blogi jonka tarinointi ei oikein ole sopusoinnussa sen enempää järkiperusteisen maahanmuuttopolitiikan vastustamisen, oikeinajattelun, konformismin, eläinten kiusaamisen kuin hyvän oluen päälle sylkemisenkään kanssa

keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Syyllistämisestä assosiaatiolla

Syyllistäminen assosiaatiolla on Wikipediankin mukaan argumentointivirhe. Mutta keskustelun vuoksi, jos se olisi siitä huolimatta pätevä argumentti tilanteessa kuin tilanteessa, niin se olisi aiheuttanut elämässämme viimeksi kuluneiden vuosikymmenien aikana seuraavanlaisia asioita:

Tosiedistyksellinen mies on ollut yhteiskuvassa, ja vasta kuvanoton jälkeen hän on saanut tietää, että yksi otossa mukana olleista on uusnatsi. Mies häpeää itseään syvästi asian vuoksi ja myös tietää, että tämän jälkeen hänen parhaat ystävänsä sekä aatetoverinsa pitävät häntä natsina, joten hän tekee häpeänsä vuoksi polttoitsemurhan.

Norjassa joukkomurhaamista vuonna 2011 harjoittanut Anders Behring Breivik teki oikeussalissa vasemmistolaisen nyrkkitervehdyksen. Siksi koko maailman kaikki vasemmistopuolueet ovat lakkauttaneet itsensä.

Toisen maailmansodan loppuselvittelyissä oli käynyt ilmi natsien tekemien rikosten hirvittävyys ja laajuus. Intialaisten uskontojen hindulaisuuden, buddhalaisuuden ja jainalaisuuden edustajat kauhistuivat ja alkoivat hakkaamaan temppeleistään tuhansia vuosia vanhoja uskonnollisia hakaristisymboleitaan pois.

Ja natsien rikoksiin liittyy sekin, että juutalaisten pelastaja Oskar Schindler oli natsi. Hän myöskin seurusteli sodan aikana aktiivisesti natsiviranomaisten kanssa. Siksi Schindleriä ovat vihanneet oikealla tavalla vasemmistolaiset, juutalaiset ja ihmisoikeusaktivistit. Nämä ihmiset sylkivät hänen päälleen aina kun hänet näkivät. Ja hänen kuolemansa jälkeen oikeinajattelevat ihmiset ovat käyneet virtsaamassa hänen haudalleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti