Ja niin minusta tuli kohtalonuskoinen

Siteeraan ensialkuun Terminaattori-saagan John Connoria, jonka nimi kuulostaa etäisesti samalta kuin omani:

The whole story goes: The future is not set. There's no fate but what we make for ourselves.

Tuon perusteella fiktiivinen herra Connor näyttää kannattavan vapaan tahdon olemassaoloa.

Minä taas olen jo pitemmän aikaa, itse asiassa vuosia, kannattanut ajatusta, että ihmisen tahto ei ole vapaa.

Lisäksi yli puoli vuotta sitten olin tullut siihen tulokseen, että usko kohtaloon ei kuulostakaan loppujen lopuksi kovin pahalta.

Tämä on ihan sattumaa, mutta olin vasta jokin aika sitten sattunut lainaamaan kirjastosta wanhan ranskalaisen romaanin, jonka toinen päähenkilö on isännän palvelija, joka vakaasti uskoo suureen maksimiinsa, että kaikki mikä tulee tapahtumaan on ylhäällä kirjoitettuna suureen kääröön, ja toistelee maksiimiaan mielellään aina välillä keskustelukumppaneilleen, kun se tuntuu sopivan tilanteeseen. (Yritän kirjoittaa romaanista paraikaa jonkinlaista kirjaesittelyä.)

Kohtaloa ei voi paeta, mutta kun omaa kohtaloaan harvemmin itse tietää, niin minusta kohtaloon uskomisessa ei ole mitään epäviisasta, vaan se on pelkästään loogista.

Muutkin eläimet kuin ihminen tekevät valintoja ja päätöksiä. Kaikki eläimet ihminen mukaan lukien ovat intentionaalisia. Ihminen on vain mielettömän laajassa määrin kulttuuriolento, ja siksi hänen toiminnassaan on ikään kuin enemmän vapausasteita kuin muilla Maapallolla elävillä kanssaeläimillään. Mutta silti ihmisenkin päätökset ja vapaat valinnat ovat suoraa seurausta kaikista niistä tosiolevan maailman tekijöistä, jotka ovat vaikuttaneet häneen ennen niiden tekemistä. Mieli ei ole syntynyt tyhjiössä, se ei elä siinä, eikä se ole koskaan ollut vaikutuksilta vapaa, vaan nämä sen sijaan luovat sen.