Mikä olisi lempimaani nimi

Minun lempimaani voisi olla nimeltään Impivaara ja lintukoto. Nimi olisi mielenkiintoista kääntää muille kielille, sitä paitsi.

"Kärnismi" poliittisena ideologiana

Tämä on taas jälleen kerran niitä vanhoja juttuja, joita olen harrastanut tässä blogissani jo aika monta kertaa. Olen tuossa välillä myös päättänyt olla julkaisematta paria lyhyempää oma-aatekuvaustani. Ne tuntuivat tylsiltä ja toisteisilta.

Lisäksi minun kannattanee nyt heti aluksi todeta, ettei tämän blogimerkinnän sisällöllä ole mitään tekemistä erään Keskusta-puolueen poliitikon nimeltä Mikko Kärnä kanssa.

Muotoilen tässä siis luonnoksenomaisesti jonkinlaisen poliittisen ideologian, jollaista voisin sanoa kannattavani, ainakin suurin piirtein. (Tällä kertaa ei ole kyse mistään lyhyestä listasta, kuten usein aikaisemmin on ollut.)

Olennainen osa ideologiaa on konservatiivinen periaate, nimittäin se, että tulee pyrkiä ennalta estämään poliittisten päätösten tarkoittamattomat ikävät sivuvaikutukset. Toisin sanoen poliittisia päätöksiä tulee puntaroida melko tarkkaan etukäteen, ettei mitään satu.

Ideologia kannattaa demokratian ohella liberalismin vapausoikeuksia, mukaan lukien sananvapaus. Sananvapaudessa on kysymys siitä, että ihmiset sallivat sananvapauden niillekin ihmisille, jotka omasta mielestä ovat väärässä. Sananvapaudessa on kysymys myös siitä, että ei sallita heimokantaisten, uskonnollisten ja ideologisten tabujen kahlita vapaata sanaa, eikä edes hyväntahtoisten aikomusten. Kaikki "pyhät" tarinat, hahmot, kirjat ja uskomukset olkoot vapaata riistaa julkisuudessa. Lyhyesti sanoen sananvapaudessa on kysymys siitä, että ihmisillä on oikeus lausua (myös) helvetin typeriä mielipiteitä julkisesti. Siitä, mikä sitten on helvetin typerä mielipide, eri ihmisillä on erilaisia käsityksiä. Itse toivon, että mielipiteet ovat mahdollisimman pitkälle tieteellisesti perusteltuja, mutta arkimielipiteisiin ja henkilökohtaiseen maailmankatsomukseen ja arvoihin liittyen tätä ei voida vaatia. Tieteellisimminkin suuntautuneilla ihmisillä on näihin kolmeen liittyen epätieteellisiä uskomuksia.

Ideologian mukaan kullakin kansalla, etnisyydellä ja kansakunnalla on oikeus ajaa omia etujaan, kunhan tekee sen loukkaamatta isommin muiden kansojen tai etnisyyksien ja muiden maiden ja kansojen tai etnisyyksien ihmisten ihmisoikeuksia.

Ideologia kannattaa isänmaallisuutta.

Ideologia kannattaa kansalaisoikeuksia, jotka ovat eri asia kuin yleiset ihmisoikeudet, jotka taas kuuluvat kaikille homo sapiens -tasankoapinalajiin kuuluville.

Ideologia suhtautuu periaatteessa myötämielisesti uskonto-nimiseen kulttuuriseen ilmiöön sinänsä ja myöskin muihin vastaaviin illuusioihin, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista (kunhan ne eivät ns. pyri hyppimään silmille).

Ideologia suhtautuu kuitenkin kriittisesti sellaiseen, että uskonnoille ja uskonnolliselle yhdyskunnille annetaan poliittista valtaa. Jotta uskonto voi ilmiönä oikeasti kukoistaa, niin uskonnollisille rikkaruohoilmiöille ei saa antaa tilaa.

Ideologia kannattaa sekulaaria valtiota ja sen puolustamista teokratian tai pappisvallan kannattajia vastaan. Julkisen vallan ja uskonnollisten yhdyskuntien tulee olla erotettuja toisistaan sekä ideologisesti että hallinnon tasolla. Kelpoisuus julkisen vallan virkoihin ei saa olla sidottu jonkin tietyn uskonnon kannattajiin tai jonkin tietyn uskonyhteisön jäsenyyteen. Uskonto olkoon yhteiskunnassa yksityisasia.

Ideologia kannattaa sitä, että pyhää sotaa toisinajattelevia vastaan kannattavien uskontojen ja uskonnollisten yhdyskuntien tulee olla lailla kiellettyjä. Ideologia kannattaa myöskin sitä, että sellaisten uskontojen ja uskonnollisten yhdyskuntien tulee olla kiellettyjä, jotka pitävät toisinajattelijoita yhteiskunnallisessa mielessä alempiarvoisina.

Myöskin rahankeruukoneeksi esim. johtajan tai johtajien aineellisen edun hyväksi muodostettujen uskontojen ja uskonnollisten yhdyskuntien tulee olla lailla kiellettyjä.

Menestysteologiaksi nimitetään sellaisia uskonnon suuntauksia, joiden mukaan "oikean uskonnon" seuraamisen mukana tulee myös maallinen menestys. Ideologia kannattaa sitä, että myöskin menestysteologiaa kannattavien uskontojen ja uskonnollisten yhdyskuntien tulee olla lailla kiellettyjä. 

Myöskin ideologia kannattaa sitä, että jos uskonto tai uskonnollinen yhdyskunta on sitä mieltä, että orjuus tai orjien seksuaalinen hyväksikäyttö on nykyään oikein tai on joskus ollut oikein, kyseisen uskonnon tai uskonnollisen yhdyskunnan tulee olla lailla kielletty.

Ideologia kannattaa myös sitä, että ollakseen laillinen ja suvaittu uskonnollisen yhdyskunnan tulee hyväksyä periaate, että sen jäsenien ei ole pakko olla uskovaisia. Sen sijaan hyväksytään se, että uskonnollinen yhdyskunta saa esittää aikuisena jäseneksi liittymisen ehdoksi uskovaisuuden, kunhan se ei myöhemmin pyri estämään pakkokeinoin tai painostamalla uskonnollisen vakaumuksen jättämistä. Myöskin sellaisten uskontojen tulee olla ideologian mukaan kiellettyjä, jotka pyrkivät kieltämään uskonnollisen yhdyskunnan jäseniä ystävien hankkimisen yhteisön ulkopuolelta.

Ja ideologia kannattaa sitä, että eläinten rituaaliteurastamisen tulee olla lailla kiellettyä sekä sitä, että rituaaliteurastettujen eläinten lihaa ei saa myydä eikä tarjoilla. Ideologia kannattaa myös sitä, että julkisen vallan hallinnoimissa tai tukea saavissa kouluissa ja oppilaitoksissa ja lastentarhoissa sekä muissakin julkisen vallan instansseissa ei tarvitse eikä pidä olla syöjille tarjolla rituaalisesti "puhdasta" vaihtoehtoa ruoaksi.

Ideologia kuitenkin hyväksyy, että valtiossa poliitikot ja puolueet saavat kannattaa uskonnollismielisiäkin ideoita, kunhan ne eivät ole jonkin tietyn uskonnon tai uskonyhteisön omaisuutta vaan myös joidenkin muunlaisten uskovaisten tai ei-uskovaisten ihmisten kannattamia. Uskovaisia ja uskonnollisia ihmisiä ei toki pidä kohdella yhteiskunnassa ali-ihmisinä, elleivät he anna riittävästi aihetta sellaiseen, toisin sanoen, kunhan eivät ns. hypi silmille.

Ideologia kannattaa sitä, että demokratianvastaisten sekä rasististen ja poliittista väkivaltaa kannattavien poliittisten puolueiden ja liikkeiden tulee olla lailla kiellettyjä. Rasismilla tarkoitetaan siis ihmisarvon epäämistä "väärää" rotua tai etnisyyttä edustavilta ihmisiltä.

Demokratian itsepuolustuksen vuoksi ideologia myöskin kannattaa sellaista, että äänioikeus on sidottu siihen, että kansalainen ei kannata uskonnollista poliittista ideologiaa, sekä sellaista, että kelpoisuus julkisiin virkoihin on sidottu siihen, että kansalainen hyväksyy tieteellisen menetelmän, jossa on kysymys tiedon hankkimisesta mahdollisimman objektiivisin keinoin. Myöskään ihminen, jolla ei ole äänioikeutta, ei ole kelpoinen julkisiin virkoihin.

Ideologia hyväksyy markkinatalouden yksityisine yrityksineen sillä perusteella että talouselämän saattaminen julkisen vallan omistukseen/hallintaan aiheuttaa epätoivottuja seurauksia, sellaisia kuten byrokratian ja tuotannon tehottomuuden suuren lisääntymisen ja tuotannon huonon vastaamisen kuluttajien tarpeisiin. Markkinoita ja markkinataloutta ei kuitenkaan pidä kohdella joidenkin liberalismin haukkojen tapaan kuin ne olisivat jumalia tai jumalallinen säätämys. Ideologia kannattaa sitä, että julkisen vallan tulee korjata markkinatalouden toimintaan sisältyviä virheitä. Oletuksena on, että missä markkinataloutta ei koko ajan suitsita ja kontrolloida poliittisesti, seuraus on pitemmällä tähtäimellä sorto ja demokratian tuho.

(Sosialismiin voidaan siirtyä vasta sitten, kun sen ilmeiset valuviat on korjattu, hyvät Marx ja Engels. Te saatoitte olla älykkäitä ja hyväntahtoisia ihmisiä, mutta te olitte niin kovin monessa asiassa kuitenkin väärässä. Maanmiehenne, oikeistososiaalidemokraattinen teoreetikko Eduard Bernstein korjasi teidän erehdyksenne. Vaikka kyllä minä silti jossain syvällä sisimmässäni varmaankin kannatan jonkinlaista sosialistista, eetosta, jos saan näin sanoa, vaikkakin maltillisessa muodossa.)

Ideologia kannattaa filosofi John Rawlsin (1921-2002) vapausperiaatetta ja eroperiaatetta: Vapausperiaatteen mukaan kaikille ihmisille tulee taata mahdollisimman laajat vapaudet siten, etteivät ne rajoita toisten ihmisten samanlaisia vapauksia. Eroperiaatteen mukaan taas vain ne taloudelliset erot ovat oikeudenmukaisia, jotka maksimoivat sen kansalaisen aseman, joka loppujen lopuksi jää huonoimpaan asemaan. Joidenkin ihmisten kohdalla voidaan siis oikeuttaa korkeammat tulot, jos se hyödyttää myös vähäosaisimpia.

Ideologian mukaan on olemassa nk. luonnollisia monopoleja, joita julkisen vallan ei käytännön syistä, so. yleisen edun vuoksi, kannata antaa markkinoitten hoidettavaksi.

...Käytännön syistä ideologiaan kuuluu myös sen kannattaminen, että poliitikkojen tulisi olla halukkaita kertomaan asia julki, kun niin kutsutusti keisarilla ei ole vaatteita.

I PS.: 

Jos pitäisi kuvata mahdollisimman lyhyesti tässä esittämäni poliittinen ideologia, niin mielestäni tällainen kuvaus olisi osuva:

Em. konservatiivinen periaate, vapaudenhenkisyys, isänmaallisuus, demokraattisuus ja sekularismi.

Mutta paras selittää lyhytkuvauksen kaksi viimeistä kohtaa vielä pitemmin. Demokraattisuus tarkoittaa sitä, että ideologia kannattaa demokratiaa sekä sitä, että ihmisiin tulee suhtautua täysien ihmisoikeuksien pohjalta. Sekularismi tarkoittaa sitä, että ideologia kannattaa sitä, että valtion ja julkisen vallan tulee olla uskonnoista ja uskonnollisista yhdyskunnista erotettuna, sekä sitä, että uskonnollinen yhteiskuntajärjestelmä torjutaan.

Jos ei halua käyttää otsikkoon laittamaani sanaa kärnismi aatteen nimenä, niin voi käyttää vaikka ilmaisua liberaali työläismyönteinen konservatismi.

(Se, että kehtaan ja viitsin käyttää nimessä sanaa "konservatismi", juontuu osaltaan sellaisesta tuntemastani historiallisesta tosiasiasta, että eräässä elämänvaiheessaan brittiläinen konservatiivinen poliitikko Benjamin Disraeli (1804–1881) oli ollut sitä mieltä, että Yhdistyneen kuningaskunnan yläluokan tulisi liittoutua työväestön kanssa vastustamaan maan keskiluokan itsekkyyttä.)

Koska puoluekuri nyt kuitenkin on tosiasia meidän typerässä parlamentarismissamme...

Blogissani Mullokala seikkailee viime vuoden 2025 jKr. syyskuussa julkaisemani siteerausmerkinnän lukijakommenteissa tapahtui jotain, mikä oli herättänyt minussa suorastaan poliittisen uudistajan. Edellisellä kerralla näin oli käynyt kesäkuussa, jolloin olin julkaissut toisessa blogissani tekstin Seksikäs poliittinen järjestelmä. (Joka minusta on kuitenkin huono, mutta sitä pitää yrittää.)

Kiitoksia kaikille osallistujille. Erityinen kiitos nimimerkille QroquiusKad.

Kyseisessä syyskuisessa blogimerkinnässä oli kyse siitä, että selvästi nykyistä 200:ta pienempi määrä kansanedustajia riittäisi, kun kerran nämä joutuvat joka tapauksessa noudattamaan ja tottelemaan puoluekuria.

Siihen jotenkin liittyen olin vuonna 2012 jo julkaissut nettisivuillani asiallisen tekstin Hallituksen muodostaminen, jossa hieman käsittelen asiaa.

Suomen nykyisenkin perustuslain mukaan ilmeisesti kansanedustajia sitovat ainoastaan omatunto ja Suomen laki. Puoluekuri on vastoin tätä perustuslain ilmaisemaa arvoa. Käytännössä puolueet katsovat joutuvansa paimentamaan jäsen-kansanedustajiaan siinä, kuinka nämä äänestävät eduskunnassa ja mitä sanovat julkisuudessa. Puolueita ei meidän järjestelmässämme ilmeisesti voida rangaista tällaisesta toimintakulttuurista.

Toisaalta parlamentaarisen demokratian ollessa voimassa puolueiden voisi olla vaikea suoda omille kansanedustajille vapaita käsiä kaiken suhteen. Hallitukset voisivat kaatua joskus melko äkkiä, jos useampi jonkin hallituspuolueen kansanedustajista äänestäisi luottamuslauseäänestyksessä hallitusta vastaan. Tai muissa tärkeissä äänestyksissä.

Luottamuslauseäänestykset ovat parlamentaarisissa demokratioissa enemmänkin näytelmää. Eivät hallituspuolueiden kansanedustajat tapaa äänestää omaa hallitustaan vastaan, ellei hallituspuolue ole sisäisesti erityisen hajonnut.

Ja oppositiossa olevien puolueiden kansanedustajat eivät tapaa kieltäytyä äänestämästä hallituksen luottamusta vastaan, ellei oppositiopuolue ole tehnyt sopimusta hallituksen tukemisesta.

Kyse on siitä, kuka pääsee käyttämään valtaa. Kun on valtaa, pääsee vaikuttamaan siihen, kuinka valtiossa ja yhteiskunnassa asiat tulevat toimimaan. Kyse on myös puolueiden ja poliitikkojen sidosryhmien taloudellisista ja muista eduista.

Liian pehmeä ja pörröinen puolue helposti menettää pelin. Kannattaa iskeä railoja oman puolueen ja muiden puolueiden väliin, jotta pärjää vaaleissa.

Sveitsi suorine demokratioineen, jonka avulla äänestäjät voivat halutessaan kävellä poliittisten päättäjien tahdon yli, on onnistunut tuottamaan kuitenkin tässä suhteessa toimivan poliittisen järjestelmän huolimatta maan järjestelmän parlamentaarisuudesta. Siinä on tällainen jännä piirre: koska on aina vaara, että oppositiossa oleva puolue masinoisi joukoittain kansanäänestysaloitteita, on Sveitsissä ollut ja on edelleen käytössä kaikkien tai melkein kaikkien puolueiden hallitukset. Sveitsissä riippuu näin asiakysymyksestä, onko jokin puolue kulloinkin "hallituksessa" vaiko "oppositiossa". Minusta tämä on tervettä.

Olen muuten jokunen vuosi sitten julkaissut sveitsiläisestä järjestelmästä tämän laajemman selostuksen, jos ketään kiinnostaa.

Kansanedustajien vapaa mandaatti on ilmeisesti ollut Suomessa alun perin porvarillinen keksintö, mutta sitä hylkivät nykyään myös porvarilliset puolueet.

Ratkaisu ei minusta voi olla rekisteröityjen puolueiden olemassaolon kieltäminen eduskunnassa. Vaikka sellaisen mallin voimassaollessa – ehkä – saataisiinkin aikaiseksi toimiva hallitus, niin poliittisten puolueiden olemassaolo tuottaa kuitenkin äänestäjille eräänlaisen minimaalisen poliittisen kuluttajansuojan: äänestäjät tietävät jotain todellista poliitikoistaan näiden taustapuolueen ideologian perusteella.

Ja suomalaisen poliittisen järjestelmän luonteen vuoksi kansalaiset tosiaankin äänestävät eduskuntavaaleissa ensisijaisesti puoluetta vaikka kuvittelisivatkin äänestävänsä ensisijaisesti henkilöä. Se ääni menee joka tapauksessa ehdokkaan puolueelle, joka määrää läpi päässeille kaapin paikan, ainakin puolueen johdolle todella tärkeissä asioissa.

Sain ym. siteerausblogissani tapahtuneen tapauksen ml. lukijakommentoijieni ansiosta rakennettua pikapikaa päässäni mallin siitä, kuinka voitaisiin ottaa ilo irti puoluekurista ja tehdä samalla Suomen poliittisesta järjestelmästä rationaalisempi. Se on tällainen:

Koko Suomesta tehtäisiin yksi vaalipiiri. Ainoa poikkeus tästä olisi Ahvenanmaa, jolla olisi yksi kansanedustaja, kuten nykyisinkin.

Manner-Suomen vaalipiiristä eduskuntaan pääsisi ainoastaan yksi kansanedustaja 20 eniten ääniä saaneesta puolueesta (yksi edustaja puoluetta kohti oli alussa mainitsemani nimimerkin QroquiusKad idea). Eduskunnassa kunkin puolueen ainoalla kansanedustajalla olisi sama määrä ääniä kuin hänen puolueensa on eduskuntavaaleissa saanut. (Voitaisiin toki äänimäärä eduskunnassa muuntaa johonkin pyöreään yksinkertaiseen lukuun, jos se tuntuisi sopivammalta.)

Tällainen malli toteuttaisi samalla mahdollisimman pitkälle suhteellisen vaalitavan.

Lapista voitaisiin toki vielä valita erikseen yksi ylimääräinen, äänivallaton, edustaja saamelaisten keskuudesta, kunhan metsäsaamelaisetkin saisivat olla mukana siinä.

Kunkin puolueen kansanedustaja saisi tai voisi olla puolueen puheenjohtaja.

Kansanedustajat saisivat mukaansa eduskuntatyöskentelyyn jokusen avustajan omasta puolueestaan. Puolueiden paikallisjärjestöt tuottaisivat omalle kansanedustajalleen ajantasaista tietoa kentän mielipiteistä ja tilanteesta.

Koska tällainen yhden kansanedustajan malli voisi pahimmillaan johtaa jonkinlaiseen diktatuuriin, tai ainakin nk. ohjattuun demokratiaan, tulisi puolueiden äänimäärissä olla joka tapauksessa periaatteellinen rajoitus. 40 % äänivallasta ylittävän osan, jos jokin puolue nyt voisi tuollaisen äänivyöryn joskus saada, puolue joutuisi luovuttamaan haluamalleen puolueelle tai puolueille. Äänivyörypuolue voisi luovuttaa ylimääräiset äänensä periaatteessa myös eduskunnan ulkopuolelle jääneille puolueille, jolloin nämä nousisivat eduskuntaan. Sovitaan nyt kuitenkin, että äänet saisi jakaa korkeintaan kahdelle puolueelle ja samalle puolueelle ei ylimäärä-ääniä voisi luovuttaa kahtena peräkkäisenä eduskuntakautena.

Ongelmaksi tällaisessa järjestelmässä jää potentiaalinen alueellisen edustavuuden  puute. Minusta ongelma voitaisiin ratkaista perustamalla senaatti eli ylähuone eduskunnan yhteyteen.

Sitä varten jouduttaisiin ikävä kyllä rakentamaan uusi parlamenttitalo, mutta on julkista rahaa pistetty turhempaankin.

Sovitaan nyt, että eduskunnan uuden kamarin, senaatin, paikkamäärä olisi 200. Yksi paikoista kuuluisi Ahvenanmaalle.

Senaattorit valittaisiin yhden hengen vaalipiireistä. Puolueet saisivat asettaa niihin ehdokkaita. Jos vaalipiirissä olisi kaksi ihmistä ehdolla, äänestäjät antaisivat valitsemalleen ehdokkaalle seitsemän ääntä. Jos ehdokkaita olisi vaalipiirissä enemmän kuin kaksi, he antaisivat mielestään parhaimmalle ehdokkaalle viisi ääntä ja toiseksi parhaimmalle kaksi ääntä.

Yhden hengen vaalipiirit toteuttaisivat melko hyvin alueellisen edustavuuden, ja kahden äänen käyttö äänestyskopissa tukisi "maltillisia" ehdokkaita.

Ahvenanmaalla olisi vain se yksi edustaja senaatissa. Loput paikat jaettaisiin suurin piirtein kolmeen osaan, joihin valittaisiin neljän vuoden välein noin kolmasosa senaattoreista. Senaattorin kausi olisi 12 vuotta.

200 jaettuna 3:lla on noin 66,7 senaattoria. Sinä vuonna, kun Ahvenanmaalta valittaisiin sen ainoa senaattori, manner-Suomesta valittaisiin 66 senaattoria. Muina vuosina manner-Suomesta valittaisiin 67 senaattoria.

Niin, ja tärkein asia senaatissa olisi se, että se toimisi lähinnä neuvoa-antavana elimenä, siis alahuoneelle ja hallitukselle. Paitsi että se antaisi julkilausumia ja herättäisi keskustelua, niin sen tehtäviin voisi sisällyttää myös sen, että se voisi halutessaan estää väliaikaisesti alahuoneen säätämää lainsäädäntöä. Siinä suhteessa senaattimme muistuttaisi Yhdistyneen kuningaskunnan nykyistä ylähuonetta, jonka valtaa on viime vuosikymmeninä karsittu rajusti.

Senaattorit joutuisivat myöskin eroamaan puolueestaan tullessaan valituiksi. He eivät saisi ottaa määräyksiä vastaan entiseltä puolueeltaan ollessaan virassa. Ja heidän virkakautensa päätyttyä he eivät asettua uudestaan ehdolle senaattiin, ja lisäksi he eivät saisi neljään vuoteen liittyä minkään puolueen jäseneksi.

Mallini tekisi kaiken muun ohella mahdottomaksi siltarumpupolitiikan, tai ainakin kannatukseltaan suurimmille puolueille.

PS. Mallini mahdollisesti sopisi myös liittovaltioille ja valtioliitoille.

Mitä on kunkin ihmisen jumala

Voidaan katsoa, että ihmisen jumala on hänen mielensä ja tarkoitustensa ja päämääriensä ilmentymä ja heijastuma. Siksi on minusta tärkeää kieltää kaikki sellaiset uskonnolliset yhdyskunnat, jotka eivät kunnioita muita jumalia kuin omaansa.

Kyse on siitä, että sallitaanko ja säilyykö moninaisuus ihmiskunnassa. Tämä on tärkeä kysymys. Usein vain yhden jumalan olemassaoloon uskovat haluavat painostaa muita ihmisiä uskomaan uskonnollisesti juuri heidän laillaan. Juutalaiset ovat tärkeä poikkeus tähän melko yleiseen sääntöön, mutta tämä johtuu siitä, että juutalainen uskonto on etninen uskonto, johon ei kuulu toisuskoisten käännyttäminen omaan uskoon. Itse asiassa juutalaisuudessa on tehty päinvastoin varsin vaikeaksi kääntyminen juutalaiseksi.

PS.:

Mielestäni intialainen käsitys jumalista on kaikkein "järkevin", jos näin saa sanoa. Kaikkein "korkein" on siinä eräänlainen maailmansielu. Korkeampia "varsinaisia" jumalia on nykyhindulaisuudessa kolme:  Brahma on luojajumala, Vishnu on elämän ylläpitäjä ja Shiva on hävittäjä, mutta samalla uudelleenluova jumala. Näiden voi katsoa olevan maailmansielun ilmentymiä, ja kaikkien muiden jumalien voi taas katsoa olevan näiden kolmen ilmentymiä.

Ilmeisesti 2500 vuotta sitten eläneeksi sanottu buddhalaisuuden perustaja Siddharta Gautama uskoi myös jumalien olemassaoloon, mutta hän kuitenkin opetti, että jumalista voi olla apua vain ajallisissa asioissa, mutta jälleensyntymisasiassa he eivät voineet auttaa.

Joka tapauksessa arvostan buddhalaisuudessa sitä, että se hylkää hindulaisuuden kastijärjestelmän sekä ainakin tietyssä määrin myös hindulaisuuteen kuuluvan naisvihamielisyyden. Jälleensyntymiseen sen enempää kuin eräiden uskontojen teologian helvettiin en kuitenkaan itse henkilökohtaisesti usko. Enkä kyllä taivaaseenkaan.

...Kukaan ei muuten voi palata kuoltuaan tuonpuoleisesta kertomaan, että ei siellä olekaan kuolemanjälkeistä elämää.

Minulla itselläni on kuitenkin, kuten kaikilla muillakin ihmisillä, runsain määrin filosofisia tai uskonnollisia ennakkoluuloja, jollaisiin kuuluvat uskonnolliset opinkappaleet ja filosofiset käsitykset sekä arvot ja eettiset ja moraaliset väittämät. Mutta sellaisia ei mielestäni pidä olettaa tiedoksi. Ihmisen lajiolemukseen kuuluu se, että hän uskoo kaiken maailman höpöjen asioiden olevan totta. Mutta ilman taipumusta tähän me emme olisi enää ihmisiä.

Maltillinen normaali-liberalismini

En pääse näistä poliittisten itsemäärittelyitteni tekemisestä näköjään eroon:

– Kannatan liberalismin vapausoikeuksia.

– Kannatan myös sitä konservatiivista periaatetta, jonka mukaan tulee pyrkiä ennalta estämään poliittisten päätösten tarkoittamattomat haitalliset sivuvaikutukset.

– Kannatan myöskin sosiaalipasifismia. Jos poliitikko ei muuten kannata ajatusta, että kaikilla ihmisillä on ihmisarvo, niin hänen tulee muistaa, että seuraukset ovat luultavasti yhteiskunnassa hirvittävät, jos hän myös toimii politiikassa sen mukaan.

PS. Alla seuraa kuitenkin mausteeksi aivan tavanomaista valitusta, jos lukija sinne asti viitsii lukea kirjoitusta:

Tuo on minusta aika hyvä, ja olen ollut samaa mieltä asiasta itseni kanssa jo viime vuoden 2025 helmikuusta asti. Minusta tuossa on kannaltani jotain pysyvää, mikä antaa minulle mielenrauhaa. Minusta tuntuu myös siltä kuin kyseessä olisi poliittinen ideologia, joka pyrkii pysymään erossa illuusioista.

Toisaalta mielenrauhani on tähän mennessä ollut silti tavallaan jo tiessään. Siitä syystä, että kun olen pyrkinyt olemaan olematta yhteiskunnallisesti liian "sosiaalinen", niin olen alkanut kaivata entistä enemmän sosialismia. Nimittäin syvällä sydämessäni minusta on pitkään tuntunut siltä, että haluaisin niin kovasti olla sosialisti. Mm. tätä asiaa olin käsitellyt yli seitsemän vuotta sitten julkaisemassani blogimerkinnässä Ajatuksiani sosialismista, työväenliikkeestä, Marxista ja marxilaisuudesta.

Markkinatalous vastaa hyvin kuluttajien tarpeisiin, mutta se toimii sosiaalisesti tehokkaasti ainoastaan, mikäli sen toimijoilla on suurin piirtein tai edes jossain määrin yhtä paljon taloudellista valtaa.

Jos joku keksisi sellaisen version sosialismista, josta eivät puuttuisi yksilönvapaudet ja johon ei kuuluisi täysin tai edes melko sataprosenttinen julkisen vallan omistus yrityksistä ja tuotannon ja rahoitusalan toimijoista, niin olisin välittömästi valmis hyppäämään kelkkaan mukaan.

Malli valtion tai julkisen vallan omistuksen laajasta määrästä talouselämän toimijoista ollessaan käytössä heikentää innovatiivisuutta ja yritteliäisyyttä, lisää huomattavasti byrokratiaa ja on myöskin erityisen huono vastaamaan kuluttajien tarpeisiin. Perinteinen sosialismi voi ajaa taloudellista tasa-arvoisuutta, mutta siinä myöskin joudutaan jakamaan niukkuutta sen valuvioista johtuen, koska se ei ole yhtä tehokas tuottamaan tavaroita ja palveluita kuin kapitalismi ja markkinatalous.

Muuten voisin olla korkeintaan jonkinlainen bernsteinilainen sosialidemokraatti.

Mutta lukitsen nyt vastaukseni: joko maltillisen normaali-liberalismin, (maahanmuuttokriittisen) bernsteinilaisuuden taikka hyvänlaatuisen (latinaksi benignus) sosialismin kannattaja. Olen. Toivottavasti tämä pätee tulevaisuudessa. Minulla on nyt kolme vaihtoehtoa tulevaisuutta varten.

Mutta kun tuo henkinen järistys tapahtui minussa jo aika monta kuukautta sitten, niin täytyy kiinnittää huomiota siihen, että monet tässä blogissa julkaisemani blogimerkinnät olen kirjoittanut jo kuukausia aikaisemmin eivätkä välttämättä vastaa täysin niitä näkemyksiäni, jotka minulla on ollut merkinnän julkaisuhetkellä.

Pappeus, pastorius ja nk. kolmannen sukupuolen edustajat

Kannatan sellaista uskonnonvapausjärjestelmää, että pappien, pastorien, seurakunnan esihenkilöitten ja teologisesti koulutettujen virallisten saarnaajien tulee kaikkien olla uskonnollisten yhdyskuntien piirissä nk. kolmannen sukupuolen edustajia.

Tässä tarkoitan nk. kolmannella sukupuolella niin transseksuaaleja, homoseksuaaleja sukupuolesta riippumatta kuin aseksuaaleja. Ja miksei myös interseksuaaleja, mutta en ole asiantuntija.

Vain sellaisten uskonnollisten yhdyskuntien tulee olla sallittuja, jotka hyväksyvät toiminnassaan tämän periaatteen.

Joskus toki voisi tulla eteen tilanteita, että väestöstä ei löydy nk. kolmanteen sukupuoleen kuuluvaa hyvää ehdokasta edellä mainitun kaltaiseen virkaan. Tällöin voitaisiin asettaa varahenkilö virkaa toimittamaan nk. normaaliväestöstä, kunhan pidettäisiin tiukka huoli siitä, että viranpidon on tässä tapauksessa tarkoitus olla vain väliaikainen. Vara- on vara-.

I PS. Oi, katso: Keksimäni seksikäs poliittinen järjestelmä.

II PS. Joskus hölmötkin ideat voivat olla parempia kuin toiset hölmöt ideat.

Uudet virkanimikkeet epäsukupuolitetuissa viroissa

On näköjään olemassa Wikipediassa artikkelikin aiheesta sukupuolittuneisuus suomen kielessä. Siinä käsitellään myös ammattinimikkeiden historiallisista syistä johtuneesta sukupuolittuneisuudesta.

Tässä olisi esimerkkinä useita tunnettuja wanhoja ammattinimikkeitä:

virkamies
palomies
talonmies
lakimies
esimies
ulosottomies
perämies

Periaatteessa nimikkeissä sana "mies" voitaisiin korvata sanalla "henkilö", mutta sanasta tulisi silloin varmaan useimpien suomalaisten mielestä liian pitkä ja jäykkä. Jälkimmäisessä sanassa on kuitenkin kolme kirjainta enemmän kuin edellisessä. Vai miltä nämä teidän mielestänne näyttävät?:

virkahenkilö
palohenkilö
talonhenkilö
lakihenkilö
esihenkilö
ulosottohenkilö
perähenkilö

Minusta esihenkilö on näistä ainoa, joka voisi kelvata jatkuvaan käyttoon johtuen siitä, että yhdyssanan ensimmäinen osa "esi"-, joka sisältää vain kolme kirjainta, tekee sanasta riittävän lyhyen.

Muita nimikkeitä varten ehdottaisin sellaista, että sana "henkilö" lyhennettäisiin ja rankasti muotoon "lö". Sanaa ei pitäisi käyttää omana erillisenä sananaan koskaan, vaan sitä käytettäisiin ainoastaan tällaisten ammattinimikkeiden jälkimmäisenä osana. Saataisiin kätevästi tällaiset ammattinimikkeet:

virkalö
palolö
talonlö
lakilö
esilö / esihenkilö
ulosottolö
perälö

Äoipiqwhwjoiqoqrwhrqhoqrhrqhrohrjjfqwuigqu ja Ä-pilkku, eli vielä yksi poliittinen itsemäärittelyni

Minusta on jossain määrin omaperäinen aikoinaan keksimäni poliittinen itsemäärittelyni "sekulaarin konservatismin kannattaja".

Tuollaisena tuo on mielestäni melkein täysin riittävä. Alakaneetiksi liittäisin kuitenkin vielä lisämääreen "liberaalin demokratian kannattaja".

Siteeraan Spede Pasasta: "Se on niin kiva."

PS: Otsikon tämänkertainen erityinen outous johtuu mitä luultavimmin siitä, että minusta olisin voinut käyttää ajan, jonka käytin tämän kirjoittamiseen, jonkin verran paremmin, jos olisin tehnyt jotain järkevää, sillä tämänkaltaisia tekstinpätkiä olen tuottanut mitä suurimmassa määrin jo aikaisemmin. Onneksi edellisinä päivinä kaksi lukijakommentoijaani olivat ystävällisesti tuottaneet jotain erityisen kivaa siteerausblogini yhteen merkintään lukijakommenttiensa sisältämien ajatusten muodossa. Ne saivat minut miettimään erästä oikein hienoa poliittista asiaa. Oikein hienoa, kun omat aivot virittyvät uudella tavalla.

Eduskunnan palkkiotoimikunta on aivan turha elin

Nyt kun Suomen hallitus pyrkii säästämään julkista kulutusta, jotta nykysuomalaisten lapset, lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset ja näiden lapset eivät joudu maksamaan valtion ottamaa velkaa omasta selkänahastaan, on eduskunnan palkkiotoimikunta päättänyt korottaa kansanedustajien palkkoja.

Tämä on herättänyt suurta vihastusta, ja sitä on laajalti pidetty huonona siirtona. 

Palkkiotoimikunta perustelee korotuksia yleisellä ansiokehityksellä. Tämä varmaankin on sinänsä järkevä peruste.

Kansanedustajien palkkioita oli ilmeisesti korotettu edellisen kerran vuoden 2023 keväällä vaalikauden vaihtuessa. Ajanmääreen täytyy tarkoittaa "heti eduskuntavaalien jälkeen". Ennen eduskuntavaaleja edes eduskunnan palkkiotoimikunta ei uskalla korotella kansanedustajien palkkioita.

Uutimessa sanotaan, että kaikkien palkansaajien keskimääräinen ansiokehitys on ollut Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuoden 2023 toisesta neljänneksestä vuoden 2025 toisen neljänneksen loppuun mennessä 6,2 prosenttia.

Aiemmin ensimmäisen kauden kansanedustajan palkkio oli ollut 7137 euroa, ja nyt se nousee 7.637 euroon. Mitä pitempään kansanedustaja on ollut "talossa", sitä suurempi on hänen kuukausipalkkionsa. Tosin suhteessa pitkä eduskuntakokemus ei tuo kauhean paljoa lisäfyrkkaa. Sen eteen joutuu tekemään töitä. Pitempään kuin kolme kautta kansanedustajana toimineilla henkilöillä kuukausipalkkio nousee nyt lähes 8 400 euroon.

Vaikka monet kansalaiset suuttuvat tällaisesta päätöksestä, niin 200 kansanedustajan palkat ovat valtion budjetissa pisara meressä. Jos palkkiotoimikunnan päätöstä vastustaa, niin se täytyy tehdä periaatteen vuoksi eikä fiskaalisten syiden vuoksi.

Olen sitä mieltä kuitenkin, että poliitikot ovat aivan erityistä rotua. Erityisesti jos viitsii, kykenee ja myöskin jaksaa olla pitemmän aikaa arvostelun alaisena julkisuudessa, ja eduskunnassa, jonne on tullut valituksi maamme kansalaisten äänillä.

Olen saanut kuitenkin sen käsityksen, että koska kansanedustajien kuukausipalkkiot ovat palkkioita eivätkä palkkaa, niin niistä ei makseta veroa.

Vaikka monesta tavallisesta kansalaisesta kansanedustajien ansiotaso eduskunnan palkoilla on suuren suuri, niin on kuitenkin niin, että monikaan samalla hirveän pätevä sekä yhteiskunnallisia asioita hyvin tunteva ihminen ei halua astua "myrskyn silmään" poliitikoksi, kun saa kuitenkin jatkuvasti haukkuja ja sitä paitsi ansiotaso alenee politiikkaan ryhtymisen seurauksena. Tämän luulisi koskevan erityisesti Kokoomuksen edustajia.

Mutta jos taas ihminen on ennen kansanedustajaksi valituksi tuloaan nauttinut neljän-viiden vuoden ajan esim. noin 2400-2600 euron kuukausipalkkaa, niin silloin hänen elintasonsa nousee kyllä kohisten, kun hän alkaa nauttia kansanedustajuuden palkkioedusta.

Jotkut voivat toki ryhtyä poliitikoksi vallanhimonsa vuoksi.

Ilmeisestikään ei ole olemassa mitään sellaista hyvää, yleistä sääntöä kuukausipalkkion määräytymisestä, joka olisi terveellinen kaikille kansanedustajuudesta nauttiville.

Aatteen ja yhteisen hyvän pitäisi riittää suureksi osaksi kansanedustajan palkkiota, mutta ihmiset tapaavat olla erilaisia.

Mutta jos minun pitäisi vielä jotain lausua kansanedustajien kuukausipalkkioiden korottamisesta, niin minusta on ollut eduskunnalta tyhmää keksiä tällainen instituutio kuin eduskunnan palkkiotoimikunta. Sen avulla eduskunnan jäsenet saavat pestyä kätevästi kätensä palkkioidensa määräytymisestä. Veikkaan, että silti kansanedustajat ovat pitäneet ja pitävät edelleen huolta siitä, että palkkiotoiminta täytetään sellaisilla jäsenillä, jotka pitävät riittävässä määrin huolta kansanedustajien aineellisten etujen toteutumisesta.

Esim. ei varmastikaan voi olettaa, että eduskunnan palkkiotoimikunta koskaan tekisi sellaista päätöstä, että jatkossa kansanedustajien kuukausipalkkio olisi 1,5 kertaa kansalaisten mediaanipalkka. Sanoin mediaanipalkka, enkä keskipalkka. Suomessa keskipalkka on suurempi kuin mediaanipalkka, koska pienituloisia palkansaajia on enemmän kuin suurituloisia palkansaajia.

Mediaanipalkkahan saadaan laskettua sillä lailla, että laitetaan ihmisten kuukausipalkat jonoon pienimmästä suurimpaan ja valitaan palkoista keskimmäinen. Keskipalkka taas määritellään laskemalla ihmisten palkkasummat yhteen ja jaetaan lopuksi palkka ihmisten lukumäärällä.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2023 kokoaikaisten palkansaajien kokonaiskuukausiansioiden mediaani oli ollut 3564 euroa ja keskiarvo 4007 euroa kuukaudessa. Samana vuonna kokoaikaisten palkansaajien pienipalkkaisin kymmenys taas oli ansainnut enintään 2483 euroa kuukaudessa.

Tänä Jeesuksen vuonna 2025 luvut ovat ilmeisesti jo hieman isompia.

Kansanedustajien kuukausipalkkion määrän sitominen äänestäjien mediaanipalkkaan ikään kuin sitoisi kansanedustajat tavallisten ihmisten elämään. Jos tällaisen uudistuksen tultua voimaan kansanedustajat haluaisivat itselleen enemmän liksaa, niin ainoa mitä heidän tulisi saada tehtyä olisi aikaansaada korkeampi ansiotaso äänestäjille.

Minusta olisi parasta, jos 65 % suomalaisista kuuluisi ylempään keskiluokkaan ja taloudellisesti pahnanpohjimmaisia olisi vain vähän.

Mutta ihan vakavasti, tai vielä vakavammin ottaen, niin minusta olisi rehellistä, jos eduskunnan palkkiotoimikunta lakkautettaisiin ja eduskunta määräisi ihan itse omin käsin oman kuukausipalkkionsa määrän. Mutta minulle kyllä kävisi aikuisen oikeasti esittämäni kansanedustajien liksojen sitominen äänestäjien mediaanipalkkaan. Siteeraan Spede Pasasta (1930-2001): "Se on niin kiva."

Listaukseni hienoista poliittisista ajatuksista

Tätä voi niin halutessaan pitää yhtenä lukuisista vuosien varrella tässä blogissani julkaisemistani poliittisista itsemäärittelyistäni. Tämä eroaa melkein kaikista muista aikaisemmista kuitenkin siinä, että en ole siinä pyrkinyt ollenkaan minimalisoimaan sitä, kuinka monta kohtaa sisällytän siihen. Jos laskin oikein, niin listauksessa on 20 kokonaista kohtaa. Oi, siis, katso:

Kannatetaan demokratiaa.

Kannatetaan oikeusvaltiota.

Kannatetaan keksimääni seksikästä poliittista järjestelmää, vaikka se on huono.

Kannatetaan luonnon- ja ympäristönsuojelua.

Kannatetaan liberalismin yksilönvapauksia, mukaan lukien sananvapaus, joka on tarkoitettu ennen kaikkea "väärää" mieltä oleville.

Pyritään siihen, että poliittisilla päätöksillä olisi mahdollisimman vähän tarkoittamattomia sivuvaikutuksia.

Kannatetaan periaatetta, että sitä ei pidä yrittää korjata, mikä ei ole rikki.

Kuitenkin tunnustetaan, että joskus joudutaan tekemään uudistuksia, ettei yhteiskunta ole tai mene rikki.

Hyväksytään markkinatalous yksityisine yrityksineen, mutta tasoitetaan ja rajoitetaan sen pahimpia ylilyöntejä.

Kannatetaan ajatusta, että julkisen vallan tulee lieventää ihmisten eriarvoisista lähtökohdista johtuvaa epätasa-arvoa. 

Kannatetaan filosofi John Rawlsin (1921-2002) vapausperiaatetta ja eroperiaatetta: Vapausperiaatteen mukaan kaikille ihmisille tulee taata mahdollisimman laajat vapaudet siten, etteivät ne rajoita toisten ihmisten samanlaisia vapauksia. Eroperiaatteen mukaan taas vain ne taloudelliset erot ovat oikeudenmukaisia, jotka maksimoivat sen kansalaisen aseman, joka loppujen lopuksi jää huonoimpaan asemaan. Joidenkin ihmisten kohdalla voidaan siis oikeuttaa korkeammat tulot, jos se hyödyttää myös vähäosaisimpia.

Todetaan, että on olemassa nk. luonnollisia monopoleja, joita julkisen vallan ei käytännön syistä kannata antaa markkinoitten hoidettavaksi.

Pidetään rasismia eli käsitystä, että jokin ihmisrotu tai etninen ihmisryhmä on luonnollisesti "alempi", vihamielisenä järjelle ja ihmisyydelle.

Uskotaan, että liberaalihko nationalismi on tai voi olla myönteinen yhteiskunnallinen voima, ja uskotaan myös, että kiihkonationalismi on vähemmän myönteinen yhteiskunnallinen voima. Hyväksytään kansalaisten ihmiskasvoisen nationalismin ilmaisut.

Uskotaan, että valtio on Järjen instrumentti, jonka tulee ajaa kansan ja kansakunnan hyvinvointia.

Kannatetaan ihmisoikeuksien globalisaatiota.

Vastustetaan poliittista uskonnollisuutta, uskonnollista arkipukeutumista, pyhän sodan ajatusta uskonnossa ja naisten, miesten ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten syrjimistä uskonnon varjolla, eläinten rituaaliteurastuksia, naisten, tyttöjen, miesten ja poikien sukuelinten silpomista uskonnollisilla perusteilla. Valtion ja julkisen vallan tulee olla uskonnollisesti sitoutumattomia yksin lukuunottamatta valtiollisen ja yleisuskonnollisen Korkeimman olennon tai Tuntemattoman jumalan kultin virallisiin menoihin osallistumista.

Vastustetaan poliittista väkivaltaa.

Vastustetaan oikofobiaa eli fobiaa omaa kansaa kohtaan (fobiassa on kyse sairaalloisesta pelosta).

Vastustetaan monikulttuurisuutta siinä mielessä, että vastustetaan rinnakkaisyhteiskuntien syntymistä yhteiskunnan sisälle.

Kannustetaan kansojen, kansakuntien ja valtioiden välistä rauhanomaista yhteistyötä yhteisten arvojen ja etujen pohjalta.

Uskotaan, että julkista valtaa ei pidä oleellisessa määrin luovuttaa ei-julkisille tahoille.

Keksimäni seksikäs poliittinen järjestelmä

Joskus muinoin olen julkaissut tässä blogissani todella järkyttävän poliittisen tekstin. Ja itse asiassa, pian sen julkaisun jälkeen julkaisin saman tien toisen blogimerkinnän, jossa lausuin, etten kannatakaan em. blogimerkinnässäni kannattamia ajatuksia. Mutta oli se hauska ajatuskoe.

Tässä olisi kuitenkin ikään kuin moniulotteisempi, leppeämpi ja miellyttävämpi versio siitä tekstistä. Tämä teksti itse asiassa myöskin auttaa minua antamaan arvon seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajille, ja toivottavasti tekee niin joillekin muillekin:

Poliittisen järjestelmän tulee mielestäni olla seksikäs. Tämä toteutuisi minusta hyvin seuraavilla ehdoilla:

Sellaisissa valtiollisissa vaaleissa, joissa valitaan lainsäätäjiä, miespuolisilla äänestysikäisillä henkilöillä tulee olla kolme ääntä. Naispuolisilla äänestysikäisillä henkilöillä tulisi taas olla vain kaksi ääntä.

Toisaalta naiset olisivat ainoita, joilla olisi oikeus toimia pääministerinä sekä poliittisen puolueen puheenjohtajana.

Muunsukupuolisilla – joukkoon luettaisiin tässä ihan järjestelmän vuoksi  transseksuaalien lisäksi myös homoseksuaalit ja aseksuaalit – äänestysikäisillä henkilöillä taas ei olisi eduskuntavaaleissa äänioikeutta.

Mutta jos olisi olemassa sellainen presidentinvirka, joka ei sisältäisi isompaa poliittista vallankäyttöä, ja toivottavasti sellainen olisi, niin muunsukupuoliset olisivat ainoita, jotka voitaisiin asettaa ehdolle tähän virkaan. Heillä olisi myös tässä vaalissa äänioikeus. Muunsukupuolisilla olisi vaalissa neljä ääntä ja miessukupuolisilla sekä naissukupuolisilla kummallakin vain yksi.

Samoin muunsukupuoliset olisivat ainoita, jotka pääsisivät oikeusistuimien tuomareiksi.

Muunsukupuoliset myöskin olisivat ainoita, jotka voisivat toimia valtiollisen ja yleisuskonnollisen Korkeimman olennon tai Tuntemattoman jumalan kultin pappisvirassa. (Kävisi myös: pastafarismi.)

Niiden päättävien elinten vaaleissa, joissa ei päätetä varsinaisesta lainsäädännöstä, muunsukupuolisilla olisi äänioikeus sekä vaalioikeus. Tällaisissa vaaleissa muunsukupuolisilla olisi kolme ääntä ja naissukupuolisilla sekä miessukupuolisilla vain yksi ääni kummallakin.

PS.:

Mallini mielestäni vähentäisi sukupuolten välistä repivää poliittista kilpailua. Lisäksi se on mielestäni seksikäs.

Mutta hauskinta tässä kirjoituksessani on mielestäni, jos siinä mitään hauskaa on, että siinä esittelemääni mallia voivat vastustaa niin oikeistolaiset, sananvapauden kannattajat, kansallissosialistit, liberaalit, konservatiivit, liberaalit, feministit, fasistit, sananvapauden vastustajat, vihreät, oikofoobikot, kiihkoilijat, demokratian kannattajat, rivologit, vähäuskoiset, Kumbayan laulajat, uskonnollisesti välinpitämättömät, kansallissosialismifoobikot, demokratian vastustajat, autokratian kannattajat, vasemmistolaiset, isänmaalliset, kerubinkasvoiset, juutalaisten hyväksyjät, sekulaarin valtion kannattajat, sosialidemokraatit, totalitarismin kannattajat, maltilliset, keskustalaiset, nekrospirituaalit, antisemiitit, sosialistit, rasistit, kommunistit, maskulinistit, "kolmannen tien" kannattajat, marxilaiset, ateistit, anarkistit, epäisänmaalliset, uskonnottomat, anarkokapitalistit, teistit, ihmisvihaajat, ihmiskasvoisen uskonnon kannattajat, minarkian kannattajat ja kiihkouskovaiset ml. teokratian kannattajat. Vain muutamia mainitakseni.

Konservatiivis-demokraattinen aatteeni

Jokunen kuukausi sitten olin taas kerran julkaissut erään poliittisen itsemäärittelyni.

Se on harvinaisen monikohtainen, kun yleensä olen pyrkinyt asiassa minimalismiin.

Mutta ainakin se on tyhjentävä.

Olen tullut siihen tulokseen, että voisin nimittää kirjoituksessa esittelemäni aatemaailman kokonaisuutta konservatiivis-demokraattiseksi aatteeksi.

Tässä pari sanaa keksimästäni aatteen nimestä:

Demokratia aatteen nimessä viittaa ensinnäkin demokratiaan. Toiseksi se viittaa siihen, että suhtaudutaan kaikkiin ihmisiin täysien ihmisoikeuksien pohjalta. Kolmanneksi se viittaa siihen, että kyseessä on maallinen ideologia, koska hallinnon legitimiteetti ei perustu ainakaan suoraan minkään pyhän hahmon tahtoon, vaan kansalaisten antamaan mandaattiin. Ja neljänneksi, jos ja kun aate on maallinen, niin se kannattaa myös tieteellistä menetelmää.

Ja konservatismi nimessä viittaa sitten... konservatismiin, ja ennen kaikkea sellaiseen konservatiiviseen asenteeseen, jonka mukaan kannattaa pyrkiä rajoittamaan poliittisten päätösten tarkoittamattomia sivuvaikutuksia.

Ehdotukseni kaksikomponenttidemokratiasta

Minähän melko lailla kannatan parlamentaarista demokratiaa. Ennen hirmuvaltio Neuvostoliiton romahtamista vuonna 1991 Suomessa oli ollut voimassa poliittinen järjestelmä, jossa oli sekaisin parlamentaarisen ja presidenttivaltaisen järjestelmän piirteitä. Se muistutti kovasti ranskalaista mallia, joka on Ranskassa voimassa vieläkin. Presidentin valtaa on Suomessa sittemmin vähennetty, mutta edelleen hän on tai näyttää olevan ulkopoliittisissa ja turvallisuuspoliittitissa asioissa tärkein suunnanmäärittäjä.

Ukkini Paavon, isäni isän, ollessa vielä elossa – hän kuoli vuonna 2005 – olin hänelle joskus ehdottanut sellaista, että olisi kiva, jos valtiossa olisi kaksi vallaltaan yhtä vahvaa hallituksen johtajaa, joista toinen johtaisi ulko- ja toinen sisäpolitiikkaa. Ukkini oli virkaiältään wanha ja tärkeä Maalaisliiton/Keskustapuolueen vaikuttaja. Ehdotukseni saattoi olla hauskin poliittinen ajatus, mistä hän oli koskaan kuullut, mutta hän ei silti suoralta kädeltä tyrmännyt ajatustani.

Yli vuosi sitten olin keksinyt koostaa tähän hieman tuosta ammentavan poliittisen mallin:

Tasavallan presidentti, joka on valtionpäänmies, valitaan neljän vuoden välein suoralla kansanvaalilla samoihin aikoihin kuin pidetään eduskuntavaalit, siirtoäänivaalitavalla. Siirtoäänivaalitapa on siitä hyvä, että se hukkaa mahdollisimman vähän ääniä, vaikkakin on matemaattisesti jossain määrin monimutkainen.

Presidentin tehtävä tässä mallissani olisi hoitaa sisä- ja melko lailla myös turvallisuuspoliittiset asiat hallituksessa. Hän nimittäisi suurimman osan ministereistä oman tahtonsa mukaan ja määräisi hallituksen tämän osan toiminnasta. Eduskunta ei voisi antaa epäluottamuslausetta näille presidentin "omille" ministereille.

Eduskunta taas valitsisi hallitukseen ulkoasioita hoitamaan yliministerin. Yliministerin tulisi olla mielellään sellainen, jonka eduskunta katsoo kykenevän yhteistyöhön presidentin kanssa. Yliministeri taas valitsisi alaisikseen pari sellaista ministeriä, joiden hallinnonaloilla on jotain tekemistä ulkopolitiikan hoidon kanssa.

Ulkoasiain yliministerin ja tämän alaisten ministerien tulisi nauttia eduskunnan enemmistön luottamusta, eli eduskunta voisi nämä halutessaan erottaakin.

Presidentti johtaisi hallituksen kokouksia, mutta hän joutuisi ottamaan huomioon sen, että yliministeri hoitaisi ulkopolitiikan ja että tämän takapiruna toimii eduskunta.

Ulkopolitiikka on minusta sen verran tärkeä asia, ettei sitä voida jättää yhden vaaleilla valitun henkilön hoidettavaksi. Asialla on myös turvallisuusaspekteja.

Vaihtoehtoisesti voitaisiin säätää laissa sellainen, että yliministerin viran voisi eduskunta määrätä otettavaksi käyttöön, jos tarve niin vaatii. Ylimininisterin viran perustamisen mahdollisuus olisi presidentille siis eräänlainen Damokleen miekka. Eli presidentin kannattaisi pitää välit ulkoasiainvaliokuntaan kunnossa.

Minusta olisi myös hyvä, että jos jokin puolue olisi saanut ehdokkaansa kahdeksi peräkkäiseksi kaudeksi valituksi presidentiksi, niin toisen kauden jälkeiselle kaudelle ko. puolue ei saisi asettaa ehdokasta, vaan sen pitäisi pitää yksi kausi väliä.

Outoja poliittisia mielipiteitäni

Yli vuosi sitten omaksuin joukon outoja poliittisia mielipiteitä. Voit pitää niitä halutessasi himmeinä.

Ne ovat tällaisia:

Eduskunnan tulisi koostua Suomessa kahdesta kamarista, ala- ja ylähuoneesta.

Alahuoneen jäsenet valittaisiin vaaleilla yhden hengen vaalipiireistä. Tavallisilla äänestäjillä olisi vaaleissa 28 ääntä. Jos vaalipiirissä olisi kaksi ehdokasta, tavallinen äänestäjä antaisi nämä 28 ääntään toiselle ehdokkaista. Jos ehdokkaita olisi enemmän, hän antaisi parhaana pitämälleen ehdokkaalle 20 ääntä ja toiseksi parhaalle kahdeksan ääntä.

Joku voi nyt sanoa, että yhden henkilön vaalipiirit ovat "epädemokraattinen" piirre demokratiassa. Minä taas sanon, että kaikissa demokratioissa sovellettavissa vaalijärjestelmissä on ainakin jotain vikaa. Täydellistä sellaista ei ole.

Parlamenttivaalijärjestelmä, jossa eduskunnan jäsenet valitaan yhden hengen vaalipiireistä, toki hukkaa versiosta riippumatta selvän määrän ääniä, koska läheskään kaikki äänestäjistä eivät saa omaa ehdokastaan taikka puoluettaan ao. vaalipiirissä läpi.

Toinen huono puoli tällaisessa vaalijärjestelmässä on se, että se ei mahdollista sellaista, että eduskunnassa tulee olemaan monipuolinen kokoelma kansanedustajia.

Monet kuitenkin sanovat, ja ovat varmaan oikeassa, että tällaista vaalitapaa noudattavissa parlamentaarisissa demokratioissa hallitusvalta on vakaampi.

Erinomaisen tärkeää vaalitavassa on myös se, että kansanedustajat selkeästi edustavat paikallisia valitsijoitaan.

Lisäksi minä pidän hämmingistä.

"Tavallisia" äänestäjiä olisivat siis tässä mallissani ne äänestäjät, jotka saavat enemmän tulonsiirtoja kuin maksavat veroja.

Ne äänestäjät taas, jotka ovat veronmaksajina nettoveronmaksajia eli he maksavat enemmän veroja kuin saavat tulonsiirtoja, saisivat enemmän ääniä vaaleissa.

28 äänen sijaan riippuen maksamiensa verojen määrästä nettoveronmaksajakansalaisilla olisi kullakin joko 35, 42, 49, 56, 63 tai 70 ääntä. Kansalaisista ylimpiin veronmaksuluokiin kuuluvia olisi vain vähän, joten heillä ei olisi valtiovallan suhteen kohtuutonta vaikutusvaltaa.

Ylimääräisten äänien antaminen nettoveronmaksajille saisi nämä vahtimaan valtion taloudenpitoa. Ja sitä paitsi, jos ihminen harjoittaisi kovasti verosuunnittelua, hänen äänimääränsä vähenisi, eli malli tukisi suurituloisempien ihmisten rehellisyyttä yhteiskunnassa. Pitäisi heidän muutenkin olla rehellisiä, mutta silti...

Kussakin vaalipiirissä siis alahuoneeseen tulisivat valituiksi ne ehdokkaat, jotka saisivat eniten ääniä.

Lopuksi laskettaisiin puolueitten saamat kokonaisäänimäärät. Niiden perusteella tulisivat valituiksi ylähuoneen jäsenet suhteellisella vaalitavalla suljetulla listavaalilla, nk. pitkiltä listoilta. Vaalissa tulisivat 20 henkilöä valituiksi.

Ylähuoneen jäsenten vaalitapa tasapainottaisi alahuoneen jäsenten vaalien "epädemokraattisuutta".

Alahuone valitsisi pääministerin.

Kaikkien lakien tulisi saada alahuoneen lisäksi hyväksyntä myös ylähuoneen enemmistöltä tullakseen laiksi. Sama pätisi myös kansainvälisiin sopimuksiin.

Ylähuoneen jäsenten virkakausi olisi 12 vuotta. Tämä merkitsee sitä, että ylähuoneen jäsenten kokonaismäärä olisi 60 henkeä.

Ylähuoneen jäsenen jätettyä virkansa hän ei saisi toimia poliittisessa puolueessa taikka virassa kolmeen vuoteen.

Alahuoneen jäsenten vaalit voitaisiin hoitaa myös siirtoäänivaalitavalla, mutta sitten pitäisi erikseen äänestää vaaleissa ylähuoneen jäsenistä.

Periaatteessa olisin valmis mallini hyväksymisen yhteydessä hyväksymään myös sen, että äänioikeusikärajaa alennettaisiin 15:een vuoteen.

Lisäksi kannattaisin sitä, että otettaisiin käyttöön kahden presidentin järjestelmä. Ylähuone valitsisi keskuudestaan kaksi presidenttiä. Presidenttien virkakausi olisi yhden vuoden mittainen, alkaisi vuoden alussa, ja presidenttiä ei voisi valita uudelleen virkaan seitsemään vuoteen virkakauden päättymisen jälkeen.

Presidentit pyrittäisiin valitsemaan kahdesta ikään kuin vastakkaisesta puolueesta.

Presidentit toimisivat valtionpäämiehinä. He olisivat puoluepolitiikan yläpuolella. Heidän tehtävänsä olisi myös valvoa eduskuntaa, hallitusta ja hallintoa. Heillä olisi kummallakin veto-oikeus toistensa päätöksiin. Yhteisestä päätöksestä he voisivat myös erottaa pääministerin.

PS. Eduskuntavaalimalliani olisi yleensä vaikea soveltaa liittovaltioihin. Esim. Yhdysvaltain parlamentin, kongressin, ylemmässä kamarissa on kaksi edustajaa 50 osavaltiosta, joten hankalaksi varsinkin siellä menisi.

Vasemmistopopulismin patoamiseksi

Kuten Helsingin sanomien 22.10.2023 julkaistussa artikkelissa oli annettu ymmärtää, niin vasemmistopopulismi voi olla sangen vaarallista siitä taudista kärsivän yhteiskunnan jäsenille. Argentiinan esimerkki pelottaa.

Minusta pitäisi olla olemassa perustuslakiin kirjattu instituutio, joka patoaisi vasemmistopopulistien "julkista rahaa kaikkeen hyvään" -ideologiaa, jolla nämä pyrkivät lahjomaan äänestäjiä.

Minusta sellaiseksi instituutioksi sopisi eduskunnan toinen kamari, jonka nettoveronmaksajat valitsisivat.

Nykyinen eduskunta siis toimisi tässä esittämäni mallin ollessa käytössä ja toiminnassa alahuoneena, joka valitsisi hallituksen ja säätäisi lait ja perustuslain. Ylähuoneen tehtävä taas olisi rajoittaa alahuoneen jäsenten mahdollisuuksia tuhlata rahaa. Ylähuone käsittelisi kaikki budjettilait. Jos ylähuone ei hyväksyisi alahuoneen ehdotusta budjettilaiksi, alahuone voisi joko hylätä ehdotuksensa tai vaihtoehtoisesti se voisi yrittää kumota ylähuoneen veton 2/3:n enemmistöllä.

Ylähuoneen hyväksynnän myös vaatisivat kansainväliset sopimukset.

Kaikki ne äänestäjät, jotka maksaisivat enemmän veroa kuin saisivat tulonsiirtoja, olisivat äänioikeutettuja ylähuoneen vaaleissa. Periaatteessa ylähuoneen äänestäjät voisi jakaa verojenmaksunsa suuruuden perusteella luokkiin. Äänestäjien äänimäärä riippuisi siitä, mihin luokkaan hän kuuluu. Jos esim. äänestäjiä olisi 500.000, niin heillä voisi olla yhteensä 20 miljoonaa ääntä, joista puolet jaettaisiin tasan jokaiselle äänioikeutetulle ja puolet taas verojenmaksun suuruuden perusteella.

Ylimääräisten äänien antaminen nettoveronmaksajille saisi nämä vahtimaan valtion taloudenpitoa. Ja sitä paitsi, jos ihminen harjoittaisi kovasti verosuunnittelua, hänen äänimääränsä vähenisi, eli malli tukisi paremmin paremmin tuloja ansaitsevien rehellisyyttä yhteiskunnassa.

Mutta minusta kuitenkin olisi helpommin toteutettavissa sellainen malli, jossa nettoveronmaksajilla olisi kaikilla sama äänimäärä ylähuoneen vaaleissa.

Musta ylivalta, Botswana ja diversiteetti

Eteläisessä Afrikassa sijaitsevan Botswanan väestöstä on suurin piirtein yhtä suuri osuus maan alkuperäisväestöä saneja kuin Suomen väestöstä on saamelaisia.

Välihuomautuksena voi toki huomauttaa, että etniset suomalaiset ovat yhtä paljon Suomen alkuperäisväestöä kuin etniset saamelaiset. Mutta sillä ei ole tämän blogimerkinnän aiheen kannalta sen kummemmin merkitystä.

Botswana taas on varsin pitkälle neekereiden asuttama, ja useimmat näistä ihmisistä puhuvat bantukieliä ja heistä selvästi useimmat ovat tswanoja. Saneja on vähän ja myös on varsin vähän eurooppalaistaustaisia valkoisia ihmisiä.

Botswanassa vallitsee siis musta ylivalta.

Maan yhteiskunnallinen kehitys on ollut Botswanan vuonna 1966 tapahtuneesta itsenäistymisestä alkaen tasaista ja mukavaa. Mitään isompia kriisejä ei ole ollut. Maassa ilmapiiri on ollut melko leppoisa.

Rodullista ylivaltaa pidetään liberaaleissa piireissä yleensä varsin huonona asiana. Ongelmaan auttaisi diversiteetin lisääminen. Ja sama koskee tietysti myös Botswanaa.

Botswanan rodulliset kasvot ovat siis varsin mustat. Rodullinen diversiteetti maassa on matala.

Ehdotan täten seuraavaa:

Botswanan tulisi lisätä erirotuisille maahanmuuttajille vetovoimatekijöitä. Toivottavaa olisi, että neekereiden osuus maan väestöstä painuisi alle 25 prosenttiin. Valkoisia tai kaukasideja voisi tulevaisuudessa olla noin 25 %, mongolidista suurrotua edustavia ihmisiä voisi myös olla noin 25 % ja loput Botswanan väestöstä voisivat olla intiaaneja, eskimoita, Australian aboriginaaleja ja Torresin salmen väestöä, polynesialaisia ja melanesialaisia, sekä sekarotuisia.

Jos tuollainen tulevaisuudenkuva joskus toteutuisi, niin musta ylivalta Botswanassa olisi mennyttä. Lisäksi maa saisi nauttia jatkossa monikulttuurisuuden siunauksista.

Työntekijöiden aseman parantaminen Suomessa

Minun tekisi mieleni ajatella, että olen lievästi vasemmistolainen henkilö. Mutta lienen melko epäpätevä tässä asiassa.

Joka tapauksessa olen aina halunnut ajatella olevani sosiaalinen ajattelija, jos en olekaan vasemmistolainen.

Aikoinaan minulla oli ollut taipumus ajatella, vaikka en sitä juuri missään julki tuonutkaan, että voisi olla kiva, jos kaikkien työntekijöiden olisi pakko kuulua johonkin ammattiliittoon. Perustelin tätä asiaa itselleni sillä, että mallini tukisi työntekijöiden oikeuksia.

Huono puoli mallissani olisi ollut se, että se poistaisi tältä osin oikeuden olla kuulumatta sellaisiin yhdistyksiin, joihin ei itse halua kuulua.

On kuitenkin toinen tapa tukea voimakkaasti työntekijöiden oikeuksia, keino, joka ei pakota ketään kuulumaan ammattiyhdistykseen. Sellainen, että perustettaisiin lain voimalla sellaisiin yrityksiin, joissa olisi riittävä määrä työntekijöitä, työntekijöiden edustus yrityksen hallintoelimiin. Tällainen malli on kuulemma käytössä Ruotsissa.

Minusta se kuulostaa hyvältä ja asialliselta. Malli luultavasti pakottaisi yrityksen kuin yrityksen jakamaan tuloksestaan kohtuullisen osan työntekijöilleen, ja luultavasti pitäisi huolen myös kohtuullisesta työsuojelusta.

En ole itse keksinyt sitäkään ajatusta, että pankinjohtajien tulisi lain edessä vastata omalla omaisuudellaan pankkinsa veloista. Tällainen heikentäisi pankkituen tarvetta ja tekisi yhteiskunnasta vakaamman myös tavallisten ihmisten kannalta.

En ole itse keksinyt edes sitä ajatusta, että sijoituksille tulisi määrätä pitkät määräajat. Spekulatiivinen kauppa on syvältä. Se auttaa lähinnä suurpelureita, ja viime kädessä heikoimmassa asemassa olevat kärsivät eniten markkinoita ja valtioita heiluttelevasta spekulaatiosta. Spekulatiivisen kaupankäynnin voimakas rajoittaminen saisi aikaan sen, että ihmiset ja institutionaaliset sijoittajat sijoittaisivat pitkällä aikavälillä tuottavaan teollisuuteen ja kaikenlainen temppuilu pikavoitoilla ja arvojen vääristämisellä jäisi pois.

Sanotaan vaikka, että alle 5 vuotta omistetuilla osakkeilla myyntivoittovero voisi olla 70 % ja alenisi siitä sitten "normaalille tasolle" pikku hiljaa 20 vuoden kuluessa ostamisesta.

Osakekauppa on minulle kuitenkin varsin vierasta aluetta.

Näin markkinatalousyhteiskunnan lieveilmiöitä joka tapauksessa voitaisiin yrittää laittaa kuriin.

Ja kun nyt on suomalainen julkinen terveydenhuolto kriisissä, ja tarvittaisiin kahdeksan miljardia euroa tai jotain lisärahoitusta sille, niin minusta olisi hyvä, jos lailla pakotettaisiin poliitikot käyttämään julkista terveydenhuoltoa aina kun se vain on mahdollista. Jos poliitikko haluaisi ehdottomasti turvautua yksityisen terveydenhuollon palveluihin, niin hänelle pitäisi tulla maksettavaksi tästä messevä lisävero, jonka määrä riippuisi siitä, kuinka suurta palkkaa tai palkkiota hän nauttii poliitikonammatistaan.

Mielestäni myöskin olisi kannatettavaa sellainen, että uusille hyvinvointialueillemme annettaisiin verotusoikeus, ettei tarvitsisi niiden aina valtion karttuisasta kädestä hakea rahoitusta, sekä valtionrahoitus HUS:lle, ettei se olisi riippuvainen hyvinvointialueiden armopaloista.

Kannatan myös sitä, että ammattiliitot voisivat nostaa kanteen työntekijöiden puolesta, jos näitä sorretaan laittomasti työnantajan taholta.

Mielestäni jotain pitäisi tehdä myös sille, että osa palkoista määräytyy maassamme sen perusteella, kuinka tehokkaasti ao. työntekijät kykenevät pysäyttämään maan lakkoaseella. En tässä nyt viitsi tuomita maan pysäyttämistä lakkoaseella, vaan sitä, että se antaa joillekin työntekijöistä ylivertaisen aseman yhteiskunnassa. Vastaavasti taas sitten toisilla on palkka paljon alhaisempi. Annan Vihreiden Grand Old Manin (anteeksi anglismi) Osmo Soininvaaran lausua asiasta painavan sanansa (siteeraus peräisin miehen 19.7.2024 julkaisemasta blogimerkinnästä Uusi hyvinvointivaltio 7: markkinaehtoisempia palkkoja):

Ovatko markkinaehtoiset palkat epäoikeudenmukaisempia kuin työehtosopimuksilla määräytyvät? Ne ovat erilaisia, mutta vaikea sanoa, kummat ovat oikeudenmukaisempia. Onhan lakkoaseen tehokkuuden mukaan määräytyvät palkkaerot aika ongelmallisia erityisesti naisvaltaisten alojen kanssa. AKT:n on helpompi pysäyttää maa kuin kirjastoapulaisten ja se näkyy käytännön palkoissa. Tästä saamme syyttää naisvaltaisten alojen huonoja palkkoja

Lisäksi haluaisin sanoa, että mielestäni veroparatiisien lopettaminen auttaisi paitsi köyhien maiden, niin myöskin rikkaiden länsimaiden asukkaita, kun kerran kuitenkin 90 % aikuisista länsimaitten kansalaisista on muita kuin erityisen hyväosaisia ihmisiä.

Eikä siinä kaikki. Soininvaaran toisen melko tuoreen blogimerkinnän Uusi hyvinvointivaltio 6: työn vastaanottovelvollisuus lukijakommenteissa eräs nimimerkki oli lausunut, että hänen mielestään koko ansiosidonnaisen työttömyysturvan voisi poistaa ja korvata lakisääteisellä työnantajan maksamalla könttäkorvauksella työsuhteen päättyessä. Hän sanoi myös, että tässä mallissa kannustin työllistymiseen olisi hyvä ja lisäksi "hyvät, vakaat työnantajat hyötyisivät suhteessa jatkuvasti työntekijöitä kierrättäviin mulkeroihin". Mielestäni tämä on loistava ehdotus!!

Tästä tuli melko Soininvaara-pohjainen blogimerkintä nyt! Samassa blogimerkinnässään Osmo Soininvaara oli lausunut seuraavalla tavalla:

Yritykset ovat valittaneet, etteivät työvoimaviranomaiset kerro niille, keitä paikkakunnalla on työttöminä, jotta ne voisivat tarjota näille töitä. Minun on vaikea ymmärtää perusteluja tähän, jos samalla ollaan sitä mieltä, että työttömän on otettava tarjottu työ vastaan.

Eräs henkilö oli saman blogimerkinnän lukijakommenteissa lausunut kommenttinaan tähän, että jos TE-toimisto haluaisi edistää kirjoilla olevien työnhakijoiden työllistymistä, niin lakia voisi muuttaa sellaiseksi, että täyden työttömyyskorvauksen saamiseksi pitäisi vähintään sallia edes nimen ja mahdollisuuksien mukaan myös Curriculum vitaen näyttäminen TE-toimiston sivuilla työnantajille.

Komppaan vielä toista kommentoijaa, joka oli ehdottanut, että 98 %:n todennäköisyydellä syy TE-toimiston nykyisenlaiseen käyttäytymiseen on "tietosuoja" ja "yksityisyys". Henkilö oli myös lausunut, että oli joskus yrittänyt sanoa, että jos on huolissaan tietosuojastaan ja yksityisyydestään, niin ei ole pakko hakea työttömyysetuutta.

...

PS 1.9.2024: Lisäsin tekstiin kappaleen, jossa ilmaisin kannattavani ajatusta, että pakotetaan poliitikot lain voimalla käyttämään julkista terveydenhuoltoa aina kun se vain on mahdollista. Lisäsin tekstiin myöskin kappaleen, jossa ilmaisin kannattavani verotusoikeuden antamista uusille hyvinvointialueillemme sekä valtionrahoituksen järjestämistä HUS:lle.

Yksijumalaisuus kieltoon!!1!

Mielestäni vain sellaisten uskonnollisten yhdyskuntien tulee olla laillisia, jotka tunnustavat kaikki mahdolliset ja kuviteltavissa olevat jumalat. Eli kannattaisin monoteististen uskontojen täyskieltoa. Tämä todennäköisesti lisäisi yhteiskunnan uskonnollisen kirjon suvaitsevaisuutta.

Monoteismi olisi siis uskonnon osana kielletty. Monolatria sen sijaan olisi sallittua, eli sellainen, että uskotaan muitakin jumalia olevan olemassa mutta palvotaan itse vain yhtä niistä.

Huomattakoon, etten ole tässä kriminalisoimassa ateismia. Saisi siis olla olettamatta jumalia, mutta vain silloin, jos itse on uskonnoton.

PS.: 13. marraskuuta tänä Jeesuksen vuonna 2024 tulee julkaistumaan eräänlainen päivitys tähän kysymyksenasetteluun liittyen.

Ylen uutistoimitus tulisi jakaa osiin puoluekannan mukaan

Minusta Ylen uutistoimitus tulisi jakaa osiin toimittajien puoluekannan mukaan. Esim. Perussuomalaisia kannattavat Ylen toimittajat saisivat sitten uutistoimitusosaston budjetista rahaa journalistiseen toimintaansa siinä suhteessa kuin puolue on viimeksi saanut eduskuntavaaleissa ääniä. Ja sama pätisi muidenkin puolueiden kannattajiin.

Ylen tuotantojen kuluttajat voisivat Ylen uutissovelluksesta sitten ruksata päälle, minkä puolueiden kannattajien tuotoksia haluavat lukea ja nähdä.

Tällainen malli maksaisi varmaankin jonkin verran nykyistä enemmän, mutta tasapuolisuudelle ei voida laskea hintaa.

Uskonnon sotkeminen politiikkaan

Mielestäni uskontoa saa sotkea politiikkaan mutta kuitenkin vain hyvin rajatusti:

Mielestäni uskontoa saa sotkea politiikkaan vain sikäli kuin sen arvot ovat tai voivat olla ainakin periaatteessa myös uskonnottoman ihmisen arvoja.