Ajatuksiani sosialismista, työväenliikkeestä, Marxista ja marxilaisuudesta

Aikoinaan, kun teollistuminen syntyi, syntyi sen myötä myös työväenluokka. Aikaisemmin se työväki, mitä oli ollut olemassa, oli ollut hajallaan, mutta nyt heidät koottiin tehtaisiin ja samoihin kaupunginosiin.

Kapitalismin myötä tuli myös kapitalismin mukanaan tuoma riisto. Ja sen ja teollistumisen tuomien epäkohtien kautta syntyi ennen pitkää myös työväenliike. Voimme kutsua sitä sosialismin aatteeksi.

Eräät varhaiset sosialistit uskoivat, että kun vain esitetään hyvä yhteiskunnan parannusohjelma, niin kaikki järkevät ihmiset alkavat toimimaan sen puolesta.

Karl Marx -niminen henkilö (1818-1883) taas oli eri mieltä. Yhteiskunnassa oli vahvoja voimia, jotka toimivat tällaisia uudistusohjelmia vastaan. Nämä eivät luopuisi omista etuoikeuksistaan taisteluitta. Vain vallankumous voisi auttaa työläisiä. Ja vain yhdessä toimimalla työläiset saattoivat toivoa jonain päivänä vielä vapautuvansa. Etuja voi tehokkaasti puolustaa vain yhdessä.

Marx piti häntä edeltäneitä sosialisteja haihattelijoina ja nimitti näitä utopistisiksi sosialisteiksi. Hän itse uskoi asettaneensa sosialismin jaloilleen. Hän halusi perustaa oman sosialismin aatteensa havaittaviin tosiasioihin. Ja että hän tutkikin yhteiskuntaa.

Marx katsoi, että uskonnon kritisointi on edellytyksenä yhteiskunnan kritisoinnille.

Toinen Marxin tunnetuimmista teoksista on hänen yhdessä läheisen työtoverinsa Friedrich Engelsin kanssa kirjoittama kirjanen Kommunistinen manifesti, joka julkaistiin vuonna 1848. Toinen on massiivisenkokoinen teossarja Pääoma, jonka viimeinen osa julkaistiin vasta Marxin kuoleman jälkeen.

Marx kirjoitti myös suuren määrän muitakin kirjoja ja ohjelmallisia kirjasia.

Liberaalit eivät etenkään 1800-luvulla hyväksyneet kovin pitkälle meneviä uudistuksia. Siksi pikku hiljaa marxilainen työväenliike onnistui nousemaan merkittäväksi tekijäksi. Marxilaisten sosialistien lisäksi oli tuohon aikaan olemassa mm. anarkistisia sosialisteja.

Sanotaan, että vaikka Marx varhaisemmassa tuotannossaan piti väkivaltaista vallankumousta sosialistisen uudistusohjelman välttämättömänä edellytyksenä, niin hän kuitenkin olisi myöhemmin kääntynyt sille kannalle, että vallankumousta ei välttämättä tarvita, vaan uudistusohjelma kyetään toteuttamaan porvarillisen demokratian oloissa vähittäisten uudistusten kautta.

Monet kuitenkin suhtautuivat Marxiin kuin erehtymättömään profeettaan, ja hänen kuolemansa jälkeen syntyi eräänlainen marxilainen dogmatiikka.

Vuonna 1899 kuitenkin julkaistui saksalaisen sosialidemokraattisen teoreetikon ja poliitikon Eduard Bernsteinin teos Die Voraussetzungen des Sozialismus und die Aufgaben der Sozialdemokratie (suomeksi ilmestynyt nimellä Sosialismin edellytykset ja sosialidemokratian tehtävät). Bernsteinista tuli marxilaisuuden revision eli uudelleenarvioinnin suurin nimi. Kirjassaan hän kritisoi niin marxilaisuutta kuin Marxia itseäänkin. Hän kannatti tieteellistä lähestysmistapaa yhteiskunnallisten uudistusten perustaksi. Hän asetti marxilaisuuden taas jaloilleen perustaen sen havaittaviin tosiasioihin. Mies oli vielä Marxiakin marxilaisempi, kun luopui jopa höpisemästä dialektiikasta.

Bernsteinista tuli reformistisen eli vallankumousta kannattamattoman marxilaisuuden suuntauksen perustaja.

Kun Neuvostoliitossa ensimmäisen maailmansodan jälkeen jäätiin vulgaarimarxilaisen totalitaristisen ja dogmaattisen suuntauksen marxismileninismin eli kommunismin (joka alun perin oli ollut osa sosialidemokraattista liikettä) rautakoron alle, niin monessa muussa maassa marxilaisuuden pääsuuntaukseksi tuli bernsteinilainen reformistinen sosialidemokratia. Toisen maailmansodan jälkeen tämä sosialidemokratia eli kultakauttaan.

Karl Marx itse kuvasi itseään: "Tiedän vain sen, että itse en ole marxilainen." Kommunistidiktatuurit ovat lianneet osaltaan Marxin maineen, ja se on sääli. Kuulemma nuori polvi kuitenkin kykenee jossain määrin suhtautumaan Marxiin ilman kommunistidiktatuurien kammottavaa historiaa epäoikeudenmukaisena riippakivenä.

Marx oli ajanut työläisten vapautta, ja kommunistidiktatuurit raiskasivat hänen visionsa.

Reformistinen sosialidemokratia on mielestäni osoittanut hyvin toimivuutensa. Se on osoittanut, että demokratian oloissa vähittäisillä reformeilla kyetään uudistamaan yhteiskuntaa työläisten kannalta parempaan suuntaan. Kun Karl Marx oli vihannut kaikkea moralismia siitä huolimatta, että hän koki suuttumusta työläisten huonon kohtelun ja huonon yhteiskunnallisen aseman vuoksi, niin reformistisessa sosialidemokratiassa oli vahvemmin esillä moraalinen arviointi.

Kun kapitalismia ei sosialidemokratian vallitessa kumota kokonaisuudessaan, niin toki silloin demokratia joudutaan valloittamaan takaisin aina uudestaan. Aina välillä tulee olemaan vahvoja työläisten vastaisia voimia, jotka saavat etujensa puolestapuhujia kansallisiin parlamentteihin. Siitä huolimatta pidän reformistista työväenliikettä parempana kuin mitä tahansa vaihtoehtoa sille.

Vaikka jossain hyvin syvällä sydämessäni haluaisin ehkä olla oikeastaan anarkisti. Anarkistit haluavat lopettaa kapitalismin pohjia myöten ja sitä myötä myöskin valtion kokonaisuudessaan, koska se on (ideologian mukaan) olemassa vain hyväosaisten etujen, jotka sen ovat luoneetkin, vuoksi.

Mutta itse en kykene samaistumaan anarkismiin kovinkaan paljoa. Ihmiskunnan historiassa ei ole milloinkaan todennettu, että kansan suuren enemmistön hyvinvointi voisi syntyä muuten kuin kaavalla sosialidemokratia + valtion ja demokratian olemassaolo + markkinatalous.

Anarkismilla ei ole kunnollista ansioluetteloa. En voi luottaa sen tarjoamaan tulevaisuudenkuvaan, vaikka tunnenkin vetoa siihen.

...
PS. 22.6.2020: Ja sama toisella kielellä: Mea pensas sur sosialisme, promove laboriste, Marx e marxisme.

...

PS. 6.9.2020: Aiheeseen jotenkin liittyen, voit niin halutessasi käydä lukemassa blogimerkintäni Kurdit, Rojava, kommunalismi ja nationalismi, osa 2.