Tässä romaanissa puheena olevan maan valtiaat antavat vaikutelman kuin he olisivat poliittisen vallan saaneita Suomen Yleisradion tai Helsingin sanomat -lehden toimittajia.
Kyseisen maan nimenä on Aotearoa, jonka monet tuntevat jo nykyaikana. Sen pääosat ovat kaksi suurikokoista saarta. Jokainen saa tarkastaa karttapallostaan, että missä sellainen sijaitsee.
Tarinaan kuuluu se, että maailma oli alkanut kärsiä erittäin vahingollisesta kulkutaudista. Aotearoan päättäjät olivat lopulta tehneet päätöksen koko maan eristämisestä ulkomaailmalta, jotta estettäisiin maan kansalaisten tuhoutuminen pandemian vuoksi.
Romaani on ilmestynyt vuonna 2006 alkukielellä englanniksi. Itse luin sen suomeksi, koska se on mukavampaa. Kirjan ilmestymisen ajankohta huomioon ottaen voidaan sanoa, että romaanin juonella ei ole sinänsä mitään tekemistä vasta kolmetoista vuotta sen ilmestymisen jälkeen alkaneen koronaviruspandemian kanssa. Suomennos on ilmestynyt vuonna 2009.
Kun olin lukenut jostain lähteestä romaanin juonesta, niin mielessäni oli herännyt alussa epäilys, että kyseessä olisi jonkinlainen moderni mädätys. Mutta jokin kuitenkin tekstin kokonaisuudessa oli kertomassa minulle, että näin ei olisi kuitenkaan asian laita. Ja kävikin ilmi, että vaistoni oli ollut oikeassa: kirja kannatti lukea.
Romaanin nimi on Genesis. Se on saanut nimensä kristillisen, sekä juutalaisen, Raamatun ensimmäisen kirjan, ensimmäisen Mooseksen kirjan mukaan. Nimittäin taannoin lähinnä hepreankielinen Vanha testamentti oli käännetty kreikan kielelle, ja viisi Mooseksen kirjaa saivat kukin kreikankielisen nimen. Genesis tarkoittaa suomeksi syntyä.
Bernard Beckett (s. 1967), romaanin kirjoittaja, on uusiseelantilainen kirjailija, joka on kirjoittanut paljon fiktiokirjallisuutta nuorille aikuisille. Valitettavasti hän oli pian tämän kirjan julkaisun jälkeen lopettanut kirjallisen tuotantonsa, tai ainakin Wikipedian mukaan näin on tapahtunut.
Genesiksessä ikävä maailmantilanne on saanut aikaan sen, että poliittinen valta on annettu filosofitutkijaeliitin käsiin. Tämän Valtion perustaja oli käyttänyt samaa nimeä kuin vuosina 427–347 eKr. elänyt alkuperäinen kreikkalainen filosofi Platon.
Olen joskus nuorempana lukenut itävaltalaisbrittiläisen filosofin Karl Popperin (1902-1994) teoksen Avoin yhteiskunta ja sen viholliset. Teos tunnetaan parhaiten siitä, että siinä mies esitteli näkemyksensä, että jotta teoriaa voitaisiin kutsua tieteelliseksi teoriaksi, niin sen tulee olla testattavissa tieteellisesti. Ajatusmuodostelman kumoamattomuus ei siis ole mikään hyve, jos ei ole edes periaatteessa mitään keinoa osoittaa sitä vääräksi. Testattavasta teoriasta tulee kuitenkin sitä vahvempi, mitä enemmän se kestää kumoamisyrityksiä. Tätä kutsutaan falsifikaatiokriteeriksi.
Tämän kirjaesittelyni kannalta on kuitenkin tärkeämpää se, että Avoimessa yhteiskunnassa filosofi Popper haukkuu Platonia. Karl Popperin kirjassa esitetään, että Platon Valtio-teoksensa perusteella halusi, että valtiovallan tulee kuulua parhaille, joita ovat filosofit. Popperin mukaan Platon olisi ollut sitä mieltä, että kaikki muutokset tällaisessa valtiossa olisivat rappeutumista, eli menemistä huonompaan suuntaan. Popper oli myös sitä mieltä, että Platon olisi halunnut itse olla tällaisen valtion johtaja.
Bernard Beckettin romaanissa Genesis Valtion perustana on samanlainen idea.
Ilokseni huomasin, että kaupunginkirjaston kokoelmista löytyy kyseinen Platonin teos. Se minun pitää saada luettua ja mieluiten vielä joskus kuluvan vuoden 2025 aikana.
Löysin myös tiedon jonkinlaisesta tietokirjasta, joka käsittelee Platonin poliittista ajattelua...
Genesiksen tarinassa Aotearoassa olivat asiat vähän enemmänkin muuttuneet, kun eräs sotilas oli, monta vuotta ennen "nykyaikaa", vartioidessaan aseellisesti merirajaa ulkopuolisia tulijoita vastaan päättänyt toimia täysin vastoin ohjeita, sääntöjä ja määräyksiä. Tapahtunutta oli seurannut lopulta suursota.
Yksi Genesiksen päähenkilöistä on saanut nimensä Sokratesta | edeltäneeltä filosofilta Anaksimandrokselta (610/609 – n. 546 eKr.), ja päähenkilö on maskuliinisukuisesta nimestään huolimatta nainen. Mutta sehän ei haittaa.
Anaksimandros on puhdasmielinen tutkijasielu, joka on opiskellut koko elämänsä ajan em. sotilaan, nimeltään Adam, elämää. Raamatun mukaanhan Adam – Aatami – oli ensimmäinen ihminen, ja hepreankielinen nimi tarkoittaa suomeksi ihmistä tai ihmiskuntaa. Jotenkin kuvaavaa romaanin juonen kannalta.
Anaksimandros, joka käyttää lempinimenä nimensä lyhennettyä versio Anax, haluaa kohota tutkijafilosofien eliittiin, josta käytetään nimitystä Akatemia. Kuten kaikki muutkin hakijat, hän joutuu perusteelliseen syyniin, jossa kolme ilmeiltään tutkimatonta kivikasvoista henkilöä kuulustelee häntä varsin pitkän ajan. Ja välillä sitten pidetään taukoa.
Anax joutuu todistamaan kuulustelijoilleen sen, että hän osaa käsitellä aihettaan, joka on tämä jo monta vuotta aikaisemmin kuollut Adam, pätevästi ja asiantuntevasti ja riittävän omaperäisestikin ja aidosti.
Adam oli aikoinaan jouduttuaan kiinni tekemänsä kapinan jälkeen pistetty valitsemaan elämä erikoistehtävässä, jolla piti olla erittäin suuri yhteiskunnallinen merkitys. Vaihtoehtoina tälle olisivat olleet tuomitseminen kuolemaan tai varsin pitkäaikainen vankeus.
Anaxia oli pitempiaikaisesti ohjannut valmistautumisessa valintakuulusteluja varten Akatemiaan kuuluva ja hirveän loistava intellektuelli nimeltään Perikles. Tämän nimen tunnemme myös antiikin Kreikasta. Historiallinen Perikles oli ollut erittäin merkittävä ateenalainen poliitikko, joka oli elänyt n. vuosina 495-429 eKr. Mutta ei siitä nyt sen enempää.
Mutta pystyykö Anaksimandros saamaan kuulustelijat vakuuttumaan siitä, että hän on sopiva ihminen heidän joukkoonsa? Ja tietävätkö kuulustelijat jotain sellaista merkittävää Aotearoan historiasta, mitä muut kansalaiset eivät tiedä?
Asiaan kuuluu myös samoihin aikoihin Adamin kanssa "elänyt" keinotekoisella ruumiilla varustettu jonkin verran groteskin näköiseksi rakennettu keinoälyolento.
Eräs aotearoalainen filosofi oli nimittäin aikoinaan keksinyt mielestään erästä tunnettua aikaisempaa katastrofiin päättynyttä yritystä paremman keinon saada aikaan ihmisenkaltainen keinotekoinen äly. Idea piili siinä, että keinotekoisen olennon piti oppia elämästä asioita ihan samalla lailla kuin lapsen. Pikku hiljaa vuorovaikuttamalla ihmisten ja lähimmän elinympäristönsä kanssa olento kehittyisi ennen pitkää, sanotaanko nyt, sosiaalisesti toimintakykyiseksi älylliseksi olennoksi. (Tällaisesta lähestymistavasta aidon keinoälyn kehittämiseen itse asiassa on ollut ihan oikeasti jonkin verran puhetta viimeksi kuluneiden vuosikymmenien aikana.)
Tässä välissä voin mainita, että muutaman viimeksi kuluneen vuoden ajan suuressa huudossa ollut ja edelleen oleva nk. generatiivinen keinoäly ei ole ollenkaan älykäs. Kyseessä on vain kehittynyt ennustuskone, joka kykenee supermassiivisen tausta-aineistonsa avulla päättelemään, mikä merkkijono pitäisi antaa vastaukseksi kysyjälle. Sillä ei ole ollenkaan älyä eikä varsinkaan minkäänlaista tietoisuutta tai tietoa maailmasta. Generatiivinen keinoäly myöskin "hallusinoi": jos se ei osaa tausta-aineistonsa perusteella vastata käyttäjän kysymykseen, niin se keksii vastauksen "omasta päästään". Tästä syystä generatiivisen keinoälyn antamat vastaukset kannattaa aina tarkistaa.
Olen tavannut testata eri tahojen kehittämiä generatiivisia keinoälyjä kysymällä niiltä saman ovelan testikysymyksen: "Kuinka monta munaa orava munii?" Viimeksi mokoma oli vastannut tällä tavoin: "Oravat munivat yleensä 4–8 munaa kerrallaan. Muninta-aika riippuu oravalajista ja elinympäristöstä, mutta tavallisesti se tapahtuu keväällä tai kesällä."
Vaikka tämä hiukan pitkittää liikaa tätä kirjaesittelyä, niin aiheeseen vielä jotenkin liittyen haluan kertoa, että Yhdysvalloissa oli juuri erään konkurssioikeudenkäynnin yhteydessä käyty läpi asianajajien oikeutta käyttää hyväkseen generatiivisen keinoälyn palveluita. Nimittäin konkurssipesää edustaneen Semrad-lakifirman asianajaja herra Thomas Nield oli käyttänyt ChatGPT-keinoälyä etsiessään puolustuksen hyväksi käytettävissä olevia aikaisempia tuomiolauselmia. Jutun tuomari Michael Slade oli kuitenkin henkilökuntineen käynyt lopulta läpi asianajajan esittämät perusteet ja löytänyt niistä suuria virheitä. Kävi ilmi, että asianajaja oli unohtanut tarkistaa ChatGPT:n antamat tulokset. ChatGPT oli puhunut hänelle paljon paskaa. Tuomari tuomitsi sekä asianajotoimiston että herra Nieldin vahingonkorvauksiin ja Nieldin sekä jonkun lakiasiaintoimiston vanhemmista osakkaista osallistumaan generatiivisen keinoälyn käyttöä lakiasioissa käsittelevään koulutukseen.
Ja jos palaan takaisin aiheeseen, niin Beckettin Genesis-romaanissa keinoälyolennolla oli tullut olemaan paljon tekemistä Adamin kanssa menneinä aikoina.
Romaanissa mennyt aika saadaan eläväksi, kun Anax hakijana Akatemiaan joutuu käsittelemään vanhoista ääninauhoista purettuja transrikriptioita eli muunnoksia kirjoitettuun muotoon, joissa Adam on mukana. Modernia aika kun on, niin voidaan turvautua myös elävänoloisiin hologrammiesityksiin. Ja kuulustelijat osaavat olla pelottaviakin.
Romaanissa myöskin käsitellään mielestäni mukavasti olemassaolon ja elämän filosofisia kysymyksiä, jos saan käyttää tällaista fraseologiaa. Kirja on kuitenkin parempi kuin fraseologiani.
Ottaen huomioon sen, kuinka suuri osa romaanista on kuulustelijoiden ja Anaksimandroksen välistä vuorovaikutusta, jossa käsitellään todistusaineistoa menneistä tapahtumista, niin kirja oli kannaltani vallan vetävä. Sikäli sääli, että se sisälsi vain 160 sivua. Ja sääli, että kirjailija on lopettanut romaanien kirjoittamisen.
Ja melko lähellä kirjan loppua juoni onnistui jopa erittäin kunnolla yllättämään minut. En olisi arvannut, vaikka olisi minun kyllä pitänyt älykkäänä olentona. Minulle tapahtui sen johdosta puoliksi samanlainen katharsis kuin mitä olen kokenut aina katsoessani kammottavaa ja niin kovin kiinnostavaa Apua, mikä tauti! (englanniksi "Body Bizarre") -televisio-ohjelmaa. Ohjelmassa seurataan maailman kauheimpia sairauksia ja tiloja, mitä ihmisille on syntynyt ja kehittynyt. Sen yhteen jaksoon liittyen olen kirjoittanut jopa runon. Ohjelma on myös suuresti inspiroinut minua pitkän runoni Job saa vastauksen synnyttämisessä. Bernard Beckettin kirjoittaman romaanin Genesis aiheuttama puolikatharsis on kuitenkin paljon tuota eeppisempi ja syvemmälle ulottuva ja sitä paitsi erityisen hieno siitä syystä, että se oli syntynyt fiktiiviseen teokseen syventymisen seurauksena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti