En enää vihaa esperanton kieltä yhtä paljon kuin aikaisemmin

Minulle ei edelleenkään ole luontevaa ymmärtää kaikkia esperanton kielen piirteitä, mutta täytyy myöntää, että aika on "pyöristänyt" minua siinä mielessä, että paljon suuremmassa määrin hyväksyn nykyään esperanton karvoineen kaikkineen.

Esperantossa on kyse kansainvälisen apukielen ideasta, siis siitä, että on väärin, että ihmisten pitää kansainvälisissä suhteissa joutua puhumaan sellaista kieltä, joka on jonkun toisen mutta ei oma äidinkieli. Kyse on siis tarpeesta tehdä tässä suhteessa ihmisistä tasa-arvoisia.

Puolanjuutalainen silmälääkäri Ludovic Lazar Zamenhof julkaisi vuonna 1887 suunnitelman uudesta kansainväliseksi apukieleksi kehittämästään kielestä salanimellä Dr. Esperanto. Ja tästä salanimestä muodostui sitten kielen nimi esperanto.

Ennen esperantoa monet kieliaktivistit olivat kannattaneet volapükiä, jonka oli luonut vuosina 1879-1880 saksalainen pappi Johann Martin Schleyer. Esperanton synnyttyä volapükin suosio hiipui kuitenkin nopeasti.

Voidaan sanoa, että esperanto on kaikkien aikojen suosituin kansainväliseksi apukieleksi kehitetty kieli. Näitä erilaisia kieliä on myös kehitetty melkomoinen määrä viimeksi kuluneiden 150 vuoden aikana. Melkein kaikki niistä ovat kuitenkin jääneet tähdenlennoiksi tai alkutekijöihinsä.

Zamenhof teki esperanton melko helpoksi kieleksi oppia. Se on kieliopiltaan yksinkertainen ja säännöllinen. Sen johtimilla kieleen on helppo muodostaa uusia sanoja.

Itse asiassa johtimet tekevät esperantosta uskomattoman monipuolisen.

Esperanto on sekakieli. Sen kieliopissa on piirteitä eri kielistä ja kieliryhmistä, hieman jopa kiinan kielestä.

Esperanto on kieliopiltaan myös varsin keinotekoinen kieli.

Esperanton sanasto on peräisin länsimaisista kielistä, mikä tarkoittaa germaanisia kieliä mukaan lukien englanti sekä romaanisia kieliä ja latinaa. Sen sanastoa voisi verrata englantiin, jossa on kerrostumat anglosaksista, viikinkien kielestä eli "muinaisnorjasta", normanniranskasta ja latinasta.

Toisaalta suomen kielessäkin on erittäin paljon enemmän tai vähemmän vanhoja lainasanoja eri indoeurooppalaisista kielistä, jotka on tarpeen vaatiessa mukautettu suomen äännejärjestelmään.

Esperanton perussanasto on pieni. Mutta kuten sanoin, uusia sanoja on helppo muodostaa siihen.

Äännemaailmaltaan esperanto on lähinnä slaavilainen kieli, vaikka se, että sanapaino sijaitsee kielessä aina toiseksi viimeisellä tavulla, tuo myöskin tiettyä romaanisten kielten sävyä ääntämiseen.

Olin ennen ajatellut, että kansainvälisen apukielen tulee perustua jossain määrin latinaan. Tämä on vain subjektiivinen mielipiteeni, mutta minusta latina kuulostaa komeimmalta sellaisenaan. Mikään latinaan perustuva kieli, joka lähdekielestään eroaa yksinkertaisuuden vaatimusten vuoksi kuitenkin paljon, ei ole lopulta yhtä komea kieli kuin latina. Jos taas kansainväliseksi apukieleksi kehitetty kieli muistuttaa hyvin paljon latinaa, kuten tämä hahmotelmani sukupuolineutraalista latinasta, se ei ole tarpeeksi helppo oppia, jotta laajemmat joukot voisivat omaksua sen kansainväliseksi apukielekseen.

Kansainvälinen apukieli voidaan toki niin halutessa perustaa siihen, että ennen kaikkea sanasto otetaan latinasta, mutta heivataan pois kaikki tai melkein kaikki sijamuodot, epäsäännölliset piirteet ja verbien persoonataivutukset kielessä. Jos niin tehtäisiin latinassa, niin törmättäisiin siihen ongelmaan, että latinassa on useampijuurisia sanoja. Joko nämä juuret säilytetään, jolloin kielestä tulee komeampi samalla kun siitä tulee vaikeampi, tai säilytetään vain yksi juurista sanaa kohti, jolloin siitä tulee tylsempi ja kurjempi. Minun mielestäni.

Nykyään en pidä enää järkevänä sitä, että kansainvälisen apukielen tulisi perustua jotenkin latinaan.

En inhoa nykyään sitä, että esperanto on "kirottu sekakieli", kuten olen tavannut sitä joskus nimittää.

Se, että esperanto tekee ihmiset kielellisesti tasa-arvoisiksi, näkyy siinäkin, että kieli on sekä sekakieli että keinotekoinen kieli.

En inhoa myöskään kielen slaavilaista äännemaailmaa. En edes inhoa enää esperanton lintua tarkoittavaa substantiivia birdo.

Ennen inhosin esperanton keinotekoisuutta. En inhoa enää.

Esperanton kielessä sanaluokka määräytyy päätteestä. O on substantiivin pääte, A adjektiivin pääte, E on adverbin pääte ja I verbin infinitiivin pääte. En enää inhoa tätäkään keinotekoista piirrettä, vaan sen sijaan pidän sitä nerokkaana ja kielen oppimista helpottavana.

Esperanton kielessä nk. Zamenhofin pronominitaulukosta löytyvät tiedot, miten useimmat pronomineista muodostetaan. Taulukko on täysin keinotekoinen, mutta en enää inhoa sitä, vaan pidän sitä myös nerokkaana ja kielen oppimista helpottavana.

Ennen kaikkea pidän esperantossa siitä, että J-kirjain lausutaan siinä samoin kuin suomessa tai useimmissa germaanisissa kielissä taikka esim. latinassa. Tosin esperantossa kirjain on oikeastaan puolivokaali, eli joissakin tapauksissa kirjain lausutaan kuten suomen I, silloin kun sitä edeltää sanassa vokaali eikä sen jälkeen tule vokaalia.

Pidän yhtä paljon esperantossa siitä, että siinä muodostetaan yhdyssanoja ja että pääsanan määritteet sijaitsevat ennen pääsanaa.

Esperanton verbioppi on myös nerokas ja monipuolinen.

Minusta on mukavaa, että esperantossa kolmannen persoonan possessiivipronominit on erotettu käsitteellisesti nk. refleksiivisestä possessiivipronominista.

Pidän esperantossa myös siitä, että siinä kulkeminen johonkin suuntaan erotetaan paikallaolosta:

mi promenas en kaverno (kävelen luolassa)

mi promenas al kaverno (kävelen luolalle)

mi promenas en kavernon (kävelen luolaan)

Seuraavaksi voisin luetella niitä piirteitä, joista en esperantossa vieläkään pidä.

Esperantossa on ainakin yksi sellainen substantiivi, jota voi nimittää harmittavaksi kämmiksi. Naimatonta henkilöä tarkoittaa substantiivi fraŭlo. Tämä on esimerkki Zamenhofin kielitaidon puutteista. Sana tulee nimittäin saksan kielen neitiä tarkoittavasta sanasta Fräulein, joka kirjaimellisesti tarkoittaa pikkurouvaa. Saksan kielessä rouvaa tarkoittavaan sanaan Frau lisätään pääte -lein, ja näin saadaan neitiä tarkoittava sana Fräulein.

Esperantossa siis sana fraŭlo tarkoittaa etymologian kannalta hieman järjettömästi poikamiestä ja fraŭlino neitiä.

Lopuksi on otettava huomioon vielä esperanton selvä sukupuolisovinismi, jota minä inhoan:

Esperantossa on monien indoeurooppalaisten kielten tapaan kaksi hän-pronomia, jotka ovat molemmat sukupuolisidonnaisia. Pronominia li käytetään mies- tai urospuolisesta ja pronominia ŝi nais- tai naaraspuolisesta. Minusta on hyvin vanhanaikaista, ettei kielessä ole olemassa myös sukupuolisesti neutraalia hän-pronominia näiden lisäksi.

Kaikkein kauhein piirre esperantossa on mielestäni se sukupuolisovinismiin liittyvä piirre, että tietyt perustavat seksuaaliseen olentoon liittyvät sanat ovat sataprosenttisesti mies- tai urospuolista tarkoittavia, ja sanasta -in-päätteen avulla muodostettu muoto merkitsee sitten nais- tai naaraspuolista. Esim. substantiivi patro merkitsee isää, ja sanasta muodostetaan "äiti" lisäämällä in-pääte, jolloin saadaan sana patrino. Järjetöntä!

PS. Helsingin esperantoseuran sivuilta pääsee opettelemaan esperanton kieliopin ja perussanastoa osastolta Esperanton avain. Laajempi sivusto taas on Lernu (suomeksi "Opi"), jolta löytyy myös esperanton kurssi, muuta opintomateriaalia ja keskustelupalsta. Lisäksi on olemassa Finna babilejo, joka on kaikille avoin suomenkielisille esperantisteille tarkoitettu sivusto.

...

PS. 16.5.2022: Tuli tätä blogimerkintää melko raskaasti muokattua käytännöllisten syiden takia.