Australiassa neurologisesti vammainenkin kykeni ymmärtämään siirtoäänivaalitavan

Taannoin olin lukenut Australian yleisradioyhtiön ABC:n (ABC=Australian Broadcasting Corporation) sivuilta artikkelin, jossa käsiteltiin siirtoäänivaalitapaa, joka on ollut käytössä maan parlamentin alahuoneen vaaleissa jo pitemmän aikaa.

Minua ovat ruvenneet yhä enemmän viehättämään vaalitavat, joissa on käytössä yhden henkilön vaalipiirit. Ne takaavat, että ihmisillä on oma paikallinen kansanedustajansa, ja ne tuovat parlamenttiedustukseen vaaleista toiseen tiettyä dynamiikkaa, koska joskus pienetkin ääntensiirtymät voivat vaikuttaa suuresti.

Toisaalta en siltikään kauheasti pidä peribrittiläisestä pluraliteettivaalitavasta, jollainen on käytössä myös Yhdysvalloissa ja Kanadassa, ja jossa vaaleissa on vain yksi kierros ja yksinkertaisesti eniten ääniä saanut ehdokas tulee valituksi, vaikka ei olisikaan saanut enemmistöä äänistä. Tämä vaalitapa johtaa lähes väistämättä kaksipuoluejärjestelmään.

Vaalitapa aiheuttaa äänestäjissä "voittajavedon" harjoittamista, eli sitä, että äänestetään vain sellaisia ehdokkaita, joilla on edes jonkilaiset läpipääsyn mahdollisuudet. Kaikkien vaalipiirissä voittanutta ehdokasta äänestämättä jättäneiden äänet kun menevät hukkaan.

Tai, no Yhdistyneessä kuningaskunnassa maan koostuminen etnispohjaisista autonomisista osista – ainoastaan Englannilla ei ole omaa parlamenttia (vaikka se ei sellaista niin hirveästi tarvitsekaan, koska englantilaiset muodostavat enemmistön valtakunnan asukkaista) – on johtanut siihen, että maan parlamentti ei välttämättä ole aina kahden kauppa.

Kanadassa taas ainoastaan maan toiseksi suurimmalla provinssilla, lähinnä ranskankielisen väestön asuttamalla Québecillä 8,1 miljoonan asukaslukuineen – maan väestön kokonaismäärä on noin 41,6 miljoonaa – on erillinen etninen taustaisuus. Osaltaan tämä on ollut vaikuttamassa siihen, ettei Kanadassakaan ole tätä nykyä vallassa kaksipuoluejärjestelmää vaan kaksi plus -järjestelmä. Kahden suurimman puolueen lisäksi jollain kolmannella puolueella on aina mahdollisuus päästä vaikuttavaan asemaan, jolloin hallitusta ei voida muodostaa ainoastaan yhden puolueen varaan.

Ranskassa taas kaikissa parlamenttivaaleissa järjestetään ennakko-oletuksena kaksi kierrosta. Mikäli joku ehdokkaista saa yli puolet vaalipiirinsä äänistä, toista kierrosta ei järjestetä kyseisessä vaalipiirissä. Muussa tapauksessa toiselle kierrokselle jatkavat kaksi eniten ääniä saanutta sekä kaikki ne ehdokkaat, jotka saivat ensimmäisellä kierroksella vähintään 12,5 prosenttia äänistä. Näin ollen toisella kierroksella voi olla kaksi, kolme tai jopa neljä ehdokasta. Toisella kierroksella valituksi tulee se, joka saa suurimman ääniosuuden, vaikka se ei olisikaan yli puolta äänistä.

Yhdysvallat on siitä merkillinen maa, että vaikka se on niin alueensa kuin myös väestömääränsä puolesta varsin valtava, niin liittovaltion tasolla todellista merkitystä näyttää olevan aina ja ikuisesti ainoastaan kahdella vakiopuolueella, joita on mahdoton todella haastaa ainakaan kongressin vaaleissa (periaatteessa presidentinvaalit voivat olla poikkeus, joskus harvoin).

Ja sitten on tämä siirtoäänivaalitapa, jonka mainitsin kirjoitukseni alussa. Siteeraan tässä nyt Wikipedian sitä käsittelevää artikkelia:

Siirtoäänivaalitapa on vaalitapa, jossa äänestäjä merkitsee ehdokkaansa äänestyslippuun suosituimmuusjärjestyksessä. Ehdokkaita voi merkitä yhden tai useamman, mutta äänestäjällä on kuitenkin käytössään vain yksi ääni. Tilanteessa, jossa ääni tavallisesti menisi ”hukkaan”, se siirtyy listassa seuraavalle ehdokkaalle. Siirtoäänivaalitavan tarkoituksena on minimoida hukkaäänet ja vähentää taktista äänestämistä. Se mahdollistaa suhteelliset henkilövaalit ilman listoja, mutta sitä voi käyttää myös listavaaleissa.

Tämän blogimerkintäni kannalta oleellista on se, että siirtoäänivaalitapaa voidaan toteuttaa myös yhden hengen vaalipiireissä.

Tuossa artikkelissa on myös selvitys siitä, millä lailla vaalin tulos tulee lasketuksi vaalitapaa käytettäessä. Ja se on kyllä jonkin verran monimutkainen laskenta, tai ainakin verrattuna laskentaan, mitä pluraliteettivaalitapa vaatii.

Olen aikaisemmin omassa blogistossani ehdottanut sellaista vaalitapaa yhden henkilön vaalipiireissä käytettäväksi, että jos vaalipiirissä on vain kaksi ehdokasta, niin vertailun vuoksi kukin äänestäjä äänestää toista heistä seitsemällä äänellä. Jos taas ehdokkaita on enemmän kuin kaksi, niin äänestäjä äänestää viidellä äänellä mielestään parasta ehdokasta ja kahdella äänellä mielestään toiseksi parasta ehdokasta.

Tämä vaalitapa on mielestäni reilumpi kuin peribrittiläinen. Mutta siitä huolimatta sekin hukkaisi runsaasti ääniä.

Palatakseni alussa mainitsemaani Australian yleisradioyhtiön nettisivuilla julkaistuun artikkeliin, niin en ole onnistunut uudestaan löytämään sitä, jostain syystä, joten siihen linkittäminen jää tässä nyt minulta tekemättä. Enkä pysty tarkistamaan yksityiskohtia kirjoituksesta.

Artikkelissa oli kuitenkin kyse siitä, että eräs nainen kertoi neurologisesti vammaisen nuoremman sukulaisensa kyenneen ymmärtämään nykyisen australialaisen hieman monimutkaisen vaalitavan. Tämä oli oli saanut minut tuolloin ajattelemaan, että miksi en voisi ruveta itsekin kannattamaan siirtoäänivaalitapaa.

Äänestäjän kannalta siinä on joka tapauksessa kyse siitä, että merkitsee vaalilippuun vaalipiirin ehdokkaat oman mielensä mukaiseen paremmuusjärjestykseen. Ja vaalitapa tekee ääniä turhaksi paljon vähemmässä määrin kuin muut vaalitavat, joita käytetään yhden hengen vaalipiireissä. Jos oman ykkösäänen ehdokas ei pääsekään läpi, niin toiseksi, tai kolmanneksi, merkityn ehdokkaan läpipääsy on kuitenkin parempi kuin ei mitään.

Toiseksi, jos jotkut parlamenttipuolueista ovat poliittisessa liitossa keskenään, niin siirtoäänivaalitavan käyttäminen mahdollistaa sen, että liiton puolueet eivät joudu riitelemään keskenään vaaleissa siksi, että niiden saamat äänet jakautuvat yhden henkilön vaalipiireissä eri puolueille. Jos vastapuolella olisi yksi vahva puolue, niin äänten jakautuminen voisi pluraliteettivaaleissa pudottaa liittouman saamat parlamenttipaikat vähiin.

Ja siirtoäänivaalitapa käytännössä suosii "maltillisia" ehdokkaita, eli varsin moni vaaleissa läpipäässeistä ainakin joten kuten sopii melko monelle omassa vaalipiirissään äänestäneille. 

Siirtoäänivaalitapa myöskin antaa paremman kuvan äänestäjien todellisista poliittisista mielipiteistä kuin pluraliteettivaalitapa.

I PS. Australian parlamentin ylähuoneen, senaatin, jäsenet valitaan useamman henkilön vaalipiireistä, joten se jää lähemmän tarkasteluni ulkopuolelle nyt. Kuudesta osavaltiosta tulee siis kustakin valituksi kokonaista 12 senaattoria ja kahdesta territoriosta kustakin kaksi.

II PS. Jos jotakuta inhottaa se, että käytän ilmaisua "neurologisesti vammainen", niin olen itse sellaisen kansalaisjärjestön jäsen, joka kuuluu erääseen vammaisalan kattojärjestöön.

III PS. Olisi kyllä mielenkiintoista nähdä, millaiseksi Suomen puoluejärjestelmä muotoutuisi, jos maamme eduskuntavaaleissa olisi otettu käyttöön siirtoäänivaalitapa.

Karttakausti: Neuvostoliitto ei näyttänyt kartalla enää pelottavalta

Maapallolla älylliset olennot elävät planeetan pinnalla ja samoin maat ja valtiot merkitään planeetan pinnalle karttoihin.

Kolmiulotteisen maailman karttaa vain on mahdoton kuvata tasopinnalle siten, että mikään siinä ei vääristyisi. Maailmankartassa koot, muodot, suunnat voivat kaikki vääristyä.

Flaamilainen kartografi Gerhardus Mercator (1512–1594) oli vuonna 1569 esitellyt sittemmin hänen nimeään kantaneen karttaprojektion, joka on käyttökelpoinen erityisesti navigoinnissa. Siinä leveys- ja pituuspiirit ovat suoria ja kartta on oikeakulmainen, eli ilmansuuntien väliset kulmat ovat kaikkialla todellisuuden mukaisia. Erityisen tärkeää on, että muuttumatonta kurssia kulkevan aluksen kulkema reitti on kartalla suora. 

Aikaa myöten Mercatorin projektiota on alettu käyttää hyväksi myös muuta tarkoitusta varten tarkoitetuissa kartoissa. Tässä on vain se ongelma, että projektio aiheuttaa kartalle suuret mittakaavavirheet: mitä kauempana päiväntasaajasta alue sijaitsee, sitä suurempana se on kuvattu.

Vastaavasti lähellä päiväntasaajaa olevat alueet taas näyttäytyvät kohtuuttoman pieninä.

Esimerkkinä voi mainita, että Mercatorin projektion mukaan kuvatussa maailmankartassa Grönlanti kuvautuu jopa jonkin verran Afrikkaa suurempana vaikka todellisuudessa Afrikan pinta-ala on 14 kertaa niin suuri kuin Grönlannin. Eurooppa taas näyttää Mercatorin kartassa suunnilleen Afrikan kokoiselta, vaikka todellisuudessa Euroopan pinta-ala on vain noin kolmasosa Afrikasta.

Vuonna 1967 saksalainen elokuvatuottaja ja historioitsija Arno Peters (1916–2002) kehitti karttaprojektion, joka korjasi Mercatorin projektion mainitun ongelman näyttämällä maa-alueiden pinta-alat suurin piirtein oikeanlaisina.

Vuonna 1973 mies esitteli sen ”uutena keksintönä”, ja hän jopa sanoi, että hänen projektionsa olisi parempi vaihtoehto nimenomaan Mercatorin projektiolle. Peters ei kuitenkaan tiennyt edeltäjästään, skotlantilaisesta pastorismiehestä James Gallista (1808–1895), joka oli vuonna 1855 tiedelafkan British Association for the Advancement of Science kokouksessa esitellyt samanlaisen projektion, kahden muun projektionsa ohella.

Nykyään projektiota useimmiten nimitetään Gallin-Petersin projektioksi.

Vaikka Petersin projektion julkistamista edeltäneinä vuosikymmeninä oli julkaistu runsain mitoin eri projektioita, joita oli esitelty Mercatoria parempina, vasta hän onnistui uuden karttamallin propagoinnissaan.

Arno Peters esitteli karttansa aikana, jolloin yhteis­kunnallisen oikeuden­mukaisuuden teemat olivat saaneet suurta vastakaikua akateemisessa maailmassa ja politiikassa. Selittämällä, että tutuilla kartoilla oli imperialistisia tavoitteita, Peters sai valmiin kuulija­kunnan.

Gallin-Petersin projektio ei silti ollut läheskään heti lyömässä itseään kunnolla läpi.

Muistan, kuinka joskus noin 35 vuotta sitten tai jotain, kun olin lapsi tai nuori, jossain artikkelissa oli ollut juttua Petersin projektiosta. Siinä kerrottiin myös diktatoris-totalitaristisesti hallitun Neuvostoliiton (1917/1923–1991) edustajasta, joka nähtyään Gallin-Petersin projektion mukaan tehdyn maailmankartan, oli todennut, että Neuvostoliitto ei näytä kartassa enää pelottavalta. Neuvostoliiton alueen suhteellinen koko oli projektiosta toiseen vaihdettaessa pienentynyt suuresti.

Jos tarkoitus on esittää kartassa eri maat ja alueet niiden oikeassa suhteellisessa koossa, niin Gallin-Petersin projektio on tarkoitukseen varsin erinomainen.

Ja kehitys kehittyy.

Yhdistyneiden kansakuntien | yleiskokous nimittäin oli päättänyt perjantaina 4. syyskuuta tänä Jeesuksen vuonna 2026 suosittelevansa Equal Earth -karttaprojektion käyttöä, koska se näyttää maiden ja maa-alueiden suhteelliset koot kohtuullisen oikein.

"Pinta-alat Equal Earth-projektiossa ovat niin lähellä totuutta kuin mahdollista – joskaan se ei näytä oikein etäisyyksiä paikkojen välillä", sanoo Helsingin yliopiston geoinformatiikan professori Petri Pellikka.

Suomen suurimmat oppikirjantekijät eivät kuitenkaan kiirehdi YK:n hyväksymän maailmankartan käyttöönottoa oppimateriaaleissa. Tämä johtuu siitä, että Suomessa on ennestään ollut käytössä suurin piirtein yhtä hyviä karttaprojektioita.

Otava käyttää Winkel Tripel -projektiota ja Sanoma Robinsonin projektiota.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kriminalisointi maailmalla

Tervetuloa suhteellisen pitkän blogimerkinnän lukemisen pariin, tällä kertaa. Esitykseni voi olla hieman monipolvinen ja väärämielinenkin, mutta pojasta polvi paranee: 

Sanoman lopetetun Tiede-lehden alaisen keskustelupalstan seuraajaksi yksityisen tahon perustamalla Tiedepalstalla eräs erikoisempi ajattelija on perustanut keskusteluketjun aiheesta "homofobia". Tämä tapahtui 5.7.2026. Kyseinen henkilö on ollut sitä mieltä lukemani perusteella, että vain homoseksuaaleilla voi olla homofobiaa. Kyseinen henkilö on myös sitä mieltä, että hänen uskontonsa eli yhdenlainen versio mormonismista  on tiedettä.

Kyseinen keskusteluketju on paisunut kuin pullataikina. Laitetaan nyt tähän linkki sivulle 35. Ketjun ensimmäiselle sivulle lukemaan pääsee halutessaan klikkaamalla sivun yläosan puolella näkyvää numerolinkkiä 1. Tai voi yksinkertaisesti klikata tätä linkkiä, jos uskallusta riittää.

Yksi ketjun keskustelijoista oli tuonut esille sen, että Helsingin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen Pride-kulkueessa oli ollut esillä mm. Palestiinan lippuja ja myös sirppi ja vasara -tunnuksia, joiden kantajat eivät ilmeisestikään tienneet, kuinka islamilaisissa maissa ja Neuvostoliitossa suhtaudutaan tai on suhtauduttu homoseksualisuuteen.

Olen saanut sen käsityksen, että homoseksuaalisuus sisäänkirjoitetaan yksilön aivojen neurologiseen rakenteeseen jo hänen ollessaan kohdussa. Asialla on jotain tekemistä hormonaalisten olosuhteiden kanssa. Homoseksuaaleja on pieni vähemmistö ilmeisesti kaikkiin kansoihin ja etnisiin ryhmiin kuuluvista ihmisistä, eikä sille mitään voi. Tavallaan. Jotkut kuitenkin yrittävät vähentää homoseksuaalien osuutta väestöstä "käännyttämällä", "eheyttämällä", aiheuttamalla juridisia seuraamuksia, tappamalla tai karkottamalla.

On olemassa myös jonkin verran transseksuaaleja, interseksuaaleja, aseksuaaleja ym., ja näidenkin syntyminen voi johtua melko lailla fysiologisista tekijöistä. Tosin alaikäisille sukupuolidysforian vuoksi tehtävät transhoidot ovat olleet viime aikoina jonkin verran vastatuulessa, jossain määrin Yhdistyneessä kuningaskunnassa maan terveysministeriön vuonna 2020 tilaamasta laajasta CASS-selvityksestä vuonna 2024 saatujen tulosten vuoksi.

Yllä mainittu keskustelija oli myöskin linkittänyt englanninkieliselle sivulle, jossa kerrotaan, millä lailla homoseksuaaleihin ym. lainsäädäntö suhtautuu eri maissa:

Map of Jurisdictions that Criminalise LGBT People

Tuon sivun ylälaidan puolessa on valikko, josta valita, millä kriteereillä maat tulevat käsitellyiksi luetteloinnissa.

Kun on valinnut kriteeriksi sen, että LGBT-ihmiset on kriminalisoitu, niin saadaan esiin kuva, jossa näkyy se, että lainsäädännöllinen vihamielisyys LGBT-ihmisiä kohtaan vallitsee ennen kaikkea Pohjois-Afrikan sekä Intiasta länteen päin sijaitsevissa islamilaisissa maissa. Pohjoisin näistä maista on Uzbekistan. Libanonkin on nykyään lähinnä islamilainen maa, vaikka maassa onkin vielä tänä päivänä merkittävänkokoinen kristitty vähemmistö, alkuväestö.

Jossain määrin nämä maat koostuvat niistä maista, joissa jonkinlainen versio islamilaisesta sharialaista on voimassa. Afrikan väkirikkain maa Nigeria kuuluu myös tähän joukkoon, vaikka maa ei ole läheskään pelkästään muslimien asuttama.

Osa listan maista sijoittuu Itä-Afrikkaan. Somaliaa lukuunottamatta maat eivät ole enimmäkseen muslimien asuttamia vaan kristillisiin kirkkoihin kuuluu ainakin merkittävä osa väestöstä. Mustan Afrikan kristilliset kirkkokunnat suhtautuvat keskimäärin nuivasti  LGBT-ihmisiin. Näissä maissa saatetaan uskoa, että homoseksuaalisuus on tuontitavaraa.

Amerikan mantereilla samalla lailla syrjivä laindäädäntö on Guyanassa, jonka väestö on uskonnolllisesti monimuotoinen. Yksiköön uskontokunta ei ole maassa hallitseva, mutta kristillisiin kirkkoihin kuuluu eniten ja jonkin verran vähemmän on hinduja. Muslimeita on merkittävä määrä ja sitten on vielä paljon pienempiä uskonnollisia yhdyskuntia.

Myös eräissä Karibian alueen maissa, joista tärkein on Jamaika, on voimassa syrjivä lainsäädäntö. Jamaika on lähinnä protestanttinen maa, vaikka maassa on myös muiden uskonnollisten ideoiden kannattajia, kuten rastafareja, jotka perinteisesti ovat olleet homoseksuaalien vastaista väkeä. Kuulemma nykyään eivät kuitenkaan ole sitä enää yhtä suuressa määrin, keskimäärin siis.

Intian itä- ja kaakkoispuolella on myös syrjivää lainsäädäntöä. Merkittävimmät näistä maista ovat väestönsä määrässä jättimäinen Indonesia sekä myöskin isokokoinen Bangladesh, ja myös Malesia. Nämä kolme ovat muslimimaita. Mutta myös buddhalaisenemmistöisissä Myanmarissa sekä Sri Lankassa on voimassa LGBT-väkeä syrjivä lainsäädäntö.

Muistan kuin eilisen päivän sen, että tiibetinbuddhalaisten hengellinen johtaja Dalai-lamakin on lausunut jotain homoseksuaalista yhdyntää vastaan, vaikka Tiibet ei ole nykyään itsenäinen vaan manner-Kiinan kommunistidiktatuurin vallan ja sorron alla elävä maakunta.

Mennessä Malesiaa idemmäksi joukkoon liittyvät paitsi Papua-Uusi-Guinea ja joukko pieniä saarimaita. Näissä maissa on paljon kristittyjä.

Tuolla palstalla on lausuttu myös, että Palestiina ei ole mukana koska se ei ole maa, jossa olisi vakiintunut lainsäädäntö. Sama henkilö oli huomauttanut kuitenkin, että Gazassa valtaapitävä Hamas on kuitenkin ääri-islamilainen shariaa soveltava järjestö, joten sen kantaa ei ole vaikea päätellä.

Mielenkiintoista on minusta se, että Jordaniassa ei LGBT-väestöä syrjivä lainsäädäntö ole käytössä tuon sivun mukaan.

Israel juutalaisineen tunnetusti suhtautuu LGBT-väestöön sallivasti. Israelin merkittävimpiin kaupunkeihin kuuluvaa Tel Avivia onkin kutsuttu Lähi-Idän homoseksuaalien Mekaksi, jos sallitte tällaisen ilmaisun.

Varsinaisessa, Saudi-Arabiassa sijaitsevassa, Mekassa taas eivät homot juhli, koska muslimit pitävät aluetta islamin syntypaikkana. Ja on varmaan muitakin syitä tälle.

Israelin ulkoministeriön sivujen mukaan Tel Avivissa oli yli 100.000 ihmistä osallistunut Pride-kulkueeseen kuluvan vuoden kesäkuussa. 

Tiedepalstalla oli lausuttu myös tällaista:

Vielä toistaiseksi perustamattomassa Palestiinan valtiossa valtaapitävien asenteet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen jäseniä kohtaan ovat tylymmät kuin natsi-Saksassa.

Kyllä minä kannatan Palestiinan itsenäisyyttä, mutta liberaali mielipiteeni on se, että tämä voi ja tämän kannattaa antaa toteutua vasta sitten, kun Israelille on ensin taattu turvalliset ja tunnustetut rajat ja kun on myös varmaa, että uusi Palestiina ei sodi LGBT-ihmisten oikeuksia vastaan. Ai niin, pitää taata etukäteen myös se, että uuden arabi-Palestiinan alueella on laillista ja muutenkin käytännössä mahdollista ihmisillä jättää islam niin halutessaan. Ei-sharia-lakia, pyydän.

Se, joka muistaa historiaa, niin muistaa myöskin sen, että kun Yhdistyneelle kuningaskunnalle oli ensimmäisen maailmansodan päätyttyä perustettu uusi Kansainliitto antanut hoidettavaksi Palestiinan mandaatin, niin heti ensitöikseen Brittilä perusti Jordan-joen itäpuolelle laaja-alaisen uuden maan nimeltä Transjordania. Tämä oli ensimmäinen arabipalestiinalainen valtio. Sen alue käsitti noin 4/5 Palestiinan mandaatin alueesta. Myöhemmin tämä maa itsenäistyi ja otti nimekseen Jordania.

Se joka muistaa historiaa, muistaa myös sen, että palestiinalaisiksi oli alun perin kutsuttu myös alueen juutalaista väestöä. Minusta vuonna 1948 itsenäistymässä ollut Israel teki kardinaalivirheen ottaessaan nimekseen Israel. Parempi nimi olisi ollut minusta vaikka Palestiina-Israel. Tai Heprea, tms.

Vaikka ymmärrän toki sen, että hellenistihallitsijoiden ja muinaisten kreikankielisten ajattelijoiden alueelle antama nimi voi iskeä hieman hermoon juutalaisia. Palestiina-nimihän tulee suurin piirtein nykyisen Gazan alueen alueella muinoin eläneistä filistealaisista, jotka olivat jossain vaiheessa olleet napit vastatusten juutalaiskansan kanssa. Tämä näkyy juutalaisen Raamatun suhtautumisessa heihin.

Palestiina-nimistä valtiota taas ei ole koskaan ollut olemassa historian aikana, eikä ennen 1900-lukua myöskään Palestiinan kansaa. 

Filistealaiset lienevät alun perin olleet indoeurooppalaista kieltä puhunut kansa, joka oli pronssikauden romahdukseksi kutsutun ajankohdan aikana yli 3000 vuotta sitten asettunut alueelle, sen jälkeen kun Egypti oli saanut ensin lyötyä nämä perusteellisesti.

Filistealaiset olivat osa historiallisesti varsin merkityksellistä itäisellä Välimerellä tapahtuneita nk. merikansojen kansainvaelluksia, jotka alkoivat mitä luultavimmin jonkinlaisen ilmastonmuutoksen laajoilla alueilla aiheuttaman todella ison kriisiytymisen vuoksi. Kriisiytymiseen liittyi mitä luultavimmin katovuosista johtuvaa laajamittaista nälänhätää. Kansainväliset kauppayhteydet kärsivät asiasta merkittävässä määrin, ja kaikki olivat helisemässä erilaisten puutelistojen kanssa. Egypti oli lähes ainoa valtakunta, joka selvisi myllerryksestä hengissä.

Mutta siirrytäänpä seuraavaksi vuonna 1991 edesmenneen totalitaristisen diktatuurin Neuvostoliiton suhteeseen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin. Seuraavassa käytän hyväkseni englanninkielisen Wikipedian artikkelia LGBTQ history in the Soviet Union.

Neuvostoliiton suhde näihin asioihin oli erilainen eri aikoina ja sen eri alueilla.

Vuoden 1917 lokakuun vallankaappauksen jälkeen neuvosto-Venäjällä dekriminalisoitiin homoseksuaalisuus. Asia vahvistettiin vielä vuosien 1922 ja 1926 rikoslaeissa. Tämä on mielestäni hyvä asia.

Molemminpuoliseen yhteisymmärrykseen perustuva aikuisten ihmisten omissa makuuhuoneissaan harjoittama seksuaalinen toiminta oli laillistettu Venäjän sosialistisessa neuvostotasavallassa, joka oli väestön määrässä ylivoimaisesti suurin Neuvostoliiton tasavalloista. Sama päti Ukrainan sosialistiseen neuvostotasavaltaan, joka oli väestön määrällä mitattuna toiseksi suurin Neuvostoliiton tasavalloista.

Homoseksuaalisuus kuitenkin kiellettiin lailla 1920-luvulla Keski-Aasian neuvostotasavalloissa sekä Transkaukasian sosialistisessa neuvostotasavallassa. Jälkimmäinen tuli jaetuksi vuonna 1936 kolmeksi enimmäkseen kansalliseksi neuvostotasavallaksi, jotka olivat Azerbaidžan, Gruusia (nykyisin puhutaan Georgiasta, sillä "Gruzija" on venäjänkielinen maan nimi) ja Armenia, ja homoseksuaalisuuden kielto jatkui alueella tästä eteenpäinkin.

Neuvostoliiton kommunistinen puolue oli laajemminkin kyllä jakaantunut homoseksuaalien oikeuksien suhteen. Esimerkkinä mainittakoon, että 1920-luvun alkupuolella maan terveyskomissaari (komissaari=ministeri) Nikolai Semashko oli ollut sitä mieltä, että osana seksuaalista vallankumousta homoseksuaalien emansipaatio on varsin toivottava asia, ja täten hän yritti saada aikaan uudistuksia asian suhteen. Komissaarilla oli paljon aatetovereita, joiden mielestä myöskin homoseksuaaleja tulisi juridisesti ja myöskin muuten yhteiskunnallisesti suvaita ja kunnioittaa uudessa sosialistisessa yhteiskunnassa. Eräät pitivät kuitenkin homoseksuaalisuutta sosiaalisena sairautena, joka tulee parantaa, tai sitten esimerkkinä porvarillisesta dekadenssista, rappeutumisilmiöstä.

1920-luvun alkupuolella Neuvostoliiton hallitus ja maan tiedeyhteisö kiinnitti joka tapauksessa suurta huomiota seksuaalisasioiden tutkimukseen, seksuaaliseen emansipaatioon ml. homoseksuaalien emansipaatio.

Neuvostoliitto myöskin lähetti kansainvälisiin konferensseihin ja tutkimuslaitoksiin ihmisiä edistämään homoseksuaalien oikeuksia.

1920-luvun lopulla jo aikaisemmin hyvin diktatorisesti vallankäyttöä maassa harjoittaneessa kommunistisessa puolueessa georgialaissyntyinen venäläinen kiihkonationalisti Josif Stalin kaappasi vallan itselleen pelaamalla puolueen sisäisiä korkeita vastustajiaan toisiaan vastaan ja yksi kerrallaan fyysisesti eliminoimalla nämä. Tämä oli onnistunut, koska puolue oli jo muutenkin ollut hyvin autoritaarisesti johdettu, ja sitä paitsi tosiaan tässä vaiheessa jo ainoa sallittu puolue, ja koska Stalin oli kommunistisen puolueen alkuperäisen johtajan V. I. Leninin vallassaolon aikana kerännyt itselleen merkittävän vallan hankkiutumalla puolueen pääsihteeriksi, hommaan, jota kukaan Stalinin intellektuellimmista tovereista ei halunnut. Mies pääsi täten vaikuttamaan henkilövalintoihin puolue-valtiossa. Lukemattomat virkailijat tulivat olemaan hänelle virastaan kiitollisuudenvelassa. Lisäksi Stalinin hommiksi oli sälytetty Työläisten ja talonpoikien tarkastusviraston johtaminen. Tämän viraston edustajilla oli oikeus osallistua minkä tahansa valtioelimen kokouksiin. Tällä valvonnalla oli tarkoitus korvata puuttuvaa demokratiaa.

Stalinin tuhottua muut tärkeimmät vihollisensa ja ajettua alkuaikojen tärkeän johtajan Lev Trotskin maanpakoon Neuvostoliiton kommunistisesta puolueesta, joka oli ollut aikaisemmin varsin keskusteleva, muuttui uuden johtajan pelosta kuin tutisevaksi hyytelöksi. Neuvostoliittolaisen kulttuurielämän kokeileva avantgarde ajettiin alas, ja jatkossa oli sitä parempi, mitä paremmin intellektuelli osasi kirjoittaa johtajan tapaan, puisevasti. Sekä siteerata puolueen viimeisimpiä totuuksia, jotka olivat Stalinin kynästä tai tahdosta syntyneitä. Jopa entinen kapinallinen ja vapaa henki, kirjailija Maksim Gorki, muuttui johtajan tutisevaksi apulaiseksi.

(Ei kuulu tähän katsaukseen sinänsä, mutta voin mainita, että ainakin arvostan sitä, että Stalin ei ruvennut sensuroimaan venäläisiä klassikoita.) 

Diktaattori oli käytännössä ottanut diktatorisen puolueen paikan valtiossa, vaikka kommunistinen puolue ja sen elimet muodollisesti jätettiin olemaan.

Ja mitä sitten kävi: Neuvostoliitto vaihtoi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen – jatkossa saatan puhua LGBTQ-ihmisistä, koska ilmaisu on lyhyempi – oikeuksien suhteen suuntaa. (Tai no kuitenkin melkein aina puhun pelkästään homoseksuaaleista.)

Vuonna 1933 homoseksuaalisuus kiellettiin lailla Neuvostoliitossa ja seuraavana vuonna erityisesti kiellettiin miesten homoseksuaalisuus. No sehän tiedetään, että naisten homoseksuaalisuus on joistakin ihmisistä kauniimpaa kuin miesten homoseksuaalisuus. Raamatussakin kielletään miesten homoseksuaalisuus paljon pontevammin kuin naisten. Paavalin aitojen kirjeiden kirjoittaja ja Apostolien tekojen tosiasiallinen päähenkilö apostoli Paavali, josta itse käytän pakottavista syistä nimitystä Pavlvs, mainitsi naispuolisen homoseksuaalisuuden tuomittavien asioiden joukossa, ja ennen tätä Raamatussa ei tainnut olla ollut pahemmin mainintoja tästä "paheesta".

Neuvostoliiton kommunistinen puolue oli nyt joka tapauksessa sitä mieltä, että kaikkia tieteen mahdollistamia keinoja tulee käyttää homoseksuaalisuuden parantamiseksi pois ihmisistä. Nykyäänkin eräät kannattavat "eheytyshoitoja" homoseksuaaleille, eivätkä edes kaikki heistä ole kommunisteja.

Erääs historioitsijat ovat panneet merkille, että 1930-luvulla Neuvostoliiton propaganda alkoi kuvata homoseksuaalisuutta merkkinä fasismista. "Fasismilla" Stalin ja Neuvostoliiton kommunistinen puolue tarkoittivat niin Italian keskustalaista fasismia – italiaksi fascismo –  kuin sitä yhteiskunnallisesti edistyksellisempää mutta myös raakaotteisempaa ja enemmän rotuun ja verenperintöön keskittyvää Saksan kansallissosialismia kuin myös Espanjan falangismia, joka oli oikeastaan lähinnä eräänlaista konservatiivista autoritarismia.

Homoseksuaalisuutta puolue käytti nyt lyömäaseena ja poliittisena työkaluna toisinajattelijoita vastaan ja myös täysin riippumatta siitä, mikä näiden todellinen seksuaalinen suuntautuminen oli. Kuuluisassa artikkelissaan vuoden 1934 huhtikuun 23. päivältä entinen toisinajattelija Maksim Gorki oli lausunut virallisen lehden Pravdan sivuilla:

On jo olemassa sarkastinen sanonta: "Tuhoa homoseksuaalisuus ja fasismi on katoava."

Niin kauheaa kuin Saksan kansallissosialismi olikin, niin natsi-Saksa taisi suhtautua Neuvostoliittoa suvaitsevaisemmin homoseksuaaleihin. 

LGBTQ-väen oikeudet paranivat 1980-luvun loppupuolella tapahtuneen avoimuuden ("glasnost") kauden aikana, ja jo hyvän aikaa Neuvostoliiton kartalta katoamisen jälkeen eli vuonna 1993 homoseksuaalisuuden kriminalisointi lopetettiin maan seuraajavaltiossa Venäjällä.

Venäjällä on sittemmin alkanut uusi kylmän tuulen aika Putin-nimisen konnan takia. Konna hän siis senkin takia, että hän taistelee LGBTQ-ihmisten oikeuksia vastaan.

Historian saatossa ihmiset ovat kokeneet varsin suuressa määrin ja vuosisadasta ja -tuhannesta toiseen jatkuvaa konservatiivisten arvojen – ilmaisun yleisessä merkityksessä – tuomaa ja tuottamaa sortoa, alistamista ja julmuutta.

Sanan erityisessä merkityksessä taas konservatismin poliittinen ideologia syntyi vastavaikutuksena sille, missä määrin Ranskan Suuressa vallankumouksen yhteydessä ihmiset likvidoivat omasta mielestään väärin ajattelevia. Näiden uusien konservatiivien mielestä vähittäinen yhteiskunnallinen kehitys on parempi kuin kumoukset ja suuret mullistukset.

Ranskassa kuitenkin Napoleon Bonaparte sai rajoitettua lopulta hulluutta kaappaamalla käsiinsä poliittisen vallan ja levitti sitten myönteisempiä osia Ranskan vallankumouksen aatteista ympäri Eurooppaa sotaretkillään. Vaikka hänen hävittyään lopulta taistelun tehdyt uudistukset pyrittiin laajalti kumoamaan, niin aatteet niiden takana kuitenkin sinnittelivät, ja säilyivät. Myöhemmin syntyi vielä työväenliike osaltaan samojen aatteiden elähdyttämänä.

Konservatismi ei kuitenkaan ole pelkkää sortoa ja alistamista. Esim. vuonna 1940 Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeriksi nimitetty Winston Churchill (1874–1965, pääministerinä vuosina 1940–1945 ja 1951–1955) oli pistänyt kovan kovaa vastaan eräällä tavalla erittäin edistykselliselle mutta samalla erittäin pahoin sortavalle ja julmalle natsi-Saksalle ja sen johtajalle Adolf Hitlerille, joka puolueineen piti niin juutalaisia kuin mustalaisia fyysisen tuhon ansaitsevina ja slaavilaisia kieliä puhuvia lähinnä orjuuteen kelpaavina. (Puhumattakaan neekereistä, mutta Saksan kansallissosialistisella työväenpuolueella ei ollut juurikaan kosketusta neekereihin Saksassa tai maailmalla; Lisäksi Hitler kannatti kyllä nk. perinteisiä sukupuolirooleja, eli siinä mielessä hän oli konservatiivinen.)

Hitler käytti hyväksi oman maansa konservatiiveja, kun nämä pelkäsivät kommunistien vallankaappausta. Mutta viime kädessä 1940-luvulla Saksan konservatiiveilla oli eniten hampaan kolossa Hitleriä ja hänen puoluettaan vastaan. Konservatiiveja löytyi eniten maan aatelistosta sekä roomalaiskatolisen kirkon piiristä.

Venäjän verinen diktaattori tai sekurokratiajuntan johtaja Putin taas on varsin autoritaarisen konservatismin version kannattaja, koska sellainen muoto tukee parhaiten hänen näkemystään omasta itsestään Venäjän ja sen imperialismin pelastajana.

Putinia voisi nimittää venäläiseksi versioksi Espanjan falangistien johtajasta Fransisco Francosta. Putin eroaa jälkimmäisestä selvästi oikeastaan lähinnä siinä, että hän ei ole vainoamassa vähemmistökieliä yhtä lujalla kädellä kuin Franco.

On kuitenkin mahdollista, että Venäjällä on eniten maailmassa piileviä homoseksuaaleja, koska Putinin kannattajat keskimäärin vaikuttavat ajattelevan, että homoseksi on heteroseksiä parempaa ja siksi se on kiellettävä kansakunnan tulevaisuutta uhkaavana tekijänä. En kuitenkaan esitä asiaa kiistattomana faktana, mutta tuolta se vaikuttaa.

Putinin liittolaisia asiassa ovat mm. Iranin islamilaisen tasavallan teokraatit, Saudi-Arabian islamilainen keskiaikaisesti hallittu teokratia ja merkittävä osa nk. Palestiinan johtajista.

Manner-Kiina taas tukee Venäjää tämän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan, koska se heikentää länttä ja koska se on saanut alistettua samalla Venäjän itsensä taloudelliseksi alusmaaksi.

I PS: Aika moneen vuoteen en ole tässä blogissani pitänyt näin kamalan pitkää taukoa blogimerkintöjen julkaisemisessa. Edellisestä julkaistustani täällä on kulunut nyt jo lähes kolme viikkoa. Mutta olen kertova muutaman viikon päästä, mistä nk. kana on pissinyt, toisin sanoen: mistä kaikesta on tämä johtunut.

II PS. Lisäsin aamulla herättyäni tekstiin Napoleonista kertovan kappaleen. Sekä jotain pientä.

"Ja suvi suloinen"

Elämme nyt "suvea" eli kesää nyt suurin piirtein sen puolivälissä.

Tämä on herättänyt suurta vihastusta, ja sitä on laajalti pidetty huonona siirtona.

Tämä lausuma ei suinkaan löydy Suvivirrestä, tuosta ikivireästä Suomen koulujen päättäjäisjuhlissa laulettavasta virrestä. Joka laulu on Suomen virallisen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjassa numerolla 571, ja suomenruotsalaisessa virsikirjassa se on numerolla 535. 

Virressä on kuusi säkeistöä, mutta Suomessa koulujen päättäjäisjuhlissa lauletaan tavallisesti niistä vain kolme ensimmäistä.

Ja tämän tekstini ensimmäisenä kappaleena toimivasta siteerauksesta ehkä vain kolme (tai 80) prosenttia lukijoistani osaa tietää, mistä se on peräisin. Mutta siteerauksen lähteestä ei ole kuitenkaan tässä kirjoituksessani nyt kysymys. 

2020-luvulla Suvivirren sanoituksesta joku on tehnyt myös maallisemman version.

Sillä Suvivirsi on nimensä mukaisesti todellakin virsi, ei rock-kappale, ei humppaa eikä juomalaulu. Esim.

Jotkut ihmiset ovatkin röyhkeästi vaatineet, että kristinuskoista laulua ei pitäisi laulaa ainakaan julkisten koulujen tilaisuuksissa. Tekeehän Suvivirren laulaminen tavallaan julkisista kouluista tunnustuksellisia. Mutta ainakaan Suomen virallisen evankelisluterilaisen sen enempää kuin Suomen virallisen ortodoksisen kirkon uskonnonopetus ei ole ollut Suomen julkisissa kouluissa tunnustuksellista enää aikoihin.

Nimittäin perusopetus- ja lukiolaeissa käsite "oppilaan oman tunnustuksen mukainen uskonnonopetus" oli korvattu jo vuonna 2003 käsitteellä "oppilaan oman uskonnon opetus", mihin liittyi myös opetuksen muuttaminen virallisesti tunnustuksettomaksi.

Ja koulujen päättäjäisjuhlat kai eivät ole edes mitään uskonnonopetuksellisia tilaisuuksia.

Olen sikäli vapaa-ajattelijoiden kannalla, että valtion ja julkisen vallan muutenkin tulee olla suhteessa uskontoihin sitoutumaton. Tämä ei tarkoita, etteikö valtio voisi ryhtyä rajoittaviin toimiin jotain uskontoa kannattavaa uskonnollista yhdyskuntaa vastaan, mikäli se osoittautuisi kannattavan pyhää sotaa, runsaahkosti eriäviä oikeuksia eri sukupuolille, vapaan tieteenharjoituksen kieltämistä tai lasten alistamista uskomushoidoille.

Tai jos osoittautuisi, että jokin sellainen haluaa kieltää uskonnon, uskonnollisen yhdyskunnan ja niiden pyhinä pitämien asioiden ja tahojen vapaan kritisoimisen.

Jos jotkut tahot haluavat tällaisen kieltää, niin se voi kertoa siitä, että he pelkäävät uskontonsa olevan väärässä. Tällaisia ihmisiä ovat mm. Iranin islamilaisen tasavallan vallanpitäjät ja patriarkaatti.

Samanlaisia ihmisiä tässä suhteessa ovat olleet myös natsit ja kommunistit.

Tällaiset ihmiset haluavat uskoa, että on olemassa "perimmäinen totuus", jonka juuri heidän poppoonsa tuntee mutta eivät muut ihmiset. Tieteen piirissä taas tavoitellaan objektiivista totuutta, joka ei riipu siitä, mitä yksilöiden pään sisällä koetaan kulloinkin ja eri kulttuurien piirissä "totuuksina". Vaikka uskonto on yhteisöllinen asia, niin uskontojen "totuudet" ovat kuitenkin subjektiivisia, eli niihin uskotaan, vaikka niiden puolesta ei ole olemassa kouriintuntuvaa todistusaineistoa ja vaikka niitä ei voitaisi edes testata objektiivisin menetelmin.

Mutta käsitellään välillä taas Suvivirttä. Sen ensimmäistä säkeistöä voidaan pitää yleisuskonnollisena, joten en sitä menisi missään nimessä kieltämään.

Virren toisen säkeistön loppupuolella kuitenkin jo lausutaan tällaista:

Se meille muistuttaapi
hyvyyttäs, Jumala,
ihmeitäs julistaapi
se vuosi vuodelta.

Tätä voi vielä hyvällä tahdolla pitää yleisuskonnollisena lausumana, joten en minä sitä edes periaatteessa menisi kieltämään.

Kolmas säkeistö kuitenkin menee jo huomattavasti tunnustuksellisemmaksi:

Taas linnut laulujansa
visertää kauniisti.
Myös eikö Herran kansa
Luojaansa kiittäisi!
Mun sieluni, sä liitä
myös äänes kuorohon
ja armon Herraa kiitä,
kun laupias hän on.

Kun mainitaan "Herran kansa", niin kyse ei periaatteessa voi olla enää yleisuskonnollisesti lausumasta. Jos kouluissa kerran tavataan laulaa kolme ensimmäistä säkeistöä virrestä, niin kolmannen laulaminen on mielestäni jo epähienoa. Mutta tämä johtuu vain siitä, että kannatan uskonnonvapautta. Se sisältää niin oikeuden kannattaa uskontoa kuin kuulua uskonnolliseen yhdyskuntaan mutta myös oikeuden olla kannattamatta uskonnon dogmeja ja myös oikeuden kritisoida niitä ja vieläpä oikeuden olla halutessaan kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan.

Neljännessä mainitaan Jeesus Kristus, joka sattuu olemaan normikristinuskoisten uskonnossa pyhä, erittäin keskeinen ja jopa jumalallinen hahmo, joten neljäs säkeistö on mielestäni hieman ikävä.

Viides säkeistö on muuten ihan okei mielestäni, mutta "Siionin kasteen" mainitseminen tekee laulusta jälleen uskonnollisesti tunnustuksellisen:

Ei vertaistasi sulle,
sä lilja Saaronin.
Suo armos lahjat mulle
ja kaste Siionin.
Kun Henkes virvoituksen
vain sielu saanut on,
keväisen kaunistuksen
se saa kuin Libanon.

"Siion" tarkoittaa juutalaisten valtion wanhaa pääkaupunkia, joka on pyhä kaupunki myös kristityille. Ja periaatteessa myös muslimeille. Nimellä on myös laajempi uskonnollinen merkitys kristinuskossa.

Saaronin liljan mainitseminen taas on mielestäni okei, koska se mainitaan Raamatun Laulujen laulussa (entiseltä suomenkieliseltä nimeltään Korkea veisu), joka on oikeastaan rakkausrunoutta, vaikka sille on kyllä löydetty uskonnollistakin tulkintaa.

Suvivirren kuudes säkeistö on onnellisesti ei-tunnustuksellinen vaikkakin yleisuskonnollinen. Ainakin minun mielestäni.

...Uutisten mukaan Espoon kaupunki on jopa saanut 10.000 euron uhkasakon tapauksessa, jossa oppilas oli joutunut kuuntelemaan Suvivirren ja Varpunen jouluaamuna -laulun koulun juhlatilaisuuksissa.

Kävin lukaisemassa täten myös Varpunen jouluaamuna -musiikkikappaleen sanat. Mielestäni laulu on siinä määrin yleisuskonnollinen, että en menisi itse puuttumaan sen käyttöön julkisissa kouluissa.

Lähtisin itse purkamaan asiaa joka tapauksessa uskonnonvapaus edellä. Laulun eli Suvivirren sanat sopivassa määrin uusiksi, ja 50 vuoden päästä meillä on oleva jo pitkäaikainen perinne laulun laulamisesta koulujen päätösjuhlissa. Silloin se kuuluu "suomalaiseen kulttuuriin", johon aina vedotaan Suvivirren puolustukseksi.

Lopuksi "pieni" lisäosa uskonnonvapauden ja -vapaudettomuuden historiasta Suomenniemeen liittyen:

POST SCRIPTVM:

Voidaan sanoa, että jos ihmisiä ei olisi 1500-luvulla jJs. pakotettu virallisen luterilaisen kirkon jäseniksi, niin luterilaisia voisi koko Suomessa olla tällä hetkellä noin kolme henkeä.

Luterilaisen kirkkokunnan (vastentahtoisehko) perustaja, saksalainen Martti Luther (1483–1646), oli ollut sitä mieltä, että uskontoa saa ja pitää pakottaa ihmisten kurkusta alas. Hän oli myös ollut sitä mieltä, että kristinuskon edun vuoksi ihmisille saa valehdella.

Nykyään monet ovat kuitenkin ajatusmaailmaltaan jo "Luttöä" kehittyneempiä.

Ennen hänen olemassaoloaan oli Suomen keskiaika alkanut silloin, kun Ruotsi pakotti Suomenniemen asukkaat yhteyteensä ja oman verotuksensa piiriin sekä roomalaiskatolisen kirkon huomaan. Tämä tapahtui 1200-luvulla, vaikka aikaisemmin oli luultu sen tapahtuneen jo 1100-luvulla.

Suomalainen "uskonpuhdistus" 1500-luvulla tapahtui siten, että Ruotsin kuninkaan mahtikäskyllä ihmiset siirrettiin roomalaiskatolisen kirkon helmasta luterilaisen kirkon helmoihin.

Ennen ruotsalaisvaltaa kristinusko ei toki ollut ollut Suomenniemen asukkaillekaan aivan tuntematon.  Ensimmäiset kristilliset vaikutteet olivat tulleet tänne itäroomalaisina vaikutteina. Myöhemmin tänne syntyi myös katolisuutta ihan rauhanomaisesti. Siellä täällä lienee ollut jonkin verran kristittyjä ja jopa kristillisiä seurakuntia ennen kuin Ruotsi otti vallan ja toi ihmiset roomalaiskatolisen kirkon helmaan, halusivat nämä sitä tai eivät.

Mielenkiintoista on se, että kristilliseen lähetystyöhön oli aikanaan liitetty myös ajatus oikeudesta verottaa käännytettyjä. Saksalaisia lähetyssaarnaajia oli käynyt täällä suhteellisen menestyksellisesti ennen ruotsalaisvalloitusta vaikuttamassa. Sakemanneja lienee sitten ottanut hieman päähän se, että se olikin Ruotsi, joka rupesi verottamaan täkäläisiä.

Jos uskontoon kuuluu usko yhteen ainoaan Jumalaan – tai suurin piirtein yhteen, kuten tässä, mitä yleensä kristinuskoksi nykyään nimitetään – , ja jos uskonnon Jumala vaatii uskovaisiltaan tahtonsa noudattamista, ja jos uskontoon kuuluu myös velvollisuus lähetystyöhön, niin merkit ovat yleensä aika pahat uskonnonvapauden toteutumisen näkökulmasta.

Vuoden 750 islam oli  ollut uskonnollisesti suvaitsevaisempi kuin silloinen kristinusko, joka oli 300-luvulta alkaen omaksunut joukon pahoja tapoja.

Toisaalta islamiin on kuulunut alusta alkaen ja elimellisesti pyhän sodan käynti toisinajattelijoita vastaan. Islamin voidaankin sanoa syntyneen arabien hyökkäyssotaan kuuluvien väkivallantekojen puolustukseksi.

Kristinuskoa vastaan taas on ollut helppo käyttää siihen sisältyviä juttuja yleisestä lähimmäisenrakkaudesta ja Jumalasta rakastavana isänä. Jos vertaa islamiin, niin sitä vastaan ei voi käyttää näitä asioita, koska ne eivät siihen kuulu.

Kristinuskoista kulttuuria on jossain määrin helpompi maallistaa kuin islamilaista kulttuuria. Osasyy tälle on kuitenkin se, että koska kristinusko on perinnöltään vähintään kaksikerroksinen, niin kristinuskon pyhistä teksteistä on vaikeampi johtaa uskonnollista lainsäädäntöä kuin islamin pyhistä teksteistä. Asiaan liittyy se, että jo 40-luvun kirkolliskokouksessa kristinuskoisten johtajat heittivät oppilaidan yli juutalaiset rituaalisäädökset.

Wanhastaan on kuitenkin ollut kristinuskoisuudenkin piirissä, eikä edes niin kovin kaukaisessa menneisyydessä, sellaisia kristinuskon muotoja, jotka ovat kannattaneet uskonnonvapautta. 1500-luvulla oli jo anabaptisteja ja 1600-luvulla kveekareita. Vallanpitäjät ovat kristinuskoisissa maissa nuivineet näihin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluneita.

Uudella ajalla Euroopassa syntynyt tiede jätti ennen pitkää jälkeensä islamilaisen kulta-ajan parhaat perinteet filosofiassa, ja islam jäykistyi oikeaoppisuuteensa. Muslimihallitsijoilla oli ennen sitä aikaa, kun länsi valloitti maailman, jo ollut pitkäaikaisia perinteitä siitä, että toisinajattelijoille sälytettiin raskas henkivero maksettavaksi. Tämä vero lisäsi suuresti "halukkuutta" kääntyä islamiin. Ihan niin kuin muslimeiden keskuudessa ei olisi oikein luotettu islamin moraaliseen läpilyöntivoimaan.

On huomattava, että Yhdysvallat on vapaa-ajattelijoiden perustama. Sosialismin wanha klassikko Karl Marx Friedrich Engelseineen arvosti yhdysvaltalaista ihmisoikeuksia suhteellisen paljon arvostavaa uskonnonvapausjärjestelmää.

Ihmisoikeudet ovat modernin tieteen, siihen liittyvän maallistumiskehityksen ja Ranskan suuren vallankumouksen hedelmiä. 

Darwin-palkintoja myönnetään nykyään myös keinoälyn älyttömän käytön aiheuttamille katastrofeille

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on pyrkinyt kiinnittämään vakavaa huomiota myös laittomaan maahanmuuttoon. Onhan ihan normaalia, että laiton maahanmuutto pidetään kurissa. Laillinen on eri asia. Mutta lienee edelleen totta, että Yhdysvaltain omat kasvis- ja hedelmäviljelykset eivät luultavasti kykenisi tuottamaan halpoja elintarvikkeita ilman laittomia maahanmuuttajia, mutta jätetään tämä yksityiskohta nyt liiemmälti huomiota.

Itse olen sitä mieltä, että niin maassa kuin maassa tulisi asettaa voimakkaat sanktiot yrityksille, jotka käyttävät sellaista työvoimaa, jolla ei ole lainsäädännön mukaista maassaolooikeutta.

Ja vielä isommat sanktiot orjatyövoiman käytöstä.

Kuulemma monesta on alkanut tuntua siltä kuin Yhdysvaltain rajaviranomaiset pyrkisivät nykyään siihen, että mahdollisimman monet maahanpyrkijät tulisivat käännytetyiksi rajalla. Hirveän monet maahantulijat tulevat hirveän syynätyiksi.

Kun olen katsellut Yhdysvaltain rajaohjelmia vuosien ajan, niin vielä en ole tainnut nähdä niissä sellaisia jaksoja, jotka ajallisesti sijoittuisivat presidentti Trumpin toiselle kaudelle, siis vuoden 2025 tammikuussa alkaneelle (nelivuotiselle) kaudelle.

Tunnettu yhdysvaltalainen tieteen pilalehti Annals of Improbable Research on 35 vuoden ajan palkinnut oikeita tieteellisiä tutkimuksia varjonobeleillaan. Nämä on tähän asti jaettu piintyneesti Yhdysvaltain kamaralla. Palkinnon saavat tutkimukset ovat sellaisia, joita ei voi eikä pitäisi toistaa. Toisaalta tutkimusten on tarkoitus saada ihmiset nauramaan, ja sitten miettimään.

Tänä Jeesuksen vuonna 2026 lehti on päättänyt kuitenkin pitää varmuuden vuoksi palkintojenjakotilaisuuden Yhdysvaltain ulkopuolella, jotta varmistettaisiin se, että mahdollisimman moni palkinnonsaajista pääsisi paikalle. Sveitsin Zürich on ystävällisesti luovuttanut tilat lafkan käyttöön tätä arvokasta tarkoitusta varten.

Syyskuun kolmantena päivänä tilaisuus tulee nyt sitten siis oleman pidettävä.

Jatkossa palkintojenjako ilmeisesti pidetään joka toisena vuonna Zürichissä ja joka toisena vuonna jossain muussa kaupungissa mutta ei välttämättä Sveitsissä.

Mutta Yhdysvaltoja ei pitopaikkana silti kokonaan unohdeta. Palkintoinstituution perustaja ja tekijämies Marc Abrahams on lausunut, että heidän nykyinen politiikkansa johtuu vain siitä, että varmistetaan, että palkintojen voittajat voivat matkustaa ja tavata toisensa. Hän sanoo, että huolimatta nykyisistä oudoista tuulista tiede ja tutkijat ja suuren yleisön rakkaus tieteeseen voivat edelleen hyvin Yhdysvalloissa.

Suunnitelmaan kuuluu myös, että tänä vuonna 2026 kolmen viikon kuluttua varsinaisesta palkintojenjakotilaisuudesta pidetään Yhdysvaltain itärannikolla sijaitsevan Massachusettsin osavaltion Cambridgessä, joka sijaitsee Bostonin vieressä, lyhyt ja suppea tilaisuus yöaikaan. Se tulee sisältämään:

• lyhyitä puheita menneitten vuosien palkinnonsaajilta 
• Tom Lehrerin (1928–2025), yhdysvaltalaisen muusikon, lauluja. Lehrer oli tullut tunnetuksi nasevista, humoristisista ja usein poliittisluontoisista lauluistaan. Ne olivat olleet suosittuja 1950- ja 1960-luvuilla. Miehen laulut olivat tavanneet parodioida musiikin lajeja, usein alkuperäisillä melodioilla
• tieteeseen liittyviä maalauksia "Huonon taiteen museosta" (engl. Museum of Bad Art (MOBA))

Lopuksi vielä jotenkin aiheeseen liittyen yhtä sun toista:

Jotkut tuntevat entuudestaan Darwin-palkinnot (engl. Darwin Awards ). Ne on jaettu ihmisille, jotka ovat onnistuneet poistamaan itsensä ihmiskunnan geenipoolista jollakin hölmöllä tavalla. (Toisille yksilöille on taas voitu myöntää pelkkiä kunniakirjoja.)

Uusinta uutta tällaisten palkintojen alalla on kuitenkin AI Darwin Awards. "AI"-lyhenne viittaa keinoälyyn, ja näitä palkintoja jaetaan tapauksille, joissa on saatu aikaan traagisimmat tuotokset keinoälyn käytössä.

Yksi lukuisista palkinnonsaajaehdokkaista on nyt tänä ensimmäisenä palkintojenjakovuonna Yhdysvaltain maahantulo/muutto ja tullilaitos ICE (ICE=U.S. Immigration and Customs Enforcement). AI Darwin Awards -palkintolautakunnan sivuilla lukee tällainen kuvaus syynä ehdokkuudelle:

(ICE) and the Department of Homeland Security for deploying an AI tool to screen 10,000 new recruit applications, confidently assuming that any résumé containing the word “officer” indicated law enforcement experience.

Kyse on tässä siis siitä, että ICE oli ottanut käyttöön keinoälyn, jonka piti raakata etukäteen ehdokkaita sen työntekijöiksi, kun näitä piti saada nopeasti lisää presidentti Trumpin raja- ym. politiikan toimeenpanon kunnolliseksi mahdollistamiseksi. Keinoäly raakkasi palvelukseen sopiviksi lukemattomat sellaiset hakijat, joiden hakemuksissa luki missä tahansa yhteydessä sana "officer". Hakijoita ilmeisesti oli riittänytkin. Ilmaisun oli haluttu tarkoittavan henkilöä, jolla on kokemusta lainvalvontaviranomaisen työstä, mutta tämän filosofisen virheen vuoksi alkuseulasta pääsi aika moni sellainen ihminen koulutukseen, joka oli ollut virkailija jossain muussa mielessä taikka vain halusi lainvalvontaviranomaiseksi, siis ICE:hen, vaikka ei omannut muodollista pätevyyttä.

No, virheitä sattuu.

Itse olen joka tapauksessa sitä mieltä, että generatiivinen keinoäly on saatanasta, tai ainakin syvyydestä, vaikka traagisiin virheisiin sen soveltamisessa ei syyllistyttäisiinkään.

Se vie leipää kirjoittajien suusta ja kopioi muiden tekstejä esittäen niiden olevan omiaan, ja vieläpä jo heikentää kuvataiteilijoiden ja näyttelijöiden toimeentuloa.

Minkä lisäksi sen käyttö vaatii erittäin paljon sähköä, jota tarvittaisiin muuallakin. Niin, ja lisäksi tietoteknisten laitteiden hinnat ovat runsaasti olleet kallistumassa, koska keinoälyä tekevät yhtiöt ovat hamunneet itselleen hirveitä määriä käyttömuisteja sekä massamuisteja.

Tällä hetkellä jo valtavan suuri osa koko World Wide Webin sisällöstä on keinoälyn tuottamaa. Minua ovat erityisesti ärsyttäneet sivustot, joissa kirjoittajaksi esitetään jokin suomalaisella nimellä ja ulkonäöllä varustettu henkilö mutta joiden tuotoksia pitemmälle lukiessa aina tapaa törmätä sellaiseen kielenkäyttöön, joka ei ole kantasuomalaista. Tie vie sylttytehtaalle.

Syvyydestä minä huudan sinua, Herra! 

Mutta onneksi keinoäly sentään vie leipää suomalaisten toimittajienkin suusta. 

...

PS. 10.7.2026: Mainitaan sitten vielä sekin, että generatiivinen keinoäly on tehnyt merkittävän helpoksi myös mm. rahan huijaamisen ihmisiltä ja identiteettivarkaudet.

Yhdysvaltalaiset aina väärentämässä liberalismin aatesisältöä

Yhdysvaltalaiset ovat jo pitemmän aikaa väärentäneet liberalismin aatesisältöä. Heikäläisten mukaan "liberalismia" on suurin piirtein mikä tahansa sellainen, mitä voidaan edistykselliseksi kutsua, vaikka tosiasiassa liberalismi on nimensä mukaisesti vapautta kannattava poliittinen ideologia, minkä vuoksi osa "edistyksellisyyden" lajeista jää väistämättä liberalismin aatteen järkevän määrittelyn ulkopuolelle.

Liberalismin aatteellisen kirjon vasen laita sijaitsee kaukana sosialismista. Sen sijaan modernin sosialidemokratian kanssa sillä on tiettyä kosketuspintaa sikäli, että ero liberalismin vasemman laidan ja sosialidemokratian oikean laidan välillä voi olla kuin veteen piirretty viiva. Tai ainakin, mikäli ao. sosiaalidemokratian muoto on tarpeeksi vapaudenhenkinen.

Tämän "veteen piirretyn viivan" synty on oikeastaan seurausta siitä, että yhteiskuntien siirryttyä yhä enemmän yleisemmän äänioikeuden sisältävään demokratiaan, on liberalismin potentiaalinen kannattajajoukko myöskin laajentunut nk. tavallisen kansan puolelle. Liberalismin ei tarvitse olla nykyään enää pelkkä herrojen, nk. paremman väen ja kapitalistiluokan poliittinen ideologia.

Toisaalta mikään järkevä syy ei edes tänä päivänä estä hyvin oikeistolaista ihmistä kutsumasta itseään liberaaliksi, jos tällainen ihminen kannattaa liberalismin vapausaatteita.

Kuukausi sitten eli 20.5.2026 olin julkaissut viimeisimmän, ja melko pitkän, selonteon omista poliittisideologisista mielipiteistäni. Olin kirjoituksen loppuun laittanut kaneetin, joka kuuluu näin:

Jos ei halua käyttää otsikkoon laittamaani sanaa kärnismi aatteen nimenä, niin voi käyttää vaikka ilmaisua liberaali työläismyönteinen konservatismi.

Minulle tuli blogimerkinnän julkaistuani kuitenkin mieleeni sellainen asia, että voisin olla nyt välillä kyllä vähemmän vakava ideologinen hemmo, vaikka tämä blogini onkin ennen kaikkea poliittisluontoinen. Ja seuraavaksi mieleeni juontui, oikeastaan välittömästi, kaksi asiaa: Ensimmäinen on se, että voisin kutsua itseäni yksinkertaisesti liberaaliksi. Olenhan varsin pitkään kannattanut varsin suurta osaa liberalismin aatesisällöistä. Ja toinen mieleeni juontunut asia on se, että tätä poliittista itsemääritystäni tulee seurata määrityksen, että sijoitun oikeisto-vasemmisto-akselilla liberalismin ja sosialidemokratian väliselle "veteen piirretylle viivalle". Ja jos joku haluaisi tarkempia tietoja poliittisista mielipiteistäni, niin voisin viitata ylemmäksi linkittämääni tekstiini "kärnismistä". (Kärnä on sukunimeni.) Laitan siihen osoittavan linkin tähän uudestaan: linkki.

Liberalismin kanssa sopii mielestäni erinomaisesti tai jopa parhaiten yhteen sen lausuminen, että keisarilla ei ole oikeasti vaatteita. Sivistyneet ihmiset tuntevat tuon sadun.

...Jos ihan pakko on, niin voin tarpeen oikein kovasti vaatiessa suostua nimittämään itseäni kansallisehkon liberalismin kannattajaksi.

Mikä olisi lempimaani nimi

Minun lempimaani voisi olla nimeltään Impivaara ja lintukoto. Nimi olisi mielenkiintoista kääntää muille kielille, sitä paitsi.

"Kärnismi" poliittisena ideologiana

Tämä on taas jälleen kerran niitä vanhoja juttuja, joita olen harrastanut tässä blogissani jo aika monta kertaa. Olen tuossa välillä myös päättänyt olla julkaisematta paria lyhyempää oma-aatekuvaustani. Ne tuntuivat tylsiltä ja toisteisilta.

Lisäksi minun kannattanee nyt heti aluksi todeta, ettei tämän blogimerkinnän sisällöllä ole mitään tekemistä erään Keskusta-puolueen poliitikon nimeltä Mikko Kärnä kanssa.

Muotoilen tässä siis luonnoksenomaisesti jonkinlaisen poliittisen ideologian, jollaista voisin sanoa kannattavani, ainakin suurin piirtein. (Tällä kertaa ei ole kyse mistään lyhyestä listasta, kuten usein aikaisemmin on ollut.)

Olennainen osa ideologiaa on konservatiivinen periaate, nimittäin se, että tulee pyrkiä ennalta estämään poliittisten päätösten tarkoittamattomat ikävät sivuvaikutukset. Toisin sanoen poliittisia päätöksiä tulee puntaroida melko tarkkaan etukäteen, ettei mitään satu.

Ideologia kannattaa demokratian ohella liberalismin vapausoikeuksia, mukaan lukien sananvapaus. Sananvapaudessa on kysymys siitä, että ihmiset sallivat sananvapauden niillekin ihmisille, jotka omasta mielestä ovat väärässä. Sananvapaudessa on kysymys myös siitä, että ei sallita heimokantaisten, uskonnollisten ja ideologisten tabujen kahlita vapaata sanaa, eikä edes hyväntahtoisten aikomusten. Kaikki "pyhät" tarinat, hahmot, kirjat ja uskomukset olkoot vapaata riistaa julkisuudessa. Lyhyesti sanoen sananvapaudessa on kysymys siitä, että ihmisillä on oikeus lausua (myös) helvetin typeriä mielipiteitä julkisesti. Siitä, mikä sitten on helvetin typerä mielipide, eri ihmisillä on erilaisia käsityksiä. Itse toivon, että mielipiteet ovat mahdollisimman pitkälle tieteellisesti perusteltuja, mutta arkimielipiteisiin ja henkilökohtaiseen maailmankatsomukseen ja arvoihin liittyen tätä ei voida vaatia. Tieteellisimminkin suuntautuneilla ihmisillä on näihin kolmeen liittyen epätieteellisiä uskomuksia.

Ideologian mukaan kullakin kansalla, etnisyydellä ja kansakunnalla on oikeus ajaa omia etujaan, kunhan tekee sen loukkaamatta isommin muiden kansojen tai etnisyyksien ja muiden maiden ja kansojen tai etnisyyksien ihmisten ihmisoikeuksia.

Ideologia kannattaa isänmaallisuutta.

Ideologia kannattaa kansalaisoikeuksia, jotka ovat eri asia kuin yleiset ihmisoikeudet, jotka taas kuuluvat kaikille homo sapiens -tasankoapinalajiin kuuluville.

Ideologia suhtautuu periaatteessa myötämielisesti uskonto-nimiseen kulttuuriseen ilmiöön sinänsä ja myöskin muihin vastaaviin illuusioihin, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista (kunhan ne eivät ns. pyri hyppimään silmille).

Ideologia suhtautuu kuitenkin kriittisesti sellaiseen, että uskonnoille ja uskonnolliselle yhdyskunnille annetaan poliittista valtaa. Jotta uskonto voi ilmiönä oikeasti kukoistaa, niin uskonnollisille rikkaruohoilmiöille ei saa antaa tilaa.

Ideologia kannattaa sekulaaria valtiota ja sen puolustamista teokratian tai pappisvallan kannattajia vastaan. Julkisen vallan ja uskonnollisten yhdyskuntien tulee olla erotettuja toisistaan sekä ideologisesti että hallinnon tasolla. Kelpoisuus julkisen vallan virkoihin ei saa olla sidottu jonkin tietyn uskonnon kannattajiin tai jonkin tietyn uskonyhteisön jäsenyyteen. Uskonto olkoon yhteiskunnassa yksityisasia.

Ideologia kannattaa sitä, että pyhää sotaa toisinajattelevia vastaan kannattavien uskontojen ja uskonnollisten yhdyskuntien tulee olla lailla kiellettyjä. Ideologia kannattaa myöskin sitä, että sellaisten uskontojen ja uskonnollisten yhdyskuntien tulee olla kiellettyjä, jotka pitävät toisinajattelijoita yhteiskunnallisessa mielessä alempiarvoisina.

Myöskin rahankeruukoneeksi esim. johtajan tai johtajien aineellisen edun hyväksi muodostettujen uskontojen ja uskonnollisten yhdyskuntien tulee olla lailla kiellettyjä.

Menestysteologiaksi nimitetään sellaisia uskonnon suuntauksia, joiden mukaan "oikean uskonnon" seuraamisen mukana tulee myös maallinen menestys. Ideologia kannattaa sitä, että myöskin menestysteologiaa kannattavien uskontojen ja uskonnollisten yhdyskuntien tulee olla lailla kiellettyjä. 

Myöskin ideologia kannattaa sitä, että jos uskonto tai uskonnollinen yhdyskunta on sitä mieltä, että orjuus tai orjien seksuaalinen hyväksikäyttö on nykyään oikein tai on joskus ollut oikein, kyseisen uskonnon tai uskonnollisen yhdyskunnan tulee olla lailla kielletty.

Ideologia kannattaa myös sitä, että ollakseen laillinen ja suvaittu uskonnollisen yhdyskunnan tulee hyväksyä periaate, että sen jäsenien ei ole pakko olla uskovaisia. Sen sijaan hyväksytään se, että uskonnollinen yhdyskunta saa esittää aikuisena jäseneksi liittymisen ehdoksi uskovaisuuden, kunhan se ei myöhemmin pyri estämään pakkokeinoin tai painostamalla uskonnollisen vakaumuksen jättämistä. Myöskin sellaisten uskontojen tulee olla ideologian mukaan kiellettyjä, jotka pyrkivät kieltämään uskonnollisen yhdyskunnan jäseniä ystävien hankkimisen yhteisön ulkopuolelta.

Ja ideologia kannattaa sitä, että eläinten rituaaliteurastamisen tulee olla lailla kiellettyä sekä sitä, että rituaaliteurastettujen eläinten lihaa ei saa myydä eikä tarjoilla. Ideologia kannattaa myös sitä, että julkisen vallan hallinnoimissa tai tukea saavissa kouluissa ja oppilaitoksissa ja lastentarhoissa sekä muissakin julkisen vallan instansseissa ei tarvitse eikä pidä olla syöjille tarjolla rituaalisesti "puhdasta" vaihtoehtoa ruoaksi.

Ideologia kuitenkin hyväksyy, että valtiossa poliitikot ja puolueet saavat kannattaa uskonnollismielisiäkin ideoita, kunhan ne eivät ole jonkin tietyn uskonnon tai uskonyhteisön omaisuutta vaan myös joidenkin muunlaisten uskovaisten tai ei-uskovaisten ihmisten kannattamia. Uskovaisia ja uskonnollisia ihmisiä ei toki pidä kohdella yhteiskunnassa ali-ihmisinä, elleivät he anna riittävästi aihetta sellaiseen, toisin sanoen, kunhan eivät ns. hypi silmille.

Ideologia kannattaa sitä, että demokratianvastaisten sekä rasististen ja poliittista väkivaltaa kannattavien poliittisten puolueiden ja liikkeiden tulee olla lailla kiellettyjä. Rasismilla tarkoitetaan siis ihmisarvon epäämistä "väärää" rotua tai etnisyyttä edustavilta ihmisiltä.

Demokratian itsepuolustuksen vuoksi ideologia myöskin kannattaa sellaista, että äänioikeus on sidottu siihen, että kansalainen ei kannata uskonnollista poliittista ideologiaa, sekä sellaista, että kelpoisuus julkisiin virkoihin on sidottu siihen, että kansalainen hyväksyy tieteellisen menetelmän, jossa on kysymys tiedon hankkimisesta mahdollisimman objektiivisin keinoin. Myöskään ihminen, jolla ei ole äänioikeutta, ei ole kelpoinen julkisiin virkoihin.

Ideologia hyväksyy markkinatalouden yksityisine yrityksineen sillä perusteella että talouselämän saattaminen julkisen vallan omistukseen/hallintaan aiheuttaa epätoivottuja seurauksia, sellaisia kuten byrokratian ja tuotannon tehottomuuden suuren lisääntymisen ja tuotannon huonon vastaamisen kuluttajien tarpeisiin. Markkinoita ja markkinataloutta ei kuitenkaan pidä kohdella joidenkin liberalismin haukkojen tapaan kuin ne olisivat jumalia tai jumalallinen säätämys. Ideologia kannattaa sitä, että julkisen vallan tulee korjata markkinatalouden toimintaan sisältyviä virheitä. Oletuksena on, että missä markkinataloutta ei koko ajan suitsita ja kontrolloida poliittisesti, seuraus on pitemmällä tähtäimellä sorto ja demokratian tuho.

(Sosialismiin voidaan siirtyä vasta sitten, kun sen ilmeiset valuviat on korjattu, hyvät Marx ja Engels. Te saatoitte olla älykkäitä ja hyväntahtoisia ihmisiä, mutta te olitte niin kovin monessa asiassa kuitenkin väärässä. Maanmiehenne, oikeistososiaalidemokraattinen teoreetikko Eduard Bernstein korjasi teidän erehdyksenne. Vaikka kyllä minä silti jossain syvällä sisimmässäni varmaankin kannatan jonkinlaista sosialistista, eetosta, jos saan näin sanoa, vaikkakin maltillisessa muodossa.)

Ideologia kannattaa filosofi John Rawlsin (1921-2002) vapausperiaatetta ja eroperiaatetta: Vapausperiaatteen mukaan kaikille ihmisille tulee taata mahdollisimman laajat vapaudet siten, etteivät ne rajoita toisten ihmisten samanlaisia vapauksia. Eroperiaatteen mukaan taas vain ne taloudelliset erot ovat oikeudenmukaisia, jotka maksimoivat sen kansalaisen aseman, joka loppujen lopuksi jää huonoimpaan asemaan. Joidenkin ihmisten kohdalla voidaan siis oikeuttaa korkeammat tulot, jos se hyödyttää myös vähäosaisimpia.

Ideologian mukaan on olemassa nk. luonnollisia monopoleja, joita julkisen vallan ei käytännön syistä, so. yleisen edun vuoksi, kannata antaa markkinoitten hoidettavaksi.

...Käytännön syistä ideologiaan kuuluu myös sen kannattaminen, että poliitikkojen tulisi olla halukkaita kertomaan asia julki, kun niin kutsutusti keisarilla ei ole vaatteita.

I PS.: 

Jos pitäisi kuvata mahdollisimman lyhyesti tässä esittämäni poliittinen ideologia, niin mielestäni tällainen kuvaus olisi osuva:

Em. konservatiivinen periaate, vapaudenhenkisyys, isänmaallisuus, demokraattisuus ja sekularismi.

Mutta paras selittää lyhytkuvauksen kaksi viimeistä kohtaa vielä pitemmin. Demokraattisuus tarkoittaa sitä, että ideologia kannattaa demokratiaa sekä sitä, että ihmisiin tulee suhtautua täysien ihmisoikeuksien pohjalta. Sekularismi tarkoittaa sitä, että ideologia kannattaa sitä, että valtion ja julkisen vallan tulee olla uskonnoista ja uskonnollisista yhdyskunnista erotettuna, sekä sitä, että uskonnollinen yhteiskuntajärjestelmä torjutaan.

Jos ei halua käyttää otsikkoon laittamaani sanaa kärnismi aatteen nimenä, niin voi käyttää vaikka ilmaisua liberaali työläismyönteinen konservatismi.

(Se, että kehtaan ja viitsin käyttää nimessä sanaa "konservatismi", juontuu osaltaan sellaisesta tuntemastani historiallisesta tosiasiasta, että eräässä elämänvaiheessaan brittiläinen konservatiivinen poliitikko Benjamin Disraeli (1804–1881) oli ollut sitä mieltä, että Yhdistyneen kuningaskunnan yläluokan tulisi liittoutua työväestön kanssa vastustamaan maan keskiluokan itsekkyyttä.)

Kulttuurin kritisoiminen on fobiaa yhtä kaikki

Islamin, kansallissosialismin ja kristinuskon kritisoiminen on rasismia, sillä nykyään rasismiksi katsotaan myös kulttuurin arvosteleminen.

Lisäksi tuollaisessa toiminnassa on kyse myöskin fobiasta, elikkä islamofobiasta, kansallissosialismifobiasta ja kristinuskofobiasta.

Fobiassa on kyse sairaalloisesta pelosta, ja siten näissäkin fobioissa, sen sijaan että foobikoksi leimaamisella yritettäisiin ennalta estää asiallinen kritiikki.

Marxilaisia sosialidemokraatteja ja liberaaleja voi hyvällä syyllä nimittää äärioikeistolaisiksi tai saatanallisiksi, sillä nämä tahot ovat aikuisen oikeasti sitä mieltä, että kulttuureja voi ja saa arvostella.

Jos kutsuisin itseäni ateistiksi

Jos kutsuisin itseäni ateistiksi, niin se tarkoittaisi vain sitä, että vaikka en kiellä yhdenkään "ainoan" Jumalan, tai muunkaan jumalan, olemassaoloa, niin en usko, että on olemassa tieteellisiä, objektiivisia, perusteita uskoa, että jokin jumalista, tai yleensä jumalia, olisi olemassa.

Jos nimittäisin itseäni kulttuurikristityksi, niin se tarkoittaisi sitä, että arvostaisin sellaista kristillisyyttä, joka ei halua yhteiskunnassa sortaa toisinajattelijoita. Toisin sanoen esim. kveekarismia. Kristillisyys on kuitenkin keskimäärin ollut melko sortavaa historian aikana.

Toisaalta kveekarismi on jonkinlainen spiritualismin alalaji. Siis siinä merkityksessä, että uskotaan voitavan olla yhteydessä johonkin suurempaan kuin itse, tai "Korkeimpaan", kokonaan ilman välihenkilöitä tai välineitä välissä. Spiritualismi ei ole myöskään kirjanuskovaisuutta.

Kun kveekarismi on spiritualismia, niin on kyseenalaista, että voisiko edes alkuperäistä 1600-luvun kveekarismia nimittää kristinuskon alalajiksi, vaikka kveekarismi syntyi kristinuskoperusteisesti kristinuskoisen kulttuurin piirissä. (Olen käynyt elämäni aikana yhden kerran kveekariseurakunnan kokouksessa monta vuotta sitten. Yksi hyvä kaverini vei minut tuolloin autollaan sinne, ja mielenkiinnosta hän tuli mukaan. Valitettavasti hän nukahti hiljaisen tunnin aikana, ja ihmetteli sen päätyttyä, että kuinka lyhyeltä ajalta yksi tunti tuntuikaan. Siinä hän oli tuolilla istuen torkkunut.)

Lopuksi haluan vielä mainita sen, minkä olen blogeissani tähän mennessä tuonut esiin jo monta kertaa. Sen, että lajimme homo sapiensin olemus voimallisena kulttuuriolentona ja kulttuurinluojalajina, on kaikki seurausta siitä, että olemme joskus 70.000 vuotta sitten saaneet – ehkä kyseenalaiseksi siunaukseksi – sen, että me kykenemme kuvittelemaan paljon sellaisia asioita, joiden ei voida osoittaa olevan olemassa, ja jopa uskomaan niihin syvästi ja vakaumuksellisesti. Minulla itsellänikin on tähän lajiin kuuluvia perustelemattomia uskomuksia: arvomaailmani, eettiset ja moraaliset käsitykseni. Kaikki käsitykset perimmäisistä totuuksista ja elämän tarkoituksesta ovat tätä samaa. Mutta tämä lajimme erikoinen piirre on mahdollistanut myöskin yksilömäärältään suuret ihmisyhteisöt. Ne ovat mahdollisia, koska kykymme uskoa objektiivisesti katsoen olemattomiin tai todistamattomissa oleviin asioihin tekee mahdollisesti myös nk. kokoontumisen lipun ympärille. Eli toisin sanoen laajalla joukolla ihmisiä voi olla jokin yhteinen asia, johon he uskovat ja jonka puolesta he voivat elää ja vaikka kuolla.

Ja siihen jotenkin myös liittyen: kuten olen myöskin lausunut useaan kertaan, niin monikulttuurisuuden vastakohta ei ole monokulttuuri vaan se, että yhteiskunnassa on olemassa yhteiset minimisäännöt, joiden mukaan kaikki tai melkein kaikki elävät. Ja jos mennään kveekareita huomattavan paljon kauemmas historiaan, niin Rooman valtakunnan viranomaiset aikoinaan ainakin joskus vainosivat kristittyjä, koska nämä eivät yleensä suostuneet edes yhtä ainutta suitsukkeenmurusta uhraamaan keisarin puolesta. Tällainen käyttäytyminen käsitettiin epälojaalisuudeksi valtiota kohtaan. Kristityt kyllä halusivat tuolloin esiintyä lainkuuliaisina valtion alamaisina, mutta Rooman valtakunnan minimisäännöt vaativat tuolloin uskollisuuden osoittamista teoilla.

Mikä on sinun toteemieläimesi? Mitä tabuja sinulla on?

Koska puoluekuri nyt kuitenkin on tosiasia meidän typerässä parlamentarismissamme...

Blogissani Mullokala seikkailee viime vuoden 2025 jKr. syyskuussa julkaisemani siteerausmerkinnän lukijakommenteissa tapahtui jotain, mikä oli herättänyt minussa suorastaan poliittisen uudistajan. Edellisellä kerralla näin oli käynyt kesäkuussa, jolloin olin julkaissut toisessa blogissani tekstin Seksikäs poliittinen järjestelmä. (Joka minusta on kuitenkin huono, mutta sitä pitää yrittää.)

Kiitoksia kaikille osallistujille. Erityinen kiitos nimimerkille QroquiusKad.

Kyseisessä syyskuisessa blogimerkinnässä oli kyse siitä, että selvästi nykyistä 200:ta pienempi määrä kansanedustajia riittäisi, kun kerran nämä joutuvat joka tapauksessa noudattamaan ja tottelemaan puoluekuria.

Siihen jotenkin liittyen olin vuonna 2012 jo julkaissut nettisivuillani asiallisen tekstin Hallituksen muodostaminen, jossa hieman käsittelen asiaa.

Suomen nykyisenkin perustuslain mukaan ilmeisesti kansanedustajia sitovat ainoastaan omatunto ja Suomen laki. Puoluekuri on vastoin tätä perustuslain ilmaisemaa arvoa. Käytännössä puolueet katsovat joutuvansa paimentamaan jäsen-kansanedustajiaan siinä, kuinka nämä äänestävät eduskunnassa ja mitä sanovat julkisuudessa. Puolueita ei meidän järjestelmässämme ilmeisesti voida rangaista tällaisesta toimintakulttuurista.

Toisaalta parlamentaarisen demokratian ollessa voimassa puolueiden voisi olla vaikea suoda omille kansanedustajille vapaita käsiä kaiken suhteen. Hallitukset voisivat kaatua joskus melko äkkiä, jos useampi jonkin hallituspuolueen kansanedustajista äänestäisi luottamuslauseäänestyksessä hallitusta vastaan. Tai muissa tärkeissä äänestyksissä.

Luottamuslauseäänestykset ovat parlamentaarisissa demokratioissa enemmänkin näytelmää. Eivät hallituspuolueiden kansanedustajat tapaa äänestää omaa hallitustaan vastaan, ellei hallituspuolue ole sisäisesti erityisen hajonnut.

Ja oppositiossa olevien puolueiden kansanedustajat eivät tapaa kieltäytyä äänestämästä hallituksen luottamusta vastaan, ellei oppositiopuolue ole tehnyt sopimusta hallituksen tukemisesta.

Kyse on siitä, kuka pääsee käyttämään valtaa. Kun on valtaa, pääsee vaikuttamaan siihen, kuinka valtiossa ja yhteiskunnassa asiat tulevat toimimaan. Kyse on myös puolueiden ja poliitikkojen sidosryhmien taloudellisista ja muista eduista.

Liian pehmeä ja pörröinen puolue helposti menettää pelin. Kannattaa iskeä railoja oman puolueen ja muiden puolueiden väliin, jotta pärjää vaaleissa.

Sveitsi suorine demokratioineen, jonka avulla äänestäjät voivat halutessaan kävellä poliittisten päättäjien tahdon yli, on onnistunut tuottamaan kuitenkin tässä suhteessa toimivan poliittisen järjestelmän huolimatta maan järjestelmän parlamentaarisuudesta. Siinä on tällainen jännä piirre: koska on aina vaara, että oppositiossa oleva puolue masinoisi joukoittain kansanäänestysaloitteita, on Sveitsissä ollut ja on edelleen käytössä kaikkien tai melkein kaikkien puolueiden hallitukset. Sveitsissä riippuu näin asiakysymyksestä, onko jokin puolue kulloinkin "hallituksessa" vaiko "oppositiossa". Minusta tämä on tervettä.

Olen muuten jokunen vuosi sitten julkaissut sveitsiläisestä järjestelmästä tämän laajemman selostuksen, jos ketään kiinnostaa.

Kansanedustajien vapaa mandaatti on ilmeisesti ollut Suomessa alun perin porvarillinen keksintö, mutta sitä hylkivät nykyään myös porvarilliset puolueet.

Ratkaisu ei minusta voi olla rekisteröityjen puolueiden olemassaolon kieltäminen eduskunnassa. Vaikka sellaisen mallin voimassaollessa – ehkä – saataisiinkin aikaiseksi toimiva hallitus, niin poliittisten puolueiden olemassaolo tuottaa kuitenkin äänestäjille eräänlaisen minimaalisen poliittisen kuluttajansuojan: äänestäjät tietävät jotain todellista poliitikoistaan näiden taustapuolueen ideologian perusteella.

Ja suomalaisen poliittisen järjestelmän luonteen vuoksi kansalaiset tosiaankin äänestävät eduskuntavaaleissa ensisijaisesti puoluetta vaikka kuvittelisivatkin äänestävänsä ensisijaisesti henkilöä. Se ääni menee joka tapauksessa ehdokkaan puolueelle, joka määrää läpi päässeille kaapin paikan, ainakin puolueen johdolle todella tärkeissä asioissa.

Sain ym. siteerausblogissani tapahtuneen tapauksen ml. lukijakommentoijieni ansiosta rakennettua pikapikaa päässäni mallin siitä, kuinka voitaisiin ottaa ilo irti puoluekurista ja tehdä samalla Suomen poliittisesta järjestelmästä rationaalisempi. Se on tällainen:

Koko Suomesta tehtäisiin yksi vaalipiiri. Ainoa poikkeus tästä olisi Ahvenanmaa, jolla olisi yksi kansanedustaja, kuten nykyisinkin.

Manner-Suomen vaalipiiristä eduskuntaan pääsisi ainoastaan yksi kansanedustaja 20 eniten ääniä saaneesta puolueesta (yksi edustaja puoluetta kohti oli alussa mainitsemani nimimerkin QroquiusKad idea). Eduskunnassa kunkin puolueen ainoalla kansanedustajalla olisi sama määrä ääniä kuin hänen puolueensa on eduskuntavaaleissa saanut. (Voitaisiin toki äänimäärä eduskunnassa muuntaa johonkin pyöreään yksinkertaiseen lukuun, jos se tuntuisi sopivammalta.)

Tällainen malli toteuttaisi samalla mahdollisimman pitkälle suhteellisen vaalitavan.

Lapista voitaisiin toki vielä valita erikseen yksi ylimääräinen, äänivallaton, edustaja saamelaisten keskuudesta, kunhan metsäsaamelaisetkin saisivat olla mukana siinä.

Kunkin puolueen kansanedustaja saisi tai voisi olla puolueen puheenjohtaja.

Kansanedustajat saisivat mukaansa eduskuntatyöskentelyyn jokusen avustajan omasta puolueestaan. Puolueiden paikallisjärjestöt tuottaisivat omalle kansanedustajalleen ajantasaista tietoa kentän mielipiteistä ja tilanteesta.

Koska tällainen yhden kansanedustajan malli voisi pahimmillaan johtaa jonkinlaiseen diktatuuriin, tai ainakin nk. ohjattuun demokratiaan, tulisi puolueiden äänimäärissä olla joka tapauksessa periaatteellinen rajoitus. 40 % äänivallasta ylittävän osan, jos jokin puolue nyt voisi tuollaisen äänivyöryn joskus saada, puolue joutuisi luovuttamaan haluamalleen puolueelle tai puolueille. Äänivyörypuolue voisi luovuttaa ylimääräiset äänensä periaatteessa myös eduskunnan ulkopuolelle jääneille puolueille, jolloin nämä nousisivat eduskuntaan. Sovitaan nyt kuitenkin, että äänet saisi jakaa korkeintaan kahdelle puolueelle ja samalle puolueelle ei ylimäärä-ääniä voisi luovuttaa kahtena peräkkäisenä eduskuntakautena.

Ongelmaksi tällaisessa järjestelmässä jää potentiaalinen alueellisen edustavuuden  puute. Minusta ongelma voitaisiin ratkaista perustamalla senaatti eli ylähuone eduskunnan yhteyteen.

Sitä varten jouduttaisiin ikävä kyllä rakentamaan uusi parlamenttitalo, mutta on julkista rahaa pistetty turhempaankin.

Sovitaan nyt, että eduskunnan uuden kamarin, senaatin, paikkamäärä olisi 200. Yksi paikoista kuuluisi Ahvenanmaalle.

Senaattorit valittaisiin yhden hengen vaalipiireistä. Puolueet saisivat asettaa niihin ehdokkaita. Jos vaalipiirissä olisi kaksi ihmistä ehdolla, äänestäjät antaisivat valitsemalleen ehdokkaalle seitsemän ääntä. Jos ehdokkaita olisi vaalipiirissä enemmän kuin kaksi, he antaisivat mielestään parhaimmalle ehdokkaalle viisi ääntä ja toiseksi parhaimmalle kaksi ääntä.

Yhden hengen vaalipiirit toteuttaisivat melko hyvin alueellisen edustavuuden, ja kahden äänen käyttö äänestyskopissa tukisi "maltillisia" ehdokkaita.

Ahvenanmaalla olisi vain se yksi edustaja senaatissa. Loput paikat jaettaisiin suurin piirtein kolmeen osaan, joihin valittaisiin neljän vuoden välein noin kolmasosa senaattoreista. Senaattorin kausi olisi 12 vuotta.

200 jaettuna 3:lla on noin 66,7 senaattoria. Sinä vuonna, kun Ahvenanmaalta valittaisiin sen ainoa senaattori, manner-Suomesta valittaisiin 66 senaattoria. Muina vuosina manner-Suomesta valittaisiin 67 senaattoria.

Niin, ja tärkein asia senaatissa olisi se, että se toimisi lähinnä neuvoa-antavana elimenä, siis alahuoneelle ja hallitukselle. Paitsi että se antaisi julkilausumia ja herättäisi keskustelua, niin sen tehtäviin voisi sisällyttää myös sen, että se voisi halutessaan estää väliaikaisesti alahuoneen säätämää lainsäädäntöä. Siinä suhteessa senaattimme muistuttaisi Yhdistyneen kuningaskunnan nykyistä ylähuonetta, jonka valtaa on viime vuosikymmeninä karsittu rajusti.

Senaattorit joutuisivat myöskin eroamaan puolueestaan tullessaan valituiksi. He eivät saisi ottaa määräyksiä vastaan entiseltä puolueeltaan ollessaan virassa. Ja heidän virkakautensa päätyttyä he eivät asettua uudestaan ehdolle senaattiin, ja lisäksi he eivät saisi neljään vuoteen liittyä minkään puolueen jäseneksi.

Mallini tekisi kaiken muun ohella mahdottomaksi siltarumpupolitiikan, tai ainakin kannatukseltaan suurimmille puolueille.

PS. Mallini mahdollisesti sopisi myös liittovaltioille ja valtioliitoille.

Luterilaisesta kastekäsityksestä

Ja tässä taas vaihteeksi tällainen pieni teksti dogmatiikan alalta: 

Luterilaisen opin mukaan ihmiset tulee kastaa lapsina. Kasteen kautta ihminen tulee Jumalan lapseksi. Luterilainen kaste siis vaikuttaa ihmisistä riippumatta Jumalan pyhän voiman kautta.

Luterilaisuuden mukaan aikuiskaste on ihmisen oma teko, koska silloin ihminen tulee itse kastettavaksi, vaikka hän ei tiukasti ottaen kyllä kastakaan itse itseään.

Kun taas vanhemmat vievät ymmärtämättömän pikkulapsensa kastettavaksi, niin se katsotaan Jumalan teoksi.

Jos siis ihmiset kastetaan aikuisina, niin kyseessä on silloin paha paha.

Mutta tästä voidaan päätellä, että jos ihmistä ei ole lapsena kastettu, niin silloin häntä ei voida kastaa aikuisenakaan. Jos ihan teorian tasolla mietitään, millä lailla ihminen sitten voitaisiin kastaa aikuisena, niin ainoa keino, jonka tähän hätään ja asiaan keksin, on se, että hänet wanhan kunnon purjelaivojen aikakauden tapaan shanghaijataan.

Ihmistä ei nykyään tarvitse toki enää kalauttaa pampulla tai paksulla kepukalla päähän taikka juottaa tolkuttomaan humalaan, jos hänet pitäisi saada äkisti palkattua laivaan, taikka vietyä kastettavaksi. Kristillinen kaste on itse asiassa mielestäni ainoa järkevä ja eettinen syy juottaa ihmiselle tyrmäystippoja.

Kun aikuinen ihminen viedään puolitajuttomana kastettavaksi, niin silloin kaste on ilmiselvästi Jumalan teko.

Jos tämä taas ei pidäkään paikkansa, niin silloin luterilaisessa teologiassa on looginen virhe.

Homma saattaa kuseksia kyllä ympäriinsä loogisena mahdottomuutena. Mutta toisaalta, kuten suomalainen tuomioistuin oli monta vuotta sitten todennut tuomitessaan epäliberaalisti  | Jussi Halla-ahon vääristä ajatuksista, niin uskonnossa ei tarvitse olla mitään järkeä. Tämä pätee siis islamin lisäksi myöskin kristinuskoon ja luterilaisuuteen, joista tässä kirjoituksessani on kyse.

Ajatuskulku on tässä seuraavanlainen: On lähes täysin yleinen sääntö, että ihminen kuin ihminen ei ole jumala, jumalallinen, puolijumala tai yhtä Jumalan kanssa. Jeesus Kristus on tietojemme mukaan ainoa poikkeus tästä säännöstä. Hän on Jumalan ainoa poika ja yhtä Jumalan kanssa tms. eeppistä ja kivaa.

Jos nyt oletamme, että tämä Jeesus on kastanut ihmisiä, niin voimme myös mitä luultavimmin olettaa, että hänen kastamansa ihmiset ovat saaneet kastaa muita ihmisiä, koska muutenhan kastaminen olisi tyrehtynyt jo heti alkuunsa. Tai ainakin pyhä voimallinen kastaminen. Näin syntyy ennen pitkää ajan historiassa ketju, jossa yksi ihminen on kastanut toisen, ja tämä toinen ihminen sitten kastaa myös toisen. Mutta tässä täytyy nyt huomata se ykkössääntö, että lapsia ainoastaan saa kastaa tällainen ihminen, joka on osa Kristuksesta hengellisessä mielessä polveutuvaa pyhää joukkoa.

Huomaamme siis, että edelleenkään ei aikuista ihmistä voida sanan kristillisessä mielessä kastaa, vaikka häntä ei kukaan olisi kastanut lapsena. Mutta kuitenkin tämä kastamaton pakana voi niin halutessaan tuoda oman lapsensa kastettavaksi. Ja niin kaste on jälleen Jumalan tekoa. Hän itse jää vain lopun ikänsä ajaksi kastamattomaksi. Mutta se hinta meidän, ja hänen, on maksettava siitä, että ihmisiä ei saa kastaa aikuisina.

PS. Alla olevan polveilevan jälkitekstin voi jokainen lukea niin halutessaan, ja lisäksi haluaisin kertoa, että sen viimeisestä kappaleesta löytyy aiheeseen liittyvä eräänlainen bonus:

Rooman keisari Konstantinvs (272–337 jJs., virassa 306–337 jJs.) tunnetaan monesta asiasta mutta parhaiten siitä, että hän valtion järjestämän kristittyjen vainon aallon jälkeen laillisti kristinuskon.

Hän teki myös muita kristinuskoisia miellyttäneitä päätöksiä: hän kielsi gladiaattoritaistelut sekä rajoitti kilpa-ajojen verisyyttä. 

Kristillisen kulttuurin piirissä on kautta aikojen vältetty ihmisten ristiinnaulitsemista, koska uskonnon kannattajien mestari Jeesus oli kerran tullut ristiinnaulituksi oikeuden päätöksellä. Ja niin kävi, että keisari Konstantinvs lopulta kielsi myöskin ristiinnaulitsemisen. Siteeraan Spede Pasasta: "Se on niin kiva."

Keisari myöskin otti käyttöön raha-avustukset köyhille perheille, jotta lapsensurmia tapahtuisi vähemmän.

Konstantinvs sääti kuitenkin myös lain, joka salli vanhempien myydä lapsensa orjuuteen ja mahdollisti myöskin hylättyjen lasten adoptoinnin ja kasvattamisen orjiksi. Oli siis keisarilla hyvä syy olla kiltti perheille.

Hänet tunnetaan kaiken muun ohella myös siitä, että hän antoi teloittaa poikansa Crispvksen ja vaimonsa, keisarinna Favstan. (Keisari ehti olla elämänsä aikana naimisissa usean naisen kanssa eikä Favsta ollut Crispvksen äiti.)

Kuitenkin kaikkein merkittävin muutos, joka sai lopullisen muotonsa Konstantinuksen aikana oli vapaan talonpoikaisväestön sitominen kiinni turpeeseen, sillä suurmaatilat olivat jo pitkään kärsineet orjien saannin tyrehtymisestä. Näin syntyi länsimainen maaorjuusinstituutio. Länsi-Rooman viimeisen keisarin Romvlvs Avgvstvksen tultua melkein rauhanomaisesti erotetuksi vuonna 476 valtakunnan entisille alueille syntyi uudenlainen järjestys nimeltään feodalismi, jonka kiinteä osa myös maaorjuus oli. Feodaalisessa yhteiskunta- ja talousjärjestelmässä jokaisella ihmisellä oli herra, ja ylimpänä ennen Jumalaa, Jeesusta, Pyhää henkeä ja Jeesuksen äitiä Mariaa oli kuningas tai ruhtinas. Feodalismi on suhteellisen kätevä tapa järjestää yhteiskunnallinen ja taloudellinen järjestys sellaisissa oloissa, joissa valtakunnan keskushallinto on pysyvämmänoloisesti heikko.

Toinen asia, josta keisari Konstantinvs tunnetaan erinomaisen hyvin, on se, että hän antoi kastaa itsensä ollessaan kuolemansairaana. Mutta tämä kastehan ei ole pätevä, kun kerran keisari itse halusi hänet kastettavan, eikä meillä sitä paitsi ole mitään sellaista tietoa, että mies olisi ollut tajuton tullessaan kastetuksi. Qvod erat demonstrandvm eli mikä oli todistettava.

Protestanttisuuden edut historian aikana

Protestanttisuuden suuria etuja historiassa on ollut käsittääkseni kolme:

• Protestanttisuus on painottanut sitä, että jokaisen on hyvä osata lukea kristinuskoisten pyhää kirjaa Raamattua. Tämä on osaltaan maallistanut yhteiskuntaa kirkon vallan yhteiskunnassa vähennyttyä periaatteen vuoksi, kun kerran jokainen on voinut ihan luvalla lukea itse Pyhää kirjaa ja tehdä omia tulkintojakin siitä tarpeen vaatiessa. Ja onhan lukeminen muutenkin hyödyllistä, ja voi olla mukava harrastuskin monelle.
• Protestanttisuus on luonut sellaisen asian maailmaan kuin protestanttinen byrokratia, jossa on kyse siitä, että kaikkia asiakkaita kohdellaan yhtä hyvin tai yhtä huonosti riippumatta liike- tai sukulaisuussuhteista, asiakkaan ideologiasta taikka ystävyydestä käsittelijään.
• Protestanttiset maat ovat maailman parhaita yhteiskuntia.

Lopuksi täytyy tosin todeta se, että protestanttisten maiden muuntumiselle maailman parhaiksi yhteiskunniksi on ollut tärkeä edellytys se, että yhteiskunnat ovat maallistuneet ja demokratisoituneet. Ilman sitä eläisimme luultavasti vieläkin uskonnollisen pakkovallan, vaikkakin protestanttisen, oloissa.

Teokratiat ovat syvältä. Ainakin minun mielestäni. 

Jedi-uskonto eli tuttavallisemmin sanoen jedismi

On ollut jo pitemmän aikaa olemassa ihmisiä, jotka ovat oikeasti ottaneet omakseen vuonna 1977 aloitetussa Tähtien sota -tieteisfantasiaelokuvasaagassa nähdyn jediritarien uskonnollishenkisen filosofian. Viime vuoden 2024 joulukuussa olin luvannut lukijoilleni tutustua myöhemmin siihen syvemmin ja voivani mahdollisesti kirjoittaa lopulta blogimerkinnän aiheesta.

Wikipedian jediuskontoa eli jedismiä käsittelevässä artikkelissa sanotaan tällaista:

Rauhaa ja oikeutta puolustavat jediritarit pystyvät elokuvasarjassa käyttämään ympäristön ja ihmisten mielien muokkaamiseksi Voimaa

Artikkelissa sanotaan myös seuraavaa:

Jedismi perustuu Voiman seuraamiseen. Voima on jedeille maailmankaikkeuden perustava olemus. [...] Jedit uskovat Voiman lisäksi ihmisen pyhyyteen ja vastustavat siksi kidutusta, kuolemanrangaistusta ja julmuutta. He uskovat oikeudenmukaisiin ja myötätuntoisiin lakeihin, tasa-arvoon, vastavuoroisuuteen, henkisen kasvun ja tietoisuuden hyötyihin, omantunnon vapauteen ja itsemääräämisoikeuteen sekä uskonnon ja valtion erottamiseen ja sanan-, yhdistymisen ja ilmaisunvapauteen

Tämä kuulostaa minusta varsin hyvältä. Lisäksi tietysti Voima sitoo maailmankaikkeuden yhteen. Jedi-ritarit palvelevat tiedon, oikeuden ja totuuden vartijoina.

Mutta minusta on kuitenkin varsin selvää, että tosiolevaisen maailmamme "jediritarit" eivät kykene käyttämään Voimaa mihinkään isompaan ympäristön tai muiden olentojen mielien manipulointiin.

Jedismi ilmeisesti oli noussut tunnetuksi vuonna 2001, jolloin sähköpostitse toteutettujen kampanjointien innoittamina sadat tuhannet ihmiset ilmoittivat sen uskonnokseen pitkälle englanninkielisten maiden Uuden-Seelannin, Australian, Britannian ja Kanadan väestönlaskennoissa.

Osa jedismin uskonnokseen ilmoittautuneista oli tehnyt sen protestoidakseen viranomaisten utelua vastaan ja varmaan myöskin parodioidakseen uskontoa. Jotkut ehkä tekivät sen vain vitsinä. 

Eräät tekivät sen ilmeisesti kuitenkin tosissaan.

Väitetään, että liikkeen kannatus on edelleen kasvussa. Minua tämä ei sinänsä haittaisi, mikäli osaavat olla ihmisiksi ja mikäli eivät ala harrastaa jonkinlaista jaettua psykoottisuutta.

Uusiseelantilaisen Jedi Church -ryhmän mukaan jediuskonto on aina ollut olemassa, ja saagan elokuvista se sai vain nimensä. Uskovaisuus on teissä vahvana, mutta sehän ei ole synti.

Yhdistyneessä kuningaskunnassa Church of Jediism -nimisen uskontokunnan perustivat veljekset Daniel ja Barney Jones vuonna 2007. Tietojeni mukaan Daniel Jones oli häädetty pohjois-Walesissa sijaitsevasta kaupasta vuonna 2009 sillä perusteella, että mies ei ollut suostunut riisumaan huppua päästään. Kaupan omistaja lausui tästä asiasta tuolloin näin: "Hänelle ei ole annettu porttikieltoa. Jedit [sic] ovat hyvin tervetulleita asioimaan kaupoissamme vaikkakin me pyydämme heitä riisumaan hupun päästään. Obi-Wan Kenobi, Yoda ja Luke Skywalker näyttäytyivät kaikki huputtomina silti menemättä koskaan Pimeälle puolelle ja me tiedämme, että ainoastaan keisari ei koskaan riisunut huppua päästään."

Yhdysvaltalainen Jedi-sääntökunnan temppeli (Temple of the Jedi Order) -uskontokunta oli perustettu vuonna 2005 Texasin osavaltiossa. Uskontokunnan nettisivujen mukaan heidän sivustonsa ei ole roolipelisivusto, uskontokunta ei opeta mystisiä voimia taikka sitä, kuinka rakentaa valosapeleita, sivusto ei ole Tähtien sota -elokuvasaagan fanisivusto, uskontokunnalla ei ole mitään tekemistä sen enempää George Lucasin kuin Disneynkään kanssa eikä uskontokunta ole tarkoitettu sellaisille ihmisille, jotka vain haluavat pitää rinnassaan merkkiä, jossa lukee "olen jedi".

Joten alkaa vaikuttaa jo järkevältä noin yleisuskonnollisessa ja yleisinhimillisessä mielessä tämä.

George Lucas, joka on syyllinen Tähtien sota -elokuviin, oli tutkinut aikoinaan lujasti erilaisia uskonnollisia näkökulmia maailmaan, ja sitten oli ympännyt niitä luomaansa saagaan. Siteeraan vielä Wikipediaa:

Jedismissä nähdään piirteitä kristinuskosta, hindulaisuudesta, buddhalaisuudesta ja juutalaisuudesta. Jedit voivat olla samanaikaisesti sekä jedistejä että esimerkiksi kristittyjä. Jedismiin kuuluu pelastuksen tematiikka, joka löytyy myös kristinuskosta. Jedismin Voiman olemus muistuttaa hindulaisuuden Om-käsitettä. Buddhalaisuudesta jedismissä muistuttavat meditointi ja henkiset harjoitukset, joilla jeditaitoja vahvistetaan. Myös taolainen tasapainon käsite esiintyy jedismissä. Jedin harjoittelussa on piirteitä kiinalaisista ja japanilaisista taistelulajeista. Jedin etiikka on verrattavissa Japanin samuraiden ja Kiinan shaolin-munkkien etiikkaan, ja siinä on nähty myös Platonin ja stoalaisten vaikutusta.

Minä olin luullut Japanin samuraiden suhtautuneen tavallisiin japanilaisiin ihmisiin raa'an ylimielisesti. Mutta olkoon muuten hyvä. Jätin tuohon selvyyden vuoksi mukaan Wikipedia-artikkeliin sisällytetyt muihin artikkeleihin osoittavat linkit .

Tuo yhdysvaltalainen Temple of the Jedi Order (Jedi-sääntökunnan temppeli) vaikuttaa minusta varsin täysipainoiselta tekeleeltä. Heidän uskontonsa opinkappaleet yms. löytyvät Doctrine-sivulta. Siellä määritellään jedi-usko, esitellään jedien kolme opinkappaletta, "jedi-koodi", jedien meditaatiolauselma, 16 opetusta ja 21 maksiimia.

Koska en ole vielä käännynnäinen, olen suomentanut tähän parhaan kykyni mukaan noista ainoastaan jedi-uskon, sillä noiden kaikkien käsittelemisessä menisi minulta ikä ja terveys:

Jedi uskoo...

In the Force, and in the inherent worth of all life within it.

 Voimaan, ja kaiken sen piirissä olevan elämän synnynnäiseen arvoon

In the sanctity of the human person. We oppose the use of torture and cruel or unusual punishment, including the death penalty.

ihmispersoonan pyhyyteen. Vastustamme kidutuksen käyttöä ja julmia tai epätavallisia rangaistuksia ml. kuolemanrangaistus

In a society governed by laws grounded in reason and compassion, not in fear or prejudice.

yhteiskuntaan, jota hallitsee järkeen ja myötätuntoon, ei pelkoon ja ennakkoluuloon, perustuva lainsäädäntö

In a society that does not discriminate on the basis of sexual orientation or circumstances of birth such as gender, ethnicity and national origin.

yhteiskuntaan, joka ei diskriminoi seksuaaliseen suuntautumiseen tai synnyinperusteisiin olosuhteisiin, sellaisiin kuten sukupuoli (biologinen tai "sosiaalinen"), etnisyys ja kansallinen alkuperä

In the ethic of reciprocity, and how moral concepts are not absolute but vary by culture, religion and over time.

vastavuoroisuuden etiikkaan, ja että moraalikäsitykset eivät ole absoluuttisia vaan vaihtelevat kulttuurista ja uskonnosta toiseen ajan kuluessa

In the positive influence of spiritual growth and awareness on society.

henkisen kasvun ja yhteiskuntaa koskevan tietoisuuden positiiviseen vaikutukseen

In the importance of freedom of conscience and self-determination within religious, political and other structures.

omantunnonvapauden ja itsemääräämisoikeuden tärkeyteen uskonnollisten, poliittisten ja muiden rakenteiden sisällä

In the separation of religion and government and the freedoms of speech, association and expression.

uskonnon ja hallinnon eroon ja sanan-, yhdistymis- ja ilmaisunvapauteen