Anglikaaninen kirkko – ja sen tuore hajaannus – sattuu olemaan tämän blogimerkintäni aihe, mikä voi herättää suurta vihastusta, ja sen kirjoittamista voidaan laajalti pitää huonona siirtona.
Aihe voi myös tuntua suomalaisista lukijoista kaukaiselta asialta, vaikka kyseinen kirkkokunta on kuitenkin jäsenmäärältään suurin kaikista protestanttisista kirkkokunnista, joten voidaan sanoa ainakin maailmalla sillä olevan merkitystä. Luterilaisuus taas on varsin pieni protestanttiseksi kirkkokunnaksi. Näh näh, oikea lahko. (Sanon nyt kuin Matti Vanhanen aikoinaan: "Anteeksi.")
Olen saanut jostain sen käsityksen, että Anglikaanisen kirkon teologia on lähinnä reformoitua mallia, mutta sen kirkkojärjestys ja uskonnonharjoitus ovat siihen nähden melko katolistyyppisiä. Anglikaaninen kirkko onkin toiminut eräänlaisena välittäjänä roomalaiskatolisen kirkon ja protestanttisten kirkkojen välillä.
Nimensä mukaisesti kirkko on Englannin kirkko, joka on sitten levinnyt ympäri maailmaa englantilaisen ja brittiläisen imperialismin ja siirtolaisuuden mukana viimeksi kuluneiden vuosisatojen aikana. Ja toki suuressa määrin myöskin ihan lähetystyön kautta.
Kuuluisa rotusortohallinnon vastaisesta rauhanomaisesta toiminnasta tunnettu eteläafrikkalainen arkkipiispa Desmond Tutu (1931-2021) oli eläessään ollut Anglikaanisen kirkon hanuja. Nuorena olin muuten yrittänyt maalata hienon muotokuvan öljyväreillä hänestä. (Taulu ei ole säilynyt nykyaikaan.)
Anglikaanisen kirkon hengellisenä johtajana toimii Canterburyn arkkipiispa. Tämänhetkinen korkein eli kaikkein ylin kirkon johtaja taas on kunkinhetkinen YKK:n hallitseva monarkki. Joka tällä hetkellä on kuningas Charles.
Tämän pitkän johdannon kautta pääsen vihdoin kiinni otsikon aiheeseen:
Olen tavannut lueskella silloin tällöin yhdysvaltalaisten vapaa-ajattelijoiden blogeja sisältävää sivustoa (voi tuonne toki kirjoittaa muitakin englannin kieltä käyttäviä vapaa-ajattelijoita kuin yhdysvaltalaisia) nimeltään Freethoughtblogs. Omat uskonnolliset käsitykseni ovat siinä määrin pehmeitä ja pyöreitä, että melkein itsekin käyn vapaa-ajattelijasta.
Sivustolla on julkaistunut 21.10.2025 jKr. Adam Leen kirjoittama blogimerkintä otsikolla The Anglican schism culminates.
Hän antaa siinä ymmärtää, että näyttää siltä kuin Anglikaaninen kirkko olisi jakaantunut (tai jakaantumassa) kahtia. Merkittävä osa kirkon teologeista ja virkahenkilöistä on nimittäin sitä mieltä, että on sääli, että kirkossa on ruvettu hyväksymään naispuolisia pastoreita viroissa. Myöskin väki on voinut olla hyvin järkyttynyttä siitä, että viime aikoina kirkon piirissä päättäjät ovat alkaneet yhä enenevässä määrin suvaitsemaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä. Jälkimmäisessä tapauksessa on siis mitä ilmeisimmin kyse siitä, että ei haluta antaa näihin vähemmistöihin kuuluville oikeutta tulla vihityksi haluamansa laisen henkilön kanssa kristilliseen – tai anglikaaniseen – avioliittoon. Mutta mukana toki saattaa olla joskus myös pitemmälle vietyä inhoa.
Konservatiivisten lähinnä afrikkalaisten anglikaanisten paikalliskirkkojen liitto, joka käyttää itsestään nimitystä Global Anglican Future Conference (=Maailmanlaajuinen anglikaaninen tulevaisuuskonferenssi) on ilmeisesti nyt sitten julkisesti ilmaissut, että he ovat ottaneet haltuunsa anglikaanisen ehtoollisen ("taken control of the Anglican Communion").
Ehtoollinen on ollut alun perin kristinuskoisten Jeesus Nasaretilaisen – kuoli 30-luvulla kiduttavasti teloitettuna – ja tämän antaman uhrin muistoksi tai pyhäksi kunniaksi viettämä muistoateria, joka on aikaa myöten käytännön syiden vuoksi supistunut siihen, että ehtoollinen jaetaan seurakuntalaisille vain suppeana ja kitalakeen helposti tarttuvana minileipänä sekä siemauksena viiniä.
Tämä GAFCON kannattaa vuonna 2008 julkaistua Jerusalemin julistusta, joka kannattaa näitä perinteisinä ja muuttumattomina kristillisinä arvoina pitämiään asioita muuttuvassa maailmassa.
GAFKON-lafkan teologista kantaa kannattavat anglikaaniset kirkot ovat näinollen nyt siis sanoutuneet irti Canterburyn arkkipiispan alaisuudesta sekä muista asiaan liittyvistä asianhaaroista.
Anglikaaninen kirkko on täten enemmän tai vähemmän virallisesti jakaantunut kahtia. Canterburyn arkkipiispa ei ole enää kaikkien anglikaanien hengellinen johtaja. Kirkko on jakautunut siis modernimpaan ja perinteisempään versioon.
Mutta tulevaisuus näyttää, että missä määrin Anglikaaninen kirkko todella on jakautunut kahtia. Onko tämä pelkkä lyhyt puffahdus, joka päättyy konservatiivisemmilla anglikaanisilla kansanosilla maailmalla suruun? Vai onko meillä maailmassa todellakin esim. viiden vuoden kuluttua kaksi merkittävää mutta teologisilta kannoiltaan jossain määrin eriävää kirkkokuntaa anglikaanisen maailman sisällä.
Se on joka tapauksessa varsin varmaa, että seuraavien 20 vuoden aikana ei Englannin valtionkirkkona tule toimimaan muu kuin perinteinen, ei kun tämä nykyisin moderni ja huippunykyaikainen, anglikaaninen kirkko.
Jos ketään kiinnostaa oma teologinen asemani, niin oma virkakäsitykseni on mahdollisimman matalakirkollinen, joten en edes periaatteessa osaa ottaa osaa kiistaan taikka kiistoihin virkakäsityksistä, varsinkaan, kun en tapaa käydä missään messuissa tai jumalan- tai temppelipalveluksissa tms.
Tai, no, oikeasti olen sitä mieltä, että ei pidä kristillisessä seurakunnassa olla sen enempää pappeja kuin pastoreitakaan, joten kysymys on kannaltani mieletön. Ja yritänkö minä nyt matkia Wittgensteinia (1889-1951)?
Mitä taas tulee kysymykseen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöläisten oikeuksista tulla vihityksi pyhään avioliittoon kirkossa, niin mielestäni sen pitäisi olla kunkin kirkkokunnan oma asia, että kuinka asiaan suhtautuvat. Jokaisella on toki oikeus perustaa oma kirkkonsa tai uskonnollinen yhdyskunta.
Itse kannatan edistyksellisyyttä vain kohtuullisessa määrin toki. En esim. yritysten sosialisointia, rotuoppia valkoisten pahuudesta, käsitystä Suomen itsenäistymisen Venäjästä natsistisuudesta taikka kommunistisen tai kansallissosialistisen puolueen yksinvaltaa.
Varmuuden vuoksi mainitsen vielä, että minusta on väärin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten vainoaminen. Ja siviilivihkimisen tulisi mielestäni tietysti aina olla mahdollista seksuaali- ja sukupuolivähemmistöläisille.
Siteeraan lopuksi 1990-luvun mainion Babylon 5 -tieteissarjan yhden jakson nimeä (tämä on vitsi):
Sic transit Vir.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti