Muinaiset roomalaiset kammosivat kuningasvaltaa heitä aikaisemmin hallinneiden etruskikuninkaiden vuoksi. Niinpä muinaisen Rooman tasavallan poliittinen järjestelmä perustui siihen, että vallan tuli olla jaettu monille sen sijaan, että se olisi yhden ainoan käsissä. Tasavaltaa tarkoittava latinan ilmaisu res publica tarkoittikin julkista asiaa. Tasavalta oli jokaisen miespuolisen kansalaisen yhteinen asia.
Tasavallan aikana lait säädettiin kansankokouksissa, jotka olivat melkein mutta eivät täysin demokraattisia elimiä, sillä niissä äänioikeudet oli jaettu sillä lailla, että varakkailla oli suhteettoman paljon valtaa. Lisäksi köyhemmät ihmiset saattoivat niissä äänestää klienttinä (latinaksi cliens) suojelijansa, patronuksen, tahdon mukaisesti. Tasavallan hallinnosta taas vastasi senaatti, jonka kokoonpano ei sekään muodostunut kauhean demokraattisesti.
Valtakunnan korkein johto oli jaettu kahdelle konsulille, joilla oli yhtäläinen valta. Näin minkäänlaisen kuningasvallan palauttaminen katsottiin tehdyn mahdottomaksi.
Konsulinvirka oli määräaikainen vuoden kestävä pesti.
Poikkeuksellisissa kriisiolosuhteissa korkein valta voitiin kuitenkin määräajaksi keskittää yhdelle miehelle. Tällaisessa virka-asemassa olevaa määräaikaista virkamiestä roomalaiset kutsuivat diktaattoriksi (latinaksi siis dictator).
Kun juuri ennen ajanlaskumme alkua roomalaiset olivat varsin suuresti tympääntyneitä sisällissotiin ja kaipasivat rauhaa, Gaius Julius Caesarin ottopoika Gaius Octavianus (alun. perin Octavius), jolle senaatti antoi kunnianimen Augustus, joka tarkoittaa kunnianarvoisaa, keskitti kaiken oleellisimman vallan valtakunnassa itselleen ja nimitti sitä tasavallaksi. Hän jätti roomalaisten tunteita säästäkseen muodollisesti voimaan wanhat tasavaltalaiset instituutiot, mutta jatkossa kukaan ei voinut tärkeissä päätöksissä kävellä keisarin yli. Octavianus käytti itsestään nimitystä princeps, joka viittasi siihen, että hän oli senaatin jäsenissä ensimmäinen vertaistensa joukossa. Nimityksestä juontaa hallintomuodolle annettu nimi prinsipaatti.
Varsinaista keisarin virkaa Octavianus ei perustanut, vaan hän vain hamusi omiin käsiinsä joukon tasavallan korkeita virkoja. Vasta 300-luvulla keisarikunta muuttui dominaatiksi eli virallisesti diktatuuriksi, siis sanan nykyaikaisessa merkityksessä. Nimitys tulee latinan kielen herraa tarkoittavasta sanasta dominus.
Tässä on huomattava, että konsulinvirat säilyivät huolimatta keisarikuntaan siirtymisestä.
Monta kuukautta sitten minä olin tehnyt havainnon, että pienessä Apenniinien niemimaalla sijaitsevassa Italian ympäröimässä San Marinon valtiossa on käytössä kapteenivaltionhoitajien virka. San Marinon suur- ja yleisneuvosto eli maan parlamentti valitsee kaksi kapteenivaltionhoitajaa puolen vuoden määräajaksi. Normaalisti nämä valitaan vastakkaisista puolueista. Kapteenivaltionhoitajat toimivat valtionpäämiehinä ja valvovat valtion hallintoa. Heillä on veto-oikeus toistensa päätöksiin. Kapteenivaltionhoitajaksi valittu saa tulla valituksi uudelleen virkaan aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua edellisesen kauden päättymisestä.
Minusta tällainen kahden valtionpäämiehen malli on varsin viehättävä, vaikka ei ottaisikaan huomioon sitä, että samantapainen oli ollut käytössä muinaisessa Rooman tasavallassa.
San Marino on vanhin olemassaoleva tasavalta, ja valtio lienee perustettu jossain muodossa jo 300-luvulla jKr, tai niin sanmarinolaiset ainakin itse sanovat. Kapteenivaltionhoitajia vastaavat virat perustettiin tosin vasta 1200-luvulla, joten emme voine olettaa, että muinaisesta Rooman valtakunnasta olisi mitään suoraa jatkumoa San Marinon kahden valtionpäämiehen virkaan?
Minua kiinnostaisi ajatus, että eikö mallia voisi soveltaa myös pääministereihin. Kahden pääministerin järjestelmä voisi olla mielenkiintoinen. Ja toivottavasti toimiva. Yhdysvaltain presidenttivaltaisessa järjestelmässä taas voitaisiin vastaavasti siirtyä kahden presidentin järjestelmään. Olisi kaksi hallituksen johtajaa, jotka kumpikin valittaisiin vuoden virkakaudelle, ja virkakausi olisi kunkin vuoden alusta sen loppuun, eikä hallituksen johtaja voisi olla virassa kahta kautta peräjälkeen. Tietysti hallituksen kahta johtajaa voitaisiin kutsua konsuleiksi...
Mielestäni vallan hajauttaminen on usein kannatettava idea, varsinkin tällaisessa korkeimman vallan asiassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti