Yhdysvaltalaiset aina väärentämässä liberalismin aatesisältöä

Yhdysvaltalaiset ovat jo pitemmän aikaa väärentäneet liberalismin aatesisältöä. Heikäläisten mukaan "liberalismia" on suurin piirtein mikä tahansa sellainen, mitä voidaan edistykselliseksi kutsua, vaikka tosiasiassa liberalismi on nimensä mukaisesti vapautta kannattava poliittinen ideologia, minkä vuoksi osa "edistyksellisyyden" lajeista jää väistämättä liberalismin aatteen järkevän määrittelyn ulkopuolelle.

Liberalismin aatteellisen kirjon vasen laita sijaitsee kaukana sosialismista. Sen sijaan modernin sosialidemokratian kanssa sillä on tiettyä kosketuspintaa sikäli, että ero liberalismin vasemman laidan ja sosialidemokratian oikean laidan välillä voi olla kuin veteen piirretty viiva. Tai ainakin, mikäli ao. sosiaalidemokratian muoto on tarpeeksi vapaudenhenkinen.

Tämän "veteen piirretyn viivan" synty on oikeastaan seurausta siitä, että yhteiskuntien siirryttyä yhä enemmän yleisemmän äänioikeuden sisältävään demokratiaan, on liberalismin potentiaalinen kannattajajoukko myöskin laajentunut nk. tavallisen kansan puolelle. Liberalismin ei tarvitse olla nykyään enää pelkkä herrojen, nk. paremman väen ja kapitalistiluokan poliittinen ideologia.

Toisaalta mikään järkevä syy ei edes tänä päivänä estä hyvin oikeistolaista ihmistä kutsumasta itseään liberaaliksi, jos tällainen ihminen kannattaa liberalismin vapausaatteita.

Kuukausi sitten eli 20.5.2026 olin julkaissut viimeisimmän, ja melko pitkän, selonteon omista poliittisideologisista mielipiteistäni. Olin kirjoituksen loppuun laittanut kaneetin, joka kuuluu näin:

Jos ei halua käyttää otsikkoon laittamaani sanaa kärnismi aatteen nimenä, niin voi käyttää vaikka ilmaisua liberaali työläismyönteinen konservatismi.

Minulle tuli blogimerkinnän julkaistuani kuitenkin mieleeni sellainen asia, että voisin olla nyt välillä kyllä vähemmän vakava ideologinen hemmo, vaikka tämä blogini onkin ennen kaikkea poliittisluontoinen. Ja seuraavaksi mieleeni juontui, oikeastaan välittömästi, kaksi asiaa: Ensimmäinen on se, että voisin kutsua itseäni yksinkertaisesti liberaaliksi. Olenhan varsin pitkään kannattanut varsin suurta osaa liberalismin aatesisällöistä. Ja toinen mieleeni juontunut asia on se, että tätä poliittista itsemääritystäni tulee seurata määrityksen, että sijoitun oikeisto-vasemmisto-akselilla liberalismin ja sosialidemokratian väliselle "veteen piirretylle viivalle". Ja jos joku haluaisi tarkempia tietoja poliittisista mielipiteistäni, niin voisin viitata ylemmäksi linkittämääni tekstiini "kärnismistä". (Kärnä on sukunimeni.) Laitan siihen osoittavan linkin tähän uudestaan: linkki.

Liberalismin kanssa sopii mielestäni erinomaisesti tai jopa parhaiten yhteen sen lausuminen, että keisarilla ei ole oikeasti vaatteita. Sivistyneet ihmiset tuntevat tuon sadun.

...Jos ihan pakko on, niin voin tarpeen oikein kovasti vaatiessa suostua nimittämään itseäni kansallisehkon liberalismin kannattajaksi.

Turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta

Noin yksi ja puoli kuukautta sitten mieleeni oli noussut ajatus kaiken turhuudesta. Tämän laukaisi päähäni se, että satuin kuulemaan Tuomari Nurmion ikivireän "lastenlaulun" Lasten mehuhetki vuodelta 1981.

Onnistuin myös lopulta keksimään, mihin ajatus kaiken turhuudesta liittyi.

Se liittyi siihen, että minua jonkin verran ottaa päähän eettisten pyrintöjen turhuus. Eetikkona oleminen ja eläminen on kovin hedelmätöntä.

Asiaan jotenkin liittyen, siteeraan alla kristinuskoisten pyhän kirjan Raamatun vanhimmassa 3/4-osassa eli Vanhassa testamentissa olevaa Saarnaajan kirjaa, tarkemmin sanoen sen luvun yhdeksän jaetta 11. Raamatun versio on Suomen virallisen evankelisluterilaisen kirkon Raamattu vuodelta 1992. Oi, katso:

Vielä tämän minä havaitsin auringon alla:

Juoksu ei ole nopeiden vallassa
eikä sota sankareiden,
ei leipä viisaiden,
ei rikkaus kyvykkäiden
eikä menestys älykkäiden.

Kaikki on ajan ja kohtalon vallassa.

Siteeraan vielä saman luvun alusta jakeet yhdestä kolmeen:

Kaiken tämän olen ottanut sydämelleni, tätä punninnut mielessäni: millä tavoin hurskaat ja viisaat ja heidän tekonsa ovat Jumalan kädessä. Ei ihminen itse tiedä, käykö hän kohti vihaa vai rakkautta. Kaikki, mikä hänen eteensä tulee, on turhuutta, koska kaikkien kohtalo on sama: niin jumalisen kuin jumalattoman, niin hyvän kuin pahan, puhtaan ja saastaisen, uhraajan ja sen joka ei uhraa. Hyvän käy samoin kuin syntisen, valan vannojan samoin kuin vannomista karttavan. Kaikessa, mikä auringon alla tapahtuu, on lohdutonta juuri se, että jokaisen kohtalo on sama, niin kuin sekin, että ihmisen sydän on pahuutta täynnä ja että hänen sisimmässään asuu mielettömyys koko hänen elinaikansa, ja sen jälkeen – suoraa päätä vainajien joukkoon!

Minusta on nyt parasta panna aikaisempaa enemmän painoa estetiikalle. Estetiikka on hyvä, ja kaunista.

Ja kauneutta voi löytää vaikka mistä asioista.

...Mieleeni on noussut silti myös ajatus pyrintöjen turhuudesta elämässä yleisemminkin, sillä vaikka maailmankaikkeuden ensimmäinen perustava aines on järjestys, niin toinen sellainen on kaaos, joka on yhtä todellinen ja kiinteä osa todellisuutta kuin edellinenkin...

PS. Nousi ja tuli tässä myös elävästi mieleeni blogitekstini maailmankaikkeuden kahdesta kaistasta, joista vasemmanpuoleinen on kuollut elämätön maailmankaikkeus ja oikeanpuoleinen on elämä ja sen eri ilmenemismuodot.

Maailmankaikkeuden kaksi kaistaa

Olinhan minä joitakin kuukausia sitten julkaissut kahdessa eri blogissani merkinnän otsikolla Kuolemaan voi luottaa enemmän kuin elämään (julkaisu 1, julkaisu 2), jota voi halutessaan nimittää maailman masentavimmaksi blogimerkinnäksi. Se on ikään kuin paljon lyhyempi ja filosofinen versio venäläisen kirjailijan Fjodor Dostojevskin romaanista Kirjoituksia kellarista.

Tämä merkintäni on ikään kuin jatkoa tuolle blogitekstilleni. Esitän asiani vertauksella:

On tie, jolla on kaksi kaistaa. Vasemmanpuoleinen on kuollut elämätön maailmankaikkeus ja oikeanpuoleinen on elämä ja sen eri ilmenemismuodot.

Oikeanpuoleiselta kaistalta on mahdollista siirtyä vasemmalle kaistalle ja pitemmällä tähtäimellä sen joutuukin tekemään. Kun on tämän kaistanvaihdon, siirtymän, tehnyt, ei kykene enää palaamaan oikeanpuoleiselle kaistalle.

Illuusiot, osa kaksi

Me ihmiset olemme voimakkaasti kulttuuria luova ja sitä ja tietoa edelleen välittävä varsin älykäs tasankoapinalaji. Nykyiset isojen ihmisapinoiden joukkoon lasketut simpanssit ja kongonsimpanssit eli bonobot ovat tavallaan meidän rinnakkaisversioitamme, sillä heillä ja meillä on ollut yhteiset esi-isät joskus noin seitsemän miljoonaa vuotta sitten. Kulttuuria luovina ja välittävinä lajeina niiden ja eri gorilla- ja orankilajien yksilöt eivät kuitenkaan pääse lähellekään meidän tasoamme, vaikka simpanssit kuulemma suoriutuvat ihmistä paremmin muistipeleissä.

On kuulemma varsin todennäköistä, että meidän ja noiden yhteinen esi-isä kulki kahdella jalalla. Sahelinapinaihminen on voinut paljon muistuttaa tätä otusta.

Ihmissuvun lähimpiä esi-isiä on nimitetty suomen kielessä apinaihmisiksi erotuksena simpansseihin ja bonoboihin, sekä gorilloihin, orankeihin ja gibboneihin johtavista polveutumislinjoista, joihin kuuluvia siis tavataan kaikkia nimittää ihmisapinoiksi. Ensimmäisessä yhdyssanallisessa termissä "apina" on määrite, kun taas jälkimmäisessä pääsana. On kätevää tehdä tällainen erotus.

Lajimme homo sapiensin olemus voimallisena kulttuuriolentona ja kulttuurinluojalajina on kaikki seurausta siitä, että olemme joskus 70.000 vuotta sitten saaneet – ehkä kyseenalaiseksi siunaukseksi – sen, että me kykenemme kuvittelemaan paljon sellaisia asioita, joiden ei voida osoittaa olevan olemassa, ja jopa uskomaan niihin syvästi ja vakaumuksellisesti. Minulla itsellänikin on tähän lajiin kuuluvia perustelemattomia uskomuksia: arvomaailmani, eettiset ja moraaliset käsitykseni. Kaikki käsitykset perimmäisistä totuuksista ja elämän tarkoituksesta ovat tätä samaa. Mutta tämä lajimme erikoinen piirre on mahdollistanut myöskin yksilömäärältään suuret ihmisyhteisöt. Ne ovat mahdollisia, koska kykymme uskoa objektiivisesti katsoen olemattomiin tai todistamattomissa oleviin asioihin tekee mahdollisesti myös nk. kokoontumisen lipun ympärille. Eli toisin sanoen laajalla joukolla ihmisiä voi olla jokin yhteinen asia, johon he uskovat ja jonka puolesta he voivat elää ja vaikka kuolla.

Olen periaatteessa katsonut, että illuusioille ei olisi tarvetta sikäli, että haluaisin olla mies ilman illuusioita. Olen ajatellut, että kaipa sitä onkin ihan sopivaa olla jonkin verran kyyninen, kun elämä ja maailma ovat mitä ovat.

Olen kuitenkin todella tullut huomaamaan, että ihmiset tarvitsevat illuusioita. Niiden ansiosta he jaksavat elää sen sijaan, että olisivat kuin Mika Waltarin maailmankuulun romaanin Sinuhe egyptiläinen Horemhebin kaltainen hahmo, joka luottaa ainoastaan keihääseensä mutta joka ei todella kykene iloitsemaan elämästä.

En silti katso voivani itse uskoa johonkin illuusioon pitäen sitä todella ei-illuusiona, eli varmasti todellisena. Mutta minä haaveilen siitä, että voisin.

Tosin kova pala voi ihmiselle olla, jos todellisuus joskus sitten oikein pakottaa hänen illuusionsa romahtamaan.

Lajimme yksilöiden elämä on hankalaa ja monimutkaista. Miljoona vuotta sitten eläneiden erilaisten pystyihmisten maailmankatsomus oli ollut mukavampi ja yksinkertaisempi. Heillä oli paljon vähemmän illuusioita kuin meillä. Tosin pystyihmiset eivät olisi kyenneet keksimään sellaisia asioita kuin esim. silmäneula, keihäänheittokeppi, jousipyssy, henkimaailma, uskonnollisuus, rukoileminen, temppeli, valtio, metallit, kaivostoiminta, paperi, savukas ruuti, irtokirjasimet ja painokone, taivaanmekaniikka, tiede, höyrykone, sähkö, ihoa tuhoamaton saippua, vesivessa, moottori, moderni fysiikka eli kvanttifysiikka ja yleinen suhteellisuusteoria, lentokone, transistorit ja GPS-tyyppinen paikannus.