blogi jonka tarinointi ei oikein ole sopusoinnussa sen enempää järkiperusteisen maahanmuuttopolitiikan vastustamisen, oikeinajattelun, konformismin, eläinten kiusaamisen kuin hyvän oluen päälle sylkemisenkään kanssa

keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Uni puukenkämaasta

Näin jokin aika sitten sellaista unta, että olin Alankomaissa ja sain tietää, että maassa valmistetaan monenlaisia mainioita hampurilaisruokia, jotka olivat itse asiassa maan kansallisruoka. Olin aivan innoissani.

PS. Todennäköisesti hampurilaiset eivät ole oikeasti Alankomaitten kansallisruoka.

maanantai 28. toukokuuta 2018

Kaikkien kansallismielisten nimittelemisestä äärikansallismielisiksi

Voi olla omaa sanasokeuttani tai unohtelevaisuuttani, mutta mielestäni monikulttuurisuuteen kallellaan päin olevat suomalaiset mediat eivät koskaan esitä, että olisi olemassa myös sellaisia kansallismielisiä tahoja, jotka eivät olisi äärikansallismielisiä.

Ja näin tekevät siis sellaiset ihmiset, jotka luultavasti paheksuvat suuresti natsien harrastamaa juutalaisten demonisoimista.

Tässä voisi huomauttaa, että jopa 1910-luvun sosialidemokraatit kannattivat sellaisia kansallismielisiä aatteita kuin tavallisen kansan puhuman suomen kielen käytön tukeminen ja Suomen itsenäistyminen Venäjän vallasta.

Ja nykyään taas kaikki kansallismielisyys demonisoidaan fasismiksi, maahanmuuttovastaisuudeksi ja ulkomaalaisvastaisuudeksi. Lapsellista.

lauantai 26. toukokuuta 2018

"Huora toimittaja" ja "äärioikeistolainen James Hirvisaari" (tokaisu)

Toimittajan huoraksi haukkuminen on kuin James Hirvisaaren äärioikeistolaiseksi haukkuminen. Kummastakin tulee joutua maksamaan sakkoja, tai sitten ei.

perjantai 25. toukokuuta 2018

Tuhmasti Israelista ja Gazan kaistasta

Gazan kaistaa hallitseva terroristinen islamilainen Hamas-järjestö haluaa, että Israelin tilalle perustetaan islamilainen valtio, jossa juutalaiset, kristityt, naiset ja homoseksuaalit pidetään alistettuina.

Hamas on kylmäverinen terroristijärjestö, joka vähät välittää gazalaisten turvallisuudesta, kunhan vain saa jotenkin vahingoitettua Israelia ja israelilaisia.

Viime aikoina kivienheittelijät ovat pyrkineen hyökkäämään Israelin sotilaiden ja poliisien ja israelilaisten siviilien kimppuun Gazan kaistan ja Israelin välisen rajan yli. Jotkut tiedostavat ihmiset sanovat, että näiden kivienheittäjien ampuminen kovilla ammuksilla on väärin.

Mutta kivikin on tappava ase. Jos tiedostava ihminen saa itse aivovaurion jonkun heittämästä kivestä tai jos näin käy jollekin hänen läheiselleen, tai jos hänen läheisensä jopa kuolee kiven heiton tuloksena, niin saattaisi olla sitten toinen ääni kellossa.

Ja puhun sitten hyvin lyhyesti alueen historiasta. Israel itsenäistyi vuonna 1948. Koska arabiosapuoli ei ollut hyväksynyt juutalaisvaltion syntymistä osalle aluetta, vaan se halusi kaiken maan itselleen, niin siksi brittiupseerien kouluttamat ja joskus johtamatkin ympäröivien arabivaltioiden armeijat hyökkäsivät Israelin kimppuun. Israel voitti määrällisesti ja kalustollisesti ylivoimaisen hyökkääjän.

Sodan lopputulos oli se, että Israelin tosiasialliset rajat olivat itsenäisyyssodan aselepolinjat. Jordania otti itselleen sodan seurauksena Jordan-joen länsirannan alueen ja Egypti Gazan kaistan. Maat eivät perustaneet alueelle arabien Palestiinan valtiota eivätkä myöskään halunneet integroida palestiinalaisia osaksi omia yhteiskuntiaan. Tämä johtui siitä, että ne halusivat palestiinalaisten vihaavan ikuisesti Israelin juutalaisia.

Tässä voi mainita senkin, että Jordaniassa juutalaisten asuminen oli itse asiassa kokonaan kiellettyä. Ja on vielä tänä päivänäkin. Jordanian valtio on rasistinen.

Israel joutui käymään myöhemminkin puolustussotia arabimaita vastan, jotka se kaikki voitti. Vuoden 1967 sodassa Israel vei Länsirannan Jordanialta ja Gazan kaistan Egyptiltä. Nämä maat itse asiassa solmivat rauhan israelin kanssa.

Parina viime vuosikymmenenä on yritetty saada aikaiseksi rauhaa kiisteltyjen alueiden palestiinalaisarabien ja Israelin välille. Länsirannalle Israel on myöntänyt osittaisen itsehallinnon. Rauhan saaminen on vaikeaa, koska palestiinalaisten vallitseva uskonto islam suhtautuu ei-muslimeihin ali-ihmisinä. Länsirantaa hallitseva Fatah on tavallaan maltillisempi kuin Hamas, mutta senkin kouluissa juutalaiset esitetään lapsille ali-ihmisinä.

Tosiasiassa enemmistö kiisteltyjen alueiden palestiinalaisista toimii kuin eivät ollenkaan haluaisi saavuttaa itsenäisyyttä. Israel ei voi suoda alueille sitä, jos se ei itse saa samalla varmuutta turvallisista ja tunnustetuista rajoista. Siis myös arabimaiden tunnustamista rajoista. Palestiinalaisten johdon ja muslimipappien harjoittama vihankylvö aiheuttaa terrori-iskuja Israelin juutalaisia kohtaan.

On se kumma, kun toiset haluavat hirveästi kivittää juutalaisia tai jopa käyttää veitsiä tai tuliaseita tappaakseen ne, jotka pitävät hallussaan maa-aluetta, joka islamilaisen doktriinin mukaan kuuluu islamille eikä "vääräuskoisille".

On se kumma, kun juutalaisten vihaaminen on nostettu tärkeäksi arvoksi.

keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Ihmiset irti ääri-ideologiasta Ylen tapaan?

Ylen sivuilla julkaistui uutisartikkeli Ex-uusnatsi taisteli itsensä irti vihasta ja seuraa nyt huolestuneena Suomen kireää ilmapiiriä – "Haaveillaan kaaoksesta ja sisällissodasta". Ihan hyvä, mutta minusta olisi hyvä, jos Ylen toimituksessa rustattaisiin jutut myös seuraavista aiheista:

Entinen muslimi taisteli itsensä irti vihasta ja seuraa nyt huolestuneena kulttuuripiirien harrastamaa ääri-ideologian nuoleskelua

Muslimiperheeseen syntynyt nainen solmi avioliiton ateistimiehen kanssa

maanantai 21. toukokuuta 2018

Kansanedustaja Susanna Koski ja ihmisen oma taivaanranta

Susanna Koski on Kokoomuksen kansanedustaja, jolla hiukset ja kulmakarvat ovat erivärisiä. Olen erivärisyydestä sinänsä kirjoittanut aikaisemmin blogiini, mutta se ei ole nyt tärkeätä.

Puhun siitä, että Koski ja työtön Anna-Maija Tikkanen keskustelivat kahteen otteeseen Ylen Kuplat-ohjelmassa yrittäen löytää jotain ihmisyyttä toisesta. Ylen sivuilla julkaistui aiheesta ihan mainio artikkeli Toimittajalta: Tavoitteena oli lisätä vuoropuhelua – Hups, teinkin jutun, jossa Koski ja Tikkanen kömpivät entistä syvemmälle poteroihinsa ja myös toinen aiheeseen jotenkin liittyvä artikkeli Oikeistolainen ajattelu on Suomessa harvinaista – Susanna Kosken aate punnittiin työttömän kohtaamisessa.

Näiden kahden ihmisen julkinen kohtaaminen herätti suurta vihastusta, ja Susanna Kosken asennoitumista on laajalti pidetty huonona siirtona. On katsottu, että hän ei lopulta kykene asettumaan huono-osaisemman lähimmäisen asemaan.

Ilta-sanomien sivuilla taas julkaistui artikkeli Espoolainen kunta­poliitikko hämmästelee Susanna Kosken esiintymisestä noussutta kohua: ”Ei empatia tarkoita sitä, että voihkii ja kyynelehtii vieressä”. Artikkelin espoolainen kuntapoliitikko on Susanna Kosken puoluetoveri Tere Sammallahti, joka minusta vaikuttaa ulostulojensa perusteella melko liberaalilta henkilöltä. Mies julkaisi perjantaina myös blogissaan aihetta käsittelevän merkinnän Susanna Koski ja empaattiset inkvisiittorit.

Hyvä että joku sentään haluaa antaa Susanna Kosken puheille hyväntahtoisen tulkinnan. Itse sanoisin, että varmaankin kansanedustaja on halunnut ymmärtää ja tunnustaa täysillä Anna-Maija Tikkasen ihmisarvon. Ehkä hän ei ole täysin tässä onnistunut, mutta mielestäni se johtuu siitä, että ihmisen on vaikea ymmärtää sellaista, mikä on hänen kokemusmaailmansa ulkopuolella. Ihminen leimautuu omaan kokemukseensa sekä lähimmän viiteryhmänsä ajatusmaailmaan.

Susanna Kosken taivaanranta ei vain täysin yllä Anna-Maija Tikkasen luokse. Tämä johtuu siitä, että hänkin on vain ihminen.

Vaikka itse varmaankaan en haluaisi äänestää ketään Susanna Kosken kaltaista, tai yleensä kokoomuslaista, en halua myös leimata tätä täydeksi kusipääksi tapahtuneen asian vuoksi.

PS. Ja lopuksi vielä linkit pariin asiaan liittyvään juttuun:

Ylen uutisartikkeli: Susanna Koski syyttää kiivaasta keskustelusta vasemmistoa: "Pahin henkilökohtainen hyökkäys miesmuistiin"

Ylen Areena: Työtön Anna-Maija Tikkanen ehdottaa ilmaista nettiä ja bussilippua köyhille - Susanna Kosken ja Tikkasen keskustelun pitkä versio

lauantai 19. toukokuuta 2018

Meghan Markle pääosassa: Nykyään ihmiset jaetaan ihon tummuusasteen mukaisiin ryhmiin

Jokin aika sitten Ylen sivuilla julkaistui uutisartikkeli Tummaihoiset britit ovat Meghan-huumassa - prinssin morsiamesta toivotaan Britannian Obamaa.

Olen muissakin uutisissa huomannut, että ihmiset jaetaan nykyään ryhmiin ihon tummuusasteen perusteella. Itse pidän tätä vähän outona. Eli ihmisten kaikkialla maailmassa pitäisi tuntea erityistä yhteyttä sellaisiin ihmisiin, joiden ihon tummuusaste on sama tai suurin piirtein sama kuin itsellä.

Kuinka moneen ihon tummuusasteen mukaiseen ryhmään ihmiset sitten jaetaan? Mistä löytäisin tämän tiedon?

PS. Tänään lauantaina 19.5. Herran vuonna 2018 Yhdistyneen kuningaskunnan prinssi Harry ja Meghan Markle purjehtivat avioliiton satamaan. En katso häitä, koska se on niin rahvaanomaista.

torstai 17. toukokuuta 2018

Ylilauta sekä Gab: sosiaalisten kuplien ehkäiseminen

Mikrobitissä julkaistui 21.4.2018 Panu Rädyn kirjoittama liberaali kirjoitus Suomen pahamaineisin törkysivusto? Mikrobitti tutustui Ylilautaan, eikä totuus ole niin mustavalkoinen kuin kuvitellaan Ylilauta-nimisestä verkkofoorumista. Kirjoittaja lausuu siinä:
Ylilauta on myös aidosti demokraattinen verkkoyhteisö, joka pakottaa osallistujan ulos omasta kuplastaan.

Ylilaudan näkeminen äärioikeistolaisuuden pesänä johtuu neutraalista moderoinnista, joka jättää kaikenlaiset mielipiteet näkyviin. ”Totuushan on, että laudalla pyörii erittäin paljon vasemmistoliberaalisia, poliittisesti sitoutumattomia ja totta kai myös ’äärioikeistoa’”, eräs nyymi kirjoitti.

Ennen muuta Ylilauta ilmentää sitä, mitä tapahtuu, kun eri tavoin ajattelevat ihmiset kokoontuvat verkossa vailla rajoituksia. Kaikesta tympeästä roskasta huolimatta Ylilautaa voi ajatella myös kollektiivisena luovuutena. Lopputulos ei ehkä näytä kauniilta, mutta varmasti Facebookia todenmukaisemmalta.
Ylilaudalla on siis hurja maine, joka johtuu vain siitä, että siellä hyväksytään myös muitten mielipiteitten, kuin sellaisten mitä itse kannattaa, ilmaiseminen.

Ylilaudan julkaisupolitiikka on mielenkiintoista tosiaan. Jos itse kuuluu taantumukselliseen vasemmistoon, niin foorumi näkyy omille silmille "äärioikeistolaisena", koska se sallii myös muut kuin oman mielen mukaiset kannanotot ja räävittömyydet. Joku "äärioikeistolainen" taas voisi pitää Ylilautaa esim. marxistileninistisenä, ja samoista syistä.

Sama mikä pätee Ylilautaan, pätee varmasti myös Gabiin, joka on sellainen mikroblogipalvelu Twitterin kilpailija, joka tukee sananvapautta. Ajattelin ruveta käyttämään sitä Herran vuonna 2019. Olin kokeillut sitä kerran lyhyesti aikaisemmin.

Jokin aika sitten huomasin Gab-tilini säilyneen. On varsin mahdollista, että en vastoin luuloani ollutkaan poistanut sitä.

Aion käyttää jossain määrin Twitteriäkin vielä tulevaisuudessa kyllä.

Gabin hurjasta maineesta huolimatta täytyy todeta, että Gabissakaan sananvapaus ei ole ääretön. Palvelun käyttöehdoissa kielletään väkivallalla uhkaileminen, terrorismin tukeminen, lapsiporno, kostoporno ja “doksaus” eli toisten ihmisten henkilötietojen etsiminen ja luvaton jakeleminen julkisuuteen.

Mielestäni Gabin politiikka kielletyn ja sallitun julkaisemisen suhteen on varsin järkevä. Se rajaa juuri kaikkein törkeimmän materiaalin ulos palvelusta, mutta ei mitään muuta. Olen sitä mieltä, että tämä on varsin liberaalia ja kaunista.

Valitettavasti Gabin käyttöliittymästä ei ole olemassa suomenkielistä versiota, Valitsin muutaman kielen joukosta englannin oman käyttöliittymäni kieleksi.

Gabissa viestien enimmäispituus on 300 merkkiä, kun Twitterissä se on nykyään 280 merkkiä. Tosin jos viesti sisältää linkkejä, niin Twitterissä niitä ei lasketa merkkirajoitukseen kun taas Gabissä lasketaan. Eli riippuu siitä, onko viestissä linkkejä, kumpaan palveluista pystyy laittamaan pitemmän viestin.

Niin, ja Gabin viestienkirjoitusikkunasta pääsee valitsemaan, lähetetäänkö viesti "pakattuna" versiona automaattisesti myös Twitteriin. "Pakatussa" viestissä näkyy vain 100 merkkiä, ja se sisältää linkin alkuperäiseen Gabissa julkaistuun viestiin. Saas nähdä, kuinka kauan Twitter sallii Gabin käyttäjien käyttää tätä ominaisuutta.

Julkaisin palvelussa jo ensimmäisen viestini. Muuten jatkan Gabin käyttöä enemmän sitten vasta mainitsemanani ensi vuotena 2019.

...
PS. 21.10.2018: Muokkasin siltä osin merkintää, että lisäsin maininnan linkeistä vaikuttamassa siihen, kuinka monta merkkiä palveluun laitettava viesti voi sisältää.

...
PS. 4.11.2018:  Julkaisin eilen blogissani merkinnän, jossa kerron lopettavani sekä Twitterin että Gabin käytön käytännön syistä.

tiistai 15. toukokuuta 2018

Krapula on Jumalan luoma rangaistus: sitä älköön kukaan tuhotko keksinnöillään

Tekniikan maailma -lehdessä julkaistussa artikkelissa kerrotaan, että lääke krapulaan on ehkä löydetty. Tähän mennessä on tehty hiirikokeita, mutta kokeet ihmisillä alkavat piakkoin.

Yhdysvaltalainen tutkimusryhmä on nimittäin kehittänyt maksasoluista luonnollisesti löytyviä entsyymejä sisältäviä nanokapseleita, jotka ovat hiirikokeissa osoittautuneet varsin tehokkaiksi alkoholin haittojen vähentämisessä. Entsyymit tehostavat maksan kykyä hajottaa alkoholia ja vähentävät aineenvaihduntaprosessina syntyvän vereen kulkeutuvan asetaldehydin määrää.

Sitten kun ja jos lääke saadaan joskus ihmiskäyttöön, sillä voi hoitaa hyvin päihtyneitä tai yliannostuksesta kärsiviä ihmisiä. Tämä on sen hyvä puoli. Lääkkeen huono puoli on mielestäni se, että se vähentää krapulan määrää. Alkoholi on minusta hyvä päihde juuri siitä syystä, että se aiheuttaa vastavaikutuksen eli krapulan. Se on Jumalan luoma päihde. Jumalan tekosiin älköön puututtako!

Vuosi takaperin samassa lehdessä oli julkaistunut toinen alkoholiin liittyvä mielenkiintoinen artikkeli, jossa kerrotaan brittiprofessori David Nuttin kehittäneen synteettisen alkoholin muodon, joka ei ole myrkyllistä eikä aiheuta krapulaa. Synteettinen huumausaine on nimeltään Alcosynth.

Nutt on kehittänyt synteettisen alkoholinsa rinnalle myös vastalääkettä, jonka nautittuaan bilehileet pystyisivät ajamaan kotiinsa autolla aiheuttamatta vaaraa itselleen tai muille.

Näihin keksintöihin pätee sama vastalauseeni kuin em. krapulalääkkeeseen.

Artikkelissa kerrotaan osuvasti myös, että A-klinikkasäätiön johtava ylilääkäri Kaarlo Simojoki näkee synteettisessä alkoholissa perinteisen alkoholin korvaajana monia kysymysmerkkejä:

"Alkuun voisi pohtia sitä, onko hyvä asia, että voisimme humaltua ilman krapulaa. Psyykkisesti krapulalla on tehtävänsä lisäjuomisen ehkäisyssä. Kuten olen joskus todennut: ilman krapulaa ihmiskunta olisi juonut jo itsensä hengiltä."

maanantai 14. toukokuuta 2018

Muslimiuskonoppineet sanovat vastustavansa terrorismia

Ylen sivuilla julkaistui uutisartikkeli, jossa kerrotaan "seitsemän arvostetun islamilaisen uskonoppineen" Afganistanista, Pakistanista ja Indonesiasta kokoontuneen yhteistapaamiseen Indonesian pääkaupungin Jakartan lähelle Bogoriin. Tapaamisen lausuttuna tarkoituksena on ollut edistää Afganistanin vuosikymmeniä kestäneen konfliktin loppumista.

Samalla kokous antoi maailman muslimeille uskonnollisen ohjeen, fatwan, jonka mukaan väkivaltainen äärimielisyys ja terrorismi ovat vastoin islamin periaatteita.

Muuten hyvä, mutta nämä islamin uskonoppineet olisivat uskottavampia, jos he olisivat samalla tuominneet islamin 600-luvulla perustaneen profeetta Muhammadin määräyksen, jonka mukaan muslimien tulee miekalla valloittaa maailma islamille. Pyhä sota "vääräuskoisia" vastaan on alusta alkaen ollut kiinteä osa islamia. Ja niin kauan kuin muslimit eivät ole itse tuominneet islamin pyhän sodan ideologiaa, islamilaisessa yhteisössä tulee aina riittämään niitä ihmisiä, jotka haluavat valloittaa maailman väkivaltaisesti islamille.

Toisaalta uskonoppineiden varovaisuus asiassa on sikäli perusteltua, että jos he olisivat tuominneet islamilaisen pyhän sodan, he olisivat samalla tuominneet itsensä kuolemaan. Nimittäin islamissa on alusta alkaen ollut käytössä myöskin sellainen profeetta Muhammadin oppeihin kuuluva periaate, jonka mukaan islamia tai sen profeettaa ei saa kritisoida kuolemantuomion uhalla. Olisihan se ikävää, jos islamilainen roskajoukko raahaisi uskonoppineet paikalliselle torille ja kivittäisi heidät hengiltä uskosta luopumisen vuoksi.

lauantai 12. toukokuuta 2018

'Islamofobia' ja 'russofobia'

Russofobia ja islamofobia ovat molemmat yhtä järkeviä käsitteitä. Edellisestä "kärsivät" ne, jotka kritisoivat venäläistä imperialismia ja Venäjällä harjoitettua demokratian nutistamista, ja jälkimmäisestä ne, jotka arvostelevat islamia jähmettymisestä perustajansa keskiaikaiseen suvaitsemattomuuteen.

torstai 10. toukokuuta 2018

Facebook ja vihapuheen määrittely

Sosiaalisen median kaupallinen ja suosittu yhteisöpalvelu Facebook on kertonut nyt aikaisempaa tarkemmin julkisuuteen siitä, mitkä ovat sen palvelussa rajat hyväksyttävän ja ei-hyväksyttävän käyttäjien julkaiseman materiaalin suhteen. Asiasta kertoo mm. Yle uutisartikkelissaan.
Kiellettyä on muun muassa vakavien väkivaltaisten uhkausten esittäminen, terrorismin tukeminen sekä tuliaseiden myynti. Väkivallantekoja määritellään myös varsin yksityiskohtaisesti. Sarjamurhaajat eivät ole tervetulleita palveluun, joten yhtiö määrittelee erikseen linjauksissa sarjamurhan: yli kaksi henkirikosta eri kerroilla ja eri paikoissa.

Kuvissa väkivalta on kielletty, jos niiden yhteydessä esimerkiksi kommentoidaan väkivaltaa positiivisesti. Sallittu väkivaltaa sisältävä materiaali varustetaan ohjeiden mukaan ikärajavaroituksella.

Vihapuheen Facebook määrittelee julkistamissaan ohjeissa "suoraksi hyökkäykseksi ihmisen rotua, etnisyyttä, kansallista alkuperää, uskontoa, seksuaalista suuntautumista, sukupuolta, sukupuoli-identiteettiä, vammaa tai sairautta kohtaan". Hyökkäykset luokitellaan myös kolmeen eri tasoon.
Itse sanoisin tähän, että muuten hyvä, mutta että suora hyökkäys jonkun uskontoa vastaan olisi palvelussa kiellettyä. Se on jotenkin järjetöntä. Entäs jos jonkun uskonto hyväksyisi maailman valloittamisen uskonnolle väkivalloin? Entäs jos jonkun uskonto olisi suuressa määrin tarkoitettu maallisen mammonan keräämiseen sen johtajalle tai johtajille? Entäs jos jonkun uskonto kieltäisi kuolemantuomion tai vainoamisen uhalla uskonnon, sen pyhien arvojen, sen pyhän kirjan, sen Jumalan, jumalan tai jumalien tai pyhien henkilöiden tai hahmojen kritisoimisen? Entäs jos jonkun uskonto sanoisi, että naiset ovat alempia olentoja kuin miehet? Entäs jos jonkun uskonto kategorisesti kieltäisi ihmisen oikeuden olla homoseksuaali? Entäs jos jonkun uskonto pitäisi toisinajattelijoita ali-ihmisinä? Entäs jos jonkun uskonto kannattaisi pappisvaltaa? Entäs jos jonkun uskonto kannattaisi rotuoppeja?

Mutta Facebook on yksityinen yritys, ja tietenkin se saa omistamassaan palvelussa soveltaa minkälaisia käyttöehtoja se haluaa.

tiistai 8. toukokuuta 2018

Starbucks-kahvilaketju ja tummaihoiset miehet

Ylen sivuilla julkaistun uutisartikkelin mukaan yhdysvaltalainen kahvilaketju Starbucks on sopinut laajaa huomiota herättäneen kiistan tummaihoisten miesten kanssa.

Ja tästä päästään intialaisiin maahanmuuttajiin. Etelä-Intiasta Yhdysvaltoihin muuttaneiden ihmisten kulttuuri- ja etujärjestö Immigrative People of Dravida Nations on luultavasti kahvilaketjun päätöksestä mielissään. Koska Etelä-Intian dravidakansoihin kuuluvilla on keskimäärin tummempi iho kuin muilla intialaisperäisillä Yhdysvaltoihin muuttaneilla siirtolaisilla.

maanantai 7. toukokuuta 2018

EU tuomitsee Palestiinan johtajan fasistisen holokaustipuheen

Verkkouutisten uutisartikkelissa kerrotaan, että Palestiinan presidentti Mahmud Abbas oli huhtikuun 30. päivänä kuluvana Herran vuonna 2018 pitänyt puheenvuoron, jossa oli esittänyt, että kansallissosialistien toisen maailmansodan aikana suorittaman juutalaisten kansanmurhan eli holokaustin taustalla ei ollut niinkään kansallissosialistisen Saksan juutalaisviha, vaan ”juutalaisten sosiaalinen käyttäytyminen”.

MTV:n uutisartikkelin mukaan Abbas oli pyytänyt puheitaan myöhemmin anteeksi juutalaisilta, kun niistä oli syntynyt eräissä piireissä, mm. Israelissa ja EU:ssa, kohua. Anteeksipyynnössään Abbas tuomitsi antisemitismin ja hän luonnehti holokaustia historian kamalimmaksi rikokseksi. Abbas pyysi aiempaa lausuntoaan anteeksi ja totesi, ettei hänen tarkoituksensa ollut ollut loukata ketään.

Uutisartikkelin mukaan Israelin puolustuministeri Avigdor Lieberman oli kommentoinut anteeksipyyntöä Twitterissä lausumalla, että Abbas on holokaustin kieltäjä ja sellaisena häntä tulisi kohdella. Hän myös totesi suoraan, että miehen anteeksipyyntöä ei hyväksytä.

Tässä kannattaa muistaa se, että Mahmud Abbasin edustama uskonto eli islam alun perin eli 600-luvulla jKr. oli määritelty sellaiseksi, että sitä on aikuisten oikeasti syytä kutsua maailman suvaitsemattomimmaksi uskonnoksi.

Islamilaisen kulttuurin piirissä suosituin kirja on käsittääkseni islamin pyhä kirja Koraani. Toiseksi suosituin on muuten kansallissosialismin perustajan ja myöhemmän kansallissosialistisen Saksan johtajan Adolf Hitlerin kirjoittama 'Taisteluni'. Mielestäni molemmat aatteet ovat peräisin syvyyden pimeistä syövereistä.

PS. Tietenkään en väitä, että kaikki muslimiperheeseen syntyneet olisivat suuria kusipäitä. Hyviä esimerkkejä ei-hyvin-kusipäisistä muslimiperheeseen syntyneistä ihmisistä ovat Ayaan Hirsi Ali ja Mona Walter. Ensin mainittu on tätä nykyä ateisti ja jälkimmäinen kristitty. Ja voisihan tässä vielä mainita, että eivätpä kaikki natsitkaan ole olleet suuria kusipäitä. Hyvänä esimerkkinä ei-hyvin-kusipäisestä natsista on Oskar Schindler, juutalaisten pelastaja. Jos jotain erityisen kusipäistä pitäisi Schindleristä keksiä, niin se olisi varmaan se tosiasia, että mies petti vaimoaan minkä ehti. Mutta ihmisen taustasta ei siis sataprosenttisesti riipu se, miten kusipää hänestä tulee.

torstai 3. toukokuuta 2018

K18: Miksi sikiö on hyvänlaatuinen kasvain

Tässä yhtenä päivänä olin lueskellut kaikki abortista kirjoittamani blogimerkinnät. Ja mieleni teki kirjoittaa aiheesta sikiö hyvänlaatuisena kasvaimena.

Jos äiti haluaa sen solumöykyn, joka hänen kohdussaan kasvaa, syntyvän, on epähienoa hänelle päin naamaa nimittää hänen solumöykkyään hyvänlaatuiseksi kasvaimeksi. Sen sijaan pitää nimittää sitä vauvaksi tai lapseksi. Vaikka kaikkihan me tiedämme, että vasta syntynyt lapsi on lapsi. Ennen syntymäänsä solumöykky on vain potentiaalinen, ei todellinen ihminen. Näin lääketiede on meitä opettanut.

Mutta jos nainen ei halua synnyttää sitä solumöykkyä, niin on aivan asiallista silloin nimittää sitä hyvänlaatuiseksi kasvaimeksi. Näin on myös lääkärille helpompaa kaapia se pois. "Ei, ei se ole lapsi, se on pelkkä solumöykky."

Hyvänlaatuinen se solumöykky on sen vuoksi, että se ei lähetä etäpesäkkeitä.

Itse olen elämäni aikana tuntenut monia entisiä solumöykkyjä.

Tämä pelkkä solumöykky -ajatus on myös siitä kätevä, että sen avulla on mahdollista saada eliminoitua kaikki sellaiset solumöykyt ennen syntymäänsä, joilla on jokin vamma tai perinnöllinen sairaus. Synnyttyään tällainen solumöykky olisi henkinen ja taloudellinen taakka paitsi itselleen, niin myös vanhemmilleen, veljilleen, siskoilleen ja yhteiskunnalle. Usein kysymys on tällöin myös käytännön eugeniikasta.

Mutta luonnollisesti tämä ei päde silloin, kun syntynyt solumöykky vasta syntymisensä jälkeen vammautuu, tai sairastuu vakavasti, esim. syöpään. Vaikka olisi lapsikin kyseessä. Silloin häntä tulee hänen vanhempiensa, sisarustensa ja yhteiskunnan auttaa kaikin voimin.

Pitää myös muistaa, että nykylääketiede ei millään ilveellä mahdollista päihdeäidin pakollista hoitoonohjausta silloin, kun hänen sikiönsä on vielä pelkkä solumöykky hänen kohdussaan. Sellainen olisikin tuomitsevaa käyttäytymistä. Kun kerran sikiö on pelkkänä solumöykkynä osa naisen ruumista, niin sillä ei ole mitään oikeuksia. Sen sijaan, jos solumöykyn synnyttyä hänen äitinsä tekee hänelle jotain ikävää, niin sitten on virkavallan aika pistää nainen rautoihin.

Samasta syystä, jos joku aiheuttaa raskaana olevalle naiselle ruumiinvamman, jonka seurauksena solumöykky kuolee, niin silloin kyse on pelkästä ruumiinvamman tuottamisesta, ei murhasta.