Me ihmiset olemme voimakkaasti kulttuuria luova ja sitä ja tietoa edelleen välittävä varsin älykäs tasankoapinalaji. Nykyiset isojen ihmisapinoiden joukkoon lasketut simpanssit ja kongonsimpanssit eli bonobot ovat tavallaan meidän rinnakkaisversioitamme, sillä heillä ja meillä on ollut yhteiset esi-isät joskus noin seitsemän miljoonaa vuotta sitten. Kulttuuria luovina ja välittävinä lajeina niiden ja eri gorilla- ja orankilajien yksilöt eivät kuitenkaan pääse lähellekään meidän tasoamme, vaikka simpanssit kuulemma suoriutuvat ihmistä paremmin muistipeleissä.
On kuulemma varsin todennäköistä, että meidän ja noiden yhteinen esi-isä kulki kahdella jalalla. Sahelinapinaihminen on voinut paljon muistuttaa tätä otusta.
Ihmissuvun lähimpiä esi-isiä on nimitetty suomen kielessä apinaihmisiksi erotuksena simpansseihin ja bonoboihin, sekä gorilloihin, orankeihin ja gibboneihin johtavista polveutumislinjoista, joihin kuuluvia siis tavataan kaikkia nimittää ihmisapinoiksi. Ensimmäisessä yhdyssanallisessa termissä "apina" on määrite, kun taas jälkimmäisessä pääsana. On kätevää tehdä tällainen erotus.
Lajimme homo sapiensin olemus voimallisena kulttuuriolentona ja kulttuurinluojalajina on kaikki seurausta siitä, että olemme joskus 70.000 vuotta sitten saaneet – ehkä kyseenalaiseksi siunaukseksi – sen, että me kykenemme kuvittelemaan paljon sellaisia asioita, joiden ei voida osoittaa olevan olemassa, ja jopa uskomaan niihin syvästi ja vakaumuksellisesti. Minulla itsellänikin on tähän lajiin kuuluvia perustelemattomia uskomuksia: arvomaailmani, eettiset ja moraaliset käsitykseni. Kaikki käsitykset perimmäisistä totuuksista ja elämän tarkoituksesta ovat tätä samaa. Mutta tämä lajimme erikoinen piirre on mahdollistanut myöskin yksilömäärältään suuret ihmisyhteisöt. Ne ovat mahdollisia, koska kykymme uskoa objektiivisesti katsoen olemattomiin tai todistamattomissa oleviin asioihin tekee mahdollisesti myös nk. kokoontumisen lipun ympärille. Eli toisin sanoen laajalla joukolla ihmisiä voi olla jokin yhteinen asia, johon he uskovat ja jonka puolesta he voivat elää ja vaikka kuolla.
Olen periaatteessa katsonut, että illuusioille ei olisi tarvetta sikäli, että haluaisin olla mies ilman illuusioita. Olen ajatellut, että kaipa sitä onkin ihan sopivaa olla jonkin verran kyyninen, kun elämä ja maailma ovat mitä ovat.
Olen kuitenkin todella tullut huomaamaan, että ihmiset tarvitsevat illuusioita. Niiden ansiosta he jaksavat elää sen sijaan, että olisivat kuin Mika Waltarin maailmankuulun romaanin Sinuhe egyptiläinen Horemhebin kaltainen hahmo, joka luottaa ainoastaan keihääseensä mutta joka ei todella kykene iloitsemaan elämästä.
En silti katso voivani itse uskoa johonkin illuusioon pitäen sitä todella ei-illuusiona, eli varmasti todellisena. Mutta minä haaveilen siitä, että voisin.
Tosin kova pala voi ihmiselle olla, jos todellisuus joskus sitten oikein pakottaa hänen illuusionsa romahtamaan.
Lajimme yksilöiden elämä on hankalaa ja monimutkaista. Miljoona vuotta sitten eläneiden erilaisten pystyihmisten maailmankatsomus oli ollut mukavampi ja yksinkertaisempi. Heillä oli paljon vähemmän illuusioita kuin meillä. Tosin pystyihmiset eivät olisi kyenneet keksimään sellaisia asioita kuin esim. silmäneula, keihäänheittokeppi, jousipyssy, henkimaailma, uskonnollisuus, rukoileminen, temppeli, valtio, metallit, kaivostoiminta, paperi, savukas ruuti, irtokirjasimet ja painokone, taivaanmekaniikka, tiede, höyrykone, sähkö, ihoa tuhoamaton saippua, vesivessa, moottori, moderni fysiikka eli kvanttifysiikka ja yleinen suhteellisuusteoria, lentokone, transistorit ja GPS-tyyppinen paikannus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti