"Ja suvi suloinen"

Elämme nyt "suvea" eli kesää nyt suurin piirtein sen puolivälissä.

Tämä on herättänyt suurta vihastusta, ja sitä on laajalti pidetty huonona siirtona.

Tämä lausuma ei suinkaan löydy Suvivirrestä, tuosta ikivireästä Suomen koulujen päättäjäisjuhlissa laulettavasta virrestä. Joka laulu on Suomen virallisen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjassa numerolla 571, ja suomenruotsalaisessa virsikirjassa se on numerolla 535. 

Virressä on kuusi säkeistöä, mutta Suomessa koulujen päättäjäisjuhlissa lauletaan tavallisesti niistä vain kolme ensimmäistä.

Ja tämän tekstini ensimmäisenä kappaleena toimivasta siteerauksesta ehkä vain kolme (tai 80) prosenttia lukijoistani osaa tietää, mistä se on peräisin. Mutta siteerauksen lähteestä ei ole kuitenkaan tässä kirjoituksessani nyt kysymys. 

2020-luvulla Suvivirren sanoituksesta joku on tehnyt myös maallisemman version.

Sillä Suvivirsi on nimensä mukaisesti todellakin virsi, ei rock-kappale, ei humppaa eikä juomalaulu. Esim.

Jotkut ihmiset ovatkin röyhkeästi vaatineet, että kristinuskoista laulua ei pitäisi laulaa ainakaan julkisten koulujen tilaisuuksissa. Tekeehän Suvivirren laulaminen tavallaan julkisista kouluista tunnustuksellisia. Mutta ainakaan Suomen virallisen evankelisluterilaisen sen enempää kuin Suomen virallisen ortodoksisen kirkon uskonnonopetus ei ole ollut Suomen julkisissa kouluissa tunnustuksellista enää aikoihin.

Nimittäin perusopetus- ja lukiolaeissa käsite "oppilaan oman tunnustuksen mukainen uskonnonopetus" oli korvattu jo vuonna 2003 käsitteellä "oppilaan oman uskonnon opetus", mihin liittyi myös opetuksen muuttaminen virallisesti tunnustuksettomaksi.

Ja koulujen päättäjäisjuhlat kai eivät ole edes mitään uskonnonopetuksellisia tilaisuuksia.

Olen sikäli vapaa-ajattelijoiden kannalla, että valtion ja julkisen vallan muutenkin tulee olla suhteessa uskontoihin sitoutumaton. Tämä ei tarkoita, etteikö valtio voisi ryhtyä rajoittaviin toimiin jotain uskontoa kannattavaa uskonnollista yhdyskuntaa vastaan, mikäli se osoittautuisi kannattavan pyhää sotaa, runsaahkosti eriäviä oikeuksia eri sukupuolille, vapaan tieteenharjoituksen kieltämistä tai lasten alistamista uskomushoidoille.

Tai jos osoittautuisi, että jokin sellainen haluaa kieltää uskonnon, uskonnollisen yhdyskunnan ja niiden pyhinä pitämien asioiden ja tahojen vapaan kritisoimisen.

Jos jotkut tahot haluavat tällaisen kieltää, niin se voi kertoa siitä, että he pelkäävät uskontonsa olevan väärässä. Tällaisia ihmisiä ovat mm. Iranin islamilaisen tasavallan vallanpitäjät ja patriarkaatti.

Samanlaisia ihmisiä tässä suhteessa ovat olleet myös natsit ja kommunistit.

Tällaiset ihmiset haluavat uskoa, että on olemassa "perimmäinen totuus", jonka juuri heidän poppoonsa tuntee mutta eivät muut ihmiset. Tieteen piirissä taas tavoitellaan objektiivista totuutta, joka ei riipu siitä, mitä yksilöiden pään sisällä koetaan kulloinkin ja eri kulttuurien piirissä "totuuksina". Vaikka uskonto on yhteisöllinen asia, niin uskontojen "totuudet" ovat kuitenkin subjektiivisia, eli niihin uskotaan, vaikka niiden puolesta ei ole olemassa kouriintuntuvaa todistusaineistoa ja vaikka niitä ei voitaisi edes testata objektiivisin menetelmin.

Mutta käsitellään välillä taas Suvivirttä. Sen ensimmäistä säkeistöä voidaan pitää yleisuskonnollisena, joten en sitä menisi missään nimessä kieltämään.

Virren toisen säkeistön loppupuolella kuitenkin jo lausutaan tällaista:

Se meille muistuttaapi
hyvyyttäs, Jumala,
ihmeitäs julistaapi
se vuosi vuodelta.

Tätä voi vielä hyvällä tahdolla pitää yleisuskonnollisena lausumana, joten en minä sitä edes periaatteessa menisi kieltämään.

Kolmas säkeistö kuitenkin menee jo huomattavasti tunnustuksellisemmaksi:

Taas linnut laulujansa
visertää kauniisti.
Myös eikö Herran kansa
Luojaansa kiittäisi!
Mun sieluni, sä liitä
myös äänes kuorohon
ja armon Herraa kiitä,
kun laupias hän on.

Kun mainitaan "Herran kansa", niin kyse ei periaatteessa voi olla enää yleisuskonnollisesti lausumasta. Jos kouluissa kerran tavataan laulaa kolme ensimmäistä säkeistöä virrestä, niin kolmannen laulaminen on mielestäni jo epähienoa. Mutta tämä johtuu vain siitä, että kannatan uskonnonvapautta. Se sisältää niin oikeuden kannattaa uskontoa kuin kuulua uskonnolliseen yhdyskuntaan mutta myös oikeuden olla kannattamatta uskonnon dogmeja ja myös oikeuden kritisoida niitä ja vieläpä oikeuden olla halutessaan kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan.

Neljännessä mainitaan Jeesus Kristus, joka sattuu olemaan normikristinuskoisten uskonnossa pyhä, erittäin keskeinen ja jopa jumalallinen hahmo, joten neljäs säkeistö on mielestäni hieman ikävä.

Viides säkeistö on muuten ihan okei mielestäni, mutta "Siionin kasteen" mainitseminen tekee laulusta jälleen uskonnollisesti tunnustuksellisen:

Ei vertaistasi sulle,
sä lilja Saaronin.
Suo armos lahjat mulle
ja kaste Siionin.
Kun Henkes virvoituksen
vain sielu saanut on,
keväisen kaunistuksen
se saa kuin Libanon.

"Siion" tarkoittaa juutalaisten valtion wanhaa pääkaupunkia, joka on pyhä kaupunki myös kristityille. Ja periaatteessa myös muslimeille. Nimellä on myös laajempi uskonnollinen merkitys kristinuskossa.

Saaronin liljan mainitseminen taas on mielestäni okei, koska se mainitaan Raamatun Laulujen laulussa (entiseltä suomenkieliseltä nimeltään Korkea veisu), joka on oikeastaan rakkausrunoutta, vaikka sille on kyllä löydetty uskonnollistakin tulkintaa.

Suvivirren kuudes säkeistö on onnellisesti ei-tunnustuksellinen vaikkakin yleisuskonnollinen. Ainakin minun mielestäni.

...Uutisten mukaan Espoon kaupunki on jopa saanut 10.000 euron uhkasakon tapauksessa, jossa oppilas oli joutunut kuuntelemaan Suvivirren ja Varpunen jouluaamuna -laulun koulun juhlatilaisuuksissa.

Kävin lukaisemassa täten myös Varpunen jouluaamuna -musiikkikappaleen sanat. Mielestäni laulu on siinä määrin yleisuskonnollinen, että en menisi itse puuttumaan sen käyttöön julkisissa kouluissa.

Lähtisin itse purkamaan asiaa joka tapauksessa uskonnonvapaus edellä. Laulun eli Suvivirren sanat sopivassa määrin uusiksi, ja 50 vuoden päästä meillä on oleva jo pitkäaikainen perinne laulun laulamisesta koulujen päätösjuhlissa. Silloin se kuuluu "suomalaiseen kulttuuriin", johon aina vedotaan Suvivirren puolustukseksi.

Lopuksi "pieni" lisäosa uskonnonvapauden ja -vapaudettomuuden historiasta Suomenniemeen liittyen:

POST SCRIPTVM:

Voidaan sanoa, että jos ihmisiä ei olisi 1500-luvulla jJs. pakotettu virallisen luterilaisen kirkon jäseniksi, niin luterilaisia voisi koko Suomessa olla tällä hetkellä noin kolme henkeä.

Luterilaisen kirkkokunnan (vastentahtoisehko) perustaja, saksalainen Martti Luther (1483–1646), oli ollut sitä mieltä, että uskontoa saa ja pitää pakottaa ihmisten kurkusta alas. Hän oli myös ollut sitä mieltä, että kristinuskon edun vuoksi ihmisille saa valehdella.

Nykyään monet ovat kuitenkin ajatusmaailmaltaan jo "Luttöä" kehittyneempiä.

Ennen hänen olemassaoloaan oli Suomen keskiaika alkanut silloin, kun Ruotsi pakotti Suomenniemen asukkaat yhteyteensä ja oman verotuksensa piiriin sekä roomalaiskatolisen kirkon huomaan. Tämä tapahtui 1200-luvulla, vaikka aikaisemmin oli luultu sen tapahtuneen jo 1100-luvulla.

Suomalainen "uskonpuhdistus" 1500-luvulla tapahtui siten, että Ruotsin kuninkaan mahtikäskyllä ihmiset siirrettiin roomalaiskatolisen kirkon helmasta luterilaisen kirkon helmoihin.

Ennen ruotsalaisvaltaa kristinusko ei toki ollut ollut Suomenniemen asukkaillekaan aivan tuntematon.  Ensimmäiset kristilliset vaikutteet olivat tulleet tänne itäroomalaisina vaikutteina. Myöhemmin tänne syntyi myös katolisuutta ihan rauhanomaisesti. Siellä täällä lienee ollut jonkin verran kristittyjä ja jopa kristillisiä seurakuntia ennen kuin Ruotsi otti vallan ja toi ihmiset roomalaiskatolisen kirkon helmaan, halusivat nämä sitä tai eivät.

Mielenkiintoista on se, että kristilliseen lähetystyöhön oli aikanaan liitetty myös ajatus oikeudesta verottaa käännytettyjä. Saksalaisia lähetyssaarnaajia oli käynyt täällä suhteellisen menestyksellisesti ennen ruotsalaisvalloitusta vaikuttamassa. Sakemanneja lienee sitten ottanut hieman päähän se, että se olikin Ruotsi, joka rupesi verottamaan täkäläisiä.

Jos uskontoon kuuluu usko yhteen ainoaan Jumalaan – tai suurin piirtein yhteen, kuten tässä, mitä yleensä kristinuskoksi nykyään nimitetään – , ja jos uskonnon Jumala vaatii uskovaisiltaan tahtonsa noudattamista, ja jos uskontoon kuuluu myös velvollisuus lähetystyöhön, niin merkit ovat yleensä aika pahat uskonnonvapauden toteutumisen näkökulmasta.

Vuoden 750 islam oli  ollut uskonnollisesti suvaitsevaisempi kuin silloinen kristinusko, joka oli 300-luvulta alkaen omaksunut joukon pahoja tapoja.

Toisaalta islamiin on kuulunut alusta alkaen ja elimellisesti pyhän sodan käynti toisinajattelijoita vastaan. Islamin voidaankin sanoa syntyneen arabien hyökkäyssotaan kuuluvien väkivallantekojen puolustukseksi.

Kristinuskoa vastaan taas on ollut helppo käyttää siihen sisältyviä juttuja yleisestä lähimmäisenrakkaudesta ja Jumalasta rakastavana isänä. Jos vertaa islamiin, niin sitä vastaan ei voi käyttää näitä asioita, koska ne eivät siihen kuulu.

Kristinuskoista kulttuuria on jossain määrin helpompi maallistaa kuin islamilaista kulttuuria. Osasyy tälle on kuitenkin se, että koska kristinusko on perinnöltään vähintään kaksikerroksinen, niin kristinuskon pyhistä teksteistä on vaikeampi johtaa uskonnollista lainsäädäntöä kuin islamin pyhistä teksteistä. Asiaan liittyy se, että jo 40-luvun kirkolliskokouksessa kristinuskoisten johtajat heittivät oppilaidan yli juutalaiset rituaalisäädökset.

Wanhastaan on kuitenkin ollut kristinuskoisuudenkin piirissä, eikä edes niin kovin kaukaisessa menneisyydessä, sellaisia kristinuskon muotoja, jotka ovat kannattaneet uskonnonvapautta. 1500-luvulla oli jo anabaptisteja ja 1600-luvulla kveekareita. Vallanpitäjät ovat kristinuskoisissa maissa nuivineet näihin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluneita.

Uudella ajalla Euroopassa syntynyt tiede jätti ennen pitkää jälkeensä islamilaisen kulta-ajan parhaat perinteet filosofiassa, ja islam jäykistyi oikeaoppisuuteensa. Muslimihallitsijoilla oli ennen sitä aikaa, kun länsi valloitti maailman, jo ollut pitkäaikaisia perinteitä siitä, että toisinajattelijoille sälytettiin raskas henkivero maksettavaksi. Tämä vero lisäsi suuresti "halukkuutta" kääntyä islamiin. Ihan niin kuin muslimeiden keskuudessa ei olisi oikein luotettu islamin moraaliseen läpilyöntivoimaan.

On huomattava, että Yhdysvallat on vapaa-ajattelijoiden perustama. Sosialismin wanha klassikko Karl Marx Friedrich Engelseineen arvosti yhdysvaltalaista ihmisoikeuksia suhteellisen paljon arvostavaa uskonnonvapausjärjestelmää.

Ihmisoikeudet ovat modernin tieteen, siihen liittyvän maallistumiskehityksen ja Ranskan suuren vallankumouksen hedelmiä. 

Darwin-palkintoja myönnetään nykyään myös keinoälyn älyttömän käytön aiheuttamille katastrofeille

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on pyrkinyt kiinnittämään vakavaa huomiota myös laittomaan maahanmuuttoon. Onhan ihan normaalia, että laiton maahanmuutto pidetään kurissa. Laillinen on eri asia. Mutta lienee edelleen totta, että Yhdysvaltain omat kasvis- ja hedelmäviljelykset eivät luultavasti kykenisi tuottamaan halpoja elintarvikkeita ilman laittomia maahanmuuttajia, mutta jätetään tämä yksityiskohta nyt liiemmälti huomiota.

Itse olen sitä mieltä, että niin maassa kuin maassa tulisi asettaa voimakkaat sanktiot yrityksille, jotka käyttävät sellaista työvoimaa, jolla ei ole lainsäädännön mukaista maassaolooikeutta.

Ja vielä isommat sanktiot orjatyövoiman käytöstä.

Kuulemma monesta on alkanut tuntua siltä kuin Yhdysvaltain rajaviranomaiset pyrkisivät nykyään siihen, että mahdollisimman monet maahanpyrkijät tulisivat käännytetyiksi rajalla. Hirveän monet maahantulijat tulevat hirveän syynätyiksi.

Kun olen katsellut Yhdysvaltain rajaohjelmia vuosien ajan, niin vielä en ole tainnut nähdä niissä sellaisia jaksoja, jotka ajallisesti sijoittuisivat presidentti Trumpin toiselle kaudelle, siis vuoden 2025 tammikuussa alkaneelle (nelivuotiselle) kaudelle.

Tunnettu yhdysvaltalainen tieteen pilalehti Annals of Improbable Research on 35 vuoden ajan palkinnut oikeita tieteellisiä tutkimuksia varjonobeleillaan. Nämä on tähän asti jaettu piintyneesti Yhdysvaltain kamaralla. Palkinnon saavat tutkimukset ovat sellaisia, joita ei voi eikä pitäisi toistaa. Toisaalta tutkimusten on tarkoitus saada ihmiset nauramaan, ja sitten miettimään.

Tänä Jeesuksen vuonna 2026 lehti on päättänyt kuitenkin pitää varmuuden vuoksi palkintojenjakotilaisuuden Yhdysvaltain ulkopuolella, jotta varmistettaisiin se, että mahdollisimman moni palkinnonsaajista pääsisi paikalle. Sveitsin Zürich on ystävällisesti luovuttanut tilat lafkan käyttöön tätä arvokasta tarkoitusta varten.

Syyskuun kolmantena päivänä tilaisuus tulee nyt sitten siis oleman pidettävä.

Jatkossa palkintojenjako ilmeisesti pidetään joka toisena vuonna Zürichissä ja joka toisena vuonna jossain muussa kaupungissa mutta ei välttämättä Sveitsissä.

Mutta Yhdysvaltoja ei pitopaikkana silti kokonaan unohdeta. Palkintoinstituution perustaja ja tekijämies Marc Abrahams on lausunut, että heidän nykyinen politiikkansa johtuu vain siitä, että varmistetaan, että palkintojen voittajat voivat matkustaa ja tavata toisensa. Hän sanoo, että huolimatta nykyisistä oudoista tuulista tiede ja tutkijat ja suuren yleisön rakkaus tieteeseen voivat edelleen hyvin Yhdysvalloissa.

Suunnitelmaan kuuluu myös, että tänä vuonna 2026 kolmen viikon kuluttua varsinaisesta palkintojenjakotilaisuudesta pidetään Yhdysvaltain itärannikolla sijaitsevan Massachusettsin osavaltion Cambridgessä, joka sijaitsee Bostonin vieressä, lyhyt ja suppea tilaisuus yöaikaan. Se tulee sisältämään:

• lyhyitä puheita menneitten vuosien palkinnonsaajilta 
• Tom Lehrerin (1928–2025), yhdysvaltalaisen muusikon, lauluja. Lehrer oli tullut tunnetuksi nasevista, humoristisista ja usein poliittisluontoisista lauluistaan. Ne olivat olleet suosittuja 1950- ja 1960-luvuilla. Miehen laulut olivat tavanneet parodioida musiikin lajeja, usein alkuperäisillä melodioilla
• tieteeseen liittyviä maalauksia "Huonon taiteen museosta" (engl. Museum of Bad Art (MOBA))

Lopuksi vielä jotenkin aiheeseen liittyen yhtä sun toista:

Jotkut tuntevat entuudestaan Darwin-palkinnot (engl. Darwin Awards ). Ne on jaettu ihmisille, jotka ovat onnistuneet poistamaan itsensä ihmiskunnan geenipoolista jollakin hölmöllä tavalla. (Toisille yksilöille on taas voitu myöntää pelkkiä kunniakirjoja.)

Uusinta uutta tällaisten palkintojen alalla on kuitenkin AI Darwin Awards. "AI"-lyhenne viittaa keinoälyyn, ja näitä palkintoja jaetaan tapauksille, joissa on saatu aikaan traagisimmat tuotokset keinoälyn käytössä.

Yksi lukuisista palkinnonsaajaehdokkaista on nyt tänä ensimmäisenä palkintojenjakovuonna Yhdysvaltain maahantulo/muutto ja tullilaitos ICE (ICE=U.S. Immigration and Customs Enforcement). AI Darwin Awards -palkintolautakunnan sivuilla lukee tällainen kuvaus syynä ehdokkuudelle:

(ICE) and the Department of Homeland Security for deploying an AI tool to screen 10,000 new recruit applications, confidently assuming that any résumé containing the word “officer” indicated law enforcement experience.

Kyse on tässä siis siitä, että ICE oli ottanut käyttöön keinoälyn, jonka piti raakata etukäteen ehdokkaita sen työntekijöiksi, kun näitä piti saada nopeasti lisää presidentti Trumpin raja- ym. politiikan toimeenpanon kunnolliseksi mahdollistamiseksi. Keinoäly raakkasi palvelukseen sopiviksi lukemattomat sellaiset hakijat, joiden hakemuksissa luki missä tahansa yhteydessä sana "officer". Hakijoita ilmeisesti oli riittänytkin. Ilmaisun oli haluttu tarkoittavan henkilöä, jolla on kokemusta lainvalvontaviranomaisen työstä, mutta tämän filosofisen virheen vuoksi alkuseulasta pääsi aika moni sellainen ihminen koulutukseen, joka oli ollut virkailija jossain muussa mielessä taikka vain halusi lainvalvontaviranomaiseksi, siis ICE:hen, vaikka ei omannut muodollista pätevyyttä.

No, virheitä sattuu.

Itse olen joka tapauksessa sitä mieltä, että generatiivinen keinoäly on saatanasta, tai ainakin syvyydestä, vaikka traagisiin virheisiin sen soveltamisessa ei syyllistyttäisiinkään.

Se vie leipää kirjoittajien suusta ja kopioi muiden tekstejä esittäen niiden olevan omiaan, ja vieläpä jo heikentää kuvataiteilijoiden ja näyttelijöiden toimeentuloa.

Minkä lisäksi sen käyttö vaatii erittäin paljon sähköä, jota tarvittaisiin muuallakin. Niin, ja lisäksi tietoteknisten laitteiden hinnat ovat runsaasti olleet kallistumassa, koska keinoälyä tekevät yhtiöt ovat hamunneet itselleen hirveitä määriä käyttömuisteja sekä massamuisteja.

Tällä hetkellä jo valtavan suuri osa koko World Wide Webin sisällöstä on keinoälyn tuottamaa. Minua ovat erityisesti ärsyttäneet sivustot, joissa kirjoittajaksi esitetään jokin suomalaisella nimellä ja ulkonäöllä varustettu henkilö mutta joiden tuotoksia pitemmälle lukiessa aina tapaa törmätä sellaiseen kielenkäyttöön, joka ei ole kantasuomalaista. Tie vie sylttytehtaalle.

Syvyydestä minä huudan sinua, Herra! 

Mutta onneksi keinoäly sentään vie leipää suomalaisten toimittajienkin suusta. 

...

PS. 10.7.2026: Mainitaan sitten vielä sekin, että generatiivinen keinoäly on tehnyt merkittävän helpoksi myös mm. rahan huijaamisen ihmisiltä ja identiteettivarkaudet.

Yhdysvaltalaiset aina väärentämässä liberalismin aatesisältöä

Yhdysvaltalaiset ovat jo pitemmän aikaa väärentäneet liberalismin aatesisältöä. Heikäläisten mukaan "liberalismia" on suurin piirtein mikä tahansa sellainen, mitä voidaan edistykselliseksi kutsua, vaikka tosiasiassa liberalismi on nimensä mukaisesti vapautta kannattava poliittinen ideologia, minkä vuoksi osa "edistyksellisyyden" lajeista jää väistämättä liberalismin aatteen järkevän määrittelyn ulkopuolelle.

Liberalismin aatteellisen kirjon vasen laita sijaitsee kaukana sosialismista. Sen sijaan modernin sosialidemokratian kanssa sillä on tiettyä kosketuspintaa sikäli, että ero liberalismin vasemman laidan ja sosialidemokratian oikean laidan välillä voi olla kuin veteen piirretty viiva. Tai ainakin, mikäli ao. sosiaalidemokratian muoto on tarpeeksi vapaudenhenkinen.

Tämän "veteen piirretyn viivan" synty on oikeastaan seurausta siitä, että yhteiskuntien siirryttyä yhä enemmän yleisemmän äänioikeuden sisältävään demokratiaan, on liberalismin potentiaalinen kannattajajoukko myöskin laajentunut nk. tavallisen kansan puolelle. Liberalismin ei tarvitse olla nykyään enää pelkkä herrojen, nk. paremman väen ja kapitalistiluokan poliittinen ideologia.

Toisaalta mikään järkevä syy ei edes tänä päivänä estä hyvin oikeistolaista ihmistä kutsumasta itseään liberaaliksi, jos tällainen ihminen kannattaa liberalismin vapausaatteita.

Kuukausi sitten eli 20.5.2026 olin julkaissut viimeisimmän, ja melko pitkän, selonteon omista poliittisideologisista mielipiteistäni. Olin kirjoituksen loppuun laittanut kaneetin, joka kuuluu näin:

Jos ei halua käyttää otsikkoon laittamaani sanaa kärnismi aatteen nimenä, niin voi käyttää vaikka ilmaisua liberaali työläismyönteinen konservatismi.

Minulle tuli blogimerkinnän julkaistuani kuitenkin mieleeni sellainen asia, että voisin olla nyt välillä kyllä vähemmän vakava ideologinen hemmo, vaikka tämä blogini onkin ennen kaikkea poliittisluontoinen. Ja seuraavaksi mieleeni juontui, oikeastaan välittömästi, kaksi asiaa: Ensimmäinen on se, että voisin kutsua itseäni yksinkertaisesti liberaaliksi. Olenhan varsin pitkään kannattanut varsin suurta osaa liberalismin aatesisällöistä. Ja toinen mieleeni juontunut asia on se, että tätä poliittista itsemääritystäni tulee seurata määrityksen, että sijoitun oikeisto-vasemmisto-akselilla liberalismin ja sosialidemokratian väliselle "veteen piirretylle viivalle". Ja jos joku haluaisi tarkempia tietoja poliittisista mielipiteistäni, niin voisin viitata ylemmäksi linkittämääni tekstiini "kärnismistä". (Kärnä on sukunimeni.) Laitan siihen osoittavan linkin tähän uudestaan: linkki.

Liberalismin kanssa sopii mielestäni erinomaisesti tai jopa parhaiten yhteen sen lausuminen, että keisarilla ei ole oikeasti vaatteita. Sivistyneet ihmiset tuntevat tuon sadun.

...Jos ihan pakko on, niin voin tarpeen oikein kovasti vaatiessa suostua nimittämään itseäni kansallisehkon liberalismin kannattajaksi.

Turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta

Noin yksi ja puoli kuukautta sitten mieleeni oli noussut ajatus kaiken turhuudesta. Tämän laukaisi päähäni se, että satuin kuulemaan Tuomari Nurmion ikivireän "lastenlaulun" Lasten mehuhetki vuodelta 1981.

Onnistuin myös lopulta keksimään, mihin ajatus kaiken turhuudesta liittyi.

Se liittyi siihen, että minua jonkin verran ottaa päähän eettisten pyrintöjen turhuus. Eetikkona oleminen ja eläminen on kovin hedelmätöntä.

Asiaan jotenkin liittyen, siteeraan alla kristinuskoisten pyhän kirjan Raamatun vanhimmassa 3/4-osassa eli Vanhassa testamentissa olevaa Saarnaajan kirjaa, tarkemmin sanoen sen luvun yhdeksän jaetta 11. Raamatun versio on Suomen virallisen evankelisluterilaisen kirkon Raamattu vuodelta 1992. Oi, katso:

Vielä tämän minä havaitsin auringon alla:

Juoksu ei ole nopeiden vallassa
eikä sota sankareiden,
ei leipä viisaiden,
ei rikkaus kyvykkäiden
eikä menestys älykkäiden.

Kaikki on ajan ja kohtalon vallassa.

Siteeraan vielä saman luvun alusta jakeet yhdestä kolmeen:

Kaiken tämän olen ottanut sydämelleni, tätä punninnut mielessäni: millä tavoin hurskaat ja viisaat ja heidän tekonsa ovat Jumalan kädessä. Ei ihminen itse tiedä, käykö hän kohti vihaa vai rakkautta. Kaikki, mikä hänen eteensä tulee, on turhuutta, koska kaikkien kohtalo on sama: niin jumalisen kuin jumalattoman, niin hyvän kuin pahan, puhtaan ja saastaisen, uhraajan ja sen joka ei uhraa. Hyvän käy samoin kuin syntisen, valan vannojan samoin kuin vannomista karttavan. Kaikessa, mikä auringon alla tapahtuu, on lohdutonta juuri se, että jokaisen kohtalo on sama, niin kuin sekin, että ihmisen sydän on pahuutta täynnä ja että hänen sisimmässään asuu mielettömyys koko hänen elinaikansa, ja sen jälkeen – suoraa päätä vainajien joukkoon!

Minusta on nyt parasta panna aikaisempaa enemmän painoa estetiikalle. Estetiikka on hyvä, ja kaunista.

Ja kauneutta voi löytää vaikka mistä asioista.

...Mieleeni on noussut silti myös ajatus pyrintöjen turhuudesta elämässä yleisemminkin, sillä vaikka maailmankaikkeuden ensimmäinen perustava aines on järjestys, niin toinen sellainen on kaaos, joka on yhtä todellinen ja kiinteä osa todellisuutta kuin edellinenkin...

PS. Nousi ja tuli tässä myös elävästi mieleeni blogitekstini maailmankaikkeuden kahdesta kaistasta, joista vasemmanpuoleinen on kuollut elämätön maailmankaikkeus ja oikeanpuoleinen on elämä ja sen eri ilmenemismuodot.

Maailmankaikkeuden kaksi kaistaa

Olinhan minä joitakin kuukausia sitten julkaissut kahdessa eri blogissani merkinnän otsikolla Kuolemaan voi luottaa enemmän kuin elämään (julkaisu 1, julkaisu 2), jota voi halutessaan nimittää maailman masentavimmaksi blogimerkinnäksi. Se on ikään kuin paljon lyhyempi ja filosofinen versio venäläisen kirjailijan Fjodor Dostojevskin romaanista Kirjoituksia kellarista.

Tämä merkintäni on ikään kuin jatkoa tuolle blogitekstilleni. Esitän asiani vertauksella:

On tie, jolla on kaksi kaistaa. Vasemmanpuoleinen on kuollut elämätön maailmankaikkeus ja oikeanpuoleinen on elämä ja sen eri ilmenemismuodot.

Oikeanpuoleiselta kaistalta on mahdollista siirtyä vasemmalle kaistalle ja pitemmällä tähtäimellä sen joutuukin tekemään. Kun on tämän kaistanvaihdon, siirtymän, tehnyt, ei kykene enää palaamaan oikeanpuoleiselle kaistalle.

Illuusiot, osa kaksi

Me ihmiset olemme voimakkaasti kulttuuria luova ja sitä ja tietoa edelleen välittävä varsin älykäs tasankoapinalaji. Nykyiset isojen ihmisapinoiden joukkoon lasketut simpanssit ja kongonsimpanssit eli bonobot ovat tavallaan meidän rinnakkaisversioitamme, sillä heillä ja meillä on ollut yhteiset esi-isät joskus noin seitsemän miljoonaa vuotta sitten. Kulttuuria luovina ja välittävinä lajeina niiden ja eri gorilla- ja orankilajien yksilöt eivät kuitenkaan pääse lähellekään meidän tasoamme, vaikka simpanssit kuulemma suoriutuvat ihmistä paremmin muistipeleissä.

On kuulemma varsin todennäköistä, että meidän ja noiden yhteinen esi-isä kulki kahdella jalalla. Sahelinapinaihminen on voinut paljon muistuttaa tätä otusta.

Ihmissuvun lähimpiä esi-isiä on nimitetty suomen kielessä apinaihmisiksi erotuksena simpansseihin ja bonoboihin, sekä gorilloihin, orankeihin ja gibboneihin johtavista polveutumislinjoista, joihin kuuluvia siis tavataan kaikkia nimittää ihmisapinoiksi. Ensimmäisessä yhdyssanallisessa termissä "apina" on määrite, kun taas jälkimmäisessä pääsana. On kätevää tehdä tällainen erotus.

Lajimme homo sapiensin olemus voimallisena kulttuuriolentona ja kulttuurinluojalajina on kaikki seurausta siitä, että olemme joskus 70.000 vuotta sitten saaneet – ehkä kyseenalaiseksi siunaukseksi – sen, että me kykenemme kuvittelemaan paljon sellaisia asioita, joiden ei voida osoittaa olevan olemassa, ja jopa uskomaan niihin syvästi ja vakaumuksellisesti. Minulla itsellänikin on tähän lajiin kuuluvia perustelemattomia uskomuksia: arvomaailmani, eettiset ja moraaliset käsitykseni. Kaikki käsitykset perimmäisistä totuuksista ja elämän tarkoituksesta ovat tätä samaa. Mutta tämä lajimme erikoinen piirre on mahdollistanut myöskin yksilömäärältään suuret ihmisyhteisöt. Ne ovat mahdollisia, koska kykymme uskoa objektiivisesti katsoen olemattomiin tai todistamattomissa oleviin asioihin tekee mahdollisesti myös nk. kokoontumisen lipun ympärille. Eli toisin sanoen laajalla joukolla ihmisiä voi olla jokin yhteinen asia, johon he uskovat ja jonka puolesta he voivat elää ja vaikka kuolla.

Olen periaatteessa katsonut, että illuusioille ei olisi tarvetta sikäli, että haluaisin olla mies ilman illuusioita. Olen ajatellut, että kaipa sitä onkin ihan sopivaa olla jonkin verran kyyninen, kun elämä ja maailma ovat mitä ovat.

Olen kuitenkin todella tullut huomaamaan, että ihmiset tarvitsevat illuusioita. Niiden ansiosta he jaksavat elää sen sijaan, että olisivat kuin Mika Waltarin maailmankuulun romaanin Sinuhe egyptiläinen Horemhebin kaltainen hahmo, joka luottaa ainoastaan keihääseensä mutta joka ei todella kykene iloitsemaan elämästä.

En silti katso voivani itse uskoa johonkin illuusioon pitäen sitä todella ei-illuusiona, eli varmasti todellisena. Mutta minä haaveilen siitä, että voisin.

Tosin kova pala voi ihmiselle olla, jos todellisuus joskus sitten oikein pakottaa hänen illuusionsa romahtamaan.

Lajimme yksilöiden elämä on hankalaa ja monimutkaista. Miljoona vuotta sitten eläneiden erilaisten pystyihmisten maailmankatsomus oli ollut mukavampi ja yksinkertaisempi. Heillä oli paljon vähemmän illuusioita kuin meillä. Tosin pystyihmiset eivät olisi kyenneet keksimään sellaisia asioita kuin esim. silmäneula, keihäänheittokeppi, jousipyssy, henkimaailma, uskonnollisuus, rukoileminen, temppeli, valtio, metallit, kaivostoiminta, paperi, savukas ruuti, irtokirjasimet ja painokone, taivaanmekaniikka, tiede, höyrykone, sähkö, ihoa tuhoamaton saippua, vesivessa, moottori, moderni fysiikka eli kvanttifysiikka ja yleinen suhteellisuusteoria, lentokone, transistorit ja GPS-tyyppinen paikannus.

Mikä olisi lempimaani nimi

Minun lempimaani voisi olla nimeltään Impivaara ja lintukoto. Nimi olisi mielenkiintoista kääntää muille kielille, sitä paitsi.

"Kärnismi" poliittisena ideologiana

Tämä on taas jälleen kerran niitä vanhoja juttuja, joita olen harrastanut tässä blogissani jo aika monta kertaa. Olen tuossa välillä myös päättänyt olla julkaisematta paria lyhyempää oma-aatekuvaustani. Ne tuntuivat tylsiltä ja toisteisilta.

Lisäksi minun kannattanee nyt heti aluksi todeta, ettei tämän blogimerkinnän sisällöllä ole mitään tekemistä erään Keskusta-puolueen poliitikon nimeltä Mikko Kärnä kanssa.

Muotoilen tässä siis luonnoksenomaisesti jonkinlaisen poliittisen ideologian, jollaista voisin sanoa kannattavani, ainakin suurin piirtein. (Tällä kertaa ei ole kyse mistään lyhyestä listasta, kuten usein aikaisemmin on ollut.)

Olennainen osa ideologiaa on konservatiivinen periaate, nimittäin se, että tulee pyrkiä ennalta estämään poliittisten päätösten tarkoittamattomat ikävät sivuvaikutukset. Toisin sanoen poliittisia päätöksiä tulee puntaroida melko tarkkaan etukäteen, ettei mitään satu.

Ideologia kannattaa demokratian ohella liberalismin vapausoikeuksia, mukaan lukien sananvapaus. Sananvapaudessa on kysymys siitä, että ihmiset sallivat sananvapauden niillekin ihmisille, jotka omasta mielestä ovat väärässä. Sananvapaudessa on kysymys myös siitä, että ei sallita heimokantaisten, uskonnollisten ja ideologisten tabujen kahlita vapaata sanaa, eikä edes hyväntahtoisten aikomusten. Kaikki "pyhät" tarinat, hahmot, kirjat ja uskomukset olkoot vapaata riistaa julkisuudessa. Lyhyesti sanoen sananvapaudessa on kysymys siitä, että ihmisillä on oikeus lausua (myös) helvetin typeriä mielipiteitä julkisesti. Siitä, mikä sitten on helvetin typerä mielipide, eri ihmisillä on erilaisia käsityksiä. Itse toivon, että mielipiteet ovat mahdollisimman pitkälle tieteellisesti perusteltuja, mutta arkimielipiteisiin ja henkilökohtaiseen maailmankatsomukseen ja arvoihin liittyen tätä ei voida vaatia. Tieteellisimminkin suuntautuneilla ihmisillä on näihin kolmeen liittyen epätieteellisiä uskomuksia.

Ideologian mukaan kullakin kansalla, etnisyydellä ja kansakunnalla on oikeus ajaa omia etujaan, kunhan tekee sen loukkaamatta isommin muiden kansojen tai etnisyyksien ja muiden maiden ja kansojen tai etnisyyksien ihmisten ihmisoikeuksia.

Ideologia kannattaa isänmaallisuutta.

Ideologia kannattaa kansalaisoikeuksia, jotka ovat eri asia kuin yleiset ihmisoikeudet, jotka taas kuuluvat kaikille homo sapiens -tasankoapinalajiin kuuluville.

Ideologia suhtautuu periaatteessa myötämielisesti uskonto-nimiseen kulttuuriseen ilmiöön sinänsä ja myöskin muihin vastaaviin illuusioihin, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista (kunhan ne eivät ns. pyri hyppimään silmille).

Ideologia suhtautuu kuitenkin kriittisesti sellaiseen, että uskonnoille ja uskonnolliselle yhdyskunnille annetaan poliittista valtaa. Jotta uskonto voi ilmiönä oikeasti kukoistaa, niin uskonnollisille rikkaruohoilmiöille ei saa antaa tilaa.

Ideologia kannattaa sekulaaria valtiota ja sen puolustamista teokratian tai pappisvallan kannattajia vastaan. Julkisen vallan ja uskonnollisten yhdyskuntien tulee olla erotettuja toisistaan sekä ideologisesti että hallinnon tasolla. Kelpoisuus julkisen vallan virkoihin ei saa olla sidottu jonkin tietyn uskonnon kannattajiin tai jonkin tietyn uskonyhteisön jäsenyyteen. Uskonto olkoon yhteiskunnassa yksityisasia.

Ideologia kannattaa sitä, että pyhää sotaa toisinajattelevia vastaan kannattavien uskontojen ja uskonnollisten yhdyskuntien tulee olla lailla kiellettyjä. Ideologia kannattaa myöskin sitä, että sellaisten uskontojen ja uskonnollisten yhdyskuntien tulee olla kiellettyjä, jotka pitävät toisinajattelijoita yhteiskunnallisessa mielessä alempiarvoisina.

Myöskin rahankeruukoneeksi esim. johtajan tai johtajien aineellisen edun hyväksi muodostettujen uskontojen ja uskonnollisten yhdyskuntien tulee olla lailla kiellettyjä.

Menestysteologiaksi nimitetään sellaisia uskonnon suuntauksia, joiden mukaan "oikean uskonnon" seuraamisen mukana tulee myös maallinen menestys. Ideologia kannattaa sitä, että myöskin menestysteologiaa kannattavien uskontojen ja uskonnollisten yhdyskuntien tulee olla lailla kiellettyjä. 

Myöskin ideologia kannattaa sitä, että jos uskonto tai uskonnollinen yhdyskunta on sitä mieltä, että orjuus tai orjien seksuaalinen hyväksikäyttö on nykyään oikein tai on joskus ollut oikein, kyseisen uskonnon tai uskonnollisen yhdyskunnan tulee olla lailla kielletty.

Ideologia kannattaa myös sitä, että ollakseen laillinen ja suvaittu uskonnollisen yhdyskunnan tulee hyväksyä periaate, että sen jäsenien ei ole pakko olla uskovaisia. Sen sijaan hyväksytään se, että uskonnollinen yhdyskunta saa esittää aikuisena jäseneksi liittymisen ehdoksi uskovaisuuden, kunhan se ei myöhemmin pyri estämään pakkokeinoin tai painostamalla uskonnollisen vakaumuksen jättämistä. Myöskin sellaisten uskontojen tulee olla ideologian mukaan kiellettyjä, jotka pyrkivät kieltämään uskonnollisen yhdyskunnan jäseniä ystävien hankkimisen yhteisön ulkopuolelta.

Ja ideologia kannattaa sitä, että eläinten rituaaliteurastamisen tulee olla lailla kiellettyä sekä sitä, että rituaaliteurastettujen eläinten lihaa ei saa myydä eikä tarjoilla. Ideologia kannattaa myös sitä, että julkisen vallan hallinnoimissa tai tukea saavissa kouluissa ja oppilaitoksissa ja lastentarhoissa sekä muissakin julkisen vallan instansseissa ei tarvitse eikä pidä olla syöjille tarjolla rituaalisesti "puhdasta" vaihtoehtoa ruoaksi.

Ideologia kuitenkin hyväksyy, että valtiossa poliitikot ja puolueet saavat kannattaa uskonnollismielisiäkin ideoita, kunhan ne eivät ole jonkin tietyn uskonnon tai uskonyhteisön omaisuutta vaan myös joidenkin muunlaisten uskovaisten tai ei-uskovaisten ihmisten kannattamia. Uskovaisia ja uskonnollisia ihmisiä ei toki pidä kohdella yhteiskunnassa ali-ihmisinä, elleivät he anna riittävästi aihetta sellaiseen, toisin sanoen, kunhan eivät ns. hypi silmille.

Ideologia kannattaa sitä, että demokratianvastaisten sekä rasististen ja poliittista väkivaltaa kannattavien poliittisten puolueiden ja liikkeiden tulee olla lailla kiellettyjä. Rasismilla tarkoitetaan siis ihmisarvon epäämistä "väärää" rotua tai etnisyyttä edustavilta ihmisiltä.

Demokratian itsepuolustuksen vuoksi ideologia myöskin kannattaa sellaista, että äänioikeus on sidottu siihen, että kansalainen ei kannata uskonnollista poliittista ideologiaa, sekä sellaista, että kelpoisuus julkisiin virkoihin on sidottu siihen, että kansalainen hyväksyy tieteellisen menetelmän, jossa on kysymys tiedon hankkimisesta mahdollisimman objektiivisin keinoin. Myöskään ihminen, jolla ei ole äänioikeutta, ei ole kelpoinen julkisiin virkoihin.

Ideologia hyväksyy markkinatalouden yksityisine yrityksineen sillä perusteella että talouselämän saattaminen julkisen vallan omistukseen/hallintaan aiheuttaa epätoivottuja seurauksia, sellaisia kuten byrokratian ja tuotannon tehottomuuden suuren lisääntymisen ja tuotannon huonon vastaamisen kuluttajien tarpeisiin. Markkinoita ja markkinataloutta ei kuitenkaan pidä kohdella joidenkin liberalismin haukkojen tapaan kuin ne olisivat jumalia tai jumalallinen säätämys. Ideologia kannattaa sitä, että julkisen vallan tulee korjata markkinatalouden toimintaan sisältyviä virheitä. Oletuksena on, että missä markkinataloutta ei koko ajan suitsita ja kontrolloida poliittisesti, seuraus on pitemmällä tähtäimellä sorto ja demokratian tuho.

(Sosialismiin voidaan siirtyä vasta sitten, kun sen ilmeiset valuviat on korjattu, hyvät Marx ja Engels. Te saatoitte olla älykkäitä ja hyväntahtoisia ihmisiä, mutta te olitte niin kovin monessa asiassa kuitenkin väärässä. Maanmiehenne, oikeistososiaalidemokraattinen teoreetikko Eduard Bernstein korjasi teidän erehdyksenne. Vaikka kyllä minä silti jossain syvällä sisimmässäni varmaankin kannatan jonkinlaista sosialistista, eetosta, jos saan näin sanoa, vaikkakin maltillisessa muodossa.)

Ideologia kannattaa filosofi John Rawlsin (1921-2002) vapausperiaatetta ja eroperiaatetta: Vapausperiaatteen mukaan kaikille ihmisille tulee taata mahdollisimman laajat vapaudet siten, etteivät ne rajoita toisten ihmisten samanlaisia vapauksia. Eroperiaatteen mukaan taas vain ne taloudelliset erot ovat oikeudenmukaisia, jotka maksimoivat sen kansalaisen aseman, joka loppujen lopuksi jää huonoimpaan asemaan. Joidenkin ihmisten kohdalla voidaan siis oikeuttaa korkeammat tulot, jos se hyödyttää myös vähäosaisimpia.

Ideologian mukaan on olemassa nk. luonnollisia monopoleja, joita julkisen vallan ei käytännön syistä, so. yleisen edun vuoksi, kannata antaa markkinoitten hoidettavaksi.

...Käytännön syistä ideologiaan kuuluu myös sen kannattaminen, että poliitikkojen tulisi olla halukkaita kertomaan asia julki, kun niin kutsutusti keisarilla ei ole vaatteita.

I PS.: 

Jos pitäisi kuvata mahdollisimman lyhyesti tässä esittämäni poliittinen ideologia, niin mielestäni tällainen kuvaus olisi osuva:

Em. konservatiivinen periaate, vapaudenhenkisyys, isänmaallisuus, demokraattisuus ja sekularismi.

Mutta paras selittää lyhytkuvauksen kaksi viimeistä kohtaa vielä pitemmin. Demokraattisuus tarkoittaa sitä, että ideologia kannattaa demokratiaa sekä sitä, että ihmisiin tulee suhtautua täysien ihmisoikeuksien pohjalta. Sekularismi tarkoittaa sitä, että ideologia kannattaa sitä, että valtion ja julkisen vallan tulee olla uskonnoista ja uskonnollisista yhdyskunnista erotettuna, sekä sitä, että uskonnollinen yhteiskuntajärjestelmä torjutaan.

Jos ei halua käyttää otsikkoon laittamaani sanaa kärnismi aatteen nimenä, niin voi käyttää vaikka ilmaisua liberaali työläismyönteinen konservatismi.

(Se, että kehtaan ja viitsin käyttää nimessä sanaa "konservatismi", juontuu osaltaan sellaisesta tuntemastani historiallisesta tosiasiasta, että eräässä elämänvaiheessaan brittiläinen konservatiivinen poliitikko Benjamin Disraeli (1804–1881) oli ollut sitä mieltä, että Yhdistyneen kuningaskunnan yläluokan tulisi liittoutua työväestön kanssa vastustamaan maan keskiluokan itsekkyyttä.)

Taivaassa on kuumempaa kuin helvetissä

Paul Bourke -nimistä henkilöä on kiinnostanut se kysymys, että mikä on kristinuskoisuuden mukaisen taivaan lämpötila. Mies on laskenut asian käyttäen hyväkseen Stefanin–Boltzmannin lakia, joka on fysikaalinen laki, jonka mukaan mustan kappaleen säteilemä teho pinta-alaa kohti on suoraan verrannollinen lämpötilan neljänteen potenssiin.

Hän perustaa taivaan todellista lämpötilaa koskevat laskelmansa Jesajan kirjan 30. luvun 26. jakeeseen, joka kuuluu kokonaisuudessaan näin:

Silloin kuun valo on oleva kuin auringon valo, ja auringon valo on oleva seitsenkertainen, kuin seitsemän päivän valo yhdellä kertaa – sinä päivänä, jona Herra sitoo kansansa haavat ja parantaa sen ruhjeet ja vammat.

Bourke oli  siteerannut vain asian kannalta oleellisen osan jakeesta selitystekstissään:

Moreover the light of the moon shall be as the light of the sun, and the light of the sun shall be sevenfold, as the light of seven days

Kaava ja sen mukaiset laskut löytyvät tältä hänen nettisivujensa sivulta: Heaven is hotter than hell!.

Jos kutsuisin itseäni ateistiksi

Jos kutsuisin itseäni ateistiksi, niin se tarkoittaisi vain sitä, että vaikka en kiellä yhdenkään "ainoan" Jumalan, tai muunkaan jumalan, olemassaoloa, niin en usko, että on olemassa tieteellisiä, objektiivisia, perusteita uskoa, että jokin jumalista, tai yleensä jumalia, olisi olemassa.

Jos nimittäisin itseäni kulttuurikristityksi, niin se tarkoittaisi sitä, että arvostaisin sellaista kristillisyyttä, joka ei halua yhteiskunnassa sortaa toisinajattelijoita. Toisin sanoen esim. kveekarismia. Kristillisyys on kuitenkin keskimäärin ollut melko sortavaa historian aikana.

Toisaalta kveekarismi on jonkinlainen spiritualismin alalaji. Siis siinä merkityksessä, että uskotaan voitavan olla yhteydessä johonkin suurempaan kuin itse, tai "Korkeimpaan", kokonaan ilman välihenkilöitä tai välineitä välissä. Spiritualismi ei ole myöskään kirjanuskovaisuutta.

Kun kveekarismi on spiritualismia, niin on kyseenalaista, että voisiko edes alkuperäistä 1600-luvun kveekarismia nimittää kristinuskon alalajiksi, vaikka kveekarismi syntyi kristinuskoperusteisesti kristinuskoisen kulttuurin piirissä. (Olen käynyt elämäni aikana yhden kerran kveekariseurakunnan kokouksessa monta vuotta sitten. Yksi hyvä kaverini vei minut tuolloin autollaan sinne, ja mielenkiinnosta hän tuli mukaan. Valitettavasti hän nukahti hiljaisen tunnin aikana, ja ihmetteli sen päätyttyä, että kuinka lyhyeltä ajalta yksi tunti tuntuikaan. Siinä hän oli tuolilla istuen torkkunut.)

Lopuksi haluan vielä mainita sen, minkä olen blogeissani tähän mennessä tuonut esiin jo monta kertaa. Sen, että lajimme homo sapiensin olemus voimallisena kulttuuriolentona ja kulttuurinluojalajina, on kaikki seurausta siitä, että olemme joskus 70.000 vuotta sitten saaneet – ehkä kyseenalaiseksi siunaukseksi – sen, että me kykenemme kuvittelemaan paljon sellaisia asioita, joiden ei voida osoittaa olevan olemassa, ja jopa uskomaan niihin syvästi ja vakaumuksellisesti. Minulla itsellänikin on tähän lajiin kuuluvia perustelemattomia uskomuksia: arvomaailmani, eettiset ja moraaliset käsitykseni. Kaikki käsitykset perimmäisistä totuuksista ja elämän tarkoituksesta ovat tätä samaa. Mutta tämä lajimme erikoinen piirre on mahdollistanut myöskin yksilömäärältään suuret ihmisyhteisöt. Ne ovat mahdollisia, koska kykymme uskoa objektiivisesti katsoen olemattomiin tai todistamattomissa oleviin asioihin tekee mahdollisesti myös nk. kokoontumisen lipun ympärille. Eli toisin sanoen laajalla joukolla ihmisiä voi olla jokin yhteinen asia, johon he uskovat ja jonka puolesta he voivat elää ja vaikka kuolla.

Ja siihen jotenkin myös liittyen: kuten olen myöskin lausunut useaan kertaan, niin monikulttuurisuuden vastakohta ei ole monokulttuuri vaan se, että yhteiskunnassa on olemassa yhteiset minimisäännöt, joiden mukaan kaikki tai melkein kaikki elävät. Ja jos mennään kveekareita huomattavan paljon kauemmas historiaan, niin Rooman valtakunnan viranomaiset aikoinaan ainakin joskus vainosivat kristittyjä, koska nämä eivät yleensä suostuneet edes yhtä ainutta suitsukkeenmurusta uhraamaan keisarin puolesta. Tällainen käyttäytyminen käsitettiin epälojaalisuudeksi valtiota kohtaan. Kristityt kyllä halusivat tuolloin esiintyä lainkuuliaisina valtion alamaisina, mutta Rooman valtakunnan minimisäännöt vaativat tuolloin uskollisuuden osoittamista teoilla.

Mikä on sinun toteemieläimesi? Mitä tabuja sinulla on?

Koska puoluekuri nyt kuitenkin on tosiasia meidän typerässä parlamentarismissamme...

Blogissani Mullokala seikkailee viime vuoden 2025 jKr. syyskuussa julkaisemani siteerausmerkinnän lukijakommenteissa tapahtui jotain, mikä oli herättänyt minussa suorastaan poliittisen uudistajan. Edellisellä kerralla näin oli käynyt kesäkuussa, jolloin olin julkaissut toisessa blogissani tekstin Seksikäs poliittinen järjestelmä. (Joka minusta on kuitenkin huono, mutta sitä pitää yrittää.)

Kiitoksia kaikille osallistujille. Erityinen kiitos nimimerkille QroquiusKad.

Kyseisessä syyskuisessa blogimerkinnässä oli kyse siitä, että selvästi nykyistä 200:ta pienempi määrä kansanedustajia riittäisi, kun kerran nämä joutuvat joka tapauksessa noudattamaan ja tottelemaan puoluekuria.

Siihen jotenkin liittyen olin vuonna 2012 jo julkaissut nettisivuillani asiallisen tekstin Hallituksen muodostaminen, jossa hieman käsittelen asiaa.

Suomen nykyisenkin perustuslain mukaan ilmeisesti kansanedustajia sitovat ainoastaan omatunto ja Suomen laki. Puoluekuri on vastoin tätä perustuslain ilmaisemaa arvoa. Käytännössä puolueet katsovat joutuvansa paimentamaan jäsen-kansanedustajiaan siinä, kuinka nämä äänestävät eduskunnassa ja mitä sanovat julkisuudessa. Puolueita ei meidän järjestelmässämme ilmeisesti voida rangaista tällaisesta toimintakulttuurista.

Toisaalta parlamentaarisen demokratian ollessa voimassa puolueiden voisi olla vaikea suoda omille kansanedustajille vapaita käsiä kaiken suhteen. Hallitukset voisivat kaatua joskus melko äkkiä, jos useampi jonkin hallituspuolueen kansanedustajista äänestäisi luottamuslauseäänestyksessä hallitusta vastaan. Tai muissa tärkeissä äänestyksissä.

Luottamuslauseäänestykset ovat parlamentaarisissa demokratioissa enemmänkin näytelmää. Eivät hallituspuolueiden kansanedustajat tapaa äänestää omaa hallitustaan vastaan, ellei hallituspuolue ole sisäisesti erityisen hajonnut.

Ja oppositiossa olevien puolueiden kansanedustajat eivät tapaa kieltäytyä äänestämästä hallituksen luottamusta vastaan, ellei oppositiopuolue ole tehnyt sopimusta hallituksen tukemisesta.

Kyse on siitä, kuka pääsee käyttämään valtaa. Kun on valtaa, pääsee vaikuttamaan siihen, kuinka valtiossa ja yhteiskunnassa asiat tulevat toimimaan. Kyse on myös puolueiden ja poliitikkojen sidosryhmien taloudellisista ja muista eduista.

Liian pehmeä ja pörröinen puolue helposti menettää pelin. Kannattaa iskeä railoja oman puolueen ja muiden puolueiden väliin, jotta pärjää vaaleissa.

Sveitsi suorine demokratioineen, jonka avulla äänestäjät voivat halutessaan kävellä poliittisten päättäjien tahdon yli, on onnistunut tuottamaan kuitenkin tässä suhteessa toimivan poliittisen järjestelmän huolimatta maan järjestelmän parlamentaarisuudesta. Siinä on tällainen jännä piirre: koska on aina vaara, että oppositiossa oleva puolue masinoisi joukoittain kansanäänestysaloitteita, on Sveitsissä ollut ja on edelleen käytössä kaikkien tai melkein kaikkien puolueiden hallitukset. Sveitsissä riippuu näin asiakysymyksestä, onko jokin puolue kulloinkin "hallituksessa" vaiko "oppositiossa". Minusta tämä on tervettä.

Olen muuten jokunen vuosi sitten julkaissut sveitsiläisestä järjestelmästä tämän laajemman selostuksen, jos ketään kiinnostaa.

Kansanedustajien vapaa mandaatti on ilmeisesti ollut Suomessa alun perin porvarillinen keksintö, mutta sitä hylkivät nykyään myös porvarilliset puolueet.

Ratkaisu ei minusta voi olla rekisteröityjen puolueiden olemassaolon kieltäminen eduskunnassa. Vaikka sellaisen mallin voimassaollessa – ehkä – saataisiinkin aikaiseksi toimiva hallitus, niin poliittisten puolueiden olemassaolo tuottaa kuitenkin äänestäjille eräänlaisen minimaalisen poliittisen kuluttajansuojan: äänestäjät tietävät jotain todellista poliitikoistaan näiden taustapuolueen ideologian perusteella.

Ja suomalaisen poliittisen järjestelmän luonteen vuoksi kansalaiset tosiaankin äänestävät eduskuntavaaleissa ensisijaisesti puoluetta vaikka kuvittelisivatkin äänestävänsä ensisijaisesti henkilöä. Se ääni menee joka tapauksessa ehdokkaan puolueelle, joka määrää läpi päässeille kaapin paikan, ainakin puolueen johdolle todella tärkeissä asioissa.

Sain ym. siteerausblogissani tapahtuneen tapauksen ml. lukijakommentoijieni ansiosta rakennettua pikapikaa päässäni mallin siitä, kuinka voitaisiin ottaa ilo irti puoluekurista ja tehdä samalla Suomen poliittisesta järjestelmästä rationaalisempi. Se on tällainen:

Koko Suomesta tehtäisiin yksi vaalipiiri. Ainoa poikkeus tästä olisi Ahvenanmaa, jolla olisi yksi kansanedustaja, kuten nykyisinkin.

Manner-Suomen vaalipiiristä eduskuntaan pääsisi ainoastaan yksi kansanedustaja 20 eniten ääniä saaneesta puolueesta (yksi edustaja puoluetta kohti oli alussa mainitsemani nimimerkin QroquiusKad idea). Eduskunnassa kunkin puolueen ainoalla kansanedustajalla olisi sama määrä ääniä kuin hänen puolueensa on eduskuntavaaleissa saanut. (Voitaisiin toki äänimäärä eduskunnassa muuntaa johonkin pyöreään yksinkertaiseen lukuun, jos se tuntuisi sopivammalta.)

Tällainen malli toteuttaisi samalla mahdollisimman pitkälle suhteellisen vaalitavan.

Lapista voitaisiin toki vielä valita erikseen yksi ylimääräinen, äänivallaton, edustaja saamelaisten keskuudesta, kunhan metsäsaamelaisetkin saisivat olla mukana siinä.

Kunkin puolueen kansanedustaja saisi tai voisi olla puolueen puheenjohtaja.

Kansanedustajat saisivat mukaansa eduskuntatyöskentelyyn jokusen avustajan omasta puolueestaan. Puolueiden paikallisjärjestöt tuottaisivat omalle kansanedustajalleen ajantasaista tietoa kentän mielipiteistä ja tilanteesta.

Koska tällainen yhden kansanedustajan malli voisi pahimmillaan johtaa jonkinlaiseen diktatuuriin, tai ainakin nk. ohjattuun demokratiaan, tulisi puolueiden äänimäärissä olla joka tapauksessa periaatteellinen rajoitus. 40 % äänivallasta ylittävän osan, jos jokin puolue nyt voisi tuollaisen äänivyöryn joskus saada, puolue joutuisi luovuttamaan haluamalleen puolueelle tai puolueille. Äänivyörypuolue voisi luovuttaa ylimääräiset äänensä periaatteessa myös eduskunnan ulkopuolelle jääneille puolueille, jolloin nämä nousisivat eduskuntaan. Sovitaan nyt kuitenkin, että äänet saisi jakaa korkeintaan kahdelle puolueelle ja samalle puolueelle ei ylimäärä-ääniä voisi luovuttaa kahtena peräkkäisenä eduskuntakautena.

Ongelmaksi tällaisessa järjestelmässä jää potentiaalinen alueellisen edustavuuden  puute. Minusta ongelma voitaisiin ratkaista perustamalla senaatti eli ylähuone eduskunnan yhteyteen.

Sitä varten jouduttaisiin ikävä kyllä rakentamaan uusi parlamenttitalo, mutta on julkista rahaa pistetty turhempaankin.

Sovitaan nyt, että eduskunnan uuden kamarin, senaatin, paikkamäärä olisi 200. Yksi paikoista kuuluisi Ahvenanmaalle.

Senaattorit valittaisiin yhden hengen vaalipiireistä. Puolueet saisivat asettaa niihin ehdokkaita. Jos vaalipiirissä olisi kaksi ihmistä ehdolla, äänestäjät antaisivat valitsemalleen ehdokkaalle seitsemän ääntä. Jos ehdokkaita olisi vaalipiirissä enemmän kuin kaksi, he antaisivat mielestään parhaimmalle ehdokkaalle viisi ääntä ja toiseksi parhaimmalle kaksi ääntä.

Yhden hengen vaalipiirit toteuttaisivat melko hyvin alueellisen edustavuuden, ja kahden äänen käyttö äänestyskopissa tukisi "maltillisia" ehdokkaita.

Ahvenanmaalla olisi vain se yksi edustaja senaatissa. Loput paikat jaettaisiin suurin piirtein kolmeen osaan, joihin valittaisiin neljän vuoden välein noin kolmasosa senaattoreista. Senaattorin kausi olisi 12 vuotta.

200 jaettuna 3:lla on noin 66,7 senaattoria. Sinä vuonna, kun Ahvenanmaalta valittaisiin sen ainoa senaattori, manner-Suomesta valittaisiin 66 senaattoria. Muina vuosina manner-Suomesta valittaisiin 67 senaattoria.

Niin, ja tärkein asia senaatissa olisi se, että se toimisi lähinnä neuvoa-antavana elimenä, siis alahuoneelle ja hallitukselle. Paitsi että se antaisi julkilausumia ja herättäisi keskustelua, niin sen tehtäviin voisi sisällyttää myös sen, että se voisi halutessaan estää väliaikaisesti alahuoneen säätämää lainsäädäntöä. Siinä suhteessa senaattimme muistuttaisi Yhdistyneen kuningaskunnan nykyistä ylähuonetta, jonka valtaa on viime vuosikymmeninä karsittu rajusti.

Senaattorit joutuisivat myöskin eroamaan puolueestaan tullessaan valituiksi. He eivät saisi ottaa määräyksiä vastaan entiseltä puolueeltaan ollessaan virassa. Ja heidän virkakautensa päätyttyä he eivät asettua uudestaan ehdolle senaattiin, ja lisäksi he eivät saisi neljään vuoteen liittyä minkään puolueen jäseneksi.

Mallini tekisi kaiken muun ohella mahdottomaksi siltarumpupolitiikan, tai ainakin kannatukseltaan suurimmille puolueille.

PS. Mallini mahdollisesti sopisi myös liittovaltioille ja valtioliitoille.

Kirjaesittely: Terry Pratchett: Niistäjä

Olen tainnut lukea elämäni aikana englantilaisen kirjailijan Terry Pratchettin (1948-2015) Kiekkomaailma-sarjan romaaneja ainakin useita. Tosin en mitenkään kovin kronologisessa järjestyksessä. Sarjan tarinat tapahtuvat litteällä planeetalla, joka sijaitsee neljän melko suurikokoisen norsun päällä, jotka puolestaan seisovat vielä suurikokoisemman kilpikonnan, joka vaeltaa avaruudessa, päällä.

Sarjan maailmassa luonnonlait eroavat hieman meidän maailmamme luonnonlaeista, ja magiakin saattaa olla läsnä. Maailman teknologinen taso on jonkin verran meidän maailmaamme jäljessä, mutta vain jonkin verran.

Minua itseäni miellyttää se, että Kiekkomaailman väestöön kuuluu muitakin älyllisiä lajeja ihmisten lisäksi, sellaisia kuten ihmissudet, vampyyrit, peikot ja kääpiöt. Meidän maailmastammehan toinen älyllinen laji, neandertalinihminen, oli hävinnyt kokonaan jo noin 40.000 vuotta sitten. Floresinihminen oli hävinnyt vasta jonkin verran aikaisemmin. Mainitsen tämänkin lajin, koska huolimatta pienestä aivotilavuudestaan sillä oli saattanut olla yhtä suuret älynlahjat kuin myöhäisillä pystyihmisillä. Toisaalta viimeiset pystyihmisistä ovat saattaneet elää samoihin aikoihin kuin viimeiset floresinihmisistä.

Terry Pratchettin Kiekkomaailmaan sijoittuva romaani Niistäjä on julkaistu vuonna 2011 nimellä Snuff ja suomeksi viisi vuotta myöhemmin.

Niistäjän juoni alkaa siitä, kun paikallinen diktaattori Vetinari määrää työholistin Vartiostonsa komentajan Sam Vimesin lähtemään puolisonsa, hirveän rikkaan lady Sybilin, kanssa maalaiskartanoon lomalle. Vaimoke oli itse asiassa toivonut tällaista jo pitkään.

Sam Vimes on entinen katujen kasvatti ja kokenut katupappelija, joka oli myöhemmin onnistunut luomaan menestyksellisen uran poliisivoimissa. Hän on hirvittävän pätevä, ja sitä paitsi rehellinen. Ja Vetinari vaikuttaa luottavan häneen.

Vetinarin valtakunta on diktatorisesta hallinnostaan huolimatta oikeusvaltio. Minua miellyttää tämä. Vetinarikin on mielestäni hienosti luotu persoona.

Vimesillä ja Sybilillä on myös pieni poikansa mukana lomareissulla. Tämä Sam Vimes nuorempi pitää erityisen paljon ulostetta käsittelevistä kirjoista. Niiden ansiosta hän on myös oma-aloitteisesti saanut tartuttua muunkinlaiseen kirjallisuuteen.

Komentaja Vimes joutuu nyt kohtaamaan maaseudun kurjan tylsyyden ja pelottavat luonnoneläimet, joista hänellä ei ole kokemusta. Suurella henkilökunnalla varustettuun kartanoon heitä seuraa myös Vimesin taatusti luotettava ja vakaa "herrasmiespalvelija", jolla on hieman samanlainen tausta kuin isännällään. Palvelija ei kuitenkaan ole poliisilaitoksen palveluksessa eikä ole siellä koskaan ollutkaan.

Maaseudulla ihmisillä on myös erilaiset tavat ja erilainen mentaliteetti kuin kaupungissa.

Sen lisäksi että hän pääsee nyt olemaan enemmän poikansa kanssa, Vimes pelkää muuten joutuvansa kokemaan täyttä tylsyyttä aivan koko lomansa ajan.

Mutta vanhan poliisin nenä on vainukas. Rikos haisee siihen.

Ja mitä tästä sitten seuraa, kun tällainen poliisi pistää nenänsä asioihin oman toimivalta-alueensa ulkopuolella.

Niistäjässä käsitellään paljon hiisiongelmaa. Jos en hiisiä aikaisemmin ole tässä maininnut, niin näitä pidetään kirjan maailmassa jonkin verran haitallisena väkenä. Toisaalta hiidet kuuluvat siinä myös älyllisiin lajeihin, vaikka voivatkin olla muulajisten mielestä aikamoinen riesa.

Tässä romaanissa ei käsitellä ollenkaan Kiekkomaailman maantiedettä, ja magiakin on paikalla vain viitteenomaisesti. Sen sijaan eri älyllisten lajien enemmän tai sitten vähemmän rauhaisa rinnakkaiselo samalla planeetalla tuodaan voimallisesti esiin.

Ja täytyy sanoa, että uppouduin kirjan maailmaan oikein urakalla.

Uskontojen "totuudet" ovat muuttuvaisia, ja se pitää vain hyväksyä

Periaatteessa ja käytännössäkin yksikään uskonnoista ei ole nk. kiveen hakattu. Ne kaikki muuttuvat aikaa myöten.

Mielestäni uskonnollisten yhdyskuntien ja kaikkien muidenkin tahojen tulisi hyväksyä sellainen totuus, että uskontojen "totuudet" ovat muuttuvaisia.

Miete: luonto, tasa-arvo ja ihminen

Luonto ei ole tehnyt ihmisiä tasa-arvoisiksi. Ihminen voi sen tehdä.

Luterilaisesta kastekäsityksestä

Ja tässä taas vaihteeksi tällainen pieni teksti dogmatiikan alalta: 

Luterilaisen opin mukaan ihmiset tulee kastaa lapsina. Kasteen kautta ihminen tulee Jumalan lapseksi. Luterilainen kaste siis vaikuttaa ihmisistä riippumatta Jumalan pyhän voiman kautta.

Luterilaisuuden mukaan aikuiskaste on ihmisen oma teko, koska silloin ihminen tulee itse kastettavaksi, vaikka hän ei tiukasti ottaen kyllä kastakaan itse itseään.

Kun taas vanhemmat vievät ymmärtämättömän pikkulapsensa kastettavaksi, niin se katsotaan Jumalan teoksi.

Jos siis ihmiset kastetaan aikuisina, niin kyseessä on silloin paha paha.

Mutta tästä voidaan päätellä, että jos ihmistä ei ole lapsena kastettu, niin silloin häntä ei voida kastaa aikuisenakaan. Jos ihan teorian tasolla mietitään, millä lailla ihminen sitten voitaisiin kastaa aikuisena, niin ainoa keino, jonka tähän hätään ja asiaan keksin, on se, että hänet wanhan kunnon purjelaivojen aikakauden tapaan shanghaijataan.

Ihmistä ei nykyään tarvitse toki enää kalauttaa pampulla tai paksulla kepukalla päähän taikka juottaa tolkuttomaan humalaan, jos hänet pitäisi saada äkisti palkattua laivaan, taikka vietyä kastettavaksi. Kristillinen kaste on itse asiassa mielestäni ainoa järkevä ja eettinen syy juottaa ihmiselle tyrmäystippoja.

Kun aikuinen ihminen viedään puolitajuttomana kastettavaksi, niin silloin kaste on ilmiselvästi Jumalan teko.

Jos tämä taas ei pidäkään paikkansa, niin silloin luterilaisessa teologiassa on looginen virhe.

Homma saattaa kuseksia kyllä ympäriinsä loogisena mahdottomuutena. Mutta toisaalta, kuten suomalainen tuomioistuin oli monta vuotta sitten todennut tuomitessaan epäliberaalisti  | Jussi Halla-ahon vääristä ajatuksista, niin uskonnossa ei tarvitse olla mitään järkeä. Tämä pätee siis islamin lisäksi myöskin kristinuskoon ja luterilaisuuteen, joista tässä kirjoituksessani on kyse.

Ajatuskulku on tässä seuraavanlainen: On lähes täysin yleinen sääntö, että ihminen kuin ihminen ei ole jumala, jumalallinen, puolijumala tai yhtä Jumalan kanssa. Jeesus Kristus on tietojemme mukaan ainoa poikkeus tästä säännöstä. Hän on Jumalan ainoa poika ja yhtä Jumalan kanssa tms. eeppistä ja kivaa.

Jos nyt oletamme, että tämä Jeesus on kastanut ihmisiä, niin voimme myös mitä luultavimmin olettaa, että hänen kastamansa ihmiset ovat saaneet kastaa muita ihmisiä, koska muutenhan kastaminen olisi tyrehtynyt jo heti alkuunsa. Tai ainakin pyhä voimallinen kastaminen. Näin syntyy ennen pitkää ajan historiassa ketju, jossa yksi ihminen on kastanut toisen, ja tämä toinen ihminen sitten kastaa myös toisen. Mutta tässä täytyy nyt huomata se ykkössääntö, että lapsia ainoastaan saa kastaa tällainen ihminen, joka on osa Kristuksesta hengellisessä mielessä polveutuvaa pyhää joukkoa.

Huomaamme siis, että edelleenkään ei aikuista ihmistä voida sanan kristillisessä mielessä kastaa, vaikka häntä ei kukaan olisi kastanut lapsena. Mutta kuitenkin tämä kastamaton pakana voi niin halutessaan tuoda oman lapsensa kastettavaksi. Ja niin kaste on jälleen Jumalan tekoa. Hän itse jää vain lopun ikänsä ajaksi kastamattomaksi. Mutta se hinta meidän, ja hänen, on maksettava siitä, että ihmisiä ei saa kastaa aikuisina.

PS. Alla olevan polveilevan jälkitekstin voi jokainen lukea niin halutessaan, ja lisäksi haluaisin kertoa, että sen viimeisestä kappaleesta löytyy aiheeseen liittyvä eräänlainen bonus:

Rooman keisari Konstantinvs (272–337 jJs., virassa 306–337 jJs.) tunnetaan monesta asiasta mutta parhaiten siitä, että hän valtion järjestämän kristittyjen vainon aallon jälkeen laillisti kristinuskon.

Hän teki myös muita kristinuskoisia miellyttäneitä päätöksiä: hän kielsi gladiaattoritaistelut sekä rajoitti kilpa-ajojen verisyyttä. 

Kristillisen kulttuurin piirissä on kautta aikojen vältetty ihmisten ristiinnaulitsemista, koska uskonnon kannattajien mestari Jeesus oli kerran tullut ristiinnaulituksi oikeuden päätöksellä. Ja niin kävi, että keisari Konstantinvs lopulta kielsi myöskin ristiinnaulitsemisen. Siteeraan Spede Pasasta: "Se on niin kiva."

Keisari myöskin otti käyttöön raha-avustukset köyhille perheille, jotta lapsensurmia tapahtuisi vähemmän.

Konstantinvs sääti kuitenkin myös lain, joka salli vanhempien myydä lapsensa orjuuteen ja mahdollisti myöskin hylättyjen lasten adoptoinnin ja kasvattamisen orjiksi. Oli siis keisarilla hyvä syy olla kiltti perheille.

Hänet tunnetaan kaiken muun ohella myös siitä, että hän antoi teloittaa poikansa Crispvksen ja vaimonsa, keisarinna Favstan. (Keisari ehti olla elämänsä aikana naimisissa usean naisen kanssa eikä Favsta ollut Crispvksen äiti.)

Kuitenkin kaikkein merkittävin muutos, joka sai lopullisen muotonsa Konstantinuksen aikana oli vapaan talonpoikaisväestön sitominen kiinni turpeeseen, sillä suurmaatilat olivat jo pitkään kärsineet orjien saannin tyrehtymisestä. Näin syntyi länsimainen maaorjuusinstituutio. Länsi-Rooman viimeisen keisarin Romvlvs Avgvstvksen tultua melkein rauhanomaisesti erotetuksi vuonna 476 valtakunnan entisille alueille syntyi uudenlainen järjestys nimeltään feodalismi, jonka kiinteä osa myös maaorjuus oli. Feodaalisessa yhteiskunta- ja talousjärjestelmässä jokaisella ihmisellä oli herra, ja ylimpänä ennen Jumalaa, Jeesusta, Pyhää henkeä ja Jeesuksen äitiä Mariaa oli kuningas tai ruhtinas. Feodalismi on suhteellisen kätevä tapa järjestää yhteiskunnallinen ja taloudellinen järjestys sellaisissa oloissa, joissa valtakunnan keskushallinto on pysyvämmänoloisesti heikko.

Toinen asia, josta keisari Konstantinvs tunnetaan erinomaisen hyvin, on se, että hän antoi kastaa itsensä ollessaan kuolemansairaana. Mutta tämä kastehan ei ole pätevä, kun kerran keisari itse halusi hänet kastettavan, eikä meillä sitä paitsi ole mitään sellaista tietoa, että mies olisi ollut tajuton tullessaan kastetuksi. Qvod erat demonstrandvm eli mikä oli todistettava.

Protestanttisuuden edut historian aikana

Protestanttisuuden suuria etuja historiassa on ollut käsittääkseni kolme:

• Protestanttisuus on painottanut sitä, että jokaisen on hyvä osata lukea kristinuskoisten pyhää kirjaa Raamattua. Tämä on osaltaan maallistanut yhteiskuntaa kirkon vallan yhteiskunnassa vähennyttyä periaatteen vuoksi, kun kerran jokainen on voinut ihan luvalla lukea itse Pyhää kirjaa ja tehdä omia tulkintojakin siitä tarpeen vaatiessa. Ja onhan lukeminen muutenkin hyödyllistä, ja voi olla mukava harrastuskin monelle.
• Protestanttisuus on luonut sellaisen asian maailmaan kuin protestanttinen byrokratia, jossa on kyse siitä, että kaikkia asiakkaita kohdellaan yhtä hyvin tai yhtä huonosti riippumatta liike- tai sukulaisuussuhteista, asiakkaan ideologiasta taikka ystävyydestä käsittelijään.
• Protestanttiset maat ovat maailman parhaita yhteiskuntia.

Lopuksi täytyy tosin todeta se, että protestanttisten maiden muuntumiselle maailman parhaiksi yhteiskunniksi on ollut tärkeä edellytys se, että yhteiskunnat ovat maallistuneet ja demokratisoituneet. Ilman sitä eläisimme luultavasti vieläkin uskonnollisen pakkovallan, vaikkakin protestanttisen, oloissa.

Teokratiat ovat syvältä. Ainakin minun mielestäni. 

Jedi-uskonto eli tuttavallisemmin sanoen jedismi

On ollut jo pitemmän aikaa olemassa ihmisiä, jotka ovat oikeasti ottaneet omakseen vuonna 1977 aloitetussa Tähtien sota -tieteisfantasiaelokuvasaagassa nähdyn jediritarien uskonnollishenkisen filosofian. Viime vuoden 2024 joulukuussa olin luvannut lukijoilleni tutustua myöhemmin siihen syvemmin ja voivani mahdollisesti kirjoittaa lopulta blogimerkinnän aiheesta.

Wikipedian jediuskontoa eli jedismiä käsittelevässä artikkelissa sanotaan tällaista:

Rauhaa ja oikeutta puolustavat jediritarit pystyvät elokuvasarjassa käyttämään ympäristön ja ihmisten mielien muokkaamiseksi Voimaa

Artikkelissa sanotaan myös seuraavaa:

Jedismi perustuu Voiman seuraamiseen. Voima on jedeille maailmankaikkeuden perustava olemus. [...] Jedit uskovat Voiman lisäksi ihmisen pyhyyteen ja vastustavat siksi kidutusta, kuolemanrangaistusta ja julmuutta. He uskovat oikeudenmukaisiin ja myötätuntoisiin lakeihin, tasa-arvoon, vastavuoroisuuteen, henkisen kasvun ja tietoisuuden hyötyihin, omantunnon vapauteen ja itsemääräämisoikeuteen sekä uskonnon ja valtion erottamiseen ja sanan-, yhdistymisen ja ilmaisunvapauteen

Tämä kuulostaa minusta varsin hyvältä. Lisäksi tietysti Voima sitoo maailmankaikkeuden yhteen. Jedi-ritarit palvelevat tiedon, oikeuden ja totuuden vartijoina.

Mutta minusta on kuitenkin varsin selvää, että tosiolevaisen maailmamme "jediritarit" eivät kykene käyttämään Voimaa mihinkään isompaan ympäristön tai muiden olentojen mielien manipulointiin.

Jedismi ilmeisesti oli noussut tunnetuksi vuonna 2001, jolloin sähköpostitse toteutettujen kampanjointien innoittamina sadat tuhannet ihmiset ilmoittivat sen uskonnokseen pitkälle englanninkielisten maiden Uuden-Seelannin, Australian, Britannian ja Kanadan väestönlaskennoissa.

Osa jedismin uskonnokseen ilmoittautuneista oli tehnyt sen protestoidakseen viranomaisten utelua vastaan ja varmaan myöskin parodioidakseen uskontoa. Jotkut ehkä tekivät sen vain vitsinä. 

Eräät tekivät sen ilmeisesti kuitenkin tosissaan.

Väitetään, että liikkeen kannatus on edelleen kasvussa. Minua tämä ei sinänsä haittaisi, mikäli osaavat olla ihmisiksi ja mikäli eivät ala harrastaa jonkinlaista jaettua psykoottisuutta.

Uusiseelantilaisen Jedi Church -ryhmän mukaan jediuskonto on aina ollut olemassa, ja saagan elokuvista se sai vain nimensä. Uskovaisuus on teissä vahvana, mutta sehän ei ole synti.

Yhdistyneessä kuningaskunnassa Church of Jediism -nimisen uskontokunnan perustivat veljekset Daniel ja Barney Jones vuonna 2007. Tietojeni mukaan Daniel Jones oli häädetty pohjois-Walesissa sijaitsevasta kaupasta vuonna 2009 sillä perusteella, että mies ei ollut suostunut riisumaan huppua päästään. Kaupan omistaja lausui tästä asiasta tuolloin näin: "Hänelle ei ole annettu porttikieltoa. Jedit [sic] ovat hyvin tervetulleita asioimaan kaupoissamme vaikkakin me pyydämme heitä riisumaan hupun päästään. Obi-Wan Kenobi, Yoda ja Luke Skywalker näyttäytyivät kaikki huputtomina silti menemättä koskaan Pimeälle puolelle ja me tiedämme, että ainoastaan keisari ei koskaan riisunut huppua päästään."

Yhdysvaltalainen Jedi-sääntökunnan temppeli (Temple of the Jedi Order) -uskontokunta oli perustettu vuonna 2005 Texasin osavaltiossa. Uskontokunnan nettisivujen mukaan heidän sivustonsa ei ole roolipelisivusto, uskontokunta ei opeta mystisiä voimia taikka sitä, kuinka rakentaa valosapeleita, sivusto ei ole Tähtien sota -elokuvasaagan fanisivusto, uskontokunnalla ei ole mitään tekemistä sen enempää George Lucasin kuin Disneynkään kanssa eikä uskontokunta ole tarkoitettu sellaisille ihmisille, jotka vain haluavat pitää rinnassaan merkkiä, jossa lukee "olen jedi".

Joten alkaa vaikuttaa jo järkevältä noin yleisuskonnollisessa ja yleisinhimillisessä mielessä tämä.

George Lucas, joka on syyllinen Tähtien sota -elokuviin, oli tutkinut aikoinaan lujasti erilaisia uskonnollisia näkökulmia maailmaan, ja sitten oli ympännyt niitä luomaansa saagaan. Siteeraan vielä Wikipediaa:

Jedismissä nähdään piirteitä kristinuskosta, hindulaisuudesta, buddhalaisuudesta ja juutalaisuudesta. Jedit voivat olla samanaikaisesti sekä jedistejä että esimerkiksi kristittyjä. Jedismiin kuuluu pelastuksen tematiikka, joka löytyy myös kristinuskosta. Jedismin Voiman olemus muistuttaa hindulaisuuden Om-käsitettä. Buddhalaisuudesta jedismissä muistuttavat meditointi ja henkiset harjoitukset, joilla jeditaitoja vahvistetaan. Myös taolainen tasapainon käsite esiintyy jedismissä. Jedin harjoittelussa on piirteitä kiinalaisista ja japanilaisista taistelulajeista. Jedin etiikka on verrattavissa Japanin samuraiden ja Kiinan shaolin-munkkien etiikkaan, ja siinä on nähty myös Platonin ja stoalaisten vaikutusta.

Minä olin luullut Japanin samuraiden suhtautuneen tavallisiin japanilaisiin ihmisiin raa'an ylimielisesti. Mutta olkoon muuten hyvä. Jätin tuohon selvyyden vuoksi mukaan Wikipedia-artikkeliin sisällytetyt muihin artikkeleihin osoittavat linkit .

Tuo yhdysvaltalainen Temple of the Jedi Order (Jedi-sääntökunnan temppeli) vaikuttaa minusta varsin täysipainoiselta tekeleeltä. Heidän uskontonsa opinkappaleet yms. löytyvät Doctrine-sivulta. Siellä määritellään jedi-usko, esitellään jedien kolme opinkappaletta, "jedi-koodi", jedien meditaatiolauselma, 16 opetusta ja 21 maksiimia.

Koska en ole vielä käännynnäinen, olen suomentanut tähän parhaan kykyni mukaan noista ainoastaan jedi-uskon, sillä noiden kaikkien käsittelemisessä menisi minulta ikä ja terveys:

Jedi uskoo...

In the Force, and in the inherent worth of all life within it.

 Voimaan, ja kaiken sen piirissä olevan elämän synnynnäiseen arvoon

In the sanctity of the human person. We oppose the use of torture and cruel or unusual punishment, including the death penalty.

ihmispersoonan pyhyyteen. Vastustamme kidutuksen käyttöä ja julmia tai epätavallisia rangaistuksia ml. kuolemanrangaistus

In a society governed by laws grounded in reason and compassion, not in fear or prejudice.

yhteiskuntaan, jota hallitsee järkeen ja myötätuntoon, ei pelkoon ja ennakkoluuloon, perustuva lainsäädäntö

In a society that does not discriminate on the basis of sexual orientation or circumstances of birth such as gender, ethnicity and national origin.

yhteiskuntaan, joka ei diskriminoi seksuaaliseen suuntautumiseen tai synnyinperusteisiin olosuhteisiin, sellaisiin kuten sukupuoli (biologinen tai "sosiaalinen"), etnisyys ja kansallinen alkuperä

In the ethic of reciprocity, and how moral concepts are not absolute but vary by culture, religion and over time.

vastavuoroisuuden etiikkaan, ja että moraalikäsitykset eivät ole absoluuttisia vaan vaihtelevat kulttuurista ja uskonnosta toiseen ajan kuluessa

In the positive influence of spiritual growth and awareness on society.

henkisen kasvun ja yhteiskuntaa koskevan tietoisuuden positiiviseen vaikutukseen

In the importance of freedom of conscience and self-determination within religious, political and other structures.

omantunnonvapauden ja itsemääräämisoikeuden tärkeyteen uskonnollisten, poliittisten ja muiden rakenteiden sisällä

In the separation of religion and government and the freedoms of speech, association and expression.

uskonnon ja hallinnon eroon ja sanan-, yhdistymis- ja ilmaisunvapauteen

Kuolemaan voi luottaa enemmän kuin elämään

Olen halunnut ajatella, että eräs avain tyytyväiseen elämään olisi se, että elää mahdollisimman paljon "tässä ja nyt". Kuten tuntemani koirat ja kissat. Voi noita onnellisia. Kristinuskoisten merkkihenkilö Jeesuskin on sanonut heidän pyhän kirjansa Raamatun viimeisimmän neljänneksen Uuden testamentin mukaan: "Jokaiselle päivälle riittää sen oma huoli."

Toinen vaihtoehtoni on ollut se, että odottaa mielellään seuraavaa päivää, koska haluaa tietää, mitä kaikkea se tulee sisältämään.

Mutta kumpikin on ainakin meikämannelle vaikea tapa saada piristystä. Koska ihminen ei hallitse ajatuksiaan vaan ne hallitsevat häntä. Tai ainakin melko lailla näin lienee. Voisin kuvitella. Vapaata tahtoa ei joka tapauksessa ole eikä tule. Ihmisellä on yhtä paljon vapaata tahtoa kuin shakkitietokoneella on vapautta valita siirtonsa.

Romanialaisranskalainen filosofi Emil Cioran (1911–1995) tykkäsi hankkia elämälleen merkitystä kuvittelemalla omat hautajaisensa. Siteeraan häntä:

Ei ole parempaa tapaa karkottaa kauhu tai itsepintainen ahdistus kuin kuvitella omat hautajaisensa: tehokas menetelmä, ja kaikkien ulottuvilla. Ettei tarvitsisi turvautua siihen päivän aikana, on parasta heittäytyä sen hyveisiin heti ylös noustua. Tai kenties käyttää sitä hyödykseen erityistilanteissa, niin kuin paavi Innocentius IX maalautti itsestään muotokuvan kuolinvuoteella. Hän loi silmäyksen kuvaan joka kerta kun oli tehtävä tärkeä päätös…

Cioranista on Sarastus-verkkolehdessä noin 13 ja puoli vuotta sitten julkaistu kauhean kroatialaisyhdysvaltalaisen politiikantutkijan ja diplomaatin Tomislav Sunićin kirjoittama – ja kauhistuttavan suomalaisen kirjailijan Timo Hännikäisen suomentama – kirjoitus E. M. Cioran ja kuoleman kulttuuri. Englanninkielisessä Wikipediassa sanotaan kirjoittajasta muun ohella muuten näin, ainakin minun kannaltani mielenkiintoisesti, jos siis ketään kiinnostaa: "Sunić is critical of Judeo-Christian monotheism, to which he attributes the rise of communism and liberalism." Eli Tomislav Sunić tuon mukaan suhtautuu kriittisesti juutalaiskristilliseen monoteismiin, jonka ansioksi hän lukee kommunismin ja liberalismin nousun. No, jokaisella on oma mielipiteensä samoin kuin persereikänsä. Ei minulla muuta sanottavaa.

Siteeraan kuitenkin vielä pätkän kyseisestä kirjoituksesta:

Kiintoisa piirre Cioranissa on hänen pyrkimyksensä taistella eksistentiaalista nihilismiä vastaan nihilismin keinoin. Toisin kuin monet aikalaisensa, Cioran karsastaa muodikasta pessimismiä, jota viljelevät modernit intellektuellit voivottelevat kadonneita paratiiseja ja saarnaavat edelleen loputtomasta taloudellisesta edistyksestä.[...]

Aikaisemmin olin voinut tutuissa porukoissa heilutella viiden euron seteleistä koostuvaa setelitukkua ja sanoa samalla: "Minulla tätä riittää." Ja tämä oli vain osittain vitsi. Pärjäsin taloudellisesti hyvin.

Tätä nykyä taas taloudellinen toimeentuloni on jossain määrin kärvistelyä. Mutta tämä suhteellinen köyhyys, joka on koitunut osakseni, sai minut lopulta ajattelemaan elämän merkityksiä ja tarkoituksia uusiksi, varsinkin kun aika paljon muutenkin on ollut elämässäni viime aikoina ikävää. Muistin Cioraninkin.

Jouduin toteamaan itselleni, että elämä päättyy aina lopulta kuolemaan. Siteeraan Spede Pasasta: "Se on niin kiva."

Lisäksi siteeraan vielä Raamatun vanhimpaan pitkälliseen 3/4-osuuteen eli Vanhaan testamenttiin kuuluvan Saarnaajan kirjan | yhdeksättä lukua:

Kaiken tämän olen ottanut sydämelleni, tätä punninnut mielessäni: millä tavoin hurskaat ja viisaat ja heidän tekonsa ovat Jumalan kädessä. Ei ihminen itse tiedä, käykö hän kohti vihaa vai rakkautta. Kaikki, mikä hänen eteensä tulee, on turhuutta, koska kaikkien kohtalo on sama: niin jumalisen kuin jumalattoman, niin hyvän kuin pahan, puhtaan ja saastaisen, uhraajan ja sen joka ei uhraa. Hyvän käy samoin kuin syntisen, valan vannojan samoin kuin vannomista karttavan. Kaikessa, mikä auringon alla tapahtuu, on lohdutonta juuri se, että jokaisen kohtalo on sama, niin kuin sekin, että ihmisen sydän on pahuutta täynnä ja että hänen sisimmässään asuu mielettömyys koko hänen elinaikansa, ja sen jälkeen – suoraa päätä vainajien joukkoon!

Elämä on maailmankaikkeudessa hirmuisen harvinainen ja silkkaan onnekkaaseen sattumaan perustuva ilmiö. Ja eliöt joutuvat sitten kilpailemaan resursseista niin oman lajin muita yksilöitä kuin ja varsinkin muiden lajien yksilöitä vastaan, sekä käyttämään hyväksi muita lajeja, ja lajikkeita. Ne lajit ja lajikkeet, jotka nk. elävät ihmisiksi, tulevat todennäköisesti melko pian kuolemaan sukupuuttoon. Elämä on täynnä kurjuutta ja kärsimystä ja paskamaisuutta. Ja elämä päättyy poikkeuksetta kuolemaan.

Olen tavannut joskus tai välillä lausua: "Ruusut ovat punaisia, orvokit ovat sinisiä. Kaikki on mustaa, saatana." Tämä ei ole oma runoni, mutta joka tapauksessa viime vuonna 2025 lausuin näin suuremman virallisista kirkkokunnistamme paikallisessa kerhotilassa, ja lausumani kuuli paikalle juuri saapunut naispuolinen pastori. Eräs paikalla ollut entinen yhteistyökumppanini oli selittänyt lausumaani tälle kertomalla: "Tomppa on entinen seurakuntanuori." Ehkä oli vain armeliasta, ettei tuttuni kertonut pastorille, että olin ennen wanhaan toiminut eri kirkkokunnassa. Ja vieläpä sellaisessa, joka ei edes ole virallinen.

Viimeisten sadan tai kahdensadan vuoden aikana on kuitenkin suuressa osassa maailmaa köyhyys ja puute runsaasti vähentynyt teollisen vallankumouksen, vaurauden lisääntymisen, tieteen ja siihen liittyvän tekniikan, lääketieteen kehittymisen ja yhteiskuntien demokratisoitumisen ansiosta.

Sekin on todellisten viimeaikaisten edistysaskelten ansiota, että nykyihmisellä voi itse asiassa olla kodissaan parempi vessa kuin muinaisen Egyptin faaraoilla.

Mutta tosiasia kuitenkin on, että karkeasti ottaen ihmisen ruumis alkaa rappeutua 20 vuoden iässä. Noin 25 vuoden iässä hänen aivonsa ovat vihdoin aikuisessa tilassa eli täysin kehittyneitä, ja nekin rappeutuvat tästä eteenpäin. Koko ihmisen loppuelämä on tätä elimistön rappeutumista. Parhaimmassa tapauksessa hänellä on elämässä paljon kivaa, mutta se ei tee hänestä ikinuorta kuolematonta.

Minusta nyt on paras ottaa kuolemasta kiinni ja tähdätä siihen, että joskus sitä kuitenkin kuollaan.

Ihmisellä kuin ihmisellä on ihmisarvo, tai näin ainakin kuuluu nykyään melko laajalle levinnyt epätieteellinen uskomus, mutta hänen kuoltuaan sillä ei ole hänelle itselleen mitään merkitystä. Ihminen toki toivoo eläessään, että hänen elämällään on sitä, ja hän myöskin toivoo, että hänen kuoltuaan hänen läheisensä pärjäilevät. Mutta ei hän kuoltuaan läheisiäänkään muista. Nämä ovat muuttuneet merkityksettömiksi hänelle. Häntä itseään ei enää ole.

Jälkeenjääneet sen sijaan voivat surra.

(Itse uskon ihmisarvon olemassaoloon, vaikka pidän asiaa todistamattomana.) 

Ihmisten, kuten muidenkin eläinten, ja eliöiden, elämä on vain lyhyt tähdenlento. Ja elämä on täynnä turhaa kärsimystä. Ja sosiaalisilla yhteisölajeilla, kuten ihmisellä, se on muun ohella kilpailua statuksesta lajiyhteisössä.

Ihmislajiin kuuluvilla on taakkanaan vielä se, että he kykenevät miettimään nk. syntyjä syviä. Tähän samaan lajityypilliseen ominaisuuteemme perustuu ihmisen kyky kehittää erilaisia kulttuureita ja kulttuurin ja siihen kuuluvien keksintöjen avulla sopeutua tehokkaasti kulloiseenkin elinympäristöön. Samaan perustuu myös ihmislajin edustajien kyky muodostaa yksilömäärältään todella suuria yhteisöjä.

Mutta koska transhumanismi ei ole tässä ja nyt, minä tähtään kuolemaan. Sen ainakin kykenen tekemään. Yritän kuitenkin olla tekemättä itsemurhaa.

Yritän tarkkailla elämääkin. Ehkä siitä löytyy jotain mielenkiintoista. Ja minulla on projekteja, joiden parissa haluan ehtiä puuhaamaan. Itsemurha olisi tässä vaiheessa "syntiä", jos sallitte tällaisen uskonnollisen ilmaisun.

Oma "kuolemankulttini" on ainakin omasta mielestäni myönteisempi kuin oli ollut natseilla.

Haluan olla kuin stoalaista elämänasennetta kannattava muinainen sotapäällikkö, joka siitä huolimatta, että tietää varsin varmasti tulevansa häviämään pian koittavan taistelun vihollisen supermassiivisen ylivoiman vuoksi, ei menetä toimintakykyään.

Aion nauttia. 

Ja tähän alle lisään vielä joitakin käyttökelpoisia masentavia ajatuksia:

Sadan vuoden kuluttua uusiutumattomat luonnonvarat ovat kaluttuja jo melko pitkälle tyhjiin. Jos emme ole siinä vaiheessa saastuttaneet maailmaa jo pilalle, niin ainakin nyt viimeistään elintaso meillä ihmisillä romahtaa lähemmäs keskiaikaista tasoa.

Emme tule koskaan pääsemään tähtiin.

Emme tule koskaan edes asuttamaan merkittävässä määrin omaa aurinkokuntaamme.

Muutaman miljardin vuoden kuluttua aurinko paisuu punaiseksi jättiläiseksi ja kärventää Maapallon tuhoten sillä vielä piilevän elämän.

Ja jo jonkin aikaa ennen sitä Maapallon pintakerrokset ovat ehtineet pitkälle kuivua auringon lisääntyneen lämmöntuoton vuoksi.

Entropia eli käyttökelpoisen energian määrä suljetussa järjestelmässä syö lopulta kaiken. Maailmankaikkeus on kokeva lämpökuoleman, eikä tuolloin edes periaatteessa voi missään enää olla elämää.

Ja jos maailmankaikkeuden laajeneminen todella on kiihtyvää lajia, niin tähtiin pääseminen tulee olemaan siksikin vaikeaa, kun galaksijoukoissa olevat galaksit irtoavat erilleen toisistaan, ja seuraavaksi auringot eroavat toisistaan galakseissa.

Taivaankappaleet eroavat toisistaan yhä tyhjenevämpään avaruuteen.

Lopulta itse ainekin hajoaa tilan supernopean laajenemisen vuoksi. Molekyylit hajoavat osiinsa, ja atomit ja sitten protonit, neutronit ja elektronit hajoavat osiinsa. Lopulta maailmankaikkeus on täynnä pelkästään irrallisia kvarkkeja, tai jotain vielä kummallisempaa.

Ja alle vielä pätkä tuosta Sunićin tekstistä:

Jos Cioranista voisi laatia muotokuvan yhdessä lyhyessä tekstikappaleessa, häntä pitäisi luonnehtia kirjailijaksi, joka näkee modernissa älyn ihailussa älyllisten keskitysleirien ja maailman rumentamisen piirustukset. Cioranin mielestä ihmisen tehtävä on puhdistaa itsensä eksistentiaalisen tarkoituksettomuuden koulussa, sillä tarkoituksettomuus ei ole lohduttomuutta. Tarkoituksettomuus on palkinto niille, jotka haluavat päästä eroon elämän epidemiasta ja toivon viruksesta. Tämä kuvaa luultavasti parhaiten miestä, joka luonnehtii itseään fanaatikoksi vailla vakaumuksia – maailmankaikkeuteen hylätyksi sattumaksi, joka luo nostalgisia katseita kohti nopeaa katoamistaan.

Tällä pitkällä tekstimassalla olen halunnut ilmaista ennen kaikkea sen, että kuolemaan voi luottaa enemmän kuin elämään. 

Omaa "kuolemankulttiani" on lupa nimittää esimerkiksi joviaaliksi pessimismiksi.

Koen joka tapauksessa tässä kirjoituksessani siirtyneeni pois tavanomaisista elämän ajatteluluutumista, ja se hieman piristää mieltäni.

Tulisiko kirkolla olla naispappeja?

Olen itse ollut sitä mieltä, että protestanttisissa kirkoissa on ainoastaan pastoreita tms., koska nimitys "pappi" tuntuu viittaavaan jonkinlaiseen jumaluuden tms. ja ihmisen välihenkilöön. Pastorit taas ovat pelkästään yliopisto- tai muulla tavalla koulutettuja maallikkosaarnaajia. Mutta se ei ole nyt kauhean tärkeää. Kiitoksia.

Ilmoitan tässä myös paheksuvani sitä, että kun maassamme puhutaan "kirkosta", niin oletuksena tarkoitetaan Suomen virallista evankelisluterilaista kirkkoa. Jatkan paheksumista myöhemmin tässä kirjoituksessa, mutta ensin toiseen asiaan.

Roomalaiskatolisilla ja ortodokseilla lienee omissa kirkoisssaan oikeita pappeja.

Protestanteilla on siis pelkästään pastoreita tai muita sellaisia. Oman mielenrauhani vuoksi nimitän tässä kirjoituksessani kaikkia protestanttisten kirkkojen pastoreita tms. pelkiksi pastoreiksi.

Voidaan kysyä, että pitäisikö Suomen virallisessa evankelisluterilaisessa kirkossa olla naispastoreita.

Aiheeseen liittyen internet osaa kertoa näin:

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ensimmäiset naispuoliset papit vihittiin 6.3.1988. Päätös pappisviran avaamisesta oli tehty kirkolliskokouksessa kaksi vuotta aiemmin. Viran avaamisesta naisille oli äänestetty kirkolliskokouksessa jo aiemmin kolmeen kertaan, mutta vaadittava ¾ ääntenenemmistö saatiin vasta vuonna 1986.

Pastorinviran avaaminen naissukupuolen edustajille vuonna 1986 oli osaltaan johtunut muuten siitä, että Suomen virallisella evankelisluterilaisella kirkolla oli alkanut olla vaikeuksia saada virkoihinsa tarpeeksi miespuolisia pastoreita. Tarve on keksintöjen isä, tai äiti. Mutta sekään ei ole nyt tärkeää.

Minusta on periaatteessa jokaisen kirkkokunnan ihan oma asia, että mitä sukupuolta tai sukupuolia heidän pastorinsa ovat. Uskonnonvapauden toteutumisen kannalta kai pitäisi olla kaikilla uskonnollisilla yhdyskunnilla valta ja oikeus itse määrittää, keitä he valitsevat papin, pastorin, saarnaajan tai kirjanoppineen virkaan. Toki sillä edellytyksellä, että on etukäteen mahdollisimman hyvin valtiovallan toimesta estetty ihmisten painostaminen kuulumaan tai liittymään johonkin uskonnolliseen yhdyskuntaan. Uskonnollisten yhdyskuntien ei myöskään mielestäni saa antaa jaella yhteiskunnassa määräyksiä siitä, että heidän pyhiä tuntojaan ei saa loukata. Kunhan ei kirkossa tai temppelissä tms. taikka hautajaisissa häiriköidä, niin uskonnollisia tunteita tulee saada liberaalissa | demokratiassa loukata. Koska muuten asioista tulisivat määräämään suvaitsemattomimmat uskonnolliset tahot. (Epäliberaalit demokratiat voivat olla eri asia, toki.)

Mutta Suomen virallinen evankelisluterilainen kirkko – jatkossa käytän tästä lyhennettä SVELK – on sikäli hiukan eri asia, koska kyseessä on Suomen valtion kannalta virallinen kirkkokunta. Sen toimintaa koskee kirkkolaki.

Muuten Suomessa on toinenkin virallinen kirkkokunta, nimeltään Suomen ortodoksinen kirkko. Se on melko piskuinen, ja monet pitävät sitä suvaitsevaisena kirkkona, vaikka ortodoksisuus on menneiden vuosisatojen aikana eri valtakunnissa tavannut olla vallanpitäjien uskollinen käsikassara, joka on sortanut varsinkin toisinajattelijoita. Toisaalta tuossa suhteessa ihan samanlaista väkeä ovat olleet luterilaiset toimijat.

Mutta lisäksi Suomen virallisessa ortodoksisessa kirkossa ei ole vieläkään hyväksytty naisia papeiksi. Ei kovin suvaitsevaista. Eikä homoseksuaaleja. Eikä siellä päättävissä piireissä taideta juuri hyväksyä homoseksuaalisia avioliittojakaan.

Kun meillä Suomessa on nämä kaksi virallista kirkkokuntaa, niin mielestäni tavallaan voisi hyväksyä sen, että niiden virallisuuden vuoksi niiden toimintaa ja oppia tulisi koskea laajemmin kuin muita uskonnollisia yhdyskuntia yleisen mielipiteen. Jos yleinen mielipide on Suomessa sitä mieltä, että naisten pitää saada olla näissä kirkoissa pappeja tai pastoreita, niin näiden kirkkojenkin se pitäisi hyväksyä.

Mutta jos kysytte minun mielipidettäni asiaan yleisemmin, niin itse kannatan protestanttisuuden periaatetta "yleinen pappeus" mahdollisimman tiukasti. Minusta kirkkokunnassa ei tarvitse eikä pidä olla pastoreita ollenkaan. Kirkossa olkaamme kaikki tasa-arvoisia hengellisiä toimijoita.

Ja jos palaan vielä hetkeksi kirjoitukseni melko alussa mainitsemaani paheksuntaani, niin aina jos joku alkaa puhua "kirkosta", niin minä voin kysyä, että mistä kirkosta nyt on kysymys. Ja sitten onkin kiva katsoa, että osaako puhuja kertoa, mistä kirkosta hän oli nyt halunnut puhua.

Historiallisesti sen enempää roomalaiskatolinen kuin evankelisluterilainen kirkkokaan eivät olleet perustaneet Suomessa kirkkoaan vapaaehtoiseen liittymiseen ja kuulumiseen.

Siksi on minusta tavallaan kiva juttu, että mitä enemmän SVELK:stä eroaa jäseniä, niin sitä vähemmän on jatkossa ihmisillä sosiaalista painetta kuulua siihen.

Vuonna 1923 Suomen sivistyneistö oli jo siinä määrin maallistunutta väkeä, että kyettiin saattamaan voimaan uskonnonvapauslaki. Tämä ei olisi maassamme onnistunut ilman maallistumiskehitystä. Luterilaisuus on pohjimmiltaan suvaitsematon uskonnonmuoto.

Mutta tuonkin tärkeän lainsäädännön voimaantulon jälkeen saattoi eräissä piireissä SVELK:n jäsenyys olla merkki kuulumisesta kunnon ihmisiin.