Konservatiivis-demokraattinen aatteeni

Jokunen kuukausi sitten olin taas kerran julkaissut erään poliittisen itsemäärittelyni.

Se on harvinaisen monikohtainen, kun yleensä olen pyrkinyt asiassa minimalismiin.

Mutta ainakin se on tyhjentävä.

Olen tullut siihen tulokseen, että voisin nimittää kirjoituksessa esittelemäni aatemaailman kokonaisuutta konservatiivis-demokraattiseksi aatteeksi.

Tässä pari sanaa keksimästäni aatteen nimestä:

Demokratia aatteen nimessä viittaa ensinnäkin demokratiaan. Toiseksi se viittaa siihen, että suhtaudutaan kaikkiin ihmisiin täysien ihmisoikeuksien pohjalta. Kolmanneksi se viittaa siihen, että kyseessä on maallinen ideologia, koska hallinnon legitimiteetti ei perustu ainakaan suoraan minkään pyhän hahmon tahtoon, vaan kansalaisten antamaan mandaattiin. Ja neljänneksi, jos ja kun aate on maallinen, niin se kannattaa myös tieteellistä menetelmää.

Ja konservatismi nimessä viittaa sitten... konservatismiin, ja ennen kaikkea sellaiseen konservatiiviseen asenteeseen, jonka mukaan kannattaa pyrkiä rajoittamaan poliittisten päätösten tarkoittamattomia sivuvaikutuksia.

"Yhdysvaltain kannattaisi jakaantua sopuisasti kahtia maalaisuuden ja urbanisoitumisen asteen mukaan"

Newyorkilainen kirjoittaja ja puhuja Adam Lee oli julkaissut maallisille ihmisille tarkoitetulla OnlySky-sivustolla mielestäni mielenkiintoisen kirjoituksen otsikolla The United Cities and Ruralities of America.

Hän puhuu maataan nykyään varsin suuresti vaivaavasta polarisaatiosta ja toteaa, että edellisen kerran Yhdysvaltain ollessa yhtä jakautunut kuin tänä päivänä oli vuosina 1861-1865 jKr. raivonneen Yhdysvaltain sisällissodan aika.

Yhdysvaltain sisällissota johtui siitä, että Etelässä talous oli melko yksipuolinen perustuen pitkälle puuvillanviljelyyn, jonka hoitivat neekeriorjat. Ja Pohjoisessa taas hyvin monet pitivät neekeriorjuutta häpeällisenä asiana, joka pitäisi lopettaa.

Etelän valkoiset köyhät saivat neekereiden orjuudesta, vaikka muuten eivät siitä aineellisesti itse hyötyneetkään, syyn pitää itseään jotenkin hienompina ihmisinä.

Pohjoisessa asuvat ihmiset taas eivät tarvinneet orjia pyörittämään talouttaan, kun he pärjäsivät ilman neekeriorjuusinstituutiota varsin hyvin, joten heidän oli helppo kritisoida asiasta Etelän tyyppejä. Pohjoiseen oli sijoittunut lähes koko Yhdysvaltain teollisuus.

Sisällissodan syttyessä Pohjoisen väkiluku oli huomattavasti isompi kuin Etelän. Pohjoinen myöskin henkeä kohti tuotti lähes kaikkea mahdollista Etelää enemmän. Ainoa poikkeus tästä oli puuvilla.

Etelässä siihen aikaan kannatettiin enemmän Demokraattista puoluetta. Ja orjuusinstituutiota vastustavan modernin Republikaanisen puolueen ehdokkaan Abraham Lincolnin (1809-1865) valituksi tuleminen Yhdysvaltain presidentiksi vuonna 1860 herätti Etelässä suurta vihastusta, ja sitä pidettiin siellä laajalti huonona siirtona.

No, Lincolnin presidenttiyden aiheuttaman häväistyksen tunteen vuoksi varsin moni Yhdysvaltain osavaltioista erosi seuraavana vuonna liittovaltiosta. Ne perustivat yhdessä valtioliiton, jota he kutsuivat Konfederaatioksi. Pohjoisen nimitys taas oli sisällissodan aikaan Unioni, joka viittasi Yhdysvaltain liittovaltioon.

Hirveän suuri osa pätevistä sotilasjohtajista liittyi sodan tullessa Etelän puolelle. Etelän sotilaista suhteellisen moni osasi myös ratsastaa hevosella hyvin, ja Etelän pojat olivat enemmän täynnä sotahenkeä Pohjoisen vastineisiinsa verrattuna.

Mutta koska Etelän asevoimat eivät kyenneet heti-pian sisällissodan alettua tuottamaan Pohjoisen joukoille murskatappiota taistelukentällä huolimatta tietyistä selvistä menestyksistään, oli melko selvää, että pitemmällä tähtäimellä Pohjoinen tulisi korjaamaan voiton kotiin.

Ja niinhän siinä sitten lopulta kävikin.

Mutta tämän alustuksen jälkeen palaan siihen, mitä Adam Leellä on ollut asiaa.

Hän käsittää mitä luultavimmin oikein sen, että Yhdysvalloissa suurin poliittinen jakolinja kulkee urbaanien ja maaseutumaisten alueiden välillä. Edellisten väestö keskimäärin kannattaa enemmän Demokraattista puoluetta ja jälkimmäisten Republikaanista puoluetta.

Republikaanien kannattajista merkittävä osa kuuluu nykyään globalisaation häviäjiin. Lisäksi mukana on usea miljardööri. Eräiden Demokraattisen puolueen jäseniin tai kannattajiin lukeutuneiden ihmisten identiteettipolitiikka, jonka mukaan valkoisten köyhien tulee hävetä itseään rotunsa vuoksi, ei oikein ole ottanut tulta Republikaanisen puolueen kannatusalueilla. Republikaaneilla on sitten oma identiteettipolitiikkansa.

Adam Lee toki toteaa, että tämä maantieteellinen poliittinen jako ei ole ehdoton, vaan urbaaneilla alueilla asuu – joskus paljonkin – Republikaanien kannattajia, ja maaseutumaisilla alueilla Demokraattien kannattajia.

Lee esittää, että yksi selitys tälle poliittishenkiselle jaolle on se, että kaupungit vetävät puoleensa monenlaista väkeä ja että tämä antaa asukkaille ensikäden kokemusta kulttuurien ja uskomusten moninaisuudesta tehden heistä kosmopoliittisempia, suvaitsevaisempia ja avaramielisempiä, kun taas eristyneemmissä saarekkeissa tavataan olla epäluuloisempia ulkopuolisia kohtaan ja vastahakoisia muutokselle.

Toinen selitys kirjoittajan mukaan on se, että kaupungeissa sijaitsevat korkeasti palkatut työt. Tämä tekee niistä koteja hyvinkoulutetuille, liikkuvaisille ihmisille, joilla on varaa olla ehtoisia ja joita muutos ei uhkaa. Ruostevyöhykkeellä taas, jossa tehtaita suljetaan ja väkiluku laskee, poliitikot jotka antavat mahdottomia lupauksia kellon takaisin kääntämisestä vetävät äänestäjiä puoleensa.

Adam Leen mielestä tämä kahtiajako tulee olemaan tosiasia Yhdysvalloissa ennustettavissa olevassa tulevaisuudessa. Hän on sitä mieltä, että jos mitään ei tehdä, vaaleista tulee kerta kerralta yhä apokalyptisempia kummankin poliittisen osapuolen kamppaillessa vetääkseen kansakunnan omalle kiertoradalleen, ja nämä kiertoradat poikkeavat aikaa myöten yhä enemmän toisistaan.

Lee ehdottaa, että asia voidaan eräällä tavalla ratkaista ottamalla jokaisesta osavaltiosta urbaaneimmat alueet ja tekemällä niistä myöhäiskeskiaikaisen Pohjoisessa Saksassa sijainneen Hansaliiton tapainen kaupunkien liitto.

Muu osa kustakin osavaltiosta kuuluisi taas muodostettuun maaseutumaisten alueiden liittoon.

Kummatkin liitot perustaisivat oman lakiasäätävän kongressinsa.

Kaupungit voisivat kieltää tuliaseet ja maaseutumaiset alueet abortin. Kaupungit voisivat toivottaa tervetulleeksi maahanmuuttajat ja maaseutumaiset alueet salvata näiltä pääsyn aluelleen. Kaupungit voisivat ottaa käyttöön julkisen terveydenhuollon ja maaseutumaiset alueet voisivat yksityistää kaiken.

Ainoa oikeus, jota kummankin osapuolen tulisi kunnioittaa olisi rinnakkaisen Yhdysvaltain version kansalaisten oikeus vapaaseen kulkemiseen oman alueen poikki paikasta A paikkaan B.

Adam Lee toteaa, että vaikka Yhdysvalloista olisi tullut näin kaksi eri maata, niin niitä silti yhdistäisi taloudellinen keskinäisriippuvuus. Kuten määritelmä sanoo, niin maaseutumaiset alueet tuottaisivat suurimman osan ruoasta ja elintarvikkeista ja luonnonvaroista. Kaupungeissa asuisi kuitenkin suurin osa ihmisistä, niillä olisi enemmän taloudellista voimaa ja kukoistavat korkeaa teknologiaa tuottavat toimialat, jotka hyötyvät inhimillisten lahjakkuus- ja kykyvarantojen keskittymistä.

Kirjoittaja toki sanoo, ettei hänen esittämänsä ratkaisu silti poistaisi kaikkia poliittisia ongelmia. Näiden kahden maan tulisi solmia keskenään verotusta ja kauppaa koskevat rajasopimukset, jotta kummastakaan ei voisi tulla veroparatiisia toisen kustannuksella. Ja sellaiset aiheet ja asiat kuin maanpuolustus, ympäristönsuojelu tai infrastruktuuri tulisivat hänen mielestään epäilemättä olemaan lähde kiivaille keskusteluille.

Hän toteaa, että tulisi myöskin olla sovittuna menettelytavat sille, mitä tapahtuu, jos jokin alue haluaakin jossain vaiheessa erota omasta liittovaltiostaan ja liittyä toiseen.

Adam Leen mielestä hänen ehdottamansa ratkaisu parantaisi nykyistä tilannetta kuitenkin huomattavan paljon, kun jokainen yhdysvaltalainen saisi periaatteessa asua ja elää jatkossa sellaisessa Yhdysvaltain versiossa, josta pitäisi enemmän.

Hänestä tässä olisi myös erinomainen testi sille, kummanlainen hallintofilosofia toimisi paremmin todellisessa elämässä.

Lee on kirjoituksessaan antanut näille jakautumisen jälkeisille uusille Yhdysvaltain versioille nimet United Cities of America ja the United Ruralities of America.

Muita Adam Leen englanninkielisiä OnlySky-palvelussa julkaisemia tekstejä pääset katsastamaan tämän linkin takaa:

https://onlys.ky/author/alee/

Maailmankaikkeus hyvin lyhyesti

Maailmankaikkeus on merkityssuhteiden kokoelma.

Kanadan terveydenhuolto

Ennen wanhaan tapasin ajatella, että Kanada on hyvä maa. Tämä johtui siitä, että tykkäsin 1990-luvulla televisiosta tulleesta Chicagon ratsupoliisi -tv-sarjasta. Ja onhan Kanada hyvä maa.

Kanada myöskin muistuttaa ilmastollisesti jossain määrin Suomea, vaikkakin se on pinta-alaltaan käsittämättömän paljon meidän maatamme laajempi.

Kanadassa pidetään nyt parlamenttivaalit. Olin ennen viime vuoden 2024 joulua ennustanut, että Kanadan pääministeri, Liberaalisen puolueen kultapoika Justin Trudeau (s. 1971) näyttää olevan menettämässä pääministerinpallinsa.

Kanadan Liberaaliselle puolueelle valittiin sitten melko pian uusi puheenjohtaja nimeltään Mark Carney (s. 1965), josta tuli samalla maan uusi pääministeri mutta joka, vaikka ei olekaan yhtä valovoimainen tähti kuin edeltäjänsä oli ollut, hoitanee homman ihan hyvin kotiin.

Pääministeri Carney päätti, että pidetään ennenaikaiset parlamenttivaalit. Trudeaun kompuroitua viimeisinä aikoinaan pääministerinä varsin rankasti oli näyttänyt siltä, että Konservatiivinen puolue tulee saamaan vaaleissa murskavoiton. Mutta etelänaapurin presidentin muodostama ja Kanadaan kohdistama uhkailu satoi kuitenkin uuden pääministerin ja hänen puolueensa laariin, koska tämä oli osannut panna lujan lujaa vastaan. Niin se käy. Ja nyt Liberaalinen puolue on se, joka saanee murskavoiton vaaleissa.

Mutta tämä riittää Kanadan poliittisesta järjestelmästä.

Minun piti oikeasti puhua Kanadan terveydenhuoltojärjestelmästä. Seuraava esitykseni perustuu ennen kaikkea englanninkielisen Kanada-oppaan sisältämään tietoon, joka löytyy oppaan sivulta Social Issues.

Siellä sanotaan, että Kanada on Yhdysvaltoja edistyksellisempi maa, mutta ei pidä luulla, että se olisi kaikissa asioissa yhteiskunnallisesti edistyksellinen.

Milloin tahansa kanadalaisilta kysytään mielipidetiedusteluissa sitä, että mistä he ovat kanadalaisina eniten ylpeitä, he vastaavat, että heidän terveydenhuoltojärjestelmästään.

Se alkoi 1960-luvulla, jolloin Kanadan provinsseissa alettiin rakennella jonkinlaisia julkisen terveydenhuollon järjestelmiä.

Vuonna 1984 Kanadan liittovaltion hallitus sääti sitten lain nimeltään the Canada Health Act, joka pakotti provinssien säätämät julkiset sairausvakuutukset noudattamaan tiettyjä standardeja mitä tuli niiden kattavuuteen, ja samalla kielsivät ottamasta maksua lääketieteellisesti välttämättömistä palveluista. Tänä päivänä kaikilla kanadalaisilla on kattava julkinen terveysvakuutus, jota ylläpitävät paikalliset provinssihallinnot ja jota kuitenkin rahoittaa osaltaan myös Kanadan liittovaltio. Ja ilmeisesti territorioitten asukkaitten terveysvakuutuksista on suoraan vastuussa liittovaltion hallinto.

Provinssihallinnot nykyään melko yleisesti ylläpitävät Kanadassa useimpia sairaaloita ja klinikoita, ja lääkärit ja kirurgit niissä laskuttavat asukkaille tarjoamistaan palveluista kutakin provinssia. Tätä nykyä Kanadassa on olemassa vain harvoja yksityisesti toimivia sairaaloita ja klinikoita.

Kanadan julkinen terveydenhuolto on yksi maailman avokätisimmistä mutta samalla myös varsin kallis ylläpitää. Joissakin provinsseissa on heikennetty sairausvakuutuksen kattavuutta taloudellisista syistä, ja kanadalaiset joskus ostavat itselleen ja perheilleen yksityisiltä markkinoilta lisävakuutuksia. Tällainen vakuutus saattaa koskea esim. hammashoitoa. Jonkinlaisen lisävakuutuksen työntekijät kuitenkin yleensä saavat työnantajaltaan.

Kuitenkaan Kanadan lain mukaan yksityisellä sairausvakuutuksella ei voida kattaa sellaisia terveyspalveluita, jotka ovat julkisen terveysvakuutuksen piirissä.

Maassa poliittisen kentän niin oikealla kuin vasemmalla laidalla voidaan arvostella kanadalaista terveysvakuutusjärjestelmää, mutta suurelle kanadalaiselle yleisölle status quo, olemassaoleva tilanne, on lähes pyhä, ja siksi poliitikot Kanadassa harvemmin ehdottavat sairausvakuutusjärjestelmään mitään dramaattisempia uudistuksia tai muutoksia.

Ilmeisesti Kanadassa julkinen terveydenhuolto on tarjolla ilmaisena ainoastaan maan kansalaisille sekä liittovaltion lain tarkoittamille pysyville asukkaille.

PS.:

Wanhasta Kanada-kuumeestani huolimatta olen viimeksi kuluneina vuosina kuitenkin henkisesti kiinnittynyt yhä enemmän Australiaan, vaikka maa on täynnänsä vaarallisia eläinlajeja. Australia on tässä maailmassa myöskin ainoa maa, joka on samalla myös manner.

Kiinnittymiseni Australiaan johtuu mitä ilmeisimmin siitä, että olen tykännyt melko ahkerasti lukea Australian yleisradioyhtiön ABC:n sivuja. Lyhenne tulee ilmaisusta Australian Broadcasting Corporation. Tuohon linkittämältäni sivuston etusivulta toki löytyy myös kivoja uutisasioita, ja lisäksi voi käydä katsastamassa sivuston varsinaisen uutisosaston. Australiassakin on näköjään paraikaa meneillään liittovaltion parlamenttivaalit.

En kuitenkaan haluaisi matkustaa koskaan Australiassa käymään. Koska se sijaitsee liian kaukana. Hätätilanteessa voisin käväistä Virossa.

Tykkään lukea ABC:n nettisivuja englanniksi, koska en osaa indonesiaa, tok pisiniä enkä mandariinikiinaa.

Rykelmä elämän tarkoituksia

Maailmankaikkeushan on epäilyttävä paikka, mutta se ei ole ainakaan pelkästään epämiellyttävä.

Itse jaksan nousta joka päivä ylös sen vuoksi, että sitä ei oikeastaan koskaan tiedä, että mitä uusi päivä tuo.

Yli vuosi takaperin olin toisessa blogissani ilmoittanut keksineeni uuden elämän tarkoituksen, joka olisi

ihmiskunta

Tuohan ei toki paljoa vielä sano. Selvennän sanomaani seuraavassa:

Haluan tukea sukulaisiani. Toiseksi haluan tukea myös ystäviäni ja välillä jopa muita tuttujani. Kolmanneksi haluan tukea etnisiä suomalaisia, varsinkin suomenkielisiä sellaisia. Saamelaisetkin käyvät hyvin, koska he ovat suomalaisten kanssa Suomen alkuperäiskansaa. Neljänneksi haluan tukea länsimaista kulttuuria ja elämäntapaa.

Viidenneksi haluan tukea koko ihmiskuntaa. Koko ihmiskunnan tukeminen on kaltaiselleni vanhalle nationalistille mahdollista, koska kannatan ajatusta ihmisoikeuksien globalisaatiosta. Se ei ole keneltäkään pois, jos tuen kaikkien ihmisten ihmisoikeuksia.

Lisäksi voi sanoa, että jokaisen elämään kuuluvat niin ylä- kuin alamäet. Elämässä on lisäksi muutenkin jotain epäilyttävää.

Voi sanoa, että jos elämä on lähinnä helppoa alamäkeen kulkemista, niin ihminen voi kokea tylsyyttä ja tarkoituksettomuuden tunnetta. Vastukset periaatteessa kasvattavat ihmistä ja tekevät osaltaan elämästä elämisen arvoista. Toisaalta jos ihmisen elämä on lähinnä vaivalloista ylämäkeen taapertamista, niin se on luultavasti vielä enemmän persiistä kuin jatkuva, kevyt alamäkeen kulkeminen.

Ihmisen tarkoituksena voi halutessaan nähdä sen, että hän pyrkii tasoittamaan näitä ihmisten teitä.

Siihen ainakin jotenkin liittyen, yhdysvaltalaisen filosofin John Rawlsin (1921-2002) mukaan olosuhteiden tulisi olla kaikkia ihmisiä kohtaan reiluja. Rawls hylkäsi hyötyajattelua kannattavan utilitarismin, joka voi päätyä sellaiseen tulokseen, että joidenkin ihmisten onni ja tyytyväisyys voidaan uhrata, jos joka tapauksessa ihmiskunnan kokonaistyytyväisyys saadaan lisääntymään.

Rawls kannatti liberaalia vapausperiaatetta, jonka mukaan kaikille ihmisille pitää taata mahdollisimman laajat vapaudet niin, etteivät ne rajoita toisten ihmisten samanlaisia vapauksia. Hän kannatti myös eroperiaatetta, jonka mukaan vain ne taloudelliset erot ovat oikeudenmukaisia, jotka maksimoivat sen kansalaisen aseman, joka loppujen lopuksi jää huonoimpaan asemaan. Joidenkin ihmisten kohdalla voidaan siis oikeuttaa korkeammat tulot, jos se hyödyttää myös vähäosaisimpia.

Toinen Rawlsin ajama ajatus on tietämättömyyden verho. Olin törmännyt tähän ajatusleikkiin ensimmäisen kerran katsoessani muinoin yhdysvaltalaista draamasarjaa West Wing, joka on Yhdysvaltain presidentin kanslian henkilökunnasta ja valtakunnan politiikasta kertova kuvitteellinen mutta hyvin aiheeseen perehtynyt draamasarja. Rawlsin ajatus on, että ihmisten pitää sopia moraalinormeista kuvitellen, että he eivät tiedä millaiseen asemaan yhteiskunnassa tulevat päätymään. Näin päädytään ratkaisuun, joka on kaikille paras mahdollinen. Muun muassa vapausperiaate ja eroperiaate syntyvät Rawlsin mukaan juuri tietämättömyyden verhon takana.

Tässä hieman lisää elämän tarkoituksia:

Jos on mahdollista olla onnellinen, kannattaa olla onnellinen. Jos on mahdollista olla tyytyväinen, kannattaa olla tyytyväinen.

Kannattaa hyväksyä itsensä, vaikka ei voisi hyväksyä kaikkea, mikä omassa elämässä on.

On tärkeää taistella maailmassa vallitsevia kaaoksen ja mielipuolisuuden voimia vastaan. Lopullinen päämäärä elämässä on järjestäytynyt, sivistynyt yhteiskunta.

Lopuksi minä haluaisin sanoa, että elämä on sielun vankila. Joku voi nähdä senkin elämän tarkoituksena.

Ihmiset, jotka puhuvat "russofobiasta" tai "islamofobiasta"

Ne jotka puhuvat "russofobiasta", ovat pohjaltaan samankaltaisia ihmisiä kuin ne, jotka puhuvat "islamofobiasta". Vielä puuttuisi sellainen, että puhuttaisiin "kansallissosialismifobiasta".

PS. Tämä taitaa olla ennätys tässä blogissani: viisi aivan lyhyttä blogimerkintää peräjälkeen julkaistuna.

Liberalismi lyhyesti

Liberalismi on vapautta, yksilöä ja tiedettä kannattava poliittinen ideologia, joka on kriittinen uskontoa kohtaan ja joka vastustaa syntyperään perustuvia erioikeuksia. Liberalismi on myöskin porvarillinen ideologia, joka vastustaa laajaa julkisen vallan omistusta elinkeinoelämässä.

PS. Olen muinaisina aikoina julkaissut tässä blogissani myöskin pitkän selostuksen liberalismin sisällöistä. Minuun liittymättömästä Liberalismiwikistä löytyy myöskin hieman siitä eroava selostus.

...

PS. 3.4.2025: Olen tästä tekstistä julkaissut sittemmin myös linguafrancanovan-kielisen version ja sitten jopati vielä pseudolatinankielisen version.