Kirjaesittely: Danielle Steel: Siivet

Luin yhdysvaltalaisen kirjailijan Danielle Steelin (s. 1947) romaanin Siivet, jonka olin saanut lahjaksi.

Minulle on ollut henkisesti vaikea lukea naisten kirjoittamia romaaneja. En ole päässyt tästä taipumuksestani eroon, vaikka olen yrittänyt. En ole vain yksinkertaisesti kyennyt pitämään niistä.

Naisten kirjoittamia tietokirjoja sen sijaan olen lukenut mielelläni.

Kerran olin tarttunut siihen, että eräällä keskustelupalstalla oli mainittu suomalaisen naispuolisen kirjailijan tositapahtumiin perustuva romaani, joka sijoittui sotaan. Tartuin kirjaankin, mutta sen päähenkilöt ja vähän muutkin kuitenkin olivat niin täysinäisiä kusipäitä, etten kyennyt tuntemaan heitä kohtaan minkäänlaista myötätuntoa näiden joutuessa kärsimään tai kokemaan nolon lopun. Koska kirjan piti kuitenkin perustua tositapahtumiin, niin jäin ihmettelemään kirjailijan motiivia romaanin kirjoittamiselle. Luin kuitenkin kirjan loppuun, kun kerran olin sen aloittanut.

Mutta Danielle Steel on ilmeisesti ollut hirvittävän suosittu kirjailija, ja hän on kirjoja kirjoittanut käsittämättömän monta.

Kuten Lentoblogistani voisi päätellä, niin lentokoneet merkitsevät minulle paljon. Isäni oli varsin pitkään toiminut lentävänä mekaanikkona (englanniksi termi kuuluu flight engineer) Finnairilla. Ennen wanhaanhan suurissa matkustajakoneissa järjestelmät eivät olleet yhtä automatisoituja kuin nykyään, ja siksi tarvittiin ohjaamoon kahden lentäjän lisäksi myös kolmas työntekijä, jonka tehtävä oli valvoa mekaanisia järjestelmiä.

Arvostan myöskin suuresti Suomen ilmavoimien merkittävää ja taidokasta panosta viime sodissamme idän veristä diktatuuria vastaan.

Tämän kaiken lisäksi olen ylläpitänyt ennen kaikkea suomalaisista sotalentäjistä – termi kattaa tässä yhteydessä oikeastaan muutkin lentokoneen miehistön jäsenet kuin varsinaiset lentokoneen ohjaajat – elämäkerrallista kirjallisuutta aika monen kirjan verran tuottaneen Jukka Piipposen nettisivuja.

Danielle Steelin fiktiivisessä vuonna 1994 ilmestyneessä romaanissa Siivet – suomennos ilmestyi vuonna 1996 – taas ensimmäisestä maailmansodasta kotimaahansa palannut yhdysvaltalainen lentäjä-ässä perustaa lentokentän ja kuljetusfirman. Melko alussa hän palkkaa tuntemansa häntä jonkin verran nuoremman ja myöskin taitavan sotalentäjäkollegan lentäjäksi yritykseensä.

Firman perustajalle tulee sitten perheenlisäystä myös. Yksi näistä on punahiuksinen naisoletettu. Lopulta tulee pimpsasta ulos myös miehen toivoma miesoletettu vauva. Mies toivoo tästä tulevan jatkajan hänen yritykseensä.

Kasvettuaan poika kuitenkin vain isäänsä miellyttääkseen opettelee lentämään.

Punahiuksinen naisoletettu taas on isänsä omistamalla lentokentällä ja lentokoneiden parissa kuin kotonaan. Mutta hänen isänsä on vanhanaikainen: eivät naiset koskaan osaa lentää yhtä hyvin kuin miehet, on hänen ajatusmaailmansa.

Voimme varmaan tässä vaiheessa käyttää myös punahiuksisesta perheenjäsenestä nimityksiä "tyttö" tai "nuori nainen".

Tämä on kuitenkin kuin syntynyt lentokoneiden maailmaan, ja häntä tämä hänen isänsä asenne ärsyttää, vaikka hän rakastaakin tätä.

Koska romaanin teemana on lentäminen, niin siinä oli minulle tarpeeksi kiihoketta yrittää nauttia nyt yhdestä naisen kirjoittamasta romaanista. Minua miellytti lukiessani sitä se, että Siivet on tarinana myös paitsi ihan mukiinmenevä niin oikeastaan myös kannaltani mukaansatempaava. Vähemmän lentokoneista pitäville se saattaisi silti olla pettymys, veikkaan.

Todellisen historian henkilöistä mainitaan romaanissa mm. miespuolinen Charles Lindbergh (1902-1974), joka tunnetaan siitä, että hän onnistui ensimmäisenä ihmisenä lentämään Atlantin valtameren yli ilman välilaskuja (kauhealla lentokoneenrohjolla mielestäni), sekä naispuolinen Amelia Earhart (1897-1937), jonka yritys lentää maailman ympäri päättyi traagisesti.

Steelin tarinaan liittyy myös erittäin yritysorientoitunut lentokonetehtailija. Ja lopulta myös toinen maailmansota.

Niin, ja on mukana kyllä rakkaus- ja parisuhdehölpötystäkin jonkin verran.

Minulle Siivet oli ennen kaikkea hyvän mielen romaani siitäkin huolimatta, että sen tarina sisälsi myös traagisia aineksia.

Romaania voi niin halutessaan pitää myös ihmiskasvoista feminismiä edustavana tarinana.

Pahinta minusta kirjassa on sen suomennos. Yhdessä suhteessa se vilisee anglismia. Keksin tähän nyt omasta päästäni esimerkinomaisen virkkeen, jollaisia löytyy siis romaanin käännöksestä paljon: "Peter sanoi hänelle, että hän juoksee mailin." Suomen kielen sääntöjen mukaan tuossa lukee, että Peter juoksee mailin. Mutta Siipien suomennoksessa asia voi olla siten, että se jolle Peter noin sanoo, juoksee Peterin mukaan mailin.

Osittain kömpelö suomennos selittyy sillä, että vastaavassa englanninkielisessä virkkeessä voidaan käyttää eri sukupuolia tarkoittavia pronomineja "he" ja "she", jolloin virkkeestä katoaa monimerkityksisyys.

Mutta oikea käännös tuollaisesta virkkeestä kuuluisi näin: "Peter sanoi hänelle, että tämä juoksee mailin." Suomen kieli on tässä suhteessa nerokas.

Toivottavasti suomentaja on myöhemmin oppinut kirjoittamaan suomen kieltä oikein.

Friedrich Nietzsche ja yli-ihmisoppi

Saksalainen filosofi Friedrich Nietzsche (1844-1900) kehitti yli-ihmisopin. Myötämielisen tulkinnan mukaan siinä on kyse oman itsensä ylittämisestä. Joka tapauksessa siinä on kyse myös omien päämäärien tavoittelemisesta.

Nietsche syytti kristinuskoa "säälimoraalista" ja kaunasta.

Itse lähestyn kristinuskoa siltä kantilta, minkä olen saavuttanut oivaltaessani aikoinaan kristinuskon perusasian. Mainitsen tämän tässä siitä huolimatta, että minusta on tullut aikaa myöten käytännössä uskonnoton.

Jokainen voi klikata tuota tarjoamaani linkkiä, jos haluaa lukea asiasta enemmän.

Tavallisesti kristillistä etiikkaa pidetään velvollisuusetiikkana. Mutta kristinuskon perusasian oivaltaminen muuttaa ihmisen suhteen Jumalaan, ja velvollisuus häviää. Tai, no, jos ihminen uskoo ikuiseen helvetinpiinaan, niin silloin uskonnossa säilyy kyllä aimo pala velvollisuutta. Mutta periaatteessa kristinusko on sellaista etiikkaa, että toimitaan oikein, koska kyetään. Tämä siitä huolimatta, että kristinusko ei pidä ihmistä moraalisesti enkelimäisenä. Ihminen ei siihen kykene, mutta "Jumala" auttaa hengellään.

Filosofi Nietzsche arvosti antiikin monijumalaisessa uskonnollisuudessa sitä, että niiden harjoittajat ikään kuin palvoivat itseään jumalissa, jotka olivat luoneet omaksi kuvakseen. Hänestä kristinuskon Jumala oli tässä suhteessa paljon huonompi.

Ilmeistä on, että Nietzsche kannatti eräänlaista machiavellismia, jossa on kyse siitä, että johtajan tulee käyttää kaikkia käytettävissään olevia keinoja oman valtansa hyväksi sen sijaan, että antaisi sovinnaisen moraalin rajoittaa itseään.

Friedrich Nietzsche myöskin halveksi köyhiä, sairaita ja heikkoja. Siksi voikin nähdä runollista oikeutta siinä, että vuodenvaihteessa 1888–1889 mies itse romahti henkisesti. Lopun elämänsä mies eli sitten henkisen heikkouden tilassa, ja hänestä ja hänen henkisestä perinnöstään piti omalla tavallaan huolta miehen sisar Elisabeth Förster-Nietzsche (1846–1935).

Elisabeth toimitti veljensä filosofista jäämistöä sillä tavalla, että hän esitti veljensä jo ennen natsismin syntyä eräänlaisena kiihkonationalistirasistina. Historiallisen Friedrich Nietzschen eduksi kuitenkin luettakoon tässä se, että mies ei ollut ollut kovin rasistinen asenteiltaan ja sitä paitsi oli vihannut massaideologioita.

Elisabethin työn seurauksena hänen veljensä korotettiin natsi-Saksassa (1933-1945) suorastaan pyhimykseksi, ja Adolf Hitler itse osallistui Elisabethin vuonna 1935 pidettyihin hautajaisiin.

Itse pidän itsensä ylittämistä ja omien päämäärien tavoittelemista sinänsä myönteisinä asioina mutta filosofi Nietzscheä erittäin epäsosiaalisena ihmisenä. Hän näytti pitäneen kyynärpäiden rajua käyttöä ja muiden ihmisten polkemista oman edun vuoksi kannatettavina asioina. Mielensä oli omaperäinen, mutta kaunis se ei ollut...

Olen sitä mieltä, että myöhemmin elänyt eräänlainen yhteiskuntafilosofi, venäläis-yhdysvaltalainen Ayn Rand (1905-1982) on myöhempi rinnakkaisilmiö Nietzschelle mutta kuitenkin alkuperäistä hengettömämpi. Joka tapauksessa hyvin epäsosiaalinen hänkin, omalla tavallaan. Jos kiinnostaa, niin eräs puolituttuni oli blogissaan julkaissut hieman tätä epäsosiaalisuuttakin käsittelevän blogimerkinnän otsikolla Voiko John Galt puhjeta kukkaan talvella ja pelastaa yhteiskunnan austeritypolitiikalla?.

Voisin kannattaa tällaista poliittista aatetta

Erika Vikman -blogimerkintäni julkaisemisen jälkeen minusta on parasta julkaista taas näitä tavanomaisempia ulostulojani:

Kannattaisin poliittista aatetta, joka sisältäisi seuraavanlaiset kannanotot, jos voisin (ja miksi en voisi):

• sananvapaus on kiva asia
  
• kullakin kansalla on oikeus viljellä ja varjella omaa kulttuuriaan, puolustaa etujaan pahassa maailmassa sekä korottaa itsensä kansakunnaksi
• poliitikkojen kannattaa pyrkiä ennalta ehkäisemään poliittisten päätöstensä tarkoittamattomat sivuvaikutukset
• eri kansat, valtiot ja kansakunnat voivat harjoittaa rauhanomaista yhteistyötä keskenään yhteisten etujen ja arvojen pohjalta
• ne voivat myös olla rauhanomaisessa kilpailussa keskenään
  
• ne voivat myös vielä käydä kauppaa toistensa kanssa
• filosofi John Rawlsin (1921-2002) oikeudenmukaisuusteoria on kiva asia
• isänmaallisuuskin on kiva asia
• tieteellinen menetelmäkin on kiva asia
  

PS. Aiheesta huolimatta en ole kertaakaan joutunut sisällyttämään tähän blogimerkintään sellaisia sanoja kuin liberalismi, konservatismi, sosialidemokratia ja nationalismi.

Erika Vikman, UMK, Hitler ja euroviisut

Olen saanut sen käsityksen, että Erika Vikman -niminen laulaja on voittanut juuri Uuden musiikin kilpailun ja tulee edustamaan täten Suomea Eurovision laulukilpailussa tänä Jeesuksen vuonna 2025.

Vikmanin laulu on nimeltään Ich komme. Se on saksaa ja tarkoittaa suomeksi "Minä tulen".

Löysin muistilokeroistani kuitenkin sellaisen asian kuin että tunnettu itävaltalais-saksalainen poliitikko, diktaattori ja kansanmurhaaja Adolf Hitler (1889-1945) olisi joskus puheessaan lausunut: "Er kommt, er kommt!" Suomeksi tämä tarkoittaa: "Hän tulee, hän tulee!" Mies viittasi tällä lauseella silloin itseensä.

Hitler kuitenkin on länsimaisissa yhteiskunnissa, vaikkakaan ei islamilaisissa maissa eikä länsimaisesta imperialismista kärsimään joutuneissa maissa (tämän linkin takaa alempaa ao. dokumentista löytyy siihen asiaan liittyvä traagisen hauska tapauskertomus suoraan Etelä-Afrikan rotusortohallinnon ajoilta), tunnettu absoluuttisen pahan edustajana, joten siksi voi sanoa Erika Vikmanin ja tämän kappaleen Ich komme valitsemisen Eurovision laulukilpailuun olevan huono ratkaisu.

Sanomani ei liity siihen, että olisin misogyyni, vaan Hitleriin. Ei naisoletetuillakaan ole oikeutta lähennellä kansallissosialistista aatetta, ei edes vahingossa.

Vain masentuneet ovat realisteja

Hyväksyn sen ajatuksen, että oikeastaan vain masentuneet ihmiset ovat realisteja.

Masentunut kun näkee maailman sellaisena kuin se on, ei sellaisena kuin hän haluaisi sen olevan.

Tämä tosin varmaankin pätee vain lievästi masentuneisiin ihmisiin.

Ihminen kuitenkin tarvitsee optimismia voidakseen elää. Tämä on hävytöntä, sillä masentuneina meillä olisi paremmat mahdollisuudet selvittää, millainen maailmankaikkeus todella on.

Elämän tarkoitus paskatehtailu

Vuosia sitten olin lukenut jostain, että eräs lääkäri oli ollut sitä mieltä, että ihminen on paskatehdas. Lääkärit melko yleisestikin tietävät melko paljon ihmisruumiin tuotoksista, joten voisi kuvitella, että jo ennen tuota moni lääkäri on ollut samaa mieltä asiasta.

Minusta olisi kauheaa, jos joskus tulevaisuudessa ihmiskunnalle esitettäisiin objektiiviset todisteet siitä, että elämän tarkoitus olisi toimia paskatehtaana. Ja todisteet asian puolesta olisivat suurin piirtein yhtä vahvat kuin sen väittämän puolesta, että Maa kiertää sen ja aurinkokuntamme auringon yhteistä massakeskipistettä.

Mutta totta kai, jos paskatehdasasian puolesta löydettäisiin objektiiviset todisteet, niin totta kai ne pitäisi tuoda julki, vaikka totuuden julkitulo voisikin aihettaa vastaansanomattomia sosiaalisia seurauksia.