keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Miksi avokätinen sosiaaliturva ja löyhä ulkomaalaispolitiikka eivät sovi yhteen

Teija Laakson kirjoittamassa maailma.net-sivustolla 7.2.2018 julkaistussa artikkelissa lausutaan mm. seuraavaa:
Kun on itse ollut pakolainen, ymmärtää paremmin muitakin pakolaisia.

Näin ajatellaan Ugandassa, jota on viime vuosina kehuttu useaan otteeseen maailman edistyksellisimpään kuuluvasta pakolaispolitiikasta.

Uganda on ottanut vastaan lähes 1,4 miljoonaa pakolaista, joista suurimman osan kolmen viime vuoden aikana.

Se on valtava määrä etenkin maassa, joka kuuluu maailman vähiten kehittyneisiin, ja jonka bruttokansantuote on melkein kymmenen kertaa pienempi kuin vaikkapa Suomen.

Miten köyhä maa oikein onnistuu pakolaisten vastaanotossa samaan aikaan, kun vauraat EU-jäsenet ovat vuosia riidelleet siitä, mitä turvapaikanhakijoille pitäisi tehdä?

”Kyse on osittain kulttuurista, mutta me myös kunnioitamme kansainvälisiä pakolaisten suojeluun liittyviä sopimuksia, jotka hallituksemme on allekirjoittanut”, tokaisee Wycliffe Nsheka, Kirkon Ulkomaanavun maajohtaja Ugandassa.

Hänen mielestään eurooppalaistenkin pitäisi Ugandan tavoin nähdä pakolaiset mahdollisuutena.
Selitys sille, miten Uganda on tässä "onnistunut", on se, että Uganda ei ilmeisesti tarjoa tulijoille avokätistä sosiaaliturvaa. Ugandan työmarkkinoilla lienee myös vielä tarjolla runsaasti nk. avustavia töitä, joihin riittää heikompikin koulutus tai pelkkä halu tehdä töitä. Ugandassa myös tulijoille riittää slummissa asuminen, jos parempaa asumisen tasoa ei kykene itse työssä ansaitsemillaan rahoilla itselleen hankkimaan.

Jos verrataan omaan maahamme Suomeen. Suomessa vallitsee tällä hetkellä ja luultavasti vielä vähintään parikymmentä vuotta eteenpäin mittava työttömyys. Työpaikkoja ei kerta kaikkiaan ole tarpeeksi. Ja ne työpaikat, joita on, ovat melko yleisesti hyvin kilpailtuja. Jotta työpaikan saa, tulee olla jonkinlainen koulutus, ja yleensä mitä korkeampi se on, niin sitä varmemmin työpaikan saa. Nk. avustavia heikon ammattitaidon tai -koulutuksen töitä ei maassamme enää käytännössä ole ollenkaan.

Jos kouluttamaton ja paikallista kieltä osaamaton henkilö haluaa Suomessa työpaikan, niin hänen tulisi tyytyä suurin piirtein kahdensadan euron kuukausipalkkaan, sillä hän ei muuten tuota työnantajalle tarpeeksi. Mutta kahdellasadalla eurolla kuukaudessa ei missään päin Suomea elä.

Suomen verotus myös on huippuluokkaa eli käteen jäävästä palkasta jää suhteellisen vähän käteen.

Korkealla verotuksella maksetaan maamme korkealuokkainen sosiaaliturva.

Jos nk. varsinainen maahanmuuttaja ei pääse työelämään, niin hänen elämisensä maksaa julkinen valta eli veronmaksajat.

Korkeasti koulutetut, työkykyiset ja työhaluiset turvapaikanhakijat menevät mielellään esim. Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Näissä maissa palkka on suurempi kuin Suomessa ja siitä myös jää verotuksen jälkeen suurempi osa käteen. Yhdysvalloissa maahanmuuttajan on myös tehtävä työtä, jos ei halua asua kadulla ja etsiä ruokaansa roskiksista. Eikä Kanadakaan ole pohjoismaisessa määrin hyvinvointivaltio.

Suomeen taas yrittävät muuttaa ne turvapaikanhakijat, joita houkuttaa Suomen korkea sosiaaliturva.

Mitä enemmän Suomi pystyttää heikosti työllistyville ulkomaalaisille houkutustekijöitä, sitä enemmän maahamme haluavat muuttaa sellaiset ihmiset, jotka eivät koskaan työllisty.

Avokätinen sosiaaliturva maahanmuuttajille ja löyhä maahanmuuttopolitiikka eivät pitemmällä tähtäimellä voi olla yhtä aikaa voimassa samassa maassa. Globaalit kapitalistit tämän toki ymmärtävät, ja he mielellään tukevat taantumuksellista vasemmistoa hyvinvointivaltion upottamisessa. Heille käy hyvin omiin ongelmiinsa vajonnut pirstaloitunut yhteiskunta.

Joku voi nyt sanoa, että onhan meillä varaa. Minusta ei ole, jos haluamme säilyttää säällisen yhteiskunnan. Suomen sosiaaliturvan tarjoaminen kaikille sitä haluaville ei ole pitemmällä tähtäimellä kestävä tie. Hyviä rahareikiä on sitä paitsi muuallakin. Yliopistoistakin valiteltiin, kun heiltä oltiin leikattu pois julkista tukea, vaikka toimittajien lisäksi juuri yliopistojen väki on eniten halunnut Suomeen lisää pysyviä rahareikiä, jotka ovat mahdollisesti heiltä itseltäänkin pois. Rahaa nyt ei kerta kaikkiaan riitä kaikkeen.

maanantai 26. helmikuuta 2018

Keitä ovat marttyyrit, ja keitä eivät

Kokoomushenkisessä Verkkouutiset-verkkojulkaisussa julkaistui uutisartikkeli, jossa kerrotaan kaapatulla kuorma-autolla väkijoukkoon Tukholman Drottninggatanilla vuoden 2017 huhtikuussa ajaneen Rahmat Akilovin kertoneen tekonsa motiiveista oikeudessa.

Syyttäjä Hans Ihrmanin mukaan mies kirjoitti yhdelle kontakteistaan viime vuoden tammikuun lopulla säästävänsä rahaa iskua varten. "Mikäli Jumala suo, suoritan marttyyrioperaation", viestin loppu oli kuulunut.

Toiselle henkilölle hän oli lähettänyt listan mahdollisista kohteistaan. Niiden joukossa oli synagoga ja yökerho. Akilov pohti ilmeisesti myös iskua ruotsinlaivalle. Hän mainitsi eräänä mahdollisena kohteena "syntisiä kuljettavan lautan".

Eräillä on mielestäni erikoinen käsitys marttyyriydestä. Nämä uskovat, että kun tappaa aseettomia siviilejä, ja sen johdosta poliisi ampuu hyökkääjän kuoliaaksi, niin sitten tämä murhamies on "marttyyri".

Omasta mielestäni, ja tämä on tietenkin vain minun mielipiteeni, niin marttyyreitä ovat sellaiset henkilöt, jotka puolustavat väkivallattomasti sitä asiaa, johon uskovat, ja joutuvat sen johdosta tapetuiksi. Tällaiset oikeat marttyyrit eivät siis tapa tarkoituksella aseettomia ihmisiä, vaikka näillä omasta mielestä olisi kuinka väärät mielipiteet, väärä uskonto tai ideologia tai vaikka nämä olisivat väärää rotua tai edustaisivat väärää etnisyyttä.

Lievempää marttyyriuden muotoakin voi toki sanoa olevan. Sellaista, että joutuu vaikeuksiin sen johdosta, että puolustaa väkivallattomasti asiaa, johon uskoo. Tällaisia ihmisiä on toki Suomessakin.

Mielestäni on myös erikoinen tuo miehen ajatus, että nämä toiset ihmiset ovat syntisiä, mutta hän itse ei ole. Olen sitä mieltä, että tuo ajatus on epärealistinen. Ihminen ei kykene elämään moraalisesti puhdasta elämää, vaikka kuinka yrittäisi, ja itse asiassa kaikki yrittäminen vie pois tästä päämäärästä. Jokainen voi itse yrittää tahdonvoimalla muuttaa motiivejaan ja sisimpiä vaikuttimiaan, ja hän epäonnistuu joka kerta. Hän voi korkeintaan esittää hyvää ihmistä.

Vaikkakin suurella kulttuurinluomiskyvyllä varustettuja sellaisia, me ihmiset olemme tasankoapinan viitekehyksellä varustettuja elukoita, emme koskaan synnittömiä emmekä virheettömiä. Varsinkin väkivaltaisten ihmisten ajatus omasta synnittömyydestään on helppo todeta kyseenalaiseksi.

Rahmat Akilov teki siis noin. Mitä teki aikoinaan yksi länsimaisen kulttuurin tärkeistä peruspilareista nimeltä Jeesus evankeliumien mukaan, kun häntä tultiin vangitsemaan. Hän oli etukäteen varmistanut, että hänen seuraajillaan oli miekkoja. Mutta kun hetki tuli, hän kielsi käyttämästä niitä itsensä puolustamiseen. Tämä on oikeata marttyyriutta.

perjantai 23. helmikuuta 2018

Forssan kaupunginhallituksen suorittamasta Lotta-patsas -hankkeen torpedoimisesta

Forssan kaupunginhallitus oli äskettäin torpannut Lotta-patsas-hankkeen.

"Kaupunginhallituksen päätös oli selkeä arvolinjaus. Lotta Svärd -aiheinen patsas ei ollut Forssaan tervetullut, joten katseet on käännettävä kohti muita kaupunkeja. Niissä arvostus toivottavasti on suurempaa", Lounais-Hämeen Lottaperinneyhdistyksen puheenjohtaja Lotta Saarenmaa toteaa tiedotteessaan.

Kansalaissodan aikana, kun vakinaista armeijaa ei ollut vielä perustettu, Suojeluskuntajärjestö oli toiminut Valkoisen hallituksen joukkoina. Tämä on herättänyt suurta vihastusta, ja sitä on laajalti pidetty huonona siirtona. Lotta Svärd -järjestö taas oli perustettu vasta vuonna 1920, joten se ei edes liittynyt millään tavalla kansalaissotaan ja sen ikäviin jälkiselvittelyihin. Valkoiseen Suomeen se toki liittyi, mutta mielestäni sekin oli parempi vaihtoehto kuin se, mitä kaikkea kivaa, eli terroria, Lenin ja kumppanit olivat valmiita tarjoamaan Suomelle. Ja onneksi 1930-luvulla osa kansakunnan sieluun kansalaissodasta tulleista haavoista umpeutui 1930-luvulla, mikä mahdollisti Talvisodan ihmeen ja myös sen aikana tapahtuneen nk. tammikuun kihlauksen eli sen, että työnantajat vihdoin hyväksyivät ammattiyhdistysliikkeen neuvotteluosapuoleksi.

Lotta Svärd -järjestö oli viime sodissamme ollut merkittävässä asemassa auttaen isänmaan puolustamisessa aseettomasti.

Suojeluskuntajärjestökin oli kansalaissodan jälkeen ollut merkittävä tekijä maamme puolustusvalmiuden nostamisessa ja ylläpitämisessä.

Forssa oli Suomen kansalaissodan aikana kuulunut Punaisille. Tämä varmaankin selittää suurelta osin Forssan kaupunginhallituksen nuivaa kantaa Lotta-patsaan hankkimiselle kaupungin alueelle.

Sääli, että kansalaissodan päivistä tähän päivään saakka kulkeutuneet kaunat ovat vielä nykyäänkin luomassa tällaista nuivaa suhtautumista.

Haluaisin uskoa, että eivät läheskään kaikki forssalaiset ole idiootteja kusipäitä. Mutta voisi kuvitella, että asialle nuivat Forssan kaupunginhallituksen jäsenet ovat sellaisia ihmisiä, jotka halveksivat Suomen aseellista puolustamista sekä puolustuskyvyn ylläpitämistä aseettomasti Talvisodan päivinä.

Ehkä he myös pitävät pahana Suomen itsenäistymistä Venäjästä.

Mutta selkeästi tuossa päätöksessä on kysymys arvolinjauksesta. Kun fasistinen diktatuuri Neuvostoliitto oli päättänyt, että Suojeluskuntajärjestö sekä Lotta Svärd lakkautetaan, niin Forssan kaupunginhallituksen enemmistö taputtanee asialle karvaisia käsiään.

PS. Vaikka nyt ei itsenäisyyspäivä enää olekaan, niin voit niin halutessasi käydä lukemassa viime itsenäisyyspäivänä julkaisemani typerän geneerisesti otsikoimani blogimerkinnän Suomi 100 vuotta -itsenäisyyspäiväviesti.

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Libertarismista

Libertarismi on aate, joka kannattaa erittäin laajaa vapautta. Itse asiassa niin laajaa, että muiden kuin rikkaiden, suuryritysten ja kauniiden ja rohkeiden edut se on valmis unohtamaan. Tai jos ei nyt virallisesti, niin siihen sosiaalinen vastuuntunnottomuus kuitenkin mielestäni johtaa. Jotkut vetävät yhtäläisyysmerkin libertarismin ja klassisen liberalismin välille.

Se, että on pitänyt erikseen keksiä aatteelle nimi libertarismi, johtuu enimmäkseen siitä, että Yhdysvaltain presidentti Franklin Delano Roosevelt parantaessaan 1930-luvulla suuren laman jälkiä maassaan antoi leimata itsensä liberaaliksi. Tästä syystä maassa on niistä ajoista alkaen melko lailla liberaali merkinnyt samaa kuin edistyksellinen tai vasemmistolainen.

Mutta meidän ei mielestäni täällä Suomessa ja Euroopassa tulisi matkia yhdysvaltalaisten koohotuksia.

Libertarismia voisi yhtä hyvin kutsua klassiseksi liberalismiksi, minarkismi-liberalismiksi, hyvin oikeistolaiseksi liberalismiksi tai vaikka äärioikeistolaisuudeksi.

Äärioikeistolaisuus-nimitys voisi sikäli olla epäoikeudenmukainen, että jotkut viittaavat sillä poliittista väkivaltaa ja kiihkonationalismia tai kiihkoisänmaallisuutta tai rotuoppeja kannattavaan aatemaailmaan. Toisaalta nimitys on jo niin yliladattu, että sillä voidaan nykyään tarkoittaa mitä tahansa sellaista aatetta, mistä ei itse pidä. Itse nimitän esim. islamia äärioikeistolaisuudeksi.

Nykyistä äärioikeistolaisuutta voitaisiin mielestäni alkaa kutsumaan äärikeskustalaisuudeksi, koska vastenmielisistä aatteistaan huolimatta alkuperäiset äärioikeistolaiset eivät yleensä olleet täysin vailla sosiaalista omaatuntoa.

Melko tarkkoja jos halutaan olla nimityksissä, niin toki klassinen liberalismi, minarkismi-liberalismi ja hyvin oikeistolainen liberalismi ovat täysin loistavia nimityksiä libertarismille.

maanantai 19. helmikuuta 2018

Kaikkien kulttuurien samanarvoisuudesta lyhyesti

Jos kaikki kulttuurit ovat samanarvoisia, yhtä hyviä ja yhtä arvokkaita, niin kansallissosialistienkin kulttuuri on sellainen.

PS. Mutta itse en pidä kansallissosialistien kulttuuria yhtä hyvänä kuin esim. bernsteinilaisten kulttuuria. Ja Suomen nykyilmapiirissä tämä tekee minusta "rasistin".

lauantai 17. helmikuuta 2018

Uni aikeesta lähteä lentämään potkurilentokoneella

Näin jokin aika sitten seuraavanlaista unta:

Minun oli määrä päästä jonkin verran lentämään yksimoottorisella potkurilentokoneella. Unessa oli jossain osassa myös vanha tuttuni, lentosotakirjoja kirjoittanut ja edelleen kirjoittava Jukka Piipponen. Unessa esiintyi myös yhdistykseni Pähkinärinteen toimipisteen toiminnanohjaaja Kaisu.

Lentokoneen polttoainemittaria vilkaistessani huomasin, ettei polttoainetta ole enää kovin pitkään lentoon. Mutta tarpeen vaatiessa saatoin käydä huoltoasemalla tankkaamassa. Ajattelin kuitenkin, ettei välttämättä tarvitse. Kysyin Kaisulta, että mitä löpöä tähän koneeseen pitikään tankata. Tämä vastasi "tummanpunaista" ja lisäsi vielä, että tiedot löytyvät kyllä manuaalista.

perjantai 16. helmikuuta 2018

Sivusto ei sisältänyt ainuttakaan sukupuolielintä merkitsevää nimitystä

Viime keskiviikkona rupesin ihmettelemään, kun ikivanhoja nettisivujani Tom Kärnän SUOta latailtiin suhteettoman paljon käyttämäni tilastointipalvelun tietojen perusteella.

Keksin varsin pian, mistä siinä oli kysymys. Alkuyöstä oli Ylen teema-fem-kanavalla tulossa lempikirjailijastani Daniil Harmsista kertova vuonna 2017 valmistunut venäläinen elämäkertaelokuva Harms. Itse kerron kirjailijasta nettisivujeni osiossa Daniil Harms, neuvostokirjallisuuden absurdi mestari, jonne olen myöskin kopioinut usealle sivulle pienen määrän Harmsin kynästä peräisin olevia näytteitä.

Daniil Ivanovitš Harms (oik. Juvatshov) (1906-1942) oli neuvostoliittolaisen avantgarden suuri nimi, joka kirjoitti absurdeja lyhyttarinoita, joita minä kovasti rakastan. Useita teoksia on häneltä Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen julkaistu suomeksi. Harms kirjoitti myös lastenkirjoja, vaikka hän vihasi lapsia. Harms kuoli Stalinin vankilassa, koska Neuvostoliiton diktaattori kannatti ns. sosialistista realismia.

Tämän blogimerkintäni olen julkaissut 16.2.2018, ja siitä päivästä pitäen em. elokuva Harms on katsottavissa Ylen Areenassa 28 päivän ajan.

Nettisivujani luettiin melko paljon tosiaan viime keskiviikkona. Ennen kaikkea sivustoni Harms-osion etusivu oli kovassa käytössä. Ja tämä kaikki tapahtui, vaikka mahdollisesti ko. sivusto-osio ei sisällä ainuttakaan sukupuolielimeen viittaavaa sanaa. Ja vielä seuraavanakin päivänä nettisivujani luettiin runsaasti.

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Demokratian kahdeksan etua verrattuna diktatuuriin

On diktatuurissa sitten kyse absoluuttisesta monarkiasta, yksipuoluediktatuurista tai vaikka sotilasdiktatuurista, niin demokratialla on siihen verrattuna seuraavat kahdeksan etua:
  • Vallanpitäjät saadaan vaihdettua ilman verenvuodatusta
  • Ihmiset kokevat olevansa osallisina valtiollisessa ja kunnallisessa päätöksentekoprosessissa äänioikeutensa kautta
  • Ihmisten edut tulevat paremmin huomioonotetuiksi demokraattisen prosessin kautta
  • Ihmiset saavat purettua paineitaan osallistumalla demokraattiseen prosessiin
  • Valta turmelee ja ehdoton valta turmelee ehdottomasti, ja siksi on hyvä, että demokratia ehkäisee pitkäaikaista vallan keskittymistä yhdelle henkilölle tai yhdelle puolueelle tai ryhmittymälle
  • Demokratiassa äänestäjien muodostama joukkoäly tuottaa älykkäämpää politiikkaa kuin mikä olisi mahdollista ilman äänestäjiä
  • Demokratiassa päätöksentekijät saavat todenmukaista informaatiota päätöksentekonsa perustaksi
  • Demokratia on rauhanprojekti, sillä demokratiat harvemmin sotivat toisiaan vastaan

...

PS. 11.1.2022: Ja sama Lingua Franca Novan kielellä: Sete beneficas de democratia comparante a autocratias.

maanantai 12. helmikuuta 2018

Pieni vähemmistö kykenee tehokkaasti vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen

Olin lausunut Facebookissa 10.1.2018 seuraavaa: 
Itsesuojeluvaisto on ainakin äänestyskäyttäytymisessä mennyttä kamaa monella ihmisellä. Ehkä kyse on osittain siitä, että valtamedia on saanut uskoteltua ihmisille olevansa sama asia kuin "yleinen mielipide". Ja monet ihmisethän ovat konformisteja. 
Wikipediassa sanotaan konformismista mm. seuraavaa:]
Konformisuus tai konformismi on sosiaalipsykologian ilmiö, jolla tarkoitetaan yksilön mukautumista enemmistön mielipiteeseen, arvoihin tai käyttäytymiseen. Esimerkkinä konformistisesta ilmiöstä on pidetty esimerkiksi muotia.
Olin joitakin viikkoja sitten yllättäen törmännyt konformismiaiheeseen hyvin liittyvään Ylen uutisartikkeliin Vähemmistöllä on valtaa – Kun 10 prosenttia ihmisistä on jotakin mieltä, muidenkin mieli muuttuu.

Valtamedian eli vanhamedian toimittajia ei suomalaisista ole lähellekään kymmentä prosenttia. Mutta toisaalta he ovat merkittävässä asemassa luomassa yleistä mielipidettä. Varsinkin, koska monet ihmiset suhtautuvat vanhamedian tuotoksiin kuin Jumalan sanaan. Mm. pääministeri Juha Sipilä näyttää luottavan lujasti siihen, että vanhamedian edustajat edustavat kansaa ja ovat kansa.

Vanhamedian vaikutus on niin suuri kuin on myös sen vuoksi, että se määrää melko pitkälle siitä informaatiosta, mitä ihmiset saavat ulkomaailmasta.

Vanhamedian toimittajien arvomaailma on suhteellisen yhtenäinen. Sitä voisi verrata vaikka Hitlerin Saksan tai Neuvostoliiton toimittajakunnan yhtä yhtenäiseen arvomaailmaan. Tästä syytä vanhamedian tuottama informaatio ei ole kovin moniäänistä.

Hitlerin Saksassa monille naisillekin Hitler oli idoli. Ja luulen, että naiset ovat keskimäärin miehiä konformistisempia. Poikkeuksia on, mutta keskimäärin ainakin.

Jos naiset ovat miehiä konformistisempia, niin se johtuu siitä, että ihmislajin olemassaolon aikana naissukupuolen edustajille on yhteisen veneen keikuttaminen ollut suurempi henkilökohtainen riski. Naisille on kannattavaa esittää olevansa samaa mieltä asioista kuin kaikki muutkin.

Vanhamedian toimittajilla on Suomessa enemmän valtaa kuin tavan pulliaisilla. Ja he itse osaltaan luovat yleisen mielipiteen, eli he voivat hyvinkin olla tuon Ylen sivuilla julkaistun artikkelin kymmenen prosentin vähemmistöä vastaava joukko, joka vetää ihmisten joukkoa perässään.

Onneksi kuitenkin vanhamedian valta on jossain määrin jo murentunut. Ei ole enää niin kuin 1970-luvulla, jolloin ihmiset joka ilta asettuivat katsomaan yhdessä televisiosta Ylen pääuutislähetystä. Ihmiset yhä enemmän muodostavat maailmankuvaansa ohi sen, sosiaalisen median suosiollisella avustuksella.

perjantai 9. helmikuuta 2018

Näin unta aikeesta hyökätä vahvasti puolustettuun linnoitukseen

Näin jokin aika sitten sellaista unta, joka sijoittui keskiajalle tai antiikin aikoihin. Unessa olin jonkin kuninkaan neuvonantaja. Meidän valtakuntamme armeijan oli tarkoitus valloittaa eräs voimakas kukkulalla sijaitseva linnoitus. Joka oli suhteellisen helposti puolustettava. Sitä oli mahdoton lähestyä joiltakin suunnilta.

Alun perin oli ollut puhe yrittää hyökätä linnoitukseen avoimimmilta sivuilta. Minä kuitenkin tein ehdotuksen, että hyökkäys suoritettaisiin erään kapean kannaksen kautta. Näytin isopomolle kartalta, minne meidän pitäisi rakentaa tietä, jotta saisimme kuljetettua varusteet ja tarvikkeet paikan päälle. Osa kuljetusväylästä oli jo olemassa. Käyttäisimme osaksi aiemmin rakennettua tietä. Kerroin unessa arveluni olevan, että saisimme uuden kuljetustien valmiiksi kahdessa kuukaudessa.

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Muukalaisvastaisuutta ja oikeistopopulismia nyt joka paikassa (lyhyt teksti)

– Muukalaisvastaisuus ja oikeistopopulismi ovat kasvattaneet suosiotaan Yhdysvaltojen ja Euroopan lisäksi monissa kehittyvissä maissa.

– Demokratia ei ole täydellinen poliittinen järjestelmä, mutta sen parempaakaan ei ole keksitty.

maanantai 5. helmikuuta 2018

Uni sotilaana olosta ja laihasta keitosta

Jokin aika sitten näin sellaista unta, että olin sotilas ja yritin kehitellä sopimattoman vähäisistä aineksista sotilastovereideni kanssa jonkinlaista laihaa keittoa. Mietin siinä, että kauanko korpisoturit tällaisella keikkuvat.

lauantai 3. helmikuuta 2018

Miellyttävä erikoinen korvamato

Jokin aika sitten yöllä vähän ennen nukkumaanmenoani päässäni alkoi soida jokin melodia. Se oli melko lyhyt, mutta miellyttävä. Se ikään kuin sanoi minulle, että kaikki on hyvin. En tiedä, olinko kuullut sen jostain joskus vai oliko se vahingossa itse säveltämäni. Menin sitten nukkumaan. Melodia soi päässäni edelleen. Sitten unohdin, miten se meni. Olisi pitänyt hyräillä se tietokoneelle äänitiedostoksi ennen nukkumaanmenoa.

torstai 1. helmikuuta 2018

Omaa höpinää Suomen presidentinvaalien tuloksesta Herran vuonna 2018

Istuva presidentti Sauli Niinistö sai käsittämättömän suuren osan äänistä presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella, joten hän tuli suoraan uudelleenvalituksi eikä toista kierrosta tarvita.

Vihreiden ehdokas Pekka Haavisto tuli vaaleissa toiseksi. Itse äänestin Perussuomalaisten ehdokasta Laura Huhtasaarta, joka tuli vaaleissa kolmanneksi, mikä oli varsin hyvä tulos, varsinkin ensimmäisen kauden kansanedustajalta. Äänimäärässä melko lähelle Huhtasaarta pääsi Paavo Väyrynen, Oma puolue.

Olin odottanut, että Niinistön kannatus ehtisi laskea sen verran alas varsinaiseen vaalipäivään mennessä, että toinen kierros saataisiin, mutta ei. Murskavoiton sai Niinistö.

Tässä presidentinvaalien ehdokkaiden saadut kannatuslukemat, jotka lukijani luultavasti melkein kaikki jo tuntevat:

Sauli Niinistö 62,6 %
Pekka Haavisto 12,4 %
Laura Huhtasaari 6,9 %
Paavo Väyrynen 6,2 %
Matti Vanhanen 4,1 %
Tuula Haatainen 3,2 %
Merja Kyllönen 3,0 %
Nils Torvalds 1,5 %

Jos istuva presidentti ja Pekka Haavisto olisivat joutuneet vastakkain toisella kierroksella, olisin jättänyt äänestämättä. Ellei jompi kumpi olisi sitten suostunut ehdotukseeni. Olisin ääneni ehdoksi asettanut nimittäin sen, että ehdokkaan tulee lausua julkisesti, että monikulttuurisuus on epäonnistunut. Saulille olisin asettanut myöskin lisäehdon, että hänen tulee pyytää Jussi Halla-aholta anteeksi vaatimustaan "tehokkaasta katumisesta". Hallis oli jo katunut tehokkaasti siviilipalvelusmieheyttään, joten mitä katumista hänellä enää olisi ollut?

Edellisten presidentinvaalien toisella kierroksella olin äänestänyt Pekka Haavistoa muuten. Tämä on loistavan diplomaattinen poliittiselta käytökseltään, mikä miellyttää minua, mutta en voinut äänestää häntä presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella hänen puuttuvan kansallismielisyytensä vuoksi. Enkä nyt.

Tapasin itse Haaviston vuosia sitten ollessani pitämässä pystyssä yhdistykseni esittelypaikkaa sosiaali- ja terveysmessuilla. Mies jutteli toiminnanohjaajamme kanssa siinä pikkaisen aikaa.

Eräs Facebook-kaverini, joka on poliittisesti melko lähellä minua, oli äskettäin sanonut sosiaalisessa mediassa jotain sellaista, että koska ei ole satanistia eikä ateistia ehdolla, niin pitää hänen äänestää Laura Huhtasaarta. Joillekin oman kansan tulevaisuus on sentään tärkeä.

RKP:n presidenttiehdokkaassa Nils Torvaldsissa oli se hyvä puoli, että hän  kannatti täysillä purjeilla NATO-puolustusliittoon liittymistä, mutta kun hän ei ollut kansallismielinen ehdokas, niin en voinut äänestää häntä.

Huhtasaari ja Väyrynen söinevät toistensa kannatusta. Tuula Haatainen ja Merja Kyllönenkin söinevät toistensa kannatusta. En tiedä, sulautuiko Matti Vanhanen yksinkertaisesti harmaaseen tiiliseinään, mutta ainakin Väyrynen söi hänen kannatustaan kuten myöskin hän söi Väyrysen kannatusta. Ehkä olisi kannattanut mahdollisesti aiheutuvasta kohusta huolimatta erottaa Väyrynen ajoissa. Tämä on sentään Kepun sääntöjen mukaan vahingoittanut puoluetta ensinnäkin perustamalla uuden puolueen ja toiseksi asettumalla muun puolueen kuin Kepun ehdokkaaksi presidentinvaaleissa.

Väyrynen olisi mielestäni kannattanut päästää heti Neuvostoliiton romahdettua 1990-luvulla presidentiksi. Silloin häntä ei tarvitsisi kestää enää nykyään.

Hyvä nettituttuni, joka on vielä minuakin enemmän Hikipedia-aktivisti, oli vaalipäivänä edelleenjakanut Facebookissa mainion montaasikuvan, jonka jokaisessa alikuvassa on Paavo Väyrynen ja joku Suomen presidentiksi päässeistä eli herrat Urho Kekkonen, Mauno Koivisto, Martti Ahtisaari ja Sauli Niinistö. Kuvan alalaidassa lukee: "odottavan aika on pitkä". Siteeraan vielä hieman Väyrystä (jostain syystä kaksi siteerauksista on englanniksi):

"Ne vihaa meitä, aarre, ne vihaa meitä! Ne ei anna meille Sitä, ei vaikka se kuuluu meille, niin kuuluu, aarre."

"We wants it, we needs it. Must have the precious. They stole it from us."

Faramir: "What did they steal?"
Paavo Väyrynen: "Myyy PRECIOUSSS."

Laura Huhtasaari oli kaivannut vahvempaa presidentinvaltaa, mille minä en lämpene. Jos ei mennä samanlaiseen presidenttimalliin kuin Yhdysvalloissa on vaan ennen Suomessa käytössä olleeseen malliin, niin vanhassa mallissa hallitusvalta ei ollut kunnolla kenelläkään, ei hallituksen jäsenillä eikä presidentillä vaan molemmilla yhdessä. Sellainen syö mielestäni tehokkuutta ja mielekkyyttä hallinnossa. Tosin en olisi valmis ottamaan käyttöön yhdysvaltalaistakaan mallia. Se olisi toki tehokas, mutta sen ollessa käytössä valittaessa hallituksen johtajaa eli presidenttiä vaaleissa, kustannukset muodostuisivat silmittömiksi, ja tämä edesauttaisi suurten puolueitten sekä raharikkaitten ehdokkaitten mahdollisuuksia saada itsensä presidentin pallille. Samaan suuntaan veisi kylläkin ainakin jonkin verran myös entiseen suomalaiseen malliin siirtyminen.

Jos ja kun me pidämme kiinni nykyisestä korkeimman vallan jaosta maassamme, niin minusta presidentti vähemmilläkin valtaoikeuksilla voi olla arvojohtaja, ja toivonkin, että kaikki sellaiset maamme presidentit, joita itse henkilökohtaisesti arvostan, toimisivat arvojohtajina.

Joka tapauksessa parhaimmat onnitteluni uudelleenvalinnasta presidentti Sauli Niinistölle.