Sarjassa poliittisia itsemäärittelyjäni, tai jotain. Tosin jotain tämänkaltaista olen julkaissut ennenkin näissä määrittelyissäni:
Voisin sanoa kannattavani konservatiivis-sekulaaris-demokraattista aatetta. Jokainen ymmärtää, mitä "konservatismi" aatteen nimessä tarkoittaa. Tai jos ei ymmärrä, niin voi lukea esim. tämän blogimerkintäni, niin sitten voi ymmärtää.
"Sekulaari" taas tarkoittaa nimessä maallista. Tarkemmin sanoen konservatiivis-sekulaaris-demokraattinen valtio olisi sellainen, jossa muun ohella valtio ja uskonnolliset yhdyskunnat olisi erotettu toisistaan eikä minkään uskonnon kannattamisesta tai uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyydestä annettaisi etua yhteiskunnassa.
Konservatiivis-sekulaaris-demokraattinen valtio myöskin suhtautuisi vähemmän huumorintajuisesti kaikkeen sellaiseen uskonnollisuuteen, joka pyrkisi poliittiseen valtaan, ja erityisen pahasti suvaitsemattomaan uskonnollisuuteen: vain sellaisella uskonnollisuudella voisi aatteen mukaan olla olemassaolon oikeus, joka hyväksyy sen, että on oltava sallittua jättää myös oma lempiuskonto, ja sen, että ei saa pakottaa tai edes painostaa muita ihmisiä liittymään omaan uskonnolliseen yhdyskuntaan tai edes kunnioittamaan sitä ja sen ideologiaa.
Lopuksi minä haluaisin vielä sanoa, että minusta aatteen nimi voisi pikemmin kuulua näin: demokraattis-sekulaaris-konservatiivinen aate. Minusta tämä kuulostaa paremmalta.
PS. Noin miljoona kertaa blogeissani jakamaani omaan kirjoitukseeni Demokratian kahdeksan etua verrattuna diktatuuriin sisältyy myös eräänlainen demokratian määritelmä, jos joku ei tiedä, mistä demokratiassa on kysymys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti