keskiviikko 19. tammikuuta 2022

Nationalismista ja etnonationalismista

Nationalismissa eli kansallismielisyydessä on kysymys aatteesta, joka painottaa etnisyyden oikeuksia korottaa itsensä kansakunnaksi ja viljellä omaa kulttuuriaan ja puolustaa etujaan.

Nationalismia on monenlaista. Suomalaisten fennomania, suomalaisten kansallisen heräämisen liike, oli nimestään huolimatta liberaalia nationalismia, joka ei asettunut muita kansallisuuksia vastaan. Adolf Hitlerin ja hänen Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueensa nationalismi taas oli paitsi sosialistista, niin myös patologista muita kansoja ja etnisyyksiä ja niiden oikeuksia enemmän tai vähemmän ylenkatsovaa nationalismia. Jossain määrin samaan suuntaan on katsonut ruotsalaiskansallinen ideologia freudenthalismi eli svekomania. Herra Freudenthalin teorioissa kieli, kansallisuus ja rotu olivat yhdistettyinä. Näiden pohjalta hän väitti, että ruotsinkieliset ovat rodullisesti ylivertaisia suomalaiseen etnisyyteen verrattuna.

Yksi jakolinja nationalismien suuren joukon sisällä on se, missä määrin kiinnitetään huomiota yhteiseen geneettiseen perimään. Etnonationalismiksi nimitetään juuri sellaista nationalismia, joka kiinnittää huomiota tähän.

On tietysti luonnollista kokea samankaltaisella fenotyypillä varustettujen ihmisten kuuluvan samaan kansaan. Vankinkaan etnonationalismin vastustaja tuskin on sitä mieltä, että zulut olisivat edelleen zuluja, jos "valkoinen" verenperimä olisi heidän keskuudessaan pitkälle syrjäyttänyt "mustan" verenperimän. Voitaisiin esittää samanlainen kysymys myös esim. ojibwoista, vaikka nämä ovatkin nk. amerikanintiaaneja.

Mutta jos ulkopuolelta tullut ihminen haluaa itsepintaisesti tulla osaksi toista kansaa ja jos hän osoittaa tämän asenteellaan, kielen ja kulttuurin, asenteiden ja arvojen omaksumisellaan, teoillaan, toiminnallaan ja käyttäytymisellään, niin minusta sellaiselle ihmiselle olisi hyvä antaa vähän armoa. Vaikka on vaikea kuvitella, että ihmisestä tulisi yhden aikuisen ihmisen iän aikana sataprosenttisesti toista etnisyyttä. Voisin itse kuvitella, että 75 prosenttiin hän voisi kuitenkin yltää.

Kansallisuudessa on kysymys ennen kaikkea tunteesta. Samoin kuin raiskaamisen ja abortin vastustamisessa, niin kansallisuudessakin on samasta asiasta kyse.

Muuten kyse on yhteenliittymisestä, ja siitä, ettei erottauduta muista kansassa.

I PS. Etniset suomalaiset ovat fennomaniasta huolimatta kuitenkin sortaneet historiansa aikana saamelaisia, minkä johdosta osittain suuri osa saamelaisista ei enää nykyään osaa saamelaiskieltä. (Tosin voidaan ja pitääkin kysyä, että missä ovat ne ihmiset, jotka puhuivat jotain muuta kieltä saamelaisten kielellisten esi-isien aikoinaan saapuessa Suomenniemelle.)

II PS. Joku voi nyt sanoa, että ihmisestä tulee samalla suomalainen, kun hän saa Suomen kansalaisuuden, mutta tämä on vulgaariperustelu. Kansallisuus ja kansalaisuus ovat nimittäin eri asioita. Suomi on saanut nimensä sen pääetnisyyden mukaan. Mutta Suomen kansalaisia ovat kaikki ne, joilla on Suomen kansalaisuus, vaikka he eivät olisikaan etnisiä suomalaisia.

keskiviikko 12. tammikuuta 2022

Äärioikeistolaisuuden synty ja historia lyhyesti

Äärioikeistolaisuus modernina ilmiönä syntyi useita vuosisatoja Jeesus Nasaretilaisen, josta hänen oppilaansa alkoivat käyttämään nimitystä Kristus, oletetun syntymän jälkeen.

Äärioikeistolaisuuden profeettaa liikkeen kannattajat pitävät ideologisissa kysymyksissä erehtymättömänä ja hänen elämäntapaansa täydellisenä.

Äärioikeistolaisuuteen kuuluu varsin suvaitsematon suhtautuminen toisinajatteluun. Pyhä sota toisinajattelijoita vastaan kuuluu itse asiassa äärioikeistolaisen ideologisiin velvollisuuksiin.

Ei-äärioikeistolaisia voidaan kyllä liikkeen piirissä suvaita, mutta vain, jos he hyväksyvät äärioikeistolaisten vallan heidän ylitseen ja heidän taholtaan kokemansa erilaiset loukkaukset. Raskas henkivero liikkeeseen kuulumattomille on tehokkaasti vähentänyt toisinajattelijoiden lukumäärää niissä maissa, joissa äärioikeistolaiset ovat vallassa.

Äärioikeistolaisuuden dogmien tai arvojen tai sen luoneen profeetan tai sen Jumalan tai sen pyhien tekstien arvostelu ja pilkkaaminen on ideologian mukaan rangaistavissa kuolemalla.

Äärioikeistolaisuus ei hyväksy homoseksuaalisuutta.

Naissukupuolen edustajat katsotaan ideologiassa miessukupuolen edustajia alempiarvoisemmiksi. Äärioikeistolaisuudessa naissukupuolen edustajien tulee pukeutua "siveästi" eli peittää itsensä siinä määrin, etteivät äärioikeistolaiset miehet ala liikoja himoita heitä. Jos äärioikeistolainen mies kuitenkin raiskaa naisen, joka pukeutuu liikkeen kannalta väärin tai ei kuulu äärioikeistolaisiin, niin se on ideologian mukaan naisen oma vika.

Monissa äärioikeistolaisissa maissa ideologia myös kieltää äärioikeistolaisilta naisilta avioliiton solmimisen liikkeeseen kuulumattomien miesten kanssa.

Äärioikeistolaisuuteen mielin kielin myötäkarvaan suhtautuvat myötäjuoksijat muistavat nimittää äärioikeistolaisuutta "rauhan opiksi", vaikka liikkeen kannattajille ilmaisussa on kyse vain siitä, että "rauha" vallitsee silloin, kun heidän liikkeensä on vallassa. Pyhä sota kuitenkin jatkuu siihen asti, kunnes toisinajattelu on saatu kokonaan kitkettyä maailmasta.

Myötäjuoksijat myös muistavat pitää esillä näkemystään, että äärioikeistolaiset ovat "sorrettuja", koska näitä nuivitaan melko yleisesti. Heidän mielestään myöskään ei ole sopivaa, että äärioikeistolaisten terrori- tai muista väkivallanteoista puhuttaessa nostetaan esiin tekijöiden äärioikeistolaiset motiivit.

keskiviikko 5. tammikuuta 2022

Suomen poliittinen poliisi ja Keijo Kaarisade

Tällaista se nykyelämä on, että Helsingin poliisin ylikomisario Jari Taponen julistaa poliittisia mielipiteitään lyhytviestipalvelu Twitterissä virkansa puolesta. Hän harrastaa virassaan myös mieleistensä toisten ihmisten twiittien uudelleentwiittaamista. Eikä joudu toiminnastaan erotetuksi.

Samanlaisia juttuja, tai noiden parodioita, on puolestaan julkaissut samaisessa Twitterissä nimimerkki Keijo Kaarisade. On kuvaavaa, että lukuisat poliitikot olivat ilmaisseet pitävänsä Keijon twiittauksista. Tämä tilanne kesti siihen asti, kun kaikille selvisi, ettei Keijo olekaan oikea poliittinen poliisi. Mutta Jari Taponen on.

Asiaan liittyen on mainio Keijo Kaarisateen blogissaan 22.2.2020 julkaisema blogimerkintä Miksi poliisin annetaan vieläkin provosoida poliittisia keskusteluja sosiaalisessa mediassa?.

Osa poliitikoista on kenties siitä syystä puuttumatta Taposen politiikanteon ja poliisin työn sekoittamiseen keskenään, että he itse kannattavat samoja ennakkoluuloja kuin Taponen. On tosin ihmisolennolle täysin luontevaa olettaa, että omat poliittiset mielipiteet ovat terveen järjen mukaisia mielipiteitä, joita kaikki järkevät ihmiset kannattavat.

Jos taas mies julkaisisi poliittisia mielipiteitä, jollaisia demokratiaa kannattavat maahanmuuttokriittiset tahot voisivat julkaista, niin jo nämä ihmiset pillastuisivat. Mutta koska heillä on itsellään samat mielipiteet kuin ylikomisario Taposella, niin he eivät koe mitään tarvetta ruveta estelemään poliisin viran väärinkäyttöä poliittisiin tarkoituksiin.

On ilmeistä, että Suomen virkakoneistossa on runsaasti sellaisia vaikutusvaltaisia ihmisiä, joille sopii politiikanteon ja poliisin työn sekoittaminen keskenään, kunhan siinä on kyse Oikeiden Mielipiteitten, ei väärien mielipiteiden, julkituomisesta.