautta valittu presidentti edelleen periaatteessa valitsee ja nimittää hallituksensa jäsenet ja sitten johtaa tätä hallitusta, ja hänellä voi olla kaikki muutkin Yhdysvaltain nykyisen presidentinvallan valtaoikeudet.

Ero entiseen eli nykyisin voimassaolevaan malliin olisi se, että presidentin taustapuolueella olisi oikeus vaihtaa presidentti milloin tahansa toiseen.

Tässä olisi vielä lopuksi minulta joukko muitakin hyväätarkoittavia neuvoja asian ratoksi (tämänkaltaiset neuvot olen julkaissut blogistossani jo joskus aikaisemmin, jos ketään kiinnostaa):

Ehdottaisin, että Yhdysvaltain presidentinvaalissa vaalitapa tulisi muuttaa sellaiseksi, että missään osavaltiossa ei eniten ääniä saanut ehdokas saisi kaikkia osavaltion valitsijamiehiä, vaan valitsijamiehiä saisi vain suhteessa saamaansa äänimäärään. Jossain määrin noin on tällä hetkellä Yhdysvaltain osavaltioista ainoastaan Mainessa ja Nebraskassa.

Toinen ehdotukseni olisi sellainen, että yhdellä puolueella saisi olla "oma" presidentti Valkoisessa talossa vain yhden kauden verran kerrallaan. Näin kukin presidenteistä saisi toteuttaa täsmälleen haluamansa laista politiikkaa, koska hänen ei tarvitsisi huolehtia uudelleenvalituksi tulemisestaan. Ja sitä paitsi näin myös muut poliittiset puolueet kuin kaksi suurinta saisivat todellisen mahdollisuuden saada ehdokkaansa presidentiksi asti. Pääpuolueet myöskin joutuisivat ainakin välillä liittoutumaan jonkun pienemmistä puolueista kanssa.

Yhdysvaltoihin ja Kanadaan on Yhdistyneestä kuningaskunnasta periytynyt vaalitapa, josta englanniksi käytetään nimistystä first-past-the-post. Suomeksi voidaan puhua enemmistövaalitavasta, mutta nimitys on sikäli harhaanjohtava, että termi tarkoittaa kahta jonkin verran toisistaan eroavaa vaalitapaa: käytössä olevasta mallista riippuen valituksi tulee joko kussakin vaalipiirissä eniten ääniä saanut ehdokas (pluraliteetti) tai enemmistön kaikista äänistä saanut (majoriteetti), joista jälkimmäinen voi edellyttää useamman äänestyskierroksen järjestämistä.

First-past-the-post tarkoittaa juurikin sellaista vaalitapaa, jossa yhden henkilön vaalipiirissä valituksi tulee eniten ääniä saanut ehdokas, vaikka tämä olisi saanut vähemmistön äänistä (ja tämä on mahdollista aina, kun ehdokkaita on vaalipiireissä enemmän kuin kaksi). Tällaisella vaalitavalla on taipumus johtaa jonkinasteiseen kaksipuoluejärjestelmään, jossa on vain kaksi oikeasti merkittävää puoluetta muiden ollessa yleensä vain statistin asemassa.

Niinpä kolmas ehdotukseni on, että Yhdysvaltain kongressin vaaleissa tulisi siirtyä kaikissa osavaltioissa siirtoäänivaalitapaan. Se tukisi todistettavasti maltillisia ja sikäläisen poliittisen keskustan ehdokkaita.

Siirtoäänivaalitapa on kuitenkin matemaattisesti jonkin verran monimutkainen. Mutta voin ehdottaa myös yksinkertaisempaa ja silti melkein yhtä hyvin toimivaa tapaa hoitaa kongressivaalit yhden henkilön vaalipiireissä:

Jos vaalipiirissä olisi ehdolla vain kaksi ehdokasta, niin silloin kukin äänestäjä äänestäisi kongressiin haluamaansa ehdokasta seitsemällä äänellä.

Jos ehdokkaita olisi vaalipiirissä kolme tai enemmän, niin siinä tapauksessa äänestäjä äänestäisi itselleen sopivinta ehdokasta viidellä äänellä ja mielestään toiseksi parasta kahdella äänellä. 

Neljänneksi kannattaisin myöskin rajua ja radikaalia kampanjarahoituksen uudistamista Yhdysvalloissa. Sellaista, joka estäisi yksittäistä tahoa antamasta kammottavan suurta lahjoitusta jollekin puolueelle taikka ehdokkaalle.

Ja viidenneksi, gerrymanderointi myöskin kannattaisi lopettaa. Tässä on kyse maan pahasta tavasta, jota ovat harjoittaneet kumpikin pääpuolueista, että vaalipiirien rajoja piirretään siten, että "väärän puolueen" ehdokkaiden äänet jakautuvat sillä lailla vaalipiireihin, että mahdollisimman pieni määrä "väärämielisistä" ehdokkaista tulee valituksi. Gerrymanderointi on lisäksi voinut johtaa mielenkiintoisen muotoisiin vaalipiireihin, kun on oikein yritetty säätää.

Jumalan määritelmäni

Otsikossa sana "jumala" on isolla alkukirjaimella, mutta tämä johtuu siitä, että suomen kielessä virkkeen ja otsikon ensimmäinen sana tavataan kirjoittaa isolla alkukirjaimella.

Yksijumalaisissa uskonnoissa, kuten kristinuskon eri muodoissa, voidaan toki oman uskonnon jumalaa tarkoittava termi "jumala" kirjoittaa isolla alkukirjaimella ihan vain sen vuoksi, että kun uskonnon piirissä oletetaan kyseessä olevan ainoa jumala, niin silloin sana "jumala" on ikään kuin tämän jumalan nimi, tai ainakin toimii nimen korvikkeena.

(Sanoin tuossa "kuten kristinuskon eri muodoissa", vaikka normikristinuskoon kuuluva kolminaisuusoppi tekee monelle vaikeaksi uskoa, että kyseessä todella on yksijumalainen uskonto. Ainakin kyseessä on jonkinlainen sekasotku jos ei muuta. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni.)

Ja sitten siihen jumalan määritelmääni:

Jumala, tai jumala, on kuolematon taikaolento, joka riippuen uskonnosta saattaa olla luonut maailman tai sitten ei, ja saattaa vaikuttaa enemmän tai vähemmän aktiivisesti maailmassa taikka sitten ei. Hän saattaa myös joissakin uskonnoissa vaatia ihmisiä noudattamaan tahtoaan. Jotkut taas voivat sanoa, että hän on "ainoastaan" jonkinlainen maailmansielu, jolla ei ole sen kummemmin mielen toimintaa. Vaikka mikä minä olen arvostelemaan häntä.

Vielä tähän päivään mennessä ei ole kuitenkaan saatu luotua kunnollista eli toimivaa tutkimusohjelmaa jumalien tutkimiseksi empiirisesti. Jokin jumalista, tai useampikin, voi silti olla olemassa, aivan kuten Russellin teekannu.

Babylon 5 -sarja näkyy ilmaiseksi ja laillisesti ja on näkyvä yhä enemmän Youtube-palvelussa

Oi, katso, mitä tuolle oli yllättäen tapahtunut melkein välittömästi, alatekstissä. Toivottavasti palaa takaisin.

1990-luvulla tehtiin eräs maineikas fiktiivinen tieteissarja nimeltään Babylon 5. Olen viime aikoina kantanut yhden kaverini minulle valmistamaa Babylon 5 -kaulariipusta kaulassani piintyneesti, koska se symbolisoi totalitarismin vastaisuutta ynnä muuta mukavaa. Lisäksi sarja oli ollut oikeasti todella hyvä.

Eräs yhdistykseni tuore työntekijä H oli jokin aika sitten innoittunut minun ja jonkun toisenkin B5-sarjaa koskevista selonteoista. Hän sitten joutui kuitenkin pian huomaamaan, että sarjaa ei löydy mistään suoratoistopalveluista.

Viime viikon sunnuntaina törmäsin kuitenkin tähän AfterDawn-sivustolla julkaistuun uutisartikkeliin, jossa kerrotaan, että sarja on nyt julkaistu sen tekijänoikeuksien omistajan, Warner Bros. Discoveryn, toimesta vihdoin laillisesti verkkoon globaalisti. Ja mikä parasta, niin sarjaa voi katsoa täysin ilmaiseksi, sillä jakelukanavaksi on valittu YouTube.

Mielenkiintoista kyllä, niin sarja julkaistaan jakso kerrallaan, yksi viikkoa kohti. Youtube-palvelussa on julkaistuna jo mm. sarjan puolitoistatuntinen pilottielokuva The Gathering sekä jokunen jakso, ja olettaisin, että muut sarjaan liittyvät elokuvat, joista merkittävin on In the Beginning, seuraavat myös jossain vaiheessa perässä.

In the Beginning on The Gatheringin ohella mielestäni ainoita B5-elokuvia, jotka sopivat saumattomasti sarjan rakenteeseen. Minun kannaltani niillä muilla elokuvilla ei ole niin väliä, vaikka ehkä kerran ne voivat jotakuta viihdyttää.

In the Beginning kertoo taustaa sille, miksi diplomatian ym. ym. keskukseksi neutraalille avaruuden alueelle perustettu jättimäinen avaruusasema nimeltä Babylon rakennettiin. Taustalla oli ikävä lajien välisestä valitettavasta väärinkäsityksestä johtunut sota, joka oli käydä ihmiskunnalle kovin kalliiksi.

Lajien välinen ymmärrys on elintärkeää.

Babylon 5:ttä tehtiin siis viisi tuotantokautta, ja sarjan yleinen juonirakenne oli lyöty lukkoon jo ennen kuin ensimmäistäkään sarjan jaksoista oli kuvattu. Sarjassa myöskin noudatetaan melko hyvin fysiikan lakeja. Ja sarjan tekoaikaan 1990-luvulla se Babylon 5:n piirre oli ollut lähes ennen näkemätön tieteissarjoissa, että se mitä sarjassa oli aikaisemmin tapahtunut, vaikutti myös siihen, mitä sarjassa tapahtuu tai voi tulevaisuudessa tapahtua.

Yhden wanhan kaverini kanssa olin muuten juuri saanut päätettyä katsomismaratonin. Siitä ei ole montaa päivää, kun olimme katsoneet alusta loppuun aina viimeiseen jaksoon saakka – minun tai hänen DVD-levyiltään – Babylon 5:n. 

Ja alla linkit joihinkin omiin verkkoteksteihini, joissa jonkin verran käsittelen aihetta:

omilla nettisivuillani:
Babylon 5 -tieteissarja

blogeissani:

Vuosi 2024 alkaa kohta olla mennyt (sisältää muun ohella kivan kuvan Babylon 5 -riipuksestani)

Omat esikuvani (fiktiivisiä sekä tosielämän esikuviani)

Pari hajamietelmääni nk. generatiivisesta keinoälystä sekä Babylon 5 -tieteissarjasta 

PS. Olen kertonut asiasta jo työntekijä H:lle. Hän ilahtui.

...

PS. 18.2.2026:  ...ja katosi lähes samantien, ilman selityksiä. Toivottavasti palaa pian takaisin.

Siitä, että Yhdysvaltain presidentinvaaleissa vähemmän ääniä saanut ehdokas voi voittaa

Tämän blogimerkinnän tarkoitus ei ole mitenkään puolustella Yhdysvaltain yhden välikauden jälkeen toisen kerran presidentiksi vuoden 2024 marraskuussa valittua Donald Trumpia. Mutta tällä saattaa sen sijaan olla jonkinlaista ainakin akateemista tai muuta mielenkiintoa.

Yhdysvalloissa on liittovaltion tasolla käytännössä vain kaksi puoluetta, joilla on merkitystä. Ne ovat pohjimmiltaan kapitalistisia sikapuolueita molemmat. (Mutta ainakin Karl Marx oli aikoinaan arvostanut kovasti Yhdysvaltain "kokeilua" uskonnonvapauksineen ja suhteellisine muine vapauksineen ja tasa-arvoisuuksineen, joten en lyttää maan koko perustuslaillista järjestystä. Marx on niin kiva. Ja Engels. Mutta Bernstein on paras. Tai ainakin minä olen sitä mieltä.)

Vuonna 2016 Donald Trump oli ensimmäisen kerran ehdokkaana Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Hän edusti Republikaanista puoluetta.

Yhdysvalloissa presidentti sekä nimittää hallituksen jäsenet että johtaa sen toimintaa, ja hänellä on myös oikeus halunsa mukaan erottaa hallituksensa jäsenet. Yhdysvaltain presidentillä on myös laajat oikeudet hallita asetusten kautta. Tätä voisi verrata siihen, että Ranskassa presidentillä on myös laajat valtuudet asetusten kautta hallitsemisen suhteen, vaikka toisaalta Ranska on parlamentaarinen demokratia eli sen poliittisessa järjestelmässä hallituksen tulee nauttia parlamentin luottamusta, kuten on laita Suomessakin.

Ranskan erittäin vahva presidentinvalta yhdistettiin parlamentaariseen järjestelmään toisen maailmansodan jälkeen siksi, että heidän sotasankarinsa Charles de Gaulle oli ilmoittanut suostuvansa presidentiksi vain, mikäli viranhaltijalle annetaan rutkasti valtaa. Ja oi, katso: niin tehtiin.

Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleissa Donald Trumpin tärkeimpänä vastaehdokkaana oli Demokraattisen puolueen ehdokas Hillary Clinton. Joka oli paitsi kokenut kehäkettu niin toisaalta myöskin jossain määrin vihattu hahmo. Hillary oli entisen presidentin Bill Clintonin vaimo. Myöhemmin kävi ilmi, että vastoin puolueen sääntöjä Demokraattisen puolueen puoluekoneisto oli alusta eli puolueen esivaaleista alkaen toiminut Hillary Clintonin ehdokkuuden puolesta ja oikeasti suosittua Bernie Sandersia vastaan. Sandersiä niin Trump kuin Clinton pitivät äärivasemmistolaisena. Minä taas en, mutta olenkin suomalainen ja vähän muutenkin "tuhma".

Hillary Clinton sai selvästi enemmän ääniä vaaleissa kuin vastaehdokkaansa Trump: 65.853.514 ääntä Trumpin 62.984.828 ääntä vastaan. Mutta vaalimatematiikan vuoksi Trump voitti ihan oikeasti kisat.

Yhdysvalloissa presidentti valitaan siten, että äänestäjät äänestävät sellaista valitsijamiestä, joka kannattaa heidän kannattamaansa ehdokasta. Kuten Suomessakin oli ollut ennen wanhaan ennen kuin presidentinvaali vaihdettiin meillä suoraksi kansanvaaliksi.

Yhdysvalloissa, koska maa on rakenteeltaan liittovaltio eikä yhtenäisvaltio, kuten Suomi, presidentinvaalit hoidetaan osavaltioittain. 48:ssä eli melkein kaikissa maan osavaltioista eniten osavaltiossa ääniä saanut ehdokas saa "omakseen" osavaltion kaikki valitsijamiehet. Vain kahdessa osavaltiossa on käytössä sellainen vaalijärjestelmä, jossa vaalitapa on tuota ainakin jonkin verran suhteellisempi eikä em. kaltainen "voittaja vie kaiken" -systeemi.

Ehdokas Trumpin suosio oli selvästi suurempi harvemmin asutuilla maaseutualueilla, kun taas Hillary Clintonia kannatettiin jonkin verran enemmän suurissa kaupungeissa. Trump sai taakseen vähemmän ääniä kuin Clinton mutta hän sai taakseen tätä enemmän osavaltioita. Ja se juuri ja juuri ratkaisi vaalit Donald Trumpin hyväksi.

Vielä voisin mainia Yhdysvaltain presidentinvaalijärjestelmän toimintaan liittyvän tärkeän yksityiskohdan: sen, miten lasketaan se, kuinka paljon äänivaltaa kullakin osavaltiolla on niissä.

Yhdysvaltain lainsäädäntöelin kongressi on kaksikamarinen. Sen kamareilla, edustajainhuoneella ja senaatilla on jossain määrin eriävät valtaoikeudet, mutta ne ovat melko lailla samanarvoisia ja samanpainoisia kamareita.

Senaatin tehtäviin kuuluu vahvistaa tietyt presidentin tekemät nimitykset korkea-arvoisiin virkoihin, kuten ministerinimitykset, ja liittovaltion oikeusistuimiin. Senaatti myöskin vahvistaa kansainväliset sopimukset. Edustajainhuoneella on taas esitysoikeus kaikkien niiden lakien osalta, joilla pyritään hankkimaan rahaa tai saattamaan alulle virkasyyteprosessi. 

Edustajainhuoneessa on kaikkiaan 435 äänivaltaista edustajaa. Kullakin osavaltiolla on paikkoja senaatissa suhteessa sen väkilukuun.

Senaatissa taas on vain sata äänivaltaista edustajaa, kaksi kustakin osavaltiosta.

Edustajainhuoneeseen valitaan joka toinen vuosi edustajat jokaisesta osavaltiosta.

Senaattiin taas valitaan kerrallaan kustakin osavaltiosta vain yksi kahdesta senaattorista. Senaattoreiden toimikausi on kuusi vuotta.

Kahden vuoden välein valittava edustajainhuone on tarkoitettu välittämään kuvaa kansalaisten senhetkisistä mielipiteistä, kun taas hitaammin muuttuva senaatti on tarkoitettu pohdiskelevammaksi kamariksi.

Kukin osavaltio saa äänivaltaa maan presidentivaaleissa yhtä paljon kuin on sen edustajainhuoneen jäsenten ja senaattoreiden yhteenlaskettu lukumäärä.

Yhdysvaltain pienin osavaltio on Wyoming. Sillä oli ja on edelleen ainoastaan yksi edustaja kongressin edustajainhuoneessa ja kaksi senaatissa. Se tekee yhteensä kolme.

Asukasluvultaan selvästi suurin osavaltio on Kalifornia. Sillä oli vuonna 2016 jopati 55 edustajaa edustajainhuoneessa. Kalifornian väestön osuus koko maan väkiluvusta on lievästi vähentynyt kyllä sittemmin. Jos Yhdysvaltain presidentinvaalit pidettäisiin nyt, osavaltiolla olisi saatavissa vain 54 valitsijamiestä.

Yhdysvaltain väkiluvultaan toiseksi suurin osavaltio on Texas.

Kalifornia meni vuonna 2016 Clintonin valitsijamiehille, kun taas Texas meni Trumpin valitsijamiehille.

Muista väkiluvultaan suuremmista osavaltioista Florida ja Pennsylvania menivät Trumpille ja New York ja Illinois Clintonille.

Suomessa ja monessa muussakin Euroopan maassa laajat joukot olivat vuonna 2016 olleet sitä mieltä, että Yhdysvaltain poliittinen järjestelmä on mätä, koska vähemmän ääniä saanut voitti presidentinvaaleissa enemmän ääniä saaneen.

Yhdysvaltalaiset joka tapauksessa arvostavat alueeltaan ja väestön suuruudeltaan varsin laajan maansa osavaltioiden suurta autonomiaa, joten edes periaatteessa ei voi syntyä lähivuosikymmeninä tilannetta, että selvä enemmistö yhdysvaltalaisista haluaisi heikentää rajusti osavaltioidensa itsehallintoa. Yhdysvaltain presidentinvaalijärjestelmä on tämän osavaltioiden asemaa koskevan arvostuksen vesa.

Mutta voi kysyä, että jos Hillary Clinton olisi voittanut presidentinvaalit vuonna 2016 siten, että hän olisi saanut vähemmän ääniä kuin ehdokas Trump, niin olisivatko em. suomalaiset ja eurooppalaiset arvostelijat valitelleet siinä tapauksessa Yhdysvaltain presidentinvaalijärjestelmää epäoikeudenmukaiseksi.

Onneksi sentään vuoden 2024 presidentinvaaleissa ehdokas Trump voitti varsin suurella ääntenerolla tärkeimmän vastaehdokkaansa, Demokraattisen puolueen Kamala Harrisin. Trump sai 77.232.887 ääntä, kun taas Harris sai vain 74.935.796 ääntä. Itse kannatin Kamala Harrisia, koska hänellä on mielestäni hieno etunimi, mutta valitettavasti minulla ei ollut äänioikeutta. Minulla olisi siis ratkaissut vain nimeen liittyvä mielikuva ehdokkaani valinnan, jos olisin ollut Yhdysvaltain kansalainen.

Kamalan näin selkeä häviö käsittääkseni johtui ennen kaikkea siitä, että hänen esimiehensä, presidentti Joe Biden, panttasi turhan pitkään viestikapulan antamista eteenpäin. Näin Demokraattisen puolueen presidentinvaalikuviot menivät varsin juosten kustuiksi, ja ilman sitä puolue olisi jopa voinut tulla valinneeksi ehdokkaakseen jonkin oikeasti valovoimaisen tähden. Presidentti Biden oli mustasukkaisena presidenttiydestään pitänyt Kamalan koko kautensa ajan hieman sivussa, eikä tämä ollut saanut kovinkaan paljon kokemusta esimiehensä hallinnon asioista. Joten Kamala Harris ei päässyt hankkimaan varapresidenttikautenaan liiemmälti uskottavuutta.

(Jo vanhastaan, koko pitkän poliittisen uransa ajan kongressissa, Joe Biden oli lausunut "bidenismeja", mutta kaudellaan presidenttinä hän oli selvästi kallellaan vanhuuteen. Donald Trump on tässä suhteessa samanlainen nyt toisella presidenttikaudellaan. Tosin miehen ohut tietopohja voi tehdä vaikeaksi tällaisen arvioinnin. Mutta tämä kaikki ei ole tämän blogimerkinnän aiheen kannalta tärkeää.)

Voidaan myöskin verrata Euroopan unionin parlamentin vaaleja Yhdysvaltain presidentinvaaleihin.

Kuten sanoin, niin Yhdysvaltain parlamentin eli kongressin kaksi kamaria ovat keskenään suurin piirtein tasa-arvoisia. Ja edustajainhuoneeseen jokainen maan osavaltio saa edustajia suhteessa väkilukuunsa. Senaattiin taas kaikki osavaltiot saavat tasan kaksi edustajaa.

Europarlamentti taas on yksikamarinen parlamentti. Parlamentaarikkoja sillä on 720 kappaletta.

Jäsenmaan edustus europarlamentissa on, tavallaan kuten Yhdysvalloissakin, riippuvainen sekä maan väkiluvusta että siitä, että jäsenvaltioiden tulisi olla jossain määrin tasa-arvoisia päätöksenteossa.

Eli kun määritellään kunkin jäsenmaan edustajien lukumäärä, niin EU:ssa järjestelmä sorsii hieman suuria maita ja suosii hieman pieniä maita.

Voimme tästä vetää sen johtopäätöksen, että jäsenmaiden edustus Euroopan unionin parlamentissa on jossain määrin yhtä epäoikeudenmukainen kuin Yhdysvaltain presidentinvaalien valitsijamiesten valinta, kun kerran edustuksen määrä ei riipu yksi yhteen jäsenmään väkiluvusta vaan luvun määräämisessä otetaan huomioon myös jäsenvaltioiden yhdenvertaisuus.

Europarlamentti toki Yhdysvaltain kongressista poiketen koostuu eri kansakuntien edustajista, eikä saman kansakunnan autonomisten osien edustajista, kuten Yhdysvalloissa.

Joten luulisi, että europarlamentin tulisi olla koostumukseltaan vieläkin "epäoikeudenmukaisempi" kuin Yhdysvaltain kongressin koostumus on.

Laskinpa huvikseni, missä määrin EU:n jäsenmaiden paikkojen määrä Euroopan parlamentissa kuluvalla vaalikaudella 2025–2029 ovat "oikeudenmukaisia".

Euroopan unionilla on 27 jäsenvaltiota. Otan vain seitsemän väestönsä määrältä erikokoista maata tarkastelun kohteeksi esimerkkeinä:

MAA        PAIKAT PROSENTTIA
                  PAIKOISTA
Saksa      96     13,33 %
Espanja    61      8,47 %
Alankomaat 31      4,31 %
Ruotsi     21      2,92 %
Suomi      15      2,08 %
Liettua    11      1,53 %
Malta       6      0,83 %

Seuraavaksi tarkastelen jäsenvaltioiden väkilukua verrattuna koko Unionin väkilukuun, joka on lähes 450 miljoonaa. Olen laskenut prosenttimäärät 449 miljoonan asukkaan mukaan, kun en parempaakaan keksinyt:

MAA        MILJOONAA PROSENTTIA
           ASUKASTA  KOKO UNIONIN
                     VÄESTÖSTÄ
Saksa      83,58     18,61 %
Espanja    46,55     10,37 %
Alankomaat 17,81      3,97 %
Ruotsi     10,61      2,36 %
Suomi       5,67      1,26 %
Liettua     2,79      0,62 %
Malta       0,47      0,10 %

Kahden desimaalin merkitsemällä tosin Maltan prosenttiluku tulee tuohon jonkin verran epämääräisesti. Jos ottaisi yhden desimaalin lisää mukaan Maltan prosenttilukuun, se olisi nimittäin 0,105 %. Mutta se ei kokonaiskuvaa liiemmin muuta.

Kun näitä kahta taulukkoa vertaa toisiinsa, niin voi tehdä sellaisen päätelmän, että Euroopan unionin parlamentissa kunkin jäsenmaan edustus on suhteessa väkilukuun suurin piirtein yhtä suuri kuin on Yhdysvaltain kunkin osavaltion vaikutusvalta Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Eli vaikka suurilla jäsenvaltioilla on enemmän vaikutusvaltaa, niin pienemmät valtiot saavat hieman tasoitusta sillä yksinkertaisella perusteella, että sattuvat olemaan Unionin jäsenvaltioita.

Mikä on minusta ihan oikein. Meilläkin voi tämän laskelman perusteella kuka tahansa "valaistunut" nyt opettaa ihmisille sitä, että järjestelmä on epäoikeudenmukainen, koska väkimäärältään pienemmillä jäsenvaltioilla on suhteettoman paljon vaikutusvaltaa Euroopan unionissa.

Ja jos Unioniin perustettaisiin joskus vaaleilla valittavan presidentin virka, niin luulisin siinä käyttävän samantapaista laskentaperustetta kunkin jäsenvaltion äänestäjien vaikutusvallan määrittämiseksi.

Tosin Yhdysvalloissa sikäläisen parlamentin eli kongressin voimasuhteet on määritelty siten, että meikäläiseen EU-maailmaan verrattuna jäsenvaltiot ovat huomattavan paljon tasa-arvoisempia, mikä on tietysti hieman outoa siksi, että Yhdysvallat koostuu osavaltioista, jotka ovat osa samaa kansakuntaa, kun taas Euroopan unioni koostuu kansallisvaltioista.

Kaaoksen ja mielipuolisuuden voimat maailmassa, suhtaudu

Olen joskus ilmaissut näissä blogeissani (esim. 10.10.2023), että minulle on tärkeää taistella maailmassa vallitsevia kaaoksen ja mielipuolisuuden voimia vastaan ja että lopullinen päämäärä elämässä on järjestäytynyt, sivistynyt yhteiskunta.

Haluaisin esittää nyt lopulta ylläolevaan varauksen: minulle on tärkeää taistella maailmassa vallitsevia kaaoksen ja mielipuolisuuden voimia vastaan, mikäli niitä vastaan on ylipäätään mahdollista taistella.