Iltasanomat-lehden viime viikolla julkaistun artikkelin mukaan Suomen julkisen velan kasvuvauhti jättää muun Euroopan kirkkaasti taakseen:
Keväällä Suomi velkaantui kovemmin kuin yksikään muu Euroopan unionin (EU) jäsenmaa. Tämä käy ilmi EU:n tilastoviranomaisen Eurostatin tuoreista tiedoista, joiden mukaan Suomen julkisen sektorin velkasuhde oli huhti–kesäkuussa peräti 7,8 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.
Artikkelissa näkyvä graafi on pysäyttävä. Täytyy siteerata Frank Pappaa sanomalla: "Tähän ei eläin pysty."
(Toki on selvää, että ihminen biologisena olentona on siltikin yksi eläinlaji muiden joukossa, mutta ihmistä voi kuitenkin niin halutessaan pitää luomakunnan kruununa, vaikka lajiamme ei Raamatussa sellaiseksi nimitetäkään.)
Puhutaan keynesiläisestä talouspolitiikasta. Itse en ole talousasiantuntija, mutta liikutaan nyt sitten eräänlaisella hauki on kala -tasolla. John Maynard Keynes (1883-1946) oli englantilainen talousoppinut, jonka oppeihin kuuluu se, että talouden laskukausina valtion budjetin kannattaa olla alijäämäinen, jotta sillä voidaan ruokkia kysyntää, mikä ruokkii taloutta. Ja nousukaudella taas kannattaa verotuksen kautta syntyvällä ylijäämäisellä budjetilla estää talouden ylikuumeneminen. Laskukaudella taas sitten valtio voi käyttää noususuhdanteen aikana kerättyjä varoja kysynnän elvyttämiseen. Niih.
Ongelmana on se, että nousukaudella mikä tahansa hallitus, puhumattakaan opposition puolueista, tuntee suurta kiusausta rahoittaa valtion budjetista kaikkea kivaa ja tärkeää, jotta seuraavissa vaaleissa ei tulisi takkiin. Sen sijaan, että säästettäisiin varmasti tulevan pahan päivän varalle.
Suomen nykyinen hallitus vuosimallia 2023 on joka tapauksessa pyrkinyt rajaamaan valtion velanottoa, jotta tulevat polvet ja vähän nykyisetkin eivät joudu hillittömien ongelmien eteen joutuessaan maksamaan lopulta valtion velkoja pois.
Valtio kuin valtio joutuu maksamaan ottamastaan velasta myös korkoja, ja korot tapaavat nousta, jos tulee epäilyjä siitä, että valtio kykenee heikommin niitä pois makselemaan.
Hallituksemme ei ole kovin hyvin tähän asti kyennyt suorittamaan tätä velkaantumisen taittamista, mutta viime aikoina on ilmeisesti Suomen eduskunnassa muistaakseni saavutettu jonkinlainen yksimielisyys siitä, ettei sitä velkaa kannata ottaa miten paljon tahansa.
Eduskuntaryhmät ovat jopa juuri saaneet nimettyä jäsenensä niin sanottua velkajarrua koskevaan parlamentaariseen työryhmään. Ryhmä on aloittava työnsä marraskuun 4. päivänä. Sen keskeinen tehtävä on asettaa rahoitusasematavoite eli käytännössä sopeutustarve, ja asia on tarkoitus saada sovituksi ensi vuoden 2026 jKr. helmikuun loppuun mennessä.
Talouden elvyttämisen ja velkaantumisen taittamisen keinoista ollaan sitten kuitenkin erimielisiä. Sitä kuvaa se, että parlamentaarisessa työryhmässä on mukana myös Vasemmistoliitto, joka ei ole sitoutunut velkajarruun.
"Sitten on mahdollisimman laaja mahdollisuus parlamentaarisesti osallistua. Se on myös todella tärkeä keino ylläpitää yhteistä tilannekuvaa, jotta kaikilla eduskuntaryhmillä on yhteinen käsitys ja paras mahdollinen tieto siitä, missä meidän taloutemme tällä hetkellä kulkee", ryhmän puheenjohtaja, Kokoomus-puolueen Ville Valkonen on lausunut.
Hallitusta arvostellaan nyt kuitenkin siitä, että laman aikana leikataan kuluja. Tämä on muuten ihan oikein, mutta Suomen bruttokansantuote on asukasta kohti nyt ilmeisesti pienempi kuin se oli ollut vuonna 2008.
Jos ei ole mitään tietoa siitä, että milloin se oikea kasvu oikein alkaa, niin järkevää lienee kuitenkin rajata velanottoa. Jos velanotolla olisi taloudellinen kasvu maassamme käynnistettävissä, niin se olisi jo alkanut. Näin voi epäillä.
Suomessa päättäjät ovat voineet tehdä monet asiat väärin viimeisten noin 17 vuoden aikana. Ihan niin kuin täällä ei osattaisi.
Vaikka tätä ei saisi sanoa, koska se on tuhmaa, niin sosiaaliturvaperusteinen maahanmuutto lienee osaltaan aiheuttanut vaikeuksia hyvinvointivaltion viimeaikaiselle ylläpidolle.
Avoimet rajat ja hyvinvointivaltio eivät oikein sovi yhteen. Wanhat sosialidemokraatit olivat saattaneet hyvin ymmärtää tämän. Kuten Kari Rajamäki (s. 1948).
Muistan myös klassisen korkean virkamiehen Eila Kännön (1921-2009). Jos Jumala olisi olemassa, minä pyytäisin siunaamaan Kännöä.
Jos velan kasvua ei saada loppumaan, joudumme Euroopan unionin sääntöjen sekä sen vuoksi, että olemme väestöltämme pieni ja siksi mitätön maa, EU:n kurinpitotoimien kohteeksi. Ranska taas on väestöltään suurikokoinen maa, ja siksi EU ei halua tehdä sille mitään Ranskan kansan vaatiessa pienempää verotusta ja suurempaa valtion tulojen käyttöä.
Velan taittamiselle olisi toki oikea vaihtoehtokin olemassa: se että Suomi eroaisi EU:sta. Velkaa voitaisiin ottaa silloin ihan miten paljon halutaan, ja jos halutaan olla joutumatta Kansainvälisen valuuttarahaston holhoukseen, niin Suomi voi erota kansainvälisestä rahoitusjärjestelmästä ja hallitus voi jatkossa sitten ottaa velkansa suomalaisilta pankeilta. Mutta sitten ne, siis suomalaiset pankit, mennevät lopulta nurin. Mutta ainakin oltaisiin toteutettu alkuperäinen – ei nykyinen – Vihreiden keskuudessa jonkinlaista suosiota aikoinaan nauttinut vaatimus maamme irrottamisesta kansainvälisestä kilpailukyvystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti