keskiviikko 26. huhtikuuta 2023

Mitä vikaa on venäläisissä

Onko etnisissä venäläisissä itsessään jotain vikaa? Jokaista yksilöä ei voi kansansa synneistä ja asenteesta syyttää ja moittia. Mutta minusta vaikuttaa siltä, että etnisiin venäläisiin kansana on merkinnyt leimansa heidän maansa vuosisatoja harjoittama imperialismi ja kolonialismi.

Koska Neuvostoliitto, jonka tärkein osatasavalta Venäjä maan ollessa olemassa oli, tuki aikoinaan läntisten imperialististen valtojen alusmaiden vapautumista, niin monet kehitysmaat nykyään suhtautuvat myötämielisesti Venäjään.

Vaikka Venäjä ei ole maailman suurin valtio sen takia, että sen naapurit ovat liittyneet siihen vapaaehtoisesti. Venäjän missio on aina ollut olla "suuri". Aina kun se on saanut itselleen uuden rajanaapurin, sen on pitänyt, jos suinkin mahdollista, valloittaa se.

Osa länsimaista menneinä vuosisatoina oli valloittanut mertentakaisia alueita siirtomaikseen. Venäjä taas on harrastanut kaikki menneet vuosisadat paikallisempaa imperialismia, jossa se on valloittanut naapureitaan ja alistanut naapurikansoja. Venäjä on myös voimaperäisestikin venäläistänyt kielellisesti ja kulttuurisesti ei-venäläisiä alueita.

Venäjän diktatorinen johtaja Putin ja hänen ulkopoliittinen Goebbelsinsä ja sylikoiransa Sergei Lavrov, ja muu kuoro Venäjällä, paasaavat "moninapaisesta, itsenäisten suvereenien maiden maailmanjärjestyksestä, jossa maat saavat päättää omista asioistaan", mutta sitten ovat tykkien kanssa yrittämässä estää naapurin päätöksiä ja itsenäistä elämää. Tämä on melko huvittavaa. Tai olisi sellaista, ellei se olisi hyvin traagista.

Kukaan ei ole uhannut Venäjää eikä tule uhkaamaankaan, kunhan se pysyy rajojensa sisällä.

Länsimaissa on ihmeellistä se, missä määrin meillä on kyetty itsekritiikkiin ja itseruoskintaan. Tällainen käyttäytyminenhän on maailmanhistoriassa ainutlaatuista.

Länsimaissa on tehty pesäero imperialistiseen menneisyyteen ja on myös kaduttu suuria menneitä syntejä ja rikkomuksia. Länsimaissa ovat laajat kansalaispiirit, tai jopa suuri enemmistö, todenneet, että alusmaiden hankkiminen ja niiden riistäminen ja niiden alkuperäisen väestön polkeminen ovat olleet väärin.

Saksassa myöskin tehtiin aikoinaan tilit selviksi natsimenneisyyden kanssa.

Tämä on meillä viety jopa niin pitkälle, että me emme pysty enää asettumaan villien barbaarikulttuurien yläpuolelle edes moraalisesti, vaan on leikittävä että kaikki kulttuurit ovat yhtä hienoja. Ja Putin kiittää.

Venäjä ei ole koskaan joutunut vastaavaan historian vääryyksien selvittelyyn. Eikä halua joutua.

Sen sijaan he hyökkäsivät vuonna 2014 veljeskansan ukrainalaisten kimppuun riistäen siltä alueita ja vuonna 2022 he aloittivat Ukrainaa ja ukrainalaisia vastaan tuhoamissodan.

Venäjän tulee hävitä se, jotta se ei voi jatkaa imperialismiaan, ja seuraavaksi sen pitää ryhtyä tekemiensä historiallisten vääryyksien selvittämiseen. Muuten siitä ei tule normaalia valtiota.

Samalla kun ruoskin tässä venäläisen yhteiskunnan mustimpia virtoja, on tärkeää muistaa, että on myös hyviä etnisiä venäläisiä. Jos ketään kiinnostaa, niin itse pidän kahdesta venäläisestä kirjailijasta: Leo Tolstoista (1828-1910) ja Daniil Harmsista (1906-1942). Tolstoi oli kenties vanhoilla päivillään vähän omituinen, mutta silloin hän kuitenkin vastusti venäläistä imperialismia ja puolusti suomalaisiakin tsaarin sortohallintoa vastaan. Harms taas kirjoitti absurdeja lyhytkertomuksia, sekä lastensatuja, vaikka vihasi lapsia. Edellisten vuoksi hänen tiensä vei Stalinin vankilaan, josta kuolema hänet myöhemmin oli vapauttava. Pidän myös runoilija Anna Ahmatovasta (1889-1966), vaikka en ole juurikaan lukenut hänen runojaan. Ahmatova vastusti Neuvostoliitossa totalitarismia, mikä aikaansai sen, että maan johtaja Josif Stalin kiusasi häntä ankarasti ja pitkäjänteisesti.

Minusta on hyvä, että Suomi on jatkossa puolustusliitto Natossa valmiina puolustautumaan yhdessä muiden maiden kanssa Putinin ja Venäjän aggressioita vastaan.

Siteeraan sittemmin edesmennyttä Tapio Tuuria (pätkä julkaistu miehen blogissa 21.4.2010):

Olen koettanut ylläpitää sivistynyttä pontikan juomista. Siksi minulle olisi suuri uhraus luovuttaa kevyt olo -pullot romaneille ja ruveta juomaan pontikkaa suoraan jostain sangosta.

Minulla on nyt kevyt olo.

2 kommenttia:

  1. Eiväthän ne itänaapurin vielä jäljellä olevat itäslaavit liene sen huonompia kuin ukrainalaiset.
    Siellä hallitsevat ja enemmistönä olevat örkit sen sijaan ovat oma lukunsa:

    örkit syntyivät mongolien sekoittuessa turkkilaisten ja itäslaavilaisten heimojen kanssa sekasikiöroduksi, jolla on kaikkien esi-isiensä huonot puolet vailla yhtään hyvistä.

    Näiden otusten edesottamuksista taas kerran kärsii puoli maailmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvin olla.

      ...Jokin oli hukannut sähköpostitse tulevan ilmoituksen tästä viestistäsi. Toivottavasti ei ole pysyvä vaiva. Olen juuri vaihtanut tietokonetta ainakin väliaikaisesti.

      Poista