tiistai 6. toukokuuta 2025

Kanadan Liberaalinen puolue turvautui tunkkaiseen nationalismiin ja voitti vaalit!!1!

Nationalismissa on kysymys aatteesta, joka painottaa etnisyyden oikeuksia korottaa itsensä kansakunnaksi ja viljellä omaa kulttuuriaan ja puolustaa etujaan.

Kanadan Liberaalinen puolue oli ensimmäistä kertaa pitkään aikaan häviämässä parlamenttivaalit. Puolueen kultapoika, pääministeri Justin Trudeau (s. 1971), joka muuten on maan aikaisemman pääministerin Pierre Trudeaun (1919-2000) – virassa vuosina 1968–1979 ja 1980–1984 – vanhin poika, oli joutunut pitkähkön hallitusajan suoritettuaan lopulta laajaan epäsuosioon. Ja siksi vasta jokunen kuukausi sitten Mark Carney (s. 1965) oli astunut hänen paikalleen uutena Liberaalisen puolueen puheenjohtajana ja sitä myöten pääministerinä.

Trudeau nuorempi oli siis aloittanut uransa maansa pääministerin pallilla vuonna 2015.

Juuri kukaan ei ollut voinut uskoa Kanadan Liberaalisen puolueen selviävän kannatuksensa pohjamudista ylös, vaikka uusi pääministeri olikin hirveän pätevä ja osaava.

Kävi kuitenkin sitten niin, että etelänaapurin Yhdysvaltain vasta virkaansa toisen kerran astunut presidentti Donald Trump oli alkanut vihjailemaan, että Kanadan pitäisi oikeastaan olla Yhdysvaltain 51. osavaltio. (Presidentti oli vihjaillut tuhmia asioita myöskin Tanskaan kuuluvasta Grönlannista sekä Panamaan kuuluvasta Panaman kanavasta. Niin sitä pitää.)

Kanadan opposition pääpuolueen Konservatiivisen puolueen odotettiin siis saavan vaalivoiton tänä Jeesuksen vuotena 2025 viimeistään syksyllä pidettävissä parlamenttivaaleissa. Pierre Poilievre (s. 1979), herttaisen näköinen puolueen puheenjohtaja, rupesi kuitenkin joissakin muissa kysymyksissä peesaamaan presidentti Trumpia.

Pääministeri Carney taas pisti kovan kovaa vastaan. Ja niin hän uudella suosion harjalla uskalsi julistaa parlamenttivaalit pidettäväksi jo paljon ennen syksyä. Ja niin kävi, että hänen puolueensa voitti vaalit vastoin kaikkia aikaisempia ennusteita. Liberaalinen puolue jopati saavutti lähes enemmistön parlamentin alahuoneen paikoista. Aikamoinen torjuntavoitto!

Vanhanaikainen, tympeä ja tunkkainen nationalismi näinollen siivitti Liberaalisen puolueen vaalivoittoon.

Näinhän sitä kuuluu sanoa.

2 kommenttia:

  1. Joten Trumpin strategia toimi kuten pitikin:

    kanadalaiset hylkäsivät Trudeaun maailmoja syleilevän wökeltelyn ja ottivat tilalle kanadalaisen nationalismin, jonka kanssa USAlaisen nationalistin Trumpin on jatkossa helpompi asioida.

    Molemmat kun puhuvat samaa kieltä:

    "Oma kansa ensin" sen sijaan, että
    "Oma kansa ensin -ajattelu on vahingollista".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni yhtä kiero juoni siinä tapauksessa kuin oli ollut Jeesus Nasaretilaisella, kun tämä oli pitänyt Vuori-/Kenttä-saarnansa.

      Poista