blogi jonka tarinointi ei oikein ole sopusoinnussa sen enempää järkiperusteisen maahanmuuttopolitiikan vastustamisen, oikeinajattelun, konformismin, eläinten kiusaamisen kuin hyvän oluen päälle sylkemisenkään kanssa

torstai 10. toukokuuta 2018

Facebook ja vihapuheen määrittely

Sosiaalisen median kaupallinen ja suosittu yhteisöpalvelu Facebook on kertonut nyt aikaisempaa tarkemmin julkisuuteen siitä, mitkä ovat sen palvelussa rajat hyväksyttävän ja ei-hyväksyttävän käyttäjien julkaiseman materiaalin suhteen. Asiasta kertoo mm. Yle uutisartikkelissaan.
Kiellettyä on muun muassa vakavien väkivaltaisten uhkausten esittäminen, terrorismin tukeminen sekä tuliaseiden myynti. Väkivallantekoja määritellään myös varsin yksityiskohtaisesti. Sarjamurhaajat eivät ole tervetulleita palveluun, joten yhtiö määrittelee erikseen linjauksissa sarjamurhan: yli kaksi henkirikosta eri kerroilla ja eri paikoissa.

Kuvissa väkivalta on kielletty, jos niiden yhteydessä esimerkiksi kommentoidaan väkivaltaa positiivisesti. Sallittu väkivaltaa sisältävä materiaali varustetaan ohjeiden mukaan ikärajavaroituksella.

Vihapuheen Facebook määrittelee julkistamissaan ohjeissa "suoraksi hyökkäykseksi ihmisen rotua, etnisyyttä, kansallista alkuperää, uskontoa, seksuaalista suuntautumista, sukupuolta, sukupuoli-identiteettiä, vammaa tai sairautta kohtaan". Hyökkäykset luokitellaan myös kolmeen eri tasoon.
Itse sanoisin tähän, että muuten hyvä, mutta että suora hyökkäys jonkun uskontoa vastaan olisi palvelussa kiellettyä. Se on jotenkin järjetöntä. Entäs jos jonkun uskonto hyväksyisi maailman valloittamisen uskonnolle väkivalloin? Entäs jos jonkun uskonto olisi suuressa määrin tarkoitettu maallisen mammonan keräämiseen sen johtajalle tai johtajille? Entäs jos jonkun uskonto kieltäisi kuolemantuomion tai vainoamisen uhalla uskonnon, sen pyhien arvojen, sen pyhän kirjan, sen Jumalan, jumalan tai jumalien tai pyhien henkilöiden tai hahmojen kritisoimisen? Entäs jos jonkun uskonto sanoisi, että naiset ovat alempia olentoja kuin miehet? Entäs jos jonkun uskonto kategorisesti kieltäisi ihmisen oikeuden olla homoseksuaali? Entäs jos jonkun uskonto pitäisi toisinajattelijoita ali-ihmisinä? Entäs jos jonkun uskonto kannattaisi pappisvaltaa? Entäs jos jonkun uskonto kannattaisi rotuoppeja?

Mutta Facebook on yksityinen yritys, ja tietenkin se saa omistamassaan palvelussa soveltaa minkälaisia käyttöehtoja se haluaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti