Roomalainen sukupuolisovinismi ja latinan kieli

Muinainen roomalainen kulttuuri oli perin sovinistinen. Alun perin se oli ollut erittäin patriarkaalinen. Perheen pään nimitys oli pater familias, ja hänellä oli Rooman lain perusteella täydellinen valta perheenjäsentensä hengen ja elämän yli.

Jos roomalaisten äidinkielen latinan substantiivi tarkoitti oliota, jolla on sukupuoli, niin tyypillisesti se tarkoitti miespuolista. Naispuolista tarkoittavaksi substantiivi saatiin erityisellä päätteellä.

Lisäksi latinan kielessä oli kaksi eri hän-pronominia, yksi kummallekin sukupuolelle: ille miessukupuolisille ja illa naissukupuolisille.

Roomalaisten latinan käytössä oli vielä sellainenkin piirre, että vain miesten etunimille oli olemassa puhuttelumuoto. Esim. Marcus-nimen puhuttelumuoto oli Marce ja Gaius-nimen Gaii.

On mainittava vielä sekin tärkeä ja kiinteästi roomalaiseen kulttuuriin kuulunut seikka, että viimeistään 400-luvulta eKr. alkaen eli tasavallan perustamisen jälkeen nainen sai nimensä pelkästään isänsä sukunimen mukaan. Esim. Gaius Julius -nimisen miehen tyttären nimeksi tuli Julia. Jos tyttäriä oli kaksi, niin he olivat nimeltään Julia major (major=suurempi) ja Julia minor (minor=pienempi). Jos tyttäriä oli useampia, heidät numeroitiin. Sitä en tiedä, että kuinka nimeäminen tapahtui kaksostytärten tapauksessa. Tai kolmos-.

Mutta sitten onneksi oli keisari Caracalla (186/188 - 217 jKr.), joka oli virassa 211–217 jKr. Vuonna 212 tämä antoi Rooman himoitun kansalaisuuden kaikille vapaille valtakunnan miespuolisille asukkaille. Latinan kieli ei muuten ollutkaan tuntenut sellaista sanaa kuin "ulkomaalainen", koska "muukalaisia" tai "barbaareja" olivat lukemattomat kansalaisuutta vailla olevat valtakunnan asukkaat.

Latinan kielen käsite peregrinus tarkoitti ketä tahansa sellaista ihmistä, joka ei ollut Rooman kansalainen, vaikka hän olisi asunut ja elänyt Rooman valtakunnan alueella koko elämänsä.

Latinan sana barbarus taas oli suora laina kreikan kielestä, ja sillä tarkoitettiin ihmistä, joka ei osannut latinaa, tai kreikkaa. Kreikan vastaava sana oli tarkoittanut ihmistä, joka ei osannut kreikkaa.

Keisari Caracalla teki suurimittaisen kansalaiseksiottamisprojektinsa ilmeisesti verotulojen kasvattamiseksi. Mutta koska kaikki lukemattomat uudet miespuoliset kansalaiset saivat sukunimekseen nyt keisarin sukunimen Antoninus, uudistus käytännössä romutti roomalaisen sovinistisen nimijärjestelmän.

Keisari Caracallan alkuperäinen nimi oli ollut Lucius Septimius Bassianus, mutta koska hänen isänsä, keisari Lucius Septimius Severus (146-211, virassa 193-211), oli halunnut lähentää keisariperhettään hyvinä tunnettuihin Aurelius-klaanin keisareihin, hän antoi pojalleen tämän ollessa seitsemänvuotias uudeksi nimeksi Marcus Aurelius Antoninus. Caracalla-lempinimensä hän sai siitä, että hän tykkäsi pukeutua gallialaiseen hupulliseen tunukaan.

Nämä hyvinä tunnetut keisarit olivat olleet Antoninus Pius (86-161, virassa 138-161, täydelliseltä nimeltään Caesar Titus Aelius Hadrianus Antoninus Augustus Pius ja  syntymänimeltään Titus Aurelius Fulvus Boionius Arrius Antoninus, yleisesti kuitenkin Antoninus Pius) ja Marcus Aurelius (121-180, virassa 161-180, täydelliseltä nimeltään Caesar Marcus Aurelius Antoninus Augustus ja syntymänimeltään Marcus Annius Catilius Severus vaikka nimi oli vielä muuttunut muotoon Marcus Annius Verus, yleisesti kuitenkin Marcus Aurelius).

Naisen asema oli Rooman valtakunnassa ollut parantumaan päin jo ennen ajanlaskun alkua.

Joka tapauksessa naisten etunimet tulivat ennen pitkää monipuolistumaan.

Ja sitten muuta. Klassinen latina eli se latina, mitä Rooman ylhäisö ja kirjallinen sivistyneistö puhuivat Ciceron ja Caesarin aikana, kuulostaa minun korviini hirveän komealta.

Itse tapaan lausua latinaa aina sikäli klassisen esimerkin mukaisesti, että diftongit lausun aina diftongeina ja C:n aina kuten suomen K-äänteen, myös ennen E- I- ja Y-vokaaleja:

caelum
foederatus

census 
civitas
cylindrus

Sain äskettäin kunnon latinakärpäsen purennan. Päätin ruveta kertaamaan ja opettelemaan lisää latinaa. Päätin myös kirjoittaa itseäni varten perusasiat latinan kieliopista helposti omaksuttavaan muotoon, eli sellaiseen, että asiakirja on sähköisessä eikä paperisessa muodossa.

Olen antanut itseni ymmärtää, että sen tekemisessä minulla tulee menemään noin vuosi. Vaikka en pidä kiirettä, niin pyrin olemaan kuitenkin pahemmin laiskottelematta homman suhteen.

Nyt siis oikein kunnolla tajusin rakastavani latinaa.

Latina on itse asiassa ainoa kieli, jossa hyväksyn sellaisen piirteen, että pääsanan määritteet sijaitsevat (latinan tapauksessa usein) pääsanan jälkeen.

Aikoinaan jätin latinan opiskelun melko lailla kesken. Jos minä nyt opettelen kieltä uudestaan ja pitemmälle, niin en kuitenkaan tarkoita, että mistään yhtä vaikeasta kielestä kuin se tulisi tai pitäisi tulla koskaan kansainvälistä apukieltä...

Ennen wanhaan latina oli Euroopan yleiskieli. Ihmiset eivät nykyään hyväksyisi sitä sellaiseksi, koska latinan kielioppi on huomattavasti mutkikkaampi kuin esim. englannin kielessä. Tai jos otetaan vertailun kohteeksi kansainvälisiksi apukieliksi kehitettyjä keinotekoisia kieliä, niin niihin verrattuna latina on vielä monimutkaisempi opetella.

Olen itse joka tapauksessa sen verran moderni ihminen, etten oikeastaan hyvällä omallatunnolla kykene hyväksymään latinan sukupuolisovinismia.

Jokunen viikko sitten hahmottelinkin mallin, jolla latinaa voisi puhua "tasa-arvoisemmin" tuhoamatta kuitenkaan kielen "makeutta". Julkaisen mallini tässä blogissani joskus ensi vuoden 2021 aikana.